Huckleberry Finnin (Tom Sawyerin toverin) seikkailut - 03

kaukana koulusta siks' että hän piti mua silmällä ja löylyttäis minut
pahanpäiväiseksi, jos pistäisin nenäni sinneppäinkään.
Seuraavana päivänä oli hän päissään ja menikin laamanni Thatcherin tykö
ja kirosi ja piti hirveää elämää saadakseen nuo rahat, mutta niitäpä
vain ei lähtenyt, ja silloin hän kauheasti manaten uhkasi haastaa
laamannin käräjiin.
Laamanni ja leskirouva toimittivat semmoisen supliikin, että oikeus
ottais minut isä ukolta pois ja panis jommankumman heistä minulle
holhojaksi. Mutta sinne oli vastikään tullut muuan uusi tuomari, joka
ei tuntenut ukkoa; ja hän sanoi, ett'ei laki mukamas sais sekaantua
tähän asiaan eikä erottaa lapsia vanhemmista, kun ei ollut pakkoa. Ja
niinpä täytyi laamannin ja leskirouvan luopua koko jutusta.
Siitäkös ukko vaarille niin sanomaton ilo, ett'ei hän enää tahtonut
pysyä pöksyissään. Hän mahtaili kuin pohatta ja sanoi pieksevänsä
nahat selästäni, jos en hankkis hälle rahaa. Minun täytyi lainata
kolme dollaria laamanni Thatcherilta, ja isä ukko otti ne ja meni ja
joi itsens sikahumalaan. Ja siinä tällingissä hoiperteli hän sitten
pitkin kylää huutaen ja ulvoen kuin hullu; ja päälle päätteeks sai
hän kynsiinsä vanhan läkkipannun, jota hän rumputti ja rämisytti kuin
piru olis irti päässyt. Puolyön aikana tuli viimein poliisi ja pisti
hänet putkaan; ja seuraavana päivänä tuomitsivat ne hänet juopumuksesta
ja metelistä koko viikoksi vankeuteen. Mutta hän, hän ei ollut
milläänkään; sanoi vain maksavansa kaikki tyyni poika peevelilleen.
Kun hän viimein pääsi sieltä lukkojen takaa, sanoi se uusi tuomari
tahtovansa tehdä hänestä ihmistä. Hän otti hänet omaan kotiinsa ja
puki hänen päälleen oikeat vaatteet ja antoi hänen syödä aamiaista ja
päivällistä ja illallista samassa pöydässä kuin hän itse ja rouvansa
ja fiinit fröökynänsä ja piti häntä ikäänkuin omana poikanaan,
niin sanoakseni. Ja illallisen perästä otti tuo suunnattoman siivo
tuomari puhuakseen hälle raittiudesta ja kohtuudesta ja jumala ties
mistä, kunnes ukko rahjus mukamas rupes poraamaan ja sanoi olleensa
viheliäinen raato ja vaivanen syntinen ihminen; mutta hän tunsi mukamas
nyt parannuksen enkelin ja pyhän hengen lähestyvän ja aikoi syntyä
uudestaan, niin ettei siitä lähin kenenkään tarvinnut häntä hävetä,
ja hän toivoi hyvän tuomarin häntä auttavan siinä hommassa eikä
halveksivan häntä. Tuomari sanoi, että hänen teki mieli "puristaa häntä
sydämmelleen" niiden sanojen tähden; ja sitten itki itse tuomarikin, ja
hänen rouvansa ja fiinit fröökynänsä itkivät myös. Ja isä ukko sanoi,
että ihmiset olit häntä aina, hänen vahingokseen mukamas, ymmärtäneet
väärin tähän hetkeen asti; ja tuomari sanoi uskovansa häntä. Ja sitten
sanoi ukko rahjus vielä, että semmoinen mies kuin hän tarvitsi vain
hyvyyttä ja suopeutta; ja sitä samaa sanoi tuomarikin, ja sitten ne
porasivat taas. Kun sitten tuli aika mennä makuulle, nousi isä ukko
seisomaan niin suorana kuin pystyi, katsoi kattoon ja kohotti kätensä
ylöspäin ja sanoi:
"Katsokaa tätä kättä, hyvät herrat ja rouvat ja kaikki tyyni; katsokaa
sitä ja kourikaa sitä. Se käsi, se on ollut ruokottoman sian käsi!
Mutta se ei ole sitä enään. Se on nyt semmoisen miehen käsi, joka
aikoo syntyä uuestaan ja ruveta elämään uutta elämää. Ja se käsi aikoo
-- saakeli soikoon - kuolla tuohon paikkaan, jos ei se piä sanaansa.
Muistakaa mitä minä sanon. Se on nyt puhas käsi, kunnon miehen käsi.
Kourikaa sitä -- ei kenenkään tarvitte sitä hävetä."
No, he kourivat sitä kaikki tyyni, toinen toisensa perään, ja sitten
taas itkettiin. Ja jumaliste -- tuomarin rouva suuteli hänen kättään.
Ja sitten isä ukko pani puumerkkinsä raittiuslistaan. Ja se hurskas
tuomari sanoi että s'oli juhlallinen hetki, tai jotain semmoista.
Sitten veivät he isä ukon kauniimpaan kamariinsa ja lukitsivat oven.
Mutta yöllä tuli hänen päällensä se tavallinen jano, ja hän ryömi ulos
ikkunasta kuistin-katolle ja laski alas kattoränniä myöten ja lippas
kapakkaan, jossa hän vaihtoi uuden takkinsa pariin viinapulloon.
Sitten kapusi hän ylös samaa tietä jälleen kamariinsa ja piti siellä
kelpo viinajuhlan; ja tuoss' aamun koitossa kömpi hän taaskin ulos,
aika lailla päissään, ja popsahti nurin niskoin alas kuistin-katolta
ja taitti vasemman käsivartensa kahdesta paikasta ja oli paleltuneena
puoli-kuoliaaksi, kun löysivät hänet aamulla. Ja kun sitten mentiin
katsomaan tuota hienoa vieraskamaria, niin oli siellä täysi tulva
pitkin lattiaa.
Se hyvä tuomari oli ikäänkuin vähän pahoillaan. Hän sanoi, että hänen
ymmärtääkseen ainoa keino ukko vaarin parannukseen oli kelpo pamaus
kunnollisesta pyssystä.


Kuudes luku.

No, eihän siinä kuitenkaan kauvan mennyt, ennenkun ukko oli pystyssä
taas, ja silloin rupesi hän heti käräjöimään laamanni Thatcherin kanssa
saadakseen nuo rahat, ja minua hän kiusasi alinomaa, kun en lakannut
käymästä koulussa. Pari kertaa sai hän minut kynsiinsä ja pehmitti
selkänahkaani aika lailla, mutta yhtäkaikki kävin minä koulussa
niinkuin ennenkin, ja enimmäkseen onnistuikin minun petkuttaa hänet
ja luikua hänen näkyvistään. Totta puhuakseni ei mulla sitä ennen
ollut niin sanottavaa intoa ollutkaan koko kouluun, mutta nyt kävin
itsepintaisesti siellä ja tottelin tarkasti koulukomentoa yksistään
harmittaakseni ukkoa. Tuo käräjöiminen kävi niin hitaasti, ett'ei siitä
näkynyt tulevan mitään; ja niinpä mun aina tavan takaa täytyi käydä
lainaamassa pari kolme dollaria laamannilta ja antaa ukolle, joka
silloin joka kerta meni suorastaan kapakkaan juomaan. Ja joka kerta kun
hän oli juonut, piti hän melua ja elämää kylässä, ja silloin joutui hän
myös säntilleen joka kerta putkaan. Mutta se niin sanoakseni oikein
kuului hänen ohjelmaansa ja oli vanha rakas tapa.
Hän retusti alinomaa rouva Douglasin talon ympärillä, niin että
leskirouva hälle viimein sanoi, että joll'ei hän siitä herkeis, niin
laittais hän poliisin hänen kimppuunsa. Nytkös ukko vasta raivostui
mukamas; sanoi heille näyttävänsä kuka oli Huck Finnin isä. Ja mitäs
ollakkaan! Eräänä päivänä kevätpuoleen oli hän minua nuuskimassa ja
sai minut kynsiänsä ja vei minut mukaansa pienessä veneessä neljättä
virstaa jokea ylöspäin; laski sitten rannalle Illinoisin puolelle
metsäiseen paikkaan, jossa ei ollut minkäänlaista muuta asumusta kuin
muuan vanha hirsimökki, joka piileili siinä niin tiheässä metsikössä,
ett'ei kukaan outo olis sitä millään mokomin löytänyt.
Ukko ei päästänyt minua hetkeksikään näkyvistään, niin että minun
oli tuiki mahdoton lipata tieheni. Siinä mökissä asuimme me sitten,
ja yöksi lukitsi hän aina oven ja pisti avaimen päänsä alle. Hänellä
oli pyssy, jonka hän luultavasti oli varastanut jostakin, ja me
kalastettiin ja metsästettiin ja saatiin sillä viisin elatuksemme.
Tuon tuostakin salpasi hän minut sisään ja souteli kolme virstaa jokea
alaspäin lossipaikalle, jossa oli viinapuoti, ja sieltä hän kaloilla
ja linnuilla osti viinaa ja toi kotiin ja joi itsens hyvään humalaan
ja antoi huvikseen mulle tavanmukaisen pieksiäissaunan. Leskirouva sai
viimein vihiä piilopaikastamme ja lähetti sinne miehen ottamaan minut
pois mukamas, mutta isä ukko ajoi hänet pyssyllä käpälämäkeen; ja
miten olikaan, niin rupesin minä vähitellen tottumaan tähän oloon ja
tykkäämään siitä, kunhan vain olisin päässyt vähemmällä kurituksella.
S'oli varsin hauskaa ja mukavaa tuo laiskotteleminen aamusta iltaan,
-- ei niin mitään muuta tekemistä kuin savuja vedellä vain ja käydä
kalastelemassa; ei mitään huolta läksyistä tai mokomista. Pari
kuukautta kului, niin vaatteeni oli repaleissa; ja minä rupesin
ihmettelemään, miten edes koskaan olin viihtynyt tuon leskirouvan
luona, jossa alinomaa piti pestä naamansa ja kammata tukkansa ja syödä
talrikilta ja mennä maata ja nousta ylös kellon mukaan ja istua kirja
nenän alla -- ja muuta joutavaa turhuutta; ja tuo kuivettunut fröökynä
Watson sitten, joka alinomaa jankutti ja naukui. Mulla ei ensinkään
ollut ikävä sinne takasin, vaan tykkäsin elämästä metsässä oikein hyvin.
Mutt' yhtäkaikki niin ukko rahjus mielestäni käytti keppiään liian
ahkerasti, niin että selässäni ja raajoissani rupesi tuntumaan
jonkinmoista siantautia. Ja päälle päätteeksi hän usein oli poissa
pitkät ajat ja piti minua aina sill'aikaa salpattuna tuohon
viheliäiseen mökkiin. Kerran oli hän tällä viisin retkillään kolme
päivää perätysten, ja minun oli turkkasen ikävä. Aloin aatella,
että hän oli hukkunut ja ett'en enää pääsis ulos ollenkaan tuosta
luolasta. Totta puhuakseni silloin aika lailla pelästyin. Ja niinpä
heti paikalla aloin tuumia jotain temppua päästäkseni totta päätä
karkuun. Olinhan kyllä ennenkin monta kertaa yrittänyt ulos, kun ovi
oli pönkättynä, mutta en ollut keksinyt mitään keinoa. Oli siinä tosin
pari ikkunareikää seinässä, mutta niistä olis tuskin rakkikoirakaan
mahtunut läpi; ja korsteinikin oli aivan liian ahdas. Ovi oli paksuista
tammilankuista. Ja ukko veijari oli niin viisas, ett'ei jättänyt
pienintä puukkoakaan mökkiin, poislähteissään; olin sataan kertaan
nuuskinut jok'ainoan nurkan, -- eihän mull'ollutkaan muuta tekemistä.
Mutta tällä kertaa löysin maar sittenkin jotain; löysin näet vanhan
ruostuneen sahan, joss'ei ollut kahvaakaan. S'oli pistetty kurkihirren
ja katon väliin. Minä voitelin sitä vähä ihralla ja kävin työhön.
Meill'oli vanna hevosloimi naulattuna mökin takaseinään pöydän takana,
jott'ei tuuli pääsis puhaltamaan seinänraoista sammuttamaan meiltä
kynttilän. Minä ryömin pöydän alle ja nostin hevoslointa ja rupesin
sahaamaan irti lohkaretta seinän vahvasta alahirrestä, saadakseni
tarpeeksi suuren reiän. Siin'oli kyllä työtä, mutt' olin sen yhtäkaikki
saanut melkein valmiiksi, kun yhtäkkiä kuulin ukko vaarin pyssyn
paukahtavan metsästä. Kiireintä myöten korjasin pois sahajauhot ja
laskin alas hevosloimen ja kätkin sahani, ja hetken päästä astui ukko
sisään.
Hän ei ollut hyvällä tuulella, vaan luontonsa mukaan kiukkua täynnä.
Sanoi käyneensä kylässä, ja siellä mukamas kaikki meni päin hiiteen.
Hänen lakimiehensä luuli voittavansa sen prosessin ja saavansa hälle
rahat, jos he vain koskaan saisivat mitään kunnon päätöstä asiassa;
mutta sitä voitais mukamas venyttää ja venyttää kukaties kuinka
pitkälle, ja laamanni Thatcher tiesi koukkunsa hänkin. Ukko sanoi
ihmisten arvelevan, että laamanni lopultakin sais aikaan semmoisen
tuomion, että isän täytyis minusta luopua ja leskirouva tulis mulle
holhojaksi mukamas. Se nyt minua ei suuresti ilahuttanut, sillä
mulla totta puhuen ei ollut mitään halua takasin sinne leskirouvan
luo pesemään naamaani ja saamaan sitä siunattua "sievistystä", kuten
he sanoivat. Ja siinäkös sitten ukko rahjus hyvän aikaa noitui ja
kiroili koko maailmaa, jaellen haukkumanimiä täysin suin. Ja hän sanoi
tahtovansa nähdä leskirouvaa, jos ämmä räyskä uskaltaisi minuun koskea.
Hän kyllä pitäis silmänsä auki, sanoi hän, ja näyttäis heille mukamas,
kuka oli minun isäni. Hän veisi minut kuus seitsemän virstaa poispäin
ja piilottais minut paikkaan, josta ei pirukaan minua löytäis. Tuo nyt
minusta ei juur tuntunut hauskalta, ja niinpä aattelin itsekseni, että
minä kyllä tavalla tai toisella korjaisin luuni, ennenkun niin pitkälle
tultais.
Sitten käski hän minun mennä kantamaan paatista kaikki hänen
tuomisensa. Siell'oli säkillinen ruisjauhoja, kappale läskiä, vähän
ruutia ja haulia, muuan vanha kirja ja pari sanomalehteä etulatingiksi,
vähän rohtimia ja kelpo viinaleili. Kannoin ylös yhden taakan, palasin
paatille ja istuin sen laidalle levähtämään. Tuumasin sinne ja tänne ja
aattelin viimein paraaksi, että sieppaisin pyssyn ja pari ongensiimaa
ja karkaisin tieheni syvimpään metsään. Sitten en jäis kauaksi aikaa
yhteen paikkaan, vaan potkisin mukamas yhä eteenpäin, eniten öisin,
ammuskellen riistaa ja kalastellen hengenpidoksi, -- ja sillä viisin
tulisin viimein niin kauvas, ett'ei isä ukko minua koskaan löytäis,
eikä leskirouva liioin. Tuumasin sahata itseni ulos ja pötkiä tieheni
jo ens' yönä, kunhan ukko vain jois itsensä tarpeeksi humalaan, ja sen
hän kaiketikkin tekis. Pääni oli tullut niin täyteen noita tuumia,
ett'en enää tietänyt kauvanko olin siinä kököttänyt paatin laidalla,
kunnes pappa kulta rupes huutamaan minua ja kysyi, olinko nukkunut vai
hukkunut.
No, kannoin kaikki kapineet mökkiin, ja pimeä tukki jo päälle.
Sill'aikaa kun minä keitin illallista, kallisti ukko pariin kertaan
leiliänsä, ja se virkisti häntä, niin että hän alkoi kiroilla taasen.
Hän tietysti oli ollut päissään kylässäkin ja piehtaroinnut katuojassa
pitkin yötä, niin että hän oli hyvässä siivossa. Häntä totta tosiaan
olis luullut Aatamiksi, niin täynnään hän oli likaa ja kuraa. Saatuaan
tarpeeksi päähänsä, rupes hän aina haukkumaan hallitusta. Tällä kertaa
hän rähisi näinpäin:
"On mukamas hallitus tämäkin! Jumaliste, kaunis hallitus! Sepittävät
lakeja, joilla ryöstetään poika isältä, oman isän oma poika, josta
häll'on ollut paljon vaivaa ja kustannuksia antaakseen hälle
kristillisen kasvatuksen. Niin, ja juur kun viimeinkin on saanut
poika nulikan niin pitkälle, että hänest' alkaa olla vähän hyötyä
ja itse sais hiukan rauhaa, silloin tulee tuo lemmon laki ja iskee
hampaansa kunnon isään. Tuhat tulimmaista! On _sekin_ mukamas olevinaan
hallitusta. Eikä siinä kylliksi. Vaan tuo siunattu laki sallii mokoman
roiston kuin tuon laakmanni Thatcherin piättää multa lailliset rahani.
_Kaunis_ hallitus! _Kaunis_ laki! Iskee kirotut kyntensä tämmöiseen
mieheen, kuudentuhannen dollarin mieheen, ja kytkee hänet tällaiseen
variksenpesään ja antaa hänen kierrellä pitkin pitäjää tällaisissa
repaleissa, joista ei sikakaan huolis nutukseen. Ja _sitä_ nimittävät
he hallitukses. Ha, ha, ha! Piru vie pistääkin jo toisinaan päähäni
lähteä koko tästä kurjasta maasta pois, iäks päiväks. Niin kyllä -- ja
sen oonkin heille sanonut, oon sen sanonut tuolle vanhalle veijarille
Thatcherillekin vasten naamaa. He kuulivat kaikki tyyni mitä sanoin,
voivat vannoa sen todeks, joka sorkka. Sanoin sen heille vasten pläsiä.
Antakaa kouraani kymmenen penniä, sanoin, niin annan mä palttua koko
tälle roska maalle, tulkoon se toimeen miten tahansa, sanoin mä, enkä
koske siihen enää varpaallanikaan, en sinä ikänä, sanoin mä. Katsokaas
tätä hattua, sanoin mä, -- jos sitä ees hatuks sanotta -- sen koppa on
irrallaan, ja se roikkuu kaulallani kuin rengas, sanokoot sitä hatuks,
kernaasti minun puolestani, _minusta_ vain tuntuu kuin pistäisin
pääkalloni korsteiniin, sanoin mä. Katsokaa sitä, sanoin mä, ja mokomaa
rustinkia saa pitää päässään mies, jok'olis rikkain pitäjässä, jos enää
olis lakia ja oikeutta maassa."
"Jaa-a, kyll'on jumaliste siinä hallitusta, on maar niinkin. Mikä
surkea lautakunta! Miten olikaan tuon vapahan neekerin Ohiosta? tuon
röykeän mulatin, joka eniten oli yhtä valkea kuin rehellinen valkonen
mies. Mikä röykeä roisto! Olihan jumaliste hällä päällään valkonen
palttinapaita aivan kuin ihmisellä, ja -- ja uskoisko sen? -- kiiltävä
knallihattu päässä, onko se laitaa? Tuskin kukaan koko pitäjässä käy
niin hävyttömän hienona kuin hän; ja vielä häll'oli kultakello ja
vitjat ja hopeanuppinen keppi käessä. Ha, ha, ha! -- totta maarian
muhkein vanha veijari koko Valtiossa! Ja mitäs ajatella siitä!
Sanovathan häntä tuommoseks rohvessoriks mukamas, joka puhuu vieraita
kieliä ja on oppinut, kuten sanovat, tietää kaikki pahuuet. Ja uskoisko
sen? Sanovatpa päällepäätteeks, että hän saa _äänestää_, tuommonen
neekeri retkale, siellä kotonaan. Onko se laitaa? Hä? Nauravathan sille
jo siatkin. Mokomat lait! Mihinkä onkaan maa joutunut, kun semmosta
kärsitään! Sattui olemaan vaalipäivä, ja minä olin justiin menossa
äänestämään, minä itse, jos en olis ollut liian päissäni päästäkseni
sinne perille. Mutta kun he sanoivat mulle vasten naamaa, että tässä
maassa on Valtio, jossa annetaan tuon neekeri lurjuksen äänestää, niin
minä annoin palttua koko touhulle, jumal'avita! Sanoin, että minä en
äänestä _ikipäivinä_, vaikka maa repeis. Enpä jumaliste äänestäkkään,
sanoin heille. Saivat sen kuulla, kun saivatkin. Menköön maa vaikka
suoraa päätä h--ettiin, minä en äänestä eläissäni enää. -- Ja uskoisko
sen? Hän julkes olla röyhkeä vasten naamaa, tuo roikale. Ei väistynyt
tieltä, kun tulin häntä vastaan, vaan minun täytyi vaivata itseäni
ja survaista hänet tien viereen. Onko se laitaa se? Minä sanoin
siinä: mitä tämä tietää? miks'ei myydä tuota neekeriä avisioonilla?
miks' annetaan hänen rentustaa pitkin maata? -- No, mitä vastaavat
he siihen! Joo, ett'ei mukamas voitu myydä häntä, ennenkun hän olis
ollut kuus kuukautta Valtiossa, ja niin kauvan hän mukamas ei ollut
vielä venynyt siellä. No, voi sun s--keli! On olevinaan hallitus sekin
- ei uskalla myydä vapaata neekeri roistoa, ennenkun hän mukamas on
ollut kuus kuukautta Valtiossa. On siinäki hallitusta! On jumaliste
olevinaan hallituksen kengissä -- ja istuu sitteki käet ristissä kuus
kuukautta, ennenkun tohtii iskeä käpälänsä kiertelevään, varastelevaan,
valkopaitaseen, vapaaseen neekeri piruun, ja -- --."
No, ukko hoiperteli siinä sinne tänne haukkuen ja rähisten eikä
osannut hallita vanhoja kikkeriä kinttujaan, kunnes hän viimein kaatui
suinpäin läskinelikon yli ja loukkasi molemmat polvensa, hirveästi
irvistellen; ja loppupuoli hänen saarnastaan oli mitä kuuminta kieltä,
milloin neekereistä ja hallituksesta, milloin läskinelikosta. Hän
hyppeli kuin hullu nurkasta toiseen, ensiks toisella, sitten toisella
jalalla ja pidellen vuorotellen polviaan, kulloin kumpastakin; mutta
viimein otti hän vauhtia ja surmasi toisella jalallaan tuohon nelikkoon
oikein pulskan potkun. Siinä hän kuitenkin teki tyhmästi, sillä se
sattui olemaan juuri se jalka, jonka varpaat pisti ulos kengistä, ja
hän rupes ulvomaan niin kamalasti, että tukkani oli nousta pystyyn
kauhistuksesta; ja sitten hän viskausi maahan ja piehtaroi siinä kuin
hevonen, pidellen varpaitaan, ja voi kuinka hän kirosi! Luulin seinäin
halkeavan. Ukko olikin, sivumennen sanottu, ylpeä kiroustaidostaan.
Olihan Sowberry Hagan vanhus mukamas aimo mies sadattelemaan; mutta
isä ukko kehui voittavansa hänet. S'oli kenties kuitenkin tyhjää
kerskailemista vain.
Syötyämme illallisen, kävi pappa vaari taas viinaleilinsä huippuun,
ja hän sanoi, että siin'oli lientä kylliksi "kahteen kelpo pohmeloon
ja yhteen viinavilliin." Se oli hällä sananpartena. Minä laskin nyt
itsekseni, että hän tietenkin tunnin kuluttua olis aivan sikapäissään
ja että silloin voisin näpistää hältä avaimen taikkapa saada hirren
pätkän irti seinästä ja pötkiä tieheni. No, hän suuteli leiliään
kerta toisensa perästä, ja hetken päästä kuppuroikin hän kyljelleen
vilttinsä päälle; mutta sillä kertaa ei ollut mulla lykkyä. Hän ei
nukkunut sikeään uneen, vaan rehki ja oli levoton. Hän puhkui ja uhkui
ja väänsihe käänsihe sinne tänne kauvan aikaa. Viimein tuli mulle niin
uni, ett'en kuolemaksenikaan jaksanut pitää silmiäni auki, vaan nukuin
siihen paikkaan, ja kynttilä jäi palamaan.
En tiedä kuinka kauan lienen siinä nukkunut, mutt' yht'äkkiä heräsin
hirvittävään huutoon ja lensin pystöön. Isä ukko oli myös jaloillaan;
mutta hän oli muuttunut aivan villiksi näöltään ja hyppeli ja riehui
kuin raivohullu ja huusi, että hän oli joutunut käärmeiden pesään.
Ne mukamas kiemuroivat ylös pitkin hänen koipiaan, ja yksi oli
purrut häntä poskeen -- mutta minä vain en nähnyt mitään käärmeitä.
Hän juoksi ympäri mökissä yhteen mittaan ja kiljui: "ottakaa pois
ne pirut! ottakaa pois! Ne purevat minua kurkkuun!" Hänen silmänsä
tuijottivat kamalasti. Lopultakin näkyi hän väsyvän ja keikahti kumoon;
mutta nyt hän väänsihe ja vyöryi paikasta paikkaan, ihmeellisen
sukkelasti, potkien tieltään kaikki mit'oli edessä ja otellen tapellen
käsivarsillaan ilmassa ja huutaen että huone mukamas oli täynnä piruja,
jotka tahtoivat lennättää hänet h--vettiin. Sitten näkyi hän vähän
tyyntyvän ja vaikeni viho viimeinkin kokonaan. Kuulin pöllöjen ja
susien ulvovan kaukaa metsästä; niin oli kaikki kamalan hiljaa. Hän
oli nukkunut nurkkaan. Tuokion päästä nousi hän kuitenkin puoleksi
istualleen ja näkyi kuuntelevan jotakin, pää kallellaan. Sitten sanoi
hän hyvin hiljaa:
"Pamp-pamp-pamp; n'on kuolleet kun tulee; pamp-pamp-pamp; tulevat minua
noutamaan; mutta minä en lähe, en, en -- Ooh! tuossa ne ovat! Antakaa
mun olla! Käet pois! Hyi, kuinka n'on kylmät! Antakaa kurjan s--tanan
olla!"
Sitten hän laskeutui nelin kontin ja rukoili heitä jättämään hänet
rauhaan, ja sitten hän kääri vilttinsä ympärilleen ja vyörytti itsensä
pöydän alle. Ja minä kuulin hänen viltin läpi hiljaa rukoilevan
kuolleitansa, ja sitten hän itki.
Mutta mitäs ollakkaan! Yht'äkkiä sukelti hän ulos viltistä ja ryntäsi
ylös. Hän oli kauhea katsella, ja nyt hän näki minut ja syöksi suoraa
päätä päälleni. Hän ajoi minua yltympäri mökkiä puukko kädessä, huutaen
että minä mukamas olin Kuoleman Enkeli ja sanoen tappavansa minut, niin
ett'en enää vois häntä kiusata. Minä kerjäsin ja sanoin, ettenhän ollut
mikään enkeli, vaan ainoastaan hänen poloinen poikansa Huck, mutta hän
nauraa hohotti hirvittävästi kuin huuhkain ja noitui ja kirosi ja ajoi
minua takaa kuin nälkäinen susi. Kerran kun käännyin toisappäin ja
puikahin hänen käsivartensa alta, sai hän kyntensä isketyks mekkooni,
hartiain väliin, ja minä luulin olevani mennyttä kalua; mutta miten
olikaan, onnistuin luistamaan irti nutustani ja pääsin pakoon. Viimein
hän väsyi taas ja kaatui maahan, selkä ovea vasten. Mutta hän sanoi
vain aikovansa vähän levähtää; sitten hän tappais minut. Hän pisti
puukkonsa alleen ja sanoi tahtovansa nukkua hetken aikaa saadakseen
uusia voimia; sitten nähtäis kumpiko täss'oli isäntänä mukamas.
Äkkiarvaamatta hän nukkui. Silloin sieppasin minä vanhan puutuolin,
nousin sen päälle hiljaa kuin hiiri ja otin alas pyssyn. Koettelin
laastukilla, oliko se latingissa, ja sitten panin sen poikki puolin
nauristynnyrin yli, piipunsuu ukkoa vasten, ja itse kyykistyin alas
tynnyrin taa odottamaan kunnes hän liikahtaisi. Mutta voi kuinka
vitkalleen siinä aika kului.


Seitsemäs luku.

"Nous' ylös! Mitä sinä siinä virut, nahjus!"
Avasin silmäni ja katselin ympärilleni, tietämättä oikein miss'olin.
Aurinko oli jo noussut, ja minä olin nukkunut sikeästi. Ukko seisoi
vieressäni; hänen naamansa näytti nyreältä ja ränstyneeltä.
"Mitä pirun peliä sin'olet pitänyt pyssyllä, penikka? Hä?"
Aattelin että hän kaiketikaan ei paljoa muistanut yöllisestä
äksiisistään, niin että vastasin:
"Olihan joku roisto yrittämässä yöllä sisään ovesta, ja minä tahdoin
häntä pelottaa."
"Miks'et sitten herättänyt minua?"
"Minä koitin, vaan en saanut teitä henkiin."
"No, hyvä. Älä lörpötä siinä nyt lorujas, vaan pötki joelle kokemaan
koukkuja, että saahaan kaloja murkinaks. Kuulekkos! Minä tulen
koht'siltään."
Hän avas oven, ja minä pötkin ulos ja menin joelle. Siellä huomasin,
että virta kuletti mukanaan koko joukon puuvärkkiä ja puunkuorta, ja
siitä päätin että vesi oli nousemassa. Mull'olis ollut hyvät markkinat,
jos nyt olisin oleskellut kylässä. Juhannustulva oli mulle aina ollut
oikein kultakaivoksena; se tuopi näet aina muassaan hirsiä, jopa
polttopuita ja toisinaan koko tusinan tukkia yhtenä lauttana, ja muuta
semmoista. Silloin ei tarvitse muuta kuin pitää varansa keksi kädessä
ja myydä saaliinsa tapulitarhaan tai sahamyllyyn.
Kävin kappaleen matkaa joenvartta ylöspäin tähystellen, niin
sanoakseni, toisella silmällä ukkoa, toisella tulvan tuomisia.
Yht'äkkiä tuli siinä tanssien virran mukana kanooti, niinpä niinkin,
ja päälle päätteeksi oikein sievä kanooti, noin neljä- tai kolmetoista
jalkaa pituudelta ja uiden upeana kuin sorsa. Minä sänttäsin pää
edellä rannasta kuin sammakko, vaatteet päälläni, ja uin aika kyytiä
kohden kanootia. Luulinpa melkein, että siinä makais joku junkkari
pohjassa, sillä ihmiset tekevät usein sillä viisin kurillaan; kun
pyydystäjä tarttuu saaliiseensa, hypähtävät he ylös ja nauravat hänet
pahanpäiväiseksi. Mutta niin ei nyt onnekseni käynyt tällä kertaa.
S'oli todellakin ajokanooti, ja minä kapusin siihen ylös ja meloin sen
rantaan. Nytpä ukko on iloissaan, aattelin mä, kun saa nähdä tämän
saaliin -- se on ainakin kymmenen dollarin arvoinen. Mutta tullessani
rantaan ei pappa vaaria näkynytkään; ja juur kun olin laskenut pieneen
poukamaan, jonka yllä kasvoi pajupensaita ja köynnöskasvia, niin
että se näytti pieneltä luolalta, -- silloin pisti päähäni toinen
tuuma. Aattelin, näettekös, että kätkisin kanootin isältä, ja sitten
en karatessani meniskään metsään travaamaan jalkasin, vaan laskisin
pulskasti jokea alas noin viiskymmentä virstaa ja pitäisin sitten
leiriä hauskalla paikalla.
Enhän ollut kaukana mökistämme, ja niinpä olin alinomaa kuulevinani
ukko vaarin tulevan. Mutta sainhan kuitenkin kanootin kätketyksi, ja
kun sitten kurkistelin pajupensaan takaa, näin hänen seisovan polulla
ja tähtäävän pyssyllään yhtä lintua. Hän siis ei ollut mitään nähnyt.
Hänen tullessaan rantaan, olin jo paraikaa kokemassa muuatta koukkua.
Hän haukkui minua vähäsen, kun olin niin kuhnustellut, mutta minä
sanoin pudonneeni jokeen, ja sentähden olin mukamas viipynyt niin
kauvan. Tiesinhän hänen huomaavan, ett'olin märkä kuin trasu; ja hän
rupeis trissaamaan minua kaikellaisilla kysymyksillä. Me saatiin
koukuilla kuus kissakalaa ja mentiin kotiin.
Syötyämme aamiaisemme, heitti hän pitkälleen taas ja minä myös --
mokoman yön jälkeen. Minä makasin siinä mietiskellen jotain konstia,
jolla voisin estää sekä ukkoa että leskirouvaa minua seuraamasta; sehän
olis parempi kuin luottaa siihen onnenpeliin, että ennättäisin kylliksi
kauas ennenkun he pääsisit jälilleni; saattaishan tapahtua jos jotakin.
No, enhän ens'aluksi keksinyt mitään keinoa; mutta mitäs ollakkaan,
niin ukko nousi juomaan pari tuoppia vettä ja sanoi sitten:
"Toiste, kun joku kuleksija tulee nuuskimaan nurkkia täällä, niin sinun
pitää minut herättää, kuulekkos? Tuolla roistolla oli piru hampaan
kolossa. Tarvitsis kuulan koniinsa. Ja toiste sinä minut herätät heti,
kuuleks?"
Sitten hän kallistui kyljelleen taas ja nukkui -- mutta mitä hän
oli sanonut, se justiin synnytti päässäni sen konstin, jota olin
etsiskellyt. Hehei! tuumasin itsekseni, jo tässä tiedetään temppu, joka
pidättää heitä nuuskimasta jälkiäni.
Noin kahdentoista aikana noustiin me ylös ja mentiin joelle jälleen.
Joki nousi nousemistaan, ja virta toi mukanaan paljon ajopuita. Tulipa
siinä myös yhtenä lauttana koko yhdeksän tukkia. Otimme veneen ja
hinasimme sen rantaan. Sitten söimme päivällistä. Toinen kuin isä ukko
olis odottanut siinä pitkin päivää saadakseen vain lisää Jumalan viljaa
virrasta; mutta hänpä ei totta maar malttanut. Yhdeksässä tukissa oli
hälle kylliksi; hänen piti suoraa päätä kylään niitä myymään. Hän siis
salpasi minut mökkiin kuin ainakin ja otti veneen ja lähti hinaamaan
tuota lauttaa kylään, tuossa kolmen aikana iltapäivällä. S'oli selvää,
aattelin mä, ett'ei hän palais sinä yönä. Odotin kunnes hän olis
poistunut kappaleen matkaa, otin framille sahani taas ja kävin tuon
seinähirren kimppuun. Eikä aikaakaan, niin olin kömpinyt reiästä ulos.
Ukko lauttoineen näkyi pienenä pilkkuna kaukana alapuolella toisessa
rannassa.
Otimpahan jauhosäkin ja kannoin sen joelle piilopaikkaani ja viskasin
kanootiin. Sitten kuletin sinne läskimöhkäleen, sitten viinaleilin;
sitten otin kaikki kahvit ja sokerit, mitä meill' oli, ja ampumavarat;
otin rohtimet; otin ämpärin ja napun ja läkkikannun; otin vanhan sahani
ja kaksi vilttiä; otin kastrullin ja kahvipannun. Ongensiimoja ja
koukkuja ja tulitikkuja otin myös - niin, otimmahan ylimalkain kaikki
tyyni, mik'oli penninkään arvosta, niin että koko hotellimme jäi
lähimmittäin puti puhtaaksi. Olisin mielelläni tahtonut kirveen, mutta
meill'ei ollut muuta kuin se, joka oli halkopinolla, ja sen jätin mä
eri syystä siihen. Viimeiseksi sieppasin pyssyn, ja sitten olin valmis.
Minä olin siinä oikein uurtanut maanpintaa, ryömiessäni ees takasin
reiästä ja laahatessani ulos niin paljon tavaraa. Nyt täytin sen paikan
somerolla, niin ett'ei näkynyt jälkiäni eikä sahajauhoja. Sitten panin
ulossahatun hirrenpätkän takasin reikään ja pistin pari kiveä tueksi
sen alle, että se pysyisi paikoillaan -- koko hirsi kun siltä kohdalta
ei oikein ulottunut maahan asti. Jos seisoi neljä viis jalkaa siitä
poispäin eikä tiennyt mitään sahatyöstä, niin ei totta maar huomannut