Tom Sawyer: Koulupojan historia - 07

Total number of words is 3703
Total number of unique words is 1924
23.9 of words are in the 2000 most common words
33.5 of words are in the 5000 most common words
37.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tällä ajalla. He näkivät tulta tuikkavan eräällä suurella lautalla
noin sata kyynärää heistä, hiipivät salaa sinne ja ottivat kekäleen.
Tästä tekivät he suuren asian, sanoen vähä väliin "ssi;" seisottuivat
yht'äkkiä sormi huulilla, tavoitellen toisella kädellään olematonta
tikarin päätä, jakelivat käskyjänsä, uhkaavilla kuiskutuksilla,
"työntää tikari päätä myöten viholliseen" jos se liikahti, "sillä
kuollut ei ilmaise mitään." He tiesivät hyvin kyllä että kaikki
lauttamiehet olivat kauppalassa joko huvittelemassaan tai muona varain
ostossa, joka ei kumminkaan ollut kyllin tehokas syy estämään heitä
käyttäymästä merirosvojen tavalla.
Kohta tämän jälkeen työnsivät he lautan vesille: Tom oli päälikkö, Huck
hoiti perä- Joe keula-puolta. Tom seisoi keskellä laivaa, katsellen
altakulmin ja kädet ristissä ryntäillä, ja jakeli siitä käskyjänsä
matalalla ja totisella äänellä.
"Kääntäkäät laiva tuuleen!"
"Tehty, katteini!"
"Suoraan ulos, suoraan u-u-u-los!"
"Suoraan ulos se oli, katteini!"
"Laske laiva aste myötätuuleen!"
"Aste myötätuuleen se oli!"
Koska pojat hiljalleen työntelivät lauttaa keskelle jokea, niin olivat
nämä käskyt ainoastaan näön vuoksi, joilla ei siis ollut minkäänlaista
merkitystä.
"Kuinka paljon on meillä purjeita ylhäällä?"
"Iso-purje, huippu-purje ja tuulen-halkaisia, herra katteini!"
"Prammi-purje ylös! Mastoihin puoli-tusinaa teistä; levittäkää alin
raakapurje etumastossa! Sukkelat liikkeet!"
"Kaikki tehty, katteini!"
"Märsy ylös! Kiinittäkäät ja kääntäkäät purjeet! Noin poikaseni!"
"Kaikki tehty katteini!"
"Peräsin tuulen alle -- purjeet pingalleen vasemmalla puolen! Valmiit
kääntämään! Vasemmalle, vasemmalle! _Nyt_ poikaseni! Ja valmiit olimme!
Suoraan eteenpäin!"
Lautta kulki hiljalleen keskelle virtaa: pojat käänsivät nokan matkan
mukaan ja alkoivat soutaa. Vesi joessa oli jokseenkin alhaalla,
jonkatähden se ei juossutkaan kiivaammin kuin pari penninkulmaa
tunnissa. He puhuivat tuskin sanaakan seuraavan neljännes tunnin
ajalla. Nyt kulki lautta ulohtaalla olevan kauppalan sivuitse. Pari
tai kolme tuikkavaa kynttilää näyttivät missä se oli -- toisella
puolen tuon epä-määräisen, avaran tähdillä valaistun vedenpinnan --
rauhallisesti lepäävänä ja tietämötöinnä tuosta suuresta tapauksesta,
joka nyt tapahtui. Musta-Kostaja seisoi edelleen liikkumatoinna,
kädet ristissä ryntäillä, heittäen "viimeisen silmäyksen" niille
paikoille, joilla hän oli nauttinut ennen paljon iloa, vaan viimeisinä
aikoina paljon suruakin ja toivoi että tyttö nyt näkisi hänet tuolla
myrskyisellä merellä käyvän pelkäämättä, hymyhuulin, vaaroja,
kuolemaa ja kovaa kohtaloansa kohden. Se ei kovin vaivannut hänen
mielikuvitustansa, muuttaa Jackson'in saari kauppalan näkyvistä, ja
niin katsoi hän vielä kauppalaan viimeisen kerran muserretulla vaan
kumminkin tyytyväisellä sydämellä. Toisetkin merirosvot heittivät
sille viimeisen silmäyksen; ja katselivat sitä niin kauan, että olivat
mennä sivu saaren. Vaan he keksivät vaaran ajoissa, ja jouduttautuivat
välttämään sitä. Noin kello kahden aikana aamuisella tarttui lautta
luodolle, parisataa syltä saaren yläpuolella, josta he polkkasin
kantoivat tavaransa maalle. Lautalla oli vanha purje riekale, tämän
ottivat he, ja laativat siitä jonkinlaisen teltan, kalujen suojaksi;
itse tahtoivat he maata paljaan taivaan alla hyvällä säällä, niinkuin
ainakin lainrikkojat.
He tekivät tulen metsään suuren hirren viereen, noin kaksi tahi
kolmekymmentä askelta rannalta, keittivät sitten paistinpannussansa
vähän sianlihaa illalliseksi, ja käyttivät samalla puolet
maissi-jauhovarastostansa. Tällainen vapaa kestitsiminen,
tutkimattoman ja asumattoman saaren immellisissä metsissä tuntui
heistä hyvin hauskalta, ja he päättivät, ett'eivät enää kuunaan
palajaisi sivistyksen seutuville. Tuo leimuava tuli valaisi heidän
muotonsa, ja heitti punertavan valonsa noille patsaan muotoisille
puunrungoille heidän metsä-tempelissänsä, ja tuolle välkkyvälle
vihannuudelle ja metsissä kasvaville viinaköynnöksille. Kun viimeinen
kimpale murakkaa läskiä oli syöty, ja maissi-puuro kaikki sisään
ahdettu, vetäytyivät pojat nurmikolle tyytyväisinä. He olisivat kyllä
löytäneet viileämmänkin paikan, vaan he eivät tahtoneet menettää niin
romantillista nautintoa, kun paistauminen tulen ääressä oli.
"Eikös tämä ole pulskaa?" sanoi Joe.
"Tämä nyt on _jotakin_," sanoi Tom.
"Mitähän muut pojat sanoisivat, jos näkisivät meidät?"
"Sanoisivat? Oh he antaisivat vaikka päänsä, kun vaan saisivat olla
mukana -- eikö niin Hucky?"
"Niinpä luulen," sanoi Huckleberry; "_minä_ puolestani olen
tyytyväinen. Minä en halua parempaa kuin tämä. Tavallisesti en saa
milloinkaan kyllältä ruokaa -- ja täällä ei voi kukaan tulla potkimaan
ja haukkumaan onnetointa."
"Tämä on juuri minun elämääni tämä," sanoi Tom. "Täällä ei tarvitse
nousta varhain aamuisilla ylös, ei mennä kouluun, ei peseytyä, eikä
muuta semmoista jonkin joutavaa. Merirosvolla, näet sä Joe, ei ole
_niin mitään_ tekemistä, kun hän on maalla, vaan erakon, hänen _täytyy_
rukoilla koko joukko rukouksia, ja toisekseen mitä iloa hänellä on, kun
hän on noin yksinään."
"Niin, niin se on," sanoi Joe, "vaan tuota en tullut tarkemmin
ajatelleeksi. Nyt, kun olen kokenut, tahdon paljoa ennemmin olla
meri-rosvona."
"Nykyaikana, ymmärrätkös," sanoi Tom, "ei kansa juuri enää pidä
erakoista, niinkuin ennen, vaan merirosvo on aina kunnioitettava.
Erakon täytyy aina maata kovimmalla paikalla kuin löytää, ja käydä
puettuna säkissä ja tuhassa, ja seista sateessa, ja -- --"
"Minkätähden hänen täytyy käydä puettuna säkissä ja tuhassa?" kysyi
Huck.
"_Minä_ en tiedä. Vaan niin _täytyy_ heidän tehdä. Erakkojen aina niin.
Sinäkin saisit tehdä samoin, jos olisit erakko."
"Lempo vieköön, vaan sitä en tekisi," sanoi Huck.
"Vai niin, mitäs tekisit?"
"Enpä tiedä. Vaan niin en tekisi."
"Vaan Huck, sinun _täytyisi_. Mitenkäpä siitä pääsisit?"
"Oh, minä en sietäisi sitä. Minä juoksisin tieheni."
"Juoksisit tiehesi! Sinustapa juuri tulisi siro, vanha erakko-retkale.
Sinusta tulisi koko erakkosuvun häväistys."
Puna-Käsi ei vastannut tähän mitään, ikäänkuin hänellä olisi ollut
tärkeämpiä toimia. Hän herkesi juuri kovertamasta erästä maissi-putkea,
johon hän nyt pisti oljen varreksi, täytti sen tupakilla, pisti hiilen
sen nenään ja alkoi puhallella hajahtavia haikuja; hän oli runsaan
tyytyväisyyden täydellä kukalla. Toiset merirosvot kadehtivat hänen
vaikutuksen tekevää pahettansa ja päättivät hiljaisuudessa niin pian
kuin mahdollista saavuttaa sen. Huck sanoi nyt:
"Mitä on merirosvoilla tekemistä?"
"Oh, heillä on hupainen pitkin matkaa -- ryöstävät ja polttavat
laivoja, ottavat rahat ja kaivavat ne semmoisille kamaloille paikoille
saarellansa, joissa metsä-peikot ja muut kummitukset varjelevat niitä,
ja tappavat kaikki laivoilla -- antavat heidän juosta yli lankun."
"Ja naiset kulettavat he saarelle", sanoi Joe; "naisia he eivät tapa."
"Niin", myönsi Tom, "naisia he eivät tapa -- siihen ovat he kovin
jalomielisiä. Ja naiset ovat myös aina kauniita."
"Ja niin pulskat vaatteet kun niillä sitten on! Ajatteles! Paljasta
kultaa, hopeaa ja timantia", sanoi Joe innoissaan.
"Kellä?" kysyi Huck.
"Merirosvoilla."
Huck heitti surullisen silmäyksen vaatteillensa.
"Minä pelkään, ett'en ole oikein sopivasti puettu merirosvoksi", sanoi
hän, surullisesti juhlallisella äänellä; "vaan minulla ei ole muita
vaatteita kuin nämä."
Vaan toiset pojat kertoivat hänelle, että nuo hienot vaatteet
saataisiin kyllä pian, kunhan vaan kerran pääsisivät alkuun. He
selittivät myöskin hänelle, että hänen riekaleensa kyllä kelpasivat
aluksi, vaikka se oli tavallista, että rikkaat merirosvot jo alusta
pitäin olivat varustetut sopivilla vaatteilla.
Vähitellen alkoi heidän puheensa vaieta, ja uni salaisesti painaa
noiden pienten löysäläisten silmäluomia. Piippu putosi Puna-Käden
kädestä, ja hän nukkui uupuneen ja hurskaan unta. Merien-kauhulla ja
Mustalla-Kostajalla Espanian mereltä oli vaikeampikin päästä uneen. He
lukivat pitkällään ehtoorukouksen sydämessään, kosk'ei siellä ollut
ketään, joka olisi voinut heidät pakoittaa lukemaan sitä kovasti
ja polvillaan: mielellään olisivat he jättäneet koko rukoilemisen
sillensä, vaan he pelkäsivät menevänsä kovin pitkälle ja saattavansa
päällensä äkillisen, juuri heitä varten lähetetyn, ukon-nuolen
taivaasta. Samalla tulivatkin he unien laitumille, ja liitelivät
niiden yli -- vaan nyt tuli kutsumaton vieras, joka ei tahtonut
rauhottua. Se oli omatunto. He alkoivat vähin pelätä, että olivat
tehneet väärin siinä, kun karkasivat kotoansa; sitten juohtui tuo
varastettu liha mieleen, ja nyt ne vasta alkoivat oikeat tunnonvaivat.
He koettivat poistaa niitä sillä, että muistuttivat omaatuntoansa
siitä, että he monta monituista kertaa olivat näpistelleet leivoksia
ja omenoita; vaan omatunto ei tullut tyydytetyksi näin vähäpätöisistä
vastaväitteistä. Viimein havaitsivat he sen aivan mahdottomaksi kiertää
tätä jäykkää teko-asiaa, nimittäin että leivosten ottaminen oli
ainoastaan "kaappaamista", kun taas läskin ja muun kalliimman tavaran
anastaminen oli selvää varkautta -- joka muutamassa Raamatun käskyssä
oli kielletty. Niin päättivät he nyt sydämessään, että niin kauan kuin
he pysyivät tässä virassa, he eivät toista kertaa halventaisi sitä
varkaudella. Omatunto myönsi nyt välirauhan, ja nämä erin-omaisen
johdon-vastaiset merirosvot vaipuivat rauhalliseen uneen.


NELJÄSTOISTA LUKU.

Kun Tom heräsi varhain seuraavana aamuna, oudoksui hän oloansa, eikä
tiennyt oikein missä oli. Hän nousi istualleen ja hieroi silmiänsä, nyt
alkoi hän vasta käsittää sen, missä oli. Päivä oli valkeamaisillaan,
ilma kolkko, ja tuo syvä rauha ja hiljaisuus, joka vallitsi metsässä,
saattoi suloisen rauhallisen tunteen. Lehti ei puussa värähtänyt, eikä
niin risausta kuulunut, joka olisi häirinnyt luonnon hiljaisuutta.
Kaste helmet kiiluivat sekä lehdiltä että ruohoilta. Valkoinen
höyty-tuhka kerros peitti tulisijan, josta vielä hieno sinertävä savu
nousta kiehkuroi suoraan ilmaan. Joe ja Huck nukkuivat vielä. Nyt
kuului erään linnun ääni kaukaa metsästä -- toinen lintu vastasi; kohta
kuului tikankin takominen. Mikäli tuo kolkko, sumuinen, harmaja-aamu
valkeni, sikäli alkoi myöskin äänten moninaisuus lisääntyä, ja elo
ilmaantua. Tuo uneksiva poika näki nyt sen kummallisen ilmiön,
kuinka luonto puisti unen päältään ja alotti elämänsä. Pienoinen
viheriäinen mato tuli madellen pitkin erästä kasteella peitettyä
lehteä, vähän väliin nostaen kaksi kolmannesta ruumiistansa ylös
"oikaillen" ympärillensä, ja sitten jatkaen matkaansa; sillä hän
mittasi, sanoi Tom; ja kun mato omasta valtimuksestaan likeni häntä,
istui hän liikkumatonna kuin kanto, ja hänen toiveensa nousivat tai
laskeusivat vuorotellen aina sen mukaan kuin olento likeni tai näytti
taipuvaiselta kääntymään toiselle tielle. Ja kun se viimein ruumis
koukussa, ajateltuaan pitkän piinallisen hetken, astui uskaliaasti
Tom'in jalalle, ja alkoi marria pitkin häntä, tykki hänen sydämensä
ilosta, sillä tämä merkitsi sitä, että hän kohta saisi uudet vaattet
-- epäilemättä uhkean merirosvo-vormun. Nyt tuli näyttämölle joukko
muurahaisia, tietymättömiltä teiltä, ja alkoivat askareitansa: muuan
heistä kulki miehuukkaasti hänen sivuitsensa kantaen hämähäkkiä, joka
oli varsinkin viittä kertaa suurempi kuin hän itse, ja koitti hilata
sitä ylös puuhun. Muuan punainen, täplikäs Leppäterttu kapusi erään
heinän huimaavaan korkeuteen, Tom kuukistui hyvin likellä sitä ja sanoi:
"Leppäterttu, Leppäterttu,
Huonees palaa, lapses poraa;"
se levitti siipensä ja lensi tiehensä, katsomaan miten asian laita
oli -- joka ei yhtään kummastuttanut poikaa, sillä hän tiesi jo
entuudestaan, että tämä hyönteinen oli hyvin herkkä-uskoinen
tulipalojen suhteen, ja hän oli väärinkäyttänyt sen yksinkertaisuutta
useammin kuin kerran. Sitten tuli sontiainen, ihtipintaisesti
kantaen kuormaansa, ja Tom kosketti sitä, nähdäksensä, kuinka se
veti jalat allensa ja heittäytyi ikäänkuin kuoliaaksi. Linnut
pitivät julmaa meteliä tällä hetkellä. Eräs matkia-lintu istui juuri
siinä puussa, jonka alla Tom oli, ja koetti innostuksella matkia
kaikkia naapuriansa; sitten paiskautui, ikäänkuin sinertävä salama,
rähäjävä harakka istumaan eräälle oksalla niin lähelle poikaa, että
hän melkein kädellänsä olisi voinut ottaa sen, ja alkoi uteliaasti
pääkallella katsella outoa vierasta. Yksi harmaja orava ja toinen
tuota suurempaa punasen-ruskeaa lajia tulivat nyt hypellen esiin,
vähän väliin istuutuen katselemaan poikia ja puhuttelemaan heitä,
sillä ne luultavasti eivät olleet ennen nähneet inhimillisiä
olentoja, ja tiesivät tuskin, jos piti peljätä, tai ei. Luonto
oli nyt kokonaisuudessaan hereillä ja liikkeellä, auringon säteet
lävistivät paikka paikoin tuon tuuhean lehdikon, ja valaisivat pitkiä
juovia metsässä kaikkialle, ja joitakuita perhosia lentää leperteli
näyttimölle.
Tom herätti toiset merirosvot, he hyppäsivät kaikki ylös ilohuudolla,
ja parin minuutin kuluttua olivat he piehtaroimassa ja ajalemassa
toisiansa tuolla kirkkaalla ja matalalla hiekkarannalla. He eivät
ikävöineet ollenkaan vähäistä koti kaupunkiansa, joka vielä nukkui
sikeimmässä unessa tuon tyynen majesteetillisen joen toisella puolen.
Joku satunnainen pyörre, tai vähäinen veden kohoaminen virrassa, oli
irtauttanut heidän lauttansa ja vienyt sen mukanansa, joka keksintö
ainoastaan ilahdutti heitä, sillä nyt oli se silta, joka vielä yhdisti
heidät sivistyksen kanssa, ikäänkuin poltettu.
Kun he palasivat tuli-sijoille, olivat he nälkäiset kuin sudet sekä
ihmeellisesti virkistetyt ja iloiset. Hetkisen kuluttua leimusi heidän
tulensa uudelleen iloisesti. Huck löysi juuri vierestä lähteen, jossa
oli kylmää ja kirkasta vettä; pojat tekivät itsellensä pienet lipit
suurista tammen- ja pähkinä-puun lehdistä ja havaitsivat, että vesi,
joka oli sekoitettu aarniometsän-hempeydellä, voi kyllin palkita
aamu-kahvin. Kun Joe leikkeli läskiä aamiaiseksi, käskivät Tom ja Huck
hänen jatkaa työtänsä vielä hetkisen; itse menivät he erään hyvin
lupaavan metsä-tylvänteen taakse, joka oli likellä joessa olevaa
luotoa, heittivät ulos onkensa, ja saivatkin melkein paikalla vetää
ylös palkinnon vaivoistansa.
Joe'lla ei ollut aikaa pitkästyä odotukseen, kun he jo tulivat
takaisin, ja toivat mukanansa yhden pulskan lahnan, joitakuita ahvenia
ja yhden pienen kattikalan -- ruokaa kyllin kyllä kokonaiselle
perheelle. He paistoivat kalat sian-rasvassa ja kummastuivat; sillä ei
kuunaan ennen ollut mikään kala maistanut heistä niin hyvälle. He eivät
tienneet sitä, että kuta pikemmin järvi kalan, pyydettyä saapi tulelle,
sitä paremmalta se maistaa; ja sitä he tuskin ajattelivat, minkä
vaikutuksen senlainen kastike, jonka uni ja ruumiin-liike raittiissa
ilmassa, uiminen ja kova nälkä, teki.
Aamiaisen jälkeen venyivät he siimeksessä, niin kauan kuin Huck poltti
piipullisen tupakkia, sitten läksivät he keksintö-retkille metsiin. He
kulkivat iloisesti edelleen, murtojen ja pensaikkoen läpi, juhlallisten
metsä-ruhtinasten välitse, jotka seisoivat kuninkaallisessa
juhlapuvussansa ympäröitynä aina latvasta maahan saakka riippuvilla
viinaköynnöksillä. Vähän väliin tulivat he ihanoille ja viehättäville
nurmikoille, jotka olivat koristetut kaiken karvaisilla tuoksuvilla
kukkaisilla.
He löysivät aina uusia ihailtavia esineitä, vaan eivät mitään, joka
olisi kummastuttanut heitä. Saaren he havaitsivat olevan noin kolmen
peninkulman pituisen ja neljänneksen leveisen, ja että kapea, tuskin
kahden sadan kyynärän leveinen salmi, eroitti sen likimmäisestä
rannasta. He uivat melkein joka tunti, joten päivä kului niin, että
ilta-rupeama oli jo melkein puolessa kun tulivat tuli-sijoillensa.
He olivat nyt kovin nälkäiset kalastamaan, vaan söivät mahdottomasti
kylmää sian-lihaa, ja heittäysivät sitten siimekseen puhelemaan. Vaan
puhe alkoi vähitellen vaipua, ja loppui viimein kokonaan. Hiljaisuus,
juhlallisuus, joka vallitsi metsissä, ja yksinäisyyden tunne alkoi
näyttää vaikutustansa poikain mielialassa. He vaipuivat ajatuksiin.
Jonkunlainen epävakainen halu valloitti heidät. Vähitellen sai se
sekavan muodonkin -- se oli alkava koti-ikävä. Itse Finn, Puna-Käsi,
uneksi portti käytävistänsä ja tyhjistä viinitynnyreistänsä. Vaan ei
kukaan ollut heistä kyllin urhea sanomaan ajatustansa.
Jonkun aikaa olivat pojat kuulleet omituisen äänen ulohtaalta, samoin
kuin ihminen usein kuulee esim. kellon nakutuksen, ilman että hän sitä
kumminkaan oikeastaan huomaa. Vaan nyt kuului tämä omituinen ääni
selvemmin ja ikään kuin pakoitti huomion puoleensa. Pojat hyppäsivät
ylös, katsoivat toisiinsa ja seisottuivat kuuntelemaan. Pitkällinen
hiljaisuus seurasi, syvä ja häiritsemätöin; sitten kuului jymäjävä
jysäys ulohtaalta.
"Mikä se on", sanoi Joe, pidättäen henkeä.
"Sitäpä tässä kummastelen", sanoi Tom.
"Ei se ole ukkoinen", sanoi Huckleberry, hätäytyneellä äänellä, "sillä
ukkoinen --"
"Hiljaa!" sanoi Tom; "kuuntele -- äläkä puhu."
He odottivat hetkisen, joka tuntui heistä pitkältä kuin nälkä vuosi,
ja taas kuulivat he saman jymäyksen häiritsevän tuota juhlallista
hiljaisuutta.
"Käykäämme katsomaan."
He juoksivat kauppalan puoleiselle rannalle. He painoivat pois
tieltänsä pensaat ja katsoivat yli veden pinnan. Tuo pieni höyry-lossi
nähtiin kulkevan keskellä jokea noin peninkulman kauppalan alapuolella.
Koko sen leveä kansi näytti olevan täytetty ihmisillä. Joukko veneitä
seurasi sitä, tai soutelivat pitkin jokea sen lähisyydessä, vaan pojat
eivät voineet eroittaa sitä mitä ihmiset tekivät. Nyt tunkeusi lossin
kupeesta pitkä valkea savu-juova, ja kun se levisi ja kohosi pilvenä
ilmaan, niin kuului taas samallainen jyräys kuin se, jonka he jo ennen
olivat kuulleet.
"Nyt minä tiedän!" huudahti Joe; "joku on hukkunut!"
"Niin se on!" sanoi Tom; "samoin tekivät he tässä suvella, kun Bill
Turner hukkui; he ampuivat silloinkin joella, joka kuuluu vaikuttavan
sen, että ruumis nousee veden pinnalle. Niin, ja he ottavat myöskin
suuria leipiä, panevat niihin elo-hopeata, heittävät ne sitten veden
päälle, ja jos vaan järvessä lienee hukkuneita niin leipä vetää ne
luoksensa."
"Olen minäkin kuullut puhuttavan siitä", sanoi Joe. "Sitä vaan
kummastelen, mikä siinä on leivässä, joka niin vaikuttaa."
"Oh, ei se ole oikeastansa leipä", sanoi Tom, "suurimman vaikutuksen
tekevät ne loihtusanat, jotka luetaan juuri sitä viskatessa."
"Vaan ei ne lue mitään loihtu-sanoja sitä viskatessa", sanoi Huck.
"Minä olen nähnyt sen, ett'eivät lue mitään."
"Sepä oli kummallista", sanoi Tom. "Vaan luultavasti lukevat he ne
hiljaa. Niin; _luonnollisesti_ tekevät he sen. Sen nyt ymmärtää kuka
hyvänsä."
Toiset pojat myönsivät, että Tomin puheessa oli järkeä, sillä sitä
ei voinut odottaa, että järjetön leipä, lähetettynä näin tärkeälle
asialle olisi voinut käyttäytyä näin järjekkäästi, jos ei siinä velhous
vaikuttanut.
"Hiisi vieköön, niin toivoisimpa nyt olevani tuolla", sanoi Joe.
"Niinpä minäkin", sanoi Huck. "Maksaisimpa mitä hyvänsä, kun saisin
tietää, kuka se on."
Pojat kuuntelivat ja pitivät joella liikkujia aina edelleen silmällä.
Yhtäkkiä lensi Tom'in aivujen läpi asian selvittävä ajutus ja hän
huudahti:
"Pojat, nyt tiedän kuka on hukkunut; me sitä ollaan!"
Nyt he tunsivat itsensä kokomiehiksi. Tämä oli loistava voitto; heitä
kaivattiin, heitä surettiin. Sydämet musertuivat heidän tähtensä,
kyyneleitä vuodatettiin; soimaavia muistoja tylyydestä näitä nyt
kadonneita poikaparkoja vastaan syntyi itsekussakin, vaan katumus ja
omantunnon vaivat olivat nyt turhat. Paras kaikista oli kumminkin se,
että koko kauppala puhui heistä, jota loistavaa kuuluisuutta kaikki
muut pojat kadehtivat. Tämä oli erinomaista. Kuinka kaikki kävikin,
niin oli merirosvona olemisesta kumminkin etua.
Illan tullen palasi lossi tavallisille töillensä, ja venheet hävisivät.
Merirosvot palasivat tulisijoillensa. He ylpeilivät uuden suuruutensa
yli ja siitä ihanasta rauhattomuudesta, jonka he olivat saaneet
matkaan. He onkivat kaloja, keittivät illallisen, söivät ja alkoivat
sitten miettiä mitä kauppalassa ajateltiin ja puhuttiin heistä; ja
ne kuvat, jotka heidän mielikuvituksensa kuvaili siitä yleisestä
surusta joka kauppalassa vallitsi heidän tähtensä, olivat, heidän
kannaltansa katsoen, aivan hauskat katsella. Vaan kuin yön varjot
alkoivat jylhistyä heidän ympärillänsä, taukosi heidän puheensakin
vähitellen, ja he istuivat nyt ääneti katsoa tuiottaen tuleen, vaan
ajatukset olivat nähtävästi muualla. Ilo oli nyt kadonnut, ja Tom ja
Joe eivät voineet poistaa ajatuksiansa joistakuista kotona olijoista,
jotka luultavasti eivät nauttineet yhtä paljon tästä hankkeesta kuin
he. Epäilys alkoi valloittaa heitä. He tulivat alakuloisiksi ja
rauhattomiksi; yksi tai parikin syvää huokausta kohosi tietämättänsä
heidän rinnastansa. Viimein alkoi Joe varovasti tunnustella, mitä muut
pitäsivät palajamisesta sivistyksen helmoihin -- ei juuri nyt vaan. --
Tom kukisti hänet ivallaan! Huck, jota ei ikävä ollut vielä
valloittanut, kävi Tom'in liittolaiseksi, ja kahdella-päällä oleva
"selittäysiin" paikalla, ja oli iloinen kuin pääsi pintehestä niin
vähällä häväistyksellä. Kapina oli hetkeksi voimakkaasti kukistettu.
Kun yö tuli pimeämmäksi, alkoi Huck "onkia kiiskiä" ja viimein
korsnata; kohta seurasi Joe'kin hänen esimerkkiänsä. Tom pötkötti
vähän aikaa liikkumatoinna, nojautuen kyynäsvarsiansa vasten,
pitäen tarkasti silmällä kumppaniansa. Viimein nousi hän varovasti
polvillensa ja alkoi etsiä jotakin heinikosta leimuavan tulen
valossa. Hän poimi ja tarkasteli joitakuita suuria, ja valkoisia
puoleksi käyristyneitä sykomorin-tuohen kappaleita, ja valitsi niistä
viimein kaksi, jotka näyttivät tyydyttävän häntä. Sitten ryömi hän
likemmä tulta ja kirjoittaa töherti vaivaloisesti jotakin niille
punaliitu-kappaleellaan; kääri toisen niistä kokoon ja pisti sen
nuttunsa lakkariin, toisen pani hän Joen hattuun, jonka hän muutti
vähän matkan päähän omistajasta. Hattuun pani hän sitten eräitä koulu
poika-rikkauksia verrattoman arvoisia, joiden joukossa oli muun muassa
liitupalainen, kimmo-pihka palli, kolme onkea ja muuan pallo, joka oli
"miltei oikeata kristallia." Sitten hiipi hän varovasti varpaillaan
metsään, ja kun luuli olevansa kuuluvista, alkoi ravakasti jousta sille
kolkalle, jossa hiekka luoto oli.


VIIDESTOISTA LUKU.

Joitakuita minuuttia myöhemmin kahlasi Tom hiekka luodon yli Illinoisin
rantaa kohden. Ennenkuin vesi nousi häntä vyötäisiin oli hän jo
puolivälissä jokea; vaan sitten ei hän enää voinut kovalta virralta
kahlata, jonka tähden hän heittäysi uimaan, varmana siitä, että hänen
voimansa riittäisivät viimeiselle sadalle kyynärälle. Hän ui poikittain
vasta virtaan, vaan virta kantoi häntä enemmän kuin hän luulikaan,
viimein pääsi hän kumminkin rannalle, antoi sitten virran kantaa
itseänsä siksi kuin tuli matalalle paikalle, jossa nousi maalle. Hän
koetti nuttunsa taskua, tunsi tuohi palaisen olevan tallella, pistäysi
sitten, "märkänä kuin kuikka", metsään ja alkoi kulkea pitkin rantaa.
Vähää ennen kello kymmentä tuli hän avonaiselle paikalle joka oli
vasta-päätä kylää, ja näki höyry-lossin olevan rannassa, puitten ja
korkeain ranta-äyräiden varjossa. Kaikki oli hiljaa tuikkavain tähtien
alla. Tom hiipi hiljalleen rantaan, piti tarkasti silmällä kaikkia
epäiltäviä esineitä, heittäysi veteen, vetäsi pari kolme kertaa
miehekkäästi, ja kiipesi venheesen joka oli kipparin asemasta laivan
vieressä. Hän piilottiin tuhtojen alle ja odotti läähättäen. Nyt kuului
haljenneen kellon kalina, ja eräs ääni kuului käskevän "heitä irti."
Paria minuuttia myöhemmin seisoi venheen kokka, höyryn perä-laineita
vasten ja matka oli siis alkanut. Tom oli onnellinen menestyksestänsä,
sillä hän tiesi että tämä oli höyryn viimeinen retki tänä iltana.
Kahden tai viidentoista pitkän minuutin kuluttua seisottuivat rattaat,
Tom syöksiin venheestä jokeen ja ui pimeässä rannalle päin, nousi
sitten noin viisikymmentä kyynärää alempana maalle, ilman että
kukaan myöhästynyt vaeltaja havaitsi häntä. Hän juoksi nyt pitkin
käyttämättömiä katuja ja tulikin kohta tätinsä kartanon lauta-aidan
taakse. Hän kiipesi sen yli, hiipi lähemmä rakennusta, ja pilkisti
sisään vieras-huoneen ikkunasta, sillä sieltä näkyi tuli. Siellä istui
ryhmässä, puhellen, täti Polly, Sid, Mary ja Joe Harper'in äiti. He
olivat likellä sänkyä, ja sänky oli heidän ja oven välillänsä. Tom
meni oven taakse, alkoi hiljalleen nostaa salpaa ja painaa ovea, joka
naristen antoi myöten; hän työnsi aina vähän kerrassaan, vaan säpsähti
joka kerran kuin se kovin kovasti narahti. Viimein oli ovi niin paljon
raollansa, että luuli voivansa ryömiä siitä sisään; hän pisti päänsä
sisään ja alkoi varovasti kontata.
"Miksi kynttilä häilyy noin?" sanoi täti Polly. Tom jouduttausiin.
"Totta tosiaan eiköhän ovi ole auki. Niin se onkin. Kummallisia
tapauksia kun nyky aikana tapahtuu. Sid käys panemassa ovi kiini."
Tom katosi sängyn alle juuri parhaalla ajalla. Hän hengähti nyt
hetkisen, ja vetäysi sitten eräälle paikalle, josta hän melkein voi
koskettaa tätinsä jalkaa.
"Vaan niinkuin jo sanoin", sanoi täti Polly, "hän ei ollut sanoakseni
_ilkeä_ -- vaan vallatoin. Vähä raivo ja kurin tekijä. Hän oli kuin
hullu varsa. _Hän_ ei tarkoittanut milloinkaan pahaa; ja hän oli
parassydämisin poika, kuin kuunaan on ollut" -- tässä alkoi vanhus
itkeä.
"Juuri niin oli minun Joe'nikin kanssa laita -- aina täynnä kuria, ja
mukana koiruuden teossa, vaan hän oli niin oman-voiton pyytämätöin ja
hyvä-luontoinen kuin mahdollista -- ja, varjele minua, ajattelemasta
tuota, kun minä annoin hänelle selkään tuosta kermasta, unhottaen,
että itse olin heittänyt sen ulos, kun se oli hapannut, ja nyt en minä
enää häntä näe tässä maailmassa, en kuunaan, en kuunaan, halveksittua
poikaparkaani!" Rouva Harper huokasi, ikään kuin hänen sydämensä olisi
ollut halkeamaisillaan.
"Minä toivon, että Tom'illa on siellä parempi jossa hän nyt on", sanoi
Sid; "Vaan jos hän olisi ollut parempi joissakuissa suhteissa --"
"_Sid!_" Tom tunsi väläyksen vanhan rouvan silmistä, vaikk'ei voinut
nähdä sitä. "Ei niin soimauksen sanaa minun Tom'istani, nyt, kun hän
on poissa! Kyllä Jumala _hänestä_ huolen pitää -- ole _sinä_ huoletta
siitä. O, hyvä rouva Harper, en tiedä miten voin unhottaa hänet, en
tiedä, en tiedä! Hän oli niin suureksi iloksi minulle, vaikka välistä
oli vaivata sydämen ruumiistani."
"Herra otti, Herra antoi siunattu olkoon Herran nimi! Vaan se on niin
vaikeata -- O, se on niin kauhean vaikeata! Viime pyhänä räjähytti Joe
viimeks paukku-pulveria aivan nokkani alla, josta minä löylytin häntä,
niin että vikisi käsissäni. En suinkaan ajatellut silloin, kuinka pian
-- o, jos se voisi tapahtua uudelleen, niin siunaisin ja silitteleisin
häntä siitä."
"Niin, niin; aivan niin, minä tunnen hyvin tiedän tunteenne, aivan
hyvin, aivan hyvin. Eilen aamulla viimeksi, teki minunkin Tom'ini sen
kepposen, että kaatoi kissan suuhun Kivun-kuolettajaa, ja minä luulin
eläimen kaatavan koko rakennuksen. Jumala paratkoon minua, minä annoin
hänelle siitä sormistimellani paukun otsaan poikaparalle, kuolleelle
poikaparalle. Vaan hän on päässyt nyt kaikista murheistansa. Ja
viimeinen sana kun kuulin hänen tässä elämässä sanovan, oli soimaus
siitä --."
Vaan tämä muisto oli kovin katkera, vanha rouva oli pakahtua itkuun.
Tom nyhki myöskin -- enemmin säälistä itseensä kuin muihin. Hän kuuli
Mary'nkin itkevän ja väliin sanovan jonkun ystävällisen sanan hänestä.
Hän alkoi saada paljoa suurempia ajatuksia itsestänsä kuin ennen.
Kumminkin oli hän niin liikutettu tätinsä surusta, että toivoi sitä
silmänräpäystä, jona hän voisi hypätä esiin sängyn alta ja täyttää
hänet riemulla -- paitsi sitä, niin houkutteli häntä kovasti asian
teatralillinenkin puoli, vaan hän seisoi sitä vastaan ja makasi hiljaa.
Hän kuunteli edelleen, ja sai niin muodoin yhdestä ja toisesta tietää
sen, että heidän ensiksi oli luultu hukkuneen uima-retkellä; vaan
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Tom Sawyer: Koulupojan historia - 08
  • Parts
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 01
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1848
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 02
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1922
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 03
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1883
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 04
    Total number of words is 3798
    Total number of unique words is 1770
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 05
    Total number of words is 3768
    Total number of unique words is 1780
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 06
    Total number of words is 3765
    Total number of unique words is 1866
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 07
    Total number of words is 3703
    Total number of unique words is 1924
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 08
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1824
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 09
    Total number of words is 3841
    Total number of unique words is 1673
    27.3 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 10
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1922
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 11
    Total number of words is 3734
    Total number of unique words is 1724
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 12
    Total number of words is 3779
    Total number of unique words is 1709
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 13
    Total number of words is 3854
    Total number of unique words is 1796
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 14
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1739
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 15
    Total number of words is 3797
    Total number of unique words is 1764
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 16
    Total number of words is 1492
    Total number of unique words is 804
    31.1 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.