Hajamietteitä kapinaviikoilta 2/3 - 06

tai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.
*
Nyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua,
mikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on
liikkunut. "Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten
joukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät
kyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi."
*
Punainen lippu on verilippu.
Tämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on
viety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla
ottanut osaa mihinkään "vastavallankumoukselliseen" toimintaan. --
Lohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi
sairaana vuoteessaan. -- Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut
matkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B.
Nybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen
tyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole
toistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä
joutuneen punaisten vangiksi.
Punainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen
leijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä
katollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.
Lippumme on oleva sinivalkoinen.
*
Onnellisia miehiä.
Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen
johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on
nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä.
Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden
muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen
parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden
varalta.
Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella
ympyröitään.
*
Veljeytymisestä ja sisartumisesta.
En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla
on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä
täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on
suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen
pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian
omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat
enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He
osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä
ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein
tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän
sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein
paksuna, voimakkaana bassona.
Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti
livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua,
vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin
kokemuksistani.
Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen
henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan,
joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin
käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä,
tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen,
autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu
ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat
jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää
punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet
vallankumouksen armeijaan.
Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten
työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä
vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on
rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty
näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet.
Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla,
eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia
sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat
antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt
tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa
luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet
suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa
ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat
puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on
venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä
vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan
vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan.
Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien
lomassa -- on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin
kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle,
toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon
ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle
tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.
*
Tyynnyttelyä.
Kun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun
lakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät
mitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia
otettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan
kärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen
omiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa
syytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin
naisiin, sen olen omin korvin kuullut.
Nyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan
vilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä
hän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan
viljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että
ne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä
ainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla
johtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia,
kuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että "työväki
kyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa
kansanvaltuuskuntaansa kohtaan". Siinä pelossa lausutaan harras
toivomus, että "toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja
tilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti
ajan vaatimuksia vastaavalla tavalla". Usein toistuvasta mielten kuohun
rauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.
*
Lohduttava tieto.
"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena -- se
on vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa
kynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa
kotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien
turpeeseen on syvä."
Nämä rivit ovat tänpäiväisestä "Tiedonantajasta" -- ihme kyllä siitä,
sillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan
sielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin
lukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä
talonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa
tapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada
viholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.
*
Punakaartilaisen palkka.
Vallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut
koolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on
ollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa
oleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa
vaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100
-- sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.
*
Valtiopäivämies voidaan panna viralta.
Eilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän
"valtiopäiväjärjestyksensä" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu,
vain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen
järjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä
olevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää
katsota ansaitsevan järjestön luottamusta.
*
Suomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa
konttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin
luottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen
talletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.
*
Tokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen
muistiin. Kuta "pahhee heille, sitä parree meille." Jostain syystä
minulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän
tavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset
kaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät
kaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden
takavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn
viljan -- _usein suuriakin määriä_. Suurin osa Venäjältä tänne
saapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa
saapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu
tai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat
saaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.
Tokoi tavallisuutensa mukaan "ymmärtää kyllä" -- olisi jo aika siitä
lakata -- että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin
toimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, -- sanoo hän --
että jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri
paikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei
järjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan
Elintarveasiain Osaston toiminta _kokonaan mahdottomaksi_ ja _sijaan
astuu täydellinen anarkia_. "Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me
_pyydämme_ (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään
järjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin
_valitkaa uudet_, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys."
On kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo
etsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.
*
Yliopiston vuoro.
"Nyt on tullut yliopiston vuoro", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja
Seyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston
kurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä
kirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä "Yliopistomiehiä")
esitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä,
on kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen
yliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto
tulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat
kansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella
valtapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin
asiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan
sitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.
*
Koko hyvin.
Luen ilokseni "Tiedonantajan" uutisen, että valkokaartilaiset
Kuhmoisissa ovat olleet aseistetut "koko hyvin". Jos niin on ollut
Kuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.
*
Senaattori taas runoilee.
Senaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.
YLI KUOLEMAN KENTTIEN.
Kirj. L. Letonmäki.
Täm' on tehtävä tehdas-orjan,
työn lyöttämän vanhuksen:
"Nyt eespäin te työläisnuoret
yli kuoleman kenttien."
Täm' on vaatimus työläisvaimon
laps' rinnoilla nälkäinen:
"Isät eespäin ja eespäin pojat
yli kuoleman kenttien!"
Täm' on kentälle sortuvan huuto,
pyhä huokaus viimeinen:
"Nyt eespäin, toverit, eespäin
yli kuoleman kenttien!"
Täm' on maailman kansojen käsky
proletaarien miljoonien:
"Ylös, eespäin, sorretut orjat,
yli kuoleman kenttien!"
"Maan herruus te vallatkaatte
ja vapaus kansoillen!
Nyt eespäin! Elämä kutsuu
yli kuoleman kentien!"
Eipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain
einoleinoisesta.
*
Iivo Härkänen senaatissa.
Kuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen
oli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja
Suomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle
sekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja
vapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen.
Häneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja
maantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen.
Komiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling
oli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan,
jos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene
osannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut,
että kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani
tietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta
autentisesti.
*
Kahnauksia.
Yhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien
välillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse
haltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä
sen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta
aseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne
heiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut
palasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän
käsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän
eivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.
*
Vielä autolla ajajista (ks. I: 53).
"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!" -- ivaa kansanhuumori
köyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan
aikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään
tiepuoleen, sinä ajat ohi ja -- perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini
taikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien
lopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani,
onnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy
lankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa
ratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870--80-luvullakin
piti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa,
karkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin,
oli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi
tietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että
vaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään
kalastuksella -- muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.
Kun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika
hevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä,
kirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut
oikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana
olen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien
eukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että
jo aikoja sitten olisin -- perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna
eräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja
niin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa
päätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja
kietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.
Kun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin
tapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi
määrä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti
Borovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit.
Otti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin
surkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.
Takavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset
ja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen
kevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.
Sitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää
tämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt
ajanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.
Svinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto,
jolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä
uhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla
herroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto
muistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen
edessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti
olevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle
miehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin.
Ajakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on
nyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.
Nyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja
pistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella,
edessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että
hekään hyvänsä edellä ajavat.
Älkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset.
[Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]
*
Kiukuttelua.
Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, --
farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä
-- onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä
että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana.
Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja
Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla,
jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle
-- ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset
keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan
näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka
täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä
itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä.
Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä
nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m.,
y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht
am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö
ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen
purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen
siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät
Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.
Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui
sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan
ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle
ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä
itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten
rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo
ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille
mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva
Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman
johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja,
seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä
sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse
meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa
sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan
ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän
_siltä_ taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton
juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin
teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?
_Niissä_ olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä _venäläisen_
sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä
käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia
saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka
bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen
_sen_ ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen,
ettei hän enää _kykene_ taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti
armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen
sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on
otollisen tilaisuuden tullen _alottaa uudestaan"?_
Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys
on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous _nujersi_ aateliston ja
maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt
meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin
talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako
maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja
pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut
ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin
tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit
talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi
pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut
Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi
talollisia ja päinvastoin. Maan _omistajat_ muuttuisivat, mutta eivät
maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin
leveääkin.
Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan,
jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi -- vaikka se muukin Eurooppa
korkeine kanuunakulttuureineen? -- nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän
Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä
tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen
historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin
torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn.
Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan
kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa
mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota
maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta
kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa --
jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja
lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta,
parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä
siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."
Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen
nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa
Kansallisteaatterissa.
*
Manner evästelee.
Kansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta
Kansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat
olleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille
matkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa
Manner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on
laulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen.
Manner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet
_käytännöllisessä_ (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay
ilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä
kamppailua käydään.
Manner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana
terveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden
työläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät
pääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen
työväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä
omin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston
vastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen
liittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta
kansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden
köyhälistöjen "yhtymistä". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua
muiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.
Kollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo
agitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön
edustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään
suomalaisten toverien taistelua.
Tämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa
suunnitellaan. Eiväthän mitkään _paikat_ tosin ole pyhät, onhan
kirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten
luolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista
Bobrikoffin ja Seynin aikakin.
Heidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa
ne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan,
keitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän
kuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen
hengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa.
Sillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.
*
Mikä meitä mahdollisesti odottaa.
Anarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: "Meidän on viipymättä
ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me
kehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan
vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut
käsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa,
kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa,
hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa
tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten
pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset,
valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa
Smolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään
itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa
vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla
me voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot."
*
Ohjeita "tuomareille"
Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen
palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä
vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi
hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina
vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.
Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse
haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse
haastattaa todistajansa. -- Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja
on _vakuuttanut_ puhuvansa totta. -- Liekö käytännössä jo ruvennut
tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että
päätöstä tehdessä eivät asialliset _eikä yleisö_ saa olla läsnä. --
On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on
esiinnyttävä siivosti".
Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut
hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. -- "Jotta
oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua
_nopeasti_, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa
päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.
On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on
laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, _minkä_
rikoksen asianomainen on tehnyt."
Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona
se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen
omaisuutensa.
Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen."
"Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan
punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä
mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."
Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa
annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen
ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin
kuuluu, vallankumousoikeus, _omantunnon ja kansan väärentämättömän