Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 16

seurallinen eläin kuin oikeassa koto-maassansa. Että nämä lauseet eivät
koske kaikkia paikkoja Siperiaa ja sen kaikkia asujia, on helposti
ymmärrettävä, sillä jälkimäisistä on vähin osa niin-kutsuttuja
"jätätettyjä" ja suurin osa syntyjänsä Siperialaisia. Vaan useammassa
tapauksessa ovat nämäkin lähetettyjen jälkeisiä, ja minun luuloni on se,
että rikoksen muisto ja mielen karvaus pilvestää useamman polven elämää
rikoksen-tehneen jälkeisissäkin. Ja sen ohessa lisäytyy vereksienkin
lähetettyjen luku vuosi vuodelta. Tavallinen lähetettyjen määrä tekee
vuosittain noin 12 tuh. henkeä; vaan "hyvinä" vuosina nousee se noin 15
tuhanteen asti. Kasan'in kaupunki on se paikka, jossa Siperiaan vietävät
yhtyvät kaikista valtakunnan osista, ja ken haluaa voi siellä joka
maanantai- ja torstai-aamuna kaupungin suurimmalla kadulla nähdä parven
näitä onnettomia, noin sata ja toisinaan kaksikin sataa henkeä, lähtevän
matkalle. Etu-nenässä astuu rumpali ankarasti täryyttäen rumpuansa ja
ikäskuin huutaen kaupunkilaisille: tulkaa meitä katsomaan! Hänen
jälestänsä seuraavat vangit, miehet ja vaimot sekaisin, edelliset
nelittäin sidotut toisesta kädestänsä kevyeen rauta-vitjaan; näitä
seuraa puoli-kymmentä kuorma-hevoista, jotka vetävät sairaita, heikkoja
vaimoja ja lapsia, ja koko parven ympärillä ratsastaa noin kymmenkunta
kasakkia eli muita sota-miehiä, joita myös aina seuraa upsieri. Tiellä
nähdään joka posti-paikan kohdassa pitkän-lainen puu-rakennus pienillä
ikkunoilla ja korkealla pysty-paalutuksella varustettu. Nämä
rakennukset, joissa jokaisessa löytyy upsieri pienen sota-mies-komannon
kanssa, ovat vankien yö-paikat, ja näin kulkevat he päivässä yhden
posti-välin, oli se pitempi eli lyhempi, pitempi ei se kuitenkaan
koskaan ole, ett'ei terve ihminen helposti voisi sitä mainitussa ajassa
matkata; varsinkin kuin vankia useasti levähdytetään eikä näytä kovin
ankarasti kohdeltavan. Tobolsk'in kaupunki on heidän yhteisen matkansa
pää-maali. Täällä löytyy virkakunta, joka rikosta myöten ja katsoen
paikkakuntien tarpeesen, määrää mikä mihinkin on lähetettävä. Ainoastaan
suurimmat pahan-tekijät tulevat Njertschinsk'in vuori-kaivantoihin; enin
osa lähetettyjä joutuu niin-kutsuttujen uudis-talolaisten luokkaan, s.o.
heitä jaetaan ympäri maakuntaa kylihin, joissa saavat, määrätyssä
piirissä, elää ja liikkua kuin tahtovat. Täällä sanotaan monesta vielä
tulevan ihmisen, niin että vähitellen rakentavat itsellensä mökin,
murtavat peltoa, naivat ja muuttuvat kiinteiksi talon-pojiksi. Vaan moni
heitäksen myös kerjäyksen ja kuleksimisen päälle, tekevät pahojansa maan
asujille ja päättävät päivänsä joko kaivannoissa eli vanki-huoneissa eli
-- ruoskankin alla.
_Tobolsk'in_ kaupunki, jota muutamassa katsannossa voipi sanoa kaiken
tämän onnettomuuden pää-paikaksi, ei ulko-näössänsäkään epää tätä
omaisuuttansa, sillä harmaampaa, märempää ja viluisempaa asuin-siaa
lienevät ihmiset harvoin valinneet, kuin tämä paikka on. Näistä
haitoistako vai mistä muusta se myös tullee, että harvoin nähdään niin
köyhää, niin sivistymätöintä ja niin uneljasta läänin-kaupunkia kuin se
on. Niin ei siinä esim. löydy yhtään ainoata ravinto-taloa, ja minä
tultuani hyvään paikkaan yöllä (vasten 10 p. kesäk.) en ollut saada
missään korttieria ja aloin jo arvella lähteä poliissiin yöksi, kuin
viimeinkin eräs porvari, -- tarkoin tutkittuansa kuka ja mistä minä
olin, ja tarkoin määrättyänsä kuinka kauan voisin asua hänen tykönänsä
ja kuinka paljon siitä tuli maksaani ja minkä-lainen ylös-pito
maksustani tulisi seuraamaan, -- armahti minua, avasi porttinsa ja antoi
siistin-laisen kamarin asuani.
Eikä tehnytkään mieleni kauan viipymään tässä Jermakin pesässä, vaan
toimitettuani toimitettavani kuvernöörin kansselissa läksin, vaikka
vettä satoi kuin korvosta kaatamalla, jo 12 p:nä kesäk. taas matkalle
Turinsk'iin, joka on tämän läänin länteisimmän piirikunnan kaupunki,
sen, jossa Voguulia enimmältä löytyy. Turinsk'iin loppui minulta
posti-tie. Tästä kulkee huono kylän-tie yhdeksän-kymmenen virstan
levyisen salon poikki Tabaryn kylään Tavda-joen rannalle. Tällä välillä
ei ole yhtään taloa ja se täytyy matkustaa yksillä hevosilla. Kahteen
kohtaan on sille kuitenkin rakettu saunat, joissa kummassakin elää
yksinäinen mies. Hän pitää saunan voimassa, josta matkalaiset talvella
maksavat hänelle määrätyn maksun, nim. 1 1/2 kop. hop., se, joka
saunalla hevoistansa syöttää ja kopeikan samaa rahaa se, joka vaan
käypi siinä lämmittelemässänsä. Tämä on raa'in, alku-peräisin muoto
ravinto- eli maja-taloja; sen ja Helsingin seura-huoneen väli ei varmaan
ole pienempi kuin tässä matkaavien Voguulien ja esim. yli-opiston
rohvessorien väli.
Tabary'ssa loppui viimeinkin maa-matka. Se, joka sillä on tärissyt
kolmatta tuhatta virstaa, niinkuin minä nyt olin tehnyt, astuu kernaasti
venheesen, varsinkin kuin venhe on katettu ja niin muodoin suojelee
matkalaista päivän paahteesta ja sateen märkyydestä. Hekkumallisesti
oikoo hän maa-matkasta jäykistyneitä jäseniänsä sillä pehmeällä tilalla,
joka venheesen on tehty, ja arvelee ei koskaan matkanneensa näin
kevyesti kuin tässä. Tämä on ensimäisen soutu-taipaleen tunne. Sillä
lepäiltyänsä ja ihailtuansa jokea ja sen rantoja, tulee matka-mies
tässäkin tuntemaan, että maan päällä ei ole mitään täydellistä.
Ensimäinen ja suurin vastus on hänellä itikoista, jotka
tuhannen-tuhans-määrissä tunkeutuvat hänen päällensä eivätkä anna
hänelle silmän-räpäyksen rauhaa. Ne voidaan karkoittaa vaan siten, että
katoksen oven edessä poltetaan tulta, mutta siitä nouseva savu, jonka
venheen kulku ja tuulikin lyö kokonansa katokseen, on uusi kiusa, ei
paljon vähempi sillä poistettavaa pahaa. Toisekseen on matkan-tekokin
sangen hidasta, sillä vaikka soutajia muutetaan noin 20 eli 30 virstan
päässä ja vaikka virta, joka minun kulkeani oli vastainen, on hän tyyni,
ei matkaa kulu tunnissa juuri enemmän kuin neljä eli viisi virstaa.
Tavda-joki, jolla nyt tein matkaa, on Tobol'in syrjä-joki ja syntyy
kahden Uraalilta tulevan joen, Losvan ja (eteläisen) Sosvan yhtymisestä.
Se on sangen vetevä joki, mutta sen ranteet ovat hyvin yksi-jonoiset,
s.o. petäjikkö ja pajukko sen reunoilla ovat loppumattomat. Kyliä
tavataan harvassa, ja nekin ovat pieniä: neljä viis taloa yhdessä.
Asujilla, jotka ovat pelkkiä Venäläisiä, ei maa-viljelys enää ole
ainoana elatus-keinona; he valittavat pelto-maata olevan hyvin vähän,
paikka paikoin vaan ja ainoastaan joen rannoilla, sanoen kaiken muun
maan kauempana joesta olevan synkeätä suo-pohjaa korpea, jota ei millään
keinolla voi perkata pelloksi. Sentähden ovat Venäläisetkin omistaneet
alku-peräisten asujien elatus-keinot: metsästämisen ja kalan-pyynnön,
jotka molemmat täällä ovat antoisat. Päältä-päin katsojalle näyttää
täkäläinen rahvas elävän köyhästi, vaan ei leivättä. Samovaraa
(tee-kyökkiä), joka venäläisissä seuduissa on tarkka toimeen-tulon
sanoja, ei löydy joka kylässä; kapakat, joita tännekin on istutettu,
ovat kaukana toisistansa, samoin kuin kirkotkin; vaan näittäkin
sivistys-keinoitta on rahvas täällä nöyrää, hiljaista ja siistiä.
Noin 200 virstaa matkattuani jokea myöten, eli Turinsk'ista yleensä
vähän päälle kolmen sadan virstan, tulin viimeinkin tänne Pelym'in
kirkolle 24 p. kesäk. Täällä olen nyt aikonut viettää pari kuu-kautta
Voguulin kielen tutkinnossa, jota vasten minulla on Voguuli Losva-joelta
tutkinnon väli-kappaleena. Hänen piti pyhän Pietarin kunniaksi ja
paastosta pääsemisen iloksi saada tämä päivä viettää kapakassa
viina-kullan ääressä, johon Voguuli on yhtä kärkäs kuin kärpänen veteen.
Tämä on hänelle kernaasti suotu, sillä hänellä poloisella on niin ikävä
vaimoansa ja perhettänsä, että minun täytyi suorastaan kieltää hänen
puhumasta tätä ainetta, niin usein kertoi hän sitä ja niin hellillä
sanoilla koki hän liikuttaa minua häntänsä kotiin laskemaan. Hänen
viettäessänsä Pietarin päivää ja päätänsä parannellessaan sain minä myös
tilaisuuden nämä radit panna paperille.
Vaikka näin muodoin olen keskellä Siperian saloja, ei minulla ole juuri
mitään hätää. Elämän pienet onnettomuudet ovat täällä: helle, itikat,
luteet ja muut syöpäläiset; vähällä määrällä kärsivällisyyttä voipi nämä
vastukset kuitenkin voittaa. Suuremmaksi luen sen pienen onnettomuuden,
että tasku-kelloni tuli vialle ja herkesi käymästä. Täällä ei
arvattavasti kukaan ymmärrä sitä laittaa eikä Turinsk'issakaan, jossa
sitä jo käytin, löytynyt miestä sitä korjaamaan. Kesäinen aika tuo menee
ilman kellottakin; mutta syksyn pitkät yöt ja sumuiset päivät taitavat
sen puutteessa käydä tukalammiksikin. Kuitenkin on sana-lasku:
"Otavass' on orjan merkki,
Ei ole kuussa, ei kukossa,
Eikä päivän koitannassa"
lohdutuksenani, ja kuin niin monta tuhatta ihmistä ikänsä elää kellotta,
voinen minäkin muutamia kuu-kausia tulla toimeen ilman tättä
ajan-mittaritta.

Toinen Kirja.
Beresov'assa 29 p. syysk. 1858.
Pari päivää takaperin tänne tultuani saan matkastani nyt antaa
lyhykäisen kertomuksen, niin kauan kuin sen muistot vielä ovat
mielessäni nuoret ja verekset.
Pelym'in kirkko seisoo niemellä kahden joen, nim. lännestä tulevan
Tavdan ja pohjasta juoksevan Pelym'in, yhtymisessä, jotenka paikalla on
sangen kaunis sia. Kylää itseä on noin 15 eli 20 talon-rähjää, joiden
kierot seinät ja paperilla paikatut ikkunat todistavat asujanten
köyhyyttä ja myös -- laiskuutta. Vaikka siis tätä nykyä huonoimpia
kirkon-kyliä on Pelym ennen aikanansa ollut mainiompi paikka, ja
jokainen Venäjän historiaa lukenut tuntee sen surkean merkillisyyden.
Pelym'issa oli nim. ennen aikaan puinen linnoitus muutamilla
tykkilöillä, jossa seisoi joku satanen sota-väkeä ynnä vojevod'in kanssa
ja josta käsin jäykkää vasta-rintaa tekevät Voguulit vähitellen
taivutettiin kuuliaisuuteen. Heidän ristittyänsä, joka tapahtui menneen
vuosi-sadan alku-puolella, jäi linna rappiolle ja nyt ei siitä enää ole
muita jäännöksiä jälellä kuin linnueen jälkeisiä pieni kylänen Kasakkia
vähän matkaa kirkolta. Mutta pää-asiallisesti on Pelym niin tullut
kuuluisaksi, että sitä Beresov'an rinnalla on pidettynä kovinna
lähetys-paikkana valtakunnallisille pahan-tekijöille, herrat _Biron ja
Münnich_ saivat täällä, pitkät vuosikymmeniset viettäen Pelym'in
suruisilla rannoilla, mietiskellä maallisen korkeuden turhuutta ja
vaarallisuutta. Monta muuta vähempi-kuuluista miestä on pidetty
Pelym'issa, ja varmaan on useampi heistä sen yksinäisyydessä havainnut,
ehkä kyllä myöhään, että yksityisen ihmisen ei ole luvallinen tarttua
historian rattaasen sitä muka omia mietteitänsä myöten vääntääksensä.
Tätä nykyä löytyi paikalla vaan yksi tämmöisistä syistä lähetetty,
entinen kasanilainen aatelis-mies, jonka kova-korvaisuus oli tehnyt ei
ainoastaan sen, että hän etelä-Siperiasta ja kaupungista muutettiin
tänne Voguulien korpeen, vaan myöskin sen, että se nykyisen keisarin
armo-julistus, jolla kaikki tämmöiset pahan-tekijät paluutettiin
Siperiasta, ei kohdannutkaan häntä. Aikaansa vietti tämä herras-mies
milloin ryyppimällä milloin lukemalla mitä käsiinsä sai. Ett'ei hän
ollut sivistyksettä näkyi siitäkin, että joka vuosi lähetyttää
itsellensä kirjat: _Almanach de Gotha ja Annuaire des deux Mondes_. Hän
toivoi kuitenkin kohtakin pääsevänsä sekä Pelym'ista että Siperiastakin,
sillä v. 1862 vietettävän tuhat-vuotisen muisto-juhlan kaunistamiseksi
oli hänellä tekeillä summattoman suuri runo-laitos viidessä kymmenessä
laulussa, joka olisi sisältävä koko Venäjän historian ja tekevä 10 osaa,
viis laulua kussakin osassa. Kaksi eli kolme osaa oli hän jo lähettänyt
Pietariin, ja valmisteli nyt taas uutta osaa sinne suoritettavaksi, eikä
sanonut runo-tekonsa jäävän vaikutuksetta hänelle armoa pyydettäessä.
Hänen ja paikkakunnan sasedatel'in kanssa voi täällä jonkun sanan
vaihtaa. Pappi sitä vastaan oli pelkkä talon-poika, joka itse kynti,
niitti, kalasteli, piti kauppaa, ei köyhyydestä niinkuin se tapahtuu
monessa muussa paikassa, vaan ahnaudesta. Sen ohessa oli hän niin laiska
virkaansa toimittamaan että koko minun olin-ajallani ei pidetty yhtään
kertaa täyttä jumalan-palvelua, vaikka sillä ajalla sattui kaksi suurta
juhlaakin (Pietarin ja Iljan päivät). Paljon sivistyneemmät pappia
olivat tänne asettunut porvari Turinsk'ista ja viina-herra, joka oli
kaikkein kapakkojen päällikkö tässä tienoossa. Paitse näitä ovat
Pelym'in herras-säädystä vielä muistettavat piisar, rokko-herra ja
seppä. Piisar oli yhtä sokuri-suinen kuin koko hänen sukunsa ja myös
yhtä suuri -- kelmi. Rokko-herra tuli minulle merkilliseksi sen kautta
että hän useasti häiritsi yön-leponi viinassa vaimoansa pieksämällä,
josta huuto ja telmäminen herätti kaikki naapurit. Seppää muistelen
tässä hänen ankaran-sakean partansa vuoksi, joka aina, kuin hänen näin,
muistutti minulle mieleen kuningas Yrjö Toisen ohillista, josta paroni
Mynkhausi kertoo, että Englannin vaakuna oli leikattu hänen partaansa.
Muutenkin, ei ainoastaan partansa vuoksi, oli tämä Pultavan läänistä
herraltansa Siperiaan lähetetty seppä Pelymiläisillä suuressa kunniassa
ja huolessa, sillä häntä ennen ei ollut taitavaa seppää löytynyt
lähempänä kuin Turinsk'issa s.o. kolmen sadan virstan päässä.
Pelym'in merkillisyyksistä lienee vielä muistettava korttieri-taloni
vanha emäntä, jolle kaikki, mutta olletikin nainut rahvas, osoittivat
suurta kunniaa, sillä hän oli koko kylän _babuschka_ (tämä sana
merkitsee sekä mummoa että kätilöintä). Tässä omaisuudessaan maisteli
hän, useasti vieraina käyden, kyläläistensä vaimojen viina-varoja, ja
silloin tällöin pistihen hän minunkin tyköni pyytämään juoma-rahaa
milloin kortteliksi milloin puoleksi. Ehkä häntä näin joka haaralta
koettiin pitää viinan hengessä, ei hän kuitenkaan nyky-aikaa rakastanut:
rahvas oli muka nyt entistä vastaan köyhää, pellot eivät kasvaneet
eivätkä lehmät lypsäneet niinkuin ennen; yksin päiväkin oli hänen
mielestään lyhennyt, sillä ennen kerkesi muka kesäisessä päivässä paljon
työtä tehdä, "vaan nyt tuskin laskeut", sanoi hän, "puoli-päiväisen
päälle vähän lepäämään, kuin jo ilta on käsissä".
Silmiänsä ristien jätti tämä eukko minut hyvästi, kuin 19 päivänä elok.
läksin Pelym'ista matkalle Pelym-jokea myöten pohjaan päin. Hän tiesi
minulla olevan edessä semmoisen matkan, jossa suuret korvet ja vetelät
suot olivat jalan kulettavat, sanoi vilustuvani ja menettäväni
terveyteni, niinkuin muka viina-herra oli ei kauan takaperin
kalastus-matkalla vilustunut ja nyt makasi vuoteella. Kuitenkin
nähdessään ett'ei voinut päätöstäni muuttaa, antoi hän minulle
siunauksensa ja evään vatsalleni (edellisen ilman ja jälkimäisen
arvattavasti maksua vastaan), ja lupasi pitää kuppa-sarvensa valmisna,
jos muka takaisin täytyisi palatani ja terveyteni vaatisi hänen
lääkärillistä hoitoansa. Samaa takaisin-tuloni virttä lauloi
sasedatelikin, joka laiturilla jää-hyväisiä häneltä ottaessani hymyillen
toivoi meidän parin kolmen viikon perästä taas näkevän toinen toisemme,
"minun muka kylliksi ilmailtuani Voguulien maassa". Minä kiitin häntä
hyvä-tahtoisuudestansa, mutta itsekseni ajattelin: odottakaa vaan minun
takaisin-tuloani; "akka tieltä kesken kääntyy, ei mies pahainenkaan".
Se matka, jolle näin läksin, ei kartalta katsoen näyttänyt niin
vaikealta eikä sitten itse asiassakaan ollut niin vaikea, kuin sitä joka
haaralta laulettiin. Lyhykäisesti sanoen olin päättänyt päästä
Beresov'aan suorinta tietä Pelym'ista. Tämä suorin tie vei ensin
Pelym-jokea myöten siihen asti kuin tämän joen latva kääntyy länteen ja
etelään päin. Tässä kohdassa ottaa Pelym pienen syrjä-joen idästä, jonka
latva taas on niin lähellä pohjaiseen Sosvaan lankeavan Tapsje-joen
latvaa, että väli-taival ei näyttänyt olevan kuin 30 eli 40 virstan
levyinen, ja niin lyhyen taipalen, ajattelin minä, pääsen itse yli,
vaikka hän olkoon jos minkä-lainen. Suurin huoli oli minulla
kapineistani, joita pitkällisellä, kesän-talven tehtävällä matkalla
täytyy pitää enemmän kuin halu olisikaan, ja näin kolkoissa maissa vielä
lisätä yksin keitto-astioillakin, eväällä ja muulla semmoisella
rojakalla. Kalujani kantamaan yli mainitun taipalen päätin ylä-Pelym'in
Voguuli-kylistä ottaa jonkun kymmenkunnan miestä; koko matkaksi
Pelym-jokea myöten hyyräsin Pelym'issa venheen, joka Voguulia myöten oli
lähetettävä takaisin, ja näin toivoin kaikki vaikeudet vähitellen
voitettavan. Edut asialleni olivat tästä matkasta silmin-nähtävät, sillä
näin matkaten tulisin kulkemaan aivan halki koko Voguulin-maan ja siten
hyvästi tuntemaan tämän kansan sekä tavat että kielen, jota vastaan jos
posti-tietä Turinsk'in ja Tobolsk'in kautta Pelym'ista olisin lähtenyt
Beresov'aan, olisin tullut tekemään mahdottoman polven, menettänyt
matkalla paljon rahaa ja aikaa enkä olisi nähnyt Voguulia taas ennenkuin
Beresov'assa, sillä Ob-joen molemmat rannat ovat asutut Ostjakeilta.
Venhe oli pieni kolmi-laita, neljän hengen soudettava, ja sen keskus
tuohella katettu, niin että katoksen alla kaluni säilyivät sateelta ja
siinä itsenikin oli hyvä pitkälläni olla. Olikin alusta matkaa tämä
katos sangen tarpeellinen, sillä kolme ensimäistä päivää eli
ylä-Pelym'in kirkolle asti valoi sade loppumatta. Sittenkin oli vielä
viikko-kauden aika eli viimeiseen Voguuli-kylään asti Pelym-joen
varrella epä-tasaista ilmaa, niin että kuikan useasti kuultiin huutavan:
totta saa, totta saa (sada), joilla sanoilla Savossa selitetään tämän
linnun omituista, muka sadetta ennustavaa huutoa. Vaan sen jälkeen
syntyi yhdeksi viikoksi kaunis pouta, joka kesti minun matkaani
edellä-mainittuun maa-kannakseen asti.
Ylä-Pelym'in kirkko on varsin alkaen rakettu Pelym-joella asuvia
Voguulia varten, ja paikka on viimeinen, jossa Venäläisiä tavataan, ei
enää muita Venäläisiä kuin pappi ja kirkon-palvelijat. Nämä ovatkin
kirkon-kylän ainoat asujat, sillä ensimäinen Voguuli-kylä, pari virstaa
kirkolta, on vähän ylempänä joen-varrella. Surkeampaa sivistyneitten
ihmisten asunto-paikkaa lienee harvassa kuin tämä kirkon-kylä on; ne
kaksi asuttua taloa, jotka siinä löytyvät, ja niiden kaksi asumatointa
toveria lasittomine ikkuna-reikinensä seisoivat siinä keskellä suurta
puutointa lakeutta autioina, alastomina, suojattomina. Turhaan etsi
silmä jota-kuta pellon-tilkkua, jota-kuta kukka- eli edes kaali-penkkiä;
huoneiden ympärillä ei ollut yksin aitaustakaan. Ja sen ohessa osottivat
talojen hajalliset katot ja lahonneet portaat asujanten
huolimattomuutta; se suuri lakeus, jolla kylä seisoo, on luonnollinen
niitty ja kasvoi pitkää heinää, mutta viikatteen jälkiä ei näkynyt, ei
lehmän kelloja kuulunut missään.
Päästyäni katon alle diatschok'in tykönä (papin sanottiin sairastavan
eikä voivan vastaan-ottaa) tuli volostin Voguulilainen golova minua
tervehtimään; hänen kanssansa seurasi puoli-kymmentä muita Voguulia. He
olivat jo edeltä-päin kuulleet että heidän seutuihinsa oli tulemassa
tschinovnikka Pietarista, ja alkoivat nyt kantaa minulle kaiken-laisia
valituksia, joista kolme oli painavinta. Ensimäinen oli se, että
ruudissa, jota heille annetaan kruunun puolesta, on viimeisinä vuosina
ruvennut olemaan haulia, tänä vuonna niin paljon, että ne hyvin tekivät
kolmannen osan painoa. Tämän seikan selittämiseksi on sanottava, että
Siperian kaikki pohjaiset kansat maksavat veronsa metsän-nahkoissa
(enimmiten revoissa ja sopulissa, paikoin myös oravissa ja kärpissä),
jota veroa kutsutaan _jasakaksi_, ja kruunu, jolla ruudin-teko ja
myöminen on yksin-oikeutena, myöpi teko-hinnasta näille kansoille ruutia
niin paljon kuin he tarvitsevat. Tämä on suuri etu heille, sillä
ruuti-naula Venäjällä tavallisesti maksaa noin ruplan hop., mutta
Siperialaisille ei se nouse enempään kuin noin 40 kopeikkaan samaa
rahaa. Vaan haulit ovat arvattavasti paljoa huokeammat sitäkin, ja jos
joku kelmi sekoittaa esim. 30 puutaan ruutia (se määrä, joka Pelym'in
piirikunnassa vuosittain jaetaan kansalle) kolmanneksi osaksi haulia,
niin saapi hän tällä varkaudella (haulien hinnan pois-luettua) puhdasta
voittoa noin 7 puutaa ruutia s.o. Venäjällä tavallisen hinnan jälkeen
noin 280 hopea-ruplaa. Mutta Voguulit arvattavasti valittivat tästä
itsellensä tulevan suuren vahingon sekä rahassa että vaivassa ruudin
seulomisen ja puhdistamisen kanssa kuin myös sitenkin että
varomattomasti tämmöisellä ruudilla ladattu pyssy ei laukea, jos
haulin-rae on sattunut menemään tuli-reikään, josta taas metsä-mies
voipi kadottaa monen kauniin otuksen, vieläpä joutua päänkin vaaraan,
jos karhu sattuu tulemaan vastaan, niinkuin täällä usein tapahtuu.
Toinen heidän valituksensa oli se, että pappi rasittaa heitä liian
kovilla maksoilla toimituksistansa ja omalla kädellänsä kurittaa eli
muuten tylysti kohtelee sitä, joka ei täytä hänen vaatimuksiansa. Niin
oli golovan, keväällä kuolleen, isän hauta kauan ollut lukematta siitä
syystä, että poika ei ollut sen siunaamisesta jaksanut maksaa papille
enemmän kuin kolme hopea-ruplaa, ja sielun-paimen oli suostunut
haudan-lukemiseen vasta annettua hänelle panttiin kaksi turkkia, jotka
olivat lunastettavat seitsemällä hopea-ruplalla. Samassa määrässä
sanoivat hänen ottavan vihkiäistäkin viisin kuusin ja kymmeninkin
hopea-ruplin, jonka lisäksi nuoren parikunnan vielä sitten kesällä pitää
hänelle tehdä sata rukoa heiniä. Vihkiäisen kallius, lisäsivät
valittajat viekkaasti, estää nuoren kansan menemästä naimiseen, joten
rahvas vähenee ja tsaarille juokseva jasakka aikaa myöten kukaties jääpi
maksamatta. Paitse tätä oli mainittu pappi ratkennut niin juomaan, että
sitten pääsiäisen ei ollut kertaakaan pitänyt jumalan-palvelua, ja että
toisella kirkon-palvelijalla se onkin työnä, papille viinan hakeminen
Pelym'ista (150 virstaa), johon seurakuntalaisten täytyy antaa hevoset
eli soutajat.
Kolmas valitus oli se, että Pelym'in kylän Venäläiset asujat juuri
joen-suussa salpaavat koko joen tokeilla (tämän laitoksen näin omin
silmini Pelym'issa), estäen näin kalan nousemasta ylemmäksi, josta
Voguulien seuduissa oli suuri kalattomuus.
Nämä valitukset, jotka yleistä mainetta myöten olivat toden-peräiset,
pyysivät he minun vastaan-ottamaan ja sanoivat ne diatschokalla
kirjallisesti ylös-panettavansa. Minä ilmoitin heille minullani ei
olevan mitään valtaa oiasta heille tehtyä vääryyttä, ja kehoitin heidän
valittamaan papista rovastille (blahotschinnij), joka joka vuosi käy
tutkimassa kirkon tilaa, ja ruudin jutusta sekä joen salpaamisesta
paikkakunnan maallisille pää-miehille. Tämän sanoivat he jo tehneensä,
vaan siitä apua ei mitään lähteneen, ja heidän uudestaan pyydettyänsä
lupasin minä ottaa heidän valitus-kirjansa kanssani ja saattaa ne,
Tobolsk'iin jouduttuani, kuvernöörille ja piispalle. He olivat sangen
hyvillänsä tästä, vaan lähtiessäni seuraavana päivänä paikalta ei heillä
ollutkaan valitus-kirjaa minulle antaa, sillä diatschok, ehkä ennen
luvannut sen heille kirjoittaa, oli nyt epäytynyt tästä vaarallisesta
työstä, ja näin jäi Voguuli-parkain asia sillensä; sillä suullisesti,
ilman mittäkään todistuksitta, on syrjäisen vaikea ruveta kantamaan
tämmöisiä valituksia, vaikka kyllä olkoon vakuutettu niiden
toden-peräisyydestä.
Niinkuin edellä sanottiin erosin tässä viimeisistä Venäläisistä, joita
taas en uudelleen nähnyt ennenkuin neljän viikon perästä Sortingjen
kirkolla lähellä Beresov'aa. Golova oli lähettänyt sanan seuraavaan
paul'iin,[23] pitää soutajia valmisna, ja istui nyt matkaan lähettäessä
itse perää pitämään ensimäisen kylän-välin. Tätä ei ollut kuin 20
virstaa ja golovan hilpeät soutajat saattoivat minun pian pienen paulin
näkyviin, jossa oli kolme jurttaa. Nähtyänsä venheen alkoivat sen asujat
ampua paukkaa, ja maalle noustua oli vastaan-otto mitä nöyrin ja
mieluisin. Pian havaittiin kuitenkin, että paulin väki, niin miehet kuin
naisetkin, olivat alkaneet pidot ennen vierasten tuloa ja nyt olivat,
niinkuin Savossa sanotaan, aika vahvassa pajussa. Alussa ei tästä
minulle ja kumppanilleni ollut muuta haittaa kuin liika suuri nöyryys ja
imartelu, niinkuin halaaminen, polvien likistely j.n.e. Vaan jurttaan
tultuamme muuttui asia toiseksi. Lavalla makaava talon-emäntä heräsi ja
tuskin oli hän nähnyt golovan, kuin hirmuisesti sättien ja sadatellen
lensi hänen sakeaan mustaan tukkaansa. Golovan seuralaiset soutu-miehet
tulivat hänelle avuksi, paulin väki taas emännälle, "siitäpä kapina
kauhea karttui": muutamissa silmän-räpäyksissä oli semmoinen tappelu
irti, että minä töin tuskin pääsin ulos ja pakenin venheesen. Jonkun
ajan jurtassa nuhjettuansa kiidättivät he, kumpiko puolue, sitä en voi
sanoa, kahakan alkajan sen humalaisen vaimon ovesta pihalle, ja tulivat
yksi toisensa perästä ulos, päästänsä nykkien telmeessä irtautuneita
tukka-suortuvia, eivätkä näyttäneet olevan asiasta millänsäkään. Isäntä
salpasi vielä yhä sättivän vaimonsa saunaan, toi viinaa golovalle ja
hänen miehillensä, ja kohta syntyi heidän välillänsä sydämellinen rauha
ja rakkaus. Nyt tulin minäkin venheestä maalle, ja talon-väki kiiruhti
minulle tuomaan puolukoita, tuomen-marjoja ja ketrin-pähkinöitä
kostitsemiseksi. Syyn talon-emännän vimmaan golovata kohti selitti
minulle eräs soutu-miehistä olevan sen, että golova pari viikkoa
takaperin viran-asioilla käydessänsä tässä paulissa josta-kusta vähästä
syystä oli loukkaavilla sanoilla kohdellut emäntää, joka oli ne painanut
sydämeensä ja nyt viinan rohkeudessa tahtoi ne golovalle kostaa.
Muutamien tuntien perästä sain hiljankin soutu-miehet eroamaan tästä
kostitsevasta paikasta ja läksin päivän lasketessa matkaan. Lukija ehkä
odottanee ja tässä, hiljalleen vasta-virtaan eteenpäin soutaessamme,
kyllä olisi tilaisuus antaa kertomuksen Voguulien elannosta, tavoista,
asunnoista j.n.e. Vaan semmoisen kertomuksen olen seuraavassa kirjassa
antava, jonka-tähden se tässä olisi liikanaista. Tiestä taas, elikkä
Pelym-joesta, ei ole paljon muuta sanomista, kuin että se Europassa
ollen olisi luettava varsinkin keski-isojen jokien joukkoon, sillä se on
varmaan viittä sataa virstaa pitkä ja olisi tyynen tasaisen juoksunsa
kuin myös kohtalaisen syvyytensä vuoksi sangen soveljas
höyry-laiva-kululle. Mutta täällä Siperiassa, suurten jokien maassa, on
Pelym niin vähäinen, että se Ob-jättiläiselle on vaan syrjä-joki, ja
senkin ei suoraan, mutta vasta kolmannessa polvessa, sillä Ob'in kanssa
yhtyvä Irtysch ottaa syrjä-joen Tobol'in, Tobol Tavdan ja tämä meidän
Pelym'in. Ja sillä olevan liikunnon vuoksi ei Pelym ole mistään arvosta,
sillä sen vesillä ei liiku muut kuin Voguulit pienissä yhdestä puusta
tehdyissä ruuhissansa. Tämän vuoksi ovatkin sen rannat yksi ainoa
loppumatoin korpi, kasvava enimmiten kuusta ja lehti-kuusta, harvemmassa
koivua ja petäjää. Tämä korpi on niin ihmiseltä liikuttamatoin kuin hän
lienee lähtenyt Luojan kädestä, ja vaikka minä en ole puun-kauppias enkä
laivan-rakentaja, on minun useasti ollut vaikea luoda silmäni pois
niiltä kauniilta taivaan-korkuisilta, suorista ja sileöistä
lehti-kuusista, jotka näissä korvissa kasvavat eli korkeimmakseen
tekevät sen hyödyn, että metsästelevä Voguuli tekee tulen ja viettää yön
heidän juurellansa. Tämä luonnon alku-peräinen raakuus ja kauneus onkin
ainoa matkaajan huvitus näissä kolkoissa maissa, vaan kuin se aina ja
aina vaan on yhden-muotoinen, väsyttää sen katsominen pian niin, että
innokkaimmatkin luonnon-ihailijan luulisin täällä-matkatessansa toivovan
taipalen kohta loppuvan ja pääsevänsä edes niinkin vähäiseen ihmisen
asuin-paikkaan kuin Voguulien paulit ovat.
Minun tielläni oli näitä hyvin harvassa: neljän päivän matkalla,
edellä-mainitun ylä-Pelym'in kirkolta lukien, sivuutettiin kaksi paulia,
joissa kummassakin oli kaksi jurttaa. Sitten tultiin viis-jurttaiseen
pauliin, jonka nimikin, Massau, saakoon tässä siansa sentähden, että
siinä elää maan-viljelijä Voguuli, jolla on sangen hyvät pellot, viis
hevoista, kolme lehmää, Venäjän tavoin tehty tupa, samovara, tee-kuppia
ja muita semmoisia kaluja, joita Voguuleilla ei muualla ole ja jotka
todistavat hänen ahkeruudella ja ymmärryksellä hankittua
varallisuuttansa.
Päivän levättyäni Massaussa läksin taas matkaan ja tulin kahden päivän
perästä viimeiseen pauliin, jonka nimi on Atimje-paul, vaan jota
kirjoissa mainitaan Verschinskij paul (latva-paul), ehkä se, niinkuin
tämä osottaisi, ei suinkaan ole Pelym'in latvalla, vaan Voguulien kesken
luetaan puoli-väliksi joen latvan ja suun välillä, joka kartalta
katsoenkin näyttää oikealta. Tähän asti oli minulla edessä olevata
maa-taivasta vasten viis saatto-miestä koossa; mutta kuin niistä en