Émile eli Kasvatuksesta - 36

Kuinka suurta tarkkaavaisuutta roomalaiset omistivat merkkikielelle!
Eri iän ja säädyn mukaiset vaatteet, toogat, sotilasvaippa, ylimysten
purppurapäärmeinen mekko, bullat, senaattorinpuvut, sella curulis,
liktorit, liktorien vitsakimput, kirveet, kultaseppeleet, yrtit,
lehdet, suosionhuudot, riemukulut -- kaikki heillä oli ulkonaista
upeutta, edustusta ja juhlamenoa, ja kaikki vaikutti kansalaisten
sydämiin. Valtiolle oli tärkeätä, että kansa kokoontui johonkin
erityiseen paikkaan, että se näki Capitoliumin tai oli sitä näkemättä,
että se oli kääntyneenä senaattiin päin tai siitä poispäin, että se
neuvotteli jonakin erityisenä päivänä. Syytetyt muuttivat pukua, samoin
viranhakijat; soturit eivät kerskanneet urotöistään, vaan näyttivät
haavojaan. Kuvitellessani meidänaikaista puhujaa Caesarin kuoleman
johdosta koettelemassa liikuttaa kansan mieltä, luulen että hän
tyhjentäisi kaikki taiteen tavalliset apulähteet ja antaisi ylen
intomielisen kuvauksen vainajan haavoista, verestä ja ruumiista.
Antonius, joskohta onkin kaunopuheinen ei sano mitään tuollaista; hän
antaa tuoda kansan nähtäviin Caesarin ruumiin. Mikä kaunopuheisuus!
Mutta tämä aineesta poikkeamiseni vie minut siitä liian kauas, kuten on
useiden muidenkin laita. Mutta nämä minun poikkeamiseni toistuvat liian
usein, jotta niitä voisi, pitkät kun ovat, kärsiä. Palaan siis asiaan.
Älkää koskaan ladelko nuorisolle kuivia järkeilyjä. Jos tahdotte saada
järkiseikat nuorten ymmärrettäviksi, niin pukekaa ne johonkin
havainnolliseen muotoon. Antakaa hengen kielen tunkea sydämeen, niin
silloin se ymmärretään. Toistan sen vielä kerran: kylmät järkisyyt
voivat määrätä mielipiteidemme laadun, mutta ne eivät määrää
toimintaamme; ne panevat meidät uskomaan, mutta ne eivät pane
toimimaan; meille näytetään mitä meidän tulee ajatella, mutta ei
näytetä mitä meidän pitää tehdä. Jos tämä on totta aikaihmisiin nähden,
on se kahta todempaa nuorisoon nähden, tämä kun vielä on aistimaailman
kahleissa ja ajattelee ainoastaan mitä se havainnon nojalla voi
kuvitella.
Vaikka olen ryhtynyt edellä mainittuihin valmistaviin varokeinoihin,
olen siis tarkoin varova äkkiä menemästä Émilen huoneeseen ja pitämästä
hänelle taitamattomasti pitkäveteistä puhetta siitä kysymyksestä,
jota tahdon hänelle valaista. Aluksi koetan herättää hänen
mielikuvitustaan; olen valitseva ajan, paikan ja esineet, jotka
parhaiten soveltuvat siihen vaikutelmaan, minkä tahdon aikaansaada.
Olen kutsuva niin sanoakseni koko luonnon keskustelujemme todistajaksi.
Olen iäiseltä olennolta, jonka tekoa luonto on, anova puheeni totuuden
vahvistusta ja olen ottava hänet ratkaisijaksi Émilen ja minun
välilläni, Olen osottava sitä paikkaa, missä olemme, kallioita, metsiä,
ympäröiviä vuoria hänen ja minun lupauksien muistomerkeiksi. Olen
katseihini, äänenpainooni ja kättenliikkeisiini paneva sen innon ja
hehkun, jota tahtoisin hänessäkin herättää. Silloin olen puhuva, ja hän
on minua kuunteleva. Liikutus on valtaava mieleni, ja hänkin on
heltyvä. Ollen itse velvollisuuksieni läpitunkema olen saattava hänen
omat velvollisuutensa hänelle arvokkaammiksi. Olen elähyttävä ja
vahvistava perusteluni kuvilla ja vertauksellisilla lauseilla. En ole
eksyvä pitkiin, sekaviin ja tehottomiin perussääntöihin, vaan olen
vapaasti ilmaiseva uhkuvat tunteeni. Järkeni on tekevä puheeni
vakavaksi ja aaterikkaaksi, mutta sydämeni ei ole koskaan saava
sisällystään kyllin ilmaistuksi. Kun silloin osotan hänelle kaiken,
minkä olen hänen hyväkseen tehnyt, osotan sen siinä valossa kuin olisin
sen tehnyt omaksi hyväkseni. Hän on silloin huomaava hellän
kiintymykseni olevan syynä kaikkiin huolenpitoihini. Kuinka
hämmästyneeksi ja liikutetuksi hän käy minun näin äkkiä muuttaessani
puhettani! Sen sijaan että masentaisin hänen mieltänsä alati puhumalla
hänelle hänen edustaan, olen tästälähin puhuva hänelle ainoastaan minun
edustani, ja täten saan hänen mielensä vielä enemmän heltymään. Olen
hänen nuoressa sydämessään puhaltava entistä leimuavampaan liekkiin
kaikki ne ystävyyden, jalomielisyyden ja kiitollisuuden tunteet, jotka
aikaisemmin olen herättänyt ja joiden ravitseminen on niin mieluisaa.
Olen painava häntä poveani vastaan, vuodattaen heltymyksen kyyneleitä
ja olen sanova: sinä olet minun hyväni, lapseni, minun tekojeni tulos,
sinun onnestasi odotan omaa onneani; jos sinä petät toiveeni, riistät
minulta kaksikymmentä vuotta elämääni ja aiheutat vanhojen päivieni
onnettomuuden. Täten saa nuoren miehen kuuntelemaan ja piirtää hänen
sydämensä pohjaan muiston siitä, mitä on puhunut.
Tähän asti olen antanut esimerkkejä siitä, miten kasvattajan tulee
ohjata oppilastaan vaikeissa tiloissa. Viimeksi koskettelemani
kysymyksen suhteen olen koettanut samaa; mutta monen kokeen jälkeen
luovun siitä varmaan tietäen, että ranskankieli on liian teeskennelty,
jotta se kirjassa soveltuisi ilmaisemaan sitä yksinkertaista
luontevuutta, jota eräänlaiset kysymykset vaativat.
Ranskankieli, näin sanotaan, on sivein kaikista kielistä; minun
mielestäni se on kaikkein säädyttömin kieli. Sillä luullakseni kielen
siveys ei ole siinä, että huolellisesti vältetään säädyttömiä
käänteitä, vaan siinä, että tällaiset käänteet kokonaan puuttuvat.
Todella täytyy koettaessaan niitä välttää, niitä ajatella; eikä
todellakaan ole toista kieltä, jota käyttäen olisi vaikeampi puhua
puhtaasti -- mikä merkitys tälle sanalle annettaneenkin --, kuin
ranskankieli. Lukija kun aina on taitavampi huomaamaan epäsiveätä
merkitystä kuin mitä tekijä on sitä poistamaan, hän alati loukkaantuu
kaikesta. Mitenkä se, mikä käy sisään saastaisista korvista voisi olla
itseensä tartuttamatta tätä saastaa? Sitävastoin kansalla, jolla on
hyvät tavat, on myöskin jokaista käsitettä vastaava sovelias sana, ja
nämä sanat ovat aina säädylliset; sillä niitä käytetään aina
säädyllisellä tavalla. On mahdotonta kuvitella siveämpää kieltä kuin
raamatun kieli, juuri senvuoksi, että kaikki siinä on sanottu luontevan
yksinkertaisesti. Jos tahtoo saada samat seikat säädyttömiksi,
tarvitsee ainoastaan kääntää ne ranskaksi. Se minkä aion sanoa
Émilelleni on kaikuva kokonaan säädylliseltä ja siveältä hänen
korvissaan. Mutta jotta lukija siitä saisi saman vaikutuksen, pitäisi
hänellä olla yhtä puhdas sydän kuin Émilellä.
Olenpa lisäksi sitä mieltä, että mietteet puheen todellisesta
puhtaudesta ja paheen väärästä hienostelusta voisivat hyvin puolustaa
paikkaansa ja olla hyödylliset niissä moraalia käsittelevissä
keskusteluissa, joihin tämä aine johtaa; sillä oppiessaan
siveellisyyden kieltä tulee oppilaani myöskin oppia ulkonaisen
säädyllisyyden kieltä, ja hänen tulee samalla saada tietää, miksi nämä
kaksi kieltä ovat niin erilaiset. Miten liekään, väitän puolestani
seuraavaa: jos niiden tehottomien määräysten asemesta, joita ennen
aikaa lakkaamatta saarnataan nuorisolle, ja joille se nauraa
saavutettuaan iän, jolloin ne olisivat paikallaan, jos sanon minä,
odottaa ja valmistaa sitä hetkeä, jolloin nuoriso kykenee ymmärtämään,
ja jos silloin nuorukaiselle esittää luonnon lait täyden totuuden
valossa, jos hänelle osottaa niitä ruumiillisia ja henkisiä
kärsimyksiä, jotka näiden lakien rikkominen matkaansaa, mikä seikka
todistaa niiden oikeuden; jos puhuen synnytyksen käsittämättömästä
mysteeriosta huomauttaa nuorukaiselle sitä viehätystä, jonka luoja
yhdistää tähän toimitukseen, tuota kaikkia muita poissulkevaa
kiintymystä, joka saattaa sen niin suloiseksi ja vielä lisäksi
uskollisuuden ja siveyden velvollisuuksia, jotka tuota toimitusta
ympäröivät ja jotka kohottavat sen viehätystä toteuttamalla sen
tarkoitusta; jos kuvaa avioliittoa ei ainoastaan mitä suloisimpana
liittona, vaan myös loukkaamattomana ja pyhimpänä sopimuksena ja jos
pontevasti panee painoa kaikkiin niihin perusteihin, jotka saattavat
niin pyhät siteet kaikkien ihmisten kunnioitusta ansaitseviksi ja jotka
tuottavat vihaa ja kirouksia sen päälle, joka uskaltaa niiden puhtautta
saastuttaa; jos hänen eteensä luo vaikuttavan ja todellisuuden mukaisen
kuvan irstauden kauheudesta, sen järjettömästä tylsyttäväisyydestä, ja
siitä vähitellen ja huomaamatta yltyvästä vietistä, jonka vaikutuksesta
ensimäinen harha-askel johtaa yhä uusiin hairahduksiin, lopulta syösten
uhrinsa turmioon; jos, sanon minä, hänelle ilmeisen selvästi osottaa
miten terveys, voima, rohkeus, hyveet, jopa itse rakkauskin ja kaikki
ihmisen tosihyvä perustuu siveään mieleen, niin olen varma siitä, että
hänet täten saatetaan tavoittelemaan ja rakastamaan tuota siveyttä ja
että hän on oleva taipuvainen omaksumaan ne keinot, jotka hänelle
tarjotaan tuon siveyden säilyttämiseksi. Sillä niin kauan kuin sitä
säilyttää, sitä myös kunnioittaa. Sitä ylenkatsoo vasta silloin, kun
sen on menettänyt.
On vallan väärä käsitys, että taipumus pahaan olisi kukistamaton ja
ettei ihminen kykenisi sitä voittamaan, ennenkuin on tottunut
lankeamaan sen pauloihin. Aurelius Victor kertoo,[145] että useat
miehet tunsivat niin hehkuvaa rakkautta Kleopatraan, että
vapaaehtoisesti hengellään ostivat yhden hänen seurassaan vietetyn yön,
eikä tällainen uhraus ole mahdoton miehelle, joka on intohimon
huumaama. Mutta olettakaamme, että mitä raivokkaimman intohimon
valtaama mies, joka mitä vähimmin osaisi hillitä aistillisuuttaan,
näkisi mestauksensa valmistukset ja välikappaleet, ollen varma että hän
näiden kautta neljännestuntia myöhemmin olisi saava surmansa. Aivan
varmaan tämä mies tästä hetkestä alkaen voittaisi kiusauksensa, jopa
hän vallan helposti sitä voisi vastustaa. Pian se kauhea kuva, joka
liittyisi tuohon viettelykseen, haihduttaisi itse viettelyksen, ja kun
se näin alati kohtaisi vastustusta, se lopulta väsyisi palaamasta.
Ainoastaan tahtomme laimeus aiheuttaa kaiken heikkoutemme, ja meillä on
aina voimaa tehdä sitä, mitä voimakkaasti tahdomme: _Volenti nihil
difficile_.[146] Oi, jospa kammoaisimme pahetta yhtä paljon kuin
rakastamme elämää, niin pidättäytyisimme yhtä helposti houkuttelevasta
rikoksesta kuin houkuttelevasta myrkystä, jota tarjotaan herkkupalassa!
Kuinka ei huomata, että, jos kaikki tässä suhteessa nuorukaiselle
annetut ohjaukset ovat tehottomat, ne eivät vastaa hänen ikänsä
käsityskykyä ja että on ylen tärkeätä annettaessa ohjeita minkä
ikäisille ihmisille tahansa pukea nuo ohjeet muotoon, joka miellyttää.
Puhukaa nuorukaiselle vakavasti, kun niin vaaditaan; mutta olkoon
sanottavallanne aina sellainen viehätys, että se pakostakin panee teitä
kuuntelemaan. Älkää kuivasti vastustako nuoren miehen mielihaluja,
älkää tukahuttako hänen mielikuvitustaan, ohjatkaa sitä peläten, että
se muuten synnyttää hirviöitä. Puhukaa hänelle rakkaudesta, naisista,
huvituksista, puhukaa niin, että hän puheessanne havaitsee sellaista
viehätystä, joka hyväilee hänen nuorta sydäntään. Älkää laiminlyökö
mitään saavuttaaksenne hänen luottamuksensa. Ainoastaan ollen hänen
uskottunsa olette hänen ohjaajansa. Silloin ei teidän enää tarvitse
pelätä, että häntä ikävystytätte. Hän on antava teille enemmän aihetta
puhumaan, kuin mitä itse haluattekaan.
En hetkeäkään epäile, että Émile itsestään on tuleva siihen, minne
häntä tahdon johtaa, jos seuraamalla yllä mainittuja periaatteita olen
osannut ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin varokeinoihin ja jos olen osannut
Émilelleni puhua tavalla, joka vastaa hänen ikänsä saavuttamaa
käsityskantaa. Enkä myöskään epäile, että hän varsin mielellään on
alistuva minun huolenpitooni ja että hän, häntä ympäröivien vaarojen
syvästi järkyttämänä, on sanova minulle palavan innokkaasti kuin hänen
ikäisensä nuori mies ainakin: "Oi ystäväni, suojelijani, opettajani,
käyttäkää edelleen sitä täysivaltaisuutta, josta aiotte luopua juuri
sillä hetkellä, jolloin minulle on tärkeintä, että sitä harjotatte.
Tähän asti se on johtunut minun heikkoudestani, nyt on se teillä oleva
sen nojalla, että minä sitä tahdon, ja se on oleva minulle kahta
pyhempi. Puolustakaa minua kaikilta minua piirittäviltä vihollisilta,
ja etenkin niiltä vihollisilta, jotka ovat omassa sydämessäni ja jotka
minua pettävät. Valvokaa omien tekojenne tulosta, jotta se olisi teidän
arvoisenne. Tahdon totella teidän lakejanne ja olen aina tahtova. Jos
joskus olisin teitä kohtaan tottelematon, se tapahtuisi tahtomattani.
Saattakaa minut vapaaksi suojelemalla minua intohimoiltani, jotka
pakolla minut valtaavat. Estäkää minua olemasta niiden orjana ja
pakottakaa minua olemaan oma valtiaani, niin etten tottele aistejani,
vaan järkeäni."
Kun olette johtanut oppilaanne näin pitkälle (ja jos tämä ei onnistu,
on se teidän vikanne), niin varokaa liian pian ottamasta hänen
sanoistaan kiinni peläten, että, jos valtanne joskus voisi tuntua
hänestä raskaalta, hän voisi luulla olevansa oikeutettu siitä
vapautumaan syyttäen teitä hänen lupauksensa pakollisesta
anastamisesta. Tällaisella hetkellä varomus ja arvokas vakaumus ovat
paikallaan. Ja tällainen kanta on vaikuttava häneen kahta syvemmin, kun
hän nyt ensi kerran huomaa teidän sille asettuvan.
Teidän tulee siis sanoa hänelle: "Nuori mies, teet ajattelemattomasti
vaikeita sopimuksia; pitäisi ne ensin hyvin tuntea, ennenkuin on oikeus
niitä tehdä. Et tiedä kuinka raivokkaasti aistillisuus tempaa ikäisesi
paheiden kuiluun, tehden sen nautinnon houkuttelevaa kuvaa näyttämällä.
Sielusi ei suinkaan ole halpamielinen, sen tiedän; et koskaan söisi
sanaasi, mutta kuinka monasti ehkä katuisit sen antaneesi! Kuinka
monasti kiroisit sitä miestä, joka sinua rakastaa, kun hänen on pakko
raadella sydäntäsi pelastaakseen sinut uhkaavista vaaroista!
Odysseuksen tavoin, joka seireenein laulun lumoamana huusi
tovereilleen, että he irrottaisivat hänen kahleensa, sinä nautintojen
hurmaamana olet tahtova murtaa sinua ehkäisevät siteet. Olet väsyttävä
minua valituksillasi, olet soimaava minua hirmuvallastani silloin, kun
mitä hellimmin harrastan parastasi. Vaikka yksinomaan ajattelen miten
saattaisin sinut onnelliseksi, vedän puoleeni sinun vihasi. Oi Émileni!
en koskaan voi kestää sitä surullista tietoisuutta, että sinä minua
vihaat; sinun onnesikin on liian kallis siitä hinnasta. Rakas nuori
mies, etkö huomaa, että velvottamalla itseäsi minua tottelemaan,
samalla velvotat minua sinua ohjaamaan, unhottamaan itseni omistaakseni
kaiken huolenpitoni sinulle, olemaan kuuntelematta sinun valituksiasi,
napinaasi, alati vastustamaan sinun ja minun toivomuksia? Panet
hartioilleni ikeen, joka on raskaampi kuin oma ikeesi. Ennenkuin me
molemmat alistumme siihen, punnitkaamme voimiamme. Ota mietintäaikaa,
anna samoin minulle aikaa asiata ajatellakseni, ja tiedä, että se, joka
on kaikkein hitain lupaamaan, on uskollisin antamaansa lupausta
pitämään."
Tietäköön myös lukija itse, että kuta enemmän hän epäröi ennenkuin
sitoutuu lupaukseen, sitä helpompi on oleva sen lupauksen täyttämystä
toteuttaa. On tärkeätä, että nuori mies tietää lupaavansa paljon ja
että te lupaatte vielä enemmän. Kun hetki on tullut ja kun hän on niin
sanoakseni allekirjoittanut kontrahdin, muuttakaa silloin puhetapaanne,
luokaa niin paljo lempeyttä valtaanne, kuin olette ilmaissut
osottavanne ankaruutta. Sanokaa hänelle: "Nuori ystäväni, kokemusta
sinulta puuttuu, mutta minä olen menetellyt niin, ettei sinulta puutu
järkevyyttä. Nyt kykenet kaikkialla näkemään minun menettelyni
vaikuttimet; sinun tarvitsee ainoastaan odottaa kunnes tulet
kylmäverisemmäksi. Tottele minua aina ensin ja kysy sitten käskyni
syytä; tähän olen aina oleva valmis, niin pian kuin kykenet tyynesti
minua kuuntelemaan, enkä koskaan ole epäröivä valita sinua tuomariksi
meidän välillämme. Sinä lupaat olla taipuvainen ja tottelevainen, ja
minä lupaan käyttäväni tätä tottelevaisuutta ainoastaan tehdäkseni
sinut onnellisimmaksi kaikista ihmisistä. Takeena lupaukseni
täyttämyksestä on minulla se menestyminen, joka tähän asti on tullut
osaksesi. Jos voit löytää jonkun ikäisesi, joka olisi viettänyt yhtä
onnellista elämää kuin sinä, niin en enempää lupaa mitään."
Kun täten olen perustellut valtani, on ensimäinen huoleni oleva
syrjäyttää välttämättömyyttä sitä käyttää. En ole säästävä mitään
vaivaa, yhä enemmän saavuttaakseni hänen luottamustaan ja tullakseni
yhä enemmän hänen sydämensä uskotuksi ja hänen huviensa hallitsijaksi.
Kaukana siitä, että tukahuttaisin hänen ikänsä taipumukset, olen
päinvastoin niihin tutustumalla koettava saada keinon niitä hillitä.
Olen perehtyvä hänen mielipiteisiinsä voidakseni niitä ohjata enkä
suinkaan ole etsivä hänelle kaukaista onnea nykyisen kustannuksella. En
tahdo, että hän joskus tulevaisuudessa on oleva onnellinen, vaan aina,
jos tämä on mahdollista.
Monet, jotka viisaalla menettelyllä tahtoisivat ohjata nuorisoa siten,
että se olisi turvattu aistillisuuden pauloilta, herättävät siinä
kammoa rakkautta kohtaan ja tahtoisivat kernaasti saada nuorukaista
pitämään rikoksena pelkkää rakkauden ajattelemistakin, ikäänkuin
rakkaus olisi ainoastaan vanhuksia varten. Kaikilla näillä
erhetyttävillä opetuksilla, joita sydän ei hyväksy, ei ole mitään
vakuuttavaa voimaa. Nuori mies, jota varmempi vaisto johtaa, nauraa
salaa noille ikäville perusohjeille, joita teeskentelee noudattavansa,
vaikka hän itse teossa vaan odottaa sitä hetkeä, jolloin saa osottaa,
että ne ovat turhia. Kaikki tämä on vasten luontoa. Seuraamalla
päinvastaista tietä olen varmemmin saavuttava saman päämäärän. En
suinkaan jätä ravitsematta sitä viehkeätä tunnetta, jota hän palavasti
halajaa; olen päinvastoin kuvaileva sitä elämän ylimmäksi onneksi,
sillä se se todella onkin. Ja koska tätä tunnetta hänelle kuvailen,
tahdon, että hän antautuisi sen valtaan. Huomauttamalla hänelle minkä
hurmauksen sydänten sopusointuinen liitto luo aistilliseen nautintoon,
herätän hänessä inhoa irstailua kohtaan ja teen hänet viisaaksi
herättämällä hänessä lemmentunteita.
Kuinka typerän yksipuolinen on se, joka pitää nuoren miehen herääviä
aistillisia haluja pelkkinä järkevyyden opetusten esteinä. Minä
puolestani pidän niitä oikeana keinona saattaa hänet näitä samoja
opetuksia halukkaasti omistamaan. Ei mikään muu voi hillitä intohimoja
kuin intohimot itse. Niiden mahdin avulla tulee voittaa niiden
tyrannius, ja luonnosta itsestä tulee aina noutaa soveliaat keinot
luonnon järjestämiseksi.
Émile ei ole luotu sitä varten, että aina eläisi yksin; ollen
yhteiskunnan jäsen on hänellä velvollisuuksia, jotka hänen on
täyttäminen. Luotuna elämään ihmisten parissa hänen tulee heidät
tuntea. Hän tuntee ihmisen yleensä, hänen tulee vielä oppia tuntemaan
yksilöt. Hän tietää mitä maailmassa tehdään; hänen on vielä ottaminen
selville, miten siinä eletään. On aika näyttää hänelle tämän suuren
näyttämön ulkopuolet, jonka kaikki salaiset näytännöt hän jo tuntee.
Hän ei enää ole tarkastava sitä nuoren huimapään typerällä ihailulla,
vaan arvostellen kuin terve- ja suorajärkinen mies ainakin. Tosin hänen
intohimonsa voivat viedä häntä harhaan; milloin ne eivät johtaisi
erehdyksiin niitä, jotka niiden valtoihin antautuvat? Mutta ainakaan
eivät muiden ihmisten intohimot tule häntä pettämään. Jos hän ne
huomaa, on hän näkevä ne viisaan silmällä, ilman että heidän
esimerkkinsä on häntä villitsevä ja ilman että heidän ennakkoluulonsa
viekottelevat häntä harhapoluille.
Samoin kuin on olemassa ikä, joka soveltuu tieteisiin perehtymiseen, on
myöskin ikä, jolloin on sopiva perehtyä maailmantuntemukseen. Jokainen,
joka sen saavuttaa liian nuorena, on koko ikänsä sen sitoma kykenemättä
valitsemaan, punnitsemaan, ja joskohta hän on itserakkaasti taitonsa
tunteva, ei hän koskaan oikein tiedä mitä tekee. Mutta se, joka
saavuttaa saman tuntemuksen, sittenkuin kykenee käsittämään ne
perusteet, joihin se nojaa, on seuraava sen ohjeita sitä suuremmalla
tajulla ja siis myöskin tarkemmin ja luontevammin. Antakaa
ohjattavakseni kahdentoista vuotias lapsi, jolla ei ole mitään tietoja,
niin olen antava sen teille takaisin viidentoistavuotiaana yhtä
tiedokkaana kuin se lapsi on, jota te olette opettanut hennosta iästä
alkaen ja erotus on oleva ainoastaan se, että teidän oppilaanne tiedot
ovat ainoastaan hänen muistissaan, mutta minun oppilaani tiedot hänen
arvostelevassa ymmärryksessään. Tai päästäkää kahdenkymmenenvuotias
nuori mies seuraelämään, ja jos hänellä on hyvä ohjaus on hän vuoden
kuluttua oleva rakastettavampi ja arvostelevamman kohtelias kuin se,
joka lapsuudestaan on liikkunut seuraelämässä. Edellinen näet kyeten
punnitsemaan kaikkia seuraelämän eri muotojen syitä, jotka perustuvat
eri ikään, säätyyn ja eri sukupuoliin, voi niistä johtaa määrättyjä
perusohjeita ja ulottaa nämä odottamattomiinkin tapahtumiin.
Jälkimäinen sitävastoin, jonka yksinomaisena ohjauksena on hänen
seurustelutottumuksensa, on hämillään, kun outo tapaus esiintyy.
Kaikki Ranskan nuoret tytöt kasvatetaan luostareissa aina siihen ikään
asti, jolloin heidät naitetaan. Huomaako siltä että heidän silloin on
vaikea omaksua noita tapoja, jotka heille ovat niin uudet, ja voiko
syyttää Pariisin naisia siitä, että he muka olisivat kömpelön ja
hämmästyneen näköiset ja että eivät tuntisi seurustelutapoja sentähden,
etteivät ole liikkuneet seuraelämässä lapsuudesta alkaen? Tämä
ennakkoluulo johtuu itse seuraihmisistä, jotka eivät tunne mitään
tärkeämpää kuin tämä mitätön tietomäärä ja jotka erehtyen kuvittelevat,
ettei voi alkaa liian aikaisin sitä hankkiakseen.
On kyllä totta, ettei pidä odottaa liian kauan. Se, joka on viettänyt
koko nuoruutensa ajan kaukana suuresta seuraelämästä, on lopun
elämäänsä siinä liikkuessaan oleva hämillään, pakollisen näköinen, on
puhuva aina sopimattomalla hetkellä ja on käytöksessään tuova ilmi
kömpelyyttä ja taitamattomuutta, joista ei seuraelämässä liikkuminen
enää voi vierottaa pois ja joka muuttuu kahta naurettavammaksi, jos
ponnistelee siitä vapautuakseen. Jokaisella opiskelulla on sovelias
aika, joka on tunnettava, ja vaaransa, jotka tulee välttää. Varsinkin
kysymyksessä oleva opiskelu niitä tarjoaa kosolta, mutta minä en
panekaan oppilastani niille alttiiksi ryhtymättä varokeinoihin noiden
vaarojen torjumiseksi.
Jos metodini joka suhteessa saavuttaa tarkoituksensa, jos se väistäen
yhtä epäkohtaa, välttää toisenkin, on se mielestäni hyvä ja minä olen
osunut oikeaan. Tämän luulen huomaavani siitä apukeinosta, jonka
metodini minulle tässä kohdin tarjoaa. Jos tahdon olla ankara ja
kylmänkiskoinen oppilaalleni, menetän hänen luottamuksensa ja hän on
pian salaava tarkoituksensa minulta. Jos taas tahdon olla kohtelias ja
suvaitsevainen tai ummistaa silmäni, mitä häntä silloin hyödyttää olla
johtoni alaisena? Siinä tapauksessa suorastaan hyväksyn hänen
säännöttömän elintapansa ja huojennan hänen omaatuntoaan oman
omantuntoni kustannuksella. Jos vien hänet seuraelämään siinä
yksinomaisessa tarkoituksessa, että hän siellä saavuttaisi kokemusta,
on hän saavuttava enemmän kokemusta kuin mitä tahdonkaan. Jos taas
pidän hänet siitä erillään aina viimeiseen hetkeen asti, niin mitä hän
silloin on oppinut minulta? Kaiken, paitsi ihmisille tärkeimmän taidon,
nimittäin sen, että osaisi elää kanssaihmistensä parissa. Jos
huolenpidollani koetan hänelle hankkia liian etäistä etua, ei hän ole
paneva siihen mitään arvoa; hän näet panee arvoa ainoastaan
nykyisyyteen. Jos tyydyn hankkimaan hänelle huvituksia, niin mitä hän
sillä voittaa? Hän veltostuu, sen sijaan että siitä saisi oppia.
Pois kaikki tämä. Minun keinoni poistaa kaikki nämä vaikeudet.
Sydämesi, näin sanon nuorelle miehelle, tarvitsee naistoveria;
menkäämme etsimään sellaista naista, joka sinulle sopii. Hän kenties ei
ole niin helposti löydettävissä, sillä oikea ansiokkaisuus on aina
harvinainen. Mutta älkäämme hätäilkö älkäämmekä väsykö etsimästä.
Epäilemättä sellainen nainen on olemassa, ja lopulta hänet löydämme,
tai ainakin löydämme naisen, joka tuota ihannettamme enimmin
lähentelee. Annettuani nuorelle miehelle tämän päämäärän, joka kylläkin
hivelee hänen itserakkauttaan, vien hänet ulos maailmaan. Mitä muuta
minun tarvitseekaan asiasta sanoa? Ettekö huomaa, että jo olen tehnyt
kaikki?
Jokainen saattaa kuvitella onnistuuko minun, kuvatessani Émilelle hänen
lemmittyään, hänessä herättää mielenkiintoa, osaanko hänelle tehdä
miellyttäviksi ja rakkaiksi ne ominaisuudet, joita hänen tulee
rakastaa, ja kykenenkö kääntämään hänen tunteensa siihen, mitä hänen
tulee tavoitella, ja kääntämään ne pois siitä, mitä hänen tulee paeta.
Olisinpa taitamattomin kaikista ihmisistä, ellen jo edeltäpäin voisi
saattaa häntä rakastuneeksi, ennenkuin hän tuntee erityistä rakkautensa
esinettä. Se ei merkitse mitään, että se rakkauden esine, jota hänelle
kuvailen, on minun mielikuvitukseni luoma; riittää että tämä kuva panee
hänet inhoamaan muita, jotka voisivat häntä viekotella ja että hänelle
kaikkialla tarjoutuu vertauskohtia, jotka antavat hänen pitää omaa
ihannettaan parempana hänen elämässä kohtaamiaan muita naisia, jotka
häneen tekevät jonkun vaikutuksen. Mitäpä todellinen rakkaus muuta on
kuin harhakuva, vaihe, luulotelma? Rakastamme paljon enemmän luomaamme
ihannetta kuin sitä esinettä, johon tuon ihanteemme liitämme. Jos
näkisimme rakkauden esineemme juuri sellaisena kuin se on, ei maan
päällä olisi rakkautta. Kun lakkaamme rakastamasta, on rakastamamme
henkilö sama kuin ennenkin, mutta me emme enää näe häntä samanlaisena.
Lumouksen verho lankeaa ja rakkaus haihtuu. Kun siis luon Émilelle
mielikuvituksen ihannekuvan, on minun vallassani vertailla, minun on
helppo karkottaa todellisuusolioiden synnyttämät harhakuvat.
Silti en tahdo, että nuorta miestä petettäisiin hänelle kuvaamalla
sellaista täydellisyyden perikuvaa, jota ei ole olemassa. Mutta olen
suorittava valintani siten, että hänen tulevalla lemmityllään on
sellaiset viat, jotka Émilelle soveltuvat ja häntä miellyttävät ja
jotka ovat omansa korjaamaan hänen vikojaan. En myöskään tahdo, että
hänelle valheteltaisiin, väittämällä että se rakkauden esine todella on
olemassa, joka hänelle kuvataan. Mutta jos tämä kuva häntä miellyttää,
hän pian on haluava sen vastinetta todellisuudessa. Toivomuksesta
olettamukseen siirtyminen on helppo; tätä varten tarvitaan ainoastaan
muutamia taitavia selityksiä, jotka havainnollisten piirteiden muodossa
antavat tuolle kuvitellulle esineelle selvemmän totuudenleiman. Minä
puolestani tahtoisin mennä niinkin pitkälle, että antaisin tuolle
naiselle nimen. Sanoisin hymyillen: Olkoon tulevan morsiamesi nimi
Sophie, tämä on hyväenteinen nimi;[147] jos sillä naisella, jonka tulet
omaksesi valitsemaan, ei ole tätä nimeä, hän ainakin on oleva ansiokas
sitä kantamaan. Voimmehan siis jo edeltäpäin osottaa hänelle tätä
kunniaa. Kun on noudattanut kaikkia näitä yksityisseikkoja ja jos
viisaasti osaa kiertäen välttää vastaamasta hänelle myöntävästi ja
kieltävästi, ovat hänen epäilyksensä muuttuvat varmuudeksi. Hän on
luuleva, että häneltä tahallisesti salataan hänen tuleva puolisonsa,
jonka hän aikanansa on näkevä. Jos on päästy näin pitkälle ja jos hyvin
valiten on näytetty hänelle tarvittavat luonnepiirteet, kaikki muu on
oleva helppoa. Hänet saattaa melkein vaaratta viedä ulos maailmaan.
Häntä tulee vaan suojella aistillisuuden houkutuksilta, hänen sydämensä
on kyllä turvissa.
Joko Émile nyt kuvittelee minun luomaani rakastettavaa mallikuvaa
todellisen henkilön muotoisena tai ei, niin tämä kuva, jos se on hyvin
tehty, on yhtä suuresti saattava hänet mieltymään kaikkeen, mikä on
tuon kuvan näköistä ja on vierottava hänet kaikesta, mikä ei ole sen
näköistä, aivan kuin hän mielessään kätkisi todellisen henkilön kuvaa.
Tässä siis on hyvin edullinen keino turvata hänen sydämensä niiltä
vaaroilta, jotka häntä välttämättömästi tulevat kohtaamaan, ja
hillitsemään hänen aistillisuuttaan mielikuvituksen avulla, ja se on
ennen kaikkea pelastava hänet noiden "kasvattajattarien" käsistä, jotka
kiskovat niin kalliin palkan ja jotka kasvattavat nuoren miehen
kohteliaaksi riistämällä häneltä kaiken hänen kunniallisuutensa! Sophie
on niin kaino! Millä silmin siis Émile on katseleva noiden mainittujen
naisten tungettelevan houkuttelevaa käytöstapaa. Sophie on niin
yksinkertaisen teeskentelemätön. Miten siis noiden naisten tavat
voisivat häntä miellyttää? Hänen ihanteensa ja noista naisista
saavuttamiensa kokemuksien välillä on liian suuri juopa, jotta he
koskaan voisivat käydä hänelle vaarallisiksi.
Kaikki ne, jotka puhuvat lasten kasvatuksesta, ovat samojen
ennakkoluulojen ja periaatteiden johtamia, heillä kun on huono
huomio- ja vielä huonompi harkintakyky. Nuorison hairahtuminen ei synny