Émile eli Kasvatuksesta - 45

äidillään ei ole muuta kamarineittä kuin hän. Hänellä on sangen hyvä
pukeutumisaisti, mutta hän vihaa upeita pukimia. Hänen vaatteissaan
huomaa aina yksinkertaisuuden yhtyneen hienouteen; hän ei rakasta
mitään loistokasta, vaan ainoastaan sellaista, mikä pukee. Hän ei tunne
muodissa olevia värejä, mutta tietää erinomaisen hyvin, mitkä värit
hänelle sopivat. Ei ole ainoatakaan nuorta naista, joka näyttäisi
panevan vähemmän huolta pukuunsa kuin hän ja jonka puku olisi
valitumpi. Joskohta ei yksikään hänen pukunsa osa ole sattumalta
hankittu, ei se kuitenkaan ilmaise kuinka suurta taidokkaisuutta on
käytetty sen valinnassa. Hänen pukimensa on näennäisesti hyvin
vaatimaton, mutta itse teossa hyvin soma ja miellyttävä. Hän ei
paljasta sulouksiaan, vaan päinvastoin verhoaa niitä, mutta hän verhoaa
niitä siten, että näkee niiden haamoittavan esiin verhon takaa. Kun
hänet näkee, huudahtaa: "tuossa on siveä ja viisas tyttö!" Jos kauemmin
viipyy hänen seurassaan, silmät ja sydän tarkastavat koko hänen
persoonaansa, ilman että niitä voi kääntää hänestä pois, ja tekisi
mieli sanoa, että koko tämä niin yksinkertainen vaatetus verhoaa häntä
ainoastaan sitä varten, että mielikuvitus sen kappale kappaleelta
riistäisi pois.
Sophiella on luontaisia taipumuksia. Hän on tietoinen niistä eikä ole
niitä laiminlyönyt. Mutta kun hänellä ei ole ollut tilaisuutta niitä
erityisen taiteellisesti kehittää, hän on tyytynyt harjottamaan somaa
ääntänsä laulamaan puhtaasti ja tarkasti sekä aistikkaasti, pieniä
jalkojaan astumaan kevyesti, helposti, notkeasti, ja on lisäksi
opetellut kumartamaan vapaan sulavasti ja ilman kömpelyyttä, tehden sen
kaikenlaisissa eri tiloissa. Muuten hänellä ei ole ollut muuta
laulunopettajaa kuin isänsä, ei muuta tanssinopettajaa kuin äitinsä, ja
läheisyydessä asuva urkuri on antanut muutamia pianotunteja säestystä
varten; tätä taitoa hän sittemmin on omin päin viljellyt. Alussa hän
koetti vaan saattaa valkean kätensä näyttämään sievältä mustilla
koskettimilla. Sitten hän huomasi että pianon kuiva ja terävä ääni teki
ihmisäänen kaiun pehmeämmäksi, ja vähitellen hänen korvansa tottui
erottamaan soinnoksia. Tullessaan vanhemmaksi hän on alkanut tuntea
esityksen tunteellisuuden viehätystä ja rakastaa musiikkia sen itsensä
tähden. Mutta tämä on enemmän taideharrastusta kuin todellista
taipumusta; hän näet ei osaa nuottien mukaan soittaa sävelmää.
Parhaiten Sophie osaa, parhaiten hänelle on opetettu hänen sukupuolensa
töitä, jopa sellaisiakin, joihin tavallisesti ei kiinnitetä huomiota,
kuten hameidensa leikkaamista ja ompelemista. Ei ole ainoataan
ompelutyötä, jota hän ei osaisi, ja jota hän ei tekisi mielellään.
Mutta enimmin kaikista käsitöistä hän pitää pitsien solmustelemisesta,
sillä ei mikään muu käsityö aiheuta niin miellyttävää asentoa eikä
niin siroa ja kevyttä sormienliikettä. Hän on myös perehtynyt
taloudenhoitoon yksityiskohtia myöten. Hän osaa hallita keittiötä ja
ruokakomeroa. Hän tuntee ruokatavaroiden hinnan ja laadun; hän osaa
sangen hyvin kirjanpitoa, hän on äitinsä hovimestari. Koska hänen
kutsumuksensa on kerran itse tulla perheenäidiksi, hän ohjatessaan
synnyinkotiaan oppii ohjaamaan omaa kotiaan. Hän osaa auttaa
palvelijoita heidän töissään ja tekee sen aina kernaasti. Ainoastaan
sitä voi hyvin neuvoillaan ohjata, minkä itse osaa toimittaa. Tämän
vuoksi hänen äitinsä näin pitää häntä työssä ja toimessa. Sophien
ajatukset eivät tosin vielä ulotu niin kauas tulevaisuuteen. Hänen
ainoana päämääränään on hänen äitinsä palveleminen ja hänen
huolitaakkansa huojentaminen. On kuitenkin totta, ettei hän kaikkia
tehtäviään suorita yhtä suurella mielihyvällä. Niinpä hän, vaikka onkin
herkkusuu, ei pidä keittiötoimista. Ruuanvalmistamiseen yhtyvät
askareet ovat hänelle vastenmieliset, hänen mielestään ne eivät koskaan
ole tarpeeksi puhtaat. Hän on tässä suhteessa äärettömän herkkä, ja
tästä hänen herkkämielisyydestään, joka on kehittynyt liiallisuuteen,
on tullut eräs hänen vikojaan. Kernaammin hän antaisi koko
päivällisruuan pudota tuleen, kuin antaisi hihapitsiensä likaantua
Samasta syystä hän on aina tuntenut vastenmielisyyttä puutarhanhoidon
ohjausta kohtaan. Multa on hänen mielestään likaista. Niinpian kuin hän
näkee lantaläjän, luulee hän tuntevansa sen pahan hajan.
Tähän hänen vikaansa on syynä hänen äitinsä opetus. Äidin mielestä
ensimäisiä naisen oikeuksista on puhtaus; se on erityinen, välttämätön,
luonnon asettama velvollisuus. Ei ole maailmassa mitään inhottavampaa
kuin likainen vaimo, ja mies, joka sellaista vaimoa inhoaa, on aina
oikeassa. Sophien äiti on niin paljon saarnannut tätä velvollisuutta
tyttärelleen, hän on häneltä vaatinut niin suurta siisteyttä mitä omaan
persoonaansa tulee, mitä tulee hänen vaatteisiinsa, huoneeseensa,
työhönsä, pukeutumiseensa, että hänen tarkkaavaisuutensa tässä
suhteessa on muuttunut tavaksi ja anastaa suuren osan hänen aikaansa ja
muutenkin melkoisen sijan hänen huomiossaan. Sentähden kaikessa, minkä
hän tekee, hänen ensimäinen huolensa on tehdä se puhtaasti; se, että
hän sen hyvin tekee, astuu toiseen sijaan.
Kuitenkaan kaikki tämä ei ole muuttunut turhaksi teeskentelyksi ja
heikoksi ylellisyyskiihkoksi. Komeilun hienostelu ei suinkaan ole hänen
pyyteidensä päämäärä. Hänen huoneeseensa ei koskaan tule muuta kuin
yksinkertaista raitista vettä; hän ei tunne muuta hyvää hajua kuin
kukkien tuoksua, eikä hänen miehensä koskaan ole vetävä sieraimiinsa
suloisempaa tuoksua, kuin hänen henkäyksensä. Lopuksi on mainittava,
ettei se tarkkaavaisuus, jonka hän omistaa persoonansa ulkonaiseen
hoitoon, saata häntä unhottamaan, että hän on velkapää omistamaan
elämänsä ja aikansa jalommille toimille. Hän ei tunne tai halveksii
tuota ylenmääräistä ruumiillista puhtautta, joka saastuttaa sielun.
Sophie ei ainoastaan ole ruumiillista puhtautta harrastava, hänen
sielunsakin on puhdas.
Sanoin, että Sophie on herkkusuu; se hän oli luonnostaan, mutta hän on
totuttanut itsensä kohtuulliseksi ruuassa, ja nyt hän harjottaa tätä
kohtuullisuutta hyveenä. Tyttöjen laita ei ole sama kuin poikien, joita
melkoisessa määrin voi heidän herkullisuuttaan tyydyttämällä hallita.
Jos tämän taipumuksen sallitaan jäädä tyttölapsiin, sillä on
arveluttavat seuraukset; on suorastaan vaarallista olla sitä
poistamatta. Kun Sophie pienenä yksin meni äitinsä huoneeseen, ei hän
aina sieltä palannut tyhjin käsin, eikä hänen omatuntonsa ollut vallan
puhdas makeisiin nähden. Hänen äitinsä yllätti hänet, nuhteli ja
rankaisi häntä ja antoi hänen paastota. Lopulta sai hän tyttärensä
käsittämään, että makeiset turmelevat hampaat ja liika syöminen
pöhöttää ruumiin. Näin Sophie teki parannuksen; tultuaan suuremmaksi on
hänessä herännyt toisenlainen maku, joka on vierottanut hänet tästä
alhaisesta aistillisesta mausta. Herkutteleminen menettää heti valtansa
sekä naisiin että miehiin nähden, kun sydämen jalot tunteet alkavat
paisua. Sophie on, mitä ruokalajeihin tulee, säilyttänyt sukupuolelleen
ominaisen maun, hän pitää maitoruuista ja makeista ruokalajeista; hän
pitää leivoksista ja väliruuista, mutta varsin vähän lihasta. Hän ei
koskaan ole maistanut viiniä eikä väkeviä liköörejä. Muuten hän kaikkea
syö varsin kohtuullisesti. Toimittaahan hänen sukupuolensa paljon
vähemmän työläitä askareita kuin me miehet, ja hänen voimansa
tarvitsevat siis vähemmän korvausta. Yleensä hän pitää kaikista hyvistä
ruuista ja panee niihin arvoa; mutta hän osaa myös tyytyä vähemmän
hyviin ruokiin, ilman että tämä puute häntä vaivaa.
Sophiella on miellyttävät, vaikkei loistavat henkiset kyvyt; hänen
älykkäisyytensä on varma, joskaan ei syvä; sanalla sanoen hänen
kyvyistään ei sanota mitään erityistä, sillä ne ovat samat kuin
tavallisilla ihmisillä yleensä. Hänen henkensä, kykynsä miellyttävät
aina niitä henkilöitä, jotka puhuvat hänen kanssaan, joskohta niissä ei
ole mitään kaunistelevaa, mikä meidän käsityksemme mukaan kuuluu
naisten henkiseen kasvatukseen. Hänen sivistyksensä näet ei ole
muodostunut kirjojen luvusta, vaan hänen keskusteluistaan vanhempiensa
kanssa, hänen omista mietteistään ja niistä havainnoista, jotka hän on
tehnyt siinä vähäisessä seurustelupiirissä, jonka yhteyteen hänellä on
ollut tilaisuutta tulla. Sophie on luonnostaan iloinen; lapsena hän oli
vallatonkin, mutta hänen äitinsä on vähitellen onnistunut hillitsemään
hänen rajun luontonsa, peläten, ettei liian äkillinen käänne
aavistamatta olisi tehnyt selväksi, että tuollainen hillitseminen oli
välttämätön. Sophie on siis tullut siveäksi ja ennen aikaa hiljaiseksi;
ja nyt kun tuo aika on tullut, on hänen helpompi säilyttää omaksumansa
ryhti, kuin mitä olisi ollut, jos ei olisi annettu hänen käsittää
muutoksensa syytä. Nyt on miellyttävää nähdä kuinka hänessä joskus
vielä heräävät vanhat tavat ja kuinka hän antautuu lapselliseen
vilkkauteen, mutta sitten heti äkkiä muuttuu miettiväksi, vaikenee, luo
alas katseensa ja punastuu. Onhan luonnollista, että hän ollessaan
tällä kahden iän rajalla, jossakin määrin omistaa kummankin
ominaisuuksia. Sophie on liian tunteellinen, jotta hänen mielialansa
aina voisivat olla samanlaiset, mutta hänen mielensä on liian lempeä,
jotta tämä tunteellisuus voisi muille tuottaa ikävyyksiä; ainoastaan
hänelle itselleen tuo tunteellisuus tuottaa ikäviä hetkiä. Yksi ainoa
loukkaava sana riittää tekemään hänen mielensä raskaaksi, joskohta hän
ei näytä mielipahaansa; hän näet silloin koettaa päästä muiden seurasta
mennäkseen itkemään. Jos keskellä hänen itkemistään isä tai äiti häntä
kutsuu yhdelläkin ainoalla sanalla, hän tulee heti leikkimään ja
nauramaan, taitavasti pyyhkien kyyneleet silmistään ja koettaen
tukahuttaa nyyhkytyksensä.
Hän ei liioin ole kokonaan vapaa itsepäisyydestä. Jos hänen paha
tuulensa kiihottuu, se muuttuu uhkamielisyydeksi, ja silloin hän
saattaa unhottaa malttinsa. Mutta jos antaa hänen tyyntyä, niin saa
nähdä, että se tapa, jolla hän taas koettaa hyvittää ikävän tekonsa, on
melkein luettava hänelle ansioksi. Jos häntä rangaistaan, hän on
taipuisa ja nöyrä ja huomaa, ettei hänen häpeänsä niin paljoa johdu
rangaistuksesta kuin hänen vikansa tietoisuudesta. Jos ei hänelle sano
mitään, ei hän koskaan ole itsestään vikaansa katumatta, ja tämän hän
tekee niin vilpittömästi ja niin miellyttävästi, että on mahdotonta
olla hänelle suuttunut. Hän olisi valmis alhaisimmankin palvelijan
läsnäollessa suutelemaan maata, eikä tämä alentuminen häntä ollenkaan
surettaisi, ja niin pian kuin hän on saanut anteeksi, hänen ilonsa ja
hyväilynsä osottavat, mistä taakasta hänen sydämensä on vapautunut.
Sanalla sanoen, hän kestää kärsivällisesti toisten väärät teot, ja
hyvittää alttiisti omat vikansa. Tällainen on hänen sukupuolensa
rakastettava luonne, ennenkuin me olemme sen turmelleet. Nainen on
luotu alistumaan miehen tahtoon, jopa kestämään vääryyttäkin hänen
puoleltaan. Nuoria poikia taas ei koskaan voi samanlaiseen taivuttaa.
Sisäinen tunne heissä nousee ja kapinoi vääryyttä vastaan; luonto ei
ole tehnyt heitä sellaisiksi, että he sitä sietäisivät.
gravem
Pelidae stomachum cedere nescii.[173]
Sophie on uskonnollinen, mutta hänen uskonnollisuutensa on järkevä
ja yksinkertainen; siinä on vähän dogmeja ja vielä vähemmän
hartaudenharjotuksia, tai oikeammin sanoen: hän ei tunne muuta
olennaista uskollisuuden ilmausta kuin moraalin harjoittamiseen, ja
senvuoksi hän omistaa koko elämänsä palvellakseen Jumalaa tekemällä
hyvää. Koko se opetus, jonka hänen vanhempansa ovat hänelle tässä
suhteessa antaneet, on tähdännyt siihen, että he totuttaisivat hänet
kunnioittavaan alistumiseen, minkä vuoksi he alati ovat sanoneet:
"Tyttäremme, nuo tiedot eivät ole ikäsi kehityksen mukaiset; miehesi on
ne sinulle selvittävä, kun sopiva aika tulee." Muuten he eivät pidä
hänelle pitkiä saarnoja jumalisuudesta, vaan tyytyvät saarnaamaan sitä
hänelle esimerkillään, ja tämä esimerkki on syvälle painunut hänen
sydämeensä.
Sophie rakastaa hyvettä; tämä rakkaus on muuttunut hänessä vallan
hallitsevaksi intohimoksi. Hän rakastaa hyvettä, koska ei ole mitään
niin kaunista kuin se on; hän sitä rakastaa, se kun on naisen kunnia ja
kun hyveinen nainen hänen mielestään on melkein enkelin arvoinen; hän
rakastaa sitä onnen oikeana tienä ja sentähden, että hän näkee pelkkää
kurjuutta, avuttomuutta, onnettomuutta ja häpeää siveettömän naisen
elämässä. Hän rakastaa sitä vihdoin sentähden, että se on rakas hänen
kunnianarvoiselle isälleen, hänen hellälle ja arvokkaalle äidilleen.
Hänen vanhempansa näet eivät tyydy tuntemaan onnellisuutta omista
hyveistään, vaan tahtovat sitä tuntea tyttärensäkin hyveellisyyden
nojalla, ja tyttären ensimäinen onnen ehto on saattaa vanhempansa
onnellisiksi. Kaikki nämä tunteet herättävät hänessä innostuksen, joka
ylentää hänen mieltänsä ja joka alistaa kaikki hänen pikku pyyteensä
niin jalon intohimon alaisiksi. Sophie on oleva sievä ja kunniallinen
viimeiseen henkäykseensä asti; sen hän on vannonut sydämessään, ja
tämän valan hän on vannonut iässä, jolloin hän jo käsitti, miten
vaikeata on sellaista valaa täyttää; hän on sen vannonut silloin, kun
hänen olisi pitänyt pidättäytyä sellaisesta sitoumuksesta, jos hänen
aistillisuutensa olisi näyttänyt vaativan herruutta hänen ylitsensä.
Sophie ei ole tuollainen rakastettava ranskatar, joka on
luonnonlaadultaan kylmä ja turhamielisyydestä kiemaileva, tahtoen
ennemmin loistaa kuin miellyttää, hakien ennemmin huvittavaa
ajanvietettä kuin todellista iloa. Sophien mieltä kalvaa ainoastaan
rakastamisen halu; se tunkeutuu hänen mieleensä ja tekee hänet
levottomaksi keskellä kemuja. Hän on menettänyt entisen hilpeytensä;
vallattomat leikit eivät enää häntä miellytä. Kaukana siitä, että hän
pelkäisi yksinäisyyden häntä ikävystyttävän, hän sitä päinvastoin
hakee. Hän siellä ajattelee sitä miestä, joka on saattava sen hänelle
suloiseksi. Kaikki hänelle välinpitämättömät henkilöt ovat hänen
vastuksenaan. Hän ei halua ihailijoita, vaan lemmittyä. Hän tahtoo
kernaammin miellyttää yhtä ainoata kunnon miestä, ja häntä aina
miellyttää, kuin saavuttaa muotinaisen maineen, jota kestää päivän,
mutta joka seuraavana päivänä saattaa ivanaurun alaiseksi.
Naisten arvostelukyky kehittyy aikaisemmin kuin miesten, Koska näet
naiset melkein lapsuudesta alkaen ovat puolustautumistilassa ja koska
heille on uskottu niin kalliin aarteen vaikea hoitaminen, heidän
välttämättömästi tulee aikaisemmin tuntea hyvä ja paha. Sophie on joka
suhteessa aikaisin kehittynyt, koska hänen luonnonlaatunsa tätä
kehitystä jouduttaa, ja sentähden hänen arvostelukykynsäkin muodostuu
aikaisemmin kuin muilla hänen ikäisillään tytöillä. Tämä ei ole
ollenkaan kummallista: eihän henkinen kypsyys kaikissa esiinny samaan
aikaan.
Sophie tuntee hyvin oman sukupuolensa kuten myös miesten
velvollisuudet. Hän tuntee miesten viat ja naisten paheet. Hän tuntee
myöskin yhtä hyvin päinvastaiset ominaisuudet ja hyveet, ja on painanut
ne kaikki syvälle sydämeensä. Ei saata olla sen korkeampaa luuloa
kunniallisesta naisesta kuin mikä hänellä on, eikä tämä käsitys häntä
pelota. Mutta tietenkin hän suuremmalla mielihyvällä kiinnittää
huomionsa kunnon mieheen. Hän näet tietää olevansa luotu sellaista
miestä varten, että hän on hänen arvoisensa, että hän hänelle voi antaa
samanlaista onnea, jota itse häneltä saa. Hän tietää varsin hyvin, että
hän tuollaisen miehen on oikeaksi tunteva, kunhan hän vaan hänet
kohtaa.
Naiset ovat miesten ansioiden luonnollisia tuomareita, samoin
kuin miehet ovat naisten ansioiden arvostelijoita. Tämä seikka
perustuu molemminpuolisiin oikeuksiin, ja kumpikin puoli sen hyvin
tietää. Sophie tuntee tämän oikeutensa ja käyttää sitä, mutta
vaatimattomasti, kuten sopii hänen ikäiselleen nuorelle naiselle, hänen
kokemattomuudelleen ja asemalleen. Hän arvostelee ainoastaan sellaisia
seikkoja, joita kykenee käsittämään, ja harjottaa arvosteluansa
ainoastaan silloin, kun siitä voi kehittää jotakin hyödyllistä
periaatetta. Poissaolevista hän puhuu mitä varovaisimmin, varsinkin
naisista. Hän tietää että naiset tulevat parjaaviksi ja purevan
ivallisiksi, kun he rupeavat puhumaan omasta sukupuolestaan. Niin,
kauan kuin he rajoittuvat arvostelemaan miehiä, he ovat aina
tasapuolisia. Sophie rajoittaa siis arvostelunsa miehiin. Mitä naisiin
tulee, hän puhuu heistä, vaan kaiken sen hyvän, minkä heistä tietää.
Hän arvelee olevansa velkapää osottamaan tätä kunniaa omalle
sukupuolelleen. Niistä naisista taas, joista hänellä ei ole mitään
hyvää sanottavaa, hän ei sano mitään, ja tämän hänen menettelynsä hyvin
ymmärtää.
Sophiella on varsin vähän hienon maailman seurustelutottumusta; mutta
hän on kohtelias ja tarkkaavainen ja on käyttäymisessään aina
miellyttävä. Onnellinen luonto häntä auttaa paljon paremmin kuin kaikki
taidot. Hänellä on oma omituinen kohteliaisuutensa, joka ei johdu
mistään kaavamaisista säännöistä, joka ei ole muodin orjuuden alainen,
joka ei vaihtele eri muotien mukaan, joka ei tee mitään totutun tavan
nojalla, vaan joka johtuu todellisesta halusta miellyttää ja joka
miellyttääkin. Hän ei ollenkaan tunne kuluneita jokapäiväisiä
kohteliaisuuksia eikä myöskään itse keksi harvinaisempia. Hän ei sano,
että on "syvästi kiitollinen", että "on hänelle suuri kunnia", "älkää
vaivatko itseänne", j.n.e. Vielä vähemmin hän käyttää korupuhetta. Kun
hänelle osotetaan huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, hän vastaa
kumartamalla tai sanomalla yksinkertaisesti: kiitos; mutta tämä sana
hänen lausumanaan korvaa useita muita sanoja. Kun hänelle tehdään
todellinen palvelus, hän antaa sydämensä puhua, eikä tämä ilmaise
tunteitaan kohteliaisuuksien muodossa. Hän ei koskaan ole ranskalaisen
tavan mukaan alistuva sievisteleviin kujeisiin, kuten esim. mennessään
toisesta huoneesta toiseen laskemaan kätensä kuusikymmenvuotisen miehen
käsivarrelle, kun hänellä päinvastoin olisi halu tuota vanhusta tukea.
Jos meidän kohtelias nuori keikari tarjoaa hänelle samaa tungettelevaa
palvelusta, hän jättää tämän palvelukseen alttiin herran portaisiin,
keikahtaa parilla askeleella huoneeseen ja sanoo, ettei hän ole ontuva.
Vaikka hän ei ole kasvultaan pitkä, hän ei koskaan ole huolinut
korkeista koroista; hänen pienet jalkansa ovatkin tarpeeksi somat, niin
ettei hänen tarvitse turvautua korkeihin korkoihin.
Hän ei pysy hiljaisena ja kunnioittavana ainoastaan naisten seurassa,
vaan myöskin naineiden tai häntä paljon vanhempien miesten seurassa.
Hän ei koskaan ole asettuva heitä ylemmälle sijalle muun vaikuttimen
kuin tottelevaisuuden nojalla, ja on niin pian, kuin suinkin voi, taas
asettuva alemmalle sijalleen. Hän näet tietää, että iän oikeudet käyvät
sukupuolen edellä; sillä vanhuudella on viisaus, jota on kunnioitettava
ennen kaikkea muuta.
Toisin hän taas käyttäytyy ikäistensä nuorten miesten seurassa.
Siinä hänen on tarpeellista noudattaa toisenlaista käytöstapaa,
saavuttaakseen heidän kunnioituksensa, ja hän osaa sitä noudattaa,
luopumatta siitä vaatimattomasta sävystä, joka hänelle sopii. Jos nuo
nuoret miehet itse ovat vaatimattomia ja hiljaisia, on hän kernaasti
seurustellessaan heidän kanssaan osottava nuoruuden rakastettavaa
tutunomaisuutta. Heidän leikkisän vallattomat puheensa ovat kuitenkin
viattomat ja pysyvät säädyllisyyden rajoissa. Jos heidän keskustelunsa
saa vakavan käänteen, hän tahtoo, että se samalla on hyödyllinen. Jos
se taas muuttuu mauttomaksi, hän on pian lopettava sen. Sillä hän
halveksii etenkin tuota mitätöntä keikailevan kohteliaisuuden
lavertelua, pitäen sitä hyvin loukkaavana sukupuolelleen. Hän tietää
varsin hyvin, ettei se mies, jota hän etsii, käytä tuollaista
lavertelua, eikä hän koskaan kernaasti kärsi toisen miehen puolelta
sellaista kohtelua, johon ei tekisi itseään syypääksi se mies, jonka
kuva on syvälle painunut hänen sydämeensä. Se korkea ajatus, joka
hänellä on sukupuolensa oikeuksista, se henkinen itsetietoisuus, jonka
hänessä herättää hänen tunteidensa puhtaus, se hyveen voimakkuus, jota
hän itsessään tuntee, ja joka tekee hänet varmaksi siitä, että hän
ansaitsee kunnioitusta, saattavat häntä paheksuen kuuntelemaan niitä
imeliä puheita, joilla luullaan voitavan häntä huvittaa. Hän ei
kuuntele niitä ilmeisellä vihastuksella, vaan ivallisella
myönnytyksellä, joka saattaa hämille, tai välinpitämättömän
kylmäkiskoisesti, ja tätä viimemainittua menettelyä vähimmin odotetaan.
Jos joku kaunis salonki-leijona latelee hänelle kohteliaisuuksiaan, jos
hän sukkelasti ylistää hänen älykkäisyyttään, kauneuttaan, suloaan, ja
arvaamatonta onnea saada häntä miellyttää, niin Sophie hyvin rohkenee
häntä keskeyttää, sanoen hänelle kohteliaasti: "Hyvä herra, luulenpa
tietäväni nuo seikat paremmin kuin te; jollei meillä ole toisillemme
mitään merkillisempää sanottavaa, luulen, että voimme tähän päättää
keskustelumme." Silmänräpäyksessä hän sitten tämän sanottuaan kumartaa
ja on kahdenkymmenen askeleen päässä hänestä. Kysykääpä nyt noilta
salonki-leijonilta, onkohan helppoa ladella kohteliaita laverruksiaan
näin vastahakoiselle henkilölle!
Silti ei pidä luulla, ettei hän pitäisi toisten kiitoksesta, jos se
vaan on vilpitöntä ja jos hän voi uskoa että todella ajatellaan hänestä
sitä hyvää, mitä sanotaan. Sillä, joka tahtoo näyttää ihailevansa hänen
etevyyksiään, tulee itselläänkin niitä olla. Sellainen kunnioituksen
osotus, joka perustuu todelliseen arvonantoon, saattaa tehdä
miellyttävän vaikutuksen hänen arvostaan tietoiseen sydämeensä, mutta
jokainen kohtelias ivailu vaikuttaa häneen vastenmielisesti. Sophie ei
ole luotu antamaan houkkiolle aihetta kehittää taipumuksiaan.
Koska Sophiella on näin kypsynyt arvostelukyky ja koska hän joka
suhteessa on niin kehittynyt kuin kaksikymmenvuotias nainen, eivät
hänen vanhempansa kohtele häntä lapsena viisitoistavuotiaanakaan.
Tuskin he hänessä huomaavat tuota nuoruuden levottomuutta, kun he sen
ehkäisevät, ennenkuin se on ehtinyt yltyä. He puhuvat hänelle silloin
hellästi ja järkevästi. Tällaiset hellät ja järkevät puheet soveltuvat
erityisesti hänen iälleen ja luonteelleen. Jos tämä luonne on
sellainen, joksi minä sitä kuvittelen, niin miksi hänen isänsä ei
saattaisi puhua hänelle jotenkin seuraavasti:
"Nyt sinä, Sophie, olet jo suuri tyttö. Iän karttuessa et aina voi
pysyä neitosena. Me, vanhempasi, tahdomme, että tulisit onnelliseksi;
meidän itsemme tähden sitä tahdomme, sillä meidän onnemme riippuu sinun
onnestasi. Kunniallisen nuoren naisen onni on siinä, että hän perustaa
kunnon miehen onnen. Meidän tulee siis ajatella, sinun naittamistasi.
Sitä tulee ajatella hyvissä ajoin, sillä aviosta riippuu elämän
kohtalo, eikä koskaan ole liiaksi aikaa sitä ajatella."
"Ei mikään ole vaikeampaa kuin hyvän aviomiehen valinta, -- jollei
kenties hyvän aviovaimon valinta. Sophie, sinä olet oleva tällainen
harvinainen nainen, sinä olet oleva elämämme kunnia ja vanhojen
päiviemme onni. Mutta olkoon sinulla mitä avuja tahansa, ei maailmasta
puutu miehiä, joilla niitä on vielä enemmän kuin sinulla. Ei ole
ainoatakaan miestä, jolle sinun saavuttamisesi ei tuottaisi kunniaa, on
paljon sellaisia, jotka tuottaisivat sinulle vielä suurempaa kunniaa.
Nyt tulee löytää sellainen mies, joka sinulle sopii, tulee tutustua
häneen ja saattaa hänet tutustumaan sinuun."
"Korkein avio-onni riippuu niin monista asianhaaroista ja ehdoista,
että olisi mieletöntä toivoa niitä kaikkia. Tärkeintä on ensin saada
varmuutta niistä, jotka ovat välttämättömiä. Jos nuo muutkin ehdot sen
ohella täyttyvät, on etu mahdollisimman suuri; jos ne taas eivät täyty,
niin voipi olla niitä vailla. Täydellistä onnea ei ole maan päällä.
Mutta suurin onnettomuus ja samalla se, jota aina voimme välttää, on
onnettomuus, joka on itsemme aiheuttama."
"On olemassa luonnollisia suhteita, on sellaisia, jotka perustuvat
inhimillisiin laitoksiin ja lopuksi pelkkään yleiseen mielipiteeseen
perustuvia. Molempia jälkimäisiä saattavat vanhemmat arvostella ja
ratkaista, edellisiä taas lapset yksin. Niitä avioita solmittaessa,
jotka aiheutuvat vanhempien määräyksestä, noudatetaan yksinomaan
inhimillisiin laitoksiin ja yleiseen mielipiteeseen perustuvia
suhteita. Tällöin ei itse teossa naiteta itse henkilöitä, vaan
sovitetaan yhteen olosuhteita ja omaisuuksia. Mutta kaikki tämä saattaa
muuttua, ainoastaan henkilöt pysyvät samoina, kaikkialle he vievät
perusominaisuutensa mukaansa. Huolimatta omaisuudesta avio saattaa olla
onnellinen tai onneton persoonallisten suhteiden nojalla."
"Äitisi oli ylhäistä sukua, minä olin rikas; nämä olivat ainoat
vaikuttimet, jotka aiheuttivat meidän vanhempiamme meitä liittämään
toisiimme. Minä olen menettänyt omaisuuteni, hän on menettänyt nimensä.
Mitä häntä hyödyttää, että on syntynyt aatelisneitosena, kun hänen
sukunsa hänet nyt kuitenkin on unhottanut? Sydäntemme yhteys on
kuitenkin lohduttanut meitä kaikissa onnettomuuksissamme.
Harrastustemme yhtäläisyys ja sopusuhtaisuus on saattanut meidät
valitsemaan itsellemme tämän syrjäisen olopaikan. Täällä elämme
onnellisina köyhyydessä, saamme toinen toisestamme korvausta kaikesta.
Sophie on meidän yhteinen aarteemme. Siunaamme taivasta siitä, että se
on antanut meille tämän aarteen ja että se on riistänyt meiltä kaikki
muut. Katso, lapseni, minne kaitselmus on meidät johdattanut. Ne
suhteet, jotka aiheuttivat avioliittomme, ovat kadonneet. Onnemme
perustuu ainoastaan sellaiseen, johon silloin ei pantu mitään arvoa."
"Naimisiin menevien tulee valita oikea puoliso itselleen.
Molemminpuolisen kiintymyksen tulee olla heidän ensimäinen
yhdyssiteensä; heidän silmänsä ja sydämensä tulee olla heidän
ensimäisiä oppaitaan. Heidän ensimäinen velvollisuutensa heidän avionsa
solmittuaan on toistensa rakastaminen, ja rakastaminen tai sen puute ei
riipu meistä itsestämme, minkä vuoksi tuo ensimäinen velvollisuus
välttämättömästi edellyttää toista velvollisuutta, nimittäin sitä, että
molempien tulee rakastaa toisiaan jo ennen avion solmimista. Tämä on
luonnon oikeus, jota ei mikään voi kumota. Ne, jotka tuota oikeutta
ovat supistaneet niin monilla yhteiskunnallisilla laeilla, ovat enemmän
pitäneet silmällä näennäistä järjestystä kuin avio-onnea ja
kansalaisten tapoja. Huomaat, tyttäreni, ettemme saarnaa sinulle mitään
vaikeata moraalia. Se tähtää vaan siihen, että sinä pääsisit kokonaan
omaksi valtiattareksesi ja että meidän olisi mahdollista laskea omiin
käsiisi puolisosi valinta."
"Mainittuani sinulle meidän syymme ja perusteemme, antaakseni sinulle
täyden vapauden, on sopivata ja kohtuullista myöskin puhua sinun omista
perusteistasi, jotta voisit tuota vapauttasi viisaasti käyttää.
Tyttäreni, olet hyvä ja ymmärtäväinen, olet vilpitön ja hurskas,
sinulla on sellaisia taipumuksia, jotka sopivat kunnialliselle
naiselle, eikä sinulta puutu miellyttäviä ominaisuuksia. Mutta olet
köyhä, sinulla on mitä kunnioitettavinta omaisuutta, mutta sinulta
puuttuu sellaista omaisuutta, jota pidetään suurimmassa arvossa.
Tavoittele siis ainoastaan sellaista, mikä sinulle on saavutettavissa,
äläkä aseta kunnianhimosi päämäärää oman mielipiteesi tai meidän
mielipiteidemme, vaan ihmisten mielipiteiden mukaan. Jos olisi kysymys
ainoastaan etevyyksien yhdenarvoisuudesta, en tietäisi, en tahtoisi
panna toiveillesi mitään rajoja; mutta älä ulota niitä varojesi rajoja
ulommaksi, äläkä unhota että ne ovat mitä ahtaimmat. Vaikka ei sinun
arvoisesi mies ole pitävä tätä varattomuuttasi esteenä, tulee sinun
tehdä äitisi tavoin ja astua perheen jäseneksi, joka pitää kunnianaan
vastaanottaa sinut keskuuteensa. Sinä et ole nähnyt varallisuutemme
päiviä, olet syntynyt köyhdyttyämme: sinä saatat sen meille helpoksi ja
jaat sitä keveällä mielellä meidän kanssamme. Usko minua, tyttäreni,
äläkä tavoittele sellaista omaisuutta, jonka menettämisestä me
siunaamme taivasta. Olemmehan nauttineet onnea vasta menetettyämme
rikkautemme."
"Olet liiaksi rakastettava, jotta et miellyttäisi ketään. Sinun
aineellinen tilasi ei myöskään ole sellainen, että kunnon mies pitäisi
sitä esteenä naimatuumilleen. Sinua tullaan moneltakin taholta
kosimaan, jopa saattaa ilmestyä kosijoita, jotka eivät ole sinun
arvoisiasi. Jos nämä näyttäytyisivät sinulle sellaisina kuin he todella
ovat, näkisit heidän oikean arvonsa, eikä koko heidän ulkonainen
upeutensa sinuun tekisi kauan vaikutusta. Mutta joskohta sinulla on
hyvä arvostelukyky ja vaikka tunnet omat avusi, olet vailla kokemusta
etkä tiedä missä määrin miehet saattavat teeskennellä. Joku viekas