Émile eli Kasvatuksesta - 25

Total number of words is 3517
Total number of unique words is 1788
19.8 of words are in the 2000 most common words
29.6 of words are in the 5000 most common words
35.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
hän itse; niitä, joiden huomaa olevan alttiina samoille kärsimyksille,
joita itse on kokenut, sekä jotka ovat alttiit tuntemaan samoja iloja
kuin hänkin; sanalla sanoen niitä, joiden luonteen ilmeisen selvä
yhtäpitäväisyys hänen oman luonteensa kanssa hänessä herättää melkoista
taipumusta kiintymykseen. Vasta silloin, kun hän monella monituisella
tavalla on kehittänyt luonnettaan, kun hän on paljon punninnut omia ja
muiden ihmisten tunteita, hän voi yleistää yksilöllisiä käsitteitään,
niin että ne käsittävät abstraktisen ihmiskunta-aatteen ja että hänen
yksityiset taipumuksensa ja pyyteensä yhtyvät hänen sukunsa
taipumuksiin ja pyyteisiin.
Niin pian kuin hän itse kykenee tuntemaan kiintymystä, hän on myös
altis vastaanottamaan toisten kiintymystä[102] ja samalla hän rupeaa
tarkkaamaan tämän kiintymyksen ulkonaisia merkkejä. Huomatkaa nyt minkä
uuden vaikutusvallan voitte saavuttaa häneen nähden! Kuinka monta
kahletta olettekaan nivonut hänen sydämensä ympäri, ennenkuin hän sitä
on huomannutkaan! Mitä hän onkaan tunteva kun hän, silmiensä auettua
näkemään omaa olemustaan, huomaa mitä te olette tehnyt hänen hyväkseen,
kun hän voi verrata itseään toisiin ikäisiinsä nuorukaisiin ja teitä
toisiin kasvattajiin! Sanon: kun hän huomaa. Varokaa nimittäin, ettette
sitä hänelle huomauta; jos sen itse hänelle sanotte, hän ei sitä
huomaakaan. Jos häneltä vaaditte kuuliaisuutta hänelle omistamanne
huolenpidon palkkana, luulee hän teidän viekkaudella koettaneen sitä
häneltä saavuttaa. Ja hän on ajatteleva, että olette teeskennellyt
hyödyttävänne häntä, siitä mitään palkkaa vaatimatta, mutta että itse
teossa olette laskenut hänen niskoilleen velvollisuustaakan ja sitonut
hänet sopimuksella, johon hän puolestaan ei ole suostunut. Turhaan
lisäätte, että se, minkä häneltä vaaditte, tapahtuu yksinomaan hänen
omaksi hyväkseen. Sanalla sanoen, te vaaditte häneltä jotakin ja
vaaditte sellaisen nojalla, minkä olette tehnyt ilman hänen
suostumustaan. Kun joku onneton tarvitsevainen saa rahoja, jotka
hänelle muka lahjoitetaan, mutta joiden avulla hän itse teossa
velvotetaan johonkin erityisessä tarkoituksessa, huudetaan, että
hänelle on vääryys tapahtunut. Mutta ettekö te tee itseänne syypääksi
vielä suurempaan vääryyteen, kun vaaditte oppilaaltanne palkkaa
sellaisesta huolenpidosta, jota hän ei ole vapaaehtoisesti
vastaanottanut? Kiittämättömyys olisi paljoa harvinaisempi, jos
hyväntekijän omaan etuun tähtäävät hyvät teot eivät olisi niin yleisiä.
On vallan luonnollista, että rakastamme sitä, joka tekee meille hyvää.
Kiittämättömyys ei ole ihmissydämelle olennainen pahe, itsekkäisyys
taas on. On olemassa paljon vähemmän sellaisia epäkiitollisia ihmisiä,
joilla olisi syytä olla kiitollisia, kuin on itsekkäitä hyväntekijöitä.
Jos peittämättä tarjoatte minulle kaupaksi lahjojanne, olen tinkivä
niiden hinnasta. Mutta jos teeskentelette lahjottavanne, myöhemmin
vaatiaksenne lahjastanne mielivaltaisen hinnan, harjotatte petosta.
Ainoastaan se lahja, joka annetaan ilman minkäänlaista kiitollisuuden
vaatimusta, on arvaamattoman kallis. Sydän alistuu ainoastaan niihin
lakeihin, jotka johtuvat siitä itsestään. Jos tahdomme sitä kahlehtia,
teemmekin sen vapaaksi, ja jos jätämme sen vapaaksi, kahlehdimme sen.
Kun kalamies heittää ongen veteen, kala ilmestyy ja uiskentelee sen
ympärillä mitään pahaa aavistamatta. Mutta kun se on tarttunut syöttiin
kätkettyyn koukkuun ja tuntee siimaa vedettävän ylös, se koettaa paeta.
Onko kalastaja ehkä hyväntekijä ja kala kiittämätön? Onko koskaan
nähty, että hyväntekijänsä unhottama ihminen unhottaa hyväntekijänsä?
Päinvastoin hän hänestä aina puhuu kernaasti, eikä koskaan ajattele
häntä heltymättä. Jos hän saa tilaisuuden tuolle hyväntekijälleen
jollakin odottamattomalla palveluksella osottaa että hän muistaa
hänelle tehdyt palvelukset, niin miten suurta sisäistä tyydytystä
tuntien hän silloin ilmaisee kiitollisuuttaan! Miten suloista iloa
tuntien hän silloin paljastaa tämän kiitollisuutensa! Miten ihastuneena
hän on sanova hänelle: Nyt on minun vuoroni! Totisesti tämä on luonnon
ääni. Oikea hyvä työ ei koskaan ole synnyttänyt kiittämättömyyttä.
Koska siis kiitollisuus on luonnollinen tunne ja jos ette itse tärvele
sen vaikutuksia, voitte olla varma siitä, että oppilaanne ruvetessaan
ymmärtämään huolenpitonne merkitystä, on paneva siihen arvoa, ellette
itse ole hänelle tuota merkitystä huomauttanut, ja että se on hankkiva
teille hänen sydämessään vaikutusvallan, jota ei mikään voi hävittää.
Mutta ennenkuin olette varma siitä, että omistatte tämän edun, varokaa,
ettette sitä menetä koettamalla antaa itsellenne erityistä arvoa hänen
silmissään. Jos hänen kuullen kehutte palveluksianne, saatatte ne
hänelle sietämättömiksi; jos itse ne unhotatte, saatatte hänet niitä
muistamaan. Ennenkuin on aika kohdella häntä miehenä, älköön koskaan
olko puhetta siitä, mitä hän on teille velkaa, vaan mitä hän on
velvollinen tekemään itselleen. Saattaaksenne hänet mukautuvaksi ja
taipuisaksi niin myöntäkää hänelle täysi vapautensa, syrjäytykää itse,
jotta hän teitä etsisi, kohottakaa hänen henkensä kiitollisuuden jaloon
tunteeseen puhumalla hänelle ainoastaan hänen omasta edustaan. En ole
pitänyt sopivana että hänelle olisi sanottu sen, mikä on tehty,
tarkoittaneen hänen etuansa, ennenkuin hän kykenee sitä ymmärtämään.
Hän näet tuosta puheestanne olisi tehnyt sen johtopäätöksen, että te
olette hänestä riippuvainen ja olisi pitänyt teitä palvelijanaan. Mutta
nyt kun hän alkaa tuntea mitä kiintymys merkitsee, hän tuntee myöskin
mikä suloinen side voi liittää ihmistä kiintymyksensä esineeseen. Ja
sitä intoa, jolla alati harrastatte hänen edistymistään, hän ei enää
ole pitävä orjan alamaisuutena vaan ystävän hellyytenä. Eipä mikään
vaikuta syvemmin ihmissydämeen kuin ilmeisen ystävyyden ääni; sillä
tiedämme ettei se koskaan tähtää muuhun kuin omaan menestymiseemme.
Saatamme luulla ystävän erehtyvän, mutta emme, että hän tahallaan meitä
pettää. Joskus vastustamme hänen neuvojansa; mutta emme koskaan niitä
ylenkatso.
Nyt astumme vihdoin siveellisyyden alalle; olemme näet astuneet
eteenpäin toisen askeleen miehen kehitysuralla. Jos tässä olisi oikea
kohta, koettaisin näyttää miten sydämen ensi tunteista heräävät
omantunnon ensi äänet ja miten rakkauden- ja vihantunteista syntyy
ensimäinen hyvän ja pahan tuntemus. Osottaisin miten _oikeus_ ja
_hyvyys_ eivät ole pelkkiä abstraktisia sanoja eivätkä järjen
muodostamia pelkkiä siveellisiä käsitteitä, vaan että ne ovat
todellisia järjen valaiseman sielun tunteita ja kehittyneitä luonnon
järjestyksen mukaisesti alkuperäisestä sieluntilastamme. Lisäksi
osottaisin, ettei yksinomaan järjen avulla, riippumatta omastatunnosta,
voi säätää mitään luonnollista lakia ja että koko n.s. luonnonoikeus on
pelkkää harhaluuloa, ellei se perustu ihmissydämen luonnolliseen
tarpeeseen.[103] Mutta tarkoitukseni ei ole tässä kirjoittaa
metafyysillistä tai siveysopillista tutkimusta eikä yleensä mitään
oppijärjestelmää. Aion vaan kosketella tunteidemme ja tietojemme
kehitysjärjestystä ja edistystä ja niiden suhdetta meidän
yleistilaamme. Toiset kenties perinpohjin tutkivat ja esittävät sen,
mihin minä tässä ainoastaan viittaan.
Émileni ei tähän asti ole tarkannut ketään muuta kuin itseään, mutta nyt
on ensi katse, jonka hän luo lähimäisiinsä, saattava hänet vertaamaan
itseään heihin. Ja ensimäinen tunne, jonka tämä vertailu hänessä
herättää, on oleva halu asettua ensi sijalle. Täten rakkaus itseensä
muuttuu itserakkaudeksi ja nyt syntyvät kaikki sen yhteydessä olevat
intohimot. Mutta jotta me voisimme päättää ovatko ne näistä
intohimoista, jotka tulevat olemaan hallitsevia nuorukaisen luonteessa,
inhimillisiä ja lempeitä, vai julmia ja vahingollisia, tavoittelevatko
ne hyväntekeväisyyttä ja sääliä, vai kateutta ja himoa, tulee meidän
tietää mihin asemaan hän aikoo asettua ihmisten parissa ja minkälaisia
esteitä hän luulee olevan voitettavina, ennenkuin saavuttaa tuon
aseman.
Opastaaksemme häntä tässä tutkistelussa tulee meidän, osotettuamme
hänelle ihmissuvulle yhteisiä ominaisuuksia, tästä alkaen näyttää
hänelle ihmisten erilaisuuksia. Nyt kohtaa meitä luonnollisen ja
yhteiskunnallisen erilaisuuden ja koko yhteiskuntajärjestelmän kuva.
Tulee tutkia yhteiskuntaa tarkastamalla ihmisiä, ja ihmisiä
tarkastamalla yhteiskuntaa. Ne, jotka tahtoisivat käsitellä erikseen
politiikkaa ja moraalia, eivät koskaan kummastakaan ymmärtäisi mitään.
Jos ensin kiinnitämme huomiomme alkuperäisiin olosuhteisiin, huomaamme
miten ne vaikuttavat ihmisiin ja mitkä intohimot niistä syntyvät.
Huomaamme lisäksi miten intohimojen kehittyessä nämä olosuhteet
laajenevat tai rajoittuvat. Käsivarsien voimakkuus saattaa ihmiset
vähemmän riippumattomiksi ja vapaiksi kuin sydämen halujen kohtuus.
Jokainen, joka haluaa vähää, on harvoista ihmisistä riippuvainen. Mutta
kun aina sekoitamme turhia halujamme ruumiillisiin tarpeisiimme, niin
ne, jotka ovat arvelleet viimemainittuja yhteiskunnan perustaksi, ovat
aina pitäneet seurauksia syinä ja ovat kaikesta järkeilystään tehneet
vääriä johtopäätöksiä.
Luonnontilassa vallitsee todellinen ja kumoamaton yhdenvertaisuus,
koska tässä tilassa esiintyvä ainoa erotus ihmisten välillä ei
mitenkään voi olla niin suuri, että se saattaisi toisen ihmisen
riippuvaiseksi toisesta. Yhteiskuntaoloissa vallitsee oikeuteen
perustuva yhdenvertaisuus, joka kuitenkin vaan on kuviteltu ja häälyvä,
koska ne keinot, joiden pitäisi sitä ylläpitää, itse teossa ovat omansa
sitä hävittämään ja koska julkinen valta, jonka vahvempi anastaa
heikompaa sortaakseen, murtaa jonkunmoisen tasapainotilan, minkä
luonto heidän välilleen on asettanut.[104] Tästä ensimäisestä
ristiriitaisuudesta johtuvat kaikki muut ristiriidat, jotka
yhteiskuntaoloissa ovat huomattavissa ulkokuoren ja ytimen välillä.
Aina uhrataan kansan enemmistön edut vähemmistön eduille, yleishyöty
yksityishyödylle. Aina tulemme huomaamaan miten nuo näennäisarvoiset
sanat oikeus ja kuuliaisuus ovat väkivallan ja vääryyden
välikappaleita. Tästä on seurauksena, että ne ylhäisarvoiset
säätyluokat, jotka väittävät olevansa olemassa hyödyttääkseen muita,
itse teossa hyödyttävätkin yksinomaan itseään muiden kustannuksella.
Tästä taas voi päättää mikä arvo heille oikeuden ja järjen mukaan on
tuleva. Meidän on vaan vielä tarkastaminen, tokko heidän anastamansa
ylhäinen asema todella on edullinen heidän onnelleen, jotta tietäisimme
millä tavoin kunkin meistä tulee arvostella omaa kohtaloaan. Tämä olisi
meidän nyt ottaminen selville; mutta hyvin onnistuaksemme on meidän
aluksi hyvin tutustuminen ihmissydämeen.
Jos meidän olisi näyttäminen nuorukaiselle ainoastaan ihmisen naamaria,
ei sitä ollenkaan tarvitsisi hänelle näyttää, sillä hän sen aina näkee
edessään. Mutta koska naamari ei näytä ihmistä sellaisena kuin hän on
ja koska tuo pettävä ulkokuori ei saa häntä viedä harhaan, niin tulee
kasvattajan esittää ihmiset hänelle sellaisina kuin he ovat, ei siinä
tarkoituksessa, että hän heitä vihaisi, vaan että hän heitä säälisi ja
ettei hän olisi heidän kaltaisensa. Tämä näet on mielestäni paras
tunne, mikä ihmisellä voi olla sukuansa kohtaan.
Tässä tarkoituksessa on tärkeätä nyt ruveta seuraamaan vallan
vastakkaista tietä, kuin mitä tähän asti on kuljettu ja opastaa
nuorukaista ennemmin toisten kokemuksen kuin hänen oman kokemuksensa
nojalla. Jos ihmiset häntä pettävät, hän rupeaa heitä vihaamaan; mutta
jos hän huomaa heidän kunnioittavan häntä, mutta samalla pettävän
toinen toistaan, rupeaa hän heitä säälimään. Maailman näytelmä, sanoo
Pythagoras, on Olympian kisojen kaltainen; toiset avaavat puoteja ja
ajattelevat ainoastaan omaa etuaan; toiset panevat henkensä alttiiksi
saavuttaakseen kunniaa; toiset taas tyytyvät katselemaan leikkejä, ja
nämä eivät ole huonoimpia ihmisiä.
Minä tahtoisin, että niin hyvin valittaisiin nuorukaisen
seurustelutoverit, että hänellä kaikista heistä olisi hyvä ajatus ja
että hän oppisi niin hyvin tuntemaan maailman, että hänellä olisi huono
ajatus kaikesta mikä siinä tapahtuu. Tietäköön hän, että ihminen
luonnostaan on hyvä, tuntekoon ja arvostelkoon hän lähimäistään itsensä
mukaan. Mutta nähköön hän myöskin miten yhteiskunta turmelee ja
pahentaa ihmisiä; huomatkoon, että heidän ennakkoluulonsa ovat kaikkien
heidän paheidensa lähde. Olkoon hän taipuvainen kunnioittamaan kutakin
yksityisihmistä, mutta ylenkatsokoon laumaa. Huomatkoon hän että
kaikilla ihmisillä on jotenkin sama naamari; mutta tietäköön hän myös,
että on olemassa kauniimpia kasvoja kuin se naamari, joka niitä
peittää.
Tällä metodilla on, myöntäkäämme se, varjopuolensa eikä se ole helppo
käytännössä toteuttaa. Sillä jos nuorukainen liian aikaisin rupeaa
havaitsijaksi, jos hän totutetaan liian läheltä tähystelemään toisten
tekoja, hän muuttuu ivaajaksi ja pilkalliseksi, jyrkäksi ja kärkkääksi
arvostelemaan. Hän on pitävä huvinaan kuvailla kaikkea synkin värein
eikä ole näkevä hyvää siinäkään, mikä on hyvää. Ainakin hän on tottuva
ilman kauhua näkemään pahetta ja häijyjä ihmisiä, samoin kuin ihminen
tottuu säälittä näkemään onnettomia. Pian yleinen turmelus ei enää ole
oleva hänen varotuksenaan, vaan esimerkkinään. Hän on ajatteleva, että
koska ihminen kerran on niin huono, ei hänenkään tarvitse koettaa olla
parempi.
Jos taaskin tahdotte opettaa häntä periaatteiden avulla ja tutustuttaa
hänet sekä ihmissydämen laatuun että niiden ulkonaisten syiden
vaikutukseen, jotka muuttavat taipumuksemme paheiksi, niin täten,
siirtyen äkkiä havainnollisista seikoista järkiperäisiin, turvaudutte
metafysiikkaan, jota hän ei kykene ymmärtämään. Takerrutte siihen
hankaluuteen, jota tähän asti olette niin huolellisesti välttänyt,
nimittäin että annatte hänelle opetuksia, joilla on opetusten muoto, ja
että hänen oman kokemuksensa ja kehityksen alaisen järkensä sijaan
asetatte opettajan kokemuksen ja mahtisanan.
Jotta voitaisiin samalla kertaa poistaa nämä molemmat esteet ja saattaa
hänet kykeneväksi ymmärtämään ihmissydäntä, ilman että hänen oma
sydämensä joutuu turmeltumisen vaaran alaiseksi, neuvoisin näyttämään
hänelle ihmisiä kaukaa, näyttämään heitä toisina aikoina ja toisissa
seuduin elävinä ja sillä tavoin, että hän voi nähdä edessään tuon
näytelmän, voimatta itse siihen toimivana ottaa osaa. Tässä tulee siis
historian opetuksen alkaa. Historian avulla on hän lukeva sydänten
kirjaa turvautumatta filosofian opetukseen. Historian avulla on hän
näkevä sydämet, ollen itse pelkkä katsoja, ilman oman edun tavoittelua
ja ilman intohimoa, niiden arvostelijana, eikä niiden kanssarikollisena
eikä syyttäjänä.
Oppiaksemme tuntemaan ihmisiä tulee meidän nähdä heidän toimivan.
Maailmassa kuulemme heidän puhuvan; he tuovat ilmi puheensa, mutta
peittävät tekonsa. Mutta historiassa ovat he paljastetut ja heitä
arvostellaan tekojensa mukaan. Heidän puheensakin auttavat meitä heitä
oikein arvostelemaan; vertaamalla näet heidän tekojansa heidän
puheisiinsa, näemme samalla kertaa mitä he tekevät ja mitä
teeskentelevät tekevänsä. Ja kuta enemmän he teeskentelevät, sitä
paremmin heidät tunnemme.
Valitettavasti tälläkin tutkistelulla on vaaransa ja monenlaiset
varjopuolensa. On vaikeata asettua sellaiselle kannalle, jolta voi
arvostella ihmisiä tasapuolisesti. Eräs historian suuria vikoja on se,
että se kuvaa ihmisiä paljon enemmän heidän huonojen kuin heidän hyvien
ominaisuuksiensa valossa. Koska se on kirjoitettu siten, että se
herättää mielenkiintoamme ainoastaan kuvaamillaan vallankumouksilla ja
mullistuksilla, ei se puhu mitään kansan elämästä sen kukoistaessa
rauhallisen hallituksen tarjoamissa levollisissa oloissa, vaan alkaa
puhua tuosta kansasta vasta kun se ei enää tyydy omiin oloihinsa, vaan
ottaa osaa naapuriensa asioihin, tai antaa niiden sekaantua omiin
asioihinsa. Historia ylistää kansaa vasta silloin, kun se jo on lähellä
perikatoaan. Kaikki meidän historialliset teoksemme alkavat siitä,
missä niiden pitäisi lopettaa. Meillä on hyvin tarkkoja historiallisia
selontekoja kansoista, jotka raukeavat, mutta meiltä puuttuu teoksia,
jotka käsittelisivät lisääntyvien ja varttuvien kansojen historiaa.
Nämä kansat ovat niin onnellisia ja viisaita, ettei historialla ole
mitään niistä sanottavaa. Todella näemme meidänkin päivinämme, että
niistä valtioista, jotka parhaiten menestyvät, puhutaan kaikkein
vähimmin. Tiedämme siis vaan mitä pahaa tapahtuu; hyvä tuskin herättää
mitään huomiota. Ainoastaan häijyt ovat kuuluisia; hyvät unhotetaan
pois tai joutuvat naurun alaisiksi. Näin siis sekä historia että
filosofia lakkaamatta parjaa ihmiskuntaa.
Lisäksi on tässä vielä huomattava se epäkohta, ettei se kuva, jonka
historia antaa tapauksista, tarkalleen vastaa noita tapauksia,
sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat esiintyneet. Ne muuttavat
muotoaan historioitsijan päässä, mukautuvat hänen tarkoituksensa mukaan
ja saavat hänen ennakkoluulojensa värityksen. Kukapa voisi asettaa
lukijan juuri kuvaamansa tapauksen tapahtumapaikalle, jotta hän voisi
nähdä tuon tapauksen vallan sellaisena kuin se on sattunut?
Tiedottomuus tai puolueellisuus väärentävät kaiken. Kuinka erilaisen
leiman voikaan historiallinen tapaus saada, jos, tarkoittamatta
varsinaista väärentämistä, esitetään laajemmin tai niukemmin sen
yhteydessä olevia sivuseikkoja! Jos tarkastamme samaa seikkaa eri
näkökannoilta, se tuskin enää näyttää samalta, eikä kuitenkaan mikään
muu ole muuttunut kuin tarkastajan tapa katsella. Onko totuuden
kunniaksi riittävää mainita minulle tositapaus vallan toisin kuin mitä
se on tapahtunut? Kuinka usein on joku eteen sattunut puu, jonka tiellä
oloa ei ole huomattu, joku oikealla tai vasemmalla oleva kallio tai
tuulen nostama tomupyörre ratkaissut taistelun päätöksen, ilman että
kukaan sitä on huomannut! Tämä ei kuitenkaan estä historioitsijaa
mainitsemasta tappion tai voiton syitä niin varmasti, kuin olisi hän
itse ollut kaikkialla mukana. Mitä siis liikuttavat minua tapahtumat,
kun niiden syyt ovat minulle tuntemattomat; ja minkä opetuksen voin
saada tuollaisesta tapahtumasta, jonka oikea syy on minulta salattu?
Historioitsija tosin mainitsee minulle yhden syyn, mutta itsensä
kuvitteleman; eikä edes kritiikki, josta tehdään niin paljo melua, ole
muuta kuin arvaamistaitoa, eli taitoa useista valheista valita se, joka
enimmin vivahtaa totuuteen.
Ettekö koskaan ole lukenut "Kleopatraa" tai "Cassandraa" tai muita
tämänkaltaisia kirjoja? Tuollaisten kirjojen tekijä valitsee tunnetun
tapauksen; sitten hän sovittaa sen tarkoituksiinsa, koristaa sitä
keksimillään yksityiskohdilla ja henkilöillä, joita ei koskaan ole
ollut olemassa sekä kyhäämillään kuvauksilla, täten liittäen
toisen mielikuvituksensa tuotteen toiseen, tehdäkseen teoksensa
lukemisen miellyttäväksi. Minä huomaan tuskin muuta eroa tällaisten
romaanien ja tavallisten historiallisten teosten välillä kuin että
romaaninkirjoittaja antautuu enemmän oman mielikuvituksensa valtoihin,
historioitsija taas enemmän mukautuu toisten mielikuvitukseen. Tähän
voisin vielä lisätä, että edellinen asettaa itselleen jonkun
siveellisessä suhteessa hyvän tai huonon päämäärän, jonka jälkimäinen
kokonaan sivuuttaa.
Joku saattaa huomauttaa, että historiallisen esityksen tarkkuus
herättää vähempää mielenkiintoa kuin tapojen ja luonteiden tarkka
kuvaaminen; kunhan vaan ihmissydän on hyvin kuvattu, ei muka merkitse
juuri mitään, onko tapahtumat tarkoin todellisuuden mukaan kerrottu;
sillä -- näin arvellaan -- mitä meitä liikuttavat kaksi tuhatta vuotta
sitten sattuneet tapaukset? Se, joka näin arvelee, saattaa olla
oikeassa, kunhan nuo kuvat on esitetty luonnon mukaisesti; mutta jos
suurin osa niistä perustuu yksistään historioitsijan mielikuvitukseen,
joudumme saman epäkohdan alaiseksi, jota juuri olemme tahtoneet välttää
ja teemme kirjailijoiden määräysmahdille myönnytyksen, jota emme ole
tahtoneet tehdä opettajalle. Jos oppilaani ei saa nähdä muita kuin
mielikuvituksen hiomia kuvia, pidän parempana, että ne ovat minun oman
käteni kuin muiden piirtämiä; ainakin ne silloin soveltuvat hänelle
paremmin.
Huonoimmat historioitsijat nuorukaiselle ovat ne, jotka aina lausuvat
oman arvelunsa. Esittäkööt ennemmin tosiseikkoja, jotta hän itse saa
niitä arvostella; siten hän oppii tuntemaan ihmisiä. Jos tekijän
arvostelu häntä alati opastaa, näkee hän kaikki yksinomaan toisen
silmällä; ja kun tämä silmä häneltä puuttuu, hän ei enää näe mitään.
Sivuutan meidän ajan historian, ei ainoastaan sentähden, että se on
vailla omintakeista luonnetta ja että sen ihmiset kaikki ovat toistensa
kaltaiset, vaan myös sentähden, että historioitsijamme, yksinomaan
koettaessaan loistaa, laativat vahvavärisiä kuvia, jotka useinkaan
eivät esitä mitään.[105] Yleensä muinaisajan historioitsijat tekevät
vähemmän muotokuvia ja osottavat vähemmän sattuvaa sukkeluutta kuin
arvostelujensa järkevyyttä. Kuitenkin tulee heidänkin joukostaan
huolellisesti valita muutamia, eikä aluksi valita niitä, joilla on
tarkin arvostelukyky, vaan ne, jotka ovat yksinkertaisimmat. Minä
puolestani en tahtoisi panna nuorukaisen käsiin Polybiosta enkä
Sallustiusta. Tacitus on vanhuksien kirja, nuoret eivät sitä kykene
ymmärtämään. On tärkeätä, että ensin oppii ihmisten teoista tuntemaan
ihmissydämen ensi piirteet, ennenkuin voi tunkea sen syvyyksiin; tulee
osata ensin käsittää tosiseikkoja, ennenkuin ymmärtää periaatteita.
Periaatteita käsittelevä filosofia kuuluu kokemuksen alaan. Nuorison ei
pidä yleistää; koko sen opetuksen tulee tapahtua yksityissääntöjen
muodossa.
Tukydides on mielestäni historioitsijoiden todellinen peruskuva. Hän
kertoo tosiseikat niitä arvostelematta; mutta hän ei laiminlyö
ainoatakaan sivuseikkaa, joka on omansa helpottamaan meille noiden
tosiseikkojen arvostelemista. Hän asettaa kaiken, mistä kertoo, lukijan
silmien eteen; kaukana siitä, että itse asettuisi tapausten ja lukijain
väliin, hän päinvastoin itse kokonaan väistyy syrjään; emme luule
lukevamme, luulemme näkevämme. Valitettavasti hän aina puhuu sodista,
emmekä näe hänen teoksissaan juuri mitään muuta kuin sellaista, mikä on
vähimmin opettavaista, nimittäin taisteluja. "Kymmenen tuhannen
palausretki" ja Caesarin historialliset teokset osottavat melkein
samoja avuja ja vikoja. Kelpo Herodotos, joka ei tee muotokuvia eikä
periaatteellisia huomautuksia, joka on sujuva, teeskentelemätön ja
täynnä yksityisseikkoja, mitkä mitä suurimmassa määrin ovat omansa
mieltä kiinnittämään ja huvittamaan, olisi kenties paras kaikista
historioitsijoista, elleivät nuo samaiset yksityisseikat usein eksyisi
yksinkertaisiin lapsellisuuksiin, jotka pikemmin tärvelevät nuorison
maun, kuin ne sitä kehittävät. Sillä, joka hänen teoksiaan lukee, tulee
jo olla arvostelukykyä. En tässä tahdo pitemmältä puhua Liviuksesta,
hänenkin vuoronsa on vielä tuleva; mainitsenhan vaan, että hän on
politikoitsija ja puhuja, sanalla sanoen kaikkea muuta kuin mikä sopii
kysymyksessä olevalle iälle.
Historia on yleensä puutteellinen siinä, ettei se mainitse muita kuin
havainnollisia ja huomattavia tapauksia, jotka saattaa muistiin
kiinnittää nimien, paikkojen, vuosilukujen ja päivämäärien muodossa;
mutta näiden tapausten hitaat ja vähitellen toteutuvat syyt, joita ei
samalla tavoin voi panna merkille, jäävät aina tuntemattomiksi.
Luullaan usein, että joku taistelukentällä saavutettu voitto tai
kärsitty tappio on syynä johonkin vallankumoukseen, joka jo ennen tuota
taistelua oli välttämätön. Sota näet vaan tuo ilmi sellaisia tapauksia,
jotka jo ovat sisäisten siveellisten syiden aiheuttamia, mutta joita
historioitsijat harvoin kykenevät huomaamaan.
Filosofisen tutkimuksen henki on tosin kääntänyt monen tämän vuosisadan
kirjailijan punnitsevan huomion tähän suuntaan; mutta minä epäilen,
tokko totuus on saavuttava voittoa heidän työstään. Järjestelmä-raivo
näet on vallannut heidät kaikki, eikä kukaan koeta nähdä olioita
sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin ne sopivat heidän
järjestelmäänsä.
Näihin muistelmiin voi lisätä, että historia paljon enemmän osottaa
tekoja kuin itse ihmisiä, se kun kuvaa viimemainittuja ainoastaan
muutamina erityisinä hetkinä, heidän ollessaan paraatipuvuissaan; se
näyttää ainoastaan julkiseen elämään osaaottavan ihmisen, joka on
valmistautunut sen varalle, että häntä huomattaisiin. Se ei seuraa
häntä hänen taloonsa, työhuoneeseensa, perheeseensä, hänen ystäviensä
pariin, se kuvaa häntä ainoastaan sellaisena, kuin hän on edustavana,
sanalla sanoen enemmän hänen pukuansa kuin häntä itseään.
Minä puolestani aluksi valitsisin elämäkertoja tutkiakseni
ihmissydäntä; sillä niissä ihminen ei voi peittää itseään,
historioitsija seuraa häntä kaikkialle, jättämättä hänelle yhtään
vapaata hetkeä, yhtään ainoata piilopaikkaa, missä voisi välttää
tarkastajan terävää silmää, ja juuri kun toinen luulee parhaiten
piilottuneensa, toinen parhaiten hänet paljastaa. "Ne", sanoo
Montaigne, "jotka kirjoittavat elämäkertoja, miellyttävät minua
kaikkein enimmin, he kun enemmän kiinnittävät huomionsa päätöksiin kuin
tapahtumiin, enemmän sisäiseen kuin ulkonaiseen toimintaan; senvuoksi
Plutarkos on minun miehiäni."
On totta, että joukkoon liittyneiden ihmisten tai kansojen luonne
suuresti eroaa yksityisihmisen luonteesta ja että se tuntisi
ihmissydäntä hyvin puutteellisesti, joka ei tutkisi sitä sellaisena
kuin se esiintyy ihmispaljoudessa. Mutta yhtä totta on, että tulee
alkaa tutkimalla yksityisihmistä voidakseen arvostella ihmisiä ja että
se, joka täydelleen tuntisi kunkin yksilön taipumukset, voisi arvata
niiden kaikki kansan yhteiskuntaruumiissa tapahtuvat monipuoliset
vaikutukset.
Minun on taaskin tässä turvautuminen muinaisajan ihmisiin
mainitsemistani syistä sekä sentähden, että nykyajan kirjoitustyylistä
on karkotettu kaikki perhe-elämästä noudetut, näennäisesti
vähäpätöiset, mutta itse teossa todet ja kuvaavat yksityispiirteet.
Tästä syystä meidän kirjailijamme esittävät ihmisiä heidän
yksityiselämässään yhtä upeapukuisina kuin he esiintyvät maailman
näyttämöllä. Säädyllisyys, jota noudatetaan yhtä ankarasti
kirjoituksissa kuin teoissa, ei enää salli julkisesti lausua sellaista,
mitä se sallii julkisesti tehtävän. Ja kun siis ei voida kuvata ihmisiä
muuten kuin julkisesti esiintyvinä, ei heitä opi tuntemaan sen enempää
kirjoista kuin näyttämöiltämme. Turhaan siis uudelleen ja yhä uudelleen
kirjoitetaan kuninkaiden elämäkertoja, uutta Suetoniusta ei kuitenkaan
ole syntyvä.[106]
Plutarkos on mestari juuri tuollaisten yksityispiirteiden
kuvaamisessa, joita me emme enää rohkene tuoda esiin. Hän osottaa
vallan jäljittelemätöntä luontevuutta kuvatessaan suuria miehiä
pienoispiirteiden muodossa, ja hän on onnistunut niin hyvin näiden
piirteiden valinnassa, että usein sana, hymyily tai kädenliike riittää
tuomaan esiin hänen sankarinsa luonnetta. Leikkisällä sanalla Hannibal
rauhoittaa pelästyneen sotajoukkonsa, niin että se hymyillen seuraa
häntä siihen taisteluun, joka saattaa Italian hänen valtoihinsa.
Kun näen Agesilauksen kuvattuna keppihevosen selässä, tunnen
todellista mieltymystä tähän suuren kuninkaan voittajaan. Kun Caesar
kulkee kurjan kylän läpi ja keskustelee ystäviensä kanssa, paljastaa
hän huomaamattaan vilpillisyytensä sanoessaan että korkein päämäärä,
jota hän tavotteli, oli tulla Pompejuksen vertaiseksi. Aleksanteri
Suuri tyhjentää lääkepikarin sanomatta sanaakaan; tämä on hänen
elämänsä kaunein hetki. Aristides kirjoittaa oman nimensä
maanpakoonajo-liuskalle, täten vahvistaen liikanimensä.[107] Filopoimen
riisuu yltään vaippansa ja pilkkoo puita kestiystävänsä keittiössä.
Tällaisissa esityksissä ilmenee todellinen kuvaustaito. Luonteen
peruskuva ei ilmene suurissa piirteissä eikä itse luonne suurissa
teoissa, vaan se paljastaa itsensä pienoispiirteissä. Se, mikä tapahtuu
julkisessa elämässä, on joko liian jokapäiväistä tai liian
valmisteltua. Ja melkein yksinomaan sellaiseen uuden ajan historian
kirjoituksen arvokkaisuus sallii historioitsijoidemme kiinnittää
huomionsa.
Kuluneen vuosisadan suurimpia miehiä oli kieltämättä Turenne. Hänen
elämäkertansa kirjoittajalla on ollut uskallusta tehdä hänen
elämäkertansa mieltäkiinnittäväksi mainitsemalla pienoispiirteitä,
jotka saattavat meitä häntä tuntemaan ja rakastamaan. Mutta kuinka
monta niistä on pidetty välttämättömänä jättää mainitsematta, vaikka ne
olisivat saattaneet meitä tuntemaan ja rakastamaan häntä vielä enemmän.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Émile eli Kasvatuksesta - 26
  • Parts
  • Émile eli Kasvatuksesta - 01
    Total number of words is 3487
    Total number of unique words is 1838
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 02
    Total number of words is 3573
    Total number of unique words is 1905
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 03
    Total number of words is 3569
    Total number of unique words is 1780
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 04
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 1864
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    28.3 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 05
    Total number of words is 3652
    Total number of unique words is 1825
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 06
    Total number of words is 3619
    Total number of unique words is 1813
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 07
    Total number of words is 3592
    Total number of unique words is 1814
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 08
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 1866
    21.6 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 09
    Total number of words is 3568
    Total number of unique words is 1832
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 10
    Total number of words is 3550
    Total number of unique words is 1875
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 11
    Total number of words is 3608
    Total number of unique words is 1905
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 12
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1890
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 13
    Total number of words is 3574
    Total number of unique words is 2009
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 14
    Total number of words is 3616
    Total number of unique words is 1889
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    26.6 of words are in the 5000 most common words
    31.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 15
    Total number of words is 3601
    Total number of unique words is 1982
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    34.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 16
    Total number of words is 3645
    Total number of unique words is 1916
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 17
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 1892
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 18
    Total number of words is 3632
    Total number of unique words is 1812
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 19
    Total number of words is 3554
    Total number of unique words is 1867
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 20
    Total number of words is 3589
    Total number of unique words is 1856
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 21
    Total number of words is 3653
    Total number of unique words is 1776
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 22
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 1785
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 23
    Total number of words is 3524
    Total number of unique words is 1764
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 24
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 1885
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 25
    Total number of words is 3517
    Total number of unique words is 1788
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 26
    Total number of words is 3587
    Total number of unique words is 1810
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 27
    Total number of words is 3556
    Total number of unique words is 1838
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 28
    Total number of words is 3511
    Total number of unique words is 1909
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 29
    Total number of words is 3516
    Total number of unique words is 1827
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 30
    Total number of words is 3666
    Total number of unique words is 1715
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 31
    Total number of words is 3653
    Total number of unique words is 1771
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 32
    Total number of words is 3654
    Total number of unique words is 1773
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 33
    Total number of words is 3556
    Total number of unique words is 1637
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    38.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 34
    Total number of words is 3521
    Total number of unique words is 1827
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 35
    Total number of words is 3555
    Total number of unique words is 1905
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 36
    Total number of words is 3609
    Total number of unique words is 1865
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    28.0 of words are in the 5000 most common words
    33.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 37
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 1797
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 38
    Total number of words is 3521
    Total number of unique words is 1800
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 39
    Total number of words is 3477
    Total number of unique words is 1961
    20.0 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 40
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 1834
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 41
    Total number of words is 3533
    Total number of unique words is 1791
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 42
    Total number of words is 3506
    Total number of unique words is 1856
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    34.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 43
    Total number of words is 3578
    Total number of unique words is 1741
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 44
    Total number of words is 3496
    Total number of unique words is 1845
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 45
    Total number of words is 3648
    Total number of unique words is 1792
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 46
    Total number of words is 3617
    Total number of unique words is 1803
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 47
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 1879
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 48
    Total number of words is 3644
    Total number of unique words is 1834
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 49
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 1829
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 50
    Total number of words is 3626
    Total number of unique words is 1915
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    37.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 51
    Total number of words is 3735
    Total number of unique words is 1849
    23.8 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 52
    Total number of words is 3608
    Total number of unique words is 1843
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 53
    Total number of words is 3531
    Total number of unique words is 1772
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 54
    Total number of words is 3510
    Total number of unique words is 1751
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 55
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 1866
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 56
    Total number of words is 3499
    Total number of unique words is 2001
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 57
    Total number of words is 3519
    Total number of unique words is 1904
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 58
    Total number of words is 3446
    Total number of unique words is 1960
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Émile eli Kasvatuksesta - 59
    Total number of words is 228
    Total number of unique words is 181
    33.0 of words are in the 2000 most common words
    41.2 of words are in the 5000 most common words
    46.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.