Hajamietteitä kapinaviikoilta 2/3 - 08

toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä
uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla,
millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita
kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle
puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo
levinnytkin.
On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen
työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten,
aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen
vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten
ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On
noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan -- ja kun
vielä on aika.
On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin
mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden
mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen
impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa
meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä
tuntenutkaan.
Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.
Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan!
Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se
on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan
siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä
vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen
yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta
toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden
loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun
ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa
sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan
harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen
emämaassa Venäjällä.
Ja tämän kansan pitäisi kyetä _luomaan_ itselleen ja jälkeentulevilleen
uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta
yhteiskuntaa?
Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen
talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin
omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä
vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt _ne_
sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.
Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on
täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa
siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti
on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku
on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja
kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen
turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta,
ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On
ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain
alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen
juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien
valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton,
keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi,
valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee
olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla
alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.
Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen
korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.
Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi
perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti
kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä.
Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot
puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja
varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava.
Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia.
Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin
ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen
agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja
varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit,
tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat,
sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja
maallikot.
Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja
kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä
että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä
sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on
sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista
laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina
sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten
ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen
varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on
jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa
vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan
hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän
kuin merelläkään.
Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin
voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava
työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla.
Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä
voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri
osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin
aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen
varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta
mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille
ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat
palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa.
Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin
kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat
olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan
muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana.
Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden
avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen
kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan
heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.
Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus
kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus
ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin
olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka,
yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous -- eri alain
edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten
hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi _päivän tapahtumien
käsittely_ niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta
tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna -- ja
sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve
vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja
harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin
tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki
puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.
Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen,
laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen
ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?
_Jos_ on -- sanon: _kun_ on -- niin tällaista toimintaa, tällaista
valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon
varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos
toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta.
Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana
johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.
Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä
varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan
rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko
ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä,
yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että
laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä
maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.
Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan
sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa
tarpeelliset toimintaohjeet.


Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.

Tämän päivän tietosato:
Mannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä
saanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa
on myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt
puhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset
olivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. --
Pohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa.
Sota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen.
-- Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute.
Tehtaat antavat shekkejä. -- Juna, joka kuukausi sitten vei täältä
eräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen
tulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista
junaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä
vastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän
ampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu
ehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. -- Punaiset ovat
Otavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. --
Eräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään
kaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä.
-- Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu
puuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.
*
Rovasti Kössi Ahmala.
Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja
kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain
otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin
maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika,
on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme,
että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat
olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen
työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää -- minullekin.
Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi
siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat
porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä
hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla
tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut
uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset
päämäärät -- niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.
Ja niinpä nyt -- kertoo "Tiedonantaja" -- tulvii sekä valtion että
kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten
työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista.
Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m.
useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."
Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei
sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei
voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta
ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin
työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään
-- sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! -- on kohtelias, valittaa, myöntää
kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti
vaatisivat korjausta j.n.e. -- mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja
kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä -- entisen palkkaperustan
mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti
turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin
paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että
_tällaisena_ aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia
kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi,
toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin
selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä
Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille
paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".
Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai
torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta.
Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan,
mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori,
sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä
yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan
palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän
vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa,
jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa
kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen
parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti
ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan...
Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään
taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien
ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset
päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua
niillä _aatteellisilla saavutuksilla_, joita vallankumous on niin
huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa... Siitä syystä on meidän joka
paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä,
sanankuul... (ei, hän sanoo:) toverit!"
Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri
niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti,
toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on
Kössi Ahmala.
*
Panen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa
esiin. Hän on kirjoittanut "Tiedonantajaan" kirjoituksen "Ihanteensa
pettävä nuoriso" -- pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt
vallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja
tylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi
näyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän
otteeseen.
*
Saksa auttaa meitä varmasti.
Se on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen
4:s kohta kuuluu:
"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa.
Ukraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä
sotaväestä ja punakaartista."
*
Valtiosääntö.
Kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken
otin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin
pantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele,
sillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes
koetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle.
Se on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki,
sen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen
ainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.
Se on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti
minulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka
uudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita
paikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.
Monen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-,
uskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa
uudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu
nimenomainen säännös myöskin _lakkovapaudesta_. Se on laajennettu
niin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin
ehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa,
sillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään
tavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa
myönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa
(toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada
asettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o.
boikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja
tavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin
muotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.
Kansaneduskunnasta -- joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta
valtaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee
melkein kaikki asiat sekä pienet että suuret -- tulee pysyvä virasto
à 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että
määräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää,
ja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan.
Se voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle.
Sen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä
valtiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja
kasvatuslaitos.
Äänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta
mikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin
nähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä
mahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun.
Eduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen
Kansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta,
jonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä
istunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos
kansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa
siitä, mitä kansaneduskunta asiassa _todennäköisesti päättäisi_. Se
voi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei
tottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top
tykkänään!
"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta,
koskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita." Jos
niin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten
vieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, "_koettakoon_ eduskunta
saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu,
mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden". Millä
keinoin tämä "koettamisen" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden
palauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä
valtiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa
tule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole
viittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus
Suomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin
toimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa
eduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä
heitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla
paino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin
vaaditaan eduskunnan suostumus.
Mitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on
kyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä
siitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan
nähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan
valtiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista
vastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§
28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä
perustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta
siitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa... -- se,
mitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään "Työmiehen" artikkelista, vaan
on löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:
"Jos niin _uskomatonta tapahtuisi_, että itse kansaneduskunta
_julkenisi_ syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti
tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen
aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa _nouskoon_
ja _linjoittakoon_ sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen
kuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain
vaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot
valtiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot
kansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa
sanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista
kansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'."
Turmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä
selostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata.
Se tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla
sitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa,
"mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa."
*
Kaikki hyvin.
Yhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein
olematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja
tänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta
tulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k.
18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj.
patruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim
alkaa voida ruveta liikehtimään. -- Berliinissä ovat asiat hyvin
hoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.
Näistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain
asialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka
pystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:
"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi."
*
Inhimillisiäkin tunteita.
Annan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat
inhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla
maailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli
ja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen,
ylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin.
Hänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain
kokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein
jatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa,
"ihmiskunnan tulevan onnen" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi
minänsä sentään sananvuoron.
_Aatteen uhrit_.
Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen
ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla
patjoilla.
Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.
Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi
sairaalan salia.
Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen
vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään
peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä
ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun,
vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on
nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.
Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen
sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa
kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei
koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön
onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä
miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun
vuoksi.
Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen
suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä,
rehellisyyttä ja kestävyyttä.
Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän
nauraen sanoi päivällä: "Äitimuori kielsi minua menemästä Savon
rintamalle, vaan minä karkasin."
Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita
pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.
Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas
keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija.
Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa
synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla
leveän hymyn.
Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan,
hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.
Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen.
Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän
mutisee: "ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän
valkokaartilaisia!"
Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen
käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki.
Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi
hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini.
Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä
elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla
poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on
entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.
Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat
tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet.
Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä
hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä
jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun
kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen
puolesta uhrautuneet työmiehet.
Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi
rientäneet lättiläiset.
Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa
vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.
Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat
kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on
pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka
tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea
kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan
hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen
puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.
Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on
kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen,
raskaine pitkine silmäripsineen.
Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja,
loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista
soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen
rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten
ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita
poskiaan.
Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi,
mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin
kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien
tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan,
peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva,
puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine,
hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja
huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän
vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan
täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen
tyyssija.
Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja
itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat
urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!
Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen,
tummia säännöllisiä kasvoja. -- -- --