Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. 1836-1844 - 22

Total number of words is 3356
Total number of unique words is 1828
22.2 of words are in the 2000 most common words
32.5 of words are in the 5000 most common words
37.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
ei ainoastaan nimeksi, vaan koko sydämestään. Mitä tunnollisin
Herran koulussa opittu ja siinä yhä kehittyvä huolellisuus oli
hänen luonteensa ehkä huomattavin piirre. Jos kohta hän vasta
myöhemmin tuli enemmän huomatuksi, ehti hän jo Ylivieskassakin
valmistaa itselleen pysyvän muiston monessa sydämessä. Varsinkin
lasten kasvattamista "kurituksessa ja Herran nuhteessa" teroitti
hän saarnoissaan, rippikoulussa, vieläpä seurapuheissakin sydämiin
osaavilla sanoilla. Sekä virkatoimissa että muulloin oli hänen
esiintymisensä vaatimatonta ja nöyrää. Lagus piti hänestä paljon.
[Sukukirja, Suom. aatelittomia sukuja; kert. Ylivieskan vanhat
heränneet, rovasti A. O. Törnudd y.m.]
Keski-Pohjanmaan muista heränneistä papeista 1840-luvun vaiheissa
on muistettava myöskin _K. J. Engelberg_. Hän tuli ylioppilaaksi ja
papiksi samaan aikaan kuin Schwartzberg, jonka tukena ylioppilasajan
viettelyksissä hän oli. Heidän välillään syntyi jo siihen aikaan
hyvin likeinen, koko elinajan kestävä ystävyys. [Kert. tuomiorovasti
Schwartzberg (1896) ja pastori F. F. Lönnrot (1897).] Jo Piippolassa
pappina ollessaan (1839-1842) oli hän tunnettu Keski-Pohjanmaan
ja Pohjois-Savonkin heränneissä piireissä. Mitään huomattavampaa
herätystä hän ei kuitenkaan seurakunnassaan saanut aikaan. [Kert. F.
H. Lönnrot ja V. L. Helander.] Mutta sitä suurempaa huomiota herätti
siihen aikaan Engelbergin ystävä Schwartzberg. Sievissä, johon
seurakuntaan hän siirrettiin 1839, kasvoi hänen aikanaan, ennen (II,
69) alkanut herätys ja virkistyi voimallisesti. Schwartzberg oli hyvä
saarnamies ja vaikka hän oli hyvin kiivas luonteeltaan, lähestyi
kansa häntä alusta alkaen vapaasti ja luottamuksella. Hänen vilpitön
suoruutensa ja hänen erinomainen seurustelutaitonsa sai ihmisiä
joukottain häntä kuulemaan ja hänen neuvojaan vastaanottamaan. Harva
herännäisyyden papeista pääsi kansaa niin lähelle kuin hän. [Aschan,
Matrikel; kert. J. Schwartzberg ja Kalajoen-varren vanhat heränneet.]
Pelkäämättä hän toimitti herätystyötään, vaikka kuvernööri
Lagerborg, joka kaikin tavoin koetti estää herännäisyyden leviämistä
läänissään, uhkasi ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin häntä vastaan.
Schwartzbergin aikana rakensivat Sievin heränneet lähelle kirkkoa
seuratuvan, joka sitten pari vuosikymmentä oli etäämmällä asuvien
kirkkokortteerina. Miten tunnettu hän jo näihin aikoihin oli, näkyy
esim. siitä, että Lyytikäinen, kutsuessaan Lagusta häihinsä, pyysi
tätä kehottamaan myöskin Schwartzbergiä tilaisuuteen saapumaan. [N.
K. Malmbergin kirje 9/10 40 K. E. Bergrothille; Laguksen kirje N. K.
Malmbergille 30/12 39.]
Schwartzbergin kautta levisi herännäisyys myöskin _Rautiossa_, johon
seurakuntaan hän siirrettiin maaliskuussa 1841, sekä _Perhossa_,
missä hän toimi 1/10 41--3/6 42. Pari kuukautta Lesceliuksen kuoleman
jälkeen (10/1 442) tapaamme hänet armovuodensaarnaajana Pyhäjärvellä.
[Aschan, Matrikel; Sukukirja, Suom. aatelittomia suk.]
Keski-Pohjanmaan herännäisyyden huomattavin seutu oli yhä edelleen
Kalajoen varsi. Kalajoen, Ylivieskan ja Nivalan lisäksi, missä
liike oli suurin, alkoi 1840-luvun alussa myöskin Alavieska vetää
suurempaa huomiota puoleensa. Jo Kalajoen käräjien alkaessa löytyi,
niinkuin tiedämme, viimemainitussakin seurakunnassa heränneitä, mutta
suuremmassa määrässä lisääntyi näiden luku vasta Vilhelm Österbladhin
aikana (1840-1852). Jos kukaan, niin oli tämä mies paikallaan
heräjävässä seurakunnassa (katso II, 141). Hän oli etevä saarnamies
ja veti puoleensa ihmisiä lempeällä, tosirakkautta uhkuvalla
käytöksellään. Suruttomimmatkin huomasivat, että "Jumalan valtakunnan
asia oli hänelle kallis". Ei estellyt tuota "vilkasta pappia" kankeus
ja hitaus, kun häntä tultiin pyytämään sairasten tykö tai muille
virkamatkoille. Hän oli aina heti valmis lähtemään. Jo kaukaa huomasi
vastaantulija hänen kiireestä vauhdistaan, että "Estenplaati" oli
liikkeellä. "Hyvissä ajoin piti ajaa syrjään", jos mieli välttää
hänen monesti lausumaansa varoitusta: "muista, että aika on lyhyt".
Österbladhin kirkko oli aina täynnä. Häntä kuulemaan saapui usein
ihmisiä Pyhäjoelta, Salosta y.m. seurakunnista. Alavieskassa,
samoinkuin muuallakin, pukeutuivat heränneet körttipukuun. Seurat
pidettiin alussa yksinomaan pappilassa, mutta ei kulunut pitkä aika,
ennenkuin alettiin kokoontua Eskolan, Jutilan, Alakantolan, Hietalan
y.m. taloihin. [Kert. (1896) Alavieskan vanhimmat asukkaat, Jaakko
Hemming y.m.]
Savolaisista näkyy varsinkin L. J. Niskanen näinä aikoina käyneen
usein Pohjanmaan puolella. Niinpä osoittavat esim. seuraavat
päivämäärät vuodelta 1841, miten ahkerasti hän kävi muualla asuvia
heränneitä neuvomassa. Uudenvuoden aikana matkusti hän Ylivieskaan
asti, missä hän silloin tapasi Hedberginkin. Paluumatkalla
viipyi hän kolme päivää Pyhäjoen pappilassa häissä, joihin oli
saapunut apteekkari Malmgren Kajaanista ja muita säätyläisiä sekä
"talonpoikaista kansaa useampia". Yhdessä matkustettiin sitten
Kiuruvedelle, missä "paljon Herraa pelkääväisiä" oli koolla.
Palmusunnuntain ja pitkänperjantain välisinä päivinä johti hän
Pyhäjärvellä seuroja "kolmissa talonpoikaisissa häissä", ollen
täällä "monien sisällisten vaivojen painon alla", kun ei Paavo
Ruotsalainen ollut päässyt tätä vaikeaa tehtävää toimittamaan.
Iloksensa hän kuitenkin sai kokea, että sikäläiset heränneet
kiitollisuudella ottivat vastaan hänen neuvonsa. Heinäkuun alussa
kävi Niskanen Nilsiässä Paavoa tapaamassa, elokuun 14 p:nä oli hän
seuroissa Honkamäen talossa Kiuruvedellä ja Mikkelin aikana saapui
hän jälleen viimemainitun seurakunnan heränneitä uskossa tukemaan.
[L. J. Niskasen kirjeet F. G. Hedbergille 1/4 41 ja /7 41 (omistaa
Arkiaatteri Otto Hjelt); F. G. Hedbergin kirje eräälle ystävälleen
19/8 41 (omistaa Suom. Muinaismuistoyhdistys); Kiuruveden vanhojen
heränneitten kertomukset (1896).]
Paavo Ruotsalaisen matkoista samana vuonna ovat seuraavat tiedot
säilyneet: Tammik. 11 p:nä saapui hän Ruovedelle, missä seuraavana
päivänä vietettiin Selma Katarina ja Olivia Vilhelmina Bergrothin
häitä, joista edellinen meni naimisiin Tampereen kaupungin
saarnaajan _Josef Grönbergin_, jälkimäinen J. I. Berghin kanssa.
Pitkänäperjantaina oli hän Kuopiossa ja sieltä matkusti hän
pääsiäisen pyhiksi Leppävirroille. Kumpaankin paikkaan oli häntä
pyydetty. Leppävirroilta aikoi hän matkustaa Karjalaan, mutta tämä
tuuma lienee kelirikon tähden jäänyt sikseen. Kesällä sai hän
kutsun N. H. Berghin Uuskaarlepyyssä elokuun 4 p:nä vietettäviin
häihin. Tähän tilaisuuteen odotettiin monta pappia ja paljon muita
heränneitä eri osista maata. Tuossa ruotsinkielisessä seudussakin,
missä paraikaa liikkui herätys, odotettiin hartaasti kuuluisan
savolaisen tuloa. Ei estänyt sekään seikka, että Östringiä ja muita
Uuskaarlepyyn heränneitä vastaan nostettu oikeusjuttu ei vielä ollut
ratkaistu (katso II, 190 -- 198), heitä vieraita odottamasta ja
suuria seuroja valmistamasta. Yhteiset koetukset vain yhdistivät
mielet yhteistä suurta taistelua maailman uhallakin jatkamaan.
N. H. Berghin lahjakas morsian _Katarina Charlotta Fonselius_
oli tullut heräykseen Betty Vegeliuksen ja K. H. Schroderuksen
häissä Maalahden pappilassa (I, 385) ja sittemmin, vaikeista
kotioloistaan (Terijärvellä) huolimatta, ahkerasti ottanut osaa
Maalahden ja Uuskaarlepyyn heränneitten seuraelämään. Sulhasensa
kautta oli hän pyytämällä pyytänyt Ruotsalaista häihinsä. Nämä
pidettiin yllämainittuna päivänä erään hänen tätinsä luona
Uuskaarlepyyssä. Tilaisuuteen saapui, paitsi toistasataa muuta
vierasta, 26 pappia. Kaunis veisu, elävähenkiset seurapuheet
ja ystävämieliset keskustelut painoivat vakavan, mutta samalla
herttaisen leiman tähän juhlaan. Sitä kyllä uusikaarlepyyläiset
oudoksuivat, että kaikki puheet pidettiin suomeksi, vieläpä olivat
siitä vähän pahoillaankin, mutta ei sekään sopua rikkonut. Paavo
oli koko ajan tyyneellä ja herttaisella tuulella eikä, niinkuin
monesti muulloin, loukannut sanoillaan eikä käytöksellään. Hänen
ympärilleen kokoontui tuon tuostakin ihmisiä neuvoa sielunsa
asiassa saamaan. Joka ei osannut suomea, puhui tulkin kautta.
Paavon tarkka silmä näki, mitä kukin tarvitsi. Toisille puhui hän
ankarasti tekopyhyyden kirouksesta, toisille antoi hän noita ihmeen
lempeitä neuvojaan, jotka kaikkialla, missä hän liikkui, nosti
kuormansa alle uupuneet ja vapautti syntejään epätoivossa itkevät
Jumalan ääretöntä armoa ylistämään. Kauan säilyi N. H. Berghin
ja Kaarina Fonseliuksen juhlapäivä monen muistossa. -- Toisena
hääpäivänä matkusti morsiuspari kotiapäin. Heitä seurasi matkalla
Paavo ja paljon muita häävieraita. Vierailtuaan Isossakyrössä F. O.
Durchmanin luona, saapui seurue elokuun 8 p:nä Lapualle, missä oli
suuret seurat. Malmbergin seuratupaan Kauppilassa (katso II, 158)
mahtui vain osa tänne saapuneista. Paavo puhui monta eri kertaa
painavia nuhteen, varoituksen ja kehoituksen sanoja Malmbergin ja
Durchmanin vasta heränneille tai heräjäville sanankuulijoille.
Elävää oli monien pappien johtama veisu, vilkkaat ja opettavat
keskustelut seurojen jälkeen. [Sukukirja Suom. aatelittomia sukuja;
F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanoja (omistaa rouva Lydia
Hällfors); vastamainitut L. J. Niskasen kirjeet F. G. Hedbergille
17/4 41 ja /7 41 ja Hedbergin kirje 19/8 41; Charlotte Achrénin y.m.
kertomukset.] Elokuun 14 p:nä saapui Ruotsalainen Kiuruvedelle, missä
Niskanen oli häntä vastassa, ja syyskuussa tekivät he yhdessä ennen
mainitun matkansa Ouluun. Mikkelin aikana samana vuonna kävivät he
jälleen Kiuruvedellä. Seuroja pidettiin Hakamäen talossa. Sinne
oli kokoontunut paljon vieraita eri seuduilta, suurimmaksi osaksi
talonpoikia, mutta useita pappejakin. Hedbergiäkin oli pyydetty
tulemaan, ja hän oli toivonut saavansa kuvernööri Lagerborgilta
lupaa tähän matkaan, hän kun oli aikonut pyytää päästä tervehtimään
sukulaistaan Engelbergiä Piippolassa. Halusta olisi hän lähtenyt,
varsinkin koska hän oli kuullut, että "savolaisten kokoukset olivat
paljon enemmän rakentavia kuin säätyläisten", mutta tämä aikomus jäi
sikseen. Todennäköistä on, ettei hän saanut lupaa Lagerborgilta.
[Samat Niskasen ja Hedbergin kirjeet.] -- Ruotsalaisen luonnetta ja
esiintymistapaa kuvaamaan lainaamme tähän seuraavan, kansan muistossa
säilyneen, näihin hänen Kiuruveden-matkoihinsa sovitetun kertomuksen.
Matkallaan oli Paavo monessa käyntipaikassa kuullut valituksia
Kiuruveden heränneitten vilpillisyydestä. Hän oli ärtyneellä
mielellä. Niskanen sai syöttöpaikoissa tuon tuostakin kuulla
ankaroita sanoja. "Kyntämään minä sinut lähetin, mutta sinä oletkin
tonkinut kuin sika", lausui Paavo hänelle lopuksi, kun eivät
valitukset lakanneet, vaan päinvastoin lisääntyivät jota lähemmäs
määräpaikkaa ehdittiin. Vihasena ajoi hän seurataloon, astui
alas rattailta ja jäi hetkeksi kartanolle. Kaunis veisu kuului
seuratuvasta. Paavon katse kirkastui, ja ketään puhuttelematta
vetäysi hän syrjään. Kun hän viipyi kauvan ulkona, mentiin häntä
hakemaan. Hän löydettiin polvillaan rukoilemassa. "Mitä te täällä
teette", tiuskasi Paavo äkkiä ylös nousten, ja lähti nopein askelin
seuratuvalle. Portailla seisovat, jotka näkivät hänen vihasen
katseensa, kuiskasivat toisilleen: "nyt se puhuu kovat sanat".
Porstua oli täynnä ihmisiä. Paavo tarkasti heitä ankara ilme
katseessaan. Miltei kaikkien silmissä välkkyi kyyneleitä, ja kun
hän asetti matkatakkinsa naulaan, huomasi hän seinässä riippuvien
vaatteiden taakse piiloutuneen tytön, joka katkerasti itki. Sama
mieli vallitsi tuvassa olevassa seuraväessä; sen vasta alottama
virsi katkesi ja loppui nyyhkytyksiin. Paavon kasvot kirkastuivat,
hän astui kynnyksen yli, jäi siihen hetkeksi seisomaan, ojensi
kätensä, ja lausui liikutuksesta vapisevalla äänellä; "Lohduttakaa,
lohduttakaa minun kansaani, sanoo Herra". Sitten asettui hän
istumaan ja puhui paljon Kristuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan,
monesti kehottaen särkynyttä kuulijakuntaansa Herraa kiittämään ja
ylistämään. [Kertonut Kusti Niskanen y.m.]
* * * * *
Kalajoen-varren kasvavan, mutta näihin aikoihin samalla
veltostumisenkin oireita ilmaisevan liikkeen palvelukseen astui
1840-luvun alkuvuosina kaksi talonpoikaista miestä, _Vilhelm
Niskanen_ (katso 1, 344) ja _Taneli Rauhala_, jotka kumpikin
ennenpitkää kehittyivät näiden seutujen heränneitten opettajiksi.
-- Vilhelm Niskanen oli L.J. Niskasen serkku ja asui yhdessä hänen
kanssaan Iisalmessa 35 vuotta. Hän oli syntynyt v. 1796 ja liittyi
Paavo Ruotsalaisen opetuslapsena heränneisiin v. 1817. Vilhelm
Niskasella oli terävä ymmärrys ja syvälliseen miettimiseen taipuva
mieli. Luonteeltaan oli hän hiljainen. Hän puhui vähän, mutta
mitä hän lausui, oli mietittyä ja sattuvaa. Lukemiseen oli hän
hyvin mieltynyt. Jo nuorena nähtiin hänet usein sekä hengellisten
että muiden kirjojen ääressä. Kirjottamaankin oli hän oppinut.
Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä kävi hän usein ja joskus ulotutti hän
Ruotsalaisen ja L. J. Niskasen seurassa matkansa Kalajoelle asti.
Pohjanmaan heränneet, niiden joukossa Laguskin, mieltyivät häneen.
Kun häntä siihen kehotettiin, alkoi Niskanen miettiä muuttoa Kalajoen
varrelle. Ensin aikoi hän asettua Nivalaan, mutta kun Lagus, joka
samaan aikaan oli ostanut Toivolan talon Ylivieskassa, tarjosi
hänelle tämän tilan vuokrattavaksi, jäi hän tänne asumaan (1842).
Noin 1 l/2 vuotta myöhemmin osti hän _Niskakosken_ talon Nivalassa.
Tähän ostoon lienee varsinkin Taneli Rauhala häntä kehottanut
ja auttanutkin. [Akiander VII, 290-91, 319; Vilhelm Niskasen
Maistokirja, josta vasta enemmän; kert. Vilhelm Niskasen poika Paavo
Niskanen y.m.]
_Taneli Rauhala_ syntyi Sorvalan talossa Nivalassa 1812. Poikana
"hän sekaantui tappeluihin ja muihin tavattomuuksiin", mutta kodin
hyvä kasvatus palautti hänet kuitenkin vähitellen säännölliseen
elämään, vaikka vanhempansa siihen aikaan olivat aivan suruttomia.
Heräykseen tuli Taneli N. K. Malmbergin kautta. Sitäpaitsi vaikutti
Paavo Ruotsalainen häneen paljon. Taneli Rauhala oli syvällinen,
lämminsydäminen ja suora mies, hänen käytöksensä arvokasta ja
luottamusta herättävää. Hän asui koko aikansa Nivalan pitäjän
Karvoskylässä. [Simo Pylväs, "Muistelmia Taneli Rauhalan elämästä",
josta vasta enemmän; vanhojen heränneitten kertomuksia.]
Vilhelm Niskasen ja Rauhalan esiintyminen Kalajoenvarren
herännäisyysliikkeen varsinaisina johtomiehinä kuuluu myöhempään
aikaan, mutta jo 1840-luvun alkuvuosina olivat he yleisesti
tunnettuja näillä seuduin, vieläpä muuallakin, jonka tähden heidän
mainitsemisensa muiden merkkimiesten kera jo tässä on paikallaan.
Keski-Pohjanmaan tämänaikaisen herännäisyysliikkeen huomattavimpia
piirteitä on hengellinen raittius, joka, verrattuna Savon
herännäisyyden tunteellisuuteen, joskus tuntuu kylmältäkin. Tämä
eroavaisuus johtuu tietysti suurimmaksi osaksi kansan luonteen
erikaltaisuudesta, mutta löytyy siihen toinenkin syy, jota emme saa
jättää huomioon ottamatta. Keski-Pohjanmaan liikettä olivat näihin
asti papit johtaneet. Laguksen, Malmbergin, Durchmanin ja monen
muun samanmielisen sielunpaimenen nimet johtuvat itsestään tässä
yhteydessä mieleen. Heränneet papit, joista useat olivat harvinaisen
eteviä opettajiakin, pitivät kyllä päätehtävänään hengellisen
elämän synnyttämistä ja kasvattamista seurakunnissaan, mutta tätä
tehdessään teroittivat he uskonnollisen tiedon tarpeellisuutta;
uskonnollisten käsitteiden tarkka selvittäminen oli heistä hyvin
tärkeää. Varsinkin rippikoulussa tekivät he tunnollista työtä
viimemainitussakin suhteessa. He eivät tyytyneet pelkkään ulkolukuun,
niinkuin sen ajan papit ylimalkaan, vaan he pitivät huolta siitä,
että lapset ymmärsivät mitä lukivat. Samoin oli laita Suupohjassakin.
Sikäläistäkin herännäisyysliikettä johtivat alussa yksinomaan papit.
Varsinkin Malmbergin ja Durchmanin sinne muutettua, tuli herätyksen
ohessa kansan opettaminen yleiseksi heränneissä piireissä. Toisin
oli Savossa, missä heränneitä pappeja, niinkuin olemme nähneet,
alkuaikoina oli vähän. Suurten seurojen liikuttavalle vaikutukselle
ei ollut vastapainoa eikä ohjausta kirkossa ja rippikoulussa. Ilman
Paavo Ruotsalaisen nerokasta ja voimallista johtoa olisi varmaankin
hurmahenkisyys monessa paikoin päässyt vallalle. Pohjanmaalla siitä
tuskin näkyy merkkiäkään; kielilläpuhujia oli Savossa paljon,
Pohjanmaalla hyvin harvassa, muita eroavaisuuksia mainitsematta.
Poikkeuksena ovat muutamat paikat Pohjanmaan ruotsinkielisissä
seuduissa, missä kielillä-puhuminen ja muut tunne-elämän sairaloiset
purkaukset herätyksien alkuaikoina lienevät olleet jokseenkin
yleisiä. [Kert. Charlotte Achrén, lehtori E. T. F. Reuter y.m.] Miten
tavattomina tämmöisiä ilmiöitä pidettiin esim. Kalajoen varrella,
näkyy siitä, että sikäläiset vanhat heränneet vielä tänään tarkoin
muistavat, missä ja milloin semmoista heidän keskuudessaan on nähty.
Kerromme seuraavassa muutamista semmoisista tilaisuuksista.
Virasta-erottamisaikansa päätyttyä määrättiin Lagus toimittamaan
kirkonkokousta Pyhäjärvellä heinäkuussa 1842. Seurassaan oli
muutamia hänelle Ylivieskaan tulleita vieraita. Myöskin Paavo
Ruotsalainen ja muita savolaisia oli silloin Pyhäjärvellä. Seuroja
pidettiin sekä pappilassa että pyhäjärveläisten seuratuvassa. Oli
kaunis ja hyvin lämmin aika. Paavo oli seuroissakin avojaloin ja
paitahijasilla. Tässä keveässä puvussa oli hän tavallista virkeämpi.
Niin nytkin. Hän puhui paljon ja erinomaisen elävästi. Eräänä
iltana oli kokoontunut niin paljon väkeä, että seurat pidettiin
pappilan kartanolla. Paavo oli päättänyt seurapuheensa, kun pappilan
rakennuksesta alkoi kuulua outoja ääniä. Joku puhui kielillä. Se
oli hiljattain kuolleen Isak Lesceliuksen tytär _Maria Lescelius_.
Hän oli tunnettu elävähenkisestä, mutta samalla usein sairaloiseen
tunteellisuuteen eksyvästä kristillisyydestään. Puheensa, joka
toisinaan oli selväsanaista, toisinaan käsittämätöntä, oli Jumalan
armon ylistämistä. Autuas ilme kasvoissaan huudahti hän silloin
tällöin: "Ei tämä ole minun kunniani, vaan sinun kunniasi, Herra."
Hän puhui suomea, mutta kun eräs Laguksen seurassa Pyhäjärvelle
saapunut ylioppilas, joka ei ensinkään osannut tätä kieltä, astui
huoneeseen, jatkoi hän ruotsiksi. Vaikea oli päättää, missä määrässä
hän itse tajusi kummallisen tilansa. Pohjalaiset ihmettelivät, mutta
savolaiset, jotka olivat tottuneet näkemään ja kuulemaan semmoista,
eivät sitä juuri minään pitäneet. [Kert. (1896) lehtori E. T. F.
Reuter, Laguksen ent. renki Antti Kakko y.m.] -- Joulupyhinä 1843
suuret seurat Ylivieskan pappilassa. Lagus oli renkinsä Antti Kaakon
vihkiäisiin kutsunut paljon vieraita. Paitsi seudun heränneitä
pappeja ja muita säätyläisiä oli sinne kokoontunut kansaa Sievistä,
Pyhäjärveltä, Haapajärveltä, Nivalasta, Alavieskasta y.m. pitäjistä.
Talonpoikaisista merkkimiehistä olivat tähän tilaisuuteen saapuneet
Paavo Ruotsalainen, L. J. Niskanen, Taneli Rauhala sekä Vilhelm
Niskanen, joka viimemainittu siihen aikaan jo asui Toivolassa.
Varsinkin Tapaninpäivänä oli liike maantielläkin suuri. Pyryilman
tähden tuotiin vieraat kirkolta pappilaan hevosilla. Kun viimeinen
kuorma ajoi pihaan, huusi Lagus Kaakolle: "no, missä on ruotimuori,
en minä sinua vihi, ennenkuin hänetkin tuot". Kaikki vieraat
ruokittiin, ja tarjoilua hoitamassa nähtiin muiden kera Kimon tehtaan
kirjurin tytär _Leontine Reuter_. Paitsi lukuisia vieraita saapui
iltapuolella niin paljon väkeä, etteivät läheskään kaikki mahtuneet
pappilan huoneisiin ja porstuaan. Paavo päätti muistorikkaan
kokouksen polvirukouksella, ja lopuksi kaikui sadoista suista Siionin
virsi "Kiitos, Karitsa kuollut ja ylösnoussut myös". Kun ihmiset
alkoivat hajautua, kuului eräästä huoneesta Maria Lesceliuksen ääni.
Hän puhui kielillä. Paavo ei nytkään kieltänyt häntä puhumasta, vaan
päinvastoin kehotti seuraväkeä käymään vuoteella makaavaa puhujaa
katsomassa. Järjestyksen vuoksi, ja jotta kaikki saisivat nähdä,
pyysi Lagus vieraitaan pitäjittäin siirtymään siihen huoneeseen,
missä Maria Lescelius oli. Ja kaikki ehtivät nähdä ja kuulla, sillä
hän puhui kauan. Tässä tilaisuudessa, niinkuin muuallakin, lausui tuo
"kummallinen unennäkijä" "tuomitsevia sanoja Ylivieskan heränneiden
suruttomuudesta". "Moni hänen puheestaan loukkaantui, mutta toiset
saivat uuden herätyksen." Maria Lesceliuksen puheen johdosta teroitti
Lagus seurakuntalaisilleen Paavo Ruotsalaisen opetusta "oikeista
ja eksyvistä kristityistä vanhurskauttamisen jälkeen". Tämä opetus
oli heille tuttu, mutta he päättivät yksimielisesti koettaa siihen
uudestaan syventyä. [Kert. Juho Raudaskoski, Antti Kaakko y.m.]
* * * * *
Nopeammin ja yleisempänä kuin missään muualla levisi Suupohjassa
vasta alkanut liike. Kovaa oli monesti kansan vastarinta, mutta
se murtui, niinkuin murtuvat talvisen järven jäät, kun lämpöiset
ilmat niitä sulattavat ja kovat tuulet liikuttavat. Yhtä vähän kuin
vainot säikäyttivät Östringiä ja J. M. Stenbäckiä, saivat ne heidän
suomenkielisessä Suupohjassa taistelevia asetovereitansa vaikenemaan.
Eivät uudistetut uhkauksetkaan heitä hämmästyttäneet. Kovalla
äänellä [kert. seudun vanhat heränneet] julisti Durchman Isonkyrön
kirkossa elok. 2 p:nä 1840 pitäjän nimismiehen, M. Liljeqvistin,
näin kuuluvan kuulutuksen: "Koska olen saanut tietää, että kansaa,
sekä miehiä että naisia, sunnuntaisin iltapäivällä on kokoontunut
tämän pitäjän Ikolan kylän Mullosen taloon, sentähden ja koska
kaikki kokoukset hartauden harjoittamista varten ovat kielletyt
paitsi ennestään yleisesti tunnetut ja käsketyt jumalanpalvelukset
ja hartausharjoitukset, kielletään ja varoitetaan pitäjäläisiä täten
ystävällisesti, kenraalikuvernööri, kreivi Steinhelsin 15 p:nä
maaliskuuta 1814 antaman määräyksen mukaisesti, tarkoin ja aina
pysymään poissa tällaisista laittomista kokouksista, koska eivät
asetukset niitä salli vaan kun. plakaatti tammikuun 12 p:ltä 1726,
verrattuna kun. kirjeeseen toukokuun 2 p:ltä 1756, määrää niistä
ankaran rangaistuksen. Se tai ne, jotka tätä vastaan rikkovat eivätkä
tottele tätä käskyä, tulee oikeudessa syytetyksi. Sitävastoin ei
ketään kielletä yksityisesti, oman perheensä keskuudessa omassa
asunnossaan, iltapäivällä sunnuntaisin hartauttaan harjoittamasta
ja sanaa viljelemästä. Tämä on päinvastoin luvallista, käskettyä
ja Jumalalle otollista -- kuitenkin ilman että siihen kansaa
kokoontuu". [Löytyy N. K. Malmbergin papereissa.] Muutamia
kuukausia myöhemmin kirjoitti Malmberg eräälle sukulaiselleen [K.
E. Bergrothille l/2 41.]: "Täällä edistyy Jumalan asia vähitellen.
Silloin tällöin joku herää ja ennen heränneet voimistuvat ja pääsevät
uuteen vauhtiin. Vihollinen ja hänen joukkonsa eivät myöskään ole
joutilaina. Paikottain he hirveästikin raivoavat. Muutamat henkilöt
olivat jo tuumineet, ettei minun surmaamiseni olisi syntiä, minä
kun viettelen niin paljon ihmisiä. Mutta he eivät saa sitä tehdä
saamatta lupaa ylhäältä, jota he kuitenkaan eivät lie ajatelleet.
Herra estäköön heidän hankkeensa ja herättäköön perkeleen kiusaksi
yhä useampia syntisraukkoja". Turhat olivat vihollisten hankkeet.
Suupohjassa 1839 ja 1840 alkanut ja päivä päivältä kasvava liike
veti yhä enemmän ihmisiä puoleensa, jos kohta ei lähinnä seuraavina
vuosina uusia herätyksiä niin yleisesti tapahtunut. Suuri oli
liike Lapualla, Kauhavalla, Ylihärmässä, Alahärmässä, Nurmossa,
Ylistarossa, Ilmajoella, Seinäjoella, Lappajärvellä, Kuortaneella,
Isossakyrössä, Pietarsaaressa, Uuskaarlepyyssä, Munsalassa,
Vöyrissä ja Mustasaaressa. _Vaasassakin_ alkoivat ihmiset tulla
levottomiksi sielunsa asiasta. Kaikin tavoin koettivat valtiokirkon
pylväät Suupohjassa yhdessä maailman kera painaa alas liikettä,
mutta turhaan. Kirkkoherrat kirjoittivat ahkerasti arkkipiispalle
ja tuomiokapitulin jäsenille, syyttäen pietistisiä pappeja
eripuraisuuden ja levottomuuden aikaansaamisesta seurakunnissa
y.m. y.m., ja kernaasti heidän valituksiaan uskottiin. Mutta
tuomiokapitulilta alkoivat neuvot herännäisyyden kukistamiseksi
loppua. Arveluttavinta oli että "rutto tarttui nuorisoonkin".
Turhaan kielsi Vaasan koulun inspehtori, Lapväärtin kirkkoherra J.
J. Estlander, O. H. Helanderia (katso II, 160) pitämästä seuroja
Vaasassa. Kielto ei estänyt koulupoikia yhä yleisemmin liittymästä
niihin, jotka Herraa etsivät. Suurimman huomion esineenä oli
Malmberg. Lapuan kirkkoherra oli alusta alkaen varoittaen kieltänyt
häntä seuroja pitämästä, mutta kun Malmberg rohkeasti kysyi, voisiko
kirkkoherra Jumalan sanalla tai maallisen lain säädöksillä näyttää
toteen, ettei pappi olisi oikeutettu sopivalla ja sopimattomalla
ajalla opettamaan sanankuulijoitaan, ei tuo hänen verraten sävyisä
esimiehensä tiennyt, mitä tehdä. Malmbergin mielialaa näihin aikoihin
kuvaavat seuraavat, eräästä hänen kirjeestään lainatut sanat: "Minua
uhataan kuolemalla ja perikadolla. Väleen en enää saane suotakaan
hautuumaakseni enkä korppeja ruumiinvartijoiksi. Olkoon niin.
Evankeliumin täytyy herättää melua. Se ei kyllä melua, mutta muut
meluavat sen voitoista. Nyt olen jälleen temmellyksen keskellä.
Mutta hupaista on myrskyisällä merellä, kun Kristus pitää perää."
[F. O. Durchmannin alottama ja N. K. Malmbergin jatkama kirjoitus
viimemainitun aikanaan omistaman raamatun kansilehdellä; Malmbergin
kirjeet 5/2 39, 24/11 39 ja 13/4 40 K. E. Bergrothille (kirjeet
omistaa kirkkoherra Julius Bergroth); F. O. Durchmanin kirjeet 14/6
41 ja 1/10 41 Niklas Durchmanille; Hedvig Paavolan, Maria Hanhikosken
Esaias Untamalan, Kaisa Lepistön, Maria Keltamäen y.m. seudun
vanhojen heränneitten kertomukset (1896).]
Miltei kaikissa näinä vuosina kirjoittamissaan kirjeissä puhuvat
Malmberg ja Durchman Kalajoen käräjistä. Suurella levottomuudella
he tietysti odottivat päätöstä. Mutta toiselta puolen tuottivat
matkat käräjien aikana heidän entisille työmailleen heille paljon
virkistystä, ja samallaista kehoitusta saivat he myös Östringin
ja Stenbäckin sekä näiden sanankuulijain pelottomasta käytöksestä
oikeuden edessä. Niinpä kirjoittaa esim. Malmberg J. Vegeliuksen
esiintymisen johdosta Uuskaarlepyyn kihlakunnanoikeudessa (katso
II, 166): "Se oli voimallinen ja peloton totuus. Hyvä on, että edes
joku sekä näkee että uskaltaa sanoa asian niin, kuin se on. Kurjaa
olisi, jos ei Jumalalla tänäkin aikana olisi edes muutamia totuuden
todistajia maassamme". [Malmbergin kirje apelleen 22/4 39.] Samoin
ajatteli Durchman. "Me jaksamme hyvästi ja odotamme iloisella
sydämellä virasta-erottamistamme", kirjoittaa hän eräässä kirjeessä.
[Vasta mainittu kirje N. Durchmanille 14/6 41.] Raskaalta tuntui
heistä kuitenkin lopullinen tuomio, kun se valmistui täytäntöön
pantavaksi.
Virkalomansa aikana asui Malmberg _Ruovedellä, Peskan_ talossa,
jonka hän lankoineen oli perinyt appensa hiljattain tapahtuneen
kuoleman jälkeen. Sieltä teki hän muutamia matkoja, niinkuin
esim. helmikuussa 1842 Nilsiään (II, 188-89). Joskus kävi hän
Lapuallakin ystäviään tervehtimässä, minkäänlaisia papillisia
tehtäviä kuitenkaan toimittamatta. [Kert. Kaisa Lepistö, Kaisa
Autio y.m.] Niin toimintahaluiselle miehelle, kuin Malmberg
oli, tämä toimettomuuden aika oli hyvin pitkä. Sen päätyttyä
määrättiin hänet kappalaisenapulaiseksi Uuskaarlepyyhyn, johon
toimeen hän astui kesäkuun loppupuolella (1842). Kauan hänen
ei kuitenkaan tarvinnut täällä olla, ennenkuin hän sai palata
entiselle rakkaalle työalalleen. Lapuan ja siihen kuuluvien
kappeliseurakuntien talonpojat anoivat näet tuomiokapitulilta,
että Malmberg määrättäisiin pitäjänapulaiseksi heille, sitoutuen
suorittamaan hänelle naulan voita, juuston ja leivän sekä 2 kappaa
rukiita kultakin savulta tahi enemmän, ellei palkka täten nousisi
50 tynnyriin. Muutamia talonpoikia oli sitäpaitsi käynyt Turussa
suullisesti asiaa arkkipiispalle esittämässä. Melartin oli heille
vastannut: "Nyt meiltä on lupa, me annamme mielellämme nyt pappeja
teille, kun vain teillä on halu ottaa". Ei lähetystö eivätkä muutkaan
oikein käsittäneet, mikä "nyt" oli muuttanut arkkipiispan mielen,
mutta iloa herätti lupaus Lapuan heränneissä. [F. O. Durchmanin kirje
veljelleen 25/8 42.] Tuomiokapitulin määräyksen mukaan pidettiin
asian selvittämistä varten kirkonkokous Lapualla 25/8 42. Ainoastaan
eräs hovioikeudenneuvos ja kuusi talonpoikaa kieltäytyivät ehdotettua
palkkaa maksamasta, mutta kun kaikki muut yksimielisesti siihen
suostuivat, ei tuo estettä tehnyt. Papiston mieltä tiedusteltaessa,
lausui rovasti Alcenius suostuvansa Malmbergin ottamiseksi Lapuan
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. 1836-1844 - 23