Kantelettaren tutkimuksia 2 - 12

[Raskahampi rankaisema,][416]
Kuin on kurjalle pojalle?" --
"Pahoin maksoit orjan palkan,
Veralla virunehella,
Saralla märannehellä,
Lyhyillä kyynärillä,
Kaitaisilla pietimillä."
Kävelee isännän sielu,
Kävelee kivikatua,
Kivitietä tellajavi.
[Tapasipa orjan hengen:[417]
"Ota, ota, orja raukka,
Paras lehmä parvestani,
Katso paras karjastani!"]
Pitkä arsina käessä,
Sarkatorvi kainalossa,
Hopea piosta piukki,
Kulta tuikki kukkarosta.
"Ota tästä orja raukka!"
"En taho iso isäntä,
[Kun et antan't aikoinasi;]
Mahoit maksella mailla,
Kostella ison kotona.
Luulit pannin painavaksi;
Ei tuo panni paljon paina,
Punni sielua punasta.[418]
Luulit riihes ripsavaksi,
Kun mun ripsi rintaluuni;
Luulit ortes ohkavaksi,
Kun mun ohki olkapääni;
Luulit partes paukkavaksi,
Kun mun paukkoi pallioni;
Pinon pitkän viereväksi,
Kun minun vereni vieri,
Sinun tietä (!) tehessäni,
Käskyläisnä käyessäni."
Tässä on myös paikallinen eroitus tehty orjan ja isännän välillä, kun
mainitaan _ilo- ja surutupa_. Vaan toisinnon lisänimitys _paha
piinapaikka_, ynnä _sielujen kirjoittaminen_ ilmaisee selvästi
uudenaikaista käsitystä. Vainajain olinpaikan eroitus on muuten
Karjalan kannaksellakin harvinainen,[419] eikä etempänä Suomen puolella
ollenkaan tavattava.
Sitä vastoin on kahtalaisen portin eroittaminen, niinkuin tässä,
toiselta puolen _hopeisen tai kultaisen_ sekä toiselta puolen _tulisen_
Karjalan kannaksella aivan yleinen ja välistä Suomen Karjalassakin
ilmaantuva piirre. Että sekin on myöhempää muodostusta seuraavien
säkeiden malliin, joissa _tuoli ja tuoppi_ eroitetaan, on helppo
huomata. Karjalan kannaksella, jossa runon johdanto on useimmiten
typistynyt tai kokonaan kadonnut, lauletaan tavallisesti kahdessa
sananmukaisesti yhtäläisessä ja vastakohtaisessa otteessa, niinkuin
seuraava esimerkki (43) osoittaa.[420]
Ajoi Herra tietä myöten,
Maariainen maata myöten,
Kanss' oli kaksi enkeliä,
Ja kolme pyhäistä miestä.
Oli orja tielle kuollut,
Suin likahan, päin vetehen,
Koprin ilmahan kovahan.
Otettihin orja raukka,
Talutettiin taivahasen,
Sielu sielusten sekahan,
Ruumis ruumisten välihin.
Avattihin kultaportti,
Tuotiin tuohon kultatuoli,
-- -- --
La laulan sanan takaisin,
Yhen värssyn väännän poisi.
Ajoi Herra tietä j.n.e.
Oli isäntä tielle kuollut,
Suin likahan, päin vetehen,
Koprin ilmahan kovahan.
Otettiin iloisäntä,
Talutettiin taivahasen,
Sielu sielusten sekahan,
Ruumis ruumisten välihin.
Avattiin tulinen portti,
Tuotihin tulinen tuoli. --
Suomen puolella on vielä mainittava omituinen porttikäsitteen kehitys.
Vanhan kansan-uskon mukaisesti ynnä mahdollisesti muiden runojen
vaikutuksesta esiintyy pyhä Pietari, erittäin Savon alueella, vaan
välistä Pohjois-Karjalassakin,[421] vartioimassa sitä porttia, jonka
päälle sielu kuvaillaan viedyn. Esimerkiksi otettakoon Eero Salmelaisen
kirjaanpano Pohjois-Hämeestä, jossa se kehtolauluna oli säilynyt 1800
luvun keskivaiheille asti (96).
Lasta nukuttaissa.
Olin orjana Virossa,
Paimenna pakanan maassa.
Tulipa lupa orja raukan
Joululle kotia mennä,
Nukkuveralla nutulla,
Hamehella hamppusella.
Kuolipa tielle orja raukka,
Vietiin sielu portin päälle.
Kysyi Kiesus Pietarilta:
"Kenen sielu portin päällä?"
Pietar vastasi vakainen:
"Siell' on sielu orja raukan."
-- "Tuokoa sielua sisälle,
Muitten sielujen sekahan."
Sielu tuotihin sisälle.
Tuotihinpa kultatuoli:
"Istu tuolle orja raukka!"
-- "Minkä tähen tämä minulle?"
-- "Sentähen tämä sinulle,
Olet saanut seisoksella,
Orjanakin ollessasi."
Tuotihinpa kultatuoppi,
Mettä, viinoa sisällä:
"Juo tästä orja raukka!"
-- "Minkä tähen" j.n.e.
-- "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet saanut vettä juoa
Orjanakin ollessasi."
Sitten kuol' iso isäntä,
Vietiin sielu portin päälle,
Kysyi Kiesus j.n.e.
-- "Siell' on sielu ison isännän."
-- "Tuokoa sielua" j.n.e.
Tuotihin tulinen tuoli:
"Istu tähän iso isäntä!"
-- "Minkä tähen" j.n.e.
-- "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet istunut pöyän päässä
Isäntänä ollessasi."
Tuotihin tulinen tuoppi,
Tulta, tervoa sisällä:
"Juo tästä iso isäntä!"
-- "Minkä tähen" j.n.e.
-- "Sentähen j.n.e.
Kyll' olet saanut oltta juoa
Isäntänä ollessasi."
Viimeksi painettakoon pisin Venäjän-Karjalan katkelmista (97):
Olin orjana Virossa,
Palkalla pakanamaassa.
Pahoin palkka maksettihin,
Lyhyellä kyynärällä,
Saralla hapannehella.
Niin otan orjuuesta orihin.
(Sivulla): Istutettiin
Tulisehen hinkalohon.
"Ota nyt parempi palkka!"
-- "Mahoit silloin palkan panna,
Kun riihessä remusin,
Olin olkihuonehissa,
Pyyhin hiemalla hikeä."
Siitä lähtee toinen runo, joka myös muutamissa suomenpuolisissa
kappaleissa on Viron orjan virren alkusäkeihin liittynyt (86, 90; vrt.
Kant. II. n:o 321 ja 320). Tämä on ainoa kertomaruno, johon Viron orjan
virsi muuten kuin aivan tilapäisesti on yhdistynyt.

3. Suomalaisten säkeitten kehitys.

Edellä esitettyihin näytteihin tutustuttuamme saatamme ruveta
tarkastamaan erikoisten säkeitten muodostuksia, jolloin on mukavinta
noudattaa Kantelettaren laitoksen järjestystä ja pitää sen tekstiä
tutkimuksen alustana.
Laulajan esipuhe (vv. 1-4) tavataan ainoasti toisessa Lönnrotin
Kurkijoen-puolisista kirjaanpanoista. Neljännen säkeen "Jeesukselle,
Maarialle", joka siinä liittyy suorastaan kuvaukseen Jeesuksen ja
Maarian maan päällä kulkemisesta, on Lönnrot muuttanut kuuluvaksi
"Orjille osattomille", nähtävästi tarkoituksella saada se lähemmin
liittymään runon varsinaiseen johdantoon.
Viron orjan virren suomalaisella alkusäkeellä on säännöllisenä muotona:
Olin orjana Virossa.
Läntisimmästä Inkeristä alkaen se ulottuu yli runon koko alueen Vienan
lääniin asti. Huomattava on ensimmäisen persoonan käytäntö, jonka
sijalla kolmas persoona ainoasti Hevaan puolella ilmaantuu.[422]
Samansuuntainen muutos Kantelettaressa on Lönnrotin; säkeen
tämäntapaiseen muotoon: "Oli _ennen_ Virossa orja" (v. 5) on
vaikuttanut eräs hänen Venäjän-Karjalassa löytämänsä katkelma, joka
alkaa (98):
Olinpa minäkin ennen,
Olin orjana Virossa.
Lönnrotilla on sitä enemmän ollut syytä muutokseensa, kun ei
kansanlaulussa ensimmäinen persoona milloinkaan tätä säettä edempänä
esiinny. Olisi tietysti odottanut laulajan omaa kohtaloansa läpi runon
esittävän. Vaan poikkeuksetta pukeutuu seuraava kertomus kolmannen
persoonan muotoon. Täytyy siis päättää mainitun alkusäkeen
suomennettaessa lisätyn. Tällä uudella otsakkeella, joka viittaa
Viroon, on Suomen runotar ikäänkuin tahtonut merkitä, mistä
tutkittavamme orjan virsi on kotoisin.
Alkusäkeen kertona on Länsi-Inkerissä ja Hevaan puolella tavallisesti:
Palkoinna 1. Palkoilla pahoilla mailla.
Muodossa: "Palvelin pahalla maalla", se esiintyy vielä Järvisaarella,
Kuolemajärvellä ja Kurkijoen tienoilla (39, 52, 61). Suomen puolella
kehittyneitä muunnoksia ovat: "Paimenna pahalla maalla" (jo 55) ja
"Palkalla (vielä 97-99) t. Paimenna pakanan maalla". Yhdessä ainoassa
Lönnrotin muistiinpanossa (91) on Viron orja: "Paimenna Pajarin
maassa", jonka mukaan kertosäe Kantelettaressa on muodostettu (v. 6).
Puhe "palkollisesta" johtaa ajatuksen seuraavaan kappaleesen, jossa
kuvataan kuinka (vv. 7-12):
Pahoin palkka maksettihin j.n.e.
Tämä kappale on Viron orjan virren alkuun jo Länsi-Inkerissä siirtynyt
siitä runon kohdasta, jossa isännälle selitetään, miksi hän toisessa
elämässä saa huonon kohtelun osakseen (vv. 84-90): "Pahoin maksoit
orjan palkan" j.n.e. Siirtyessään se on tietysti ensin jäänyt myös
alkuperäiselle paikalleen, vaikka se harvoin on molemmissa kohden,
kuten Kantelettaressa, yhtaikaa säilynyt (91 sekä 25, 26, 45, 92).
Enimmiten on se joko lopusta, niinkuin aina läntisimmässä Inkerissä,
taikka alusta, kuten tavallisesti Karjalan kannaksella, pois jäänyt.
Kertosäe (v. 8): "Pahoin palkka, väärin vaivat", on Lönnrotin kerran
Suomen Karjalassa muistiinpanema (91), useammin se siellä kuuluu: "Väki
väärin arvattihin" (66, 76, 77, 82, 86, 89). Myös Länsi-Inkerissä
esiintyy joskus:
Vaivoin vaate annettihin (3, 8, 18) tai:
Pahoin palkka, kurjin ruoka,
K. r. vaivoin vaate (11).
Mutta yleensä puuttuu tältä kohdalta kertosäe, jota kappaleen
alkuperäisessä muodossa ja paikassa ei löydy eikä tarvita.
Säkeet, joilla niukka palkan maksu tarkemmin määritellään, ilmaisevat
heti virolaisen alkuperänsä. Narvusin puolella ne tavallisesti
kuuluvat:
Matalaisella mitalla,
Katalaisella kapalla.
Että tämä säepari on lainattu seuraavasta varsinaisvirolaisesta
kappaleesta (B 19):
Pahasi maksid orja palga
Madalalla mattidella,
Kitsaalla kilmitulla,
Lühidella küünderalla,
todistaa epäilemättömäksi muoto _matilla_, joka suomennetun mitalla
sanan sijalla pari kertaa on säilynyt (1, 6). Kattilan kappaleessa
lisätään säkeen: "Matalaisella matilla" jälkeen uusi säepari, joka
johtaa ajatuksemme viljan maksusta suoritukseen käteisessä rahassa
(11):
Kaitaisella kahmalolla,[423]
Pikkaraisella piolla.
Soikkolan-puolisen näytteen yhdistyksessä:
Pikkaraisella piolla,
Kaitaisella kankahalla,
tulee vielä vaatepalkkakin huomioon otetuksi. Sillä taas on esikuvansa
itäisimmän varsinais-virolaisen kappaleen säkeessä: "kitsamale
kangaalla." Rahapalkkaa sitä vastoin ei Viron puolella nimenomaan
arvostella, vaikka kyllä välistä Varsinais-Virossa isäntä kuvataan
kulkevan: _rarahakoltid peossa_.[424]
Keski-Inkerissä on "Kaitaisella kappasella" vastineena ainoasti kerran
säilynyt: _mitalla_, silloinkin alku soinnuttomalla mainesanalla
_pikkaraisella_ (30), joka oikeastaan kuuluu _pio_-sanaan ja onkin
tämän pari kertaa, kuten Hevaan-puolisessa näytteessämme, vetänyt
mukaansa. Mutta useimmiten käytetään kapan kertosanana vakka, välistä
vielä matin 1. mitan mainesanalla: matalaisella (34), pian kuitenkin
omilla alkusoinnullisilla (19, 20, 29):
Vajanaisella l. Vallan pienellä vakalla.
Niinikään Karjalan kannaksella on mitta joskus säilynyt, jopa uudella
määreellä, jossa alkusointu on täydellisempikin kuin entisessä
_matti_-muodolta lainatussa (50, vrt. 49):
Mitalla mitättömällä.
Ja siellä samaten epämääräisen mitan asemesta esiintyy vakka (55, 54):
Matalalla t. Vajahalla vakkasella.
Mutta näiden kertosanojen sijaan kapan rinnalle ilmestyy vielä kyynärä,
edustaen vaatepalkan mittausta jyvänmaksua vastaan, samoin kuin äsken
esitetyssä varsinais-virolaisessa kappaleessa (B 19): _Lühidella
küünderalla_.
Edempänä Suomen puolella on mainittu vastakohta kaikki entiset säkeen
kerrot syrjäyttänyt, esim. (85):
Lyhyellä kyynärällä,
Kappasella pikkuisella.[425]
Ja Karjalan kannaksella on joskus kappakin saanut kyynärän
tieltä väistyä, kuten Kurkijoen-puolisessa näytteessä, jossa
kyynärän kertosanalla _pietimellä_ on jäljellä kapan mainesana
_kaitaisella_.[426]
_Kyynärä_ omasta puolestaan ei varsinaista kertosanaa kaipaakaan, sillä
se on voinut liittyä Pohjois-Inkeristä alkaen Vienan lääniin asti
yleisesti levinneesen säepariin, jonka säännöllinen muoto Karjalan
kannaksella kuuluu:
Veralla virunehella,
Saralla märännehellä.
Palkan niukkuudesta on niin muodoin siirrytty maksuksi suoritetun
tavaran kelvottomaan laatuun. Tämä ajatuksen siirto on tavallaan jo
tapahtunut Keski-Inkerissä, niinkuin huomaamme Hevaan-puolisesta
näytteestä, jossa kaidalla kapalla mitatut jyvät ovat lisäksi huonosti
puhdistettuja. Viimeksi mainittu piirre on kuitenkin edellämainitun
rinnalla harvoin säilynyt, kerran Pohjois-Inkerissä (50) ja toisen
Suomen Karjalassa (91), josta sen Lönnrot on Kantelettareensa ottanut.
Varsinaisen kertomuksen ensimmäisellä säkeellä (v. 13):
Lupa orjan annettihin,
on vastineensa varsinais-virolaisen näytteen alkusäkeessä: Aiga orjal
annetie. Huomattava on Inkerissäkin toisinaan ilmaantuva muoto orjalle
(4, 5) 1. orjal (6, 13, 25. 26, 45) sekä virolaisen säkeen
täyteläisempi alkusointu. Suomalaisen säkeen kerto (v. 14): "Lupa
orjan, valta vangin", joka kulkee mukana muuttumatta Länsi-Inkeristä
Suomen Karjalaan, on omintakeinen, vaan ei erittäin kekseliäs.
Virolaisperäinen on niinikään seuraava sekä Inkerissä että Suomen
puolella säännöllisesti esiintyvä säe (v. 15):
Jouluna kotihin juosta < _Joulusta kodoje juosta_.
Myös sen kertosäe läntisimmässä Inkerissä johtuu selvästi Virosta
(2-5, 10):
Marttina omille maille < _Mardista omile maile_.
Vaan tämän ohella on aina toinen kertosäe:
"Veseristana (Loppiaisena) vieraisihin",
ja joskus vielä kolmas (3, vrt. 8):
Pääsiäisenä pois päästä.
Viimeksi mainittu esiintyy jo Soikkolassa varsinaisena kertosäkeenä,
joka on toiset syrjäyttänyt, ja pysyttelekse sitten pitkin matkaa
pääsäkeen rinnalla. Sen vaihtelumuodoista on merkittävä: "Pääpyhinä
Pääsiäisnä" (25, 36, 38. 46, 56, 60), joka ilmeisesti osoittaa, mistä
Joulun ja Pääsiäisen yhdistys on johtunut. Virolaissyntyisessä runossa
humalan, ohran ja veden keskustelussa, milloinka he saisivat yhtyä,
vastataan Inkerin puolella:[427]
Joulun pitkinä pyhinä,
Pääpyhinä Pääsiäisnä.
Siinä on vastakohta luonnollinen, vaan ei esillä olevassa virressä.
Virolaiset Martin ja Katrinan päivät, 10:s ja 25:s marraskuuta, ovat
paljoa likempänä Joulua; jota paitsi eteläisimmässä pohjois-virolaisen
ryhmän kappaleista on Joulun kertosanana sen viereinen Uudenvuoden
pyhä: _Nääri kalli aegadelle (B 14).
Joulua ja Pääsiäistä lähentääkseen on suomalainen runo koettanut monta
keinoa. Soikkolassa on pari kertaa, kuten näytteessämme, kertosäe
muodostettu kuuluvaksi: "Päästä ennen Pääsiäistä"; taikka on lisätty
uusi säe niiden välisestä Laskiaisesta (14, 15, 18). Jälkimmäistä
menettelyä on Keski-Inkerissä vielä tuolle puolen Pääsiäisen jatkettu,
niin että orja tulee koko vuoden ympäri yrittäneeksi, esim. (25):
Juosta Jouluna kotihin,
Pääpyhinä Pääsiäisnä,
Mielipyhinä Mikkelinä,
Laatuisana Laskiaisna:
Tuli Joulu, eipä joua,
Laskiainen, ei laseta,
Pääsiäinen, eipä pääse,
Mikkelinä ei mieltäkänä;
taikka Joulun ja Pääsiäisen jälkeen yhä (23):
Neljinä pyhinä (Helluntaina),
Juhlana Juhannuksena,
Piennä Pietarin pyhänä,
Mielipyhinä Mikkelinä.
Karjalan kannasta etempänä Itä-Suomessa on Pääsiäinen hyvin harvoin
säilytetty Joulun rinnalla, joka on aivan yksinkertaisesti jätetty
ilman mitään kertosanaa. Samoin on Lönnrot mainitusta vastakohdasta
selviytyäkseen jättänyt kertosäkeestä pois Pääsiäisen, sovittaen sen
mainesanan Jouluun: "Pääpyhille päästäksensä" (v. 16).
Viimeksi on Suomen Itä- ja Pohjois-Karjalassa myös kotiin meno
toisinaan vaihtunut paljoa vähemmän säälittäväksi kylässä käynniksi,
jolloin orja sortuu joko sinne mennessään tai vasta takaisin "kotiin"
tullessaan, kuten seuraavassa Ilamantsin-puolisessa (84).
Lupa orjan j.n.e.
Käyä Jouluna kylässä,
Nukkavierulla nutulla,
Hamehella harmajalla.
Tuolla orja syöteltynä,
Syöteltynä, juoteltuna;
Läksi tuolta orja raukka,
Läksi kotihinsa kohta.
Suistuipa suvilumehen,
Koprin hankehen kovahan.
Tuli kolme Tuonen neittä,
Vietihin Jumalan luokse.
Orjan kuoleman kuvauksessa on ilmeinen virolainen esikuva pääsäkeellä,
joka Länsi-Inkeristä Suomen Karjalaan ulottuu:
Orja suistui suin lumehen < _Ori uppunes lumeje_.
Säkeen muunnos Kantelettaressa (v. 17): _suvehen_ perustuu
Kurkijoen-puoliseen näytteesen; välimuodon: _suvilumehen_ tapaamme
äsken esitetyssä Ilamantsilaisessa. Huomattava kuitenkin on, ettei
runossa alkuansa ole keväisestä säästä kysymys.
Kertosäkeistä liittyy pääsäkeesen lähinnä se, jossa tämän alkuosa
toistetaan (v. 18). Sen tavallinen muoto on:
Suin lumehen, päin vetehen.
Vedestä lumen seassa on myös virolaisessa runossa puhe. Vasta
pohjoispuolella Laatokkaa vaihdetaan joskus vetehen > vitihin (65, 82,
85, 89); josta runon eteläisempi syntyperä saa vahvistusta. Muista
muunnoksista mainittakoon: _likahan_ (42, 43, 57), joka on lähinnä
Kantelettaren muotoa: _savehen_.
_Vetehen_-muodon yleinen säilyminen on sitä merkillisempi, kun toinen
kertosäe (v. 19):
Koprin ilmahan kovahan,
Länsi-Inkerissä melkein säännöllisesti kuuluu: "Koprin hankehen
kovahan." Vaikea on kuitenkin sanoa, onko tässä alkuperäisempi ilma vai
hanki, joka etempänä ainoasti kerran Ilamantsin puolella suvilumen
yhteydessä esiintyy. Varsinaisvirolaisessa näytteessä on vastaavata
vaan käsille suistuminen.[428]
Orjan ohuen vaatteuksen mainitseminen (vv. 23-4) on suomalainen
lisäpiirre, joka oikeastaan käy edellä kuoleman kuvauksen. Soikkolan
näytteen säepari: "Liinaviitalla vilulla, parahalla pakkasella", joista
jälkimmäinen on Neitsyt Maarian Saunanhaku-virrestä lainattu, on Hevaan
puolella siten muunnettu, että laatusanasta _vilu_ on tehty nimisana ja
tälle keksitty uusi määre _vinkeämmillä_, jonka jälkeen pakkasen määre
on usein käännetty vastakohdakseen: _pahemmilla_ (25, 28, 29).
Liinaviitan rinnalla tai sijalla ilmaantuu jo Soikkolassa pahaiskulu
eli paljas _paita_ (17, 18, 14), josta toinen Hevaan näytteen säepari
on muodostettu. Tämä tavataan vielä Ilamantsissa yhdistettynä Suomen
puolella yleiseen nukkavieruun nuttuun aivan yhtä ajattelemattomasti,
kuin eräässä luultavasti Suistamalaisessa kirjaanpanossa ohuen nutun
lisäksi mainitaan _turkki_ (85 ja 73):
Paljahilla paloillansa,
Aivan aivinuksillansa,
Nukkavierulla nutulla.
Nukkavierulla nutulla,
Halkihelmalla hamehella,
Kakkarainen kainalossa,
Toinen turkkinsa sisällä.
Orjaa taivaasen noutavien enkelien _kaksi-luku_, joka virolaisessa
runossa on alkuperäisimpiä piirteitä, tulee suomalaisessakin monista
vaihteluista huolimatta kaikkialla esille, kuitenkin kertosäkeessä
enimmiten kolmiluvulla täydennettynä. Läntisimmässä Inkerissä lauletaan
esim. (3 ja 6, vrt. 4):
Ajoi kaksi Luojan miestä
Ja kolmet Jumalan miestä.
(Tai:) Ajavi pyhäisen miesi
Kahen enkelin keralla.
Kaksi enkeliä ja kolme pyhäistä miestä, tavallisemmin kuitenkin
päinvastaisessa järjestyksessä ja luvussa, liittyvät Karjalan
kannaksella kiinteästi Jeesukseen ja Maariaan. Näiden jälkimmäisten
lisääntulon selittää muutamassa kappaleessa esiintyvä jatko, jossa
ensimmäinen säe on ilmeisesti Niukahdusluvusta lainattu (56, vrt. 50):
Jeesuksen hepo pelästyi,
Reki kultainen kumahti,
Vemmel piukki pihlajainen,
Oli orja tielle kuollut.
Pohjoisempana Suomen Karjalassa esiintyvät seuraavat muodot (74, vrt.
65; 75 sekä 72, vrt. 89):
Tuli kaksi pyhäistä miestä, kolme Herran enkeliä.
Tuli kaksi enkeliä, kolme Jumalten miestä.
Tuli kolme taivon miestä, kolmas oli Jumalan poika.
Painetun Kantelettaren kolme Tuonen neitiä ovat alkuperäisessä
käsikirjoituksessa Jeesuksen, Maarian ynnä enkelien kohdalle
lyyjyskynällä reunaan kirjoitetut (83). Että sekin muoto on täysin
kansanomainen, jos kohta satunnainen, todistaa myöhempi Ahlqvistin
kirjaanpano Ilamantsista (84), jossa juuri Lönnrotin tiedetään näiden
Kantelettaren laitosten välillä käyneen.[429]
Virolaisilla säkeillä, jotka kuvaavat orjan ottamista ja viemistä
taivaasen on selvä vastineensa Soikkolan puolisessa säeparissa
(15, 16, 17):
Otettihin orjan sielu,
Vietiin sielu taivahasen.
Uutuus suomennoksessa on kuitenkin sielun eroittaminen, joka
seuraavissa lisäsäkeissä vielä selvemmin ilmenee:
Muien sielujen sekahan,
Ruumis muien lappeahan.
Läntisemmässä Narvusissa on tavallisesti säilynyt konkreettisempi
virolainen käsitys, esim. (4):
Otettiin se orja parka,
Talutettiin taivahasen,
Muien tarkkojen takahan,
Muien viisaien välihin.
Taivaasen taluttaminen on selvästi alkusoinnun vaatimuksesta syntynyt
muunnos, joka Hevaan puolella vielä alkuperäisemmän viemisen rinnalla,
vaan etempänä melkein yksinomaisena lausetapana esiintyy, kuten (vv.
28-29) Kantelettaressa.[430]
Merkillistä kyllä, ilmestyy Suojärvellä Itä-Karjalassa (79, vrt. 80,
82) säepari, joka aivan täydellisesti vastaa virolaista (B 16): _Võttis
ta orja õlale, Käänis käevarsidelle_.
Hiihti mies Hirvolasta
Jumalan katuja myöten,
Otti orjan olallehen,
Käänti käsivarsillehen,
Veip' on tuonne porstuahan,
Virkki Jumala tuvassa:
"Kenen on sielu porstuassa?"
Sielun mainitseminen heti jälkeen päin kuitenkin osoittaa, että
tässäkin on myöhempi käsitys, vaikka mainittu säepari on ajattelematta
joko vanhastaan säilytetty tai muualta uudestaan lisätty. Aivan samoin
yhdessä Keski-Inkerin kappaleessa Luoja ja Maaria ottavat orjan
olkapäistä, vaan taluttavat taivaasen sielun sielujen sekaan (32).
Varsinainen eroitus orjan ja isännän tulevaisen elämän välillä
kuvaillaan, niinkuin olemme nähneet, harvoin paikasta riippuvaksi, vaan
tavallisesti ja oikeastaan siitä kohtelusta, jonka kumpikin saa
osakseen. Samoin kuin Virossa tuodaan orjalle hopeainen tai kultainen
tuoli ja tuoppi, isännälle sitä vastoin tulinen. Kuten virolaisessa
sisältää suomalaisessakin runossa orjan tuoppi mettä ynnä jotain muuta:
makeaa (3, 8), hunajaa, viinaa tai olutta:[431] vaan isännän tulta ja
tervaa. Lisäksi tulevat usein isännän tuoppiin Keski-Inkeristä alkaen
käärmeet ja sisiliskot, jotka ovat luultavasti Lemminkäis-runoista
lainatut.
Niille säkeille, joilla varsinais-virolaisessa näytteessä orjaa ja
isäntää puhutellaan, löydämme melkein sananmukaiset vastineet joko
Soikkolan tai Kurkijoen puolisessa näytteessä. Kuvaavia lausetapoja,
jotka eivät voi olla satunnaisesti yhtäläisiä, huomattakoon: _vetta
süüä, vetta juua > vettä juoa, vetta syöä_ ja _Käskujalgun
käieksenna > Käskyläisnä käyessäsi.[432]
Huomattakoon myös tässä kohden eräs läntisimmän Inkerin kappale (9),
jossa säkeet:
Tuotiin tuolle tuoli alle,
Pantiin patjat tuolin päälle,
-- -- --
Tuotiin se metinen tuoppi,
tarkoin vastaavat täydellisenä painettua varsinais-virolaista näytettä.
Mitenkä isäntä sai surmansa, on suomalaisessakin runossa useimmiten
jäänyt epäselväksi. Läntisimmässä Inkerissä, Narvusin puolella,
hänen mainitaan yksinkertaisesti kuolleen tai tuodun kuolleena.
Soikkolan-puolisessa näytteessä näemme vastakohdan siinäkin kohden
kehitetyn. Isäntä kuolee komeasti, vieläpä hurskaannäköisesti omaan
kotiinsa:
Hopeaisen tuolin päälle,
Kultaristi rinnan päälle,
joista edellinen säe on selvästi mukaeltu orjan tuolista taivaassa.
Vähemmän ulkokullattu on kuvaus itäisimmässä Keski-Inkerin toisinnossa,
jossa niinikään helvettiin viemisestä on puhe (39).
Jo kuoli iloisäntä
Tupahansa pöyän päähän,
Viinakannu kainalossa,
Olutkappa pääpohissa.
Vietiin sielu helvettihin,
Tulisieluisten sekahan.
Vielä Suojärvellä Itä-Karjalassa isäntä kuolee mukavasti
(80; vrt. 79, 82):
Kotihinsa konnullehen,
Perttihinsä penkillehen,
Sänkyhyn säterisehen,
Hurstille humeriselle.
Sitä vastoin Karjalan kannaksella, niinkuin on huomautettu, annetaan
myös isännän yleisesti käpertyä tielle pakkasen käsiin. Tämä
kuolemantapa rikkaalle isännälle on kuitenkin laulajistakin tuntunut
luonnottomalta. Eräässä kappaleessa on koetettu saada hiukan vaihtelua
muuttamalla säkeen "Koprin ilmahan kovahan" kuuluvaksi: "Koprin
rahoihin kovihin" (55). Toisessa taas on annettu isännän hevosen uupua
tien oheen kirkkotiellä käyessähän (46). Vaan kolmannessa vasta on
keksitty mahdollinen selitys (42):
Otettiin isännän sielu
Viinatieltä viipyneeksi.
Orjan ja isännän keskustelun (vv. 91 116) voi jo siitä päättää
vironkielellä alkuperäisemmäksi, että se Virossa enimmiten erityisenä
runona ilmaantuu. Länsi-Inkerissä välistä esiintyvä ensi säkeen sana
(4, 13, 14): "Hulkkui se l. Hulkkuu isäntä parka" johtuu selvästi
virolaisista _(h)ulkus ja (h)ulgub_. Isännän tavallista puheenalkua
Virossa: "Tule ori, võta oma l. palka", vastaa Soikkolan näytteessä:
Ota palkkasi omasi, (1. 14):
Ota orjani omasi.
Narvusin puolella tavataan vielä virolaiselle kertosäkeellekin "Päilene
päeva palka" vastine (10):
Ota palkka orjallinen,
Päiväpalkka päiväläinen.
Alkuansa luvataan ainoasti tasainen korvaus maksamatta jääneestä
palkasta. Mutta varsinais-virolaisessa näytteessä on havaittavana uusi,
pohjoisessa ryhmässä kehittynyt muodostus,[433] jossa ikäänkuin
tarjotaan enemmän suuremmalla jyvämitalla ja laajemmalla kankaalla.
Samoin joskus Keski-Inkerissä isäntä puhuttelee (34, vrt. 25):
Tules tänne orja raukka!
Maksan palkkasi paremmin,
Korkeammalla kapalla,
Leveämmällä vakalla.
Karjalan kannaksella on usein yleensä puhe "paremman" palkan maksusta;
toisinaan Suomen Itä- ja Pohjois-Karjalassa se taas määritellään,
esim. (85):
Pitemmällä kyynärällä,
Kappasella suuremmalla.[434]
Vilja-, vaate- ja raha-palkan lisäksi luvataan jossakussa Keski-lnkerin
(19) ja Karjalan kannaksen kappaleessa (42, 44, 62) vielä paras lehmä
läävästä l. karjasta (Kant. vv. 110-2). Tämä lisäys on kuitenkin
lainattu toisesta, Kojosen pojan kosintaan liittyvästä runosta, jossa
emäntä pyytää orjaa ilmaisemaan, mitä laatua vävyn tuomiset ovat,
luvaten m.m. paraan lehmän läävästään ja karjastaan (vrt. Kant. III.
n:o 24 vv. 75-6).
Kurkijoen-puolisesta ynnä Venäjän-karjalaisesta näytteestä on otettu
orjan kuvaus raskaasta riihenpuinnista (vv. 122-135). Erittäin yleinen
se on niiden välisessä Itä- ja Pohjois-Karjalassa, josta myös orjan
muistelu vaivoistaan karjanhoidossa (83, vrt. 68, 82) ja pesutöissä
(83, vrt. 73, 78) on saatu (vv. 117-121).
Ajatus orjan ruumista rasittavasta työstä esiintyy yksinkertaisemmassa
muodossa jo muutamassa Länsi-Inkerin toisinnossa (15):
Miks'et antanut silloin mulle,
Kun mun riski rintaluuni,
Lohki olkapäähyiseni,
Paukki paljon hartiani.
Rintaluille käyvästä rasituksesta on usein Viron puolellakin puhe,
esim. (B 22):
_Kui ei maksnud sealgi maale.
Kus mind vaesta vaevatie --
Kus ma rikksin rinda luida,
Katkestasin kaela luida_.
Vaan erityisesti riihenpuinnissa vaivautuminen ilmaantuu Karjalan
kannaksella myös itsenäisen lyyrillisen runon aineena,[435] josta se on
siellä Viron orjan virteen sovitettu.
Viimeksi on huomattava Viron orjan ja hänen käskijänsä sukupuoli.
Mahdollisesti virolaisen Isäntäväen puhuttelu-runon vaikutuksesta
tavataan jolloinkulloin vielä Länsi-Inkerissä emäntä isännän rinnalla,
kahdesti ainoasti loppukeskustelussa (10, 15), vaan yhdessä kappaleessa
(14), joka alkaa vieraalla valituksella erittäin emännän kovuudesta,
läpi runon. Myöhemmin Savon puolella tulee jälleen ihan itsenäisesti
_ilo-isännän_ kertosanaksi _jalo emäntä_ ja myös Suomen Itä-Karjalassa
kerrotaan välistä melkein samoin sanoin ensin isännästä ja sitten
uudestaan emännästä (92, 93, 95 ja 82, vrt. 89). Mutta muuten on
miespuolinen isäntä yksinomainen suomalaisessa runossa, samoin kuin
virolaisen pohjoisessa ryhmässä.
Myöskin; orja on virolaisessa laulussa selvästi miespuolinen. Sen
osoittaa jo etelävirolaisen näytteen alussa kertosana _sulane_ (renki).
Vaivaran-puolisessa varsinais-virolaisessa näytteessä tulee edempänä
sama kertosana näkyviin ja Jõhvin pitäjän kappaleella on oikein