Hajamietteitä kapinaviikoilta 3/3 - 03

ainoastaan hautansa tunnemme. Nimetönnä makaa hän sankaritoveriensa
vieressä kukkaiskummun alla. Oliko kotinsa Volgan varsilla, Uralin
mahtavain vuorten juurilla, Donin viljavilla mailla vaiko Krimin
autereisen taivaan alla, sitä emme tunne."
"Varmaankin oli innostuksesi suuri köyhälistön asiaa kohtaan, kun
vieraassa maassa astuit luokkatoveriesi joukkoon ja annoit hurmeesi
vuotaa kuiviin yhteisen asian puolesta antamatta taistelutovereillesi
tietoa omasta nimestäsikään. Vaatimattomana rintamamiehenä kaaduit.
Mutta luokkatoverisi muistavat sankarikuolemasi, vaikka emme nimeäsi
tiedäkään. Olit maailman kansalainen ja kannoit tärkeimpäsi, henkesi,
uhrialttarille. Siten tahdoit omalta osaltasi auttaa nykyisen kurjuuden
maailman kukistamista ja korkeamman ihmisyyden valtion muodostumista."
"Sinä makaat nyt kukkaiskummun alla rauhan unta. Kevään tultua laulavat
linnut hautasi äärellä ylistyslauluaan. Mutta kaukana kotimaassa
odotetaan sinua joka hetki kotiin palaavaksi. Vaan sinä et koskaan
heidän kaipuutaan täytä, sillä sinä makaat tuntemattomana Mäntymäen
kalmistossa. Odottava äiti, hartaasti ikävöivä puoliso, toivova morsian
tai kenties rakastavat pienokaisetkin saavat turhaan nimeäsi mainita,
sinä et enää heille koskaan vastaa."
*
"Kaikille kaikkialle Eurooppaan."
Kansanvaltuuskunta yrittää paitsi eilisellä julistuksellaan "kaikille
kaikkialle Eurooppaan" käännyttää saksalaisia toisellakin, jolla se
kääntyy suoraan saksalaisen laivaston miehistön puoleen. Saksalaisia
sotilaita ja merimiehiä kehoitetaan siinä pysymään puolueettomina.
"Tahdotteko todellakin -- kysytään siinä -- oman henkenne uhalla auttaa
Suomen verenhimoisia pyöveleitä masentamaan siunauksia tuottavaa
vallankumoustamme, jota kansamme suuri enemmistö muutoin kannattaa?"
"Ei, kunnialliset Saksan miehet, se olisi toki historiallinen häpeä!
Sellaista ette toki tule tekemään."
"Me olemme vallankumouksellisia, mutta emme mikään rosvo- ja
kapinoitsijajoukko, kuten teille on valehdeltu. _Punainen kaartimme_ on
nyt kansanvaltaisen Suomen uusi valtio armeija, -- valkoinen kaarti on
vain vastavallankumouksellinen kapinoitsijajoukko."
"Saksan työläiset, elkää antako väärinkäyttää itseänne meidän kansaamme
vastaan. Toivottavasti pakottaa Saksan kansan yleinen mielipide Saksan
hallituksen jo piankin kutsumaan teidät pois täältä. Siihen saakka
odottakaa puolueettomina pysyen!"
Lopuksi uhkaa kansanvaltuuskunta punakaartilla.
"Me haluaisimme ystävinä keskustella kanssanne. Mutta jos teidät
johdetaan taisteluun meitä vastaan, on myös Punainen Kaartimme valmis
kaikella voimallaan taistelemaan."


Torstaina 14 p:nä maaliskuuta.

"Vaikka me sen itse sanomme".
"Työmies" sanoo tätä kapinaa Suomen työväenluokan kypsyysnäytteeksi.
Kuluneet kuukaudet ovat sen todistaneet.
"No, miltä näyttävät tulokset?" -- kysyy lehti ja vastaa: "Varsin
hyviltä, vaikka me sen itse sanomme. Valtiokoneisto on käynnissä,
kunnalliset asiat hoidetaan, armeijamme on maasta polkien luotu ja
maan taloudellista koneistoa rustataan käyntiin kiireen kaupalla.
Vaikeuksista ei ole puutetta, se on totta. Mutta ne vain innostuttavat
ponnistamaan kaikki voimat niiden voittamiseksi".
*
Vakavata tulossa.
Että lännestä päin on jotain vakavampaa jo tulossa, vaikka "Työmies"
väittää huhut saksalaisten lähenemisestä Turkua kohden perättömiksi,
siihen näyttää viittaavan se, että Turun -- Toijalan ja Turun
-- Karjan välillä matkustaville on asetettu entistä ankarampia
matkalupamääräyksiä.
*
Kai valkoistenkin sota on sotaa.
Niin hartaasti kuin haluaisinkin voivani, en kuitenkaan voi sivuuttaa
alinomaa uudistuvia kertomuksia valkoistenkin harjoittamista
julmuuksista. Jokainen koettaa ja tahtoo uskoa omistaan kaikkea
mahdollisinta hyvää, valkoinen on enkeli, punainen on perkele. Mutta
kai tulee näyttäytymään, vastoin sitä, mitä täällä valkoisista ei
tahdota uskoa, että valkoinen sota on sotaa sekin, joka vie siihen
raaistumiseen, mihin se vie, kaikki sota, saati sitten sisällinen. Eräs
nimimerkki J. J. kertoo "Tiedonantajassa" seuraavaa.:
"Olen toimessa, missä on tilaisuus nähdä heti tuoreeltaan maalta,
rintamilta ja rintamain takaa tulleet raportit; olen tilaisuudessa
kuulustelemaan rintamain takaa tulleita pakolaisia. Jos luoksemme
saapuu karjalainen, savolainen tai pohjalainen, jos hän on tilallinen
tai tilaton, niin jokainen heistä poikkeuksetta kertoo aivan
samantapaisista valkokaartilaisten tekemistä hirmutöistä. Sellaisetkin
henkilöt, jotka eivät ole nähneet sanomalehdistä palaakaan koko
kansalaissodan aikana, eivätkä kuulleet sanaakaan tältä puolen
rintaman, kertovat aivan samoista tapauksista, joista sanomalehdet
joka päivä sisältävät uutisia. Kuinka voisi saada parempia todistuksia
ja minkälaisiin todistuksiin enää voisi uskoa, ellei juuri noiden
itse kokeneiden, eri tahoilta tulleiden pakolaisten kertomuksiin.
Valkokaartilaisten julmuuksista sitäpaitsi eivät kerro yksinomaan
vainoa kärsineet, vaan lisäksi asevelvollisuuspakolaiset ja vangiksi
otetut valkokaartilaisetkin sen tunnustavat. Tähänastisen työskentelyni
tuloksena olen tullut siihen vakaumukseen, että valkokaartilaisten
julmuudet eivät johdu mistään satunnaisista, hetkellisistä vaikutteista
tai yksityisestä kostonhalusta. Heillä näyttää olevan yleisenä ohjeena,
että minkäänlaisia keinoja ei tule säästää silloin, milloin vaan joku
vastustaja tai siksi oletettu tavataan."
*
Työläisten asema valkoisessa Suomessa "Tiedonantajan" mukaan.
Eräs kirjoittaja "Tiedonantajassa" koettaa mahdollisimman räikein
värein kuvata sitä asemaa, mihin valkoisella puolella toimeenpantu
yleinen asevelvollisuus on saattanut siellä olevat työläiset pakottaen
heitä tarttumaan aseihin omia tovereitaan vastaan. Itsesäilytysvaiston
pakottamana hänen täytyy kohottaa murha-ase todellisia veljiään
vastaan, ampua, ettei tulisi ammutuksi. Ja mietteensä visusti kätkeä
ja taistella. Muuta keinoa ei ole. Vastakkaiselta puolelta häneen muka
aseet kohdistetaan hänen tuhokseen ja synkkiä kirouksia manataan,
hänhän on valkokaartilainen. Hän, joka väkisin on sinne raahattu, saa
tuhonsa toveriensa kädestä. Eikä hän voi tehdä mitään päästäkseen tästä
saatanallisesta asemasta. Pako eteenpäin, varma surma, pako taaksepäin,
kuolema. Ja jos toveriensa luokse pääsisikin, niin siellä ei tunneta
muuksi kuin veriviholliseksi, valkokaartilaiseksi.
Jos valkoisten puolella semmoista pakkoa harjoitettaisiin, olisi se
tietenkin sydämetöntä ja anteeksi antamatonta. Mutta minä luulen,
ettei siellä semmoista tapahdu. Punaisia ei varmaankaan viedä väkisin
rintamille, jo siitäkin syystä, että oma selkäpuoli on turvattava.
*
Kosteikko.
Olen viikkomääriä rämpinyt läpi "Työmiehen" likaisten palstojen, läpi
valheen, yllytyksen, syytösten, vääristelyjen, tunnottoman petkutuksen,
intohimojen, veren ja vihan. Olen usein ajatellut kääntyä takaisin,
jättää lehdet lukematta ja työntää ne siihen viemäriin, mistä ne ovat
tulleet. Ja yhtäkkiä tunnen alla kiinteätä maata ja tulen kosteikkoon,
joka kuin ihmeenä on edessäni, vihreänä lehtona keskellä räkäistä
petäjikköä. Tuossa on kirjoitus, jonka alla on nimimerkki J. W. L:la,
otsakkeella "Siveysoppi kansakoulujen opetusohjelmassa".
Se on kokonainen ohjelma siveysopin opettamista varten kansakoulussa,
hatara kylläkin, mutta kuitenkin jotain. Saattaa olla mielenkiintoista
tulevaisuudessakin nähdä, mitä jotkut heidän tahollaan tänä aikana
näistä suunnittelivat.
Siveysopin yhteydessä olisi kirjoittajan mielestä kansakouluissa
esitettävä lyhyin piirtein uskontojen historian, uskonnollisten
käsitteiden alkujohtumia, etevämpien uskontojen kehitys, perusteet
ja ääriviivat. Näistä voi myös poimia tällaisen esityksen yhteydessä
näytteeksi arvokkaimmat siveysopilliset lauselmat, kuten esim.: "Kaikki
mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää tekin heille", sekä
Mooseksen käskyistä ne, jotka koskettavat suhdetta lähimmäiseen, y.m.
Varsinaista siveysopetusta järjestettäessä olisi pidettävä silmällä
ja noudatettava perussääntönä: suhtaudu muihin ihmisiin niin, ettet
kenellekään tahallasi tuota vahinkoa, et ehdoin tahdoin, etkä oman
itsekkäisyytesi takia saata lähimmäisellesi edes hermoja (sielua)
kuluttavaa mieliharmia.
_Velvollisuudentunnon_ kehittämistä on harjoitettava ja valaistava
luonnosta, ihmiselämästä ja historiasta otetuilla esimerkeillä, joilla
voi osoittaa, että ihmisen on täytettävä velvollisuutensa yhteiskuntaa
kohtaan, jos mieli itselleen saada elämän- ja nautinnonoikeutta.
Velvollisuus niin hyvin itseämme kuin yhteiskuntaa kohtaan vaatii
noudattamaan säästäväisyyttä ja välttämään tuhlaavaisuutta. Elämästä
otettavilla esimerkeillä voidaan osoittaa, että säästäväisyydellä
on suuri arvo, samoin myös, että tuhlaavaisuus on pahe, jolla on
surulliset seuraukset. -- Velvollisuutenamme on suhtautua oikealla
tavalla, jopa suurella varovaisuudella, _rahaan_. Sillä rahalla
tuntuu olevan, kuten kokemus osoittaa, turmiollinen voima, nimittäin
kasvattamaan ahneutta ja omanvoitonpyyntiä, siis kehittämään alhaisia
viettejä. _Työn_ kasvattavaa ja kehittävää merkitystä on teroitettava.
On myös opetettava, että _rehellisyys_ perii maan.
Opetusohjelmassa on seuraava nykyisten tapausten valossa hyvinkin
tarpeelliselta näyttävä opetusohje: _oikeudentunto_ kasvattaa jalon
kansan. Siksipä on jo kouluopetuksessa sitä kehitettävä. Mitä seuraisi,
jos kukin saisi tehdä mitä tahtoo: tappaa, varastaa, valehdella
j.n.e. Yleinen sekasorto siitä olisi seurauksena, eikä kukaan olisi
turvattuna. Jokaisen täytyy siis ymmärtää, että järjestys on tarpeen ja
että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä täytyy olla sekä rehellisyys- että
oikeustajunta.
On hiukan yllättävää, että tämä sosialisti-moralisti katsoo
tärkeäksi juuri nyt opettaa _suvaitsevaisuutta_. Kaikenlainen
yhteistoiminta edellyttää suvaitsevaisuutta toisinajatteleviakin
kohtaan. Vastustajiakin on opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan. On
vastustajista tavallaan hyötyäkin. Olemme näet pakotetut tarkistamaan
ja yhä uudelleen arvioimaan omiakin käsityksiämme. Siten kehitymme
ajattelemisessa.
Myöskin _tunne-elämän jalostaminen ja hienostaminen_ mahtuu tämän
"Työmiehen" maailmanparantajan opetusohjelmaan. Tämä saattaa tapahtua
tutustumalla taiteeseen ja runouteen. Sitenkin osaltaan voidaan poistaa
tahi ainakin vähentää ihmisluonteesta raakuutta, alhaisia, epäjaloja
ja törkeitä mielikuvia. Saatetaan ihminen kehittää sellaiseksi, ettei
hän enää tunne nautintoa toisten kiusaamisesta ja kärsimyksistä, ei
panettelusta eikä parjauksistakaan, vaan päinvastoin inhoa. Sen sijaan
hän nauttii kaikesta jalosta ja ylevästä, mikä edistää yhteisonnea,
tuntien myötätuntoa ja iloa tästä samoinkuin kaikista uusista
tutkimustuloksista, joilla saavutetaan oikeudellinen voitto toisensa
perästä, korkeimman totuuden alalla.
Uusi kasvattaja koettaa hahmotella eteemme _ihanneihmisen_. Semmoiseksi
pääsemme siten, että milloin on tapahtunut rikkomus yhteiskuntaa tahi
toista ihmistä kohtaan, se on korjattava ja korvattava. Muutettava
entinen menettelytapa. Tehtävä siis selvä kääntymys. Tuo korjaus,
muutettu elämäntapa ja uusi suhtautuminen lähimmäisiin, kehittyen
uudeksi luonnoksi, sitten aikaa voittaen kyllä tyynnyttää sekä
lähimmäisen että asianomaisen itsensä, hänen katuvan mielensä ja
tuottaa tasapainon. Mitä korkeammalle ihminen jalostuu, tottuu
hyveisiin, sitä vähemmän hän tarvitsee mitään pakkokeinoja ulkoapäin.
Hän on ihanneihminen vapaasta tahdostaan ja ylevästä innostuksestaan.
Sopivat olosuhteet ja hyvin harkitut, ennakkoluuloista vapaat
kasvatuskeinot saattavat enemmän kuin vanhanaikainen kasvatus
kehittää ihmistä siveellisesti vapaaehtoiseksi olennoksi. Jos hän
näin tekee, ei hänen tarvitse kuolemaakaan pelätä. Aikansa elettyään
hän olemuksineen ja ajatuksineen siirtyy pois näyttämöltä jättääkseen
tilaa seuraaville olomuodoille ja kehitysasteille. Ja sen tekee
korkealle jalostunut ihminen odottamatta tahi vaatimatta itselleen
mitään ansiotonta ja ehdotonta armonosoitusta haudan toisella puolen.
Tahi jos hän ehkä vielä uskoisikin jotain jatkuvaa elämää jossain
muodossa olevan tarjolla, niin hän vapaasti alistuu ja tyytyy tietysti
siihen sellaisena kuin se, kuten muukin luonnon ikuisten lakien
välttämättömyys, hänelle ehkä eteen avautuu. Siinä mielessä hän on
valmis minä hetkenä tahansa, kun loppuun kulunut ikä ja fyysilliset
olosuhteet niin vaativat, laskemaan päänsä ikuiseen lepoon ilman
erikoisia tunnonvaivoja tahi hätäilemisiä. Rehellinen totuuden etsijä
ei säikähdy viimeistä hetkeään "sielunsa autuuden" takia.
Tällaisia periaatteita ja suuntaviivoja silmälläpitäen olisi
siveysopetusta annettava niin kansa- kuin oppikouluissakin, käyköönpä
tuo opetus sitten joko varsinaisen siveysopin nimellä, kuten kai on
luonnollisinta, tahi vaikkapa -- jos niin tahdottaisiin -- uuden
uskonnon nimellä.
Näin pitkälle J.W.L:la. Mutta ei yksi lintu kesää tee. Pian kai tämä
sosialististen ihanteiden keidas jää selän taa ja saan taas aikaa
tarsia "Työmiehen" siveellisen turmeluksen suota, jossa ei vielä
ainakaan tällä hetkellä näy rajaa eikä rantaa.


Perjantaina 15 p:nä maaliskuuta.

Seinäjoki -- Suomen sotajoukon kokoontumispaikka.
Olkoon tämä päivä omistettu jollekin aivan erikoiselle: kuvaukselle
rintaman takaa. Se on jo kuukauden vanha, mutta meille täällä tuores ja
tuoksuva kuin vasta leivottu vehnänen.
Ylläolevalla otsikolla on Stockholms Dagbladin helmik. 22 p:n
numerossa julaistuna lehden Suomeen lähettämän kirjeenvaihtajan kuvaus
leirielämästä Seinäjoella.

"Seinäjoki, helmik. 14 p:nä.
"Oli jo keskiyö, kun vaunumme vieri asemasillalle, jolla myöhäisestä
ajasta huolimatta vallitsi kuumeinen toiminta. Patrulleja tuli ja
lähti, lähettejä saapui ja toisia lähetettiin. Joukkoihin otettavia
'siviilisotilaita' liikkui kaikkialla. Junan mukana saapui suuri joukko
suojeluskuntalaisia, jotka soittokunta vastaanotti Suomen omalla 'Pojat
kansan urhokkaan' -marssilla ja voimakkailla eläköönhuudoilla. Innostus
oli sanoin kuvaamaton. Saapuneet nuoret pojat vastasivat Vaasan
marssilla, ennenkuin he astuivat vaunuista, ja uuden riemun vallitessa
astuivat he vaunuista riveihin marssiakseen määräpaikoilleen. Heidän
marssinsa tuskin oli sellaista, että ruotsalainen sotilas olisi
sitä hyväksynyt. Mutta jaloissa oli voimaa ja kivääriä kannettiin
hellästi, kuin olisi se ollut esikoinen. Moni ehkä kantoikin ensi
kertaa elämässään kivääriä. Suomessa ollut venäläinen sotaväki on kyllä
huolehtinut siitä, ettei kukaan ole saanut käsitellä näin vaarallisia
leikkikaluja. Muuan venäläinen vänrikki, joka ilmestyi -- jumala ties
mistä -- ja joka vasta pienen seikkailun jälkeen löysi paikkansa
Vaasaan menevästä junasta, katseli ihmettelyn ja ihailun sekaisella
ilmeellä poistuvia. Pyhän madonnan nimessä -- siinä oli toisenlaista
ainesta kuin hänen harmaatakkisissaan! -- Ja siinä oli toisenlaisia
poikiakin. Kansan armeija, jonka Suomi on loihtinut esiin maasta,
miten pitkässä ajassa ja millä tavalla, tuskin vielä tiedetäänkään,
on ainoa laatuaan, ei ainoastaan leijonarohkeutensa takia. Se ei ole
buuriarmeija, johon kuuluu rajaton määrä mestariampujia, ei myöskään
vakinainen sotilasarmeija aseistuksineen ja kurineen, sen muodostaa
joukko vapaussankareita, jotka ovat tarttuneet aseisiin suojellakseen
kotejaan. Jokainen heistä on lähtenyt sotaan vapaaehtoisesti, ei
tarvita nagaikkoja eikä revolverin periä heidän saamisekseen vihollista
vastaan. Eipä silloin tarvitse ihmetellä, että joukko vaikutti
venäläisraukkaan. -- Hurraa -- hurraa ja eläköön eläköön! kaikui
ylhäältä tieltä poikien lähtiessä".
"Kuljin hitaasti jälessä ja saavuin hyvissä ajoin nähdäkseni
vankikulkueen, joka tulee rintamalta. Kulkueessa on kymmenkunta
punakaartilaista, jotka oli otettu vangiksi samana iltapäivänä aseista
riisuttuina aivan Haapamäen eteläpuolella. Nolon näköisinä kulkevat
he vartiainsa välissä, vaarattomina, mutta kavala katse silmässä.
Ensimmäisenä on pitkä roikale, tukka otsalla ja rääsyisissä vaatteissa.
Hän koettaa ojentaa vartaloaan ja näyttää rohkeuttaan; mutta se ei ota
oikein onnistuakseen. Hän tietää, ettei hän enää ole lain yläpuolella,
ja valkoisten laki on ankara. Pari muuta tyyppiä on, ikäänkuin ne
olisivat kotoisin Tukholman poliisikomisario Svensonin galleriasta,
kun taas muut näyttävät sangen hyväntahtoisilta. Silminnähtävästi on
erilaisia muunnoksia oliosta, jonka nimi on 'punakaartilainen'." --
"Olin odottanut, että Seinäjoki olisi pieni yksinkertainen
maalaisasema, jossa olisi muutamia pieniä taloja ja yksi ainoa
'matkustajakoti' (kirjoitettu ruotsal. lehteen suomeksi). Se oli
kuitenkin kokonainen pieni hyvin järjestetty yhteiskunta katuineen ja
liikkeineen ja oli siellä monta matkustajakotia. Kaikki huoneet olivat
kuitenkin vuokratut, niinkuin olin odottanutkin, ja valmistauduin jo
'kineesaamaan' aseman odotussalissa, kun muuan Saksasta kotiinpalannut
jääkäriluutnantti tuli avukseni -- tarjoutuen jakamaan huoneensa
kanssani. Nukuin sen yön hyvin, mutta en tiennyt ennen kuin aamulla,
että olin nukkunut käsigranaattilaatikolla, joka sisälsi priima
saksalaisia 5,5 sek. granaatteja. Näistä olisi jokainen riittänyt
ainaiseksi ja täydellisesti siirtämään minut Seinäjoelta."
"Kun heräsin, tuntui minusta kuin olisin harjoituksissa. Komentosanat
kaikuivat ja ulkopuolella olevalta kentältä kuului marssivien askelten
tahdikas poljenta. Olin nopeasti jalkeilla ja sain ensimmäisen kerran
elämässäni nähdä suomalaisen joukko-osaston harjoittelevan marssimista.
Nämä olivat ilmeisesti poikia, jotka jo jonkun aikaa olivat olleet
täällä. Ainakin he olivat saavuttaneet jonkunlaisen ryhdin sekä
marssivat ja tekivät täyskäännöksiä liikuttavalla innolla. Univormun
muodostivat etupäässä sarkatakki ja pitkät housut sekä pieksut tai
suomalaisille ominaiset saappaat. Muuten oli tuskin kahta toisensa
näköistä miestä. Ainoa yhteinen merkki oli valkoinen side käsivarressa,
kunnan merkki, armeijan kunniamerkki. Eivät edes kiväärit olleet
samanlaisia ja päällystön aseistus oli mahdollisimman kirjavaa. Lakissa
kannettava kokardi ilmaisi arvon. -- Läheisellä kentällä harjoitteli
2 joukkuetta kiväärien käsittelyn vaikeata taitoa ja aseman edustalla
valmistautui paraillaan Suomen uusi ratsuväki ajamaan sekä nelistäen
että käyden. Siellä oli valittua väkeä, nuoria reippaita poikia, jotka
muutamassa päivässä olivat harjaantuneet hevosmiehiksi. Miekkaansa
kantoivat he ylpeästi ja muuan nuorukainen, jolla suomalaisen kudotun
lakkinsa päällä oli ranskalainen teräskypärä, oli kuin kuningas.
Yhdistelmä teki tosin jonkunverran omituisen vaikutuksen. Mutta
nuorukainen oli juoksijansa selässä niin reippaan näköinen, että se
väkisinkin tenhosi katselijan. -- Asemalla, missä esikunnan juna
oli valmiiksi lämmitettynä lähtemään minä hetkenä hyvänsä edelleen,
odotti paraillaan muuan pataljoona vapaaehtoisia kuljetusta etelään
-- rintamalle. Oli pureva pakkanen, mutta suojeluskuntalaiset
odottivat kärsivällisesti vaunuja laitettaessa kuntoon. He näkivät jo
mielikuvituksessaan Haapamäen ja Oriveden sekä Tampereen valtauksen, ja
salaa tarkastettiin, oliko patruunalaukku täynnä tai tutkittiin vielä
kerran kivääriä. Vihdoin oltiin valmiit nousemaan junaan. Pojat --
useat vasta 15-vuotisia -- hyppivät kevyesti vaunuihin, heidän isiensä
ja setiensä hitaammin kiivetessä jälessä. Vähitellen täyttyi juna ja
eläköön-huutojen kuuluessa asemalta sekä hyökkäysjoukkojen Vaasan
soiton kaikuessa lähdettiin päämääränä Orivesi. Jos perillä on sama
innostus ja into, niin ansaitsevat punaiset ehdottomasti onnittelun,
jos he kohtauksen jälkeen ovat enää onnittelun tarpeessa."
"Seinäjoella oli paljon väkeä. Pientä suoneniskua saattoi tuskin
huomatakaan. Ravintolarakennus, joka samalla oli päämaja, oli
alituisesti tungokseen asti täynnä ja teillä marssi joukko-osastoja
toisensa jälkeen. Siellä oli elämä ja liike sellaista kuin se voi
olla ainoastaan päämajassa, joka on täynnä palavia, vihollisen kanssa
taisteluun haluavia tahtoja. Seinäjoelle tai sen kautta onkin koko
Suomen kansan armeija ohjattu. Se on Suomen armeijan kokoontumispaikka.
Kaikki pääradat johtavat tänne. Helsingin -- Tornion päärata
haaraantuu täällä Vaasaan sekä Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin, ja
heti eteläpuolella olevalta Haapamäen asemalta lähtee rautatie itään
Jyväskylään. Kenraali Mannerheim on siis odottaessa Tampereen valtausta
valinnut strateegisesti tärkeän paikan päämajakseen. Selkä on vapaa
ja rautatielinjain avulla voidaan toimittaa siirtoja eri suuntiin.
-- Voittoisaa uusintoa janoavat suomalaiset eivät kuitenkaan halua
tietää muusta suunnasta kuin etelästä. Eteenpäin etelään -- Turkuun ja
Helsinkiin, sitten alkaa eteneminen itäänpäin. Vähempään ei kukaan aio
tyytyä, ja kun näkee noiden jäntevien nyrkkien tarttuvan kivääreihin,
ymmärtää, että tosi on kysymyksessä ja ettei kukaan aio pysähtyä ennen
kuin Terijoella."


Lauantaina 16 p:nä maaliskuuta.

Suukopu ja muu kopu.
Ruotsin, Suur-Britannian ja Ranskan konsulit panevat tänään
kansanvaltuuskunnalle asettamassaan kirjelmässä ankaran vastalauseen
punaisten "ihmisyyttä loukkaavia tekoja" vastaan. Ulkoasiain
valtuutettu Yrjö Sirola ei vastauksessaan kiellä sellaisia tapahtuneen
-- kuinka hän sitä voisikaan. Ei hän myöskään anna lupausta mistään
toimenpiteistä sellaisten tekojen vastaiseksi ehkäisemiseksi -- ja
kuinkapahan hän sitäkään voisi. Ainoa, johon hän hyväkseen vetoo, on,
että tuon tuostakin on _"teoreettisien"_ esitysten kautta osoitettu,
kuinka hyljättävät ovat _tarpeettomat_ väkivallan teot _varsinkin_
aseettomia vastustajia vastaan. Ainoa -- sanoin. Ei sentään aivan.
Sirolalla on pitkä luettelo rikkomuksista kansainvälistä oikeutta
vastaan, joihin valkoiset muka ovat tehneet itsensä syypääksi ja
joita vastaan konsulit eivät ole panneet vastalausettaan. Hänen
ajatuksenjuoksunsa on siis, että koska siellä niin, niin miksei
myöskin meillä. Sävy Sirolan vastauksessa on muuten sellainen, että
tuntuu kuin konsuleille pitäisi alkaa selvitä, että hullun vasikan
kanssa ei maksa vaivaa juosta kilpaa. Saksa onkin ryhtynyt kokolailla
käytännöllisempiin keinoihin. Sieltä päin tulee muu kopu kuin suukopu.
*
Wilsonin tervehdys Moskovan kongressille.
Torstaina avatun Venäjän neuvostojen kongressin avaustilaisuudessa on
luettu seuraava presidentti Wilsonin tervehdyssähkösanoma: "Käyttäen
hyväkseni neuvostojen kongressin kokoontumista minä haluaisin
Yhdysvaltain kansan puolesta ilmituoda vilpittömät sympatiantunteet
Venäjän kansaa kohtaan, etenkin nyt, kun Saksa on lähettänyt
sotavoimansa Venäjän sisäosiin vaikeuttaakseen sen taistelua vapauden
puolesta, tehdäkseen tyhjiksi kaikki sen valloitukset ja toteuttaakseen
saksalaisten pyyteitä, vaan ei Venäjän kansan tahtoa. Vaikkakaan
Yhdysvaltain hallitus nykyjään valitettavasti ei ole tilaisuudessa
antamaan Venäjälle sitä välitöntä ja tehokasta kannatusta, jota se
haluaisi antaa, niin minä kuitenkin haluaisin vakuuttaa Venäjän
kansalle kongressin kautta, että Yhdysvaltain hallitus tulee käyttämään
kaikki mahdollisuudet turvatakseen Venäjälle jälleen täydellisen
suvereniteetin ja täydellisen riippumattomuuden sen sisäisissä
asioissa sekä _asettaakseen sen sen entiseen tärkeään asemaan Europan
ja ihmiskunnan elämässä_. Yhdysvaltain kansa on täydestä sydämestään
myötätuntoinen Venäjän kansalle sen pyrkimyksissä vapautua kaikiksi
ajoiksi itsevaltiudesta ja tehdä itsensä oman onnensa sepäksi."
Mitäkö toteutunut toivomus Venäjän saattamisesta entiselleen
merkitsee meihin nähden? Mutta olisihan liikaa vaatia, että Wilson
voisi ottaa sitä huomioon koettaessaan rakentaa uudelleen itäistä
liittolaisrintamaa Saksaa vastaan!
Kongressin "terve tervehyttäjälle" on kauhallinen kylmää vettä -- sillä
ei liene vaikea arvata, miten Leninin vastaus käsitettäneen Amerikassa.
Kongressi puolestaan sähköttää näet kyllä "tunnustuksensa Amerikan
kansalle", mutta samalla "etupäässä Pohjois-Amerikan työtätekeville
ja _riistetyille_ luokille." Se tahtoo "käyttää hyväkseen presidentti
Wilsonin tervehdystä lausuakseen kaikille _imperialistisen_ sodan
kauhuista kärsiville kansoille lämpimän myötätuntonsa ja varman uskonsa
siihen, että lähellä on jo se onnellinen aika, jolloin kaikkien maiden
työtätekevät joukot _kukistavat kapitalismin ikeen ja järjestävät
sosialistisen yhteiskuntarakenteen_, joka tulee antamaan pysyvän
ja oikeudenmukaisen rauhan sekä tuomaan kulttuuria ja hyvinvointia
kaikille työntekijöille."
Onhan siinä aika pikkupirullinen vastaus tervehdykseen miljardöörien ja
grottemylly-kapitalismin maasta. Siinä kalskahti kaksi aatemaailmaa,
lännen ja idän, tosin hiukan nurinkurisessa järjestyksessä. Mitä
olisi toisaalta odottanut, tulikin toisaalta. Wilson toivoo Venäjän
pääsevän vanhaan mahtavuuteensa, Venäjä tekee reklaamia sosialistisen
yhteiskuntarakenteen hyväksi -- myöskin Amerikassa.
*
Rahat pakoretkillä.
Kun kapina puhkesi, säikähti siitä ensimmäiseksi tuo ylen arka elukka
raha ja pistäytyi, mikä sitä oli vapaalla jalalla, oitis paikalla
piiloon eikä tullut sieltä esiin houkuttelemallakaan. Kapinalliset
koettivat se-setellä ja kiss-kissitellä ja panivat esiin syöttejä ja
voileipiä ja maitokupposia, suositellen, maanitellen: tule hyvä raha
Suomen pankkiin, tule, kiltti kapitaali, meille korkoa kantamaan. Ei,
kapitaali oli hiljaa kuin sirkka seinän raossa päivällä, ja yöllä se
hiipi hiirenä taskusta taskuun, kiertäen omia teitään. Oli muutamia
miljoonia setelihiiriä Suomen pankin holveissa vankina, saapui
vapauttaja, Gylling mursi ristikot ja hiiret päästettiin menemään siinä
toivossa, että ainakin ne, hyvin kesytetyt, tulisivat takaisin tuttuun
taloon. Mutta tulikos ne? Puitivat sosialistisetelitkin porvarisetelien
luo piiloihin ja sinne hävisivät.
Niinkuin ainakin sota-aikana kaivautuivat aarteet maahan.
Eikä ainoastaan maahan, vaan sosialistien omiin, jopa itse
punakaartilaistenkin omiin taskuihin. Sinne päästyään ei raha
palaakaan luonnollista latuaan takaisin pankkiin, vaan jää teille
tietymättömille. Punakaartilaiset ompelevat palkkansa paitaan kiinni
ja vievät sen mukanaan yksin rintamillekin. Mistäkö minä sen tiedän?
Kansanvaltuuskunnan ja Punaisen kaartin yleisesikunnan omasta
julistuksesta kaartilaisille ja vetoomuksesta heihin. "Rintamalla
olevat tai sinne menevät pitävät rahoja mukanaan suurempia määriä" --
sanotaan julistuksessa. Mutta niin ei suinkaan pidä tehdä, sillä siitä
on se vaara, että "mies jouduttuaan vihollisen käsiin joko kaatuneena,
haavoittuneena tai vankina, puhdistetaan perinpohjin kaikesta, etenkin
rahasta. Meidän tulee muistaa, että jokainen markka, mikä näin joutuu
vihollisen käytettäväksi, tulee auttamaan sen vastustuskykyä ja siten
meidän vahingoksemme."
Sielläkin ne siis piileksivät, rintamilla punakaartilaisten omilla
povillakin, kansanvaltuuskunnan hiellä ja vaivalla esiinmurtamat tai
painattamat markat, viisaat porvariveitikat, valmiina livahtamaan
ruumiidenkin taskuteitä rintaman yli valkoiselle puolelle. Se
on mutkainen paikka, mutta jos on kovia, niin on keinojakin.
Kansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto ilmoittaa ("kautta" Jalo
Kohonen), ettei punakaartin palkkoja nyt enää maksetakaan rahassa, vaan
kupongeissa, maksumääräys-shekeissä. Jos niitä joutuisikin vihollisen
haltuun, "ovat ne sille arvottomia, sillä tällainen shekki on asetettu
asianomaisen kaartilaisen nimelle ja voi sen muuttaa rahaksi ainoastaan
osoitetuissa paikoissa ainoastaan hän itse tahi hänen vaimonsa tai
rintaperillisensä."
Tämä kansanvaltuuskunnan viimeinen finanssioperatsio on sikälikin
veikeästi keksitty, että hallitus kaartilaisen kaatuessa tai joutuessa
vangiksi ei joudu suorittamaan sitä osaa hänen palkastaan, minkä hän
on vastaanottanut noissa shekeissä; kaartilainen saa shekin, mutta
valtio pitää sen arvon. Jokainen kaatunut shekkikaartilainen on
valtiolle puhdasta voittoa. Kuta enemmän kaatuneita, sitä vähemmän jää
rahapalkkaa perittäväksi.
Valtuuskunta vakuuttelee, että ei suinkaan pidä kenenkään epäillä,
että tuollainen maksukuitti olisi arvoton paperi. Ei, se on
talletustodistus, yhtä arvokas asianomaiselle kuin Suomen pankin
setelikin. Tietysti on tähän palkan maksutapaan ollut pakottavana