Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 07

puhtainta Vepsää ja täksi sanottiin niiden kahden toisenkin,
Pääschjärven ja Kuschtjärven, seurakuntain kieltä, jonka kansa-karttaa
myöten niin ikään olisi pitänyt olla karjalaista. Tämä suuri vika, johon
virka-miesten luottamattomat kertomukset ovat syynä, tulee oiastuksi nyt
paraillaan tekeillä olevassa kolmannessa painoksessa herra Köppen'in
mainittua karttaa.
Tästä asiasta selvän saatuani ja vielä pari päivää Schimjärvessä
kuunneltuani kansan kieltä, päätinkin lopettaa vepsäläiset tutkintoni ja
palasin maantielle Suschtan (ven. Oschtan) kylässä. Schimjärven ja sen
väliä on 40 virstaa, joka on yksi ainoa hirmuinen korpi, jossa edellisen
viikon rankat sateet olivat niin vettäneet maan, että hevoset melkein
joka askeleella upposivat likaan. Tie, joka harvoin oli löytänyt
kangas-harjanneen kulkeaksensa ja enimmiten juoksi pitkin korpijokia eli
järviä, sillä se kulki paraasta päästä talvi-tien jälkiä, oli muutenkin
niin ryteikkö, niin kehnoilla malko-siloilla varustettu, että
ratsastajan monin paikoin piti pitkät matkat hevoistansa taluttaen jalan
astua. Ja vaikka lepoakin oli pidetty noin puoli-välissä taivalta
tehdyllä tulella, olivat sekä miehet että hevoset, myöhään illalla
Suschtaan tullessa, niin väsyksissä, että edelliset eivät tarvinneet
illaistakaan ennen maata rupeamistansa, ja jälkimäiset viimeisillä
virstoilla tuskin enää pystyssä pysyivät. Suschtasta tulin
Latina-Pellolle ja siitä samaa tietä Pietariin, jota keväällä olin tänne
mennyt.
Lopuksi saan mainita, että jos kellä vielä olisi halu käydä tutkimassa
Vepsäläisten kieltä Ojatilla, niin olisi mainittu Schimjärven
kirkon-kylä sekä kielen-puhtauden että muun puolesta siihen soveljain
paikka. Matkustaa tälle kirkolle voisi helpoimmin ja huokeimmin,
Sortavalan, Aunuksen ja Latina-Pellon kaupunkien kautta. Viimeksi
nimitetystä ei Suschtan posti-paikkaan Arkangeliin menevätä tietä myöten
tule kuin noin 130 virstaa, niin että koko matka Sortavalasta
Schimjärven kirkolle ei tulisi tekemään kuin vähän päälle neljän sadan
virstan.


Matka Itä-Venäjällä vuosina 1856 ja 1857.

Ensimäinen Kirja.
Kasan'issa, toukok. 1856.
"Kristos voskres! Kristus on ylös-nousnut!" kajahti ääni
sunnuntai-aamuna 29 p. huhti-kuuta huoneessani ennenkuin olin vuoteelta
ennättänyt nousta, ja edessäni seisoi iloisella katsannolla
portinvartija täydessä ala-upsierin puvussa, hän on nim. entinen
sota-mies. "Totisesti on Kristus ylös-nousnut!" tulee tähän vastata, ja
sitä ynnä suun- ja juoma-rahan antamista en minäkään laiminlyönyt, jonka
kanssa ukko meni toisille talon asukkaille samaa onnellista sanomaa
julistamaan.
Kristos voskres! Meillä on siis pääsiäisen iloinen päivä! Mikä suuri
juhla! Totuuden ankaran ja vilpittömän saarnaajan ovat pimeyden ja
itse-valtaisuuden puolta-pitäjät kiehtoneet, tuominneet ja kuolettaneet.
Synkeä suru sydämessä seisoo koko ihmiskunta tämän sankarinsa haudalla,
epäillen, haikeroiden, todellako ja täksi päiväksikö pimeys vallan
voitti, koska sen ruhtinat nyt niin riemasteleivat. Lyhyt on kuitenkin
tämä heidän riemunsa, sillä juuri kuolemallansa on valon sankari heidät
voittanut ja kahlinnut, epäilemättömänä herää hän kuolluista, valo
levenee kaikelle maailmalle ja kaikki ihmiskunta riemuitsee.
Tämmöinen on pääsiäis-juhlan aine ja sisällys. Eikä Venäläinenkään puutu
riemua sitä viettäessään. Hän on paastonnut kokonaista kuusi viikkoa ja
etenkin ankarasti viimeisen eli piina-viikon, jolla virkakunnat ja
koulut eivät istu ja jonka kuluessa rahvas ripillä-käymisellä eli muun
ulko-käytöksen täyttämisellä kokee valmistaa oman-tuntonsa pääsiäisen
hekumalle. Silmin-nähtävällä levottomuudella odottaa jokainen tämän
hirmuisen ajan loppua ja kaksi viimeistä päivää varsinkin ovat pitkät
kuin nälkävuodet. No, viimein kuitenkin alkaa pääsiäis-lauantain ilta
pimetä. Jokainen peseksen puhtaaksi, pukeutuu juhla-vaatteihin ja astuu
kirkkoon. Ja hyvän aikaa täällä rukoiltua ja tuohusten kanssa tuhrattua
sen kammion ympärillä, joka keskellä kirkon lattiaa kuvaa Kristuksen
hautaa, kaikuu juhlallinen kiitos-virsi, kellot rupeavat soimaan, ja
kaikki todistaa, että se surkea puoli-yö on ohitse. Kaikki ehättävät nyt
kotiin, jossa muna-röyköt, sian-liikkiöt ja viina odottaa. Tuskin
yksikään muistaa nyt enää tämän juhlan kallista alku-perää, jokainen
ajattelee vaan mahansa ja sen tyydyttämisen päälle, samoin kuin
paastonkin aikana useampi lienee surunut oman vatsansa tyhjyyttä enemmän
kuin Kristuksen viatointa piinaa ja kuolemaa. Sen siaan heitäksenkin
pääsiäisen tultua jokainen kaikkea nauttimaan mitä vaan ikänänsä voipi,
ja valon ja vapauden juhla muuttuu kaiken-kaltaisen lihallisuuden ja
hekkuman telmännöksi. Tätä iloa kestää sitten koko seuraava viikko,
jolloin ei köyhinkään tee työtä, vaan käypi kestiä, juopi viinaa ja
parantelee päätänsä, uudestaan samaa viinan-juontia ja kestin-käyntiä
voidakseen nauttia. Joka päivä aina seuraavaan sunnuntaihen asti
kaikuvat kellot koko puolenpäivän-edellyksen, ja kuin muutamien virstain
laveudella seisoo noin 60 kirkkoa niinkuin esim. Kasan'issa, niin arvaa
jokainen, mikä helinä ja humina venäläisessä kaupungissa
pääsiäis-viikolla on.
Mutta jo liiaksi hairahdin näistä asioista juttelemaan, vaikka
aikomukseni vaan oli sanoa, että täällä nyt on pääsiäinen, ja että kuin
jokaisella on lupa laiskana olla, niin on minunkin täytynyt vakaisempi
työ jättää, jonka siaan päätin kertoa jotakin Kasan'in kaupungista ja
sen merkillisyyksistä. Sen katuja, toria, kirkkoja en kuitenkaan huoli
ruveta luettelemaan, sillä lukija vähän hyötyisi. Sanon vaan kaupungin
ulko-tilasta sen, että se on hyvästi rakennettu, suorilla ehkä ei aina
puhtailla kaduilla, ja että asujanten määrä tekee noin 50 tuh. henkeä.
Kasan ei ole aivan Volgan reunalla, vaan noin 6 virstaa tämän joen
idän-puoleisesta rannasta, pienen Kasanka-nimisen joen varrella. Volgan
oikea ranta on korkea hieta-äyräikkö, vasen (pohjainen ja idänpuoleinen)
ranne sitä vastaan hyvin matalaa niitty- ja suo-maata, jonka joki
tulvillansa ollen monen virstan laajuudelta peittää vedellä ja keväällä
kokonaisen kuukauden pitää järvenä. Tämä on syy siihen, että kaupunki on
näin kaukana kaupankäynnille niin tarpeellisesta joesta, joka suurina
tulva-vuosina tännekin asti tekee suurta vahinkoa esikaupungeissa. --
Kasan on Tatarilaisten perustama. Kuin Mongolilais-tatarilainen
maailman-valta hajosi pienempiin osiin, asettui eräs heidän
ruhtinoistansa tähän Volga-joen rannalle ja perusti valtakunnan, joka
seisoi noin 300 ajastaikaa eli vuoteen 1552 asti. Monien reistausten
perästä onnistui tällöin Venäläisille suur-ruhtinas Ivan Vasiljevitsin
johdolla Kasan'in valtaaminen. Hirmuisen veren-vuodatuksen pidettyänsä
hävitti tämä ruhtinas sen entisen tilan, kukisti kaikki mahometiläisten
kirkot ja ajoi kaupungin tähän uskoon kuuluvat asujamet sen edustalla
esi-kaupungeissa elämään. Pysyttääksensä voiton varmemmaksi rakensi hän
kaupungin entisen tatarilaisen linnan sialle europalaisen sota-taidon
mukaan varustetun linnan useammilla tornilla, jotka samoin kuin
muuritkin vielä seisovat ja ulko-näöltänsä ovat samanlaiset kuin esim.
Savonlinnan tornit Suomessa. Myös muutti hän Venäjältä rahvasta
kaupungin asukkaiksi, ja siitä ajasta on se niin venäläistynyt, että
siinä paikan entisiä asujia Tatarilaisia ei ole kuin noin kuudenneksi
osaksi koko väki-luvusta.
Nämä Tatarilaiset ovat Krim'in tätä nykyä kuuluisten Tatarilaisten kuin
myös Turkkilaisten kanssa yhtä kansaa, ja tämä on kielensä puolesta
heimolaisuudessa Suomen kansojen kanssa.[8] Muista kaupungin asujamista
tekisi oudonkin silmä pian Tatarilaisen hänen runnokkaasta ja solakasta
varrestansa, mustista ja vilkkaista silmistänsä, ja suora-nenäisestä ja
kauniista muodostansa. Hänen ihon-karvansa ei ole mustempi kuin
muidenkaan Europalaisten ja monesti näet aivan valkea-verisiäkin
Tatarilaisia. Hänen käyntinsä ja ulko-käytöksensä on tasaista ja
hiljaista, jonka tähden se aina kutjasteleva Venäläinen kutsuukin häntä
haukkuma-nimellä barin'aksi (herraksi). Luonteensa puolesta on hän
puhtautta rakastava, tyyni ja rehellinen; missä valehtelee eli
harjoittaa koiruutta, on se muilta opittua. Kuin hän tavaraa myödessänsä
näkee kenen muukalaiseksi, ilmoittaa hän oikean hinnan kohdallensa, ja
jos sitten vielä venäjän tapaan vielä rupeat tinkimään, sanoo hän: "Minä
en ole Venäläinen, olen mahometiläinen, ja meidän laki kieltää
kohtuutointa hintaa ottamasta". Häpeällä seisot kristin uskosi kanssa
miehen edessä etkä voi hänen lauseesensa mitään virkkaa.
Maalla ovat maan-viljelys ja karjan-hoito, ja kiivaimmatkin venäläiset
myödyttävät että tämä kansa samoin kuin Tschuvaschitkin ovat paljoa
taitavammat ja ahkerammat maan-viljelijät kuin Venäläinen. Kaupungissa
on Tatarilainen yksi kolmesta: joko kauppa-mies, käsi-työläinen eli
rahti-mies. Ensimmäisen luokan kauppa-mieheksi jaksaa harva tästä
kansasta kiivetä. Sitä enemmän rakastavat he rihkama-kauppaa, ja missä
heitä enemmältä löytyy, niinkuin Kasan'issakin, kuluu harva päivä,
ett'ei luonasi käy näitä itä-maalaisia saksoja, tulitikkuja, saippuaa,
halaattia (makuu-nuttuja) hyvän-hajuisia voiteita ja muuta semmoista
kaupalla. Käsi-töissä on saippuan ja nahkan valmistaminen heille
varsinkin sujuvaa. Kasan'in saippua on ympäri koko Venäjän kiitettyä ja
täältä tulevat juhdit ja sahvianit ulompanakin kuuluisat. Molemmat ovat
Tatarilaisten tekoa. Vaan muihinkin käsi-töihin on tämä kansa hyvin
taipuvaa, niin että harva työ-huone löytynee Kasan'issa, olipa sen
isäntä Venäläinen, Saksalainen eli muu, jossa ei joku osa työ-miehistä
olisi Tatarilaisia. Täkäläisen yli-opiston kirja-painossa, jossa on noin
pariin kymmeneen työ-mieheen, ovat enimmät näistä tätä kansaa (käyttäjä
on Saksalainen).
Niinkuin tuttu on ja edellisestäkin näkyy ovat Tatarilaiset Mahometin
uskoa. Kasan'issa ja sen esi-kaupungeissa on heillä kymmenkunta
_metsched'iä_ (kirkkoja). Joka kirkolla on kaksi, toisinaan kolmekin
_mullaa_ (pappia) ja yksi eli pari _aschantia_ (lukkaria). Harvemmassa
löytyy _ahan'ia_, jotka meidän tiloihin verrattuina vastaavat
kontrahti-rovastia, ja piispaa (_muftia_) ei ole koko Venäjän
valtakunnassa kuin yksi, jolla on istuimensa Ufan kaupungissa. Tällä,
joka myös on korkein tuomari hengellisissä asioissa, on palkka
kruunulta, mutta muilla papeilla ja kirkon-palvelijoilla ei ole
määrä-palkkaa, he ovat siihen tyytyväiset, mitä seurakunnan jäsenet
vapa-ehtoisesti suovat heille, ja saavat myös osan siitä lahjasta, jonka
jokainen on velvollinen kymmenennellä osalla irtaimesta tavarastansa
vuosittain antamaan vaivaisille ja köyhille. Mahometiläinen on harras
uskonharjoituksissa. Viis kertaa päivässä pitää hän rukouksia, nim.
auringon noustessa, kello yhden ja neljän paikoilla, auringon lasketessa
ja viimeisen kerran yön alkaessa. Joka sairastaa, on matkalla eli muuten
ei voi tätä käskyä jollakulla ajalla täyttää, hänen täytyy jälestäpäin
sitä useamman kerran pitää rukouksia, niin että niiden määrä kunkin
päivän päälle tulee täysi. Kaikki muut miehet, sillä vaimoilla ei ole
lupa käydä kirkossa, toimittavat rukouksensa metsched'issä. Tämä on
nelis-nurkkainen, soikea kaksin-kertainen rakennus puusta eli kivestä,
jonka alakertaa käytetään monellaisiin tarpeihin, niinkuin kouluksi,
kauppa-puodeiksi j.n.e. Ylä-kerta on kirkkona. Sen harjalta nousee
korkealle pyöreä kaitainen torni (_minaret_), jonka nastalla
mahometiläisten omituinen merkki puoli-kuu kullittuna paistaa. Heillä ei
ole kelloja; kirkkoon kutsutaan he siten, että lukkari minaretin ympäri
kulkevasta rauta-häkistä joka haaralle huutaa surullisen-kaltaisella
nuotilla: _Allah on korkein! Minä todistan, että Muhamed on hänen
lähettiläisensä! Tulkaa rukoilemaan! Tulkaa autuutta etsimään! Allah on
korkein! Muuta Jumalaa ei ole kuin Allah_. Aamu-rukoukseen huutaessaan
lisää hän tähän: _rukous on parempi kuin uni!_ -- Tämän huudon perästä
tulee rahvas metsched'iin. Sen porstuassa eli etu-huoneessa on pitkin
seiniä hyllyjä, joille sisään-menijät jättävät päällys-kenkänsä. Itsessä
kirkossa ei ole penkkiä; lattia on katettu joko kirja-ompeleilla
koristetulla villaisella eli vaan oljesta kudotulla puhtaalla matolla.
Paitse tätä ei siinä metsched'issä, jonka minä Kasan'issa näin, ollut
muuta erinomaista, kuin opetus-istuimen kaltainen saarnas-tuoli, kaksi
tavallista kynttilä-kruunua, muutamia lamppuja seiniltä ja Mekkaan päin
oleva ikkuna moni-värisistä ruuduista tehty. Matolle istuikset
seurakunnan jäsenet rivihin, pannen jalat ristiin allensa. Kellä
turbaani on päässä, se irtauttaa sen perä-liepeen hartioillensa
riippumaan. Muuten pidetään niin hyvin turbaani kuin lakkikin päässä.
Tätä ei suvaittu kuitenkaan minulle, vaan minun käskettiin ottaa lakki
päästäni, lieneekö tähän syynä ollut tämän muiden pää-vaatteuksesta
eroava muoto vai mikä muu. Noin kymmenen minuutin ajan toimitti jokainen
yksinäistä hartauttansa, rukoillen ja päätänsä maahan kumartaen.
Rukoillessa pitää mahometiläinen kätensä lanteillaan, pyyhkäsee vähän
väliä niillä silmiänsä ja kasvojansa, ikäskuin unta tarkoittaakseen.
Toisinaan asettaa hän kätensä eteensä avonaisen kirjan tavoin, ja toisin
paikoin taas panee peukalojensa päät korvan-lehdille, toiset sormet
hajoittaen pystyyn, ja rukoilee näin jonkun ajan. Mitä nämä äkkinäistä
oudostuttavat temput kuvaavat, en tiedä. Rukoiltua mainitun ajan nousee
mulla saarnas-tuolille ja lukee siinä luvun alkoran'ista. Tämän
lukemisen toimittaa hän messun-laatuisella nuotilla, joka ei kuulu
pahalta, ja jonka oppimista sanotaankin suureksi pää-asiaksi
papin-kouluissa. Sen tehtyä laskeiksen hän alas, menee ja istuiksen
seurakunnan esinenään, päin Mekkaa osoittavaan ikkunaan, ja messuaa
tässä taas rukouksen. Hän kumartaa useasti, syvään ja kauan, ja
seurakunta tekee hänen mukaansa. Tällä päättyykin jumalanpalvelus,
yleensä kestänyt noin kolme neljännestä tuntia.
Mahometin uskon-opista ei tässä ole tilaisuutta puhua. Nykyjään sanoi
Paris'in piispa eräässä julistuksessansa mahometiläisyyden olevan vaan
"lahkokunnan kristin uskosta", joka lause hänen tilassansa lienee ollut
vähän liikanaista. Melkein yhtä tahtoi eräs mullakin, jonka kanssa
asiasta puhuin, päättää sanoen: "me uskomme saman näkymättömän
kaikki-valtiaan Jumalan päälle kuin tekin, kristityt. Vaikka hänellä on
99 nimeä, ei hänen voimaansa ja viisauttansa kuitenkaan voi täysin
määrin käsittää. Hurskaalle antaa hän onnen ja menestyksen jo tässä
maailmassa ja ian-kaikkisen elämän tulevassa. Jumala-tointa
rangaistakseen antaa hän pahan liikkua maailmassa, ja rankaisee
paha-teon vielä tulevassakin elämässä". Tästä tulevaisuudesta oli
hänellä kumminkin mahometiläisyyden tavalliset lihalliset ajatukset.
Taivaassa sanoi hän aina elettävän riemussa ja hyvillä päivillä. Syödä
on siellä mitä vaan mieli ennättää ja muistaa haluta, ja tämän
yltä-kylläisyyden kanssa on kaksi etua yhdistettynä, joita syömärillä
tässä maailmassa ei ole, nim. että ruokahalu aina on hyvä ja että
tarpeellansa ei tarvitse koskaan käydä. Toinen pää-nautinto on
hurskaalla taivaassa sen suloisista neitosista, joiden ihanuutta ei voi
kielin kertoa ja joita miestä päälle annetaan 70 kappaletta, ollen
näillä vielä se erinomainen avu, että neitsyyden lahja ei heiltä koskaan
katoa. Helvettinsä kuvaa mahometiläinen yhtä lihallisesti ja paljon
peloittavammaksi kuin kristittyjen kylmä mieli sen jaksoi ennen aikaan
edes-asettaa. Rukousten ja muiden uskonharjoitusten täyttämisellä on
hänen kuitenkin paljoa helpompi välttää helvettiä kuin kristityn.
Kunkin metsched'in kanssa on koulu yhdistettynä. Maalla toimittaa mulla
opettajankin virkaa, vaan kaupungissa pidetään tavallisesti koululla
erittäin opettaja, jonka vaivat palkitaan samoin kuin mullankin
vapa-tahtoisilla lahjoilla. Lapset pannaan kouluun noin 8 vuoden iässä,
ja käyvät sitä noin 5 vuotta, jos heitä ei tarkoiteta mullaksi tehdä.
Täksi oppivaisten täytyy käydä koulua 12-15 vuotta, joista viimeiset
korkeamman opin saamiseksi tavallisesti vietetään Bokharan kuuluisissa
papin-kouluissa Aasiassa. Kouluun tulevat lapset päivännousu-rukouksille
ja ovat siinä koko päivän, kaksi kertaa syöden mukanansa tuotua evästä,
josta myös yhteisessä kattilassa keitto-ruokaakin tehdään. Koulussa
istuvat lapset lattialla samoin kuin kirkossa istutaan. Oppi-aineet
eivät ole suuret: sisältä-luku, rukousten ulkoa-oppiminen ja kirjoitus
on kaikki, mitä tavallisesti vaaditaan. Kuin alkoran'ia ei saa lukea
muuten kuin sen alku-peräisellä s.o. Arapian kielellä ja sen lukeminen
koulussa myös on välttämätöin asia, niin saattaa joku parempi-päinen
koulu-lapsi edellämainitun opin lisäksi myös tulla vähän tuntemaan tätä
kieltä. Sen tarkempi tunteminen kuin myös taito Persian kielessä
eroittaa mullan muusta rahvaasta. Mutta jo sekin vähäinen tieto, jonka
yhteinen kansa näin muodoin saa, kohottaa Tatarilaiset suuresti
täkäläisen kristityn rahvaan rinnalla, ja ei vähäinen ole sivistyksen
rakastajan nautinto kuin näkee esim. vanhan ja köyhän Tatarilaisen
oma-kielisiä kirjojansa lukevan paljon selvemmästi kuin kirjan-luku
juoksee häntä vastaavilta ukoilta esim. Suomessa. Tämän luvun-taidon
kuin myös luvun-halun tässä kansassa todistaa selvimmästi se seikka,
että Kasan'issa usea vuosi painetaan alkoran'ia suuret painokset ja joka
vuosi tuhansmäärin hengellisiä kirjoja Tatarin kielellä. Muiden kuin
hengellisten ja taloutta koskevien kirjain painaminen kiellettiin
tältäkin kansalta muutama vuosi-kymmeninen takaperin, jota kieltoa vielä
ei ole peruutettu. Tatarilaisten kirjojen sensori Kasan'issa on eräs
saksalainen rohvessori. Näiden painamista varten löytyi täällä joku aika
takaperin yksin omituinen kirja-painokin, joka tätä nykyä kuitenkaan ei
taida olla voimassa. Kaikki tämä tapahtuu kansassa, joka ei elä yhdessä
ryhmässä, vaan hajallansa muiden kansojen seassa, jolla ei ole enemmän
pipliä-seuroja kuin muitakaan yhdistyksiä ja jonka tila, kuin sodassa
voitetun konsanansakin, on monin puolin määritelty ja tarkasti
katsastettu. Epäilemättä todistaa tämä asioiden laita kansan suuria
luonnon-lahjoja. --
Kasan'in paras ja painavin merkillisyys on kumminkin sen yli-opisto,
tätä nykyä itäisin maailmassa, jonka arvon se kuitenkin kohta kadottaa,
koska yli-opiston asettaminen Irkutsk'iin kuuluu olevan hankkeissa.
Kasan'in yli-opiston perusti keisari Aleksanteri I:nen v. 1804. Siinä on
neljä tiedekuntaa, nim. lainopillinen, lääkitys-opillinen,
kieli-opillinen ja luonnontieteellinen, ja opettajain määrä on vähän
suurempi kuin Helsingissä, vaan oppilaisten ne 300, joita enemmän
Venäjänmaan yli-opistoissa kiellettiin olemasta oppilaisia. (Tämän
kiellon on nykyinen keisari ei kauan sitten kumonnut.) Sen rakennukset
ja laitokset ovat sangen arvoiset; kivi-kuntaista ja luoma-tiedollista
varastoa varsinkin kiitetään hyviksi. Kirjastoa on noin 60 tuh.
kappaletta. Tämä niinkuin kaikki muutkin yleistä oppia tarkoittavat
laitokset kuuluu kansan-valistus-minisierin alle ja paikalla hallitsee
sitä niin-kutsuttu _kurator_, joka vastaa meidän kanslerin-siaista ja
joka samalla myös on kaikkein yli-opiston oppipiiriin kuuluvien koulujen
ylin hallitus-mies. Lähinnä hallitsevat yli-opistoa ja sen oppilaisia
rehtori ja inspehtori. Edellisen virkaan kuuluu olla konsistorion
esi-miehenä, valvoa sen yli, että nuorisossa ei ilmesty
vapa-mietteisyyttä eli ylen-katsetta uskon-oppia kohtaan, että
rohvessorit luonnon-tieteissä aina kokevat näyttää luojan viisautta ja
kaikki-valtaa, rohvessorit valtiollisissa ja historia-tieteissä
todistavat yksi-valtaisen hallitus-muodon soveliaimmaksi kuin myös
osoittavat isän-maan suuruutta ja kunniaa. Paremmin tietääksensä
luentojen kulun saapi rehtori rohvessoreilta ja muilta opettajilta
tarkat kertomukset heidän luennoistansa. Myös valvoo hän sen yli, ett'ei
konsistoriossa ilmaudu eri-mielisyyttä. -- Paitse omalla
kustannuksellansa olevia oppilaisia löytyy joku osa heistä semmoisiakin,
köyhiä virka-miesten poikia, joilla on täysi ylös-pito kruunulta, ja
jotka tästä ovat velvolliset oppi-aikansa päätettyä vähintänsäkin viis
vuotta palvelemaan kruunua, missä hallitus hyväksi katsoo. Nämä asuvat
kruunun kartanossa ja lähimmästi näiden muonasta, vaatteista ja
elannosta yleisesti pitää huolen se niin-kutsuttu inspehtori, joka
virka-mies siis semmoisissa yli-opistoissa, joissa tämän-kaltaisia
kruunun syöttiläitä ei löydy, ei ole ensinkään tarpeen. Ulkonaisesti
näyttävät täkäläiset oppilaiset hyvin siivosti elävän; heillä ei ole
mitään yhteyttä keskenänsä, jokainen nuojaa luettavansa kanssa ja kokee
joutua virka-mieheksi. Kuin kuulijoilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta
kuin virka-eksaminan suorittaminen, ovat luennotkin sitä myöten
lyhykäiset ja nappiset, ja korkeampi tieteellisyys tulee harvoin
kysymykseen. Niin ei Kasan'inkaan yli-opiston tiedetä kasvattaneen
yhtään kuuluisata tiede-miestä, vaikka opettajien seassa aika välistä on
miehiä ollut, joiden nimet ovat tunnetut yli koko Euroopan, niinkuin
esim. Frähn, Littrov, Kasem Beg j.n.e. Nämä ja muut heidän
virka-toverinsa ovat olleet vieraita ja muukalaisia, joilla Venäläisten
sivistäminen ei ole niin suuresti tarkoituksena ollut kuin
kunnia-merkkien ja ison eläkerahan saaminen, joka lieneekin syynä
siihen, että kuulijat ovat niin vähän tulleet osallisiksi heidän
tieteellisyydestänsä. Tämä ulkomaalaisten valta on tämän maan
oppi-laitoksissa ennen ollut niin suuri, että Kasan'inkin yli-opiston
opettajista alussa ei ollut kuin yksi Venäläinen, muut kaikki
Saksalaisia eli muita vieraita. Nyt on tämä suhde toki niin muuttunut,
että Venäläiset jo ovat voitto-puolella ja ulko-maalaisia tämän
yli-opiston opettajien seassa ei enää ole kuin vähän toista kymmentä,
joista eräs on Suomalainenkin (nim. opetus-tiedon opettaja Lönnström) ja
eräs taas suomalaisesta eli ruotsalaisesta peri-juuresta (lääkäri
Lindgren). Nykyinen rehtori on Puolalainen Kovalevski, joka
Mongolilaisen kieli-oppinsa tähden myös taitaa olla yli-opiston
mainittavin tiede-niekka. Ylistettävien tiede-miesten puute Kasan'issa
on nyt sitä suurempi kuin koko itäisten kielien tiedekunta, yhteensä
yhdeksän rohvessoria, v. 1854 täältä muutettiin Pietariin.
Muista opistoista ovat vielä muistettavat 2 kymnasiaa, hengellinen
seminario, jossa valmistetaan tavallisia pappia, ja hengellinen
akateemia, jossa pappia korkeampiin virkoihin tehdään, ja jonkalaista
koko valtakunnassa on 4 (nim. Kiovassa, Moskovassa, Pietarissa ja tämä
täällä). Kasan'in hengellisellä akateemialla on myös tarkoituksena
lähetys-saarnaajien valmistaminen täkäläisiä mahometiläisiä ja pakanoita
kääntämään, joita jälkimäisiäkin vielä löytyy muutamia tuhansia
Tscheremissien ja Tschuvaschien seassa. Tätä vasten tulisi akateemiassa
opettaa oppilaisia käännettävien kielissä, ja onkin tähän tarpeesen
kielen-opin ja sana-kirjan tapaista sommiteltu. Mutta tätä nykyä ei
akateemialla kuitenkaan ole opettajaa kuin yhdessä näistä kielistä nim.
tatarilaisessa, jona on eräs mulla. Vaan hänen opetuksensa niinkuin
muukin luento on päällisin-puolista, ja näin ei lähetyksen työstä tule
suurta valmista. Suurempikin nero lankeisi kuitenkin mitättömäksi
Tatarilaisten uppi-niskaisuuden ja ylpeyden edessä, sillä he pitävät
itseänsä, josko ei parempinakaan kristityitä, kuitenkin kaikin puolin
heidän vertaisinansa, ja kuin eivät näe kristin uskon tunnustajissansa
vaikuttavan niinkään suurta jumalanpelkoa kuin heidän uskonsa heissä, ei
heillä ole mitään syytä ottaa päällensä uskon-muuttajan häpeätä.
Tschuvaschien, Tscheremissien ja Votjakkien kääntäjiksi ennen on
kasvatettu ja papiksi kouluttu näistä kansoista otettuja lapsia. Mistä
syystä tämä kelvollinen asia sittemmin lienee hylätty, koska se nyt enää
ei ole voimassa, sitä en tiedä. Kahden ensiksi mainitun kansan vielä
pakanallisia jäseniä kääntäessä on eräs täkäläinen protojerej nimeltä
Viktor Petrovitsch Vischnevski vaikuttanut jotakuta. Hän on myös
kirjoitellut heidän pakanallisesta uskostansa luettavia kirjoituksia.
Sitä vastaan ovat hänen kieliopilliset työnsä, Tschuvaschilainen
kielioppi sana-kirjan kanssa painettu v. 1836 ja Tscheremissiläinen
(vielä käsikirjoituksena) aivan mitättömät.
Luterilaisia, enimmästään Saksalaisia, on täällä ominainen seurakunta,
jolla on kirkkonsa, kirkko-kartanonsa ja koulunsa, ja kirkko-herrana
Suomalainen Pundani. Muitakin Suomalaisia tapaa täällä niin hyvin kuin
muuallakin ympäri koko Venäjän maata virka-miehinä, käsi-työläisinä ja
muina semmoisina. Verrallisesti vähempi-vilppisestä käytöksestänsä
tuntee nämä Suomalaisiksi, vaan muut koti-maiset tunteet ja koti-maiset
kielet ovat heiltä leivän ja rahan etsinnössä jo ammoin haihtuneet.

Toinen Kirja.
Ischaakin kirkolla Tschuvaschin maassa 23 p. kesäk. 1856.
30:nä päivänä touko-kuuta irtausin viimenkin Kasan'ista. Aikomukseni oli
koko tämän kesää menettää Tschuvaschin-kielen tutkimiseen, johon jo ne
kaksi kuukautta, jotka Kasan'issa vietin, olin parhaan jälkeen
valmistainut. Tämä kansa elää enimmäksi osaksensa Kasan'in läänin
lounaisessa osassa, piirikunnissa: Tscheboksary, Tsyvilsk, Jadrin ja
Kosmodemjansk. Melkein keski-kohdalla näitä neljää piirikuntaa on
seurakunta Ischaaki, kauas ympärinsä kuuluisa sen ihmeitä tekevän
Nikolai-pyhän kuvan tähden, joka löytyy sen kirkossa ja jolta ympäristön
rahvas, olletikin Tschuvaschit, matkustelee taudista, raskaista synnistä
eli muusta onnettomuudesta päästöä rukoilemassa. Monesta syystä olin,
sitä myöten mitä mainitusta paikasta oli minulle kerrottu, päättänyt
tällä kirkolla oleksia jonkun ajan; se oli nyt matkani maalina.
Ensimäisenä työnä oli siis päästä kevät-tulvasta paisuneen Volgan yli,
jota jokea ensimäiseen maantien varrella olevaan kylään toisella puolen
(nimeltä Uslón) ei ollut vähemmän kuin 10 virstaa. Ilma oli
aamu-päivästä kaunis, vaikka kova länsi- (ja laita-vastainen) tuuli ajoi
joen suurille aalloille. Kokenut jo Suomenlahdenkin aaltoja en minä
antanut tämän matkaani alkuunsa taukoottaa puolen-päivän jälkeen kerran
rantaan tultuani, vaikka ne kaksi tuttavaa, jotka minua venheesen asti
seurasivat, kehoittivat huomeiseksi lähtöni jättämään. Näiden kanssa
vielä pari lasia Krim'in viiniä kallistettuani survattiin venhe
laiturilta ja me aloimme pyrkiä eteen päin.
Näin kevät-aikana on Volga, sen syrjä-joki Kasanka ja suuri ala Volgan
vasemmalla puolella olevata alankoa yhtenä järvenä, jota ylempänä
seisoivat vaan Kasan itse ja sen esikaupungit, pari kolme luostaria
j.n.e. Veden pintaa ylempänä oli myös Kasan'in ja esi-kaupunkien välillä
kappeli, rakettu poikkinaisen särmä-kukkuran (pyramidin) tavoin, joka
menneen vuosisadan lopulla tehtiin niiden venäläisten sotijoiden
muistoksi, jotka kaatuivat Kasan'ia vallattaessa Tatarilaisilta ja
joiden luut myös tässä säilytetään. Tämä muisto-merkki, oleva sangen
vähästä korkeudesta, ei näy kauaksi eikä tee likeltäkään katsojassa
suurta vaikutusta tässä lavealla niityllä, vaan arvattavasti ei
semmoinen muisto-patsas kumminkaan ole paras väli-kappale
esi-kaupungeissa elävien Tatarilaisten mielestä unohduttamaan entisiä
aikoja eli lienee se sitten varsin kädestä pitäen rakettu ikäskuin heitä
uhalla ja heille nykyistä heikkouttansa muistuttamaan. Paitse tätä
seisoi vettä korkeammalla vielä kaupungin ja näiden esi-kaupunkien
välillä kulkeva silta, jota pitkin me nyt sousimme, kunne tulimme
lähemmäksi jälkimäisiä, semmoiseen kohtaan siltaa, jossa arkku oli niin
korkea että venhe veden tulvillansakin ollessa sopi alatse menemään.
Siltaa myöten kulki peräkkäin kaksi pulkkaa vaimoja vetäen kahta suurta
venhettä, joita kovassa vasta-tuulessa muuten ei saatu veden toiselle
puolelle. He olivat jukkoihin valjastetut samalla tavoin kuin miehiä
nähdään samassa kimpussa Laatokan-kanavalIa. Minä kummeksin sitä että
vaimoja pannaan tämmöiseen työhön ja kysyin peri-mieheltä: "Venakkojako
nuo ovat vai Tatarilaisia?" -- "Venakkoja," vastasi hän ylpeydellä ja
lisäsi: "mihinkä ne huonot Tatarilais-vaimot, jotka alati istuvat
lämpimässä tuvassa ja ulkona liikkuvat vaan peite päässä, mihinkä
senlaiset tuommoisessa työssä joutuisivat!" Tämä oli ensimäinen
Venäläinen, jonka en kuullut kovaa työtä häveksivän, vaan vieläpä
kerskuvankin sen tekemisestä.
Sillan taakse päästyämme olisi meidän pitänyt pyrkiä suorastaan Volgan
toiseen rantaan, sillä Uslón, johon päästävä oli, oli sillä puolella
jokea ja sen puolen korkea ranta olisi antanut suojaa ankarata tuulta
vasten, joka ei ollut aivan pitkin jokea, vaan puhui kovemmin sen