Aatteiden mies: Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä - 01

AATTEIDEN MIES
Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä
Kirj.
JUHANI AHO



Porvoossa,
Werner Söderström,
1901.


SISÄLLYSLUETTELO:
Esipuhe
1. _Haminan kadettikoulussa_. Soldanien ja Lukanderien suku. -- Ulrika
Soldan. -- Pappi Erik Lukander venäläisten vankina. -- Saelanin
koulussa. -- Kadettikoulu. -- Halu antautua taiteilijaksi. -- Uusi
päällikkö. -- Tutkinnot.
2. _Insinööriopistossa Pietarissa_. Tulo Pietariin 1838. --
Aatelisrykmentissä. -- Esittely suurruhtinas Mikaelille. --
Insinööriopistossa. -- Harrastusta maalaukseen ja kemiaan. --
Paraatissa Mars-kentällä ja Talvipalatsissa. -- V:n 1840 muistojuhla ja
promotsiooni Helsingissä. -- Matka Petäjävedelle.
3. _Insinööriupseerina Dünaburgissa_. Sietämättömiä oloja. -- Valtion
varas. -- Kaipausta parempiin oloihin. -- "Tahtoisin oppia
ajattelemaan." -- Lohduttava kirje isälle. -- Alakuloisuutta ja
sisällisiä taisteluita. -- Onnuz ja Ahriman. -- Vänrikki August
Tavaststjerna. -- Frans Liszt. -- Käynti Afzeliuksen luona Wendenissä.
-- Siirtyminen Pietariin.
4. _Apuopettajana Sota-akatemiassa_. Keltussa. "Koko maailma näkyy
hymyilevän minulle." --- Toimet Sota-akatemiassa. -- Ystäväpiiri:
Soldan, Cygnæus, Löfström, Kommonen. -- Isän kuolema ja hautaus. --
Koti Lappeenrannassa. -- Ilo ulkomaan matkasta. -- Vapautus suuresta
vankilasta. -- Onnetonta rakkautta.
5. _Opintomatka Saksassa 1847-48_. Lähtö Pietarista. -- Tapaa
Snellmannin Berliinissä. -- Mietteitä Suomen tulevaisuudesta. --
Sairautta ja alakuloisuutta. -- "Sydänjuuret ovat katkenneet." --
Magdeburgin tuomiokirkko. -- Gosslar. -- Tulo Giesseniin ja Justus
Liebig, -- Työskentelyä laboratoriossa. -- Selontekoa Liebigin
metoodeista. -- "Louis Philippe ist entflohen!"
6. _Vallankumous 1848_. Vallankumous Pariisissa ja Berliinissä. --
Mielentila ennen Pariisiin lähtöä. -- Selonteko ulkonaisista ja
sisäisistä syistä matkalle lähtöön. -- Kammo palata Venäjälle. --
Vallankumouksen vaikutukset Giessenissä. -- Taakka omalletunnolle.
7. _Matkalla vallankumoukseen_. Frankfurt am Mainissa Metternichiä
etsimässä. -- Rothschild ei osta vekseliä. -- Arvostelua Suomen
oloista. -- Neustadtissa tohtori Freyn luona. -- "Seidler, Bürger aus
Neustadt." -- Liberté, egalité, fraternité. -- Eräs henkiheimolainen.
-- Strassburgissa Gutenbergin patsaan ääressä. -- Tulo Pariisiin.
8. _Pariisissa_. Pariisin vetovoima. -- "Au premier en descendant du
ciel." -- S.A. Hedlund. -- Edustajakammarin piiritys. -- Paraati
Marskentällä. -- "Pyhä totuus ihmisen vankin tuki." -- Sanomalehdet. --
Ei sanaakaan Suomesta. -- Pariisilainen ja suomalainen. -- Innostus
alkaa hälvetä. -- Velvollisuuksien ristiriita. -- On menetellyt väärin.
-- "Alkaa toinen sisällinen maailma selvitä." -- Lähtö Pariisista.
9. _Pakolaisena Norjassa ja Ruotsissa_. Lontoossa. -- Myrskyssä
Pohjanmerellä. -- Ringerikessä. -- Vallankumous päättynyt idylliin. --
Arbogassa ja Strömsholmissa. -- Hakee turhaan tointa. -- Saa
väliaikaista työtä Guldsmedshyttanissa. -- Päättää lähteä Ameriikkaan.
10. "_Filosoofi Soldan_." Kirjeitä Hedlundille. -- "Rohkea sana
voimasta." -- Tulo Tukholmaan. -- Ei uskalla jäädä sinne. --
Eldgarnissa. -- Lähtö Ameriikkaan. -- Helsingörissä.
11. _Atlantinmerellä_. Päiväkirja merellä. -- Hänen rukouksensa.
-- "Strauss ja Ullman." -- Straussin oppi nerosta. -- Mietteitä Jumalan
olennosta. -- Jumalan immanensi. -- Ulos Atlantille. -- Jumalan
persoonallisuudesta. -- Delfiinejä. -- Luonnosta Atlantilla. -- Pahoja
unia. -- Luonnontutkija. -- Luonnonihailija. -- Ihana yö ja aamu. --
Valaskaloja. -- Suunnitelma suureen teokseen. -- Turskan ongintaa
New-Foundlandin matalikolla. -- Sandy hook. -- Tulo Ameriikkaan.
12. _Ensimmäiset vuodet Ameriikassa_. Ensimmäinen päivä Ameriikassa. --
Etsii turhaan työtä New-Yorkissa. -- Opettajana Newarkissa. --
Arvostelua Ameriikan oloista. -- Ikävyyttä ja alakuloisuutta, -- Jatkoa
mietteihin merellä. -- Ystäviä Filadelfiassa. -- Fredrika Bremer. --
Kemianopettajana Cambridgessa. -- Jenny Lind. -- Keksintö. -- Perustaa
tehtaan. -- Lähtee Pennsylvaniaan.
13. _Pennsylvanian hiilimailla_. Tamaquassa. -- Luonnon helmassa. --
Henry ja Benjamin Kline. -- "Toinen Paganini." -- Bostonissa. --
Jatkuvia maanmittaustöitä, -- Filadelfiassa.
14. _Viimeiset vuodet Ameriikassa_. Tohtori Enderlinin perheessä
New-Yorkissa. -- Myy maitopatenttinsa. -- Kesänvietto George-järvellä.
-- "The Geology of Pennsylvania." -- Asettuu Pottsvilleen. --
Naimapuuhia. -- Aarniometsissä. -- Saa kutsun palata Suomeen. --
Loppuvaikutus Ameriikasta.
15. _Kotia kohti_. Uudelleen Atlantin yli. -- Uuden ajan airueita.
-- Saapuu Düsseldorfiin ja tapaa sisarensa. -- Uutisia Suomesta.
-- Huviretki Sveitsiin. -- Asettuu Gööteporiin. -- Hedlund, Rydberg ja
Meijerberg. -- Tapaa Cygnæuksen. -- Kysymys Cygnæuksen siirtymisestä
Ruotsiin. -- Kirjoittaa kirjasen "Valokaasusta ja sen käyttämisestä".
-- Keksintö kaasun käyttämisestä keittiöissä. -- Armohakemus. -- Tulo
Turkuun. -- Helsingissä. -- Tapaa äitinsä Uuraassa. -- "Itkin kuin
pieni lapsi." -- Vanha koti Lappeenrannassa. -- Tanssiaiset.
16. _Isänmaata palvelemassa_. Herännyt Suomi, -- Kiireisen työn aika.
-- Opettajana Saelanin reaalikoulussa. -- Jäsenenä komiteassa "Suomen
hyväksi." -- Helsingin uusi kaasulaitos. -- Matka Lappiin. -- Mietteitä
kansan valistamisesta. -- Kuvitettua lukemista kansalle. --
"Tervanpoltosta Suomessa." -- Käynti Lontoon maailmannäyttelyssä 1862,
-- "Miksi on maamme niin köyhä?" -- jäsenenä kansakoulukomiteassa v.
1862. -- Vastalause ja arvostelua harhaan joutuneesta sivistyssuunnasta
maassamme. -- Rahapajan perustaminen. -- Suomen pankin setelit.
17. _Teos, joka ei valmistunut_. Miksi ei teoksesta mitään tullut? --
"Streng ist Kühle, doch die Pflicht ist strenger." -- Filosoofinen
käsikirjoitus-kokoelma. -- Teoksen ohjelma. -- Kirje Viktor
Rydbergille. -- "Sinne se meni.".
18. _Mietteitä uskonnosta ja siveys-opista_. Uskonnon synty.
-- Uskonto ja Siveellisyys. -- Onnellisuuden oppi. -- Sielun
kuolemattomuus. -- Siveys-oppi ja sen sovittaminen oinaan elämään.
19. _Mietteitä kansallisuuskysymyksestä_. Patriotismi ei ole ehdoton
siveellinen aate. -- Kansallisuusaate vielä vähemmin, -- Kirjeenvaihtoa
Viktor Rydbergin kanssa. -- Kansallisuusaate voi johtaa heikomman
sortoon. -- Katkoff oli hegeliläinen. -- Mietteitä kieliriidasta. --
Valta ei ole oikeutta. -- Polemiikkia Z. Topeliusta vastaan. -- "Sijaa
aatteille." -- Hengen jalous. Loppu.


Esipuhe.

Tämä teos on tarina miehestä, jonka koko elämä oli aatteille omistettu,
pyhitetty alinomaiselle pyrkimiselle oikeuteen ja totuuteen. Se on
selonteko siitä, miten tämä mies -- August Fredrik Soldan oli hänen
nimensä -- kaikissa vaiheissaan ja vastuksissaan, kaikissa
taisteluissaan, kärsimyksissään ja kiusauksissaan koetti pitää
puhtaiden periaatteiden lippua levällään ja puristaa sen tankoa
rintaansa vasten vaikeimmissakin vastatuulissa.
Hän kuoli helmikuun 5 p:nä 1885.
Alan tämän kuvauksen hänen elämästään mainitsemalla hänen
kuolinpäivänsä siksi, että hän eläessään lienee ollut suurelle osalle
silloista sukupolvea yhtä tuntematon kuin hän oli minullekin. Vasta
risti hänen nimensä päällä sanomalehtien muistokirjoituksissa saattoi
tämän nimen silmieni eteen. Vasta nuo muistosanat luettuani selvisi
minulle, että oli mennyt manalle mies, joka tavallaan oli ollut
merkillisimpiä maassamme. Selvisi hetkeksi ja unohtui taas, unohtui
minulta ja arvatenkin suurimmalta osalta niitä, jotka hät'hätää olivat
sanomalehtensä lukeneet ja heittäneet sen pois.
Sattuma on tehnyt, että tämän miehen nimi myöhemmin tuli kaikumaan
korvissani; että hänen elämänsä vaiheet ja hänen elämänsä työt
herättivät uteliaisuuttani ja että minä niihin tutustumalla sain
luoduksi itselleni yhä selvemmän ja tarkkapiirteisemmän kuvan hänen
luonteestaan kaikkine ominaisuuksineen ja omituisuuksineen. Kun mies
elää aikansa mukana niin monipuolisesti kuin Aug. F. Soldan teki, on
hänen elämänsä myöskin heijastusta ajan elämästä, tehden sen kuvaamisen
siten kahta huvittavammaksi.
Soldanin elämänvaiheet olivat suomalaisen miehen vaiheiksi harvinaisen
kirjavat, hänen lahjansa tavallista suuremmat, hänen harrastuksensa
mitä monipuolisimmat. Hän oli sotilas, kemisti, taiteilija, keksintöjen
tekijä, teknikko, virkamies ja ennen kaikkia filosoofi. Hän oli saanut
kasvatuksensa Haminan kadettikoulussa, vietti vuosia insinööriupseerina
Venäjällä, sai valtiolta matkarahan valmistuakseen kemian professoriksi
sota-akatemiassa, antautui innolla tähän tiedemiehen työhön Giessenissä
Saksassa, heitti yhtäkkiä kaikki ja matkusti vallankumoukseen Pariisiin
v. 1848. Tahtomatta ja voimatta palata enää Venäjälle, päätyi hän,
harhailtuaan pakolaisena Norjassa ja Ruotsissa, Ameriikkaan, jossa oli
opettajana, maanmittarina ja insinöörinä, ja teki siellä erään tärkeän
keksinnönkin. Saatuaan v. 1859 luvan palata Suomeen otti hän vilkkaasti
osaa siihen aikaan heränneihin isänmaallisiin harrastuksiin
kotimaassaan, perusti ja rakensi rahapajan ja oli sen ensimmäinen
johtaja. "Filosoofi Soldan", jolla nimellä häntä silloin tällöin on
nähty mainittavan, jätti jälkeensä vielä tavattoman runsaan kokoelman
filosoofisia käsikirjoituksia.
Hänen ulkonaiset vaiheensa ja toimensa, niin merkilliset kuin ovatkin,
eivät kuitenkaan ole yksin vaikuttaneet siihen, että olen ryhtynyt
hänen elämän-tarinansa esittämiseen. Viehättävintä, jännittävintä ja
opettavinta ovat hänen elämässään sen sisälliset taistelut ja
kärsimykset, hänen sisäinen eetillinen kehityksensä, hänen
harrastustensa puhtaus ja vilpittömyys, hänen pyrkimisensä totuuden
omistamiseen ja sen sovittamiseen omaan elämään. Semmoisena kuin olen
oppinut hänet tuntemaan kirjeistä, päiväkirjoista, muistoonpanoista ja
filosoofisista käsikirjoituksista, seisoo hän edessäni kuin perikuvana
kansallisen luonteemme parhaista ominaisuuksista, jotka niin
moninaisesti esiintyivät henkisen suuruutemme ajan etevimmissä
miehissä.
Eihän hän tosin ollut mikään suuri mies, jos häntä töittensä näkyvien
tuloksien vaa'alla punnitaan. Mutta jos miestä mitataan myöskin sen
mukaan, mihin hän pyrkii, mitä hän tahtoo saada aikaan, niin on
Soldaninkin paikka merkkimiestemme kuvastossa varma.
Tämä hänen elämäkertansa on siis tavallaan hänen hyvän tahtonsa
historia ja on se tässä esitetty sillä vakaumuksella, että tällaiset
hyvän tahdon miehet, jahka heidän tarkoituksensa kerran tulevat
tunnetuiksi, voivat viedä maatansa ja kansaansa eteenpäin yhtä paljon
tai ainakin mitata sille sen tulevaisuuden tietä yhtä selvästi kuin
nekin, joiden on ollut onni suotuisissa oloissa luoda näkyvämpiä
tuloksia elämänsä työllä.


1.
Haminan kadettikoulussa.

_Soldanien ja Lukanderien suku. -- Ulrika Soldan. -- Pappi Erik
Lukander venäläisten vankina. -- Saelanin koulussa. -- Kadettikoulu. --
Halu antautua taiteilijaksi. -- Uusi päällikkö. -- Tutkinnot_.
Soldanien suku on vanhaa laajaa karjalaista perua.
August Fredrik Soldanin isä oli ruununvouti Lappeen kihlakunnassa Karl
Gustaf Soldan, syntynyt v. 1782 Putikon sahalla, jossa isä Erik Soldan
oli sahanhoitajana. Myöhemmin oli Erik Soldan nimismiehenä
Uukuniemellä. Erik Soldanin iso-isän veli Hans H. Soldan (synt. 1686,
kuoli. 1758) lepää haudattuna Mikkelin vanhan sakastin lattian alla.
Hän näyttää olleen vanha karoliini, koska hänellä kerran kirstua
avattaessa oli kädessä sotilashansikkaat "à la Charles douze". Suvussa
kulkevan tarun mukaan, jonka luotettavaisuutta kuitenkin on mahdoton
todistaa, ulottuvat suvun juuret aina ristiretkiin saakka. Giessenissä
ollessaan tapasi Soldan näet siellä erään Soldan nimisen tohtorin,
jolla oli samallainen sinetti, puolikuu ja kolme tähteä, kuin se, joka
oli Suomen Soldaneillakin kulkenut polvesta polveen. Tämän tohtori
Soldanin mukaan olisi Soldanien kantaisän pitänyt olla eräs
turkkilainen Sadok Selim Soldan eli Sultan, joka tuli kristityksi
Jaffassa 1305 ja kuoli Brakhanassa 1338. Miehellä oli ollut 11 poikaa,
joista erään nimi oli August, ja joka oli pappi -- kuoli 1394.
Äidin puoleltakin tunkivat Soldanin sukujuuret syvälle karjalaiseen
maahan. Hänen äitinsä nimi oli Ulrika Lucander, jonka isä Erik Lucander
oli ensin kappalaisena Pieksämäellä ja sitten Kesälahdella. Ulrika
Lucander oli erinomaisen älykäs ja monia kokenut nainen, joka jo
pienestä pitäen oli tottunut elämän ankaruuteen. Hän oli syntynyt 1784
ja sai jo nelivuotiaana 1788 v:n sodan aikana paeta vihollisen jaloista
Pieksämäen pappilasta erääsen sydänmaan torppaan, jossa viivyttiin koko
kesä. V:n 1808 sodan aikana joutui hänen isänsä venäläisten vangiksi.
Kun tästä tapauksesta on äidin antama kertomus eräässä Soldanin
muistikirjassa, saakoon se tässä sijansa.
Venäläisten päällikkö oli Kesälahdella liikkuessaan kysynyt joltain
talonpojalta, oliko tämä kuullut kirkossa luettavan hänen
julistuksiaan. "En minä ole kuullut", oli talonpoika vastannut ja kohta
sen jälkeen saapui eräs översti Gudevitsch kuuden kasakan kanssa
pappilaan sillä käskyllä, että översti tahtoo pastoria puhutella.
Lähetystö, joka tuli yön aikaan, pyysi ruokaakin, mutta kun perhe oli
juuri muuttamassa pakopirtille, ei pappilasta löytynyt muuta kuin muuan
luumurikka. Sen sijaan löytyi rappujen alta pappilan pojan Adolfin
pyssy ja se luettiin tietysti raskauttavaksi asianhaaraksi sodan
aikana. Kun Lucander oli saapunut ylipäällikön luo Villalan kylään,
pidettiin siellä tutkinto, jossa tuli selville, että Lucander kyllä oli
lukenut venäläiset julistukset, mutta samalla myöskin ruotsalaiset. Kun
venäläiset jo olivat julistaneet valloittaneensa maan, katsottiin
ruotsalaisten kuulutusten lukeminen rikokseksi ja Lucander pönkitettiin
yöksi aittaan ja vietiin seuraavana päivänä Savonlinnaan, jossa
sulettiin vankilaan, aluksi ilman ruokaa. Vasta sitten kun hän oli
latinankielen avulla saanut tarpeensa selitetyksi eräälle upseerille,
sai hän luvan hankkia itselleen ruokaa.
Eräs vartija-sotamies oli sitä ennen antanut vangitulle suuren palan
leipää ottamatta siitä tarjottua maksua.
Tytär Ulrika oli sillä välin lähtenyt viemään isälleen vaatteita ja
rahaa. Hän matkusti venheellä Uukuniemelle, pitäen itse perää, kun
muuan vanha ukko souti. Uukuniemen rovasti Schroeder ei kuitenkaan,
pelkuri kun oli, uskaltanut ottaa tytön asioita toimittaakseen, ei edes
mitään neuvoja antaakseen, miten kirjeet ja rahat olisivat perille
saatettavat.
Venäläisten päällikkö Dolgoruki oli kuitenkin käyden pappilassa antanut
seudun herrain pyynnöistä ja selityksistä heltyneenä käskyn, että ukko
Lucander olisi heidän takuullaan päästettävä vapauteen. Kun Lucander
Savonlinnasta saapui Viipuriin, jossa hänen oli määrä astua vankeuteen,
odottikin häntä siellä ilosanoma, että hän on vapaa ja saa palata
kotiinsa. Ennen lähtöään kävi hän kuitenkin linnassa katsomassa sitä
kammiota, jossa hän olisi tullut asumaan ja jommoiseen eräs toinen
samanlaisissa olosuhteissa vangittu pappi, Winter Liperistä, sulettiin
sillä seurauksella, että tuli hulluksi. Liikuttavinta tässä tarinassa
on Lucanderin kotiintulo. Perhe, joka oli paennut erääsen Pyhäjärven
etäiseen niemeen eikä kuukauden päiviin kuullut mitään vangitusta, oli
taas palannut pappilaan. Kun oli yö, niin siellä nukuttiin eikä kukaan
huomannut isännän kotiintuloa. Ei hänkään ketään herättänyt, hiipi vaan
huoneesensa ja laittoi itse vuoteensa ja kävi levolle. Vasta aamulla
tuli palvelija ilmoittamaan: "Jo on rovasti kotona!" Ukko itse tuumasi:
"Tiesinhän, ett'ei jumala minua hylkäisi."
Ulrika Lucanderin äiti oli nimeltään Maria Juliana Tuderus. Myöskin
Wrightien äiti oli Tuderus, josta Soldan näyttää otaksuneen, että
heidän välillään olisi ollut jonkunlaista sukulaisuutta taiteellisiin
taipumuksiin nähden.
Soldanin isä Karl Gustaf Soldan oli henkikirjoittajana Sortavalassa ja
asui lähellä kaupunkia Helylän tilalla, kun August Fredrik syntyi 13
p:nä heinäkuuta 1817. Silloinen Helylän talo on nyt nimeltään Myllykylä
ja tunnettu tehdaspaikka. Siihen aikaan ei siellä ollut muita laitoksia
kuin jauhomylly. Kun Soldanin vierailla mailla sittemmin niin
voimakkaaksi kehittynyt koti-ikävä ja isänmaan kaipaus melkein aina
keskittyi tähän paikkaan, jota ikäväänsä ja kaipaustaan hän useinkin
koetti tyydyttää siten, että muistista piirteli ja maalaili sen eri
näköaloja, kuvattakoon tämä ensimäinen koti tähän hänen omien
muistiinpanojensa mukaan:
"Helylän talo, joka on noin 5 virstaa Sortavalan kaupungista Helylän
joen varrella, on luonnonihana paikka. Joki, joka tulee Ruskealasta,
kaivaa tässä syvän laakson ja muodostaa kaksi koskea. Ylempi koski on
kaksihaarainen, pienen kalliosaaren kahtia jakama. Kohta tämän ylemmän
kosken alla tekee joki polvekkeen etelään, niin että rakennuksesta,
joka on joen pohjoisella töyräällä, mutta kuitenkin jotenkin lähellä
vettä, oli näköala koskelle. Vähän matkaa alempana oli toinen koski,
jonka yli vei silta. Sillan korvassa oli mylly ja myllytupa." -- Tästä
"hurmaavan kauniista" paikasta, jota muutkin taiteilijat ovat
rakkaudella kuvanneet, säilytti Soldan varhaisimman lapsuutensa
muistona ainoastaan seuraavan himmeän kuvan: "jokilaakso on kirkkaan
auringon valaisema ja siinä valaistuksessa esiintyvät mylly ja silta ja
jokipinteet voimakkaampina -- ilma on hiukan viileä ja tuulinen."
Hän oli vasta nelivuotias, kun perhe 1821 muutti Lappeenrantaan, isän
päästyä Lappeen kihlakunnan ruununvoudiksi. Mutta kun hän silloin
tällöin ja vielä vanhoillaankin pyhiinvaelsi tälle paikalle, ottaen
sieltä kerrankin mukaansa puupalasia vanhan rakennuksen seinästä,
muodostui tuo maisema hänelle vähitellen isänmaata kokonaisuudessaan
edustavaksi. Kun hän, varsinkin ulkomailla ollessaan, ajatteli
isänmaataan, ajatteli hän aina ensin Helylätä. Isänmaan kuvaa
täydensivät sitten vielä Lappeenranta ja Saimaa saarineen ja niihin
tehtyine kalastusretkineen; Lappeenrannan ympäristöt ja matkustukset
niihin isän seurassa; kaikki nämä ynnä kuva Suomen kartasta
tummansinisine järvineen yhtyivät hänen mielessään kokonaissäveleksi
kotimaasta.
Lappeenrannassa pantiin poika pastori Saelanin kouluun, jossa
kuria ajan tavan mukaan ylläpidettiin etupäässä tukkapöllyllä,
kämmenlyönneillä ja pään koputuksella. Kun ei poika voinut oikein
ääntää saksalaista sch-ääntä, paukutettiin hänen päätänsä pöydän
laitaan, johon otsa silloin parahiksi ulottui. Opintiensä ensi
taipaleesta oli hänellä siis vaan kauhu muistona, joka lopulta kasvoi
niin suureksi, että hänet kerran täytyi väkisin kouluun kantaa.
Vanhemmilla oli Lappeenrannassa oma talo, jonka isä oli rakennuttanut
venäläisillä "plotnikoilla". Yksi näistä teki pojalle viulun ja korjasi
hänen äitinsä viulun. Äiti soitti näet viulua ja harrasti muutenkin
soittoa ja laulua. Viulunsoitto meni perintönä pojallekin ja oli hän
jotenkin taitava soittaja. Tuon tuostakin hän kirjeissä ja
muistiinpanoissa puhuu viulustaan varsinkin yksinäisten hetkien
lohdutuksena vierailla mailla. Nähtävästi oli hän, samoinkuin hänen
vanhempi veljensä Karl ja nuorempi sisarensa Augusta, joista edellinen
oli jotenkin taitava piirtäjä ja jälkimäinen aikoinaan hiukan tunnettu
maalari, perinyt taiteelliset taipumuksensa juuri äidiltään.
Aikaisemmilta poikavuosiltaan on Soldan vielä pannut muistoon Suomen
jääkärien harjoitukset, ammunnan ja musiikin leirikentällä ulkopuolella
kaupunkia, jääkärien päällikkönä oli översti Ramsay, sittemmin Kuopion
läänin kuvernööri ja Snellmanin ja hänen "Saimansa" kiristäjä. Eräs
luutnantti von Wendt ynnä joukko muitakin upseereja seurusteli
perheessä ja vaikutti kai tämäkin osaltaan siihen, ett'ei August
noudattanut vanhemman veljensä esimerkkiä ja pyrkinyt yliopistoon, vaan
lähti -- tai oikeammin pantiin -- kadettikouluun.
Ennen sitä lähetettiin hänet kuitenkin kymmenvuotiaana (v. 1827)
Viipurin alkeiskouluun, joka oli saksankielinen, niinkuin kaikki
muutkin oppikoulut siihen aikaan Itä-Suomessa. Kaksivuotiselta
oloajaltaan tässä sivistyslaitoksessa ei Soldanilla ole mainittavana
muuta kuin mitä tapahtui sen ulkopuolella: harrastusta ruumiin
harjoituksiin kierteleväin akrobaattien esimerkin mukaan, josta oli
tuloksena notkea ruumis ja suuri taito kaikellaisten käsikonstien
tekoon, jossa hän vielä vanhoillaankin kuuluu olleen taitava. Ruumiin
harjoitukset panivat perustuksen siihen kestävyyteen, jota sittemmin
kyllä tarvittiin myöhemmän elämän monissa seikkailuissa.
Samassa elämäkertansa katkelmassa, jossa hän näistä kertoo, on seuraava
merkillinen itsetunnustus. Viipurin koulussa ollessaan oli hän kerran
lähtenyt 18 virstaa Viipurista olevaan Kaislahteen Uuraassa ja joutunut
sinne myöhään illalla. Talon rouva ei kuitenkaan ottanut kuleksijata
vastaan, vaan ajoi hänet pois yön selkään. Poika istuutui lukossa
olevan korkean portin päälle ja vannoi siinä poikkipuulla ratsastaen
sen hiljaisen valan, ett'ei koskaan -- varastaisi. Häntä oli näet --
yhä oman tunnustuksensa mukaan -- vaivannut se pahe, että hän
pikkupoikana silloin tällöin näpisteli toisten tavaroita: leikkikaluja,
lantteja veljeltään y.m.s. Tästä paheesta ei hän sano päässeensä
täydellisesti ennen kuin nuorukaiseksi tultuaan ja antoi hän vielä
kadettina ollessaankin vietellä itsensä toisen hyväksi eräästä
kauppapuodista puhaltamaan kynäveitsen. Ett'ei tämä pahe nyt suinkaan
ollut mikään varsinainen pahe, vaan ainoastaan jonkunlainen paha tapa,
jota hänen arka mielensä vanhemmilla päivillä suurenteli, siitä on
tämän kirjoittaja vakuutettu. Olen kertonutkin sen vaan osoittaakseni,
kuinka Soldan jo pienestä pitäen sai ja osasi taistella itseään
vastaan, -- taistelu, joka hänellä jatkui kautta koko elämän
monenlaisten sisällisten herätysten ja uudistusten muodossa.
Soldanin varsinainen kasvatus- ja oppiaika alkoi vasta hänen
kadettikouluun tultuaan v. 1830. Edellä olen jo maininnut sen
otaksumisen, että hänen sotilasuralle antaumiseensa mahdollisesti
vaikuttivat kaupungissa asuvat ja perheessä seurustelevat sotilaat,
joiden käytös ja esimerkki aina ovat omiaan nuorten poikain silmiä
häikäisemään ja herättämään haluja, joita todellisuudessa ei heidän
luonteissaan aina ole olemassa. Soldanin myöhempi elämä todistaa, että
hänellä kyllä oli taipumuksia ja lahjoja kaikille muille aloille paitse
sotilaalliselle. Kadettikouluun tullessaan joutui hän siis kokonaan
väärälle uralle, josta kaikki hänen vastaiset vaiheensa kyllin selvästi
todistavat.
Luultavinta onkin, ett'eivät Soldanin omat sisälliset taipumukset hänen
lähtöönsä vaikuttaneetkaan. Pääsyynä lienee ollut isän huonot asiat.
Perhe kun oli suurenlainen, kaksi poikaa ja neljä tytärtä, niin olihan
luonnollista, että toinen pojista, joka oli reipas, komea ja pitkä
hulivili, pantiin kouluun, missä hän ei isälleen paljoa maksanut ja
josta päästyä hänen tulevaisuutensa olisi turvattu. Oli sitäpaitse
suuri kunnia tähän aikaan päästä kadettikouluun. -- "Kadettikoulu oli"
-- sanoo E. Nervander teoksessaan "Minne af Fredrik Cygnæus" -- "siihen
aikaan hyvin tarkasti aidotettu kasvatuslaitos maan säätyhenkilöiden
perheitä varten. Uusia oppilaita otettaessa oli katsottava isäin
ansioihin, etupäässä sotilaallisiin. Jos nuo ansiot olivat tasan, oli
aatelisen poika etusijassa." Cygnæus on merkinnyt muistoon, että
silloisen kadettikoulun johtajan, kenraali Thesleffin päätöksen mukaan
aatelittoman pyrkijän piti olla kymmentä prosenttia taitavamman kuin
aatelisen päästäkseen kadetiksi. Kun Soldanin isällä ei ollut
sotilaallisia ansioita eikä hän ollut aatelismieskään, lienee siis
pojan vastaanotto kadettikouluun ollut yksinomaan hänen hyväin
alkutietojensa ansio.
Erinomaisen hyvin näkyy hän siellä edistyneenkin, vaikka
pääharrastukset eivät aina olleetkaan suunnattuina siihen
tulevaisuuteen, jota kohti oikeastaan oli määrä kulkea. Fredrik
Cygnæus, joka siihen aikaan oli opettajana kadettikoulussa, korotti
monen sen aikuisen kadetin päämaalin yläpuolelle tavallista näköpiiriä
sekä yleisinhimillisiin että isänmaallisiin ihanteihin. Voi pitää
varmana, ett'eivät opettajan kaunopuheliaat luennot olleet
Soldaniinkaan syviä jälkiä jättämättä.
On syytä olettaa, että tämän opettajan selonteot varsinkin maailman
taiteen suurista mestariteoksista synnyttivät vilkasta vastakaikua
Soldanissa. Sillä melkein jokaisessa kirjeessään puhuu hän
piirustuksesta ja maalauksesta, joka näyttää täyttäneen hänen mielensä
enempi kuin mikään muu aine. Sitäpaitse oli hänellä taiteesen
innostuneita tovereitakin. Eräässä aivan ensimmäisistä kirjeistä, joita
on säilynyt Soldanin kadettiajoilta kirjoittaa hän (17.1.1834): "Toivon
voivani tällä lukukaudella piirustaa vähän enemmän kuin ennen. -- --
Forsténit [kaksoisveljekset Lennart ja Torsten, molemmat sittemmin
översti-luutnantteja] ovat pöytänaapureitani 3:ssa osastossa. He
pääsivät nyt 3:lle luokalle ja heidän kanssaan tulee varmaankin
ahkerammin piirustetuksi. Kerrotaan, että piirustuksenopettaja Nymander
ottaisi eronsa -- jospa hän tekisi sen hyvin pian ja voi! jos me
saisimme Wrightin hänen sijaansa, silloin tulisi toinen ääni kelloon,
silloin voisi todellakin oppia jotain!"
Eräässä toisessa kirjeessä taas (5.4.34): "Jos nyt saisin tuon kauvan
odotetun oikein kelvollisen värilaatikon, niin koettaisin piirustaa
jonkun oikein suuren ja kunnollisen taulun värien kanssa. -- -- 20
ruplasta saisi niin hyvän värilaatikon kuin minä voisin toivoa. Yksi
tovereistani, Forstén Kuopiosta, omistaa semmoisen ja minä olen itse
nähnyt sen. Se on ostettu Freseltä (Pietarissa), joka itse on värien
sekoittaja ja jolla on suuri makasiini." Oikein vaikuttaakseen isäänsä
tässä hänelle nähtävästi hyvin tärkeässä asiassa, lisää poika vielä
varmemmaksi vakuudeksi: "hän on saanut kunniamerkinkin taidostaan", ja
jatkaa sitten: "Minä tahdon kyllä arvokkaasti ja kauniisti käsitellä
tätä laatikkoa, joka on aivan erikoista tekoa, ja käyttää sitä ensin
jonkun suuremman taulun tekemiseen. Koko kirjeessä ei näy olevan muusta
puhetta kuin tästä piirustuslaatikosta, niin, minä sitä oikein
ikävöin." Luultavasti saikin hän haluamansa kapineen, koska toista
vuotta myöhemmin hänen taulunsa jo olivat kehyksissä ja ripustetut isän
kammarin seinälle.
Missä määrin tämä taiteellinen halu oli hänet vallannut, se näkyy
ensimmäisestä muistiinpanosta hänen sunnuntaina 24 p:nä huhtik. 1836
alkamassaan päiväkirjassa:
"Ehkä tärkeä päivä minulle. Meurman, Ruin [sittemmin protokollasihteeri
O.E. Meurman ja översti Konst. Ruin] ja minä olimme taas
kirkontornissa. Tuuli vinkui komeasti tornin ympärillä, mutta nyt ei
puhuttu kesäisistä tutkisteluretkistäinme, vaan -- tulevaisuudestamme.
Meurman ja Ruin tuumivat mennäksensä Morskoin komppaniaan, ja minä
mennäkseni Ruotsiin, maalariakatemiaan -- saa nähdä, kuinka asiat ovat
ensi vuonna näillä ajoin." Miettiessään vielä tätä samaa asiata sen
päivän iltana sanoo hän siitä: "olin keveällä mielellä, sillä
valoisampi tulevaisuus koittaa nyt minulle. -- -- Mielikuvitukseni
leijailee vaan Tukholmassa."
Seuraavaan päivään mennessä oli tuo kirkontornissa keksitty
korkealentoinen aate jo kehittynyt niin pitkälle, että kun toveri
Meurman ehdotti, että hän ottaisi eronsa, hakisi matkarahoja ja
kotiopettajatoimella koettaisi elätellä itseään akatemiassa, Soldan
lupasi ajatella asiaa Ruotsiin siirtymisestä. Ja seuraavana sunnuntaina
kirjoittaa hän jo asiasta isälleen ja odottaa vastausta niin suurella
kiihkolla, että 5 p:nä toukok. kirjoittaa muistikirjaansa: "No, tänään
sai isä sunnuntaisen kirjeeni; kun nyt kaikki vaan päättyisi
onnellisesti" ja 9 p:nä: "Luin että eräs suomalainen Ekman oli otettu
Kunink. Ruots. Taideakatemiaan; sydämeni hypähti. Vapaus! vapaus!"
Miehinä, joihin hän perustaa toiveensa Ruotsiin siirtymisen
mahdollisuudesta mainitsee hän kaksi kuuluisaa nimeä -- Adolf
Ivar Arvidsonin ja Anders Erik Afzeliuksen. Edellinen muistui kai
siksi, että hän jo siihen aikaan oli tunnettu Ruotsissa olevain
suomalaisten hartaaksi suosijaksi. Vaikk'ei tällä kertaa ja tässä
asiassa, sai Soldankin myöhemmin maanpaossa ollessaan nauttia hänen
tehokasta apuaan hyvinkin suuressa määrin. Jälkimmäinen taas, tuo
virastaan erotettu Turun entinen professori, joka juuri tähän aikaan
oleskeli Lappeenrannassa, asuen Tyysterniemessä, sotilaallisen