Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 19

heitä on helppo saada tarvittaessa ajoihin eli teurastettaa.
Huiskavatkin Beresov'an kaduilla talviseen aikaan peura-troikat, joilla
kaunottaretkin tässä kylässä rakastavat ajella ilmailemassansa.
Köyhemmät asujat käyttävät puun ja veden vetoon koiriakin, joita kaksi
on kyllä vetämään tavallisen korvon vettä eli kohtuullisen kelkan puita,
ja joiden elatus ei maksa juuri mitään, kuin he ovat totutetut elämään
kalalla ja kalan totkuillakin.
Beresov'asta pohjaan eli Obdorsk'iin päin on peura tavallinen ja ainoa
ajo-eläin, ja matkustavia virka-miehiä vasten löytyy näiden kahden
paikan välillä kruunun vuokraamia peuroja, jotka koko talven
seisovat määrä-paikoissa, tavallisesti joen varrella löytyvien
Ostjakkilais-jurttien seuduissa, noin neljän, kuuden ja kahdeksankin
kymmenen virstan päässä toinen toisestansa. Ostjakilla ei ole peuralla
ajaessansa pulkkaa eikä ahkiota, vaan kelkan tavoin tehty kevyt
liiste-reki noin kyynärän korkuisilla kaplailla, jälkimäiset näin
korkeat lumen tähden, joka muuten estäisi reen juoksun. Rikkaammilla
matkalaisilla, niinkuin virka- ja kauppa-miehillä, on tämmöinen
ajo-neuvo pitempi, katettu päältä piikolla ja sisästä vuoritettu
veralla, niin että matka-mies pantuansa pitkälleen tähän rekeen ja oven
sulettuansa sangen hyvin säilyy siinä tämän maan kovalta pakkaselta ja
vihavilta tuulilta. Reen eteen valjastetaan tavallisesti neljä peuraa,
joita Ostjakki pukilta ajaa, vasemman-puolimaista ohjaksella halliten ja
toista hänen mukaansa ohjaten pitkällä seipäällä, jonka latva-puolella
hän myös työkkii juhtiansa, kuin tahtoo kiiruhtaa heitä juoksuun.
Kiiruhtaminen ei kuitenkaan ole hyvä peuralla ajettaessa, sillä
kiiruhtaen väsyy tämä eläin pian ja väsyttyänsä ei hän ota askeltakaan,
vaan heitäksen pitkälleen. Vaan jos hän saa juosta tavallista
hölkkä-juoksuansa (noin 8, korkeimmakseen 10 virstaa tunnissa), kulkee
hän vaivatta yhteen menoon 80 ja 100:kin virstaa, aika välistä vaan
hetkiseksi seisahtuen henkeä vetämään ja silloin tällöin juoksussansa
lunta haukaten. Turhaa olisi minun tässä ruveta kiittelemään tämän
eläimen hyödyllisyyttä, koska sen on jo niin usea matkalainen ennen
minua tehnyt ja se monelle lukijoistani kokemuksestakin on hyvästi
tietty. Sen vaan sanon, ett'ei ainoakaan eläin maan päällä näytä olevan
niin sen maan-seudun mukainen jossa hän elää kuin peura, ja kamelikin,
jonka kanssa peura muuten useasti verrataan, mahtanee tässä katsannossa
jäädä hänestä jälelle. Peura vetää, ruokkii ja verhoitsee isäntänsä;
mutta sen ohessa hän vielä kasvattaa ja opettaakin häntä tyynellä,
kärsiväisellä ja vähä-tarpeisella sävyllänsä, enkä luule mitään
liikanaista olevan siinä jos sanon, että nämä peuran omaisuudet
nähtävästi kuvastuvat Ostjakin, Samojeedin ja Lappalaisen luonteessa,
samoin kuin hevosen raju ja urhea luonto tuntuvasti näytäksen muinaisten
Mongolien ja Hunnien ja ehkä nykyisten Tatarienkin ja Baschkirein
mielen-laadussa.
Edellä-mainitun-kaltaisella ajo-neuvolla tapahtui minunkin kulkuni, kuin
31 p. lokak. (uutta lukua) läksin Beresov'asta matkalle Obdorsk'iin
päin. Ilmoista sitä ennen on minulla seuraavat seikat muistissa: 13
päivänä lokak. (1:nä vanh. l.), joka on suuri juhla Venäjän kirkossa,
oli niin kaunis ilma että Beresov'an kaunottaret kävelivät kaduilla
hienoissa pyhä-hameissansa ilman päällys-vaatteitta ja varjostimen
kanssa; 17:nä ja 18:nä päiv. oli kuitenkin jo pakkaista 13 pykälää
Reaumur'in lämpö-mittaria myöten; yöllä viimeksi mainittua päivää vasten
jäätyi Sosva, vaan tuuli repi sen päivällä taas auki; seuraavana yönä,
15 pykälän pakkaisessa jäätyi se uudelleen eikä auennut sitten enää;
19:nä ja 20:nä 15 pykälän pakkainen; 26:na 18 pykälän pakkainen. Sen
jälkeen oli sitten leutoja ilmoja lumi-sateen kanssa, jonka-lainen ilma
oli minunkin matkaan lähtiessäni. Illan päälle kiihtyi tuisku
hirmuiseksi ryöpyksi, joka vaikeutti matkan-teon niin, että ensimäiseen
peuran-muutto-paikkaan, johon Beresov'asta luetaan 60 virstaa ja johon
olin laskenut tulevani k:lo 9 illalla, pääsin vasta k:lo 2 yöllä.
Seuraavana päivänä tulin _Mushin_ kirkolle, jossa on pieni
kolmi-taloinen Venäläinen kylä, ja jossa nyt pidettiin markkinoita.
Arkangelin läänin Syrjänit nim., joiden väki-vallalla anastamisesta
peuran-laitumia Samojeedeilta Castrén, Schrenck ja muut matkaajat
valittavat, ovat täälläkin vallanneet oikealla ja väärällä Ostjakkein
laitumet, niin että kumpikin puoli Uraalia on heidän vallassansa ja
heillä on sangen suuret peura-karjat. Näiden karjojensa tuottamia (lihaa
ja taljoja) kaupalle laskekset he Uraalilta pari kertaa vuodessa
Siperian puolelle, jolloin myös samalla tuovat sonkaa, rauta-kaluja,
kynttilöitä j.m., ja tältä puolen ostavat leipä-neuvoa ja Ob-joen
kaloja: sampea, muksunaa ja muita kalliimpia laatuja. Näitä Uraalin
paimenia ja eräitä venäläisiä kauppiaita kuin myös muutamia kymmeniä
Ostjakkeja oli nyt paikalle keräytynyt, jälkimäisten seassa eräs
ruhtinaskin Synje-joelta. Tämä oli niin hyvä ja heti tultuani tuli minua
tervehtimään ja täkäläistä tapaa myöten oli minun velvollisuuteni
viinalla kostita hänen ruhtinallisuuttansa. Viinan ryypättyänsä alkoivat
ruhtinas ja hänen seuralaisensa syödä jäätynyttä kalaa raaltansa, ja
kuin jo kauan olin kuullut kiitettävän tätä ruokaa hyväksi, päätin
minäkin nyt maistaa sitä. Näin syötävän kalan pitää olla vereksen, vaan
hyvästi jäätyneen; se nyletään, evät leikellään pois, ja ruoka, leikattu
hienoin suikaleihin, on valmis syödä suolan ja leivän kanssa. Ja minun
täytyy tunnustaa että se jo ensi kerralla maistui minusta sangen
hyvältä, ja aikaa myöten totuin siihen niin, ett'en muuta ruokaa koko
matkalla kaivannut, kuin vaan oli jäätynyttä kalaa, jolle tottuneen ei
tarvitsekaan matkalla pitää kanssansa muuta evästä kuin leipää ja
suolaa, sillä kalaa löytyy joka jurtassa. Venäläinen ottaa kernaasti
omiksensa sen maan tavat, jossa hän elää, ja niin on käynyt tämänkin
nautinnon kanssa kuin myös raan peuran-lihan syömisen kanssa, jossa
Venäläiset vetävät vertoja Samojeedeille. Jäätyneellä kalalla sanotaan
paitse hyvää makuansa olevan vielä se etu, että se varjelee
keri-pukista, lieneekö sitten tässä lauseessa perää tahi ei.
Obdorsk'iin, johon luetaan Beresov'asta noin 450 virstaa, tulin matkalla
yleensä oltuani kolme vuoro-kautta. Mushin ja Obdorsk'in välillä on
havu-puiden pohjaisin raja; Obdorsk'in seuduilla ei enää kasva muu kuin
nälkä-koivu ja pajukko, vaan poltto-puu ja hirret lautataan sinne
ylempää Mushin ja Beresov'an väliltä. Kuitenkin on Obdorsk, ehkä ei
kaupunki, jona sitä silloin tällöin nähdään mainittavan, sangen sievä
kylä noin 50 talolla ja 400 eli 500 asujalla. Se on sivistyksen
viimeinen askel Pohjolam-Pimentolan synkeihin maihin, sillä Ob'in
lahteen ei siitä tule enempää kuin puoli-toista sataa virstaa, ja noin
50 virstan päässä alkaa jo Samojeedein valta. Siperian Venäläinen on
yleisesti paljoa siistimpi, varakkaampi ja vieras-varaisempi kuin hänen
veljensä n.k. Europan Venäjässä; kahta mieluisammin tulee siis
matkalainen "näillä raukoilla rajoilla," ryvettyänsä Ostjakkein eli
Samojeedein likaisissa, pimeissä ja savuisissa jurtissa, venäläiseen
kylään, jossa hän aina tietää löytävänsä puhtaan ja lämpimän kamarin,
maittavan ruoan ja ystävällisen kohtelun. Tämmöisillä tunteilla tulin
Obdorsk'iin, saman-laisilla nautitsin sitten jälkeenkin päin pitkin
Ob-ja Irtysch-jokia palatessani niiden maiden venäläisten asujien
vieras-varaisuutta, ja oikeus vaatii tässä tunnustamaani, että
Siperialaisen yksin-kertainen ja rehellinen käytös on minua paljon
sovittanut Venäläisen luonnon kanssa, joka kukaties itsessä
Venäjässäkään ei olisi tätä pahempi, jos sitä pitkällinen ja raskas
orjuus ei olisi niin turmellut.
Obdorsk'in suurin milt'ei ainoa merkillisyys on sen seudussa elävä
Ostjakkilainen ruhtinas _Taischin_. Edellisestä on lukija nähnyt minun
jo ennenkin tavanneeni sekä Voguuleja että Ostjakkeja, jotka kutsuttavat
itsensä ruhtinoiksi ja mahtavat ollakin näitä kansoja entisinä aikoina
hallinneitten päällikköjen jälkeisiä. Mutta näiden ruhtinuutta haittaa
kaksi sangen painavaa vikaa, jotka täällä niinkuin muuallakin
maa-ilmassa saattavat semmoisen arvo-nimen epäilyksen alaiseksi, nim. he
ovat köyhät ja heidän ruhtina-arvoansa ei Venäjän hallitus ole koskaan
siksi tunnustanut. Sitä vastaan on Obdorsk'in ruhtinas sekä rikas että
ruhtinaksi kirjallisesti säädetty ja vahvistettu kahdelta Venäjän
hallitsijalta, nim. keisarinna Katarina Toiselta ja keisari Nikolailta.
Nämä kaksi seikkaa ovat tehneet, että Taischin on aina ollut
erinomaisessa arvossa kansalaistensa kesken, vaikka hänellä heidän
ylitsensä ei ole juuri mitään laillista valtaa senkun vaan auttaa
kruunun virka-miehiä jasakan laskussa ja kannossa. Vaan paljoa
suuremmaksi nousi sekä hänen kansalaistensa että Venäläistenkin
kunnioitus häntä kohtaan kuin Taischin eräsnä talvi-yönä v. 1854 varkain
läksi Beresov'asta suurella peura-parvella ja venäläisen tulkin kanssa
ajaa hujeltamaan länttä kohti ja tuli Pietariin. Niissä
peuran-nahka-vaatteissaan, joissa hän tänne matkusti, otti hänen keisari
Nikolai-vainaja hyvästi vastaan, "piti hänen kylläisenä," niinkuin T.
sanoo, "sekä syömän että juoman puolesta ja majoitti hänen omaan
jurttaansa," kuin myös täytti hänen anomuksensa, jotka olivat ne, että
Obdorsk'ista luovutettaisiin viralta kansan-rääkkääjä sasedatel ja että
tähän kylään ei vasta enää lähetettäisi pahan-tekijöitä, jotka useasti
olivat tehneet Ostjakeille pettuutta ja väki-valtaakin. Vahvistettuna
ruhtinuuteensa sekä lahjoitettuna omituisella arvo-puvulla,
kaula-nahalla ja muilla lahjuksilla palasi Obdorsk'in ruhtinas "khanin
kaupungista" koti-tundrillensa, ja siitä ajasta saakka ovat hänen
arvonsa ja arvoisuutensa tämän maan kaikkein asujien ja virka-miestenkin
seassa olleet epäilemättömät. Tätä kunnioitusta yllä-pitää arvattavasti
hänen suuri rikkautensakin, oleva peura-karjoissa, joita eläimiä hänellä
luullaan olevan kymmenen tuhannen paljous, joka rahaksi luettuna tekee
maan hinnan jälkeen noin 40 tuhatta hopea-ruplaa. Esi-merkiksi tälle
Taischin'in rikkaudelle mainitaan sen monesti tapahtuvan hänen
paimenillensa, että kuin tuiskuisena yönä karjaan yhtyy susi, jolla on
tapana pää-laumasta leikata ja erillensä ajaa pienempi joukko, jonka hän
tappaa kaikki tundralle, paimenet karjan paljouden tähden eivät havaitse
jonkun sadan peuran katoa ennenkuin aletaan kaivata vissiä
merkki-peuroja, jotka tämmöisessä tilassa myös ovat kadonneet ja joita
etsittäessä sitten tundralta vähitellen löydetään suden tappamat eläimet
ja näin vahingon jälille päästään. -- Taischin on näköjänsä
tanakka-ruumiinen, keski-läntä ukko noin 60 vuoden iässä,
pyöreä-muotoinen ja kasvot vähän ulos-seisovat niinkuin Ostjakeilla
yleisesti. Vaatteuksessansa ei hän eriä kansalaisistansa muussa kuin
että hänen pukimensa arvattavasti Ostjakin-muotia myöten ovat mitä
parainta olla voi, eikä myös elämän-laadussansakaan muuten kuin siten,
että hän ympäri vuoden syö rukiista leipää, pitää samovaran vieraita
vasten ja useammin ryyppää viinaa kuin muut Ostjakit. Hänen asuntonsa on
kesän talven jurtta, talvella peuran-nahkainen, kesällä tuohinen.
Uppi-niskaisuudeksi lukevat täkäläiset virka-miehet sitä Taischin'ille,
että hän heidän kehoituksiansa myöten ei ole rakennuttanut itsellensä
Obdorsk'iin kartanoa ja ruvennut siinä vakaista elämää pitämään, kuin
myös senkin, että hän ummikko-Venäläisten kanssa aina puhuu tulkin
kautta, vaikka hänen luullaan hyvinkin ymmärtävän Venäjän kielen, ja
varsinkin sen, että hän, ehkä usein siihen kehoitettu, ei ole antanut
yhtään monista pojistansa eli pojan-pojistansa opetettavaksi joko
kadetti-kouluihin eli muihin oppi-laitoksiin, joissa ruhtinallinen arvo
olisi ollut heillä hyvänä etuna. Vähällä ajattelemisella voidaan
kuitenkin havaita, että tämmöinen ukon käytös ei ole uppi-niskaisuus,
vaan varova ymmärtäväisyys, sillä hänkin lienee havainnut että
Venäläisen ja Venäläisyyden kanssa pyytää tämmöisissä tapauksissa olla
samoin kuin eräästä muusta olennosta sanotaan: että jos sille annat
sormen, niin se ottaa koko käden.
Obdorsk'issa puhuu useampi venäläisistä asujista sekä Ostjakin että
Samojeedin kieltä, jonka tähden minun oli helppo löytää soveljas
kielen-kääntäjä edellistä kieltä tutkiessani. Vaan kuin sen havaitsin
olevan aivan yhden-laisen Beresov'assa käytettävän murteen kanssa, oli
minun huokea neljässä vuoro-kaudessa koota vahveksia tälle havannolle,
jonka ajan kuluttua läksin takaisin Beresov'aan, jonne tulin 12 p.
marras-kuuta. Edellä puhuessani tästä kaupungista unohdin mainita, että
siinä tapasin erään Siperiaan lähetetyn Suomalaisen nimeltä Juhana L--m
ja kotoisin Savon pitäjästä Turun lääniä. Beresov'aan ei nyt enää
lähetetä Siperiaan tuomituita pahan-tekijöitä muuten kuin siinä
tapauksessa että ovat Siperiassa jonkin suuremman rikoksen tehneet. Niin
oli L--mikin Siperiaan tultuansa joutunut uudis-talolaiseksi Omsk'in
seudussa olevaan Suomalaiseen kylään _Ryschkova_. Tämä on suuri kylä
useammalla sadalla talolla, joka perustui tämän vuosi-sadan alussa siten
että keisari Paul'in hallitessa Narvan seudusta tänne lähetettiin
kokonainen kyläkunta Suomalaisia, jotka olivat tehneet kapinan herraansa
vastaan. Sittemmin on kylän väki-luku yksitellen tulleista Suomalaisista
ja Virolaisista karttunut niin, että sillä on oma luteerilainen
kirkkonsa ja oli kerran jo oma suomalainen kirkko-herransakin (herra
Pietari Pundani, joka nyt on Saksan kirkko-herrana Kasan'issa). L--m
sanoi siellä naineensa suomalaisen vaimon ja oli jo asunnonkin hankkinut
itsellensä ynnä hevoset ja lehmät, kuin paha henki hänen kerran riivasi
toisen kylän markkinoilla, joille oli mennyt vaimoneen, juomaan itsensä
humalaan. Seuraus oli ollut tästä se että hän, joka itse silloin ei
ollut jaksanut eli ei raatsinut vielä lähteä kotiin, oli lähettänyt
vaimonsa yksinään takaisin, vaan tämä oli öisellä ja tuiskussa eksynyt
metsään ja sinne kuollut. L--m oli joutunut luulon alaiseksi murhanneen
vaimonsa, vaan päätti olevansa viaton ja sanoi että hän asiaa
tutkittaessa olisi siitä voinut helposti selvittäytä, jos olisi tehnyt
niinkuin häntä oli neuvottu: myönyt omaisuutensa ja antanut rahan
tuomarille. Tämän "tuhmuutensa" tähden joutui hän tänne Beresov'aan
parannuksen ja poliissin katsannon alle ja menetti kumminkin kaiken
omaisuutensakin, jonka "herrat" olivat korjanneet taskuunsa. Hän eli nyt
renkinä eräällä virka-miehellä, ja gorodnitschij kiitteli häntä
hiljaiseksi mieheksi, vaan sanoi viinaan meneväksi.
Seurallinen elämä Beresov'assa oli parempi kuin voi toivoakaan näin
pienessä kaupungissa ja tämmöisessä erakkuudessa kaikesta sivistyksestä
ja kaikesta luonnon ihanuudesta, joka ihmisten yksinäisyys kuitenkin
lienee ollut syy siihen, että he rehellisemmin ja hitaammin turvautuivat
toinen toiseensa. Seuran etevimmät jäsenet olivat arvattavasti
virka-miehet perheinensä, joista muutamat, kotoisin kaukaa Puolan
hedelmällisiltä lakeilta eli Itä-meren aallokkailta rannoilta,
ystävällisellä kohtelullansa osoittivat ei unohtaneensa sen tunteita,
joka
"-- kaukana pois koto-maalta ja tuttujen luota"
oli joutunut Sosvan surkeille rannoille, jonka-lainen kohtalo monestakin
näytti niin somalle että useampi kuin yksi kysyi minultakin ihan
itseltäni, kuinka kauaksi ja mistä syystä olin lähetetty rangaistaa
Beresov'aan. Beresov'alaisilla on vanha tapa saattaa sitä onnellista,
joka pääsee heidän kylästänsä lähtemään pois muuanne ihmisten ilmoihin,
eräälle niemelle asti, joka tästä on saanut nimenkin, joka suomalaisessa
käännöksessä kuuluisi "saatto-niemi". Tätä tapaa ei laimin-lyöty
minunkaan lähtiessäni, toisena päivänä tuloni jälkeen, ja kaupungin
protojerej, joka iloisten vekkulien joukossa unohutti pappis-arvonsa
ulkonaisen jurouden, muisti siinä tilassa tätä arvoansa vaan sen verran
että rekeen istuttuani antoi minulle isällisen siunauksensa. Ja näin
olin nyt taas Ostjakkein matkassa, mutta aivan toisilla ehdoilla kuin
ennen. Ensinkin tapahtui tultuni nyt tilavassa reessä hevosilla,
vempeleessä tavallinen venäläinen kello, jonka ääntä en puoleen vuoteen
ollut kuullut; toisekseen tiesin tämän puolen Ostjakkein elävän paremmin
kuin niiden, joita tähän asti olin nähnyt, tiesin myös matkani menevän
enimmiten venäläisten kylien kautta; ja kolmanneksi vei joka askel,
jonka nyt otin eteenpäin, lähemmäksi kultaista kotoa, jonka ajatuksen
armauden jokainen tuntee, joka muistelee että minä nyt olin kuin se,
joka kolme vuotta oli pyrkinyt vasta-mäkeä, viimeinkin päässyt harjalle
ja nyt huoletta ja kevyellä mielellä alkaa laskea toiselle puolelle
vuorta.
Niin lentämällä kuin toivo minua kiidätti eteenpäin ei matkan-teko
kuitenkaan itsessä asiassa käynyt. Ob-joki jäätyi tänä vuonna tavattoman
myöhään ja heikolla jäällä; vaan muutenkin on se tavallista täällä, että
syksyllä ei lähde kukaan, vaikka hänellä olisi kuinka kiire, liikkeelle
etelään päin, ennenkuin kerran saadaan Tobolsk'ista posti, jonka tulo on
varmin ilmoitus jään olevan niin lujan, että sitä voi vaaratta kulkea.
Nyt oli odotettu postia jo kuusi viikkoa turhaan; vaan kuin Beresov'an
posti-mestari jo viikko-kautta ennen minun lähtöäni oli suorittanut
postin samaa tietää, jota minun oli matkattava, näytti se minusta
turhalta varovaisuudelta, ruveta odottamaan eteläistä postia. Vaan
kyydin-pitäjillä Ostjakeilla oli asiasta toinen ajatus; joka
posti-paikassa nuhtelivat he minua siitä että olin lähtenyt niin
aikaiseen liikkeelle ja että rekeni oli niin tavattoman raskas
syksy-kulkuun, joka kyllä olikin tosi, vaan jota asiaa minä en voinut
millään tavalla parantaa. Suurella hevois-voimalla ja varustettuina
kirveillä, tuurilla ja nuorilla saattoivat he minua kumminkin vähitellen
eteenpäin, kunne eräässä kohden, ei suurella Ob'illa, vaan muutamalla
niistä monista pienemmistä haaroista, joissa tämä joki juoksee
loppu-juoksuansa ja joita pidettiin vaarattomampina sentähden että
olivat aikaisemmin jäätyneet, hevoset ja reki yht-äkkiä hurahtivat
veteen ja minä luulin hukkumisen hädän olevan käsissä. Niin ei
kuitenkaan ollut, vaan oli paksu lumi peittänyt uhku-veden, jota oli
niin korkealta että se alkoi nousta rekeen, ja josta sitten olimme
työllä saada rekeä irti, varsinkin kuin paksu hyyhmä raskaasti takalti
reen liikettä. Maa-rantaan päästyä käskin minä ajaa suurelle Ob'ille,
jossa ei sanottu olevan uhku-vettä ja jonne pääsimmekin muitta
vastuksitta kuin että piti pari virstaa kulkeamme metsän läpi ja monin
paikoin hakkaamallakin tehdä tie reelle. Tämmöisiä seikkoja tapahtui
minulle sitten vielä kaksi, kerran yöllä, jolloin reki niin juuttui
hyyhmään ett'ei neljä hevoista voinut hievahuttaa sitä ja että se piti
kangeilla jäätyvästä hyyhmästä irtauttaa, ja toisen kerran siten, että
se kaatui railoon, johon minä kuomun sisässä vähällä olin tukehtua.
Tämmöiset seikat ovat muuallakin Venäjällä matkatessa sangen tavalliset
ja niistä ei siellä pidetä mitään lukua, kuin vaan matkaaja ei niissä
satu henkeänsä menettämään, enkä minäkään niitä kerro tässä juuri muun
tähden kuin viittaillakseni lukijalle tätäkin matkan-teon-laatua
itäisillä naapurillamme.
Vaikka Ostjakit saattajani pelkäsivät jään heikkoutta Ob'illa, oli
siellä kuitenkin parempi kulkea kuin edellä-mainituilla haara-joilla ja
lahdelmilla, kuin pois-luetaan ne kerrat, milloin joen poikki piti mennä
(joka tapahtui sangen usein), sillä niissä kohdin tärähytteli tien
epä-tasaisuus sisälmyksiäni ja rekeäni niin, että mokomassa muokassa en
ollut koskaan ennen ollut. Ob'in niinkuin kaikkien muidenkin isompain
jokien jäätyessä taistelee kylmän kanssa kaksi muuta voimaa nim. tuuli
ja virta, useastikin ei yhdestä puolin, vaan hekin vielä keskenänsä
riidellen, niin että tuuli on vastoin virtaa. Tällöin tapahtuu, että
joessa juoksevat jää-lohkareet nousevat pystyyn ja jäätyvät pystyyn,
josta näin jäätyneen joen pinta tulee näköjänsä suuren hautaus-maan
kaltaiseksi, jolla tuhannen-tuhannet moni-tahkoiset kuuleat
marmori-kivet, pystyssä, kallellaan ja muissa tiloissa heijastavat
auringon säteitä, vaan joka kaunis näkö ei suinkaan estä tien
tämmöisissä paikoissa olemasta mitä ilkeimmän. Ob-joki juoksee sillä
alalla, jonka minä sitä olen nähnyt (Obdorsk'in ja Samarov'an välin,
jota on noin 1000 virstaa) useammissa haaroissa olletikin
ala-juoksussansa, jotka milloin yhdistäiset pää-jokeen milloin taas
eroavat siitä. Tie niin kesällä kuin talvellakin kulkee tätä jälkimäistä
myöten. Se on hidas-juoksuinen, vaan vedekäs ja syvä joki, arviolta noin
virstan ja paikoin enemmänkin levyinen; rannoista on oikea korkea,
mäkinen, kasvava enimmiten havu-puita, vasen matala ja soinen, kasvava
pajua ja muita lehti-puita.
Ob'in ja Irtysch'in rantojen alku-peräiset asujat ovat Ostjakit aina
noin 200 virstaa lähelle Tobolsk'in kaupunkia, josta eteenpäin rahvas on
pelkkää venäläistä ja muutamin paikoin tatarilaistakin. Venäläisiä
löytyy kuitenkin ylempänäkin pohjan puolella pitkin näitä jokia aina
Beresov'aan asti ja vielä pohjempanakin niinkuin edellä olemme nähneet.
Maan-viljelys loppuu kokonansa noin kolme sataa virstaa pohjempana
Tobolsk'ista, jonka-tähden Obilaisten ja pohjaisten Irtyschiläistenkin
koko oleminen on niissä kahdessa: metsässä ja joessa. Metsästäminen ja
pyydettävät otukset ovat täällä yhden-laiset kuin Voguuleilla, joiden
metsästämisestä olen edellisessä kirjassani kertonut. Luotettavampi ja
rikkaampi kuin metsän anto on saalis joesta. Ob on varmaan
kala-rikkaimmia jokia maa-ilmassa. Jäiden lähdettyä nousee siihen
Jää-merestä lukematoin paljous kaiken-laista kallista kalaa, niinkuin:
sampi, sterletti, muksuni, nielina j.n.e. Syyksi tähän Ob'in suureen
kala-rikkauteen sanoo luonnon-tutkija Pallas sen pehmeätä ja mutaista
pohjaa kuin myös hiljaista juoksua, jotka seikat toiselta puolen taas
vaikuttavat sen että Ob'issa ei löydy lohta ja sonkaa, jotka kalat
tiettävästi löytyvät Jää-meressä ja siitä nousevat Venäjän muihin
jokihin niinkuin Petschoraan, Viena-jokeen j.n.e., vaan jotka rakastavat
kivikkoa pohjaa ja virtaista veden juoksua. Kalaa pyydetään
kaiken-laisilla pyydyksillä pienimmästä merrasta alkaen aina mahdottoman
suuriin nuottiin asti, mutta kalastus ei tulva-veden aikana tapahdu
itsessä suuressa Ob'issa, vaan syrjä-joissa, joen lahdelmissa ja muissa
matalammissa paikoissa, joihin kala ajaksen kutemaan. Kala-veden ainoat
isännät ovat Ostjakit, siksi tunnustetut lailtakin, vaan köyhyys on
estänyt heidät hankkimasta kunnollisia pyydyksiä, jonka-tähden se jo
vanhastaan on ollut tapana, että he enimmäksi osaksi ovat antaneet
kalastus-paikkansa vuokraan Venäläisille. Vaan kuin vuokraajat
tavallisesti kiehtovat nämä kauppa-veljensä loppumattomiin velkoihin ja
kovin polkemalla suorittavat heille vuokran, niin on hallitus ottanut
Ostjakkein kala-veden vuokralle antamisen huoleksensa, siten että
kalastus-oikeus myödään huuto-kaupalla enimmän tarjoavalle, jonka tulee
arenti-rahaa maksaa piirikunnan rahastoon, kusta Ostjakit sen sitten
itsellensä perivät. Vaikka näissä huuto-kaupoissa virka-miehet eivät
laimin-lyö omaakaan etuansa, on tästä asian menetyksestä kumminkin ollut
suuri etu Ostjakeille. Vuokrat ovat viime vuosina nousseet monin kerroin
entiseen nähden ja moni köyhtynyt Ostjakkilais-kylä on näin päässyt taas
vaurastumaan. Mainitut vuokraajat ovat enimmin kauppa-miehiä
Tobolsk'issa. Jokien auettua keväällä lähtevät he liikkeelle suurilla
aluksilla, joissa on laivuetta noin 50 ja 100:kin miestä ja jotka ovat
lastatut koko kesän tarpeilla ja ilman sittä vielä jauholla, suolalla ja
muulla tavaralla Ostjakeille myödä. Tämmöisiä aluksia tulee ala-Ob'ille
ja Ob'in lahden rannoille joka vuosi useampia kymmeniä, ja kuin ne ovat
raketut vaan yhdeksi matkaksi, samoin kuin Volgalla elo-parkat, niin
jäävät ne niinkuin nämäkin siihen paikkaan, jossa matka päättyy ja
käytetään siellä rakennus-tarpeihin eli poltto-puuksi. Kukin kalastaa
tietyllä paikallansa koko kesän, kuivaa, savustaa eli suolaa kalan
paikalla, ja syys-kuussa palaavat kalastajat pienemmillä aluksilla taas
koto-paikkoihinsa. Mennä vuonna syntyi, kalastamista varten
Irtysch'illa, Ob'illa ja Ob'in lahdella, Tobolsk'issa yhdyskunta, jonka
pää-summa on pari miljonaa hopea-ruplaa, ja joka, liikkuen omilla
höyry-laivoillansa ja pitäen tavara-paikkoja useammassa kohden näillä
vesillä, tulisi täällä valtaamaan sekä kalastuksen ja kalan oston että
metsän-nahkojenkin kaupan ja hävittämään kaiken yksinäisen liikunnon
näillä tavaroilla. Asian-tuntijat epäilevät tämmöisen yhdyskunnan
onnistumista, vaan varma on, että se tulee saattamaan paljon rahaa,
liikettä ja herätystä näissä köyhissä ja pimeissä tienoissa.
Höyry-alusten kulku-keino ei kuitenkaan ole enää näilläkään vesillä
tuntematoin, sillä Tjumen'in kaupungissa Tura-joen varrella löytyy
yhdyskunta, jolla kaksi höyry-laivaa joka kesä tekee matkoja mainitusta
kaupungista Tomsk'iin Turaa, Tobol'ia, Irtysch'ia ja Ob-jokea myöten, ja
joka kuuluu tavaran kulettamisesta näiden paikkojen välillä saavan
sangen hyvän hyödyn.
Kaksi sataa viis-kymmentä virstaa vaikeasti matkattuani tulin kolmantena
päivänä _Kondinsk'in_ monasteriin. Se seisoo korkealla mäen törmällä
Ob'in oikealla puolella; se on perustettu kuudennentoista vuosi-sadan
loppupuolella ja nyt viimeksi uudesta rakettu nykyisen arhimandrit'in
isä Arsenijn huolen-pidosta. Tarkoitus tällä monasterilla on ollut
Ostjakkein ja Samojeedein kääntäminen kristin uskoon, jota tarkoitustaan
sen asujat ovat myös voimiansa myöten täyttäneet saarnaamalla,
kastamalla ja opettamalla. Monasterilla on tulonsa hyvästä
kalastus-paikasta, joka sille jo perustettaessa annettiin, ja joku vähä
myös uskovaisten hurskaista lahjoista. Sen nykyiset asujat, mainittu
arhimandrit ja kaksi pappis-munkkia kutsutaan lähetys-saarnaajiksi, vaan
tämän velvollisuutensa täyttävät he nyt enimmiten vaan siten, että
monasterissa koulitsevat joukon Ostjakilais- ja Samojeediläisiä lapsia.
Huvittava on katsoa, kuinka nämä soisen ja raan Pohjolan lapset istuvat
luokissa, oppivat kirjoittamaan ja lukemaan ja totutetaan sivistyneen
elämän tavoille. Kiitetäänkin heitä niin käytöksensä kuin oppinsakin
puolesta sangen ilahuttaviksi oppilaisiksi, ja olletikin kuuluvat
Samojeedit olevan hyvä-oppisia, niinkuin he ulko-puoleltakin ovat
vilkkaamman ja pulskemman näköisiä kuin Ostjakit. Ollessani tässä
monasterissa vuoro-kauden sain sen isännältä lahjoituksen, jonka pidän
suuremmassa arvossa kuin matkalleni antamansa siunauksen, nim.
venäläis-ostjakilaisen sana-kirjan (käsi-kirjoituksessa), joka kuitenkin
minulle maksoi yhden-laisen lunastuksen kuin Muinais-tutkijalle W.
Scott'in saman-nimisessä romaanissa eräs harvinainen ja kallis-arvoinen
kirja, jonka hän voi omistajalta saada ainoastaan sillä ehdolla, että
tyhjensi tämän kanssa kolme-kymmentä putellia olutta.
Kondinsk'ista lähdettyäni sujui matkan-teko helpommasti kuin siihen
asti, johon suurin syy oli se, että täällä venäläisiä kyliä on
tiheämmässä, liike teillä siis oli suurempi ja yö-siatkin paremmat kuin
ennen. Puoli-kolmatta sataa virstaa kulettuani tulin Samarov'an kylään,
joka seisoo Ob'in ja Irtysch'in yhdistyksessä ja on hyvin rakettu ja
kaunis kylä noin parilla sadalla talolla. Tässä yhtyi minun
matkustukseni Castrén'in tutkinto-matkan kanssa, joka laski etelästä
päin Irtysch'ia myöten tähän asti ja tästä sitten kääntyi Ob'ille
vasta-virtaan nousemaan Gurgut'iin ja etemmäksi. Samarov'asta luetaan
Tobolsk'iin 560 virstaa, joka matka on kaikki Irtysch'ia myöten;
talvella mahtaa virsta-määrä olla vähän vähempi, sillä Irtysch on hyvin
polvekas joki, jonka-tähden talvi-tie useasti kulkeekin oikasemaila
maisin. Täällä oli minulla tilaisuus eräässä posti-paikassa nähdä
Ostjakkein tanssia ja kuulla heidän soittoansa ja lauluansa. Tuvan
seinällä posti-talossa riippui nim. soitto-kalu, josta olin kuullut
puhuttavan, vaan jota tätä ennen en ollut sattunut näkemään. Se on tehty
paksusta ja väärästä lepän juuresta ja muotoansa kuin vedessä istuva
hanhi, joksi sitä Venäläiset tämän tähden kutsuvatkin. Tämän hanhen
kupu, vastaava meidän kanteleen koppaa, on onsi niinkuin sekin, mutta
kielet ovat asetetut juoksemaan hanhen niskalta ja kaulalta purstoon ja
taka-selälle, joten koko kalu arvattavasti on pienen harpun näköinen.
Kielet ovat vaski-langasta ja määrältänsä on heitä muistaakseni
yhdeksän. Kysyttyäni eikö joukossa olisi ketä, joka voisi soittaa minun
kuullakseni tätä soitto-kalua, löydettiin pian eräs nuori mies, joka