Émile eli Kasvatuksesta - 58

mukaan harkintaa vailla oleva tottumus, joka kuitenkin on harkinnan
avulla saavutettu. Ja siitä tavasta, miten hän selittää tätä kehitystä,
tulee tehneeksi sen johtopäätöksen, että lapset harkitsevat enemmän
kuin aikaihmiset. Tämä on niin omituinen paradoksi, että se ansaitsee
tulla tarkastelun esineeksi. Laajemmalta puuttumatta tähän kysymykseen
kysyn, mikä nimi minun on antaminen sille innolle, millä koirani
ahdistelee maamyyriä, joita se ei syö, sille kärsivällisyydelle, jota
osottaen se joskus tuntikausia niitä väijyy, sille taidolle, jolla se
niihin tarttuu ja heittää ne ulos reiästään sinä hetkenä, jolloin ne
pistäyvät esiin mullasta, sitten tappaen ne ja jättäen ne siihen, ilman
että kukaan koskaan olisi tuota koiraani sellaiseen metsästykseen
harjottanut tai sille ilmoittanut, että juuri siinä piili maamyyriä?
Kysyn vielä, ja tämä on tärkeämpää, miksi tuo sama koira ensi kerran,
jolloin uhkasin sitä lyödä, heittäytyi selälleen maahan, käpälät
kippurassa, ollen täten rukoilevassa asennossa, joka oli suuresti
omansa minua lepyttämään? Tässä asennossa se ei suinkaan olisi pysynyt,
jos minä en olisi antanut itseäni taivuttaa, vaan jos olisin sitä
lyönyt. Mitä! Oliko vallan pieni koirani, jonka syntymästä ei ollut
kulunut pitkää aikaa, jo saavuttanut moraalisia käsitteitä, ymmärsikö
se mitä lempeys ja jalomielisyys tietää? Minkä saavutettujen tietojen
nojalla se toivoi lepyttävänsä minut, täten antautuen kokonaan
valtaani? Kaikki maailman koirat menettelevät samanlaisessa tilassa
ollen jotenkin samoin, enkä tässä väitä mitään sellaista, jota ei
jokainen itse voisi huomata todeksi. Suvaitkootpa filosofit, jotka niin
ylenkatseellisesti hylkäävät vaiston, selittää tämän tosiseikan
pelkkien aistimusten meille hankkimien tietojen avulla. Selittäkööt sen
tavalla, joka tyydyttää jokaista järkevää ihmistä: silloin minulla ei
enää ole mitään sanottavaa, enkä enää puhu vaistosta.
[129] Käsitteet ovat muutamissa suhteissa tunteita ja tunteet
käsitteitä. Nämä molemmat nimet sopivat jokaiselle mielteelle, joka
kääntää huomiomme joko mielteen esineeseen tai meihin itseemme, joissa
mielle syntyy. Ainoastaan tämänkaltaisten sielullisten vaikutelmien
järjestys määrää kumpi nimi on sopivampi. Jos ensin käännämme huomiomme
mielteen aiheuttajaan, emmekä ajattele itseämme muuten kuin vasta
harkinnan johdosta, niin tuo mielle on käsite. Jos sitävastoin ulkoa
saamamme vaikutelma ensin kiinnittää meidän huomiomme ja jos ainoastaan
harkinnan kautta ajattelemme sen aiheuttajaa, on tuo vaikutelma tunne.
[130] Tämän luullakseni tuo kunnon apulaispappi voisi vielä tänäänkin
sanoa yleisölle.
[131] "Kaikki", sanoo muuan hyvä ja oppinut hengellinen
mies, "väittävät, että eivät ole saaneet uskontoaan ihmisiltä, vaan
Jumalalta, ja että he sentähden uskovat (kaikki käyttävät tätä
kulunutta puhetapaa)".
"Mutta jos pidämme kiinni totuudesta, jättäen syrjään kaiken imartelun
ja kaunistelun, ei laita ollenkaan ole niin. Eri lahkokuntien opit on,
mitä sanottaneenkin, saatu aikaan ihmiskäsin ja -neuvoin. Todisteena
siitä on ensiksikin se tapa, miten uskontoja on omistettu maailmassa ja
miten yksityisihmiset niitä yhä vielä omistavat. Kansallisuus, maa,
paikkakunta määrää uskonnon. Tunnustamme sitä uskontoa, jota opetetaan
seudulla, missä olemme syntyneet ja saaneet kasvatuksemme. Olemme
ympärileikattuja, kastettuja, juutalaisia, muhamettilaisia tai
kristittyjä, ennenkuin tiedämme olevamme ihmisiä. Uskontomme ei ole
oman valitsemisemme ja harkintamme määräämä. Lisätodistus siitä on se,
että elämä ja tavat niin vähän ovat sopusoinnussa uskonnon kanssa; ja
lopullinen todistus on vielä se, että inhimillisissä ja vähäarvoisissa
seikoissa toimimme uskontomme henkeä vastaan." Charron: De la sagesse,
II, 5, 257:s sivu, Bordeaux'ssa v. 1601 julkaistu painos.
Tuntuu hyvin todennäköiseltä, että hyveellisen condomilaisen teologin
uskontunnustus olisi varsin vähän eronnut savoijilaisen apulaispapin
uskontunnustuksesta.
(Tämä Rousseaun tarkoittama teologi on Bossuet, Condomin piispa.
Suoment. huom.)
[132] Tämä selviää monesta raamatunkohdasta, muiden muassa 5:nnen
Mooseksen kirjan XIII:sta luvusta, jossa sanotaan, että jos joku
profeetta, joka julistaisi vieraita jumalia, vahvistaisi puheensa
ihmeillä, niin pitäisi, vaikka hänen ennustuksensa toteutuisikin,
kokonaan jättää hänen puheensa huomioon ottamatta ja vielä lisäksi
surmata itse profeetta. Kun siis pakanat surmasivat vierasta jumalaa
julistavan apostolin, vaikka tämä vahvistikin kutsumuksensa ihmeellä,
en huomaa mitä pätevää moitetta voisi heitä kohtaan lausua, jota he
eivät voisi kääntää meitä vastaan. Mitä siis tällaisessa tapauksessa on
tekeminen? On vaan yksi mahdollisuus: palata järkevään harkintaan ja
jättää sikseen ihmeet. Parasta olisi, ettei niihin koskaan olisi
turvautunut. Tätä opettaa mitä yksinkertaisin ihmisymmärrys, ellei
sitä himmennetä mitä hienoimmilla viisasteluilla. Viisasteluja
kristinuskossa! Onko siis Jeesus Kristus ollut väärässä, kun on
luvannut taivaan valtakunnan yksinkertaisille? Onko hän ollut väärässä
alkaessaan kauneimman puheistaan ylistämällä hengellisesti köyhiä,
koska muka tarvitsemme niin paljon älykkäisyyttä ymmärtääksemme hänen
oppiansa ja oppiaksemme häneen uskomaan. Kun olette todistanut minulle,
että minun täytyy alistua, niin olen luonnollisesti alistuva; mutta
voidaksenne minulle tuon todistaa, tulee teidän asettua minun
käsitykseni kannalle. Mitatkaa todistelunne hengellisesti köyhän kyvyn
mukaisesti, muuten en tunnusta teidän olevan mestarinne oikea oppilas,
eikä julistamanne oppi ole hänen oppiansa.
[133] Plutarkos kertoo, että stoalaiset muiden eriskummallisten
paradoksien muassa väittivät ristiriitaisessa käräjäjutussa olevan
turhaa kuulla molempia riitapuolia. Sillä, sanoivat he, joko toinen
niistä on todistanut sanottavansa tai ei ole sitä todistanut. Jos se
sen on todistanut, on kaikki selvää ja vastapuolesta on langetettava
tuomio, jos se taas ei ole sitä todistanut, se on väärässä ja sen asia
on hylättävä. Mielestäni kaikkien niiden menettely, jotka tunnustavat
erityistä jumalallista ilmoitusta, on suuresti stoalaisten menettelyn
kaltainen. -- Niinpian kuin kukin väittää yksin olevansa oikeassa, niin
tulee, valitakseen näin monen puolueen välillä, kuulla mitä kullakin on
sanottavaa; muuten menettelee väärin.
[134] Mainittu Bossuetin kirja on nimeltään "Katolisen uskon esitys".
Sitä ilmestyi kaksikymmentä painosta, ja se käännettiin melkein
kaikille eurooppalaisille kielille. Paras painos on se, jonka apotti
Lequeux on toimittanut ja jonka apotti Fleury on varustanut
muistutuksilla ja kääntänyt latinaksi (v. 1761). Suoment. huom.
[135] Lukemattomista tunnetuista tätä valaisevista tapauksista
mainitsen tässä yhden, joka ei kaipaa lähempää selittelyä.
Kuudennellatoista vuosisadalla, kun katolilaiset teologit olivat
julistaneet poltettaviksi kaikki juutalaisten kirjat, kysyttiin
kuuluisalta ja oppineelta Reuchliniltä hänen mielipidettään tämän asian
suhteen, ja sen lausuttuaan hän joutui hirvittävän vainon alaiseksi,
joka oli vähällä syöstä hänet turmioon. Ja hän oli ainoastaan lausunut
sen mielipiteen, että saattoi säilyttää ne juutalaisten kirjoista,
jotka eivät vastustaneet kristinuskoa ja jotka käsittelivät uskonnon
ulkopuolella olevia aineita.
[136] Lama = Buddhalainen pappi.
[137] De republ. dial. 2.
[138] Katsokaa sitä vertausta, jonka hän vuorisaarnassa itse tekee
Mooseksen siveysopin ja oman siveysoppinsa välillä. Matt. 5, 21 ja
seur.
[139] Velvollisuus seurata ja rakastaa maansa uskontoa ei ulotu hyvän
moraalin vastaisiin dogmeihin, kuten esim. suvaitsemattomuuden dogmiin.
Tämä kauhea dogmi asestaa ihmiset toisiaan vastaan ja tekee heidät
kaikki ihmiskunnan vihollisiksi. Eron tekeminen yhteiskunnallisen ja
kirkollisen suvaitsevaisuuden välillä on lapsellinen ja turha. Nämä
molemmat suvaitsevaisuuden lajit ovat erottamattomat, eikä voi toista
hyväksyä, ellei hyväksy toista. Eivätpä edes enkelit voisi elää
rauhassa ihmisten kanssa, joita pitäisivät Jumalan vihollisina.
[140] Molemmat suunnat hätyyttävät toinen toistaan niin monilla
sofismeilla, että olisi suunnaton ja uhkarohkea yritys ruveta niitä
kaikkia luettelemaan. On jo melkoinen työ mainita muutama niistä, sitä
myöten kuin ne itsestään tarjoutuvat. Eräs niin sanotun filosofisen
suunnan tavallisimpia sofismeja on se, että asettavat luulotellun
filosofikansan huonojen kristittyjen vastakohdaksi, ikäänkuin kansa
helpommin olisi kehitettävissä tosifilosofeiksi kuin tosikristityiksi.
En tiedä kumpi, hyvä filosofi vai hyvä kristitty, on helpommin
löydettävissä eri yksilöiden keskuudessa. Mutta sen verran tiedän
hyvin, että niin pian kuin on kysymys kansoista, täytyy olettaa
sellaisia, jotka uskonnon puutteessa väärinkäyttävät filosofiaa, kuten
nykyajan kansat filosofian puutteessa väärinkäyttävät uskontoa. Ja tämä
seikka tuntuu minusta suuresti muuttavan kysymyksen laatua.
Bayle on varsin hyvin todistanut, että uskonkiihkoilu on turmiollisempi
kuin ateismi, ja tämä on kieltämättä totta. Mutta sitävastoin hän on
jättänyt sanomatta seikan, joka on yhtä tosi, nimittäin että
uskonkiihko, vaikka onkin verenhimoinen ja julma, kuitenkin on suuri ja
voimakas intohimo, joka ylentää ihmissydäntä, joka saattaa sen
halveksimaan kuolemaa, antaa sille suunnattoman pontevuuden ja että
vaan tarvitsee sitä paremmin ohjata, siitä johtaakseen mitä ylevimpiä
hyveitä. Sen sijaan uskonnottomuus ja yleensä järkeilevä ja filosofinen
henki kiinnittää elämään, veltostuttaa ja alentaa sielun, kohdistaa
kaikki intohimoiset pyrinnöt yksityisedun ja inhimillisen minän
alhaisiin öisiin pyyteisiin, täten pannen kaikessa hiljaisuudessa
kaiken yhteiskuntajärjestyksen perusteet horjumaan. Sillä se mikä
yksityiseduissa on yhteistä, on niin vähäpätöistä, ettei se koskaan
korvaa sitä, mikä siinä on yleisvahingollista. Se, ettei ateismi saata
verta vuodattamaan, tapahtuu vähemmin rauhan rakkaudesta kuin
välinpitämättömyydestä hyvän suhteen. Kunhan niin sanottu oppinut vaan
saa olla rauhassa työhuoneessaan, hän varsin vähän välittää siitä,
miten muun maailman käy. Hänen periaatteensa eivät johda ihmisiä
surmaamaan, mutta ne vaikuttavat ehkäisten ihmisten lisääntymiseen,
hävittämällä ne tavat, jotka tätä lisääntymistä edistävät,
vierottamalla heidät pois vertaisistaan ja supistamalla kaikki heidän
harrastuksensa salaiseen itsekkäisyyteen, joka on yhtä turmiollinen
kansanlisääntymiselle kuin hyveelle. Filosofinen välinpitämättömyys
vivahtaa siihen levollisuustilaan, joka vallitsee yksinvallan
rasittamassa valtiossa; se on näet kuolonlepoa, ja se on tuhoavampi
kuin sota.
Joskohta siis uskonkiihko välittömiin vaikutuksiinsa nähden on
turmiollisempi kuin se, mitä tätä nykyä sanotaan filosofiseksi
järkeilyksi, on se paljon vähemmän turmiollinen seurauksiinsa nähden.
Muuten on helppo tuoda esiin kirjoissa kauniita periaatteita; mutta
kysymys on siitä, ovatko ne yhtäpitävät itse järjestelmän kanssa ja
johtuvatko ne välttämättömästi siitä, ja tätä kysymystä ei vielä tähän
asti ole voitu ratkaista. Tulee siis ottaa selville voisiko filosofia,
päästyään vapaasti vaikuttamaan ja kohottuaan valtiaaksi, hillitä
maineen tavoittelua, itsekkäisyyttä, kunnianhimoa ja ihmisten
pikkumaisia intohimoja ja harjottaisiko se tuota lempeätä
inhimillisyyttä, jota se kynä kädessä ylistelee.
Pelkillä periaatteillaan filosofia ei voi tehdä mitään hyvää, jota ei
uskonto tekisi vielä paremmin, ja uskonto tekee paljon sellaista hyvää,
jota filosofia ei kykene tekemään.
Käytännössä on laita kuitenkin toisin, mutta tässäkin suhteessa tulee
tarkoin punnita. Ei yksikään ihminen, jolla on uskontonsa, seuraa sitä
joka kohdassa, se on totta. Useimmilla ei ole uskontoa ollenkaan, tai
jos onkin, eivät sitä ollenkaan noudata; tämä on myöskin totta. Mutta
onpa niitäkin, joilla on uskonto ja jotka sitä ainakin osaksi
noudattavat, ja on epäilemätöntä että uskonnolliset vaikuttimet usein
estävät heitä tekemästä pahaa ja saattavat heidät harjottamaan hyvettä
ja kiitettäviä tekoja, joita ilman noita vaikuttimia eivät harjottaisi.
Olettakaamme, että munkki kieltää vastaanottaneensa hänelle
säilytettäväksi uskottua omaisuutta. Minkä muun johtopäätöksen siitä
voi tehdä kuin että se ihminen oli tyhmä, joka hänelle uskoi tuon
omaisuutensa. Jos Pascal esim. olisi samoin kieltänyt vastaanottaneensa
säilytettävää omaisuutta, olisi hän ollut ulkokullattu ihminen, eikä
mitään muuta. Mutta munkki!... Ovatko ne henkilöt, jotka uskonnon
verukkeella käyvät kauppaa todella uskonnollisia? Kaikki ne rikokset,
joita papit yhtä hyvin kuin maallikotkin tekevät, eivät suinkaan
todista, että uskonto olisi hyödytön, vaan että hyvin harvoilla
ihmisillä on uskontoa.
Uuden ajan hallitukset saavat kieltämättä kiittää kristinuskoa vanhasta
mahtivallastaan ja kapinallisten liikkeiden harvinaisuudesta. Uskonto
on saattanut niiden oman hengenkin vähemmän verenhimoiseksi. Tämän voi
todistaa vallan yksinkertaisesti vertaamalla vanhanajan hallituksiin.
Selvempi käsitys uskonnosta on syrjäyttäen uskonkiihkon vuodattanut
enemmän lempeyttä kristittyihin tapoihin. Tämä muutos ei suinkaan ole
kirjallisuuden ja tieteen ansio, sillä missä tahansa ne ovatkin
kukoistaneet, ei inhimillisyyttä ole sen suuremmassa määrin
kunnioitettu. Parhaan todisteen tästä tarjoavat ateenalaiset,
egyptiläiset, Rooman keisarit ja kiinalaiset. Mutta kuinka monet
armeliaisuudenteot ovat evankeliumin aiheuttamat! Kuinka monta
vääryydenpoistoa ja vahingonkorvausta se saattaa katolilaiset
toimeenpanemaan! Kuinka monta leppymystä ja almunantoa aiheuttaa meillä
ehtoolliselle-menon lähestyminen! Kuinka suuressa määrin heprealaisten
riemuvuosi lievensi vääryydellisten omistajien ahneutta! Kuinka paljon
onnettomuutta se ehkäisi! Lain suojelema veljeys yhdisti koko kansan
jäsenet toisiinsa; heillä ei nähty ainoatakaan kerjäläistä; eipä
kerjäläisiä näe turkkilaisillakaan, joilla on lukemattomia
hurskaita laitoksia. Uskontonsa periaatteiden mukaisesti he ovat
kestiystävällisiä uskontonsa vihollisillekin.
"Muhamettilaiset", näin kertoo Chardin, "sanovat, että ylösnousemusta
seuraavan tutkinnon jälkeen kaikki ruumiit kulkevat yli sillan, nimeltä
_Pul-Serrho_, joka on rakennettu iäisen tulen yläpuolelle; tätä siltaa
saattaa heidän puheidensa mukaan sanoa kolmanneksi ja viimeiseksi
tutkistelun paikaksi, sillä tällä sillalla erotetaan hyvät pahoista
j.n.e."
"Persialaiset -- jatkaa Chardin -- puhuvat alati tästä sillasta, ja kun
joku kärsii loukkausta, josta ei millään tavoin eikä koskaan voi saada
hyvitystä, hänen viimeinen lohdutuksensa on sanoa: 'No hyvä, kautta
elävän Jumalan, saatpa maksaa pahantekosi kaksinkertaisesti viimeisenä
päivänä, et pääse Pul-Serrho sillasta yli, ennenkuin olet minut
hyvittänyt; olen tarttuva vaippasi liepeeseen ja heittäytyvä jalkojesi
juureen; olen nähnyt paljon oivallisia ja kaikenammattisia ihmisiä,
jotka, peläten että heitä estettäisiin kulkemasta tuon hirvittävän
sillan yli, pyysivät anteeksi niiltä, joilla oli aihetta valituksiin
heidän suhteensa. Tämä sama on minulle itselleni tapahtunut hyvin monta
kertaa. Ylhäissäätyiset henkilöt, jotka tungetellen olivat saattaneet
minut ryhtymään toimenpiteisiin, jotka olivat minulle vastenmielisiä,
tulivat luokseni jonkun ajan kuluttua, kun luulivat paheksumiseni siitä
jo lauhtuneen ja sanoivat: pyydän, _halal becon antchisra_, s.o. tee
niin, että tämä tekoni muuttuisi minulle sallituksi ja oikeaksi. Jotkut
ovat lisäksi antaneet minulle lahjoja ja tehneet palveluksia, jotta
antaisin heille anteeksi ja selittäisin, että tein sen sydämestä. Syy
tähän on vaan se luulo, ettei pääse yli manalan sillasta, ellei ole
antanut viimeistä ropoa takaisin sille, jolle on tehnyt vääryyttä."
7:s nidos, s. 50.
Eikö saata olettaa, että käsitys tästä sillasta, joka tasottaa niin
monet vääryydet, ehkäisee monen vääryydenteon? Jos persialaisilta
riistäisi tämän käsitteen, vakuuttamalla heille ettei ole olemassa
Pul-Serrhoa eikä mitään senkaltaista, missä sorretut kuoleman jälkeen
saavat koston sortajistaan, niin on selvää että jälkimäiset joutuisivat
hyvin mukavaan tilaan ja vapautuisivat huolesta lieventää onnettomien
kärsimystä. Ei siis ole totta, ettei tuollaisessa opastelemisessa olisi
mitään vahingollista, eikä se siis voi olla totuuden mukainen.
Filosofi, moraaliset lakisi ovat hyvin kauniit, mutta ole niin hyvä ja
näytä minulle mikä oikeuttaa uskomaan niiden toteutettavaisuuteen.
Lakkaa hetkeksi julistamasta noita mielihoureitasi ja sano minulle
suoraan mitä asetat Pul-Serrhon sijaan.
[141] Ei ole ketään, joka enemmän halveksisi lapsuudenikää
kuin ne, jotka sen juuri jättävät taakseen, samoin kuin säätyeron
huomioonottaneen ei missään maassa ole suurempi kuin siellä, missä tuo
ero on vähäinen ja missä jokainen pelkää, että häntä sekoitettaisiin
alempisäätyiseen.
[142] Herra le Beaun, parlamentin asianajajan seikkailut, 2:nen nidos,
70 s.
[143] Katso I Mooseksen kirja, 16, 21 ja 31 luku. Suoment. huom.
[144] Roomalainen papisto on viisaasti kyllä pysyttänyt nämä
arvonmerkit ja sen esimerkkiä ovat noudattaneet muutamat tasavallatkin,
kuten esim. Venezian tasavalta. Tämän vuoksi Venezian hallitus,
huolimatta valtion rappiotilasta, nauttii kansan täydellistä
kiintymistä ja kunnioitusta, ja siitä se saa kiittää vanhaa
majesteettiuden komeiluaan. Ja lähinnä hiippahattunsa koristamaa paavia
ei liene kuningasta, hallitsijaa eikä yhtään ihmistä maailmassa, jota
niin kunnioitettaisiin kuin Venezian doodzia; ja kuitenkin hän on
vailla valtaa, vaikutusmahtia, mutta hänelle tuottaa ulkonainen komeus
ja herttuanhatun alta esiinpistävä naisten tavoin käherretty tukka
jonkunmoisen pyhyyden leiman. Nuo Bucentaure-laivalla tapahtuvat
juhlamenot, joille houkkiot niin paljon nauravat, saattaisivat Venezian
väestön vuodattamaan verensä viimeiseen pisaraan tyrannimaisen
hallituksensa edestä.
[145] Aurelius Victor, De vir. ill., 86:s luku.
[146] Suomeksi: tahtovalle ei mikään ole vaikeata.
[147] Kreikkalainen sana sophia merkitsee viisautta. Suoment. huom.
[148] Ikäänkuin olisi olemassa kansalaisia, jotka eivät olisi
porvarisvallan (cité) jäseniä ja joilla siis ei sellaisina olisi
osallisuutta korkeimpaan valtaan! Mutta ranskalaiset, jotka ovat
anastaneet tuon kunnianarvoisen nimen "kansalaiset" (citoyens), joka
muinoin oikeuden mukaisesti kuului gallialaisten kaupunkien jäsenille,
ovat siihen määrin hämmentäneet tämän käsitteen merkityksen, ettei se
tätä nykyä enää merkitse mitään. Eräs mies joka äskettäin minulle
kirjoitti paljon tyhmyyksiä romaanini "La nouvelle Héloïse" johdosta,
on koristanut nimikirjoituksensa arvonimellä "Paimboeuf'in kansalainen"
ja on täten luullut tekevänsä minusta erinomaista pilkkaa.
[149] Duclos: Considérations sur les moeurs de ce siècle, 65:s sivu.
[150] Tämän olen todistanut koelmassani kielten syntyperästä, joka on
löydettävissä kootuista teoksistani.
[151] Suomeksi: Pysähdy, matkamies, poljet sankarin tomua. -- Näin
kuuluu v. 1645 Nördlingenin taistelussa kaatuneen itävaltalaisen
kenraalin Mercyn hautakirjoitus. Rousseau sen arvatenkin huomasi
mainittuna Voltairen teoksessa "Siècle de Louis Quatorze", 3:nnessa luv.
Suoment. huom.
[152] Tämän akatemian perusti Colbert v. 1663. Sen täydellinen nimi
kuului "Académie des Inscriptions et Belles-Lettres"; siihen kuului 40
jäsentä ja se harrasti etenkin historiallisia ja arkeologisia
tutkimuksia. Suoment. huom.
[153] D'Alembert'ille kirjoitetussa kirjeessä. Suoment. huom.
[154] Suomeksi: missä on hyvä olla, siellä on isänmaa.
[155] Kreikkalaisen filosofin Aristippoksen lause. Lais oli
kauneudestaan kuuluisa irstas kreikkalaisnainen. Suoment. huom.
[156] Kaksi hienon maailman naista, jotka tahtovat luulotella muille
suuresti huvittelevansa, pitävät muka sääntönään, etteivät koskaan pane
maata ennen kello viittä aamulla. Keskellä talvipakkasta heidän
palvelijansa viettävät yönsä kadulla heitä odotellen, ollen alttiina
paleltumisen vaaralle. Joku astuu eräänä iltana tai oikeammin eräänä
aamuna siihen huoneustoon, jossa nämä molemmat näin hupaista elämää
viettävät naiset antoivat tuntien vieriä, niitä laskematta, ja tapaa
heidät siellä vallan ilman seuraa kummankin nukkuneena nojatuoliin.
[157] Kultainen kohtuus.
[158] Mulierem fortem quis inveniet? Procul et de ultimis finibus
pretium eius. Sal. Sananl. 31, 10.
[159] Olen jo huomauttanut, että kiemailun ja kiusanteon aiheuttama
kieltäyminen on tavattavissa melkein kaikissa naaraissa, eläimilläkin,
vaikka ne tuntevat mitä suurinta antautumisen halua. Ken sitä ei
myönnä, ei koskaan ole tarkannut naisten tapoja.
[160] Kuitenkin saattaa esiintyä niin suuri ero iässä ja voimissa, että
todellinen väkisinmakaaminen tapahtuu. Mutta koska tässä tarkoitan
luonnon järjestykseen perustuvaa molempien sukupuolten keskinäistä
suhdetta, tarkastan tässä kumpaakin tämän tavallisen suhteen valossa.
[161] Ellei näin olisi laita, ihmissuku välttämättömästi kuolisi
sukupuuttoon. Jotta se pysyisi yllä, tulee joka vaimon keskimäärin
synnyttää neljä lasta. Sillä kaikista lapsista, jotka syntyvät, kuolee
puolet, ennenkuin ne itse voivat synnyttää lapsia, ja kaksi täytyy
ainakin jäädä eloon edustamaan isää ja äitiä. Kaupungit eivät kykene
tällä tavoin asukaslukua lisäämään.
[162] Naisten pelokkuus on sekin luonnonvaisto, joka turvaa heitä
kaksinaiselta vaaralta heidän raskautensa aikana.
[163] Lapsi tulee vaativaiseksi pyytäessään, jos se siten saavuttaa
tarkoituksensa. Se ei kuitenkaan koskaan ole pyytävä kahta kertaa
samaa, jos ensimäinen vastaus on järkähtämättömästi kieltävä.
[164] Ne naiset, joiden iho on tarpeeksi valkea, jotta he voivat olla
vailla pitsejä, pian herättäisivät paheksumista toisissa naisissa,
elleivät niitä käyttäisi. Melkein aina rumat naiset toimeenpanevat
uusia muoteja, joihin kauniit typerästi kyllä alistuvat.
[165] Jos tyttö niissä kohdin, joihin minä olen pannut: _en tiedä_
vastaa toisin, tulee epäillä hänen vastaustaan ja tulee käskeä hänen
huolellisesti selittää se.
[166] Pienokainen sanoo näin sen nojalla, mitä on kuullut muiden
sanovan. Mutta tulee ottaa selville, onko hänellä oikea käsitys
kuolemasta, sillä tämä käsite ei ole niin yksinkertainen ja lasten
kehitysasteen mukainen, kuin luullaan. Pienessä "Abel" runossa voi
nähdä esimerkin siitä, missä muodossa se on heille annettava. Tämä
viehättävä runo huokuu miellyttävää yksinkertaisuutta, mitä ei koskaan
voi olla liiaksi sillä, joka tahtoo keskustella lasten kanssa.
[167] Järki ei saata hyväksyä sitä ajatusta, että ihmissuku olisi
ikuinen. Jokainen todelliseksi muuttunut numerollinen järjestyssarja on
yhteensopimaton tuon ajatuksen kanssa.
[168] Torquato Tasso: La Gerusalemme liberata (Vapautettu Jerusalem),
I Runo, 87 säkeistö. Suomeksi: Nainen käyttää kaikkia viekkaan taitavia
keinoja, kietoakseen verkkoihinsa uuden rakastajan. Eikä hän kaikille
eikä aina näytä samoja kasvoja, vaan muuttaa tilaisuuden mukaan
menettelyään ja kasvojen ilmettä. Suoment. huom.
[169] Tiedän että naiset, jotka eräässä suhteessa julkisesti ovat
rikkoneet, avomielisyytensä vuoksi vaativat itselleen tunnustusta ja
että he vannovat, tuota yhtä seikkaa lukuun ottamatta, olevansa kaikin
puolin kunnioitusta ansaitsevia. Mutta minä tiedän myöskin, etteivät he
koskaan saa muita kuin houkkioita tätä uskomaan. Jos he kerran ovat
vapautuneet sukupuolensa vahvimmasta hillikkeestä, niin mikä sitten
enää heitä pidättää? Ja mihin kunniaan he sitten enää panevat arvoa,
luovuttuaan siitä, joka heille on olennainen? Kun he kerran ovat
päästäneet intohimonsa irti, eivät he enää ollenkaan halua sitä
vastustaa. _Nec femina amissa pudicitia alia abnuerit_ (Tac. ann.
IV, 3). Onko kirjailija koskaan tuntenut kummankin sukupuolen sydämiä
paremmin kuin se, joka tuon lauseen on kirjoittanut?
[170] Nuoren miehen tiet hänen nuoruudessaan olivat yksi noista
neljästä seikasta, joita viisas Salomo ei sanonut ymmärtävänsä.
Viides hänelle ymmärtämätön seikka oli avionrikkojavaimon hävyn puute,
hän kun ahmii, pyyhkii suunsa ja sanoo: En ole tehnyt mitään pahaa.
Sal. Sananl. XXX, 20.
[171] Ovidius, Amor. III, 4. Suomeksi: Se. joka ainoastaan kiellon
vuoksi on jotakin tekemättä, tekee sen kuitenkin. Suoment. huom.
[172] Brantôme kertoo, että Frans I:n aikana eräällä nuorella naisella
oli hyvin puhelias rakastaja, jonka hän velvotti ehdottomaan ja
rajattomaan vaiteliaisuuteen. Rakastaja pysyikin niin uskollisesti
vaiti kahden vuoden ajan, että luultiin hänen sairauden takia tulleen
mykäksi. Eräänä päivänä keskellä seurapiiriä tuo nainen, jonka siihen
aikaan ei tiedetty olevan nuoren miehen rakastajatar, heidän suhteensa
kun vielä oli salainen, kehui heti paikalla voivansa parantaa nuoren
miehen mykkyyden ja teki sen lausumalla ainoastaan: _puhu_. Eikö tässä
rakkaudessa ole jotakin suurta ja sankarillista? Mitähän suurempaa
Pythagoraan filosofia kaikkine muhkeine oppineen olisi voinut
aikaansaada? Mikä nykyajan nainen voisi toivoa saavuttavansa
rakastajaltaan yhdenkään ainoan päivän vaiteliaisuutta, vaikka hän
koettaisi sitä saavuttaa mitä korkeimmalla mahdollisella
ponnistuksella?
[173] Horatius, Od., lib. I, od. 6. Suoment. huom.
[174] Fénelonin kirjoittama kreikkalaisaiheinen romaani. Suoment. huom.
[175] Mainitussa kirjassa esiintyvä keijukainen. Suoment. huom.
[176] Martialis, IX, 20; suomeksi: Kysyt, Galla, miksi en tahdo sinua
naida. Olet oppinut. Suoment. huom.
[177] d'Aubenton oli etevä luonnontutkija; hän oli kuuluisan Buffonin
avustaja. Suoment. huom.
[178] Torquato Tasso: Gerusalemme liberata, IV, 33. Suomeksi: Hän ei
sitä vielä näytä, vaikka hänen sydämensä riemuiten siitä, hymyilee.
Suoment. huom.
[179] "Astuessaan ulos linnasta näkee edessään avaran, neljän
tynnyrinalan suuruisen puutarhan, joka yltympäriinsä on muurin sulkema;
siihen on istutettu suuria kukkivia puita, jotka kantavat päärynöitä,
granaattiomenia ja muita vielä kauniimpia hedelmäpuita, viikunapuita
makeine hedelmineen ja vihreitä oliivipuita. Nämä kauniit puut eivät
yhtenäkään vuodenaikana ole ilman hedelmiä: talvella ja kesällä
länsituulen lempeä huokaus panee toiset hedelmät puhkeamaan, toiset
kypsymään. Huomaa päärynän ja omenan vanhenevan ja kuivuvan puussa,
samoin viikunan viikunapuussa ja rypäleen köynnöksessä. Tyhjentymätön
viiniköynnös ei lakkaa tuottamasta uusia rypäleitä. Toisia rypäleitä
kuivatetaan avoimella paikalla auringonpaisteessa, sillävälin kuin
toisia korjataan ja jätetään köynnökseen kukat, raakilot ja ne, jotka
alkavat kypsyä. Toisessa puutarhan päässä on kaksi hyvin hoidettua
kukkalavaa, joita kukat peittävät pitkin vuotta ja joita koristaa kaksi
lähdettä, joista toinen vuodattaa vettänsä koko puutarhaan ja toinen,
virrattuaan linnan läpi, kokoaa vetensä korkeaan kaupungin rakennukseen
sammuttaakseen kansalaisten janoa."
Tämäntapainen on kuvaus Alkinouksen puutarhasta ja se on luettavana
Odysseian seitsemännessä kirjassa. Siinä puutarhassa ei ollut
nähtävänä, häpeä kyllä tuolle vanhalle haaveilijalle Homerokselle ja
hänen aikansa ruhtinaille, ristikkokoristeita, ei kuvapatsaita, ei
vesiputouksia eikä nurmikkoja.
[180] Myönnän, että olen Sophien äidille kiitollinen siitä, ettei hän
ole antanut Sophien pilata saippualla hienoja käsiään, joita Émile niin
usein on suuteleva.
[181] Se teeskentelyn laji, jota tässä tarkoitan on vallan
päinvastainen sille teeskentelylle, joka naisille sopii ja jonka he
ovat oppineet itse luonnolta. Jälkimäinen on siinä, että he peittävät
niitä tunteita, jotka heillä todella on, edellinen siinä, että
luulottelevat omistavansa sellaisia tunteita, joita heillä ei ole.
Kaikki hienon maailman naiset koreilevat koko ikänsä niin sanotulla
tunteellisella sydämellään, mutta itse teossa he rakastavat ainoastaan
itseään.
[182] Sen joka tahtoo hoitaa sairasta talonpoikaa, ei pidä antaa
hänelle ulostavia aineita eikä muita lääkkeitä eikä lähettää hänen
luokseen haavalääkäriä. Kaikkea tätä nuo ihmisparat eivät tarvitse
sairaaksi tultuaan. Sitävastoin he tarvitsevat parempaa ja runsaampaa
ravintoa. Paastotkaa, te vallashenkilöt, kun teillä on kuume; mutta kun
rahvaan miehellä on kuume, niin antakaa hänelle lihaa ja viiniä.