Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 13

voittoon tyytymiselle, mutta havaitsee harvoin sen, että tällä on
puhtaampi koto, siistimpi ruoka ja soveljaampi vaatteus kuin naurajan
hovin-herralla, että hän koulitsee lapsensa, joista tyttäret
tavallisesti naittaa virka-miehille ja pojat ohjaa valtakunnan
palvelukseen, että hän tämän ohessa lopettaa elonsa varallisena ja, joka
on erittäin muistettava, kaikki nämä edut on voittanut rehellisyydellä
ja ahkeruudella, vaikka toisten pettuuskin ja laiskuus ovat hänelle
monta tuntuvaa vahinkoa tehneet.
Laiskuuden veli ja uskollinen seuralainen on velttous ja levä-peräisyys
kaikissa katsannoissa. Harva asia maa-ilmassa antanee näistä selvemmän
kuvan kuin tavallinen pieni kaupunki Venäjällä. Kartanot kallellansa,
ikkunat päreellä eli rievuilla tukitut, katot tuulen repimät, aitaukset
sikojen ja lehmien hajottamat, siellä täällä tuli-palon sia; kadut,
kaupungin edustat ja joki-varret sonnalla peitetyt, joka märkänä aikana
tekee lian yli-pääsemättömäksi, kuivana taas pölyn läpi-näkemättömäksi,
ja molempina täyttää ilman terveydelle vaarallisella katkulla; huoneissa
huone-kalut vanhat, hajallansa ja täynnä kaiken-laisia syöpäläisiä,
seinät ja lattiat hiirien ja rottien lävistämät, -- sillä kissan
sanotaan pilaavan ihmisen asunnon ja ilman sitä, syntihän tuo olisi
hiiri-rukankin henkeä ennen aikojansa lopettaa. Tämmöinen on
lyhykäisesti se näky, jonka pieni kaupunki ja porvarin elämä siinä
antaa, ja kädestä pitäen sanon, että tähän ei ole syynä köyhyys, sillä
varoja on kyllä ja tilaisuutta niitä hankkimaan vielä enemmän, vaan
ainoastaan velttous, joka ei pyri entistä etemmäksi, joka rakastaa vaan
lämmintä uunin-kylkeä ja rypee isiltä perityssä sekä hengellisessä että
ruumiillisessa liassa.
Edellisen kuvan täytteeksi vaatii kohtuus vielä lisäämään, että
Venäläisellä tavallisen ymmärryksen lahjat ovat hyvät. Hän on harvoin
tuhma, käsittää sukkelasti ja voipi mallin eli osoituksen jälkeen
toimittaa sangen vaikeitakin töitä. Mutta tämä onkin kaikki. Sillä yhtä
latiskainen kuin tämän kansan maa on, maa jossa veden-putoukset, vaarat,
jylhät metsät eivät herätä ihmisen kuvastus-aistia, vaan jonka
alinomainen yhdenlainen tasaisuus sen pikemmin tylsyttää, -- yhtä
latiskainen on sen mielen-laatukin. Sen todistaa kaikki hänen
sivistyksensä historiassa. Vaikka luvultansa niin suuri, ei se
runollisuudessa esim. ole voinut synnyttää kuin yhden ainoan oikealla
runo-innolla varustetun kirjoittajan nim. Puschkin'in, ja hänkään ei
ollut puhdas Venäläinen. Muissa taiteissa lienee seikka vielä pahempi,
vaikka tosin hyvin muistan, että Helsingin Nikolainkirkon alttaritaulu
on venäläisen maalaus-taiteen tuottama. Tieteissä emme katsoinkaan
etsien löydä yhtään venäläistä nimeä, jonka kuulu olisi levinnyt juuri
ulommaksi koti-maansa rajoja. Teollisuuden historia ei myöskään tiedä
mainita Venäläisen tekemistä havainnoista eli parannuksista, ja ainoa
tämän kansan keksimä kone lienee -- _samovara_ (teeveden-keittäjä), jos
ei senkin tekoa ja käyttämistä liene saatu Kiinalaisilta. Tähän
köyhyyteen saattaa joku kukaties sanoa syyksi ei kansan latiskaista
hengellisyyttä, vaan sivistyksen vähyyttä. Siihen vastataan, että esim.
Dante'n, Gutenberg'in eli Linné'n aikoina Italialaiset, Saksalaiset eli
Ruotsalaiset eivät olleet juuri korkeammalla sivistyksen kannalla kuin
Venäläiset tällä vuosi-sadalla ovat, ja että päin vastoin tilaisuutta
oppimaan ja sivistymään ei suinkaan puututa Venäjällä.
Mutta edellisistä mietteistä ja koko Ardatov'astakin voimme nyt iäksi
päiväksi erota, ja yht'äkkiä muuttua 200 virstaa etelämmäksi Pensan
kaupunkiin, jossa piina-viikon ja pääsiäisen vietin. Pensan lääni on
suomalaiselle kielen-tutkijalle siitä tärkeä, että hän siinä tapaa
toista sataa tuhatta Mordvalaista, jotka ovat tämän kansakunnan
_Mokschalaista_ haaraa, jonka murre hänelle on sitä viehättävämpi kuin
ei siitä eikä siitä painon kautta ole sanaakaan vielä tullut ilmi.
Pensa, jossa tilasto-ilmoitukset sanovat olevan 22 tuh. asujaa, on
vähä-pätöinen kaupunki Surá-joen varrella, jossa pää-osa s.o.
virkakunnat ja virka-miesten palatsit ovat korkean-laisella mäellä, ja
muu osa kaupunkia, joka parhaasta päästä on saman-laista sonnan sekaan
istutettuja hölliä kuin Venäjän pienissä kaupungissa yleisesti, pienen
Pensanka-nimisen joen ja Surán alangolla. Muuten on Pensa varmaan
likaisimmia kaupunkia kristikunnassa, sillä sen mäki-osassakin oli
kaduilla polvea myöten likaa, mutta alempana joutui jalka-mies monin
paikoin hengen vaaraan lian tähden. Minä kysyin eräältä porvarilta, eikö
se olisi kaupunkilaisille etuisampi, että kiveäisivät katunsa kuin että
tuossa liassa syksyn kevään rypevät ja kesän taas elävät ian-kaikkisessa
pölyssä. Hän sanoi kaupunkilaisten sen kyllä ymmärtäneen ja hänen
olo-ajallansa Pensassa, noin 30 vuotta, oli katujen kiveämiseksi jo
kolmeen kertaan rahaa kerätty. -- No mihinkä se raha on tullut, koska
katunne vielä ovat kiveämättä? -- "Mihinkäkö? kysykää sitä," sanoi hän
omituisesti katsoen minua silmiin eikä virkkanut sen enemmän mitään.
--Pensan tuomio-kirkko on niin yhden-näköinen Helsingin uuden kirkon
kanssa kuin mansikka mansikan kanssa, ja nimessä vaan on eroitusta,
sillä edellinen ei ole niinkuin jälkimäinen pyhitetty pyhälle
Nikolaille, vaan neitsyt Maarian etsingolle. -- Kaupungissa on pieni
luteerilainenkin seurakunta, jolla on sievä kirkko ja omituinen
pappinsa. Seurakunnan jäsenet ovat enimmäksi osaksi Saksalaisia ja
jumalan-palvelu toimitetaan tällä kielellä; sen jäseninä löytyi kaksi
Suomalaistakin, nim. eräs pianon-tekijä-mestari nimeltä Gröndahl,
kotosin Hollolastako vai Lammelta, joka oli naimisessa Saksalattaren
kanssa, näytti elävän hyvästi ja oli luonteensa puolesta puhdas
rehellinen Suomalainen, vaan valitti äitin-kielen unhottaneensa; ja
toinen muuan nainen Ahvenamaalta, joka siellä oli mennyt naimiseen
venäläisen sotamiehen kanssa, tämän keralla ollut vankeudessa
Ranskanmaalla ja rauhan tehtyä miehinensä tänne joutunut. Minun Pensassa
ollessani oli saksalainen seurakunta muuten hirmuisessa vimmassa
keskenänsä, sillä siinä kamppaili kaksi lahkokuntaa, joista toinen
tahtoi kirkko-raadistoa luovuttaa erään ylpeän pakarin, toinen hänen
edellensä virassa pitää. Viimein voitti edellinen lahkokunta, pakari
ajettiin häväistyksellä pois mainitusta painavasta virasta, ja voittanut
lahkokunta vietti voittonsa juhlallisella puoli-päiväisellä. Se on
Saksalaisen kirous ja onnettomuus, että olipa hän missä tahansa, niin on
hän vieraita kansalaisia vastaan liian rauhallinen ja myöten-antava,
vaan elää oman maa-miehensä kanssa alinomaisessa vähä-pätöisessä
härskeessä ja kateudessa.
Sunnuntaina jälkeen pääsiäisen läksin Pensasta ja tulin tänne
Krasnoslobodsk'iin seuraavana tiistaina. Matkan pituus ei ole kuin 180
virstaa, vaan teiden pohjattomuus ja posti-paikkojen sekä hevoisien
kelvottomuus tekivät tämän matkan hyvin ikäväksi. Insarin, välillä
olevaan pieneen kaupunkiin tullessa varsinkin suututti minua sekä
posti-paikan likaisuus että piisarin hävittömyys, jonka tähden
kaupunkiin tultua ajoin suoraan posti-mestarin tykö, hänelle asiata
valittamaan. Se oli noin kello 12 aikana päivällä, ja posti-mestarina
tuli eteeni vanha, varmaan keisari Pavel Petrovitschin aikuinen ukko
likaisissa liina-housuissa, ruopoitellen etuansa ja takaansa ja
muutenkin niin naurettava että kaipaukseni olin unhottaa häneen
katsoessani; enkä sen tehtyänikään saanut ukolta muuta tolkkua kuin että
piisaria olisi muka pitänyt korville antaani hävittömyydestänsä. Muuten
ovat posti-hevoiset Venäjällä yleisesti hyvät niinkuin posti-paikatkin,
jälkimäiset hyvät, jos matkalaisella itsellään on sänky-vaatteet,
eväs-laukku ja palvelija. -- Kylien ulko-näkö ilmoittaa matkalaiselle
että tässä läänissä elää paljo aatelia, joka, ehkä monessa muussa
kohdassa muistava Dumbom-vainajan elämän-viisautta, ei näy panneen
mieleensä mitä runoilija tästä jalosta mielestä sanoo seuraavassa
värsyssä:
I politiken var hans tro,
Hvad ingen bonde plär förgäta:
Att om man mjölka vill sin ko,
Bör man ock ge den tili att äta,
jonka todistavat ne surkeat pahna-ryhmät, joita tässä tienoossa nähdään
kylien asemesta, ja ne räpäleiset, likaiset olennot, jotka niissä
elävät.

Kahdeksas Kirja.[16]
Krasnoslobobsk'issa, Pensan lääniä, 3 p. syysk. 1857.
Tämän-edellisen matka-kertomuksen annettuani eli noin keski-paikoilta
mennyttä helmikuuta olen työskennellyt Mordvan kielen kanssa
Simbirsk'in, Pensan ja Tambov'an lääneissä, ja menetin kuluneesta ajasta
lähes kolme kuu-kautta Ersäläisen murteen tutkinnossa ja neljä kuuta
samalla tarkoituksella Mokschan kielen kanssa askaroiden.
Mordvan kansa löytyy parhaasta päästä Nischnij-Novgorod'in, Simbirsk'in,
Pensan, Tambov'an ja Saratov'an lääneissä elikkä Oká- ja Surá-jokien
väli-maalla, mutta vähemmässä määrässä elää tätä kansaa myös Kasan'in,
Samaran ja Orenburg'in lääneissä, ja tekee sen luku, Köppen'iä
myöten,[17] yhteensä 480,241 henkeä. -- Mainitussa maassa on tämä kansa
iki-muistoisista ajoista elänyt, sillä jo Nestor ja muutkin keski-ajan
kertojat tuntevat sen siinä. Sen asuin-ala mahtoi kuitenkin muinaisina
aikoina olla laveampi länteen päin ja ulottua itseen Okaan asti, johon
se nyt ei läheskään ulotu, koska puhtaita Mordvan-kielisiä paikkain
nimiä tavataan aina mainittua jokea myöten tienoissa, tätä nykyä ja jo
kauan takaperin Venäläisten asumissa. Näin muodoin mahtoi myös se
monelta historioitsijalta peri-häviöön kadonneeksi päätetty _Muroman_
kansa, jonka Nestor pitää erityisenä kansana ja jonka nimi vielä tänäi
päivänä on Okán varrella olevan kaupungin nimenä, ei olla muuta kuin
lännemmäksi ulonnut lahko Mordvan kansaa, samoin kuin se ei kaukana
näiltä seuduin ollut _Merjän_ kansa epäilemättä oli Tscheremisseja
joiden oma-nimi on _Mari_ ja joita vielä tätäkin nykyä löytyy Volgan
oikealla rannalla N. Novgorod'inkin läänissä.
Mordvan kansa hajoaa kahteen murrekuntaan nim. _Ersäläiset_ (heidän
omalla kielellänsä _Erzä, monik. Erzät_) ja _Mokschalaiset (Mokscha,
monik. Mokschyt_), eläen edelliset parhaasta päästä N. Novgorod'in ja
Simbirsk'in, jälkimäiset enimmin Pensan, Tambov'an ja Saratov'an
lääneissä, joten Ersäläiset voipi sanoa pohjaisiksi ja Mokschalaiset
eteläisiksi Mordvalaisiksi.[18] Kummankin murrekunnan lukua on vaikea
tarkoin määrätä, sillä muutamin paikoin elävät he sekaisin yksissä
piirikunnissa, toisinaan yksissä kylissäkin; vaan jos arviolta kuitenkin
panemme Ersäläisten määrän noin 250 tuhanneksi ja Mokschalaiset 230:ksi,
niin emme luule kovin paljon erehtyneemme. Eri-laisuus heidän välillänsä
on, josko osaksi tavoissakin ja vaatteuksessa, suurimmasti kielessä,
jossa jos molempien murrekuntien kaukaisimmat poikkeamiset pannaan
vastakkain, eroitus on niin suuri, että niiden puhujat eivät ymmärrä
toinen toistansa, vaan heidän täytyy Venäjän kielellä selvitä
toisistansa.
Pää-murteena voipi pitää Ersäläistä ja päättää, että jos Mordvalaiset
voisivat kerran rakentaa itsellensä kirjallisuuden, jota kuitenkaan ei
ole toivomista, tämä murre tulisi olemaan sen kielenä. Tämä päätös astuu
tutkijan mieleen niin hyvin siitä syystä, että Ersäläisen murteen
taivutus-muodot ovat täyteläisemmät ja kielen alku-peräinen luonto siinä
on kukaties paremmin säilynyt kuin Mokschalaisessa, kuin myös siitäkin,
että ne kirjalliset kokeet, joita Mordvan kielellä on tehty, nim. uuden
Testamentin käännös ja pari rukous-kirjaista, ovat toimitetut tällä
murteella. -- Tämä testamentin-käännös on myös saattanut Ersäläisen
murteen tutummaksi oppineille siten että tunnettu saksalainen
kielen-tutkija _v. d. Gabelentz_ sen johdolla kyhäsi pienen Ersäläisen
kieli-opin (painettu aika-kautisessa kirjassa: _Zeitschrift für die
Kunde des Morgenlandes_, zweiten Bandes zweites u. drtttes Heft,
Göttingen 1839), joka tähän asti on ollut ainoana lähteenä koko Mordvan
kielen tuntemiselle. Tapa-turma ja kääntäjien ymmärtämättömyys
saattoivat kuitenkin, että mainittu pyhän kirjan käännös tehtiin
semmoisella paikka-kunnallisella murteella itseä Ersäläistä,
että käännöksen kieli ei suinkaan anna täydellistä kuvaa
viimeksi-mainitustakaan murteesta saatikka Mordvan kielestä yleisesti,
ja näin ei Gabelentz'inkaan työstä ole sitä hyötyä, jonka siitä muuten
voisi toivoa. Hänen teostansa tiedetään suomalaisessa kieli-tutkinnossa
hyvin tunnetun oppineen Wiedemann'in, saman Testamentin-käännöksen ja
myös jonkun suullisenkin tutkinnon johdolla, jo muutamia vuosia
parannelleen ja tällä tavoin hankkivan uutta Ersäläis-Mordvalaista
kielioppia, joka kukaties jo piankin ilmaantuu yleisölle.
Juuri siitä syystä että Ersäläinen murre näin muodoin etu-kynnessä on
ollut tutkinnon alaisna, ehkä painoon joutuneet tiedot siitäkin ovat
sangen vaillinaiset, päätin minä ottaa sen tähän asti liiaksi
laimin-lyödyn ja ei vielä ollenkaan tunnetun Mokschan kielen työni
esineeksi. Hankittuani Ardatov'assa ja sen tienoissa soveljasten
kielen-kääntäjien kautta itselleni tarpeellisia niin kieli-opillisia
kuin sana-kirjallisiakin ja olletikin luvullisia aineita Ersän
murteessa, tulin viimeisinä päivinä huhti-kuuta tänne Krasnoslobodsk'iin
Pensan lääniä ja olen työskennellyt tässä piirikunnassa kuin myös
Spask'in ja Temnikov'an piirikunnissa Tambov'an lääniä koko kesän
Mokschan murteen kanssa. Tästä kielestä aion vasta, jos erinomaisia
esteitä ei tule eteen, painon kautta ilmaista kieli-opin ynnä
kieli-näytteiden ja sana-luettelon kanssa. Ersäläiset aineeni ovat myös
pian julaistavat, ehkä en vielä ole päättänyt, kummoisessa muodossa sen
voin soveljaimmin tehdä.
Paitse kieli-oppiin ja sana-kirjaan kuuluvia aineita on minulla
lakkaamatta ollut tarkoituksena laulujen ja muiden sen-kaltaisten kansan
oman hengen tuottamien kerääminen. Tämmöisiä tuotteita on minulla nyt
koossa Mordvan kielellä yleensä: 216 arvoitusta, 31 laulua, 12
eläin-satua ja 3 pitempää tarinata paitsi muita pienempiä kappaleita.
Näistä suotakoon minun tässä antaa pieniä näytteitä; ensin
arvoituksista.
Tuvan katolta Venakko-tyttö mäkeä laskee? -- _Hivus-harja_.
Talosta taloon punainen kukko juoksentelee? -- _Tuli_.
Ukko menee metsään, edellänsä kymmentä sorsaa ajaa? -- _Varpaat_.
Metsässä mikä ei näy? -- _Puun-sydän_.
Sata lammasta, yksi pässi? -- _Tähdet ja kuu_.
Kuisman tyttö kaunokainen läksi vettä lähteheltä, sormuksen veteen
pudotti, kuu näki sen, jätti, päivä näki, otti? -- _Kuura_
(yö-halla).
Leikkaamalla ei leikkau, repäsemällä ei repeä, kaiken maailman
elättää? -- _Vaimon rinta_.
Itse alastoin, paita sisällänsä? -- _Kynttilä_.
Sopella karhu kiljuu? -- _Jauhin-kivi_.
Pää on, selkä on, vatsaa ei? -- _Virsu_.
Astun, astuvat, seisahdun, seisahtuvat, heinää annan, eivät syö?
--_Sukset_.
Hakkaan, hakkaan, lastua en tee; astun, astun, jälkeä en tee? --
_Venhe_.
Astuu herroiksi, puhuu Tatariksi? -- _Hanhi_.
Minulla on ohjakset, vaan ympäri pitävät, itseni ympäri eivät yllä?
-- _Silmät_.
Neljä veljestä, toinen toistansa ajavat, yksi toistansa ei tavota?
--_Kärrin pyörät_.
Metsässä syntyi, metsässä kasvoi, ihmisen kädessä itkee? --
_Viulu_.
Varpunen härkää pitelee (vartioitsee)? -- _Lukko kirstun edessä_.
Härkä puuttui puiden väliin? -- _Uuni_.
Rauta-vanne tuvan ympäri? -- _Noki_.
Sinuun katsoo, nauraa? -- _Rako_.
Peltoa myöten astuu ukko, rauta-saappaat jalassa? -- _Aura_.
Mordvalaisista lauluista voimme tässä kertoa sen, mitä
tschuvaschilaisista tätä ennen sanoimme, että niiden runollisuus on
hyvin vähäinen ja että niitä siinä katsannossa kerääminen ei olisi
vaivaa maksanut. Ne eivät ole niinkuin Suomen kansan laulut täyden
sydämen tulville puhkeaminen, vaan pidetään laulajiltansa enemmin
nuotin-kannatuksena yhdessä laulettaessa, jonka tähden sisällys on
jäänyt korjaamatta, on useasti tumma ja poikkinainen ja viittailee vaan
sitä, mitä sanoa tahdotaan ja jonka laulajat sekä kuulijat -- ehkä ei
syrjäinen lukija niin hyvästi --niinkin ymmärtävät.
Historiallisesta sisällyksestä ei minun kokoamissani ole kuin yksi
laulu, vaan se on sangen merkillinen, sillä se on Pugatschev'in
kapinasta ja osoittaa tavallansa sangen selvästi sen, mitä myös tämän
kapinan historiassa kerrotaan, nim. että Itä-Venäjän kansat eivät
suinkaan olleet vastoin tämän kapinoitsijan yritystä, kuin myös senkin,
mitä he häneltä toivoivat. Se kuuluu seuraavasti: "Missä, missä palaa
tuli, palaa? Jaik'in[19] maassa, Jaik'in kankaalla palaa tuli, palaa.
-- Miksi palaa tuli, palaa? -- Uusi tsaari pyrkii virkaan: kolmena
vuonna en ota maksuja, seitsemänä vuonna en leikkaa sota-miehiä;[20]
rahvaan päälle lasken huokean, bojarien päälle lasken raskaan; bojarien
ruumiita hakkaan kuin metsää, heidän päänsä kisa-palloiksi leikkelen,
verensä jokena juoksutan; bojarien tukista kolme nuoraa punon, yhden
punon Kasan'in kaupungin ympäri, toisen punon Moskov'an kaupungin
ympäri, kolmannen punon Pietarin kaupungin ympäri."
Seuraava mordvalainen laulu vivahtaa vähän suomalaiseen
_oluen-synty-lauluhun_. "Missä syntyy humala, missä kasvaa humala?
--Märässä paikassa se syntyy, pajukossa, valkea simpsukka hänen jyvänsä;
puhui tuuli, puhalti sen, kuhun, kuhun puhalti sen? -- Joen reunalle,
keitto-huoneesen puhalti sen, keitto-huoneessa olutta keittävät, sammion
laitaan puhalti sen, alkoi se rukihen kanssa puhua: ruis-äiti,
ruis-äiti, annas nyt puhumattomat panemme puhumaan, tappelemattomat
panemme tappelemaan, tanssimattomat panemme tanssimaan."
Myös seuraavan laulun sisällys juohduttaa mieleen erästä Kantelettaressa
löytyvää laulua. "Hyvä tyttö, kelpo tyttö oli Tanja; syntyänsä oli Tanja
onnistunut, vartalon-kasvustansa oli T. onnistunut. Aina astuu T.
paidassa, aina astuu T. hameessa, aina asuu hän ylä-tuvassa, valoisan
ikkunan vieressä, höyhen-tyyny Tanjan alla, hopea tuoli Tanjan jalkojen
alla. -- Sulhaset kulkevat Tanjan perään, kukalaiset sulhaset kulkevat?
-- Saransk'in kaupungista, kaupungista pohatasta, sulhaset kulkevat,
bojarit kulkevat. -- Vanhin sisarensa Tanjalta kysyi: 'menetkö vai et
mene, Tanja rakkahani, nyt bojarille, menetkö vai et mene nyt isännälle?'
-- 'Bojarin tykö, sisarueni, paljon vieraita kulkee, kuin tulevat,
täytyy heitä vastaan-ottaa, kuin lähtevät, täytyy heitä saattaa.' Vielä
kulkevat sulhaset Tanjan perään, rikkaat Ersäläiset kulkevat.
Keskimäinen sisarensa Tanjalta kysyy: menetkö vai et mene, Tanja
rakkahani, nyt rikkaalle? -- 'Rikkaalla on paljo työtä, yhdestä pimeästä
toiseen pimeään asti (s.o. varhain aamusta myöhä iltaan) tupaan et
pääse.' Taas kulkevat Tanjan perään kolmannet sulhaset, nyt paimenet.
Kolmas sisarensa Tanjalta kysyy: menetkö vai et mene, Tanja rakkahani,
nyt paimenelle? -- 'Paimenella on leipä valmiiksi leivottu, leipä
valmiiksi leikattu.' -- Todella annettiin T. paimenelle, todella
annettiin T. köyhälle."
Rakkauden voimaa ja voittoa sitä vastaan laulaa seuraava laulu. "Hyvä
tyttö, kelpo tyttö oli Avdotja, hän poikaa, hän tytärtä, hän ainoa
odotus (vanhemmilla). Aina astuu kengässä, aina astuu sukassa, aina
astuu hyvässä paidassa, aina astuu valkeassa hameessa. Kolme peltoa on
A:n isällä hyyrättyä maata, kolme peltoa kylvettyä eloa, kolmella
pellolla kolme karjaa eläimiänsä, kolmin-kymmenin työ-miehiänsä.
-- Kuolema-tautiut A. kääntyi, kuolema-tautia A. potee; ikkunan-korkuiset
ovat hänen polsterinsa, penkin-korkuiset hänen tyynynsä; isänsäo
'viheriäinen rakas A., punanen rakas A., elä kuole A. tyttäreni, elä
huku A. tyttäreni! kolme peltoa minulla on hyyrättyä maata, kolme peltoa
minulla on kylvettyä eloa, ne olkoot sinun, A:ni.' -- 'Taattoseni, omasi
olkoot, myrsky-tuuli puhukoon heidät, musta multa peittäköön heidät.' --
'Viheriänen rakkahani A., elä kuole A. tyttäreni, kolmella pellolla on
kolme karjaa, nekin olkoot sinun.' -- 'Ei niitäkään ole minun tarvis,
omasi olkoot, haavan-lehtinä maahan langetkoot.' -- 'Viheriäinen
rakkahani A., punainen rakkahani A., kolme-kymmentä työ-miestä on
minulla, kuta mielesi pitää, se olkoon sinulle mieheksi, se olkoon
sinulle puolisoksi.' -- 'Kauan sitten olisit, taattoni, tämän sanonut,
en olisi kääntynyt tautiin; Vasilejta pitää mieleni, Vasilejlla vartalo
on suora koivu, punainen omena on Vasilejlla näkö, se olkoon minun.' --
Kaiken A. kirosi, ainoastaan Vasilejta ei kironut; A. nousi
kuolema-taudista, A. parani."
Surkean sisällyksensä vuoksi on seuraava laulu sangen lavealta levennyt
Mordvalaisten sekaan ja löytyy minulla sekä Ersän että Mokschan
murteessa, jälkimäisessä kuuluva näin: "Voi koira, koira, Ersän Mitjuha
(Dmitrij), äitinsä tappaja! Hän minkä-tähden tappoi äitinsä? Velhon
vaimonsa tähden, laiskan naisensa tähden: hän ei illasta valvo, ei
aamusta nouse, ei tulta puhu, ei tupaa valkaise; mitä hän toivoo?
Anopillansa on kolme korvoa hyvyyttä, yksi korvo on täynnä
palttina-pankkoja, toinen täynnä vaimon-paitoja, kolmas täynnä
miehen-paitoja, valmiiksi ommeltuja. 'Nouse, puolisoni, äitisi vie
kaukaisiin pitoihin, sisaresi tykö iloitsemaan, sisartasi tervehtimään;
sinne hänet hukuta.' -- Sinne vei koira M. äitinsä suurta tietä myöten;
takaisin tullessa suurta metsää myöten, sakeata metsää myöten,
syrjä-tietä myöten, koira M. äitinsä kantoi rotkon laitaan,
ohjan-silmukkaan koira M. äitinsä hirtti, koivuhaon alle koira M.
äitinsä pani. Käänsi hevosensa Ersän M., koira kotiin meni, alkoi laulaa
koira M., laulaen kotiin tuli. Vaimonsa tuli vastaansa koiran Mitjuhan
tanssien. 'Iloitse puolisoni, iloitse emäntäni, en tuonut äitiäni
kotiin, ohjan-silmukalla äitini hirtin, koivu-haon alle panin, kolme
korvoa hyvyyttänsä meille jäi, nyt äitini markkinaan ei niitä myö, ei
sisarelleni anna niitä.' Siitä alkoi koira M:n vaimo illasta valvoa ja
aamusta varhain nousta." --Ersäläisessä käsityksessä tätä laulua on se
lisäys, että M:n hevoset, äitin tapettua, puhkesivat ihmisen kielellä
puhumaan ja uhkasivat murha-työn kylän vanhemmille ilmoittaa. Tämän
kertoi M. kotiin tultua vaimollensa, joka neuvoi hänen näistä
kaipaajista siten vapautumaan, että heidät tappaisi. Sen hän tekikin ja
sitten elivät mies ja vaimo hyvästi, sillä rangaistuksesta murhan tähden
ei kummassakaan käsityksessä virketa mitään.
Vaan olkoonkin näistä jo kyllä Mordvalaisen runouden näytteeksi. Jos ei
jo kieli osoittaisi tämän kansan kuuluvan Suomalaiseen suku-kuntaan,
niin nähtäisiin hyvästi näistä lauluistakin, että Mordvalainen rakastaa
samoin kuin Suomalainenkin hiljaista, surun-sekaista miettivää
mieli-alaa ja tältäkin puolen on jälkimäisen veli. Muuten on
Mordvalainen tyytyväinen kohtaloonsa, vilpitöin käytöksessänsä ja ahkera
sekä taitava työssänsä. Kaikista Itä-Venäjän vieras-sukuisista kansoista
(niinkuin Tschuvaschit, Tscheremissit j.n.e.) näyttävät Mordvalaiset
muodoltansa enimmän olevan Suomalaisten näköiset ja useasti ovat
minulle, katsoessani mordvalaiseen mies-parveen, Savon ukot juohtuneet
mieleeni, jos nim. jälkimäisillä olisi parta ja päällä se lian-karvainen
ruskea kauhtana, jota edelliset kantavat venäläisten talon-poikien
mukaan. Mordvalaisten vaimoja en kuitenkaan millään muotoa tahdo vetää
Savon herttaisten emäntien rinnalle, sillä he eivät ole edes
mukiin-menevätkään saatikka kauniit, johon kuitenkin osiksi lienee syynä
heidän kummallinen vaatteuksensakin. Tämä on aivan samanlainen kuin
Tchuvaschittarien ja Tscheremissittärien puku, josta tätä ennen jo olen
antanut selityksen, nim.: paidan-kaltainen valkea palttina-hame,
punaisilla kirjoilla kirjoiteltu; rinta, kaula ja korvat helmillä,
rahoilla ja kaiken-laisilla muilla helistimillä koristellut ja jalat
niin monin-kertaisilla sääryksillä pauloitetut, että sääri on paksu kuin
pölkky. Monen Mordvattaren muotoa rumentaa sekin että silmät ovat
kipeät, joka taas tulee siitä alinomaisesta savusta, jossa tämäkin
kansa, niinkuin kaikki Suomalaiset, rakastaa elää tuhrustaa. Muuten on
Mordvalaisen elämän-laatu ja asunto melkein yhden-lainen kuin täkäläisen
Venäläis-rahvaan, eikä heidän tavoissansakaan enää tavata suurta
eroitusta jälkimäisistä. He ovat ahkeroita kristityitä s.o. paastoavat
tarkasti ja ristivät silmiänsä useasti, vaan moni seikka heidän
nykyisissäkin luuloissansa kuin myös vanhemmat kirjoitukset heidän
elostansa ja olostansa edes-menneinä aikoina osoittavat, että
_Keremet'in_ palvelus oli heilläkin uskona. Muista tämän palveluksen
jäännöksistä mainitsematta nimitän tässä vaan sen, että he keväällä,
tavallisesti ensimäisenä helluntai-päivänä, kyläkunnittain jossakussa
läheisessä lehdossa teurastavat härän, joka paikalla keitetään ja
syödään ja jonka nahka ripustetaan puuhun; vaan tämä Keremet'ille
uhraamisesta jäänyt tapa on muuttunut milt'ei kristilliseksi
käytökseksi, sillä juhlan alkaa jo päättää oikea-uskoinen pappi
rukouksella ja ovat rukoilijat myös varustetut jumalan-kuvillansa, niin
että sen hengen, jolle tämä juhla ennen vietettiin, luulisi nyt olevan
sangen vaikean tässä seurassa viettää omia pitojansa.

Yhdeksäs Kirja.
Kasan'issa 15 p. lokak. 1857.
Vähän päälle kahdeksan kuu-kauden liikuttuani ja oleskeltuani useammissa
lääneissä tämän kaupungin etelä-puolella, palasin tänne menneen kuun
keski-paikoilla ja tullen täällä kukaties koko talven viettämään.
Koska nyt taas saan tilaisuuden Suomettaren lukijalle jota-kuta
kertoella, niin tulee tässä tehdäni pieni selitys, joka jo kauan on
näyttänyt minusta tarpeelliselle, vaan joka varsinkin lienee tehtävä
_nyt_, kuin toivon tuttavuuteni mainitun lukijan kanssa vielä
joksi-kuksi ajaksi pitenevän. Moni on saattanut nim. arvella että näissä
kirjeissäni kovin vähän puhun niistä kansoista ja kielistä, joita
tutkimaan tänne olen lähtenyt, mutta enimmin vaan vähä-pätöisistä omista
seikoistani matkoillani, joista muka ei kukaan viisastu mitään. Tähän
vastataan, että mitä näistä kansoista ja kielistä on puhumista, sen olen
joko jo puhunut _Suomen Yli-Opiston ylistettävälle Konsistoriolle_
matka-kertomuksissa eli vasta puhuva erinäisissä töissä varsinkin
kielistä, vaan että se muuten ei olekaan sitä laatua että suurempi
yleisö sitä rakastaisi eli edes käsittäisikään. Että taas Suomettarelle
lähettämissä kirjeissäni en ole kertonut muuta kuin sen mikä itselleni
on tapahtunut eli minkä itse olen nähnyt, en koronnut mistään yleisesti
latelemaan enkä luontunut mitään runoilijan moni-värisen lajin läpi
katsomaan eli sulanut hänen hellillä sanoillansa huokailemaan, --
kaikkeen tähän lienen kukaties itsekin syy-pää, vaan ymmärtävä lukija
arvannee myös nekin ulkonaiset syyt tämän-kaltaisten teosten
vaillinaisuuteen, joita en minä eikä muut kirjoittajat meidän maassa voi
välttää. Tämän ohessa täytyy tunnustaani, että minua, muiden
matka-kirjoituksia lukiessani, enimmin ovat sekä viehättäneet että
hyödyttäneet semmoiset matka-kertomukset, joissa matkustaja
koristelematta puhuu omat näkönsä ja kuulemansa; siliä näin antaa hän
lukijalle paraimman kuvan matkaamastansa maasta ja kansasta. Sentähden
luulen että, jos minun matka-kertoelmani voisivat jonkun vähän ketä
viehättää ja vieläpä hyödyttääkin, olisi siihen syynä juuri se, että
niiden lanka juoksee kädestäni, ei ylös ilmaan niinkuin poikien
paperi-leijoissa, eikä myös niin järkähtämättömästi suoraan kuin lanka
sanan-lennättimissä, vaan ikäskuin hämähäkin lanka kierrellen ja
poimitellen ja silmukoillansa mitä-kuta saalista pyydellen.
Tämän selityksen tehtyä voimme siis käydä itseä matka-kertomusta tällä
perustuksella jatkamaan.
Se on oloni Krasnoslobodsk'issa, josta tässä nyt olisi jotaki sanottava.
Kuin tämän piirikunnan kaupungin olin päättänyt itselleni
koko-kesäiseksi pää-paikaksi josko ei alinomaiseksi olo-siaksikaan, niin
oli minun siinä saatava korttieri, jossa jotenkin voi toimeen tulla ja
sen-kaltaista työtä toimittaa kuin minun on. Tätä tolkkusin
poliissillenkin, joka täällä, niinkuin muuallakin missä olen ollut, oli
kuvernööriltä käsketty kaikki lailliset vaatimukseni täyttämään.
Lailliseksi oli tätä ennen moni gorodnitschij nähnyt senkin
vaatimukseni, että minulle annettaisiin kruunun-korttieri eli
oikeimmiten yksi niitä korttieria, joita kussakin kaupungissa löytyy
tahi hankitaan matkustavia virka-miehiä vasten. Mutta kuin
Krasnoslobodsk'issa nyt seisoi kokonaisen jalka-rykmentin
päällikkö-kunta ja osa itseä rykmenttiäkin, ja kaupungilla näin muodoin