Helmivyö: Suomalaista runoutta - 2

Kalaa puolpäiväks tuopi särpimeks,
Lisää lampaan lapaa ja kapaa,
Jok' on ylistettävä tapa.
Kosk ei enää kyntäjä kestä
Työtä tehdä voimans perästä,
Maata itsens paistoon mies laskee
Kesäll' lämpimäll' pyörtäneell'
Eli muuhun varjoon, jok' on tarjon',
Wirttä viisi totta helottaa,
Samass' paikass' unta myös ottaa.
Siinä sitten kuorsuu ja nukkuu
Eikä kuule jos käki kukkuu;
Unest' silmän terä kun herää,
Toisen mielen saa ukko taa;
Juuri kohdastans rientää majallens;
Juopi viinaa kruusii viis kuusi,
Sillä rupee joutumaan uusi.
Koska kypsyy herne ja nauris.
Ja on syötetty härkä ja kauris,
Häitä ylpeitä hän pitää;
Puolison jalon tuo taloon
Pojallensa avuks ja ajan havuks;
Tyttären hän naittaa, ei haittaa,
Sillä viljaa täynnä on aitta.
Silloin käskee sulhasen laulaa,
kun on armaan rinta ja kaula
Kirkastettu hopialla, kullalla,
Ja kruunattu pää selkiä;
Koska lahjoi tuo, ympäri pöydän juo
Morsian se vakaa, ja jakaa
Mitä hänell' on omasta takaa.
Silloin vasta riemu se kuuluu
Koska soivat pillit ja huilu,
Moni himost' palaa ja halaa;
Silloin nuori mies hyppää hiess',
Morsian kruunupääss' ompi pahass' sääss';
Silloin olut tuodaan ja suodaan,
Koska malja ystäväin joudaan.
Koska mies on yltä Latinass',
Humalass', olvess', paloviinass',
Niin hän pyytää ma'ata pääns kaataa
Kultans kauniin sylihin,
Jonk' käsivarrell' on hän kyll' tallell'
Eikä valita mitään, vaan sitä
Pyytää kauniist' holhoo ja pitää.
Ennenkuin sitt' vuosikaan kuluu,
Jopa leikki todeksi kuuluu:
Äiti tarpeens tieten, juur' rieten
Antaa olutta juoksuttaa
Kunniaks poikasell' taikka tyttärell';
Walmistaa myös muuta, jos suuttaa,
Ystävitä joll' ilahuttaa.
Monta hyvää herkkuu hän antaa,
Lihavita paisteja kantaa,
Holhoo kunnian kautta ja auttaa
Erinomattain pappei ain';
Heille hyvää suo, heille näin sanoo:
"Älkäät pahaa suoko, vaan ruokaa
Ottakaat Te vieraat, ja juokaa!"
Koska toivoo vierait' emäntä,
Kiiruhust' kuin tuulessa lentää,
Lakaisee permannota ja kotaa,
Puhdistaa tuvan, ja ruuan
Kaunistaa kryydill' hyvin hajavill',
Kirkkaaks panee pannun ja kannun,
Ettei häntä nuhtelis Hannu.
Usein tää mainittn taatta
Ruotsin valtakuntaa ja maata
Holhoo kunnian kautta, ja auttaa
Ruotsin ruhtinast' usiast',
Erinomattain sodan aikan' ain';
Wiisi palkkamiestä evästää,
Monta muuta päästää hädästä.
Herra, rouva, piika ja trenki,
Pian lausuttu jokainen henki
Syöpi ilman määrää ja täärää,
Mitä pannut kokohon
Tämä köyhä mies (Ken ne kaikki ties);
Rätin papill' kantaa, parainta
Juustokakkuu emännäll' antaa.
Tosin hyvä on olla ruualla
Talonpojan kylässä maalla,
Kuss' on linnut käsill' maan vesill'
Kussa moni puu kukoistuu,
Lintu oksan pääll' laulaa siellä tääll';
Silloin ilo suuri on juuri
Maalla vahva kuin joku muuri.
(Arkkiveisuna painettu v. 1703).


Henrikki Lilius.

Kirkkoherran poika Messukylästä, syntynyt 1683, tuli maisteriksi
Turussa 1707, pääsi viimein kirkkoherraksi Messukylään, kuoli 1745. Hän
oli kuuluisa opista, puheentaidosta ynnä runolahjasta. Paitsi
latinaisia runoelmia löytyy häneltä myöskin kaksi häärunoa,
onnentoivotus Juslenius'en sanakirjaan ja tämä seuraava.

Kehtoruno.
Tuutilainen, tuutulainen,
Lepäele lapsukainen!
Levon lainaaja lepyinen,
Jesus sua siunatkohon!
Nuku, uuku, nukkeroisein,
Makaele maidonjuoja!
Kuin on maitokin makoinen,
Unes olkohon suloinen!
Kuin on kätes kiinnitetty,
Kupeheses vyöllä vyötty,
Niin sun Jesus itsehensä
Uskon nuoralla niveli.
Jumala sun itse otti
Liittohonsa lapseksensa,
Jesus vioista virutti,
Pyhä Henki pyhitteli.
Älä itke enkelisein,
Waikeroitse vaiveroisein!
Jesus kaunis kumppaninas,
Pyhät vartiat va'ussas.
Nuku, nuku, nukkeroisein,
Makaele maidonjuoja!
Liekuttelen lintustani,
Ainoata armaistani,
Kehtos käärin kukkasilla,
Kasvos peitän kaunihisti.
Koska olet kyllin saanut,
Hopiaisein, hienoisesta,
Heräele herttukaisein
Ilman itkutta isotta!
Palkkas on pantuna povessa,
Maito mesimieluhinen.
(Painettu häärunoin kanssa 1728).


Abraham Achrenius.

Someron kappalaisen poika, syntynyt 1706. Tuli 1736 Ähtävän
kappalaiseksi, josta virasta kuitenkin v. 1740, uskonnollisten
tunnonvaivain tähden, juhlallisesti luopui. Tästä oikeuteen vedettynä,
vapautettiin hän kuitenkin edesvastauksesta, ja pantiin v. 1748
linnansaarnaajaksi Turussa ynnä v. 1753 Nousiaisten kirkkoherraksi,
kuoli 1769. Ylioppilaana jo oli hän tietty runolahjastaan ja sepitteli
sekä maallisia lauluja että hengellisiä virsiä. Myöhemmin poltti hän
edelliset uskonnollisessa kiihkossaan; jälkimäisiä on noin 200 paikoin
painettu. Hän kirjoitti myöskin ruotsalaisia virsiä.

Onnentoivotus väitökseen.
Tuonaan tempasi täst' minun muodoiss' muuttuva _Morpheus_,
Tempas, valppaana vei, eipä suonut sippurasilmill';
Wei minun pois viitaan, kusa virsiä veisasi _Virtus_,
Weisas näin: "tule tänn', _Muusain_ vesa vikkelä, virkku,
Kuin vetelet vinhast' _Aganippen_ vainjosa vettä!
Juoks', tule tänn tänäpän', täsä tie, täsä tanhua toimen!
Tie, joka selkeä lie, joka vie, joka taitanee taivast'
Päin vetää paits' pelvott', yli onttoin ja onkalein alhon,
_Pindin_ paisumen pääll', kusa _Kunnia_ kantaa _kathedrass'_
Kruunun kaikille niill', jotk' sinne on saattaneet itsens."
"Siis tule tänn' tänäpän', vedä, veikkoni, virsnsi väljäll',
Seuraa meit' yli öit, pyri pääll', lue, lauluja laske!
Ei täsä turmele työ, vaikk' pistäpi tappurapensas;
Ei täsä tuoksua tul', vaikk' kanta se krapisee kannoiss'.
Siis pidä pääll' joka sääll'! Kyll' _Kunnian_ kukkula kaikuu,
Kun heliäll' helinäll' _Helikonin_ huipullen hyppäät".
Näin veisas _Virtus_; tämän äkkäsi taitava toimen
Ja taidon toveri, joka nurisi nurkassa nurmen,
Äkkäs sen, meni sinn', ja jos ennen seurasi siivoss'
Kyll' salaa ja kauniist', jo nyt jälkiä jättelee julki,
Jälkiä jättelee julk'. -- Minä vihdoin viidasa viroin.
(Painettu väitöksen kanssa yhteen 1729).

Uuden vuoden toivotus Suomenmaan asujaimille.
'Uns' vuos' alkua käy, -- ajastaikanen entinen illall
Joutui, ääneti nyt sivu aikain taampana kulkee!
Oi! jos ääneti myös olis entiset estehet armon,
Niskuritahto ja työ, veriruskiain saastumus syntein,
Kalvava kuoleman koi, mato pistävä tunnosa tuimain,
Jot' moni siittelee kyll', jost' kuolema kauhea kerkii
Ain' yli uusien öin, yli uutten vuotten ja päiväin,
Surkiasa tilasa kiinn' se saavuttaa syntisen orjan.
Ei täsä välillä käy, ei vuodet, hetket, ei retket,
Ei yön synkeys suur', satavuotiset syntiset nukkuu,
Jos ei he armon luo sydämestäns kääntäneet itseens.
Oi! siis, Jesu, tul' auks, tule armon viimeisill' hetkill',
Noudata sieluja viel' käsivarrell', Sankari, vahvall',
Nöyrrytä, suo Suomess' Sinun armos saisivat oikein,
Jotk' rajarikkona käy, katumukseen kääntyis ja vääntyis,
Ett' uskoss' eläväss' ja toivon totisess' hengess'
Isoisit armoo ja viel' verihaavas sisälle vaipuis
Juur' uudeks elämäks sydämensä nöyräsä hengess'.
Jesu, Jesu, tul' auks'! tee valppaaks vartiat armon!
Wahvista valppahat myös! Sanas armo Suomesa soikoon!
Wiel' voimall' väkeväll' herätettyin kasvata kansaa!
Joudu, Jesuni, auks, Sinä voiton ruhtinas hurskas,
Sankari suur', soittain joka pilvisä kirkkaana kuljet,
Wiimein tuomari täys, vielä kuitenkin armosa runsas
Sun veresäs välimies, parannukseen kutsuva kansaa!
Sieluin piispa paras, ylipaimen, karitsateuras,
Jok' syntein sovinnoks olet ulos antanut itses,
Joudu saalihis auks, revi sutten suusta ja vallast'
Sun lampais lauma, tule turvaks veresä voittain!
Kaksteräisell' miekall' sielut ylösherätä hartaast'
Tuimat, nukkunehet! Sinun nuoles teroita tarkaks,
Ett' nöyrill' sydämill' Sinun armoas etsisit hartaast!
Oi rakkain Jesu, sydämitten virvoitus uskoss',
Kallio ja väkevyys, valo, voima ja tuntuva turva,
Sieluin suo maistaa Sinun armos etsivä voima,
Runsas rakkautes, verihaavais uskosa rauha,
Ett perus heill' olis kallions pääll', Sinun askeles hartaast'
Seuraisit ain uskoss', Sinun henkes uudesa mieless',
Uudesa kans voimass', verihaavais rauhasa runsaass'!
Kuultele Jesu ja aut'! Sinull' olkoon kunnia, kiitos,
Wiisaus ja väkevyys, Sua kansat kiittävät kaikki!
(Painettu v. 1748).


Gabriel Calamnius.

Kalajoen kappalaisen, Gabriel Calamnius'en poika, syntynyt 1728, tuli
Upsalan yliopistoon 1744, maisteriksi Turussa 1754, oli apulaisena
ensin Kalajoella, sitten Limingassa, ja kuoli v. 1774. -- Toimitti v.
1755 painosta runovihkon, nimeltä: _Kokous suomalaisista runoista_,
joka valitettavasti on kadonnut. Paitsi tätä runovihkoa on Calamnius
vielä kirjoittanut onnentoivotuksen väitökseen ja riemurunon Kustavi
III:n syntymästä.

Keväällä tehty hääruno.
Kevät keikkuen tuleepi,
Ilon kanssa ilmestyypi!
Silloin monta metsämiestä,
Somaisinta soidinmiestä,
Suksen päällä souteleepi,
Ennakolla ennättääpi
Metsän eläinten edulle,
Soittavaisten soitimille;
Silloin kaikki kalamiehet
Paatin päälle pyytelevät,
Werkot vetehen vetävät,
Heinikkohon heittelevät;
Silloin kukat kukoistavat,
Wesat puusta putkahtavat,
Koko maailma matala
Wihoittaapi viljan alla;
Mitä kuollunna mataapi,
Tainnoksissa talvikauden,
Wiimeisetkin virkoavat
Madotkin matelevaiset;
Silloin linnut livertävät,
Äänellänsä ääntelevät,
Aivan isolla ilolla
Laulelevat laitumilla,
Yksin mielin yhdistyvät
Kukin kanssa kumppaninsa,
Luojan laitoksen perähän
Sikiöitä siittelevät.
Kevät keikkuen tuleepi,
Ilon kanssa ilmestyypi
Meidän ylkämiehellenkin
Tänä päivänä pyhänä,
Jon' on löynnyt löytykäisen,
Metsävuohen mieluhisen,
Somaisimman soidinlinnun,
Meren kuutin kultaisimman.
Silkki sill' on silmälaudat,
Korvat aivan konstilliset;
Sill' on huulet hunajasta,
Leuka lemmestä leveä;
Sill' on vihko viherjäinen
Kainalossa kannettava;
Se on sormista sorea,
Warsin nopsa varpahista.
Yht siis pidä pivossasi
Tämä saatu saalihisi,
Pesä pehkuhun rakenna,
Kaunis linna linnullesi,
Kuutillesi kultaiselle.
Siihen julkinen Jumala
Meidän ilmoinen Isämme
Siunauksen siirtäköhön,
Aina teidän antakohon
Onnen ohjissa kävellä,
Onnen riemurenkahissa
Asti aikahan, ikähän
Annostansa aiottuhun.
(Turun Wiikkosan. 1821, otettu yllämainitusta nyt kadonneesta
runovihkosesta)


Simo Achrenius.

Syntynyt 1729, Sievin kappalaisen poika, oli kirkkoherran
apulaisna Paltamossa, sitten Pietarsaaressa, kuoli vakinaiseen
virkaan pääsemättä. On paitsi seuraavaa hautarunoa kirjoittanut
onnentoivotuksen väitökseen ja '_Uudet Hengelliset Runot
läsnäolevaisista ja tulevaisista tiloista_' v. 1766.

Pietarsaaren kappalaisen T. Wildman'in jälkimuisto.
Nouse kätköstä, kynäni,
Kesken kädessä katala,
Kirjoittele kiiruhusti,
Joudu varsinkin välehin,
Koska lähden laulamahan,
Murehella muistamahan
Mit' on mielessä minulla,
Mik'on vaivana valitus.
-- -- --
Ohoh Tuoni tuimuuttasi,
Kuink' on haahmosi kuvattu,
Se on muotos muinoinenkin:
Sinull' on siivet siniset,
Lentokeinot kauhistavat.
Wirhiviikatet olalla,
Julma raudasta rakettu,
Kumma kynttilä kädessä
Pimeästi palavainen,
Tiimaklasi tiukkuvainen,
Jossa vähä juoksematta
Lienee pohjassa poroa.
Sinä varmasti vaellat
Walkeissa vaattehissa
Lumen karvan kaltaisissa
Pimeässä piiiloittelet,
Astut äkisti etehen,
Kanssa varjosi vetäyt,
Aina kuljet, kurkistelet,
Kaikki tuimasti karistat
Poijes maailman menosta,
Ulos näistä nähtävistä.
Sydämiä sylkyttelet
Tahi halkaiset tahallas,
Koska kouristat kovasti,
Wiileskelet viime kerran.
Kasvosi on kalpeaksi,
Kauheaksi kaljahtanut,
Silmät päähän painunehet,
Kallon kaamean sisähän;
Kalman haisu haikeasti
Nousee nokkamme sisähän,
Koska kuljet kuuluisasti,
Majoissamme matkustelet.
-- -- --
Tämän, vainaja vakainen,
Tunsit, herra hengellinen,
Jok' olet laskettu levolle,
Kirkon alle kellistetty;
Tiesit kyllä taitavasti,
Mik' on muoto mukomalla,
Kuinka Tuoni teurastaapi,
Kuink' on tuima tullessansa;
Waan et pelännyt pahoja,
Mustan miehen murhetöitä,
Tulit Tuonelle tutuksi
Sanassa suuren Jumalan,
Ristin kautta karvahimman.
Siitä kelvoksen käsitit,
Lujan löysit lohdutuksen
Wastoin kuoleman kuria,
Wastoin valtaa valjun miehen.
Annoit itses alttihiksi
Tuolle Tuonen Tuomahalle,
Astuit paki paattihinsa,
Lähdit täältä tahtoisesti,
Menit mielellä hyvällä
Ulos alhaisest' ahosta;
Tuonne tahdoit taivahasen
Siellä suloisen sataman
Löysit kyllä lempeimmän
Uudess' uskon elämässä,
Rauhan mansikkamajassa,
Kauniin Jesuksen kodissa.
(Painettu 1758).


Henrikki Achrenius

Edellisen veli, syntynyt 1730, oli nimismiehenä Kalajoella ja kuoli
1798. -- On kirjoittanut koko joukon runoja ja lauluja, joita löytyy
useampia painettuna Lärda Tidningar'issa 1766, Topelius'en Runo- ja
laulukokouksessa ja Oulun viikkosanomissa v. 1833. Muutamia löytyy
paitsi sitä käsikirjoituksena Kirjallisuuden Seuran tallessa.

Papin Rouville 1:nä päivänä Toukokuuta.
Papin rouvat, papin rouvat nyt taas iloitkoon,
koska saavat luottaa,
Että kaksi' vuotta
Wielä vissiin, vielä vissiin heillä turva on.
Äijät elää, äijät elää, turvan tuottajat!
Ei ne rouvat huokaa,
Heill' on kyllä ruokaa,
Asuinsijan, asuinsijan hyvät laittajat.
Heille riistaa, heille riistaa kasvattavat kans',
Aittaan aivan hyvää
Tarpeheksi jyvää,
Arkun sisään, arkun sisään muuta aikanans.
Karja kaunis, karja kaunis aina lisäyy,
Eikä maidon mahti,
Kellarista sahti
Juoksemasta, juoksemasta koskaan pysäy.
Wiinan vilja, viinan vilja monta virvoittaa,
Oluttakin nähdä
Yllyttävät tehdä,
Joka monen, joka monen janost' kirvoittaa.
Siis jo, rouvat, siis jo, rouvat, pian vanukaat
Äijienne kaulaan
Niinkuin rautanaulaan,
Suuta pistäin, suuta pistäin heille sanokaat:
"Elä kauan, elä kauan minun tukenan'!
Paljo multa puuttuis,
Sull' jos Tuoni suuttuis,
Ennen aikaa, ennen aikaa panis hautahan."
(Topelius, Suomen kansan vanhoja runoja ja nykyis.
lauluja, I. v. 1822).

Morsiantanssi.
Piikaparvi paras,
Pidä varsin varas,
Nyt on pitkä tanssi edessäs.
Ota sulles pari!
Kyllä tulee vari
Ennen kuin on temput kädessäs.
Riisu itses supi,
Heitä poijes tupi,
Keveäksi lyöte,
Kun on paljo työtä,
Ettet kovin hikois,
Liian paljon likois,
Wäsymyskin viimein käsittäis.
Morsian jo astuu, --
Kyllä raukka kastuu, --
Ringin suuren sisään hopulla:
Ensin kaappaa Kaija,
Sitten sieppaa Maija,
Briita, Liisa, Stiina lopulla;
Wielä ottaa Anna,
Leena ja Susanns,
Kerttu, Elsa, Saara,
Wappu, Kreetta, Klaara,
Kaikki järjestänsä,
Jotk' on ringissänsä,
Päätökseksi pieni Maalina.
Kun on kaikki nähty,
Tämä temppu tehty,
Toinen kohta ehtii etehen.
Morsian ei säästä,
Kruunu poijes päästä
Kaunis kääreyypi kätehen:
Sitä näytteleepi,
Kauan käytteleepi,
Silmäns ovat ummess',
Korvat kovin lummess',
Kruunun tuolle tuopi,
Jolle onni suopi
Saada sarvi kaunis rekehen.
Sitten alkaa akat,
Niinkuin tähdet vakat,
Lattialla itsens väännellä, --
Siinä ilman taksaa,
Kuinka kukin jaksaa,
Morsianta kyllä käännellä.
Saavat kanssa huutaa,
Jos on heillä suuta:
"Taas on meille nuori
Tullut uusi muori!
Terve olkoon tulos
Sisällen ja ulos!"
Kaikki ämmät yhdell' äänellä.
Nyt se tanssi loppuu,
Mutta toinen hoppu
Morsianta vielä noudattaa:
Kunhan vuosi meni,
Tulee vastaan meri,
Joka häntä kyllä soudattaa.
Wasta käypi keli,
Eikä puutu peli,
Uuden tansin tuisku,
Hyssytys ja huisku.
Silloin tussalulla
Kyllä saadaan kuulla,
Waikka tänä vuonna vallera.
(Topelius, Suomen kansan vanhoja runoja ja nykyis.
lauluja, I. v. 1822).


Kristfrid Ganander.

Syntynyt v. 1741 Haapajärvellä, vihittiin 1763 papiksi ja 1766
maisteriksi, tuli 1775 kappalaiseksi Frantsilaan, jossa kuoli v. 1790.
Keräeli suomalaisia runoja, sananlaskuja ja arvoituksia, jotka
viimeinmainitut tulivat painosta v. 1783. Toimitti v. 1789 kirjan
Suomalaisten muinais-jumaloista. Walmisti suomalaisen sanakirjan, joka
ei kuitenkaan tullut painetuksi. Kirjoitti jo yliopistossa ollessaan
onnentoivotus- ja hautarunoja. W. 1784 ilmestyi 151 hänen
suomentamaansa satua, joista 15 runomitalla, ja 1786 mukailuksia
runomitalla Korkeasta Weisusta, muutamista David'in psalmeista ynnä
parista Hjob'in kirjan luvusta. On myöskin toimittanut pari suomalaista
lääkärikirjaa.

Tuhma mies ja Rauta.
Tuli tuhma ja typerä
Luoksi raution rotevan,
Parahimpahan pajahan,
Jossa kuuma hevoskenkä
Oli ahjosta otettu,
Lattialle laskettuna.
Poltti sormensa pahasti,
Kengän kiidätti kivasti,
Heitti piankin pivosta.
Seppä huusi hullupäälle:
"Sinä tyhmä ja typerä,
Mikset ensin miettinynnä,
Hyvin kokenut kysellä,
Josko rauta jäähtynynnä,
Josko kuuma taikka kylmä?"
Tuhma taasen vastajaapi:
"Mistä tietänen todella
Raudan polttavan rumasti?"
Seppä vastasi vakainen:
"Kuuma rauta kihiseepi,
Jos sen päälle syljeskelet".
Otti tuhma onkehensa,
Pani muistohon parahan,
Neuvon tämän näppärääisen;
Meni konna kotihinsa
Jossa vellille vetäysi.
Siihen sylki seitsemästi,
Eikä se kiehua kihisnyt.
Nieli kohta nälkähinen
Kitahansa kiehuvaisen,
Poltti vatsansa varilla,
Wetelällä vellillänsä,
Nahan suustansa sivalsi.
Siinä oli saapuvilla
Toinen kysyvä toveri:
"Mikset outo odottanut
Jauhovellin jäähtymistä?"
Tuhma vastasi vihassa:
"Minä luulin jo lujasti
Jäähtyneeksi julman vellin!"
Toinen siihen sanoneepi:
"Mikset höyrystä havainnut
Wellii vetelää variksi.
Kuss' on savu sakeana,
Siinä tuli tupruaapi!"
Tuhma taasen muisti tämän,
Juoksi sitten lähtehelle,
Joka höyrysi hyvästi,
Senpä luuli lämpimeksi,
Polttavaiseksi peräti,
Koska savusi kovasti.
Seisoi sentähden sujotti,
Jotta jalkoja jumotti,
Odotuksella odotti,
Jotta nääntyä janohon,
Tahtoi kuolla konna parka,
Siitä pelosta pahasta,
Ettei polttais poskiansa,
Kurkkuansa kalttajaisi.
(Uudempia valittuja Satuja 1784).


Juhana Frosterus.

Paltamon kirkkoherran poika, syntynyt 1720, tuli maisteriksi 1745,
kirkkoherraksi ja koulu-opettajaksi Kajaniin 1746, sitten Sotkamoon
1763, jossa kontrahtiprovastina ja jumaluusopin tohtorina kuoli 1809.
Paitsi seuraavia runoja ja suurta joukkoa virsiä on hän myös
kirjoittanut luonnon-opillisenkin kirjan, nimeltä: _Hyödyllinen huvitus
luomisen töistä_.

Jumalan Pyhästä Laista.
Tuli tuuli tunturilta,
Edomin etelämaalta
Paksu pilvi Paranista,
Josta tuli tuiskuaapi,
Tulen liekit leimahtaapi,
Jyrinät ylen jyreät,
Pelättävät paukaukset.
Oli tuska tuulessakin,
Kova kipu kallioilla,
Wuoret aaltoina ajeli,
Paukkui vuorten patsahatkin,
Sinai syttyypi tulesta,
Horeb horjuupi kovasti.
Onpi Luoja liikkehellä,
Luojan voima vallassansa
Ihmisille ilmestyypi.
Hänen vaununsa vakava
Kulki pilvein kukkuloita
Rakehitten rattahilla.
Taivas selkeä sakosi
Mustan pilven peittehestä,
Tiukkui taivahat sadetta,
Wesi vuoti viljavasti.
Liikkui luodut luonnossansa,
Liikkui Luojan liikuttaissa,
Kaikkivaltiaan käsissä.
Nämät oli nähtävissä,
Mutta eipä siedä silmä
Nähdä näkymättömiä.
Kuka saattaapi sanoa,
Jot' ei ole ennen nähnyt,
Eikä kuullut korvillansa?
Kuka saattaapi sanoa,
Aivollansa arvaella
Mitä enkelein esissä,
Mitä taivaassa tapahtui,
Henkein suuressa hovissa,
Kaunihissa kartanossa?
Pyhän Herran palvelijat,
Zebaothin sotajoukot,
Suuret sankarit sodassa,
Kirkkaudessa koreat,
Seisoi tuhannen tuhansin,
Joukoissansa juontehessa,
Tekemässä taitavasti
Palvelustansa pyhästi.
Helisi heleä torvi
Pauhasi pasuunan ääni,
Kaikui korvissa kovasti.
Pelko pyörrytti parahat,
Rohkeimmat raukesivat,
Ylimäisen ystäväkin,
Jalo tuttava Jumalan,
Moses miehistä valittu
Tunnustaapi tuskissansa:
"Minä vapisen, värisen,
Polvet puuttuvat minulta!"
Kaikki kansa katsellessa,
Katsellessa, kuullellessa,
Pyysi pelvossa paeta
Kuolemata kauheata.
Minne poloinen pakenet
Kaikkivaltiaan kädestä?
Eipä turvaa Tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Wastoin lain vaatimusta,
Lain kanteita kovia.
Istui Herra istuimelle,
Kiivas Kunnian Kuningas
Lakiansa latomahan,
Sulki lavean lakinsa
Kymmeneen käskysanahan.
Puhui selkeät sanansa,
Lujat juuri lupaukset,
Hedelmät hyville töille;
Kovan koston uhkaukset
Peloksi pahoille töille.
Nämät vaativat vakaasti
Taidon, tahdon, taipumusten,
Ajatusten, aikomusten,
Kielen, käytösten, tekojen
Wiatonta, virheetöntä
Puhtautta puuttumatta.
Mitäs vielä vilpistelet,
Juonissasi juonittelet?
Onko vilpissä varoa,
Walehessa varjelusta?
Tunnusta tuimat tapasi,
Paljasta paha sisusi.
Sydämes on syvä hauta
Täynnä häijyjä haluja,
Kauheata kankeutta,
Ylevätä ylpeyttä,
Iloittelet ilkeöille,
Tavoille tavattomille,
Wastoin Luojasi lakia.
Onkos Herra herjennynnä,
Waijennut vakaa Jumala,
Laskenut lujan lakinsa
Meidän mielivaltahamme?
Etkös tiedä tähdellensä
Tulevas tilin tekohon?
Tulet totta Tuonen tullen,
Tulet vastoin tahtoasi,
Tulet käskyüä kovalla,
Koska torvi taivahalta
Kutsuu kuollehet kokohon,
Herättääpi haudoistansa,
Tuopi tuomion etehen;
Koska meret mullistuvat,
Tuli tuima kaikki syöpi,
Woimat vahvat taivahankin
Wärisevät, vapisevat.
Woivotukset vallan saavat,
Parku suusta pakahtuupi,
Soisit vuoret vääntyisivät
Poloiselle peitteheksi;
Mutt' et pääsekään paolle,
Kovan kostajan käsistä!
Ei ole turvaa Tuonta vasten,
Sinaissa suojelusta
Wastoin lain vaatimusta
Lain kanteita kovia!
Työsi kaikki kaunihimmat
Ovat kaikki kelvottomat,
Niinkuin huonon hämähäkin
Werkko sulle vaatteheksi.
Nyt on vielä armon aika!
Matkaa toiselle mäelle,
Pyri käänny Golgatalle;
Siell' ei ole tulen tuisku,
Eikä jylkeä jyrinä.
Siellä rauha raketahan
Siellä armo annetahan,
Jesus joutuu turvaksesi,
Päästää pauloista pahoista,
Kuolon kauhean kidasta.
(Painettu 1787).

Hääruno.
Lähde luonto liikkehelle
Ehdi ehdolla runohon,
Wedä virret väljällensä,
Että kaikuis kallioissa,
Kumisisi kuusikoissa,
Kuuluisi Turun tuvissa.
Mettä mieleni mehuupi
Sanomista sattuneista,
Minä laulan metsämaassa,
Wisertelen virran luona.
Laulavatpa luodut kaikki,
Wirkoovat vilun perästä;
Jopa luopui luodetuuli,
Kovat puustit Pohjoisesta,
Wihaiset vilun vihurit,
Koska läikkyi lämmin tuuli,
Kilo kiilsi vetten päällä
Armahasta auringosta,
Sätehistä suloisista.
Silloin joutui juontehessa
Linnut meille muilta mailta;
Pääskynen pani pesänsä,
Wesilintu vieretteli.
Suoritteli sulkiansa,
Suositteli sulhastansa.
Weden karja kuopastansa,
Weden hirmu, hau'in poika,
Wetäiksen veden syvästä,
Talvimajasta mataapi
Rannoille rakentamahan
Leikkejänsä lämpimessä,
Kätkee kaikki koukkuluunsa,
Suunsa tutkaimet terävät.
Metsot mustissa mekoissa,
Ukot, uljahat urohot,
Nousit vuorten notkelmista,
Kalliolla kalkuttelit,
Kutsuit kumppanins kokohon.
Tulit teirit tanterelle,
Kukertivat kuusikoissa,
Soitit soilla soitimensa.
Pyytkin pyörit pensahissa,
Linnut pienet parvissansa
Kielten kilvassa kihisit,
Wisertelit virsiänsä.
Niin he kaikki häitä laittoi
Suven suodun suosiossa.
Eipä ihme ihmisistä,
Että hekin ennättävät
Keskellä kesäsydäntä.
Luonnon kaiken kukoistaissa.
Kenpä oikein osaapi
Taiten vaimoa valita,
Kuulustella kumppania?
Joka katsoi kauneutta,
Tavaroiden tyttäriä,
Pyrki suurehen sukuhun,
Se saa sappea sakoksi,
Mielipahan palkaksensa.
Mutta tuttu Taivahisen,
Ylimäisen ystäväinen,
Sille Luoja laitteleepi
Naimakeinot näppäräiset.
Herra tunteepi todella
Mitä mielessä makaapi,
Kunkin peitetty povessa.
Hänpä katsoi kaukaisia,
Tulevaiset tutkisteli,
Muutoksetkin mielessämme
Aikanansa arvaeli;
Sitä myöten hän sovitti
Omillensa onnenpaikat.
Tai on toimi tutkimatoin,
Mutt' on helppo Herran työksi,
Joll' on meret määrättynä,
Meren pisarat pivossa,
Joka veti vaaksallansa
Mitan tarkan taivahalle,
Weti mitan, pani määrän,
Painon niinkuin puntarilla,
Pani solmut ja sitehet
Tarhan tähtien etehen,
Että juoksun jouduttavat,
Toinen toista paineleepi,
Paineleepi, ponnistaapi.
Hänen valtansa vakava
Piteleepi pilvet kaikki,
Hattaroita hallitseepi.
Häll' on tietty tuulen synty,
Pohjat Pohjoisen pisimmät,
Jolla nostaa nousemahan
Meren lainehet lavean,
Että laivat lentelevät
Silkkisillä siivillänsä.
Herra myöskin hallitseepi,
Suuntihin sovitteleepi
Meidän mutkaiset menomme.
Siis ma toivotan todella
Sydämestä syttyneestä:
Armot Jumalan avarat
Teille aina auetkohon
Itse surunkin sumussa