Hajamietteitä kapinaviikoilta 3/3 - 04

syynä se, että valtuuskunnalla ei enää ole muuta keinoa sitoumustensa
suorittamiseen; kassa on tyyten tyhjä. Setelit ovat lopussa ja täytyy
työntää paperia kouraan. Mutta näinköhän punakaartilainen sittenkin
on niinkuin ennen Iisalmessa Hupsu-Aapeli, joka ei osannut erottaa
olutpullon etikettiä viisimarkkasesta.
*
Jokapäiväinen kohtaus.
Olin tänään läsnä kohtauksessa, jollaisia luultavasti tapahtuu
eri haaroilla harva se päivä, harva se perhe, jossa ei olisi
sattunut jotain samantapaista. Istuimme, rouva, herra ja minä
jutellen tapahtumista, sekaan filosofoiden, arvostellen ja tulevia
aavistellen. Heillä on sukulaisia, rouvan sisaren mies ja tämän
poika, maatilanomistajia punaisimmalla Uudenmaan maaseudulla. He ovat
päässeet kotoaan pakenemaan ja ovat piileskelleet milloin missäkin.
Toivottavasti he ovat turvassa. Silloin soi ja rouva kutsutaan
puhelimeen. Kuulemme vaihdettavan muutamia sanoja ja kuulotorvi
rasahtaa paikoilleen. Rouva horjuu sisään, vaipuu tuolille, vaikeroi
vähän, nousee ja horjuu ja vaipuu toiselle tuolille käsiään kouristaen,
koettaen tointua. Hänen sukulaisensa ovat löydetyt, vangitut ja
viedyt, ei tiedetä minne. On hyvin pelättävää, että he tulevat saamaan
surmansa, sillä punaiset vihaavat heitä m.m. siitä, että he ovat olleet
mukana suojeluskuntaliikkeessä, sitä avustamassa sekä rahalla että
toiminnalla.


Sunnuntaina 17 p:nä maaliskuuta.

Ei tirise tippaakaan.
Nyt siis ruvetaan takavarikoimaan rahaakin. Helsingin Työväen
Toimeenpaneva Komitea käskee, että kaikkien Helsingin kaupungin
liikkeenharjoittajien on tuotava rahansa Suomen pankkiin. Niitä ei saa
pitää kirstun pohjalla, missä komitea kyllä tietää niitä olevan kuinka
paljon tahansa, vaan ne ovat välttämättä talletettavat pankkiin.
Sama ankara määräys koskee myöskin pikkuliikkeitä. "Vaikka heidän
hallussaan onkin vain pienempiä rahamääriä, merkitsee pikkuliikkeiden
lukuisuus kuitenkin niin paljon, että jos hekään eivät käytä pankkia
rahaliikkeessään, käteisen rahan liikkeestä häviäminen lisääntyy sen
kautta." Sen vuoksi käsketään pikkuliikkeitäkin sijoittamaan käteiset
varansa Suomen pankkiin.
Komitea on vielä tehnyt sen hämmästyttävän huomion, toisin
sanoen todennut, että myöskin yksityiset ihmiset pyrkivät
"vastavallankumouksellisessa tarkoituksessa" pitämään omat rahansa
omana takanaan. Semmoinenkin sopimaton menettely on heti lopetettava.
"Pidätetyt" rahat ovat päästettävät irti muutoin ne -- pidätetään.
Tämä pidättäminen tulee tapahtumaan seuraavalla tavalla: "jos Suomen
pankilta saamme tiedusteluumme vastauksen, ettei tätä käskyämme ole
toteltu suosiolla, tulemme jättämään Helsingin Kaupunginpäällikölle,
jolle Suomen Kansanvaltuuskunta on antanut ylimmän järjestyksenpito
vallan kaupungissa, tehtäväksi ryhtyä kaikella vallankumouksellisen
järjestyksenpidon ankaruudella toimenpiteisiin asianomaisten
liikkeenharjoittajain ja yksityisten saattamiseksi noudattamaan tätä
käskyämme."
Kai siis pian saamme nähdä miliisimiehet "lypsyllä", joka ilta
rahatakavarikolla liikkeiden ja yksityisten luona. Päivän maito
kaadetaan korvoon ja ajetaan autolla meijeriin Nikolainkadun varrelle.
Menomatkalla käydään ehkä tiinua tullauttamassa Oikarisen osastolla
Vuorimiehenkadun 1:ssä. Pelkään, että suuretkin karjat yhtäkkiä ehtyvät
niin, ettei tirise tippaakaan. Yksityisten lehmät tietenkin tulevat
olemaan vielä vaikeammat lypsää. Tullaan taloon, kysytään: "Missä
Raha-Muurikki?" -- "Olkaa hyvä ja etsikää." Etsitään elukkaa. Suinataan
lahvit, ettitään loorat, mutta ei mistään löyretä.
Tietäisin ainakin eräässä paikassa neuvoa, missä Muurikki makaa.
Tarvitsin rahaa, menin tuttavan luo. "Saathan toki, tulehan
tänne." Odotin, että pankkiirini kalistelisi avaimiaan ja avaisi
kassakirstunsa. Hän myhähteli, hyrähteli. "Paljonko tarvitset?" -- "Jos
saisin aluksi viisisatasen, silakkakin maksaa 7 mk. kilo." Hänellä on
paperi pöydällään. Siinä on tännäköinen muistiinpano.
1,000 -- s. 35
500 -- s. 47
100 -- s. 66 j.n.e.
"Jahah, 500 sivu 47."
Ja edelleen hyrähdellen meni hän kirjakaapilleen, otti sieltä oikein
kaikkein ikävimmän näköisen vanhan volyymin "Suomi, Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran toimituksia", ja löysi kahden leikkaamattoman
lehden välistä minulle viisisatasen.
Ystäväni oli järkähtämättömän varma siitä, ettei tarkkavainuisimmankaan
punikin päähän koskaan pälkähtäisi etsiä hänen kapitaaliaan niin ikävän
ja kuivan näköisen kirjan sisästä. Siltä varalta, että hänet itsensä
veisivät, oli hän tallettanut kopion kassakirjastaan erään tuttavan luo.
*
Eräs suurtilallinen ja eräs toinen.
Erään suurtilallisen talot ja tavarat, karja ja kaikki muu
ovat joutuneet hänen alustalaistensa haltuun, takavarikoituina
vallankumouksen tarpeisiin. Sieltä viedään karjaa punaiselle
armeijalle, maito myödään ja syödään ja myöskin viljavarat käytetään
yhteiseksi hyväksi. Torpparit tekevät välttämättömiä töitä, milloin
viitsivät, ja ovat tekemättä, milloin pistää päähän. Työpäivä on,
lepohetket poistettuina, viisi tuntia, neljä tuntia, kolme tuntia,
kuinka säät sallivat. Kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene, syksyllä
on j.n.e. Se on nyt sitä yhteiskunnallistuttamista. Pehtori on
kadonnut ja löytyy sulan tultua luultavasti jostain männiköstä. Herra
itse pääsi työläisen valepukuun puettuna pakenemaan. Tapasin hänet
naamioituna valepartaan ja tummiin lasisilmiin, kun hän iltahämärässä
oli kävelemässä syrjäkadulla. Olemme hiukan tuttuja.
Hänen kohtalonsa tietenkin säälittää. Mitä hän lieneekin tehnyt
-- ja hän on tehnyt, tai jättänyt tekemättä, kaikenlaista, jota
minä hänen sijassaan en olisi -- mutta eihän rangaistus, jos sitä
siksi tahtoisikin nimittää, ole missään suhteessa siihen, mitä hän
olisi saattanut ja voinutkin olla tekemättä. Väkivallan tekijän
tuomio on aina väärä tuomio, luokkatuomari on aina puolueellinen ja
epäoikeudenmukainen.
Mutta johtuu kuitenkin väkisinkin mieleeni yhtä ja toista miehestä
ja siitä, miten hän on leiviskäänsä hoitanut, hänen suhteestaan
alustalaisiinsa, mikä, joskaan ei puolusta, niin kuitenkin selittää
sitä, mitä hänelle on tapahtunut. Se rupesi kai johtumaan mieleen
etupäässä sen jälkeen, mitä hän lausui erotessamme ja mistä ilmeni,
ettei hänellä ole etäisintäkään aavistusta siitä, että hän, että me
porvarit yleensä, olisimme vähimmässäkään määrin vastuussa siitä, mitä
on tapahtunut.
Hän on tyyppi suomenmaalaisesta maalaisjunkkerista, sanoisinko
baltilaisesta paroonista, sikäli kuin semmoiseen on edellytyksiä
meikäläisissä oloissa ja maaperässä. Sitä henkeä on kyllä muuten
enemmän kuin ehkä luullaankaan ja se puhkeaisi nähtävästi kauniiseen
kukkaan sille suotuisassa, vähemmän karussa maaperässä. Sitä
on liikemiehissä, virkamiehissä, on sanomalehtimiehissä, jopa
runoilijoissakin. Hän on rutiruotsikko. Vaikka kaikki hänen maatilansa
ovat suomalaisella asutusalueella, on hän lämmin "ruotsalaisen maan"
mies. Hänen pehtorinsa, kuskinsa, jopa pikettinsä ja piikansakin ovat
ruotsalaisia. Suomalainen kansanaines on hänelle alempaa rotua, hän ei
tosin sano alustalaisestaan "Unmenschen", niinkuin Viron saksalainen
omistaan, mutta suomalaiset ovat aina haisseet hänen nenäänsä, siksi
että ovat suomalaisia. Hän salaisessa sydämessään heitä inhoo ja hän
katsoo, että nykyinen punainen liike on suomalainen liike, josta
fennomanit osaksi ovat vastuussa. Houkuttelin sen helposti hänestä
esille. Hän ei suomalaisista ja suomenmielisistä puhuessaan koskaan
muista, että minäkin olen suomalainen ja suomenmielinen ja että sekin
veri on vettä sakeampaa.
Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että _hän_ olisi mitenkään syypää
siihen, mitä rahvaan ja työväen sivistämisessä ja kohottamisessa on
laiminlyöty. Kansan valistamiseksi hän ei ole tehnyt mitään muuta
kuin mitä hänen asemassaan on juuri ja juuri ollut virallisesti
välttämätöntä, etupäässä kunnan miehenä. Kansakoululle omassa
piirissään hän kyllä aikoinaan antoi tonttimaan ja jotain muutakin,
ylläpitikin sitä alussa, mutta lykkäsi sen sitten kunnan niskaan,
vaikka suurin osa koulun oppilaita on hänen alustalaisiaan.
Pitäjänsä ruotsalaisella alueella asuvan suomalaisen työväen
tarpeeksi perustettavia kouluja on hän kynsin hampain vastustanut.
Vuositutkinnoissa hovin naisten puolelta jaetaan jonkun verran
avustusta oman koulun köyhille oppilaille. Telefooni perustettiin hänen
alotteestaan, samoin palokunta. Mutta kun tuli kysymys läheisimmän
kansanopiston avustamisesta, ei penniäkään, koska se oli syntynyt
suometarlaisten alotteesta ja johtaja kuului vanhaan suomalaiseen
puolueeseen. Papit hän valitsee sen mukaan, minkä mielisiä ne ovat
kielipuolueellisesti. Ei mikään suomalainen, koko isänmaata tarkoittava
valistustyö ole saanut häneltä kannatusta, jota vastoin "kulturfonden"
kylläkin aulista. Eivät ole monet ne tikut, jotka _hän_ on pannut
ristiin sen joukon valistamiseksi ja kohottamiseksi, joka nyt lypsää
hänen lehmiään omaan kiuluunsa.
Sosialismia hän, niinkuin sanoin, vihaa erityisellä ruotsalaisella
lisävihalla siksi, että se, totta kylläkin, on suomalainen liike.
Punaisistahan kaikkein suurin osa puhuu suomea. Se, mikä sitä on
ruotsalaisilla seuduilla, on muka toisenlaista, sivistyneempää,
"mera hyfsadt". Bolshevismi ei tule menemään Ruotsiin, puhumattakaan
Saksasta. -- "Man vet aldrig", sanoin. -- "Nej, aldrig". Suomalaisella
rodulla ei ole ollut eikä ole valtiota muodostavaa kykyä. Se on
historiallinen tosiasia, joka nyt taas toteutuu. Tämä on hänen
mielilauseitaan.
Suku on tietysti ruotsalaista, germaanista juurta s.o. luulee ainakin
sitä olevansa. Hänen seinillään on vanhoja muotokuvia, kuinka
paljon taapäin niitä lieneekään. Siellä on sotilaita, korkeita
pystykauluksisia virkamiesvainajia, on vanhoja ruotsalaisia kenraaleja,
on myös venäläisiä univormuja. Hän näyttelee niitä ylpeillen ja
syystä kylläkin, sillä ne ovat kaikki palvelleet maataan, en tiedä
tarkoin kuinka suurella kunnialla, maalauttaneet ainakin sen muistoksi
itsensä säilymään jälkimaailmalle siinä paraatikomeudessa, jonka he
kai luulivat itsellään olevan. (Siinä salissa, missä heitä on seinän
täysi, on nyt kuulema tanssittu ja kemuiltu, omat alustalaiset ja
muut, helsinkiläiset matruusit vieraina noiden ylevien katseiden
ja siristettyjen silmien alla.) Yhteisenä perhepiirteenä tässä,
niinkuin muuten monessa muussa vanhassa aatelissuvussa, on suuri nenä
ja ulkoneva alaleuka, joka suvun nykyistä, hiukan degeneroitunutta
edustajaa lähetessä ulkonee ulkonemistaan.
Hänen voimakkaimpia vaistojaan on hänen perityn maaomaisuutensa
koossapitäminen ja laajentaminen, ja siinähän ei oikeastaan ole mitään
kummeksittavaa. Mutta maa on siinä määrin, niin periaatteellisesti
_hänen_, ettei hänelle luultavasti ole koskaan juolahtanut mieleenkään,
että sen arvon nousuun ja myös sen omistamisen oikeuteen olisivat
vähimmässäkään määrin vaikuttaneet ne työläiset, muonamiehet ja
torpparit, jotka ovat raivanneet hänelle uudismaata ja kuokkineet,
kyntäneet ja muokanneet sen kamaraa. Hän on maksanut heille palkan ja
täyttänyt heitä kohtaan kaiken vanhurskauden -- jos lienee sitäkään,
sillä resuiselta ja risaiselta hänen työväkensä näyttää; vaan en
nyt jouda siihen tässä yhteydessä syventymään. Maa on siihen määrin
hänen omansa, että jos joku takapalstalainen oikaistakseen kilometrin
väärän käy itselleen polun hänen niittynsä poikki, sakottaa hän sen,
ei vahingon tähden, vaan sen periaatteen juurruttamiseksi ja voimassa
pitämiseksi, että niitty on _hänen_. Eikä vain maa ole hänen, vaan
vesikin. Tietystikin kalavesi, -- mutta kun kylän lapset eivät saa
uida siltä sillalta, mistä hänen hevosiaan uitetaan. Se on kai nyt
sekin, niinkuin ollakin pitää, järjestyksen vuoksi tarpeellista, minä
sen kyllä ymmärrän, mutta on niitä, jotka sitä eivät ymmärrä ja joita
se on ärsyttänyt. Hän on sitä, mitä tähän aikaan ei enää pitäisi
olla tai ei ainakaan näyttää olevansa: herra, aina herra, liiaksi
herra ja isäntä ja parooni ja patruuna. Hän on "ylpeä", sana, jota
vastenmielisempää suomalainen talonpoika ja työmies ei tunne. Häntä
kohdatessaan alustalaisella ei ole mitään tunnetta yhdenvertaisuudesta,
yhteisihmisyydestä, samarotuisuudesta, samakansaisuudesta. Toinen on ja
tulee olemaan "parempi ihminen" kuin toinen. Ei mitään persoonallista,
perheellistä suhdetta hänen ja alustalaisten välillä. Ei seurustelua
edes varakkaampien ja siistimpien lampuotien kanssa, ei koskaan pyydetä
verontuojaa astumaan konttoria sisemmä. Sama, kuin jos pappi ei koskaan
tapaisi seurakuntalaisiaan muualla kuin palkanmaksussa. Tupakka ja
kuppi kahvia sulattaisi usein ihmeesti jäykkiä välejä. "Se on rahvaan
mies, annetaan armo" -- olen kuullut, että monen vallankumousoikeuden
vapauttava tuomio on ollut perustettu _vain_ siten.
Hänen ja minunkin välille on kiinnitetty melkein ylitsepääsemätön
luokka- ja rotujuopa, saati sitten hänen ja niiden, jotka _nyt_
ovat herroina hänen tiloillaan ja matkivat huoneenhallituksessaan
kaikkea, mikä hänen huoneenhallituksessaan oli moitittavinta. Ne
ovat nyt vuorostaan "herroja", luokkatietoisia, pitävät röyhkeästi,
niinkuin hän ennen ylpeästi, rajat selvinä, toteuttavat, mitä ovat
oppineet, kieltävät, käskevät, säännöstelevät, rettelöivät passeilla
joka karjakujalla. Olin siellä kerran kesällä, koetin luoda tuota
juopaa umpeen, mutta se vain syveni joka kohtauksen jälkeen. Vaikkakin
tahtoisi, ei hän osaa olla muuta kuin alentuvainen suomalaista kohtaan,
olipa se kuka hyvänsä. Liikkeet ovat kohteliaat, hän voi auttaa
takkiakin päällesi, mutta silmissä on ilme: näin minä olen kohtelias
-- ollakseni kohtelias. Koska yleensä olen kohtelias, en tahdo tehdä
poikkeusta. Ja hän on saattanut sanoa minulle, minua muka erikoisesti
kohottaakseen omalle tasolleen, mielitelläkseen, moittiessaan
suomenmielisiä, eritoten suometarlaisia: "du är naturligtvis en
_hygglig fennoman_" -- jota se ja se, oliko se nyt Koskinen vai Meurman
-- eivät olleet. Hänen olennossaan on jotain, joka tekee, että jos
pälkähtäisi päähäni puhutella häntä suomeksi, minun tuntuisi pitävän
joko alkaessani tai lopettaessani pyytää sitä anteeksi tai puhua sitä
ikäänkuin kurilla, leikin vuoksi, niinkuin hän itsekin joskus.
Nämähän ovat pikkuasioita nykyisten suurten rinnalla. Mutta joku
aateyhteys nyt kai loihti esiin syy-yhteyden. Jotain tekemistä niillä
on sen kanssa, miten on jouduttu tähän, missä ollaan. Se olisi
muuten aihe, johon maksaisi vaivaa syventyä enemmänkin, nykyistä
kapina-psykologiaa arvosteltaessa.
Näissä tämmöisissä piireissä täytyy tapahtua suuri herätys, tietoisuus
muistakin kuin kaikkein välttämättömimmistä velvollisuuksista kansaa
kohtaan. Mutta siitä ollaan nyt ja tullaan tämän kapinan kukistuttua
näissä poloisissa piireissä olemaan vielä kauempana kuin koskaan.
Erehdyin, en ymmärrä oikein kuinka, hahmottelemaan jotain tulevasta
Suomesta, mainitsin, että tällaisten tapausten uusiutumisen estämiseksi
meidän porvarillisten täytyy ryhtyä paljon voimaperäisemmin kansaa
sivistämään, panemaan toimeen parannuksia, reformeja. -- "Kiitoksia
paljon", sanoi hän. "Lyijyä ne tarvitsevat ja tulevat myöskin sitä
saamaan... Ammutan niistä roistoista joka kymmenennen." --
-- Miksi vain joka kymmenennen?
-- "Valitettavasti ei voi hävittää kaikkea työvoimaansa. Mutta _oikein_
se olisi."
Oli ollut syntymässä silta juopamme yli yhteisessä onnettomuudessamme,
kuunnellessani hänen kuvauksiaan väkivallan töistä hänen pitäjässään.
Se silta suistui syntyessään. En pääse sellaisten luo, en yli enkä
ympäri.
Muistuu mieleeni Ruoveden Aminoff, aatelismies liankin, suurtilallinen,
sukukuulu, mutta aivan toista maata kuin tämä. Hänet ammuttiin. Kenen
syntien sovitukseksi? Ja moni muu samanlainen kansan mies on ammuttu.
Mutta en luule, että Aminoff olisi ammuttanut ketään, en luule, että se
hänestä olisi ollut _oikein_.


Maanantaina 18 p:nä maaliskuuta.

Vallankumouksen vuosipäivä.
Nythän on vallankumouksen vuosipäivä, sen suuren venäläisen, jonka
olisi pitänyt "vapauttaa" meidätkin. Lienemme jokainen niinä päivinä
vähän käyskennelleet punainen tilkku napinlävessä, varsinkin
liikkuessamme keskikaupungilla. Siihen aikaan ei ollut oikein
turvallista liikkua ilman. Minä sain nauhani Matti Kivekkäältä ja
kannoin sitä talismanina taskussani, sillä se oli pelastanut erään
venäläisen meriupseerin hengen -- ainakin sillä kertaa. Kivekäs
oli ollut jossain kauppapuodissa. Sinne syöksyi upseeri ja pyysi
kaikkien pyhien nimessä saada jotain punaista. Kivekäs tavallisella
reippaudellaan ja nopeatuumaisuudellaan repäisi kahtia oman nauhansa
ja kääräisi sen upseerin käsivarteen, ennenkuin takaa-ajajat ehtivät
sisään. Matti luovutti sitten minulle puoliskon omasta puoliskostaan,
ja nuo rimsut kyllä riittivät tehostamaan meidän silloista
punaisuuttamme. Se oli sitä aikaansa.
Ja kannattihan kyllä vähän punaillakin Seynin ja Borovitinovin
ja keisarin menoksi. Ne meni, mutta "tavaritsit" jäivät ja yhä
niistä on vielä rippeitä jälellä. Silloin tuli vapaus idästä, nyt
puhaltaa sen tuuli pohjoisesta ja lounaasta. Ehkä kerran lauletaan:
"leyhytteli lounastuuli, pohjoinen kovin porotti". Eihän arvannut
siitä vapaudesta tätä tulevan, vaikka hermojen tuntosarvet jo silloin
kihelmöivät jonkin ilkeän ilman olevan tulossa. Tiesihän idän miehiä
täällä olevan, mutta ei niin hirveän paljon kuin mitä heitä yhtäkkiä
vyörähti kasarmeista kaduille ja toreille. Niitä tuli muuankin kaamea,
loppumaton, lumettunut sinellijono pyryssä Viaporin jäitä, isoja,
partaisia, rosoisia venäläisiä talonpoikia. "Auta armias", sanoi joku
heitä katsellessaan, "jos nuo saavat votkaa ja rupeavat remuamaan
ja ryöstämään." Ne pitivät pahanlaista meteliä, mutta jospa nyt
pitivätkin, olivathan tehneet suuren historiallisen teon meidänkin
hyväksemme. Hävetti tosin, nöyryytti, että ne yhä olivat suuna päänä
näyttämöllä ja me saimme katsella kurkolla kauloin juhlakulkueita.
Näinkö me siis saamme vapautemme kaupanpäälliseksi suuressa
ryssäläisessä rytäkässä, ja jäämme ikuiseen kiitollisuuden velkaan
niille, jotka tässä asiassa ovat vuodattaneet vertansa meidänkin
hyväksemme?
Onneksi -- sanon kuin sanonkin: onneksi on "velka" nyt monin kerroin
maksettu, kiitos punakapinan. Sanon kuin sanonkin: kiitos! Se kirottu
olkoon samalla kiitetty. _Siinä_ hengessä voimme nyt kaikessa
hiljaisuudessa juhlia vallankumouksen vuosipäivää mekin. Olisipa ollut
mukavaa, jos historian hengetär olisi jo täksi päiväksi veitikoinut
tänne Mannerheimin. Mutta tässä vapautemme vuodessa on jo ollut
niin monta kuukautta, että ei niin väliä, vaikka niitä tulee siihen
kahdentoista sijasta kolmetoistakin.
En olisi muuten tainnut muistaa koko vuosipäivää, ellei "Tiedonantaja"
olisi minua siitä muistuttanut. Sillä on tänään artikkeli päivän
merkityksen johdosta, aika merkillinen. Lehti toteaa, että kaikki
köyhälistön vallankumoukset tähän saakka ovat epäonnistuneet, s.o.
onnistuneet kyllä, mutta ainoastaan -- porvariston hyväksi. Niin
Lassalien vallankumous Berliinissä 1848. Siitä on Engels v:na 1885
sanonut: "Merkillinen mies tuo saksalainen poroporvari. Hän ei koskaan
ole tehnyt vallankumousta. V:n 1848 kumouksen suorittivat työmiehet
hänen hyväkseen". Ja ranskalainen Proudhon kirjoitti: "V:n 1848
vallankumous, taloudellinen vallankumous, on porvarillisin, mitä olla
voi. Meidän täytyy joko hyvällä tai pahalla suostua olemaan porvareita."
Ja tämän johdosta nyt "Tiedonantaja" omanakin mielipiteenään tekee
seuraavan koko merkillisen myönnytyksen: "Historia on myöhemmin
kaikille epäilijöille todistanut, että hän (Proudhon) oli ehdottomasti
oikeassa". Lehti siteeraa itseään Karl Marxia, joka kirjoitti New
York Tribunalessa v. 1852: "Käytännössä saadut kokemukset vuosien
1848-1849 vallankumouksesta vahvistavat teoriaa, että ensin täytyy
pikku porvarien demokratian päästä valtaan, ennenkuin kommunistinen
työväenluokka voi toivoa pysyvästi saavuttavansa vallan ja ennenkuin
palkkaorjuuden järjestelmä voidaan tyhjäksi tehdä." Siinä siis lyhyesti
sanottuna kokemuksen antama kallishintainen opetus 70 vuotta sitten
tehdystä vallankumouksesta, sanoo "Tiedonantaja" edelleen, ja myöntää,
että Pariisin kommunikapina antoi saman kokemuksen. Mihin tuloksiin nyt
tämä kotoinen kommunikapina on johtava? Lehti ei tahdo enää ennustella,
ei "arvioida edellytyksiä, ei seuloa syitä eikä seurauksia", ollakseen
tällä hetkellä herättämättä eripuraisuutta ja epäilyjä. Raukeasti,
miltei alistuvasti huokaa lehti: "suokoon historian hengetär käyvän
niin, että Suomen työväenluokan aloittama vallankumous johtaisi
köyhälistölle enemmän tuloksia tuottavaan päätökseen kuin edellä
kerrotut vallankumoukset vuosikymmeniä sitten."
Seison tai oikeastaan istun -- tässä hiukan hämmennyksissäni, sillä
ei tämä sävy enää ole oikein siltasaarelaista. Onko tämä tyyntä
myrskyn jälkeen vaiko sen edellä? Oltaisiinko siellä päin todella
ottamassa -- valitettavasti kyllä jo myöhäistä -- vaaria siitä
historian opetuksesta, että ainoastaan valtiolliset vallankumoukset
onnistuvat, mutta että taloudelliset vallankumoukset epäonnistuvat,
koska taloudellisia olotiloja ei voida maailman parantamiseksi yhtäkkiä
kumota ja repiä, ainoastaan hiljalleen purkaa, parannella ja rakennella
parlamentaarista ja muuta sensemmoista tietä.
*
Toisen hepo, oma ruoska.
"Tiedonantaja" ilmoittaa painomääränsä olevan tänään 110,000 kpl. Lehti
painetaan Hels. Sanomain koneessa. On siinä Erkon ruunaparka rääkissä.
*
Äijä on sinne mennehiä, vähän sieltä tullehia.
Toinen Suomesta lähetetty viljanhaku-juna on kuulema saapunut Omskiin.
Mutta milloin saapuu se sieltä takaisin?
*
Tietoja rintaman takaa
On aika mukavaa joskus joutessaan rakennella palasiksi revittyä
kirjan lehteä ennalleen, saadakseen jotain selvää sen sisällöstä. Jos
kaikki palat ovat tallella, voi se onnistua, niin että koko sivu,
lauseita ja repeämiä yhteensovittelemalla, käy tajuttavaksi; jos
palasia on poissa, täytyy tyhjät paikat panna arvailemalla. Tänään
on "Tiedonantaja" tuottanut minulle sen huvin. Siinä on "Punakynän"
kirjoitus, jossa selostellaan parin "Keski-Suomalaisen" tänne saapuneen
numeron sisältöä. Selostus on väritetty niin vahvasti kuin suinkin
mahdollista. On otettu vain semmoista, joka kelpaa agitatoorisesti
ja jonka johdosta voidaan nalkutella omaa väliin. Mutta joitain
rintamantakaisia tosiasioita valkoisesta Suomesta siitä kuitenkin saa
-- jos ne näet nekin eivät ole kokonaan tekaistuja. Ehkä huvittaa
näiden muistiinpanojen vastaisen lukijan joskus verrata.
Valkoisen armeijan muonitus näyttää siellä tapahtuvan suurimmaksi
osaksi yleisön avustuksella. Lehdessä kehoitetaan koteja lähettämään
ruokatarpeita majoituspaikkojen yhteisiin muonavarastoihin.
Jyväskylän pataljoonan tarpeeksi pyydetään eräässä ilmoituksessa
"yleisöä keräämään 600 kpl. tyhjiä peltisiä vaseliinipurkkeja".
Niitä otetaan vastaan muonituspiirin pääkonttorissa Jyväskylän
miesseminaarissa. Ilmoitus toteaa, että valtion koulutalo on otettu
valkoisten sikäläiseksi pääkortteeriksi. Tämän johdosta huudahtaa
"Punakynä": "Sellaista on porvarien pakkovalta Suomen Ateenassa!
Kansakoulunopettajain valmistuslaitos otettiin lahtariarmeijan
kasarmiksi!"
"Eduskunnan jäsenten kokous" on ollut Vaasassa. Vastaisten kokousten
puheenjohtajaksi valittiin Arajärvi ja varapuheenjohtajaksi Hahl.
Missähän piileksii Lundson? kysyy "Punakynä."
Kaksi kaatunutta on haudattu Jyväskylässä. Ne ovat kuuluneet Jyväskylän
rakuunarykmenttiin. Toinen, talollisenpoika Jalm. Heino Jyväskylän
pitäjästä ja toinen H. Päiviö Hämeenlinnasta. Molemmat ovat kaatuneet
Kuhmoisten taistelussa. Lehdessä olevain kuolinilmoitusten mukaan on
ähtäriläinen talollinen Herman Jokiniemi kaatunut Ruovedellä Seppälän
taistelussa ja pihtiputaalainen metsänvartiakoulunoppilas Kalle
Kumpulainen kuollut taistelussa saamastaan haavasta Tornion sairaalassa.
Pieksämäellä on juhlittu jonkun voiton johdosta. Yleisöä oli salin
täysi. Puhujana esiintyi kirkkoherra Salovaara. Hautausmaahan
kätkettiin monen surmansa saaneen nuorukaisen ruumiit. Saapuvilla oli
kenraali Toll. Kuopion läänin kuvernööri kiitti kenraalia hänen jalosta
työstään sekä lisäksi ruotsalaisia upseereja armeijan avustuksesta.
Siellä puhui myös Saksassa kouluutettu jääkäri Gulin. Lopuksi lauloi
taiteilija Väinö Sola.
"Keski-Suomalaisen" toimitukselle ovat jotkut sosialistiset naiset
lähettäneet kirjoituksen, jossa sanovat, "että kyllä se vääryys vielä
kerran voitetaan ja koston hetki porvareille kerran lyö. Se toivo pitää
meitä hengissä täällä kirotussa valkoisessa Jyväskylässä."
"Tiedonantajan" selostuksesta päättäen on siellä päin ollut jotain
kielikiistaa. Sikäläinen lehti on moittinut sitä, että jossakin
kansliassa puhutaan vain ruotsia. "K-S:laisen" kronikööri siitä moittii.
Lehdessä on ollut runo, jossa muun ohella lauletaan: "Eespäin, valon
sotilas! Vaikk' pimeyden voimat vimmalla käy vastahas! He epätoivon
partahalla taistelevat jo, Kun tuntevat, ett' pettureita odottaa
tuomio." Tämän johdosta huudahtaa "Punakynä":
"Vai epätoivon partaalla taistelee punakaarti! Ei se ainakaan näin
syrjäisen silmillä katsoen siltä näytä."
Päämajoitusmestari Ignatiuksen allekirjoittamissa "Ylipäällikön
tiedonannoissa" ilmoitetaan, että valkoiset ovat voittaneet näinä
päivinä kaikilla rintamilla.
Vaasaan on palannut Saksassa koulutettu jääkärijoukko ("lahtariparvi").
Sitä tervehti Mustasaaren kirkkoherra Björkman, Renvall ja Mannerheim.
Juhlaparaati täytyi keskeyttää pakkasen vuoksi. "Pidetyistä puheista
kuvasti, että tuohon jääkärien pienoiseen joukkueeseen pantiin kaikki
toivo vastavallankumouksen menestymiseksi", -- lisää "Tiedonantaja."
Vielä näkyy "Keski-Suomalainen" sisältäneen erään lääkärin tutkimuksen
Mäntyharjussa pistintaisteluissa surmattujen valkoisten saamista
haavoista, joista on käynyt ilmi, että on tapahtunut rääkkäystä.
"Punakynä" polemisoi "Keski-Suomalaista" vastaan, joka on kehunut,
ettei valkokaarti tee murhia eikä veritekoja. Varkauden punakaartin
johtaja Matti Autio ja Savonlinnan punaisten etumies Emil Parkkinen
ovat tuomitut heti kuolemaan ja ammuttu kumpikin yhteislaukauksella.
"Tämä verityö tapahtui heti Varkauden taistelun jälkeen, kun
punakaartilaisten täytyi ylivoimaisen vihollisen piirittämänä sitkeän
puolustuksen perästä antautua."
Toinen "Keski-Suomalaisen" n:o on t.k. 5:ltä.
Siinä julkaistuista ilmoituksista selviää, että valkoisella armeijalla
on puute sotatarpeista. Intendenttilaitos vetoaa arvoisan yleisön
apuun. "Yleisöltä kerjätään kummitavaroitakin. Käsketään tuomaan
kalossirajat, käyttökelvottomat autorenkaat, lastentutit y.m. sellaiset
esineet yhteiseen kekoon. Toisessa ilmoituksessa kerjätään suuria,
vähintään 50 litran suuruisia patoja. -- Aikonevat kai keittää
mielten virkistykseksi korpirojua". Siteerattu on "Punakynää", ei
"Keskisuomalaista".
Suojeluskuntien perustaja Martti Pihkala toimii puhujana, selostellen,
minkälainen "uusi Suomi" on nyt luotava saksalaisten avulla.
Eräs "keskisuomalainen sotilas" vaatii "Jyväskylän pataljoona"
-nimen muutettavaksi "Keski-Suomen pataljoonaksi". Hän sanoo, että
nykyinen nimi on harhaan johtava, "kun asia on kumminkin niin, että
jyväskyläläisiä on joukossa vain muutamia ja pataljoona todellisuudessa
on koottu monista Keski-Suomen kunnista".
Maaliskuun 5 p:nä saapui Jyväskylään satakunta jääkäriä. Niiden
kunniaksi pidettiin paraati kauppatorilla. Puhujalava pystytettiin
kunnallistalon edustalle. Sieltä puhui valkoisten päällikkö
seminaarin lehtori Arvo Vartia. Hän kuvasi, miten jääkäreitä on
levottomasti väräjävin mielin odotettu. "Teihin kohdistuu kaikki toivo
voitonmahdollisuudesta."
Kaikki nämä tiedot ovat seulotut esiin säkistä, joka muulta osaltaan
on täynnä selostajan siihen sekoittamia akanoita. Selviäähän niistä
sentään muutamia välähdyksiä sikäläisten toimista ja tuumista.
Luultavasti on lehdessä ollut paljon muutakin, jota "Tiedonantajan"
lukijoille ei ole uskallettu tarjota edes akanain mukana.
*
Ukko Ursin.
On heikkoja vanhempia, jotka kulkevat sinne, mihin heidän lapsensa
heitä vievät. Vaikka he kuinkakin paheksuisivat, jopa tuomitsisivat
sikiöittensä tekoja, tömisivät ja manaisivat, ei heillä ole voimaa