Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 03

vuosi-kymmeninä tuntuvasti vähennyt.
Kaikilla näillä keinoilla ja myöskin, jos muu ei auta, sillä
alinomaisella rahdin-vedolla pysytäksen etelä-Viipurilainen aina
rahassa. Vaan tämä raha kuluukin häneltä huvasti. Jauhokulia vedetään
lakkaamatta jo kaiken talvea ja sitten aina uutiseen asti Pietarista.
Sen ohessa on hän kaiken puolin herkullinen. Jolta vaan kopeekkakaan
joutaa, se syöpi monenlaiset ryyni-puurot, piirakkaiset ja muut
ruoka-herkut, se juopi "kohvit," juopi "sajut," ja sen tyttärillä löytyy
aina takana rinkeliä, kauruskoja (mesi-leipää) ja saikkoja
(vehnä-pullia), niinkuin eräässä runossakin sanotaan:
Tiimi on tyttöjen eleä,
Syövät saikkoa salissa,
Kauruskoa kammarissa.
Vaatteihin menettävät sekä miehet että naiset paljon. Äyrämöis-naisten
monenlaiset kirjat ja tikkaukset ovat kaikki osto-kangasta tehdyt, ja
niiden paljas tekeminen jo maksaa paljon, sillä se ottaa paljon aikaa.
Miehet, joilla pyhä-pukuna on tavallinen venäjän vaatteus, taikka
semmoiset "leäpät" (lakit) ja viitat kuin Helsingissäkin nähdään
kutsariloilla, ostavat saappaansakin valmiina Pietarista. Sieltä tuodaan
kaikki hevoisenkin kalut, yksin ne paksut vempeleetkin, joilla
Viipurilaisen nähdään ympäri maata koreilevan.
Jos helposti saatua rahaa siis säästyykin jollakulla saiturilla
siihenkin määrään, että hän voipi panna jonkun summan "lampartiinkin,"
elää enin osa rahvasta köyhyydessä, ja tämän puolen tavallisia rikkaita
ei ensinkään voi vetää niiden rinnalle, joita länsi- ja pohjais-Suomessa
rikkaiksi kutsutaan.
Alinomainen rahan kanssa liikkuminen synnyttää Viipurilaisessa monta
pahaa taipumusta. Jos vaan hyvän hinnan saapi, on hän valmis myömään
vaikka oman äitinsä, kaupassansa harjoittaa hän valhetta ja petosta, ja
on kärkäs oudon ja äkkinäisen kukkarosta hyötymään, vaikka hän
varkaudesta on yhtä puhdas kuin muukin Suomalainen. Varkautta parempi ei
kuitenkaan millään tavalla ole väärä todistus oikeuden edessä, ja jos
tosi lienee mitä tuomarien ja virka-miesten kuulee valittavan, niin
saadaan vieraat miehet täältä moninkin paikoin puhumaan, mitä asia-mies
panee heille suuhun. Se siveys tavoissa, josta tämän puolen naisväkeä
kiitetään, ei myöskään taida olla muuta kuin se yksinkertaisuus, joka
aina on tavattava raaemman kansan elannossa; jossa vähän on houkutusta,
siinä tullaan vähemmin erehtymäänkin. Vaan että läheinen rajanaapurius
kansan kanssa, jossa liiallista vapautta mies- ja vaimo-puolten välillä
ei pidetä minäkään vikana, ei ole ollut vaikutuksettansa
etelä-Viipurilaisten tavoissa, sen havaitsee jokainen siinä maassa
matkustava pian. Omasta kokemuksestani tiedän, että runoja kerätessä
kevyt-mieliset laulut ovat vaimoilla ensimäisinä, kuin vaan laulattajaan
kerran ovat perehtyneet, ja heidän kanssansa olet työllä saadessasi
heidät ymmärtämään, ett'ei semmoiset virret "kirjaan kelpaa."
Jumalan sanan tuntemattomuus ei kuitenkaan ole syynä näihin hänen
käskyjensä rikkomisiin. Sillä joka paikassa, missä laukkuni olen avannut
ja laukussa olevat kirjaset, joita rahvasta vasten olen pitänyt
kanssani, ovat tulleet näkyviin, ovat sekä nuoret että vanhat olleet
hyvin näpyljäät niitä joko ostamaan eli muuten ansaitsemaan, ja näissä
tiloissa näyttäinyt luku-taito on ollut kiitettävä, varsinkin mitä
lapsiin tulee. Vaan tämän kansan keveämpi mieli ei kauan pidä enemmän
kirjan kuin papinkaan opetusta tallella, ja sama mielen keveys, jos en
huoline sanoa kevyt-mielisyys, varjelelee sen herännäisyydestäkin, sillä
siementä tähän ohdakkeita kantavaan kasvuun ja sen kylväjiä ei
täälläkään ole puuttunut. Taikka jos etelä-Viipurilainen kerran kääntyy
heränneeksi, on hän tässäkin kevytmielinen ja palvelee silloin Jumalata
"hyppimällä," niin kuin niiden muutamissa paikoin ilmestyneiden
"lukijain" sanotaan salassa tekevän. Kansan luonto estää kuitenkin tämän
ainoastaan raja-kylissä näyttäineen vaarallisen villityksen laajemmalle
levenemästä, ja seurakuntien paimenet ovat myös kiitettävällä
valppaudella siitä lammas-laumansa varjelleet.
Mielen keveydeksikö lienee täkäläisen rahvaan luonnossa sekin luettava,
että se kernaasti apinoipi muita kansoja sekä vaatteissansa, niinkuin jo
miehistä sanoin, että kielessänsäkin. Harva mies löytyy, joka ei, vaikka
edes solventamalla, puhuisi venäjän kieltä. Sen ohessa ja juuri sen
kautta onkin kieleen tullut paljo venäjänkielisiä sanoja. Molempaan
seikkaan niin Venäjän puhumiseen kuin sanojen siitä lainaamiseen on
kumminkin tarviskin pakoittanut Viipurilaista, sillä kauppa-retkillänsä
tarvitsee hän mainittua kieltä välttämättömästi, ja lainatut sanat ovat
taas melkein yhtä, mitä muissa maakunnissa on lainattu ruotsinkielestä.
Tämän todistavat semmoiset sanat kuin: _lääppä (leäppä), kormano, läjät,
jassikka, pristani, perevosa, rokona, satu, liyhki_ j.m., joilla
toisissa paikoin maatamme ovat ruotsinkieliset vastaavaisensa: _hattu
eli myssy, tasku, silat, kori eli aski, ryki, lossi (saksankielisestä
sanasta floss), kyiti- eli holliraha, ryytimaa eli vieläpä rekoolikin,
reta_. On tähän murteesen ruotsinkielestäkin lainattu sanoja, niinkuin
esimerkiksi: _mollit_ helmat, _sunti_ salmi, _kaappi_ sekä kaappi että
pöytä-laatikko, _liivit_ j.n.e.
Viime aikoina on kansa jo kumminkin puhdas-kielisten kirjojen enemmän
levettyä maahan, ruvennut vähentämään näitä ulko-kielisiä sanoja
puheestansa. Pappien ja virka-miesten esimerkki, jotka täällä niinkuin
muissakin osissa maata puhuttavat lapsillansa aina kouluun lähettämiseen
asti rahvaan kieltä, kuluttaa kansasta vähitellen sen oman kielen
häpeilemisen, joka Suomalaisen täälläkin on saattanut vierailla
korestilla omaa ihanuutta peittämään. Varmaan parempaa kansallisuuden
tuntoa lapsissansa herättääkseen on muuan kirkkoherra eronnut tässä
asiassa virka-velistänsä ja ottanut lapsillensa hoitaja-naisen Kyyrölän
venäläisestä kylästä, josta seikasta hän toivoi perheellensä paljon
etuja, mitä sitten tulleekin, koska mainittu nainen jo oli oppinut sitä
kieltä, jota kirkkoherra itse puhui rouvansa kanssa, ja näin
tyhjäksi-tehnyt ne toivot, jotka olivat liikutelleet rakastavaista
isän-sydäntä.
Viipurin läänistä poikkesi kirjoittaja sitten matka-kumppalinsa kanssa
Inkerin-maahan, jossa he kävellen tätä maata useammissa suunnissa
keräsivät kelvollisen runo-kokouksen. Erottuaan mainitusta
kumppalistansa työskenteli kirjoittaja syksypuolen samaa kesää _Vatjan
kielen_ kanssa, josta hän seuraavana vuonna Ruotsin kielellä toimitti
kieli-opin, ja vielä syksymmällä oleskeli hän Tartonlinnan (Dorpat'in)
kaupungissa, Viron kieltä ja kirjallisuutta oppimassa, josta hedelmä,
kirjoitus _Viron nykyisemmästä kirjallisuudesta_, löytyy painettuna
aikatautisessa kirjassa Suomi vuodelta 1855 (sivv. 1-109). Mutta kuin
näillä matkoilla ei tullut muita erinäisiä matkamuistelmia
kirjoitetuksi, niin ei niiltä tässäkään voida sen enempää kertoa, vaan
saapi lukija heti lähteä kanssa sille matkalle, jonka kirjoittaja teki
seuraavana vuonna Aunuksessa.


Matka Aunuksessa v. 1855.

Ensimäinen Kirja.
Savodojen linnassa (Petrosavodsk'issa) 1 p. kesäk. 1855.
Rakas Ystävä! Viimeinkin istun nyt Oniegan rannalla, tämän järven, joka
ymmärtäjälle tietää niin paljon kertoa Suomalaisten muinaisuudesta ja
jonka tienoot vielä nytkin ovat isoksi osaksi Suomalaisilta asutut,
tällä rannalla, johon jo niin kauvan olen turhaan ikävöinyt. Hyvin
arvaat, että minulla sitä ensi kerran nähdessäni povessa hyppi vähäiset
thalatta-thalatta-tunteet, vaikka meri ei minulle ilmoittanutkaan
vaivojen loppua niinkuin Xenophon'in seuralaisille, vaan niiden alkua.
Niinkuin tiedät elää Suomen kansaa, eli kansoja, joiden seassa Suomen
kielellä tulet toimeen, ulkopuolella meidän Suomeamme lähes yksi verta
kuin meidän rajojen sisällä. Et ole niitä Köppen'in venäjänkielisiä
töitä tainnut saada käsillesi, jossa hän tekee tilin Venäjän vallan
europalaisen osan kansoista, niiden seassa Suomalaisistakin, ja
seuraavat numero-luvut, näistä töistä otetut, eivät sinusta siis tuntune
hyvin ikäviltä.
Venäjän piirissä, ulkopuolella Suomen rajoja, löytyy Suomalaisia:
Hämäläisiä. Karjalaisia
_Virolaiset_. Viron- ja Lihvinmaassa
Pietarin ja Pihkovan (Bikov'in) lääneissä 633,500.
_Liibi- eli Liiviliäiset_ Kuurinmaalla 2,100.
_Vatjalaiset_ Inkerin-maalla 5,100.
Muut _Inkerin-maan_ Suomalaiset asujat
(Savakot, Äyrämöiset ja Inkerikot) 90,000.
Karjalaiset _Novgorod'in läänissä_ 27,000.
Karjalaiset _Tver'in ja Jaroslav'in_ lääneissä 86,000.
_Vepsäläiset_ Novgorod'in ja Aunuksen lääneissä 16,000.
Karjalaiset _Aunuksen_ läänissä 44,000.
Karjalaiset _Arhangelin_ läänissä 11,200.
656,700. 258,200.
Näistä lähes 1 miljonasta Suomalaisesta elävät enimmät yhdessä jaksossa
Suomenmaan kanssa, ja tekisivät jo yksinänsäkin, vielä paremmin sen
kanssa yhtenä, pienoisen valtakunnan, vaikka toiselta puolen täytyy
sanoamme, että useampain tässä lueteltujen kansojen ja Suomenmaan
Suomalaisten välillä sivistyksessä on satoja vuosia.
Virolaisten kieltä mainitsemattakaan, on näiden muidenkin heimolaistemme
murteita aika välistä tutkittu Suomesta käsin, ja varsinkin on Aunuksen
ja Arhangelin Karjalaisten kieli heidän maassansa tehtyjen
runo-keräysten ja matkustusten kautta tultu hyvästi tuntemaan, vaikka
tieteelle siitäkin lienee vielä paljo työtä. Eteläisemmistä murteista
oli Sjögren-vainaja tutkinut kaikki, paitse Tver'in Karjalaisten kieltä,
vaan kuin hänen tutkintonsa näissä asioissa oli enemmän historiallinen
kuin kielellinen, niin ei kielitutkinto niistä hyötynyt muuten kuin sen
kautta että eri lahkojen rajat ja asuin-paikat tulivat paremmin
tunnetuiksi, ja etelämpänä Syväri-jokea (Svir'iä) olevista kielemme
haaroista ei vieläkään löydy kirjoitettuna muuta kuin Lönnrot'in
kelvollinen väitelmä: _Om det nord-Tschudiska språket_. Mutta
kielitutkintomme ja kieli-oppimme ei pääse eteenpäin ennenkuin kaikki
murteet, niin myös nämä mainitutkin, ovat tutkitut, jonka ohessa myös on
pelättävä, että jälkimäisistä monikaan ei enää kauan jaksa seisoa joka
puolelta päälle tunkeuvaa venäläisyyttä vastaan ja että ne sen yhteisen
äitin-kielen omituisuukset, joita kukin parhaiten viljeli, niinmuodoin
jäävät tuntematta, joten taas se alkuperäinen kuva, joka kieli-opin
kerran tulee yhteen-sommitella kaikista murteista, jäisi vajanaiseksi ja
epä-selväksi.
Minulle sattui se onni, että auttajien ja ystävien avulla sain
matkustella sekä Inkerin-maalla että Vironkin kielen piirissä, jolla
matkallani sain myös tilaisuuden tarkemmin ylös-panna Vatjalaistenkin
kieli-murteen omituisuukset. Niin heräsi mielessäni toivo, enkö yhdellä
tielläni vielä saisi Vepsäläistenkin ja eteläisten Karjalaisten murteita
tarkemmin tutkia, ja hyväin ystäväin toimesta on tämäkin matkani tullut
mahdolliseksi. Tämän matkan alkua saan sinulle nyt tässä vähän kertoa.
Päätökseni oli alkaa matkani sen pohjaisimmasta päästä, s.o. Aunuksen
läänin etelä-osasta, ja vähitellen painua etelään päin, kunne koko matka
päättyisi Tverin Karjalassa. Sitä varten läksin Pietarista liikkeelle
hela-tuorstaina 17 päivänä mennyttä toukokuuta. Astuttuani siihen
höyryvoimaan, joka Nevaa myöten oli minun Pähkinälinnaan saattava,
sanoin mielessäni jää-hyväiset kaikille niille eduille, jotka
matkalaiselle on siitä, että selvästi ymmärtää matkustettavan maan ja
matka-kumppaliensa kielen, ja valmistuin kärsivällisyydellä kestämään
kaikkia niitä vastuksia, jotka muukalaista varsinkin tässä maassa
kohtaavat, sillä vähän voin sitä toivoa, että nyt hyvälle aikaa saisin
kuulla niitä kieliä, joita paremmin ymmärrän kuin venäjätä. Tässä
kuitenkin erehdyin. Matkalle päästyä ja sen hälyn ja tungoksen
asetuttua, jota höyry-laivoilla tavallisesti on ennenkuin kaikki pääsee
paikoillensa, kaikui useammalta kuin yhdeltä haaralta korviini tuttuja
kielen-ääniä, jotka tosin eivät vaikuttaneet minussa niin suurta
ihastusta kuin entiselle ulkomaalla matkustavalle Venäläiselle tuli,
joka rauta-tiellä sattui vierus-kumppalinsa jalalle polkemaan ja tämän
röyäistyä tuskansa hyvin tutulla ja ei ihanalla venäjän-kielisellä
kirouksella, ilolla huusi: oi rakkaat isänmaalliset äänet! Vaan
mielelläni kuuntelin minäkin niitä isänmaallisia ääniä, jotka nyt
kävivät korviini, ja aloin tiedustella niiden synnyttäjiä. Ensinkin oli
höyry-laivan päällikkö Ruotsalainen, joka useampia vuosia takaperin oli
eronnut kotimaastansa ja tänne tultuansa ruvennut sen yhdys-kunnan
palvelukseen, joka Nevan joella käyttää höyry-laivoja. Hän puheli erään
matkalaisen kanssa, jonka myös murteestansa heti kuulin Ruotsissa
syntyneeksi, ja jonka sekä halvanlaisesta asustansa että kalveasta ja
laihasta muodostansa päätin ompelijan kisälliksi. Vaan vähän aikaa
puhuteltuani miestä sain tietää, että hän oli rauta- ja muiden tehdasten
rakentaja, kotoisin Vermlannista ja tänne leipäänsä etsimään tullut noin
neljä vuotta takaperin. Mainittuani, että täällä senkaltaisten töiden
taitavalla miehellä mahtoi olla sen suurempi palkan-ansio kuta vähemmin
semmoisia taitajia vielä löytyy maassa, sanoi hän juuri vastaisin päin
yleistä tämmöisten vehkeiden tuntemattomuutta syyksi siihen, että hänen
oli työläs toimeen tulla, sillä ne, joiden tilat ja varat vaatisivat
heitä tehtaallisiin yrityksiin, ymmärtävät näiden luontoa ja hyötyä
vielä liian vähän, ja panevat ennen varansa muihin vähempi-satoisiin
edes-ottoihin. Kumppalini oli selvä Venäläinen, ja kummeksiessani tätä
sanoi hän Pietariin tultuansa jonkun ystävän neuvosta muuttaneensa
erääsen venäläiseen perhekuntaan, jossa vanhin tytär oli opettanut
hänelle Venäjän kieltä ja sitä niin suloisesti sokertanut, että hänen
ruotsalainen sydämensä oli kokonaan sulanut Venakon ihanuudesta ja hän
tästä itsellensä ikuisen kieli-oppaan ja toverin ottanut. Muuten hän oli
kiivas sodan vihaaja ja toivoi sen ajan ei enää kaukana olevan, jona
kaikki kansat elävät suloisessa sovinnossa, ja vaikka kuinkin olisin
kokenut osoittaa että tämmöistä uutta maata ja uutta taivasta ei tässä
maailmassa ole odottamista, ja että ihmisten seassa ainakin tulee
löytymään semmoisia ilkiöitä, jotka riistävät ja polkevat heikompata
naapuriansa ja joiden tähden toistenkin pitää olla varoillansa, ei hän
luopunut toivostansa, että sota kohtakin oli aivan mahdottomaksi tuleva.
-- Mutta vielä rakkaampia ääniä kuin sen kielen, jota näiden miesten
kanssa puhuin, kuuluivat korviini höyry-laivan käyttäimestä
(masiinasta), jonka hallitsija ja hoitajat olivat Suomalaisia. Yleisesti
tapaatkin Venäläistä harvoin semmoisessa toimituksessa, joka lujaa
kestäväisyyttä eli erinomaista tarkkuutta vaatii. Niin on isoin osa
Pietarin käsityöläisiäkin, varsinkin kaikissa isompaa taitoa vaativissa
käsi-töissä joko Suomalaisia eli muita ulkolaisia, ja niin
höyry-konettenkin käyttäjät sekä tehtaissa että kulkuneuvoilla.
Pienemmässä kaupassa ja muussa rahan-antavassa tupen-lekuttamisessa,
jossa työn kovuus ei hartioita kivistä, Venäläinen sitä vastaan on
verratoin ja hyötyy siinäkin, missä toinen nälkään kuolisi. Paitse
edellistä saan sinulle vielä esittää erään maa-miehen, kauppiaan
Pietarissa K:n, joka, syntynyt venäläisistä vanhemmista Haminan
kaupungissa, siten on Suomalainen alamainen ja puhuu Ruotsin kieltä
niinkuin Suomeakin aivan selvästi. Hän matkustaa Aunuksen läänissä
olevaan kaupunkiin Vytegra, jonka tienoilla on vuokrannut liitu- ja
punamulta-murron. Kuultuansa minun myös matkustavani Aunukseen pyysi hän
minua kajuutti-toveriksi kanavalla, jonka tarjon mielelläni otinkin
vastaan, sillä hänestä puhtaasta Venäläisestä oli minulle arvattavasti
hyvä apu alku-matkassani.
Pähkinälinnaan (Schlüsselburg'iin), jota myös Pähkinäsaareksi ja
Pähkeliksi olen kuullut mainittavan, tulimme kello 1/2 2; koko matka,
vähän päälle 60 virstan,[2] kesti siis vaan 4 1/2 tuntia, vaikka meno
oli vasta-virtaan. Nevan rannat ovat alusta hyvin matalat ja parilta
kymmeneltä virstalta kesä-asunnoilla ja kylillä peitetyt; ylempänä
korkenevat ranta-penkeret kahden puolen ja kasvavat laihaa männykköä.
Joen suurin leveys on 350 ja vähin 150 syltä. Nevaa voipi kutsua
Pietarin kaupungin äitiksi, sillä ilman tältä joelta ja siihen
juoksevilta kanavoilta ei tämä kaupunki olisi voinut nykyistä
suuruuttansa saada. Ennen Moskovan rauta-tien rakentamista valuivat nim.
koko pohjaisen ja keski-Venäjän tuottamat tätä jokea myöten meren
rantaan. Mainittu rauta-tie on jo temmannut osan ja tempaa aikaa myöten
vielä enemmän tätä kuletusta puoleensa, mutta nytkin olisi vastaan
tulevien aluksien määrän voinut sadoiksi saada, ken niitä lukemaan olisi
ruvennut. V. 1838, jolta vuodelta Stuckenberg'in viimeinen ilmoitus
Nevan-kulun määrästä on, tuli sitä myöten Pietariin eli meren rantaan
24,391 alusta ja 1,378 lauttaa, joiden yhteen-laskettu arvo oli 142
milj. 726 tuh. paperi-ruplaa, ja vasta-virtaan meni Pietarista takaisin
2,829 alusta ja 8 lauttaa, joiden arvo oli 24 1/2 milj. ruplaa.
Arvellet: mihinkäs muut alukset saavat, kuin niin monesta tulijasta niin
vähä menee takaisin? Useammat näistä myödään lastin purettua Pietarissa
melkein niissä olevan puun arvosta s.o. noin 20-40 hopea-ruplasta, ja
kulettajat palaavat kotiinsa joko toisissa aluksissa eli maata myöten.
Tämä myöminen tapahtuu sentähden, että niissä joissa, joita myöten
alukset tulevat, vielä löytyy perkkaamattomia koskia, joissa alusta
tyhjänäkin on vaikea ell'ei mahdotoin vasta-virtaan kulettaa. Yhdeksi
ainoaksi matkaksi tehdyt ovatkin nämä alukset hyvin törkeät, koskien ja
kanatojen tähden leveä-pohjaiset matalassa-kulkijat ja kömpelöt, ja jos
heidät jättäisi tuulen varaan, sen voiman, jolla alukset luontoansa
myöten oikeastaan kulkevat, niin olisi heidän rantaan-pääsemisensä
milt'ei isompi ihme kuin Valamon monasterin perustajan kulku, jonka
rahvaassa säilyvä lause kertoo tähän saareen tulleen -- myllyn-kivellä.
Purjeesta ei näille aluksille siis ole suurta apua. Tavallisesti
vedätetään ne hevoisilla, yhdellä tahi parilla, harvoin useammalla, ja
hevoinen otetaan jo useasti kotoa kanssa. Varmemmin vedätetään parkkeja
ihmisillä, mutta tälläkin keinoin näimme Laatokan kanavalla useampaa
alusta kuletettavan. Miehiä oli kuusi kappaletta ikäskuin valjaissa
kunkin parkan edessä; he näyttivät vetävän kaikesta voimastansa, sillä
palkka maksetaan summassa koko matkalta, ja vaikka heidän sanottiin
työllänsä hyvästi ansaitsevan, täytyy tunnustaani, että ihmis-arvoni
tunsin muutamia tuumia supistuvan ihmisen näin juhtana nähdessäni.
Kumminkin vetäjin, sekä ihmis- että hevois-juhdin, kuletetaan alusta
pitkästä vetonuorasta eli jukosta, maston latvaan sidotusta, ja perä
pidetään aluksesta joko hirmuisen pitkällä melalla eli vielä
hirmuisemmalla hirsistä tehdyllä pyyryllä. Vastaan-tulijoista aluksista,
kuin vetäjät kulkevat yhtä joki-vartta eli kanavan reunaa, selvitään
siten, että toisen vetäjät seisahtuvat, alus juoksee entistä vauhtiansa
eteenpäin ja vastaan-tulija laskee sen löyhenneen, veteen painuneen
jukon päällitse, joten viivytystä ei tule minkäänlaista. Vähän vaikeampi
on ohitse-pääseminen seisovista aluksista. Jos tämmöisessä ei ole
mastoa, niin annetaan jukon juosta pitkin alusta, jonka miehet saavat
varoittaa, että se eteenpäin mennessään ei tempaa mistä airoa, mistä
vesi-pyttyä, mistä mitäkin irtonaista kalua kanssansa veteen. Vaan kuin
seisovassa aluksessa on masto, ei jukkoa käy sen ylitse nostaminen, vaan
se päästetään irti vetäjistä, kootaan alukseen ja viskataan ohitse
päästyä taas vetäjille, joita, kuin ne hevoisia ovat, pienoinen poika on
ajamassa.
Pähkinälinnaan tultua oli jokaisella etemmäksi matkaavalla ensimäisenä
huolena hankkia itsellensä sia kello 3 Uuteen Laatokkaan lähtevihin
matkustavia kulettaviin aluksiin, joita muukalaisella, Hollanninko
kielestä lainatulla nimellä kutsutaan _treschkot_. Sen tehtyä oli jo
pahoin naukuvan vatsankin vaatimuksia aika tyydyttää ja tilaisuus hyvä
lähellä olevassa "traktirissa." Joka ruokailtuansa täällä ei ruvennut
kuuntelemaan tupa-urkujen epäiltävää ihanuutta, jota kaikissa
venäläisissä ravinto-paikoissa saapi kylläksensä ja vähän liiaksikin
kuulla, pakeni takaisin treschkotiin kalujansa katsomaan ja uutta
kulku-neuvoa lähemmin tutkimaan. Vaan sen lähtemiseen on vielä runsasta
puoli tuntia aikaa, ja evääksikin, sillä treschkotissa ei myödä muuta
kuin viinaa ja tsajua, näitä kahta ainetta, joitta ei huonoinkaan
musikka tule toimeen, evääksikin olet jo kanavan rannalla istuvilta
ämmiltä ostanut pullia ja suolatta paistettuja vereksiä siikoja, joiden
mauksi ämmä on eri maksusta likaisilla hyppysillänsä likaiseen paperiin
vielä likaisempia suoloja antanut. Näin ihan valmisna ollen ei tiedä
mitä tehdä, sillä treschkotin kannella istuminen käypi ikäväksi jo
siitäkin syystä, että rannalta tungeksen ympärillesi kymmen-kunsin
kerjääjä-akkoja, jotka kiskovat sinulta kukin kopeekan, mikä nuoruuttasi
kiittämällä, mikä hyvää morsianta toivoen, mikä povaamaan tarjotellen.
Näistä ahdistuksista ei pääse muuten kuin että lähdet vähän kävelemään
pitkin joki-vartta ja rannalta käsin katselet joen suussa saarella
olevata Pähkinälinnaa, johon aikasi ei enää riitä mennä. Tämän linnan
rakensivat Venäläiset v. 1323, ja sitten oli se vuorotellen milloin
Venäläisten milloin Ruotsalaisten vallassa, kunne edelliset 14 päiv.
lokak. 1702 pysyväisesti asettivat lippunsa sen tornille. Paitse näitä
entisten sota-retkien elähyttäviä muistoja herättää tämä linna
myöhemmältä ajalta muistoja, jotka surkeudessa ovat edellisten
vertaisia, vaan joilla ei ensinkään ole sitä virkistävää luontoa, jonka
tunnet muistellessasi sodan tosin veristä vaan uljaita melskeitä.
Luopuaksesi näistä ajatuksista voit linnan ohitse pitkä-silmällä[3]
katsahtaa Laatokan merellenkin, joka sinusta on rakas, sillä se ja sen
rannat, Nevan ja Syvärin jokien väliä lukematta, ovat vielä kokonansa
Suomalaisten vallassa, tämän meren rannalla olet jo ennenkin käynyt,
elänyt, kukaties syntynytkin, varmaan ystäviä, ehkäpä hellempiäkin
tuttavia saanut, joille kaikille ennen edemmäksi poikkeamistasi voit
lämpimän tervehdyksen mielessäsi lähettää. Vaikka siis Laatokkaa
rakastamme ja se näin muodoin meille kyllä on _pontos euxeinos_, täytyy
kumminkin tunnustaamme, että se muun puolesta on oikea _pontos axeinos_.
Koko sen laajalla ranta-alalla ei löydy yhtä ainoata kelvollista
satamaa. Paraimmiksi sanottavat alusten lymy-paikat ovat kuitenkin
Suomen puolella, nim. Sortanlaks, Jaakkiman hamina, Sortavala, Valama ja
Salmisten satama. Näistäkin on useampi aivan vaaratoin vaan muutamilla
tuulilla, toisilla taas ovat alukset niissäkin suuressa vaarassa, ja
ilman sillä ovat kaikkikin syvempi-kulkuisille laivoille matalat ja
hankalat tulla. Vaan meren avaruus ja ranta-maiden mataluus tekevät,
että myrskyt ja aalto aavalla merellä ovat niin ankarat kuin tällä,
jonka ohessa kulkua monin paikoin rasittavat hieta-matalikot, joita
tuuli vielä kaiken pahan lisäksi ajaa paikasta paikkaan, ja joiden tilaa
ja laajuutta siis ei koskaan päästä tuntemaan. Sentähden onkin
merenkulku Laatokalla hyvin vähä-arvoinen. Suomesta en luule tätä merta
purjehdittavan useammalla kuin korkeintaan sadalla aluksella, ja
niidenkin lastit ovat vähästä arvosta, enimmäksi osaksi halkoja ja
puu-tavaroita, kiveä Ruskealasta, Puutsalosta ja muistakin paikoin,
kaloja ja joku vähä voita. Venäjän puolella on tosin kulku suurempi
Syvärin suusta Nevaan, vaan ei sekään ole kanava-kulun rinnalla mistään
arvosta. Laatokan suurin pituus on pohjasta etelään 194 virstaa ja
suurin leveys lännestä itään 119 virstaa. Syvyyttä on sillä tavallisesti
10 syltä; vaan muutamin paikoin pohjaisemmassa osassa 165:kin syltä;
Konevitsan saaren ja Sortanlahden välillä on paikoin 25 ja vähää
pohjaisempana jo 55 syltä.
Mutta treschkotin kello on jo soinut kahdesti, -- nyt soi se kolmatta ja
viimeistä kertaa, jättäkäämme siis Laatokka ja Pähkinälinna kaikkine
muistoinensa hyvästi ja kiiruhtakaamme uuteen kulku-neuvoomme. Treschkot
on noin 20-30 kyynärää pitkä ja 6-10 kyyn. leveä venheen tavoin
rakennettu alus. Sen alimmainen, pohjaa likin osa on katettu ja jaettu
tavallisesti neljäksi kajuutaksi, joista kolme kokimmaista ovat
rikkaampia kulkijoita vasten ja maksavat Pähkinälinnasta Laatokkaan (104
virstaa) 3 ruplaa hop. kappale, vaan perää lähinnä oleva on aluksen
kulettajien asunto ja kannella kulkevien yhteinen lymy-paikka. Näiden
kajuuttain katto on nim. tasainen, taide-puilla ja penkeillä varustettu,
ja tässä kulkee noin 30-50 henkeä semmoisia matkaajia, jotka eivät voi
eli tahdo mainitulta matkalta enempää kuin 30 kop, hop. maksaa. Koko
rakennus muistuttaa mieleesi niitä kuvia Noan arkista, joita
pipliän-historiassa olet nähnyt, joka yhtäläisyys meille kävi sitä
merkittävämmäksi kuin meidän matkatessa satoikin hirmuisesti. Noan
monen-laatuisista eläimistä jos meidän aluksesta muut lienevät pois
jätetyt, niin ei suinkaan sikaa ja sen luontoa sikaisuutta ole
unhotettu. Muihin aluksiin nähden kulkee treschkot kiireesti, sillä sitä
vedätetään kahdella hevoisella, jotka noin parin eli kolmen kymmenen
virstan päässä aina otetaan uudet. Myös kulkee se läpi yön, mutta
kumminkin meni matkalla Laatokkaan, jota etemmäksi treschkotit eivät
kule, lähes vuorokaus aikaa, ja 4 eli 5 virstaa on se matka, jonka se
tunnissa siirtyy eteenpäin. Kajuutat ovat sangen hyvät, niissä on kaksi
miehen-maattavaa sohvaa, pöytä ja pienoinen ikkuna. Kuin matkalaisia
yhdessä kajuutassa on kolme, niinkuin meitä edellä mainitun kauppamiehen
ja hänen puukhollarinsa kanssa oli, niin viettää kolmas yönsä lattialla,
joka onni meistä kohtasi viimeksi nimitettyä. Kauniilla ilmalla on kulku
näissä aluksissa sangen hupainen, vaan sateella, jota meidän kulkeissa
kesti 3/4 osaa matkaa, ahtautuu kannella kulkijoita, jotka kaikki eivät
sovi yhteiseen kajuuttaan, siihen kaitaiseen solaan, johon
herras-kajuuttain ovet aukeevat, ja heidän sorinaltansa, pajatukselta,
toralta ja kirouksilta ei lempokaan tahdo tulla toimeen.
Aluksesta näin puhuttuani pitäisi muuan sana sanoa itsestä
matka-väylästäkin. Se on, niinkuin hyvin tiedät, Laatokan kanava, menevä
pitkin Laatokan rantaa Nevan alusta Volhovan joen suuhun. Stuckenberg
kertoo, että Pietari Ensimäinen rakentaen uutta kaupunkiansa tuli
ajattelemaan vaarallisen Laatokan kanavalla kiertämistä siten, kuin
kaupungissa talven tultua elo-aineet aina nousivat niin kalliisen
hintaan, että köyhempää rahvasta useampina talvina kuoli tuhansin hengin
nälkään. Kulun keventämisellä jokia myöten ja mainitun järven
välittämisellä oli toivottava maan sisä-osista enemmän tulevan niiden
tuotteita pää-kaupunkiin, joten hinnat laskeutuisivat ja kaupungin olisi
mahdollinen enetä. Tässä ajatuksessa ei Pietari erehtynytkään, ja
kanavan työhön käytiin käsin v. 1718. Teettäjien pettuus ja muut esteet
tekivät, että hän ei itse ennättänyt nähdä tekoansa valmisna, sillä
vasta 1731 avattiin se kulettavaksi koko pituudeltansa. Sen kaivamiseen
käytettiin sekä päiväläisiä että sota-miehiä, joita jälkimäisiä työssä
oli toisin ajoin kymmenin tuhansin miehin, mutta ruotsalaisista
sota-vangeista, joita muistan lukeneeni tässä työssä käytetyksi, ei
Stuckenberg kanavan historiassa mainitse mitään, ja luultava onkin, että
sota-vankia ei pantu näin lähelle koti-maansa rajaa irtonaisin käsin
työtä tekemään. Tämä kanava yhdistää, niinkuin sanoimme, Volhovan Nevan
kanssa, ja sen kautta aukesi kulku tuotteille Volhovan, sen
syrjä-jokien, Ilmajärven ja siihen juoksevien monien ja suurten jokien
tienoilta. Vielä suurempi tuli hyöty tästä kanavasta sen yhdistettyä
Vyschnij-Volotschok'in kanavan kautta Volgan latvojen ja näin muodoin
Kaspian meren kanssa, joka kanava kaivettiin melkein yksiin aikoihin
edellisen kanssa. --Toinen, keskimäinen ja suorin Volga-joen yhdistys
Laatokan ja Itämeren kanssa on Tihvinan-kanavan kautta, joka yhdistää
Laatokkaan vähän idempänä Volhovan suuta lankeevan Säsjoen eräiden
Volgaan menevien vesien kanssa, ja joka tuli valmiiksi v. 1812. Säs'in
ja Volhovan suut juoksuttaa toisiinsa pitkin Laatokan rantaa 10 virstan
pituinen, v. 1802 valmiiksi saatu Säs-kanava. Vielä kolmas tie Volgasta
Nevaan on Marian-kanava, joka yhdistää Belo-oseron ja Oniegan järvet,
josta jälkimäisestä Syväri juoksuttaa veden Laatokkaan, ollen edellinen