Tom Sawyer: Koulupojan historia - 16

jokapäiväisiä. Missä vaan Tom ja Huck näyttäysivät, niin imarreltiin,
ja ihailtiin heitä. Pojat eivät voineet muistaa sitä, että heidän
muistutuksillansa olisi ennen ollut jotakin arvoa, vaan nyt muistettiin
ja kerrottiin heidän sanansa, ja kaikki mitä he tekivät näytti yhdestä
ja toisesta syystä olevan merkillistä -- he olivat selvään kadottaneet
voimansa jokapäivällisissä asioissa sekä töissä että puheissa;
paitsi tätä muisteltiin heidän entistä elämäänsä ja havaittiin sen
todistavan kummallista omaperäisyyttä. Kauppalan sanomalehti julkaisi
palstoissansa poikain elämäkerran.
Douglaan leski otti tallettaaksensa Huck'in rahat kuuden prosentin
korolla, ja täti Pollyn pyynnöstä teki tuomari Thatcher samoin Tom'in
rahain kanssa. Kummallakin pojalla oli nyt sisääntulot, jotka sanalla
sanoen olivat liialliset -- dollari joka arkipäivältä, ja puoli
dollaria Sunnuntaipäiviltä, läpi vuoden. Juuri niin paljon kuin pappi
sai -- ei, niin paljon kuin hänelle oli luvattu -- sillä tavallisesti
ei hän voinut saada niitä sisään. Yhdellä ja yhdellä neljänneksellä
dollaria maksoi hyvin tuommoisen pojan ruo'an, huoneen ja koulunkäynnin
näinä yksinkertaisina aikoina -- ja vieläpä vaatteet ja pesunkin, jos
tiukka tuli.
Tuomari Thatcher oli saanut suuret aatteet Tom'ista. Hän sanoi, ett'ei
tavallinen poika kuunaan olisi pelastanut hänen tyttöänsä luolasta.
Kun Becky, suurimmassa salaisuudessa, kertoi isällensä, kuinka Tom
oli ottanut koulussa selkäänsä hänen tähtensä, oli tuomari nähtävästi
liikutettu; ja kun tyttö koetti puolustaa tuota suurta valhetta, jonka
Tom oli esiintuonut, saadaksensa johdatetuksi rangaistuksen hänen
niskoiltansa omille niskoillensa, sanoi tuomari innostuneella äänellä,
sen olevan ylevän ja jalon valheen -- valheen, joka voipi nostaa ylös
päänsä ja kulkea historiassa, yhtä hyvin kuin Georg Washington'in
totuus kirveestä. [Tarkoittaa erästä kertomusta Washington'in
nuoruudesta. Suomentajan muist.]. Becky'sta näytti isänsä tätä sanoessa
paljoa pulskemmalta ja uhkeammalta kuin milloinkaan ennen. Hän meni
heti kertomaan tästä Tom'ille.
Tuomari Thatcher toivoi kerran Tom'ista saavansa suuren lakimiehen tai
sotilaan. Hän sanoi tahtovansa hankkia Tom'in Kansallis-Sotakouluun,
ja sitten maan parhaimpaan lakikouluun, niin että hän olisi valmis ja
kelvollinen kumpaan virkaan hyvänsä.
Huck Finn'in rikkaus ja se, että hän oli Douglaan lesken suojeluksen
alla, saattoi -- ei, viskasi hänet seuroihin, joissa hänen vaivansa
olivat aivan kärsimättömät. Lesken palveliat pitivät hänet puhtaana
ja siistinä, kammattuna ja harjattuna, ja peittivät joka ehtoo hänet
niin puhtaitten lakanain väliin, joissa ei niin likapilkkua löytynyt,
jota olisi ystävänänsä voinut painaa sydämeensä. Hänen täytyi syödä
veitsellä ja kahvelilla, käyttää salvettia, kuppia ja talrikkia;
hänen täytyi lukea läksynsä, käydä kirkossa, puhua niin siististi
ja sievästi, että oma kielensä tuntui aivan törkeältä; kääntäyisipä
hän missä tahansa, niin tunsi hän itsensä joka haaralta vangituksi
sivistyksen siteillä.
Hän kantoi urhoollisesti vaivojansa kolme viikkoa, vaan sitten oli
hän eräänä päivänä kadonnut. Kahdeksanviidettä tuntia etsitti leski,
joka oli aivan murheissaan, häntä. Yleisö oli suruissansa; häntä
etsittiin kukkuloilta ja laaksoista ja hänen ruumistansa harattiin
joestakin. Varhain kolmantena aamuna tämän jälkeen meni Tom Sawyer
älykkäästi kyllä kaivelemaan tyhjiä aarnia, jotka olivat teurastus
huoneen takana, ja yhdestä niistä löysi hän karkurin. Huck oli juuri
syönyt eineeksensä joitakuita varastettuja leivoksia ja pötkötti nyt
tyytyväisenä tupakoiden. Hän oli pesemätön, kampaamaton ja puettu
vanhoihin riekaleihinsa, jotka tekivät hänet ihailtavaksi vapautensa
ja onnensa päivinä. Tom ajoi ulos hänet ja kertoi hänelle, minkälaisen
levottomuuden hän oli matkaan saattanut ja kehoitti häntä menemään
kotia. Huck'in muodolta katosi tuo tyyni levollisuus ja hän muuttui
hyvin surulliseksi. Hän sanoi:
"Älä puhu siitä, Tom! Minä olen koettanut, vaan ei se mene; ei se
mene, Tom. Ei se sovi minulle; minä en ole tottunut siihen. Leski on
kyllä ystävällinen ja hyvä minulle; vaan minä en voi kärsiä tuota
puuhaa. Hän pakoitti minua nousemaan ylös joka aamu samalla ajalla,
hän pakoitti minua peseytymään ja kampaamaan itseäni, kunnes olin
kulua tyhjäksi, ja hän ei antanut minun maata halkoliiterissä. Sitten
täytyi minun käydä noissa konnan-vaatteissa, jotka puristavat minut
kuoliaaksi; en tiedä mitenhän lienee, vaan minusta tuntuu, niinkuin
en voisi hengittää niissä, ja ne ovat niin kauhean hienot ja pulskat,
ett'en uskalla istua, maata tai piehtaroida missään. En ole saanut
ratsastaa kellarin-ovella -- oh, varmaankaan vuosikauteen; minun piti
käydä kirkossa, ja hikoilla ja hikoilla -- minä en voi kärsiä noita
kauniita saarnoja! Minä en saa pyytää siellä yhtään kärpäistä, en purra
mälliäni, ja täytyy käydä kengässä koko pyhäpäivä. Leski syö silloin
kuin kello soi; menee maata kuin kello soi; nousee ylös kuin kello soi;
kaikki on niin säntilleen, ett'ei tavallinen syntinen ihminen sitä voi
kestää."
"Vaan niinhän kaikki tekee, Huck."
"Siitä en ole millänikään, Tom. Minä en ole kaikki, ja minä en kestä
sitä. Se on aivan kauheata olla noin sidottuna. Ja elatuksensa
ansaitsee aivon helposti -- minä en ota korkoa ruokatavaroista,
jotka saa tuolla tavalla. Niin täytyi minun pyytää lupa, jos tahdoin
mennä ongelle, lupa uimaan -- lempo vieköön, niin täytyi pyytää lupa
kaikkiin. Minä opin puhumaan niin hienosti, että olin aivan onnetoin;
minun täytyi mennä joka päivä vinnikammariin noitumaan ja melskamaan
saadakseni makua suuhuni, muutoin olisin kuollut, Tom. Leski ei antanut
minun tupakoida, ei jurnuttaa, ei haukotella, ei venytellä, eikä ruopia
itseäni muitten nähden."
Sitten, erityisellä vihan ja ylenkatseen osotteella:
"Ja, sitten saakeli soikoon, piti hän rukouksia koko ajan. En kuunaan
ennen ole nähnyt mokomata akkaa! Sitten täytyi minun tehdä työtä, Tom.
Ja paitsi sitä, niin pian kuin koulu aukiaa, pitäisi minun siellä
ruveta käymään; vaan sitä en tee, Tom. Tiedätkös mitä? Kun asiat oikein
tutkii, niin ei se näy olevan ollenkaan niin hauskaa olla rikassa,
kun ihmiset sanovat. Siinä on suru, surun päälle, ja vaivaa yksi
toisensa perään, niin että toivoisi olevansa haudassa koko ajan. Nämä
vaatteet sopivat minulle, ja tämä aarni sopii minulle, enkä koskaan tule
enää jättämään näitä. Tom, minä en koskaan olisi paitsi noita rahoja
joutunut tämmöiseen pulaan; ota sinä juuri sentähden minunkin osani ja
anna minulle silloin tällöin kymmen-cent'inen -- ei usein, sillä minä
en pidä muusta kuin semmoisesta, joka on jokseenkin vaikea saada -- ja
mene sitten lesken luo pyytämään puolestani anteeksi."
"Oh, Huck, sinä tiedät, ett'en voi tehdä sitä. Se ei olisi oikein; ja
paitsi sitä, jos jatkat jonkun aikaa tätä uutta elämääsi, niin tulet
pitämään siitä."
"Pitämään siitä! Niin -- niinkuin tulisin pitämään tulisesta uunista,
sittenkuin olisin istunut tarpeeksi kauan sen päällä. Ei, Tom, minä en
tahdo olla rikassa, ja minä en tahdo asua noissa hiiden tukahuttavissa
huoneissa. Minä rakastan metsää, jokea ja aarniani, ja niissä tulen
pysyttelemäänkin. Saakeli! juuri, kun meillä oli pyssyt ja luola ja
kaikki valmisna ryöväämään ruvetaksemme, niin piti näitten hiiden
tuhmuuksien tulla turmelemaan kaikki tyyni!"
Tom keksi tilaisuuden:
"Vaan, Huck, ei rikkaus estä minua rupeamasta ryöväriksi."
"Eikö! Hurraa siis -- vaan onko se oikein, oiken totinen totuus, Tom?"
"Niin totinen totuus, kuin minä tässä. Vaan me emme voi ottaa sinua
ryövärijoukkoon, jos et sinä ole siisti, ymmärrätkös?"
Huck'in ilo oli masennettu.
"Etkö sinä voi ottaa minua, Tom? Vaan enkös minä mielestäsi kelvannut
meri-rosvoksi?"
"Kelpasit; vaan se on kokonaan toista. Ryöväri on paljoa korkeampi kuin
meri-rosvo -- tavallisesti. Melkein kaikissa maissa ovat ne hirveän
korkeita aatelismiehiä -- herttuoita ja senlaisia."
"Kuules, Tom, etkös ole aina ollut siivo minua kohtaan? Et sinä tahdo
heittää minua seurastasi, Tom? Et sinä tahdo tehdä sitä, mitä Tom?"
"Huck, en minä tahtoisi tehdä sitä, ja minä en tee sitä, vaan mitä
ihmiset sanoisivat? 'Hyi' sanoisivat he, 'Tom Sawyer'in joukko!
Paljaita riekaleita jäseninä!' Ja he tarkoittasivat sinua, Huck. Siitä
sinä et pitäisi, vai miten?"
Huck oli ääneti vähän aikaa, viimein sanoi hän:
"Hyvä, minä menen takaisin lesken luo kuukaudeksi ja koettelen vielä
kerran, jos voin oppia tuohon uuteen elämään, kunhan sinä otat minut
rosvojoukkoosi, Tom?"
"Käsi päälle, Huck! Tule nyt, vanha karri, minä pyydän leskeä, ett'ei
hän pidä sinua kovin kiinteällä."
"Teetkö sen, Tom, teetkö sen todellakin? Se on 'pulskasti.' Kunhan hän
vaan antaisi myöden noissa pahimmissa tapauksissa, niin minä tupakoisin
salaisuudessa, kiroileisin salaisuudessa ja koettaisin kestää, vaikka
halkeaisin! Milloin aletaan koota joukkoamme ja ruvetaan ryöväämään?"
"Paikalla. Kootaan pojat, ja pidetään receptioni ehkä jo tänä iltana."
"Pidetään mitä?"
"Receptioni."
"Mitä se on?"
"Se on vannoa, kaikissa olla avullinen toisillensa, eikä koskaan
ilmoittaa joukon salaisuuksia, vaikka hakattaisiin pieniksi kappaleiksi
ja, jos joku vahingoittaa jotakuta joukon jäsentä, niin on hän
tapettava ja koko hänen sukunsa."
"Se on hauskaa -- se on oikein hauskaa minusta, Tom!"
"On se, ole varma siitä. Ja vala on tehtävä puolen yön aikana,
jylhimmällä ja kauhemmalla paikalla kuin löytyy -- kummitushuone on
paras, vaan ne ovat nyt kaikki hajoitetut."
"Vaan puolen yön aika on hyvä kaikissa tapauksissa, Tom."
"On kyllä. Ja vala on tehtävä ruumiin-arkun kannella ja nimet
kirjoitettavat verellä."
"Tuo nyt on jotakin! Oh se on tuhannen kertaa pulskempaa, kun
merirosvona olo. Minä olen lesken luona, kunnes kaadun, Tom; ja jos
minusta tulee oikein aika ryöväri, ja kaikki ihmiset puhuvat minusta,
niin luullakseni, saa hän olla ylpeä siitä, että on nostanut minut
loasta."


_Loppulause_.

Näin loppuu tämä historia. Kun tämä on ainoastaan pojan historia, niin
on sen loppuminen tähän, kertomusta ei voisi jatkaa paljon pidemmältä,
ennenkuin siitä tulisi kertomus miehestä. Jos romaanin kirjoittaa
täysikasvuisista ihmisistä, niin tietää hyvin mihin on lopetettava --
se on, siihen, kun tulevat naimisiin; vaan kun lapsista kirjoittaa,
niin on lopetettava siihen, jossa paraiten sopii.
Useammat niistä henkilöistä, jotka tulevat esiin tässä kirjassa,
elävät vielä kunnioitettuina ja onnellisina. Ehkä joskus sopii ottaa
nuorempani historia uudelleen katseltavaksi, saadaksemme tietää,
minkälaisia miehiä ja naisia heistä on kasvanut, jonkatähden lienee
parasta, ett'ei virkkaa nyt mitään tästä osasta heidän elämässänsä.