Kantelettaren tutkimuksia 2 - 16

etsiä neito esiin piilostansa. Taikka ollaan parantavinaan asia
sillä, että sisar joutuu vaimoksi sotamiehelle, joka ottaa hänet
vankkureilleen. Mutta vaikka hän siis ajaa tietä ja maata pitkin, niin
hän kuitenkin pyytää purjetta kiinni pitämään ja laivaa
seisottamaan:[535]
_Pea kinni purjo pois,
Lase saista laiva lats!_
Tietysti voidaan ratkaista ristiriita sitenkin, että
Lunastettavasta neidosta tehdään poika, niinkuin m.m. parissa
Tartonmaan kappaleessa.[536] Mutta niissä on turmeltunut runon koko
juoni: vastakohta omaisten ja sulhasen välillä; jälkimmäinen on
jäänyt pois ja sisar lunastaa veljensä.
Vähemmän kuin Liivinmaalla on Lunastettavan neidon runo Vironmaalla
vääntynyt lännestä itään kulkiessaan, siitä yksinkertaisesta syystä
että se on seurannut meren rantaa ja mielikuva laivalla ryöstöstä
kaiken aikaa on pysynyt elävänä. Varsinaisesti uusi muodostus on
runossa tapahtunut vasta sitten, kun se tätä tietä on astunut yli
kielirajan Inkerinmaalle. Muunnoksen on siellä aikaansaanut toinen
samantapainen runo Myödystä neidosta, joka on yht'aikaa vaeltanut Viron
puolelta. Tämän runon kehitys ja kulku vaatii kuitenkin jonkun verran
selvitystä, ennenkuin voimme edelleen seurata Lunastettavan neidon
runon monimutkaisia vaiheita.

6. Myödyn neidon runo.

Yhtä vähän satunnainen kuin Lunastettavan neidon runon runsas ja eheä
edustus Saarenmaalla voi olla Myödyn neidon runon löytymättömyys
siellä,[537] kun tätä kuitenkin Viron manterelta on saatu piammastaan
satakunta kirjaanpanoa.
Runossa kerrotaan tytöstä, joka poissa ollessaan saa tietää, että hänet
on kotona myöty miehelään. Tavallisesti on hänestä maksettu isälle
kyntöhärkiä pari, äidille lypsylehmä, veljelle ratsuhevonen ja
sisarelle suuri solki, toisinaan vielä kälylle (eli miniälle, veljen
vaimolle) käpeät kengät. Loukatussa tunnossaan -- nähtävästi maksua
vähäksyen[538] -- tyttö toivottaa, että hänestä saadut tavarat
omaisilta häviäisivät: härät vajoomalla vakoon, lehmät lypsämällä vettä
ja verta, ratsut rasittumalla, soljet lieden ääressä sulamalla ja
kengät kulumalla.
Mainitut sukulaisten tavarat ovat siksi yhtäläisiä kuin toisessa
Saarenmaan muodostuksessa Lunastettavaa neitoa: kyntöhärät --
lypsylehmät -- kosintahevoset -- soljet, että voisi ajatella Myödyn
neidon runon siitä kehittyneen vastapäisellä Viron rannikolla.
Kysymykset eri runojen keskinäisestä suhteesta ovat kuitenkin tieteen
nykyisellä kannalla, kun yksityiskohtainen tutkimus on vasta aivan
alullaan, ennenaikaiset ratkaistavaksi.[539]
Kaikissa tapauksissa näyttää Myödyn neidon runo länsipuolella Viron
mannerta muodostuneen. Sillä näet löytyy kaksi eri johdantoa, joista
toinen ulottuu yli runon koko alan, vaan toinen rajoittuu pohjoiselle
ja itäiselle osalle virolaista aluetta.
Edellinen yleisempi johdanto esittää tytön karjaa kaitsemassa, kun veli
saapuu kotoa sanaa tuomaan. Tämäntapainen johdanto tavataan myös
Saarenmaalla toisessa runossa, jossa veli kutsuu kotiin, ilmoittaen
ainoastaan kosijoita tulleen. Vaan siinä tyttö käskee veljen yksin
palaamaan ja viemään isän, äidin käteen vitsan, jolla he voivat ajaa
kosijat tiehensä. "Minä olen", hän selittää, "liian pieni ja hento;
antakaa minun vielä kotona kasvaa, sitten minusta tulee näpsäkkä
nainen."[540] Onko tämä runo yhdessä Lunastettavan neidon runon kanssa
vaikuttanut Myödyn neidon runon muodostumiseen, täytyy niinikään jättää
avoimeksi kysymykseksi. Päinvastainenkin tai rinnakkainen suhde on
mainittuun johdantoon nähden toistaiseksi yhtä mahdollinen.
Jälkimmäinen johdanto taas kuvailee laulajaneitoa pyytävänä veljeltänsä
maata. Veljen ihmetellessä, mitä neitonen maanomistuksella tekisi, hän
selittää kylvävänsä sini- ja puna-värikasveja. Omin käsin hän myös maan
muokkaa. Käytyään kylvöään katsomassa hän lähettää veljensä sepälle
taottamaan sirppiä ja on parast'aikaa leikkaamassa, kun itse sulhanen
hänet yllättää, ilmoittaen kotona tehdyn kaupat.
Ettei ainakaan tämä muodostus ole alkuperäinen, osoittavat, paitsi
johdannon rajoitettua alaa, muutamat muutkin seikat. Ensiksi on se
tavattu myös eri runona Leikkuuluvun (_Leiko lugu_) nimellä.[541] Siinä
sirpin teettäminen on loppupontena paikallaan, vaan jää aivan
liikanaiseksi piirteeksi, Myödyn neidon runon siihen liittyessä
jatkoksi. Myös on ilmeistä, että sulhanen veljeen verraten, joka
tämänkin johdannon yhteydessä on joskus sanantuojana säilynyt,[542] on
myöhäsyntyinen. Sillä on vasten kaikkea tavanmukaisuutta, että sulhanen
itse lähtee tuvasta, jossa kauppa tehdään, ulos tyttöä etsimään. Eikä
tämä väännös ole edes Sinen poiminnan yhteydessä tapahtunut, se
esiintyy edellisenkin johdannon kera sekä Tartonmaalla että erittäin
Varsinais-Virossa, Jo se seikka, että myöhempi koillisvirolainen
johdanto yksinomaan esiintyy Inkerinmaalla, riittänee todistamaan, että
runo on sinne kulkeutunut Viron puolelta eikä päinvastoin. Tämän
päätelmän tekee aivan epäilemättömäksi läntisimmän Inkerin säkeitten
vertaileminen vastaaviin virolaisiin.[543]
Kysyin maata velloltani,[544]
Anoin ainoaiseltani:
"Anna vello miulle maata!"
Vello vastoin vastaeli:
"Mitä maata neitoselle,
Peltoa ripajalalle?
Maa on neitosen rivassa,
Pelto pollen kantimessa."
Ei voinut kovana olla,
Ei kovana, ei kivenä,
Antoi kuitenkin vähäsen,
Ristikkoa, rastikkoa,
Palanutta paasikkoa,
Kulunutta kuusikkoa,
Märkää mäen alusta.
Senkin kynsin kynsilläni,
Astivoin kätösilläni,
(t. Varpain otsilla vakosin).
Sinne mä sineni kylvin,
Sinne mä punani puotin,
Pippurini pillaelin.
Virui viikko, sai nätälä,
Menin sinttä katsomahan,
Punaani poimimahan,
Pippuroi puhastamahan.
Sini itki kitkijätä,
Puna itki poimijata.
Sini oli silmäni tasainen,
Puna polven korkukkainen.
Silvin mie sinekin täynnä,
Poimin mie punekin täynnä,
Ajoin harmaan hameeni.
Petäjästä peijo huusi,
Katajasta kannusjalka:
"Tyttärikko neijokkainen,
Lyhyt liitsa linnukkainen!
Kun sä tietäisit vähäsen,
Arvajaisit pikkaraisen,
Et sä kitkisi sinyttä,
Etkä poimisi punetta.
Jo olet tyttö mulle myöty,
Mulle myöty ja luvattu."
-- "Ken minun sinulle möi,
Ken minun möi ja lupasi?"
-- "Isyt möi, emyt lupasi,
Vellot kaksin kaupat teki,
Sisaret sanat saneli."
-- "Min lupasit isolleni,
Minun sulle myötyhyä,
Linnun liikuteltuhua?"
-- "Isolle härät väkevät."
-- "Sen minä suon isälle:
Isoni härät väkevät,
Kun menevi kyntämähän,
Auran etehen kaatukohot,
Vaon välihin vaipukohot!
Sen saakoon isä minusta,
Minun sulle myötyhyä,
Linnun liikuteltuhua."
- -- --
"Emolle mahusen lehmän."
-- "Nännä verta lypsäköhön,
Nännä verta, toinen vettä,
Kolmas kellan karvallista,
Neljäs piimyttä Jumalan!"
-- -- --
"Vellolle hevon hyväisen."
-- "Sotatielle sortukohon,
Vainotielle vaipukohon!"
-- -- --
"Sisolle sinervän uukin."
-- "Susi villat survokohon,
Karhu villat kantakohon!"
-- -- --
_Küsin maada vennaltani.
"Vennakene vennikene,
Anna mulle tüki tühja maada."
Venda varsi vasta kosti:
"Mis teeb niidu neidusela,
Põld teeb põlle kandiale."
"Mõeda mulle põldu põlle laiust,
Maada jala jälle laiust."
"Poll on vööllä neiu poldu."
Salateles, armasteles,
Halateles, andis maada.
Raasukese raagamaada,
Palukese paljast maada,
Kuiva kuusiku alusta,
Mää männigü tagusta.
Sie mina künnan küüsiläni
Äästelen varbalagi.
Sinnep ma sineta külvan,
Sinnep ma punada puistan,
Sinne pillan pipperaida.
Kasvis kuu, kasvis kaksi.
Läksin sinet katsumaie,
Puna katki poimimaie,
Pipperaida piiramaie.
Sini oli silmie tasane,
Puna polve korguveni.
Roovisin ma rüpe täie,
Kahmisin kaksi kaendla täitä.
Pedakasta huusi peigu,
Kadakasta kannusjalga:
"Neitsikene noorukene!
Kelles sa sineta leikad,
Kelles sa punada poimid?
Juo sina minule müedi."
"Kesse mind sinule möije?
Kes see müis, kes see tõutas?"
"Isa möi ja ema touti,
Vennad kaksi tegit kaupa,
Sõsarad sõnad kõnelsid."
"Minu sulle müödudäsi, (2)
Kahe kauba tehtudasi." (3)
"Isäle härjäd vägevad." (4)
"Mis suoban mina isäle? (1)
Kui lähäb väljäle kündämäie,
Härjäd vagu vajugu,
Ikke otsa hingestagu!
Sie saie isä minusta.
Emäle lehmä mauka.
Üks nisä vetta, toine verda,
Kolmas piimada punasta,
Neljäs vahtu valgeeda!
Vennale hea hobuse.
Hobu surgu soja tiele,
Vainu tiele luogu varsa.
Sõsarale suure sõle.
Kui lähäb lienda liigutama,
Sõlge liedeje sulagu!"_
Todistavin virolaisen sanan siirto suomenkielelle on lehmän maine
maukas = isomahainen; siitä johtuu mahunen eli tavallisemmin mahikke
s.o. maho, joka on juuri vastakohta lypsylehmälle.
Niinikään kosijan nimitys peijo (B; C: peije, A: penno, sel. "mokoma
mies") on selvästi vironkielinen _peigu_ = sulhanen. Sen sijalle astuu
kuitenkin usein Narvusin tienoilla ja sitten yleisesti idempänä _kaksi
kaupanmiestä_. Myös yhdessä myöhemmän virolaisen muodostuksen
kappaleessa[545] on neidon ostajana nimenomaan _kaubapoissi_. Tämä
piirre johtuu toisesta virolaisesta runosta, joka on välistä Myödyn
neidon johdannoksi liittynyt, kuten seuraavassa Varsinais-Viron
kappaleessa.[546]
_Oh mina vangi vaene lapsi,
Ööd olen vangi, päevad vangi,
Oöd hoian isa hoosta,[547]
Päevad kaitsen venna karja.
Tuli kaksi kaubameesta,
Kaksi kaubamee sulasta:
"Neitsikene noorukene!
Müü mulle isa hobune,
Kauple venna kirju karja!"
-- "Oh teie kallid kaubapoisid,
Kallid kaubamee sulased!
Müüge mulle mõõka vöölta,
Kauple kannukset jalasta!
Siis müün isa hobuse,
Kauplen venna kirju karja."
-- "Neitsikene, noorukene!
Ei ma müü mõõka vöölta,
Kauple ei kannuksed jalasta.
Jo sinu minule müüdi."
-- "Ole vait valestamasta,
Kelmi keelta peksamasta!
Kes minu sinule müüs?"
-- "Isa müü, ema töutas,
Vennad kaksi kaupelesid."_
(Sitten ilmestyykin veli tervehtien neitoa, ja tämän kysyessä
kuulumisia kotoa, ilmoittaa hänestä paljon tarjotun).
Vielä on huomattava, että sinen kertosanaksi pippurin sijalle tulee
pellava eli pellerva, joka sitten vielä punan syrjäyttää. Mitenkä
vaihdos on vähitellen tapahtunut, näkyy esim. seuraavista
kirjaanpanoista, joista toisessa muutos on vielä alullaan, vaan
toisessa jo loppuun suoritettu.[548]
Siihen mä sineni kylvin,
Pillaelin pippurini.
Kului yötä yksi, kaksi,
Menin sinttä katsomahan,
Pellervaa puhastamaan.
Sini oli silmäni tasainen,
Puna polven korkukkainen.
Siihen mä sinoni kylvin,
Pillaelin pelervani.
Kului kuuta kaksi, kolme.
Menin sinoa katsomahan,
Pelervoa vaattamaan.[549]
Sino oli sinikukalla,
Pelervo punakukalla.
Pellavan paikallansa vakaannuttua on muodostunut uusi säepari, joka
kuvailee, kuinka vähäiseen maahan vähän siementäkin kylvettiin.[550]
Lusikan sinoja kylvin,
Pihon pillasin pellavasta.
Mainituilla muutoksilla levisi runo Narvusista Soikkolaan ja
Keski-Inkeriin, jossa johdantoon tuli ainoasti vähäpätöisiä
lisäkoristuksia. Niistä huomattavin on vaihteleva kuvaus neidon
oikeudettomasta asemasta, esim.[551]
Mihin maata neitoselle,
Niittyä ripajalalle,
Peltoa pakenevalle?
Se maautta neitoselle,
Mikä alla jalkojensa;
Se päivyttä neitoselle,
Mikä päivä päänsä päällä.
Maa on neion esliinassa,
Niitty neitosen rivassa,
Kaski pollen kantimessa.
Aivan yhtäläinen on runon johdanto vielä Karjalan kannaksella. Siitä on
kuitenkin tärkein piirre, neidon osattomuus maanomistuksessa, jäänyt
pois. Epäröimisensä, antaisiko maata, veli perustelee ainoasti sillä,
ettei sisarella ole miestä eikä hevosta käytettävänään maan
kyntämiseen. Sukulaisten saamiin lahjuksiin nähden on ainoasti isän
tavarassa tapahtunut kehitys huomattava: a) kyntö-härkä tai
tavallisemmin kyntöruuna Narvusissa, b) rahainen ratsu yleinen
Soikkolassa, tavallinen Hevaalla; c) kivinen kirkko myös tavallinen
Hevaalla,[552] yleinen Karjalan kannaksella. Näytteeksi Karjalan
kannaksen laulutavasta painettakoon seuraava kappale.[553]
Puistin maata velloltani,
Ristikoista, rastikoista
Virvikoista, varvikoista,
Pellolta pelervikoista.
Vello vasten vastaeli:
"Mitä sä sisko maalla teet?
Ei ole sulla kyntäjäistä,
Ei miestä ei hevosta." --
"Mä vaan kynnän kynsilläni,
Varpahillani vakoan."
Antoi vello mulle maata,
Ristikoista j.n.e.
Kylvin mä sinoista liuskan,
Toisen liuskan pellervoista.
Menin kohta katsomahan,
Kahen kolmen yön perästä,
Viikon päästä viimeistähän.
Sitte oli sino kukalla,
Pellervoinen marjasella,
Aloin kitkeä sinoista,
Puhastella pellervoista.
Ajoi kaksi kauppamiestä,
Kolme puotipoikasia,
Nuo mulle kutittelevat:
"Sä olet neito meille myöty,
Sekä kaupattu kananen!"
Neito vasten vastaeli:
"Kuka möi minun poloisen,
Kauppasi kotikanasen?"
-- "Iso möi sinun poloisen,
Sekä kauppasi kanasen."
-- "Mitä sai iso minulla?" --
-- "Isos sai kivisen kirkon."
"Tulkoon suuri pohjatuuli,
Kaatakoon isoni kirkon,
Parasna kirkkoaikana!"
Ajoi kaksi kauppamiestä j.n.e.
(Jokaisen sukulaisen kohdalla uudelleen).
Jo Keski-Inkerissä joskus ja useammin Karjalan kannaksella[554] on
Sinen kitkentä irtautunut Myödyn neidon runon yhteydestä, liittyen
johdannoksi Kuolonsanomiin ja etenkin sanomaan "Äidin kuolosta" (nk.
myös Kanteletar, 3:s painos III. n:o 104; vrt. n:oon 62).
Sen sijalle on sitten Suomen puolella Myödyn neidon runon eteen
sovitettu uusi johdanto, jossa samoin kuin alkuperäisemmässä
virolaisessa muodostuksessa, vaan aivan uudella tavalla kuvataan,
kuinka neito paimenessa ollessaan saa tiedon siitä, että hänet kotona
on myöty.
Vanhimmassa Porthanin aikuisessa käsikirjoituksessa, jonka Ad. Neovius
on löytänyt ja julkaissut, tämä johdanto kuuluu:[555]
Läksin piennä paimenehen,
Lasna lammasten ajohon,
Tuli ylkä karjahani,
Oli ylkä niinkuin härkä.
Istuihen tyvellen ylkä,
Minä lapsi latvemmallen;
Kysyttelin, lausuttelin:
"Kävitkös minun kotoni,
Vaelsitko vainioni?"
Kyseli minulta ylkä:
"Mikä merkki sun kotonsi,
Kuka valta vainionsi?"
-- "Risti riihen ikkunalla,
Toinen risti lattialla,
Kuusikko tupani eessä,
Kultakaivo kuusikossa,
Kultakansi kaivon päällä."
-- "Mitä teeskeli isäni?"
-- "Myöskenteli tyttäriä."
Runon jatko on täydellisemmin edustettuna saksalaisen _H.R. von
Schröterin_ v. 1819 julkaisemassa kokoelmassa "Paimenlaulujen"
joukossa.[556]
"Möikö minun?" -- "Möi minulle."
-- "Saiko paljon saalihiksi?"
-- "Isälles sotahevonen,
Mammallesi maholehmä,
Siskolles sininen uuho,
Veikolles vene punainen,
Veikon vaimolle vaskimaljan."
-- "Vähänpäs minusta annoit,
Pikkuruisen kaunihista!
Isäni sotahevonen
Sotatielle sortukohon
Sota-aikana parassa!
Mammani maholehmä
Maiollensa viipyköhön
Maito-aikana parassa!
Siskoni sininen uuho
Villoillensa viipyköhön
Villa-aikana parassa!
Veikkoni vene punainen
Hakohoni(!) haletkooni(!)
Souto-aikana parassa!
Veikon vaimon vaskimalja
Kivehen kimahtakohon
Oltta täynnä ollessani (!),
Olut-aikana parassa!"
Runon uusi johdanto tavataan sekä Savossa että Karjalassa erikseen
Myödyn neidon runosta ja muissa yhteyksissä.[557] Se on jo itsessäänkin
kokoonpantu useammasta aineksesta. Ensimmäinen säepari tavataan
erilaisissa paimenrunojen tapaisissa.[558] Sana ylkä (sulhanen)
viitannee alkuosan länsisuomalaiseen syntyperään. Jälkiosa johdantoa,
kodin tiedustelu ja kuvaus, on nähtävästi mukaelma erittäin
Varsinais-Suomessa suosittua Tuomaan runoa.[559]
Tule meille Tuomas kulta,
Tuo joulu tullesas,
Oluttynneri olallas,
Viinapikari pivosas,
Leipävarras kainalosas!
Kylläs[560] meijän portin tunnet:
Tervaristi, rautarengas,
Karhun nahka portin päälä,
Kirjava koira portin alla,
Kultakaivo kartanolla,
Hopiakuppi kannen päälä.
Jossain Saimaan ympäristöllä on tämän länsisuomalaisen johdannon ja
Virosta Karjalan kannaksen kautta kulkeutuneen Myödyn neidon
runon yhdistyminen tapahtunut. Muutamassa Gottlundin Juvalla
muistiinpanemassa toisinnossa on lahjana veljelle säilynyt punaista
venettä alkuperäisempi vetävä ruuna.[561]
Vielä vanhempaa muodostusta edustaa seuraava, toiselle puolen
Päijänteen Satakuntaan eksynyt kappale,[562] jossa veljellä on
vetohärjät ja miniällä iso solki (vrt. Virossa sisarella suuri solki ja
Länsi-Inkerissä toisinaan[563] miniällä lehet leveät).
Menin Viroon karjalaiseks,
Akanan maalle paimenaiseks.
Tuli ylkä mun työni,
Istuhen tyvellen puuta,
Minä laps latvemman puolell'.
Rupesin häneltä kysyyn:
"Tukkos kotonikin kautta?"
-- "Tulinkin kotoskin kautta."
"Mitä meiltä annettihin?"
-- "Sinä teiltä annettihin."
"Mitäs isälleni annot?"
-- "Isälles isot hevoset."
"Mitäs äitilleni annot?"
-- "Aitilleskin ison lehmän."
"Mitäs siukullenkin annot?"
-- "Siukulleskin sini-uukin."
"Mitäs veikollenkin annot?"
-- "Veikolleskin vetohärjät."
"Mitäs miniälle annot?"
-- "Miniälle ison soljen, paksun pauvan."
Nousin mä kirokivellen,
Kirosin mä viisi kirroo:
"Isäni iso hevonen
Tallihinsa taatukohon,
Aseisiinsa kaatukohon,
Myymästähän minua,
Panemasta pikkuruista,
Lasna leikisnä tekemän!
Äitinikin iso lehmä
Ehtyköön lypsyn aijaalla --
Veikkonikin vetohärjät
Tallihinsa taatukohon,
Aseisinsa kaatukohon,
Parraalla ajon aijaalla --
Siukkunikin sini-uukki
Villohinsa viipyköhön,
Karitsoihinsa kaatukohon --
Miniänkin iso solki, paksu pauva,
Parraalla aikaa poikki menköön,
Myymästä he minua,
Panemasta pikkuruista,
Lasna leikistä tekemän!"
Alkusäkeet ovat selvästi lainatut niinikään virolaisperäisestä ja
Karjalan kannaksen kautta savolaiselle alueelle, aina Pohjois-Hämeesen,
vaeltaneesta Viron orjan runosta. Epäilemättä meillä siis tässä on
semmoinen harvinainen tapaus, että virolais-karjalaisen runovirran
lieve on ulottunut yli länsimurteen rajan.
Karjalan kannakselta on Myödyn neidon runo uusine johdantoineen
kulkenut myös toista, tavallisempaa suuntaa, pohjoista kohti.
Ilamantsissa on siitä Ahlqvist muistiinpannut seuraavan eheän ja
täyteläisen toisinnon.[564]
Läksin piennä paimenehen,
Lasna lammasten ajohon;
Ajoin lehmät suota myöten,
Lampahat paloja myöten,
Vuohet vuoren kukkuroita,
Itse astuin tietä myöten,
Sinisukan siitymättä,
Kengän kauon kastumatta,
Punapaulan painumatta.
Yhtyi yrkä karjahani,
Mies leveä lehmihini,
Hän istui tyvelle puuta,
Minä lapsi latvemmalle;
Kyselevi, lauselevi:
"Kävitkö minun kotona?"
-- "Kävinpä sinun kotona."
-- "Mi merkki minun kotona?"
-- "Se merkki sinun kotona:
Tuomikko tuvan perässä,
Pihlajikko päällä pirtin,
Ristit riihen ikkunoissa,
Katajikko kaivotiellä,
Kuusikko kujojen suussa,
Kaivo keskellä pihoa,
Kultakansi kaivon päällä,
Kultakappa kannen päällä,
Kultakuppinen kapassa."
-- "Mitäpä iso tekevi?"
-- "Syöpi, juopi, kestoavi,
Kanasia kaupitsevi;
Annikin papille antoi,
Pietan piispalle lupasi."
-- "Kellenkäs minun lupasi?"
-- "Minulle sinun lupasi."
-- "Äiänkös hyvästä annoit,
Pikkuruisen kaunoisesta?"
-- "Annoinpa minä sinusta
Isolle ikuorosen."
-- "Ohos koira antiasi,
Vaivanen lupuutasi!
Äiänkös" j.n.e.
"Emolle mahovan lehmän" --
"Veikolle vene punasen" --
"Sikolle sinervän uuhen" --
"Vävylle värilusikan,
Toiselle hopeatuopin" --
"Miniälle vaskimaljan."
-- "Ohos kurja antiasi
Vaivanen lupuutasi!"
-- "Kun siitä vähän lie tullut,
Isolta ikuoronen
Parasna kyntöaikana
Aletkohon aisoillensa,
Vaollensa vaipukohon!
Kun siitä j.n.e.
Emolta mahova lehmä
Parasna lypsyaikana
Kiulullensa kirvotkohon,
Rauetkohon rainoillensa! --
Veikolta vene punainen
Parasna soutuaikana
Halki juoskohon hakohon,
Rikki rintansa kivehen! --
Sikolta sinervä uuhi
Parasna kerihtyaikana
Villoillensa viipyöhön! --
Vävyltä värilusikka
Parasna kestiaikana
Terä suuhun lohketkohon,
Varsi jääköhön kätehen! --
Toiselta hopeatuoppi
Parasna kestiaikana
Pohja puotkohon kivehen,
Korva jääköhön kätehen! --
Miniältä vaskimalja
P. k.-a., P. p. k.
Laita jääköhön kätehen!"
Omituinen muunnos Ilamantsin laulutavassa on siinä, että omaisille
annettuja lahjoja ei kiroo myöty neito, vaan itse antaja siitä
loukkaantuneena, että neito niitä vähäksyy.
Sama muodostus on yleinen, vaikk'ei aivan yksinomainen, myös Venäjän
Karjalassa. Vienan läänin toisinnoista kokoonpantuna on Kantelettaren
kolmannen kirjan 21:s runo "Kalevalan neiti." Harvinainen on kuitenkin
nimitys Kalevala tiedustelussa:[565]
Kävitkö Kalevalassa?
Katsoiko Kalevan neiot
Kalevalan ikkunoista?
Haukkuiko Kalevan koirat
Kalevalan rantateillä?
Mip' oli merkki j.n.e.
Tämä satunnainen lisäys on nähtävästi lainattu häärunoista, jossa
tavataan seuraavanlaisia kysymyksiä:[566]
Piettiinkö vävy vävynä
Osmolassa ollessasi
Käyessä Kalevalassa?
Onko teiän Osmolassa,
Niinkuin meiän Kalevalassa,
Karhunnahka portin päällä?
Vienan läänin laulutavan erityisyys on omaisille annettujen lahjuksien
tarkemmassa kuvaamisessa. Nämät lisäpiirteet ovat kuitenkin muista
runoista otetut. Esim. isän oriin kuvaus:[567]
Jok' on tarkka askelelta,
Sekä käymähän terävä,
on lainattu Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannosta samoilla
seuduin:[568]
Sanoi nuori Joukahainen:
"On minulla oritta kaksi,
Toinen käymähän riveä,
Toinen tarkka askelelta."
Erittäin huomattavat ovat sisaren siniseen uuheen liittyvät lisäsäkeet:
Joka viikko villan tuopi,
Joka kuu karitsan kantoi.
Näillä on näet sananmukainen vastineensa länsisuomalaisessa Neljän
neidon runossa, joka erään muistiinpanon mukaan Uudestakaupungista[569]
on ollut vanha leikkilaulu. Näytteeksi soveltuvat sen kaksi
täydellisintä ja toisiansa täydentävää kirjaanpanoa Marttilan pitäjästä
likeltä Turkua.[570]
Myödyn neidon runo.
Mikäs tuolta kaukaa näkyy?
Kylä tuolta kaukaa näkyy
Mikäs kylän alitse käy?
Joki j.n.e. Mikäs j.n.e.
Sammal joes' sisäl' on.
Kivi sammalas' sisäl' on.
Sormus kiven sisäl' on.
Mikäs sormuksen sisäl' on?
Pitkä tammi, paksu tammi.
Kulta tammen juuripuu.
Taivas tammen latva puu.
Tarha taivaas' sisäl' on.
Oinu tarhas' sisäl' on.
Aitta oinun sarven pääs'.
Mikäs aitas' sisäl' on?
Neljä pientä tyttöö.
Yksi kuttoo kultakankaat',
Toinen puolaa kultapuolaa,
Kolmas karttaa villoja,
Neljäs itki nuorta veljeänsä,
Kuin aivan varhain sotaan vietiin,
Lasna laivan haltiaksi.
Pikku lintu hyppäs' aitan partaalle:
"Mitäs itket pieni tyttö?
Mitäs maksat palkkaa?"
-- "Kinttaan täyren kintasvilloja,
Vanttuun täyren vantus-villoja."
-- "Mut' en siihen tyry."
-- "Puolen kullastani,
Puolen hopiastani,
Kaikki kun ma kuolen."
-- "Tuolta se tulee tuljuttaa,
Parta päivän palmikossa,
Hiukset kullan suortavissa.
Sisarelles' tuon semmosen lampaan,
Kuin joka viikko villan antaa,
Joka kuukaus karitsan kantaa.
Äitillen' tuon semmosen lehmän,
Kuin kultakiulu on sarven nokas'.
Veljellen' tuon semmosen hevosen,
Kuin rä[y]stäält' suitset suuhun pannaan,
Kuona pilviä pitelee,
Harja taivasta haatelee."
-- -- --
Mikäs tuolta kaukaa näkyy?
Kylä tuolta kaukaa näkyy
Mikäs on tuol' kylän keskel'?
Joki j.n.e. Mikäs j.n.e.
Lähde on tuol' joen keskel'.
Silmä on tuol' lähteen keskel'.
Kivi on tuol' lähteen silmäs'.
Kirves kiven kikkirällä.
Lastu kirveen lavalla.
Mikäs lastun lappehella?
Tammi suuri, tammi pieni,
Tammi yhreksän kanttinen.
Aitta tammen tarhasesa.
Mitäs aitas' sisäl' on?
Neljä nuorta neitsyy.
Yks' siel' kuttoo kultavyötä,
Toinen solkii solkimia,
Kolmas polkii polkimia,
Neljäs istuu ja itkee.
Västäräkki vääräsääri
Istuu aitan ikkunalla:
"Mitäs itket neito nuori?"
-- "Itken nuorta veljetän,
Kun vietiin nuorena sottaan,
Pienenä sotaväen päliköks,
Latnan laivan haltijaksi."
-- "Mitäs annat, minä sanelen?"
-- "Vakan vakan vanttui,
Kimpun kirjavii sormikoi,
Annan miekan veljeni vyöltä."
-- "Tuoltapa näkkyy tulevan.
Pää näkkyy päältä metsän,
Jalat alta arvottaisin;
Parta päivän palmikos',
Hiukset kullan suortavis'."
-- "Mitäs hän tuo tullesas'?"
-- "Sisarelles sini-utun,
Joka viikko villan antaa,
Joka kuu karitan kantaa.
Muoril' lehmän lehkosarven,
Kultakiulu sarven pääs'."
Tämä runo on tavattu myös Itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa ynnä
Inkerissä, vaikka vallan muuntuneilla tuomisilla. Veli tuo sisarelleen
joko kengät, sukat, paidan taikka sitten hanhen; viimeksimainittuun
liittyy virolaisperäinen runo hanhen katoamisesta ja etsimisestä (kts.
Kant. I. n:o 205 ja III. n:o 31.).
Koska kuitenkin länsisuomalaisen runon loppuosasta mainittu säepari on
Vienan lääniin asti kulkeutunut, niin on mahdollista, että myös niiden
edellä käyvä säe:[571]
Sisarelleen sinisen uuhen
olisi aikoinaan itäsuomalaisissakin kappaleissa löytynyt ja kenties
antanut aihetta suomalaisessa Myödyn neidon runossa jo Inkerin puolella
ilmaantuvaan yhtäläiseen säkeesen, jolla ei ole minkäänlaista
vastinetta virolaisessa Myödyn neidon runossa.
Virolaisilla on tosin myös Neljän neidon runo hyvin yleisesti tunnettu.
Ja sen muoto on siksi samanlainen, että sen täytyy olla jossakin
yhteydessä vastaavan länsisuomalaisen runon kanssa.[572]
Maarjapäeva laul.
_Lähme Loojale loole,[573]
Maarialle heinamaale;
Nüüd on Looja eina kuiva,
Maaria eina ilusa.
Võttan kaare, võttan kaksi,
Hakkan kolmat võttemaie.
Mis ma leidsin kaare alla?
Kotka leidsin kaare alla.
Mis seal kotka tiiva alla?
Kirves j.n.e. Mis j.n.e. 10
Laastu seal kerveja ninasse?
Jaani aita tehtaneksi.
Sängi senna aida sisse. 16
Oled senna sängi sisse.
Palagas senna õlge peale.
Padjad senna palaka peale. 21
Mis senna padjade peale?
Neli noorta neitsikest.
Üks aga kojub kuldavööda,
Teine raksib raudavööda,
Kolmas kassikäpalista,
Neljäs nuttab noorta meesta.
(t.) Neljäs nuttab vendadasa,
Mis mullu sodaje viidud,
Tunamullu muile maile. 30