Aatteiden mies: Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä - 05

vaahtona tuulessa kuohuvat. Ihmiset ovat kuin kaloja tuossa meressä.
Etäämpänä lännessä loistaa Pietarin kaupunki auringon paisteessa.
Etualalla näkyy talonpoikia pesemässä hevosiaan talon kaivolla.
Olot ovatkin melkoisesti muuttuneet, synkkämielinen itsensä tutkija ja
huoliensa hautelija on muuttunut tyytyväiseksi taiteilijaksi, joka taas
maalarin silmillä maailmaa katselee.
Hänen elämänsä on tehnyt kokokäänteen. Hän on päässyt oikealle alalle,
noiden lähteidensä ääreen -- lähelle isänmaataan ja kotiaan, joskaan ei
siellä vaikuttamaan, niin siellä kuitenkin vaikuttimia vastaanottamaan.
Hän on Keltun suomalaisessa pitäjässä 20 km Pietarista johtamassa
kesäleirissä olevan insinöörikoulun upseeriluokan töitä. Hän on myöskin
tavannut veljensä, tyhjentänyt sydämmensä, saanut muitakin ystäviä,
saanut luottamusta itseensä ja päässyt mieleiseensä työhön, "Koko
maailma näkyy hymyilevän minulle!" sanoo hän.
Toimi, jonka hän on saanut, antaa hänelle jotakuinkin hyvän
toimeentulon, mutta ei kuitenkaan vie aikaa omilta luvuilta ja omilta
harrastuksilta. Hänen tulee olla 10-12 tuntia viikossa luokalla
kuuntelemassa prof. Solovjeffin luennoita kemiassa ja fysikassa, sekä
valmistaa samoja aineita kotona, voidakseen astua katederiin, jos
tarvis niin vaatisi. Tutkintojen aikana touko- ja kesäkuussa on hänen
oltava apuna oppilaita tutkittaessa. Kesän aikana saa hän seurata
insinööreiksi aikovia jonnekin maalle. Muita velvollisuuksia ei hänellä
ole.
Ja hän käyttää aikaansa jo ensimmäisenä kesänä tehdäkseen suuria
suunnitelmia lukujansa varten. Kuinka perinpohjaisesti hän aikoo käydä
käsiksi asiaan, se näkyy "lukujärjestyksestä", jonka hän laatii ja
hyväksyy, jota hän sitten osaksi seuraakin läpi koko elämänsä ja josta
ovat tuloksena lukemattomat muistikirjat, vihkot ja paksut nidokset.
Siinä on m.m. määrätty muistiinpanojen tekemistä varten eri vihkonen
filosofialle, toinen runoilijoille, kolmas historioitsijoille j.n.e.
Estetiikka, fysiikka, kemia, geognosia, kielet j.n.e. saavat kukin eri
vihkonsa, -- onpa yksi määrätty sukkeluuksia ja laulunpätkiäkin varten.
Maalauskin pääsee taas vauhtiin. Tältä ajalta on useita hauskoja
piirustuksia ja päiväkirjassa vähäväliä selontekoja aiheista. Maalaus,
soitto, kirjat -- ja suomenkielen kuuleminen -- tuottavat hänelle aivan
erikoista hauskuutta. Hän seurustelee ahkerasti talonpoikain kanssa,
ottaa osaa heidän pitoihinsa, nauttii heidän sukkeluuksistaan, tanssii
ja soittaa tanssimusiikkia.
Palattuaan syksyllä Pietariin hankkii hän itselleen hyvän asunnon ja
ryhtyy innolla töihinsä. Paitse jo mainituita virallisia tehtäviään ja
paitse maalausta ja viulunsoittoa, antaa hän yksityisopetusta m.m.
kemiassa. Kaikista suurimman osan aikaansa viettää hän kuitenkin
kokeita tehden sekä kotonaan että yliopiston laboratoriossa, jonne
tullakseen hänen täytyy soudattaa itsensä Nevan yli Vasili-Ostrovaan
tai kulkea jalkaisin kolmen kilometrin matka. Kemia huvittaa häntä
päivä päivältä yhä enemmän. Kemia on opettanut minut tuntemaan Jumalan,
kirjoittaa hän ja kun hän tekee kokeitaan yliopiston laboratoriossa ja
saa pienen räjähdyksen aikaan, jolloin huone täyttyy valkoisella
savulla, kuvailee hän olevansa Faust, joka lumoo henkiä ja miettii
luonnon salaisuuksia.
Näiden töiden viehätystä lisää vielä se, että hänellä on varma
päämäärä. Hänen suosijansa Solovjeff, joka on vanha ja heikko, tahtoo
kernaasti tehdä hänet jälkeläisekseen ja silloin tällöin toimittaakin
hän jo kemian- ja fysikanprofessorin tehtäviä. Insinööri-luutnantti
kulkee suurin askelin loistavaa, vakavaa tulevaisuutta kohti --
sota-akatemian professorin virkaa.
Joka vuosi on hän tilaisuudessa matkustamaan kotiinsa, oleskelee
vanhempain ja sisarien luona Lappeenrannassa, sekä kesällä että
talvella, tekee purjehdusretkiä Laatokalla, tekee kerran pitkän
huvimatkan Käkisalmen, Sortavalan, Impilahden, Pitkänrannan, Ruskealan,
Uukuniemen, Punkaharjun ja Parikkalan kautta Lappeenrantaan. Hän ottaa
vilkkaasti osaa isänmaan asioihin sikäli kuin niitä siihen aikaan
harrastettiin, seuraten tarkasti Saimaa, joka näinä vuosina vv. 1843-47
oli ylimmillään. Hän siteeraa päiväkirjassaan Snellmannin kirjoituksia
m.m. Kuopion uuden kymnaasin perustamisesta. Toisen kerran mainitsee
hän kirjeessä veljelleen (26.4.1847): "Kommonen (eräs hänen tuttavansa)
on paljon muuttanut entisiä itsekkäitä tuumiaan -- hän hyväksyy,
vaikkakaan ei suoraan ja avonaisesti Snellmannin opin siitä, että
yhteinen hyvä on tärkeintä." "Olen kuullut erästä pastori Walteria ja
tullut selville siitä ihanasta sopusoinnusta, joka on kristinuskon
aatteen ja uusimman filosofian välillä." Tämä viimemainittu lause on
kuin ensimmäinen välähdys siitä kysymyksestä, jonka valaisemiseksi hän
sittemmin koettaa työskennellä.
Ollen hyvin likeisessä yhteydessä Pietarin suomalaisten kanssa --
m.m. kirkkoneuvoston jäsenenä -- ja seurustellen ahkerasti sukulaisensa
rovasti Sirénin perheessä, tapaa hän siellä kaikki etevämmät
suomalaiset, jotka oleskelevat Pietarissa tai siellä käyvät, m.m. M.A.
Castrénin, E. Lönnrotin ja H. Kellgrénin. Erään Castrénin Pietarin
tiede-akatemialle lähettämän kirjeen matkoiltaan Siperiassa Samojeedien
luona käänsi Soldan saksaksi.
Hyvä tuttava oli hänellä myöskin puolalainen maalari Budkovsky, jonka
kanssa hän jonkun aikaa asuikin yhdessä v. 1845 ja joka on maalannut
hänen muotokuvansa. Eräässä kirjeessään mainitsee Soldan, että
Budkovsky keväällä 1845 matkusti Helsinkiin viemään sinne maalaamaansa
Castrénin muotokuvaa sekä useita satoja kappaleita kivipainoksia
Lönnrotista. Myöskin joidenkuiden suomalaisten runoniekkain kuvat oli
Budkovsky piirtänyt.
Mutta parhaan ystävänsä sai hän kuitenkin Uno Cygnæuksesta, joka
palattuaan Sitkasta oli asettunut opettajaksi Pietarin suomalaiseen
kirkkokouluun. Hänkin asui jonkun aikaa Soldanin luona.
Helmikuussa 1846 kirjoittaa Soldan kotiinsa, että Uno Cygnæus on
hänelle kallisarvoisin kaikista ihmisistä, joita hän tähän saakka on
maailmassa tavannut, ja hänen seuransa on opettavaa ja miellyttävää,
Suuri oli nähtävästi Cygnæuksen vaikutus Soldaniin. Cygnæus oli monessa
suhteessa avannut hänen silmänsä, vaikka hän toiselta puolen olisikin
toivonut, että Cygnæus olisi avomielisemmin häntä ja hänen
heikkouksiaan arvostellut. Sillä hänestä olisi ollut virvoittavaa oppia
tuntemaan itseänsä, vaikka pahoiltakin puolilta. Mitä Cygnæukseen
tulee, on hän Soldanin mielestä siinä suhteessa perin pohjin muokattu
ja "ins Reine gebracht". Perustus, pohja on hänessä vakaantunut,
vaikkakin muille vaikeasti käsiinsaatavissa. Cygnæus on ollut minulle
opettavampi kuin kenties kukaan, kirjoittaa hän. Hän on kuin syvä, syvä
kaivo; jossa on kristallin kirkasta vettä. Hän on täydestä
vakaumuksestaan uskonnollinen ja hänen uskonsa on elävä ja vaikutuksen
haluinen, joskaan se ei vähemmissä erityisseikoissa kestäisi koetusta.
Ero hänen ja minun opin-kappaleissa (joka ehkä ilmaantui enemmän
termeissä kuin muualla) näkyy häntä vaivaavan -- minua taas ei
ollenkaan. -- Hänen käytöksessään oli etevämmyyttä -- ei koskaan
sanoissa tai tavoissa, vaan ajatuksen tasaisuudessa ja siveellisesti
ylevässä soinnussa. Hänellä ei ole mitään loistavia puolia ollenkaan,
mutta itse ydin on loistava jalokivi!
Cygnæuksen ja Soldanin seuraan oli liittynyt pari kolme muutakin, eräs
tohtori Pipping ja eräs Löfström. Vielä kaukana vieraalla maallakin
Soldan näitä muistelee. Eräässä kirjeessään ruotsalaiselle ystävälleen
S.A. Hedlundille kuvaa hän tätä aikaa seuraavin sanoin:
"Olen kaiken ikäni elänyt hyvin erilläni siitä, mitä tavallisesti
sanotaan maailmaksi. Minussa heräsi jo tavallista aikaisemmalla
ijällä halua lukuihin, vaikkakaan minä en koskaan oppinut niitä
järkiperäisesti hoitamaan. Minulla oli viimeksi vv. 1845-47 se
arvaamaton onni, että sain nauttia eräiden kansalaisteni mitä puhtainta
ja sydämmellisintä ystävyyttä, jotka ystävät samalla olivat ainoa
seurani! Meitä oli neljä toverusta: oikeauskoinen pappi ja samalla mies
-- niin puhdas kuin Franzén. Jos tapaat jonkun, joka tuntee Uno
Cygnæuksen -- niin on hän arvosteluni oikeaksi todistava. Hänen nimeään
ei kuitenkaan ole asetettava yhteyteen minun nimeni kanssa. [Soldan
piili silloin Ruotsissa maaseudulla, eikä tietysti tahtonut
valtiollisena pakolaisena saattaa ystäviään välikäteen.] Toinen oli
matematikko, kemisti ja materialisti (Pipping). Hänen sielunsa oli
vetykaasua, tai oli hän ainakin joku semmoinen ilmiö kuin on lämpö,
sähkö tai jotain semmoista; Kristus ei voinut hänen väitteensä mukaan
sentähden käydä veden päällä, että hänen 'ominainen painonsa oli
mahtanut olla 1:n paikoilla.' Kolmas oli filosofian maisteri ja hiukan
perehtynyt filosofiaan (Hegel, Snellman). Viime mainitun, joka oli
meistä nuorin, sinä ehkä tunnetkin. Hänen nimensä on Löfström. Hänet
erotettiin yliopistosta joksikin aikaa syystä, että hän parin muun
ylioppilaan kanssa Helsingistä oli saapunut Upsalaan tuohon tunnettuun
ylioppilaskokoukseen. Me tulimme säännöllisesti yhteen määrättyinä
päivinä viikosta ja juttelimme yökaudet. Luonteiltamme ja erityisiin
taipumuksiin nähden olimme me niin erilaisia kuin neljä ilmansuuntaa,
ja kuitenkin pidimme yhtä niinkuin 'Hand and Glove'."
"Voit helposti ymmärtää, mikä se tällaista yhteyttä pitää yhdessä. Se
on -- totuus. Ei tuo jo kerran löydetty, vaan tuo aina _etsittävä_
totuus. Me olimme kuitenkin näissä seurusteluissamme, keskellä
barbarisuuden pääkaupunkia, luoneet itsellemme omantunnon-vapauden,
joka oli _täydellinen_. Jokainen sai tyhjentää sydämmensä aina
viimeiseen pisaraan. Sielumme lepäsivät toisinaan vierekkäin niinkuin
neljä lähdettä, jotka ovat läpikuultavia aina viimeiseen pisaraan. --
Minusta ansaitsee tämä suhde tulla psykoloogisena havaintona
mainituksi."
"Tässä koulussa opin minä varsinkin yhden taidon, jota pidän hyvin
suuressa arvossa, mutta jolla ei jokapäiväisessä elämässä ole äyrinkään
arvoa. Se taito on taito puhua niinkuin ajattelee. Se muuttui meille
kuitenkin jokapäiväiseksi nautinnoksi, ja kaikkea nautintoa seuraa
rangaistus. Suuri kykenemättömyys seuraelämään semmoisena kuin se
ilmenee visiteissä, huveissa, tansseissa y.m. tuli siitä osaksemme. Nuo
minulle unhottumattomat ukkoset ovat nekin monet kerrat otsansa orteen
iskeneet."
Ystäväpiiri oli kuitenkin pari vuotta koossa pysyttyään hajoava
Soldanin ulkomaanmatkan vuoksi. Aate tähän hänen koko tulevaisuuttaan
ratkaisevaan matkaan oli herännyt jo v. 1845, jolloin hän esitti sen
päällikölleen. Päällikkö samoin kuin professori Solovjeffkin oli
tuumaan taipuvainen ja käski laatimaan matkasuunnitelman, Jo parin
viikon kuluttua olikin Soldanilla matkareitti valmis: Berlin -- Giessen
-- Sweitsi -- Reinin matka -- München -- Dresden -- Leipzig -- Wien --
Prag -- ehkä Pariisi ja Lontoo, jonka hän hyvillä toiveilla esitti
asianomaisille. Kaikkinaiset esteet vaikuttivat kuitenkin, että asia
vasta paria vuotta myöhemmin esitettiin keisarille.
Vasta toukokuun 18 p:nä 1847 on hän tilaisuudessa kirjoittamaan
kotiinsa ilosanoman matkan toteutumisesta:
"Tulin eilen kotiin klo 7 j.p.p. ja löysin pöydältä kirjenipun, jossa
on kutsumus päällikön luo. Lensin sinne, hän tahtoi 'toivottaa onnea'.
Hänen Majesteettinsa on vahvistanut Suuriruhtinaan päätöksen. Minä saan
lähteä matkalle heinäkuun 13 p:nä kahdeksi vuodeksi. -- Ehdot ovat
vielä paremmat kuin osasin toivoakaan. Iloni siitä oli ääretön. Uskoni
on auttanut minua; muuta se ei voi olla. Tahdon ilahduttaa teitä
kaikkia. '_Soldanin perheessä ei ole koskaan sellaista onnea
tapahtunut_'." Hän kutsuu tuota matkalle lähtönsä päivää, syntymisensä
-- uudesta syntymisensä päiväksi; ja aivan erityistä iloa tuottaa
hänelle se, että hän nyt saa vaihtaa sinellin palttooseen. "Minut
valtaa kummallinen helpotuksen tunne, ajatellessani palttoota; melkein
samallainen kuin se, jonka tuntee vapaudessaan arestista, tai kun ensi
kerran menee ulos raittiiseen ilmaan taudin jälkeen."
Ennenkun hän kuitenkaan pääsi lähtemään ulkomaille, täytyi hänen käydä
hautaamassa isänsä. Melkein samana päivänä kuin hän sai tiedon
ulkomaan-matkansa onnistumisesta, tuli tieto isänkin kuolemasta.
Siitä on päiväkirjassa seuraava muistiinpano 17 p:ltä toukokuuta 1847.
"Helatuorstaina kuoli 65 vuotias, surullisen elämän ja 3 vuorokautta
kestäneen ankaran taistelun jälkeen sanomattomia tuskia kärsien."
Niinkuin jo usein ennen on mainittu, oli ruununvouti Soldan lähtenyt
köyhästä kodista ja ahtaista oloista, niin ahtaista, että yksi hänen
veljistään vielä vanhanakin, ollen talonpoika Uukuniemellä, kärsi kovaa
puutetta. Ankarilla ponnistuksilla oli hän päässyt virkauralla
kohoamaan ruununvoudiksi saakka, mutta ei hänellä näytä olleen yhden
ainoan päivän rauhaa aineellisista huolista, vanhoista ja uusista
veloista. Ukko oli epäkäytännöllinen mies ja teki huonoja kauppojakin.
Ollen aina helppo ja herkkäuskoinen oli hän joutunut apulaistensa ja
kirjuriensa kautta vaillinkeihinkin, jotka yhä lisäsivät taakkaa.
Millaiseen pulaan hän lopulta oli saattanut itsensä, se näkyy eräästä
Augustin kirjeestä Kallelle (Pietari, 28.1.1845), joka kirje samalla
kuvaa silloisia virkamiesolojakin Itä-Suomessa: "Isä oli kotona
käydessäni useita päiviä Viipurissa. Kuvernööri ehdotti hänelle, että
hän jättäisi eronhakemuksensa ja isä puolestaan ehdotti, että
kuvernööri hankkisi hänelle jälkeläisen, joka tahtoisi ostaa talon (ja
viran) 2 tuhannesta hopearuplasta, johon vastattiin: 'Minä tahdon
koettaa.' -- Isän virkaero, jos se vaan voi näin tapahtua, lienee paras
ratkaisu. Minua aavistuttaa, ett'et sinä ollenkaan tiedä, missä
pihdissä hän tätä nykyä on. Hänhän on kauvemman aikaa käyttänyt
Benbackin kirkonrakennusaineita, joka nousee noin tuhanteen hopiaiseen,
ja hän _istuu_, niinpiankun siitä tulee kysymys s.o. nyt kohta, tai
keväällä. Ei siis ole valittavana täysi tai puolitäysi eläke -- vaan
kysymys on siitä, saako hän mitään. Mitä Herran nimessä on nyt tehtävä?
En näe mitään sarastusta, en mitään tietä tämän summan saamiseen,
vaikka vankeuskin uhkaisi. Ainoa keino lienee kauppa -- semmoinen kuin
tuo jo mainittu. Mutta ei ole otettava orrelta se mies, joka voisi
täyttää kaikki ehdot, joka näet olisi tuo juuri kuvernöörin virkaan
aikoma ja joka samalla olisi niin ahne sitä saamaan ja niin rahakas,
että hän heti paiskaisi pöytään sen, mitä tarvitaan, nimittäin 2
tuhatta hopeaista --!"
"Olen miettinyt kirjoittaa minä puolestani jonkunlaisen armokirjeen von
Kothenille ja pyytää häneltä suojelusta tässä asiassa, kuitenkaan
puhumatta tuosta yhdestä erityisen pahasta (josta hän ei vielä tiedä),
mutta olen niin kahdella päällä enkä tiedä, auttaako se mitään. En
todellakaan tiedä, lähetänkö vai enkö sellaisen (jo alotetun) kirjeen,
joka sisältää: ensiksi hiukan kohteliaisuuksia (litet krus) ja
selitystä siitä, että minä käännyn ihmisystävän puoleen -- että
kaikki epäilykseni ovat haihtuneet, sittenkun olen nähnyt tuon
sydäntäsärkevän, aivan lohduttoman surun siellä kotona j.n.e. --
Kaikki tämä järjestettynä niin hyvin kuin olen voinut, ja sitten pyyntö
hänen suojeluksestaan -- sekä motiivit hänelle, kuvernöörille, ja hänen
omalletunnolleen. Stark sanoo tuntevansa hänet hyvin ja tietävänsä
hänet ihmisystävälliseksi mieheksi, joka kyllä osaa asettua toisen
asemaan."
Lähettikö Soldan kirjoittamansa armokirjeen perille, en tiedä, mutta
erota virastaan täytyi ruununvouti Soldanin. Istumaan ei hän tosin
joutunut eikä tarvinnut eläessään tehdä pelättyä vararikkoakaan, mutta
virkaero hänet kuitenkin lopullisesti mursi.
Viimeiset voimansa ponnistaen oli hän kuitenkin saanut lapsensa
eteenpäin autetuksi, viime vuosina ainoastaan poikansa Augustin avulla.
Vanhimmasta pojasta tuli lääkäri, Augustista, perheen toivosta ja
nerosta, oli tullut upseeri ja tyttäret saivat sen-aikuisiin oloihin
nähden hyvin huolellisen kasvatuksen, nauttien opetusta Viipurissa ja
Pietarissakin. Isän kuoleman jälkeen muuttivat he äitinsä kanssa
Kuopioon ja perustivat siellä naiskoulun. Yksi tyttäristä Augusta on
tunnettu maalarina ja toinen Edla oli ensimmäisiä opettajia Jyväskylän
seminaarissa.
Millainen muuten oli tämä koti, jossa Augustkin toisena
Pietarin-kautenaan silloin tällöin oleskeli, siitä on Kalle Soldan
antanut kuvan eräässä kirjeessä (1.1.1842):
"Isä on reipas ja terve ja kaikin puolin entisensä kalttainen, paitse
mitä ikä ja huonot asiat vaikuttavat. Antaa lainoja epävakaisten
saamisten varaan -- ei pidä tarpeeksi lukua oikeutetuista
sporteleistaan, on olevinaan tarkka, mutta toimii usein niin kuin
olisi hän rikas mies. Kuitenkin eletään meillä nyt kotona niin
muista erillään ja köyhästi, että kuka tahansa Lappeenrannassa voi sen
huomata. -- -- Äiti ei ajattele muuta kuin lapsiaan ja heidän onneaan.
Itse on hän yksinkertainen, vanhan kansan mummo -- vaatimattomampi kuin
ennen -- nöyrtynyt kohtalon alle -- vaan olisi hän kuitenkin
onnellisempi, jos hänellä olisi enemmän uskonnollista tunnetta. --
Aleksandra auttaa Augustan koulunkäyntiä sillä vähäisellä säästöllä,
jota hän saa kotiopetuksestaan. On onni, että Aleksandra rakastaa hyvää
kirjallisuutta -- josta kuitenkin on puute meillä köyhyyden vuoksi ja
muilla sivistymättömyyden vuoksi. Kukkais- ja puutarhaviljelys antaa
meille paljon aihetta iloon, aihetta puheluun ja hauskempaan
toimintaan. Sisällä on paljon kukkia, jotka luovat jonkunlaista
hauskuutta huoneihin, vaikka huonekalut yhä huononevat ja vanhenevat.
Huoneet ovat kuitenkin lämpimät, vaikka näyttävätkin huonoilta.
Ulkoapäin on talo siistin näköinen, sillä kadun puolelta se vuorattiin
laudoilla ja maalattiin keltaisella öljyvärillä. Kun Saimaa on tyyni ja
kirkas ja aurinko laskee kultapilviin Voisalmen taa ja ruusut ja
reseedat tuoksuvat ja vanhukset istuvat ikkunassa ja katselevat
puutarhaan kuunnellen Aleksandran soittoa pianon ääressä -- silloin on
hauska, vaikka kaihomieltä ja kaipausta ehkä soikin sävelissä.
Lahdelta näkevät he ehkä jonkun saariretkyeen, joka palaa kotiin
kahvipannuineen, kuppeineen ja tyytyväisine kasvoineen, ja ajattelevat
silloin: ehkä mekin kerran vielä pääsemme parempiin varoihin kuin nyt.
Ja minä sanon: he ovat kuitenkin rikkaita -- sillä heillä on monta
vanhan kansan hyvettä, jotka korvaavat eleganssia ja hienompaa
sivistystä."
Ruununvouti Karl Gustaf Soldan haudattiin Lappeenrannassa 31 p:nä
kesäkuuta 1847. Erinomaisen rakas oli hänen muistonsa perheelle ja
August puhuu hänestä tavattoman lämpimin sanoin: "Me perimme hänen
puhtaan, hyvän tahtonsa ja me itkimme kiitollisuuden kyyneliä hänen
haudallaan. Mutta me perimme häneltä vielä muutakin -- keinot onneen
tässäkin maailmassa, joita hänellä itsellään ei ollut, mutta jotka hän
hankki meille monien ja kovien ponnistusten kautta. Rauha hänen
tomulleen! Ett'en koskaan unohtaisi sitä hetkeä, kun pidin
kättäni hänen kylmällä otsallaan jota aurinko vielä kerran tervehti ja
lämmitti!"
Kohta hautajaisten jälkeen täytyi Augustin lähteä takaisin Pietariin.
Kuukauden päivät sen jälkeen tekee hän viimeisiä valmistuksia matkaansa
varten ja kirjoittaa hyvästikirjeitä, joista näkyy, millä silmillä hän
tätä matkaansa katseli ja kuinka suureksi hän sen merkityksen arvasi.
Eräs kirjeistä sisar Karoliinalle Petäjävedellä on näin kuuluva:
"Tätä kirjettä alottaessani koittaa minulle yksi tärkeimmistä päivistä
luultavasti koko elämässäni. Klo on 12 ja l:n välillä yöllä lauvantaina
4 p:nä heinäkuuta. Alotan siis tänään klo 4 j.p.p. kaksivuotisen
ulkomaanmatkani! -- -- Kuinka paljon olisikaan minulla keskustelemista
kanssasi onnestani, tuumistani, toiveistani, suruista ja iloista,
maasta ja taivaasta! -- -- Höyrylaiva 'Der Preussische Adler' kulettaa
minut Kronstadtista, jonne lähden pienemmällä laivalla, Stettiniin.
Sieltä tullaan rautatietä Berliiniin. Oltuani siellä noin kuusi
viikkoa, matkustan minä Sachseniin (Erzgebirge, Saksilainen Sveitsi) ja
sitten Harzin vuoristoon, pysähtyäkseni viimein Giessenin kaupunkiin,
ei kaukana Reinistä Hessen-Darmstadtissa, jossa on kuuluisa kemiallinen
laboratorio. Siellä viivyn ensi elokuuhun -- oppiakseni suorittamaan
kemiallisia tehtäviä -- ja matkustan ehkä Sveitsin kautta ja Tonavata
myöten Wieniin ja sitten Pragiin ja Pohjois-Saksaan ja Belgiaan ja
viimeksi Pariisiin, jossa viivyn seuraavaan kevääseen (1849). Aion
vielä oleskella Englannissa ja Lontoossa noin 10 viikkoa ja sitten
palata Kööpenhaminan ja Tukholman ja ehkä Lappeenrannan kautta
Pietariin. Koko tämän matkan aikana on tehtävänäni tutkia kemiaa ja sen
hyväksikäyttämistä taiteissa, varsinkin rakennustaiteessa. Valtio
maksaa minulle runsaan matkarahan, 40 dukaattia (2 rupl. 95 kop. hopeaa
kpl) kuussa. Kaikki tämä on onni, jota kyllä uskalsin uneksua, --
niinkuin teinkin kauvan, kauvan aikaa -- mutta en myöskään muuta kuin
uneksua. Katsos, kuinka kohtalo ihmeellisesti meitä ohjaa! Kuinka
voisin olla kyllin kiitollinen!"
"Kun palaan, olen minä vakinainen opettaja insinöörikoulussa ja voin
saada saman toimen muissakin kouluissa, siis enemmän tai vähemmän
vakavalla taloudellisella pohjalla paitsi sitä arvaamatonta voittoa ja
nautintoa, että voin olla jotakuinkin itsenäinen rikkaimmassa ja
hauskimmassa tieteessä."
Sellaisilla toiveilla jätti hän nyt hyvästinsä omaisilleen. Nuo toiveet
tulevaiseen toimintaan nähden Venäjällä eivät kuitenkaan liene olleet
hänelle itselleenkään kaikkina hetkinä niin uskottavia kuin miksi hän
niitä koettaa uskoa ja uskotella, sillä myöhemmistä lausunnoista näkyy,
että hän jo matkalle lähtiessään ajatteli sitä jonkinlaiseksi
vapautumiseksi Venäjältä, tuosta suuresta vankilasta, jossa hän
vaistomaisesti tunsi joutuvansa hukkaan, jos siinä täytyisi kauvemmin
viipyä. Jo kadettikoulussa, aikoessaan Tukholman taideakatemiaan, oli
hän tehnyt ensimmäisen pakosuunnitelmansa. Pyrkiminen insinöörikuntaan,
pois tykistöstä ja tavalliselta sota-uralta on samaa halua
vapautumiseen. Sitä on varsinkin siirtyminen Dünaburgista Pietariin,
pois taatulta, varmalta ylenemistieltä, jossa hän piankin olisi voinut
saavuttaa etevän aseman ja huolettoman aineellisen toimeentulon, kohota
aste asteelta ja lopulta tulla ehkä komeaksi kenraaliksi ja kaikkein
parhaimmassa tapauksessa päästä isänmaallisia ihanteitaan toteuttamaan
kuuliaisena kuvernöörinä jossain Suomen läänissä hänen ylhäisyytensä
kreivi Bergin käskyläisenä. Sellainen ylenemisura olisi hänen
luontoiselleen miehelle, kotoa saatuine suomalaisine pyrintöineen,
isänmaallisine herätyksineen ja totuuteen pyrkimisineen pakostakin
tullut muodostumaan alinomaiseksi tinkimiseksi omantunnon ja
oikeudentunnon kanssa, ei olisi ollut ylenemistä, vaan alenemista,
mukautumista ja itsensä myymistä.
Ulkomaille pääsö oli siis suuri askel sisällistä ja ulkonaista
itsenäisyyttä kohti, oli taaskin vapautumista ja irtautumista. Mutta
kuta höllemmiksi siteet näin kävivät, kuta pitemmälle hän pääsi
liikkumaan tarkoitusperäänsä kohti, sitä lujemmalle hän samalla niihin
kietoutui, sillä juuri silloin, kun hän luuli olevansa kaikista
vapain, oli hän kuitenkin enin orja. Hän oli tavallaan joutunut
kiitollisuudenvelkaan esimiehelleen, ja siitä seuraavaan
riippuvaisuuteen, joka häntä vaan velvoitti heidän toiveitaan
täyttämään. Lopullinen vapautuminen oli oleva vaikeampi kuin koskaan
ennen. Univormu odotti kahta kireämpänä, joskin entistä kiiltävämpänä.
* * * * *
Niin iloinen kuin matkalle lähtevän mieli ulkonaisista syistä näyttää
olleenkin, lähti hän kuitenkin verta vuotava haava sydämmessään
Pietarista. Hän oli rakastunut erääseen nuoreen neitoseen, ehkä oli jo
olemassa jotain suhdettakin, joka kuitenkin rikkoutui, nähtävästi
Soldanin puolelta, siitä syystä että hänen rakkautensa esine oli vielä
aivan nuori, tuskin 16-vuotias, ja että hän pitkälle matkalle
lähtiessään ei tahtonut ketään mihinkään sitoa.
Maaliskuun 22 p:nä 1847 kirjoittaa hän Cygnæukselle: "Olen tällä
hetkellä kuin haavoitettu metsän otus, joka matelee eteenpäin kuula
rinnassa. On niin hämärää ympärilläni, -- -- En tiedä mitä vielä
sanoisin. Odotetaan vähän, niin halkeaa rintani ja minä lähetän sitten
sinulle koko kalaasin kuulineen ja kaikkineen -- mitä?"
Näiden aikain kärsimyksistä kertoo vielä päiväkirja:
"Pääsiäisen edellisellä viikolla (1847) tuli Pappa luokseni. Oli jo
vanhuuden heikko ja aivan tahdoton. Oli ikävä hänen täällä ollessaan,
sillä minun sieluni kärsi äärettömästi 'pikku ihmisen' tähden. Noin
huhtikuun 17 p:n tienoilla nousi piinani korkeimmilleen. -- 19 p:nä
kirjoitin kirjeen. -- 20 p:nä huhtikuuta klo 8 j.pp. jätin sen ja
kokonaisen maailman rinta oli revetä. -- 21 p. Aleksandran päivä --
matka Zarskojeen -- rinta tahtoi revetä. Ilta Aleksanterin
teaatterissa. Samoin, samoin vielä. -- Tiistaina 22 p. Täti luonani --
turhia selityksiä."
"Pimeitä päiviä."
Tapauksesta, joka häneen näin kovasti koski, ei ole enempää kerrottu,
mutta vast'edes hän siihen silloin tällöin palaa ja lukee sen yhdeksi
elämänsä suurimmista murrekohdista, joka pitkäksi aikaa katkasi hänen
sekä henkisen että ruumiillisen tarmonsa. Matka, jota hän niin suurella
riemulla oli ajatellut ja suunnitellut, oli tämän tapauksen kautta
menettänyt suurimman osan viehätystään.


5.
Opintomatka Saksassa 1847-48.

_Lähtö Pietarista. -- Tapaa Snellmanin Berliinissä. -- Mietteitä Suomen
tulevaisuudesta. -- Sairautta ja alakuloisuutta. -- "Sydänjuuret ovat
katkenneet." -- Magdeburgin tuomiokirkko. -- Gosslar. -- Tulo
Giesseniin ja Justus Liebig. -- Työskentely laboratoriossa. --
Selontekoa Liebigin metoodeista. -- "Louis Philippe ist entflohen!"_
Joskin matkalle lähtevän mielentila alussa oli synkkä ja alakuloinen,
haihtuivat pilvet kuitenkin pian.
Ensimmäinen kirje ulkomailta (Berlin 9.7.1847) alkaa huudahduksella:
"Olipa sanomattoman suloista alkaa kirjeensä sanalla Berlin.
Niin on siis monivuotinen kirjava uni käynyt toteen, muuttunut
todellisimmaksi todellisuudeksi."
Astuttuaan lauvantaina 4 p:nä heinäkuuta Pietarissa Krostadtiin
menevään laivaan, jonne häntä oli saattamassa maalari Budkovsky,
kadettitoveri J.A.A. Westermarck, hänen matamminsa Euphemia ja muuan
toinen vaimo Pietarin suomalaisesta köyhäintalosta, nousi Soldan
Kronstadtissa ennen mainitsemaansa komeaan ja aivan uuteen
rautalaivaan, joka hänestä oli äärettömän siisti ja mukava. Merimatka
Pietarista Stettiniin, joka suoritettiin 71 tunnissa, kului kuin unessa
-- etupäässä nukkumalla. Stettinissä ollessaan asui Soldan Hotel Drei
Kronen'issa, niin hienosti kuin ei koskaan ennen. Hän ei tiedä koskaan
istuneensa niin mukavassa sohvassa kuin se, missä hän makasi ensi
ruokaleponsa saksalaisen päivällisen jälkeen. Jo samana iltana kun oli
tullut Stettiniin, meni hän oopperaan, jossa esiintyi eräs vierailija
neiti Babbink "Taikahuilussa". Tultuaan teaatterista ja istuessaan
ikkunassa miettien, pitäisikö hänen niinkuin Snellman teki antaa nuo
melkein täysipitkät vahakynttilät 'kellnerille' juomarahain asemasta,
näkee hän ikkunansa alle yhtäkkiä aseteltavan pöytiä, lyhtyjä, nuotteja
y.m. eikä aikaakaan, niin siitä syntyy serenaadi -- neiti Babbinkille,
joka asui viereisessä huoneessa.
Ensi vaikutus oli siis hauska kyllä ja vastasi kaikkia toiveita.
Muutamain päiväin perästä on hän Berliinissä ja alkaa ikävöidä
päästäkseen kemiallisiin töihinsä käsiksi ja todenteolla "saadakseen
uida tieteen virrassa, joka Berliinissä lienee vuolaampi kuin missään
muualla mailmassa." Hän ryhtyykin työhön professori Rammelsbergin
johdolla ja käyttää väliaikojaan katsellakseen taidekokoelmia,
tehtaita, oppilaitoksia y.m.
Ei hän Berliinissä kuitenkaan näy oikein viihtyneen. "Siellä oli jotain
painostavaa suomalaiselle luonteelle, eli ehkä jokaiselle, joka ei ole
'geistreich', 'witzig', 'gebildet'. Joka tahtoo saada itselleen selvän
käsityksen tästä valekohdasta sivistyneessä maailmassa, lukekoon
Snellmannin kuvaukset Saksasta, jotka huomasin kaikin puolin oikeiksi.
Se on jonkinlaista naamiohuvia, jota ihmiset näyttelevät täällä
suurella kohteliaisuudellaan; mutta naamiohuvit eivät ole koskaan
menestyneet Pohjolassa, me emme ymmärrä semmoista."
Yhden suuren hauskuuden tuotti hänelle kuitenkin Berliinissä olo. Hän
tapasi siellä J.W. Snellmannin, joka siihen aikaan matkusteli
mesenaattinsa suuren lahjoittajan E.J. Långmannin seurassa. Snellman
näkyy rohkaisseen Soldania hänen alakuloisuudessaan, johon etupäässä