Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 20

epäili ensin hyvän aikaa ja vasta rommi-ryypyn saatuansa taipui viereeni
istumaan ja soittamaan. Soiton ääni oli ihmeellisesti yhden-lainen
kanteleen äänen kanssa, niinkuin niissä ostjakkilaisissa
soitannoissakin, jotka tässä tulivat ilmi, oli epäilemätöin heimolaisuus
monen suomalaisen laulannon kanssa. Laulannoista olivat muutamat
tanssiakin, ja kuultuansa niiden äänen, eivät nuoret Ostjakit malttaneet
olla näyttämättä hyppy-taitoansa. Kaksi heistä puki itsensä salaa
toisessa huoneessa vaimon-vaatteihin ja olivat tois-puoleisen asemesta
tanssivilla nuorukaisilla, enkä minä arvannut heitä miehiksi (sillä
kasvot olivat peitetyt, niinkuin Ostjakittarilla on tapana), ennenkuin
näin millä halulla ja taidolla he ryyppäsivät kupin toisensa perään
tarjoamaani nestettä. Tanssi oli sangen somaa kievahdellen
jumputtamista, vaan kuin minulla ei ole taitoa selittää tämmöisiä
asioita, täytyy minun tässä olla sitä lähemmin kirjoittamatta, pikemmin
olisin suonut olevani kuvaaja, jona olisin siinä saanut kauniin ja
omituisen kuvan Ostjakkein elämästä, ja laulannon-taitaja, jona olisin
voinut ihmetyttää Europan laulu-niekkoja peri-ostjakkilaisilla
laulannoilla; vaan molemmat nämä taidot olivat minulta oppimattomat ja
näin jäivät Ostjakkeini tanssit ja laulannot muiden onnellisempien
matkaajien ylös-panna.
Kuta lähemmäksi Tobolsk'ia tulin, sitä enemmän virkoni liike tiellä. Se
oli Ob'in ja Irtysch'in kala, joka matkaan-saattoi tämän liikkeen, ja
jota kauppa-miehet nyt ehättivät joulu-paaston alkuun saada
etelä-Siperiaan ja Uraalin vuori-tehtaihin, joissa tienoissa kalaa
pyydetään vähän eli ei ollenkaan. Tobolsk'in kaupunki, josta puoli
vuotta takaperin olin antanut niin vähän kiittelevän ehkä toden-mukaisen
kirjoituksen, tuntui minusta tällä kertaa pää-kaupungilta, ja
ihastuksella loin nyt kaupungin katuja myöten kävellessäni silmäni
milloin puotien hehkuille, milloin rakennusten somuudelle, milloin taas
ajelevien rouvien koreudelle ja ylpeille hevosille. Kaupungilla
liikkuvan väen paljous tuntui minusta niin suurelta, että arvelematta
kysyin eräältä ohitseni menevältä, mikä praasnikka silloin oli, kuin
niin paljon rahvasta oli liikkeellä, johon hän vastasi nyt ei mitään
praasnikkaa olevan eikä myös rahvaankaan olevan tavallista suuremman, ja
vähän häpeissäni havaitsin Voguulien ja Ostjakkein parissa tulleeni
sydän-maalaiseksi.
Tobolsk'ista voimme nyt, yli-hyppäämällä ne yhdeksän sataa virstaa,
jotka minä polvitellen kulin, muuttaa suoraan _Verhoturjen_ kaupunkiin
Perm'in lääniä. Tällä matkalla olemme kyllä nähneet ja kuulleet
kaiken-laista. Niin esim. tapahtui, että kuin eräsnä iltana tulin
Tjumen'in kaupunkiin ja ajoin majataloon, jossa jo ennen olin kahdesti
pitänyt majaa, sen vanha halli-parta kartanon-vartija, kysyttyäni: oliko
heillä huonetta antaa minulle? vastasi kysymykseeni toisella
kysymyksellä: kauppa-mieskö minä olin vai virka-mies? Minä vastasin:
virka-mies, "No kuin virka-mies lienette, niin meillä on matkustavia
kaikki huoneet täynnä." Tullessani olin jo talon harvassa loistavista
tulista arvannut, että huoneita mahtoi olla useampiakin kuin mitä minä
tarvitsin joutilaita, ja ukon ihmeellinen vastuu kummastutti minua myös.
Siis nousin reestä ylös, annoin ukon lyhdillänsä katsoa silmiini ja
sanoin: kuinka teillä ei ole huoneita? etkö sinä enää tunne vanhoja
tuttavia? --"Ahaa, tekö se olette, joka keväällä majasitte meillä;
antakaa anteeksi ett'en teitä heti tuntenut; kyllä minä teidän
juoma-rahanne olen aina muistanut, Jumalapa teitä siunatkoon; teille on
isännällä huoneita, kuin paljon tahdotte." Saattaessansa minua
ylä-kertaan, jossa enin osa vieras-huoneita oli, ja siellä riisuessansa
turkkia päältäni kertoi hän, että muuan kenraali oli sen-edellisellä
viikolla asunut heillä useampia päiviä moni-lukuisen seuransa kanssa,
vaan lähtiessään ei maksanut poluschkaakaan isännälle, josta tämä oli
tehnyt päätöksen, eteenpäin ei laskeaksensa luokseen korttieriin ketään,
joka vaan kruunulta palkan nautitsi! Tämän kertomuksen toden-peräisyyden
todisti tällä aikaa sisään tullut isäntä itsekin, lisäämällä tämän ei
olleen ensimäisen kerran, jolloin hänen maja-talossansa asuneet
virka-miehet olivat lähteneet pois maksamatta ruuasta ja huoneesta
mitään, vaan vahvisti kuitenkin samalla myös sen poikkeuksen hänen
päätöksestään, jonka dvornikka jo omin päinsä oli päättänyt tehdä minua
kohtaan. --Etempänä, eräässä hevosen-muutto-paikassa saman Tjumen'in
piirikunnassa oudoksuin emännälle sitä suurta siivottomuutta ja
epäjärjestystä, joka vieras-huoneessa oli ja kysyin sen syytä, kuin
hyvin tiesin, että talon-poika tässä osassa Siperiaa pitää huoneensa
siistimpänä kuin herrat monessa paikassa muuta Venäjää. Emäntä selitti
heillä pidetyn neljä päivää hengellistä oikeutta, joka oli istunut juuri
heidän kamarissansa ja vasta samana päivänä loppunut. Sen hengellisen
tutkinnon syy oli ollut se, että seurakunnan diakon eli papin-apulainen,
joka pari vuotta takaperin oli jäänyt vaimostansa leskeksi eikä virkansa
sääntöjä myöten saanut toista kertaa naida, ei ollut jaksanut hillitä
vielä nuoren lihansa himoja, vaan ottanut erään tytön kylästä
luoksensa ja sen kanssa elänyt kuin avio-vaimon kanssa. Muutamat
talon-poika-ryökäleet, joilla oli ollut vihaa diakonalle, olivat
kantaneet asian piispalle, ja tämän kanteen seuraus oli se nyt pidetty
tutkinto ollut. Kysyttyäni mihin päätökseen tutkijakunta oli joutunut,
selitti eukko, että kyläläisten oli tullut sääli hyvää miestä, jos hän
nyt niin vähästä syystä olisi joutunut viralta ja päälle päätteeksi
vielä monasteriin; sentähden olivat he kätkeneet sen, joka oli pahan
syy, tytön nim. lapsinensa erään talon saunaan, ja sen ohessa valallansa
vahvistaneet kanteen olevan aivan perättömän ja kantajien ansaitsevan
rangaistusta valheesta ja oikeuden turhasta vaivaamisesta. Tämän
todistuksen vaikutusta oli diakon itsekin auttanut siten, että oli
lahjoittanut tutkija-herroille kaksi-kymmentä kolikkoa, jonka lisäksi
hän oli ostanut heille ämpärin viinaa ja kyläläisille kaksi (Venäjän
ämpäri, vedro, on noin 4 Suomen kannua). Tutkinto oli päättynyt
tutkijain, tutkittavan ja kyläkunnan mieliin, vaan kantajien sekä selän
että kukkaron luuli emäntä tulevan tuntemaan, mitä se on että ruveta
nostamaan "juoruja ja levottomuutta" seurakunnassa. -- Perm'in lääniin
tultuani olivat kylien kehnot ja pienet rakennukset minusta kummaa, kuin
metsää näkyi joka paikassa olevan niin paljon, että asujat olisivat
työllä estäessään honkia kaatumasta heidän pienille pelloillensa ja
särkemästä heidän tupiansa. Tästä annettiin se selitys, että "kyllähän
sitä muka täälläkin rakennettaisiin semmoisiakin komeita kartanoita kuin
siellä Siperiassa on; vaan täällä meidän läänissä on joka piirikunnassa,
mitä Siperiassa ei ole, metsä-herra, jonka tulee katsoa ett'ei metsää
haaskata turhaan, ja jolta talon-poikien pitää lunastaa piljetti eli
lupa-kirja metsän-hakkaamiseen; ja sepä se lupa-kirja juuri estääkin
talon-pojan rakentamasta, sillä paitse kruunulle siitä menevää
lunastusta, jota yksinänsä suinkaan ei olisi vaikea suorittaa, pitää
lupa-kirjan antamisesta metsä-herralle itsellensäkin olla
hyvän-tekiäisiä: poltto-puu-piljetistä 2, luvasta saada ottaa hirsiä
yhden talon korjaamiseksi 10 ja luvasta hakata uuden talon rakennukset
metsästä 25 kolikkaa, ja niitä kuin on monenkin työläs suorittaa, niin
ollaan vähemmällä rakentamisella ja eletään ahtaammassa." Näitä ja
tämmöisiä kertomuksia kuulin matkallani, vaan niiden enempi kertaaminen
tässä estäisi minun puhumasta mitään muista yhdyttämistäni esineistä, ja
sen ohessa olemmekin jo tulleet Verhoturjeen, niinkuin taannoin sanoin,
ja se on myös tämmöinen muutamalla sanalla muistettava paikka. Ei
itsensä vuoksi, sillä kaupunki on surkea harakan-pesä eli ryhmä
harakan-pesiä, joissa elää pari tuhatta köyhää ja laiskaa ja huoletointa
ihmistä; eikä myös vanhan ja rikkaan luostarinsa tähden, joka on
perustettu erään ennen vanhaan hurskaasti eläneen ja autuaasti kuolleen
räätälin ihmeitä tekeville luille, ja johon monta tuhatta jumalista
sielua nyt vuosittain vaeltaa näiden luiden kautta rukoilemassa
ruumiillensa parannusta eli uskollensa hartautta. Vaan Verhoturje on
minun silmistäni merkillisin sen kautta että se on pohjainen keskus
Uraalin kuuluisille vuoren-kaivannoille ja tehtaille, joiden kaikkein
ylimäinen hallitus on, niinkuin sen ennen olen sanonut,
Jekaterinenburg'issa.
Uraali jakautuu ja jaetaan luonnollisesti kolmeen osaan: 1) eteläinen
eli _vilja_-Uraali, 50:nnestä leveys-pykälästä 55:een asti; 2)
keskimäinen eli _malmi_-Uraali 55:nnestä 61:een pykälään asti, ja 3)
pohjainen eli _nahka_-Uraali, 61:stä 69:een pykälään eli Jää-mereen
asti. Niinkuin nimikin ilmoittaa on keskimäinen Uraali se, joka tämän
vuoren on metalli-rikkautensa vuoksi tehnyt kuuluisaksi. Paitsi muutamia
lajia kalliita ja useampia lajia tarvis-kiviä saadaan Uraalin
vuori-kaivannoista enimmiten rautaa, vaskea ja kultaa; v. 1857 saatiin
kruunun ja yksinäisten tehtaissa yleensä: 24 miljonaa puutaa rautaa, 340
tuhatta puutaa vaskea ja 130 puutaa kultaa. Näistä numeroista arvaa
lukija, kuinka painava ja kallis-arvoinen tämä osa Uraalia on
Venäjän-maalle, ja mikä sivistynyt ja sivistäväinen vireys ja liike on
tarpeellinen tätä metallin paljoutta valmistaessa ja niitä ihmisiä
elättäessä, jotka tämän valmistuksen kanssa ovat toimessa. Vaan Uraalin
vuoren-kaivaminen ei ole nytkään vielä muuta kuin alulla, vaikka se
alettiin jo ennen Pietarin aikoja ja hänen hallitessansa sitten sai
jonkun vauhdin eteenpäin; sillä malmi-rikkaus on loppumatoin ja sen
saaminen hyvin huokea, vaan teko-paikan kaukaisuus myömä-paikoista ja
tavaran hitainen kuletus niihin ovat esteet, jotka tähän asti ovat
vaijistaneet tätä hyödyllistä työtä. Kuletus tapahtuu nyt
Uraalin-takaisista tehtaista ensin maisin muutamia kymmeniä virstoja
jolle-kulle niistä monista syrjä-joista, jotka sen länsi-vietteeltä
juoksevat Kamaan, sitten venehin näitä jokia, Kamaa ja Volgaa myöten
Nischnj-Novgorod'in markkinoille, josta tämä tavara, niinkuin kaikki
muukin sitten leveää ympäri Venäjätä. Vaan kuin hallitus kerran
päätäksen jatkamaan rauta-teitänsä, joista itäisin haara, Moskovasta
mainittuun markkina-paikkaan, nyt on tekeillä, --joka jatkaminen siitä
Kasan'iin ja tästä Perm'iin eli Jekaterinenburg'iin on näiden maakuntien
kaiken-laisen rikkauden suhteen niin tarpellinen, että se muutamien
vuosien sisällä on tapahtuva, -- niin kohoaa Uraalin vuoren-kaivanto
arvaamattomiin määriin, ja tuntijat sanovat, että tämä vuori yksinänsä
voipi täyttää koko Europan tarpeen esim. raudasta. Enin osa tätä Uraalin
rikkautta on yksinäisten vallassa, joista taas Demidov'ien lempeä ja
sivistynyt heimo on rikkain ja kuuluisin; sen alusta on Uraalin
itäisellä puolella, kaupunkien Jekaterinenburg'in ja Verhoturjen
välillä, ja pää-paikka tätä valtaa on Nishnij-Tagil'in ruukki, jossa on
yli 40 tuhannen asujan ja joka useamman virstan laveudelta on rakettu
kuin paras kaupunki.
Keskimäisen Uraalin yli kulkee kaksi tietä, toinen eteläinen Perm'istä
Kungur'in kautta Jekaterinenburg'iin, ja toinen pohjainen Solikamsk'ista
Verhoturjeen. Näistä teistä on vaan edellinen posti-tie, se suuri
valta-suoni, jonka kautta Europa näillä paikoin yhdistäksen Aasian
kanssa; sitä tietä menin minäkin itään päin ja siitä kuin myös Uraalista
sen kohdalla olen paikallansa ennen kertonut. Jälkimäinen tie, jota nyt
Verhoturjesta matkasin takaisin Solikamsk'iin oli ennen ainoa Venäjältä
Siperiaan, ja tulli-rahan suorittamisen tähden, joka näiden maiden
välillä kulkevista tavaroista kannettiin Verhoturjessa, oli matkustavien
kuoleman-rangaistuksen uhalla kielletty kulkemasta muita teitä kuin tätä
yhtä. Yleinen tarvis nyrytti tämän niinkuin monta muuta saman-laista
lakia mitättömäksi, ja kuin viisaampien neuvojen keksittyä väli-tulli
Verhoturjessa kumottiin, tuli eteläisempi ja suurempi tie, joka paitse
sitä kulki mäki-rikkaamman ja viljamamman maan kautta, aina enemmän
käytökseen, ja entinen tie jäi hylylle ja metsittymään. Kuitenkin on
hallituksen aikomus ja käsky nykyisempinä aikoina ollut avata tähän taas
kelvollinen tie, vaan kuin täällä tarkempi perään-katsomus on kaukana,
on tämä tien-teko kulkenut hitaasti eteenpäin. Hyvä tie olisi tässä
kohden kumminkin sangen tarpeellinen ja liike silläkin tien-tapaisella,
joka siinä nyt löytyy, on talvella sangen suuri. Idästä kulkee sitä
myöten leipä-neuvo ja kala Perm'in ja Vologdan läänien pohjaisiin osiin;
lännestä suola, ylellisyys- ja koreustavara itään päin, ja varsinkin
Irbit'in kuuluisan markkinan aikana (talvella helmi-kuussa) oikasee tämä
tie puoli tuhatta virstaa kolmen läänin kauppa-miehille ja tavaroille.
Tien pituus Verhoturjesta Solikamsk'iin on 270 virstaa, ja Uraaliksi
voipi tästä matkasta lukea noin 100 virstaa, jota myöten se tässä kohden
on leveämpi kuin suuren tien kohdassa, josta ennen olen puhunut. Vaan
vaikka rahvas Uraalia jo näillä seuduin ei muuten nimitäkään kuin
nimellä _kamen'_ (kivi, kallio), niin ei se tätä nimeä ansaitse siten,
että olisi louhikko, sillä kiveä ei täällä näe alunkaan, eikä sitenkään,
että sen korkeus olisi kovin suuri, sillä se ei ole tässäkään korkeampi
meidän Maan-selän selänneitä ja olletikin idästä päin tuleva matkustaja
ei arvaisikaan olevansa niin merkillisellä paikalla kuin Uraalin
harjalla, jos ei kyyditsijä sanoisi nousemisen _kalliolle_ nyt
loppuneen. Mutta jylhä on ja synkeä se metsä, joka alkuperäisessä
voimassansa painaa Uraalin hartioita, ja joka monin paikoin ahdistaa
tienkin niin supeaksi, että matka-miehen täytyy puita maahan hakkaamalla
raivata tietä rekensä siiville, ja kuitenkin useasti taitteleekin näitä
siipiä, sillä alinomaa lyöpi reki kolin-kolia yhdestä puusta toiseen. Ja
raaka ja kylmä on ilman laatu näillä tienoin, niin raaka, että vaikka
Solikamsk seisoo melkein rinnakkain s.o. yhden pykälän alla Helsingin
kanssa ja Verhoturje kokonaista pykälää etelämpänä, Uraalin seuduissa
näiden paikkojen välillä ei kylvetä paljon muuta kuin naurista, sillä
kovat hallat ja useasti lumi-sadekin Pietarin päivän aikaan tekevät
mitättömiksi maa-miehen koetteet. Matkatessani (joulukuussa) ihmettelin
lumen paljoutta, jota jo silloin oli parin kyynärän paksuudelta, ja
josta vastatusten tullen tiellä syntyi sille, jonka piti tie-puoleen
lähteä, useamman tunnin työ ja hilaus, jos hänellä oli kuorma. Vaan
sikäläiset asujat sanoivat tämän ei vielä olevan mitään; vasta keväällä
maalis- ja huhtikuissa, kuin lunta on neljän ja viiden kyynärän
korkeudelta, kuin tie on yhdelle harjalle tallautunut, silloin vasta
työllä kuuluttiin olevan päästessä toinen toisistansa, kuin vastaksutta
satutaan tulemaan, ja heikomman täytyy täälläkin hyvällä eli pahalla
loikota vahvemman tieltä. Minun tässä kulkiessani oli myös hirmuinen
pakkanen, niin että Pavdan kruunun-valtaan kuuluvassa kaivannossa, jossa
ystävällisen ja sivistyneen työn-käyttäjän luona olin yötä, tämä valitti
elo-hopeiset lämpö-mittarinsa jäätyneen ja Solikamsk'issa sitten
sanottiin väki-viinalämpö-mittarien silloin osoittaneen 38 pykälän
pakkaista. Tämmöisen luonnon kovuuden vuoksi ovatkin asujat (kaikki
Venäläisiä) niissä pienissä ja harvoissa kylissä, joita tässä seudussa
löytyy, köyhiä ja elättelekset enemmän metsän-pyynnöllä, rahdin-vedolla
ja muilla syrjä-töillä kuin maan-viljelyllä ja karjan-hoidolla, jotka
muuten ovat venäläisen talon-pojan paras ja rakkahin toimi. He niinkuin
melkein kaikki maalla asuva rahvas Perm'iin asti ovat orjia heimoille
Stroganov, Galitzin, Lazarev ja Buterov. Puhellessani heidän kanssansa
kohta saatavasta vapaudesta, jota monin paikoin muualla Venäjässä olin
rahvaan kuullut toivovan kuin maallista autuutta, havaitsin täkäläisen
kansan pikemmin epäilyksellä ja pelollakin kuin toivolla odottavan uuden
vapauden lahjoja, joka on varmin merkki siitä, että isännät suojelevat
alamaisiansa virka-miesten polusta eivätkä rääkkää heitä liian suurella
verolla, sillä sitä enempää huolen-pitoa venäläinen orjais-talon-poika
ei vaadi isännältänsä tyytyväisenä elääksensä. Etempänä, Solikamsk'in
seudussa ja edellensä Perm'iin päin, kohtaa matkalainen sitten, näiden
samojen herrojen alustoissa, milloin minkin, suuria kyliä, vahvoja
rauta-ruukkia ja väki-rikkaita suolan-keittoja; pellot, asunnot,
huone-kalut, kaikki todistaa rahvaan elävän hyvässä kunnossa, eikä
yhdessäkään paikassa kuulunut ääntä, joka olisi toivonut pois
herran-vallasta.
Mainitsin ikään suolan-keittoja. Tämä on Solikamsk'in kaupungin seudulle
kokonansa omituinen ansio-lähde, lähde tämän sanan ensimäisessä
merkityksessä, sillä suolainen vesi, josta suola keittämällä
kiteytetään, juoksee lähteistä, jotka kumminkin enimmiten ovat
syvennetyt kaivoiksi. Yleensä tekee Kama-joen seuduissa voitetun suolan
määrä vuosittain noin 10 miljonaa puutaa, jonka valmistamisesta,
kuletuksesta ja myömisestä hyvin sadalla tuhannella ihmisellä on runsas
leipänsä; niin elää Solikamsk, jota seudun suola-rikkaudesta on
nimensäkin saanut, suureksi osaksi tästä luonnon-tuotteesta; niin on,
vähän päälle 20 virstan päässä tästä kaupungista, Kama-joen varrella
rikas ja pulska kauppala _Usolje_, jossa on kolme kirkkoa, 10
kauppa-puotia ja kymmenkunta kaksin-kertaista kivi-kartanoita, ja jonka
asujat kokonansa elävät vaan paikalla löytyvistä suola-tehtaista; monta
muuta paikkakuntaa mainitsematta, joilla samoin on ainoa tulonsa suolan
valmistuksesta.
Solikamsk'in ja pohjaisempana olevan Tscherdyn'in piirikunnissa löytyvät
niin-kutsutut Permiläiset, joita paikalla ei kukaan tunne muulla nimellä
kuin Syrjänein ja jotka kielen ja kaiken muun asunsa vuoksi ovatkin tätä
kansaa. Vanhat Bjarmilaiset, joiden kaupalla voitettu rikkaus oli niin
viehättävä Skandinavian meri-sankareille, eivät olleet muita kuin Vienan
Karjalaisia ja Syrjänejä, ja Bjarmin-maa ulottui oikeassa laveudessansa
Uraalin juureen eli vähintäsäkin Kama-joelle. Syrjänit ovat vielä
tänäkin päivänä yli koko pohjais-Venäjän tunnetut uutteroiksi ja
älykkäiksi kauppiaiksi, vaikka heitä ynnä tämän kiitoksen kanssa myös
laitetaan viekkaan ja itse-pintaisen luonteensa tähden. Kahdeksannesta
vuosi-sadasta 12:een asti olletikin mahtoi Syrjänein maa kukoistaa,
josta kukoistuksesta vielä nytkin tavataan pitkin Kaman rantoja
merkillisiä kaupunkien ja linnoitusten jäännöksiä, kuin myös näissä
seuduin on paljon löydetty ja löydetään vieläkin ei ainoastaan
arapialaisia, kreikkalaisia ja ruomalaisia rahoja, vaan myös
muinais-kreikkalaisten kulta- ja hopea-astioita ja sen ohessa
kallis-arvoisia renkaita, sormuksia, aseita j.n.e. Tämä kukoistus ja
rikkaus virtasi Permialle kahdesta painavasta kaupan-lähteestä. Yksi oli
se osa Itä-maan kauppaa Europan kanssa, joka Kaspian merestä kulki
Volgaa myöten Bolgar'in rikkaasen ja mahtavaan kaupunkiin tämän joen
varrella (noin 100 virstaa etelämpänä nykyistä Kasan'ia).
Bolgarilaisilta ottivat Syrjänit eli Permiläiset tavaran vastaan ja
saattoivat sen Kamaa ja sen syrjä-jokia myöten pohjaan päin ja
edellensä, pienten maa-kannasten poikki-kulettua, joko Petschoraa eli
Vytschegdaa ja Viena-jokea myöten Jää-meren rantaan, josta se sitten
levisi muualle Europaan. Toinen yhtä painava haara Syrjänein liikkeessä
oli heidän kauppansa Uraalin-takaisissa maissa, joissa he Voguuleilta ja
Ostjakeilta ostivat näiden kalliita metsän-nahkoja ja tutustivat nämä
kansat sivistyksen ensimäisten alkeiden kanssa. Tästä Syrjänein
sivistyttävästä vaikutuksesta näissä Ugrin kansoissa löytyy heidän
kielessänsäkin jälkiä; sanalla _Saran_ (Syrjäni) on esim. Ostjakin
kielessä aivan yhden-lainen merkitys kuin Suomen kielessä sanalla
_Saksa_; venhettä kutsutaan mainitussa kielessä _syrjäniläiseksi
ruuheksi_, tervaa _syrjänin-pihkaksi_ j.n.e. Vaan tämä Syrjänein ja
Permian kukoistus ei kestänyt kauan; Mongolilaiset valloittivat
Bolgar'in, joka sen kovemmin ei enää vironnut entiseen voimaansa, ja
Novgorod'in rahan- ja vallan-ahnaat tasa-valtalaiset juurtihet Klynov'in
kaupungin (nykyisen Vjatkan) perustamalla Kama-maihin, joiden kansoilta
he alkoivat ottaa veroa ja vaatia osaa heidän voitollisessa kaupassansa.
Näin alkoi entinen rikas Permia vähitellen köyhtyä ja vaipui siihen
Pohjolan pimeyteen takaisin, josta onnellinen kaupan-juoksu oli sen
vähäksi aikaa kohottanut ja josta asujien heikko ja hiljainen luonto ei
voinut sitä pysyväiseen sivistykseen ja itsenäisyyteen ylentää.
Talvi esti minun mainituita raunioita ja jäännöksiä katselemasta,
joskopa siitä olisikaan ollut mitään hyvää, kuin ne niin usein ennen jo
ovat olleet tutkinnon alla ja kuvatutkin osiksi miehiltä, joilla tässä
asiassa on ollut suurempi taito kuin minulla. Syrjänin kielen tutkinto
taas, joksi Permiläisten murre heti havaitaan, ei olisi tuottanut paljon
hyötyä niin tarkkojen tutkintojen perästä kuin Castrén, Wiedemann ja
Savaitov ovat tästä kielestä julaisseet. Perm'in, Kasan'in ja N.
Novgorod'in kautta, joista kaupunkiloista jo ennen olemme puhuneet,
saamme siis 1,600 virstaa muuttautua suoraan Moskovaan. Mennessä voimme
vähän tutustua Venäjän posti-laitoksen kanssa siltä osalta, joka
liikuttaa matkustavaista. Holli- eli, niinkuin niitä täällä kutsutaan,
posti-hevosien pito tapahtuu kruunulta posti-viran kautta, joka määrää
kuinka paljon hevosia kussakin paikassa on pidettävä ja kolmeksi
vuodeksi kerrallaan huuto-kaupalla antaa niiden pidon vähimmän
vaativalle, kuin myös joka puolen vuoden perästä tapahtuvien
katselmusten kautta vakuuttaa itsensä siitä, että hevoset, ajo-kalut ja
kaikki muu on laillisessa järestyksessä. Tätä vasten löytyy myös
suuremmilla teillä joka posti-paikassa ja pienemmillä aina muutamien
posti-välien takana postiljuonista virka-mieheksi korotettu kaitsija,
joka myös matkustavilta kantaa kyyti-rahan ja kirjoittaa heidän
tie-kirjansa kirjaan; tämä sama virka-mies määrää myös hevoisten
ulos-annon ja on velvollinen pitämään huolen niin matkustavaisista kuin
hevosen-pitäjistäkin ja heidän holli-miehistänsä. Vielä suuremmaksi
varmuudeksi matkustajille löytyy joka posti-paikassa sinetillä ja
langalla pöytään kiinitetty _valitus-kirja_, johon matkustavainen voipi
tehdä muistutuksia epä-järestyksestä; tämä kirja, jota jokainen kaitsija
kokee pitää puhtaana, on niin vaikuttava, että jos hänen ja
matkustavaisen välillä jolloin kulloin syntyy eri-mielisyyttä, tämä
jälkimäinen ei tarvitse muuta kuin valmistauta kirjoittamaan
valitus-kirjaan, niin kaitsija pian antaa perään ja täyttää matkustajan
vaatimuksen, jos se muuten ei ole kohtuutoin. Vaikka tiet Venäjällä ovat
tasaiset (s.o. mäettömät), ei yhdellä hevosella kuleteta ketään; pari on
vähin hevois-luku, jolla postilla kulkija voi matkustaa. Kyyti-rahaa
maksetaan parista, jonka siaan hevosen-pitäjä kuitenkin melkein joka
paikassa antaa kolme hevoista eli niin-kutsutun troikan, useammin
paikoin 3 kop. hop. virstalta, vaan Siperian tiellä Kasan'ista
Tobolsk'in läänin rajaan asti (ummellensa 1,100 virstaa) maksetaan 6
kop. hop. parilta virstan päälle. Tämä maksu korkonee vielä yhdellä
kopeikalla virstalta siitä niin-kutsutusta podoroshnasta eli
tie-kirjasta, joka lunastetaan kruunun rahastoista ja on tarpeellinen
kaikille omilla asioillansa (ei kruunun palveluksessa) matkustaville ja
jonka lunastus menee teiden ja siltojen voimassa pitämiseen. Vaan
näinkin ei kyyti-raha, 4 kop. hop. kolmesta hevosesta virstalta, ole
kovin kallis, varsinkin kuin matkustaja vastuksitta ja kiireesti joutuu
matkansa päähän. Laillinen kulku on talvella hyvän kelin aikana 12,
kesällä 10 virstaa tunnissa; vaan kyyti-miehen toivo suurempaa
juoma-rahaa kuin mitä hänelle laillisesti tulee (6 kop. hop.) tekee,
että hän aina ajaa kiireemmin, 14 ja 16 virstaa tunnissa, yleisesti
itä-Venäjässä ja Siperiassa paremmin kuin lännen puolella. Ja tämä ajo
ei kuitenkaan tarvitse sitä ruoskalla hakkaamista ja turvasta repimistä,
joka sivistyneessä Suomessa on niin yleinen ja joka Venäjältä tulevaa
matkustajaa inhoittaa; venäläisellä kyyditsijällä on vaan pienoinen
ruoska, jonka nuora-siiman hän toisinaan, senkin hyvin harvoin, ikäskuin
laskee hevosen lautasille muistuttaakseen hitaampaa pysymään toisten
rinnalla; hän hallitsee ja kiirehtii heitä enemmän äänellä ja
viheltämällä, kutsuu heitä heimolaisiksensa ja kyyhkyläisiksensä,
lohduttelee heitä kohta päästävän perille, sanalla sanoen käytäksen kuin
ihminen ja kristitty, ja vaikka kulku on joutuisa niinkuin edellä
sanoin, ovat hevoset 20 ja 30 virstaa juostuansa perille päästäessä
harvoin hiessäkään, ei koskaan niin umpi-märät ja vaahdessa kuin
kyyti-hevoset Suomessa niin useasti nähdään olevan. -- Mitä siis itseen
kulkuun tulee on matkustaminen Venäjällä sangen hyvä; sitä hönkymistä,
räiskettä ja riitelemistä, jota lännempänä monesti kuullaan
kesti-kievariloissa, tapahtuu siellä hyvin harvoin. Vaan toiselta puolen
on sielläkin hankaluuksia matkustajalla; posti-paikoissa ehkä niissä
saapi olla yötä ja asua kaksi vuoro-kautta ilman maksutta, ei
matkalainen saa muuta kuin suojan ja lämpimän. Jos hän pyytää vettä
juodaksensa eli tahtoo pestä silmänsä, on vedestä suoritettava
juoma-raha sen tuojalle, muuten haukahtaa tämä tyhjästä vaivastansa;
makuu-tilaa ei posti-paikoissa tunnetakaan ja matkustajista saapi se,
joka ennättää, ottaa allensa sen sohvan, joka niissä tavallisesti
löytyy, vaan tämäkään onni ei ole kovin kadehdittava, sillä sohva pyytää
olla täynnä lutikoita niinkuin sen Puschkin myös sanoo eräässä Venäjällä
sangen tutussa värsyssä, joka sanasta sanaan kuuluu Suomeksi:
"Meidän tiet ovat kehnot,
Sillat märkänevät unhotettuina,
Posti-paikoissa on luteita ja kirppuja,
Eivät silmän-räpäystä anna nukahtaa."
Sikäläiset asujat pitävät aina palvelijan matkoilla muassansa, ja
useamman kuin kerran sain minä kärsiä ylen-katsetta juuri sen vuoksi
että minulla ei ollut tämmöistä avittajata. Vaan tilan pitää
vähä-varaisempikin kanssansa; mutta sen siistiydestä pidetään niin vähän
lukua, että minun-arvoiseni miehet Venäjällä harvoin makaavat esim.
lakanalla ja vielä harvempi kahden lakanan kanssa, jolle omasta
kokemuksestani voin kertoa esi-merkiksi, että Pietarista Tallqvist'in
rouvan kortteista lähdettyäni en nähnyt kahta lakanaa tilalla ennenkuin
taas samassa maja-talossa, kolmen vuoden perästä takaisin tultuani.
Ruoka-neuvon puolesta ovat Venäjän posti-paikat vielä kehnommat kuin
kaiken muun, sillä niissä ei saa mitään, ja jos matka-miehellä ei ole
evästä, täytyy hänen toisinaan matkata viisin sadoin virstoin ennenkuin
tapaa paikan, jossa voipi saada maljallisen kaalia eli muuta lämmintä
ruokaa. Tee-vesi on tämmöisissä tiloissa ainoa ehkä kyllä vähän elättävä
sia-aine muulle syömälle, ja myös palo-viina sille, joka sitä voipi
enemmältä nauttia.
Moskova, johon nyt voimme päättää päässeemme, on väki-rikas (asujia noin
400,000) ja laaja, vaan epä-tasaisesti ja epä-sääntöisesti rakettu;
kirkoista lienee se rikkahin kaupunki koko maa-ilmassa, ehkä niiden
määrä kuitenkaan ei mahtane olla niin suuri kuin joksi sen rahvas arvaa
sanan-parressa: Moskovassa on neljä-kymmentä neljää-kymmentä kirkkoa
(sorok sorokof tserkvej). Tämän Venäläiselle rakkaan kirkkojen paljouden
ja sitä seuraavan kirkollisen elämän kanssa yhdistää Moskovan nimi
kaikki Venäjän kansan muistot niin ahdistuksen ja häväistyksen ajoista
kuin voitonkin ja kunnian. Moskovaa ovat Venäjän viholliset Tatarit,
Puolalaiset, Ruotsalaiset, Ranskalaiset kukin ajallansa ryöstäneet ja
hävittäneet; vaan Moskovassa vietettiin myös voitto-juhlat Kasan'in ja
Astrahan'in valloitettua, Moskovasta käsin voitettiin Siperia,
Moskovasta käsin ruvettiin Puolalta valtaamaan maita ja Ruotsilta
kiskomaan sen Itä-meren-takaisia aluskuntia, ja Moskovasta alkoi Venäjän
vaarallisin vihollinen nyky-aikoina Napoleon sen palauksensa, joka ei
loppunut ennenkuin Helenan saarella, ja joka Venäjän vallalle antoi vaan
uutta voimaa, kunniaa ja painoa. Sen ohessa tuli Moskova jo aikaiseen,
edellä mainitun permiläisen eli bjarmalaisen kauppa-tien tukkeuduttua,
pää-paikaksi itäisten maiden kaupalle lännen kanssa ja sen kanssa
keskukseksi Venäjän sisälliselle kaupalle. Kaupan myötä kulkeva sivistys
löysi myös ensimäisen kehtonsa Venäjältä Moskovassa; ensimäiset tässä
maassa tehdyt kirjat painettiin Moskovassa (vanhimmat kirjat Venäjän
kielellä ovat kuitenkin painetut muualla: Veneziassa, Krakovassa j.m.),
ensimäinen peri-Venäjän yli-opisto perustettiin tähän kaupunkiin. Näillä
muistoilla on nykyinenkin Moskova, ehkä ei hallituksen istuin niinkuin