Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 08

oikealta puolelta. Näin ei kuitenkaan peri-mies tehnyt; hän toivoi
parempaa suojaa vedessä seisovalta metsiköltä vasemmalla rannalla ja
laski siis tätä myöten. Ja niin kauan kuin venhe kulki lepikossa tahi
paju-pehkojen välitse, ei tuuli sitä kovin estänyt ja matka joutui
eteenpäin. Vaan enin osa oli kuitenkin avonaista niittyä, jossa tuuli ja
aalto täydellä voimallaan painoivat venhettä. Tämä vielä ei ollut
sujakka niinkuin venheet Suomessa, vaan luupin tavoin tehty leveä,
korkea ja raskas heittiö, niin että kyllä parta järisi ukko-rukilla sitä
vasta-tuuleen kiistäessä. Tuuli kiihtyi kiihtymistänsä ja päälle
päätteeksi rupesi vielä rankasti satamaan. Muut samaan suuntaan pyrkivät
venheet kääntyivät yksi toisensa perään takaisin esi-kaupungissa tuulta
pitämään. Meitä hävetti tämmöinen matkan-teko, me riensimme siis
edellensä ja viimein käsitimmekin sen ilon, että Uslón'in valkea kirkko
paistoi edessämme. Mutta se oli vielä joen toisella puolen, noin 3
virstan päässä. Tämä palanen oli epäilemättä vaikein kohta matkaamme,
sillä tässä oli tuuli laitainen ja suojaa ei vähäistäkään. Viimeisistä
puu-pehkoista erotessa vaalenivat soutajien kasvot ja he kokivat
varoittauta silmiänsä ahkerasti ristimällä. Suuren aallon hyöätessä
venheesen hätäytyi muuan heistä niin, että airo raukesi käsistä ja sekä
mies että airo olivat mennä aallon mukaan. Peri-mies, venhuesta ainoa,
joka ei näyttänyt pelkäävän, kehoitti souturiansa alinomaa hokien:
"soutakaa ukot! soutakaa ukko-kullat! Sinä, veli-veljyeni, vedä
paremmin! kaikki, poikaseni, vetäkää täydestä voimasta! pikkuisen vielä
soutakaa, niin pääsemme perille!" Mutta tätä pikkuista kesti vielä
lähemmäksi kaksi tuntia, kunne vihdoinkin märkänä kuin kuikat pääsimme
Uslón'in rantaan. Miesten kompuroidessa maalle tapahtui se onnettomuus,
että putelli viinaa, jonka minulle Saksan kirkko-herra Kasan'ista
lähtiessäni lahjoitti ja joka kuului olevan "ihan kuin Suomen viinaa",
muiden kapineiden päältä vierähti venhe-pohjaan ja särkyi. Soutu-miesten
onneksi särkyi se suupuolestansa, niin että heidän ryypätäksensä jäi
enemmän kuin puolet sen sisällystä, jota herkkua minun ei käynyt
edellensä kulettaminen eikä ollut sallittu nauttia.
Kuin ilta jo oli käsissä, olisi minun kelvannut jäädä Uslón'iin yöksi,
vaatteitani ja kapineitani kuivaamaan, ja tämän ajatuksen kanssa
läksinkin siihen taloon, jossa virka-miehiä vasten pidettävät hevoset
seisoivat. Vaan täällä oli ensinkin isäntä vahvassa viinassa; hän oli
lihava kuin syötetty sika, vaan hyvä-sävyisyys hohti hänen punottavilta
kasvoiltansa ja onnellisuus ikäskuin rasvana tippui hänen ruskeasta
parrastansa. Jospa hän vielä ei olisikaan peloittanut yöksi jäämästä,
olivat toisekseen kaikki huoneet täynnä joen-kulkijoita, jotka olivat
parkoistansa nousseet maalle tuulta pitämään ja ankaralla juomisella ja
pajatuksella kokivat sitä kääntymään saada. Ja kolmanneksi oli humalassa
piisarikin, jonkalainen herrakko on hevoisen-antopaikoissa järestyksen
yllä-pitäjänä ja kirjoittaa matkustavien tie-kirjat päivä-kirjaan.
Edellä-mainittuja virka-miehille pidettäviä hevosia, joita minä olin
päättänyt käyttää, saadaan kahden-laisilla tie-kirjoilla, jotka muuten
ovat aivan yhden-näköiset, mutta siten vaan toisistansa eroavat, että
yhden lajin nurkassa seisoo painettuna sanat: _ilman kyyti-rahatta_, ja
toisen sanat: _kyytirahan edestä_. Minulla oli jälkimäisen laatuinen, ja
seuraten kysyin piisarilta (kuin yöksi en voinut jäädä), paljoko
kyyti-raha ensi väliltä teki. Hän katsoi tie-kirjaani ja vastasi: "ei
mitään". -- "Katsokaapas tarkemmin", sanoin minä. Hän katsoi uudellensa
ja sanoi: "johan minä sen sanoin: ei se tee mitään, vaan piisarille
antakaa vähän juoma-rahaa!" -- "Kuinka niin? eikös tie-kirjassa tuossa
seiso: kyyti-rahan edestä?" -- "No menkää sitten Jumalanne nimeen, kuin
puhetta ette ymmärrä", lausui hän ja ilmoitti maksettavani määrän, joka
kirjoitettiin päivä-kirjaan; mutta piisari jäi juomarahatta, jonka hän
tahtoi ansaita hevosten isännän vahingolla.
Tullessani toiseen holli-paikkaan oli jo yö, ja kuin satamasta ei
vieläkään herennyt, olin minä vielä märempi kuin ennen ja vietin
sentähden tässä yö-sydäntä yhdessä tuvassa Tatarilaisten holli-miesten
kanssa. Matkattuani kaksi holli-väliä seuraavana päivänä, tulin ensi
kerran Tschuvaschilaiseen kylään. Venäläiset rakentavat kylänsä linjaan
kahden puolen maantietä eli kylän-katua, siten että tupa on tuvan
nurkassa ja ulko-huoneet taampana, joka yksi-muotoisuus ensi kerran sitä
katsojalle on mieluinen, vaan aikaa myöten väsyttää silmän. Muuten on
Venäläisillä tuvat suurilla ikkunoilla, ulos-lämpeävillä uunilla ja
useammin paikoin myös lauta-katoilla. Aivan toisenlaisen näyn antaa
tschuvaschilainen kylä. Talot ovat raketut itse-kukin eriksensä, joten
yhteinen järestys on kokonansa pois-haipunut, ja rakennukset, nekin
pienet ja niin rikkaalla kuin köyhälläkin pian yhdenlaiset, ovat katetut
olilla, joka kylälle antaa hyvin surkean ulko-muodon. Mutta tultua
Tschuvaschin pihaan ilahuttaa silmää pihamaan lakaistu viheriäinen
nurmikko ja se keskellä pihaa seisova tammi, lehmus eli pihlaja, jota
näkyä Venäläisten likaisissa pihoissa harvoin tapaat. Piha-maan
ympärillä seisoo rivi aittoja, talli, navetta ja muut ulko-huoneet, vaan
missä perhe on laajennut useammiksi parikunniksi, on samassa pihassa
useampi tupakin, sillä kullakin parikunnalla pyytää olla niin hyvin oma
tupansa kuin oma makuu-aittansakin. Tupaan tultuasi luulet olevasi missä
kussa itä-Suomen sydän-maassa mökkiläisen eli mäki-tupalaisen tykönä,
sillä tuvan ikkunat ovat pienet, uuni kiukaan tavoin sisään-lämpeäväksi
rakettu ja seinät samoin kiilto-mustat kuin tuvissa mainitussa osassa
Suomea. Sitä tämmöisissä asunnoissa niin tarpeellista lakeista en ole
nähnyt Tschuvaschien tuvissa. Penkit ovat hyvin leveät ja niiden alus
eteen lyödyillä laudoilla kolpitsoiksi tehty, joka laitos nähdään
Tatarilaistenkin tuvissa. Näin kerran Tschuvaschin tupaan päästyämme
olisi hyvä tila jutella itsestä kansastakin jotakuta; vaan tätä emme
vielä paljon tunne, jääköön se asia siis toiseen kertaan, varsinkin kuin
matka kiirehtää eteenpäin pyrkimään.
Toisena päivänä selvisi ilma viimeinkin, mutta sateen siaan tuli kylmä
pohjatuuli. Vaatteeni eivät yön aikana olleet kerinneet kuivaa
kaksi-päiväisestä märkyydestänsä, ja se asia, että päätin ne matkaten
kuivauttaa pohjatuulella, saattoi minulle vanhan viholliseni
hammas-taudin, joka sitten taas ei luopunut leuvoistani ennenkuin tuli
oikea kesä-lämmin, joka tapahtui noin kahden viikon perästä. Tämän
kumppalin kanssa tulin, samana päivänä Tsyvilsk'iin, jota Tschuvaschit
ynnä Volgan rannalla olevata Tschebotsarya pitävät pää-kaupunkinansa.
Tsyvilsk'issä elää toista tuhatta asujaa, ja tähän katsoen luulisi
meikäläinen matkustaja tämmöiseen kylään tullessaan löytävänsä toki
jotain sivistyneen ihmisen elämään kuuluvista tarpeellisuuksista. Mutta
niitä etsit turhaan Venäjän pienemmissä kaupungissa. Ravinto-huoneita
suuremmissa kaupungissa niinkuin esim. Kasan'issa löytyy tosin paljo ja
muutamat niistä niin suuria, että Kleinehkään ei häpeisi niissä
eläessään. Mutta siivo ja koko laitos niissä on europalaiseen
siisteyteen tottuneelle kokonansa vastoin mieltä. Tosin seisovat seinät
täynnä koreita tauluja, suuria peiliä ja kalliita jumalan-kuvia, ja
huone-kalut näyttävät myös loitommalta katsoen hyvin komeilta. Mutta
katsopas tarkemmin tätä sohvaa esim., johon nyt istut. Sen
sahviani-päällys on jo monin paikoin pahasti kulunut, täytteenä olevat
sian-villat eli muut karvat pyrkivät jo useammasta kuin yhdestä reiästä
ulos, se vapisee ja naukuu allasi, ja vedon lyön kanssasi sen päälle,
että jos siinä puolen tuntia istut, olet tunteva ruumiissasi kupisevan
liikoja asujamia. Asia on se, että tämä sohva on vanha, hyvin vanha,
monessa avisionissa ollut ja monen isännän luita lepäyttänyt.
Samanlaisia ovat muutkin huonekalut ja se koreus, joka ensin sisään
tullessasi oli sinusta niin mieluinen, muuttuu pian inhon-tekeväksi.
Tätä tunnetta ei vähennä se sini-kirjainen pöytäliina eikä se yhdellä
pesullansa jo monta partaa pyyhkinyt ruoka-liina, joka sinulle annetaan,
ei myöskään se kirjavassa eli punaisessa, housujen päällä olevassa
paidassa löyhkyvä, parrakas passari, joka ympärilläsi liekkuu, kutsuu
sinua "armoksi," "korkea-sukuisuudeksi" eli muuksi, vaan jonka
pää-toimitus on valvoa, ett'et maksamatta pois-mene eli pistä povellesi
jotakuta talon eli muiden vierasten kapinetta. Syy tähän parastenkin
ravinto-huonetten kehnouteen on se, että maan sivistyneet asujat harvoin
etsivät niissä huvitustansa. Niinkuin _bluf'in_ sanotaan Ranskanmaalla
kaikki tämmöiset paikat vallanneen, niin on _parta_ ne täällä anastanut.
Musikka eli se ei paljon häntä sivistyneempi kauppa-mies ei nim. kajoa
paraimpaankaan ravinto-huoneesen mennessään, jos tietää itsellänsä vaan
olevan sen kymmen-kopeikaisen, jolla hän jo saapi henkeänsä _teetä_
vatsan täydeltä. Bluf'in ja parran välillä mahtaa kuitenkin olla suuri
eroitus heidän käytöksessänsä. Edellistä en ole nähnyt, vaan jälkimäinen
on ravinto-huoneessa tavallisesti humalassa, pajattaa, tanssii, retkuu
ja ylpeileiksen kaikella tavalla, muka kuin hänkin on kerran herrana,
vaikka eileinen selkä-sauna vielä voipi kylkiä vihamoitella. Sivistynyt
ihminen lymyää arvattavasti vaan suuresta pakosta, niinkuin matkalla
ollessaan, tämmöiseen paikkaan ja tällöinkin on maan omilla asujilla
omat makuuvaatteensa, syömä-astiansa ja useammat palvelijat kanssansa,
niin että isännältä eivät tarvitse paljon muuta kuin huoneen ja
lämpimän.
Vaikka minulla ei ollut näitä tarpeitakaan, olisin kuitenkin kernaasti
suonut löytäväni Tsyvilsk'issä ravinto-huoneen; vaan sitä ei ollut ja
minun täytyi majata posti-paikassa. Ispravnikalta ja eräiltä muilta
virka-miehiltä kuulusteltuani kaikellaisia tietoja Tschuvascheista
läksin seuraavana päivänä viimeiselle holli-välille Ischaakiin päin, ja
25 virstaa matkattuani tulinkin tähän paikkaan, joka oli tietojani
Tschuvaschin kielessä enentävä. Korttierin sain erään diakan-lesken
tykönä, joka on juuri semmoinen "lesk-akka," joka meidän Venäjän
puolelta saaduissa saduissa aina tavataan korttierin pitäjänä ja
kaikellaisena muuna auttajana ja väli-verkkona.

Kolmas Kirja[9]
Kosmodemjansk'issa, 6 p. elok. 1856.
Niinkuin matka-kaavastani näkyy, oli minulla matkani tarkoituksena
Volgan ja Uraalin tienoissa löytyvien Suomalaisten kielien tarkempi
tutkiminen. Sitä varten Helsingistä lähdettyäni 19 p. helmi-kuuta
viivyin Pietarissa kolmatta viikkoa, joka aika meni osittain
tieteellisiä tietoja ja lähteitä kerätessä, osittain myös semmoisten
hallitukselta annettavien avitus-kirjoitusten hankkimisessa, joitta
matkustaja tässä maassa joutuu jokaisen koiramaisen virka-miehen
mieli-valtaan ja ilman joitta ei yksikään virkakunta Venäjällä
lähettiläistänsä matkalle lähetä. Tämän viipymisen tähden tulin vasta 21
p. maalis-kuuta Kasan'iin, jonka olin päättänyt matkani ensimäiseksi
keskukseksi.
Tarkemmin perusteltuani matkani aineen näytti minusta _Tschuvaschien_
kielen tutkiminen ensi työksi välttämättömältä. Tämän kansan peri-juuri
on nim. vielä nytkin sangen hämärä milt'ei aivan tietymätöin, ja yksi
osa oppineita on sen lukenut suorastaan täkäläisten Suomalaisten
kansojen joukkoon, toinen taas väittänyt sitä puhtaaksi Turkkilaiseksi
heimo-kansaksi, ilman että kummallakaan on ollut todistuksina tarkkoja
tutkinnoita siinä aineessa, joka enemmän kuin mikään muu voipi väitökset
kansojen heimolaisuudesta ratkaista, nim. tietessä. Tämä seikka ja
koetukseni saada se europalaiselle tieteelle lopullisesti selitetyksi jo
yksinänsä lienee kelvollinen puolustamaan minua, jos kuka sanoisi näin
liiaksi poikenneeni matkani pää-tarkoituksesta. Tämmöistä puolustusta
löytyy minulle vielä enemmän siinä, että mainitun kielen tutkiminen myös
lähimmästi koskee Suomalaista kielitutkintoa, sillä se on pohjassa
likimäinen naapuri Tscheremissien kielelle ja etelässä taas sekaantuvat
sen ja Mordvan kielen rajat toinen toistinsa, ja niinkuin vasta saan
tilaisuuden todistaa on se paljon vaikuttanut molemmissa näissä
kielissä, olletikin edellisessä, kuin myös itse niistä vaikutusta
vastaan ottanut. Näin voin sanoa, että Tschuvaschin kielen selittäminen
minun matkallani on "yksi tie, kaksi asiata," ja tämän kielen oppimista
alottelinkin jo Kasan'issa. Sillä löytyvä kirjallisuus on hyvin
vähäinen; evankeliumien käännös, painettu Kasan'issa v. 1820, lyhykäinen
pipliän historia, präntätty myös Kasan'issa v. 1832 ovat
Tschuvaschilaisen kirjallisuuden nurkkakivet. Tähän voipi vielä lukea
pari kreikan-uskonopillista rukousta, erään ilmoituksen pipliän-seurojen
tarkoituksesta ja hyödystä, erään toisen pano-rokosta, ja kaikki on
lueteltu, mitä Gutenberg'in taide on tällä kielellä ilmoille saattanut.
Tutkinnoita siitä ei löydy muuta kuin eräs menneellä vuosi-sadalla tehty
surkea kieliopin-tapainen ja toinen v. 1836 Kasan'issa painettu sitä ei
paljoa parempi kieli-oppi sana-kirjan kanssa, molemmat pappien tekemät.
Minun työksentelemiseni tämän kielen kanssa Kasan'issa oli se, että
erään Tschuvaschien maassa syntyneen kirkon-palvelijan kanssa läpi-kävin
mainitun evankeliumin käännöksen, jossa minulle hyvänä apuna oli
jälkimäiseksi nimitetyn kieliopin tekijän kokoama, käsi-kirjoituksena
oleva luettelo tässä käännöksessä löytyvistä sanoista, josta luettelosta
tekijä antoi minun kopion ottaa. Paitse tätä harjoitin kuukauden päivät
myös Tatarin kieltä, jonka opettajana minulla oli eräs sikäläinen mulla,
nim. _Biktemir Jusufov_.
Kesän tullen läksin 30 p. toukok. Tschuvaschien maahan, jossa otin
asentoni Ischaakin kirkon-kylässä, Kosmodemjansk'in piirikuntaa, noin 25
virstaa etelään päin Volgasta. Tässä kylässä istuin ummellensa kuusi
viikkoa. Ne aineet, joita tässä keräsin, ovat sangen arvolliset, enin
osa kieli-opillista ja sanakirjallista, vaan sen ohessa myös noin puoli
sataa arvoitusta, jotka kielen-näytteet sain melkein kaikki yhdeltä
laulajalta, asuva ei kaukana Ischaakin kirkolta, ja jotka
kieli-tutkinnolle arvattavasti ovat suuresta arvosta. Lauluista aion
jälempänä antaa muutamia näytteitä. -- Ischaakista matkustin
_Kosmodemjansk'iin_, piirikunnan Volgan rannalla olevaan kaupunkiin, jos
kaupungiksi voi nimittää ryhmää surkeita, pönkitettyjä talon-höllejä,
joissa elää pari kolme tuhatta talon-poikaa, muutama kymmenkunta
lahja-konttia, joita muuten kutsutaan piirikunnan virka-miehiksi, ja
joku satainen niitä seuraavia nälkäistä piisaria (kirjoittajia). Juuri
näiden jälkimäisten herrojen seassa löytyi kuitenkin se esine, joka
minua tähän paikkaan veti, nim. eräs Tschuvaschi nimeltä _Spiridon
Mihailov_, joka sivistyksessä on kiivennyt ylemmäksi kuin yksikään hänen
kansalaisistansa, niin että hän nyt toimittaa tschuvaschilaisen
kielen-kääntäjän virkaa piirikunnan oikeudessa ja on samalla myös
ispravnikan kirjoittajana. Hän on Kasan'in läänin-sanomissa kirjoittanut
useampia kirjoituksia kansansa muinaisuuksista, tavoista ja
elämän-laadusta, niin että hän on tullut tunnetuksi Pietarissakin, jonne
keisarillinen maa-tieteellinen Seura on kutsunut hänen kirjoittelevaksi
jäseneksensä. Toinen viehätys tähän kylään oli minulle se, että
siinä eli erää pappi nimeltä _Gromov_, joka kauvan on koonnut
tschuvaschilaista sana-kirjaa ja semmoisen muutamia vuosia taka-perin
käsi-kirjoituksena lähettänytkin Pietariin, jossa se "_post varios
casus_" on joutunut Tiede-Akateemian hoteihin. Näiden molempien miesten
kanssa olen taas kolmatta viikkoa työskennellyt mainitun kielen
tutkimisessa, ja ovatkin kokoelmani nyt siinä tilassa että, jos
itselleni ei olisi sallittu aikaa niitä painoon toimittaa, sen vieraskin
helposti voi tehdä. -- Näin annettuani tähän asti olleista toimistani
lyhykäisen rangon, saan Tschuvaschien elosta ja olosta tähän liittää
muutamia tietoja.
Suurin ja pää-osa tätä kansaa elää Kasan'in ja Simbirsk'in lääneissä
sillä niemi-maalla, jonka Volga tekee Kasan'in kohdassa itäisen
juoksunsa etelätä kohti polveamalla. Tschuvaschin-maan eteläiseksi
rajaksi voi lukea 55:n leveys-pykälän ja länteiseksi etelästä Volgaan
juoksevan syrjä-joen _Surá_. Ainoastaan reunoilla tätä alaa elää muita
kansoja, nim. idässä Svijäschk'in ja Buimsk'in kaupunkien tienoossa
Tataria ja Venäläistä, Volgan, Surán ja muidenkin jokien varsilla
enimmästi viimeksi mainittua kansaa, ja Surán suusta pitkin Volgaa itään
päin, Kosmodemjansk'in kaupungin tienoota, joku kymmenkunta tuhatta
_Mäki-Tscheremissiä_, joita täksi kutsutaan siitä, että he elävät Volgan
oikealla, mäkisellä puolella, jota vastaan suurin osa tätä kansaa, elävä
mainitun joen vasemmalla, matalalla puolella kutsutaan _Niitty- eli
Metsä-Tscheremisseiksi_. Tällä maalla yhdessä jaksossa elävien
Tschuvaschien määrä on noin 400 tuhatta henkeä; vaan jos yhteen luemme
niidenkin Tschuvaschien määrän, jotka elävät Saratov'an, Samaran ja
Orenburg'in läänissä, jonne he ovat tästä isän-maastansa nykyisempinä
aikoina muuttamalla sioitetut, niin tekee koko kansan luku noin 435
tuhatta henkeä.
Maa on sileätä tasankoa, joka vaan toisin paikoin kohotteleksen
kaltaviksi harjanneiksi, joiden välillä olevat alangot antavat hyvää
niitty-maata, kuin alangon pohjassa tavallisesti juoksee joko puro eli
joki. Maan-laatu on mustaa kuohkeata mullikkoa, jossa kiveä ei ihmeeksi
tavata, ja joka vähästä vaivasta antaa viljavan kasvun, eli niinkuin
Pietari "Hirvenampujissa" kiittelee Kurun Matin maita:
"Pellot kylvetyt vuosin ja vuosin myös maho-maina,
Viljavat, multahiset, savi-pohjaset, kokkara-maiset."
Tavalliset kasvit ovat: ruis, ohra, kaura ja tattari (nisua viljellään
harvassa), joita viljan-laatuja hyvinä vuosina Kasan'in läänistä viedään
ulos noin 10-12 miljonaa puutaa, maksaen puuta rukiita syksyllä ei
juuri enemmän kuin 15 kop. hop. Nämä luvut osoittavat tarpeeksi
tämän maan lihavuuden, ja ovatkin maat Volgan keski-juoksulla,
Nischnij-Novgorod'ista alkaen aina Saratovaa myöten, se suuri elo-aitta,
josta koko pohjais-Venäjä ja suuri osa muutakin Europaa leipänsä ottaa.
Paitse mitä maan-viljelys antaa, keinotellaan rahaa vielä puu-tarhan- ja
mehiläisten hoidolla, Volgan ja Kaman jokiloilla purlakoitsemisella
(aluksilla työ-miehenä olemisella) ja läänin pohjais-osassa
metsän-pyydölläkin, painava elatus-keino Niitty-Tscheremisseillä, joiden
ala on isommaksi osaksi jylhää metsää. Muissa osissa lääniä, olletikin
Tschuvascheilta asutussa, on metsää sangen vähä, paitse niitä suuria
tammikoita, joita kruunun varaksi paikka paikoin säästetään ja joita
kova rangaistus estää maan-asujan koskemasta. Tämän metsän-puutteen
tähden ovat Tschuvaschien kylätkin sangen halvan-näköiset, sillä
pirtti- ja aitta-rakennukset ovat pienet, enin osa ulko-huoneita samoin
kuin aidatkin ovat tehdyt niotusta vitsasta (ven. плетeнь), ja kaikki on
katettu olella, joka pian mustuu ja antaa kylälle surkean katsannon.
Väki-luvulta ovat nämä kylät kuitenkin sangen vahvat, koska monesti
tapaat yhdessä kylä-ryhmässä 60, 80 ja paikoin satakin taloa.
Vaikka kieli todistaa kansan läheistä heimolaisuutta eli vähintätäkin
suurta sekaannusta Tatarien kanssa, niin ei tätä suinkaan ulko-näöstä
voi päättää. Tatari on pitkä ja runnokas, Tschuvaschi pieneläntä, laiha
ja hyvin harvoin harteakas; Tatari on harvoin vaalea, useasti
puna-poskinen ja aivan valkea-verinenkin, Tschuvaschi vastoin päin
vaalahtava ja paljoa mustempi-ihoinen kuin edellinen ja aivan vähän
nähdään tässä kansassa valkea-veristä ihmistä. Heidän muussakin
luonteessansa havaitseisi suuren eroituksen se, jolla olisi tilaisuus
molempaa kansaa tarkemmin tutkia; niin on Tschuvaschi esim. kaino ja
arka eikä ulkone kauemmaksi koto-tuliltansa muutoin kuin hätä-tilassa,
ja Venäläisten parissa kokee hän peittää kansallisuuttansa, joka
kuitenkin harvoin onnistuu, kuin hänellä on "kova pää" näiden kieltä
oppimaan. Tatari sitä vastaan vaeltaa tavaratansa kaupalla halki
maailman, jos niiksi tulee, eikä häveksy missään kansallisuuttansa eli
uskoansa, joiden tavat ja käytökset hän tarkasti täyttää niin
hyvin kauppatorilla muukalaisten seassa kuin oman harem'insa
yksinäisyydessäkin. Tämän tähden pitävät toiset kansat Tataria kunniassa
olletikin Venäläinen, jota vastaan hän aina irvistelee ja tekee
koiruutta Tschuvaschille. Jälkimäisen luonnon kirjoittamiseksi ei
tarvitse juuri parempaa esi-merkkiä kuin se useasti havaittu tapa
hänellä, että jos hän loukkausta tahtoo kelle kostaa, uhraa hän itse
itsensä samalla kuin koston hekkumaa nautitsee, hän nim. menee ja
hirttää itsensä vihamiehensä pihaan, sillä keinoin tämän päälle saattaen
kaiken täkäläisen oikeuden-käymisen onnettomuuden, joka tavallisesti
päättyy sen talon ja koko sen kylänkin häviöllä, jossa oikeus pitää
tutkintoansa. Vaatteuksessa ei näillä kansoilla myöskään ole
yhtäläisyyttä, sillä Tatari vaatehtiupi kokonansa itä-maan tapaan, jota
vastaan Tschuvaschin, mies-puolen, puku ei eroa Venäläisen vaatteuksesta
paljon muussa kuin jalkineissa, jotka tällä enemmin ovat saappaat, vaan
edellisellä aina niini-virsut ja sukkien asemesta polvia myöten
pauloitetut villa-säärykset, joiden karvasta Tschuvaschilainen
tunnetaan, mistä piirikunnasta hän on, samoin kuin Viipurilaiset
kauhtanansa karvasta. Vaimoilla sitä vastaan on omituinen pukunsa, joka
kesällä on sangen yksin-kertainen, nim. paljas paita, ulottuva polvea
alemmaksi, jalassa virsut samoin kuin miehilläkin ja sääret samoin
käärystellyt, mutta hyvin monin kerroin, sillä kuta paksummat sääret
tschuvaschilaisella hemmettärellä on, sitä viehättävämpänä pitää hän
itsensä, joka ihmeellinen tapa löydetään myös ei ainoastaan
Tscheremisseillä vaan muillakin Suomalaisilla, niinkuin Vatjalaisilla
Inkerin-maassa ja, Kreutzwald'ia myöten, Pleskov'an Virolaisillakin.
Toinen näiden kansojen ja Tschuvaschien vaimoilla yhteinen tapa
puvussansa on hopearahojen käyttäminen koristeina. Viimeksi mainituilla
on hopearahoilla (10, 15, 20, 25 ja 30 kop. arvosta) silattu ei
ainoastaan tukka-nauhat ja korvien takaa koukuista riippuvat korttelia
pitkät lentit, vaan myöskin ja erinomattain, se niin-kutsuttu
_schylgemé_. Tämä on noin 8 tuumaa pitkä ja 4 t. leveä nahkainen
rinta-lasta, nahka-nauhasta kaulalta riippuva rintojen päällä, ja jonka
ulko-puoli kokonansa on päällystetty siihen ommelluilla hopea-rahoilla.
Työläs on sanoa tämän koristimen muuta toimittavan kuin sanovan että
kuin päällä-päin jo on näin kallista tavaraa, mitä aarteita ei sitten
alla ole! ja se kuuluu Tschuvaschilais-vaimoista olevan niin rakas,
ett'eivät yöksikään henno siitä luopua. Päässä on heillä pukineena
valkea huntu, jonka helma riippuu hartioilla, vaan jota kesällä harvoin
pidetään. Tässä puvussa ovat he pyhänsä arkensa ja ainoastaan hyvin
juhlallisissa tiloissa niinkuin esim. häissä olen vaan Tschuvaschittaren
nähnyt siihen lisäävän hameen, hartioillensa husaarin-kapan muotoisen
valkean viitan ja päähänsä lakin, joka on juuri sen-näköinen, kuin jos
sokuri-topan päällyksestä ylä-puoli olisi pois-leikata ja ala-puoli
katettuna panna päähänsä, ja joka edellä-mainittujen koristusten mukaan
on yltä-ympärinsä hopea-rahoilla silattu.
_Uskon_ asioissa on tämä kansa merkillisellä kannalla, jota ei voi sanoa
kristillisyydeksi, ei mahometiläisyydeksi eikä puhtaaksi
pakanuudeksikaan; sillä kaikista on siinä osaa, ehkä se jälkimäiseen
päin enimmästi on nojallansa; Tschuvaschia on ristitty kreikan uskoon
sitten v. 1743, sillä menestyksellä, että ristimättömiä ei löydy tätä
kansaa enää kuin muutamia tuhansia. Vaan jos kuka arveleisi heidän jo
pitävän olla hyviä kristityitä, niin muistelkoon esim. kuinka syvään
kristin-usko mahtoi olla Suomen kansassa juurtunut v. 1257, sata vuotta
siitä kuin Henrikki piispa muka ensi kerran kastoi Suomalaisia.
Tschuvaschit olivat ennen Venäjän-vallan tunkeumista näihin maihin
Tatarien alamaisia, vaan näiden uskoa eivät he koskaan ole tunnustaneet,
joka seikka on suuresta painosta niitä vastaan, jotka ilman kaikitta
ehdoitta tahtovat heitä puhtaiksi Tatariksi tehdä, kuin kaikkein
Turkin-sukuisten kansain tiedetään antauneen Mahometin uskoon, ja jota
seikkaa kuin myös edellä-viitattua suurta eroitusta Tschuvaschien ja
Tatarien ulko-näössä, jotka molemmat kuitenkin iki-muistoisista ajoista
ovat yksissä maissa eläneet, pyydän tarkasti arvostelemaan. Mutta
Tatarien uskon-käytöksistä on heidän elämäänsä jäänyt kuitenkin joita
kuita jälkiä. Niin kuuluu ristimättömien Tschuvaschien seassa vielä
löytyvän joita kuita moni-vaimoisia; niin sanotaan näiden samojen vielä
ajavan hivuksensa, joka mahometiläisissä yleinen tapa lienee ennen ollut
Tschuvascheissakin yleisempi; ja niin viettävät kaikki Tschuvaschit
vielä kristittyinäkin lepo-päivää ei sunnuntaina, vaan perjantaina.
Tatarilta saaduksi voipi myös lukea Tschuvaschien entisen tavan syödä
hevosen lihaa, joka nyt jo lienee heitetty, ja heidän inhonsa
sian-lihalle, jota eivät vieläkään ole tottuneet syömään. Suurin osa
heidän uskontoansa on kumminkin vielä tänäi päivänä pakanallista. Ne
tiedot, jotka tästä itse olen kerännyt, ynnä venäläisten pappien ja
kirjoittajien kertomukset, antavat tälle päätökselle hyvän perustuksen.
Ne kaksi pää-olentoa, jotka Tschuvaschien luuloa myöten hallitsevat
maailmata ja heille onnea eli onnettomuutta antavat, ovat: _Tora_, hyvä
olento, kristillisessäkin merkityksessä Jumalan nimi, ja _Keremet_, paha
olento. Edellistä eli hyvää jumalaa on useammat henget, joilla kullakin
on oma osansa maa-ilmaa hallittavana, ja joista merkillisimmät ovat:
auringon jumala, kuun jumala, tuulen jumala, tien jumala, huone-jumala,
kartano-jumala, karjan jumala, metsän jumala, ukkonen ja yli-jumala.
Tämä viimeinen elää ylähällä ilmassa ja, vaikka maa-ilman
pää-hallitsija, ei Tschuvaschien luuloa myöten liiku maalla muulloin
kuin perjantai-päivinä, jolloin hän kävelee katsomassa, tokko nämä
lepo-päivää työtä tekemättä viettävät ja tokko vaimot mainittuina
päivinä puolille päivin asti malttavat olla tuvan lämmittämättä, joista
molemmista hän rikkojan rankaisee. Häntä kutsutaan monella nimellä,
niiden erinäisten omaisuutten jälkeen, joissa hänen voimansa näytäksen,
niinkuin: valon-tehnyt jumala, hengen-luoja jumala, maan-veden isä,
suuri jumala, suuri antelias jumala, j.n.e. Hänellä on äiti, puoliso ja
poika, joita myös jumaloina apuun huudetaan, ja itä-maisen hallitsijan
suuri hovi-joukko, niinkuin: edellä-käyjä, oven-avaaja,
sanan-lennättäjä, uhrin-vastaanottaja, j.n.e., ollen näillä kaikilla
vielä omat äitinsä, poikansa ja palvelijansa, joten taivaallisten joukko
tuntuvasti enenee.
_Pahuuden_ alku maa-ilmassa on _schoitan_ (saatana), vaikka sen
toimittajana nyt on _Keremet_. Tämä jälkimäinen oli nim. alkujansa
yli-jumalan poika, ja matkaeli maan päällä, jaellen ihmisille
kaiken-kaltaista onnea ja menestystä. Vaan saatanan viettelyksestä
ottivat ihmiset kerran, hänen näin matkustaessansa, ja murhasivat hänet.
Peittääksensä tätä julmaa työtä murhatun isältä polttivat he ruumiin ja
hajottivat siitä jääneen tuhkan tuuleen. Vaan murhattu ei sillä
hukkunut. Mihin tätä tuhkaa lankesi maahan, siihen kasvoi puita ja
niiden kanssa syntyi Keremetkin uudestansa henkiin, mutta ei yhtenä
olentona niinkuin ennen, vaan sangen suuressa määrässä, niin että joka
kylällä nyt on yksi, kaksi ja kolmekkin Keremet'iä, sitä myöten kuin
suuri kylä on. Eikä Keremet nyt enää ollut se hyvän-tekevä yli-jumalan
poika kuin ennen. Ihmisten paha-teosta häntä vastaan kostaa hän heitä
nyt lakkaamatta siten, että heidän päällensä lähettää hengellisiä
ahdistuksia ja ruumiillista kurjuutta ja heidän karjoillensa
pahaa tekee. Hän asuu tavallisesti metsässä, vaan kuin metsä
Tschuvaschin-maassa alkaa olla vähissä, niin nähdään joka kylän
pelloilla yksi eli kaksi eli useampia pienempiä lehmus- eli
tammi-lehtoja, jotka myös kutsutaan Keremet'iksi ja ovat jätetyt
Keremet'in asua, sillä jos häntä asun-sian vähentämisellä hyvin rupeisi
ahdistelemaan, nousisi hän raivoon. Muuten elää hän myös järvissä,
lähteissä, veden-uurtamissa rotkoissa j.m. Jos kylä muuttaa, muuttaa
Keremetkin, eli jos kylästä käsin tehdään uusi kylä, saapi se myös uuden
Keremet'inkin emä-kylän Keremet'in pojista, sillä Keremet'it naivat ja
sikeävät samoin kuin jumalatkin. -- Mutta schoitan itse, kaiken pahan
alkaja, on Tschuvascheilta jäänyt unhotuksiin. -- Paitse Keremet'iä ovat
pahoista hengistä vielä muistettavat _Esrel ja Iirih_. Edellinen on
kuoleman henki, tappava halvauksella, jälkimäinen kiusaa ihmistä monilla