Hajamietteitä kapinaviikoilta 3/3 - 11

liukumassa hienoissa siisteissä risteilijöissään liput liehuen
vapautta, luvaten järjestystä ja lainalaisuutta. Siinä on selvät
aatteet vastakkain siinä draamassa, joka nyt kehittyy. Niin selvää
ja kuitenkin niin sotkuista. Sillä kuka täältä nyt oikeastaan lähtee
ja kuka tänne tulee? Mikä on tätä nykyä itä ja mikä länsi? Venäjän
vallankumous se on nyt sen näköistä, kuin mitä se tuossa on, mutta mitä
se _oikeastaan_ on? Suuresti katsoen se on kansan voitto sortajistaan,
vapautuneen demokratian voitto sitä tyrannisoineesta imperialismista.
Ja nyt kuitenkin imperialismi auttaa meidät demokratian sorrosta,
meidät, jotka olemme ja tahdomme olla demokraatteja. Siis ovat
vastakkain demokraattinen imperialismi ja imperialistinen demokratia,
itäisin länsi, ja läntisin itä -- on kuin kuulisin jonkun
Shakespeare-draaman filosofoivan narrittelijan ja narrittelevan
filosoofin pitävän yksinpuheluaan korvani juuressa. Mikä historiallisen
aatedraaman aihe, mikä aarreaitta realistiselle romaaninkirjoittajalle
Zolan _La débacle_-tyyliin. Mitkä kontrastivaikutukset, ristiriidat,
aatteelliset ja aineelliset vastakohdat, selvemmät, havainnollisemmat,
taiteellisemmin valmiiksi järjestetyt _tableaux vivantsit_, elävän
elämän elävätkuvat, kuin millään muulla rintamalla koko tässä
maailmansodassa.
Vaan olipahan se niin sekavaa kuin onkin, se nyt on ainakin selvää,
että maailmaa sen kaaoksesta uudelleen luova historian hengetär tällä
hetkellä liitelee Suomenlahden autioiden ja tyhjien vetten päällä,
koskettaakseen meitäkin taikasiipensä ainakin yhden höyhenensä kärjellä.
*
Uusia rintamia.
Työmies mainitsee rintamia, joista ei tähän asti vielä ole kuultu. On
olemassa Kotkan--Kouvolan ja Loviisan--Lahden rintama. Kai siellä siis
taistellaankin ja kukas muu olisi sen saanut käyntiin kuin saksalainen.
Ne tulevat nähtävästi vähän itsekustakin paikasta.
*
Kun paino kerran poistetaan.
Tuntuu omituiselta, melkein oudolta, että tästä alkaa tulla loppu.
Tähän rupesi jo vähitellen tottumaan, niinkuin epämukavaan asentoonkin
tottuu. Täytyy suoristua hiljalleen, ettei selkä katkeaisi.
Tottua, niin, kun _täytyi_. Mutta helppoa se ei ole ollut. Kidutus on
ollut enemmän sielullista kuin ruumiillista. Onhan täällä miten kuten
aineellisesti eletty eikä tietääkseni kukaan ole kuollut nälkään.
Mistä lienee saatukaan ruokaa, on sitä sentään ollut. Meillä on eletty
silakasta ja potatista. Runsas silakan saanti se pelasti Helsingin
nälkäkuolemasta. Vaan laihtuneet ovat kaikki, hyvin suureksi osaksi
varmaan myös sielullisesta jännityksestä.
Vapaudenpuute -- tuskin on ilkeämpää tunnetta, vaikeammin kärsittävää
vaivaa vapaalla miehellä, kuin kulkea väkivallan kytkytnuora
jalassaan. Milloin hyvänsä voidaan pidättää ja viedä jonnekin,
jossa ei ole oikeutta, ainoastaan armo, jos sille päälle sattuvat.
Tai pääset lahjuksilla. Onhan sodan aikana tottunut monenmoiseen
turhaan rettelöimiseen ja hankaluuteen; on täytynyt kulkea pimeässä,
pitää suurten sakkojen ja poliisin kiväärinkuulain pelossa ikkunat
verhottuina, varsinkin näissä merenpuolisissa taloissa, jottei
ainoakaan valonsäde pääsisi ulos tunkemaan. Mutta ei silloinkaan
ollut sitä, mikä nyt, että miltei mieskohtainen vihamieheni
määrää olemisestani ja elämisestäni ja kuolemastani, ehkä jonkun
kostonhimoisen tai kateellisen ilmiannosta. Istua kylässä kello
kourassa, hypätä kesken kaiken ylös kauhuissaan, että ehkä voi
myöhästyä ohi määrätyn kellonlyönnin, juosta läähättäen viimeinen
tonttiväli, tulla pidätetyksi, viedyksi poliisiasemalle, suletuksi
sinne moneksi yöksi ja päiväksi likaisiin koppeihin -- semmoista se
on monella ollut. Se herättää kirvelevää kiukkua, vihaa, sydän tulee
ladatuksi pahimmilla tunteillaan, ammoin menetetyiksi luulluilla
vaistoilla -- on ajan pitkään parhaalla tahdollaankin mahdoton välttyä
demoralisoitumasta, kun sitä kestää viikko viikolta kuukausmääriä.
Ei enää välitä, vaikka verta vuotaisi, vaikka jostain valkoisesta
väijytyksestä pamahtaisi ja punainen kiväärimies kaatuisi, ehkä
itsessään hyvinkin viaton ja hyväntahtoinen työmies, joka on
pakotettu pitämään asetta. On suorastaan ihme, että sittenkään
ei ainakaan minun tietääkseni ole sattunut ainoaakaan sellaista
tapausta. Helsinkiläisellä vastavallankumouksellisella on rautaiset
hermot, hirvittävä levollisuus toistaiseksi. Mutta kun veret kerran
kuohahtavat, niin kai kuohahtavat yhtäkkiä ja yhtaikaa kaikkien näiden
kuukausien paineesta.
Kerrotaan eräästä sairaalaan tuodusta nuoresta punakaartilaisesta,
joka kuolemaisillaan ollessaan oli pyytänyt rukoilemaan puolestaan.
Kysyttiin kummastellen kuinka hän semmoista pyytää. Hän voihki ja
valitti tehneensä niin kauheita, niin kauheita tekoja...
Outo otus.
Eräs haavoittunut punakaartilainen on kertonut Karjan tienoilta
seuraavan jutun. Heitä marssii kolmekymmentä miestä maantiellä, kun
huomaavat edessään oudon otuksen. Sillä on päässä kypärä, jollaista
täällä ei ole ennen nähty. Pukukin on sotilaan, mutta asetta sillä
ei näytä olevan muuta kuin kainalossa kävelykeppi, vähän niinkuin
ratsumiehen ruoska. Suupielessä on erikoisen pitkä sikari, vatsan
päällä riippuu remmissä niinkuin valokuvauskone. Se kävelee,
seisoskelee, töllistelee maantiellä. Ei ole niinä miehinäänkään, vaikka
näkee meitin tulevan. Me päätellään, että kyll' maar se sittenkin on
lahtari, mutta hullu lahtari mahtaa olla, kun ei väistä miehiä. Elukka
pitää ottaa elävänä. Muodostetaan ketju ja ruvetaan kiertämään. Silloin
se sormii kojettaan ja panee sen rätisemään ja ruiskauttaa, ja meittiä
kaatuu 28, ennenkuin ehritään itte laukaista. -- Outo olento oli
saksalainen tiedustelija -- mutta jutun todenperäisyyttä en takaa.
*
Porvarit pinnalla.
Näin tänään satamassa kauppatorin rannassa "NautiIuksen", joka
sodan aikana on ollut venäläisten ja nyt punaisten hallussa. Se oli
saapunut Makilosta Porkkalasta. Siinä oli joitain ryssiä, muutamia
punakaartilaisia ja heidän tyttöjään. Aseita niillä oli, mutta
näyttivät muuten hyvin noloilta ja turvattomilta. Joukko uteliaita
seisoi heitä katsomassa, silmäkulmissa äänetön ilkunta.
Yleisöä liikkuu tavallista runsaammin kaduilla ja toreilla, kaikki
porvareita, hyvätuulisia ja muhoilevia. Ihmiset tervehtivät toisiaan
ikäänkuin onnitellen. Työväkeä ei näe. Porvarilliset ovat jo
tosiasiallisesti ottaneet kaupungin haltuunsa.
*
"Työmies" aavistelee diktatuuria.
"Työmies" kuvittelee Suomen läheisempää tulevaisuutta
seuraavanlaiseksi, enkä luule, että se näissä luuloissaan aivan pahasti
erehtyykään.
Sikäli kuin lehti on kuullut, suunnittelevat porvarit, sen jälkeen kun
saksalaiset ovat miehittäneet Helsingin, lujaa järjestysvaltaa, joka
tulisi perustumaan diktatuuriin, diktaattorina valkokaartilaisarmeijan
päällikkö kenraali Mannerheim. Diktatuuria tulisi kestämään useampia
kuukausia, jona aikana toimitettaisiin maassa perusteellinen rauhoitus
ja puhdistus yhteiskunnallisesti vaarallisista aineksista.
Kun tämä on saavutettu, kutsutaan ennen vallankumousta ollut eduskunta
koolle sellaisena kuin miksi se on puhdistustyön jälkeen jäänyt.
Tällainen eduskunta tulee laatimaan vankan pohjan yhteiskuntaa
säilyttävälle terveelliselle tasapainolle, kuuluen tähän m.m.
_eduskunnan uudistaminen kaksikamariseksi_, sekä yhdistymis-,
kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden ajanmukainen uusiminen.
Tämän ohjelman takana on, sikäli kuin "Työmies" luulee tietävänsä,
miltei koko ruotsalainen johtava poliittinen aines ja melkoinen määrä
suomalaista porvaristoa, osan kuitenkin katsellessa epäluulolla
tällaisen uudistustyön tehokkuutta.
*
Irmari Rantamala yksin.
Nyt näyttää se myrkkypesä "Työmiehen" toimituskin tyhjenneen
kyykäärmeistään. Varsinaiset toimittajat ovat ryömineet pois
koloistaan, maan nähtävästi kuumetessa. Yksi sinne on jäänyt tai
oikeastaan nyt vasta sinne ilmaantunut. Irmari Rantamala ilmoittaa
istuvansa ja kirjoittavansa toimistossa yksin. Hän on siellä ensi
kertaa elämässään. Kun kaikki muut ovat paenneet piiloihinsa, saapuu
Rantamala sinne omastaan ja ottaa hyljätyn talon hoiviinsa. En voi
kieltää, että siinä on jotain sovittavaa häneen nähden. Hän ei sano
persoonallisesti tuntevansa eikä edes nähneensäkään ainoatakaan
johtajaa. Ketään heistä hän ei ole tavannut, ei puhunut sanaakaan
heidän kanssaan; kun he ovat poistuneet, kurjasti jättäneet kaikki
tuuliajolle, istuu hän heidän pöytänsä ääreen ja ryhtyy puolustamaan
heitä, puhumaan heidän puolestaan. Hän ottaa kantaakseen kaikki heidän
syntinsä ja pyytää heille armoa ja anteeksiantoa. Hänellä näyttää
samalla olevan aavistus siitä, kuinka hänen itsensä käy. Hän puhuu
työväen asiasta, mutta samalla itsestäänkin. "Me astumme sankoin
joukoin hautaan, käymme riemulauluin kuolemaa kohti". Hän sanoo
luotettavalta punaisella nauhalla varustetulta työläiseltä kuulleensa,
että on niitä, jotka opettavat: ensin tapetaan porvarit ja sitten
omat johtajat. Hän varoittaa kuulemasta niitä ääniä. Samalla hän
koettaa rohkaista kestämään viimeiseen saakka. Hänen kirjoituksensa
otsikkona ja aiheena on: "Ei kuolema, vaan elämä." Ei kuolema, vaan
kuolleista ylösnouseminen on työväen luokan edessä. Jokaisen on
astuttava suojelemaan jokaisen työläistoverin jokaista hiuskarvaakin.
Työväenluokka voi elää ja voittaa ainoastaan silloin, kun se kaatuu
yhtenä miehenä, sillä ainoastaan siinä rautaisessa yhtenäisyyden
tunteessa on sen luokan voima, elämä ja tulevaisuus. Hän kehoittaa
edelleen kokoontumaan tätä ylösnousemusta ja uutta elämää varten
työväen talon ympärille. "Maailmalla on teillä köyhyys, ainoastaan
täällä omassa talossanne on teillä rikkaus ja ystävät. Siitä talosta
ei pidä lähteä silloinkaan, kun se ehkä joskus on autio, sen ovet
vihollisen lukolla lukitut. Silloinkin on teidän syvin elämänne
elettävä täällä ja täältä on taas alettava uusi tie entisten ystävienne
keralla."
Entisten? Siis niiden, jotka ovat vieneet työväen asian siihen,
missä se nyt on. Jättäneet sen oman onnensa nojaan ja pelastaneet
vain itsensä. Johtaneet kansalaissotaan kiihoittamalla luokkasotaan.
Ei ole minusta Rantamala koskaan ollut kovinkaan hyvä valtiollisena
kirjailijana, mutta on hän sittenkin liika hyvä puhumaan Mannerin,
Tokoin ja Sirolan y.m. puolesta. Sillä hän nähtävästi sittenkin on
pohjaltaan ollut rauhan mies. Tosin yhtenä päivänä yhtä, toisena
toista, kuka hänet oikein ymmärtänee. Hänessä kuvastuu kaikki ne eri
suunnat, jotka koko työväenliikkeessä tätä nykyä. Hän on milloin
rauhan mies, milloin sodan, milloin on asiaa ajettava miekoin, milloin
auroin. _Nyt_ hän taas tuomitsee sotaa, mitä sitten tehnee huomenna.
Hän uskottelee, ehkä uskookin, ja ehkä on hän osaksi oikeassakin
kirjoittaessaan, että "tästä talosta on tämänkin kansalaissodan aikana
lähetetty porvarien luo rauhan sana, vilpitön rauhan sana." Vielä
yhden sellaisen sanan hän sanoo olevan sieltä tulossa. "Juuri tätä
kirjoittaessani lennähti taas pöydälleni uusi rauhanlintunen."
Mikä lintu se lienee?
Lopuksi Rantamala tässä kirjoituksessa, joka vaikuttaa puheelta
_nykyisen_ työväenliikkeen haudalla, kehoittaa Suomen työväkeä "näinä
raskaina päivinä rientämään kuulemaan sydämensä jaloimpia ääniä."
Hyväpä niinkin, hyvä, että katumus tulee, vaikka viimeiselläkin
hetkellä. Mutta onko se vilpitöntä vaiko tekopyhää, miehen, joka
ainakin näinä kapinaviikkoina on usuttanut, kironnut, rienannut,
ilmiantanut raivoisammin ja tehoisammin kuin kukaan? Missään
tapauksessa ei hän enää saa pysäytetyksi mäen alla pyörää, joka murskaa
alleen työväen liikkeen ja sen tähän liikkeeseen panijat.'
*
Trotskin sähkösanoma.
Sanotaan olevan varmoja todistuksia siitä, että kapina alkoi
venäläisten suoranaisesta kehoituksesta. Trotskilta saapui sähkösanoma:
"Nyt on aika ryhtyä toimiin. Keskittäkää 15000 miestä Helsinkiin ja
ottakaa valta käsiinne."
*
Saksalaiset yhä lähempänä.
Saksalaiset ovat nyt Masabyn ja Bobäckin välillä, toisten tietojen
mukaan jo Grankullassa. Heitä on myöskin jo Mikkelspiltomissa Loviisan
radalla, matkalla Lahteen.
*
Kauppalaiva palaa.
Tänään on nähty suurta kauppalaivaa hinattavan Groohaaran
ulkopuolella. Siellä se sytytettiin palamaan. Vähitellen alkoivat
liekit leimahdella yhä korkeammalle. Se palaa parhaallaan eikä näytä
aikovan pian sammuakaan. Siinä sanotaan olevan monen miljoonan
arvosta kauppatavaraa, kankaita y.m., jotka näin estetään joutumasta
saksalaisten käsiin ja joita ei ehditty muulla tavoin realisoida. Laiva
ja tavarat lienevät englantilaisten.


Keskiviikkona 10 p:nä huhtikuuta.

Rauhan "vaatimuksia".
Se rauhanlintunen, jonka Rantamala eilen kertoi lennähtäneen
"Työmiehen" toimituksen pöydälle, oli eräs "ehdotus kansalaissodan
rauhalliseksi lopettamiseksi", jonka ovat tehneet eräät
sosialidemokraatit, jotka koko kansalaissodan ajan ovat olleet syrjässä
aktiivisesta toiminnasta. Nämä henkilöt ovat: Arrt. Aalto, Eri. Aarnio,
Julius Ailio, Väinö Hakkila, K. Heinonen, Lauri af Heurlin, Väinö
Hupli, Rieti Itkonen, J. A. Kemiläinen, J. W. Keto, K. Lindroos, Paavo
Raittinen, Matti Paasivuori, Toivo Salmio, Hannes Ryömä, A. Halme,
K. V. Saxell, Oskari Suutala, Väinö Tanner, Väinö Vuolijoki ja Miina
Sillanpää.
Ehdotus on melkolailla merkillinen historiallinen asiakirja, joskaan
ei muussa suhteessa, niin siinä, millaisia ehdotuksia sos.-dem.
puolueen tyynemmätkin ainekset vielä kaikkein kriitillisimmällä
hetkelläkin katsovat voivansa esittää. Vaikka esitys onkin kuolleena
syntynyt sikiö, en sitä sentään tahdo sivuuttaa. On erinomaisen
kuvaavaa, että he tämän rikollisen kapinan loppuselvitykseen
lähtiessään eivät katso olevan aihetta lähteä tutkimaan, kenen
syytä on sodan syttyminen, koska sen selville saaminen on tällä
hetkellä muka toisarvoinen asia. Tärkeintä on, että tämä sota mitä
pikimmin rauhallisella tavalla saadaan loppumaan, jottei se iskisi
parantumattomia haavoja kansaamme ja ehkäisisi sen tulevaa kehitystä.
Lopettaminen on sitäkin kiireellisempää, koska jo parin viikon
kuluttua täytyy maanviljelystöiden olla täydessä käynnissä, jos tässä
maassa mielitään turvata edes jotakin elämisen mahdollisuutta ensi
kulutuskauden varalle. Heille on siis tämä verinen kysymys etupäässä
elintarvekysymys, puhtaasti materiellisen pulman ratkaisu. Siltä
pohjalta lähdettäessä ei varmaankaan ketään ihmetytä, mitä sitten
seuraa, minkä perusteiden mukaan, millä tavalla ja millä ehdoilla rauha
heidän mielestään on solmittava. Soveliain riidan ratkaisija on heidän
mielestään Suomen Eduskunta, maan laillisesti valitut kansanedustajat.
Eduskunnalle pannaan siinä suhteessa eräitä ehtoja, jotka ovat
"ehdottomasti taattavat, jos yhteiskunnallisen rauhan säilyttämistä
ollenkaan ajatellaan." Ne ehdot selviävät seuraavasta.
Ennenkuin joukot kummallakaan puolella ovat taipuvaiset aseistaan
luopumaan, on löydettävä oikeamielinen ratkaisu vaikeimmalle kaikista
esiintyvistä kysymyksistä, nim. sille, missä määrin yhteiskunta ryhtyy
käyttämään lakiin perustuvaa rankaisuoikeuttaan kansalaissodan aikana
tapahtuneisiin rikoksiin nähden. Ehdottomana vaatimuksena on tällöin
pidettävä, että kaikille taisteleville joukoille, jotka toiminnassaan
ovat noudattaneet esikuntiensa määräyksiä sekä kansainvälisiä
taistelutapoja, taataan etukäteen täydellinen rankaisemattomuus. Muiden
rankaisemisesta tai rankaisematta jättämisestä päättäköön _vasta
valittava Eduskunta_.
Rauhantarjoojain käsityksenä on, että edelläoleva on ainoa mahdollinen
tie ristiriidan rauhalliseen ratkaisuun. Senvuoksi he rohkenevat
ehdottaa seuraavaa menettelytapaa tämän tuloksen saavuttamiseksi:
Suomen Kansanvaltuuskunta ja Punaisen Kaartin Yleisesikunta yhdessä
toiselta puolen sekä Suomen Senaatti ja Valkoisen kaartin Yleisesikunta
yhdessä toiselta puolen sopivat sotatoimien lakkauttamisesta kaikilla
kansalaissodan rintamilla huhtikuun -- päivänä 10 päiväksi sillä
tavoin, kuin edellä mainitut yleisesikunnat keskenään asiasta lähemmin
sopivat.
Heti välirauhan tultua allekirjoitetuksi kutsuu vuonna 1917 valitun
Eduskunnan puhemies Eduskunnan koolle _Turkuun_.
Eduskunta käsittelee senjälkeen lopullisen rauhan ehtoja ja tulee
sen päätökseksi ja molemmin puolin noudatettavaksi se, mistä
sosialidemokraatisen eduskuntaryhmän enemmistö toiselta puolen ja eri
porvarillisten ryhmien jäsenten enemmistö toiselta puolen yhteisesti
sopivat.
Eduskunnan tekemän lopullista rauhantekoa koskevan päätöksen tulee
sisältää m.m. vakuutus siitä, että: 1. Yhdistymis-, kokoontumis-
ja painovapauden säilyttäminen taataan; 2, Tähänastisten ja niiden
mukana myöskin vuoden 1917 Eduskunnan päättämien yhteiskunnallisten
lainsäädännöllisten saavutusten säilyttäminen taataan; 3. Kaikille
taisteleville joukoille, jotka ovat toiminnassaan noudattaneet
esikuntiensa määräyksiä, ja kansainvälisiä taistelutapoja, taataan
täydellinen rankaisemattomuus. Sen lisäksi tulee Eduskunnan laatia
ja hyväksyä ohjelma m.m. seuraavien kysymysten ratkaisua varten:
1. Suunnitelma Suomen uudeksi tasavaltaiseksi valtiosäännöksi
kansanvaltaisella pohjalla; 2. Suunnitelma torpparivapautusta
tarkoittavan lainsäädännön perusteista; 3. Suunnitelma kansanvaltaisen
järjestysvallan luomiseksi maalle sillä pohjalla, että se tulee
olemaan hallituksen käytettävänä; 4. Puolustuslaitoksen aikaansaamista
tarkoittavien ehdotusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä on
päätettävä; 5. Kansalaissodan yhteydessä tapahtuneiden rikosten
anteeksiannon laajuudesta on päätettävä.
Jos lopullinen rauha edellämainituilla perusteilla saadaan solmituksi,
lopetetaan heti kaikki sotatoimet, armeijat lasketaan hajalle ja sekä
Kansanvaltuuskunta että Senaatti luopuvat tehtävistään.
Tämän jälkeen valitsee Eduskunta maalle uuden Väliaikaisen Hallituksen,
jonka käytettäväksi luovutetaan riittävän luja järjestysvalta sekä
tarpeellinen rajavartiosto samoin kuin oikeus väliaikaisesti säätää
lakeja elintarvekysymysten ja valtiotalouden alalla.
Tämän tapahduttua määrää Eduskunta uudet vaalit ja julistaa itsensä
hajaantuneeksi.
Tämä rauhanehdotus on tietysti kaikinpuolin mahdoton toteuttaa. Ei
ainoastaan siihen nähden, että se on tehty liian myöhään, vaan toiseksi
siitä syystä, että punaisen armeijan johto, jolla kansanvaltuuskunnan
paettua on kaikki määräämisvalta omalla puolellaan, ei siihen
suostuisi, ja jos suostuisi, ei se saisi eikä voisi saada hajallisia,
ominpäin toimivia joukkoja minkäänlaiseen sopimuksen tekoon. Sissisota,
murhat, ryöstöt jatkuisivat. Ja ennen kaikkea siksi, että eduskunnan
porvarillinen osa ei ikinä suostuisi minkäänlaisiin neuvotteluihin
Mannerin, Tokoin ja Sirolan y.m. kanssa ja tunnustamaan heitä sen
jälkeen, miten he ovat täällä venäläisten turvin ja avulla ja aseilla
menetelleet, yhdenvertaisiksi säännöllistä sotaa käyviksi puoliksi,
joille olisi annettava amnestia kaikista heidän rikoksistaan ja
vapautettava kaikesta vastuusta.
Täällä on joskus suunniteltu sos.-dem. puolueen tulevaisuuden
mahdollisuuksia tässä maassa jollain uudella pohjalla ja uusien miesten
johdolla. Eivät ainakaan nämä kapinasta syrjässä pysyneet kykene
puoluettaan uudesta luomaan. Ehdotuksellaan, jossa ei ole paheksumisen
sanaa tapahtuneiden hirmujen johdosta, he ovat repineet kaikki
sillanrakentamismahdollisuudet porvarillisen yhteiskunnan ja oman
ryhmänsä välillä.
Ainoa, joka heidän olisi pitänyt tehdä, olisi ollut kääntyä punakaartin
puoleen, osoittaa sille, kuinka johtajat ovat sen pettäneet ja
hyljänneet ja vaatia heidän luovuttamistaan ja rankaisemistaan omien
päiden päästimiksi ja sitten jatkuvan verenvuodon lopettamiseksi
valkoisen lipun nostamista ja armon anomista ilman mitään muita ehtoja
kuin mitä voittajan jalomielisyys ja inhimillisyys voivat tarjota. Ei
kai siitäkään nyt enää olisi ollut mitään käytännöllistä tulosta, mutta
olisivatpa ainakin pesseet kätensä ja sanoutuneet julkisuudessa irti,
nyt kun sen vihdoinkin voivat tehdä.
Siinä muodossa kuin "rauhan vaatimus" -- sillä siksi he sen nimittävät
-- nyt on tehty, on se sekä avuton että hävytön.
*
"Kyyhkynen" sekin.
Tapasin tänään kadulla "Helsingin Sanomain" toimitussihteerin, joka
pyysi minulta kirjoitusta lehtensä ensi sunnuntain n:oon. Oltaisiinko
siis jo niin pitkällä, että _sanomalehdet_ taas voisivat ruveta
ilmestymään!


Torstaina 11 p:nä huhtikuuta.

Viimeinenkö päivä?
Tämä päivä _voi_ olla vallankumouksen viimeinen. Saksalaiset ovat jo
aivan muurien ulkopuolella, missä asti, sitä ei vielä tiedetä -- tai en
ainakaan minä ja ne, joita tapaan.
*
Raamatunkäännöskomitea.
Olen viime päivinä istunut ja kääntänyt raamattua. Komiteamme
täytyi kapinan puhjetessa palata takaisin sen senaatintalon huoneen
suljetulta ovelta, jossa työskentelimme. Komitea ei kuitenkaan
lopettanut työtään, kaksi sen jäsentä työskenteli koko kapinan
ajan. Sitten kokoonnuttiin kaikki lopputarkastukseen. Luulen, että
olemme ainoa valtion komitea, joka on työskennellyt tänäkin aikana.
Se on vähän niinkuin vertauskuvallista. On se meidän työmme ollut
sitä vähän muutenkin. Meillä on ollut istuntohuoneemme enimmäkseen
Säätytalolla kaikkina näinä uuden eduskunnan monivaiheisina vuosina.
Eduskunta kokoontuu, salit ja käytävät täyttyvät, siellä touhutaan ja
tupakoidaan. Sosialistit oukailivat ja osoittelivat meitä, pitivät kai
meitä jonkinlaisina iänikuisen vanhan ajan huuhkaimina, jotka kyllä
ajetaan ulos tornistaan, jahka vain päästään tuulettamaan. Kerran jo
saivatkin meidät siirretyksi alikertaan välikerrasta, jossa meillä
oli huoneemme heidän ryhmäkokoussalinsa, entisen porvarissäädyn
istuntohuoneen viereisessä sivuhuoneessa. Oltiin liian lähellä, olisi
voitu kuulla, mitä oven takana toverit puhuivat. Sivistysvaliokunta
toisen oven takana ei meitä vieronut. Sosialistit ottivat meidän
huoneemme puoluekansliakseen. Mutta kun valtiopäivät olivat lopussa,
kömmimme takaisin. Oli taas hiljaista ja työrauhaista, ei kukaan tullut
kurkistelemaan papereihimme. Valtiopäivät monta kertaa hajaantuivat
tai hajoitettiin, me vain pysyimme. Joku teki vitsin: "Idén är evig,
skuggorna vika".
Mutta lopulta tuli lähtö koko Säätytalolta, ei auttanut. Tilanpuute
muka. Valiokunnat tarvitsivat tilaa, valiokunnat, jotka eivät saaneet
mitään aikaan. Meidät työnnettiin senaatin ahtaaseen kirjastoon, sieltä
sitten kahteen kamariin, joissa oli välkeä olla ja jonne saimme saijut
kirkollisasiain toimituskunnasta. Punakapinalliset ottivat tammikuussa
senkin haltuunsa. Nyt on työskennelty komitean jäsenen professori
Arthur Hjeltin luona. Vilpoisaa, leppoisata työtä niinkuin Lutherilla
Waitburgissa. Ei ole tarvittu pirua vielä mustepulloilla heittää.
Nähtävästi on hänellä ollut tärkeämpää toimittamista, kiljuvana
kulkiessaan. Mutta kovin meitä punakaartilaisvahdit Merilinnan kulmassa
kerran epäillen katselivat. Oli kulmain alla ilme, kuin olisivat
aikoneet viedä jonnekin sanan. Vaan ei ole äijää vielä näkynyt. Mutta
jotain harmia se varmaankin on tehnyt. Ei pidä hihkaista, ennenkuin on
päässyt ojan yli. Ei tiedä vielä, missä siivossa lienee meidän siisti
huoneemme senaatintalossa, arkistomme ja kirjat, jotka sinne jäivät.
*
Lentokone levitteli tänään näin kuuluvaa julistusta, jota miliisin
estelyistä ja ahdisteluista huolimatta on saatu käsiin joitakuita
kappaleita:
'Saksalaiset joukot ovat astuneet Suomen mantereelle vapauttaakseen
tämän maan ja saattaakseen jälleen voimaan järjestyksen. Laiton,
punainen valta on pian luhistuva. Punaiset joukot ovat Karjan
asemalla ja kaikkialla, missä ovat yhtyneet taisteluun, lyödyt
perinpohjin. -- Ne, jotka laskevat aseensa ilman vastarintaa ja
antautuvat, saavat pitää henkensä. Mutta se, joka kostonhimossaan
punaisen puolueen tappion johdosta uskaltaa nostaa kätensä
lainkuuliaisten kansalaisten henkeä vastaan tai tehdä pahaa
saksalaisille joukoille, saa tuntea sotalakien koko ankaruuden.
Saksalaisten joukkojen ylipäällikkö.'
*
Punaisten esikunta on paennut.
Omat olivat koettaneet sitä estää asemalla, mutta käsipommeja
heittämällä olivat päässeet. Riihimäellä oli heidät vangittu ja tuotu
takaisin. Näin on kertonut eräs punaisten johtomiehen vaimo Keravalta.
*
Aika olikin jo lähteä.
Saksalaiset olivat jo eilen olleet Albergassa ja Kilossa. Vapauttajain
kanssa on jo oltu puhelinyhteydessäkin. Saksalainen upseeri on sieltä
jostain soittanut tänne eräälle professorille ja kysynyt, saako hän
olla yötä hänen huvilassaan. "Kernaasti, tervetuloa! Olisin mielelläni
tarjonnut ruokaakin ja lasin reininviiniä, jolleivät punaiset olisi
vieneet kaikkea mennessään. Saanko luvan kysyä, milloin tulette
Helsinkiin?" -- "Huomenna tai ylihuomenna".
Nyt kuuluukin jo kanuunain ammuntaa. Vaikka ilmeinen tosiasia siis on,
että saksalaiset todella ovat jo näin lähellä, eivät työläispiirit
eivätkä luultavasti monet porvarillisetkaan sitä vielä tiedä
eivätkä tahdo uskoa. Pistäysin tänään eräässä liikkeessä, jonka
hoitaja on sosialisti, vaikkei olekaan punainen. Hänellä ei ollut
aavistustakaan, että saksalaiset ovat näin lähellä. Puhe saksalaisista
on provokatsiota. Tiedustelin Töölöön raitiovaunun konduktööriltä,
näkyikö sielläpäin saksalaisia. Hän sanoi, ettei näkynyt eikä tulekaan
näkymään. Jos sieltä joitain on tulossa, ovat ne saksalaisiin
univormuihin puettuja suomalaisia. Toisaalla kuulin, että puhe
saksalaisten tulosta oli hälytystä, jolla porvarilliset saivat punaiset
lähtemään kaupungista. Tätä käsitystä, jonka kohtaa kaikkialla,
ilmeisesti levitetään siinä tarkoituksessa, että täällä vielä aseissa
olevat punakaartilaiset saataisiin estetyksi laskemasta aseitansa.
On nähtävästi aikomus ryhtyä viimeiseen vimmaiseen taisteluun sekä
kaupungin ulkopuolella että sen sisässä. Helsinki on kaikesta päättäen
valloitettava.
*
Kuuluu ammuntaa.
Nyt -- klo on vähän yli 2:11 -- kuuluu lännestä päin etäistä, kumeaa
kanuunan ammuntaa.
*
Nyt -- klo 6 -- on se jo paljon lähempänä, mahdollisesti Pitäjänmäellä.
Ammunta on niin järeää ja täsmällistä, että sen täytyy olla
harjaantuneen tykkiväen tulta. Mutta yhä uskotaan, että vain punaisten
tykistö Albergassa tai jossain siellä torjuu tulellaan jotain pientä
joukkoa, jossa ei ole ainoatakaan saksalaista.
*
Pimeän tultua lakkasi ammunta.
*
Sota, oikea sota, on siis tullut minunkin kuuluvilleni. On sekin elämys
olemassa. En saa sen tekemästä vaikutuksesta mitään irti. Lienee
tällaisten voimakasten sensatsioiden laita sama kuin ruumiin läpi
menneen kuulan, joka tuntuu vasta jonkun ajan kuluttua.
*
Salaperäinen alus.
Olin erään tuttavan luona Kauppatorin varrella. Hän kertoi jonkun
salaperäisen aluksen tulleen viime yönä klo 12 satamaan Keisarinnan
kiven kohdalle ja valaisseen sieltä Ruotsin konsulaatin ikkunoita.
Hetken päästä tuli auto ja ajoi laivalle. Aamulla oli laiva kadonnut.
Pimeässä ei voinut erottaa, millainen alus se oli, mutta kun siinä oli
valonheittäjä, oli se mahdollisesti joku saksalainen tiedustelija.
*
Merkkitulia merellä.
Nyt yöllä välkkää merellä omituisia valoja, ikäänkuin sähkötettäisiin
merkkitulilla. Ne kimmeltävät kuin tähdet pakkasessa pyryn edellä.
Ne näkyvät Tallinnasta päin jotenkin Äransgrundin yli. Mahdollisesti
siellä on saksalainen laivasto tulossa. Olisiko tuo salaperäinen
viimeöinen alus ollut siihen kuuluvia?
*
Hymni Punakaartille.
Rantamalalla on tänään "Työmiehessä" hymni Punakaartille. Se on hymni
sen haudalla ja sen ylösnousemiseksi.
"Punakaarti -- se nimi ei kuulu unohtuvien nimien köyhään joukkoon.
Nimi punakaarti ei ole niiden vaivaisten ja raajarikkoisten nimien
seuralainen, jotka ilmestyvät ainoastaan hautaansa vaeltamista varten.
Nimi punakaarti on Suomen työväen luokalle se suuri nimi, jonka luo
työväen luokka tulevaisuudessa rientää joka kerta, kun se tarvitsee
ottaa voimaa ja elämänuskoa muinaisuudestansa, nykyhetken voimakkaasta
elämästänsä. Nimi punakaarti ei ole niitä tämän maailman kitukasveja,
jonka voi panna halla tai joka surkastuu omaan heikkouteensa. Nimi
punakaarti on historian nimiä, se on maailman ja kansojen suuria,
elinvoimaisia nimiä. Se nimi on Suomen työväen luokan kalleimpia