Aatteiden mies: Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä - 13

täyttää tavallisen asuinhuoneen, jota vastoin samat sävelet suuremmasta
soittokoneesta voidaan ajatella ulottuvan läpi koko ilmameren, samalla
kun ne mahtuvat pienen lapsenkin korvaan."
Vaan vaikka hän näin koettaa näyttää Jumalan immanensia luonnossa, ei
hän kuitenkaan mitenkään tahdo kieltää hänen persoonallisuuttaan.
Kysymystä persoonallisuudesta ei hänen mielestään voida kyllin
lämpimästi puolustaa. Sillä persoonana me jumalaa palvelemme,
rakastamme Häntä ja toteutamme Hänen tahtoaan. "Mutta tyhjää pelkoa on,
että me kadottaisimme hänet käsittämällä hänet niissäkin suhteissa,
joissa hän ennen oli meille outo olento, eläen toisessa maailmassa kuin
meidän. Sillä käsitys Jumalasta vaihtelee aikain kuluessa. Se käsitys,
että Jumala olisi jonkinlainen ukko, on syntynyt siitä, että ihmiset
persoonallista Jumalaa ajatellessaan eivät voineet vapautua siitä, että
hänellä olisi aistillisen ihmisen ominaisuudet. Olihan ihminen ainoa
persoona koko luomakunnassa. Sen sijaan, että olisi Jumalalle siirretty
ainoastaan se osa ihmisestä, joka todella muodostaa hänen
persoonallisuutensa, nimittäin järjellinen itsetietoisuus, joka on
henkinen sisältö, henkinen prosessi tietämistä ja tahtomista s.o. hänen
minuutensa, ja jolla ei ole mitään tekemistä semmoisten asiain kanssa
kuin pään muoto, sydän, kädet ja jalat ja vielä vähemmin minkään paikan
kanssa jossain avaruuksissa niinkuin esim. taivaan, siirrettiin häneen
käsitys ihmisestä kaikkineen päivineen. Tämä käsitys on kyllä
luonnollinen, kun muistaa, minä aikoina se syntyi ja miten se sitten
pääsi juurtumaan ja muodostumaan järjestelmäksi, mutta siitä ei seuraa,
että se, mikä yhtenä aikana tuntui järjelliseltä, tarvitsee
tunnustettaa sellaiseksi toisena."
Lopputuloksena kaikista näistä mietteistä on sitten se, että Jumalan
ominaisuudet jäävät samoiksi kuin ennenkin, kun niitä ei vaan käsitetä
järjettömällä tavalla. Hän on siis ijäinen, sillä henki on ijäinen ja
_kaikkialla läsnäoleva_ tai oikeastaan riippumaton paikasta ja
paikkakäsitteistä; hän on _kaikkivoipa_, sillä se on hän, joka voipi
kaiken, mikä voidaan, paitse ei omia laatimiaan lakeja vastaan. Vapaa
on hän, sillä ei ole mitään, joka hänet voittaa; on hyvä, laupias,
kärsivällinen, kaikkiviisas, sillä hän on itse viisaus, järki j.n.e.
Tarvitsee vaan ajatella, mitä nämä nimitykset merkitsevät,
huomatakseen, että ne kyllä soveltuvat yleiseen henkeenkin. Mutta ei
voi Jumala itsekään ruokkia 4 à 5 tuhatta nälkäistä ihmistä parilla
pienellä leivällä.
Mutta luonto, Atlantti ja sen tapahtumat, vetävät taas väkisin huomiota
puoleensa. Keskellä filosoofista lausetta pujahtaa muistiinpano: "Ilta
ihana. Näkyi muutamia delfiinejä." Kohta niitä ilmaantuu enemmän.
Laivassa laitetaan harpunat kuntoon ja koetetaan iskeä, mutta ilman
menestystä.
"Torstaina elokuun 9 p:nä vastatuulta vähän aikaa. Illalla taas kaikki
hyvin. Pilkkosen pimeää ja sadetta, mutta noidantuli (marelden) oli
suurenmoinen. Seisoin kokassa ja näytti välistä siltä kuin tuolla
alhaalla olisi poltettu lyhtyä, niin kovaa oli valo. -- -- Koetin
seistessäni kokassa kuvailla syvyyttä tuolla alhaalla; on niinkuin ei
mielikuvitus voisi tunkea veden läpi, joka jo muutamain satain jalkain
syvyydessä on melkoista tiukemmassa. -- Lauvantaina 11 p:nä. Laineet
kuohuvat korkeina. Niitä kuvataan huonosti, kun sanotaan: ne
ovat huoneen korkuisia. Eivät ne valtamerellä ole vähääkään huoneen
laisia. Mutta erittäinkin on huomattava, että ne eivät seuraa
säännöllisesti toisiaan, eivätkä myöskään näytä korkeilta. Profiilin
avulla ne paremmin käsittää, Oginskin poloneesi (tai?) rupesi soimaan
korvissani ja sai minut ottamaan esille mustepullon ja kynttiläjalan,
joka kiinnitettiin pöydän yli kulkevan nuoran alle. -- Viuluni kaula on
mennyt poikki. -- Poloneesi käy eräässä paikassa nain":
[Nuottirivi].
"Näen sisareni Karoliina vainajan soittavan suuressa salissa! -- --
Olemme nyt melkein samalla pituusasteella kuin Atsoorit. -- -- Näin
taaskin unta isävainajastani, joka oli terve ja reipas ja ikäänkuin
nuorentunut, mutta samalla kuitenkin kuin palanneena tuolta puolen --
jenseits. -- Myöskin Venäjän keisarista näin kerran unta; juoksin ylös
korkeita rappuja eräässä linnassa välttääkseni häntä, hänen seurueensa
kuului jo tulevan: se oli jossain kadettikoulussa tai semmoisessa; --
en saa koskaan nappejani ja hakasiani kiinni sellaisissa tilaisuuksissa
ja epämiellyttävä hätä ahdistaa minua silloin."
Yhtäkkiä muuttuu hän luonnontutkijaksi. Tiistaina, elokuun 14 p:nä
pidetty päiväkirja kertoo: "Aamulla nostettiin merestä kimppu
nilviäisiä. Niiden ruumis on jonkunlainen silinterimäinen säkki, joka
on avoin toisesta päästä; se on väritöntä, läpikuultavaa ainetta,
melkein kuin lasia tai munanvalkuaista. Sen toinen pää oli kova kuin
ihmissilmän kristallilinssi (mutta keskusta oli pehmeämpi), samoin kuin
pääkin, joka liikkui ja tykki säännöllisesti; liikunta oli kuin huulten
aukeilemista ja sulkeutumista. Keskiruumis tykki myöskin, mutta siinä
kiertelevää nestettä ei voinut erottaa. -- -- Leikkasin yhden keskeä
poikki vesilasissa ja nyt jatkuivat samat liikkeet kauvan aikaa
molemmissa puoliskoissa, vaikkakin hitaammin. Kun repäsin
b-päätä, ei eläin näyttänyt millään eri liikkeellä siitä kärsivänsä."
-- -- --
Ja luonnontutkijasta taas luonnonihailijaksi, maalariksi, runoilijaksi!
"Kuinka voisin kuvata merta niin, että se, joka ei ole sitä nähnyt,
saisi siitä elävän käsityksen? -- Ilta oli pimeä ja viileä ja taivas
tähdessä. Valvoin puoleen yöhön saakka ja liitelin kaukana ylhäällä
avaruuksissa, kävellen edestakaisin kannella, joka verkalleen nousi ja
laski, -- Päivällä vaihtelee meren väri taivaan ja ilman värin mukaan.
Kun taivas on jotakuinkin kirkas, on synkän sininen sen pääväri;
lähimmäisillä aalloilla, jotka esiintyvät selvemmin, ovat valopaikat
indigon ja berliininsinisen välistä sinistä, ja varjot melkein mustia.
-- Kun ei myrsky käy ja vaikka vähän kävisikin, ei näy mitään vaahtoa
aaltojen terävillä harjoilla. Kun tuuli on heikompi, niin ovat aallot
silloinkin niin suuret, että laivaa keikuttavat, mutta ne ovat samalla
pyöreät ja verkkasat. Jos tuuli kiihtyy, niin väreilevät suuret aallot,
meri muuttuu läheisyydessä tummemmaksi ja nyt voidaan vihuri nähdä
silmillä, mutta aaltojen muoto ei muutu niin helposti. Jos taivas on
pilvessä, on merikin harmaa ja nyt näkyy parhaiten tuo väreily, joka
alkaa aivan lähellä näennäistä horisonttia, jossa se on pimein,
samoinkuin se on valoisin lähellä laivaa, vaikka varjot täällä ovatkin
räikeämmät ja pimeämmät kuin meri kokonaisuudessaan tuolla kaukana.
Kuutamo ja varsinkin aurinko laskiessaan, kun taivas ja pilvet
moninaisella tavalla vaihtelevat valkoisina, keltaisina, punaisina ja
violetteina, synnyttävät vastaisella puolella meren näköpiiriä
vastaavia värivivahduksia. --"
"Äskettäin kun meri kuohui ja laiva kovasti keinui, näytti siltä kuin
horisontti säännöllisesti olisi laahannut noin 50 à 100 sylen päässä
laivasta palatakseen taas seuraavana hetkenä tavalliseen asemaansa.
Seikka oli se, että aika-ajoittain aina oltiin tuon mutkaisen pinnan
pohjalla, jolloin lähimmäisen suuren aallon selkä muodostui
horisontiksi. Tästä horisonttiviivasta ulottui nyt tuo pienempiin
aaltoihin murtunut pinta melkein tasaisena myötämäkenä aina laivaan
saakka. Oli hyvin vaikeata huomata tätä meren hetkellistä kaltevuutta,
joka synnytti näköhäiriön." -- -- --
"Kun minä syvennyn uskonnolliseen tunteeseen, tai kun se valtaa
mieleni, niin tapahtuu se varsinkin kirkkaina tähtiöinä tai auringon
laskua tai nousua katsellessa, tai kun olen noussut vuoren huipulle ja
annan mieleni levätä siinä taivaan vapaiden ja tuoreiden tuulien
tanssissa, tai kun katselen kukkaa, kristallia tai hyönteistä,
varsinkin suurennuslasilla. -- -- Tahdon minäkin kernaimmin nähdä
Jumalan taivaassa ja minä teenkin sen. Mutta minun taivaani on maailman
kaikkisuus. Sentähden on minulle vapaa tähtiyö myöskin parahin kirkko.
Tahdon nyt nauttia onnesta, ihailla Jumalan suuruutta hänen tekojensa
suuruudessa, Silloin hakee silmäni muutamia usvapilkkuja pimeällä
taivaan kannella ja minä muistan, että se on linnunrata miljoonine
aurinkoineen, annan ajatukseni liidellä edelleen niihin usvapilkkuihin,
joita ainoastaan teleskoopit kykenevät löytämään ja sitten vieläkin
sinne, mihin ihmisen silmä ei koskaan ole tunkenut. Sillä lailla liidän
yhä kauvemmas ja kauvemmas, yhä lähemmä sitä rajaa, jota -- ei ole,
mutta jonka järjellinen (tai järjetön) mielikuvitus on keksinyt. Minä
katselen näin tuota äärettömyyttä avaruudessa, mutta minä nautin
löytäessäni aurinkokunnan kunkin miljoonan auringon ympärillä kussakin
noista miljoonista linnunradoista. Sillä ehdottomaksi käy minulle
silloin vakaumus siitä, että Jumala kaikissa näissä aurinkokunnissa
elää jonkunlaista elämää, joka on verrattavissa meidän omaan
elimelliseen ja henkiseen elämäämme. Mielikuvituksella on näissä sijaa
enemmän kuin kaikkein rohkeimmissa unelmissa. Mutta se sinään, minulle
on vertailu verrattain vähäpätöistä. Sillä tällä suuruudella on
merkityksensä mitattuna ainoastaan kyynärällä tai maan säteellä. Se
suuruus on sanalla sanoen enemmän aineen kuin hengen. Mutta
Jumalalle, Hengelle, persoonalle, jota meillä kutsutaan ihmisten
Isäksi, notkistan minä polveni."
Niin, mistä hän alkaneekin, luonnosta tai lukemastaan -- aina kiertävät
ajatukset tuohon ainaiseen kysymykseen Jumalan immanensista.
On ollut myötäinen tuuli ja on elok. 17 p:nä saavuttu keskelle
Atlanttia paikkaan, joka on pit. 28° 7' ja lev. 45° 16'. Siinä tyyntyy
sää ja meri käy niin lepposaksi, että siinä voisi soutaa pienellä
savolaisvenheellä. Ilta on taas jumalallisen ihana ja yö niin hurmaava,
että on mahdotonta mennä levolle. Laivamiehet alkavat leikkiä kannella
pimeässä ja tekevät kaikellaisia voimistelutemppuja. Soldankin, vanha
akrobaatti, yhtyy leikkeihin. Mutta kun muut ovat menneet levolle,
kiipee hän kajutan katolle, laskeutuu siihen selälleen ja katselee
tähtitaivasta. Linnunrata loistaa eteläpäässään niin kirkkaasti, että
sen valo heijastaa vedestä. Tähdenlentoja näkyy kuin kiitäviä nuolia
oikealla ja vasemmalla.
Hän nukkuu siinä yönsä ja herää aamulla auringon nousuun. Se on
jännittävä hetki; on niinkuin odottaisi merkkiä, jota aijotaan sytyttää
kaukana peninkulmain päässä ja joka vihdoinkin leimahtaa ilmituleen,
vaikka se välimatkan pituuden vuoksi loistaa vaan kuin hehkuva piste
tai tähtönen. Ja nyt ilmaantuu vavahtelevia säteitä, nopeasti toisiaan
seuraten, pilven epätasaiseen reunaan, joka kulkee horisonttia pitkin.
Se ei ole aurinko itse, joka on vielä horisontin alla, ne ovat vaan
murtuneita kultasäteitä. Nyt leviää loisto ikäänkuin hyppien pilvestä
toiseen, toinen syttyen, mutta toinen ei siitä sammuen. Yhtäkkiä
pelmahtaa esiin valokimppuja, mutta aurinkoa ei vielä näy. Katsojan
mieli jännittyy ja hän koettaa säteiden suunnasta arvata paikan, missä
aurinko itse piilee. Silloin hämmästyttää uuden tähden ilmaantuminen,
joka ikäänkuin nykäisten ampuu esiin pilven reunasta; mutta nyt ei se
tähti enää ole kultaa, vaan puhtainta, häikäisevintä auringonvaloa,
valkeaa ja kultaista ja kaikkea yhtaikaa. Ja nyt nousee se esiin ja
valo levähyttelee yhä useampia sädekimppuja; kaikki katoaa sen
läheisyydessä ja kun noin puolet sen ylenevästä kehästä on yläpuolelta
pilven reunaa, näyttää siltä kuin sen alipuoli vuotaisi sen yli. Kohta
näkyy punainen raide hehkuvan kehän ympärillä ja musta ja liikkuva
ympyrän segmentti tanssii sen ympäri niinkuin mikä komplimenttien
tekijä, -- se on komplementtiväri-ilmiö, joka näytäkse. Vähitellen
valuu kulta aalloille, jotka ovat lähinnä laivaa ja siitä edelleen. "Ja
kun minä kerran olen auttanut Phoiboksen näin ylös, niin jaksanee tuo
siitä yletä edelleen ilman minuakin, kunnes kapteeni ja perämies klo 12
tulevat sekstantteineen ja pyytävät häntä laskeutumaan alas."
Elokuun 21 p:nä oli meri taas tyyntynyt ja aaltoili ulappa pitkinä,
leveinä suurenmoisina maininkeina. Siitä alkaa suotuisa tuuli puhaltaa
ja seuraavat päivät muodostuvat mitä ihanimmiksi ajatella voi. Meri on
puhtaan sininen, tuuli tasanen koko päivän, ilma lämmin, mutta ei
painostava. Laiva liukuu tasaisesti ja nopeasti puolitoista
meripeninkulmaa tunnissa. Vesilintuja, jotka muistuttavat kalalokkeja,
mutta jotka ovat suurempia ja väriltään harmaita, uiskentelee meressä,
ja kerran näkyy laivan edessä pari sorsaakin. Se on merkki siitä, että
aletaan lähestyä New Foundlandin matalikkoa. Kuta lähemmä sitä tullaan,
sitä useammin ilmaantuu lintuja. Eräänä päivänä näkyy viisi laivaa ja
yksi niistä tulee suoraan "Veljeksiä" vastaan. Siinä tervehditään
viireillä ja vaihdetaan suurelle mustalle taululle kirjoitetuin
numeroin pituusmitat. Myöskin valaskaloja ilmaantuu laivan läheisyyteen
ja piirustetaan. Kerrankin tulee niitä 3 tai 4 yhdessä parvessa.
Valaskala keinuu aalloilla kuin laiva tahi venhe. -- -- Tuo tunnettu
vesisuihku muuttuu myrskyssä tai tuulessa vaaleaksi vesiusvaksi. Ne
eivät pelkää laivaa, vaan lähenevät sitä iltahämärässä aina 20 sylen
päähän. Se on elokuun 26 päivä.
Seuraavana päivänä selviää Soldanille suunnitelma suureen teokseen
3:ssa, ei, 7:ssä osassa! -- Mitä se tulisi sisältämään, siitä voi saada
jonkunlaisen aavistuksen sisällysluettelosta:
I. Luonnontieteet (fysiikka, kemia, astr., fysiol.) -- II.
Järjestelmän pääaatteen esitys. -- Immanensi. -- 1. Distinktsioneja ja
definitsioneja (joita esitetään välttämättöminä ehtoina tekijän kannan
oikeaan ymmärtämiseen). Kategorioita j.n.e. 2. Kuvaus vallitsevista
käsitteistä ja niiden vaikutuksesta yleiseen tapaan. Slentriaani. --
3. Katsaus uskontoihin. 4. Hengen luonto ja olento useissa luvuissa,
hengen elämä, historian koko johto. -- III. Jumala, meidän suhteemme
häneen. Uskonto, tiede, taide. -- Moraali. Tahdon vapaus. Hyvä ja paha.
Omatunto. Tunne. Usko. Aavistus. -- IV. Seurauksia uskontoon ja
kirkkoon nähden. 1. Kristinusko, historiallinen katsaus siihen
lyhykäisyydessä ja sen historiallinen suhde muihin uskontoihin.
2. Kristinuskon merkitys oikeaoppisen käsityksen mukaan. 3. sama meidän
käsityksemme mukaan. 4. Kristinusko suhteessaan elämän kolmeen
salaisuuteen: a) rakkauteen (hyvyyteen), b) uhrautumiseen ja c) työhön.
5. Kristuksen persoona ja historia. Strauss ja evankeliot. -- Ullman
y.m. Voitto siitä. Vastaväitteiden torjuminen. 6. Tulevaisuuden
uskonto. -- Politiikka y.m. Vapaus, vapaus! Liberté chérie! Kirkon
merkitys ja suhde valtioon. -- V. Seurauksia luonnontieteihin nähden.
Maailman luominen. Voimat. Attraktsiooni ja repulsioni. Sähkö ja lämpö.
Valo. -- Magnetismi. Hypoteeseja substansista. -- Etheri. --
Eläimellinen magnetismi. Uusi lähde kysymyksiin luonnontutkijoille.
VI. Loppumietteätä, Historiallisen kehityksen välttämättömyys ja
vastaansanomattomuus. Vanhoillisuus. Vallankumousten syy ja merkitys.
Uusien aatteiden voitto.
Siis laajasti suunniteltu teos, koko maailmanrakennuksen ja ihmiskunnan
johtavien aatteiden esittämiseksi -- ei ensimmäinen eikä viimeinenkään
laatuaan ja siinä muiden kaltainen, että supistui suunnitelmaansa, --
mutta kaikessa tapauksessa omansa antamaan käsitystä miehen aatteiden
lennosta ja harrastusten suunnasta.
Tiistaina elokuun 28 p:nä ollaan New Foundlandin matalikolla, joka
huomataan siitä, että luoti vetää ainoastaan 50 syltä nuoraa jälessään
ja tuopi pohjalta hiekkaa. Kun sää tyyntyy, aletaan laittaa turskan
pyydyksiä kuntoon ja kun ne ovat vedessä, vedetään toinen toistaan
komeampi turska ylös. Neljällä koukulla saadaan noin viidessä tunnissa
145 turskaa. Filosoofimme saa puolikymmentä hänkin, mutta on hänellä
sen lisäksi onni saada koukkuunsa jättiläiskampela, joka vihdoin ylös
saatuna painaa 5 leiviskää ja on leveydeltään kyynärä ja pituudeltaan
kaksi.
Kuu ollaan juuri kalanpyyntipuuhissa, lähestyy laivaa soutuvenhe
eräästä pyyntilaivasta. Se keinuu kovasti ja katoo aina hetkiseksi
aaltojen väliin. Tulijat olivat portugalilaisia kalastajia
Lissabonista, toivat turskia ja pyysivät niillä vaihtaa jauhoja,
tupakkaa ja muuta hyvää. "Näiden matruusien eli kalastajain kasvot
olivat tarkkapiirteiset ja etelämaalaiset, jommoisia näkee hyvissä
italialaisissa tauluissa. Ne herättivät huomiota siistillä
käytöksellään ja kauneilla miehekkäillä kasvoillaan, joista loisti
aivan erinomainen hyväntahtoisuus ja vaatimattomuus. He puhuivat
kohteliaasti ja tervehtivät lakeillaan. Ainoastaan yksi taisi hiukan
englanninkieltä. Kun he olivat saaneet ryyniä, kääretupakkaa (minäkin
uhrasin neljänneksen kartuusia pienestä varastostani), näkyi selvästi,
että he mielellään olisivat ottaneet ryypynkin; mutta he eivät
pyytäneet, ollen siinä suhteessa vastakohtana hävyttömille
englantilaisille luotseille kanavassa. Kun sitten ryyppy tarjottiin
(juomalasissa), syntyi ilmeinen mielihyvä; mutta useimmat maistoivat
vaan vähän tuosta herkusta, johon he eivät edes näyttäneet liioin
tottuneenkaan, ja kursailivat keskenään arvojärjestyksestä. He olivat
olleet kolme kuukautta täällä ulkona pyytämässä turskaa, joka on tärkeä
ruoka-aine Portugalissa paaston aikana."
Syyskuun 2 p:nä alkaa vihdoinkin taas monen tyynen päivän perästä tuuli
puhaltaa ja laiva pääsee pois New Foundlandin matalikolta, suunnaten
nyt hyvää vauhtia kulkuansa New-Yorkia kohti. Matka lähenee loppuaan ja
päiväkirja myös. Se sisältää yhä mietteitä tuosta samasta suuresta
kysymyksestä ja päättyy seuraavin sanoin:
"Kun me sanomme: jumala on henki, niin voimme me puhua tästä hengestä
ja nimittää sitä Jumalan hengeksi. Tämä Jumalan henki ei kuitenkaan ole
mitään muuta kuin Jumala itse. Mutta tämä Jumalan henki, jos se kerran
on henki, on myöskin sama kuin ihmishenki; sillä henki on vaan yksi,
sillä tavalla, tarkoitamme, että Jumalan henki ja ihmishenki ovat sama
asia."
"Ero syntyy vasta, kun tulee kysymys Jumalasta, jota me palvelemme
uskonnossa: siinä teemme eron sen välillä, jota me kutsumme
jumalalliseksi, ja sen välillä, joka ei ole jumalallista. Ja mitä tähän
_jumalalliseen_ tulee, niin täytyy senkin, hengen yhteyden ja
kokonaisuuden vuoksi, välttämättä löytyä ihmishengessä, joka sisältää
sen kaiken, vaikkakin vaan mahdollisuutena. Ei mitään henkeä ole
_ulkopuolella_ ihmishenkeä; siis on siinä jumalallinenkin, on se, mikä
on palveltavaa ja pyhää."
"Mitä se on, se on toinen kysymys."
Tähän päättyvät päiväkirjan mietteet eikä se sisällä mereltä enää muuta
kuin kuvauksen Ameriikkaan tulosta. Eräänä päivänä ilmoitetaan, että
Sandyhookin majakka on näkyvissä ja Soldan kiipeää kapteenin kanssa
kokkamaston raakapuulle, josta hän nyt näkee ensimmäisen kiinteän
esineen Ameriikan mantereelta. "Se oli kaksiloistoinen majakka, jonka
tulista toinen aina vilkahteli vähäisen väliajan kuluttua. -- Ihana
näky! -- Laiva tuolla alhaalla oli lapsellisen ja samalla niin totisen,
mutta ennen kaikkea kaitasen näköinen. Kun klo 11 istuimme alhaalla
tupakoiden, tuli perämies ilmoittamaan, että nyt näkyy majakka
kanneltakin. Se oli vielä aivan taivaan ja meren rajassa; joka kerta
kun laivamme painui aallon pohjaan, sammui se s.o. upposi mereen,
niinkuin runoilijat sanovat. Siten ilmaantui Ameriikka eteeni
kirkkaasti kimmeltävän tulen tai tähden muodossa."
Mitä toiveita uusi maa hänessä herätti, siitä oli hän jo ennen
eräässä kirjeessä veljelleen tehnyt selkoa. "On oleva ilo ja riemu
päästä lukemaan ja tutkimaan vapaudessa ja uusilla vereksillä
voimilla. Tahdon koettaa päästä Ameriikassa opettajauralle, jos
mahdollista; mieluummin opettajana kemiassa ja piirustustaidossa tai
maanmittauksessa ja semmoisessa, joka on minulle helppoa ja hyvää s.o.,
jota kannattaa tehdä ilman suurta ajanhukkaa. Jos olisin niin
onnellinen, että minä -- kielitaitoni nojalla, kun taidan useita kieliä
-- voisin löytää (tietysti ajan ollen) kelvollisen kirjastonhoitajan
paikan, niin luulen minä, että silloin olisin tyytyväisin. En
kuitenkaan liikoja toivo. Uskon menestykseeni, mutta olen mieli
iloisena valmis mihin työhön tahansa, jota vaan voin tehdä.
Mielilauseeni on oleva: 'Schwarzbrot und Freiheit.' [Ruisleipää ja
vapautta.] Ja viimeisen sanan valta -- se on suurin."
Nukuttuaan hiukan keski-yötä nousee Soldan ylös klo 4:n tienoissa,
juuri kun laiva on tulossa satamaan. "Loistavampaa yötä ja
tähtitaivasta en ole koskaan nähnyt. Puolikuu paistoi kirkkaasti, niin
että sen varjopuolikin näkyi. Oikealla siitä oleva Kalevan miekka oli
kirkkaaksi hangattu ja Sirius muodosti häikäisevän keskustan sillä
puolen taivaan- ja merenrantaa. Viisi majakkaa ja siellä täällä joku
lyhty laivoista, jotka olivat ankkurissa, ja kun oli tultu sopivaan
paikkaan satamassa, annettiin ankkurin mennä ja niin oltiin
New-Yorkissa. Silloin oli syyskuun 13 päivä."
Purjehdusretki, joka näin oli päättynyt, oli niinkuin jo on mainittu,
ollut kaikin puolin mieluinen varsinkin siihen nähden, että matkustaja
koko ajan oli minkään häiritsemättä saanut tehdä mielityötään lukemista
ja kirjoittamista. Vaan ennen kaikkea oli hän päässyt selvyyteen
itsensä kanssa. Hänen maailmankatsantokantansa oli vakaantunut varmalle
pohjalle ja hänen fllosoofiset mietteensä olivat saaneet syvyyttä ja
voimaa. Niinkuin jo tässä julaistuista otteista näkyy, olivat hänen
aatteensa monestikin alkuperäiset ja sanansa sattuvat. Tuota suurta
suunnittelemaansa systeemiä ei hän tosin koskaan saanut loppuun
kehitetyksi ja valmistetuksi. Syynä siihen oli kai etupäässä se, että
hän, niinkuin jo näkyy hänen päiväkirjastaan Atlantilla, oli niin
sanoakseni lyyrillinen filosoofi. Siinä oli hänen voimansa ja
heikkoutensa ajattelijana. Aatteet pyrähtävät yht'äkkiä lentoon,
nousevat korkealle ja niille avautuu laajoja näköaloja, mutta kun ne
eivät pysy kauvan yhdessä paikassaan, ei kartta kuletuista taipaleista
ole yhtenäinen. Mutta lyyrillisen kyvyn ominaisuuksia on toiselta
puolen välittömyys ja taipumus elämään mukana aatteissaan. Kaikki,
mistä Soldan tuli selville ja mitä huomasi oikeaksi ja todeksi, pyrki
hän sovittamaan takaisin itseensä, niinkuin se oli hänestä itsestään
lähtenytkin. Hänen ajattelemisensa tulokset muuttuivat siten ohjeiksi
hänen omalle elämälleen. Mitä hän siten filosoofina mahdollisesti
kadotti, sen voitti hän ihmisenä. Jokainen löytämänsä uusi totuus oli
aina uusi askel sisällisen jalostumisen tiellä. Perinpohjaisemmin kuin
koskaan ennen sai hän Atlantin matkallaan antautua tämän tien suuntaa
selvittelemään. Se suunta oli kyllä muuttunut paljon entisestään, se ei
ollut se, mitä sovinnainen teologia kulki, mutta pysyi pääpiirteissään
samana, mikä aina oli ollutkin: kristillisenä pyrkimyksenä oikeuteen ja
totuuteen. Eikä hän tältä tieltä Ameriikassakaan hairahtunut.


12.
Ensimmäiset vuodet Ameriikassa.

_Ensimmäinen päivä Ameriikassa. -- Etsii turhaan työtä New-Yorkissa. --
Opettajana Newarkissa. -- Arvostelua Ameriikan oloista. -- Ikävyyttä ja
alakuloisuutta. -- Jatkoa mietteihin merellä. -- Ystäviä Filadelfiassa.
-- Fredrika Bremer. -- Kemianopettajana Cambridgessa. -- Jenny Lind. --
Keksintö. -- Perustaa tehtaan. -- Lähtee Pennsylvaniaan_.
Satamaan saavuttuaan lähti Soldan -- eli Dalson, joksi hän nyt kutsui
itseään -- maihin kapteenin kanssa, suunnaten kulkunsa "Broadwayhin",
joka on New-Yorkin pääkatu. Vähääkään välittämättä hänen puhtaista
vaatteistaan, "joissa hän on kuin gentlemanni ikään", tuuppivat
vastaantulijat häntä oikealta ja vasemmalta, ikäänkuin tahtoisivat
sanoa: "Sinä näet, hyvä ystävä, että meillä on täällä kova kiiru,
meillä on business to attend" [asioita, jotka odottavat], ja me kyllä
selittäisimme sinulle, mikä on ero mietiskelijän ja liikemiehen
välillä, mutta siihenkään ei meillä ole aikaa; sentähden tuupimme me
sinua ja sinä varmaankin ymmärrät, mitä se merkitsee.
Kun on tottumaton kävelemään, hakee hän istumapaikkaa ja löytää vaivoin
tavaroista vapaan rapunnurkan, jonka nenällä kahareisin ratsastaen
levähtää hetkisen pitäessään joukkojensa tarkastusta. Neekereitä
olkihatuissa ja mustissa takeissa vilisee siinä vähemmin hienojen
naisten joukossa omnibussien välissä ja ympärillä, jotka ovat kirjavia
ja kullattuja ja ulkoa ja sisältä täynnä kuvia ja osoitteita. Hänellä
on taskussaan 1 1/2 dollaria ruotsinrahaa ja kuningas Oskarin kaunis
muotokuva kiiltää uutena molemmista rahoista. Erään vaihtajan puodista
saa hän maan rahaa toisesta, ostaa sikarin, sytyttää sen, istuutuu taas
ja töllistelee. Kaasulamput sytytetään ja ympäristö alkaa nyt näyttää
hiukan runollisemmalle. Hän hakee käsiinsä hotellin ja juo teetä.
Siellä on siistiä, mutta jäykkää, ja tee maksaa puoli dollaria. Sitten
menee hän kotiinsa s.o. laivaan ja lopputulos on seuraava: "Päivä,
ensimmäinen päiväni Ameriikaasa oli ikävä."
Se oli esimakua Ameriikasta yleensä, sillä sen suurempaa hauskuutta ei
se juuri jälkeenpäinkään tarjonnut. Puolitoista dollaria oli Soldanilla
rahaa, mistä hän jo ensi päivänä kulutti yli puoli dollaria teehen ja
tupakkaan. Ei sellaisella pääomalla panna suurtakaan liikettä alkuun,
ja vaikeaa olikin alku. Jo siihen aikaan oli siirtolaistulva
Ameriikkaan niin suuri, ett'ei hänen onnistunut saada mitään tointa,
vaikka hänellä oli hyvät todistukset ja taskut täynnä erinomaisia
suosituskirjeitä ja vaikka hän kohta tapasi ystäviä ja tuttavia, jotka
häntä koettivat auttaa alkuun. Jo seuraavana päivänä tulonsa jälkeen
haki hän näet käsiinsä erään mr. Harriksen, jonka tuttavuuden hän oli
tehnyt Giessenissä ja jolla oli kemiakoulu ja laboratorio New-Yorkissa,
ja asui tämän luona ne kolme viikkoa, jotka oleskeli New-Yorkissa,
turhaan leipätointa hakien kivipainoissa, topograafisissa toimistoissa
ja sen semmoisissa. Toinen tuttava oli ruotsalainen professori Pehr
Erik Bergfalk, jolle hänellä oli Ruotsista suosituskirjeitä. Vieraiden
apuun turvaaminen ei kuitenkaan ollut hauskaa. Päiväkirjassaan
kirjoittaa hän saaneensa tuntea "nöyryytystä köyhyyden vuoksi, jota
ihmeellisen väärinkäsityksen tähden pidetään häpeällisenä. -- Minulle
annettiin raha-apua, kun ei ollut muuta apua, ja sitten oltiin
pulassa siitä, kuinka sen tulisi tapahtua. Väärää ritarillisuutta.
Eivät ymmärtäneet Kommosen tavoin sanoa: 'Niin paljon voin
minä antaa sinulle niin ja niin pitkäksi aikaa.' Mutta mitä onkaan
englantilaiseen jäykkyyteen pinttynyt ameriikkalainen tuollaisem
talonpoikaispojan rinnalla!"
Pariisissa oli Soldan, niinkuin jo ennen on mainittu, tutustunut
erääsen professori Nortoniin, jolla oli poikakoulu eli n.k. "College"
Newarkissa Delawaren valtiossa, muutamain tuntien matkan päässä
New-Yorkista. Kun ei maailma muualla valjennut, kirjoitti hän tälle ja
tarjoutui opettajaksi hänen kouluunsa. Kutsut heti saatuaan saapui
Soldan lokakuun 19 p:nä Newarkiin.
Newark oli siihen aikaan pieni maaseutukaupunki Delawaren valtiossa.
Sen asukasluku oli kuusisataa, joista suurin osa oli presbyterejä ja
metodisteja. Koulu oli yksityinen ja huonoissa asioissa. Se oli sen
ajan korkeampia Ameriikassa ja oli olevinaan yliopisto, mutta ei
vastannut enempää kuin meikäläistä kimnaasia. Siinä oli vaan
kolmekymmentä oppilasta, ylioppilasta, koska sitä ei kannattanut mikään
uskonnollinen lahko, joka muuten oli tavallista ja tarpeellista
Ameriikassa. Palkka, jonka Soldan siinä sai, oli senvuoksi mitätön
nälkäpalkka. Sen lisäksi täytyi hänen asua samassa rakennuksessa
poikain kanssa, jotka olivat laitoksen hoidossa. Huone oli pieni,
epäsiisti ja epämukava ja hän viihtyi siinä huonosti, kun ei voinut
tehdä työtä niinkuin olisi halunnut. Kohta tulonsa jälkeen oli hän
vielä vähällä kuolla häkään. Usein hänen oli kuin olisi hän siirtynyt
takaisin kadettikouluaikoihin.
Ikävintä oli hänestä kuitenkin se, että henkinen ilmanala oli kokonaan
toinen kuin mitä hän oli toivonut Ameriikassa tapaavansa. Noin puoli
vuotta tulonsa jälkeen kirjoittaa hän Hedlundille: "En ole vielä
ollenkaan koteutunut uudessa maailmassa ja suuresti epäilen, että se
koskaan tulee tapahtumaan. En pidä koko siitä henkisestä ilmanalasta,
jota täällä hengitetään mihin vaan kääntyy. Varsin harvat ovat
tuttavani, eikä yksikään heistä kykene silmäilemään yli maanosien ja
kansain olojen. Heillä on kyllä jonkunlaista yleistä sivistystä ja he
ovat kyllä sen verran perehtyneet useimpiin tieteenhaaroihin, että
häikäilemättä käyttävät termejä, eivätkä aja kiinni, vaikka
vaikeampikin kysymys tulee vastaan; josta saavat kiittää monia aineita,
joita niissä luetaan. Tekisi mieleni kuvata jotain täkäläistä