Tom Sawyer: Koulupojan historia - 14

Total number of words is 3761
Total number of unique words is 1739
24.5 of words are in the 2000 most common words
34.3 of words are in the 5000 most common words
39.4 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tulla takaisin, heillä ei ollut työ-aseita; miksi olisimme turhaan
säikäyttäneet teitä. Minun kolme neekeriäni vahtivat loppu yön
kartanoanne. He ovat juuri tulleet sieltä takaisin."
Uusia vieraita tuli, ja tapaukset piti kertoa heille aina uudelleen,
noin parin tunnin aikaa.
Koulu-luvan aikana ei ollut pyhäkoulua, niin että kaikki oli aikaiseen
kirkossa. Tämä hirvittävä tapaus oli nopeasti levitetty. Nyt tuli se
sanoma, ett'ei vielä minkäänlaisia jälkiä roistoista oltu löydetty. Kun
saarna oli loppunut, meni tuomari Thatcher'in vaimo rouva Harper'in
luo, joka seurasi kirkkoväkeä pääkäytävällä ja sanoi hänelle:
"Aikookos minun Becky'ni nukkua koko päivän? Minä tiesin kyllä sen,
että hän väsyttäisi itsensä kuoliaaksi."
"Teidän Becky'nne?"
"Niin" -- hämmästyneellä katsannolla: "Eikös hän ole ollut teillä yötä?"
"Ei olekaan."
Rouva Thatcher vaaleni ja vaipui eräälle penkille, juuri kuin täti
Polly kulki sivuitse, innokkaasti puhellen erään ystävänsä kanssa. Täti
Polly sanoi:
"Hyvää huommenta, rouva Thatcheri. Hyvää huommenta rouva Harper: Minä
olen kaivannut poikaani, ja luulen, että hän on ollut yötä teillä --
toisen tai toisen luona. Nyt pelkää hän tulla kirkkoon. Minulla on
hanhi höyhentämättä hänen kanssansa."
Rouva Thatcher puisti heikosti päätänsä ja vaaleni vielä enemmän.
"Hän ei ole ollut meillä," sanoi rouva Harper, joka alkoi näyttää
levottoman näköiseltä. Selvä hätä näkyi nyt täti Pollyn muodolla:
"Joe Harper, oletko nähnyt Tom'iani tänään?"
"En ole nähnyt."
"Milloin näit hänet viimeksi?"
Joe koetteli muistutella, vaan hän ei ollut varma. Kansa seisottui
kirkkoon. Yleinen kuiskutus alkoi, ja itsekukin alkoi näyttää
levottomalta. Lapsilta ja noilta nuorilta opettajilta kyseltiin.
Heistä ei ollut yksikään nähnyt, jos Tom ja Becky olivat laivalla
kotimatkalla; silloin oli jo pimeä eikä kukaan tullut katsoneeksi, jos
kaikki olivat mukana. Viimein sanoi eräs nuori mies luulevansa heidän
olevan luolassa! Rouva Thatcher pyörtyi; täti Polly alkoi itkeä ja
väännellä käsiänsä.
Tämä kauhistava uutinen kulki suusta suuhun, seurasta seuraan,
kadulta kadulle; viiden minuutin kuluttua soivat kellot hurjasti, ja
koko kaupunki oli liikkeellä! Tapaukset Cardiff Hill'illä menettivät
silmänräpäyksessä painavuutensa, roistot olivat unhotetut, hevoisia
satuloittiin, venheitä miehitettiin, höyrylossi laitettiin ulos,
ja ennen kuin tuo kauhistava uutinen oli puolen tunnin vanha, niin
lähestyi jo kaksisataa miestä luolaa sekä venheellä että maitse.
Koko ehtoopuolen näytti kauppala autiolta ja tyhjältä. Useampia naisia
kävi täti Pollyn ja rouva Thatcherin luona, koetellen lohduttaa heitä.
He itkivätkin heidän kanssansa, ja tämä lohdutti enemmin kuin sanat.
Koko pitkän yön odotti kauppala uutisia; vaan kun viimein aamu koitti,
niin ei tullut muuta sanomaa, kuin "lähettäkää lisää kynttilöitä ja
ruokaa." Rouva Thatcher oli kuin mieletöin, ja täti Polly samoin.
Tuomari Thatcher laittoi luolasta kehoituksia toivoon ja luottamukseen,
vaan ne eivät saaneet nostetuksi todellista iloa.
Vanha Wallisari tuli kotia päivän valetessa, vaatteet talissa ja
savessa ja muutoin aivan väsyksissä. Hän tapasi Huck'in vielä samassa
sängyssä, johon oli jättänyt hänet, ja kovassa kuumeessa. Kaikki
lääkärit olivat luolalla, jonkatähden Douglaan leski tuli hoitamaan
sairasta. Hän sanoi tahtovansa hoitaa häntä paraansa mukaan, sillä,
olipa poika hyvä tai huono, tai ei kumpikaan, niin oli hän Herran,
ja ei niin mitään, joka kerran oli Herran, saanut jättää hoidotta.
Wallisari sanoi Huck'issa olevan hyvän alun, ja leski sanoi:
"Se on varma se. Herran merkki! Sitä hän ei jätä panematta. Sitä hän
ei tee koskaan. Hän panee sen johonkiin, kaikkiin olennoihin, jotka
lähtevät hänen kädestänsä."
Varhain aamusilla alkoi väsyneitä mies-parvia tulla kaupunkiin, vaan
vanhimmat jatkoivat vielä etsintäänsä. Muita uutisia ei voitu saada
kuin se, että luolan kaukaisimmat ja ennen käymättömät paikat olivat
etsityt läpeisin. Eräässä paikassa, kaukana siitä osasta, joka oli
tunnettu, oli löydetty "Becky" ja "Tom" piirrettynä talikynttelin-noella
kallio seinään, ja kohta sen vierestä rähjäytynyt nauhan kappale. Rouva
Thatcher tunsi nauhan ja itki. Hän sanoi, että tämä olisi viimeinen
muisto, kuin hänellä kuunaan tulisi olemaan lapsestansa, ja että tämä
olisi kaikista kaikkein kalliin, sentähden kun lapsensa oli kantanut
sitä juuri ennen kauheata kuolemaansa. Jotkut kertoivat, että silloin
tällöin näkyi kaukaa tuikkava tuli, jolloin aina ilohuuto nousi
luolassa, ja miehet juoksivat sitä kohti -- vaan he havaitsivat aina
pettyneensä. Lapset eivät olleet siinä; se oli aina jonkun etsijän
kynttilä.
Kolme surullista päivää kului, ja kauppala vaipui toivottomaan tilaan.
Kellään ei ollut halua mihinkään. Tuo satunnainen, juuri tehty
keksintö, että isännällä raittiuden kapakassa oli viinaa talossa,
vaikka hirvittävä seikka, sai tuskin yleisön pulsia nopeammin lyömään.
Eräällä selvällä hetkellä otti Huck varovasti puheeksi kapakoista, ja
kysyi viimein, himmeästi aavistaen pahinta, jos jotakin oli löydetty
raittiudenkapakasta sen jälkeen, kuin hän oli kääntynyt tauti-vuoteelle?
"On", vastasi leski.
Huck hyppäsi istuilleen sängyssänsä, tuimasti tuiottaen:
"Mitä! Mitä se oli?"
"Viinaa! --. paikka on nyt suljettu. Rupea nyt maata, lapsi -- sinä
oikein säikäytit minua?"
"Sanokaa minulle vaan yksi seikka -- yksi seikka -- olkaa niin hyvä!
Oliko se Tom Sawyer, joka löysi sen?"
Leski purskahti itkuun.
"Ääneti, ääneti lapsi, ääneti! Olenhan sanonut sinulle, ett'et saa
puhua. Sinä olet hyvin, hyvin heikko!"
Muuta ei ollut siis löytynyt kuin viinaa; koko kauppala olisi ollut
liikkeessä, jos kultaa olisi löytynyt. Ja aarre se oli poissa -- poissa
ikuisesti. Vaan mitähän leski itki? Kummallista tuo itku.
Nämä ajatukset liikkuivat himmeästi Huck'in aivuissa, ja siitä
väsymyksestä, jotka ne matkaan saattoivat, vaipui hän uneen. Leski
sanoi itseksensä:
"Niin -- hän nukkuu, poika-parka! Tom Sawyer löytänyt sen! Hyvä Jumala,
kumpahan hän itsekin löytyisi! Ah, harvat ovat ne, joilla enään on
toivoa, tai voimia etsiä."


KAHDESNELJÄTTÄ LUKU.

Palatkaamme nyt katselemaan Tom'in ja Becky'n osaa huvimatkassa. He
kulkea näpöttelivät muitten keralla noitten jylhäin holvien alla ja
katselivat luolan ihmeitä, joilla oli annettu jokseenkin liikamaisia
nimityksiä: niinkuin "Vierashuone," "Kathedrali," "Aladdinin linna,"
ynnä muita samankaltaisia. Kun "piilosilla-olo" leikki alkoi, ottivat
Tom ja Becky innolla osaa siihen, kunnes alkoivat uupua; jolloin he
läksivät kulkemaan pitkin erästä luikertelevaa solaa, pitäen koholla
kynttilöitänsä, ja lukien nimiä, vuosilukuja, posti-adressia ja
muistolauseita, joilla seinät olivat koristeltu (talikynttilä savulla).
Aina kulkien edelleen ja puhellen keskenänsä, eivät he havainneet,
että olivat tulleet siihen osaan luolaa, jonka seinillä ei enää
löytynytkään näitä seinämaalauksia. He savustivat oman nimensä erääsen
seinästä ulos pistävään kallioon ja jatkoivat matkaansa. Nyt tulivat
he eräälle paikalle, jossa pieni lähde-suoni, joka juoksi kallion
reunain yli, tuoden mukanansa kalkkisen pohja-sa'on, aikain kuluessa
oli muodostanut kiekuraisen ja lävellisen Niagaran kiiltävistä ja
hävittämättömistä kivistä. Tom pakoitti pienen ruumiinsa sen taakse,
valaistaksensa sitä Becky'n iloksi. Hän huomasi, että se peitti
jonkunlaisen rapun, luonnollisen rapun, ja heti valloitti hänet halu
lähteä keksintö retkille. Becky suostui hänen tuumaansa, jonkatähden
he tekivät nokimerkin, paluu-matkan tähden, ja läksivät sitten
tutkinto retkellensä. He kulkivat milloin yhtä, milloin toista solaa,
syvässä luolan salaisissa holvissa, tekivät vielä muutaman merkin,
ja kääntyivät erääsen sivusolaan, etsien uusia ilmiöitä, joista he
voisivat kertoa ylä-ilmoissa. Eräällä paikalla tulivat he suureen
luolaan, jonka kolosta riippui kiiltäviä tippakivi puikeloita, niin
pitkiä ja paksuja, kuin ihmisen sääret; he seurasivat sen seinämiä
ihmeellä ja ihmetellen, ja menivät ulos siitä, pitkin erästä niistä
monista käytävistä, jotka päättyivät siihen. Tämä vei heidät kohta
eräälle ihanalle lähteelle, jonka reunat olivat kaunistetut välkkyvillä
jääkukkais kiteillä. Lähde oli keskellä luolaa, jonka seiniä kannatti
paljous monen muotoisia pilaria eli patsaita, jotka olivat vuosisatojen
kuluessa syntyneet veden mukana tulleesta kalkista. Luolan katossa
riippui kynsistänsä lukematon paljous yölepakoita, tuhansittain aina
yhdessä ryhmässä; kynttilän valo häiritsi näitä olentoja, ja heitä
tuli sadottain alas, lentäen kynttilään. Tom tiesi, mikä oli käsissä,
ja tunsi myöskin vaaran tuollaisesta menettelystä. Hän tarttui Becky'n
käteen ja vei hänet niin sievään kuin mahdollista likimäiseen solaan;
se olikin hyvissä ajoin, sillä eräs yölepakko sammutti Becky'n
kynttilän siivillänsä, juuri kuin hän jätti luolan. Yölepakot ajoivat
lapsia perästä vielä hyvän matkaa; vaan pakeniat pistäytyivät aina
uuteen solaan, joka oli tarjona, ja jättivät viimein nuo vaaralliset
elukat jälkeensä. Kohta sen jälkeen löysi Tom maanalaisen järven, jonka
tyyni, himmeä pinta oli niin suuri, että se katosi pimeyteen. Hän
päätti tutkia sen rantoja, vaan istuutui ensin hetkiseksi lepäämään.
Nyt laski paikan syvä hiljaisuus ensikerran kolean kätensä lasten
mielelle. Becky sanoi:
"Minä en ole havainnutkaan sitä, ennen kuin nyt, että siitä on
jokseenkin pitkä aika, kun olen kuullut toisten ääniä."
"Vaan muista, Becky, että me olemme syvässä heidän allansa, enkä tiedä,
kuinka kaukana heistä pohjoisessa, etelässä tai lännessä lienemmekään.
Me emme voi kuulla heitä millään tavalla."
Becky huolestui.
"Kuinkahan kauan me jo on oltuna täällä alhaalla, Tom? Eiköhän ole
parasta, että käännymme takaisin."
"Siinä sinulla on oikein. Ehkä se on parasta."
"Osaatkos takaisin, Tom? minusta on kaikki semmoista sekasotkua."
"Kyllä minä luulen osaavani, vaan nuo yölepakot ovat harmillisia.
Jos ne sammuttaisivat kynttilämme, niin joutuisimme pahaan pulaan.
Koetelkaamme päästä jotakin toista tietä, niin ett'emme tarvitse kulkea
lepakko-luolan läpi."
"Tehdään niin, kunhan emme vaan eksyisi. Se olisi kauheata!"
He läksivät kulkemaan pitkin erästä käytävää, jota he kulkivat pitkän
aikaa äänetöinnä, tarkastaen jokaista uutta aukkoa, jos tämä vähänkään
näytti heistä tutulta; vaan ne olivat kaikki outoja. Joka kerran
kuin Tom teki tällaisia tarkasteluita, etsei Becky hänen naamaltansa
ilahuttavia merkkiä; vaan hän sanoi aina iloisesti:
"Oh, ei hätää. Tämä se ei vielä ole, vaan me tulemme kohta sille!"
Vaan kun toiveensa aina pettivät, alkoi hänkin jo epäillä; hän koetti
nyt summassa sivu-solia, toivoen näin löytävänsä sen, jota etsi. Hän
sanoi vielä kyllä, "ei hätää," vaan niin raskas paino lepäsi hänen
sydämellänsä, että sanat menettivät sointunsa, ja ne kuuluivat siltä,
kuin hän olisi sanonut "nyt ollaan hukassa!" Becky painautui hänen
sivuunsa, hirveän peloissansa, ja koetti pidättää kyyneliänsä, vaan ne
tulivat sittenkin esiin. Viimein sanoi hän:
"Tom kulta, älä ole milläsikään yölepakoista menkäämme takaisin sitä
tietä! Me näytämme tulevan aina edemmäksi ja edemmäksi oikialta tieltä."
Tom seisottui.
"Kuuntele!" sanoi hän.
Syvä hiljaisuus: -- hiljaisuus niin syvä että heidän huokumisensa
kuului. Tom huusi. Kaiku kulki pitkin tyhjiä solia, ja kuoli
kaukaisuuteen hiljaisella äänellä, joka oli kuin peikkojen ivanaurua.
"Oo, Tom, älä tee tuota uudelleen, se kuuluu niin kamalalta," sanoi
Becky.
"Kyllähän se kuuluu kamalalta, vaan paras on kumminkin huutaa; _voisi
tapahtua_, että kuulisivat äänemme, näet sä."
Tuo "voisi tapahtua," kuului vielä kamalammalta kuin edellinen
peikkomainen ivanauru, niin selvään ilmaisi se kuolevan toivon. Lapset
seisoivat hiljaa ja kuuntelivat, vaan seurauksetta. Tom kääntyi
paikalla takaisin sille tielle, jota olivat tulleet, kiiruhtaen
askeleitansa. Vaan ei viipynyt kauan, ennenkuin jonkunlainen
epäröiminen näyttäytyi hänen käytöksessänsä, joka ilmaisi Beck'ylle
peloittavan seikan; hän ei osannutkaan takaisin!
"Voi, Tom, sinä et tehnyt minkäänlaisia merkkiä?"
"Voi, voi, mikä pöllö olin! Mikä pöllö olin! Minä en luullut kuunaan
tarvitsevamme tulla takaisin samaa tietä! Ei, minä en osaa. Kaikki on
niin sotkuista."
"Tom, Tom, me olemme hukassa, me olemme hukassa! Me emme pääse koskaan
pois tästä hirmuisesta luolasta! Voi, miksi erosimme me toisista?"
Hän vaipui maahan ja purskahti niin kovaan itkuun, jotta Tom kauhistui
ajatellessaan hänen, joko kuolevan tai tulevan hulluksi. Hän
istuutui hänen viereensä, ja laski kätensä hänen ympärillensä! Tyttö
painoi päänsä pojan rintaa vasten, likistyi kiini häneen, tunnusti
kauhistuksensa, hyödyttömän surunsa, vaan kaukainen kaiku muutti kaikki
hänen sanansa ivanauruksi. Tom pyysi häntä rohkaisemaan mieltänsä,
vaan sitä ei hän sanonut voivansa tehdä. Tom alkoi moittia ja soimata
itseänsä, kun oli saanut hänet tällaiseen pulaan; tällä oli parempi
vaikutus. Tyttö sanoi, koettavansa toivoa uudelleen, nousevansa ylös
ja seuraavansa häntä, mihin hän vaan tahtoi viedä hänet, kunhan vaan
heittäisi tuollaisen puheen. Sillä, sanoi hän, syy oli kummankin yhtä
suuri.
He kulkivat edelleen -- ilman määrää -- aivan summassa -- muuta eivät
he voineet tehdä kuin kulkea, aina vaan kulkea. Hetkiseksi näytti
taas heidän toivonsa elpyvän -- ei sentähden että heillä olisi ollut
syytä siihen, vaan sentähden että toivon luonto on semmoinen, jos
ei sen ponnistusvoima ole heikonnut vanhuudesta tai kovin likisestä
tuttavuudesta vastoinkäymisten kanssa.
Vähän ajan perästä otti Tom Becky'n kynttilän ja sammutti sen. Tämä
säästäväisyys merkitsi paljon. Sitä ei tarvinnut sanoilla selittää.
Becky ymmärsi, ja hänen toivonsa kuoli uudelleen. Hän tiesi, että
Tom'illa oli kokonainen kyntteli ja kolme tai neljä kappaletta taskussa
-- kumminkin täytyi hänen säästää.
Vähitellen voitti väsymys heidät; lapset koettivat olla, ikään kuin
eivät olisi huomanneet sitä, sillä ajatus, että he tarvitseisivat
istua, oli kauhea, kun aika oli niin tärkeä. Kulkeminen eteenpäin,
olipa se mihin suuntaan hyvänsä, oli kumminkin edistymistä, joka voi
kantaa hedelmän, vaan istuutua oli heittäyminen suoraan kuoleman
kurkkuun.
Viimein tekivät Becky'n heikot jalat intin. Hän istuutui. Tom istuutui
hänen viereensä, ja he puhelivat kodista, ystävistä siellä, mukavista
sängyistä, ja varsinkin -- valosta! Becky itki, ja Tom koetti keksiä
jotakin keinoa lohduttaaksensa häntä, vaan kaikki hänen keinonsa olivat
nukkavieruja liiallisesta käytännöstä ja kuuluivat pilkalta. Becky oli
niin väsyksissä, että hän vähitellen vaipui uneen. Tom oli kiitollinen.
Hän istui ja katseli tytön surullista muotoa ja näki sen saavan
luonnollisen tyyneytensä hempeiden unien vaikutuksesta; ja vähitellen
ilmautui hänen huulillensa hymyily. Tuo rauhallinen muoto rauhoitti
ja vahvisti hänen omaakin sieluansa, ja hänen ajatuksensa kulkivat
edellisiin aikoihin ja unen kaltaisiin muistelmiin. Kun hän näin oli
vaipunut syviin ajatuksiin, heräsi Becky pienellä iloisella naurulla;
vaan se kuoli hänen huulillansa ja syvä huokaus seurasi sitä.
"O', _kuinka_ voin minä nukkua! Toivoisin, ett'en olisi koskaan,
koskaan, herännyt! Ei, ei, sitä en olisi tahtonut, Tom! Älä katso noin
päälleni! Minä en koskaan enää sano niin."
"Minä olen iloinen siitä, että olet nukkunut, Becky; sinä tunnet
varmaankin itsesi nyt levähtäneeksi ja me koetamme taaskin urria täältä
ulos."
"Voimmehan koettaa, Tom! Vaan minä olen nähnyt niin ihanan maan
unissani. Luullakseni olemme matkalla sinne."
"Se ei ole sanottu, se ei ole sanottu. Rohkeutta, Becky, jatkakaamme
koetuksiamme."
He nousivat ylös ja läksivät kulkemaan edelleen, käsitysten, vaan
toivotta. He koettivat määräillä sitä aikaa, jonka olivat olleet
luolassa, vaan eivät päässeet siitä sen selvemmälle kuin että se
tuntui heistä päiviltä ja viikoiltakin, joka kumminkin selvästi oli
mahdotointa, sillä heidän kynttilänsä eivät olleet vielä lopussa.
Pitkän ajan kuluttua -- he eivät voineet määrätä, kuinka pitkän
-- sanoi Tom, että heidän piti kulkea hiljaa ja kuunnella veden
tippumista, heidän piti löytää lähde. He löysivätkin sen, ja nyt
sanoi Tom taas olevan ajan levähtää. Kumpikin olivat kovin väsyneet,
vaan Becky sanoi kumminkin, että hän luuli voivansa käydä vielä
vähän matkaa. Hän kummasteli, kun huomasi Tom'illa olevan vastaiset
mielipiteet. Tätä hän ei voinut ymmärtää. He istuutuivat ja Tom
kiinitti savella kynttilänsä vastaiseen seinään. Ajatukset pääsivät
kohta valloilleen; mitään ei sanottu vähällä aikaa. Sitten katkaisi
Becky hiljaisuuden:
"Tom minulla on nälkä!"
Tom veti esiin jotakin taskustansa.
"Muistatkos tätä?" sanoi hän.
Becky milt'ei hymyillyt.
"Se on meidän hääkakkaramme, Tom."
"Niin -- jospa se olisi tynnyrin kokoinen, sillä siinä on kaikki mitä
meillä on."
"Minä säästin sen syödessämme, niin että voisimme panna sen
pään-alaisen alle, ja unneksia sen päällä, niinkuin suuretkin ihmiset
tekevät hääkakkaransa kanssa, -- vaan tämä tulee olemaan meidän --"
Hän ei päättänyt lausettansa. Tom jakoi kakkaran, ja Becky söi hyvällä
ruokahalulla, kun Tom vaan maisteli puoliskoansa. Kylmää vettä oli
kyllinkyllä kestin loppiaisiksi. Hetkisen kuluttua esitteli Becky, että
he jatkaisivat vaellustansa. Tom oli ääneti vähän aikaa. Sitten sanoi
hän:
"Becky, voitko kuulla, jos minä ilmaisen sinulle yhden seikan?"
Becky vaaleni, vaan hän luuli voivansa kuulla sen, sanoi hän.
"Katsos, asia on se, Becky, meidän pitää jäädä tähän, jossa on vettä
juodaksemme. Tämä kynttilän kappale on viimeinen, kun meillä on!"
Becky antoi vapaan vallan kyynelillensä ja surullensa. Tom koetti
parhaansa mukaan lohduttaa häntä, vaan huonolla menestyksellä. Viimein
sanoi Becky:
"Tom!"
"Mitä nyt, Becky?"
"He tulevat kaipaamaan meitä ja etsimään meitä!"
"Luonnollisesti! Sen tekevät he varmaan!"
"Ehkä he jo etsivät meitä, Tom?"
"Niin, luultavasti jo etsivät! Toivon kumminkin, että niin tekevät."
"Milloin luulet heidän ruvenneen kaipaamaan meitä, Tom?"
"Kun tulivat takaisin venheelle, luullakseni."
"Tom, silloin jo oli ehkä pimeä -- luuletko heidän kumminkin
huomanneen, ett'emme olleet mukana?"
"En tiedä. Vaan kaikissa tapauksissa kaipaa äitisi sinua, niin pian
kuin ovat tulleet kotia."
Se kauhistus, joka näkyi Becky'n muodolla, sai Tom'in paremmin
ajattelemaan, ja hän ymmärsi tehneensä tyhmyyden. Becky'a ei odotettu
yöksi kotia! Lapset olivat ääneti ja ajatuksissaan. Becky'n uudet
surun osotteet saivat kohta Tom'in siihen vakuutukseen, että sama
aate vaivasi tytön mieltä, kuin hänen omaansakin -- nimittäin,
että puoli Sunnuntaita voi kulua, ennenkuin rouva Thatcher sai
tietää, ett'ei Becky ollut Harper'issa. Lapset kiinittivät silmänsä
kynttilään, ja tarkastelivat kuinka se hitaasti ja armottomasti
suli lyhemmäksi ja lyhemmäksi; he näkivät viimein puolen tuuman
korkuisen sydämen jäännöksen olevan jälellä, näkivät voimattoman tulen
nousevan ja laskeuvan, kohoavan pitkin hoikkaa savupatsasta, viipyvän
silmänräpäyksen sen huipulla, ja sitten -- vallitsi pimeys, syvä ja
kauhistava.
Kuinka kauan aikaa tästä oli kulunut, ennenkuin Becky huomasi sen,
että hän itki Tom'in sylissä, ei voinut kumpikaan määrätä. Muuta eivät
tienneet, kuin että heräsivät pitkällisestä, kuoleman kaltaisesta
unesta, ja tulivat taas tuntoon onnettomuudestansa. Tom arveli jo
olevan Sunnuntain -- ehkäpä Maanantainkin. Hän koetti puhella Becky'n
kanssa, vaan tytön murhe oli kovin syvä, ja kaikki hänen toivonsa
loppunut. Tom sanoi, että heitä varmaankin oli kaivattu ammon
sitten, ja että heitä epäilemättä jo etsittiin. Hän tahtoi huutaa,
ehkä tulisivat. Hän koetti, vaan tuo kaukainen kaiku kaikui niin
hirvittävältä, ett'ei hän koetellut sitä uudelleen.
Tunnit kuluivat hitaasti, ja nälkä oli taas saapuvilla vaivaamassa
vankia. Osa Tom'in kakkarapuoliskosta oli jälellä, he jakoivat ja
söivät sen. Vaan tämä ei vaikuttanut muuta kuin kiihotti heidän
nälkäänsä.
Tom sanoi:
"Ssi! Kuulitko?"
Kumpikin pidätti henkeänsä ja kuuntelivat. Ääni kuului, joka oli kuin
hyvin heikko kaukainen huuto. Tom vastasi heti, otti Becky'ä kädestä,
ja läksi haparoimaan pitkin käytävää, ääntä kohti. Nyt kuunteli hän
uudelleen; taas kuului ääni, ja tällä kertaa selvästi lähempää.
"Siellä ovat he!" sanoi Tom; "he tulevat! Eteenpäin nyt Becky -- nyt ei
ole enää hätää!"
Vankien ilo oli milt'ei kertomaton. Kumminkin kulkivat he hitaasti
eteenpäin; tiellä oli usein kuoppia, joita piti karttaa. He tulivat
kohta tällaisen reunalle. Tämä voi olla kolmen jalan syvyinen, voi olla
sadankin -- kaikissa tapauksissa ei sen yli päässyt. Tom heittäysi
mahallensa, ja haparoi käsillänsä niin syvään kun voi. Pohjaa ei
tuntunut. Heidän täytyi jäädä tähän odottamaan, kunnes etsijät tulivat.
He kuuntelivat; tuo kaukainen huuto eteni selvästi etenemistään! Vielä
silmän räpäys tai pari, ja sitä ei kuulunut ollenkaan. Mikä musertava
onnettomuus! Tom huusi kunnes äänensä painui, vaan turhaan. Hän
puhutteli toivollisesti Becky'ä, vaan pitkä ijankaikkisuus kului, ilman
että mitään kuului.
Lapset haparoivat takaisin lähteelle. Aika kului hitaasti; he nukkuivat
taas, ja heräsivät nälkäisinä ja epätoivon alaisina. Tom luuli jo
olevan Tiistain.
Nyt juolahti jotakin mieleensä. Heti vieressä oli joitakuita
sivu-solia. Ennen tutkia näitä, kuin viettää pitkät tunnit
työttömyydessä. Hän otti paperileija-nuoran taskustansa, kiinitti
sen ulospistävään kallioon, ja he läksivät liikkeelle. Tom, edellä,
pitäen nuora-kerää kädessänsä eteenpäin haparoidessansa. Kun he
olivat kulkeneet eteenpäin noin kaksikymmentä askelta loppui käytävä
syvällä kuopalla. Tom laskeusi polvillensa, ja kopeloi käsillänsä,
ensin alaspäin, sitten nurkkaa niin pitkälle, kuin hän vaaratta voi
tehdä, hän koetti kuroittaa vielä etemmäksi oikealla, ja samassa
näkyi kallion takaa, ei kahdenkaankymmenen sylen päästä, inhimillinen
käsi, jossa oli kynttilä! Tom päästi kaikuvan ilohuudon; vaan samassa
silmänräpäyksessä tuli se ruumis esiin, johon käsi kuului, ja se
oli -- Indiani-Joen! Tom oli kuin halvattu; hän ei voinut väräyttää
jäsentäkään. Ensi silmänräpäyksessä oli hän syvästi kiitollinen
siitä, kun näki "Espanialaisen" ottavan "lipettiä'n" ja katoavan
näkyvistä. Tom kummasteli, ett'ei Joe tuntenut hänen ääntänsä ja tullut
murhaamaan häntä, joka oli ollut vierasna-miesnä häntä vastaan. Vaan
kaiku oli varmaankin muuttanut hänen äänensä. Tämä oli epäilemättä
syynä siihen, sanoi hän itsekseen. Pelko heikonti joka lihaksen hänen
ruumiissansa. Hän päätti jäädä lähteelle, jos hänen voimansa ensiksikin
myöntäisivät niin paljon, että hän pääsisi sinne takaisin, eikä mikään
voisi pakoittaa häntä enää antautumaan sellaiseen vaaraan kuin tulla
vastatusten Indiani-Joen kanssa. Hän ei virkkanut mitään Becky'lle koko
asiasta. Hän sanoi tytölle, että hän huusi vaan "koetteeksi."
Vaan pitkänpäälle poistaa nälkä ja onnettomuus kaiken pelon.
Pitkällinen, ikävä odotus lähteellä, ja pitkä uni tekivät muutoksen.
Lapset heräsivät, hirmuisen nälkäisinä. Tom luuli olevan Keskiviikon
tai Torstain, ehkäpä jo Perjantain tai Lauantainkin, ja etsinän olevan
lopussa. Hän esitteli toisen käytävän tutkisteltavaksi. Hän ei enää
pelännyt kohtausta Indiani-Joenkaan kanssa. Vaan Becky oli hyvin
heikko. Tyttö oli vaipunut surulliseen synkkämielisyyden tilaan,
josta hän ei tahtonut antaa herättää itseänsä. Hän sanoi tahtovansa
odottaa siinä, jossa hän nyt oli, kunnes kuolema tulisi -- johon
ei enää ollut pitkä aika. Hän käski Tom'in ottamaan paperileijunsa
nuoran ja menemään keksintä-retkille, jos niin tahtoisi; vaan pyysi
hartaasti häntä välistä tulemaan takaisin, puhelemaan kanssansa. Tom'in
täytyi luvata olla hänen luonansa, kun tuo kauhistava silmänräpäys
tuli, ja pitää hänen kättänsä kädessään, kunnes kaikki oli loppunut.
Tom, tunteet kurkussa, ikäänkuin olisi tahtonut tukehtua, suuteli
häntä, ja oli olevinansa, niinkuin olisi aivan varma siitä, että hän
joko löytäisi etsiät tai uloskäytävän luolasta; alkoi nelinkontan
ryömiä, paperileijun nuora kädessä, pitkin erästä käytävää, nälän ja
surullisten aavistusten vaivaamana.


KOLMASNELJÄTTÄ LUKU.

Tiistai-ilta oli käsissä. Pietarissa vallitsi vielä suru. Kadonneita
lapsia ei oltu löydetty. Kirkossa oli rukoiltu heidän edestänsä, ja
monta sydämen pohjasta lähtevää yksityistäkin rukousta oli lähetetty
korkeuteen; vaan tähän saakka ei ollut ilahuttavia sanomia saapunut
luolasta. Useammat etsiöistä olivat heittäneet hakemisensa ja palanneet
jokapäiväisiin askareihinsa, selittäen, ett'ei lapsia enää kuunan
löydettäisi. Rouva Thatcher oli hyvin heikko ja houraili usein. Se
oli aivan mieltä murtavaa, sanoivat ihmiset, kuulla hänen huutavan
lastansa, jolloin hän aina nosti päätänsä ja voi kuunnella minuutin
kerrallansa, antaen sen sitten väsyneenä ja voivotellen vaipua
päänalaiselle. Täti Polly oli vaipunut hiljaiseen alakuloisuuteen,
ja hänen harmaa tukkansa oli muuttunut milt'ei valkeaksi. Kauppalan
asukkaat menivät levolle, surullisina ja toivottomina, Tiistai iltana.
Puolen yön aikana alkoivat kellot hurjasti soida, ja tuskin
silmänräpäyksen aikaa ennätti kulua, kuin jo kadut vilisivät
puolialastomia ihmisiä, jotka huusivat: "Tulkaa ulos, tulkaa ulos! He
ovat löydetyt! He ovat löydetyt!" Pannut ja torvet lisäsivät rämäkkätä,
suurella joukolla vetäysi asukkaat joenrannalle päin, tapasivat
lapset istumassa avonaisissa vaunuissa, jota iloitsevat kansalaiset
vetivät ja seurasivat, kotimatkalla vähänväliin hurraten! Ilo-valkeita
loisti kaikkein ikkunoista, eikä kukaan ajatellutkaan mennä uudelleen
levolle; tämä oli juhlallisin yö, kuin tuo pieni kauppala kuunaan oli
nähnyt. Ensimäisen puolen tunnin kuluessa kulki kaupunkilaisia hanhen
marssissa tuomari Thatcherin huoneitten läpi, likistivät ja suutelivat
pelastettuja, puristivat rouva Thatcherin kättä, koettivat puhua, vaan
eivät voineet, heittäytyivät ulos huoneesta, tiputellen kyyneleitä
pitkin permannoita.
Täti Pollyn onni oli täydellinen, ja rouva Thatcherin milt'ei samoin.
Se tulisi vasta oikein täydelliseksi, kun sanansaattaja, joka oli
laitettu luolaan, saisi sanoman tästä hänen miehellensä. -- Tom makasi
sohvalla, uteliaan kuuliakunnan keskellä, ja kertoi historian tuosta
kummallisesta tapauksesta, jonka hän kauneuden vuoksi koristi monella
kummastuttavalla lisäyksellä, lopettaen sillä kertomuksella, kuinka
hän jätti Becky'n ja läksi keksintä-retkelle, kuinka hän seurasi kahta
käytävää niin pitkälle, kuin hänen leijo-nuoransa myönsi, kuinka hän
kolmattakin oli kulkenut jo nuoran pituuden ja oli kääntymäisillään
takaisin, kun hän huomasi kaukaisen pilkun, joka oli päivän näköistä,
kuinka hän jätti nuoran ja haparoi sen luokse, pisti päänsä ja puolen
ruumistansa ulos pienestä reiästä ja näki tuon leveän Missisippi virran
hiljalleen juoksevan edelleen. Jos nyt sattumuksesta olisi ollut yö,
niin hän ei olisi nähnyt tätä valo-pilkkua, eikä olisi enää uudelleen
koetellut tätä solaa. Hän kertoi, kuinka hän palasi Becky'n luo, ja
ilmoitti hänelle tämän iloisen sanoman, ja kuinka Becky käski hänen
olla ääneti, eikä häiritä häntä tuollaisella puheella, sillä hän oli
väsyksissä, tiesi kuolevansa ja toivoikin sitä. Hän kertoi, mikä työ
hänellä oli saada Beckyä uskomaan, ja kuinka Becky sitten oli kuolla
ilosta, kun hän oli urrinut sille paikalle, josta hän todellakin näki
tuon sinertävän päivän pilkun, kuinka hän pakkausi ulos reiästä ja
auttoi sitten Beckyä ulos, kuinka he itkivät ilosta, kuinka joitakuita
miehiä sousi heidän sivutsensa, ja kuinka Tom huusi heille, ja kertoi
onnettoman tilansa, kuinka miehet eivät ensiksi uskoneet heidän
kummallista kertomustansa, "sillä", sanoivat he, "te olette viisi
peninkulmaa sen laakson alapuolella, jossa luola on," kuinka he sitten
ottivat heidät venheesen, veivät muutamaan taloon, antoivat heille
iltaista, ja antoivat heidän levähtää pari tuntia pimeän tultua, ja
toivat sitten heidät kotia.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Tom Sawyer: Koulupojan historia - 15
  • Parts
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 01
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1848
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 02
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1922
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 03
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1883
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 04
    Total number of words is 3798
    Total number of unique words is 1770
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 05
    Total number of words is 3768
    Total number of unique words is 1780
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 06
    Total number of words is 3765
    Total number of unique words is 1866
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 07
    Total number of words is 3703
    Total number of unique words is 1924
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 08
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1824
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 09
    Total number of words is 3841
    Total number of unique words is 1673
    27.3 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 10
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1922
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 11
    Total number of words is 3734
    Total number of unique words is 1724
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 12
    Total number of words is 3779
    Total number of unique words is 1709
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 13
    Total number of words is 3854
    Total number of unique words is 1796
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 14
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1739
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 15
    Total number of words is 3797
    Total number of unique words is 1764
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 16
    Total number of words is 1492
    Total number of unique words is 804
    31.1 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.