Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. 1836-1844 - 11

Kaikki nämä kirjat olivat tuomiokapitulin mielestä "arveluttavia",
samoinkuin Pöytyän kirkkoherran _K. Heleniuksen_ vastaus "Åbo
Tidningar'issa" v. 1838 ilmestyneeseen kirjoitukseen: "Herätetyistä
ja hengellisesti sairaista seurakunnissamme". "Arveluttavina"
pidettiin niitäkin kirjoituksia, joiden silmämääränä oli
herännäisyyden halventaminen ja tuomitseminen. Niinpä pyysi (1839)
viimemainittu sanomalehti turhaan saada palstoihinsa ottaa erään
otteen suositun J. O. Wallinin selityksistä Johanneksen epistoloihin,
vaikka kysymyksessä ollut paikka käsittelee "nurkkasaarnaajien"
perhe-elämässä aikaansaamia häiriöitä ihan tuomiokapitulin silloisen
katsantotavan mukaan. [Turun tuomiokapitulin arkisto.]
* * * * *
Olemme nähneet, että arkkipiispa Melartin Kalajoella v. 1836
toimittamassaan piispantarkastuksessa myötätuntoisesti arvosteli
sikäläistä herännäisyyttä, varsinkin siihen kuuluvia pappeja. Yhtä
suosiollisesti kohteli hän alussa myöskin Suupohjassa alkanutta
liikettä, jonka siunauksesta rikasta vaikutusta kansaan hän samalla
tarkastusmatkalla oli tilaisuudessa omin silmin näkemään. Vielä pari
vuotta myöhemmin oli Melartinin suhde herännäisyyteen verrattain
ystävällinen, kuten esim. hänen ennen mainitut v. 1838 Östringille
kirjoittamansa kirjeet osoittavat. Ja vaikka hän sittemmin, kun liike
joutui hallituksen epäsuosioon ja julkisen vainon esineeksi, yhä
selvemmin ilmaisi pietismiä vastustavaa mieltä, ei hän milloinkaan
eksynyt kohtelemaan hiippakuntansa heränneitä pappeja tuolla
säälimättömällä ankaruudella, jota esim. Renqvist sai kokea Porvoon
piispoilta. Sama on ylimalkaan tunnustettava Turun tuomiokapitulin
muistakin jäsenistä. Tämä näkyy muun ohessa siitä tavasta, millä
viimemainittu virkakunta käsitteli Östringin ja Kalajoen pappien
oikeusjuttua, jota käsittelyä seuraavassa tahdomme silmäillä.
Niinkuin olemme nähneet, oli Uuskaarlepyyn kihlakunnanoikeus 1 p:nä
kesäkuuta 1839 julistanut tuomionsa Östringin jutussa. Vedoten
kunink. kirjeeseen 7/12 1787, alisti tuomiokapituli tämän tuomion,
mikäli se koski pääasiaa eli Östringin pitämiä hartauskokouksia,
Vaasan hovioikeuden ratkaistavaksi, vaatien kihlakunnanoikeuden
päätöksen kumoamista, jotta se voisi ryhtyä asiaa käsittelemään
yllämainitun kirjeen säätämässä järjestyksessä. Hovioikeus, joka
jo oli ehtinyt vaatia tuomiokapitulin lausuntoa asiassa, hyväksyi
muistutuksen, "koska Östringiä vastaan nostettu kanne koski hänen
virkatointaan, jonka tähden kihlakunnanoikeus ei ollut oikeutettu
asiassa päätöstä antamaan", sekä käski tuomiokapitulia asiaa
tutkimaan. Lähes neljä kuukautta kului, ennenkuin viimemainittu
virkakunta julisti päätöksensä. Tämä on päivätty maaliskuun 11 p:nä
1840 ja kuuluu: "Konsistoriumi ei pidä näitä kokouksia luvattomina
eikä laissa kiellettyinä, koska papiston ehdoton velvollisuus
on johtaa sanankuulijoitaan kirjanluvussa ja kristinuskon
käsittämisessä, ei ainoastaan niissä tilaisuuksissa, jotka ovat
pyhitetyt tavalliselle jumalanpalvelukselle, sekä katkismus-,
rippi- ja kotikuulusteluissa, vaan myöskin pyhä- ja juhlapäivien
iltoina sekä muulloin kaikissa tarjona olevissa tilaisuuksissa, ja
koska Östring ei ole häirinnyt järjestystä, vaan päinvastoin
osoittanut kiitettävää intoa, pitää tuomiokapituli oikeana vapauttaa
hänet kaikesta edesvastauksesta tässä kohden. [Päätös nojautuu
seuraaviin määräyksiin, jotka pöytäkirjassa luetellaan: 1686 vuoden
kirkkolain II luv. 2-11 §§, XXIV luv. 11 §:ään, Kunink. plakaattiin
tammik. 12 p:ltä 1726, Kunink. kiertokirjeeseen konsistorioille
samalta p:ltä, Kunink. asetukseen 20/3 1735, Kunink. muistutukseen ja
varoitukseen 28/5 1746, Kunink. kirjeisiin 4/5 1748, 17/12 1755 ja
10/3 1758, Kunink. asetukseen 4/11 1782, Keisarilliseen kirjeeseen
Turun tuomiokapitulille 15/1 1817 sekä 'Ruotsin valtiopäiville
kokoontuneen pappissäädyn Ruotsin ja Suomen papistolle monesti
kirjoittamiin kiertokirjeisiin ja erittäin tätä hiippakuntaa varten
pappeinkokouksissa tehtyihin päätöksiin'.] Mutta koska Östring ei ole
totellut esimiestään Snellmania, joka oli käskenyt häntä lakkaamaan
seuroja pitämästä, sentähden ja koska semmoinen tottelemattomuus ja
halveksiva käytös ei sovi yhteen sen järjestyksen ja hyvän tavan
kanssa Jumalan seurakunnassa sekä on ristiriidassa sen kuuliaisuuden
kanssa esimiestä kohtaan ja sen keskinäisen sopusoinnun kanssa, joka
on paimenviran tarkoituksen mukaisen hoitamisen välttämätön ehto,
täytyy tuomiokapitulin 1686 vuoden kirkkolain XIX luv. 23 §:n ja XXIV
luv. 25 §:n sekä 21/8 1686 annetun Kunink. kiertokirjeen 1 §:n mukaan
eroittaa hänet, Östringin, pappisviran toimittamisesta puoleksi
vuodeksi". [Turun tuomiokapitulin arkisto.]
Päätöksen ristiriitaisuus riippuu silminnähtävästi ajan
hierarkkisesta katsantotavasta eikä ynseydestä Östringiä kohtaan. --
Wegeliuksen vapautti tuomiokapituli kaikesta edesvastauksesta. --
Hovioikeuksille joulukuun 1 p:nä 1787 annetun kiertokirjeen mukaan
alistettiin päätös Vaasan hovioikeuden ratkaistavaksi.
Samana päivänä antoi tuomiokapituli päätöksensä myöskin Kalajoen
pappien käräjäjutussa. Asiapaperit olivat olleet konsistoriumin
jäsenten tutkittavina marraskuun 20 p:stä 1839. Päätöksen
pääkohdat, joiden tukeeksi tuomiokapituli viittaa Östringin jutussa
mainitsemiinsa lakipykäliin ja asetuksiin, ovat seuraavat.'
"Koska jutun käsittelystä oikeudessa selviää, että mainitut,
syytteenalaiset papit ottamalla osaa kysymyksessä oleviin kokouksiin
eivät millään tavoin ole toimineet vastoin virkavelvollisuuttaan
eivätkä tämän kautta ole aiheuttaneet, vaan pikemmin estäneet
tämmöisissä tilaisuuksissa muutoin helposti syntyvää epäjärjestystä
ja siten osoittaneet kiitettävää alttiutta asianmukaisella
tavalla tyydyttämään sanankuulijoittensa hengellistä tarvetta
sekä kristillisen valistuksen ja hartauden kartuttamiseksi ovat
käyttäneet kaikkia tarjona olevia tilaisuuksia; ja kun sitäpaitsi
on otettava huomioon, ettei heidän silloinen lähin esimiehensä,
Raahen rovastikunnan v.t. kontrahtirovasti, eikä kirkkoherrakunnan
kirkkoherra, joiden lakien ja asetusten mukaan tuli huolellisesti
valvoa näiden nuorempien virkaveljien käytöstä sekä heidän
virkatehtävissään että viran ulkopuolella, mikäli konsistoriumi
tietää, eivät ole huomanneet syytä moitteeseen, vielä vähemmin
kanteen nostamiseen; siis näkee konsistoriumi oikeaksi, hylkäämällä
syytökset, mikäli nämä koskevat mainittujen pappien osanottoa
kanteenalaisiin hartauskokouksiin, vapauttaa heidät kaikki kaikesta
edesvastauksesta".
"Mitä sitten tulee syyttäjän oikeuden alussa kappalaisenapulaista
N. K. Malmbergiä vastaan tekemään syytökseen harhaoppisen ja väärän
uskonnonkäsityksen sekä erehdyttävän opin levittämisestä sekä
hänen sittemmin loppuvaatimuksessa kirkkoherranapulaisia L. H.
Laurinia ja F. O. Durchmania vastaan tekemiinsä syytöksiin, että
hekin kanteenalaisissa kokouksissa olisivat lausuneet eksyttäviä
uskonnollisia mielipiteitä, joita syytöksiä hän on koettanut tukea
monilla juttua käsiteltäessä kuulusteltujen todistajain lausunnoilla,
niin ei konsistoriumi, tähän kuuluvien todistusten epämääräisyyteen
ja eroavaisuuteen nähden -- -- -- löydä syytä langettaa ketään heistä
edesvastaukseen tässä kohden".
Niinikään vapautti tuomiokapituli Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin
heille pakanalähetyksen hyväksi koottujen varojen keräämisestä
vaaditusta edesvastauksesta, "koska ei oltu voitu laillisesti
todistaa, että he tässä olisivat väärin käyttäneet virkaoikeuttaan ja
siitä riippuvaa vaikutusvaltaansa kansaan".
Kuten muistamme, oli Malmbergiä, Durchmania ja Laurinia syytetty
"varomattomien sanojen ja sellaisten lauseiden käyttämisestä
seuroissa, joita voitiin monella tavoin tulkita". Miten
ristiriitaisia ja vihamielisyydestä lähteneitä monen todistajan tähän
kuuluvat lausunnot ylimalkaan olivatkin, osoittavat pöytäkirjat,
ettei syytös, ainakaan mikäli se koskee Durchmania ja Laurinia,
ollut aivan perusteeton. Tuomiokapituli tuomitsi sekä Durchmanin
ja Laurinin että myös Malmbergin tästä saamaan "sopivat ja vakavat
nuhteet".
Syytteen alaisten pappien pyyntöä saada painattaa Kalajoen käräjien
pöytäkirjat ei tuomiokapituli "tätä nykyä" katsonut olevansa
velvoitettu ottamaan harkittavakseen.
Päätös alistettiin Vaasan hovioikeuden tutkittavaksi. [Turun
tuomiokapitulin arkisto; F. O. Durchmania kokoamat Kalajoen
käräjäjuttuun kuuluvat pöytäkirjat.]


VIII.
Kalajoen käräjäjutun loppu.

Paljon kehotusta saivat Kalajoen käräjissä syytetyt papit
tuomiokapitulin heidän oikeusjutussaan antamasta päätöksestä.
Malmberg, Durchman ja Laurin eivät kuitenkaan tyytyneet
tuomiokapitulin heille "varomattomien sanojen ja sellaisten
lauseiden käyttämisestä seuroissa, joita voitiin monella tavalla
tulkita", määräämiin nuhteiden saamisiin, vaan valittivat siitä
kukin erikseen hovioikeuteen. Ainakin Malmbergilla näkyy siihen
olleen täysi syy, häntä vastaan kun tässä suhteessa ei oikeudessa
oltu muuta todistettu, kuin että hän kerran olisi lausunut: "Paavo
Ruotsalainen on parempi mies kuin minä" sekä eräässä toisessa
tilaisuudessa: "Perkele on sitonut paksun peitteen ihmisten silmille,
kun vanhemmat kieltävät lapsiaan olemasta jumalisia ja käymästä
seuroissa sekä itkevät ja parkuvat siitä, että tämä on tapahtunut
-- vaan antaa perkeleen huutaa; mahtaa olla erinomainen oppi,
koska se häntä niin kipeästi loukkaa". Paitsi kysymyksessä oleviin
valituksiin kirjoittivat Malmberg, Durchman ja Laurin nimensä sen
yhteisen valituksen alle, jonka heidän Kalajoen käräjissä tuomitut
sanankuulijansa tekivät hovioikeuteen. Niin myöskin Lagus ja Hemming.
Perustelu on pääpiirteissään sama kuin pappien kihlakunnanoikeuteen
jättämässä loppulausunnossa. Niinkuin muistamme, oli kihlak.-oikeus
sakottanut Laurinia, Roosia, Hårdhia sekä talonpoikia heidän
oikeudessa käyttämästään koukkaavasta kirjoitustavasta. Kysymyksessä
oleva valitus hovioikeuteen sisältää muunohessa seuraavan
Laurinin tämän johdosta tekemän huomautuksen: "Koska ylimääräinen
kihlakunnanoikeus syyttäjän vaatimuksen mukaan on sakottanut minua
siitä, että koko oikeusjutun aikana muka olisin sekä suullisesti
että kirjallisesti loukannut syyttäjää sekä kirjoituksiini
sekoittanut asiaan kuulumattomia, saan nöyrimmästi huomauttaa, etten
minä, kun syyttäjä ei ole maininnut eikä likemmin määrännyt, mikä
siinä on ollut loukkaavaa, ole ollut tilaisuudessa tyydyttävästi
selittämään käyttämiäni sanoja ja lauseita, sekä että syyttäjän
oma, yli hänelle annetun määräyksen rajojen luisunut, ärsyttävä
menettelytapa mahdollisesti joskus on saattanut minua käyttämään
lauseita ja sanoja, jotka, vaikka ne eivät minun mielestäni ole
olleet loukkaavia, muussa tapauksessa olisin valinnut paremmin ja
suuremmalla hienotuntoisuudella, kuin olen tehnyt". -- Matti Niemi
tunnustaa yksin kirjoittaneensa talonpoikien kihlakunnanoikeuteen
jättämän loppulausunnon, pyytäen saavansa siitä yksin vastata, jos
hovioikeus siinä mitään loukkaavaa huomaisi. Lausunnon muodosta
hän sanoo: "Meidän talonpoikien käsityksen mukaan olen minä sen
kirjoittanut niin yksinkertaisesti, kuin olen voinut, käyttäen
siinä säädyssämme tavallisia lausetapoja, jotka, mikäli ne koskevat
nimismiehiä, eivät ole ankarampia kuin ne, joita nimismiehet sakkoa
saamatta ovat meistä käyttäneet. Kun he meistä ovat lausuneet mitä
loukkaavimpia sanoja, luulin meidän heistä saavan puhua sitä, mikä on
totta ja minkä siksi todistaa voimme".
Myöskin Berg oli tyytymätön kihlakunnanoikeuden tuomioon. Kuvaavia
ovat varsinkin seuraavat hänen valituksessa hovioikeuteen käyttämänsä
sanat: "Apulaisten Schwartzbergin ja Holmströmin, insinööri Hårdhin
sekä monen talonpojan todistuksesta näkyy selvästi, niinkuin
myöskin yleisesti on tunnettu, että kerettiläisyys siinä määrässä
on vallinnut näitä todistajia, että he, pitäen silmällä ainoastaan
esiintuomaansa luultua vainoa, ovat puhuneet mitä eksyttävät
opettajat ovat heille neuvoneet, ilman että mikään totuuden ohje
on ollut tukemassa heidän omaatuntoansa". -- -- -- "Selvittääkseni
säästölaatikkojen käyttämisen ja varojen keräilemisen oikeaa
laatua, olen pitänyt itseni velvollisena siitä pyytämään korkean
oikeuden ja hallituksen arvostelua, koska, puoluettomasti seuraten
kuulustelua, vaan siitä johtuviin tuloksiin viitaten, saan niistä
ilmoittaa: että tämän pahan alkuna on vain näiden keräysten
tarkoitus; sillä köyhien pappien voitonpyyntö on aiheuttanut
'Huutavan äänen korvessa', ja heidän tarkoituksensa on ollut itse
anastaa, mitä he tuolla tavoin kadotuksella uhatuilta syntisiltä
ovat houkutelleet. Jos nuo oppimattomat ja eksytetyt ihmisraukat,
jotka ovat joutuneet semmoisten pahaa tarkoittavien käsiin, jotka
'sanalla' ovat tahtoneet pakoittaa heitä luopumaan, jollei ainoasta,
niin ainakin puolesta omaisuudestaan, ymmärtäisivät vaatia tiliä
noista n.s. lähetysrahoista, niin semmoinen kontrolli tekisi lopun
hurmahenkisyydestä ja sen vahingollisista seurauksista, mutta nyt
'uhrataan' yleisön sokean innostuksen turvissa 'leipä työtä tekevän
suusta'."
Jos mahdollista vielä selvemmin tulee Bergin virkainto näkyviin
hänen tuomiokapitulin päätöksen johdosta hovioikeuteen tekemässään
valituksessa. "Hyvin kauniisti ja syytetyille sangen suureksi
lohdutukseksi" lausuu hän siinä "on konsistoriumi päätöksessään
(vahinko vain ettei sitä ole käsketty painattaa yleisölle
jaettavaksi) kaikissa kohden, missä kanteenalaiset papit ovat
rikkoneet, kukilla koristellut heidän tekoansa, kiittänyt heidän
käytöstään ja niissä määrin ylistänyt heidän tointansa, että heitä
vastaan nostettu kanne jääpi ainoaksi ja mitä loukkaavimmaksi
ilkeydeksi koko riitajutussa -- -- --".
Vaasan hovioikeuden päätös on päivätty kesäk. 17 p:nä 1840. Vaikka
siinä hyväksytään ne perusteet, joiden mukaan tuomiokapituli ei ollut
katsonut oikeaksi sovelluttaa 1726 vuoden konventikkeliplakaattia
eikä kun. kirjettä toukok. 3 p:ltä 1751 syytettyjen pappien
pitämiin hartauskokouksiin, saa tätä käsittelevän lauseen loppuosa
seuraavan sisällyksen: "mutta koska ei voi sopia yhteen hyvän
yhteiskuntajärjestyksen kanssa eikä ole sopusoinnussa tuomiokapitulin
perusteina käyttämien asetusten hengen ja tarkoituksen kanssa,
että, paitsi tavallisia jumalanpalveluksia, seuroja ennenmainitussa
tarkoituksessa niin julkisesti, kuin Lagus, Malmberg, Durchman,
Hemming ja Laurin niitä ovat pitäneet, toimeenpannaan, ilman
että tuntemattomilta yhtä vähän kuin tunnetuilta pääsy niihin
on kielletty, ja jonka menettelytavan, niinkuin myöskin nyt on
ollut laita, täytyy herättää yleistä huomiota, se kun sotii
säädettyä järjestystä ja vanhaa tapaa vastaan; jota paitsi häiriötä
seurakunnassa ja eripuraisuutta sen jäsenten välillä siitä
ajanpitkään on peljättävissä ja, sen vakuutuksen mukaan, minkä osa
jutussa kuulusteltuja todistajia on lausunut, jo on ilmaantunutkin;
sentähden ja koska mainitut pappismiehet eivät ole voineet näyttää
toteen, että he seurojen pitämiseen olisivat saaneet asianomaista
lupaa, vaan valallaan kuulustellut todistajat leski Ervast ja
maanmittari Garvoli sitävastoin ovat todistaneet, että Kalajoen
silloinen pastori, nyttemmin kuollut tohtori Frosterus, näille
todistajille on lausunut sanoja, joista näkyy, että Durchmanin ja
Laurinin toimeenpanemat seurat ovat pidetyt vastoin tohtorin käskyä
ja kieltoa, sentähden katsoo keis. hovioikeus, että Lagus, Malmberg,
Durchman, Hemming ja Laurin kysymyksessä olevalla menettelytavallaan
virkatoimessaan ovat virheellisesti käyttäytyneet".
Samaan tapaan arvosteli hovioikeus pappeja vastaan pakanalähetyksen
hyväksi käyttämien säästölaatikkojen johdosta tehtyä syytöstä.
Se kyllä hylkäsi Bergin R. K:n 44 luv. 2 §:n mukaan vaatiman
edesvastauksen, mutta katsoi kuitenkin tämänkin pappien toimenpiteen
raskauttavaksi, koska sen kautta "monenkaltaista väärinkäytöstä voisi
syntyä". -- Ei myöskään Durchmania, Malmbergiä ja Laurinia vastaan
tehty syytös "monien varomattomien lauseiden käyttämisestä, joita
voitaisiin monella tavalla tulkita", hovioikeudelta jäänyt huomioon
ottamatta.
Näillä perusteilla tuomitsi hovioikeus Laguksen, Malmbergin,
Durchmanin ja Laurinin puoleksi vuodeksi erotettaviksi pappisviran
toimittamisesta. Hemmingille määräsi se sopivat nuhteet
tuomiokapitulin edessä niihin liittyvine vakavine muistutuksineen,
että "hänen pappisvirkaa toimittaessa vastedes tarkoin tulisi varoa
senkaltaisia virkavirheitä, jos hän tahtoi välttää ankarampaa
rangaistusta". Muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöksen määräsi
hovioikeus Bergille tuomitun, 162 rupl. 60 kop. suuruisen palkkion
yksin syytettyjen pappien maksettavaksi.
Vahvistaen kihlakunnanoikeuden päätöksen Laurinille, Hårdhille ja
Roosille "loukkaavasta kirjoitustavasta" tuomituista sakoista,
hyväksyi se sitävastoin talonpoikien yhdenkaltaisen tuomion johdosta
tekemän, ennen mainitun valituksen, määräten että yksin Matti Niemi,
joka oli kirjoittanut tuon loukkaavaksi katsotun kirjoituksen, oli
siitä vetävä sakkoa. -- Asian valaisemiseksi mainittakoon, että
hovioikeus sakotti myöskin Bergiä "loukkaavasta kirjoitustavasta".
Talonpojille y.m. sanankuulijoille kihlakunnanoikeudessa tuomitut
sakot, jotka yhteensä nousivat 4,546 rupl. 60 kopeekkaan, laski
hovioikeus 998 rupl. 32 kopeekkaan, tuomarinpalkkio siihen luettuna.
Tuo tuntuva vähennys riippui siitä, että hovioikeus vapautti sakoista
ne henkilöt, joiden kodeissa papit olivat seuroja pitäneet, sekä
kaikki näissä seuroissa käyneet. [Kalajoen käräjäjuttuun kuuluvat
pöytäkirjat.]
Millä mielellä syytteen alaiset papit vastaanottivat hovioikeuden
tuomion, ei ole vaikea päättää. Tuomiokapitulin heidän riitajutussaan
antama päätös oli vahvistanut heitä siinä luulossa, että asia
tulisi päättymään heidän edukseen. [Kert. Jaakko Hemming.] Nyt
sitävastoin näytti heistä kaikki pimeämmältä, kuin milloinkaan. He
kuitenkin vetosivat senaattiin. Valitus perustuu tuomiokapitulin
heille edulliseen lausuntoon sekä heidän aikuisempiin, asiassa
esiintuomiinsa näkökohtiin. Niinikään vetosivat muut tuomitut
hovioikeuden päätöksestä senaattiin. Vaan "kun valittajat eivät
olleet lääninrahastoon jättäneet heille tuomittua sakkomäärää eivätkä
hankkineet asianomaista todistusta siitä, että olivat kykenemättömät
sitä tekemään", ei senaatti ottanut valituksia tutkiakseenkaan.
[Kalajoen käräjäjuttuun kuuluvat asiakirjat.] Tuomitut olivat
kyllä valituskirjoihin liittäneet köyhyyden todistuksen sekä
takuut sakkojen suorittamisesta, vaan näitä ei pidetty pätevinä.
[Samat asiakirjat sekä F. O. Durchmanin veljelleen N. Durchmanille
kirjoittama, 1/10 41 päivätty kirje, jonka olen saanut rouva Vendla
Östringiltä.] -- Senaatin päätös on päivätty heinäkuun 23 p:nä 1841.
Uudenvuoden aikana 1841 olivat Lagus ja Malmberg tehneet matkan
Helsinkiin [Turun tuomiokapitulin arkisto.] koettaaksensa senaatin
jäsenille suullisestikin selittää, miten syyttömästi heitä ja heidän
kanteen alaisia virkaveljiään oli vedetty oikeuteen sekä tuomittu.
He kävivät myöskin v.t. kenraalikuvernööri Thesleffin puheilla, vaan
tämä tiuskasi heille: "Ennen teidät viedään Siperiaan, kuin tuomionne
muuttuu". [Kert. (1896) Jaakko Hemming ja tuomiorovasti Dahlberg.]
Puoli vuotta myöhemmin saivat Kalajoen käräjäjuttuun vedetyt papit,
niinkuin tiedämme, senaatin päätöksestä nähdä, miten turha tämä matka
oli ollut. Sitä ennen olivat he kuulleet huhuna kerrottavan, että
heidän virkaeroaikaansa aiottiin pidentää vuodeksi. Paljo muitakin
huhuja oli liikkeellä. Muun muassa puhuttiin siitäkin, että senaatti
Turun tuomiokapitulilta olisi kysynyt, mihin toimenpiteisiin oli
ryhdyttävä pietismin ehkäisemiseksi Suomessa, ja että viimemainittu
virkakunta olisi vastannut: älköön yhdellekään sen mieliselle
papille annettako vakinaista paikkaa. [F. O. Durchmanin kirjeet N.
Durchmanille 14/6 41 ja 6/10 41.] Silminnähtävästi olivat ainakin
nämä huhut perättömiä, vaan selvä on, etteivät ne olleet omiaan
vähentämään sitä ahdinkoa, jossa heränneet papit siihen aikaan
olivat. Miehuullisesti he kuitenkin koetuksen kestivät. Viimemainitun
huhun johdosta kirjoittaa F. O. Durchman: "Mitä meihin tulee,
olisi tuo suuri hyvänteko meille, koska Jumala senkautta 1:ksi
opettaisi meitä ahkerammin lukemaan ensimmäistä uskonkappaletta ja
sitä uskomaan, 2:ksi kääntäisimme sydämmemme ajallisesta voitosta
kokonaan taivaallisiin, 3:ksi puhdistaisi se kansamme hekumallisista
palkkapaimenista, 4:ksi vaatisi se heränneitä pappiskokelaita, heidän
virkaan astuessaan ajattelemaan, että heidän tehtävänään on valvoa
yksinomaan Jumalan valtakunnan etua. Sanalla sanoen: Jumalan tahto
on, että saarnaamme hänen evankeliumiaan kansalle, sekä että uskomme
toimeentulomme hänen käsiinsä, olemme jumaliset ja tyydymme onneemme,
jota apostoli sanoo suureksi voitoksi". [Durchmanin vasta mainittu
kirje veljelleen 6/10 41.] -- -- --
Saatuaan senaatin päätöksen, päättivät Lagus ja hänen tuomitut
virkaveljensä koettaa viimeistä keinoa sen kovan tuomion
välttämiseksi, jonka alaisiksi he olivat joutuneet. He kääntyivät
armonanomuksella keisarin puoleen. Vastaus kuului: "Hänen
Majesteettinsa ei ole katsonut olevan syytä tuomion muuttamiseen
eikä suvaitse, että häntä millään armonanomuksella tässä asiassa
vaivataan". Lagukselle, Malmbergille, Laurinille ja Durchmanille
tuomittu virkaeroaika määrättiin alkavaksi tammikuun 1 p:stä 1842.
Joulukuun 15 p:nä 1841 sai Hemming tuomiokapitulissa hänelle tuomitut
nuhteet. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Turkuun saavuttuaan oli hän
ensin käynyt tavanmukaisella kunniatervehdyksellä esimiestensä luona.
Melartin kohteli häntä hyvin ystävällisesti, miltei pyytäen anteeksi,
että oli ollut pakoitettu vaatimaan köyhää pappia niin pitkälle
matkalle. Samaa mieltä olivat hänelle osoittaneet tuomiokapitulin
muutkin jäsenet paitsi Edman, joka oli esiintynyt hyvinkin
kiivaasti. Syynä siihen oli ehkä seuraava kohtaus. Hemming kulki
kunniatervehdyksillään erään Turussa asuvan sukulaisensa hevosella.
Kun hän saapui Edmanin asunnon luo, ei ajaja saanut vireätä hevosta
hillityksi, vaan ajoi ensin kiinni porttipieleen ja sitten etehisen
seinään. Edman katseli akkunastaan vieraan rajua tuloa. Tuskin oli
Hemming ehtinyt astua sisälle, ennenkuin tuomiorovasti hänelle
ärjäsi: "noin ylpeästikö te tulette nuhteita saamaan -- ei semmoinen
ajaminen sovi, kaikkein vähimmin teidän asemassanne olevalle". [Kert.
Jaakko Hemming.]
Lagus, joka, niinkuin ennen olemme maininneet, Kalajoen käräjien
aikaan oli verraten hyvissä varoissa, maksoi suuren osan
Ylivieskalaisille tuomituista sakoista. Varojensa mukaan auttoivat
muutkin sakkoihin tuomituita ystäviään. Vaan kun viimemainittujen
luku oli suuri ja moni heistä asui syrjäisessä paikassa, joutuivat
ainakin muutamat, joilla ei itsellä ollut varoja sakkojen
maksamiseen, linnaan. Näin kävi esim. itsellisen _Maria Liisa
Vihelän_, joka seuroissa käymisestä ja "sapatin rikkomisesta"
oli tuomittu vetämään sakkoja 9 rupl. 60 kop. Hänen täytyi ne
sovittaa 8 vuorokautta kestävällä vankeudella vedellä ja leivällä
Oulun linnassa. Rangaistus oli sitä kovempi, kun Liisa Vihelä oli
sokea. Vaan ilolla kärsi hän rangaistuksensa. Todistukseksi, miten
heränneitä siihen aikaan kohdeltiin, mainittakoon seuraava tapahtuma.
Kun Liisa oli päässyt pois vankilasta, ja muutamassa talossa Oulussa
odotti erästä ystävää, joka oli tullut häntä kotia noutamaan,
pilkkasivat häntä ääneen paikalle saapuneet uteliaat katsojat ja eräs
poika pisti leipää Liisan suuhun, lausuen: "meidän Herramme Jesuksen
Kristuksen ruumis". [Varmana kert (185,6) useat Kalajoen varren
vanhat heränneet.]
Lopuksi kuvatkoon seuraava kertomus Kalajoen käräjäjutussa
tuomittujen mielialaa tähän aikaan. Helmikuussa 1842 saapuivat
Malmberg ja Durchman Laguksen luo, yhdessä hänen kanssaan
jatkaaksensa matkaa Nilsiään. Matkalla poikettiin useassa talossa,
vaan seuroja ei pidetty, matkustajilla kun oli kiire eikä missään
tietty heitä odottaa. Iisalmessa käytiin L. J. Niskasen luona, joka
liittyi seuraan. Helmikuun 24 p:nä päästiin Paavon kotiin, joka oli
matkan määrä. Oli jo ilta ja pimeä; Paavo, joka oli levolla, heräsi
aisakellojen kilinästä ja lähti portaille. "Hyvää iltaa" kuului
reestä Malmbergin ääni. Paavo tunsi sen heti. "Mitä mustalaisia te
olette, kun semmoisella hälinällä taloon tulette keskellä yötä"
kysyi hän. "Virkaheitto-pappeja" vastasi Lagus. "No vielä pahempia
kuin mustalaiset, vaan täytynee teille toki yösijaa antaa" kuului
ukon liikutuksella lausuma tervehdys. Sekä vieraat että kyytimiehet
vietiin tupaan, missä vielä samana iltana paljon puhuttiin Jumalan
ihmeellisestä armosta. Seuraavana aamuna lähti Paavo kinkereille
kristinopissa kuulusteltavaksi. Ei ihmispelko häntä siihen vaatinut,
vaan kunnioitus kirkon säädöksille. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut
viipyä tällä matkalla kuin kolme tuntia. Kotia palattuaan lähti
hän vierastensa kera kalaan, jotta saataisiin tuoretta ruokaa
puoliseksi. Kun jälleen tupaan tultiin, lausui Paavo papeille:
"Opetuslapsetkin menivät kalaan, kun Herra itsensä heiltä salasi,
vaan pian saivat he nähdä hänen elävän. Niin tekin pian saatte
hänen elävänä ja voimallisena nähdä ja silloin saatte verkollanne
ihmisiä". Durchman alkoi veisata "Jumala ompi linnamme", johon muut
sydämmestään yhtyivät. Likeisissä keskusteluissa Paavon kanssa, joita
eivät muut kuulleet ja jotka eivät ole jälkimaailmalle säilyneet,
kokosivat nuo virkaheitto-papit uutta viisautta suuren opettajansa
suusta, kehottaen toisiaan jatkuvaan taisteluun Jumalan valtakunnan
puolesta. Vielä levolle pantuaan, tuli Malmberg tuvasta pirttiin,
missä Paavo nukkui, ja puhui kauan hänen kanssaan. Seuraavana aamuna
lähtivät vieraat, Lagus Niskasen seurassa Iisalmeen, mistä hän sitten
jatkoi matkaa Pyhäjärven kautta Ylivieskaan, Malmberg ja Durchman
Suupohjaan. [Kert. (1896) Paavon tytär Liisa ja (1900) Jaakko Kaakko,
joka siihen aikaan oli Laguksen renkinä ja hänen kyytimiehenään tällä
matkalla.] Kotia tultuaan, lausui Lagus siellä oleville ystävilleen:
"Se oli virkistävä matka -- ihmeellinen valo sillä ukolla on."
Myöhemminkin puhui hän monesti "kalanpyynnistään Paavon luona".
[Kert. (1896) Jaakko Hemming.]


IX.
Östringin oikeusjutun jatkoa.

Vaasan hovioikeuteen tekemässään valituksessa koetti Östring,
vetoamalla tuomiokapitulin hänelle edulliseen päätökseen, näyttää
toteen syyttömyytensä. Tämän ohessa huomautti hän erittäin
tuomareilleen sitä kohtaa kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoissa, joka
koski hänen käytöstään kirkkoherraansa kohtaan. Hän kielsi olleensa
uppiniskainen Snellmanille, väittäen ettei tämä suoraan ollut
kieltänyt häntä seuroja pitämästä. [Tämän valituksen, niinkuin
muutkin tähän oikeusjuttuun kuuluvat Östringin kirjalliset lausunnot
kirjoitti hänelle L. J. Achrén (kert. Charlotte Achrén). Paperit
olen saanut rouva Vendla Östringiltä.] Hovioikeuden toukokuun 27 pnä
1840 päivätty tuomio on, mikäli se koskee Östringiä vastaan seurojen
pitämisestä tehtyä syytöstä, sanasta sanaan yhtäkuuluva kuin tämän
virkakunnan päätös Kalajoen käräjissä syytettyjen pappien jutussa.
Saman rangaistuksen, puoleksi vuodeksi virasta erottamisen, se
niinikään hänelle määräsi. Kun otetaan huomioon, että tuomiokapituli
oli määrännyt saman rangaistuksen Östringille _ainoastaan_ hänen
Snellmanille osoittamastaan uppiniskaisuudesta sekä ettei hovioikeus
katsonut olevan syytä ottaa huomioon syytetyn tätä kohtaa koskevaa
valitusta, tuntuu odottamattomalta, ettei rangaistus tullut
kovemmaksi.
Östringille ja Wegeliukselle loukkaavasta kirjoitustavasta tuomitut
sakot määräsi hovioikeus maksettaviksi. Mitä muihin syytettyihin
tulee, vapautti se nekin Östringin seuroissa käyneet sanankuulijat,
jotka kihlakunnanoikeus oli tuominnut sakkoihin, kaikesta
edesvastauksesta, "koska heidän uskonnonopettajansa Östring oli
toimeenpannut nämä seurat ja niitä johtanut".
Tämän tuomion vahvisti senaatti, mihin Östring ja Wegelius olivat
vedonneet huhtik. 28 p:nä 1841, paitsi siinä kohden, että se
vapautti Wegeliuksen hänelle tuomittujen sakkojen maksamisesta,
"koska H. M. ei ollut katsonut Wegeliuksen kihlakunnanoikeuteen
antaman kirjoituksen olevan sitä laatua, että hänelle siitä
voitaisiin edesvastausta vaatia". -- Tuomiokapituli määräsi Östringin
virastaerottamisajan alkavaksi heinäkuun 1 p:nä. [Östringin
oikeusjuttuun kuuluvat pöytäkirjat, jotka olen saanut rouva Vendla