Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. 1836-1844 - 07

Schwartzberg. Yhtä pelkäämättömästi kuin asiallisesti kumosivat he
syyttäjien ja näiden hankkimain todistajain perättömät väitteet,
todistaen että herännäisyys päinvastoin oli tuottanut määräämättömän
suurta siunausta ei ainoastaan hengellisessä, vaan maallisessakin
suhteessa. Edellinen huomautti muun ohessa siitä, että jumalattomuus
viime aikoina oli kasvanut niiden huhujen kautta, että jumalanpelko
nyttemmin olisi kielletty, jota käsitystä myöskin tämä oikeusjuttu
tukee. Lämpimästi puolusti hän Malmbergin opetusta, "jossa hän ei
koskaan ollut huomannut mitään lutherilaisesta uskontunnustuksesta
poikkeavaa", sekä lausui Garvolin todistuksen johdosta, että Lagus
oli ollut antelias myöskin herännäisyysliikkeen ulkopuolella
oleville henkilöille sekä ystävällisesti kohdellut kaikkia ihmisiä.
-- Viimemainitun muistutuksen johdosta piti Elfvingkin itsensä
velvoitettuna huomauttamaan, että Lagus vapaasti saisi hallita
omaisuuttaan, sanoen sekä yksityisesti että kuulon kautta tietävänsä
hänen olleen auttavaisen ja anteliaan.
Schwartzbergin todistus oli samanlaatuinen kuin Holmströmin. Erittäin
huomautti hän heränneitten talonpoikien käyttämien yksinkertaisten
vaatteiden hyödystä.
Kun ei syyttäjällä enää ollut muita todistajia ja hän sitäpaitsi
arveli tarpeeksi selvästi näyttäneensä toteen syytettyjen
rikoksellisuuden, esitti hän loppuvaatimuksensa. Tammikuun 12 p:nä
1726 päivätyn kun. plakaatin sekä toukokuun 2 p:nä 1756 päivätyn
kun. kirjeen nojalla vaati hän 200 taalerin (96 h. ruplan) sakkoa
Lagukselle, Malmbergille, Durchmanille, Laurinille sekä Hemmingille,
"jotka pappeina olivat kahdenkertaisesi syyllisiä", sekä että
he tuomiokapitulin harkinnan mukaan joksikin ajaksi olisivat
estettävät virkaansa toimittamasta. Koska sitäpaitsi Malmberg,
Durchman ja Laurin olivat syypäät "eksyttäviin lausuntoihin
uskonnon opinkappaleista" olisi heihin sovellettava R. K. 3: 1,
[Pykälä kuuluu: "Jos joku luopuu oikeasta evankelisesta opista ja
antautuu väärään eikä anna itseään ojentaa on hän valtakunnasta
karkotettava älköönkä nauttiko perintöä eikä kansalaisoikeuksia
Ruotsin valtakunnassa, ellei saa kuninkaan armoa ja palaja".]
"jos pahan alkua tulevaisuudessa tahdotaan välttää". Samaa sakkoa
vaati hän itselliselle _Matti Kalmarille_ ja talolliselle _Pietari
Kiurulle_ sekä Paavo Ruotsalaiselle, koska he olivat toimittaneet
"papillisia tehtäviä kokouksissa", sekä tervahovinhoitaja Roosille
ja 38 talonpojalle, joiden kodissa seuroja oli pidetty. Näiden
lisäksi tulisi niiden 29 henkilön, joista kuulustelun kautta oli
selvinnyt, että he olivat käyneet kokouksissa, vetää sakkoa kunkin
10 taaleria. Kaikille, jotka sunnuntaisin olivat olleet seuroissa
saapuvilla, vaati syyttäjä sitäpaitsi sakkoja "sapatin rikkomisesta".
Säästölaatikkojen omistajien tulisi luovuttaa mitä heidän hallussaan
vielä löytyi pakanalähetykselle kootusta omaisuudesta. Myöskin
vaati hän edesvastausta papeille heidän häntä "loukkaavasta",
oikeudelle jättämästään kirjoituksesta, varsinkin Laurinille, joka
"sekä suullisesti että kirjallisesti oli häntä solvannut". Kun
viimemainittu ilmoitti kirjoittaneensa sanotun kirjoituksen sekä
yksin siitä vastaavansa, tyytyi hän kuitenkin siihen, että muut tästä
edesvastauksen vaatimuksesta vapautettaisiin.
**
Pöytäkirjaan merkittiin tämän jälkeen seuraava Malmbergin lausunto:
"Monen todistuksen kautta on näytetty toteen, ettemme me papit ole
tutkimuksen alaisina olleiden kokousten alkuunpanijat, vaan että
kansan halu kuulla Jumalan sanaa on saanut ne aikaan. Me olemme
niitä pitäneet tahi, jollemme aina ole olleet tilaisuudessa niihin
saapumaan, olemme tarkasti valvoneet, ettei niissä eikä niiden
kautta ole pahennusta syntynyt. Pyydämme siis nyt, että nämä
entiset, syytteen alaiset sanankuulijamme, jotka ovat luovuttaneet
meille huoneensa ja vastaanottaneet opetuksemme autuuden tiestä,
vapautettaisiin kaikesta edesvastauksesta, sekä että, jos
luvallinen kihlakunnanoikeus, juttua harkitessaan, tässä huomaisi
jotakin rikoksellista, josta sen tulisi langettaa tuomio, me papit
tuomittaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra Kristus uskoi
meille kalliin opettajavirkamme, niin velvoitti hän meidät tyytymään
kaikkeen, sekä katkeraan että suloiseen, joka meitä tässä virassa
tulisi kohtaamaan". Tähän lausuntoon yhtyivät Lagus, Durchman, Laurin
ja Hemming. Omasta ja syytettyjen virkaveljiensä puolesta jätti
Malmberg tämän lausuttuaan oikeuteen heidän, Laguksen kirjoittaman,
[Konsepti löydetty Laguksen papereista.] loppulausuntonsa. Kirjoitus
on pitkä, mutta ansaitsee tulla yleisemmin tunnetuksi. Se kuuluu:
"Harvoin, jos milloinkaan -- niin todistaa kristillisen kirkon
historia -- on kulunut umpeen vuosisata, jonka kestäessä ei olisi
tapahtunut joko ahtaammissa piireissä ilmeneviä tahi laajemmalle
ulottuvia uskonnollisia liikkeitä, jotka, niinkuin asianlaatu vaatii,
ovat synnyttäneet levottomuutta ja tyytymättömyyttä niissä, jotka
_ulkopuolella ovat_, mutta sitävastoin määräämätöntä ja suurimmaksi
osaksi salattua siunausta kaikissa, jotka ovat vastaanottaneet
totuuden ja sen kautta tulleet vapautetuiksi. Tuo uskonnollinen
liike, tuo heräävä hengellinen elämä on tavallisesti seurannut
pitempää tahi lyhempää, Jumalan ilmoitettua sanaa kevytmielisesti
halveksivaa, epäuskoista väliaikaa. Näyttää kuin ihmiskunta,
elettyään epäuskon aikakautta, elävämmin ja voimallisemmin olisi
tuntenut kaivanneensa lujempaa pohjaa pyrinnöilleen, toivolleen
ja uskolleen sekä halukkaasti jälleen omistaneen taivaallisen
totuuden, mikä ainoana on voinut vastata kuolemattoman hengen
vaatimuksia, joka syvimpienkin eksytysten valtaan sortuneena
tuntee itsensä tyytymättömäksi kaikkeen, joka ei tule Jumalasta
ja häneen johdata. Ainoastaan tietämättömyys ihmisten kohtalojen
vaiheista saattaa yksityisistä henkilöistä ja tapahtumista johtaa
sitä, jonka varsinainen syy on etsittävä syvemmältä, nim. ihmisen
tarpeesta ja halusta, joka ajaa häntä hakemaan pysyvää perustusta
onnellisuudelleen. Ei yhteiskunnallisessa eikä hengellisessä
elämässä tapahdu hyppäyksiä -- kaikki valmistuu vähitellen, jos
kohta huomaamatta ja suurelta joukolta salassa. Kun muutos ilmenee
elävänä, ihmiskunnan vaiheisiin vaikuttavana toimintana, niin on
sen siemenellä ollut tarpeellinen kehitysaikansa, ennenkuin se
iti ja kantoi hedelmää. Hätäilemällä tehty työ katoo ja kukistuu,
se ei koskaan kanna kypsynyttä hedelmää, eikä tunnu sen vaikutus
tulevaisuuteen."
Kun tämän sovellutamme päivän historiaan, niin huomaamme, etteivät
meidän maassa ja muussa Euroopassa nykyään ilmaantuneet uskonnolliset
liikkeet ole satunnaisia, sekä ettei niitä voi johtaa muutamien
yksityisten henkilöiden toiminnasta eikä muista satunnaisista syistä.
Historia on tässä näyttävä meille menneen ajan, jonka kuluessa tosi
ja elävä kristillisyys on ollut pilkan ja ylönkatseen esineenä:
ajan, jolloin n.s. vapaat henget vapaasti pilkkasivat kaikkea,
jota edelliset sukupolvet pitivät korkeimpana ja kalleimpana, ja
tuo suuri, heitä ympäröivän loiston häikäisemä joukko sokeasti
seurasi heidän koettelematonta vakuutustaan, vuosikymmenestä
vuosikymmeneen vaipuen yhä syvempään turmelukseen ja siveettömyyteen,
josta tuomioistuimet ja vankilat kyllä todistavat. Ijankaikkisen
viisauden kylvämä siemen, Jumalan sana, piileili kuitenkin kuni
hehkuva kipinä väärän ihmisviisauden tuhan alla: Herran ihmeellinen
tuuli puhalsi yli maan, hajoittaen totuutta salaavat akanat ja
korret; monet sydämmet havahtivat, katsellessaan kansoja peittävää
hengellistä pimeää: raamatunseuroja syntyi ja runsas Jumalan sanan
kylvö kylvettiin läheisissä ja etäisissä maissa. Pohjolan työmies
ja etelämaan pakana sai käteensä pyhän raamatun, ja heränneistä
omistatunnoista nousi entistä useammin kysymys: _mitä minun pitää
tekemän, että tulisin autuaaksi?_ Tämä kaikki ei ollut yhden
päivän työtä, ei ihmistekoa, vaan hänen työtään, _jolta kaikki
hyvä ja täydellinen lahja tulee_. Vastaanottamansa sana kädessään
ja levottomuus omassatunnossaan kokoontui muutamia tahi useampia
opettajainsa ympärille, saadaksensa selitystä siihen, jota olivat
lukeneet raamatusta, ja neuvoa heissä tapahtuneihin kokemuksiin.
Joka muiden perusteiden avulla tahtoo selittää näiden aikojen
tapahtumia, jotka ovat ihme silmiemme edessä, hän on epäilemättä
lausuva erehtyvän ja väärän arvostelun. Tuo valkeuden ja pimeyden
välinen taistelu, jota syntiinlankeemuksesta asti on kestänyt
kautta vuosisatojen, ei ole meidänkään keskuudessamme saattanut
joutua olemattomiin. Koko kansa napisi Moosesta vastaan, kun hän
Jumalan käskystä johdatti sen pois Egyptin orjuudesta, eivätkä
ymmärtäneet, että hänen tiensä vei luvattuun maahan. Ei käynyt
Herran profeettojenkaan paremmin; ja Jumalan ainoa Poika, Jesus
Kristus, julistettiin kansan viettelijäksi, vaikka hän oli tullut
vapahtamaan ihmisten sieluja. Apostolien ja useimpain Kristuksen ajan
jälkeisten evankeliumin julistajain on täytynyt kokea vastustusta
ja vainoa totuuden tähden. Mitä? Tahtoisimmeko sitten me, jotka
enemmän kuin vuoden ajan olemme olleet kanteen alaisina toimistamme
uskonnonopettajina, asettua sanottujen erinomaisten esikuvien
rinnalle? Emme mitenkään. Mutta meitä vastaan nostamallaan vainollaan
ovat vastustajamme asettaneet meidät siihen asemaan, jossa hekin
olivat.
Lempeän ja isällisen hallituksen edessä on meitä syytetty kahdesta
rikoksesta: luvattomien kokousten pitämisestä ja rahan keräyksistä
pakanalähetyksen hyväksi. Ensinmainittuihin nähden on meitä syytetty
1:ksi siitä, että niihin tulvailee ihmisiä vieraista seurakunnista;
2:ksi että ne, jotka ovat käyneet hartauskokouksissamme, luulevat
itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ainoastaan sentähden
että ovat olleet saapuvilla näissä tilaisuuksissa; 3:ksi että
he ylönkatsovat kanssakristittyjään, sekä 4:ksi laiminlyövät
tehtävänsä. Näitä ikivanhoja, kaikkina aikoina esiintuotuja
syytöksiä on jälleen käytetty Jumalan sanan elävien vaikutusten
häväisemiseksi, joita vaikutuksia on pidetty paljon vaarallisempina,
kuin että 1:ksi kristityt kristikunnan keskuudessa eivät huoli
käydä omassa kirkossaankaan ja julkisesti ylönkatsovat Jumalan
sanan; 2:ksi että kaikki kastetut pitävät itsensä Jumalan lapsina
sillä perustuksella, että joskus käyvät kirkossa ja noudattavat
ulkonaisia sääntöjä; 3:ksi että n.s. kristittyjen keskuudessa, kuten
jokapäiväinen elämä lukemattomilla esimerkeillä todistaa, ylönkatse,
viha ja vääryys vallitsevat; 4:ksi että useat n.s. kristikunnassa
niissä määrin laiminlyövät työnsä, että juopumisen ja laiskuuden
takia ovat pakoitetut luopumaan talostaan ja kodistaan, vaikka
maamme oikeudenkäynnin historia ei ainoallakaan esimerkillä pysty
todistamaan, että ketään olisi vedetty oikeuteen laiskuudesta,
vaikka joskus kymmeniä vero- ja kruununtaloja niiden asukkaiden
huolimattomuuden tähden on myyty julkisella huutokaupalla. -- Tästä
ei ole pelätty mitään vahinkoa valtiolle. Kun ei mitään tämmöistä
nyt kysymyksessä olevan asian suhteen ole tapahtunut -- mistä sitten
tämä huolehtiva maallisen työn valvominen, sitä kun ei muissa
tapauksissa ensinkään huomaa? Jokainen, joka puolueettomasti vertaa
nämä kuvaukset toisiinsa, on huomaava, että tässä piileilee jotakin
muuta, josta ilmiantajamme eivät itsekään voi tehdä selkoa. Vaikka
me jo jutun alussa, niinkuin pöytäkirjat osoittavat, peittelemättä
asetimme kaikki toimemme päivän valkeuteen, on kuitenkin
tarpeellista, laveammin kuin pöytäkirjoissa olemme voineet, selvittää
menettelytapamme perusteet.
Jumalan sanan herättämät ja sen vaikutuksesta valvovat omattuntomme
ovat todistaneet meille omien sielujemme vaarasta, jos Herran työtä
laiskasti teemme. Emme ole luulleet voivamme kestää hänen edessään,
joka on meidät palvelijoikseen kutsunut, jollemme sanankuulijoillemme
julistaisi "kaikkea Jumalan neuvoa autuudeksemme". Tämä vaikutti,
että moni sanankuulijoistamme heräsi vakavasti huolehtimaan
autuuttaan. He oppivat näkemään sekä hienommat että törkeät synnit,
joissa ennen olivat eläneet, ja Jumalan sanan nälkä sekä halu
saada opetusta sielun pelastumisen asiassa oli välttämättömänä
seurauksena siitä. Lukea oppikirjoista synnistä, tuomiosta,
kadotuksesta, armosta ja vanhurskaudesta kuolleessa ja kylmässä
mielessä ei toki ole samaa, kuin tuon kokeminen omassatunnossa
ja sydämmessä. Eroitus on suuri, ääretön. Nämä Jumalan sanan
liikuttamat kuulijat käsittivät nyt kaiken tämän maailman hyvän
turhuuden, jolleivät pääsisi Jesuksen sovinnon tarjooman rauhan
ja armon osallisuuteen. He alkoivat ensin etsiä Jumalan armoa ja
Hänen vanhurskauttaan eivätkä enään voineet käsitellä autuutensa
asiaa kylmäkiskoisuudella, niinkuin ennen olivat tehneet. Kokien
eläväksi tekevän sanan voimaa ja suloisuutta, tutkivat he sitä
Berealaisten tavoin ahkeraan, ei ainoastaan kodeissaan, vaan niissä
tilaisuuksissa, joissa ennen olivat tottuneet kuluttamaan aikaansa
juopumisella, korttipelillä, tappeluilla, kuten häissä, ristiäisissä,
hautajaisissa ja muissa kotijuhlissa. Näin ovat kaikki tosi kristityt
kristinuskon alkuajoista asti menetelleet, ja tämmöiset juhlat ovat
olleet heidän rakkaimmat ajanviettonsa. Valtio, joka määrää ja on
täysin oikeutettu vaatimaan, että jokainen kansalainen täyttää
velvollisuutensa, on ketään pakoittamatta myöntänyt jokaiselle
oikeuden itse valita ajanviettonsa, kun vaan ei yhteinen eikä
yksityisen etu siitä kärsi. Niinpä kokoontuu arkipäivinä ihmisiä
sadottain ja tuhansittain näytelmiä katsomaan, soittajaisia kuulemaan
sekä muihin senkaltaisiin huvituksiin, ilman että tätä ajanhukkaa
pidetään valtiolle tahi yksityiselle vaarallisena. Ilahuttavaa oli
nähdä sanankuulijamme hengellistä nälkää ja heidän haluaan sanan
kuulemiseen. Emme kauemmin voineet tätä toimettomina katsella.
Menneiden aikojen kokemuksista kyllä tiesimme, että moni opettaja
tämmöisessä asemassa on karttanut niitä sanankuulijoitaan, jotka
elävällä rakkaudella ovat omistaneet Jumalan sanan sekä huolehtineet
autuutensa asiaa, että nämä opettajat eivät ole olleet tietävinään
mistään eroituksesta katumattomien ja katuvaisten sanankuulijoitten
välillä, vaan jättäneet kumpasetkin oman onnensa varaan -- taikka
asettuneet jyrkästi vastustamaan armoa etsiviä sieluja, mitä
säädyttömimmällä tavalla väärinkäyttäen virkaansa ja saarnatuoliaan
hyökätäksensä heitä vastaan, kuin olisivat he villihenkiä, vääriä
profeettoja y.m. joita "puhdasoppisten" sanankuulijain s.o.
katumattomien mitä huolellisemmin tulisi karttaa. Maamme historia
tietää kertoa monesta semmoisesta esimerkistä, vieläpä todistaa
vainon hengen menneen niinkin pitkälle, että heitä on ilmoitettu
hallitukselle rangaistaviksi ja sakotettaviksi. Näitä kauheita
esimerkkejä, jotka mitä jyrkimmästi sotivat evankeliumin käskyä
vastaan, emme ole voineet emmekä tahtoneet seurata. Tiedämme
kylliksi, miten todellista hurmahenkisyyttä ja mitä surkeimpia
eksytyksiä on syntynyt siitä, että autuuttaan huolehtiva ihmisjoukko
kokeneen hengellisen neuvonantajan puutteessa on jäänyt oman
onnensa varaan. Rupesimme sentähden käyttämään Jumalan sanan ja
esivallan korkeitten asetusten, niiden joukossa tammik. 12 p:nä 1726
päivätyn plakaatin myöntämää oikeutta, jonka moni tänä penseänä ja
nukkuvana aikakautena arveli joutuneen hukkaan, sanankuulijoittemme
opettamiseksi kirkon ulkopuolellakin, kun oli tarjona siihen
sopivia tilaisuuksia. Kun siis sanankuulijamme kokoontuivat,
saavuimme heitä opettamaan, jotta heissä alkanut hyvä ei sammuisi
eikä eksyisi hurmahenkisyyteen, vaan kasvaisi ja vakaantuisi.
Joko lauantai-iltoina, jolloin kaukana asuvat tulivat pappilaan
kirkkomajaan, puolisen jälkeen sunnuntaina tahi perhejuhlissa olemme
käyttäneet tilaisuutta sanankuulijoittamme opettamiseen. Mitä leimaa
nämä tilaisuudet ovat kantaneet, on kuulustelu selvään todistanut.
Tämmöiset hartaushetket eivät kristillisessä kirkossa ole uusia eikä
tavattomia. Kuten olemme maininneet, perustuvat ne Jumalan sanaan,
monen perusteellisen ja puhdasoppisuudesta tunnetun kirkon opettajan
lausuntoon ja esimerkkiin, joista mainittakoon piispa Pontoppidanin
"Collegium pastorale practicum", ja piispa Franzénin paimenkirjaan
Hernösandin hiippakunnalle v. 1832. Viimemainitun sanat kannattanevat
saada sijaa tässä: "Yhteisiä hartaudenharjoituksia, jotka eivät
eroita niihin kokoontuvia muusta seurakunnasta eikä yhteisestä
jumalanpalveluksesta, tulee kernaammin edistää kuin oikeudessa
syyttää, etenkin niissä seuduissa, joissa kirkon etäisyys tekee
kirkonkäynnin vaikeaksi".
Sekä toisessa paikassa: "Jos tässä tarkoituksessa" nim. opetusta
antamaan "rehellinen opettaja saapuisi heränneitten kokouksiin ja
itse ottaisi osaa heidän hartausharjoituksiin, niin olisi tämä
epäilemättä oikea keino heidän johdattamiseksi tosi hartauteen sekä
eksytysten ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi".
Mainittuamme syyt näiden kokousten pitämiseen, on aika näyttää, minkä
laatuisia vainoojamme ilmiannot ovat. Pöytäkirjat eivät todista,
että ihmisiä muista pitäjistä ja seurakunnista seurojen tähden
olisi käynyt meidän luonamme; ja hyvin vaivaloista olisi tutkia
todellista syytä siihen, miksi ihmiset lähtevät muihin seurakuntiin.
Jos vaikuttimena on ollut halu saada kuulla opetustamme, niin olemme
syyttömät siihen, kun emme ole kutsuneet ketään, ja me toivomme,
että jokainen opettaja niin julistaisi Kristuksen evankeliumia,
että hänen sanankuulijansa omassa kirkossaan saisivat riittävää
ravintoa sieluilleen, tarvitsematta hakea sitä pitkien matkojen
takaa. Tämän lisäksi väittävät vainoojamme, että seuroissa kävijät
luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi. Pitkän
kuulustelun kestäessä ei ole lausuttu mitään, joka tukisi tätä
väitettä, jonka tähden se vain on lisännyt niiden monien valheiden
lukua, joita on koetettu, vaan ei ole voitu todistaa. Jos joku
sanan ja armon käsittämä sielu on puhunut jotakin heräämisestään
ja uudestisyntymisestään, niin ei hän koskaan ole sanonut minkään
muun kuin Jumalan armon sitä vaikuttaneen. Tässä sopii mainita,
miten surkea kristikunnan tila on, kun sanat herätys, kääntyminen
y.m., jotka kuuluvat Jumalan armonjärjestykseen, herättävät mitä
kiivainta vihaa, eikä tahdota kuulla puhuttavankaan siitä syntisessä
tapahtuvasta muutoksesta, jota paitsi hän ei voi tulla autuaaksi.
Syytös "kanssakristittyjen ylönkatsomisesta" on hyvin rohkea,
ja useimmassa tapauksessa surkuttelisimme sitä, joka valallaan
vahvistaisi tämän väitteen. Ylönkatse on nim. sisällinen vakuutus
toisen häpeällisestä tilasta, ja se joka tahtoo arvostella,
ylönkatsooko joku henkilö toista ihmistä, voi hyvin helposti
tuomiossaan erehtyä. Kuinka moni voi nöyrällä ja ystävällisellä
esiintymisellä kohdella henkilöä, jota hän sydämmensä sisimmässä
halveksii? Kuinka moni saattaa käyttäytyä tylysti toista kohtaan
ja kuitenkin syvästi kunnioittaa hänen persoonaansa? Jos sentähden
armoa etsivät sielut eivät aina ole kohdelleet jotakuta turhamaista
ja kunnianhimoista henkilöä niin syvällä kunnioituksella, kuin
hänen itserakkautensa olisi vaatinut, niin ei sen kautta vielä
mitään ylönkatsetta ole näytetty toteen. Sillä ei ole aavistustakaan
herätyksestä ja synninsurusta, joka luulee, että tuohon tilaan
joutuneet voivat korottaa itsensä muiden yli. Lisäksi väittävät
vainoojamme seurojen vaikuttaneen, että niissä kävijät laiminlyövät
työnsä. Tätä ei ole voitu todistaa, mutta se kyllä on näytetty
toteen, että kristinusko on tehnyt laiskoista ahkeria työntekijöitä.
Kun ilmiantajamme eivät pystyneet näyttämään toteen ainoatakaan
levitetyistä valheista, täytyi heidän jättää seurat sikseen ja
hyökätä alalle, joka ei ensinkään ollut määrätty tutkittavaksi.
Yksityiset, yhteydestään irroitetut lauseet olivat nyt käännettävät
ja väärin selitettävät, jotta asianomaiset siten saisivat nauttia sen
asian häväisemisestä, jota eivät voineet maahan tallata. Yksityisestä
elämästä etsittiin tapahtumia ja lauseita, joita todistajain väitteen
mukaan oli heille kahdenkesken puhuttu, ilman että kuitenkaan on
voitu saada kokoon mitään asiallista. Missä löytyy yhteiskunnan
jäsen, jonka julkinen ja yksityinen elämä niin laittomasti kuin
meidän on asetettu kaikkien nähtäväksi? Ja missä löytyy se, joka
semmoisessa asemassa eheänä voisi poistua tutkinnosta, kun yli
sata huolellisesti valittua todistajaa on kuulusteltu? Tämmöistä
menettelytapaa ei ole valistunut ja lempeä hallitus määrännyt, vaan
se aiheutuu syyttäjän miltei käsittämättömästä rohkeudesta.
Tahdomme nyt kiinnittää huomiomme kokousten ja niissä antamamme
opetuksen todellisiin seurauksiin. Tässä astuu näkyviin se omituinen
seikka, että vihollisemme vastoin tarkoitustaan ovat olleet
pakoitetut palvelemaan Jumalan asiaa, kun näet heidän esiintuomiensa
todistajien kautta on selvään näytetty toteen, että kokoukset ovat
saaneet aikaan suuren ja huomattavan tapojen parannuksen sekä
niin voimallisesti ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliseen elämään,
että törkeisiin paheisiin sortunut kansa on luopunut koti- ja
yhteiskuntaelämää hävittävistä häpeällisistä tavoista ja alkanut
elää Jumalan sanan ja tahdon mukaan. Ja jos tutkimuksen kestäessä
jotkut todistajat katkeruuden ja persoonallisen koston vaikutuksen
alaisina muutamissa kohden ovatkin esittäneet kertomuksia, joita voi
tulkita eri tavalla, niin ovat nämäkin totuuden voittamina olleet
pakoitetut myöntämään, että syytettyjen ulkonainen elämä on ollut
puhdasta, hiljaista ja nuhteetonta. Itse vastustajien toimesta
on siis näytetty toteen, että hartaushetkemme ovat tuottaneet
siunauksesta rikkaita seurauksia, jos kohta näistä seurauksista eivät
aina muut olekaan tietäneet, kuin Jumalan enkelit, jotka iloitsevat
syntisen kääntymisestä. Kuinka moni, jonka elämä on ollut kurjaa
juopumista, kiroilemista, varastelemista, tappelua, yönjuoksua
y.m. onkaan, saatuaan enemmän valoa Jumalan sanasta, muuttunut
aivan toiseksi ihmiseksi. Paheisiin sortuneesta ja jumalattomasta
on tullut jumalinen ja kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Moni, joka
ennen juopumisella on tuhlannut oman, vaimonsa ja lapsensa ajallisen
onnen ja päihtyneenä on piessyt kotiväkeään, ei enää käy kapakassa,
vaan kirkossa ja niissä paikoissa, joissa opetetaan Jumalan sanaa
ja joista hän, hyvän tukemana, palajaa omaistensa luo, joiden ei
enään tarvitse hämmästyneinä ja tuskan valtaamina pelätä hänen
kotiin tuloaan, vaan iloisina ja tyytyväisinä saavat vastaanottaa
rakkaan puolison ja isän. Miten oudolta tuo näyttäneekin tulevan
ajan silmissä, on kuitenkin todistettu ja tunnustettu totuus, että
moni näistä kirkkaamman evankeliumin valon parantamista yhteiskunnan
jäsenistä yli vuoden ajan oikeuden edessä ovat olleet kanteen
alaisina heissä tapahtuneesta parannuksesta, niinkuin sekin, että
meitä on pidetty rikoksellisina siitä syystä, että olemme olleet
välikappaleina Jumalan kädessä johtamaan syntiin eksynyttä kansaa
malttiin ja parannukseen. Jos tätä, jota kumminkaan emme voi uskoa,
maan päällä pidetään rikoksena, niin emme pelkää hänen tuomiotaan,
joka on antanut meille evankeliumin opin syntisille julistettavaksi.
Kun pahantekijät täyttävät vankilat, niin lienee jo aika, että
maan papisto uskollisesti ja vakaasti käyttää evankeliumin oppia
syntisten parannukseksi ja autuudeksi. Eikö se evankeliumi, joka
nyt asettaa itse kannibaalin raivon, voisi olla voimallinen meidän
isänmaassamme? Tämän evankeliumin julistamisesta tahdotaan nyt
rangaista sen sanansaattajia, sentähden että se on kantanut hedelmää.
Kun kristillisen kirkon historia, joka on tottunut näkemään verta ja
kyyneleitä vuotavan Kristuksen nimen tunnustamisen tähden, kerran
tarkkuudella kertoo näistä tapahtumista, on se niistä löytävä
sisaruksia niille aikuisemmille tapahtumille, joita aikakirjat
sisältävät. Se on huomaava, että valkeus ja pimeys nyt, niinkuin
aina ennenkin, taistelevat herruudesta, sekä että missä jumalallinen
totuus alkaa esiintyä, siellä hengellisen valon viholliset vastustaen
ja vainoten asettuvat vastarintaan.
Mitä säästölaatikkoihin tulee, ilmaantuu itse kanteessa
ristiriitaisuus, joka tässäkin kohden ilmaisee, miten perusteeton
ja ajattelematon syytös on. Siinä sanotaan nim. että "köyhimmät
talonpojista meidän säästölaatikkoihimme ovat antaneet kultaa,
hopeaa ja silkkitavaraa". Tuo yhdistys "köyhimmät talonpojat"
ja "kultaa, hopeaa y.m." pistää jokaisen silmään. Olisi syytä
onnitella Pohjois-Pohjanmaan köyhyydestään tunnettuja asukkaita,
jos köyhimmät heistä omistaisivat kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa.
Vaikka tuhansiin kysymyksiin on vaadittu vastausta tarkkaan
kuulustetuilta todistajilta, ei ole voitu näyttää toteen, että kukaan
köyhä säästölaatikkoihin olisi pannut ainoankaan rahasen, vielä
vähemmin, että "köyhimmät" talonpojista tässä kohden olisivat tehneet
minkäänlaisia uhrauksia. Tämä ilmiantajamme väärä ja liioiteltu
kuvaus on valmistettu siinä tarkoituksessa, että lempeä ja isällinen
hallitus sen kautta saisi aihetta pitämään tointamme rikoksellisena
sekä yleiselle menestykselle ja vaurastumiselle vaarallisena.
Ilmiantajamme eivät ahkerimmillakaan toimillaan ole voineet todistaa,
että olisi syntynyt eripuraisuutta ja muuta semmoista.
Säästölaatikkojemme laita on, jos asiaa todenmukaisesti arvostellaan,
seuraava: Useimmissa Euroopan maissa on pakanalähetyksen edistäminen
tullut jokseenkin yleiseksi. Kristitty maailma on luonut huomionsa
pakanamaailman kääntämiseen. Joko ovat hallitukset alamaistensa
kanssa ryhtyneet yhteistoimintaan tämän ajatuksen toteuttamiseksi
tahi ovat yksityiset henkilöt ja perheet tehneet säästöönpanoja ja
perhejuhlissa tahi sitävarten hankituilla laatikoilla valmistaneet
perheen jäsenille tilaisuutta vapaasti ja muiden tietämättä
muutamalla roposella edistämään tarkoitusta, jota koko Eurooppa ja
muu sivistynyt maailma hartaasti kannattaa. Ruotsin lähetyssanomain
tili tämän vuosisatamme tärkeimmän työn hyväksi tehdyistä
lahjoituksista osoittaa, että Suomessakin on koottu varoja tähän
tarkoitukseen, säästölaatikoilla ja perhejuhlissa pääkaupungissa ja
muualla sekä talonpoikaispiireissä sopivissa tilaisuuksissa. Jos on
väärin, että Suomessa kootaan varoja pakanamaailman hyväksi, niin
tämä on hyvää tarkoittava erehdys, kun monessa paikoin on käsitetty
Tukholman lähetysseuran toimittamia kirjasia siten, että niitä on
luettu saarnatuolista kirkossa, kehotettu kansaa rahankeräyksiin
sekä Tukholmaan lähetetty sillä tavoin hankitut varat. Tämän
olemme maininneet ainoastaan näyttääksemme, miten vähän meidän
maassamme on aavistettukaan, että näissä toimenpiteissä olisi mitään
rikoksellista, ennenkuin nykyinen uskonnonvaino syntyi. Moititut
säästölaatikkomme eivät ole olleet julkisia laitoksia, vielä vähemmin
paavillisia uhriarkkuja, joihin kateellinen viha on tahtonut niitä
verrata, vaan pieniä säiliöitä lukituissa porstuissamme perheen
lahjoituksia varten. Ruotsin lähetyssanomat ovat tämän vuoden
helmikuun lisälehdessä tehneet selkoa siitä, miten pieni täten koottu
summa kaikkiaan oli. Olemme luetteloihin merkinneet sanankuulijamme
lahjoitukset, ja pöytäkirjoista selvinnee, että koko keräyksen
tulos on vähäpätöinen sekä ettei se sinnepäinkään vastaa syyttäjän
fiskaalisia toivomuksia.
Selitystä kaipaa vielä yksi seikka, joka on herättänyt yleistä
huomiota, paljon katkeruutta ja vihaa Jumalan täällä vaikuttamaa
uskonnollista liikettä vastaan. Valitetaan sitä eripuraisuutta,
joka on syntynyt yksityisissä perheissä, kun joku eli jotkut
perheenjäsenet ovat eronneet muista eivätkä enää ole tahtoneet
ottaa osaa niihin turhamaisiin ja syntisiin ajanviettoihin, joissa
ennen ovat löytäneet ilonsa. Asianlaita on ollut seuraava. Kun joku
perheenjäsen Jumalan armon kautta on alkanut vakavasti huolehtia
sielunsa pelastusta, ruvennut rakkaudella tutkimaan Jumalan sanaa,
pitäen sitä turhamaista ajanviettoa parempana, niin ovat jumalattomat
vanhemmat, jotka aivan vastoin Kristuksen käskyä ovat vaatineet, että
lapsen tulisi rakastaa heitä enemmän kuin Kristusta, sekä hyvällä
että pahalla koettaneet estää tätä rakkautta sanaan kasvamasta heidän
sydämmissään, ja ne perheenisät, jotka eivät ole kieltäneet lapsiaan
lukemasta romaaneja ja muita nuorisolle vahingollisia kirjoja, ovat
monesti suoraan kieltäneet heitä uutta testamenttia viljelemästä.
Kun nyt lapset kyyneleet silmissä monesti ovat vakuuttaneet, että
he tässä ainoassa tapauksessa eivät voi noudattaa vanhempiensa
toivomusta, niin huudetaan koko maassa lasten suvaitsemattomuudesta,
eripuraisuudesta, ykspuolisuudesta y.m. ja syytetään kristinuskoa