Kantelettaren tutkimuksia 2 - 13

otsakkeena: _Sulase laul peremehele_ (B 18).
Vaan suomalaisessa runossa on orja miltei säännöllisesti naispuoliseksi
ajateltu. Se käy ilmi usein esiintyvästä kertosanasta piika ynnä orjan
loppu valituksessa luetelluista töistä, joihin eräs Ilamantsin toisinto
vielä lisää: "kun koskin korvatyynyäsi, laittelin lakanoitasi" (84).
Vaan ennen kaikkea se selviää vastakohtaisista kertosäkeistä yhteiselle
kysymykselle: "Mintähen tämä minulle,
"Kunka kurjalle _tytölle_ (orja) t. _pojalle_ (isäntä)?"
Nämät säkeet ovat Länsi-Inkerissä yleiset ja myös Keski-Inkerissä
tavattavat (19, 20, 28, 29). Usein Karjalan kannaksella ja joskus
pohjoisempanakin (73), on jälkimmäinen kertosäe: -- _pojalle_, isännän
kysymyksessä säilynyt. Tuntuu hyvin luonnolliselta, että suomalaisen
runon alkusäe, jossa ensimmäinen persoona tuli esille, aikaan sai
ainakin sen verran subjektiivista vaikutusta, että laulaja, joka
Inkerinmaalla on tavallisesti nainen, antoi orjalle oman sukupuolensa
ja siten vielä lisäsi runollista vastakohtaa isännän ja orjan välillä.

4. Runon alkuperä.

Että suomalainen Viron orjan virsi on virolaisesta johtunut ja
että se on levinnyt Inkerinmaan kautta Suomen puolelle, siitä
tuskin lienee jäänyt enää vähintäkään epäilystä. Välittävänä sekä
sisällyksen että muodon puolesta on ollut pohjois-virolainen ja etenkin
varsinais-virolainen laulutapa, joka vielä kielen puolesta on
helpoittanut suomennoksen.
Mutta mistä sitten virolaisen runon alkuperä on etsittävä? Viron orjan
virttä tarkastellessaan tulee ehdottomasti muistelleeksi raamatullista
vertausta Latsaruksesta, ja rikkaasta miehestä (Luukk. 16: 19-31).
Edellisen, kun hän kuolee, vievät enkelit suoraa päätä Abrahamin
helmaan; vaan jälkimmäinen helvetin liekissä vaivattuna turhaan
rukoilee Abrahamia, että lähettäisi Latsaruksen kastamaan edes sormensa
pään veteen, jolla jäähdyttäisi hänen kielensä. Tämä kristinopin
kertomus näkyy kaikkialla syvälle painuneen kansan mieleen. Siinä ei
ole huomiota kiinnittänyt ainoastaan sisällys, joka köyhyyden ja sorron
alaisissa on ylläpitänyt toivoa laajentamalla heidän näköpiiriänsä
yläpuolelle ajallisen elämän, vaan viehättänyt on vielä sen
näytelmäntapainen muoto. Tuskin löytyy toista hengellisen kansanlaulun
ainetta, joka olisi niin laajalle alalle levinnyt kuin Latsaruksen
legenda. Sitä on tavattu romaanilaisilla kansoilla Espanjassa,
Ranskassa ja Itaaliassa, ja toiselta puolen löytyy Venäjällä hyvin
suosittu kerjäläisvirsi, jossa rikkaasta miehestä on tehty köyhän
Latsaruksen samanniminen varakas veli.[436] Vaan virolaiseen runoon
nähden on lähinnä huomioon otettava germaanilainen kansanlaulu, joka on
löytynyt sekä lännessä Englantilaisilla että idän puolella Määrin
Slaavilaisten säilyttämänä.
Englannissa on tallella vanha joululaulu rikkaasta miehestä ja
Latsaruksesta,[437] jossa edellisen nimi Dives eli Diverus vielä
selvästi viittaa latinankieliseen Raamatun tekstiin. Uskollisesti se
noudattaakin Luukkaan kertomusta. Kansanomainen käsitys ilmaantuu
kuitenkin siinä, että kaksi enkeliä vievät Latsaruksen taivaasen
enkelin polvelle ja päin vastoin kaksi käärmettä rikkaan miehen
helvettiin käärmeen polvelle istumaan.
Itävallan Määriläiset taas kertovat,[438] että enkelit tuodessaan
Latsaruksen taivaasen, käskevät päästää hänet portista sisälle, panna
hänet istumaan Jumalan syliin ja tarjota hänelle pikarillisen viiniä.
Samoin pahat henget viedessään rikkaan miehen helvettiin avauttavat
portin, istuttavat hänet ansaitulle tuolille ja tilaavat hänelle
pikarillisen tulista juomaa. Turhaan rikas mies huutaa Latsarusta
avukseen.
Viimeksi mainitussa muodostuksessa kehittynyt käsitys kuvastuu osaksi
myös toisessa katolisaikuisessa kansanlaulussa, joka on Saksanmaalla
yleisesti tunnettu.[439] Kolme kuninkaan tytärtä kuolevat samaan aikaan
ja lähtevät isänsä maasta kulkemaan pitkin kaitaista tietä, jolla
tapaavat valkean miehen. Päästyänsä taivaan portille, he sitä hiljaa
kolkuttavat. Pyhä Pietari päästää toiset kaksi sisään, vaan kolmannen
työntää ulos. Tämä palaa takaisin ja lähtee nyt astumaan leveätä tietä,
jolla häntä vastaan tulee musta mies. Helvetin portille päästyänsä hän
sitä kovasti jyskyttää. Paha henki, joka laskee sisälle, panee hänet
tuliselle tuolille istumaan ja antaa hänelle käteen tulisen pikarin.
Tyttö valittaa entisyyttään. Muutamassa toisinnossa hän lopuksi kysyy
Jeesukselta, minkätähden hänen tämä täytyy kärsiä, ja saa vastaukseksi,
että on aina ollut turhamainen ja kevytmielinen.
Vielä löytyy Saksalaisilla laulu katolisen papin vaimosta, jonka eteen
helvetin salissa asetetaan tulinen pöytä ja sille kolme tulista kalaa
ynnä kannu täynnä rikkiä ja pikeä.[440]
Yhtäläisiä piirteitä ei puutu skandinaavilaisestakaan kansanlaulusta.
Pyhän Jaakon legendassa, jossa tulee puhe taivaan iloista ja helvetin
vaivoista, mainitaan m.m. tulinen tuoli.[441] Taivaallinen tuoli ynnä
ijäiset joulujuomingit vastakohtana helvetissä kirstulla istumiselle
tavataan eräässä färöläisessä laulussa veljen panettelemasta
sisaresta.[442] Tanskalaisissa ja ruotsalaisissa toisinnoissa ei tätä
kohtaa löydy, sitä vastoin kaikille laulunkappaleille yhteistä on
kahden enkelin laskeutuminen taivaasta viatonta sisarta noutamaan ja
niinikään kahden perkeleen lentäminen helvetistä rikoksellista veljeä
viemään.
Viimeksi on mainittava tanskalainen laulu rikkaasta miehestä, jolla
kuitenkin on aivan erilainen sisällys ja ponsi. Rikas mies vetää
kultaristin rinnoillensa, vaan ei käännä ajatuksiaan Kristuksen
puoleen. Kuolema hänet äkisti saavuttaa ja vie sielun vaa'alle
punnittavaksi. Paha henki jo toivoo hänet perivänsä, kun kolme
veripisaraa putoo vaa'alle, ja sielu päästetäänkin sisälle taivaan
portista. Tätä laulua on levinnyt Ruotsiinkin. Yhdessä kappaleessa
rikkaan miehen sielu istahtaa taivaan portille ja kysyy, mitä on tehnyt
pahaa. Jeesus ilmoittaa hänen ryöstäneen köyhiä ja julistaa langettavan
tuomionsa. Mutta Neitsyt Maaria rukoilee armoa hänen puolestaan.
Germaanilais-katoliseen käsitepiiriin kuuluvat siis useimmat niistä
aineksista, joista etelä-virolaisen runon pääosa on kokoonpantu: kaksi
enkeliä, jotka vievät taivaasen; ovi taivaassa, jota on kolkutettava;
sekä kahtalainen tuoli ja tuoppi. Onko siis oletettava, että joku
määriläisen kaltainen saksankielinen Latsaruksen legenda olisi
vaikuttanut virolaisen runon syntyyn? Se ei ole välttämätöntä, sillä
mainittujen käsitteiden voi hyvin ajatella katolisella ajalla muutenkin
tulleen Viron kansan tietoisuuteen. Ei ole edes ehdottomasti varmaa,
että raamatullinen vertaus Latsaruksesta on virolaisen orjan laulun
perimmäisenä pohjana. Kaikissa tapauksissa on vastakohta köyhän ja
rikkaan välillä siinä saanut aivan itsenäisen muodostuksen orjan ja
isännän välisenä suhteena. Paitsi isännän ja orjan loppukeskustelua on
täysin omintakeinen myös alkukuvaus orjan nukahtamisesta kuoleman
uneen. Orjan leposija alhaisessa ja kosteassa suossa ikäänkuin kuvastaa
Viron kansan kohtaloa, jolta Saksalaiset isännät riistivät kaikki
hedelmälliset mäkirinteet, jättäen ainoasti vesiperäiset alangot
talonpoikien omaan viljelykseen. _Kus mägi sääl mõisa -- talud soo ja
raha sees_ (kussa mäki, siellä moisio -- talot rahkasuossa) sanookin
virolainen sananlasku. Orjan asemasta laulaakseen ei Virolaisen ole
tarvinnut muualta esikuvaa hakea, oma katkera kokemus on sen hänelle
havainnolliseksi tehnyt.
Esittämättä on vielä Orjan laulun etelävirolaisella toisinto-muodolla
tavattava muunnos, joka joskus alkaa laulajan huomautuksella, ettei
yhden eikä toisen tarvitse hänelle selittää, mitä on orjana olo.[443]
_Üts ära ütelgu minule,
Tõine tõisele kõnelgu,
Kuda orjan oltanes,
Vaesen vaeva nätanes.
Esi ma mõista orja oole,
Orja oole, vaese vaeva.
Ori pea oolik olema,
Vara tõusma vaene-latsi,
Vara tõusma, vait olema,
Suu peab kinni pidama,
Pisut peab ori magama,
Veidü unda veeretama.
Ori makab õrre pääl,
Palgaline parre pääl.
Ketsi orja jo äradi?
Tulli tall mano tuikene,
Lennäs mano linnukene,
Kägo tall lennäs käe pääle,
Suvilindu suu pääle:
"Tõusu üles orjakene!
Tõusu üles ommokult,
Mõse suu, suiju pää,
Mõse suu sula õbele,
Käe kulla kastele.
Mine sa merre vettä otsma
Kaugelt sull vesi vedäda,
Vastu mäge mäele tuvva."
Ori läts merre vettä tooma.
Ketsi vasto tall tulesi?
Maari vasto tall tulesi:
"Orjakene ennekene!
Kellel viid vie paari?"
-- "Perenaisel levä teta,
Perepojal suu mõsta,
Peremehel kirve ihuda."
-- "rjakene ennekene!
Vie sie vesi tarese,
Pane pangi põrmantulle,
Ütle sa peremehele,
Ütle sa perenaisele:
'Viimane vesi tarena,
Viimane pirdu pihina;
Ma lää ära taiveesse,
Ma lää Maari lasta oidma.'"
Ori läts taeva use ette
Maari linki liigutama.
Ketsi tull vällä vaatamaie?
Maari tull vällä vaatamaie.
"Tule sisse orjakene,
Tule sisse, istu tuoli!"
Kulda tuoli antanese,
Kulda tuoli, õbe õrre,
Laasi lauda tal ehena.
Ketsi perrä tall tulesi?
Peremies perrä j.n.e._
Yks' älköön jutelko mulle,
Toinen toiselle sanelko,
Kuinka orjana oltanehen,
Vaivasna vaivattanehen.
Itse tunnen orjan huolen,
Orjan huolen, köyhän vaivan.
Orja olkoon huolellinen,
Varhain nouskoon orpolapsi,
Varhain nouskoon, vaiti olkoon,
Suun kiinni pitäköön,
Pikkuisen saa orja maata,
Vähän unta vetää.
Orja makaa orrella,
Palkollinen parrella.
Kuka orjan jo herätti?
Tuli luokse kyyhkynen,
Lensi luokse lintunen,
Käki lensi käden päälle,
"Suvilintu" suun päälle:
"Nouse ylös orjanen!
Nouse ylös aamuselta,
Pese suu, sui pää,
Suu sulalla hopealla,
Kädet kultakasteella.
Mene merelle vedenhakuun,
Kaukaa vesi vedettävä,
Vastamäkeä tuotava."
Orja merelle vettä tuomaan.
Kuka vastahan tulevi?
Maaria vastahan tulevi:
"Orjanen omainen!
Kelle viet vesikorennon?"
-- "Emännän leipää tehdä,
Talon pojan suuta pestä,
Isännän kirvestä hijoa."
-- "Orjanen omainen!
Vie se vesi tupahan,
Pane ämpäri permannolle,
Juttele sä isännälle,
Juttele sä emännälle:
'Viimeinen vesi tuvassa,
Viimeinen päre pihdissä;
Lähden pois taivahasen,
Maarian lasta hoitamahan.'"
Orja taivahan ovelle,
Maarian linkkua liikutti.
Ken tuli ulos katsomahan?
Maaria tuli katsomahan:
"Tule sisään, orjanen,
Tule sisään, istu tuolille!"
Kultatuoli annetahan,
Kultatuoli, hopeaorsi,
Lasipöytä häll' edessä.
Kuka jälkehen tulevi?
Isäntä jälkehen j.n.e.
(Seuraa isännän palkantarjous ja orjan hylkäävä vastaus).
Tämä kappale on samasta Pärnumnaan pitäjästä kuin ennen painettu näyte
etelävirolaista päämuotoa. Lisäksi löytyy kuusi kappaletta (ja M.
Weske, Eesti rahvalaulud I, n:o 28 Kolga Jaanista Viljanninmaalta),
joista kaksi Pärnun-, kolme Viljannin- ja yksi Tartonmaalta. Niissä ei
kuitenkaan ainoassakaan, niinkuin tässä, esiinny lintujen
herätyslaulua. Kaikissa on huomattava vaillinainen orjan ja isännän
kohtelun kuvaus. Joko tuodaan tuoli ja juoma-astia yht'aikaa yhdistävän
pöydän kera[444] taikka on isännän osa pois unohtunut[445] -- molemmat
vaillinaisuudet ynnä juoma-astian puute ovat yllä olevassa esimerkissä
nähtävänä; parissa kirjaanpanossa puuttuu tämä kohta kokonaan, niin
että niitä liittää päämuotoon yksistään yhteinen loppukohtaus, jossa
isäntä orjaa puhuttelee.[446]
Ottaen huomioon, että mainittu isännän ja orjan keskustelu on
oikeastansa eri runoa, ei voi tulla muuhun päätökseen kuin että meillä
on edessämme aivan uusi lauluaines, johon kappaleita tutkimuksen
alaisesta runosta on kiintynyt. Vastakohtana etelävirolaiselle
miesorjan (_sulase_) laululle on tässä kuvaus naisorjasta, joka lähtee
mereltä vettä tuomaan ja tiellä saa kutsun Neitsyt Maarialta tulla
taivaasen hänen lastansa hoitamaan.
Sama käsitys Neitsyt Maarian huolenpidosta ilmenee myös itsekseen
eräässä orvon orjatytön laulussa Pärnunmaalta; hänen itkiessään
nokkosten ja katajain keskellä:[447]
_Ketsi tulli manu tereteme?
Maarja tulli manu tereteme,
Tereteme, kõneleme:
"Tere, tere vaene latsi!
Mistes sina siinä teeda?
Tule ärä taevaessa;
Taevan saad sa siidi sängi,
Siidi sängi, pehme padja."[448]
Kuka tuli luo tervehtimään?
Maaria tuli luo tervehtimään,
Tervehtimään, puhelemaan:
"Terve, terve orpolapsi!
Mitäs sinä siinä teet?
Tule pois taivaasen,
Siellä saat sa silkkisängyn,
Silkkisängyn, pehmeän patjan."
Tämäkään käsitys ei liene erikoisesti virolainen, vaan yleisesti
katolinen. Mutta laulun muotoon on sen Viron kansa pukenut. Samalla
tavoin voimme ajatella tutkimuksemme alaisen orjan laulun Viron kansan
kokoonpanemaksi katolisena aikana omistamistaan mielikuvista.
Molempain runojen yhteinen kotiseutu, Etelä-Viro, jota ulommaksi toinen
ei ole levinnytkään, vielä vahvistaa sitä päätelmää, että nämät,
niinkuin arvatenkin useimmat Viron puolen runot, ovat alkuperäisiä
Viron kansan luomia.


V.
Kahdenlaisella runomitalla.

1. Uudempi laulurunous.

Suomalainen kansanlauki ei ole yksistään niiden lisäainesten kautta
rikastunut, joita vanha runomme runsain määrin vastaanotti Virosta. Sen
varasto on tullut kaksinkertaiseksi toisellakin tavalla, nimittäin
mukailemalla ruotsalaisten laulurunoutta useampisäkeisine värssyineen
ja loppusointuineen. Tämä omistus olisi kuitenkin voinut tulla Suomen
kansalle kalliiksi, jos sen tieltä kaikkialla niinkuin Länsi-Suomessa,
josta uudempi laulu lähti liikkeelle ja levisi, vanhempi runoutemme
olisi väistynyt ja unheesen jäänyt. Vaan sen kautta että Itä-Suomessa
ja etenkin sen rajan takana entisen kantelen kielet eheinä säilyivät,
tulivat vieraan viulun vaihtelevammat sävelmät ainoasti kehittämään
Suomen kansan soitannollista lahjaa.
Uudemman kansanlaulumme pääpaino on sävelmässä, eikä sisällyksessä.
Verrattomasti suurin osa on yksivärssyisiä laulunpätkiä, joista
edellinen säe eli säepari esittää vertauksen ja jälkimmäinen
käytännöllisen sovituksen, tavallisesti lempielämään, joka on
aikaisemmassa lyyrillisessä runoudessa hyvin harvoin käsitelty aine.
Näitä laulunpätkiä on kuitenkin tavallisesti useampia ikäänkuin helmiä
yhteen pujoteltu ja toisinaan taitavastakin, niin että niissä voi nähdä
läpikäyvän "punaisen langan".
Kertovaisiakaan lauluja, joissa on selvä, yhtenäinen juoni, ei tämä
runous ole vailla. Ne ovat ilmeisiä suomennoksia ruotsalaisista
ballaadeista, joiden sävelmääkin ne jäljittelevät.[449] Luonnolliselta
näyttää, että kun käännöstyö oli suoritettava samassa laulutahdissa
värssy värssyltä, ei omintakeiselle mielikuvitukselle jäänyt paljon
pyörähdystilaa. Vaan sitä merkillisempää on, että näissäkin rajoissa
Suomen kansan luontainen kauneuden aisti ja kehityskyky on välistä
voinut päästä näkyviin.
Hyvänä esimerkkinä on ensimmäinen Kantelettaren alkulauseesen
painetuista lauluista: "Kreivin sylissä istunut." Tämän alkuansa
saksalaisen ballaadin vanhin kirjaanpano on hollanninkielinen 1500
luvulta ja kuuluu suomennettuna:[450]
Minä seisoin korkealla vuorella
Ja katselin merelle päin,
Näin laivan laskevan purjeissa
Ja ritareita kolme näin.
Ja se nuorin joukosta ritarein,
Jotk' istuivat laivassa,
Sielt' tarjosi minulle juodaksein
Lasin viiniä vilpoista.
"Jumal' antakoon hyvyyttä runsaasti
Teille, varaton neitonen!
En toista tosiaan kihlaisi,
Te jos rikkaampi oisitten." --
"Minä jos olen varaton neitonen,
On köyhiä muitakin;
Käyn luostarin muurien sisällen,
Se neuvo on suotuisin." --
"Vai luostariinko on menonne,
Te neidoista kaunihin;
Miltä nunnan puvussa näytätte,
Toki tietää ma tahtoisin."
Kun hän oli luostariin lähtenyt,
Hänen kuoli jo isänsä;
Koko valtakunnass' ei ollut nyt
Niin rikasta tytärtä.
Kun ritari kuuli sen, huusi niin:
"Satuloikaa mun hevosein!
Että tyttö on päässyt luostariin,
Siitä karvas on sydämein."
Hän ratsasti luostarin portillen,
Kovin kolkutti renkaalla:
"Missä vihkin on saaneista viimeinen.
Nuorin kaikista nunnista?"
"Ei täältä ole ulospääsöä
Edes kaikista nuorimman;
Hän istuu kammionsa sisällä
Ja on Jeesuksen morsian." --
"Vaikk' kammioonsa on telkeynyt
Ja Jeesuksen morsian on,
Häntä nähdä tahdon ja kuulla nyt,
Hän kuitenkin tulkohon."
Ja se nuorin kaikista nunnista
Tuli ritarin etehen,
Kaikk' keritty oli hänen tukkansa --
Ja rakkaus myöhäinen.
"Teidän täytyy takaisin ratsastaa,
Kotipuoleenne kääntyä,
Siellä toista tyttöä suudelkaa,
Minun lempen' on mennyttä.
Kun viel' olin varaton neitonen,
Te työnsitte minut pois,
Jos oisitte malttanut vähäsen,
Hyvä meidän nyt olla ois."
Myös flaamin kielellä löytyy uudemmalta ajalta pari muistiinpanoa,
joista toinen alkaa: "Kun seisoin Alankomaiden vuorilla ja katselin
merelle päin."[451] Epäillä kuitenkin sopii, onko tässä Alankomaiden
mataloista ja loivista rantaäyräistä puhe. Myös viittaa runo siihen,
että laiva on ohi kulkenut hyvin lähitse rantaa; lisäksi tapa, jolla
viini mainitaan, ehdottomasti johtaa ajatuksemme eteläisempään, viiniä
viljelevään maahan.
Meidän ei tarvitsekaan muuta kuin lähteä Alankomailta Rein-virtaa
ylöspäin, niin pian kohtaamme maiseman, johon laulumme täydesti
soveltuu. Siellä sen Goethe ensimmäisenä kansan suusta Elsassissa
korjasi v. 1771 ja on sitä jälkeenpäin kaikkialla Saksassa
kirjaanpantu. Sen yleisin muoto alkaa:[452] "Minä seisoin korkealla
vuorella ja katselin syvään laaksohon, näin minä laivan liukuvan, jossa
oli kolme kreiviä." Nuorin kreiveistä tarjoo vilpoisen viinin lisäksi
vielä kultaisen sormuksensa. "Mitä minä sormuksella teen, olenhan vielä
aivan nuori ja sitä paitsi varaton." -- "No, jos olet varaton, niin
olkoon se keskenäisen rakkautemme muistona." -- "En tahdo muistella
mitään rakkautta, vaan menen luostariin." Sitten kerrotaan, mitenkä
vuosineljänneksen kuluttua kreivi näkee unta, että hänen lemmittynsä on
mennyt luostariin, ja käskee palvelijansa satuloida kaksi hevosta.
Uhkaamalla polttaa koko luostarin hän saa nuorimman nunnan puheilleen,
vaan tältä on jo tukka lyhyeksi leikattu.
Korkea vuori vastakohtana syvälle laaksolle, kreivien eli ritarien
lukuisuus sekä viinin vilpoisuus johtavat elävästi mieleemme
Rein-virran keskijuoksun viini viljelyksineen ja monine
linnanraunioineen. Toisinaan Rein-joki nimenomaan mainitaankin,
esim.: "loin katseeni syvään Reiniin."[453]
Yhdessä shvaabilaisessa kappaleessa, jossa laulaja korkealta
vuoreltansa katselee pitkin Reiniä ja näkee laivassa kolme ritaria, ei
ole enää puhetta viinin tarjoilusta.[454] Nuorin ritareista hänet
tahtoo kihlata kultasormuksellaan: "ota pois ja pidä sormessasi
kuolemani jälkeen." -- "Mitä minä sormuksella, jota en saa näkyvissä
pitää." -- "Sano löytäneesi viheriällä niityllä." -- "Miksikä
valehtelisin: ennemmin sanon suoraan, että nuori kreivi on mieheni." --
"Jos olisit kyllin kaunis ja jonkun verran varakas, niin totta heti
sinut naisin." -- "Jollen olekaan varakas, on minulla kunniani, jonka
säilytän, kunnes vertaiseni tulee." -- "Vaan jollei vertaistasi
tulekaan?" -- "Sitten menen nunnaksi luostariin." Seuraa kreivin
unennäkö, satuloittaminen ja ratsastus luostariin, josta nunna ei tule
uloskaan, vaan antaa tiedon, että hänen hiuksensa jo ovat leikatut.
Saksalainen laulu on ilmeisesti sekaantunut muiden runojen
vaikutuksesta. Kreivin unennäkö katumuksen aiheena on lainattu edempänä
esitettävästä saksalaisesta ballaadista, josta suomalainen "Morsiamen
kuolo" (Kant. alkul. n:o 3) on johtunut. Alkuperäisempään tytön
rikkaaksi tulemisen motiiviin vielä viittaa kreivin lause
satuloitsijalleen: "tie t. lempi on ratsastuksen arvoinen" yleisessä
muodostuksessa sekä erittäin viimeksi mainitussa toisinnossa: "tyttö on
kaiken arvoinen!"
Myös ritarin kehoitus valehtelemaan ja tytön kieltävä vastaus tunnetaan
toisesta laulusta, joka tavallisesti alkaa tytön menolla ruohon
leikkuusen.[455] Ratsumiehen pyytäessä häntä istahtamaan viereensä
viitalleen, hän selittää äidin toruvan työn kesken jäämisestä, johon
toinen vastaa: "sano leikanneesi sormeasi." -- "Miksikä valehtelisin,
paljoa parempi on minun sanoa, että ratsumies on omakseen tahtonut."
Äidin neuvoa, että olisi vielä vuoden kotona naimatonna, tyttö ei pidä
hyvänä, koska ratsumies on hänelle kaikkea äidin tavaraa kalliimpi.
Silloin äiti käskee hänen korjaamaan vaatteensa ja juoksemaan
ratsumiehen perään. Tytön vielä valittaessa, ettei hänellä ole
riittävästi vaatteita ja pyytäessä tuhat taaleria kapioiden ostoon,
äiti ilmoittaa, että isä on pelissä kaiken omaisuutensa hävittänyt.
Tätä laulua löytyy vielä toisinto Reinmaakunnasta Bonnin ja Coblenzin
tienoilta, jossa myös sormuksen tarjoaminen ilmaantuu.[456] Kultaseppä
takoo sormuksen, jota tarjoo lemmitylleen. "Mitä kihlamerkillä teen,
jota en saa sormessani pitää?" -- "Sano löytäneesi viheriällä
niityllä." -- "Äidillenikö valehtelisin; pikemmin sanon suoraan, että
kultaseppä on minua kosinut." Mahdollisesti kuitenkin sormuksen
tarjoaminen alkuperäisemmin kuuluu lauluun kolmesta kreivistä eli
ritarista. Ranskan puolelta rajaa Champagnessa on löytynyt romanssi,
jossa tyttö kertoo häneen rakastuneen prinssin ja kuninkaan pojan sekä
kolmantena kreivin, jota hänkin rakasti; kreivillä oli sormus, jonka
oli pannut hänen sormeensa.[457]
Kehittyneimmässä ja siis myöhäisimmässä shvaabilaisessa muodossa on
saksalainen laulu levinnyt Tanskan kautta Ruotsiin, jossa se on
yhdistynyt ballaadiin "Petetystä nuorukaisesta", niin että siitä
ainoasti viisi värssyä tämän johdantona on säilynyt.[458] Tätä
jälkimmäistä ballaadia vastaa Kantelettaren alkulauseen toinen numero.
Edellisestä sitä vastoin mainitut viisi värssyä tavataan suomeksi
erikseen ensimmäisessä numerossa "Kreivin sylissä istunut" hiukan
laajennettuina sekä aivan uusilla värssyillä jatkettuina. Tästä
jatkosta on lausunut prof. C.G. Estlander:[459] "Tuntuu siltä kuin
erityisesti hieno runoilijaluonne olisi ottanut alkusäkeitten antamasta
aiheesta luodakseen uuden runoelman ja ylenmäärin hyvin onnistunut.
Asema on siinä sama: korkealla vuorella syvässä laaksossa, jossa laiva
laskee maihin ja kreivi tytön kihlaa kultaisella sormuksella." Hänen
neuvonsa tytön epäilyksen johdosta ja tämän vastaus ovat niinikään
samat, vaikka suomalainen laulaja on niihin osannut huokua jotain
selittämätöntä kesäillan suloa. Missä suomennettava esikuva päättyy,
puhkeaa tämä surumielinen haaveilu ilmi:
Ja se ilta oli kaunis, ihana,[460]
Ja ne linnut lauloivat,
Meri tyyni, keto vihanta,
Kukat keolla kasvoivat.
Tässä hurmauksessa laulaja kuvailee tytön kaikki unohtaneen,
uneksiakseen lyhyen lemmen-unelmansa. Seuraava värssy kertoo, mitenkä
hän aamulla huomaa jääneensä yksin; pois on mennyt kreivi ja rannalta
laivakin lähtenyt, jonka johdosta hän epätoivoissaan heittää myös
sormuksensa mereen.
Voi, voi mua tyttöä vaivaista!
Kuinka onneton nyt minä lien;
Ota pois, meri, pois tämä sormuskin,
Mitä tuolla ma käessäni teen!
Runomitta, jota on hiukan pitennetty, ja kielikään tosin eivät ole
erinäisellä taidolla tässä käytettyjä, mutta itse aineen
muodostamisessa ilmenee niin paljon runollista aistia, että miltei
tekisi mieli olettaa tottuneemman taiteilijan käsialaa kuin
kansanrunoilijan.
Myös Virossa on uudempi kansanlaulu saanut jalansijaa. Mutta se on sekä
sävelmään että sisällykseen nähden verrattomasti heikompi kuin
Suomessa. Sillä ei ole siitä syystä ollut voimaa syrjäyttämään vanhaa
runoutta, joka siellä vasta taiderunouden tieltä on syrjään vetäytynyt.
Uudemmassa virolaisessa kansanlaulussa on luonnollisesti saksalainen
vaikutus huomattavin. Esim. laulua "Kreivin sylissä istuneesta" on
Virossa tavattu toisinto, jossa puhe luostariin menosta viittaa suoraan
saksalaiseen balladiin:[461] _Ma käisin mööda mere äärt, Ja vaatsin
mere pool, Näen laevukest -- -- Rolm vürsti võeralt maali, Ja üks neist
kolmest kuningas, Ta kihlasõrmuses_ --
_Ja minu meel ei mõtlegi,
Ja meest ei armasta,
Ma tahan kloostris minna,
Truuist sääl siis elada_.
Virolaisen laulurunouden heikommuus johtunee suureksi osaksi sen
myöhemmyydestä suomalaiseen verraten. Kuitenkaan eivät suomenkielellä
uudemmat laulumitat ole kauan olleet käytännössä. Jaakko Suomalainen
eli Finno lausuu esipuheessa virsikirjaansa ruvenneensa tekemään
hengellisiä virsiä suomenkielellä nimittäin muiden kristillisten
maakuntain tavan jälkeen, josta voi päättää, että Länsi-Suomessa vielä
1500 luvun loppupuolella vanha runomitta oli ainoa käytetty. Huomattava
on myös, että useimmat kertovaisista lauluistamme ovat suomennoksia
semmoisista ballaadeista, joissa ei ruotsinkielelläkään löydy
refrängiä. Paitsi "Kreivin sylissä istunutta" ja "Petettyä nuorukaista"
löytyy julkaisemattomia kirjaanpanoja "Herra Petterin (Herr Peder)
laivaretkestä", "Vensvalin (Sven Svanehvit) ratsastuksesta" ja
"Pienestä Katri (Liten Karin) palvelijasta."[462] Viimeksimainittu
pyhimyslegendasta maalliseksi romanssiksi muutettu laulu on varmasti
vasta 1600 luvulla Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin vaeltanut.[463]
Myös yllämainittua saksalaista laulua ruohon leikkuusen lähteneestä
tytöstä on alkuosa ruotsinkielen välityksellä tavattu suomeksikin
mukaeltuna.[464] Harvinaisena poikkeuksena on "Velisurmaaja", neljäs
Kantelettaren alkulauseesen valituista näytteistä, jonka
suomenkielisessäkin asussa on säilynyt refrängi, vaikka aivan
yksinkertaisinta laatua: poikani iloinen -- äitini kultainen.[465]
Emme siis erehtyne, jos oletamme Suomeenkin ulottuneen kaksi
ruotsalaisen kansanlaulun virtausta: toisen 30-vuotisen sodan jälkeisen
ja toisen unioonin aikaisen, jonka vaikutuksesta vanhaan runoomme
olemme jo Helka-virsissä sekä Luojan virren kappaleissa esimerkkejä
nähneet. Tämän eroituksen 1400 luvun ja 1600 luvun vaikutuksen välillä
todistavat aivan epäilemättömäksi pari ballaadia, jotka ovat molempien
virtausten mukana Suomalaisille saapuneet ja sen johdosta esiintyvät
_kahdenlaisella runomitalla_.

2. Laulu Morsiamen kuolosta.

Kantelettaren alkulauseesen painetuista kertovaisista lauluista kolmas:
"Morsiamen kuolo", on jo ohimennen mainittu johtuneeksi saksalaisesta
kansanlaulusta. Tämä vuorostaan on toisinto Europassa laajalle
levinnyttä ballaadia.[466]
Kaukana Kreikassa lauletaan nuoresta morsiamesta, joka ei tunnusta
pelkäävänsä kuolemaa, vaan heti saa tuntea sen vallan. Sulhanen
saapuessaan loistavan saattojoukon kera viettämään häitänsä näkee
miehen kaivavan hautaa ja kysyttyään saa tietää, että sitä kaivetaan
hänen morsiamelleen. "Tee syvä ja leveä, kaiva kahta varten!" hän
huudahtaa ja lävistää rintansa tikarilla. Haudalle kasvaa piilipuu ja
sypressi, jotka kääntyvät toistensa puoleen ja ikäänkuin suutelevat
toisiaan, kun kovasti tuulee. Välistä kerrotaan sulhasen tavanneen
kuolleenkin ja nostaessaan hunnun kasvoilta nähneen, että se on hänen
morsiamensa.
Toisaalla taas Espanjan Katalooniassa mainitaan nuoren miehen kuulleen
hautajaiskellojen soivan ja hänelle kysyttyä vastatun hänen
morsiamelleen soitettavan. Siinäkin hän saa nähdä kuolleen kasvot,
vieläpä puhutella morsiantaan, joka neuvoo teettämään kirstun kyllin
leveän kahta varten. Samoin tikarilla hän surmaa itsensä.
Englannissa ja Skotlannissa tunnetaan kaksikin tämän ballaadin
muodostusta. Toisessa sulhaselta, jonka täytyy lähteä pariksi vuodeksi
Skotlantiin, jää morsian Lontoosen. Vaan tuskin puolen vuoden kuluttua
hänelle tulee niin ikävä, että tallirengillään heti valjastuttaa
valkean hevosensa. Lontoossa hän ensin kuulee kellonsoiton ja sitten