Émile eli Kasvatuksesta - 40

heidän eloansa ja miten villisikani ahmivat heidän papuaan. Kun ei
kukaan heistä rohkene tappaa vihollista, joka hävittää hänen työnsä
hedelmiä, tahtoo hän ainakin karkottaa sen pelloiltaan. Viljeltyään
koko päivän maitaan täytyy noiden ihmisten valvoa yönsä niitä
vartioidakseen; he tulevat pitämään vahtikoiria, rumpuja, metsätorvia
ja kiliseviä kelloja. Kaikki tämä synnyttää pahan melun, joka häiritsee
untani. Olen vasten tahtoanikin ajatteleva näiden ihmisparkojen
tukaluutta enkä voi pidättäytyä syyttämästä itseäni siitä. Jos minulla
olisi kunnia olla ruhtinas, ei tämä kaikki minua ollenkaan liikuttaisi.
Mutta ollen nuori nousukas, äsken syntynyt pohatta, en vielä olisi
voinut kokonaan muuttaa porvarillista sydäntäni.
Ei vielä siinä kaikki. Metsänriistan runsaus houkuttelisi muita
metsästäjiä, ja pian saisin ruveta ahdistelemaan salametsästäjiä. Minun
pitäisi hankkia itselleni vankiloita, vanginvartijoita, poliiseja ja
kaleereja: kaikki tämä tuntuu minusta jotenkin julmalta. Noiden
poloisten vaimot asettuisivat jonoon oveni eteen ja häiritsisivät minua
huudoillaan, tai sitten täytyisi heidät ajaa pois ja heitä pahoin
pidellä. Ne poloiset taas, jotka eivät olisi salaa metsästäneet
maillani ja joiden laihoja minun metsäeläimeni olisivat syöneet,
tulisivat puolestaan minulle valittamaan. Täten toisia rangaistaisiin
siitä, että olisivat tappaneet riistaani, toiset taas joutuisivat
häviölle siitä, että ovat tuota riistaa säästäneet. Mikä surullinen
valitsemisehto! Joka taholla näkisin kurjuutta ja kuulisin pelkkiä
valituksia. Tämä luullakseni suuressa määrin tärvelisi huvia mielin
määrin saada tuhota peltopyy- ja jänislaumoja melkein jalkojensa
juuresta.
Jos tahdotte vapauttaa huvinne hankaluuksista, niin älkää pitäkö niitä
yksinomaan itseänne varten. Kuta enemmän niistä nautitte yhdessä muiden
ihmisten kanssa, sitä puhtaampi on nautintonne oleva. En siis ole
tekevä mitään sentapaista kuin ne epäkohdat ovat, joista juuri puhuin,
vaan olen muuttamatta mielihalujani noudattava sellaisia, joita
kuvittelen vähimpiä kuluja vaativiksi. Olen asettuva asumaan sellaiseen
seutuun, missä metsästäminen on luvallinen kaikille ja jossa voin
antautua tähän huviin ilman hankaluuksia. Tosin on riistaa oleva
harvemmalta, mutta vaaditaan enemmän taitavuutta sitä etsittäessä, ja
sen saavuttaminen tuottaa enemmän huvia. Muistan aina miten valtaavasti
isäni sydän tykytti, kun hän lennosta ampui ensimäisen peltopyyn ja
miten ihastunut hän oli löytäessään jäniksen, jota koko päivän oli
etsinyt. Olenpa varma siitä, että hän yksin koiransa kanssa, pyssy
olalla, metsästyslaukku kupeella, ruutisarvi vyöllään, ja vähäinen
saalis mukanaan palasi kotia illalla, tuiki väsyneenä ja vaatteet
orjantappuroiden repiminä, mutta ollen tyytyväisempi päiväänsä kuin
kaikki teidän huvimetsästäjänne, jotka istuen hyvän hevosen selässä,
koko varasto ladattuja pyssyjä muassa, ottavat näistä toisen toisensa
jälkeen käteensä, laukaisevat ja tappavat ympärillä olevan riistan,
ilman että tämä vaatii taitoa, ilman että se tuottaa kunniaa tai juuri
sanottavaa ruumiinliikettä. Huvi ei ole vähäisempi, mutta nuo hankalat
epäkohdat vältetään, kun ei ole omia metsästysalueita vartioitavana
eikä salametsästäjiä rangaistavana eikä ihmisparkoja kiusattavana.
Tässä mielestäni kyllin aihetta valita minun menettelytapani. Eihän
kukaan loppumatta voi kiusata rahvasta, siitä itse saamatta ikävyyksiä:
kansan taukoamattomat kiroukset katkeroittavat ennemmin tai myöhemmin
riistan tarjoaman nautinnon. Toistan vielä kerran: se, että
yksinomaisesti itse tahdomme nauttia huveistamme, tappaa huvin. Oikeat
huvitukset ovat ne, jotka meille ovat yhteiset rahvaan kanssa; ne,
joita tahdomme yksistään itsellemme, soluvat käsistämme. Jos ne muurit,
jotka rakennutan puistoni ympärille, muuttavat sen synkäksi
aitaukseksi, olen vaan menettänyt paljon rahaa riistääkseni
itseltäni kävelypaikan; minun on pakko mennä sitä hakemaan muualta.
Omistusoikeuden paha henki saastuttaa kaiken, mihin se kajoaa. Rikas
tahtoo olla kaikkialla valtias, mutta hänen on hyvä olla ainoastaan
siellä, missä ei ole valtiaana; hänen on pakko alati paeta itseään.
Minä puolestani olen tässä suhteessa menettelevä, rikkaudestani
huolimatta, samoin kuin köyhänä ollessani, ollen nyt rikkaampi toisen
omaisuuden nojalla kuin mitä koskaan olen oman omaisuuteni nojalla,
anastan kaiken, mikä minua ympäristössäni miellyttää. Ei yksikään
valloittaja ole esiintyvä jäntevämpänä kuin minä. Käytän hyväkseni
ruhtinastenkin omaisuutta. Otan huostaani erotuksetta kaikki avoimet
maa-alueet, jotka minua miellyttävät; annan niille nimet, toisesta teen
itselleni puiston, toisesta pengertarhan, ja nyt olen niiden omistaja.
Tästälähin kävelen niissä vapaasti ja rangaistusta pelkäämättä. Palaan
sinne usein ylläpitääkseni omistusvaltaani. Käytän maata hyväkseni niin
paljon kuin tahdon, sitä kävelyilläni jaloillani polkemalla, eikä
kukaan saa päähäni tyrkytetyksi, että tuon maa-alueen nimellinen
omistaja, jonka minä täten itselleni anastan, saisi enemmän hyötyä sen
hänelle tuottamista rahoista, kuin mitä minä saan suorastaan tuota
aluetta käyttämällä. Jos minua tullaan häiritsemään kaivamalla ojia ja
istuttamalla pensasaitoja, en tästä säikähdä; otan puistoni
hartioilleni ja sijoitan sen muualle. Sopivia paikkoja ei puutu
lähistössä, ja voin täten kauan riistää alueita naapureiltani,
ennenkuin minulta turvapaikka on puuttuva.
Mikä tässä on sanottu olkoon koe osottaa oikeata makua todella
miellyttävien ajanvietteiden valinnassa. Sellainen on oikean nautinnon
henki. Kaikki muu on pelkkää harhaluuloa, mielikuvituksen houretta ja
mieletöntä turhamaisuutta. Jokainen, joka poikkeaa näistä ohjeista,
olkoon kuinka rikas tahansa, heittää kultansa tunkiolle eikä koskaan
ole tunteva elämän oikeata arvoa.
Minua vastaan väitetään epäilemättä, että sellaiset huvitukset ovat
tarjona jokaiselle ja ettei tarvitse olla rikas, niitä itselleen
hankkiakseen. Siihen juuri olen tahtonut tullakin. Meidän on hauska
silloin kun tahdomme. Ennakkoluulot yksin tekevät kaiken vaikeaksi ja
karkottavat meiltä onnen, ja on sata kertaa helpompi _olla_ onnellinen,
kuin _näyttää_ onnelliselta. Mies, jolla on makua ja joka tahtoo
antautua oikeaan nautintoon, voi erinomaisen hyvin tulla toimeen ilman
rikkautta; hänelle riittää, että on vapaa ja oma valtiaansa. Jokainen,
jolla on hyvä terveys ja jolta ei puutu tärkeimpiä elintarpeita, on
tarpeeksi rikas: tämä on Horatiuksen _aurea mediocritas_.[157] Te,
joiden raha-arkut ovat täydet, hakekaa siis joku muu käyttämistarkoitus
rahoillenne; nautintoa se ei voi teille hankkia. Émile ei ole _tietävä_
tätä kaikkea paremmin kuin minä; mutta kun hänen sydämensä on puhtaampi
ja terveempi, on hän sen _tunteva_ paljoa paremmin, ja jokainen
maailmassa tekemänsä havainto on hänessä tätä vakaumusta vahvistava.
Täten viettäessämme aikaamme etsimme alati Sophieta; emmekä häntä
löydä. Onkin ollut tärkeätä, ettei häntä niin pian ole löydetty, ja
olemmekin etsineet häntä sieltä, mistä varmasti tiesin, ettei hän
ollutkaan löydettävissä.[158]
Mutta nyt on viimein se hetki tullut, jolloin kiire tässä suhteessa on
tarpeen. Nyt on aika etsiä häntä todenteolla, muuten on pelkääminen,
että Émile hankkii itselleen vaimon, jota luulee oikeaksi, mutta että
hän vasta liian myöhään huomaa erehdyksensä. Hyvästi siis, Pariisi,
sinä kuuluisa kaupunki, sinä nielun, savun ja loan kaupunki, jossa
naiset eivät enää usko kunniallisuuteen eivätkä miehet hyveeseen.
Hyvästi, Pariisi; me etsimme rakkautta, onnea, viattomuutta, emmekä
siis koskaan ole olevat tarpeeksi kaukana sinusta.


VIIDES KIRJA.

Nyt olemme saapuneet nuoruudeniän viimeiseen kehityskauteen, mutta emme
vielä ole päässeet vaikeuksien ratkaisuun.
Miehen ei ole hyvä olla yksin. Émile on mies; olemme luvanneet antaa
hänelle naistoverin; meidän on pitäminen lupauksemme. Tämä toveri on
Sophie. Mutta missä on hänen olopaikkansa? Mistä olemme hänet löytävät?
Löytääksemme hänet, tulee meidän hänet tuntea. Kun ensin otamme
selville millainen hän on, voimme saada paremman käsityksen hänen
olopaikastaan. Ja kun viimein olemme hänet löytäneet, ei kaikki vielä
siltä ole tehty. "Koska nuori jalosukuinen herramme", sanoo Locke, "on
valmis naimaan, on aika jättää hänet lemmittynsä luo." Tähän päättyy
hänen teoksensa. Minulla puolestani ei ole kunnia kasvattaa nuorta
jalosukuista herraa, ja varon siis tässä suhteessa noudattamasta Locken
esimerkkiä.

_Sophie eli Nainen_.
Sophien tulee olla nainen, kuten Émile on mies; s.o. hänellä tulee olla
kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat sopivat ja olennaiset hänen
suvulleen ja sukupuolelleen, niin että hän sekä aineellisessa että
henkisessä suhteessa kykenee täyttämään paikkansa. Tutkikaamme siis
aluksi hänen ja meidän sukupuolen yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia.
Kaikessa, mikä ei koske sukupuolta, nainen on mies; hänellä on samat
elimet, samat tarpeet, samat kyvyt. Hänen ruumiinkoneistonsa on
rakennettu samalla tavoin, sen eri osat ovat samat ja niiden
käyttäminen on sama; ääripiirteet ovat samat; ja tarkastettakoon
molempia miltä kannalta tahansa, eroavat ne toisistaan ainoastaan
enemmyyden tai vähemmyyden nojalla.
Kaikessa, mikä on yhteydessä sukupuolen kanssa, naisessa ja miehessä on
kaikkialla yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia; vaikeus verrata niitä
toisiinsa johtuu vaikeudesta ratkaista mikä kummankin ominaisuuksissa
koskee sukupuolta, mikä ei. Vertailevan anatomian avulla, jopa
pintapuolisen tarkastuksen jälkeen huomaa yleisiä erilaisuuksia, jotka
eivät ollenkaan näy perustuvan sukupuoleen; mutta itse teossa ne siihen
perustuvat, vaikka tämä yhteys johtuu syistä, joita emme kykene
huomaamaan. Emme edes tiedä kuinka pitkälle tämä yhteys voi ulottua;
ainoa, minkä voimme tietää, on se, että kaikki mikä heissä on
yhdenlaista, johtuu suvusta ja että kaikki, mikä heissä on erilaista,
johtuu sukupuolesta. Tarkastaessamme miestä ja naista tältä
kaksinaiselta näkökannalta huomaamme heissä niin paljon yhtäläisyyttä
ja niin paljon päinvastaisia ominaisuuksia, että kenties on luonnon
suurimpia ihmeitä, että se on tuottanut kaksi niin yhtäläistä ja
samalla niin erilaista olentoa.
On välttämätöntä, että nämä yhtäläisyydet ja erilaisuudet vaikuttavat
moraaliin. Tämä johtopäätös on selvä ja kokemuksen kanssa yhtäpitävä.
Se osottaa samalla miten mieletöntä on väitellä eri sukupuolien
etevämmyydestä tai yhdenarvoisuudesta. Onhan kumpikin sukupuoli siinä
suhteessa täydellisempi, että se noudattaen omaa omituista määräystään
toteuttaa luonnon tarkoituksia, kuin siinä, että se koettaisi olla
toisen sukupuolen kaltainen. Siinä, mikä niille on yhteistä, ne ovat
yhdenveroiset, siinä, missä ne eroavat toisistaan, niitä ei ollenkaan
voi verrata toisiinsa. Täydellinen nainen ja täydellinen mies eivät saa
olla toistensa kaltaiset enempää henkisiltä lahjoiltaan kuin
kasvoiltaankaan; ja kun on täydellisyydestä kysymys, ei enemmyydestä
eikä vähemmyydestä voi olla puhetta. Yhdistyneinä kumpikin sukupuoli
toimii yhteistä tarkoitusperää varten, mutta kumpikin eri tavalla.
Tästä erilaisuudesta johtuu ensimäinen havaittava ero niiden
siveellisten suhteiden välillä. Toisen tulee olla toimiva ja vahva,
toisen vaikutuksenalainen ja heikko; on välttämätöntä, että toinen
tahtoo ja voi panna tahtonsa täytäntöön, riittää, että toinen on
myöntyväinen.
Jos hyväksyy tämän periaatteen, seuraa siitä, että nainen on luotu
erityisesti miellyttämään miestä. Se seikka, että miehenkin puolestaan
tulee miellyttää naista, ei ole niin suoranaisesti välttämätöntä.
Miehen ansio on hänen voimansa, ja hän miellyttää yksinomaan sen
nojalla. Tosin ei tässä vielä ilmaannu rakkauden laki, mutta sen sijaan
luonnon laki, joka on rakkauttakin aikaisempi.
Jos nainen on luotu miellyttämään ja alistumaan, tulee hänen tehdä
itsensä rakastettavaksi miehelle eikä suinkaan häntä vastenmielisesti
kiihottaa. Naisen mahti on hänen sulossaan, ja sulonsa avulla tulee
hänen pakottaa miestä muistamaan ja käyttämään voimaansa. Varmin keino
elähyttää tätä voimaa on kiihottaa sitä vastustuksen muodossa. Silloin
itserakkaus yhtyy haluun, ja edellinen riemuitsee siitä voitosta, jonka
jälkimäinen on sille tuottanut. Siitä johtuvat hyökkäys ja puolustus,
toisen sukupuolen rohkeus ja toisen ujous ja lisäksi se siveys ja
häveliäisyys, jonka luonto antoi heikolle aseeksi, jotta hän sillä
voittaisi voimakkaan.
Kukapa voisi olla sitä mieltä, että luonto erotuksetta olisi
kummallekin sukupuolelle määrännyt aivan samanlaisen lähenemisen ja
että se sukupuoli, joka ensiksi on tuntenut halua, myöskin ensiksi sitä
osottaisi? Tämä olisi hyvin nurinkurinen johtopäätös. Koska yrityksellä
on niin erilaiset vaikutukset kumpaankin sukupuoleen nähden, niin
olisiko luonnollista, että kumpikin siihen antautuisi yhtä rohkeasti?
On otettava huomioon, että kummankin osanotto on niin erilainen, ja
että, ellei pidättäyväisyys velvottaisi toista samanlaiseen
kohtuullisuuteen kuin mihin luonto velvottaa toista, molempien perikato
olisi seurauksena ja ihmissuku kuolisi sukupuuttoon juuri niiden
keinojen vaikutuksesta, joiden on määrä sitä ylläpitää. Sitäpaitsi on
naisten helppo kiihottaa miesten aistillisuutta ja puhaltaa heidän
sydämessään liekki jo melkein sammuneen tunteen kipinästä. Jos nyt maan
päällä olisi joku niin onneton ilmanala, jossa ajattelijat olisivat
karkottaneet tuon pidättäyväisyyden, niin varsinkin kuumissa
ilmanaloissa, missä syntyy enemmän naisia kuin miehiä, miehet naisten
orjuuttamina viimein joutuisivat heidän himonsa uhriksi ja huomaisivat
heikkenevänsä ja syöksyvänsä kuolemaansa kohti, voimatta millään tavoin
puolustautua.
Eläinten naarailla ei ole samaa häveliäisyyttä. Mutta niillä ei
myöskään ole tuota rajatonta himoa, jonka ehkäisijänä tuo häpy on.
Niiden himo johtuu vaan niiden tarpeesta; niin pian kuin tämä tarve
on tyydytetty, himo lakkaa. Ne eivät karkota luotaan urosta
teeskentelystä, vaan täydellä todella. Niiden menettely on vallan
päinvastainen kuin Augustuksen[159] tyttären, ne eivät enää ota laivaan
ainoatakaan matkustajaa, kun laivalla jo on lastinsa. Kun ne ovat
vapainakin, niiden myöntyväisyys on lyhytaikainen ja ohimenevä. Vaisto
sekä niitä kiihottaa että pidättää. Mikähän naisissa korvaisi tätä
negatiivista vaistoa, jos heiltä riistetään heidän kainoutensa? Jos
rupeaisi odottamaan siksi, kunnes he eivät enää huolisi miehistä, saisi
odottaa siksi, kun eivät miehet heidän suhteensa enää voisi aikaansaada
mitään.
Korkein olento on tahtonut joka suhteessa antaa ihmissuvulle etusijan.
Antaessaan miehelle rajattomia pyyteitä hän on samalla antanut hänelle
niitä järjestävän lain, jotta hän olisi vapaa ja itse itseänsä
hillitsisi; rajattomiin intohimoihin se yhdisti hallitsevan järjen.
Virittäessään naisessa suunnattomia himoja, on hän näiden himojen
ohella antanut hänelle hävyntunteen, joka niitä hillitsee.
Päällepäätteeksi hän vielä on määrännyt noiden taipumusten hyvästä
käyttämisestä todellisen palkinnon, nimittäin sen mielihyvän, jonka
siveellinen mieliala tuottaa, kun se on tullut tekojamme hallitsevaksi.
Kaikki tämä mielestäni täydelleen vastaa eläinten vaistoa.
Joko sitten nainen tuntee samaa halua kuin mies tai ei, joko hän tahtoo
sitä tyydyttää tai ei, niin hän kuitenkin aina työntää miestä luotaan
ja puolustautuu joskohta tämä ei aina tapahdu yhtä voimakkaasti, eikä
siis myöskään aina yhtä hyvällä menestyksellä. Jotta hyökkääjä pääsisi
voitokkaaksi, täytyy hätyytetyn sitä sallia tai suorastaan käskeä.
Sillä kuinka monta taitavaa keinoa naisella onkaan pakottaakseen
hyökkääjää käyttämään kaikkia voimiaan. Vapain ja suloisin kaikista
toimituksista ei siedä mitään todellista pakollisuutta; luonto ja järki
sitä vastustavat: luonto siten, että se on antanut heikommalle
riittävästi voimaa tekemään tarpeen vaatiessa vastarintaa, järki taas
siten, että se pitää varsinaista väkivallantekoa mitä raaimpana tekona
ja samalla tarkoitusperäänsä vastustavimpana. Sillä sellaiseen
ryhtyessään mies julistaa sodan naistoverilleen ja oikeuttaa häntä
puolustamaan persoonaansa ja vapauttansa ahdistajan hengenkin uhalla,
ja nainen toiselta puolen yksin on sen tilan arvostelija, jossa hän
kulloinkin on. Ei yhdelläkään lapsella olisi isää, jos jokainen mies
voisi vaatia itselleen isänoikeuksia.
Kolmas seuraus molempien eri sukupuolten ominaisuuksista on se, että
vahvempi on näennäisesti valtias, mutta että hän itse teossa on
riippuvainen heikommasta. Ja tämä ei johdu säädyttömästä
liehakoimishalusta eikä suojelijan ylpeämielisestä jalomielisyydestä,
vaan luonnon muuttumattomasta laista, joka on tehnyt naiselle
helpommaksi kiihottaa haluja kuin miehelle niitä tyydyttää ja sentähden
saattaa jälkimäisen tahtoen tai tahtomattaan riippuvaiseksi edellisen
suostuvaisuudesta, niin että miehen täytyy vuorostaan koettaa naista
miellyttää, jotta nainen suostuisi siihen, että mies esiintyy
vahvempana. Näin ollen on miehelle miellyttävintä hänen päästessään
voitolle se epäilys, onko heikkous väistynyt voiman edestä, vai onko
naisen tahto todella alistunut. Tavallisesti nainen on niin viekas,
että ylläpitää tätä epävarmuutta. Tämä naisten henkinen ominaisuus
vastaa täydellisesti heidän ruumiinrakennettaan. Kaukana siitä, että
punastuisivat heikkouttaan, he päinvastoin pitävät sitä kunnianaan.
Heidän heikot lihaksensa ovat vastustusvoimaa vailla; he teeskentelevät
etteivät voi nostaa mitä keveimpiä taakkoja. He häpeisivät jos olisivat
vahvemmat. Miksi? Ei ainoastaan sentähden, että tahtovat näyttää
hennoilta, vaan viekkaan varovaisuuden vuoksi. He tahtovat jo
edeltäpäin hankkia itselleen puolustussyitä ja oikeuden tarvittaessa
olla heikkoja.
Paheidemme kautta saavuttamamme kokemus on suuressa määrin tässä
suhteessa muuttanut meidän vanhastaan vakaantuneet mielipiteemme, eikä
kukaan enää puhu väkisinmakaamisesta, siitä perin kun se on käynyt niin
vähän tarpeelliseksi ja kun miehet eivät sitä enää ota lukuun.[160]
Sitävastoin väkisinmakaaminen on hyvin tavallinen kreikkalaisten ja
juutalaisten muinaisuudessa. Siihen aikaan näet vallitsi mielipiteissä
luonnollinen yksinkertaisuus, jonka ainoastaan irstailun tuottama
kokemus on voinut kukistaa. Se että meidän päivinämme esiintyy
harvemmin väkisinmakaamisia ei suinkaan johdu siitä, että miehet
olisivat pidättäytyvämpiä, vaan siitä, että ihmiset tätä nykyä ovat
vähemmän herkkäuskoisia, niin että sellainen valitus, joka ennen
muinoin olisi pannut yksinkertaisen kansan uskomaan valituksen
aiheeseen, ei meidän päivinämme voisi muuta kuin nostaa ivaajien
naurun; senvuoksi on edullisempaa vaieta. Viidennessä Moseksen kirjassa
mainitaan laki, joka määräsi että raiskattu tyttö oli rangaistava
yhdessä viettelijän kanssa, jos rikos oli tapahtunut kaupungissa; mutta
jos se oli tapahtunut maalla tai syrjäisissä paikoissa, oli mies yksin
rangaistava. "Sillä", sanoi laki, "tyttö huusi apua, mutta häntä ei
kuultu." Tämä suosiollinen selitys opetti naisille, etteivät antaneet
yllättää itseään julkisissa vilkasliikkeisissä paikoissa.
Tämä mielipiteiden erilaisuus ei ole ollut vaikuttamatta tapoihin.
Uudenaikuinen mielistely on seuraus siitä. Kun miehet ovat huomanneet
että heidän huvinsa on riippuvaisempi kauniin sukupuolen tahdosta, kuin
mitä he olivat luulleetkaan, ovat he kietoneet tämän tahdon
mielistelevällä kohteliaisuudella, josta kauniimpi sukupuoli on antanut
heille runsaan korvauksen.
Näette miten aineellisista seikoista huomaamattaan johtuu siveellisiin
seikkoihin ja miten sukupuolten aistillisesta yhtymisestä vähitellen
syntyvät mitä viehkeimmät rakkaudenlait. Naiset eivät ole saavuttaneet
valtaansa sentähden, että miehet sitä ovat tahtoneet, vaan sentähden,
että luonto niin tahtoo; heillä oli jo tuo valta, ennenkuin näyttivät
sitä harjottavankaan. Saman Herkuleksen, joka kuvitteli viettelevänsä
Thespitiuksen viisikymmentä tytärtä, oli pakko kehrätä Omfalen luona,
ja väkevä Simson ei ollut yhtä vahva kuin Delila. Tämä valta kuuluu
naisille, eikä sitä saata heiltä riistää silloinkaan, kun he sitä
väärinkäyttävät. Jos he yleensä voisivat sen menettää, olisivat he jo
aikoja sitten sen menettäneet.
Mitä sukupuolen seurauksiin tulee, ei ole olemassa mitään yhtäläisyyttä
eri sukupuolten välillä. Mies on mies ainoastaan muutamina hetkinä,
nainen taas on nainen koko elämänsä ajan tai ainakin koko nuoruutensa
ajan. Kaikki kiinnittää hänet lakkaamatta hänen sukupuoleensa, ja
voidakseen hyvin täyttää sen vaatimukset, on hänellä tarpeen niitä
vastaava ruumiinrakenne. Raskautensa aikana on hänen velvollisuutensa
varoa itseään, lapsivuoteessa ollen hän tarvitsee lepoa, hänen tulee
viettää mukavaa, paikallaolijan elämää voidakseen imettää lapsiaan.
Voidakseen niitä kasvattaa hänen tulee olla kärsivällinen ja lempeä,
hänellä tulee olla intoa ja kiintymystä, jota ei mikään voi masentaa.
Hän on yhdyssiteenä lasten ja isän välillä, hän yksin saattaa isän
lapsia rakastamaan ja luo häneen sen luottavaisuuden, että he todella
ovat hänen omia lapsiaan. Kuinka paljon hellyyttä ja huolta pitää
vaimolla olla ylläpitääkseen perheen yhteyttä! Ja päällepäätteeksi ei
tämä kaikki saa olla hyveestä johtunutta, vaan vapaasta taipumuksesta,
jonka puuttuessa ihmissuku pian kuolisi sukupuuttoon.
Molempien sukupuolten velvollisuuksien ankaruus ei ole eikä voi olla
sama. Kun vaimo valittaa miehen tässä suhteessa harjottamaa vääryyttä,
hän on väärässä. Sillä tämä erilaisuus ei ole inhimillisen laitoksen
tulos, tai ainakaan se ei johdu ennakkoluuloista, vaan johtuu järjestä.
Sen sukupuolen, jolle luonto on uskonut lapset arvokkaana omaisuutena
hoidettavaksi, tulee myös niistä vastata toiselle sukupuolelle. On
kyllä totta ettei kenenkään ole lupa rikkoa uskollisuuttaan, ja
jokainen aviomies, joka riistää vaimoltaan hänen ainoan palkkansa
ankarista sukupuolensa velvollisuuksista, on vääryydentekijä ja raaka
mies. Mutta uskoton vaimo menettelee vielä pahemmin, hän hajottaa
perheen ja katkaisee kaikki luonnon siteet; antamalla miehelleen
lapsia, jotka eivät ole hänen omiaan, hän pettää molempia ja lisää
uskottomuuttaan valapattoisuudella. On vaikeata huomata mikä
epäsäännöllisyys ja rikos ei johtuisi mainitusta rikoksesta. Tuskin on
olemassa kauheampaa tilaa maailmassa kuin onnettoman perheenisän tila,
hänellä kun ei ole luottamusta vaimoonsa ja hän kun ei rohkene antautua
sydämensä viehkeimpien tunteiden valtoihin, epäillen syleillessään
lastansa syleilevänsä toisen lasta, toisen, joka on hänen häpeänsä
takaaja ja hänen omien lastensa omaisuuden ryöstäjä. Mitä muuta silloin
on perhe kuin salaisten vihollisten seura, jonka jäsenet rikollinen
vaimo yllyttää toisiaan vastaan pakottaen heidät toisiaan muka
rakastamaan.
Ei siis riitä, että vaimo on uskollinen, vaan on tärkeätä että myöskin
hänen miehensä, hänen läheiset sukulaisensa ja kaikki ihmiset pitävät
häntä uskollisena. On tärkeätä, että hän on huomaavainen, vaatimaton,
säädyllinen, ja että hänellä muiden tietoisuudessa samoin kuin
omassatunnossaan on todiste hyveestään. Jos isän tulee rakastaa
lapsiaan, on välttämätöntä, että hän kunnioittaa heidän äitiään.
Tästä syystä kuuluu hyveellisyyden ulkonainen mainekin naisen
velvollisuuksiin, tehden kunniallisuuden ja hyvän huudon yhtä
välttämättömiksi kuin siveydenkin. Näistä periaatteista sekä
sukupuolten erilaisuudesta johtuu uusi velvollisuuden ja sopivan
käytöstavan aihe, joka etenkin naisille määrää käyttäymisen, tapojen ja
ryhdin mitä huolellisinta noudattamista. Se, joka umpimähkään väittää,
että molemmat sukupuolet ovat samanlaisia ja että niiden velvollisuudet
ovat samat, eksyy turhiin laverteluihin eikä itse teossa väitä mitään
pätevää, ellei ole vastannut yllä esitettyihin seikkoihin.
On varsin mukava tapa järkeillä, kun tuo esiin poikkeuksia vastauksena
niin yleisiin ja hyvin perusteltuihin lakeihin. Eiväthän naiset aina
synnytä lapsia, näin huomautetaan. Se on totta; mutta heidän
varsinainen kutsumuksensa on lasten synnyttäminen. Kuinka! Koska
maailmassa on satanen suuria kaupunkeja, joissa naiset irstaan elämänsä
vuoksi synnyttävät ainoastaan vähän lapsia, väitätte naisten tehtävän
yleensä olevan synnyttää vähän lapsia! Mitä tulisikaan kaupungeistamme,
elleivät etäiset maaseudut, missä naiset elävät yksinkertaisemmin ja
siveämmin, korvaisi kaupunkilaisnaisten hedelmättömyyttä? Sangen
monessa maakunnassa pidetään vaimoja, jotka ovat synnyttäneet
ainoastaan neljä tai viisi lasta, varsin vähän hedelmällisinä.[161]
Muuten se seikka ei muuta asiaa, että sillä tai sillä vaimolla on vähän
lapsia. Nainen ei siltä ole vapautettu äidinvelvollisuudestaan ja
luonnon ja tapojen tulee yleisten lakien muodossa tämän velvollisuuden
täyttämystä edistää.
Vaikka naisen raskaudentilojen välillä kuluisikin niin pitkä aika kuin
tavallisesti oletetaan, niin voisiko nainen vaaratta niin äkkiä muuttaa
elintapansa vallan päinvastaiseksi? Saattaako hän tänään olla imettäjä
ja huomenna sotijatar? Saattaako hän muuttaa luonnonlaatuaan ja
taipumuksiaan samoin kuin kameleontti muuttaa väriään? Voiko hän äkkiä
hiljaisesta turvapaikastaan ja perheaskareistaan siirtyä pois ja panna
itsensä alttiiksi raa'alle ilmalle, kovalle työlle, vaivoille, sodan
vaaroille? Saattaako hän olla milloin pelokas,[162] milloin rohkea,
milloin taas heikko, ja milloin vahva? Kun jo Pariisissa kasvatetut
nuoret miehet vaivoin voivat kestää sotapalvelusta, niin voivatko
silloin naiset, jotka eivät koskaan ole sietäneet auringon paahtavia
säteitä ja jotka tuskin osaavat marssia, kestää sota-ammatin vaivoja,
vietettyään viisikymmentä vuotta hemmoteltua elämää? Astuvatko he tähän
raskaaseen ammattiin iässä, jolloin miehet jo sen jättävät?
On maita, joissa vaimot synnyttävät lapsia melkein ilman kipuja ja
ravitsevat lapsiaan melkein vaivatta. Tämän myönnän; mutta näissä
maissa miehet joka säällä käyvät puolialastomina, kaatavat villipetoja,
kantavat venettä kuin matkalaukkua, kulkevat metsästysretkillään
seitsemän tai kahdeksan sadan peninkulman päässä kodistaan, nukkuvat
taivasalla ja paljaalla maalla, kestävät uskomattomia vaivoja ja ovat
monta päivää syömättä. Kun naiset tulevat vahvoiksi, miehet tulevat
vielä vahvemmiksi. Kun miehet veltostuvat, naiset veltostuvat vielä
suuremmassa määrässä. Jos molemmat sukupuolet aina samalla tavoin
muuttuvat, on ero aina sama.
Teoksessaan "Valtio" Plato määrää naisille samat ruumiinharjoitukset
kuin miehille; tämän hyvin ymmärrän. Sillä kun hänen kuvittelemassaan
valtiossa ei pitänyt olla mitään yksityisiä perheitä, ja kun hän ei
enää tietänyt mitä tehdä naisilla, oli hänen pakko tehdä heistä miehiä.
Tämä etevä nero oli kaiken laskenut ja edeltäpäin arvannut ja syrjäytti
siten vastaväitteen, jota kenties ei kukaan olisi ajatellutkaan hänelle
tehdä; mutta hän on huonosti kumonnut sen vastaväitteen, joka
hänelle todella on tehty. En tässä puhu tuosta luullusta naisten
yhteisomistamisesta. Tämä moite on usein lausuttu Platosta, mutta se ei
todista muuta kuin että sen lausujat eivät koskaan ole lukeneet häntä.
Minä puhun tässä tuosta yhteiskunnallisesta sekaannuksesta, joka
kaikkialla toisiinsa sekoittaa eri sukupuolet kaikissa heidän
toimissaan ja töissään ja joka epäilemättä synnyttää mitä
sietämättömimpiä väärinkäytöksiä. Puhun mitä viehkeimpien luonnollisten
tunteiden tukehuttamisesta, jotka uhrataan teennäiselle tunteelle, mikä
ei ilman niitä ollenkaan voisi kestää. Onhan välttämätöntä että
luonnolliset keinot solmivat sydämen sopimusten siteitä. Onhan se
rakkaus, jota tunnemme omaisiamme kohtaan, sen rakkauden perustus, jota
olemme velkapäät tuntemaan valtiota kohtaan. Kiintyyhän sydän tuon
pienen isänmaan kautta, joka on perhe, suureen isänmaahan. Ovathan hyvä
poika, hyvä aviomies ja hyvä isä myöskin hyviä kansalaisia!
Niin pian kuin on todistettu, etteivät mies ja nainen ole eivätkä voi
olla samalla tavoin luodut, ei luonteen eikä ruumiinrakennuksen
puolesta, seuraa tästä, ettei heillä pidä olla samanlaista kasvatusta.
Noudattamalla luonnon ohjausta heidän tulee toimia sopusuhtaisesi
toistensa kanssa, mutta heidän ei pidä tehdä vallan samoja seikkoja.
Heidän työnsä päämäärä on sama, mutta itse heidän työnsä ovat erilaiset
ja siis myös niitä ohjaavat harrastukset. Koetettuamme kehittää
luonnonmukaista miestä, koettakaamme nyt tarkastaa miten on
kasvatettava se nainen, joka tälle miehelle sopii, jotta tehtävämme ei