Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858 - 04

Volgan syrjä-jokien kanssa yhteydessä. Tämä kanava valmistui v. 1808.
Syvärin suusta taas kulkee Syvärin kanava pitkin Laatokkaa Säs'in
suuhun, joka kanava tuli valmiiksi v. 1810. Edellä mainittu
Tihvinan-kanava on myös yhteydessä Viena-joen (Dvinan) kanssa, ja sen
kautta Itämeri Vienanmeren (Valkean meren) kanssa. Näin selitettyäni
lyhykäisesti kaikki ne meriyhteydet, jotka Laatokan kanavaa myöten
saattavat tavaransa meren rantaan, en enää luulekaan ihmetteleväsi sitä
mahdotointa liikettä, joka tällä kanavalla on. Enin sitä myöten kulkeva
tavara on eloa, hedelmiä, nahkoja, pellavasta, liinaa, puu-tavaroita,
halkoja ja kiviä, ja juuri näiden tavaroiden tähden, jotka useasti
lastataan avonaisiin partioihin ilman erinäisittä laita-peitteittä, on
myös kielletty kanavalla höyry-aluksia käyttämästä, koska niistä
nousevat kipunat voisivat tämmöisten alusten kalliit lastit valkean
vaaraan saattaa. Tämä tulen kielto on niin kova, että treschkotissakaan
ei kannella saa tupakkaa eikä edes sikariakaan polttaa, ja meidän
matkatessa oli päällikkö, joka tämmöisistä rikoksista on
vastuun-alainen, saada sakkoa 25 rupl. hop. siitä, että eräästä
katsastus-paikasta oli nähty miehen treschkotin kannella savuja
vetelevän. Päällikkömme koki kumarrellen ja nöyrällä puheella lemmitellä
sen ala-upsierin vihaa, joka häntä tästä nuhteli, ja onnellisesti ohitse
päästyä tyhjensi hän kirouksilla ja sadatuksilla, joista Venäjän kieli
on niin sanomattoman rikas, kymmenin ja sadoinkin kerroin hätänsä sen
musikka-rukan päälle, joka syy-pääksi löydettiin.
Näitä ja muita asioita oli treschkotissa hyvää aikaa katsastaa ja
miettiä. Matka-kumppalistani kävi aika vielä ikävämmäksi kuin minusta,
ja hän oli jo lakkaristansa näyttänyt minulle korttiakin, joilla muka
aikaa lyhentää. Vaan tähän huvitukseen en viihtinyt puuttua, ja pian
saikin kortti-kumppalin eräästä Saksalaisesta, joka eli missä kussa
Volhovan tienoissa ja jolla oli toimena halkojen ostaminen ympäristöltä
ja niiden Pietariin kulettaminen, josta etuja kehui sangen suuriksi. Hän
oli vielä nuori mies ja vasta 6 vuotta sitten Lihvinmaalta tänne tullut,
vaan oli jo niin tottunut maahan ja sen tapoihin, että käytöksessänsä
oli milt'ei venäläisempi kuin Venäläiset itset. Laatokan kaupunkiin
tultuamme oli minulla ensi työnä kuulustaa, tokko Lotina-Pellolle
lähteviä aluksia eli venheitä oli kaupungin rannassa. Tämmöinen
löytyikin pian, pienoinen kolmilaita venhe, keski-kohdalta katettu
molemmin päin avonaisella katoksella. Vaan kuin omistaja tahtoi minulta
tästä matkasta neljää hopearuplaa, kuin edellensä ilma oli sateinen,
tuulinen ja kylmä, niin päätin suostua entisen matka-kumppalini tarjoon
ja hänen kanssansa maata myöten lähteä, varsinkin koska maamatka paitse
muitta eduitta tuli huokeammaksi kuin venehin meneminen. Kumppalini
hankki matkallemme niin kutsutun tarantas'in ja piankin olisimme tästä
hyvästä paikasta olleet valmiit lähtemään, ell'ei Saksalainen, joka
kortti-huvituksesta ei vielä ollut kylläänsä saanut, olisi kiusannut
kumppaliani tälle siihen asti ei hyvää onnetarta vielä uudellensa
koettelemaan. Jo treschkotissa oli nim. toinen heistä ikäskuin leikin
vuoksi "pannut lautaan" kymmen-kopeikaisen, joka pian oli ruplaisiksikin
kasvanut. Heidän pelinsä ei ollut viisaampi sitä, jota meillä siaksi
kutsutaan, vaan sen lopetettua viimeinkin myöhään illalla, luopui
Saksalainen isommasta raha-summasta kuin koko minun matka-kassani oli,
eikä hyvällä mielellä meiltä jää-hyväisiä ottanut. Hänestä erottuamme
läksimme yötä myöten matkalle. Itsestä Laatokan kaupungista, joka elää
paraastansa läpi-kulkevien parkkojen kostitsemisesta, en voi muuta sanoa
kuin että sen kiveämättömät kadut sateisina aikoina ovat kurjat kulkea,
ja että kellä pitkä-vartiset voide-nahka-saappaat on, se pääsee
Laatokankin kaduilla ilman jalkojansa märäksi saamatta eteenpäin. Muuten
on Laatokka hyvin vanha kaupunki, sillä jo Venäjän valtakunnan perustaja
Rurik asettui ensin tähän paikkaan ja rakensi sen. Silloin oli se
kuitenkin paria kymmentä virstaa poikempana merestä, jolla paikalla,
nykyisen Uspenskojen kirkon seudussa, vieläkin sanotaan löytyvän
jäännöksiä. Nykyisen eli uuden Laatokan asetti Pietari Ensimäinen tähän
Volhovan suuhun. Tämä joki, jonka yli meidät saatettiin nuoraa myöten
vedettävällä lautalla, on leveä kuin järvi ja yön hämärässä näyttivät
sen rannat kauniilta. Volhovan itä-puolella on maa matalaa, tasaista,
enimmäksi osaksi metsätöintä aina Syvärin suurelle syrjä-joelle
Ojat'ille asti, jossa se ylenee vähän ja kasvaa männykköä.
_Ladeinoje-Polessa_, karjalaksi _Latina- eli Lotina-Pellolla_, joka on
pieni piirikunnan kaupunki (ujesdnij gorod) Syvärin varrella, oli
aikomukseni ruveta muutamiksi viikoiksi asumaan, osittain erästä alettua
työtä päättääkseni, osittain myös paremmin Venäjätä oppiakseni. Vaan
tässä rähjässä ei voinut kunnon korttieria löytää, jonkatähden en kauan
arvellutkaan, vaan päätin heti pitentää matkani aina tänne
Petrosavodsk'iin, karjalaksi Savodoille, asti. Täältä kuvernöörin
olo-paikasta toivoin muassani vietävien avustus-kirjojen kautta voivani
läänin-hallitukselta saada jonkunlaisen käskyn maalla oleville
ala-virkamiehille auttaa minua matkallani, ja ilman sittä tiesin
pohjais-Tschuudein eli Vepsäläisten pohjaisimman ryhmän, jonka
ensimäiseksi työ-paikakseni olin katsonut, olevan vaan 60 virstaa
etelään päin tästä kaupungista. Matkastanikaan en kauan epäillyt
lähteäkö Syväriä myöten sen suuhun asti Oniegan rannassa ja siitä maisin
Petrosavodsk'iin, eli Aunuksen kaupungin ja maan kautta maata myöten,
siliä Aunuksessa toivoin tapaavani täällä eläviä luteerin-uskoista
Suomesta tulleita Suomalaisia, joiden tilan tiedustamista katsoin
velvollisuudekseni, ja toiseksi tahdoin myös vähän kuunnella Aunuksen
Karjalaisten kieltä, vaikka sen tutkiminen nyt ei juuri tarkoituksenani
ollut.
Erottuani hyvästä matka-kumppalistani, joka läksi edellensä Vytegraan
päin, alkoi stantsan (postipaikan, kestikievarin) isäntä tarjota minulle
hevoisia ilman podoroschnatta eli tie-kirjatta, ja tingittyäni
kyyti-rahan kolmatta osaa huokeammaksi ensi vaadintoa päätinkin häneltä
hevoiset ottaa, joista tosin tulin maksamaan vähän enemmän kuin jos
podoroschna olisi ollut, vaan joten pääsin vaivasta ruveta sitä ja sen
antaja-virkamiestä kaupungilta etsimään. Juuri poies lähteissäni tuli
nuori mies hyvän-laisessa asussa sisä-huoneesta hoippuen ulos,
ja pyysi minulta anteeksi, että tultuamme stantsaan ja nimiämme
ylös-kirjoitettaessa häneen oli noussut se syntinen ja pakanallinen
ajatus, että minä, jonka nimi hänestä oli niin oudolta kuulunut, olisin
anglitschanin (engelsmanni)! Tätä ajatusta ja sen kanssa seuraavata
pelkoa oli hän jo kokenut lievitellä parilla kolmella viina-ryypylläkin,
vaan kuinka suuri oli hänen ilonsa, kuin oli kuullut Venäjän kieltä
puhuvani, ja kuinka suuri eikö hänen katumuksensa ollut,
oikea-uskoisesta eli toki oman tsaarin alamaisesta miehestä niin
hirmuista ajatelleensa! Pian tuli hän kumminkin tuntemaan että tosin
olin jälkimäinen, josko oikeauskoisuuden onnestakin täytyi ollani
ulkona, mutta hänen hyvätahtoisuutensa ei siitä vähennyt; hän oli muka
itsekin käynyt vieraassa maassa, nim. Libaussa, jossa oli ollut isänsä
(Pietarin kauppa-miehen) ulkomaalta tulevia tavaroita vastaan-ottamassa,
ja jossa häntä sinä yhtenä yön-seutuna, jonka siellä oli viettänyt,
hirmuinen ikävä oli vaivannut, kuin ei muuta ollut maan kielellä osannut
lausua kuin: _ihh weiss nit_. Sekä ikävätäni haihduttaakseen että
loukkaustansa hyväksi tehdäkseen tahtoi hän nyt kostitsemisen pyhää
velvollisuutta minua kohtaan täyttää, ja leppyjäis-kannut voin itse
valita joko viinana eli rommina. Loukkauksen, kuin se ajatusta ulommaksi
ei ollut tullut, voin hänelle kernaasti anteeksi antaa, mutta
leppyjäis-kannuille en ruvennut jäämään, vaan otin uudelta ystävältäni
kiireimmän mukaan jää-hyväiset ja läksin pois.
Syvärin joki on Lotina-Pellon kohdalla, jossa Aunukseen päin menevä
saatetaan lautalla yli, kapeampi kuin sen väkevä syrjä-joki Ojat, jonka
poikki olimme muutamia kymmeniä virstoja ennen Lotina-Pellolle tultua
kulkeneet. Tien varrella Aunukseen päin ei Syvärin pohjais-puolella ole
kuin yksi kylä Venäläisiä. Jo toinen kylä, Mägrä nimeltä, noin 40
virstaa joelta, on Karjalaista, jotka kieltänsä kutsuvat _Aunuksen eli
Livvin_ kieleksi, ja joiden ala täältä saaden ulottuu pohjaan päin aina
lähelle Vienan merta ja Lapin rajoille, ja lähelle Oniegan merta itää
kohti. Paitse kielessä, näössä ja tavoissa eroavat karjalaiset
käytöksessänsäkin Venäläisistä naapuristansa ja uskolaisistansa.
Karjalainen ei kumartele eikä livertele niinkuin Venäläinen, ja
kaluistansa voipi matkalainen olla täällä yhtä huoletoinna kuin
Suomessakin. Jutellakseni Mägrän stantsan vanhan isännän kanssa jäinkin
tähän yöksi ja Lotina-Pellolta oleva kyyti-mieheni sopi hänen
kerallansa, että tämä seuraavana aamuna saattaisi minut loppu-matkan (10
virstaa) Aunukseen, johon asti edellisen oli minua kyydittävä. Näiden
Karjalaisten kieli on jo hyvin venäläistynyttä, joka ei ihme lienekään.
Ukko jutteli ennen "pajatetunkin" (lauletun) Livviksi, vaan nykyisen
rahvaan sanoi hän vaan laulavan venäjänkielisiä "pajuja" (lauluja).
Entiseen aikaan oli Syvärin pohjais-varsi ollut kokonansa Karjalaisten
vallassa, vaan Pietari Ensimäinen, joka Savodojen laitoksia
rakentaessansa useasti matkasi sinne ja kerran ratsain kulkiessansa
Lotina-Pellolta suoraan Savodoille oli lähellä Syväriä tavannut kylän,
jossa häntä ei oltu "ellennetty" (ymmärretty), oli antanut käskyn, että
kaikkein Karjalaisten piti Venäjän kieltä oppia, jota käskyä ei
kuitenkaan jaksettu täyttää muualla kuin Syväriä lähinnä olevissa
kylissä ja näin olisivat näiden asujat karjalaisista Venäläisiksi
muuttuneet, näin venäläisyyttä muuhunkin Karjalaan enemmän tullut. On
näiden eteläisten Karjalaisten kielessä toistakin vierasta ainetta, nim.
tschuudilaista eli vepsäläistä, varsinkin idempänä, Pyhäjärven
pogostalta alkain aina Savodoille asti. Tämän seurakunnan tienoissa
kulkee se Suomen maan-selästä tuleva mäki-harjanne, joka katoo Syvärin
ja Oniegan seuduissa, ja saattoi entiseen aikaan olla Vepsäläisten ja
Karjalaisten rajana, sillä heti sen itä-puolella tapaat kielessä sen
muutoksen, että esim. d, jota Karjalan kielestä ei löydy, kuuluu hyvin
puhtaasti ja selvästi (_meiden, teiden, andan, kandon_), ja että rahvas
kutsuu kieltänsä _Lyydin_ kieleksi ja itsiänsä Lyydiköiksi, jolla
nimellä minuakin kunnioitettiin. Puhtaita Tschuudeja (Vepsäläisiä)
näiden tienoitten asujat eivät kuitenkaan ole, vaikka vepsäläinen aine
heidän karjalaistuneessa kielessänsä on epäilemätöin ja heti tuntuva.
Vepsäläisiä, joita täkäläinen rahvas toden mukaan tietää eläväksi
etelään päin Savodoilta, kutsutaan täällä _Schoksalaisiksi_, ja kartalle
katsoessani löysinkin näiden mainitussa ryhmässä _Schoksa_-nimisen
kirkkokunnan ja saman nimen olen eräällä pienellä, Syväriin juoksevalla
joella läänin etelä-osassa nimenä tavannut. _Vepsäläis_-nimeä ei
tuntenut kukaan, eli sanottiin Vepsäläisiksi pohjempana eläviä
Karjalaisia. Vasta, paremmat tiedot asiasta saatuani, tahdon sen
sinullenkin tarkemmin selittää. -- Mainitulta Mägrän ukolta sain myös
tietää, että täkäläisten "Suomalaisten" (luteerin-uskoisten) ylevin mies
Jörän Turunen, josta Pietarissa jo olin kuullut, varmaan oli huomenna
tavattava Aunuksen kaupungista.
Täällä on mm. torikaupan laita aivan toisin puolin kuin meillä. Täällä
kulkee talon-poika kaupunkiin ei myömään vaan ostamaan, sillä viikon
tarpeet lihassa, voissa, kalassa, "kartohvelissa" ja muissakin aineissa
haetaan aina pyhänä Aunuksen "rinkalta" (torilta). Myös keräytyy rahvas
tänne huvituksen vuoksi ympäristön metsä-kylistä, ja illalla lopettaa
jokainen juhlansa niin, että juopi maan-tien varrella olevissa
kapakoissa päänsä täyteen koko viikon edestä. Tämä elämän-laatu on
luteerilaisillakin tavaksi tullut, ja sentähden voi niitä, niinkuin
sanottu on, huomenna joukolla tavata Aunuksessa. -- Aamulla varahin
läksimme siis isännän kanssa liikkeelle, vaan tietämättäni löysin
"telegalla" kaksi matka-kumppalia, joista ei minulle oltu mitään
virketty. Toinen, joka istuihen rinnalleni, oli viinan-myöntioikeuden
vuokranneella puukhollarina ja palasi nyt Lotina-Pellon tiellä olevien
kapakkojen viikko-tuloja keräämästä Aunukseen, ja toinen taas, ukon
viereen ajajan-istuimelle ruvennut, oli hänen apulaisensa. Koska
heidänkin kauttansa voin jotakin tietoa saada maan elosta ja olosta,
niin annoin heidän olla paikoillansa, ja viina-puukhollari oli niin hyvä
ja pyysi minua korttieriin luoksensa. Myös oli hänen ilta-puoleen
mentävä Savodojen tietä myöten 45 virstaa yhdenlaiselle asialle kuin
nykyinenkin matkansa oli ja tarjoutui minulle edellensäkin
matka-toveriksi ja kyydin-osamieheksi, luvaten Aunuksessa hevoiset
hankkia ja vakuuttaen koko Savodojen tiellä podoroschnaa ei tarvittavan,
josta raha vaan menisi turhaan ja jota nyt pyhä-päivänä ei saisikaan
ennenkuin jos ilta-puoleen, pyhän ohitse mentyä. Näitä viimeisiä
lauseita en uskonut tosiksi, sillä nähtävästi tahtoi hän vaan minusta
saada kyydin-puolentajaa itsellensä, jonka tähden en matkastakaan voinut
mitään varmaa sanoa. Kaupunkiin tultua, jonka, muista pitkin
Ylösen-jokea (ven. Olonka) olevista kylistä, eroitti vaan eräistä
maalatuista taloista ja niin-kutsutusta gostinnoj-dvor'ista
(kauppa-kartanosta), alkoi rahvasta kokoutua torille, jonne minäkin
läksin heidän elamoitsemistansa katsomaan, edellä mainittua Turuista
kuulustelemaan ja häneltä täällä elävien maan-miesteni tilaa
tiedustelemaan. Näistä sain piankin yhden käsiini ja sen avulla löytyi
Turunenkin. Hän niinkuin muutkin täällä elävät Suomalaiset ovat tänne
tulleet nälkää pakoon köyhemmästä kotimaasta ja oleksivat kasakoina eli
päiväläisinä täkäläisten talonpoikien työssä, joten työntekijä mies
voipi kesässä ansaita noin 25-40 hopearuplan paikoille. Useammat näistä
maan-miehistämme ovat kotoisin Karjalasta (Ilomantsin, Pielisen,
Nurmeksen ja Liperin pitäjistä); Savolaisia ei täällä taida olla kuin
juuri joku nimeksi. Enimmät heitä elävät Aunuksen piirikunnassa, vähempi
osa Syvärin joella alusten ja lauttojen kulettajina, ja vähin muissa
osissa tätä lääniä. Harvalla on oma mökkinsä, sillä ansiot menevät
kädestä suuhun, vaan leivässä kertoivat hyvin pysyvänsä. Sitä vastaan on
hengellisestä ravinnosta suuri puutos. Ennen oli Novgorod'ista käsin
Saksalainen luteerin pappi kerran kesässä käynyt Aunuksessa, lapset
ristinyt, parikunnat vihkinyt ja haudat siunannut. Vaan kuin tämä pappi
ei ollut sanaakaan Suomen kieltä eikä edes Venäjätäkään osannut, niin
arvaa jokainen, kuinka vähän hänestä oli apua ja lohdutusta heidän
hengelliselle tilallensa. Niin joku aika takaperin määrättiin
Suomessa erityinen pappi niitä luteerilaisia varten, joita elää
venäjän-uskoisissa seurakunnissa pitkin rajaa, ja tämä (tätä nykyä
vara-kirkkoherra David Sirelius, jonka olo-paikka taitaa olla
Pitkärannan ruukki) on hyvä-tahtoisuudesta ruvennut kerran vuodessa
käymään Aunuksenkin luteerilaisille saarnaamassa. Vaan vielä näinkin on
näiden poloisten hengellinen tila surkea, sillä kuinka paljo voipi 7 eli
8 sataa henkeä, joka määrä luteerilaisia Suomalaisia täällä kaikkiansa
on, nauttia yhtä ainoaa opettajaa parissa eli kolmessa päivässä
vuodessa? Ja näin ei ihme olekaan, että joku jo kreikankin uskoon on
mennyt, sillä Karjalaiset pilkkaavat luteerilaisten uskoa ja
"mainittelevat (viekoittelevat) heitä niinkuin kehno (piru) sielua,"
joten eräs vaimo lausui, isäinsä uskosta luopumaan. Olletikin kuuluvat
täällä syntyneet lapset, jotka parempaa eivät ole nähneet, olevan
taipuisat Venäjän uskoon, sillä lapsia, jotka jalalle päästyänsä
lähetetään joko kerjäten eli muuten henkeänsä elättelemään, ei
vanhemmilla ole suurta tilaisuutta opettaa eikä hoitaa. Tässä asiassa on
nimitetty Turunen kuitenkin paljon hyvää vaikuttanut. Hän on nim.
useampia kymmeniä vuosia takaperin ruvennut vähäistä maksua vastaan
lapsia joutoajoillansa opettamaan, ja monen täkäläisen Suomalaisen onkin
luku-taidostansa häntä kiitettävä. Vaivastansa ei Turunen, paitse sitä
hyvin vähäistä minkä lasten vanhemmat ovat voineet häntä korvata, ole
saanut muuta kuin kerran 85 ruplaa hop., joka raha hänellä annettiin
Suomen ministeriltä Pietarissa enemmin sen vuoksi, että hän toimittaa
lukkarinkin virkaa jumalanpalvelua pidettäessä. Turunen on pieni,
terävä-näköinen ukko, lasten opetukseen kuitenkin jo liian vanha ja
kukaties vähän ryyppyynkin menevä. -- Lasten opettaminen ja jumalisuuden
harjoittaminen on vaikea senkin puolelta, että kirjoja on vähä ja niiden
saanto milt'ei mahdotoin. Minulla oli muassani heille muutamia
testamentteja, ja sanoilla ei voi kertoa sitä iloa ja onnea, joka niille
hyville lukijoille tuli, joille Turunen nämä jakoi. Siunaukset minulle
ja niiden lahjoittajalle, eräälle Amerikkalaiselle kauppa-miehelle
Pietarissa, olivat loppumattomat, ja muuan näistä onnellisista, nuori
täällä syntynyt vaimo, työnsi minulle väkisen vasta-lahjaksi
puoltatoista syltä pitkän puna-kirjoilla päitetyn pyhke-liinan,
tavalliset Karjalassa, jonka viimein otinkin vastaan sen hyvän sydämen
tähden, jolla se annettin. Jos maamme kirjan-kustantajat tahtoisivat
näiden vieraassa maassa elävien köyhien maan-miestemme valoksi
kustantamistansa kirjoista lahjoittaa joita kuita kappaleita, niin
luulisin heidän harvoin siunauksesta niin rikkaan työn sekä heille
itsillensä että kanssa-ihmisillensä tehneen kuin tämä olisi.
Lahjoitettavat kirjat saisivat olla mitä lajia tahansa, vaan
arvattavasti olisivat kelvolliset hengelliset kirjat saajille
rakkaimmat. Lähettää tämmöisiä lahjoja voisi edellä mainitulle
vara-kirkkoherra Sireliukselle Sortavalan kautta, jonka mielellänsäkin
luulen vaivaksensa ottavan niiden jakamisen Aunuksessa. Toinen anomus,
jonka heidän puolestansa kannan Suomen maalle, vaan jonka täyttämystä en
uskalla toivoa, olisi se, että heitä Esivallan puolesta autettaisiin
jonkunlaisen rukoushuoneen joko rakentamiseen eli edes hyyräämiseen.[4]
Jumalan-palvelua on tähän asti pidetty jossakussa kerraksensa hyyrätyssä
isommassa huoneessa Aunuksen kaupungissa. Hyyriä on useasti pitänyt
maksaa kymmenin ja kaksintoista hopearuplin, ja koko rahvas-joukko ei
ole kuitenkaan mahtunut sisään Jumalan sanaa kuulemaan. Ei taitaisi
liika olla, jos maamme yhteisistä varoisia joku 3 eli 5 sataa ruplaa
tähän tarpeesen käytettäisiin, koska nämä Aunuksen luteerilaiset
kumminkin ovat maamme lapsia ja alamaisia ja vuotisen veronkin (4
hopearuplan paikoille) passi-rahana maksavat Suomen hallitukseen. Jos
varsinainen herran-huone kerran tulisi hankituksi, olisi papin saaminen
helppo asia, sillä yhden opettajan sanoivat itsetkin ilman muiden avutta
voivansa hyvästi palkita, ja nuorille, vaikutusta isooville pappiloille
olisi täällä mitä soveljain työ-paikka. Lähetyksen asiaan pakanoiden
kääntämiseksi vieraissa valloissa annetaan meilläkin lahjoja, joka tosin
on kiitettävä teko; täällä olisi lähetyksen keto oman maan rajalla,
omien maa-miesten seassa, jotka tosin eivät ole pakanoita. Eivätkö
jumaliset hyvän-tekijät ja hyvän-teon seurat tahtoisi näitä kurjia
maan-miehiämme auttaa rukous-huoneen tekoon? He ovat vielä yksiä
Suomalaisia kuin kaikki muutkin koti-maan helmassa istuvat,
onnellisemmat maa-miehet. Katovuodet ja tämän koto-maan kova luonto ovat
heidät tänne ajaneet, ja vaikka leivän tosin ovat täällä löytäneet, niin
riippuvat heidänkin kantelensa paju-puilla, he istuvat hengellisessä
surussa ja pimeydessä, ja useampi toivoo koto-maan rakkaassa povessa
edes viimeisen lepo-kammion saavansa.
Turusen ja muiden Suomalaisten kanssa hyvän osan päivää
vietettyäni, läksin viimeinkin korttieristani uudellensa kaupungille,
tiedustamaan kuinka podoroschnan saamisen laita oli; sillä ilman
semmoisetta taika-kalutta ottavat kyyditsevät tavallisesti kaksin
ja kolmin-kertaisenkin maksun kuletuksesta, jossa asiassa
viina-puukhollarini kiitosta Savodojen tiestä en uskonut todeksi.
Tultuani siihen virka-paikkaan, josta tie-kirja oli lunastettava, oli
virka-mies jo kerinnyt mennä kotiinsa, ja tänne mentyäni ei hän sanonut
pyhä-päivänä voivansa sitä antaa; joka oli hänellä vaan tyhjä,
luusimisen tilaa aukaiseva, estelmys, sillä lakia myöten pitää tie-kirja
antaa yölläkin. Luusimaan häntä en ruvennut, sen siaan otin taskustani
kreivi Armfelt'in minulle annetun avustus-kirjan, jossa hän vaatii
virka-miehiä ja -kuntia minua edespäin auttamaan, ja tämän kirjan
luettuansa olikin virka-mies heti valmis lähtemään virka-huoneesensa,
mutta neuvoi minun sitä ennen menemään poliisi-mestarin tyköön ja siltä
kirjallisen luvan tie-kirjan antamiseen hankkimaan. Poliisi-mestari,
vanha hyvän-tahtoinen ukko, pani kohta suoritettuani karttarahan
"piisarinsa" tätä kirjaa kirjoittamaan, ja sitä odottaessani oli hän
hyvä ja tarjosi tupakkaakin, kuitenkin vasta sen jälkeen kuin hänen
läsnä olevalle rouvallensa surkeasti murretulla kielellä olin saanut
selittäneeksi, kuinka julman paksut ja missä hirmuisessa ase-voimassa
Veaporin muurit olivat, ja että Dundas varmaan oli sarvensa taittava,
jos niitä kävi puskemaan. Viina-puukhollari ei ollut uskoa silmiänsä,
kuin näki tie-kirjan kädessäni; hän oli tingannut ja tuottanut hevoiset
meille valmiiksi. Vaan nyt olin minä matkan isäntänä ja huokeammasta
saataville posti-hevoisille otin hänen vaan sillä väli-puheella, että
yksinänsä suoritti kolmannen hevoisen makson; sillä parilla, tavallinen
hevoisten määrä yhdelle ja kahdelle matkustavaiselle, ei keväisen ja
syksyisen tie-rikon aikaan saa kulkea kuin yksi henki, ja kokonansa
kieltää häneltä tätä etua en tahtonut, koska olin hänen luonansa päivän
asunut.
Tästä kulki matkani vähillä katkelmilla yhtä suoraa 15 peninkulmaa aina
tänne Savodoille asti. Keskojärven ja Pyhäjärven posti-paikkojen välillä
tuli melkein keskikohdalla minulle matkustava herras-mies vastaani.
Kyyti-pojat rupesivat kuletettavien vaihtoa tuumaamaan, ja kuin minä
_karjalaksi_ vastasin poikani kysymystä, tokko tämmöinen vaihto sai
tapahtua, niin äkkäsi vastaan-tulija matkustaja Suomesta olevani, ja
rupesi selvintä ruotsia puhumaan. Se oli maa-mittauksen päällikkö tässä
läänissä, hovi-neuvos L., josta minulle hänen kotiin palattuansa on
paljon hyvää ja apua itsekussakin kohdassa ollut.
Vaan tätä enemmän en tällä kertaa uskalla kärsivällisyyttäsi
väärin-käyttää ja lopetan jo vähäisten matka-seikkojeni kertomisen.
Luonnosta Aunuksen ja tämän kaupungin välillä sanon vaan sen, että se on
melkein yhdellaista hieta-kangasta ja suokkoa kuin Suojärven seutu
Suomessa. Edellä mainitsemani harjun tienoossa luulet jo Suomessa
olevasikin, sillä sen tienoon mäet, lammit, kasket ja aidat, joita
kaikkia Venäjällä ei näe missään, tekevät tämän yhtälöisyyden hyvin
pettäväksi. Vaan pian muistuttavat kärrien hirmuiset täräykset yhtä osaa
ruumistasi ja sen kautta koko olentoasikin, että tälle tielle ei ole
suomalainen nimis-mies silmää luonut, ja aina itää kohti rientävä
matkasi sanoo, että Suomen päivässä et vielä kaualle aikaa saa itseäsi
lämmitellä.

Toinen Kirja.
Vosneseniessä 10 p. elok. 1855.
Armas Ystävä! Nimeä _Vosnesenie_, vaikka se tässä maassa on hyvin tuttu
lavealta ympärinsä, et varmaan ole koskaan kuullut, eli kuullunnakin
olet sen jo monta kertaa ennättänyt unohtaa. Jos kuitenkin aukaiset
Suomettaren vuosi-kerran 1848 ja etsit numeron 3, niin olet Lönnrot'in
siinä löytyvästä matka-kertomuksesta näkevä, että tätä nimeä jo on
ennenkin mainittu Suomen kielellä, ja tätä kieltä vasten matkustavaa
Suomalaista jo ennenkin Vosneseniessä nähty. Tämä paikka löytyy Syvärin
suussa tämän joen lähteissä Oniegasta, on ennen ollut vaan pienoinen
maa-kylä ja vaikka sillä ei vieläkään ole kaupungin oikeuksia, niin on
se kumminkin paremmin rakettu kuin yksikään meidän pienemmistä
kaupungistamme ja sen liike semmoinen, että harvassa Suomen kaupungissa
nähdään enemmän rahvasta ja tuskin yhdessäkään niin paljo aluksia kuin
Vosneseniessä ja sen edustalla. Jo Lönnrot mainitsee, näyttääksensä
tämän paikan liikettä, että siinä hänen matkatessansa löytyi ainoastaan
viininmyöntä-paikkoja neljä kappaletta, mitä sitten muuta kauppaa. Vaan
siitä ajasta on paikka vaurastunut monin kerroin, sillä muutamia vuosia
takaperin avautui kaupan-kululle uusi Oniegan-kanava, joka Vytegran joen
suusta Syvärin suuhun kierrättää Oniegan meren, niin vaarallinen
kömpelille joki-aluksille, vaan jonka poikki heidän ennen tämän kanavan
valmiiksi saatua kumminkin täytyi vaivoin pyrkiä. Alusten päästyä
Oniegan kanavasta muutetaan lastit Syvärin koskien tähden pienempihin
aluksihin, joka tapahtuu Vosneseniessä, ja tästä sen vilkas liike.
Vaan kuin Vosneseniestä, sen monista kauppa-puodista, masto-metsästä sen
rannassa, niistä sadoista tuuhea-partaisista kauppa-miehistä, jotka
kävelevät sen ranta-kadulla odottaen jauho- eli pellavas-aluksiansa, ja
joiden lihavat niskat todistavat, että heillä kukkarot on vielä
lihavammat, -- kuin kaikista näistä ei liene tarvis sen enempää
kertoani, niin käännyn kirjani pää-aineesen matkaani. Ihmetellet kyllä,
että sitten viime kirjani kirjoitettua en ole kerinnyt matkata enempää
kuin ne 130 virstaa, mitkä Savodojen kaupungista on tähän paikkaan. Ja
ihme olisi se ehkä itsestänikin, ell'en tarkoin tietäisi, miten aika on
mennyt. Savodoilla viipymiseni kaikkia syitä ei tässä käy mainitseminen.
Niinkuin edellisessä kirjassani mainitsin oli pää-tarkoitukseni täällä
valmistella erästä ennen alettua työtä ja myös samalla Venäläisten
keskessä eläen, heidän kieleensä ja tapoihinsa tottuani. Ja näissä
katsannoissa en voikaan Savodoilla oloani katua. Jälkimäistä
tarkoitustani vasten olin matkalla sinne tehnyt sen päätöksen, että
koska tämä kaupunki on lähes 8 tuhannen hengen asuin-paikka, niinmuodoin
isompi kuin Viipuri, ja luultava oli, siinä useampiakin ravinto- ja
korttieri-paikkoja matkalaisia vasten löytyvän, minä majani ottaisin
vaan niin-kutsutussa _hartschevnassa_ eli talon-poikaisessa
ruoka-talossa, jossa hinnat olisivat huokeat ja Venäjän kieltä voisi
kyllin kyllä kuulla, jota vastaan kalliimmissa, saksalaisissa
ravinto-paikoissa, joita Savodoilla päätin löytyvän useamman kuin yhden,
kävisin vaan kerran eli kahdesti viikossa aviisit lukemassa. Tämä niin
kaunis päätökseni kävi, niinkuin moni muukin sitä laatua, turhaksi,
sillä kohdatessani, niinkuin edellisessä kirjassani mainitsin, Aunuksen
ja Savodojen välillä maa-miehen L:n, sain häneltä tietää, että tässä
hyvässä kaupungissa ei löytynyt yhtäkään ravinto-paikkaa, ei edes
hartschevnaakaan, ja että korttieria niin muodoin oli vaikea saada, vaan
erään porvarin, syntyänsä saksalaisen ja nimeltä Vogel'in, sanoi hän
kumminkin matkalaisille tekevän sen arvon, että majan antamisella auttoi
heidän kukkaroansa hoikemmaksi. Suloiset hartschevna-ajatukseni
hajoisivat siis kuin tuhka tuuleen ja kaupunkiin tultuani riensin herra
Vogel'in taloon. Hinnoilla suukauden elosta hänen tykönänsä sovimmekin
pian, vaikka ensi iltana torasimme vähän siitä, että herra Vogel'illa
makuu-siaksi minulle ei ollut antaa muuta kuin vanha iän-ikuinen sohva,
jonka katteen väriä oli mahdotoin eroittaa siihen pinttyneen lian
paksuudelta. Tähän lisäsi hän viimein kuitenkin, ainoastaan sen tähden
että minä olin Suomesta, pienoisen pään-aluksen ja lakanan, jota
kumminkaan koko olin-ajallani ei sen kovemmin muutettu, ja tästä saaden
elimme kaiken ajan suurimmassa sovussa ja ystävyydessä. Herra Vogel oli
kotoisin Mecklenburg-Strelitz'istä ja viraltansa leipuri. Hän oli 23
vuoden vanhana lähtenyt kotoansa Tanskanmaan ja Suomen kautta täällä
Venäjällä lykkyänsä etsimään. Pietarissa olikin jo saanut onnea helmasta
kiini sen verran, että oli asettanut oman leipurikauppansa, vaan sitten
oli se taas ryöstäytynyt hänen käsistänsä, jonka tähden hän vielä kerran
oli lähtenyt sitä etsimään ja viimein asettunut Savodojen kaupunkiin.
Täällä olikin onnetar taas ilmestäinyt hänelle, tällä kertaa pienen
Venakko-tallukan muodossa, jonka kanssa herra Vogel oli myötä- ja
vastoinkäymisensä yhdistänyt. Tämä hemmetär oli vielä minunkin
Savodoilla ollessani aika sievä, ja suki päänsä vielä nytkin kahdesti
päivässä pomada-voiteen kanssa, niin että emännän askelet, niinkuin sen
pitääkin olla, "tippuivat rasvasta," ja hänen olentonsa ilmoittihen
kaikille talon asujille hajulla, nim. hyvällä hajulla. Lisäksi tämän
hempeyden toi hän isänsä perintönä herra Vogel'ille talon eli, hänen