Émile eli Kasvatuksesta - 57

oikeammin niiden meidän silmiimme luomaa kuvaa, muun nojalla kuin
näkökulman, niin on välttämätöntä, että erehdymme esineiden suuruuden
suhteen. Jokainen on kokenut, että matkustaessamme yöllä luulemme
lähellä olevaa pensasta kaukana olevaksi puuksi tai päinvastoin
kaukaista puuta läheiseksi pensaaksi. Samoin, ellemme tunne esineiden
muotoa, ja koska siis tämän nojalla emme voi saada mitään käsitystä
niiden etäisyydestä, on välttämätöntä, että erehdymme. Kärpänen, joka
lentää nopeasti muutaman tuuman päässä silmiemme ohi, näyttäisi tässä
tapauksessa hyvin pitkän matkan päässä olevalta linnulta. Hevonen, joka
liikkumatta seisoisi keskellä kenttää ja joka olisi esimerkiksi
samanlaisessa asennossa kuin lammas, näyttäisi meistä lampaalta, niin
kauan kuin emme tietäisi, että se on hevonen. Mutta heti kun saisimme
sen tietää, se näyttäisi samassa tuokiossa hevoselta ja heti paikalla
torjuisimme ensimäisen käsityksemme."
"Joka kerta kun yöllä on tuntemattomissa seuduissa, missä ei voi tietää
etäisyyksiä ja missä ei pimeän vuoksi voi tuntea esineiden muotoa, on
lakkaamatta vaarassa erehtyä esiintyvien seikkojen suhteen. Siitä
johtuu pelko ja jonkunlainen sisäinen kauhu, jonka yön pimeys herättää
melkein kaikissa ihmisissä. Siitä johtuu myös usko aaveihin ja
jättiläismäisiin ja hirvittäviin hahmoihin, joita niin moni sanoo
nähneensä. Heille vastataan tavallisesti, että nuo hahmot olivat
ainoastaan heidän mielikuvituksensa synnyttämiä. Mutta saattoivatpa
heidän silmänsä todella sellaisia nähdä, ja onpa tämä hyvin
mahdollista. Sillä joka kerta, kun voidaan arvostella jonkun esineen
suuruutta ainoastaan sen kulman nojalla, jonka se luo silmään, on
välttämätöntä, että tämä tuntematon esine suurenee siinä määrin kuin
sitä lähestytään. Ja jos havaitsija, joka ei tunne näkemäänsä eikä voi
päättää kuinka kaukana se on hänestä, on ensin ollessaan kahdenkymmenen
tai kolmenkymmenen askeleen päässä siitä luullut sen olevan ainoastaan
muutaman jalan korkuisen, huomaa hän sen, tultuaan sitä niin lähelle,
että vaan on muutaman jalan päässä siitä, monen sylen korkuiseksi, mikä
epäilemättä häntä hämmästyttää ja pelästyttää, kunnes hän viimein
koskettelee esinettä tai tuntee sen. Sinä hetkenä, kun hän huomaa, mikä
tämä esine todella on, joka hänestä näytti suunnattoman suurelta, se
äkkiä pienenee ja näyttää luonnollisen suurelta. Mutta jos hän pakenee
eikä rohkene lähestyä, on varmaa, ettei hänellä ole muuta käsitystä
tästä esineestä kuin se, minkä hänen silmässään syntynyt kuva tarjosi,
ja että hän todella on nähnyt sekä suuruudeltaan että kooltaan
jättiläismäisen ja hirvittävän esineen. Usko kummituksiin perustuu siis
luontoon, eikä se riipu, kuten filosofit luulevat, yksinomaan
mielikuvituksesta." (Buffon, Hist. Nat. IV, s. 22.)
Olen koettanut tekstissä näyttää toteen, miten usko kummituksiin
kuitenkin osaksi riippuu mielikuvituksesta; ja mitä tulee tässä kohdin
esitettyyn syyhyn, on selvää, että tottumus liikkumaan yöllä on
opettava meitä oikein erottamaan niitä harhanäkyjä, jotka ulkomuotojen
samankaltaisuus ja etäisyyksien erilaisuus pimeässä synnyttävät
silmissämme. Sillä vaikka vielä onkin tarpeeksi valoisa, jotta voimme
erottaa esineiden ääripiirteet, ja koska ollessamme kauempana
esineestä, sen ja meidän välillä on suurempi ilmakerros, näemme aina
tämän esineen sitä himmeämpänä kuta kauempana se on meistä. Kun sen
tiedämme, on tämä tieto ja saavutettu tottumus riittävä suojelemaan
meitä siitä erehdyksestä, jonka Buffon tässä on selvittänyt.
Annettakoon mille selitykselle tahansa etusija, on minun metodini
kuitenkin aina tehoisa, minkä seikan kokemus täydesti todistaa.
[59] Tottumus ei synnytä intohimoa.
[60] Lasten harjoittamiseksi tarkkaavaisiksi ei pidä niille koskaan
sanoa muuta kuin sellaista, minkä ymmärtäminen niille tuottaa
tuntuvaa ja nykyhetkellistä hyötyä. Ennen kaikkea tulee välttää
pitkäveteisyyttä; älköön koskaan tuhlailtako turhia sanoja, mutta
puheessa ei myöskään saa olla himmeyttä eikä väärinkäsitystä
aiheuttavaa.
[61] Mytologinen viittaus taruun, joka kertoo, miten Diomedes ja
Odysseus yöllä karkasivat trojalaisten liittolaisen Rhesoksen telttaan
ja ryöstivät hänen kauniit orhinsa. Suoment. huom.
[62] Tasapaino-oppi. Suoment. huom.
[63] Kuuluisa Pariisissa asuva tanssinopettaja, joka hyvin tunsi
yleisönsä ja viekas kun oli, teki taitonsa luonnottoman teeskennellyksi
sekä antoi sen käydä hyvinkin arvokkaasta, seikka, jota kyllä
näennäisesti pidettiin naurettavana, mutta josta häntä itse pohjalta
mitä syvimmin kunnioitettiin. Toisen yhtä pintapuolisen taiteen
alalla näkee vielä tänään vaeltavan näyttämötaiteilijan esittävän
vaikutusvaltaista, mutta samaa houkkiomaista henkilöä, ja siinä
onnistuvan aivan yhtä hyvin. Tämä menettelytapa onnistuu aina
Ranskassa. Oikea kyky, joka on vaatimattomampi ja kerskailematon, ei
siellä menesty. Vaatimattomuutta pidetään siellä tyhmyrien hyveenä.
[64] Kävelimme maalla, kuten heti nähdään. Kävelyt kaupungin julkisissa
puistoissa ovat turmiolliset kummankin sukupuolisille lapsille. Siellä
ne näet alkavat tulla turhamielisiksi ja haluta päästä huomatuiksi.
Luxembourgin, Tuileriain ja etenkin Palais Royalin puistoissa Pariisin
kaunis nuoriso saa tuon hävyttömän ja houkkiomaisen ulkonäön, joka
saattaa sen niin naurettavaksi sekä ivatuksi ja kammotuksi koko
Europassa.
[65] Yhdenlaajuisia. Suoment. huom.
[66] Elenäytelmästä. Suoment. huom.
[67] Seitsenvuotias poika on tämän jälkeen tehnyt vielä suurempia
ihmeitä tässä suhteessa.
[68] Ranskalaisia nuottien nimiä. Suoment. huom.
[69] Vertaa: _Pausanias_, Arkadia; katso myöskin alempana mainittua
kohtaa Plutarkoksesta.
[70] Horatius, Ep. I: 2, 27 (syntyneet ainoastaan syömään maan
hedelmiä). Suoment. huom.
[71] Tosin on siitä jo monta vuosisataa kulunut, kun Mallorcan
asujamilla oli tämä tapa; se oli yleinen niinä aikoina, jolloin he
olivat kuuluisia linkoojina.
[72] Tiedän että englantilaiset suuresti kehuvat kansansa
inhimillisyyttä ja hyvää luonnetta; he sanovatkin kansaansa _Good
natured people_'ksi (hyvänluonteiseksi kansaksi). Mutta turhaan he tätä
huutavat, minkä jaksavat, ei kukaan sitä toista heidän jälkeensä.
[73] Banianit, jotka pidättäytyvät kaikesta lihansyönnistä vielä
ankarammin kuin tulenpalvelijat, ovat melkein yhtä lempeät kuin nämä.
Mutta kun heidän siveellisyytensä ei ole yhtä puhdas ja kun heidän
jumalanpalveluksensa ei ole yhtä järkevä, eivät he ole heidän
kuntoisiaan.
[74] Toinen niistä henkilöistä, jotka ovat kääntäneet tämän kirjan
englannin kielelle, huomauttaa minun tässä kohden erehtyneeni, ja
molemmat ovat korjanneet erehdykseni. Sekä teurastajat että kirurgit
kelpaavat todistajiksi, mutta edellisiä ei hyväksytä valamiehistöön
eikä rikostuomareiksi; kirurgit taas näihin toimiin hyväksytään.
[75] Vanhojen historioitsijain teokset ovat täynnä näkökohtia, joita
voisi käyttää hyväkseen, joskin ne tapahtumat, joihin niiden sanotaan
perustuvan, olisivat epätodet. Valitettavasti emme osaa hankkia
itsellemme mitään oikeata hyötyä historian luvusta. Oppinut kritiikki
nielee kaiken; ja kuitenkaan ei ole ollenkaan tärkeätä, että joku
seikka todella on tapahtunut, kunhan siitä vaan saa hyödyllisen
opetuksen. Järkevien ihmisten tulee pitää historiaa tarusarjana, jonka
moraali on hyvin ihmissydämen mukainen.
[76] Tottumuksen valta johtuu ihmiselle olennaisesta velttoudesta, joka
lisääntyy, kuta enempi antaudutaan siihen. Osataan helpommin se, mikä
jo kerran on tehty; kun tie kerran on raivattu, on sitä helppo kulkea.
Niinpä huomaamme tottumuksen vallan olevan hyvin suuren vanhuksiin ja
velttoihin nähden, hyvin pienen nuorisoon ja vilkkaisiin ihmisiin
nähden. Sen vaikutus soveltuu ainoastaan heikoille sieluille, jotka se
päivä päivältä saattaa yhä heikommiksi. Ainoa tottumus, joka on
lapsille hyödyllinen, on se että ne vaikeudetta mukautuvat olojen
välttämättömyyteen, ja ainoa aikaihmisille hyödyllinen tottumus on se,
että he vaikeudetta mukautuvat järjen vaatimuksiin. Jokainen muu
piintynyt tottumus on ilmeinen epäkohta.
[77] Tämä isä oli Belle-Islen marsalkka, ja hänen poikansa Gisors'in
kreivi. Suoment. huom.
[78] En ole voinut pidättäytyä nauramasta lukiessani herra de Formeyn
kritiikkiä tästä pienestä jutusta. "Tuo silmänkääntäjä", näin hän
sanoo, "joka suuttuu lapsen kilpailusta ja joka vakavasti soimaa sen
opettajaa, on Émilen piiriin kuuluva henkilö." Tuo sukkela herra de
Formey ei ole voinut arvata, että tämä pieni kohtaus oli varta vasten
valmistettu ja että silmänkääntäjää oli edeltäpäin neuvottu, mitä osaa
hänen piti näytellä; todellakaan en ole tätä tullut maininneeksi. Mutta
kuinka monta kertaa olen sen sijaan selittänyt etten kirjoita
henkilöitä varten, joille pitää sanoa kaikki.
[79] Olisiko minun pitänyt olettaa että joku lukijoistani olisi ollut
kyllin typerä, jotta ei olisi huomannut tätä nuhdesaarnaa sanasta
sanaan kasvattajan sanelemaksi erityisiä tarkoituksiaan varten? Olisiko
voitu pitää minua niin typeränä, että itse olisin kuvitellut
silmänkääntäjän luonnostaan näin puhuvan! Olenpa luullut ainakin
omistavani tuon vaatimattoman taidon antaa ihmisten puhua säätynsä
hengen mukaisesti. Katsokaa vielä seuraavan kappaleen loppua. Olisihan
tässä jo pitänyt olla vallan tarpeeksi sanottu kelle muulle tahansa
kuin herra de Formeylle.
[80] Tämä nöyryytys ja nämä ikävyydet ovat siis minun aiheuttamiani
eikä silmänkääntäjän. Koska herra Formey tahtoi vielä eläessäni anastaa
tämän kirjani ja painattaa sen yksinkertaisesti siten, että siitä olisi
pyyhkinyt pois minun nimeni ja pannut oman nimensä sijaan, olisi hänen
ainakin pitänyt vaivata itseään, en sano sitä kirjoittamalla, vaan
lukemalla se.
[81] Olen usein huomannut että se, joka lapsille laskettelee oppineita
selityksiä, vähemmin ajattelee että ne häntä kuuntelisivat, vaan puhuu
etupäässä aikaihmisille, jotka ovat läsnä. Olen aivan varma tästä
asiasta, sillä olen sen kokenut itseni suhteen.
[82] Kun tahdomme antaa lapselle jonkun selityksen, on vähäinen asiaan
johtava valmistus omansa kiinnittämään sen tarkkaavaisuutta.
[83] Vaikka eivät kaikki ne viinit, joita _Pariisin_ viinikauppiaat
vähittäin myyvät, ole lyijyhappeutuman sekaisia, ovat ne kuitenkin
harvoin vapaat lyijystä. Näiden kauppiaiden astioiden reunat näet ovat
lyijyllä päällystetyt, ja niissä säilytetty viini, ollessaan
kosketuksessa tämän lyijyn kanssa, liuottaa siitä aina osan. On
omituista että poliisi kärsii näin ilmeistä ja vaarallista
väärinkäytöstä. Mutta on totta että varakkaat henkilöt eivät ollenkaan
juo noita viinejä ja että he siis varsin vähän joutuvat vaaraan tulla
myrkytetyiksi.
[84] Kasvishappo on hyvin heikkoa. Metallihappo taas, varsinkin väkevä,
ei sulaudu yhteen porisematta.
[85] Petronius. (Haluan ainoastaan sellaista omaisuutta, jota kansa
minulta kadehtii.)
[86] Aika menettää oikean mittansa, kun intohimomme mielivaltaisesti
pyrkivät määräämään sen kulkua. Viisaan kellona on hänen mielialansa
tasaisuus ja sielunrauhansa. Joka hetki on hänelle sopiva, eikä hän
koskaan laiminlyö määräaikaansa.
[87] Mieltymys maaseutuun, jota oletan oppilaassani olevan, on
luonnollinen seuraus hänen kasvatuksestaan. Muuten, kun ei hänessä ole
vähääkään tuota itserakkautta ja komeilunhalua, joka niin suuresti
miellyttää naisia, nämä eivät häntä hemmottele yhtä paljon kuin muita
lapsia. Siis hän ei viihdykään erittäin hyvin heidän seurassaan eikä
siitä tule hemmotelluksi, hän kun ei vielä kykene tuntemaan sen
tarjoamaa viehätystä. Olen hyvin varonut opettamasta häntä suutelemaan
naisten kättä ja sanomaan heille mauttomia kohteliaisuuksia, jopa
osottamaan heille suurempaa kunnioitusta kuin miehille. Olen näet
asettanut rikkomattomaksi laikseni sen, etten vaadi häneltä mitään,
jota hän ei täysin perusteellisesti käsitä, eikä lapsella ole mitään
syytä kohdella toista sukupuolta paremmin kuin toista.
[88] Kirjoituksessa: "Discours sur l'inégalité".
[89] Pidän mahdottomana että Europan suuret monarkiat vielä kauan
voisivat pysyä pystyssä. Kaikilla niillä on ollut loistoaikansa, ja
jokainen valtio, jolla on loistoaikansa, lähenee häviötään. Tätä
mielipidettäni tukevat vielä erityisemmät syyt. Mutta tässä ei ole
oikea paikka niitä esittää, varsinkin kuin jokainen erittäin hyvin ne
tuntee.
[90] Rousseau tarkoittaa tässä prinssi Kaarle Edvardia, Jaakko toisen
pojanpoikaa. Suoment. huom.
[91] Mutta olettehan itse kirjailija, joku huomauttanee minulle. Paha
kyllä, niin on laita, sen tiedän. Ja erhetykseni, jotka luulen
tarpeeksi sovittaneeni, eivät anna aihetta muille samanlaisiin joutua.
Minä en kirjoita puolustaakseni erehdyksiäni, vaan estääkseni
lukijoitani niitä seuraamasta.
[92] Apotti de Saint-Pierre. Suoment. huom.
[93] Muinaiskansoilla ei ollut räätälejä; naiset valmistivat kodissa
miesten vaatteet.
[94] Juven. Sat. II, 53. [Harvat (meistä naisista) painivat ja elävät
painijan ravinnosta. Te (miehet) taas kehräätte villaa ja kokoatte
koreihin kehruut].
[95] Muinaiskreikkalainen taru kertoo että fryygialainen kuningas
Midas Bacchuksen opettajaa, Seilenosta kohtaan osottamastaan
kestiystävyydestä mainitulta jumalalta sai palkinnoksi luvan toivoa
itselleen mitä vaan halusi. Midas toivoi silloin että kaikki, mitä hän
kosketti, muuttuisi kullaksi. Tämä toivomus toteutuikin, mutta hänen
täytyi pian anoa, että tämä toivomus raukeaisi; hän näet muuten olisi
kuollut nälkään, kun ruokakin hänen käsissään muuttui kullaksi. Taru
kertoo vielä että Midas kerran arvostellessaan Apollo jumalan ja Panin
soittoa, antoi etusijan jälkimäiselle; siitä Apollo niin pahastui, että
antoi Midakselle kasvaa parin aasinkorvia, joita peittääkseen
poloisella kuninkaalla oli paljo vaivaa ja harmia. Suoment. huom.
[96] Sittemmin olen saavuttanut päinvastaisen kokemuksen, tehtyäni
tarkemman kokeen. Säteiden taittuminen vaikuttaa kehänmuotoisesti, ja
sauva näyttää paksummalta vedessä olevasta kuin sen yläpuolella
olevasta päästä. Mutta tämä ei ollenkaan muuta perusteluni pätevyyttä,
ja johtopäätökseni on siltä yhtä oikea.
[97] "Kaupungissa asuvat", sanoo Buffon, "ja rikkaiden lapset, jotka
ovat tottuneet runsaaseen ja vahvaan ruokaan, saavuttavat tämän
kypsyneisyyden tilan aikaisemmin. Maalla asuvat sekä köyhän rahvaan
lapset ovat tässä suhteessa myöhästyneitä, niiden ravinto kun on huonoa
tai liian niukkaa; niiden kehitys kestää kaksi tai kolme vuotta
kauemmin". Hist. Nat. XV, s. 238. Myönnän että tämä huomio on oikea,
mutta luulen itse ilmiöstä annettua selitystä vääräksi, sillä
seuduissa, missä maalaisasukkaat syövät hyvää ruokaa ja paljon, kuten
esim. Vallisin kanttonissa, jopa muutamissa Italian vuoriseuduissa,
kuten Friaulissa, on sukupuolen kypsyys paljon myöhäisempi kuin
kaupungeissa, missä ihmiset komeilunhaluaan tyydyttääkseen usein
noudattavat ruokansa suhteen mitä suurinta säästäväisyyttä ja missä
useimmilla on, kuten sananlasku sanoo, samettitakki, mutta tyhjä vatsa.
Ihmetellen näkee vuoriseuduissa suuria nuorukaisia, jotka ovat vahvoja
kuin aikamiehet, mutta joiden ääni vielä on naisellisen kimakka ja
leuka parraton, sekä täysikasvuisia tyttöjä, jotka muuten ovat hyvin
kehittyneitä, mutta joissa ei ilmene mitään sukupuolen varttumisen
merkkiä. Tämä ero näyttää minusta johtuvan yksistään siitä, että heidän
tapojensa yksinkertaisuudessa mielikuvitus pysyy kauemmin levollisena,
pannen vasta myöhemmin heidän verensä kuohuksiin ja tehden heidän
varttumisensa hitaammaksi.
[98] Käsikirjoituksessa tämä kohta kuuluu: jos niitä (s.o. enkeleitä)
on olemassa. Tekijä on luultavasti ulkoa tulleen vaikutuksen johdosta
muuttanut tuon alkuperäisen lauseen. Petitain'in huom.
[99] Vergilius, Aeneis, I. Itse hyvin tuntien kärsimyksen, olen oppinut
auttamaan kärsiviä. Suoment. huom.
[100] Nämä olosuhteet näyttävät tätä nykyä hieman vaihtuvan: valtioiden
tila tuntuu käyvän varmemmaksi, ja ihmiset tulevat samalla
kovasydämisemmiksi.
[101] Epiktetos oli huomattava stoalainen filosofi, joka eli
ensimäisellä vuosisadalla j.Kr. Hän oli mahtavan Epafroditoksen orja.
Suoment. huom.
[102] Kiintymys voi olla vailla vastakiintymystä, mutta ystävyys ei
koskaan voi olla vailla vastaystävyyttä. Ystävyys näet on vaihto, on
sopimus, kuten muut, mutta se on kaikkein pyhin sopimus. Sanalla
ystävä ei ole muuta vastinetta kuin se itse. Jokainen ihminen, joka
ei ole ystävänsä ystävä, on kieltämättä konna; ystävyys näet on
saavutettavissa ainoastaan todellisen tai taitavasti teeskennellyn
ystävyyden avulla.
[103] Käskyllä kohdella toisia niin kuin tahdomme että he meitä
kohtelisivat on oikea perustuksensa ainoastaan omassatunnossa ja
tunteessa. Sillä mikä järkisyy saattaisikaan minua toimimaan vallan
kuin olisin toinen ihminen, varsinkin kun olen varma siitä, etten
koskaan ole oleva vallan hänen tilassaan. Ja kuka minulle takaa, että,
seuratessani aivan uskollisesti tätä ohjetta toiset noudattavat sitä
minun suhteeni? Häijy ihminen käyttää hyväkseen oikeamielisen
rehellisyyttä ja omaa epärehellisyyttään. Hän olisi hyvin mielissään
siitä, että kaikki muut olisivat oikeamielisiä, paitsi hän itse.
Sanottakoon mitä tahansa, niin ei tämä sopimus ole edullinen hyville.
Mutta toisin on laita, jos sielun uhkuva ulospäin pyrkivä voima saattaa
minut asettumaan lähimäiseni sijaan, ja jos tunnen omia tunteitani
ikäänkuin ne olisivat hänen tunteitaan, niin koetan poistaa hänestä
kärsimykset, jotta en itse kärsisi. Harrastan hänen parastaan
rakkaudesta itseeni, ja tämän käskyn järkisyy piilee siis itse
luonnossa, joka panee minut tavottelemaan omaa mielihyvän- ja
tasapainontilaa, olkoon sitten olopaikkani missä tahansa. Tästä teen
sen johtopäätöksen, ettei ole totta, että luonnonoikeuden säädökset
perustuisivat yksistään järkeen; niillä näet on vankempi ja varmempi
pohja. Ihmisrakkaus, joka johtuu rakkaudesta itseemme, on inhimillisen
oikeuden perus. Kaiken siveellisyyden summa on annettu evankeliumissa,
joka on lain täyttämys.
[104] Kaikkien maiden lakien perusluonne on sellainen, että ne aina
suosivat vahvempaa heikomman kustannuksella ja varakasta varattoman
kustannuksella. Tämä epäkohta on välttämätön ja vailla poikkeusta.
[105] Tällaisia ovat esim. Davila, Guicciardini, Strada, Solis,
Macchiavelli, jopa joskus de Thou. Vertot on melkein ainoa, joka on
osannut maalata tekemättä muotokuvia.
[106] Yksi ainoa meidän historioitsijoistamme, joka suurin piirtein on
jäljitellyt Tacitusta, on rohjennut jäljitellä Suetoniusta ja joskus
Comines'in pikkupiirteitä. Juuri tämä seikka, joka lisää hänen
teoksensa arvoa, on hänelle tuottanut meidän maassa ankaroita
arvosteluja.
[Se ranskalainen historioitsija, jota Rousseau tässä tarkoittaa, on
Duclos, Ludvig XI:nen elämäkerran kirjoittaja. Suoment. huom.]
[107] Lahjomattoman rehellinen. Suoment. huom.
[108] Pyrrhus, Epeiroksen kuningas, kuoli siten, että muuan vanha
nainen Arguksessa viskasi katolta hänen päähänsä tiilikiven. Suoment.
huom.
[109] Luulen rohkeasti voivani lukea terveyden ja hyvän
ruumiinrakennuksen niihin etuihin, jotka hänen kasvatuksensa on
tuottanut, tai pikemmin niihin luonnonlahjoihin, jonka hänen
kasvatuksensa on hänelle säilyttänyt.
[110] Pradon (s. 1698), ranskalainen traagillinen runoilija,
keskinkertainen lahjoiltaan, mutta niin ylpeä, että väitti olevansa
Racinen veroinen. Cotin (s. 1682), ranskal. saarnaaja ja kirjailija.
Molemmat olivat Boileaun purevan kritiikin ja ivan esineenä. Suoment.
huom.
[111] Muuten minun oppilaallani on varsin vähän vaaraa joutua tähän
ansaan, häntä kun ympäröi niin paljon huvituksia, hänellä kun ei
koskaan ole ollut ikävä, ja hän kun tuskin tietää mitä rahalla
tehdään. Mutta jos lapsia ohjataan noilla kahdella vaikuttimella,
itsekkäisyydellä ja turhamielisyydellä, ovat myöhemmin portot ja
petturit käyttävät niitä hyväkseen saattaakseen heidät käsiinsä. Kun
näkee lasten ahneutta kiihotettavan kilpapalkinnoilla, kun niille
kymmenvuotisina julkisissa koulututkinnoissa jaellaan ylistelyä,
saattaa päättää, miten heiltä kahdenkymmenvuotiaina ryöstetään kukkaro
pelituvissa ja terveys huonoissa paikoissa. Saattaapa aina lyödä vetoa,
että luokan etevin oppilas kerran on oleva suurin peluri ja irstailija.
Niitä keinoja, joita ei lapsuudeniässä ole ollenkaan käytetty, ei voida
nuoruudeniässä yhtä suuressa määrin väärinkäyttää. Mutta muistettakoon,
että pysyvä periaatteeni on aina olettaa tapausta mitä pahimmaksi.
Ensin koetan ehkäistä paheen syntymisen ja sitten oletan sen
olemassaoloa, voidakseni sitä parantaa.
[112] Erehdyin; olenpa kohdannut yhden sellaisen, nimittäin herra
Formeyn.
[113] Kuten jo kerran on ylempänä huomautettu, erehtyy Rousseau näiden
satujen järjestyksen suhteen; satu heinäsirkasta on kokoelman
ensimäinen, satu korpista toinen. Suoment. huom.
[114] Mutta jos joku hakee riitaa hänen itsensä kanssa, miten hän
silloin on menettelevä? Vastaan, ettei hän koskaan ole ottava osaa
riitaan, ettei hän koskaan ole saava tilaisuutta riitaan sekaantua.
Mutta -- huomauttanee joku -- kukapa voi olla turvattu korvapuustilta
tai solvaukselta jonkun raa'an ihmisen, juopon tai vahvan konnan
puolelta, joka ensin solvaisee meitä, lopuksi saadakseen huvin lyödä
meidät kuoliaaksi? Se on toista. Kansalaisten kunnia ja elämä ei
suinkaan saa olla alttiina raakalaisen, juopon tai väkevän konnan
mielivallalle, ja kuitenkaan emme voi turvata itseämme tuollaiselta
onnettomuudelta enempää kuin katolta päähämme putoavalta tiileltä.
Kärsitty ruumiillinen tai suusanallinen solvaus aikaansaa
yhteiskuntaelämässä seurauksia, joita ei mikään viisaus voi ehkäistä ja
joista ei mikään tuomioistuin voi hyvittää loukattua. Lakien
puutteellisuus siis tässä suhteessa saattaa hänet riippumattomaksi; hän
on siis ainoa riidanratkaisuja tai tuomari solvaajan ja itsensä
välillä; hän on yksin luonnollisen lain tulkitsija ja toimeenpanija.
Hän on velvollinen hankkimaan itselleen oikeutta ja on itse se ainoa
henkilö, joka voi tuon oikeuden hankkia; eikä mikään hallitus
maailmassa voi olla niin mieletön, että rankaisisi häntä siitä, että
hän tällaisessa tapauksessa hankkii itselleen oikeutta. En kehota häntä
hakemaan tappelua, se olisi vallan nurinkurista; sanon vaan, että hän
on velvollinen hankkimaan itselleen oikeutta ja että hän itse tässä
tapauksessa on ainoa oikeuden jakaja. Jos minä olisin hallitsija,
takaan, että ilman kaikkia noita lakimääräyksiä kaksintaisteluja
vastaan, ei koskaan minun valtiossani annettaisi korvapuusteja eikä
ihmisiä solvattaisi, ja että tämä tapahtuisi hyvin yksinkertaisen
keinon avulla, johon tuomioistuimet eivät saisi sekaantua. Oli miten
oli, Émile tietää tuollaisessa tapauksessa millaista oikeutta hän on
velvollinen itselleen itse hankkimaan ja mikä esimerkki hänen on
antaminen kunniallisten ihmisten turvallisuuden hyväksi. Eipä
lujamielisinkään mies voi estää toista häntä solvaamasta, mutta hän voi
ainakin estää solvaajaa kauan kerskailemasta solvauksestaan.
[115] S.o. omistamme Jumalalle ihmisominaisuuksia. Suoment. huom.
[116] Plutarkos: Rakkauden tutkistelu. Noin alkoi murhenäytelmä
"Menalippos". Mutta Ateenan kansan huudot pakottivat Euripideksen
muuttamaan tämän alkusäkeen.
[117] Ihmisälyn luonnontilan ja sen kehityshitauden suhteen sopii
verrata siihen mitä olen sanonut tutkistelussani: "Discours sur
l'inégalité."
[118] Taikauskon tutkistelussaan, 527. Suoment. huom.
[119] Astun yli hehkuvan hiiloksen, jota peittää pettävä tuhka.
Horatius, Od. II, 1. Suoment. huom.
[120] De la Condamine kertoo matkoillaan kohdanneensa kansan, joka ei
osannut laskea pitemmälle kuin kolmeen. Ja kuitenkin nuo ihmiset,
joilla tietysti oli kädet, usein olivat huomanneet sormensa, vaan eivät
osanneet laskea viiteen.
[121] Tämä lepo on tosin vaan suhteellinen. Mutta koska huomaamme
suurempi- ja vähempimääräistä liikettä, käsitämme sangen selvästi
toisen sen äärimäisistä loppupäistä, joka juuri on lepo, ja käsitämme
sen niin hyvin, että olemme taipuvaiset pitämään ehdottomana
sellaistakin lepoa, joka on vaan suhteellista. Ei siis suinkaan ole
totta, että liike olisi aineelle olennainen, kun ainetta voi käsittää
levossa olevana.
[122] Kemistit arvelevat, että phlogiston eli tulen aines on
hajaantuneena ja liikkumattomana niissä sekoituksissa, joista se
muodostaa yhden osan, kunnes ulkoapäin vaikuttavat syyt sen irrottavat,
yhdistävät yhdeksi, panevat sen liikkeeseen ja tekevät sen tuleksi.
[123] Olen tehnyt kaiken voitavani käsittääkseni elävää molekyyliä,
mutta en ole päässyt mihinkään tulokseen. Ajatus aistimuksia
vailla olevasta ja kuitenkin aistivasta aineesta näytti minusta
käsittämättömältä ja ristiriitaiselta. Jotta voisi hyväksyä tai hylätä
tämän ajatuksen, täytyisi ensin ymmärtää se, ja minä tunnustan, etten
ole niin onnellinen.
[124] Kuka voisi uskoa, ellei olisi todistuksia, että inhimillinen
narrimaisuus olisi mennyt näin pitkälle? Amatus Lusitanus vakuutti
nähneensä pienen peukalon mittaisen miehen lasiin suljettuna. Julius
Camillus oli muka, uuden Prometheuksen tavoin, muodostanut sen alkemian
avulla. Kirjassaan "de natura rerum" Paracelsus opettaa tavan tehdä
näitä pikkumiehiä ja väittää, että lintukotolaiset, tapiolaiset,
satyyrit ja luonnottaret ovat kemian avulla luodut. Todellakaan minä en
näe mitä enää olisi vastaisuuden varalle muuta tehtävänä, jos tahtoo
todistaa tuollaisten seikkojen mahdollisuuden, kuin väittää elimellisen
aineen voivan kestää tulen kuumuutta ja sen molekyylien voivan
säilyttää elämänsä hehkuvassa uunissakin.
[125] Minusta tuntuu kuin uudenajan filosofia, kaukana siitä, että
väittäisi kallioiden ajattelevan, päinvastoin on tehnyt sen huomion,
että ihmiset eivät ollenkaan ajattele. Se huomaa luonnossa pelkkiä
aistivia olentoja, ja koko ero ihmisen ja kiven välillä on sen mukaan
siinä, että ihminen on itsetietoinen aistiva olento, ja kivi
itsetietoisuutta vailla oleva aistiva olento. Mutta jos nyt on totta,
että kaikki materia aistii, niin miten käsitän silloin aistivaa
ykseyttä tai yksilöllistä minää? Onko se löydettävissä jokaisesta
aineen molekyylistä vai aineyhtymistä? Onko minun sijoittaminen tämä
ykseys juokseviin vai jähmeihin aineisiin, seka- vai alkuaineisiin? Ei
ole luonnossa, niin sanotaan, muuta kuin yksilöjä, mutta mitkä nämä
yksilöt sitten ovat? Onko tämä kivi yksilö vai yksilöiden yhtymä? Onko
se yksi ainoa aistiva olio, vai onko siinä tuollaisia olioita yhtä
monta kuin hietajyviä? Jos jokainen alkuatomi on aistiva olento, niin
miten voin käsittää tuota sisäistä yhdenmukaisuutta, jonka nojalla
niistä toinen tuntee vallan samaa kuin toinen, niin että kummankin minä
sulaa yhdeksi ainoaksi? Vetovoima saattaa olla luonnonlaki, jonka
salaisuus on meiltä kätkössä, mutta käsitämme ainakin, että
ainepaljouksiin suhtautuen vaikuttavassa vetovoimassa ei ole mitään
ristiriitaista ulottuvaisuuden ja jakautuvaisuuden kanssa. Saattaako
ajatella samaa aistimisesta? Aistivat osat ovat ulottuvaisia, mutta
aistiva olio on jakamaton, yksi. Sitä siis ei voida jakaa, se on
kokonainen tai ei mikään: aistiva olio ei siis ole mikään kappale. En
tiedä mitä materialistimme tästä sanovat; mutta minusta näyttää, että
samojen vaikeuksien, jotka ovat saattaneet heidät hylkäämään ajatuksen,
olisi pitänyt saattaa heidät hylkäämään aistimisenkin. Enkä huomaa
miksi he, otettuaan ensi askeleen, eivät ottaisi toistakin. Eipä se
heitä suuresti vaivaisi, ja koska ovat varmat siitä, etteivät ajattele,
miksi rohkenevat väittää aistivansa?
[126] Kun muinaiset roomalaiset antoivat korkeimmalle jumalalleen nimen
_Optimus Maximus_, käyttivät he vallan oikeata nimeä. Mutta jos
olisivat sanoneet _Maximus Optimus_, olisi nimi ollut vielä tarkempi,
koska hänen hyvyytensä johtuu hänen voimastaan; hän on hyvä, koska hän
on suuri.
[127] Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimelles anna kunnia,
sinun armos ja totuutes tähden. 115:s psalmi, 1:nen v.
[128] Uudenajan filosofia, joka hyväksyy ainoastaan sen, minkä se
selittää, ei ollenkaan huoli ottaa lukuun tuota epämääräistä
ominaisuutta, jota sanotaan vaistoksi ja joka näyttää ajavan eläimiä
jotakin päämäärää kohti, ilman että ne ovat saavuttaneet mitään
erityistä tietoa. Vaisto on erään etevimmän ajattelijamme mielipiteen