Aatteiden mies: Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä - 18

siihen myöskin vaikuttivat. Ei voi olla kysymättä, eikö hänen, jos
olisi hiukan ponnistanut ja vähän paremmin pitänyt itseään esillä,
olisi ollut mahdollista saada jalansijaa tieteellisessä maailmassa ja
jatkaa sitä tietä, mikä hänelle oli Cambridgen yliopistokaupungissa
avautunut. Joskin tieteellinen ilmapiiri siinä vallitsevan
kypsymättömyyden ja humbuugin vuoksi oli hänelle vastenmielinen, olisi
kuitenkin luullut, että se sittenkin oli puhtaampaa ja helpompaa
hengittää kuin muilla aloilla. Hänen heikkoutensa oli se, että liian
nopeasti ja liian syvästi antoi persoonallisten vastenmielisyyksien
vaikuttaa itseensä ja tuomitsi ihmisten mukana asiatkin. Tämä
suvaitsemattomuus ja hengellinen ylpeys oli kyllä hänelle itselleenkin
selvillä, vaikk'ei hän voinut sitä voittaa. Muistettava on kuitenkin,
että tarkoitus hänen filosoofisilla harrastuksillaan siihen aikaan
vielä oli kansallinen eli että hän aina ajatteli niiden esittämistä
omalle kansalleen, joskin hän ohimennen näkyy ajatelleen ruveta
kirjoittamaan englanninkielellä.
Niin hukkaan menneitä kuin miehuuden parhaat vuodet Ameriikassa
Soldanin mielestä siis olivatkin, oli tällä ajalla kuitenkin häneen
terveellinenkin vaikutus. Hän myöntää itsekin, että hänen elämänsä
siihen asti oli ollut liiaksi fantastillista, liiaksi suunnattuna pois
todellisuudesta. Nyt sai hän oppia katsomaan todellisuutta suoraan
silmiin, sai kärsiä sekä ulkonaisesti että sisällisesti ja karaistua
taisteluissa. Hän oppi käytännölliseen työhön ja säännölliseen työhön
ja valmistui siten siksi ankaraksi velvollisuuksien täyttäjäksi, mikä
hän sitten oli kuolemaansa saakka. Se kaikin puolin kunnollinen,
vilpitön, suora, itsensäkieltävä ja luja luonne, joka hänen omaistensa
ja tuttaviensa todistuksien mukaan oli, kehittyi etupäässä Ameriikan
ajalla. Siellä oppi hän lisäksi resigneerauksen eli kohtaloonsa
tyytymisen vaikean taidon, joka hänen sangviiniselle ja herkästi
liikutetulle, aina toivon ja epätoivon välillä heilahtelevalle
luonteelleen oli ehkä kaikista vaikeimmin saavutettava avu.
Sen taidon oppimisesta kiittää hän etupäässä Richard Smithiä, joka,
paitse sitä että oli hänelle aineellisena tukena, myöskin koetti,
itse elämän koulussa kokeneena, istuttaa tyyntä ja tyytyvää
maailmankatsantoansa nuorempaan ystäväänsä. Heidän aatesuuntansa olivat
näennäisesti perin vastakkaiset, sillä Smith hyväksyi kirkon opin, jota
vastoin Soldan oli sitä vastaan oppositionissa. Se ei kuitenkaan
estänyt heitä yhtymästä sillä paikalla, mitä Soldan kauniisti sanoo
sydämmen pyhäksi maaksi ja molemmat ihailivat he toistensa jaloja
puolia ja sanoivat sen avonaisesti toisilleen. Eräässäkin kirjeessä
siteeraa Smith professori Bergfalkin hänelle kirjoittamia sanoja, että
hän on rakastanut harvaa miestä niinkuin Soldania ja Smithinkin laita
näkyy olleen melkein sama. Epäilemättä oli se Soldanin aatteellisuus ja
korkeampien kysymysten harrastus, joka hänessä Smithiä viehätti. Tuo
hiukan yksitoikkoinen, vanha liikemies, jonka täytyi päivät päästään
istua pulpettinsa ääressä ja jonka koko elämä oli siihen kulunut, tunsi
varmaankin vastakohdan vetovoimaa nuorta monia kokenutta ja aina uusia
tuumia haaveilevaa nuorta miestä kohtaan. Hänellä puolestaan oli
Soldanille annettavana vahva uskonsa yhteen ainoaan oikeaan ja toteen,
elävään kristillisyyteen, jota hän koetti elämässään toteuttaa m.m.
hyvää tehden ja kärsiviä ja puutteellisia auttaen. Sellaista puhdasta
ja valistunutta kristillisyyttä ei Soldan ollut ennen tavannut ja
vaikutti se häneen uutuuden voimalla. Vielä vuosikausien kuluttuakin
lausuu hän ilonsa siitä, että hän oli ollut tilaisuudessa nähdä sen
hedelmiä. Se jakso hänen elämässään, jona hän sai nauttia Smithin ja
hänen perheensä seurasta, oli hänelle erityisesti rakas ja
kallisarvoinen, kirjoittaa hän. Se oli epäilemättä hänen puhtain
voittonsa Ameriikan ajalta.
Hän ei ollut siellä kaikkea maailmaa voittanut, mutta ei myöskään
saanut sielulleen vahinkoa. Päinvastoin oli hän siellä lisännyt
henkistä ja aatteellista leiviskäänsä ja oli nyt valmis kantamaan sen
entisten erehdystensä sovitusuhriksi isänmaansa alttarille.


15.
Kotia kohti.

_Uudelleen Atlannin yli. -- Uuden ajan airueita. -- Saapuu
Düsseldorfiin ja tapaa sisarensa. -- Uutisia Suomesta. -- Huviretki
Sveitsiin. -- Asettuu Gööteporiin. -- Hedlund, Rydberg ja Meijerberg.
-- Tapaa Cygnæuksen. -- Kysymys Cygnæuksen siirtymisestä Ruotsiin, --
Kirjoittaa kirjasen "Valokaasusta ja sen käyttämisestä". -- Keksintö
kaasun käyttämisestä keittiöissä. -- Armohakemus. -- Tulo Turkuun. --
Helsingissä. -- Tapaa äitinsä Uuraassa. -- Itkin kuin pieni lapsi. --
Vanha koti Lappeenrannassa. -- Tanssiaiset_.
Erääsen piirustusvihkoonsa v:lta 1858 on Soldan kuvannut höyrylaivan,
sen alla on myöhemmin kirjoitetut sanat: Ariel, jolla pappa keväällä
1858 palasi Ameriikasta.
Matka Atlantin yli kävi nyt paljoa nopeammin kuin kymmenen vuotta
sitten. Mutta hauskempi se tuskin lienee ollut. Sillä joskaan
maanpaossa vietetyt vuodet eivät olleet häntä murtaneet, olivat ne
kuitenkin häntä melkoisesti muuttaneet. Hän ei ollut enää tuo uskoa,
intoa ja toiveita täynnä oleva nuori mies, joka Veljesten kannelta
tähysteli luvattua maata. Hänen Sturm und Dranginsa, hänen
kuohuntakautensa oli päättynyt Pariisissa, hänen matkavuotensa olivat
nyt lopussa ja hän oli laskemassa siihen satamaan, jossa totinen
työaika ja varsinainen vaikutusala miestä odottaa. Tämän vaikutusalan
epätietoisuus ja terveyden tilan epävarmuus teki kuitenkin, ett'ei ilo
päästä kotimaahan kuitenkaan oikein sille ilolle tuntunut, miksi hän
sitä aikaisemmin oli kuvaillut.
Matkaltaan Eurooppaan ei Soldan ole jättänyt mitään sanallisia
muistiinpanoja, ainoastaan kuvallisia. Näyttää kuitenkin siltä kuin
vastamainitussa piirustusvihkossa oleva toinen kuva, samoinkuin
muutamat muutkin samanlaiset, kuva tyynesti aaltoilevasta Atlantista
pienine pinnalla liikkuvine virilaineineen, olisi vertauskuva
jonkunlainen hänen mielentilastaan tällä matkalla tai ainakin niistä
hetkistä, joina hän sen piirsi, vertauskuva pohjaltaan syvästi, joskin
tasaisesti aaltoilevasta rinnasta, jonka tunteet ovat oppineet jo
talttumaan, joskin ne mielen kalvoa karhentavatkin. On tuskin
satunnaista, että hän sellaisen aiheen valitsi ja sen niin
huolellisesti esitti. Piirustus on New Foundlannin matalikolta 19 p:ltä
toukokuuta, samoilta paikoilta, joilla hän tulomatkallaan turskia
pyysi. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa onkimiseen. Lakkaamatta pyörivät
laivan rattaat ja perintakainen tuuli puhalsi. Ei ollut nyt vastusta
vastatuulista.
Ajat olivat muuttuneet, suuret mullistukset suoritetut. Jos purjelaiva
Veljekset, joka viipyi kaksi kuukautta matkalla, edusti entisyyttä,
niin oli höyrylaiva Ariel tavallaan uuden ajan edusmies kulkiessaan
kahdessa viikossa saman matkan.
Ja uuden ajan airut oli tavallaan Soldan itsekin ainakin Suomelle.
Häntä kantoi kotimaahansa juuri se uuden ajan aalto, joka 60-luvun
alkupuolella toi tänne niin suuremmoista edistystä kaikilla aloilla, ei
ainoastaan henkisellä ja valtiollisella, mutta myöskin aineellisella
rautateineen, uusine höyrylaivoineen ja kaikenpuolisine teknillisine
harrastuksineen. Niihin tiesi Soldankin tulevansa osaa ottamaan,
vaikkeivät yksityiskohdat vielä olleetkaan selvillä. Mutta sen hän
varmaankin ymmärsi, että hänen nyt oli tilaisuus näyttää, mihin
kelpaisi.
Toukokuun 24 p:nä saapui Ariel Southamptoniin ja 29 p:nä Havreen,
jotenka siis ylimeno, laivan lähdettyä New-Yorkista 15 p:nä, oli
suoritettu 15 päivässä. Havresta jatkoi se matkaansa Bremeniin saapuen
sinne toukok. 31 p:nä, josta Soldan kohta riensi Düsseldorfiin
tapaamaan sisartaan Augustaa. Valitettavasti ei tästä kohtauksesta ole
säilynyt muuta kuin huudahdus: "klo 9 tuli Augusta!" -- hotelliin,
jossa oli päätetty yhtyä -- ja lyhyitä muistiinpanoja siitä, että he
söivät yhdessä päivällistä ja tekivät sitten kävelyretken Reinin
rantoja pitkin. Mutta niinpiankun kotimaastaan kauvan poissa ollut on
saanut tärkeimmät tiedot äidistä ja sisarista ja sukulaisista, alkaa
hän tiedustella vuosien vanhoja tapahtumia ja saa niitä sikin sokin
vastauksiksi kysymyksiinsä ja sen mukaan mitä sisarelle johtuu mieleen
uteliaasti kuuntelevalle kerrottavaksi. Puhukoon ote muistikirjasta
mitä hän sai tietää:
1850 Castrénin häät Nathalia Tengströmin kanssa.
1850 Riippusilta Imatran yli.
1851 Perintöruhtinaan matka Helsinkiin.
Lääket. Prof. Ilmoni k. 1856 lavantautiin.
R. ja L. kunniamerkkejä.
1856 ja 57 oli katovuosi Suomessa.
Hedlund ja Arvidsson rahankeräyksen hätää kärsiville,
32 tuhatta Rtl.
Ferdinand Wright (ruvennut) maalariksi.
1850 k. Suometar.
Kuinka hyvin nuo muutamat korret, joita hän ahnaasti hamuillen haukkaa
pahimman, kauvan kärsimiänsä nälän sammuttamiseksi kuvaavat kohtausta
veljen ja sisaren välillä! Ja kuinka liikuttavaa on, että hän ne,
joista muutamat ovat jo toista kymmenen vuoden vanhoja, kirjoittaa
muistoon kuin suuret tapahtumat. Jotkut niistä viittaavat kylläkin
merkillisiin ja aikaa kuvaaviin tapahtumiin kotimaassa: nälkävuosiin,
Suomettaren lakkautukseen, perintöruhtinaan käyntiin.
Sisarensa kautta joutui Soldan heti yhteyteen useiden taiteilijain
kanssa, jotka silloin opiskelivat maalausta Düsseldorfissa. Niiden
joukossa oli norjalaiset maalarit Hans Gude, silloin jo professori
Düsseldorfissa ja V. Lerche, suomalaiset Werner Holmberg ja Alexandra
Frosterus (Såltin).
Oltuaan viikon päivät Düsseldorfissa lähti Soldan sisarensa kanssa
virvoitusretkelle Sveitsiin. Matka kulki Reiniä myöten Kölnin ja
Koblentzin kautta Wiesbadeniin, josta edelleen Frankfurt am Mainiin,
Heidelbergiin ja Bisschoffsheimiin, missä pysähdyttiin, Siellä tapasi
Soldan vanhat ystävänsä tohtori Enderlinin lesken ja tämän tyttären
Marian, joiden luona hän oli asunut Ameriikassa. Tytär Maria oli nyt
18-vuotias ja riitti parin päivän yhdessäolo painamaan nuoren, kauniin
neitosen kuvan niin syvälle nyt jo nelikymmenisen Soldanin mieleen,
että hän siltä näkemältään pari vuotta myöhemmin nouti hänet vaimonaan
kotiinsa.
Bisschoffsheimistä jatkettiin matkaa Baselin kautta Berniin ja Thuniin
ja käytiin Sveitsin merkillisimmissä paikoissa. Oli siis toteutunut tuo
Ameriikassa haaveiltu toivo matkasta Alpeilla ja että se herätti
eloon vanhan halun piirusteluun ja maalaukseen, siitä kertovat
lukuisat piirustukset nähdyistä seuduista, alppi- ja muista
maisemista. Toinenkin toivo, terveyden hoito jossain eurooppalaisessa
kylpylaitoksessa, toteutui, Sveitsin matkan jälkeen asettui näet
Soldan, erottuaan sisarestaan Frankfurt am Mainissa, Wiesbadeniin.
Pohjola lienee kuitenkin vetänyt puoleensa, sillä jo elokuun alussa
tapaamme hänet piirustamassa näköaloja Hampurista ja Lyypekistä. Hän on
matkalla Marstrandiin ja asettuu sinne loppukesäksi. Sinne ovat häntä
tulleet tapaamaan hänen veljensä Kalle ja sisar Edla.
Koottuaan näin voimia niin paljon kuin niitä oli hänelle saatavissa
siirtyi Soldan syksyllä Gööteporiin ja asettui sinne. Suomeen ei hän
voinut lähteä, ennenkun oli saanut armon sinne palata ja kestikin lähes
vuoden, ennenkun tämä asia oli järjestetty. Syynä siihen, miksi hän
valitsi Gööteporin odotuspaikakseen, oli kai yksinomaan se, että hänen
vanha ystävänsä Hedlund oli siellä. Hänet hakikin hän heti käsiinsä.
"Oli eräs päivä syyskesästä 1858" -- kirjoittaa Hedlund. "Soitettiin
ovellani, joka avattiin, mutta ei kukaan tullut sisään. Käännähdin
kirjoituspöytäni äärestä ja avonaisessa ovessa seisoi sen pieleen
nojaten pitkä mies, kädet ristissä rinnan päällä."
"Soldan?"
"Niin, juuri hän! Tässä nyt saat hänet taas."
Iloisia ja liikutettuja olivat he molemmat ja ystävyyden siteet
solmittiin uusiin solmuihin.
Ja siellä oli hän nyt taas pitkästä kotvasta siinä ympäristössä, missä
harvoin sai olla, mutta jota aina kaipasi: häntä ymmärtäväin,
älykästen, hyvää harrastavien ihmisten seurassa. Siellä oli tuo ensiksi
hänestä itsestään niin suuresti eroava, käytännöllisten aatteiden mies
S.A. Hedlund, joka sanomalehtensä Handels- ja Sjöfartstidningin kautta
puuhasi parannuksia sekä kaupunkinsa että maansa hyväksi. Sen jälkeen
kun he viimeksi tapasivat toisensa oli Hedlund jo tullut tavallaan
kuuluisaksi mieheksi, taistellessaan uupumattomalla innolla
vapaamielisten ja humanististen aatteittensa puolesta. Uskonvapaus ja
kansanopetus olivat hänen mieliaatteistaan niitä, jotka herättivät
vilkkainta vastakaikua Soldaninkin mielessä. Puhtaasti valtiolliset
asiat yhdistivät näitä vähemmin toisiinsa, sillä niinkuin Hedlund
sanoo, huvitti politiikka Soldania vaan vähän. "Tietysti oli hän
vapauden ystävä, ja erittäinkin Suomen vapauden ja itsenäisyyden, mutta
hän oli yhtä vähän mullistusten mies kuin hänen politillinen
ystävänsäkään. Molemmat olimme yhtä mieltä siinä, että vapaus olisi
saavutettava kansallisen kehityksen tietä, kansoja valistamalla,
herättämällä heidän itsetuntoaan ja vuodattamalla mieliin korkeampaa
siveellistä henkeä ja herättämällä hallitsevissa käsitystä omista
velvollisuuksista ja omasta todellisesta tulevaisuuden turvaamisesta."
Hedlundin apumiehenä hänen sanomalehdessään toimi Viktor Rydberg, jonka
kanssa Soldan oli paljon yksissä, Rydberg kun tavallaan kuului
Hedlundin perheeseen. Soldanin ollessa Gööteporissa julkaisi Rydberg
G.H.o.S.T:ssä m.m. "Viimeistä Athenalaistaan", sekä kirjoitussarjaansa
"Kuinka voi Ruotsi säilyttää itsenäisyytensä?" Ei ole tosin säilynyt
mitään lähempiä kuvauksia heidän suhteestaan siihen aikaan, mutta
olettaa sopii, että Soldanin suuri kysymys, kysymys Jumalasta ja
maailmasta ja kaiken tarkoituksesta ei voinut jäädä esille tulematta.
Rydbergin Soldaniile myöhemmin lähettämät kirjeet kuin myöskin konsepti
erääseen Soldanin Rydbergille aikomaan kirjeeseen, jossa hän
testamenttaa ystävälleen runoilija-filosoofille filosoofiset
kyhäyksensä julkaisua varten, ja joista tuonnempana -- osoittavat, että
he panivat suurta arvoa toisiinsa ja että Rydberg oli täysin käsittänyt
Soldanin etevyyden ja alkuperäisyyden sekä ajattelijana että ihmisenä.
Hyvin luultavaa on, että seurustelu Rydbergin kanssa osaltaan vaikutti
muutokseen hänen filosoofisessa kannassaan, suunnaten sen pois
hegeliläisyydestä. Rydbergin elämäkerrassa on Karl Varburg maininnut
Soldaninkin ynnä Anders Chydeniuksen niiden kirjalliseen Gööteporiin
kuuluvain miesten joukossa, jotka antoivat lisiä Rydbergin henkiseen
elämään.
Kolmas mies, jonka kanssa Soidan joutui sydämmellisiin väleihin oli
koulumies C.J. Meijerberg, jolla oli oma realikimnaasinsa Gööteporissa
ja joka suuresti vaikutti kansakouluopetuksen kehittymiseen
kaupungissaan. Meijerberg oli tavattoman hyvä-sydämminen,
hienotuntoinen ja samalla älykäs ja selväpäinen mies ja kun hän
niinkuin Soldankin oli naimaton, tulivat nämä vanhat pojat hyvin
toimeen toistensa kanssa. Eräässä kirjeessään Soldanille (Leipzig 12 p.
huhtik. 1859) on Uno Cygnæus sattuvasti kuvannut Meijerbergiä
sanoessaan hänestä: "Sano terveisiä ystävä M:lle ja kiitä häntä hänen
hauskasta kirjeestään. On todellakin omituista, kuinka jonkun henkilön
luonne kuvastuu hänen käsialassaan. M:n kirkas, valoisa sisällinen
ihminen on esitettynä hänen kauniissa, selvässä käsialassaan, ja minun
sekasortoinen, puuromainen sisältöni on valokuvattuna epäselvissä
variksen varpaissani, joita M. kutsuu loihturunoiksi (trollrunor)."
Hedlund kertoo, että Soldan sai Meijerbergistä erinomaisen auttajan ja
ystävän, otti hänet hoitoonsa ja antoi hänelle opetustointa ja siten
myöskin rahanansiota koulussaan.
Iloisimpia tapahtumia oli Soldanille hänen yhtymisensä Cygnæuksen
kanssa Gööteporissa alkupuolella vuotta 1859. He eivät olleet tavanneet
toisiaan eivätkä paljon olleet kirjeenvaihdossakaan keskenään,
sittenkun Soldan v. 1847 lähti Pietarista. Cygnæus oli jäänyt sinne
verrattain ikävään asemaan hoitamaan kirkkokouluaan ja antamaan
yksityisopetusta milloin missäkin laitoksessa. Monessa suhteessa olivat
näiden ystävysten vaiheet samanlaiset ja näkyvät heidän luonteensakin
olleen sukua toisilleen. Cygnæus oli hänkin viettänyt osan parhaita
vuosiaan kaukana isänmaastaan, Sitkassa, ja tavallaan oli hänen olonsa
Pietarissakin olemista vieraalla maalla, josta hänen halunsa paloi ei
ainoastaan asumaan Suomessa, mutta sen hyväksi jotain vaikuttamaankin.
Taipumus yksinäisyyteen ja erakkouteen ja siitä seuraavaan epäluuloon
ihmisiä kohta oli yhteinen heille molemmille, samoinkuin epäluottamus
omaan itseensä synnytti Cygnæuksessakin alakuloisuutta ja
sairasmielisyyttä. Heidän suhdettaan valaisee erinomaisesti eräs kirje,
jossa Cygnæus vuosi sen jälkeen (25 p. huhtik. 1848) kun Soldan oli
matkustanut Saksaan, avaa tälle sisimmän sydämmensä ja paljastaa
sisälliset taistelunsa. Mainittuaan aluksi, että se on turhamaisuuden
musta haltija, joka häntä vaivaa ja että hän on koettanut sitä voittaa,
mutta että ulkokuoren laastaroiminen on vaikeata, niin kauvan kun ydin
on mädännyt ja että on turhaa perata virran väylää, niin kauvan kun
lähde on mutainen, kirjoittaa hän:
"Nyt kun koko maailmaa uusitaan, olisi aika uudesta syntyä, nimittäin
sanan vanhassa, pyhässä merkityksessä, eikä uudenaikaisessa, sillä se
olisi minulle joutumista ojasta allikkoon. Että tahdon vähän enemmän ja
vähän parempaa kuin voin, ei ole turhamaisuutta, niinkuin luulet, vaan
on se ainoa valojuova tässä omien hukkaan menneiden voimieni pimeydessä
ja sekasorrossa; se on juuri tieto siitä, joka tekee, ett'en joudu
epätoivoon, vaan toistaiseksi toivon. Toivo on tosin vaan yksi
sydänlehti elämän kukkasessa, ainoastaan yksi sanoista elämän
arvoituksessa, yksi avaimista Jumalan valtakuntaan, mutta kaksi
tärkeintä puuttuu vielä. On kuitenkin lohduttavaa, että tuo yksikään on
olemassa, sillä se elähdyttää noita toisiakin etsimään." Hän sanoo
puuttuvansa sovitusta, puuttuvansa sitä rakkauden henkeä, joka sietää
kaikkea, kärsii kaikkea ja antaa anteeksi kaiken. Itsekkäisyys,
rakkauden vastakohta, on syynä kaikkiin hänen kärsimyksiinsä, kaikkeen
siihen kauhistuttavaan taisteluun, jota taistellaan hänen sydämmensä
hiljaisessa kammiossa. Tästä taudistaan ei hän usko voivansa koskaan
parantua ja se on hänen elämänsä suuri onnettomuus, hänen
kuolemantautinsa. Hänellä on kyllä aavistus todellisesta rauhasta, on
tieto tiestä, joka siihen vie, "sillä hän on muutamia kertoja
elämässään saanut pyhimpiä vakuutuksia uskottavilta, viehättäviltä
olennoilta siitä, että he juuri hänen neuvomallaan tiellä ovat
saavuttaneet tuon valoisan päämaalin", mutta miksi ei hän itse ole
onnistunut perille tulla: "Niin, muita olen auttanut, mutta itseäni en
voi auttaa!" -- On hän kuitenkin hänkin valoisempina hetkinään
aavistanut mitä on rauha, sovitus ja uhraava rakkaus; se on tapahtunut
siiloin, kun hän unettomien öiden jälkeen näki taivaan avoinna ja
Vapahtajan istumassa Jumalan oikealla kädellä, mutta tämä valoisa,
kirkastunut kuva on taas kadonnut ja hänen hengellisen silmänsä edessä
hämärsi ja pimeni. "Näistä autuaista hetkistä on alkuisin tuo kauhea
taistelu rinnassani, siellä, missä sota ei ole vähemmin verinen,
vaikk'eivät aseet kalskahtelekaan. -- -- Ne, jotka ovat minut
tuntevinaan, sanovat, että olen tullut synkäksi, suletuksi ja
epäluuloiseksi Sitkassa, ja he ovat sikäli oikeassa, että sisällinen
taisteluni oikeastaan alkoi siellä, ja koko tuo joukko 'kauniita
ominaisuuksia', joita he minussa nyt löytävät, on seuraus sovinnon ja
rakkauden puutteesta sanan korkeimmassa, taivaallisessa merkityksessä,
jommoisena se sisältää kaiken, mitä ihminen voi käsittää. -- -- Et voi
mitenkään käsittää, kuinka raskas tämä vuosi viime syksystä saakka on
ollut minulle; olen useita kertoja valoisina hetkinä kysynyt itseltäni,
onko kaikkien ruuvien ja saranain laita pimeiden päiväin aikoina ollut
oikea, enkä ole ollut varma vastauksesta. Mutta nyt kun 'våren kommer,
fogeln qvittrar, träden löfvas, solen ler', on taas hiukan valennut
sisässäni, ja suokoon jumala, että tätä pohjanpaloa elämäni taivaalla
ei aivan pian seuraisi tuo tavallinen, kamala, nokimusta yö." --
Itsetunnustus päättyy siihen ilmoitukseen, että hän ainoastaan
Soldanille, ainoalle ystävälleen näistä asioista puhuu. "Muulle
maailmalle olen mykkä kuin kala, kylmä kuin kuolema!"
Kirje voisi olla yhtä hyvin Soldanin kirjoittama kuin Cygnæuksenkin,
niin on mieliala siinä samanlainen kuin hänenkin synkimpinä hetkinään;
nuo ulkonäöltään ja toimiltaan niin lujat ja tarmokkaat miehet
pelkäävät molemmat sisällisten ristiriitainsa vaikeimpina hetkinä
täydellistä murtumistaan.
Oli sentähden varmaankin ilo molemmille saada taas tavata toisensa ja
avata sydämmensä, asettaa ne avonaisiksi lähteiksi vierekkäin, niinkuin
oli ennen muinoin tapahtunut. Ja että ainakin Soldan kaipasi lohdutusta
ja tukea, siitä puhuu eräs Cygnæuksen myöhempi kirje. Sen mukaan olisi
Soldan heidän tavatessaan ollut "sekä ruumiillisesti että henkisesti
paralyseerattu ihmisruumis, näkin kuori, josta elämä oli madellut
tiehensä." Ett'ei nyt Soldanin tila kuitenkaan ollut aivan niin kurja
kuin miksi Cygnæus sitä viisi vuotta myöhemmin kirjoittamassaan
kirjeessä muistelee [Kirje on Jyväskylästä 18 p:ltä toukok. 1864 ja
käyttää Cygnæus yllä siteerattuja sanoja itsestään. Kaikellaiset
rettelöt seminaarissa olivat saattaneet hänet sellaiseen epätoivoon,
että hän kutsuessaan Soldania itseään lohduttamaan huudahtaa: "Kom
derföre, K.B., om det någonsin är möjligt. Du kan dessutom hafva den
lärorika synen att för dina ögon skåda afbilden af Dig sjelf vid tiden
af din vistelse i Göteborg d.v.s. en lekamligt och andligt paralyserad
menniskokropp, en mussla, hvarur lifvet krupit ut. Aldrig skulle jag
kunnat tro mig blifva så afsigkommen, så eländig som jag nu finner mig
vara och kanske förblifver den korta tid detta elände kan räcka"],
siitä antaa Hedlund elämäkerrassaan liikuttavan todistuksen. "Sairaus,
koti-ikävä ja alakuloisuus olivat pilviä hänen taivaallaan, jotka
harvoin haihtuivat. Kun se joskus tapahtui, oli hän iloinen kuin lapsi.
Sellaisia hetkiä olivat ne, jolloin hän sai muutamia päiviä olla
yhdessä ystävänsä Uno Cygnæuksen kanssa, joka oli täynnä tuumia Suomen
kansakoulun perustamisesta."
Eikä se liene ollutkaan ainoastaan vanhojen muistojen uusiminen, joka
sai Soldanin näin keveämmälle mielelle. Cygnæus toi tullessaan
tuulahduksen uudesta Suomesta, nuoresta, nousevasta Suomesta, siitä,
jota oli alettu ennen kuulumattomalla innolla rakentaa, jossa hän itse
oli saanut yhden tärkeistä tärkeimmän nurkkakiven pannakseen ja jossa
oli yksi nurkka Soldaninkin salvukirvestä odottamassa. Cygnæus oli jo
päässyt alalleen, oli vihdoinkin joutunut kaipaamaansa rakkauden työtä
täyttämään ja kohta oli toinenkin pääsevä siihen asemaan, että voisi
uhrautua yhteisen hyvän harrastukseen, joka hänen mielestään oli
Hegelin ja Snellmanin mukaan ihmisen pyhin velvollisuus.
Ystävyyden liitto, joka näin uudelleen solmittiin, kesti sitten aina
Soldanin kuolemaan saakka. Lähin seuraus kohtauksesta Gööteporissa oli
kirjeenvaihto Cygnæuksen ulkomailla ollessa ja Soldanin vielä viipyessä
Gööteporissa. Parissa pitkässä ja yhdessä lyhyemmässä kirjeessä tekee
Cygnæus Soldanille laajasti selkoa matkansa kulusta Saksassa, siellä
tekemistään huomioista ja saamistaan opeista ja kokemuksista, jotka
epäilemättä ovat arvokkaita lisiä hänen kasvatusopillisten aatteittensa
kehityksen valaisemiseksi, mutta joista tässä kävisi liian pitkäksi
tehdä selkoa. Turhaan ei Cygnæus näin verekseltään esittänytkään
aatteitaan ystävälleen. Kylvö lankesi hyvään maahan ja kantoi
Cygnæukselle mieluisia hedelmiä, sillä pian oli hän saava Soldanista
arvokkaan asetoverin taistelussa vastustajiensa kanssa. Niitä oli
paljon ja mahtavia ja niiden joukossa näkyy hänestä olleen yksi
vaarallisimpia Suomen silloinen uusi finansslpäällikkö parooni
Langensköld. Vaikka aivan silminnähtävästi puolueellinen saakoon tässä
kuitenkin sijansa Cygnæuksen arvostelu rahalaitoksemme uudistajasta.
"Meidän kesken puhuen aavistelen minä, että siitä miehestä tulee
vaikein ajanmukaisen ja järkiperäisen kansanopetuksen vastustaja ja
sitä hän tulee olemaan sekä periaatteesta, koska hän vihaa kaikkea
itsehallinnon varjoakin, että vanhasta kannasta minun vähäpätöistä
persoonaani kohtaan, jota aina on koettanut murjoa, usein mitä
sydämmettömimmällä tavalla. -- -- Eräässä tilaisuudessa, jossa hän
huomiota herättämättä tuskin olisi voinut olla lausumatta ainakin
jotain sanaa minusta, matkastani ja tulevasta kansakoulusta, kuuluu hän
noudattaneen kaikkia kummastuttavaa vaitioloa, samalla kun hänen
kasvonliikkeensä kuuluvat olleen sitä puhuvammat. -- -- Hänen halunsa
minun kurjan persoonani murjomiseen kasvaa sitä mukaa kuin hän näkee
muiden minua kannattavan ja työntävän eteenpäin. Kaksitoistavuotisen
taisteluni kestäessä obskurantismia, absolutismia ja jesuitismia
vastaan en minä ole karaistunut, vaan arkiunut, koska olen oppinut
huomaamaan, että minä sellaisessa taistelussa joudun tappiolle, kun
katson arvoani alentavaksi ihmisenä käyttää samanlaisia aseita kuin
joita nuo _-ism'ien_ kannattajat käyttävät. Kuinka minun
tulevaisuudessa on käyvä, se on Herran kädessä -- nyt ainakin sitoo
minua kunnia ja velvollisuudet voimieni mukaan hyödyttämään
isänmaatani."
Viimeinen vakuutus on vastaus tarjoukseen, jonka hän siihen aikaan
sai Ruotsista ja joka ei sisältänyt sen vähempää kuin hänen
houkuttelemistaan pois Suomesta ja sitomista Ruotsiin. Meijerbergin
kautta annettiin hänen tietää, että hän vaan tarvitsisi kuiskata
muutaman sanan ja hänet kutsuttaisiin Rudensköldin jälkeen Ruotsin
kansakoululaitosta järjestämään. Tämän johdosta kirjoittaa hän
Soldanille, että "tarjous ei ole hänelle ainoastaan mielistelyä paljon
yli sen mitä hän on voinut aavistaakaan, mutta että se ilahuttaa
häntä myöskin sikäli, että se osoittaa olevan asiantuntevia ja
arvostelukykyisiä ihmisiä, jotka uskovat hänen kelpaavan muuksikin kuin
mahtavain sylkilaatikoksi, jona häntä jo pitemmän aikaa on totuttu
pitämään." Ei hän tietysti kuitenkaan voi vastaanottaa tarjousta, koska
hänellä on kallis velvollisuus ja sitoumus täytettävänä köyhää
isänmaataan kohtaan, ja vielä vähemmin antaa asiasta mitään
alkuunpanevaa kuiskausta. Mutta diplomaatti kun oli, ei Cygnæus
kuitenkaan hennonut jättää tätä tilaisuutta kokonaan hyväkseen
käyttämättä. Hän ehdottaa näet Soldanille, että tämä omassa nimessään
vaikuttaisi ruotsalaisten ystäviensä kautta siihen, että tuollainen
tarjous todellakin tehtäisiin, sillä se olisi minulle verrattoman
kallisarvoinen dokumentti, kun minua taas, niinkuin odotan, aletaan
vanhan tavan mukaan koirana potkia. -- Suostuiko Soldan lainaamaan
apuansa tähän, en tiedä, mutta tuntien hänen vastenmielisyytensä
kaikkia sentapaisia temppuja kohtaan, en luulisi hänen sitä tehneen.
Eikähän sitä tarvittukaan, sillä Cygnæuksella oli kyllä suuret
suosijansa, jos oli vastustajiakin. Samassa kirjeessä (huhtik. 17 p:ltä
1859) hän näet kertoo, että parooni Stjernvall-Valleen oli lukenut
Heidän Majesteeteilleen erään hänen kirjeensä, jossa hän puolustaa n.k.
työkasvatusta Fröbelin metoodin mukaan ja jossa hän samalla ilmoittaa
aikovansa kustantaa sisarentyttärensä saamaan opetusta rouva Fröbelin
luona. Siihen olisi Majesteetin pitänyt sanoa: "lähetämme sinne ei vaan
yhden, vaan useampia." -- Tämän yhteydessä mainittakoon lopuksi, että
yksi niitä naisia, jotka sitten saivat tilaisuuden matkustaa ulkomaille
valmistumaan tulevan kansakoulun opettajaseminaariin opettajiksi, oli
Soldanin sisar Edla, joka oleskeli Gööteporissa veljensä luona ja jonka
antautuminen tälle alalle varmaankin oli seuraus Soldanin ja Cygnæuksen
herättävistä keskusteluista.
Seurustelu kaikkien näiden ystävien kanssa valoi uutta verta Soldanin
tyhjentyneihin suoniin ja pani koko elimistön vilkkaampaan liikkeeseen.
Tavallisella innollaan ja harvinaisella tarmollaan ja työkyvyllään
ryhtyi hän tekemään itseään hyödylliseksi väliaikaisessa kotimaassaan.
Siihen aikaan kun Soldan tuli Gööteporiin, oli siellä kiihkeänä
kunnallisena kysymyksenä kysymys kaupunkia valaisevan kaasulaitoksen
lunastamisesta kaupungille sitä omistavalta ulkomaiselta yhtiöltä.
Asiata valmistamaan asetettuun komiteaan tuli Soldan kutsutuksi yhtiön
puolesta. Sen töihin osaa ottaessaan tuli hän kuitenkin huomaamaan,
että näitä etuja, joita oman kaasulaitoksen omistaminen olisi tuottanut