Émile eli Kasvatuksesta - 33

kautta? Ja missä ovat nuo ihmeet? Kirjoissa. Ja kuka on tehnyt nuo
kirjat? Ihmiset. Ja kuka on nähnyt nuo ihmeet? Ihmiset, jotka niistä
todistavat. Kuinka! Aina vaan inhimillisiä todistuksia, aina vaan
ihmisiä, jotka minulle kertovat mitä muut ihmiset heille ovat
kertoneet. Kuinka paljon ihmisiä Jumalan ja minun välilläni!
Katsastakaamme kuitenkin, tutkikaamme, verratkaamme, tarkastakaamme
asiain todellisuutta. Oi, jos Jumala olisi suvainnut päästää minut
tekemästä kaikkea tätä, olisinko häntä siltä palvellut vähemmän
hartaalla sydämellä?
Punnitkaa, hyvä ystävä, mihin kauheaan väittelyyn täten olen joutunut,
miten suunnattoman paljon tarvitsen tietoja, voidakseni perehtyä
harmaimpaan muinaisuuteen, tutkiakseni, punnitakseni ja verratakseni
keskenään ennustuksia, ilmestyksiä, tekoja ja kaikkia maailman kaikissa
maissa tavattavia uskon muistomerkkejä, määrätäkseni niiden ajan,
paikan, perustajat ja muut niitä koskevat seikat. Kuinka tarkka
arvostelukyky minulle onkaan välttämätön, voidakseni erottaa
todenperäisen siitä, mikä on arvelua, verrata vastaväitteitä ja niihin
annettuja vastauksia, käännöksiä ja alkuperäisiä tekstejä, arvostella
todistajien puolueettomuutta, tervettä järkeä ja tietoja, tietää, eikö
ole jätetty mitään mainitsematta, eikö mitään lisäämättä, eikö ole
mitään sovitettu väärään paikkaan, eikö mitään muutettu ja vääristelty,
poistaa jäljellä olevat ristiriitaisuudet, päättää mikä paino on
pantava vastustajien vaikenemiseen heitä vastaan tuotujen tosiseikkojen
suhteen, lisäksi päättää, ovatko nämä tosiseikat tulleet heidän
tietoonsa, ovatko he katsoneet niitä sen arvoisiksi, että kannattaisi
niihin vastata, olivatko kirjat niin yleisesti levinneitä, että meidän
aikaamme säilyneet olisivat voineet joutua heidän luettavikseen,
olemmeko me olleet tarpeeksi rehellisiä antaaksemme heidän kirjojensa
vapaasti levitä keskuudessamme ja antaaksemme heidän pontevimpien
vastaväitteidensä olla siinä muodossa, johon he ne ovat pukeneet.
Jos nyt kaikki nämä kirjalliset todistuskappaleet on saatu
uskottaviksi, täytyy ryhtyä etsimään todistuksia niiden
alkuunpanijoiden kutsumuksesta. Täytyy hyvin tuntea kohtalon lait ja
satunnaiset näennäisyydet, voidakseen päättää mitkä ennustukset eivät
voi käydä toteen ilman ihmeen tapahtumista. Täytyy täydellisesti tuntea
alkukielten omituisuudet ja luonne, ymmärtääkseen mikä niissä on
ennustusta, mikä pelkkä puhetaidollinen käänne. Täytyy edelleen tietää
mitkä tapaukset ovat sopusoinnussa luonnon järjestyksen kanssa ja mitkä
eivät ole, voidakseen sanoa, mihin määrään taitava ihminen voi lumota
yksinkertaisten silmät ja hämmästyttää valistuneitakin ihmisiä.
Täytyy tutkia mitä laatua ihmeen tulee olla ja mikä on oleva sen
todellisuusarvo, jotta siihen ei ainoastaan pitäisi uskoa, vaan että
lisäksi olisi rangaistuksen alainen, jos sitä epäilisi. Täytyy verrata
väärien ja oikeiden ihmeiden todistuksia ja löytää varmoja sääntöjä,
joiden avulla ne erottaa toisistaan. Sanalla sanoen, täytyy saada
selville, miksi Jumala valitsee sanansa, todistukseksi keinoja, jotka
itse niin suuresti kaipaavat todistusta, ikäänkuin hän tekisi pilkkaa
ihmisten heikkouskoisuudesta ja tahallaan karttaisi oikeita keinoja,
saadakseen heidät varmoiksi asiasta.
Olettakaamme jumalallisen majesteetin suvaitsevan alentaa itsensä
siihen määrään, että tekisi ihmisestä pyhän tahtonsa ilmaisijan. Onko
edes siinä tapauksessa järjellistä ja onko oikein vaatia, että koko
ihmiskunta kuuntelisi tuon palvelijan ääntä, ellei sille olisi
ilmaistu, että hän todella on se palvelija? Onko oikein ja
kohtuullista, ettei hänelle todistuskappaleiksi anneta muuta kuin
muutamia erityisiä merkkejä harvojen tuntemattomien ihmisten
läsnäollessa, joista kaikki muut ihmiset eivät koskaan saa tietää
muulla tavalla kuin kulkupuheen kautta? Jos tämän maailman kaikissa
maissa pidettäisiin tosina kaikkia kansan ja heikkopäisten ihmisten
näkemiä ihmeitä, olisi jokainen lahko oikea, ja olisi olemassa enemmän
ihmeitä kuin luonnollisia tapauksia. Ja suurin ihme kaikista olisi se,
että siellä, missä innottelijoita vainotaan, ei tapahtuisi ollenkaan
ihmeitä. Luonnon muuttumaton järjestys parhaiten saattaa tuntemaan
sen viisaan käden, joka sitä ohjaa. Jos tapahtuisi paljon
poikkeavaisuuksia, en enää tietäisi mitä ajatella. Mitä muuten minuun
tulee, uskon liian vahvasti Jumalaan, voidakseni uskoa niin monia
hänelle niin vähän arvoa tuottavia ihmeitä.
Olettakaamme, että joku ihminen tulee puhumaan meille seuraavaan
tapaan: "Kuolevaiset, minä julistan teille Korkeimman tahtoa. Tuntekaa
minun sanoistani se, joka minut lähettää. Minä käsken auringon muuttaa
rataansa, tähtien ryhmittyä toisin, vuorten tasoittua, virtojen nousta,
maan muuttaa muotoa." Kuka ei kaikkien näiden ihmeiden tapahtuessa heti
tuntisi luonnon herraa? Luonto ei tottele pettureita. Heidän ihmeensä
tapahtuvat kadunkulmissa, erämaissa ja huoneissa. Siellä heidän on hyvä
menestyksellä toimia pienen katselijajoukon edessä, joka jo edeltäkäsin
on taipuvainen uskomaan kaikki. Ken rohkenee minulle sanoa kuinka
paljon silminnäkijöitä tarvitaan, jotta ihme saataisiin uskottavaksi?
Jos oppinne todistukseksi tehdyt ihmeenne itse tarvitsevat
todistamista, niin mitä ne hyödyttävät? Olisi yhtä hyvä, jos ne
jäisivät tekemättä.
Tärkein tutkimus kysymyksessä olevan opin suhteen on vielä
suorittamatta. Jos kerran ne, jotka sanovat Jumalan tekevän ihmeitä
täällä maan päällä, väittävät paholaisenkin niitä toisinaan
jäljittelevän, emme mitä parhaimminkaan todistettujen ihmeiden suhteen
ole tulleet sen pitemmälle kuin ennen. Ja koska Faraon noidat
rohkenivat itse Mooseksen läsnäollen tehdä samat merkit, mitkä hän teki
Jumalan käskystä, niin miksi he hänen poissaollessaan eivät samalla
oikeudella vaatisi itselleen samaa auktoriteettia? Tulemme siis siihen,
että todistettuaan oppinsa ihmeiden avulla täytyy todistaa ihmeet
oppinsa[132] avulla, jotta ei tarvitse pelätä paholaisen töitä
pidettävän Jumalan töinä. Mitä ajattelette tästä kehäpäätelmästä?
Koska tämä oppi on Jumalasta, täytyy sillä olla jumalallisuuden
leima. Sen ei ainoastaan tule selvittää niitä sekavia käsitteitä,
jotka mietiskellessämme olemme siitä muodostaneet, vaan sen tulee
myöskin säätää meille jumalanpalveluksen ja siveellisyyden
perusohjeita, jotka ovat sopusoinnussa niiden ominaisuuksien kanssa,
joiden kautta käsitämme sen olemuksen. Mutta jos se opettaisikin
meille vaan järjettömiä asioita, jos se herättäisi meissä vaan
vastenmielisyydentunteita lähimäistämme ja pelkoa itseämme kohtaan, jos
se kuvailisi meille vaan vihaisen Jumalan, luulevaisen, kostonhimoisen,
puolueellisen ja ihmisiä vihaavan, sodan ja taistelujen Jumalan, joka
aina on valmis hävittämään ja musertamaan, joka aina puhuu tuskista ja
vaivoista, kerskaillen rankaisevansa viattomiakin, niin minä en
sydämessäni tuntisi tämän hirvittävän Jumalan vetävän minua puoleensa
ja varoisin jättämästä luonnonuskontoa, omistaakseni tuon toisen.
Ymmärrättehän hyvin, että välttämättömästi täytyisi valita. Teidän
Jumalanne ei ole meidän Jumalamme, sanoisin noille lahkolaisille. Se,
joka heti alusta valitsee itselleen yhden kansan ja hylkää koko muun
ihmiskunnan, ei ole kaikkien ihmisten yhteinen isä. Se, joka määrää
iankaikkiseen vaivaan suurimman osan luomistaan olennoista, ei ole se
laupias ja hyvä Jumala, jonka järkeni on minulle näyttänyt.
Dogmien suhteen järki minulle sanoo, että niiden tulee olla selvät ja
ilmeisen todet. Jos luonnonuskonto on riittämätön, tämä riittämättömyys
johtuu siitä epäselvyydestä, johon se jättää meille opettamansa suuret
totuudet. Ilmoituksen tehtävä on selittää meille nämä totuudet
ihmishengelle käsitettävällä tavalla, saattaa ne sen käsityspiiriin,
saattaa se ymmärtämään ne niin, että se niihin uskoisi. Usko lujentuu
ja vakaantuu ymmärryksen avulla. Paras kaikista uskonnoista on se, joka
on kaikista ehdottomasti selvin. Se, joka täyttää salaperäisyydellä ja
ristiriitaisuuksilla minulle saarnaamansa opin, saa minut juuri sen
kautta sitä epäilemään. Jumala, jota minä palvelen, ei ole mikään
pimeyden Jumala; hän ei ole antanut minulle ymmärrystä kieltääkseen
minua sitä käyttämästä. Sanoa minulle, että alistaisin järkeni, on sama
kuin loukata tämän järkeni luojaa. Totuuden palvelija ei tahdo
kahlehtia järkeäni, vaan valaisee sitä.
Olemme jättäneet syrjään kaiken inhimillisen auktoriteetin, mutta ilman
sitä en voi ymmärtää, miten ihminen voisi toisessa herättää vakaumusta
saarnaamalla hänelle järjetöntä oppia. Asettakaamme hetkeksi nuo kaksi
ihmistä vastakkain ja ottakaamme selville mitä he voivat toisilleen
sanoa tuolla terävällä tavalla, joka on molemmille omituinen.
_Uskonintoilija_. "Järki teille sanoo, että kokonainen on osaansa
suurempi, mutta minä opetan teille Jumalan nimessä että osa on
kokonaista suurempi."
_Järkeilijä_. "Ja kuka te olette, että uskallatte minulle sanoa Jumalan
olevan ristiriidassa itsensä kanssa? Ja ketä minä paremmin uskon,
häntä, joka järkeni kautta minulle opettaa ikuisia totuuksia, vai
teitä, joka hänen nimessään minulle puhutte järjettömyyksiä?"
_Uskonintoilija_. "Minua, sillä minulle annettu tehtävä on varmempi.
Minä todistan teille heti järkähtämättömästi, että hän minut lähettää."
_Järkeilijä_. "Kuinka! Te aiotte todistaa minulle, että Jumala lähettää
teidät todistamaan itseään vastaan? Ja minkälaisia tulevatkaan
todistuksenne olemaan, jotta ne voisivat minulle todistaa olevan
uskottavampaa, että Jumala puhuu minulle teidän suunne kautta kuin
minulle antamansa ymmärryksen kautta?"
_Uskonintoilija_. "Ymmärrys, jonka hän teille on antanut! Oi teitä, te
mitätön, viheliäinen ihminen! Ikäänkuin te olisitte ensimäinen
jumalaton, joka erehtyy synnin turmeleman järkensä suhteen!"
_Järkeilijä_. "Jumalan mies, te ette myöskään ole ensimäinen konna,
joka todistaa kutsumuksensa pätevyyden röyhkeydellään."
_Uskonintoilija_. "Kuinka! Osaavatko filosofitkin sanoa loukkauksia!"
_Järkeilijä_. "Osaavat toisinaan, kun pyhimykset näyttävät heille hyvää
esimerkkiä."
_Uskonintoilija_. "Oh, minulla on oikeus loukata; minä puhun Jumalan
nimessä."
_Järkeilijä_. "Olisi hyvä, jos näyttäisitte valtakirjanne, ennenkuin
alatte puhua etuoikeuksistanne."
_Uskonintoilija_. "Minun oikeuteni on epäämätön. Taivas ja maa
todistavat minun puolestani. Seuratkaa tarkoin ajatuksenkulkuani, sitä
teiltä pyydän."
_Järkeilijä_. "Teidän ajatuksenkulkuanne! Semmoinen on teille
tuntematon asia. Kun näytätte minulle, että järkeni johtaa minua
harhaan, samalla teette tyhjäksi kaiken, minkä se mahdollisesti olisi
voinut tuoda esiin teidän puolustukseksenne. Ken tahtoo hylätä järjen
pätevyyden, sen täytyy osata vakuuttaa nojaamatta itse järkeen. Kuinka
minä voin tietää, ett'ei se olekin vaan minun synnin turmelema järkeni,
joka saattaa minut myöntämään tosiksi teidän sananne, jos näet
oletamme, että teidän onnistuisi järkisyillä saada minut uskomaan sitä,
mitä sanotte? Ja sitäpaitsi, minkä todistuksen, mitä syitä te luulette
voivanne tuoda esiin, jotka olisivat ilmeisemmin todet kuin se aksiomi,
joka niiden tulisi todistaa erehdykseksi? On aivan yhtä uskottavaa,
että oikea johtopäätös on valheellinen, kuin että osa on kokonaista
suurempi."
_Uskonintoilija_. "Mikä suuri ero! Minun todistuksiani vastaan ei voi
mitään huomauttaa. Ne ovat yliluonnollista laatua."
_Järkeilijä_. "Yliluonnollista! Mitä se sana merkitsee? Minä en sitä
ymmärrä."
_Uskonintoilija_. "Muutoksia luonnonjärjestyksessä, ennustuksia,
ihmeitä, kaikenlaisia ihmetöitä."
_Järkeilijä_. "Ihmetöitä, ihmeitä! Minä en ole semmoisia koskaan
nähnyt."
_Uskonintoilija_. "Muut ovat niitä nähneet teidän puolestanne.
Joukoittain todistajia on olemassa ... kansojen todistus..."
_Järkeilijä_. "Onko kansojen todistus yliluonnollista laatua?"
_Uskonintoilija_. "Ei, mutta koska se on yksimielinen, ei sitä voi
väittää vääräksi."
_Järkeilijä_. "Ei ole mitään epäämättömämpää kuin järjen perusteet,
eikä voi vaatia järjettömyyttä uskottavaksi ihmisten todistusten
nojalla. Vielä kerran siis: antakaa meidän nähdä yliluonnollisia
todistuskappaleita, sillä ihmiskunnan todistus ei ole sitä laatua."
_Uskonintoilija_. "Oi paatunutta sydäntä. Armo ei vielä puhu teille
mitään."
_Järkeilijä_. "Se ei ole minun vikani. Sillä teidän mukaanne on jo
täytynyt vastaanottaa armo, jotta voisi sitä itselleen pyytää. Puhukaa,
te siis minulle sen asemesta."
_Uskonintoilija_. "Oi sitähän juuri teen, mutta te ette minua kuuntele.
Mutta mitä te sanotte ennustuksista?"
_Järkeilijä_. "Sanon ensiksikin, etten ole kuullut ennustuksia enempää
kuin olen nähnyt ihmeitäkään. Sanon edelleen, ettei mikään ennustus
minusta voi olla uskomista vaativa asia."
_Uskonintoilija_. "Pahanhengen palvelija! Miksi ennustukset teistä
eivät voi olla uskottavia?"
_Järkeilijä_. "Siksi, että siihen tarvittaisiin kolme seikkaa, jotka
eivät voi tapahtua samaan aikaan, nimittäin että minä olisin ollut
ennustuksen todistajana, että samoin olisin ollut sen täyttymyksen
todistajana ja että minulle olisi todistettu, ettei tämä täyttyminen
sattumalta olisi sopinut yhteen ennustuksen kanssa. Sillä vaikka
ennustus olisi täsmällisempi, selvempi ja ilmeisempi kuin geometrinen
aksiomi, ei sen täyttyminen, jos se täyttyisi, ankarasti ajateltuna,
todistaisi mitään ennustuksen lausujasta, koska sattuman varaan
lausutun ennustuksen selvyys ei tee sen täyttymistä mahdottomaksi.
"Nähkää siis, mihin teidän luullut yliluonnolliset todistuksenne,
ennustuksenne ja ihmeenne vievät. Ne johtavat uskomaan kaikkea tuota
muiden uskon nojalla ja alistamaan ihmisten auktoriteetin alle Jumalan
auktoriteetin, joka vetoaa järkeeni. Jos ne ikuiset totuudet, jotka
henkeni käsittää, voisivat jollakin tavoin järkkyä, ei minulla enää
olisi mitään totuudellista, ja kaukana siitä, että varmasti tietäisin
teidän puhuvan Jumalan nimessä, en edes olisi varma siitä, että hän on
olemassa."
Kas siinä paljon vaikeuksia, poikani, eikä siinä vielä kaikki. Niin
monesta erilaisesta toinen toistaan tuomitsevasta ja poissulkevasta
uskonnosta on vaan yksi ainoa oikea, jos sellaista yleensä on.
Päästäkseen tietämään, mikä on oikea, ei riitä tutkia yhtä noista
uskonnoista, vaan täytyy tutkia kaikki uskonnot. Eikä saa missään
suhteessa tuomita, ennenkuin on saanut selväksi vastaväittäjien
kannan.[133] Tulee verrata vastaväitteitä todistuksiin, tulee tietää
kaikki, mitä kukin muiden suhteen huomauttaa ja mitä hän heille vastaa.
Kuta enemmän joku mielipide meistä näyttää todistetulta, sitä enemmän
meidän tulee ottaa selville, mihin kaikki ne ihmiset perustavat
vakaumuksensa, jotka eivät pidä sitä todistettuna. Hyvin yksinkertainen
olisi jokainen, joka luulisi riittävän, että kuuntelee oman puolueen
johtajia, oppiakseen tuntemaan vastapuolueen perusteet. Missä on
semmoisia teologeja, jotka voivat kehua rehellisyyttään? Missä on
niitä, jotka tehdäkseen tyhjiksi vastustajiensa perustelut, ensin
eivät koettaisi niitä huonontaa. Jokainen loistaa oman puolueen
keskuudessa. Mutta moni, joka omien puoluelaistensa parissa on ylpeä
todisteluistaan, tekisi hyvin tyhmän henkilön vaikutuksen noilla
samoilla todisteluillaan toisen puolueen kannattajien parissa. Jos taas
tahdotte saada tietoja kirjoista, niin mikä oppineisuus teidän onkaan
hankkiminen itsellenne, kuinka monta kieltä opittava, kuinka monta
kirjastoa läpikäytävä, kuinka suunnattoman paljo luettava! Ja kuka
sitten minua ohjaisi oikein valitsemaan luettavani? Tuskinpa voisi
yhdestä maasta löytää vastapuolueen paraimpia kirjoja, saatikka sitten
kaikkien puolueiden. Ja jos ne löytäisi, kumottaisiin ne pian.
Poissaoleva on aina väärässä, ja vakaumuksella lausutut huonot
perusteet kumoavat helposti hyvät perusteet, jotka taas esitetään
ylenkatseellisesti. Sitäpaitsi kirjat usein johtavat meidät harhaan,
eivätkä ne aivan tarkoin ilmaise kirjoittajiensa mielipiteitä. Jos
olette koettanut muodostaa itsellenne käsitystä katolisesta uskosta
Bossuetin[134] kirjan mukaan, niin elettyänne meidän keskuudessamme
olette tullut huomaamaan, ettette suinkaan ole saavuttanut toivottua
tulosta. Olette tullut huomaamaan, että se oppi, jolla vastataan
protestanttien vastaväitteisiin, ei ollenkaan ole sama kuin se, jota
opetetaan kansalle, ja ettei Bossuetin kirja ollenkaan ole saarnatuolin
oppien mukainen. Jos tahtoo hyvin oppia arvostelemaan jotakin uskontoa,
ei pidä tutkia sitä sen tunnustajien kirjoittamista kirjoista, vaan
tulee mennä sitä oppimaan heidän itsensä luo. Täten saamme vallan
toisen käsityksen. Kullakin tunnustajalla on omat perusluulonsa, omat
mielipiteensä, tapansa ja ennakkoluulonsa, jotka muodostavat hänen
uskonsa yleisen laadun; ja jotka ovat otettavat huomioon, jotta voisi
tuosta uskosta tehdä johtopäätöksiä.
Kuinka monta suurta kansaa onkaan, jotka eivät ollenkaan painata
kirjoja ja jotka eivät lue meidän kirjojamme. Miten he voivat saada
käsitystä meidän mielipiteistämme? Ja miten me puolestamme heidän
mielipiteistään? Me teemme heistä pilkkaa ja he meistä. He eivät tunne
meidän perusteitamme emmekä me heidän perusteitaan. Ja jos meidän
matkustajamme tekevät niistä pilkkaa, ei heidän tarvitse muuta kuin
matkustaa meidän maahamme, maksaakseen meille samalla mitalla. Missä
maassa ei olisi järkeviä, rehellisiä ja kunnon ihmisiä, totuuden
ystäviä, jotka sitä tunnustaakseen eivät pyydä muuta kuin että
oppisivat sen tuntemaan. Mutta kuitenkin jokainen luulee löytävänsä sen
ainoastaan omasta uskonnostaan ja pitää muiden kansakuntien uskontoja
mielettömyyksinä. Eivät siis nuo vieraat uskonnot ole niin nurinkurisia
kuin miltä ne meistä näyttävät, tai sitten se järjellisyys, jota me
huomaamme omassa uskonnossamme, ei todista mitään.
Meillä on Euroopassa kolme pääuskontoa. Yksi uskoo yhteen ainoaan
ilmestykseen, toinen kahteen, kolmas kolmeen. Kukin kammoaa ja kiroaa
noita toista kahta, syyttää niitä sokeudesta, paatumuksesta,
itsepäisyydestä ja valheesta. Kuka puolueeton ihminen uskaltaa mennä
ratkaisemaan niiden välistä riitaa, ellei hän ensin tarkoin ole
punninnut niiden todistuksia ja kuunnellut niiden perusteluja? Se
niistä, joka uskoo yhteen ainoaan ilmestykseen, on vanhin ja näyttää
olevan varmin; se, joka uskoo kolmeen, on nykyaikaisin ja tuntuu
johdonmukaisimmalta; se, joka uskoo kahteen ilmestykseen ja hylkää
kolmannen, voi kyllä olla paras kaikista, mutta sillä on varmaan kaikki
ennakkoluulot vastassaan. Sen epäjohdonmukaisuus on silmäänpistävä.
Kaikkea kolmea ilmestystä esittävät pyhät kirjat ovat kirjoitetut
vierailla kielillä, joita näihin ilmestyksiin uskovat kansat eivät
ymmärrä. Juutalaiset eivät enää ymmärrä hepreankieltä, kristityt eivät
ymmärrä hepreaa eivätkä kreikkaa, turkkilaiset ja persialaiset eivät
ymmärrä arabiankieltä, ja nykyiset arabialaiset itse eivät enää puhu
Muhammedin kieltä. Eikö ole todellakin yksinkertainen tuo tapa opettaa
ihmisiä, puhua heille aina nojautumalla kieleen, jota he eivät
ollenkaan ymmärrä? Käännetäänhän nuo kirjat, näin minulle sanotaan.
Kauniisti sanottu! Kuka voi minulle vakuuttaa, että nuo kirjat on
oikein käännetty ja että edes on mahdollista niitä oikein kääntää? Ja
koska Jumala kerran niin paljon tekee, että puhuu ihmisten kanssa, niin
miksi hän tarvitsee tulkkia?
Minä en koskaan pääse käsittämään, että se, minkä jokainen ihminen on
velvollinen tietämään, olisi suljettuna kirjoihin ja että se ihminen,
jolla ei ole tilaisuutta oppia tuntemaan näitä kirjoja eikä niitä
ymmärtäviä henkilöitä, saisi kärsiä rangaistuksen tietämättömyydestään,
joka ei ole tahallinen. Aina vaan kirjoja! Mikä vimma! Siitä syystä,
että Eurooppa on täynnä kirjoja, eurooppalaiset pitävät niitä
välttämättöminä, ajattelematta, että on olemassa kolme neljäsosaa
maapallosta, joissa semmoisia ei koskaan ole nähty. Eivätkö kaikki
kirjat ole ihmisten kirjoittamia? Mitenkä siis ihminen niitä tarvitsisi
oppiakseen tuntemaan velvollisuutensa ja miten hän on oppinut tuntemaan
ne ennenkuin nuo kirjat olivat kirjoitetut? Hän joko itsestään oppii ne
tuntemaan tai on vapaa niitä tuntemasta.
Meidän katolilaisemme pitävät suurta melua kirkon mahtivallasta. Mutta
mitä he sillä voittavat, jos heillä pitää olla yhtä paljon todistuksia
lujentaakseen samaista mahtivaltaa kuin muilla opeilla niitä on
hankkiakseen opetuksilleen luottamusta. Kirkko määrää, että sillä on
määräämisvalta. Eikö se ole oikein erinomaisesti todistettu
auktoriteetti? Jos ette pysähdy tähän, palaatte takaisin kaikkeen,
mistä äsken olemme keskustelleet ja väitelleet.
Tunnetteko monta kristittyä, jotka olisivat vaivanneet itseään tarkoin
tutkimalla sitä, mitä juutalaiset tuovat esiin heitä vastaan? Jos
muutamat siltä ovat saaneet vihiä, on tämä tapahtunut kristittyjen
kirjoittamien teosten kautta. Todella oiva tapa oppia tuntemaan
vastustajiensa perusteluja! Mutta mitä tehdä? Jos joku uskaltaisi
meidän keskuudessamme julkaista kirjoja, joissa peittelemättä
suosittaisiin juutalaisuutta, niin rankaisisimme tekijää, kustantajaa
ja kirjakauppiasta.[135] Tällainen poliisivalta on mukava ja voi aina
olla varma siitä, että on oikeassa. On sangen miellyttävää nolata
sellaisia ihmisiä, jotka eivät uskalla puhua.
Ne meistä, joilla on tilaisuus keskustella juutalaisten kanssa, eivät
pääse sen pitemmälle. Sillä nuo ihmisparat tuntevat olevansa meidän
mielivallastamme riippuvaisia. Se sorto, jota heitä kohtaan
harjotetaan, tekee heidät pelokkaiksi. He tietävät kuinka helppo
kristillisen rakkauden on tehdä vääryyttä ja olla julma. Mitä he
rohkenisivat sanoa panematta itseänsä alttiiksi sille vaaralle, että me
julistamme heidät jumalanpilkkaajiksi? Ahneus kannustaa intoamme, ja he
ovat liian rikkaat, voidakseen meidän silmissämme olla oikeassa.
Oppineimmat ja valistuneimmat ihmiset ovat aina sangen varovaisia,
Voitte käännyttää jonkun kurjan raukan, joka maksua vastaan herjaa
lahkolaisiaan; voitte saada jonkun viheliäisen vanhojen vaatteiden
kaupustelijan keskustelemaan kanssanne, ihmisen, joka teitä
imarrellakseen siihen suostuu. Ja te voitatte, sillä tuollaiset ihmiset
ovat joko tietämättömiä tai halpamielisiä. Mutta heidän oppineet
uskonveljensä hymyilevät hiljaa itsekseen tyhmyydellenne. Mutta
luuletteko että siellä, missä tuntisivat itsensä turvallisiksi, olisi
yhtä helppo tulla toimeen heidän kanssaan? Sorbonnessa, se on
päivänselvä, koskevat Messiaasta lausutut ennustukset Jeesusta
Kristusta. Mutta on yhtä selvä, että niillä Amsterdamin rabbiinien
keskuudessa ei ole mitään yhteyttä hänen kanssaan. Minä en luule
koskaan saavani tarkalleen tietää juutalaisten perusteluja, ellei
heillä ole vapaata valtiota, kouluja ja yliopistoja, joissa vaaratta
voisivat puhua ja väitellä. Silloin vasta voimme saada tietää mitä
heillä on sanottavaa.
Konstantinopolissa turkkilaiset vapaasti lausuvat perustelunsa, mutta
me emme siellä rohkene tuoda esiin meidän perustelujamme. Siellä on
meidän vuoromme madella. Onko vääryys turkkilaisten puolella, jos he
vaativat meiltä samaa kunnioitusta Muhammetia kohtaan, johon me emme
ollenkaan usko, kuin me vaadimme juutalaisilta Jeesusta Kristusta
kohtaan, johon he eivät usko sen enempää? Ovatko turkkilaiset väärässä
ja olemmeko me oikeassa? Minkä oikeudellisuuden perusteen mukaan meidän
tulee ratkaista tämä kysymys?
Kaksi kolmannesta ihmisistä ei ole juutalaisia, ei muhamettilaisia
eikä kristittyjä, ja kuinka monta miljoonaa ihmistä onkaan, jotka
eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Mooseksesta, Jeesuksesta
Kristuksesta ja Muhammedista? Mutta sitä ei uskota. Väitetään, että
lähetyssaarnaajamme kulkevat kaikkialla. Se on helposti sanottu. Mutta
ovatko he käyneet vielä tuntemattoman Afrikan sydänosissa, joihin tähän
asti ei yksikään eurooppalainen ole tunkenut? Ovatko he käyneet
tataarien maan sisäosissa, seuraamassa ratsain kuljeskelevia heimoja,
joita ei muukalainen koskaan pääse lähestymään, ja jotka kaukana
siitä, että olisivat kuulleet puhuttavan paavista, tuskin tuntevat
Suur-Lamaa?[136] Ovatko he käyneet Amerikan suunnattomilla mantereilla,
joissa kokonaiset kansakunnat eivät vielä tiedä, että toisen maanosan
ihmiset ovat panneet jalkansa heidän manterelleen? Menevätkö he vielä
Japaniin, josta heidät juoniensa vuoksi iäksi on karkotettu ja jossa
tulevat sukupolvet eivät heidän edeltäjistään saa muuta tietää, kuin
että he olivat viekkaita juonittelijoita, jotka teeskennellen pyhää
innostusta olivat tulleet vähitellen anastamaan maan hallinnon?
Menevätkö he Aasian ruhtinasten haaremeihin julistamaan evankeliumia
tuhansille orjaraukoille? Mitä pahaa ovat tämän maanosan naiset
tehneet, ettei yksikään lähetyssaarnaaja voi heille saarnata oikeata
uskoa? Joutuvatko he kaikki helvettiin siksi, että ovat sisään
suljetut?
Ja vaikka olisikin totta, että evankeliumia julistettaisiin yli
koko maailman, niin mitä sillä voitettaisiin? Kun ensimäinen
lähetyssaarnaaja jonakin päivänä on tullut maahan, on edellisenä iltana
varmaan joku kuollut, ilman että on voinut häntä kuulla. Sanokaa
minulle mitä tuon jonkun suhteen on tehtävä? Ja vaikka koko maailmassa
ei olisi kuin yksi ainoa ihminen, jolle ei koskaan olisi saarnattu
Jeesuksesta Kristuksesta, niin olisi hänen suhteensa tehty huomautus
yhtä sattuva kuin jos se olisi tehty ihmiskunnan neljänneksen suhteen.
Kun evankeliumin palvelijat ovat puhuneet vieraille kansoille, niin
mitä he ovat niille sanoneet semmoista, minkä järjellisesti voisi
hyväksyä heidän sanojensa nojalla ja joka ei vaatisi mitä tarkinta
tutkimista. Julistatte minulle Jumalaa, joka on syntynyt ja kuollut
kaksi tuhatta vuotta sitten toisessa päässä maailmaa jossakin pienessä
kaupungissa, ja sanotte minulle, että kaikki ne, jotka eivät usko tätä
salaperäistä asiaa, joutuvat kadotukseen. Kas siinä todella liian
outoja asioita, jotta niitä niin vaan heti voisi uskoa nojaten yhden
ihmisen auktoriteettiin, ihmisen, jota ei tunne! Miksi Jumalanne on
antanut näiden tapausten, joita tahtoo velvottaa minua tietämään,
tapahtua niin kaukana minusta? Onko se rikos, ettei tiedä mitä
antipodeille tapahtuu? Voinko minä arvata, että toisella
pallonpuoliskolla on ollut heprealainen kansa ja Jerusalemin kaupunki?
Yhtä hyvin voisi velvottaa minut tietämään mitä tapahtuu kuussa.
Sanotte tulevanne minulle siitä puhumaan. Mutta miksi ette ole tullut
puhumaan siitä isälleni tai miksi tuomitsette vanhuksen kadotukseen
siitä, ettei hän ole noista asioista koskaan mitään tietänyt? Pitääkö
hänen ikuisesti kärsiä rangaistusta teidän hitautenne tähden, hänen,
joka oli niin hyvä, niin hyväätekeväinen ja joka ei muuta etsinyt kuin
totuutta? Olkaa rehelliset, asettukaa minun sijaani. Sanokaa minulle,
pitääkö minun todella vaan teidän todistuksenne nojalla uskoa kaikki ne
uskomattomat asiat, joista minulle puhutte, ja pitääkö minun osata
ymmärtää ne monet väärät teot sen oikeamielisen Jumalan yhteydessä,
jota minulle julistatte? Pyydän teitä, antakaa minun mennä näkemään tuo
kaukainen maa, jossa nuo niin monet ihmeet ovat tapahtuneet, mutta
joista tässä maassa ei ole kuultu mitään; antakaa minun mennä
kuulemaan, miksi tuon Jerusalemin asukkaat ovat kohdelleet Jumalaa kuin
rosvoa. He eivät ole tunnustaneet häntä Jumalaksi, näin sanotte. Mitä
pitäisi siis minun tehdä, joka en koskaan ole kuullut puhuttavan
hänestä muuten kuin teidän kauttanne? Jatkatte huomauttaen, että heitä
on rangaistu, että he ovat hajotetut, sorretut ja orjuutetut, ettei
kukaan heistä enää lähesty tuota samaa kaupunkia. Aivan niin, he ovat
varmaan ansainneet kaiken tämän. Mutta mitä sanovat nykyiset asukkaat
esi-isiensä jumalanmurhasta? He sen kieltävät, eivät hekään tunnusta
Jumalaa Jumalaksi. Aivan sama ajettiinko heidät pois tai ei.
Kuinka! Tuossa samassa kaupungissa, jossa Jumala on kuollut, eivät
aikaisemmat eivätkä myöhäisemmät asukkaat ole tunnustaneet häntä, ja te
tahdotte, että minä hänet tunnustaisin, minä, joka olen syntynyt
kaksituhatta vuotta myöhemmin ja tuhannen peninkulman päässä sieltä.
Ettekö käsitä, että minun, ennenkuin voin uskoa tuota kirjaa, jota te
sanotte pyhäksi, ja josta en ymmärrä mitään, täytyy muiltakin kuin
teiltä saada tietää, milloin se on tehty ja kuka sen on tehnyt, miten
se on säilynyt, miten se on joutunut teidän luettavaksenne, mitä tässä
maassa tuovat esiin ne, jotka sen pyhyyden kieltävät, vaikka tietävät
yhtä hyvin kuin te kaiken sen, mitä te minulle opetatte. Käsittänette