Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 11

Pian olin siis reessä, ja ne 70 virstaa, jotka matka Buinsk'in ja
Simbirsk'in välillä tekee, olivat lentävillä troikilla pian kuletut.
Sekä kuvernyöri että keisarillisten tilusten (apanage) hallitus-mies
Buinsk'in ja Simbirsk'in piirikunnissa, totinen valta-neuvos Gl.,
kohtelivat minua suurimmalla hyvyydellä ja antoivat minusta suorittaa
alamaisillensa virka-miehille ne käskyt, joita heiltä anoinkin.
Jälkimäinen varsinkin, nyt jo ikä-mies, oli minulle hyvin lempeä, johon
syy oli se, että hän oli ensimäiset askelensa valtakunnan palveluksessa
ottanut Suomessa ja että minun suomalaisuuteni vanhuksen mieleen
johdatti koko joukon suloisia nuoruuden muistoja, joista pää-osa näkyi
koskevan sen-aikuisia kaunottaria Suomessa. Suomalaiselle, joka
Venäjällä matkustaa, on lohduttava kuulla, kuinka kaikki täkäläiset
ihmiset, jotka hänen maassansa ovat olleet eli sen tuntevat, siitä ja
sen asujista kunnioituksella puhuvat. Sota-mies kiittelee meidän viinan
hyvyyttä ja huokeata hintaa, upsieri neitostemme kauneutta, kauppa-mies
rehellisyyttämme, ja kaikki kokevat heidän maahansa eksyneelle
Suomalaiselle osoittaa, että hyvä kohtelu meiltä ei ole unohtunut heidän
mielestänsä. Niin teki kerran Aunuksessa palveluksesta laskettu
sota-mies minua vasten pienet pidot, varsin alkaen sentähden että häntä
Suomessa oli hyvästi pidetty, ja niin kaasi herra Gl. nyt Simbirsk'issä
omalla todellisen valta-neuvoksen kädellään minulle kahvia, ei minkään
muun kuin sen vuoksi että Haminan neitoset, noin neljä-kymmentä vuotta
takaperin, mielellänsä olivat tanssineet hänen kanssansa.
Simbirsk'in kaupungissa kyllä on muutamia kauniita rakennuksia ja eläjiä
päälle 20:n tuhannen, vaan liikunnossa ja sivistyksen väli-kappaleissa
ei se näy paljon eroavan isosta maa-kylästä. Eräällä sen torilla seisoo
muisto-patsas Venäjän kiitetylle historian-kirjoittajalle Karamsin'ille,
joka on syntynyt joko tässä kaupungissa eli tässä läänissä.
Muisto-patsas kuvaa historian hengetärtä ja Karamsin'ista on vaan pieni
rintakuva sen jalka-kiveen onnennetussa loukossa. Minua kulettava
isvossikka tiesi rinta-kuvan erään Karamsin'in kuvaksi, vaan sanoi sitä
useasti ihmetelleensä, että se oli niin pieni eikä mitään merkinnyt tuon
toisen rinnalla, jota hän päätti Karamsin'in vaimon kuvaksi.
Simbirsk'issä yhdytti minun tapaus tavallansa merkilliseen mieheen.
Ollessani nim. eräässä kauppa-puodissa, jonka isäntä, Saksalainen, on
muutaman Volgan höyry-alus-seuran asia-mies, tulee hänen tyköönsä
hyvän-laisesti vaatetettu mies, jonka lakissa on pieni ankkurin kuva ja
joka tästä merkistä tunnetaan viimeisessä sodassa otetuksi
englannilaiseksi vangiksi. Mies tolkuitsi asiatansa kauppa-miehelle niin
huonosti että sitä oli vaikea ymmärtää, jonka tähden jälkimäinen kysyi
häneltä, eikö hän osannut puhua muita kieliä. Hänen tähän vastattuansa,
osaavansa sekä engelskaa että ruotsia ja suomea, käännyin minä mieheen
päin ja kysyin häneltä suomeksi, kuka ja mikä hän oli. Hän sanoi
olleensa ja olevansa englannilainen meri-mies nimeltä John Johnsson eli
Juliana Juhananpoika Koivisto. Jälkimäinen nimi, jonka muistelin viime
sodan aikana kerran nähneeni mainitun Helsingin Sanomissa, saattoi minun
hänestä enemmän kyselemään elämänsä vaiheita, ja nyt kertoi hän olevansa
syntyisin Haaparannasta ja olleensa useampia vuosia englannilaisen
Itä-Indian komppanian palveluksessa, josta hän sodan alettua oli mennyt
Englannin kruunun palvelukseen. Matroosina seurasi hän nyt Napier'iä
Itämereen 120-tykkisellä linjalaivalla S:t Georg, jolla tämä itsekin
useasti oli kuleskellut. Niin kerran teki Napier'in Räävelin tienoossa
mieli tuoretta lihaa, ja hän lähetti sen tähden kymmenkunnan miestä
pienellä venheellä maalle, ostamaan, mitä voisivat saada: vasikoita,
lampaita, hanhia j.n.e., ja näiden tulkiksi pantiin Koivisto. He
olisivat, tämän puhetta myöten, kukaties onnellisesti toimittaneet
asiansa, ell'eivät olisi, niinkuin ruotsalainen sana-lasku sanoo: _tagit
öl för ärende_ (pitäneet olutta asiana) ja vähän liiaksi viivähtyneet
eräässä virolaisessa kapakassa, jossa kasakit ottivat heidät vangiksi.
Koivisto tuotiin kohta sen jälkeen tänne Simbirsk'iin, jossa hän koko
vankeutensa ajan on saanut 50 kop. hop. päivässä muonaksi, hänen
kaupungin sisällä on annettu liikkua vapaasti ja häntä yleisesti on
kaikin puolin hyvästi kohdeltu. Kuitenkin oli hän hyvin laiha ja
huonon-näköinen, ja näytti niin hengellisesti kuin ruumiillisestikin
murretulta, sanoi sairastaneensa ja ikävissänsä useasti
ryypeksineensäkin. Hän aikoi nyt päästä edellä-mainitun
höyvy-laiva-seuran palvelukseen ja oli juuri päivää ennen tehnyt Venäjän
alamaisen valan.
Buinsk'iin palattuani hankittiin minulle pian niin hyvin korttieri kuin
kielen-kääntäjäkin, ja toisena Venäjän joulu-päivänä olin jo täydessä
työssä. Korttieri ei tosin nytkään ollut hyvä; ei sen vuoksi huono, että
se nytkin oli Tatarilaisen talossa, sillä vaikka tätä kansaa täällä
syytetään suuriksi varkaiksi ja muiksi pahan-tekijöiksi, olen minä
kohdaltani heissä löytänyt varsinkin yhtä paljon rehellisyyttä kuin
heidän syyttäjissänsäkin. Vaan korttieri oli siitä paha, että uuni
savusi lämmittäessä, ja sen tähden täytyi silloin aina pariksi kolmeksi
tunniksi paetani ulos, jolla pään-kivistäjästä en kuitenkaan täysin
määrin päässyt, sillä oikean puun puutteessa lämmittävät täkäläiset
ihmiset huoneensa joko olella eli kruunun metsistä karsituilla tammen
oksilla, ja molemmat antavat hyvin häkäisen lämpimän. Toinen vaikeus
korttierissa oli se, että huoneeni alla oli lämpeämätöin aitta, josta
kylmä alituisesti kävi jalkoin. Vaan kuin kielen-kääntäjäksi satuin
saamaan sangen ymmärtävän ja taipuvaisen Tschuvaschin, viraltansa
kirjoittaja keisarillisten tilusten hallituksessa, niin viivyin
kuitenkin Buinsk'issa kolmatta viikkoa, jotka itse katsoessani
toimelleni olivat erinomattain hyödylliset.
Mutta joulu se jäi pitämättä niin suomeksi kuin venäjäksikin, ja tässä
surkeassa asiassa oli lohdutuksenani vaan se ajatus, että ehkähän
jouluni vasta ovat riemullisemmat, jos ikää pitennetään. Joulu-iloa oli
minulla vaan se, että uuden vuoden päivän vietin muutaman lähellä
Buinsk'ia elävän hovin herran tykönä. Tuttavaksi hänen kanssansa tulin
erään kasanilaisen rohvessorin kautta, jolla hänen kaksi poikaansa oli
opetettavana, ja joka nyt oppilaisinensa oli näiden kotona joululla.
Venäjällä on lasten kasvatus herras-säädyssä merkillisellä kannalla.
Ymmärryksen viljeleminen ja tahdon puhdistaminen ei tässä kasvatuksessa
ole minäkään siihen nähden että lapset oppisivat kaikellaisia loistavia
taitoja, joista olletikin vieraat kielet varsinkin Ranskan ovat
rakastetut. Tämän tähden ei lasten opettajiksi kelpaakaan koti-maiset
miehet, vaan niiksi pyydetään saada synnynnäisiä Saksalaisia eli
Ranskalaisia, jotka muka voivat heille kielensä _oikean_ puhe-laadun
antaa. Vaan kuin vanhemmat itset harvoin kykenevät tutkimaan niiden
miesten tietoa ja arvoa, joita heille tämmöisiksi guvernööriksi on
tarjona, niin tapahtuukin useimmin, että niiksi saavat maata-maailmaa
hyleksineitä herrakkoja, jotka tosin puhuvat vieraita kieliä,
vaan jotka säädyllisen arvonsa puolesta eivät ole tengan väärtit ja
oikeassa tiedossa eivät seiso paljon korkeammalla kannalla kuin
kengän-puhdistajat heidän koti-maissansa. Minä olen nähnyt ja tavannut
useamman näitä miehiä; ne ovat minusta kaikki olleet hyvin vähä-arvoisia
ja minä en heitä olisi suonut pahimman vihollisenikaan lapsia
kasvattamaan. Eräs paraimmia näkemiäni kappaleita tätä laatua oli
kotoisin Pyömin-maasta ja kansaltansa Tschechi (Pyömin Slavjani). Hän
oli talon-pojan poika ja kotonansa läpi-käynyt kansan-opettajan koulun,
jossa hän myös oli oppinut soittamaan. Muutamia vuosia oltuansa
kylä-koulun opettajana koti-maassansa pisti hänen päähänsä lähteä onnea
etsimään täällä Venäjällä, jonka tähden hän lyöttäytyi erääsen tänne
lähtevään soittaja-seuraan, jonkalaisia Pyömistä vaeltaa ympäri
maa-ilmaa. Suuren puutteen kanssa kamppaillen tuli tämä seura Riikaan,
jossa sen jonkun ajan perästä täytyi hajota. Meidän opettaja sai
kuitenkin musikantin paikan tässä kaupungissa ja vasta täällä oppi hän
Saksan kielen, jota hän vielä minunkin tavatessani ei puhunut oikein
selvään. Tämä oppinsa saattoi hänen kumminkin erään rikkaan hovin-herran
tykö Vähässä Venäjässä lasten-opettajaksi, jona oli viisi vuotta ja sai
yli kahden tuhannen paperi-ruplan vuodelta palkkaa. Tämän ajan kuluttua
tuli hänen taas ottaa matka-sauva käteensä, ja kauan ajelehdettuansa
pitkin Venäjää ja paljon kurjuuttakin kärsittyänsä, sillä huokeasti
ansaitut saaliit olivat yhtä keveästi menneetkin, löysi hän viimein taas
opettajan paikan Kasan'issa, jossa hänellä tuloja on kaikkiansa toista
tuhatta hopea-ruplaa. Ett'ei tämmöinen herras-mies ole soveljain
lasten-opettaja, on silmin-nähtävä. Mutta jos täkäläisiksi
koto-opettajiksi harvoin saadaan kelvollisia miehiä, niin ei niiksi
kelpo-mies rupeaisikaan. Koto-opettajan pitää paitse oppiansa olla hyvä
kortin-lyöjä, ymmärtää asettaa pieniä lystäyksiä niinkuin maskeraadia
j.n.e. isännän ja emännän nimi- eli syntymä-päivänä, osata lääkitä
edellisen jahti-koirat milloin ne joutuvat ummelle eli muuhun tautiin,
osatapa auttaa jälkimäistäkin, jos tämä niin tahtoo ja jos opettaja itse
on siihen kykenevä ja kelvollinen.
Mutta näin unohtuu Koslofka, se oli paikan nimi jossa uutta vuotta
pidin, ja sen isäntä kokonansa mielestämme. Liittäen puheen hänestä sen
kanssa yhteen, mitä tässä lausuin koti-kasvatuksesta Venäjällä, saan
sanoa että hänellä näytti lastensa kasvatuksessa olevan kokonansa toinen
laatu kuin se, joka täällä yleisesti tavataan, joka näkyi siitäkin että
hän niitä ei pitänyt koti-sämpylöitä syömässä, ja joka seikka todisti
hänen suurempaa sivistystänsä. Olikin hän lääkitys-taidon tohtori ja oli
useampia vuosia ollut palveluksessa, vaan sittemmin, isänsä vanhettua,
itse ottanut perintö-omaisuutensa hallituksen käteensä. Lääkitys-taitoa
harjoitti hän nyt vaan auttaaksensa ympäristön asujia, joita hän aina
kuului olevan valmis avittamaan, olipa avun-tarvitseva Venäläinen,
Tschuvaschi eli Tatarilainen, ja katsomatta voiko tämä sitä hänelle
palkita eli ei. Kuitenkaan ei hän ollut rikas, sillä hänellä oli
omaisuudellansa vaan noin 100 "sielua" s.o. hänelle pantua
miehen-puolta, jonka-laisen omaisuuden isäntä pikemmin on luettava
köyhän puolelle, sillä vasta 500 ja 1000:n sielun omistajaa voipi
rikkaaksi sanoa, josko muutamia semmoisiakin löytyy, joilla niitä on
kolmin, nelin ja viisin kymmenin tuhansin. Orjiansa näytti hän
kohtelevan hyvällä puheella ja hiljaisella nuhteella, missä sitä
tarvittiin, ja ne puolestansa eivät näkyneet hänessä muistavan sitä,
jonka kädessä heidän maallinen onnensa eli onnettomuutensa on.
Meillä on se luulo yleinen, että Venäjän aateli hoviloissansa elää hyvin
hyvästi milt'ei hekkumallisesti ja että sillä ei ole muuta tekemistä
kuin
voita syödä, voita juoda,
voissa vuotensa virua,
joten renki-mies eräässä, muistaakseni Poppiuksen tekemässä, viisussa
kuvailee hekkumallista elämää. Vaan tämä niinkuin moni muukin niin hyvä
kuin pahakin luulo meillä täkäläisestä elosta ja olosta tarvitsee
oikasua. Ensinkin ei mainittu sääty voi elää kovin pulskasti, sillä se
on pikemmin köyhä kuin rikas, ja harva lienee enää se hovin-haltija,
jonka maa ei ole panttauksessa isommasta eli pienemmästä velasta, joka
intressinä syöpi ison osan hänen tulojansa. Sen ohessa maksaa
herroiksi-eläminen täällä enemmän kuin muissa Europan maissa, ei
ainoastaan sen vuoksi että kolonia- ja koreus-tavarat täällä ovat kolmea
ja neljää kertaa kalliimmat kuin esim. meillä, vaan myös sentähden, että
vähempi sivistys teki kaiken-kaltaisen mitättömän tuhlauksen
herras-miehelle kunniaksi ja välttämättömäksi asiaksi. Ja toisekseen ei
täkäläinen herras-sääty tahdokaan elää siihen laatuun hyvästi kuin
muissa maissa, jos nim. hänen hyvä elantonsa ei hyvin loista muille,
sillä ulko-näyn tähden uhraa Venäläinen viimeisenkin paitansa, ja
ranskan-hansikkaissa ollakseen naapurinsa pidoissa voipi hän neljä
päivää viikossa kotonansa suolaa-leipää syödä. Vaan itseänsä vasten
vaatii hän sangen vähän, ja useasti on minulla ollut tilaisuus ihmetellä
venäläisten herras-miesten kovuutta esim. nälkää vastaan, kuinka he
matkoillakin vuorokaus-määriin eivät nautitse paljon muuta kuin teetä ja
silloin tällöin puolikannuisen viinaa.
Kaikki tämä yhteensä tekee, että mitä sivistyneesen elantoon ja sen
aineellisiin väli-kappaleihin tulee, matkustaja niitä tapaa paljoa
runsaammin meidän, maalla elävien virka-miesten, niinkuin voutien,
tuomarien, kirkko-herrain kodissa kuin venäläisten aatelis-miesten
hovissa, ja että edelliset niin hengellisesti kuin ruumiillisestikin
elävät paljoa paremmin kuin isoin osa jälkimäisiä. Hyvin vähäiseksi,
vaan kuitenkin selittäväksi esimerkitsi tälle vertaukselle mainitsen
vaan sen, että kuin köyhä lukkarikin eli silta-vouti Suomessa voipi
yhdelle vieraalle antaa puhtaan ja kelvollisen makuu-tilan, Koslofkan
herra, vaikka kyllä koki osoittaa minulle kunnioitustansa, panetti minun
makaamaan lakanalla katetulle paljaalle sohvalle, jossa lutikat
mieluisesti maistoivat vierasta hipiää, ja jossa pään-alaista oli
lisätty isonlaisella latiskaisella kirstulla.
Buinsk'ista lähdettyäni viivyin matkalla tänne Ardatov'aan, jota väliä
on vaan noin 140 virstaa, lähes kokonaisen viikko-kauden, kuin
tschuvaschilaisissa kylissä lisäilin ja ojentelin vähän kussakin entistä
saaliitani heidän tietessänsä. Niistä vasta enemmän.

Kuudes Kirja.[14]
Ardatov'issa, Simbirsk'in lääniä, 19 p. helmik. 1857.
Koska tänä päivänä on juuri ummellensa vuosi takaperin siitä kuin tälle
matkalleni Helsingistä läksin, saan nyt antaa toisen kertomuksen
matkoistani ja niillä olleista toimistani.
Annettuani tämän-edellisen elikkä ensimäisen matka-kertomukseni, joka
tapahtui Kosmodemjansk'in kaupungissa Kasan'in lääniä 6 p. elok. mennä
vuonna, askaroitsin syys-kuun viimeisiin päiviin asti tämän kaupungin
tienoossa olevien Mäki-Tscheremissien kielen kanssa, josta ajasta kolme
viikkoa vietin tscheremissiläis-kylissä _Juljal ja Jelasovo_,
jälkimäisessä paikassa suurimmalla kohteliaisuudella autettuna
seurakunnan papilta Krokovskij, joka kauan on tutkinut mainittua kieltä
ja siitä myös kookkaan sana-kirjan käsi-kirjoituksena lähettänyt
Pietarin Tiede-Akateemialle. Kuin tämmöistä sana-kirjaa eli edes
suurempaa sana-luetteloakaan, kuin se mikä Castrén'in kieli-opissa on,
ei löydy koko Tscheremissin kielestä, oli minun pää-tarkoitukseni tältä
puolelta lisätä niitä aineita tämän kielen tuntemiseen, jotka jo ennen
löytyvät niin hyvin mainitun maan-miehemme kuin Wiedemann'in
kieli-opissa, ja onnistuikin tämä aikomukseni niin hyvästi, että minulla
nyt on koossa luotettava tscheremissiläinen sana-luettelo, sisältävä
kolmatta tuhatta sanaa. Kuin se on koottu samoilla perustuksilla kuin
sen-edellinen luetteloni tschuvaschilaisia sanoja, niin antaa se myös
sana-kirjallisessa katsannossa helposti saatavan selityksen siitä, mikä
näissä kielissä on yhteistä (josta jälempänä enemmän). Samalla
aikomuksella tein, Kasan'iin palattuani, edellisessä kertomuksessani
mainitun Mullan avulla samallaisen sana-luettelon sen tienoon
tatarilaisesta kielestä. Vaikka nim. tästä kielestä jo kyllä löytyy
sana-kirjoja, joista venäläisen papin Aleksanteri Trojanskin tekemä,
noin 30 eli 40 vuotta takaperin painettu, lienee täydellisin, ei tätä
työtäni kuitenkaan katsone liika-naiseksi kukaan, joka tietää että
arapialaisella kirjoituksella, jolla Trojanskinkin sana-kirja muun
tatarilaisen kirjallisuuden mukaan on tehty, on mahdotoin ylös-ottaa ja
kertoa kaikkia Turkin kielten omaisuuksia, jommoisista mainitsen vaan
äänikkäiden sointuvaisuuden (vokalharmoni), jonka merkitsemistä tämä
kirjoitus ei voi tehdä ja joka viime aikoihin asti on ollut niin
laimin-lyöty turkkilaisessa kieli-tutkinnossa, että yksin kiitetty
kieli-opin kirjoittaja Kasem Beg'kään ei siitä tiedä paljon mitään, ja
että sitä vasta suomalaisen kielen-tutkinnon tutummaksi tultua on
näissäkin kielissä ruvettu tarkastamaan. Jokainen arvaa hyvin että työt,
joissa tämmöiset kielten pää-lait eivät ole vaariin-otetut, eivät
suuresti kelpaa tarkemmassa kielen-tutkinnossa, jolle kelvollisina
Ural-Altaisten kielten ääniä ei voi muuten kirjoittaa kuin sillä
lisätyllä latinaisella kirjoituksella, jota Castrén ja muut näiden
kielten paraat tutkijat ovat käyttäneet, ja jolla siis minunkin niin
tatarilaiset kuin suomalais-kielisetkin kokoelmani ovat ja tulevat
olemaan kirjoitettuina.[15] -- Paitse tätä oli minulla niinä kolmena
kuu-kautena, jotka Kasan'issa olin, työnä tschuvaschilaisten
kieli-opillisten saalisteni järestäminen, ja Yli-opiston kirjastoa
ahkerasti käyttämällä koin myös lisäillä tietojani esineeseni kuuluvissa
aineissa.
Viimeisenä päivänä mennyttä vuotta, uuden luvun jälkeen, läksin
Kasan'ista matkalle tännepäin, viivyin Buinsk'in kaupungissa, joka
sieltä tullen on ensimäinen tätä lääniä, ja sitten matkalla Buinsk'ista
tänne useammissa tschuvaschilaissa kylissä jonkun ajan, niin että tähän
kaupunkiin tulin vasta viimeisinä päivinä tammi-kuuta. Syy tähän
viipymiseen oli se, että täkäläiset Tschuvaschit, jotka luetaan
_Ala-Tschuvascheiksi_ (jota vastaan isoin osa tätä kansaa Kasan'in
läänissä on _Ylä-Tschuvascheja_, ollen nämä nimitykset otetut Volgan
juoksusta) puhuvat vähän toisen-laisella murteella, kuin se osa tätä
kansaa, jonka tähän asti olin tullut tuntemaan, ja tämä murre-eroitus
oli tällöin tutkintoni aineena. Liiallista olisi kuitenkin siitä tässä
ruveta puhumaan, koska se tulee paikallansa löytymään tekeillä olevassa
tschuvaschilaisessa kieli-opissani. Sen vaan sanon, että sen-kaltainen
lisäys tschuvaschilaiselle tiedolleni oli hyvin hyödyllinen tälle
teokselleni, ja että jälkimäistä en voi ennen täydellisenä pitää
ennenkuin olen myös Samaran ja kukaties ehkä Saratov'ankin lääneissä
löytyvät Tschuvaschit tullut tuntemaan, johon tulevana kesänä
mordvalaisilla matkoillani on hyvä tilaisuus. Tätä nykyä olen
viimeksi-mainitun kielen ja sen _Ersä_-nimisen murteen kanssa toimessa,
ja luulen sentähden tässä kaupungissa ja sen tienoissa tulevani
viipymään vähintäsäkin venäjän pääsiäiseen asti eli ylehensä noin kolmen
kuu-kauden ajan.
Vilahdukselta katsahtaen takasin Tscheremissin kieleen ja kansaan,
täytyy minun ennen kaikkea muistuttaa lukijalle merkillinen seikka, jota
tuskin kukaan useampia suomalaisia kieliä tunteva lienee jäänyt
havaitsematta, nim. se suuri sana-kirjallinen eri-laisuus, joka näissä
kielissä keskenänsä havaitaan. Indo-europalaisesta kielikunnasta ottaen
vertauksia näemme esim. Slavjaanein murteissa niin suuren eroituksen,
että kuin näiden kansojen kirjoittelijat ja oppineet v. 1848 Prag'in
kaupunkiin tulivat kokoon muka oikein veljestymään ja tämän veljeyden
edestymistä tuumittelemaan, eivät he ymmärtäneet toinen toisensa kieltä,
vaan heidän täytyi keskustelu-kieleksi ottaa se kaikille tuttu Saksa.
Vaan tämän ohessa on kuitenkin Adriatin meren rannoilla oleskelevan
Slavjaanin kielellä paljoa enemmän sana-kirjallista yhteyttä Jää-meren
rannoilla elävän Slavjaanin kielen kanssa kuin semmoista löytyy esim.
Volgan ja Laatokan tienoissa, ei niin kaukana toisistansa, elävien
Suomalaisten kielissä. Erittäinkin on Tscheremissin kieli tässä
katsannossa semmoinen seka-sotku, että sen sana-luvusta hyvin kolmannen
osan voipi sanoa tatarilaiseksi, kuudennen osan venäläiseksi ja
ainoastaan puolet olevan suomalaista peri-juurta. Tämmöinen seikka
suomalaisissa kielissä todistaa osiksi näiden kansojen aikaista
eroamista toisistansa, osiksi myös ja enimmiten sitä, ett'ei yksikään
tämän-sukuisista kansoista ole voinut varjella kansallista itseyttänsä,
vaan kaikki ovat joutuneet mikä minkin väkevämpien naapuriensa valtaan
ja niiden kielestä lainanneet sanojakin, niin tarpeellisia kuin
tarpeettomiakin, joten kukin on alku-peräisestä juuresta poikennut
kauemmaksi ja kauemmaksi. Tämä on seikka Tscheremissienkin kanssa, sillä
ennen Venäjän valtaa heidän tienoissansa kuuluivat he Kasan'in
tatarilaiseen valtakuntaan, ja sen edestä yhtä uskollisesti
kamppailtuansa edellistä vastaan kuin Suomalaiset Suomessa Ruotsin
vallan edestä, joutuivat he Tatarilaisten kanssa Venäläisten
alamaisiksi, jona sitten ovat pysyneetkin, ehkä kyllä jokainen meteli ja
rauhattomuus näissä tienoin on heissä aina löytänyt kiivaat
osan-ottajat.
Mitä Tscheremissien historiaan ennen tatarilaisen vallan perustamista
Kasan'iin (13:ssä vuosi-sadassa) tulee, niin on se yhtä surkea eli,
toisin sanoen, yhtä hämärä kuin Suomalaisten ennen Ruotsin valtaa
maassamme. He elivät metsissänsä ilman valtakunnatta ja ilman muutta
hallituksetta kuin mikä isän-valtaa löytyi kussakin perhekunnassa.
Heidän elatus-keinonsa niinkuin muidenkin suomalaisten kansojen näyttää
paraasta päästä olleen karjan-hoito, vaikka maan-viljelykään ei liene
ollut aivan tuntematoin heille. Missä muita tietoja puututaan kansojen
muinaisuudesta, siinä voipi vielä kielen-tutkinto antaa joita-kuita
päätteitä ja osviittoja. Niin nähdään Tscheremissien kielestä, että he
vasta Tatarilaisiin yhdyttyänsä tulivat tuntemaan laveamman
pellon-viljelyksen. Esineille: _lehmä, maito, voi, juusto, hevonen,
koira, jousi, venhe, sukset, reki, lusikka_ on heillä nim. omituiset
nimet kielessänsä. Myös esineille: _ohra, mylly, jauho, sirppi_ löytyvät
alku-peräiset tscheremissiläiset nimensä, joka osoittaa, minkä ikään
sanoimme, että maan-viljely ennen mainittua aikaa ei mahtanut olla aivan
tuntematoin tälle kansalle. Ihmeempi on se, että useammilla metalleilla
niinkuin: _rauta, vaski, tina, kulta, hopea_ tässä kielessä on
alku-peräiset nimensä, joka myös osaltansa osoittanee sitä Suomalaisten
vuoren-kaivannon taitoa, jolta heidän naapurinsa niin Aasiassa kuin
Europassa kiittivät heitä. Mutta sitä vastaan ovat nimitykset lainatut
enimmäksi osaksi Tatarin kielestä semmoisille esineille kuin: _ruis,
kaura, vehnä, papu, herne, omena, lyökki, kurkku_; edellensä esineille:
_aura, rattaat, ruuna, sika, kili, kissa, kirves_, kolme viimeistä
Venäjän kielestä. Esineelle _villa_ on tscheremissiläinen nimi, vaan ei
esineelle _lammas_, jolle nimitys on otettu tatarilaisesta kielestä.
_Hampulla_ on niin ikään oma nimensä, vaan ei _pellavaalla_, jonka se on
saanut viimeksi-mainitusta kielestä. _Saran, palttinan ja kutomisen_
tunsivat nämä heimolaisemme myös itset nimittää. Sitä vastaan
mainitsevat he tatarilaisilla sanoilla _kaupungin, kaupan, rikkaan,
rahan_ (_kopeikka_ nimitetään Tscheremissin kielessä sanalla _ur_, joka
vielä nytkin merkitsee myös _oravaa_), edellensä _paperin, lasin,
kirjoittamisen_. Ja Venäjän kielestä ovat he ottaneet semmoiset sanat
kuin: _talrikki, malja, pöytä, aitta, kauppa-puoti_, ja edellensä:
_vieras-mies, vala, oikeus, tuomari, lahja, luusiminen, petturi, varas_.
Ymmärtävä lukija arvaa hyvin, minkätähden nämä sanat olen tässä
luetellut ja niiden peri-juuren Tscheremissin kielessä maininnut;
semmoiset sanat osoittavat usein paremmin kuin mikään muu, mistä ja
minkälaisen sivistyksen yksi kansa on lainannut toiseltansa. Ja jos
meidän Suomenkin kieli olisi tarkoin tutkia, niin miks'emme mekin
joutuisi samaan tilaan kuin se, jossa Tscheremissit ovat, s.o. näkisimme
kaikki semmoiset sanat, jotka nimittelevät maan-viljelyksen ja yleisesti
sivistyneemmän elämän kaluja ja aineita, kieleemme saaduiksi
naapureiltamme, niinkuin lukija jo havaitsee tässä luetelluista Suomen
kielen sanoista, jos tahtoo niiden peri-juurta tarkemmin tutkia. -- Vaan
jääköön tämä asia ja Tscheremissitkin tällä kertaa tähän.
Jos nyt käännymme takaisin entisiin tuttaviimme Tschuvaschiin ja
muistamme, että jo edellisessä kertomuksessani koin heidän nykyisestä
elostansa ja olostansa antaa jonkun-laisen kuvauksen, niin olisi tässä
nyt vähän puhuttava heidän muinaisuudestansakin. Vaan se on vielä
hämärämpi kuin Tscheremissien. Jälkimäiset tuntee jo Nestor, vaan vaikka
hänen kansa-luettelossansa löytyy kaukaisempiakin kansoja kuin
Tschuvaschit, esim. Jäämit (Hämäläiset) ja Permiläiset (joilla hän
varmaan merkitsee nykyistä Syrjääniä), ei hän ole tuntenut kysymyksessä
olevaa kansaa, ja nykyisellä nimellänsä mainitaan sitä ensi kerran vasta
v. 1551, kuin Venäläiset kävivät valloittamaan Kasan'ia. Kysymys on nyt
se: millä nimellä kulkivat Tschuvaschit Nestor'in aikaan, sillä varmaan
löytyivät he jo silloinkin maa-ilmassa? Tämän kysymyksen kanssa
liitäksen yhteen toinen vielä painavampi kysymys: _Ketä olivat
Bolgarit?_ Yhdeksännestä eli vähintäsäkin 10:nestä vuosi-sadasta alkaen
tiedetään nim. Volgan keski-kohdilla löytyneen Bolgar-nimisen
valtakunnan ja kaupungin, joka oli kauas sekä itään että länteen päin
kuuluisa kauppansa, rikkautensa ja sivistyksensä tähden, ja jota
sen-aikuiset kirjoittajat, olletikin Arapialaiset, useasti muistelevat.
Tämä kaupunki, joka Mongolilaisten se valloitettua v. 1236 alkoi hävitä
ja hävisi niin lopen että siitä nyt ei ole jälellä muuta kuin
jäännöksiä, ei kaukana Volgan vasemasta rannasta, nykyisessä Spask'in
piirikunnassa Kasan'in lääniä, -- ketä olivat sen ja siihen kuuluvan
vallan asukkaat? Tätä kysymystä on moni kirjoittaja kokenut vastata ja
merkillistä on se menetys, jolla Venäläisten kansallinen ylpeys, ei
tyytyvä siihen, mitä heillä oikeutta myöten on, vaan pyytäen joka
haaralta anastaa vierastakin maata ja kunniaa, koetti todellisia
tapauksia ja historiallisia asioita vääristellen tehdä Volgan Bolgareja
yksiksi kuin Tonavan Bulgarit, jotka muka olivat Slavjaania. Tämä
todistamatoin miete on nyt vähitellen hylätty ja totuudelle annettu sen
verran kunniaa, että tunnustetaan Slavjaaneilla ei olleen mitään muuta
yhteyttä Volgan Bolgarein kanssa kuin se, että heidän kanssansa kävivät
milloin kauppaa milloin sotaa. Ja Bolgar'in jäännöksistä löydetyt rahat
ja hauta-kirjoitukset todistavat paremmin kuin mikään muu, että sen
asujat olivat Mahometin uskoa ja kansaltansa ei muita kuin _Tataria_.
Mutta tässä tatarilaisessa valtakunnassa olivat alamaiset monen-laista
peri-juurta; niin kuuluivat siihen Mordviinit eli vähintänsäkin osa
heistä; niin oli varmaan joku osa Votjakkeja sen alamaisuudessa samoin
kuin sen valta ei liene tuntematoin ja tuntumatoin ollut
Tscheremisseillenkään. Enimmän tietävät kuitenkin sen-aikuiset
kirjoittajat puhua _Burtassein_ tähän valtakuntaan kuuluvasta kansasta.
Heitä myöten asui tämä kansa pitkin Volgaa, sen oikealla puolella, noin
20 päivän-matkan pituudelta, Ehazarein maan ja Bolgar'in välillä s.o.
nykyisissä Saratov'an ja Simbirsk'in lääneissä, ja sanovat he kädestä
pitäen Burtasseilla olleen oman kielensä, eroava niin Ehazarein kuin
Bolgareinkin kielestä. Ja tässäpä kansassa ovatkin nykyisten
Tschuvaschien esi-isät etsittävät; sillä vaikka Tschuvascheja nyt ei
enää löydy siinä maassa, jossa Burtassit elivät muuta kuin sen
pohjais-osassa, niin on kuitenkin koko entisten Burtassien ala täynnä
tschuvaschilaisia paikan-nimiä, ja ompa tällä alalla vielä sinne tänne
säilynyt tschuvaschilaisia kyliäkin muiden asujanten sekaan, jotka
seikat epäilemättä todistavat tämän kansan niillä seuduin ennen eläneen.
Mongolilaisten päälle-ryykäyksen ja heidän kauttansa syntyneiden
myllyjen voipi luulla luonnollisesti Tschuvaschit pakoittaneen
siirtymään pohjemmaksi ja heidän näin joutuneen nykyisiin
olo-paikkoinsa. Tälle päätteelle, jota on Kasanilaisen rohvessorin W.
Sbojev-vainajan (kirjassansa: Исследавания oб инoрoдцах Кaэaнскoй
губeрнии, jota hän ei kerinnyt kirjoittaa kuin ensimäisen vihkon
nimellä: Zametki o tshuvaschah, painettu ensin Kasan'in läänin-sanomissa
ja sitten v. 1856 erittäin), luettelee hän useampia todistuksia, joista
vaan mainitsemme, paitse mitä jo paikannimistä Burtassein entisessä
maassa virkoimme, sen seikan, että jos Tschuvascheja ja Burtasseja ei
pidetä yhtenä kansana, niin kysytään: mihin katosivat siis Burtassit
niin peri-häviöön ett'ei heistä ole rahtuakaan jälelle jäänyt, ja mistä
ilmestyivät sitä vastaan Tschuvaschit yht'äkkiä ja ikäskuin pilvistä?
Tässä tulee tunnustaani, että tämän-edellistä kertomusta kirjoittaessani
minulla, niinkuin siitä näkyy, oli halu Castrén'in mukaan päättää
Tschuvascheja tataristuneiksi Tscheremisseiksi, johon päätteesen jouduin
katsoessani näiden kahden kansan suurta yhtäläisyyttä tavoissa,
elannossa, ulko-näössä ja, mikä painavampi on, kielissä. Edellinen
yhtäläisyys voipi kuitenkin olla pitkällisen keskeyden ja kauallisen