Tom Sawyer: Koulupojan historia - 12

Total number of words is 3779
Total number of unique words is 1709
24.2 of words are in the 2000 most common words
32.9 of words are in the 5000 most common words
37.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kummitteli", aivan yksinään; aita sen ympäriltä oli hävinnyt ammon
sitten; ruohoa kasvoi kynnyksellä, lakeistorvet olivat kappaleina,
ikkunapuut olivat tyhjät, muuan nurkka katosta oli painunut alas.
Pojat katsoivat sinne hetkisen, vähin odottaen näkevänsä sinisiä
tulia häilyvän ikkunoissa, sitten kääntyivät he oikealle, vähitellen
jättäen kummitushuoneen kauas taaksensa; ja puhellen matalalla äänellä,
niinkuin aika ja asian haarat vaativat, kulkivat he kotiansa päin
niiden metsäin läpi, jotka kaunistivat Cardiff Hill'in toista puolta.


SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.

Seuraavana päivänä puolen päivän aikaan tulivat pojat tuon lahoneen
puun luokse; he aikoivat hakea työ-aseensa. Tom oli hyvin innokas
pääsemään kummitus-huoneesen; Huck'in mieli ei näyttänyt ollenkaan
tekevän sinne ja hän sanoi äkkiarvaamatta:
"Kuules, Tom, tiedätkö sinä mikä päivä nyt on?"
Tom kävi mielessään läpi viikon kaikki päivät, ja katsoi sitten ylös
äimistyneenä:
"Tuotapa en tullut ajatelleeksi, Huck!"
"En minäkään, vaan äkkiä juolahti mieleheni tuo, että nyt oli
Perjantai."
"Perhanan tuhmasti tämä; ei saata olla milloinkaan tarpeeksi varova,
Huck. Me olisimme voineet joutua saakelinmoiseen pulaan, jos olisimme
alkaneet tämänlaisen yrityksen Perjantaina."
"Voineet! Sinä tarkoitat, että olisimme joutuneet! Jos onnen päiviä
lienee olemassa, niin ei Perjantait niitä ole."
"Kukapa sitä ei tietäisi! Ethän vaan luulle olevasi ensimäinen, joka on
keksinyt sen, Huck!"
"Ehkä olen jo siitä puhunut -- mitä? Ja se ei ole vielä sillä hyvä,
että nyt on Perjantai. Minä näin hiiden ilkeätä unta yöllä -- näin
unissani rottia."
"Oho! Se on varma onnettomuuden merkki. Tappelivatko ne?"
"Ei."
"Se nyt oli edes hyvä. Kun ne eivät tappele merkitsee se vaan
onnettomuuden olevan lähellä, niinkuin tiedät. Meidän ei siis ole muuta
tehtävää kuin olla varuilla ja karttaa sitä. Me heitämme yrityksemme
sikseen tänään ja leikittelemme siihen sijaan. Osaatko sinä Robin
Hood'in?"
"En. Kuka on Robin Hood?"
"Oh, hän oli eräs Englandin mainioimmista miehistä -- mainioin ja
parain. Hän oli ryöväri?"
"Hitto! Toivoisimpa olevani samanlainen. Keltä ryösti hän?"
"Tuomareilta, piispoilta, rikkailta, kuninkailta ja senlaisilta
henkilöiltä. Vaan hän ei tehnyt milloinkaan pahaa köyhille. Niitä
rakasti hän ja jakoi aina rehellisesti saaliinsa heidän kanssansa."
"Oho, hän mahtoi olla kunnon mies!"
"Ole vakuutettu siitä, se oli hän, Huck. Hän oli jaloin mies kun on
löytynyt. Semmoisia poikia ei enää löydy, sen voin sanoa sinulle. Hän
voi antaa selkään kelle hyvänsä Englannissa, vaikka toinen käsi olisi
ollut sidottuna selän taakse; ja voi ampua kymmenen pennin kokoiseen
pilkkaan punakataja jousellaan puolentoista peninkulman 'hollilta.'
"Mikä on punakataja jousi?"
"En tiedä. Luonnollisesti jonkunlainen jousi. Ja jos nuoli vaan sattui
pilkan laitaan, niin rupesi hän itkemään -- ja kiroilemaan. Niin
leikitelkäämme Robin Hood'ia -- se on hauskaa, sen saat uskoa. Minä
opetan sinua."
"Olkoon menneeksi!"
He leikittelivät Robin Hood'ia koko ehtoopäivän, vähän väliin heittäen
toivovia silmäyksiä kummitus-huoneesen, ja tehden muistutuksia niistä
mahdollisuuksista, jotka seuraavana päivänä odotti heitä siellä. Kun
aurinko alkoi laskeutua länteen, läksivät he kotimatkalle, poikki
pitkien varjojen, ja katosivat kohta näkymättömiin Cardiff Hill'in
metsiin.
Lauantaina, vähä jälkeen puolisten, olivat pojat taas lahoneen puun
luona. He tupakoivat ja puhelivat vähän aikaa varjossa, ja kaivoivat
sitten vähän entistä kuoppaansa. Ei suurilla toiveilla, vaan sentähden
että moni, Tom'in sanoen oli jo kaivanut kuutta tuumaa likelle
aarretta, kun oli lopettanut, ja että muut olivat sitten tulleet ja
löytäneet sen, kun vaan kerran olivat lapialla kaapaisseet. Yrityksestä
ei tullut kumminkaan mitään tällä kertaa, jonkatähden pojat heittivät
työ-aseet olallensa ja läksivät pois paikalta sillä tiedolla, ett'eivät
olleet leikitelleet onnen kanssa, vaan tehneet kaikki ne tehtävät,
jotka piti tehdä aarteita etsiessä.
Kun he tulivat kummitushuoneelle, tuntui heistä tuo kuoleman
hiljaisuus, joka vallitsi siellä auringon helteessä, niin jylhältä ja
hirvittävältä, ja paikan yksinäisyys ja kolkkous niin peloittavalta,
että he vähin epäilivät astuessansa sen sisään. He näkivät
laattiattoman huoneen, saveamattomat seinät, täynnä rikkaruohoa, vanhan
uunin, tyhjät ikkunapuut, hajalliset rappuset, siellä täällä ja vähän
jokapaikassa riippuvia rikkirevittyjä hämähäkin verkkoja. He astuivat
nyt varovasti sisään läpättävillä sydämillä, puhelivat kuiskuttaen
korvat pörhöllänsä kuullaksensa vähintäkin risausta, ja lihakset
jännitetyt ollaksensa valmiit paikalla pakenemaan, jos niin olisi
tarvittu.
Vähän ajan kuluttua vähensi tottumus heidän pelkoansa, ja he alkoivat
tutkia paikkaa sekä kriitillisesti että innolla, korkeasti kunnioittaen
omaa rohkeuttansa, samalla kuin olivat ihmeissäänkin siitä. Sitten
tahtoivat he myös heittää silmäyksen yläkertaan. Tämä oli melkein
sama kuin tuketa palaustie itseltänsä, vaan he tahtoivat olla toinen
toistansa urhoollisemmat, jolla luonnollisesti oli sama seuraus -- he
heittivät työaseensa erääseen nurkkaan ja kapusivat ylös. Täällä oli
kaikki yhtä rappiolla kuin alhaallakin. Eräästä nurkasta löysivät he
koppelon, joka oli mystillisen ja lupaavan näköinen, vaan tämä lupaus
oli petollinen -- sillä siinä ei ollut mitään. He olivat nyt saaneet
takaisin rohkeutensa, ja olivat juuri tulemaisillaan alas työhönsä, kun
Tom sanoi -- "Hiljaa!"
"Mitä se on?" kuiskasi Huck, vaalistuen pelosta.
"Hiljaa! Tuolla! etkös kuule?"
"Ole hiljaa! Älä hievau! He tulevat juuri ovea kohti."
Pojat heittäysivät mahallensa permannolle, ja tirkistelivät raoista,
puoli kuolleina säikäyksestä.
"He ovat seisottuneet -- ei -- tulevat likemmäksi -- tuossa ovat he.
Älä nyt hiisku mitään, Huck. Hyvä Jumala, toivoisin olevani kaukana
täältä."
Kaksi miestä astui sisään. Kumpikin poika sanoi itsekseen: "Toinen
heistä on se vanha, kuuro-mykkä espanialainen, jota on nähtynä pari
kertaa viime aikoina kaupungissa -- toista en ole koskaan ennen nähnyt."
Tuo "toinen" oli repalainen, kampaamaton olento, jolla ei ollut mitään
viehättävää naamassansa. Espanialaisella oli _serapo_ päällänsä;
hänellä oli tuuhea valkoinen poski-parta, pitkä valkoinen tukka lankesi
sombreronsa alle, ja hänen nenällänsä oli viheriät lasisilmät. Sisään
tullessansa puheli tuo "toinen" matalalla äänellä: he istuutuivat
laattialle, selin seinään, ja puhuja pitkitti puhettansa. Hän ei
ollut enään niin varova käytöksessänsä, jonkatähden hänen sanansa nyt
kuuluikin selvään ylös.
"Ei," sanoi hän, "minä olen miettinyt asiaa, ja minä en pidä siitä. Se
on vaarallinen vehe."
"Vaarallinen!" jupisi "kuuro-mykkä" espanialainen, poikain suureksi
kummaksi. "Jäniksen sydän!"
Tämä ääni pani poikain sydämet läpättämään. Se oli Indiani-Joen! Hetken
hiljaisuus. Sitten sanoi Joe:
"Mikä on vaarallisempaa kuin asia tuolla -- eikä se sittenkään
kannattanut."
"Se on eri asia. Aivan sydänmaalla, joss'ei toisia asunnoita ollut
lähisyydessä. Sitä paitsi se ei tule koskaan tunnetuksi, kosk'ei se
onnistunut."
"Vai niin; no, mikä on vaarallisempaa kuin tuleminen tänne päivällä?
Kuka vaan meidät näkee, niin epäilee hän meitä."
"Sen tiedän. Vaan tuon tuhman yrityksen jälkeen ei ollut muuta niin
sopivaa paikkaa kuin tämä. Minä tahdon jättää tämän hökkelin. Ja sen
olisin tehnyt jo eilen, vaan eihän tuo ollut mahdollista päästä ulos
täältä, noilta saakelin poikanulikoilta, jotka leikittelivät tuolla
kukkulalla koko illan aivan nokan edessä."
"Nuo saakelin poikanulikat" vapisivat kuin haavan-lehdet, kun kuulivat
tuon muistutuksen, ja he ajattelivat, kuinka onnelliset he olivat
olleet, kun muistivat, että oli Perjantai, ja että olivat päättäneet
odottaa seuraavaan päivään. Sydämessänsä toivoivat he odottaneensa
kokonaisen vuoden. Miehet ottivat esiin joitakuita ruoka-aineita ja
söivät puolisensa. Pitkällisen äänettömyyden perästä sanoi Indiani-Joe:
"Kuules, ukkoseni, mene sinä takaisin joen lähteille, josta olet
kotoisin. Odota siellä kunnes saat kuulla minusta. Minä koetan mennä
vielä kaupunkiin katsastamaan. Kun minä olen vähän kuulustellut
edeltäkäsin ja luulen ajan olevan käsissä, niin koetamme kumminkin
tuota 'vaarallista' yritystä. Sitten Teksakseen! Sinne marrimme
yhdessä!"
Tämä oli tyydyttävää. Miehet alkoivat nyt haukotella, ja Indiani
Joe sanoi:
"Minä en enää jaksa pitää silmiäni auki! Sinun on vuorosi vahtia."
Hän heittäysi rikkaruohojen sekaan ja alkoi kohta korsnata. Kumppaninsa
puisti häntä pari kertaa; jonka perästä hän oli hiljaa. Kohta alkoi
vahti "onkia kiiskiä;" hänen päänsä painui alas, ja kohta korsnasi
kumpikin mies.
Pojat huokasivat syvään kiitollisuudesta. Tom kuiskasi:
"Nyt on meidän vuoromme -- tule!"
Huck sanoi:
"En voi -- minä kuolisin, jos heräisivät."
Tom houkutteli -- Huck oli vastaan. Viimein nousi Tom varovasti ja
verkalleen ylös, ja aikoi lähteä yksinään. Vaan ensimäisen askeleen
kuin otti, niin rupesi tuo vanha, hajallinen permanto narajamaan, jota
poika säikähti niin, että vaipui paikallensa puolikuoliaana. Pojat
makasivat nyt paikallansa ja lukivat pitkiä minuuttia, kunnes heistä
tuntui, että kaikki aika oli loppunut, ja ijankaikkisuus alkoi koittaa;
ja sitten olivat he kiitolliset siitä, kun näkivät edes auringon
laskeutuvan.
Nyt lopetti toinen korsnaamisen. Indiani-Joe nousi istualleen, katsoi
ympärilleen -- hymyili ylenkatseella kumppanillensa, jonka pää oli
painunut polville -- herätti hänet jalallansa ja sanoi:
"Ohoi! Sinäkö sitä olet vahti, mitä? Mitäpä tuo tehnee, mitään ei ole
tapahtunut."
"Katsos lempo! Olenko minä nukkunut?"
"Hetkisen vaan. Aika alkaa olla jo lähteä, kumppani. Mitä teemme me
niillä rahan tähteillä, jotka meillä on jälellä?"
"Enpä tiedä -- ehkä on parasta jättää ne tänne, niinkuin ennenkin.
Se on parasta, ei ottaa niitä täältä, ennen kuin lähdemme matkalle
etelään. Kuusisataa viisikymmentä hopiassa on raskas kuorma kantaa."
"Vai niin -- no hyvä -- voimmehan tulla tänne vielä kerran."
"Niin -- vaan tulkaamme silloin yöllä, niinkuin ennenkin -- se on
parempi."
"Vaan, kuules, aikoja voipi kulua ennen kuin oikea aika tulee tuohon
yritykseen, onnettomuuksia tapahtua, paikka ei ole oikein hyvä --
kaivakaamme maahan pennit, ja vieläpä syvään."
"Ehdotus on hyvä", sanoi kumppani, joka meni huoneen toiselle puolelle,
nosti ylös muutaman takimaisista pesän kivistä ja otti esiin pussin,
joka helisi suloisesti. Hän otti siitä kaksi tai kolmekymmentä
dollaria itsellensä, ja yhtä paljon Indiani-Joelle, ja antoi pussin
viimeksi mainitulle, joka oli polvillansa eräässä nurkassa, ja kaivoi
Bowie-veitsellänsä.
Pojat unhottivat pelkonsa ja vavistuksensa samassa silmänräpäyksessä.
Välkkyvillä silmillä seurasivat he kaikkia heidän liikunnoitansa. Onni
-- jota ei voinut ajatellakaan! Kuusisataa dollaria oli kylliksi,
tekemään puoli tusinaa poikia rikkaiksi! Tuo oli kaivaa aarteita
onnettarien johdannolla -- siinä ei ollut epäiltävää, mistä oli
kaivettava. He nykäsivät vähän väliin toisiansa -- helposti ymmärrettyjä
nykimisiä, sillä ne merkitsi aivan selvään, "vaan etkös ole nyt iloinen
täällä olostamme!"
Joen veitsi kolahti johonkin.
"Päivää!" sanoi hän.
"Mikä nyt?" kysyi hänen kumppaninsa.
"Puoleksi lahonut lauta -- ei, se taitaa olla arkku. Tules tänne ja käy
kiini, niin saamme nähdä, mitä hyvää tämä on. Et tarvitsekaan, minä jo
sain reiän."
Hän pisti kätensä reiästä sisään, ja vetäsi sen takaisin.
"Mitä, -- täällä on rahoja!"
Miehet tarkastelivat tätä kourallista rahaa. Se oli kultaa. Pojat
parvessa olivat yhtä hämmästyneet kuin he, ja yhtä iloiset. Joen
kumppani sanoi:
"Kiiruhtakaamme tämän kanssa. Vanha ruostunut kuokka on tuolla uunin
takana nurkassa -- minä näin sen siellä juuri nyt." Hän juoksi sinne ja
toi poikain kuokan ja lapian. Indiani-Joe otti kuokan, tarkasteli sitä
tarkkaan, puisti päätänsä, jupisi jotakin itsekseen, ja alkoi sitten
käyttää sitä.
Arkku oli kohta kaivettu ylös. Se ei ollut kovin suuri; se oli
vanteitettu rauta vanteilla, ja oli ollut hyvin luja, ennenkuin pitkät
vuodet olivat turmelleet sen. Miehet katselivat aarretta hetkisen,
autuaallisella äänettömyydellä.
"Kumppani, siinä on tuhansittain dollaria," sanoi Indiani-Joe.
"Minä olen aina kuullut, että Murrell'in joukko asuskenteli täällä
eräänä kesänä", sanoi muukalainen.
"Minä tiedän sen, ja tässähän on selvä todistus."
"Nyt et tarvitse koettaa tuota toista yritystä."
Puoliveri rypisti otsaansa. Hän sanoi:
"Sinä et tunne minua. Kumminkaan et tunne koko tätä asiata. Tässä ei
ole varkaus ainoastansa kysymyksessä -- vaan kosto!" ja hänen silmänsä
säihkyivät koston himosta. "Minä tarvitsen sinun apuasi siihen. Kun
se on tehty -- silloin Teksakseen. Mene nyt kotiasi Nance'si ja
penikoittesi luo; ja odota kunnes saat kuulla minusta."
"No, jos niin tiukkaan tahot. Mitä teemme näiden kanssa -- kaivamme ne
jälleen samalle paikalle?"
"Niin!" (ääretön ilo parvessa). "Ei, lempo vieköön, ei!" (syvä suru
parvessa). "Olin kokonaan unhottaa tuon. Kuokassa on aivan tuoresta
multaa, tuossa!" (Pojat olivat samassa silmänräpäyksessä kipeät
pelosta). "Mitenkä ovat tämä kuokka ja lapia tulleet tänne? Minkätähden
on niissä tuoresta multaa? Kuka on tuonut ne tänne -- ja mihin on
tuoja kadonnut? Oletko sinä kuullut tai nähnyt ketään? Mitä? Kaivaa se
uudelleen samalle paikalle, ja näyttää heille pengattu maa? Ei -- se ei
käy laatuun! Viekäämme se minun luolaani."
"Luonnollisesti. Kun emme ennen tulleet tuota ajattelemaan. Sinä
tarkoitat numero yhtä?"
"En -- numero kahta -- ristin alla. Toinen paikka on huono -- liian
tunnettu."
"Hyvä. Nyt on jo kyllin pimeä lähteäksemme."
Indiani-Joe nousi ylös ja kulki ikkunasta ikkunaan, varovasti katsellen
ulos. Sitten sanoi hän:
"Kukahan se on, joka on tuonut nuo työ-aseet tänne? Luuletko
mahdolliseksi, että olisivat tuolla ylhäällä?"
Pojat olivat tukehtua. Indiani-Joe pani käden veitsellensä, ja seisoi
hetkisen kahdellapäällä, ja lähestyi sitten tikkaita. Pojat ajattelivat
koppelia, vaan heidän voimansa olivat poissa. Askeleet tulivat naristen
ylös tikkaita -- hätä herätti poikain päätösvoiman -- he olivat
juoksemaisillaan koppeliin, kun kuulivat lahoneitten puitten ruskeen
ja lndiani-Joen putoavan maahan tikkaiden jäänöksien sekaan. Hän nousi
ylös, ja kirosi; kumppalinsa sanoi:
"Mitä tuo hyödyttää? Jos joku on, ja hän on tuolla ylhäällä, niin
olkaan siellä -- kukapa hänestä? Jos aikoo hypätä alas nyt, ja alkaa
riitaa, kukapa pelkäisi? Viidentoista minuutin kuluttua on pilkko pimeä
-- ja seuratkoot sitten meitä, jos mieli tekee; kernaasti puolestani.
Ne, jotka ovat viskanneet tänne nuo työ-aseet, näkivät, luullakseni,
vilaukselta meidät, ja pitivät meitä, peikkoina, piruina tai jonakin
semmoisena. Ja panenpa pääni pantiksi, että juoksevat vielä nytkin."
Joe jupisi jotakin; viimein suostui hän kumppaninsa ehdotukseen,
käyttämään viimeistä päivän valoa kapineitten järjestämiseen ja
poislähtöön. Kohta hiipivätkin he ulos huoneesta, ja läksivät kantamaan
kallista arkkuansa joelle päin.
Tom ja Huck nousivat ylös, heikkoina, vaan kevennetyillä sydämillä, ja
katselivat pois menevien jälkeen seinän rakoloista.
Seurata heitä? Oho -- he olivat tyytyväiset kun pääsivät maahan
sorkkiansa katkaisematta ja lähtemään kotia. He eivät jutelleet juuri
mitään keskenänsä, sillä he olivat kovin suutuksissaan omaan itseensä
-- suutuksissaan tuhmuudestaan, jonka olivat tehneet siinä kuin olivat
heittäneet kuokan ja lapian nurkkaan. Sillä jos ei näitä olisi ollut,
niin Indiani-Joe ei olisi epäillyt mitään. Hän olisi kätkenyt hopiat
kullan viereen lepäämään, siksi kuin "kosto" oli täytetty, ja kuin hän
sitten olisi tullut niitä hakemaan, niin olisi rahat olleet poissa ja
hän nähnyt itsensä petetyksi. Katkeran, katkera onnettomuus, kun olivat
ottaneet työ-aseet mukaansa! He päättivät pitää silmällä espanialaista,
kun hän tuli kaupunkiin tiedustelemaan tilaisuutta koston yritykseensä,
ja seurata häntä "numero kahteen," olipa se sitten missä tahansa.
Tom'in päähän pölähti hirvittävä ajatus:
"Kosto!" Ajatteles, jos hän tarkoittaa _meitä_, Huck?"
"Ei suinkaan," sanoi Huck, puolikuoliaana säikähdyksestä.
He keskustelivat asiasta, ja kauppalaan tullessaan olivat he kumpikin
sitä mielipidettä, että hän voi tarkoittaa jotakin muuta -- vaan jos
niin oli, että hän tarkoitti heitä, niin ei hän voinut tarkoittaa
Huck'ia, koska ainoastaan Tom oli ollut vierassa miessä häntä vastaan.
Hyvin vähäinen lohdutus oli tämä Tom'ille, kun itsekseen sai olla
vaarassa! Seura olisi paljonkin parantanut asiaa mielestänsä.


KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.

Päivän tapahtumat häiritsivät kovin Tom'in unia yöllä. Neljä kertaa
laski hän kätensä aarteelle, ja neljä kertaa hävisi se hänen
käsistänsä, kun uni jätti hänet, ja näytti hänelle taas kovan
todellisuuden. Kun hän virui sängyssänsä, varhain aamuisilla, ja
muisteli edellisen päivän yksityisiä seikkoja, huomasi hän, että ne
olivat kumman himmeät ja kaukaiset, niinkuin olisivat tapahtuneet
toisessa maailmassa, tai ennen muinoin. Silloin pisti hänen päähänsä,
että nuo eiliset tapahtumat mahtoivat olla pelkkää unta! Suuri syy
puolusti myös tätä aatetta, nimittäin, rahan paljous, jonka hän oli
nähnyt, oli kovin suuri todelliseksi. Hän ei ollut ennen nähnyt
viittäkään kymmentä dollaria yhdessä koossa, jonkatähden hän piti,
niinkuin kaikki muutkin hänen ikäisensä ja samassa asemassa olevat
pojat, "satojen" ja "tuhansien" mainitsemista mielikuvituksen
käyttämänä puheen partena, ja että tämmöisiä summia ei löytynyt
maailmassa. Hän ei uskonut sadan dollarin suuruista summaa koskaan
löytyvän yhden miehen takana. Jos olisi tutkisteltu hänen käsityksiänsä
kätketyistä aarteista, niin olisi niitten havaittu sisältävän
kourallisen todellisia hopealanttia, ja kapallisen samallaisia
epäselviä ja kauniita, vaan käsittämättömiä.
Vaan miten hän nyt miettikin, niin selvenivät tapaukset eilisestä aina
selvemmäksi, ja hän tuli siihen päätökseen, ett'ei se ollutkaan unta.
Tämä epätietoisuus oli poistettava. Hän aikoi pikaan syödä aamiaisensa
ja sitten etsiä käsiinsä Huck'in.
Huck istui erään lotjan reunalla, hajamielisesti huilutellen jalkojansa
vedessä, ja näytti muutoin hyvin raskasmieliseltä. Tom päätti Huck'in
antaa alkaa puheen asiasta. Jos hän ei sitä tekisi, niin oli koko
seikka nähtävästi ollut unta.
"Hyvää päivää, Huck!"
"Päivää itsellesi."
Minuutin äänettömyys.
"Tom, jos me olisimme jättäneet ne lemmon työ-aseet sen mädänneen puun
luokse, niin olisi rahat olleet meidän. Voi, eikös se ole harmillista!"
"Se ei ole unta! Se ei ole unta! En tiedä, vaan toivoisimpa sen melkein
olevan sitä. Hitto vieköön, niin, niinpä toivoisin."
"Mikä ei ole unta?"
"Eiliset tapahtumat. Minä puoleksi luulin niin olevan."
"Unta! Jos ei tikkaat olisi särkyneet, niin olisit saanut nähdä,
minkälaista unta se oli! Tuo kirottu, laasteri-silmäinen Espanialainen
perkele on ajellut minua unissani koko yön. Piru hänet korjatkoon!"
"Älkäähän vielä. Meidän pitää saada selvä hänen jälistänsä! Nuuskia
rahat käsiin!"
"Tom, me emme voi saada hänestä selvää. Ihminen ei voi tulla kuin
kerran tuonlaiseen tilaisuuteen, kuin meillä oli eilen, ja se on
menetetty. Kaikissa tapauksissa alkaisi polveni tutista, jos tapaisin
hänet vielä kerran."
"Niin minunkin; vaan kumminkin tahtoisin saada hänestä selvän, ja
seurata häntä -- numero kakkoseensa."
"Numero kaks; niin. Minä olen miettinyt sitä. Vaan en ole tullut hullua
hurskaammaksi. Mitä sinä luulet siitä?"
"En tiedä. Se on kovin syvä salaisuus. Sanos, Huck -- ehkä se on talon
numero."
"Jesus! -- Eihän toki, Tom. Ei varsinkaan tässä
'leikki-kalu-kaupungissa.' Täällä ei ole numeroa taloilla."
"Niin se on totta. Odotahan vähän. Se on varmaan huoneen numero --
jossakin kapakassa ymmärrätkös!"
"Oh, siinä se onkin, Täällä ei ole kuin kaksi kapakkaa. Niistä me kohta
saamme selvän."
"Odota sinä tässä, Huck, kunnes tulen takaisin."
Tom juoksi tiehensä heti. Hän ei juuri pitänyt Huck'in seurasta
yleisissä paikoissa. Oltuansa poissa noin puoli tuntia, oli hän saanut
tietää, että numero kahdessa, paremmassa kapakassa, oli asunut ja
vieläkin asui eräs nuori lakimies. Huonommassa kapakassa oli numero
kaks huone, josta ei saanut selvää. Kapakan isännän nuori poika sanoi
sen olevan aina lukitun, eikä koskaan nähneensä menevän sinne ketään,
tai tulevan sieltä; muulloin kun öisinä aikoina; hän ei tiennyt mitään
erityistä syytä tähän; oli kyllä välistä ollut vähin utelias, vaan kun
pelkäsi kummittelevan siellä, niin hän ei ollut tohtinut ottaa selkoa
asiasta; hän oli kumminkin nähnyt tulta siellä viime yönä.
"Sen olen nyt saanut tietää. Huck. Luullakseni on juuri tämä se numero
kakkonen, jota etsimme."
"Niin minäkin luulen, Tom. Mitä ai'ot nyt tehdä?"
"Annapahan olla."
Tom mietti hetkisen. Sitten sanoi hän:
"Kuules. Taka-ovi tähän numero kakkoseen on siltä pieneltä, kapealta
palokadulta, joka on kapakan ja tuon rapistuneen kivisen huoneen
välillä. Hanki nyt niin paljon oven avaimia kuin mahdollista, minä
näpistän kaikki tätin avaimet, ja ensimäisenä pimeänä yönä menemme
koettelemaan niitä. Ja muista, että pidät silmäsi auki Indiani-Joen
suhteen, sillä hän aikoi tulla kaupunkiin etsimään tilaisuutta
kostoonsa. Jos saat nähdä hänet, niin seuraa häntä, ja jos hän ei mene
tuohon numero kakkoseen, niin se ei ole oikea paikka."
"Rakas Luoja, minulla ei ole ollenkaan halua seurata häntä yksinäni!"
"Oh, yöhän silloin on. Hän ehk'ei näekään sinua -- ja jos näkisikin,
niin tuskin tulee hän ajattelemaankaan koko asiata:"
"Hyvä, jos on oikein pimeä, niin, luulen mä, seuraan hänen jälkiänsä.
En tiedä -- en tiedä. Pitää koetella."
"Ole varma siitä, että minä seuraisin, jos olisi pimeä, Huck!
Ajatteles, jos hän on huomannut ei voivansakaan kostaa, ja tulee vaan
hakemaan rahojansa."
"Se on tosi, Tom, se on tosi. Minä seuraan; seuraanpa saakeli soikoon!"
"Nyt tuo kajahti mieheltä! Vaan, älä vaan tule taas heikoksi, Huck,
niin minäkin pysyn vahvana."


YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU.

Sinä iltana olivat Tom ja Huck valmiit yritykseensä. He vetelehtivät
kapakan ympäristössä, kunnes kello jo kävi kymmenettä, toinen pitäen
ulohtaalta palokatua silmällä, toinen kapakan porttia. Ketään ei mennyt
palokadulle, eikä tullutkaan sieltä; Espanialaisen näköistä miestä
ei mennyt, eikä tullut kapakan portista ulos. Yöstä näytti tulevan
sovelias heidän yritykselleen; jonkatähden Tom meni kotia, sitten kuin
olivat sopineet siitä, että jos kyllin pimeä tulisi, niin Huck tulisi
"naukumaan," jolloin edellinen hiipisi ulos koettamaan avaimia. Vaan yö
pysyi selkeänä, jonkatähden Huck jätti vahtinsa noin puolen yön aikana,
ja meni nukkumaan tyhjään sokeritynnyriin.
Tiistaina oli heillä yhtä huono onni. Samoin Keskiviikkonakin. Vaan
Torstai-ilta oli lupaavamman näköinen. Tom pujahti ulos hyvissä ajoin,
kantaen kädessänsä tätinsä vanhaa läkki lyhtyä, jonka hän oli peittänyt
suurella pyhinliinalla, jott'ei tuli kuultaisi läpi. Hän kätki lyhdyn
Huck'in sokeri tynnyriin, ja vahtiminen alkoi. Tuntia ennen puolta
yötä suljettiin kapakka, ja kynttilät siellä, ainoat lähisyydessä,
sammutettiin. Espanialaista ei näkynyt. Ei niin sielua ollut liikkunut
palokadulla. Kaikki asianhaarat olivat onnelliset. Pilkko pimeys
vallitsi, ja tuota täydellistä hiljaisuutta häiritsi ainoastaan välistä
ukkoisen kaukainen jylinä.
Tom meni lyhdyllensä, sytytti sen tynnyrissä, kääri käsiliinan
visusti sen ympärille, ja vekkulit hiipivät pimeässä hiljaa takaisin
kapakkaan. Huck jäi vahdiksi, ja Tom mennä kopeloi palokadulle. Nyt
alkoi pitkällinen, peloittava odotus, joka painoi kuin vuori Huck'in
sydämellä. Hän alkoi toivoa näkevänsä lyhdyn valon -- tämä kyllä
säikäyttäsi häntä, vaan ilmoittasi myöskin Tom'in olevan hengissä.
Hänestä tuntui kuin tuntikausia olisi kulunut siitä kuin Tom hävisi.
Varmaan, hän oli pyörtynyt; ehkä oli hän kuollut; ehkä sydämensä oli
haljennut pelosta ja kauhistuksesta. Hädissänsä huomasi Huck vähitellen
lähenevänsä palokatua, peljäten tapahtuvan kaikenlaisia kauhistuksia,
ja joka silmänräpäyksessä odottaen jotakin tapahtuvan, joka estäisi
hänet hengittämästä. Siihen ei olisi tarvittu paljon, sillä hän näytti
voivan ottaa sitä ainoastaan sormistimen täyden kerrallaan, ja hänen
sydämensä läpätti niin, että kohta olisi aivan kulunut. Yht'äkkiä
välähti valon säde, ja Tom sujahti hänen sivuitsensa:
"Juokse!" sanoi hän; "juokse, henkesi on vaarassa!"
Hänen ei olisi tarvinnut kertoa sitä; kerta oli kylliksi. Huck juoksi
jo kolmen, neljänkymmenen peninkulman nopeudella, ennen kuin kertomus
oli tapahtunut. Pojat eivät seisottuneet, ennen kuin tulivat erään
aution teurastus-huoneen katoksen alle, joka oli kaupungin alareunassa.
Juuri kuin olivat päässeet sen alle, niin alkoi sataa taivaan täydeltä.
Heti kuin Tom oli ennättänyt hengähtää, sanoi hän:
"Huck, se oli hirmuista! Minä koettelin kahta avainta, niin hiljaa
kuin mahdollista; vaan minusta rämisivät ne niin, että tuskin voin
hengittää, niin peloissani olin. Eivätkä ne sopineet lukkoon. Silloin
ajattelematta, mitä tein, sain käsiini oven rivan, ja ovi aukesi! Se ei
ollut lukossa! Minä hyppäsin sisään ja viskasin pois pyhin-liinan lyhdyn
päältä, ja, _voi sinä suuren Caesarin sielu!_--"
"Mitä! -- mitä näit Tom?"
"Huck! Olin astua Indiani-Joen kädelle!"
"Indiani-Joen kädelle!"
"Hän makasi laattialla, raskaassa unessa, vanha laasteri-lappu
silmällä, ja kädet hajallansa."
"Jumala varjelkoon! Mitä sinä teit? Heräsikö hän!"
"Ei, hän ei liikahtanutkaan. Hän oli luonnollisesti humalassa. Minä
vaan sieppasin pyhin-liinan käteeni ja pötkin pakoon!"
"Minä en olisi joutanut ottamaan pyhin-liinaa, se on varma se."
"Vaan minä. Minä olisin saanut tätiltäni hyvän löylyn, jos olisin sen
kadottanut."
"Sanos, Tom, näitkö arkkua?"
"Ei minulla ollut aikaa sitä katsella. En minä nähnyt arkkua, enkä
minkäänlaista ristiä. Minä en nähnyt mitään muuta kuin pullon ja
tina-pikarin Indiani-Joen vieressä. Niin, ja sitten näin minä kaksi
lekkeriä ja ko'on pulloja huoneessa. Ymmärrätkös nyt, minkätähden
huoneessa kummittelee?"
"En, mitä tarkoitat?"
"No, se on viina, joka siellä kummittelee! Ehkä kaikissa
raittiuden-kapakoissa on huone, jossa kummittelee, vai mitä Huck?"
"Niin, se on hyvin luultava! Kuka olisi voinut aavistaa tuota! Vaan,
Tom, jos Indiani-Joe on humalassa, niin olisi paras aika hakea arkku."
"Onko niin! Koeta siis!"
Huck kauhistui.
"Vai niin -- taitaapa kumminkin olla parasta jättää se tekemättä."
"Samoin arvelen minäkin, Huck. Yksi pullo Indiani-Joen vieressä ei ole
kyllin. Jos olisi ollut kolme, niin koettaisin."
Pitkä, mietteellinen äänettömyys seurasi, jonka jälkeen Tom sanoi:
"Tiedätkös mitä, Huck, tätä yritystä emme tee uudelleen, ennen kuin
tiedämme Indiani-Joen menneen ulos. Se on kovin ilkeää. Jos me
vartioimme joka ainoa yö, niin näemme varmaan hänen menevän ulos, ja
silloin sieppaamme arkun nuolen nopeudella."
"Niin, siihen mä kyllä suostun. Minä vahdin joka yö, vaikka illasta
aamuun, kunhan sinä vastaat lopusta."
"Hyvä, sen teen: Kunhan sinä vaan tulet Hooper'in nurkalle naukumaan --
ja jos minä nukkusin, niin heitä hiekkaa ikkunaan, siitä kyllä heräjän."
"Päätetty, ja asia on selvä kuin makkaran liemi."
"Sade on nyt lopussa, Huck, ja minä lähden kotia. Aurinko on ylhäällä
parin tunnin kuluttua. Menethän sinä nyt sinne takaisin, ja vartioit
siksi, vai miten?"
"Sanonhan minä jo tekeväni sen, ja minä teen. Minä kummittelen tuon
kapakan ympärillä joka yö, vaikkapa vuoden ajan. Minä nukun päivillä,
ja vahdin öillä."
"Se on hyvä. Vaan missäs aiot nukkua?"
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Tom Sawyer: Koulupojan historia - 13
  • Parts
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 01
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1848
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 02
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1922
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 03
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1883
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 04
    Total number of words is 3798
    Total number of unique words is 1770
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 05
    Total number of words is 3768
    Total number of unique words is 1780
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 06
    Total number of words is 3765
    Total number of unique words is 1866
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 07
    Total number of words is 3703
    Total number of unique words is 1924
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 08
    Total number of words is 3748
    Total number of unique words is 1824
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 09
    Total number of words is 3841
    Total number of unique words is 1673
    27.3 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 10
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1922
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 11
    Total number of words is 3734
    Total number of unique words is 1724
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 12
    Total number of words is 3779
    Total number of unique words is 1709
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 13
    Total number of words is 3854
    Total number of unique words is 1796
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 14
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1739
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 15
    Total number of words is 3797
    Total number of unique words is 1764
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer: Koulupojan historia - 16
    Total number of words is 1492
    Total number of unique words is 804
    31.1 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.