Aatteiden mies: Piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä - 10

Lontoonsillalle, josta kulin jalkaisin Blackwellin rautatieasemalle,
huristin alas City Channeliin ja nousin junasta -- liika varhain. City
Channelilla samoin kuin kaikilla muillakin kanavilla on kaksi päätä.
Oli jo yö. Sanoin tahtovani nousta Cityn kanavan luona ja minut
päästettiin ulos. Eräs gentlemanni oli niin kohtelias, että neuvoi,
miten minun oli osattava kanavan suuhun ja rantaan. All right! Haparoin
pimeässä ja tulin vihdoin rantaan ja huusin 'Solidea', laivani nimeä.
Ei vastausta, huudan kuin äkänen matruusi kerta toisensa perästä --
kaiku kuului vaan hiljaisessa, jumalallisen ihanassa kuutamoyössä.
Pitkän aikaa etsittyäni sain käsiini matruusin, joka souti minut ulos.
Sousimme laivasta toiseen, mutta ainoastaan äkäsiä koiria tapasin minä
ja joskus yhtä äkäsiä yövartijoita kahdella jalalla -- mutta en mitään
'Solidea'. Viimein tiedettiin eräässä laivassa kertoa, että muuan
norjalainen laiva oli purjehtinut myötävirtaan iltapäivällä ja
mahdollisesti pysähtynyt Citykanavan alipäähän, jonne olisin voinut
tulla rautatiellä, jos olisin pysynyt junassa. Uupuneet jalkani saivat
kantaa minua vielä kahden virstan verran. Yö oli kuitenkin
jumalallinen, niinkuin jo sanoin, ja kuu valaisi mieltäni ja karttaani
ja minä löysin 'Soliden' klo l:n aikaan yöllä, -- enkä katunut muuta
kuin niitä kahta killinkiäni, jotka tämä huvi minulle maksoi."
Ne olivat vielä keisari Nikolain matkarahoja nuo killingit ja olihan
niitä syytä säästäen pitää, sillä ei ollut juuri suurta toivoa
uusienkaan saamisesta.
Pian oltiin nyt merellä ja pian puhaltivat raittiit tuulet matkamiestä
vastaan. Liiankin raittiit, sillä matka Pohjanmeren yli Englannista
Norjaan kesti -- kymmenen vuorokautta. Soldan oli halunnut ilmaa,
tahtonut pudistaa päältään kaikki suurten kaupunkien painajaiset. Nyt
hän sitä sai. Ja vaikkakin mitä kiukkuisimmassa vastatuulessa purjehti
hän nyt uutta elämää kohti, kohti uusia maita ja uusia ihanteita.
Vaikka laiva keikkui kuin kaarnapalanen meressä, vaikka aallot olivat
korkeammat kuin laiva oli pitkä, -- ei hän ollut hetkeäkään merikipeä,
vaan päinvastoin juuri meriterve ja ravakasti auttoi hän merimiehiä
purjeita liikuttelemassa -- harjoitus, joka vastedes Atlantin yli
mentäessä oli oleva hänelle hyödyksi.
Kesäkuun 28 p:nä laski laiva vihdoinkin Fredrikstadin kaupungin
satamaan Glommen-virran suuhun ja jatkoi siitä vuonoa myöten matkaansa
hiukan ylempänä olevaan Sarpsburgin kauppalaan, jossa asettui
ankkuriin. Sarpsburgista suuntasi Soldan matkansa Kristianiaan, jossa
teki tuttavuutta ainoastaan yhden ainoan ihmisen kanssa, erään
kirjakauppias Dybvadin, jolle oli saanut suosituskirjeen Kellgréniltä
ja joka lupasi koettaa hankkia Soldanille jotain tointa.
Kun Soldan halusi päästä maalle, sai hän Dybvadilta osoitteen paikkaan,
jossa hän voisi mukavasti ja hauskasti elellä luonnon helmassa.
Jätettyään kirjansa -- ja lontoolaisen pyöreän hattunsa -- Dybvadin
huostaan astui Soldan jalkaisin neljän peninkulman päässä olevaan
Hönefosseniin, joka on pohjoispuolella Tyrifjordia Ringerikessä. Kaksi
jokea sattuu siinä yhteen noin tunnin matkan päässä Tyrifjordista ja
toinen niistä muodostaa jokien risteyksessä kauniin putouksen,
Hönefossenin. Vaan muutamia askeleita kuohuvasta koskesta vuokrasi
Soldan itselleen huoneen.
Tässä luonnonihanassa seudussa viipyi hän nyt kymmenen viikkoa ja siitä
ajasta lukee hän, mitä ruumiilliseen ja henkiseen uudistukseen tulee,
uuden jakson elämässään. Hän alkoi oikein asian alkain harhailla pyssy
olallaan tuon äärettömän ihanan ja suurenmoisen seudun metsissä. Hän
ampui jäniksiä ja oravia ja sai käyttää sen talon koiria, jossa asui.
Hän souteli joella, tuulasteli, niitti heiniä ja haravoi, karhitsi ja
nosti potaattia. Ihmisistä oli hauskaa (morsomt), kun Grahn --- se oli
nyt hänen nimensä -- oli mukana. Hän oli heistä "en pen fyr" [kaunis
poika] ja lapset toivat hänelle tuoretta lähdevettä ja saivat
juomarahoja: "Han maa vaere grusomt rig den svenske fyren", sanoi
emäntäni, "han har kun sidenlommetörklen." [Hän mahtaa olla kauhean
rikas tuo ruotsalainen -- häneltä on vaan silkkisiä nenäliinoja.]
Tähän idylliin siis Soldanin vallankumous oli päättynyt, samaan aikaan
kun vallankumous Pariisissa päättyi vereen kesäkuun kahakoissa. Totta
hän puhui sanoessaan, että hän oli niin epäpolitillinen pakolainen kuin
mahdollista. Mutta oli hänen vallankumouksensa hänelle tarpeeksi suuri.
Hän oli saanut terveytensä takaisin, voittanut luottamuksen itseensä.
Ja kun ajattelee, mitä kaikkea hän oli nähnyt ja kokenut ja millainen
muutos jo hänen ulkonaisissakin oloissaan oli tapahtunut siitä kun hän
Pietarista lähti ja saapui Ringerikeen, oli siinä yllin kyllin
vaihtelua yhden vuoden ajaksi.
* * * * *
Kun ei hra Dybvadin ollut onnistunut saada Soldanille mitään tointa
hankituksi ja kun ei tämä siis voinut jäädä Norjaan siellä itselleen
tulevaisuutta luomaan, päätti hän syyskuun keskipalkoilla kääntää
kokkansa Ruotsia kohti, jossa hänellä Arbogassa oli eräs vanha tuttava,
tohtori Albert Langell. Tämän miehen kohtalossa oli jotain ulkonaista
yhtäläisyyttä Soldanin oman kohtalon kanssa. Hän oli kotoisin
Lappeenrannasta, mutta oli harjoittanut opinnoitaan Itämeren
maakunnissa, mistä hänet karkoitettiin siitä syystä, että oli käynyt
omin lupinsa Ruotsissa ja ottanut osaa erääseen ylioppilasjuhlaan
Upsalassa. Hänelle oli Soldan Norjasta kirjoittanut ja saanut
kutsumuksen tulla Arbogaan, jonne matkustikin Kongesvingerin,
Värmlannin suomalaisseutujen, Karlstadin, Kristinehamnin ja Örebron
kautta.
Arbogaan saapui hän 20 p:nä Syyskuuta ja viipyi siellä muutamia
viikkoja. Tältä ajalta on säilynyt kirje (2.10.1848), joka osoittaa,
kuinka ahdistetuissa oloissa hän eli, kun ei näet uskaltanut itse edes
kirjoittaakaan kotiinsa. Suomessa luultiin, että hän oli jo aikoja
sitten Ameriikassa ja sitä luuloa tahtoi hän -- siinä tapauksessa että
hänen kirjeensä ehkä avattaisiin -- yhäkin ylläpitää viranomaisissa.
Saadakseen olla rauhassa Ruotsissa, mutta samalla kuitenkin ilmaista
omaisilleen oikean olinpaikkansa, ei hän itse uskalla kirjoittaa, vaan
panee Langellin kirjoittamaan puolestaan. Jos vaara oli olemassa, niin
kai se katosikin, sillä kirje oli taitavasti kirjoitettu. Langell
kertoo siinä milloin niinkuin itsestään, milloin niinkuin eräästä
kirjeensaajan tohtori Soldanin ja hänen yhteisestä ystävästään
(Lundbergista), mutta kuitenkin niin, että annetut tiedot sopivat
Soldaniin. Sen mukaan on hänen terveytensä parantunut ja hän on
hommassa hankkia itselleen tointa jossain tehtaassa. Ilmoittaa hän
myöskin saaneensa kirjeet veljeltä ja kehoittaa lisää kirjoittamaan.
Sinä voit kirjoittaa minulle kuin omalle veljellesi. Ei kuitenkaan
tätäkään kirjettä uskallettu lähettää postissa, vaan toimitettiin se
A.I. Arvidsonille Tukholmaan sieltä edelleen lähetettäväksi. Kahta
kuukautta myöhemmin (8.12.1848) kirjoittaa sama Langell tohtori
Soldanille toisen kirjeen, jossa hän koettaa uskotella mahdollisia
nuuskijoita, että heidän takaa-ajamansa otus on jo matkustanut
Ameriikkaan ja että hän on New-Yorkista kirjoittanutkin Langellille.
"Hänellä on sitäpaitsi uusi nimi, jota en edes minäkään tiedä -- poika
on kovin varovainen -- vaikka hän on antanut tarkan osoitteen eräälle
ystävälleen tuossa suuressa kaupungissa. Sitä en tietysti anna
kenellekään kuolevaiselle j.n.e. Veli tietysti osasi lukea rivien
välitse ja näki tästäkin kirjeestä, että Ameriikkaan muka matkustanut
yhäkin oli Arbogassa, sillä Lundberg lähetti taaskin terveisiä, että
hän tekee työtä, lueksii uusin voimin ja syventyy m.m. vuoritieteeseen,
koska hän kemistinä on mieltynyt kaikkeen, joka on sen kanssa
yhteydessä. Hän on terve ja reipas."
Mahtoiko nyt olla syytä näin suureen varovaisuuteen? On mahdoton
tietää, koetettiinko Soldania saada kiinni, vai jätettiinkö hänet
rauhaan, kun ei siinä onnistuttu. Se oli toki varma, että hänellä ei
ainakaan ollut laillista turvaa ja että hänet luultavasti olisi
luovutettu venäläisille, jos siitä olisi vaatimuksia tehty. Eikä
hän ainakaan saanut mitään ololupaa maassa. Hän kääntyi kyllä kohta
Arbogaan tultuaan parooni V.F. Tersmedenin puoleen, joka asui Ramnasin
tehtaalla ja kuului olevan hyvä ystävä kuninkaan kanssa, (joka taas
kuuluu olevan valistunut ja rehellinen mies), mutta tämä yritys ei
ollenkaan onnistunut. Soldanin epävakainen asema teki hänelle siis
välttämättömäksi pysyä yhä edelleen piilossa niin paljon kuin
mahdollista ja esti häntä itse toimimasta sopivan toimen hankkimisessa.
Kun muilla ei ollut samaa harrastusta kuin hänellä, ei hän lopulta
mitään tointa saanut ja oli pakotettu jättämään Ruotsin. "Jos minä vaan
voisin pysyä piilossa vuodenkaan eteenpäin" -- kirjoittaa hän
Hedlundille -- "niin olisi kaikki ohitse. Minulla on hyvä toivo siihen,
että yleinen mielipide, joka ei nytkään ole minulle epäedullinen, on
sill'aikaa vakaantunut siihen määrin, ett'ei se pahimmassa tapauksessa
sallisi minua luovutettavaksi, varsinkin jos homo quaestionis siihen
mennessä olisi ehtinyt tulla tunnetuksi rehellisenä miehenä, jonka
ryssä on tuominnut hirtettäväksi. -- Niin, voisinhan minä antaa
hirtättääkin itseni, mutta kernaasti tahtoisin minä sitä ennen esittää
kansalle -- syyn tuomioon."
Oltuaan Langellin luona muutamia viikkoja siirtyi Soldan, luultavasti
ollakseen paremmassa turvassa maalla ja elääksensä siellä halvemmalla
kuin kaupungissa, lähellä olevalle Strömsholmin lastauspaikalle Mälarin
rannalla, jossa Langellin appi-isä Moring oli vaakaajana. Täällä viipyi
hän jouluun saakka ja näkyy alussa viihtyneen hyvin ja olleen elämäänsä
tyytyväinen odottaessaan tointa, joka hänelle oli luvassa jonkun matkaa
pohjoisempana olevalla Guldsmedshyttanin tehtaalla. Hän etupäässä
lueskeli ja kirjoitteli, ensimmäisiä filososoofisia kokeitaan paperille
pannen. Vähitellen alkoi elämä kuitenkin käydä tukalaksi, kuta
kauvemmin paikansaanti viipyi. Rahat s.o. loput stipendistä olivat
kulutetut ja hänen täytyi syödä armoleipää. Vaikkakin häntä Moringin
luona kohdeltiin kuin läheistä sukulaista, oli asema kuitenkin vaikea.
Sitä vaikeutti vielä se, että Soldan täällä samoin kuin yleensä
muuallakin sopi huonosti tavallisten ihmisten seuraan. "Minussa on
aivan auttamaton välinpitämättömyys näihin tuhansiin pieniin
kysymyksiin, pitääkö olla puettuna frakkiin vai bonjouriin, onko sitä
rouvaa kutsuttava hänen armokseen vaiko armolliseksi rouvaksi, onko
Arboga hauskempi kuin Norrköping, -- joka välinpitämättömyys tekee
minusta 'kummallisen kurjen' ja asettaa minut ulkopuolelle ympäristöni
tavallisinta ja välittömintä elämää."
Sentähden hän koetti, samalla kun odotti pääsyänsä Guldsmedshyttaniin,
Hedlundin kautta päästä kokonaan pois näiltä seuduilta. "Enkö voisi nyt
saapua kaikessa hiljaisuudessa (Arbogassa ja täällä yleensä tunnetaan
minut Johnssonin nimellä, vuoriylioppilas Suomesta) maisteri Hedlundin
veljen tai isän maatilalle Eldgarnissa ja taas uudella nimellä ja
norjalaisena (minä osaan jotenkin 'snakke norsk') tai saksalaisena
(puhun sitä kieltä yhtä hyvin kuin ruotsia, ell'en paremminkin).
Voisin olla agronoomina tai kartanonvoutina tai jonakin muuna.
Voisitte lähettää minulle työtä Tukholmasta: minä taidan ranskaa,
englanninkieltä, suomea (myöskin venäjää, jonka jumala minulle anteeksi
antakoon!) Voisin siis tehdä käännöstyötä. Enkö voisi olla olevinani
kotiopettajana jossain perheessä ja näön vuoksi antaa opetusta
maalauksessa tai musiikissa (soitan viulua); tai olla avullisena jotain
luonnontieteellistä teosta ulosannettaessa. Jos en muuta, niin osaan
ainakin piirtää kuvia."
Ystävä Hedlund ei kuitenkaan näytä voineen käyttää tätä monitaitoista
miestä mihinkään näistä toimista, koska hän ehdottaa, että Soldan
kirjoittaisi jotain Nya Dagligt Allehandaan, jonka toimitukseen Hedlund
kuului, esim. matkoiltaan Pariisista lähdettyä, tai Venäjän oloista tai
Suomen. Siihen ei Soldan kuitenkaan suostu, sillä matkallaan oli hän
ollut sairas ja "mitä Venäjään tulee, niin tulen minä uudelleen
sairaaksi vaan sitä ajatellessanikin; se on minulle todellakin aivan
liian vastenmielistä. Mutta Suomi! jolle minä sydämmestäni olen
vannonut uskollisuudenvalan, minkä aion pitää, vaikkakin minusta tulisi
Ruotsin alamainen -- Suomen ja mahdollisesti Suomen ja Ruotsin
yhteisissä eduissa voisi ehkä läheisin tulevaisuus tarjota
kansanystävillemme erityistä tehtävää. Mielipiteet Suomessa minä kyllä
hyvin tunnen, samoinkuin virkamiesluokan kurjan orjamaisuuden, mutta
minulta puuttuu kokonaan erityiskohtaisia yksityistietoja, enkä ole
pariin vuoteen kuullut sanaakaan Suomen kansan asioista. Haluan
kauheasti saada lukea jotain suomalaista lehteä, vaikka se vaan olisi
Finlands Allmänna!"
Paikan saanti lykkäytyi siis silläkin taholla yhä epämääräisempään
tulevaisuuteen. Ja mitä läheisempiin toiveihin tulee, niin oli
tehtaanhoitaja Elzvik Guldsmedshyttanissa, joka oli luvannut hänelle
kemistin paikan tehtaalla, niin huonoissa asioissa, että tehdasta
hankittiin yhtiön haltuun. Soldan ei kuitenkaan hevillä luopunut
toivostaan, koska hän kerran päästyään kemistiksi tehtaalle olisi
samalla voinut jatkaa opintojaan kemiassa, jotka olivat niin
odottamatta keskeytyneet. Mutta olo Arbogassa, johon hän uudenvuoden
aikaan siirtyi Langellin luo, kävi yhä tukalammaksi, varsinkin kun ei
näiden molempain nuoruudentuttavain kesken näyttänyt olevan mitään
lähempää henkiheimolaisuutta. Helmikuussa (18 p.) kirjoittaa hän
Hedlundille, että hän vaan muutamia päiviä tulee viipymään Arbogassa.
"Se varjo, joka noin viikon päivät on tehnyt päiväni pimeiksi ja yöni
kamaliksi, on ystäväni ja suojelijani Langellin aikaansaama. -- -- 'Der
Teufel hat das Suchen und seine Grossmutter das Warten erfunden.' [Se
on piru, joka on keksinyt etsimisen, ja sen isoäiti odotuksen.]
Elzvikin yhä uudistuvien lupauksien vuoksi toimen saamisesta hänen
luonaan tulin näyttelemään tuota pitkän odotuksen osaa, joka on
kaikista vaikein; tietysti tulisin lopulta välttämättä kyllästyttämään
sekä isäntäväkeäni että itseäni! -- Meidän kesken sanoen on Langell
oikein ensi luokan 'prosaicus', järkevyys on hänen mielestään järkeä;
ulkonainen riippumattomuus ja arvo ovat ainoat joiden hyväksi ihmisen
kannattaa elää y.m.s. Hän on niitä, joiden silmät ovat niin syvälle
painuneet heidän omaan pöhöttyneeseen itseensä, että heidän
näköpiirinsä ulkopuolella sitä on melkein suljettu. Hän ryhtyi nyt niin
innokkaasti selittämään minulle, kuinka 'epäviisas' ja 'hullu'
viimeinen elämäni muutos oli, että hän sai minut täydelliseen
itkukohtaukseen. Vaikk'ei tuolla miehellä nyt olekaan mitään omaa
vakuutusta, joka lepäisi varmalla pohjalla, onnistui hänen levittää
eteeni kaikki vajavaisuuteni niin, että minä vähitellen jouduin
täydelliseen epätoivoon. -- Enkähän voi itseltänikään salata, ett'ei
epäpolitillista tekoani voida sanoa oikeaksi. Jos siinä nyt ei ole,
niinkuin ihmiset näkyvät tahtovan sitä katsoa, mitään, joka korvaisi
sen mikä siinä on väärää, niin on koko juttu todellakin jotenkin
surkea, ja silloin en minä ole, paitse suurta ja vaikeasti kannettavaa
tyhmyyttä, tehnyt muuta kuin tuottanut suurta surua rakastetulle
äidilleni ja sisarilleni. Kun on vaan tahtonut sitä, mikä on hyvää ja
oikeata, niinkuin minä olen tahtonut, -- niin ei hänellä ole jäleilä
muuta kuin itkeä niinkuin minä tänään itkin Arbogan metsissä."
Nämä ystävät, Langell ja hänen appensa, näkyivät osanneen ottaa
Soldanilta hänen itseluottamuksensa siihen määrin, ett'ei hän luule
voivansa hoitaa edes pehtorinkaan tointa jossain tehtaassa. Eikä edes
ruveta torppariksikaan! -- jota Hedlund hänelle ehdottaa. Hän on siksi
liika epäkäytännöllinen, liika heikko ruumiiltaan, eikä hänellä ole
rahojakaan, joita tarvittaisiin alkamiseen, mutta suurin syy tätä
Hedlundin ehdotusta vastaan -- jos se nyt lieneekään ollut todenteolla
tehty -- on se, että hänen viihtyäkseen tuollaisessa asemassa tulisi
kääntää nurin henkensä hitaasti saavuttama sisältö ja harrastukset, --
niinkuin käännämme kintaat nurin -- joka hänestä on mahdotonta ja
luonnotonta ja väärää. Mutta hätäkeinona voisi hän kuitenkin ilman
epäilystä ryhtyä mihin tahansa -- niin, hän voisi koettaa olla vaikka
pitsenttinä jonkun siivomman, niin, vaikkapa pahankurisenkin (!)
herrasväen luona.
Näissä oloissa alkaa Soldanille yhä enemmän selvitä se, että hänen
täytyy lähteä Ameriikkaan, että hän ainoastaan siellä voi päästä
sopusointuun elämässään ja tavalla tai toisella pestä puhtaaksi nimensä
isänmaansa edessä, sillä se häntä lopultakin enin kaikista vaivasi. Ja
nimensä puhdistamisella ajatteli hän varmaankin sitä, että jotenkuten
saisi takaisin maksetuksi sen osan matkarahaansa, jota oli käyttänyt,
siihen oikeutta omistamatta, ja rahaa ei näkynyt olevan ansaittavissa
muualla kuin Ameriikassa. Tämä tuuma saavuttaa myöskin hänen ystäväinsä
hyväksymisen suuremmassa määrin kuin mikään muu hänen tuumistaan, sitä
enemmän kuin he kaiken lisäksi vielä näkyvät luulleen, että Soldan
jotenkuten oli valtiollisesti vaarallinen henkilö. "Kuule ja
ihmettele", kirjoittaa hän Hedlundille, "täällä luullaan, että minun
kirjalliset tuumani koskevat _punaista tasavaltaa_, kommunismia ja
muuta semmoista -- ja ell'en minä aivan suuresti erehdy, niin ovat he
salaisesti sitä mieltä, että he toimittamalla minut maasta pois, eivät
tee ainoastaan minulle, mutta myöskin isänmaalleen erinomaista
palvelusta."
Maaliskuussa 1849 olivat ennen mainitun Elzvikin asiat selvinneet
sikäli, että hänen tehtaansa oli joutunut yhtiön haltuun ja hän itse
päässyt vakavammalle kannalle.
Maaliskuun keskipalkoilla jätti Soldan Arbogan ja muutti
Guldsmedshyttaniin siinä toivossa, että hän lupausten mukaan pääsisi
yhtiön palvelukseen tehtaan kemistinä ja samalla saisi lisätuloja
lasten kotiopettajana. Ja jo ennen lähtöään tilaa hän Hedlundin
kautta Tukholmasta paitse filosoofisia teoksia myöskin koko joukon
kemiallista kirjallisuutta, sekä suuria että pieniä teoksia, aikoen
todenteolla ryhtyä malmeja ja rautoja tutkimaan, jopa harjaantumaan
raudansulatuksen käytölliseen johtoonkin ja siinä kohden panemaan
parannuksiakin toimeen.
Epäilemättä olisi tämä ala ollut aivan omiansa Soldanille, hän kun oli
sekä käytännön että tieteen mies, -- minkä hän rahapajan tirehtörinä
sitten kyllä osoitti -- mutta valitettavasti ei tuleva hopean- ja
kullanlyöjä, vaikka olikin nyt kultaseppähytin hopeakaivoksessa,
päässyt taitoaan ja taipumuksiaan kehittämään, sillä olot tehtaalla
olivat hiukan alkuperäisellä kannalla. Siellä oli näet kyllä entisen
omistajan Elzvikin aikana ollut kemisti -- 500 kruunun palkalla --
mutta laboratorio oli niin vaillinainen, että siitä puuttui kaikkein
välttämättömimmätkin tarpeet. Omalla kustannuksellaan tilasi Soldan
sinne paitse kirjallisuutta myöskin spriilamppuja, sulattimia ja
kuppeja, myyden niiden saamista varten omistamansa kiikarin. Mutta kun
uusi yhtiö vihdoin huhtikuun 15 p:nä pitämässään yhtiökokouksessa
lopullisesti muodostui, eivät uudet isännät enää luulleet tarvitsevansa
kemistiä ollenkaan. Päästäkseen Soldanista, jota kuitenkin oli
lupauksilla elähytetty, merkittiin yhtiökokouksen pöytäkirjaan, että
hänet oli otettu yhtiön palvelukseen 100 R:t:n palkalla vuodessa ja
ilmoitettiin samalla, että tämä päätös olisi voimassa niin kauvan kun
Soldan itse tahtoi siihen tyytyä. Kun tuommoinen pestaaminen oli sama
kuin poiskäsky, ei Soldan tietysti muuta voinut kuin heti luopua
toimesta, jota hän ei vielä ollut ottanut vastaankaan.
Onneksi pysyi kuitenkin voimassa Elzvikin tarjooman sopimuksen toinen
puoli: kotiopetus. Soldan sai asunnon ja ruuan siitä, että opetti
Elzvikin lapsille kauniita taiteita, soittoa y.m. Ja nyt oli hän
pelastettu siitä, mikä hänelle oli ollut kaikkein vaikeinta hänen
siihenastisessa asemassaan. Hän sai tehdä työtä, ei syönyt kenenkään
armoleipää ja sai, joskaan ei muuta, niin ainakin ruuan ja asunnon.
Myöskin joitain pikkutöitä sai hän tehtaalta: maanmittausta,
malmikokeiden tekoa ja sen semmoista. "Tämä oli minun iloisin aikani
Ruotsissa, sillä minä ansaitsin ainakin leipäni."
Ei se kuitenkaan voinut olla muuta kuin väliaikaista. Soldanin päätös
lähteä Ameriikkaan oli jo tehty. Ja kun hän oli saanut sen verran rahaa
kokoon, että voi matkustaa Tukholmaan lopulla toukokuuta, pani hän
kampsunsa kokoon ja lähti.
Ennenkun häntä kuitenkaan sinne seuraamme, tehkäämme hiukan selkoa
hänen filosoofisista tuumistaan, jotka tähän aikaan olivat hänessä
päässeet suureen vauhtiin ja jotka täyttivät hänen mielensä. Harrastus
filosofiaan, innostus ajattelemiseen ja elämän suurten kysymysten
ratkaisemiseen ja palava halu totuuden perille pääsemiseen, -- se oli
se uusi maailma, jonka ranta oli alkanut hänelle jo Pariisissa ollessa
häämöittää ja jonka saavuttaminen siitä lähtien yhä enemmän muuttui
hänen elämänsä päätarkoitukseksi. Taiteilija, insinööri, kemisti
Soidan, jotka olivat vaan eri puolia tästä monipuolisesta miehestä,
alkaa vähitellen kehittyä siksi, joka oli hänen oikea minuutensa: --
filosoofi Soldaniksi.


10.
Filosoofi Soldan.

_Kirjeitä Hedlundille. -- "Rohkea sana voimasta." -- Tulo Tukholmaan.
-- Ei uskalla jäädä sinne. -- Eldgarnissa. -- Lähtö Ameriikkaan. --
Heisingörissä_.
Ollessaan ensin Arbogassa ja sitten Guldsmedshyttanissa ilman mitään
varsinaista tointa oli Soldaniila hyvää aikaa lukemiseen ja
miettimiseen ja mietteittensä paperille panemiseen. Eräässä kotiinsa
kirjoittamassaan kirjeessä kertoo hän näkyvällä mielihyvällä, että
hänen terveytensä ja yleinen tilansa on parantunut niin, että hän on
voinut täyttää paksun kirjan ei ainoastaan muistiinpanoilla muista
kirjoista, vaan myöskin omilla. Hän voi ei ainoastaan lukea ja
kirjoittaa, mutta myöskin ajatella hiukan.
Hän alkaa miettiä teosta, jonka tarkoituksena olisi esittää
luonnontieteellinen tutkimus Jumalan ilmestymisestä luonnossa, hänen
tahdostaan ja ihmisen paikasta ja merkityksestä maailmassa ja hänellä
on mielestään jo hallussaan se kaaos, josta tämä teos on esiintyvä.
Yllyttimenä heikkojen voimiensa liikkeelle saamiseen pitää hän sitä
sietämätöntä teeskentelyä, joka vallitsee ei ainoastaan yleisessä
opetustoimessa, vaan tieteessäkin, puhumattakaan kirkosta. Niinpä
esimerkiksi kerrotaan koululapsille raamatun ihmeistä, ilmaisematta,
ett'eivät sivistyneet ja oppineet enää niitä usko. Miks'ei opettaja saa
opettaa tuntemaan Jumalaa ja tietämään, että se on hänen tahtonsa, joka
tapahtuu ja määrää? Miksi vaan täytyy uskoa sitä ja pysyä laimeana ja
toimetonna? Sentähden tahtoo hän helppotajuisesti esittää joukon
tuloksia, joista ainoastaan tieteellisesti sivistyneet ovat selvillä.
Tieteen helppotajuiseksi tekeminen on hänestä aikamme tärkeimpiä
tehtäviä ja se on tehtävä kansallisessa tarkoituksessa s.o. erikseen
jokaista kansaa varten siten, että kansan sivistyskanta ja muut olot ja
edellytykset otetaan lukuun. Ja hän ryhtyy jo esipuhettakin
kirjoittamaan tähän kansanvalistusta tarkoittavaan teokseensa,
siteeraten siinä erästä saksalaista leikinlaskua, joka sanoo: "Niin,
Lutherus osasi oikeaan, ainoastaan mustetta paholainen hiukan pelkää;
ainoastaan sen voimalla voi hänet karkoittaa." Hänkin toivoo voivansa
heittää jotain mustetta valheen henkeä vastaan.
Esipuhetta pitemmälle ei teos kuitenkaan joudu, mutta aate siitä
väikkyy hänen mielessään vielä Atlantilla keinuessa ja jälkeenkin päin.
Samoilta ajoilta kuin nämä tuumat on Soldanin papereissa säilynyt
myöskin joukko häntä erinomaisesti kuvaavia ja hänen mielipiteitään
valaisevia kirjeitä ystävälle Hedlundille, jossa hän avaa tälle koko
henkensä ja maailmankatsantotapansa, samalla kun saa tyydyttää tuota
aina tuntemaansa tarvetta puhua henkilölle, jonka luulee itseään
ymmärtävän. Jokainen, joka elämänsä murrosaikoina on löytänyt jonkun,
joka tahtoo häntä kuulla ja ymmärtää, käsittää, mikä viehätys mahtoi
Soldanille olla saada purkaa sielunsa tämän henkiheimolaisensa eteen.
Mielipiteet ja katsantotavat olivat kyllä eroavaisia, samoin kuin
luonteetkin olivat vastakkaisia -- Soldan haaveilija ja teoreetinen
filosoofi, Hedlund käytännön ja terveen järjen mies -- mutta tuo
vastakohtaisuus oli tietysti vaan omansa antamaan sitä suurempaa
viehätystä keskustelulle. Voi olla, että ystävyys Soldanin puolelta oli
syvempi ja suurempi, hänellä kun ei kaukana maalla asuen ollut ketään
muuta ystävää, mutta että Hedlundkin tunsi lämpimästi, siitä on
todistuksena m.m. sekin, että hän Soldanista kirjoittamassaan
nekroloogissa laajalti refereerasi juuri näitä Soldanin kirjeitä,
koettaen niiden mukaan antaa käsitystä ystävänsä maailmankatsannosta.
He eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen kun olivat Pariisissa
eronneet. Hedlund oli viipynyt siellä Soldanin jälkeen aina syksyyn
saakka. Soldan sanoo hänet "tervetulleeksi politikan meluavasta
metropoolista rauhalliseen Ruotsiin!" Mainittuaan sitten, että hänellä
olisi kaikellaista, josta haluaisi jutella, kysymyksiä, jotka koskevat
kaikkia ja siis etupäässä niitä, jotka harrastavat yleisiä asioita,
sanoo hänkin tulleensa varmaan ja itsenäiseen käsitykseen elämästä ja
maailmasta ja että tämä vakuutus on yhtäpitävä ajan hengen kanssa.
"Sellaisessa tilassa ollen ei ihminen kuitenkaan tyydy siihen erillään
oloon maailmasta, jossa minä tätä nykyä elän. Voihan kyllä, missä
lieneekään, tehdä lentomatkan maailman ympäri henkensä siivillä, mutta
semmoisella retkellä näkee pääasiassa vaan sen, mitä on nähnyt
ennenkin. Nähty esiintyy kyllä useimmittain yhä selvemmässä valossa,
mutta uusia puolia, uusia olemusmuotoja ei helposti huomaa, ell'ei ole
nero. Mutta selvyyskin on verrannollinen asia ja -- man kann logisch
richtig den grössten Unsinn deuten." [Voidaan loogillisesti
suurimpiakin mielettömyyksiä selittää.]
"Se alakuloisuus, joka oli minussa eniten silmiinpistävää, kun
tapasimme toisemme ranskalaisen vapauden myrskyn mainingeissa, ei ollut
muuta kuin maininkia siitä myrskystä, siitä totisesta ja sentähden
ankarasta taistelusta, jota olin taistellut vanhaa pinttynyttä ja
monipäistä lohikäärmettä itsekkäisyyttä vastaan. Tämä taistelu oli kuin
taistelua elämästä ja kuolemasta hyvän isän ja hänen pahain poikainsa
välillä, jossa molemmat puolueet olivat vähällä menehtyä. Voin siis
hyvällä omallatunnolla pyytää, ett'ei käyttämääni suoraa kieltä
katsottaisi kehumiseksi. -- -- -- Sentähden tahdonkin heti ilmaista,
että olen pääasiallisesti työskennellyt luonnontieteiden alalla, ja
siellä ja täällä myöskin järsien jotain luuta abstraktisen filosofian
luurangosta, sekä että minun suuntani sentähden ei liene se, joka
luullakseni on maisteri Hedlundin. Luulen näet, että Maisteri on
kääntänyt silmänsä etupäässä puhtaasti politillisiin ja
yliteiskunnallisiin kysymyksiin, jota vastoin kirkon taikauskoisuus
minua eniten vaivaa."
Päästyään näin alkuun ja saatuaan Hedlundilta ystävällisen vastauksen
alkaa hän seuraavassa kirjeessä (12.12.1848) esittää mielipiteitään
lempiaineistaan kirkosta ja uskonnosta:
"Meidän protestanttinen pohjolamme on tätä nykyä sairas ja veltto; on
olemassa ilmeinen seisaus sen henkisessä kehityksessä. Sinä tunnet ne
tuhannet taudit, jotka niin itsepintaisesti jäytävät kansan vapautta ja
onnea. Kuinka ne ovat syntyneet, sen sanoo meille historia; mutta
kuinka ne ovat parannettavat, -- -- siinä on kysymys. -- Sinä olet
radikaali politikassa, minä olen radikaali uskonnossa."
"Uskonto on juuri sekä yksityisten että kansain elämässä ja
toiminnassa. Kansain taudit näemme me molemmat; minä luulen, että syy
on itse juuressa. Minun mielipiteeni on, että maan uskonto on huono ja
juuri sentähden heikko ja sen huonouden päätän minä sen heikkoudesta.
En tiedä, kuinka pitkälle voit seurata minua tässä asiassa, mutta jos
väität, että maan uskonto on puhdasta kristinuskoa, niin vastaan minä,
että ehkä se olisi sitä, ell'ei se olisi kiedottu elähtäneen kirkon
kankeaan muotoon. En minä tahdo kristinuskoa, vaan kirkkoa vastaan
vetää miekkaani (tai kynääni), niin heikko kuin se olkoonkin. Teen
tarkan eron Kristuksen oman opin ja sen opin välillä, johon se
ihmiskunnan vahingoksi on kiedottu."
"Uskontoa saarnataan meillä uskona, samalla kun jokainen tietää, että
'usko ei ole joka miehen asia.' Jo kasvavana poikana, vaikk'en suinkaan
ollut väliäpitämätön uskonnosta, minun oli kokonaan mahdotonta uskoa
kaikkea, mitä saarnattiin raamatusta ja katkesmuksesta. Mutta minä en