Kaksi partiopoikaa - 24

iloissaan niistä pienistä punaisista pilkuista, joita vielä ilmestyi
päällimmäiseenkin siteeseen. Mutta tuskia hänellä ei ollut, eikä
seikkailusta muutoinkaan näyttänyt tulevan pahoja seurauksia,
sillä paksu paita oli estänyt verenmyrkytyksen. Hän nukkui, kuten
tavallisestikin, kauan ohi yösydämen, heräten sitten vuoteessaan
omituista hyvänoloa ja mielen kirkkautta tuntien. Hänellä ei
ollut mitään ruumiillista tunnetta, hän uiskenteli mielestään
yksinään, ei vain tiipiissä eikä metsässä, vaan koko maailmassa
-- mutta valveutuneempana kuin milloinkaan ennen, sillä koko
hänen elämänsä esiintyi nyt selkeämpänä kuin koskaan aikaisemmin:
vakava uskonnollinen kasvatus; isä, joka oli hienostunut ja hyvää
tarkoittava, mutta sokea, joka pakotti hänet antautumaan alalle,
jolle häntä ei vähääkään haluttanut, ja luopumaan siitä ainoasta
asiasta, joka oli hänen sydäntään lähinnä -- eräelämästä ja luonnosta.
Sitten Raften tuli etualalle, isoäänisenä ja pinnalta karkeana, mutta
hyväsydämisenä ja tervejärkisenä. Jos maanviljelijää vertasi isään,
edellinen joutui kovin epäedulliseen valoon, mutta siitä huolimatta
Jan melkein toivoi, että Raften olisi ollut hänen isänsä. Mitä heillä
oli yhteistä? Ei mitään; mutta siitä huolimatta hän oli Raftenilta
saanut ne kaksi asiaa, jotka hänelle olivat elämässä rakkaimmat. Hän,
suuren talon isäntä, voimakas ja varakas mies, oli kohdellut Jania
kunnioituksella, Jan oli siinä suhteessa isänsä kaltainen, että se
mikä oli epätavallista, häntä viehätti; ja samoin kuin se toinen
karkea muukalainen ammoin Glenjanissa, oli Raftenkin osoittanut häntä
kohtaan myötätuntoa. Hän, maanviljelijä, ei ollut pitänyt hänen
luonnon parissa askarteluaan joutavana, vaan päinvastoin oli sitä
edistänyt, vieläpä jonkin kerran tullut mukaan. Jan muisti tästä
Bonnertonin. Hän tiesi, että hänen ainakin vuoden kuluttua täytyi
palata takaisin, hän tiesi, ettei hänen hartain toivomuksensa,
päästä yliopistoon eläintiedettä tutkimaan, milloinkaan toteutuisi,
sillä isä oli hänelle sanonut, että hänen ensi tilassa oli ruvettava
juoksupojaksi. Jälleen hänen kapinallinen mielensä kuohahti, hän ei
itsekään tiennyt miksi. Mieluummin hän olisi jäänyt tänne maalle
Raftenin luo. Mutta uskonnollinen kasvatus, jota jo nuoresta pitäen
oli häneen tyrkytetty, ei ollut jäänyt aivan vaikutusta vaille.
Käskyllä: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" oli pysyvä voima. Hän tunsi,
että se oli sitova velvollisuus. Hän ei voinut kapinoida, vaikka
olisi tahtonutkin. Ei, hän aikoi totella; ja tämä päätös toi mukanaan
uuden valon. Ottaessaan hänet koulusta ja maatilalle lähettäessään
isä ilmeisestikin oli aikonut tehdä lopun niistä opinnoista,
jotka olivat hänen sydäntään lähinnä. Sen sijaan, että hän olisi
tottelevaisuutensa vuoksi kärsinyt vahinkoa, hän oli tavannut
elämänsä parhaan tilaisuuden.
Niin! Hänen oli parasta palata kotiin ja ruveta juoksupojaksi tai
miksi muuksi tahansa toimeentulonsa ansaitakseen, mutta vapautensa
hetket hän aikoi viettää omassa pienessä kuningashuoneessaan.
Vaikkapa tie siihen kävisikin siirtomaakaupan kellarin kautta, niin
hän ei aikonut hellittää. Hän aikoi pyrkiä ja taistella, kunnes
hänestä tulisi luonnontutkija. Hankittuaan ensin ne tiedot, joita hän
kaipasi, hän saisi sitten paikankin, sillä kaikki eräelämän tapaukset
olivat osoittaneet hänelle -- osoittaneet heille kaikille, että
lintujen ja eläinten kuningaskunta oli hänen ja hänellä voimaa sen
ymmärtämiseen.
Jan tunsi leijailevansa kuin ilmassa, onnellisena siitä, että kaikki
epäilys oli kadonnut, voiton tunteesta iloisena. Ulkopuolelta kuului
kahinaa. Tiipiin ovi tungettiin hiljaa auki; suuri eläin tuli sisään.
Joskus muulloin Jan ehkä olisi säikähtänyt, mutta sisäisen näyn
herkistävä tunne oli vielä jäljellä. Hän katseli eläintä pelkäämättä.
Se tuli hiljaa hänen vuoteensa luo, nuoli hänen kättään ja kävi maata
hänen viereensä. Se oli vanha Turkki, ja tämä oli ensimmäinen kerta,
kun se välitti kenestäkään muusta koko joukossa kuin Kalebista.


XXXII
UUSI SOTAPÄÄLLIKKÖ

Kaleb oli ollut koko edellisen päivän uutterassa puuhassa, vaikkei
kukaan tiennyt, mitä hän oikeastaan hommasi, ja Saryann oli niin
ikään ollut toimelias. Hän oli häärinyt jo kauan, mutta nyt oikein
kiireesti. Sitten Kaleb näyttää käyneen rouva Raftenin luona, ja
tälle tuli myös sangen kiire, ja Gui oli pikimmältään käynyt rouva
Burnsin luona, ja tämä paikalla puuhaamaan. Koko lähiseutu muuttui
siten kuin yhdeksi suureksi pitotaloksi.
Sillä tässä Sangerissa oli pienillä tapahtumilla sama merkitys kuin
kerhoilla, teattereilla ja sanomalehdillä kaupunkilaisten elämässä.
Olipa tilaisuus mikä tahansa, ristiäiset, häät tai maahanpaniaiset,
metsän hakkuu, viljan puinti, taloon tuliaiset, tai poismuutto, uuden
talon valmistaminen tai uusien valjaitten tai viljanpuhdistuskoneen
osto, jokainen näistä tapauksista oli riittävä syy seurain ja kestien
pitoon; ja helppo oli siis saada pyörät käyntiin.
Kolmen aikaan olisi voitu nähdä kolme ihmisjonoa matkalla metsässä.
Yksi oli Burnsien talosta; ja se käsitti koko perheen; toinen
Raftenistä; se käsitti perheen ja palkolliset; yksi Kalebista; ja
tähän kuului Saryann ja paljon Boyleja. Kaikilla oli korit matkassa.
Istuttiin piiriin lammikon miellyttävälle ruohoiselle äyräälle.
Kaleb ja Sam johtivat menoja. Ensin juostiin kilpaa, ja Jan voitti
haavoittuneesta käsivarrestaan huolimatta, kaupunkilaispoika toisena
hänen kintereillään; sitten ammuttiin pilkkaan ja metsästettiin
hirveä; vaikkei Jan voinut osallistua näihin kilpailuihin. Ohjelmaan
ei tosin kuulunut, mutta Raften siitä huolimatta vaati, että Janin
piti mitata oksan korkeus maasta puun luo menemättä, ja irvisti
tyytyväisenä, kun huomasi Janin ilmoituksen tarkkaan pitävän
paikkansa.
-- Katsos semmoista on oppi, Sam! hän pauhasi. -- Koska sinä pystyt
tuommoiseen? Totta tosiaan, sinä olet terävä poika, Jan, ja tässä
minulla on jotakin, joka ehkä on sinulle mieleen.
Raften veti nyt kukkaron taskustaan ja viran puolesta ilmeisellä
mielihyvällä maksoi ilveksestä viisi dollaria tapporahoja. Sitten hän
lisäsi: -- Ja jos osoittautuu todeksi, niin kuin te kaikki väitätte
(ja todeksi se osoittautui), että tämä teidän petonne on se lammasten
tappaja eikä vanha Turkki, niin minä vielä lisään tähän kymmenen
dollaria.
Näin Jan pääsi suurimman summan omistajaksi, mitä hänellä oli
eläissään ollut.
Intiaanit menivät sitten tiipiihinsä. Kaleb pystytti maahan riu'un
ja riukuun uuden parkitsemattomalla vuodalla päällystetyn puukilven;
nahan päälle oli kevyesti kiinnitetty säkkikankaan palanen.
Vieraat istuivat tämän ympärillä piirissä; toisella puolella oli
muutamia nahkoja -- Janin ilveksen ja pesukarhun nahat -- ja molemmat
täytetyt huuhkajat.
Sitten alkoi rumpu paukkua, "tam-tam -- tam-tam -- tam-tam -- tam-tam
--".
Sotahuudot kajahtivat ilmaan ja Sangerin intiaanit hyökkäsivät esiin
kummastakin tiipiistä täysissä sotanaamareissa.
Ki ki -- ki ji -- ki ji ji ji!
Ki ki -- ki ji -- ki ji ji ji!
He karkeloivat sen mukaan kuin Musta Haukka rummulla paukutti
kaksiaskelista tahtia. He karkeloivat kolmeen kertaan keskimmäisen
riu'un ympäri, jossa kilpi kiikkui, sitten rumpu vaikeni ja
kohotettiin kamala sotakiljuna ja intiaanit kyykistyivät piiriin
lopuksi vieraitten piirin sisään.
Suuri Tikka nousi nyt -- äidille oli sanottava, kuka se oli -- ja
piti tilaisuuteen sopivan puheen:
-- Suuret päälliköt, pienet päälliköt ja Sangerin intiaanien skuoot
ja papuusit: On tapahtunut koko joukko asioita, jotka ovat tältä
teidän kansaltanne riistäneet sen jalon ylipäällikön; he eivät enää
koskaan voi toivoa hänen vertaistaan, mutta tämän teidän kokouksenne
tulisi nyt valita uusi. Me siitä jo tässä muutamana päivänä
tappelimme, mutta ei saatu tuloksia. Sen jälkeen me olemme käyneet
pienoisella retkellä ja asiat ovat jonkin verran selvenneet, samalla
tavalla, kuin jos panee lampeen kissanpoikasia, niin pian siitä
näkee, kuka niistä osaa uida, ja nyt me olemme tässä koolla sitä
asiaa päättämässä.
Äänekkäitä huutoja "hau -- hau -- hau -- hau --" Mustan Haukan
voimainsa takaa paukuttaessa rumpua.
-- Eri ihmisillä on tietenkin erilaiset lahjat. No kuka on tässä
heimossa paras juoksemaan? Kukas muu kuin Pikku Majava.
("Hau -- hau -- hau -- hau -- hau --" ja rummutusta.)
-- Se on minun rumpuni, äiti! sanoi Gui syrjään unohtaen paukuttaa
käsiään.
-- Kukas on paras jälkiä selvittämään ja kiipeämään? Eiköhän vain
taas Pikku Majava.
("Hau -- hau -- hau -- hau -- hau --" ja rummutusta.)
(-- Ei näe sentinkään edestä! kuiskasi Gui äidilleen.)
-- Entä kuka voitti rohkeuden koetuksessa, kun piti mennä Garneyn
haudalle? Tietysti Pikku Majava.
(-- Ja pelästyi kovin pahasti siinä koetuksessa! kuiskasi Gui
syrjään.)
-- Ja kuka se ampui huuhkajaa suoraan sydämeen ja oli käsikähmässä
ilveksen kanssa, puhumattakaan pesukarhusta? Pikku Majava joka kerta.
(-- Äiti, hän ei ole milloinkaan tappanut murmelia.)
-- Ja taas, kukas se kääntää selälleen kaikki muut? Luulisinpa, että
Pikku Majava.
(-- Mutta minä annan Charlessille selkään koska tahansa, virkkoi Gui
syrjään.)
-- Kenellä meistä on enimmän "suuria kuppeja" ja päänahkoja?
-- Sinä unohdat hänen suuren oppinsa, virkkoi tähän Raften, mutta
huomautusta ei otettu varteen; Pikku Majavakin moitti sitä aivan
epäintiaanimaiseksi.
-- Kenellä on enemmän päänahkoja? Sam toisti ankarana. -- Tässä on
päänahka, joka on saatu tappelussa vihollisen kanssa, Tikka kohotti
sen nähtäväksi, ja rohtomies ripusti sen riu'ussa riippuvan kilven
reunaan.
-- Tässä on yksi, joka on otettu vihollisten ylipäälliköltä, ja
Kaleb kiinnitti sen kilpeen. -- Ja tässä on toinen, joka on otettu
vihollisten toiselta päälliköltä, ja Kaleb kiinnitti sen paikalleen.
-- Tässä on yksi, joka on otettu Sangerin suurelta ylimmäiseltä
sotapäälliköltä ja tässä yksi boilerien ylipäälliköltä, ja vielä yksi
tappelussa anastettu. Kuuden mainion soturin päänahat! Tämä on koko
heimon ennätys, ja se on Pikku Majavan; sitä paitsi hän piirustaa
kuvia, riipustaa runoja ja keittää ruokaa aika nätisti, ja minä sanon
sen, että Pikku Majava jos kukaan sopii päälliköksi! Mitä sanovat
muut? Ja kaikki huusivat yhteen ääneen: "Pikku Majava, huurraa!"
-- Hau -- hau -- hau -- hau -- hau -- _pom, pom, pom_!
-- Onko kenelläkään sitä vastaan mitään sanottavaa?
-- Minä -- äh -- alkoi Gui.
-- niin sen pitää antaa päällikölle selkään, Sam jatkoi, ja Gui
luopui vastaväitteestään, vaikka hän äidilleen kuiskasi: -- Jos se
olisi Charless, niin vetoa lyön, että kyllä minä näyttäisin.
Kaleb tempasi nyt peitteen kilven päältä, johon päänahat oli
kiinnitetty, ja siinä näkyi Sangerin valkoinen puhveli ja sen
päällä Pikku Majava. Sitten hän avasi vieressä olevan mytyn ja otti
siitä upean säämiskästä ommellun sotapaidan, housut ja mokkasiinit,
kaikki rimsutetut, helmin koristellut ja maalatut. Saryannin Kalebin
johdolla tekemät. Ne puettiin sukkelaan uuden päällikön ylle; hänen
sotalakkinsa, viimeisten urotöitten sulilla upeasti koristettuna,
oli aivan valmiina; ja ylpeänä ja onnellisena näistä uusista
kunnianosoituksista ja varsinkin haavoistaan Jan astui esiin. Kaleb
katseli häntä isällistä ylpeyttä tuntien ja sanoi: -- Minä huomasin,
että sinussa oli oikea miehen alku sinä yönä kun sinä menit Garneyn
haudalle, ja kun sinä kuljit Ison suon poikki, minä taas huomasin
sen. Jan, sinä voit kulkea missä vain mies kulkemaan pääsee, ja
tämä lause teki pojan onnen täydelliseksi. Kieltämättä hän nyt oli
erätietouden laduilla. Hän koetti änkyttää jotakin tilaisuuteen
soveliasta, kunnes Sam päästi hänet pulasta sanoen:
-- Kolme hurraata ylimmälle sotapäällikölle! Ja kun menot olivat
päättyneet, niin naisväki avasi korit ja kattoi juhlaruoat. Raften,
joka oli ollut kovin hyvillään poikansa sujuvasta puhelahjasta,
päätti taas kerran panna hänet lakia lukemaan, mutta käytti sitten
kesken puheen porinaa hyväkseen ensimmäistä väliaikaa sanoakseen:
-- Ph, äijät, teidän kahden viikon lomanne ja yhden viikon pidennys
päättyi tänään kello kaksitoista. Puolentoista tunnin kuluttua
ruokitaan siat.