Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta: Yliopistollinen väitöskirja - 04

kohdat, jotka osviitoiksi kelpaavat. Näitä katselkaamme.
Ensiksi nähdään, että aian pitkään Skythat ja Sarmatat olivat
joutuneet sotaan keskenänsä. Eräs Skythalainen ruhtinas häiritsi
usein Bosporon Kreikkalaista valtaa Taurian (Krimin) saarennossa,
luultavasti ensimäisen Punilais-sodan ja Mithridates Suuren välisellä
aialla. Sarmataen naiskuningas Amala pyydettiin avuksi ja karkasi
äkkiä Skythaen päälle.[126] Kului sitten aikoja taas, joista ei
historia puhu mitään, niin Bosporon kuningas Pairisades viimein väsyi
lähikansojen alituisiin häirityksiin ja heitti koko valtakuntansa
Mithridates Suurelle, noin v. 94 e.Kr.[127] Tämä alkoi Ponton
takaisia kansoja valloittamaan, löi Koxolanit, jotka näyttävät olleen
Sarmataen sukua,[128] ja veti liittoonsa sekä Sarmatat että heidän
heimonsa Jazygit.[129] Mutta kun Straboni tässä tilassa mainitsee
Skythojakin, se nimitys hänellä jo on jotenkin epävakaista.[130]
Vastaisina aikoina ymmärretään sillä nimellä eroituksetta
kaikenmoisia koillis-Euroopan kansoja, jotka osaksi eivät ollenkaan
tule muinaisten Skythaen sukuun.[131] Näyttää siis ikäänkuin
Skythaen kansa olisi hävinnyt, ja koska nyt heidän entisillä
aloillaan Sarmatat alkavat näkyä, niin että entinen nimitys "Skythia"
vähitellen muutetaan "Sarmatia'ksi",[132] on todennäköisintä, että
Sarmatat olivat voittaneet ja omaan nimeensä yhdistäneet entiset
heimolaisensa, Herodoton-aikaiset Skolotit.[133] Tämmöistä tapausta
näyttää Dioderokin, vaikka aikaa ilmoittamatta, todistavan, sanoen,
että muka Sarmatat olivat Skythianmaata hävittäneet, perinjuurin
teloittaneet voitetut ja muuttaneet isomman osan sitä seutua
erämaaksi.[134]
Tähän eivät Sarmatat vielä pysähtyneet, vaan kumminkin isoin osa
heitä eteni Istron eli (kuten Romalaiset nimittivät) Danubion
(Tonavan) rannalle, missä alkoivat nykyisestä Unkarista häiritä Roman
vallan rajaa. Nimellä: "Jazyges Sarmatae" tuntee heidät jo Plinio
vanhempi näillä tienoilla, ja Sarmata-nimellä heitä sitten mainitaan
osallisina Markomannien sodassa,[135] jonka perästä he kaksi
vuosisataa läpitsensä rosvo-retkillään häiritsevät Romalais-vallan
sen-puolisia maakuntia,[136] kunnes Hunnilais-tulva heidät aiaksi
upottaa. Tämän tulvan tauottua, Sarmatat taas nousevat näkyville.
Svevilaisten apulaisina heidän kuninkaansa Beuga ja Babai taistelevat
Itä-göthiläisiä vastaan,[137] ja muutama vuosi myöhemmin sama Babai
rosvoilee Mæsiassa ja valloittaa Singidunon, mutta saapi äkkiä
Göthiläiset päällensä ja kaatuu tässä kahakassa.[138] Vielä kerran
tapaamme Sarmatoja Göthiläisten tiellä, kun Theodorik v. 488 j.Kr.
viepi kansansa Italiaan,[139] ja 80 vuotta myöhemmin heitä joku
osa näyttää seuranneen Longobardien kanssa Italiaan.[140] Mutta
tämän perästä heidän nimensä häviää. Oliko itse kansakin riutunut,
hukkunut, tai muuttanut takasin itäisille seuduille? Semmoista ei
historia millään lailla te'e todennäköiseksi. Juuri tähän aikaan
oli uusi nimitys alkanut kaikua maailmassa, -- nimi: _Slavit,
Slovenit, Sklabenit_, joka veljes-niminensä: _Antat ja Venedit_,
tulee äärettömän avaralla alalla näkyviin ja käsittää väki-rikkaita
kansakuntia.[141] Niinkuin Sarmatat ennen, niin nyt Slavilaisetkin
alkavat Tonavan seutuja hätyytellä.[142] Että Slavilaiset vasta nyt
olisivat Eurooppaan tulleet, ei historia millään näytä myöntävän.
Ajatukseni on, että Slavilaiset ovat yhtä kuin entiset Sarmatat ja
Sauromatat. Todistukset tässä kohden ovat mielestäni jotenkin selviä.
Prokopio antaa seuraavan tiedon: "alkuperäisesti oli Sklabenilla
ja Antoilla yksi nimi; sillä molemmat kutsuttiin muinoin
_Sporit_".[143] Tämä nähtävästi väännelty nimi on epäilemättä
samaa kuin Sorbit, Serbit, Sorabit, joiden yhteinen juuri _Srb_
merkitsee _kansakuntaa_.[144] Mutta myös Sarmataen nimi näyttää
lähtevän samasta juuresta _Srm_, niin että loppu _ata_ olisi
ainoastaan kreikkalainen pääte, samatekkuin nimessä Γαλάτα. Jo
Plinio ja Ptolemaio mainitsevat Maiotin ja Wolgan välillä: _Serbi_,
Σέρβοι,[145] yhdessä Sarmatalaisten heimojen kanssa, ja Keskiaian
Slavilaiset kirjaniekat käsittivät myöskin nimet: Sarmatat ja
Serbit yhdeksi asiaksi.[146] Näistä syistä Böhmiläinen oppinut
Schafarik ensimäisessä teoksessaan Slavilaisten syntyperästä [147]
oli päättänyt, että Sarmatat ja Slavilaiset ovat samaa kansaa.
Myöhemmin hän on laveasti koettanut kumota tämän ensimäisen uskonsa,
tahtoen osoittaa, että Slavilaiset kaikella muotoa ovat alkuperäisiä
maassaan, mutta Sarmatat muka muukalaisia, jotka idästä tullen
rasittivat näitä rauhallisia maan-asukkaita. "Tämä", hän lisää, "on
syy siihen, että molempien kieli, tavat ja uskonto sekaantuivat
yhteen, josta vielä nykyaikana jälkiä havaitaan".[148] Hänen
oppineet todistuksensa tähän luuloon ovat erinomaisen heikkoja ja
risti-riitaisia,[149] ja jos tunnustaa täytyykin, että paljon puuttuu
ennenkuin voimme pitää tämän kysymyksen lopullisesti ajettuna,
ei liene kuitenkan kieltämistä, että Sarmataen ja Skythaenkin
Slavilaisuus on kaikista päätöksistä todennäköisin.
Mutta jos varsinaiset Skythat ja heidän heimolaisensa Sarmatat eivät
sovi Suomensukuun sioitella, ei ole asia niinkään selvä, kun puhe
tulee heidän lähi-kansoistaan. Jo todennäköisyys näyttää vaativan,
että meidän pitäisi löytämän Suomensukuisia kansakuntia Euroopan
ja Aasian pohjoisilla raja-seuduilla. Mutta Herodoton antamat
tiedot tässä kohden ovat liian köyhiä, että niiden avulla voisimme
päästä selviin päätöksiin, ja mitä myöhemmät kirjaniekat tietävät
asiassa mainita, on vieläkin vaillinaisempaa. Tutkijat siis ovat
mielivaltansa mukaan saaneet tehdä selityksiänsä ristiin rastiin, ja
tavallisesti ainoastaan joku yhtäläisyys nimien soinnossa on ollut
heille osviittana. Minun ei käy kaikkia näitä luuloja ja arveluja
tässä kertoella. Tahdon ainoastaan mainita, missä kansoissa on
tahdottu keksiä Suomen heimoa, ja kuinka todennäköisiä syitä siihen
on tuotu esiin.
Länsi-puolella Skythaen aluetta, niissä vuorimaissa, missä
Maris-virta (Theiss) syntyy, siis nykyisessä Itä-unkarissa ja
Transsilvaniassa, asettaa Herodoto Agathyrsit, jotka ovat muka
hehkuvaisinta väkeä, kantavat paljon kultaa ja pitävät vaimonsa
yhteisesti, ollaksensa kaikin ikäänkuin yhtä perhe-kuntaa, missä ei
vihaa eikä kateutta olisi. Sodassa Dareioa vastaan eivät ruvenneet
Skythaen liittoon, vaan vielä estivätkin näiden marssia maansa
läpi.[150] Myöskin Aristoteles heitä mainitsee, sanoen heillä ei
olevan kirjoitettuja lakia, vaan heidän säilyttävän lakilauseet
runoina muistossansa.[151] Romalais-aian kirjaniekat asettavat heidät
koillisempiin seutuihin, lisäten, että heillä oli tattuaamisen
tapa, s.t.s. että maalasivat ihoonsa tumman-sinisiä kuvia, vieläpä
tukkansakin sinillä painoivat.[152] Nämä Agathyrsit on Vivien de
Saint-Martin päättänyt samaksi kansaksi, kuin Priskon ʹΑκατιζίροι,
Κατζίροι, Ακατίροι eli ʹΑκαττίροι, Jornandeen _Agazziri_, jotka
asuivat alisen Wolgan varrella ja myöhemmin tunnetaan _Katsarien_
nimellä. Tästä syystä hän ne siirtää Suomen sukuun.[153] Asia ei ole
millään muotoa mahdoton, mutta muuta todistusta ei käy siihen löytää,
kuin joku yhtäläisyys nimien soinnossa.
Neurit asettaa Herodoto Tyraan lähteille, Agathyrsien
itä-puolelle ja luoteessa Skythoista. Satu, kuinka kerran vuoteensa
susiksi muuttiivat, on melkein ainoata mitä heistä mainitaan.
Suomensukuisiksi ei heitä ole kukaan luullut. Neurien itä-puolella
asui Herodoton mukaan ʹΑνδροφάγοι eli Ihmissyöjät, joiden
kansallisuutta ei käy millään arvata. Vielä idempänä, Tanain
länsipuolella ja pohjassa Skythaen maasta, löytyi Melanklainit eli
Mustatakit, joiden nimi tuli heidän vaate-parrestaan, mutta joiden
kansallisuus on mahdoton aavistaakkaan. Kuitenkin oppinut Schafarik,
joka ei koskaan puutu uskaliaita selityksiä, arvelee [154] että
joku Slavilainen oli oman kielensä mukaan selittänyt kansa-nimen:
_Samojed_, sanoista _Sam_ mies ja _Jed_ syödä, josta muka
Kreikkalaisille olisi tullut nimitys: Androfagit, ja että taas nimi:
Μελάγχλαινοι sisältää suomenkielisen päätteen: _-lainen_, niinkuin
sanoissa: Suomalainen, Savolainen. Nämä selitykset voimme kokonaan
siksensä heittää.
Toisella puolen Tanaita. oli Herodoton mielestä jo Aasian maan-osaa,
missä Skythaen rinnalla asui Sarmatat Maiotin lahden-pohjasta 15
päivänmatkaa pohjaseen. Heitä ylempänä metsäisessä maassa asuivat
_Budinit_, nähtävästi Melanklainien rinnalla ja itä-puolella.[155]
Nämä Budinit ovat muka lukusaa kansaa, sen maan alkuväestöä
(αυτόχϑονες), kaikilla vaalean-siniset silmät ja puna-keltainen
tukka.[156] Elannostaan ovat paimentolaisia ja ovat muka ainoat
täin-syöjät näillä mailla.[157] Heidän metsissään löytyy iso järvi
sekä soita ja ruovostoa, ja siinä saukkoja, majavia sekä eräitä
eläimiä, joilla on nelikulmaiset kasvot ja joiden nahka käytetään
turkiksiksi mutta munoset lääkkeeksi. Budinien seassa asuu toinenkin
kansa, nimeltä _Gelonit_, puisessa kaupungissa. Nämä ovat Herodoton
mielestä alkuperäänsä Kreikkalaista siirtokuntaa, puhuvat Kreikkaa
ja Skythan-kieltä, josta Budinien puhe kokonaan eriää, ja viljelevät
maata. "Kreikkalaisten on tapa", arvelee Herodoto, "kutsua Budinitkin
Geloneiksi, joka ei ole oikein".[158] Tämä tapa kuitenkin jäi
pysymään myöhemmillä kirjaniekoilla, jotka eivät muutoin mitään
tarkempia tietoja lisää.[159]
Näissä Budineissa ovat uudemmat tutkijat luulleet keksivänsä
milloin mitäkin kansallisuutta. Mannert pitää heidät Saksalaisten
esi-isinä,[160] Schafarik taas selvinä Slavilaisina,[161] ja
molemmille on Budinien siniset silmät ja keltainen tukka varmana
tuntomerkkinä. Täin-syöminen heitä kuitenkin kuvottelee, jotta he
Ritterin mukaan[162] koettavat sen kääntää mänty-käpyjen syönniksi.
Sitä vastoin Vivien de Saint-Martin vähintäin yhtä hyvillä syillä
lukee Budinit Suomen-sukuun, verraten heidän nimensä Votjakien
nimeen, jonka vartalo on _Vot, Udy_.[163] Silminnähtävästi on tässä
kohden mahdoton päästä täyteen selkoon. Täin-syömisen suhteen sopii
muistuttaa, että Bashkirit 10:nnella vuosisadalla pitivät täit
herkkuinansa,[164] ja että vielä meidän aikoina Lappalaisten on tapa
aina aamusin pureksia vaatteidensa saumoja, surmatakseen mitä niihin
yön kuluessa on kokoontunut. Tämmöinen askare, jonka Lappalainen
toimittaa kaikkein nähden ujoksumatta, lienee Budineillakin ollut
tavallinen.[165] Mutta tämä ei muuta todista, kuin että Budinit
ruokottomuudessa olivat Lappalaisten vertaisia.
Jota edemmäksi koilliseen tullaan, sitä todennäköisempi meidän on
tavata Suomensukuisia kansoja, mutta samassa määrässä myös tiedot
ovat vielä enemmin vaillinaiset ja sadunvoitteiset. Herodoton
arvata oli koko suunta Neurien, Androfagien ja Melanklainien
pohjois-puolella autiota erämaata, jossa Skythat sanoivat
ilman olevan täynnä höyheniä.[166] Mitä Hyperbore'ista eli
Pohjan-takalaisista tarueltiin, ei Herodoto usko ensinkään.[167]
Pohjois-puolella Budinien maata hän tietää olevan erämaata seitsemän
päivän matkaa, jonka perästä seurasi koillisessa tai itäisessä
suunnassa suuri ja omituinen metsästäjä-kansa, nimeltä _Thyasagetat_,
joiden maassa muka Tanai ja Oaro (Wolga?) sekä kaksi muutakin jokea
syntyivät.[168] Nimi, joka myöhemmin kirjoitettiin myös _Tussageta
ja Thyrsageta_,[169] vivahtaa Skandinavian satujen Thursiin eli
Thussiin, mutta ei kylläksi todista. Thyssagetain vieressä,
nähtävästi itäisellä puolella, asui näillä seuduin toinenkin
metsästäjä-kansa, nimeltä _Jyrkat_. Maa oli metsäinen ja Jyrkain
metsän-käynti tehtiin sillä lailla, että mies joutsenensa istui
puussa väijyksissä ja hevonen maassa makasi mahallansa; kun otusta
oli ammuttu, mies kohta sitä hevosella ja koiralla ajamaan. Jyrkaen
ylä-puolella itää kohden asui eräs Skythalainen siirtokunta. Heihin
saakka on muka lakeutta, mutta nyt alkaa kivi-koloinen maa, jossa
asuu kalju-päitä ihmisiä, nimeltä _Argippai'it_, lättä-nenäiset
ja suurilla sasupäillä, elättäen henkensä eräästä puusta, jonka
Herodoton kertomus antaa arvata tuomeksi. Tämä kansa pidetään
pyhänä, ei kärsi keltään vääryyttä eikä kanna mitään sota-aseita,
vaan ratkaisee muiden kansain riitoja. Näihin saakka on muka maa
hyvin tunnettu; sillä siellä käydään kauppaa Ponton rannalta,
ja Skythat, jotka sinne lähtevät, tarvitsevat seitsemän tulkkia
seitsemää eri kieltä varten. Mutta ylempänä näitä kalju-päitä on
korkeita vuoria; ja mitä Argippai'it juttelevat, että muka vuorissa
asuu vuohi-jalkaista väkeä ja sitäkin ylempänä ihmisiä, jotka
kuus-kuukautista unta vetävät, se kaikki Herodotonkin mielestä
pelkkää tarua. Sitä vastoin hän varmaan tietää, että kalju-päiden
itäpuolella asuu _Issēdonit_, ja vastapäätä Issedoneja (idässäkö
vai etelässä) hän assettaa _Massagetat_, joiden maa oli itäpuolella
Kaspian-merta, pohjoispuolella Oxoa tai Jaxartesta.[170]
Mela[171] ja Plinio[172], jotka seuraavat Herodoton tietoja,
mainitsevat vieretysten, edellinen: _Thyssagetat, Jyrkat_ ja
erämaan takana _Arimphae'it_, jälkimäinen taas: _Tussagetat,
Turkat_ ja erämaan takana _Arimphae'it_. Käsikirjoissa luetaan
Plinion tykönä eri muotoja: _Turcae, Thircae, Etyreae_. Schafarik
tahtoisi Herodotonkin tykönä lukea, ei 'Iύρκαι, kuin Τύρκαι, mutta
käsikirjat eivät salli senlaista muutosta.[173] Mahdotonta ei ole,
että Jyrkaen nimi olisi jotenkin samaa kuin nimi _Jughor eli Uigur,
Ughor_, joka näyttää vanhimpaan aikaan yhdessä käsittäneen Suomen ja
Turkin suvut heidän muinaisilla asun-sioillaan Irtish'in, Ob'in ja
Jenesein lähteillä.[174] Sitä vastoin Herodoton Argippai (Αργιππαίοι,
muutamissa käsikirjoissa, ʹΟργιεμπαίοι, Melan ja Plinion tykönä:
Arimphaei) eivät nimellänsä anna mitään osviittaa, mutta heidän
ulkomuotonsa antaisi arvata Mongolilaista sukua.
_Issēdonien_ kansallisuudesta ei Herodoton kertomus anna mitään
selkoa. Kun mieheltä isä kuolee, silloin sukulaiset kokoontuvat,
keittävät kuolleen lihat lampaanlihan kanssa yhdessä ja pitävät
siitä peijais-aterian.[175] Mela ja Plinio eivät mitään tietoa
lisää ja Ptolemaio heidät asettaa kaukaiseen itään, missä hän Imaon
takana mainitsee kaksi Issedon-nimistä kaupunkia.[176] Issedonien
ylä-puolella mainitsee Herodoto vielä yks-silmäisiä ihmisiä, jotka
Skythaen kielen mukaan kutsuttiin Arimaspit (Αριμασποι), _arima_
on muka sillä kielellä yksi, ja _spu_ silmä. Näistä oli jo ennen
kertonut runoilija Prokonnesolainen Aristeas, ja myöhemmät heitä
tuolloin tällöin mainitsevat.[177] Nimessä on Iranilainen sointo
(_asp_ Zendin kielessä hevonen), ja Diodoro heitä sekoittaakin
Iranilaisten Ariaspaen kanssa, vieläpä toisessa paikassa kutsuu
Zoroasterin (Ζαϑραύστης) Arimaspien la'inlaatijaksi.[178] Koko kansa
kuuluu oikeastansa tarujen valtakuntaan; itse Herodotokin muistuttaa,
että hänpä ei usko yks-silmäisiä ihmisiä löytyvän. Pelkkää tarua ovat
nuo kullan-vartiat Gripit, Arimaspien pohjois-puolella, joilta nämä
jälkimäiset sanottiin ryöstävän tätä kallista metallia.[179] Näitäki
ylämpänä, itse pohjoisen valtameren rannalla oli Aristeas maininnut
nuo satujen mainiot Hyperbore'it, jotka kuitenkin jo Herodoto pitää
olemattomina.[180] Pintapuolisin silmäys osoittaa, ett'ei historia
eikä kansa-tiede voi näistä jutuista ensinkään kostua.
Kaspian-meren itä-puolisista kansoista oli Herodoto saanut tietonsa
Persian puolelta. Hän mainitsee siinä Massagetat ja Sakat.
_Massagetat_ asuivat pohjoispuolella Araxesta, joka tässä on joko Oxo
tai Jaxartes, elivät paimentolaisina ja kalastajina vankkureissaan
ja olivat mnutoinkin tavoilta ja pukuimelta Skythaen kaltaisia.
Vaimojansa pitivät jotenkin yhteisesti ja vanhuksensa teurastivat
ja söivät, keittäen heidän lihansa muun lihan kanssa. Heidän
ainoa jumalansa oli aurinko ja sille he uhrasivat hevosia.[181]
Tämä viimeinen seikka, jonka voimme pitää ikäänkuin pakanallisena
Zend-uskontona, näyttää osoittavan sukulaisuutta Iranilaisten
kanssa. Nimestä arvaten on heitä koetettu tehdä milloin Arjalaisiksi
milloin Turanilaisiksi. _Sakoista_[182] tietää Herodoto kovin
vähän mainita, sanoo vain, että muka Persialaiset kutsuivat kaikki
Skythat (s.t.s. kaikki pohjan-puoliset kansat) _Saka_-nimellä, ja
nimittää Xerxeen sotalaumassa: "Skythalaiset Sakat" (Σάκαι δε οί
Σκύϑαι), jotka hän myöskin kutsuu: Σκύϑαι ʹΑμυργίοι eli Persialaisten
puheen mukaan Σάκαι.[183] Nämä Sakat, joiden vaate-partena
mainitaan roima-housut ja pysty-huippuiset hytyrät, olivat Persian
alamaisia ja kuuluivat 15:nteen satrapi-kuntaan.[184] Herodoton
antamat tiedot saavat täydellisen vahvistuksen Persian kuningasten
kalliokiijoista. Dareion kirjoitus Nakshi-Rustam'issa luettelee
valtansa alamaisina Sattagydian, Gandarian ja Indian jälkeen: _Sakâ
Humargá_ (Assyrialaisessa käännöksessä: Nammirri _Umurga_) ja
_Sakâ Tigrakhudá_ (sanan _Tigrakhudâ_ arvelee Oppert merkitsevän
_joutsimiestä_, sagittarius), vieläpä edempänä Kappadokian, Sapardan
(läntisen Vähä-aasian) ja Jonian jälkeen: "Sakat (Nammirrit), jotka
asuvat meren takana", joita sitten seuraa Iskudur (Skodros, Trakia)
ja palmikon-kantajat Jonialaiset (Euroopan Kreikkalaiset).[185]
Meillä on siis tässä sekä Herodoton Σκύϑαι ʹΑμυργίοι että
Pontonkin-takaiset Skolotit, vieläpä eräs kolmaskin laji, jota
kirjaniekat eivät mainitse. Selvästi myöskin nähdään todeksi,
että Persialaiset antoivat Saka-nimen kaikille pohjan-seutujen
paimentolaisille. Mutta alkuperäänsä tämä nimi lienee kuulunut
ainoastaan siihen Suomensukuiseen kansaan, joka muinaisuuden aikoina
vallitsi Assyriassa ja Mediassa, ja sen heimoa olivat luultavasti
Persian-vallankin aikana Oxon-puoliset Sakat, mutta ei millään muotoa
Ponton-takaiset Skolotit.[186]
Herodoton jälkeiset kirjaniekat lisäävät muutamia tietoja, jotka
ansaitsee mainita, jos kohta eivät anna selkoa näiden kansain
sukuperästä. Ktesias, Diodoro ja muut juttelevat Sakalais-vaimojen
urhollisuudesta.[187] Straboni muistuttaa, että entiset Kreikkalaiset
olivat kutsuneet kaikki kansat itäpuolella Kaspian-merta Sakoiksi ja
Massagetoiksi, mutta eivät ole niistä mitään luotettavaa tienneet.
Itse hän mainitsee lähinnä Kaspian-merta Dahat (Δάαι), idempänä Sakat
ja Massagetat, kuitenkin muistuttaen, että erityisillä lahoilla
oli eri nimensä.[188] Sakoista hän erittäin kertoo, että he ennen
muinoin ovat tehneet yhtäläisiä retkiä etelämpiin maihin kuin mitä
Kimmereistä jutellaan; he ovat Baktrian valloittaneet sekä Armeniata
paraimman osan, joka heistä sai nimen: Sakasene, vieläpä ovat
retkeilleet Kappadokiaan ja Ponton-maakuntaan saakka.[189] Tässä
maineessa voimme kentiesi nähdä jonkun hämärän muiston Suomensuvun
muinaisesta mahtavuudesta.
Olen edellisessä koettanut tutkia ne tiedot, mitkä historian isä,
Herodoto, antaa koillisen Euroopan ja luoteisen Aasian alalta,
lisäten myöhempien kirjaniekkojen maineita, missä ne jollakin lailla
valaisevat Herodoton kertomusta. Lukija on jo näistä maineista voinut
havaita, kuinka vähän valoa seuraavat aiat lisäsivät. Oikeastansa ei
kukaan myöhemmistä näy niinkään tarkasti tunteneen Skythaen maata ja
niiden lähi-kansoja, kuin Herodoto oli tuntenut, ja tästäpä tapahtui,
että kun uusia kansoja ja kansa-nimiä aikaa voittaen tuli kuuluviin,
kuitenkin Herodotonkin mainitsemat nimet tavallisesti näiden rinnalla
ja seassa kertoeltiin, vaikk'ei ollut selvä tieto, kuinka näitä
vanhoja ja uusia nimiä oli sioittaminen ja sovittaminen. Runoniekat
tähän vielä hämmennystä lisäsivät, käyttämällä nämä hämärät tiedot
runollisiin tarkoituksiin. Itse Ponton ranta-maastakin alkoi käsitys
käydä yhä himmeämmäksi. Jo Aristoteles luuli Tanain olevan Araxeen
haarana[190] ja useat pitivät Tanain ja Jaxarteen yhtenä jokena.[191]
Seneca't sekoittivat Tanain ja Danubion[192], ja Ovidio Tomissa
ollessaan puhkesi:
"Eempänä muuta ei oo, kuin kylmät ja autiot pohjan;
Voi, kuin maaliman on ääri jo lähellä tääll'!"[193]
Syy tähän karttuvaan tietämättömyyteen on etsittävä siinä metelisessä
tilassa, jonka alttiiksi Ponton pohjois-rannikko oli joutunut.
Tällä alalla, missä sitten lopulla 4:ttä vuosisataa se niinkutsuttu
Suuri Kansain-vaellus otti alkunsa, vallitsi jo sitä ennen suuria
mylläyksiä; Kreikkalaiset kauppapaikat, joiden kautta ennen oli
tullut tietoja näiltä mailta, hävitettiin toinen toisensa perässä, ja
maan asukasten raakuus esti kaikki tieteilemiset.[194]
Mutta tästä hämärästä kajottaa kuitenkin muutamia uusia kansa-nimiä,
joita meidän tulee järjestänsä tutkiella. Ne ovat Bastarnat,
Roxolanit, Alanit, Aorsit ja Sirakit.
V. 178 paik. kuuluu ensimäinen maine _Bastarnoista_, jotka
silloin lähettivät Perseon avuksi 20,000 miestä ja seuraavinakin
aikoina kehutaan sotaiseksi kansaksi. Heidän asuin-paikkana oli
länsi-puolisen Skythian sisämaat, osa heitä myöskin asui Peuken
saaressa Danubion suussa, kantaen siitä nimen: Peukinit, mutta
mistä olivat tulleet ja mihinkä aikaan, ei mainita; maan vanhoja
asukkaita eivät ainakaan olleet.[195] Kun Auguston aiasta paremmin
oli tultu tuntemaan Germanilaisia, havaittiin myös, että Bastarnat
olivat niiden sukua; he olivat muka Germanilaisien rajakansana,
kieleltä ja tavoilta niiden kaltaisia, ja jos ei käynyt heitä täysinä
Germanilaisina pitää, lienee syynä se, että naimisilla olivat
Sarmatalaisuutta sekaansa ottaneet.[196]
_Roxolanit_ taas näyttävät olleen Sarmataen sukua. Heitä mainitaan
ensikerta Mithridates Suuren aikana ja asuvat sydänmaassa
Borystheneen ja Tanain välillä. Straboni, joka nämä tiedot antaa,
sanoo ei tietävänsä, asuneeko Roxolanein pohjois-puolella enää
ketään.[197] He elivät paimentolaisina vankkureissansa ja olivat
ankaria sotilaita, varsinkin ratsuväkenä. Tacito, joka kertoilee
heidän v. 79 j.Kr. samonneen jäätyneen Danubion yli, kutsuu
heidät Sarmatoiksi.[198] Heidän kansallisuudestaan ovat tutkijat
arvelleet sinne tänne, mutta Suomensukuisiksi ei käyne heitä arvata.
Schafarikin luulo, että olivat Alanien heimoa, perustaihen paljaasen
nimi-sointoon [199], ja vielä kummallisempi on verrata toisiinsa
Roxolanit ja suomenkielen Ruotsalaiset, kuten Rud. Keyser tekee. [200]
Jotenkin samaan aikaan kuin Roxolanien nimi ilmaantuu, tavataan
itäpuolella Tanaita ja Maiotin järveä _Aorsit ja Sirakit_. Nämä
Strabonin mielestä ovat pakolaisia niistä Aorseista, jotka ylempänä
pohjassa asuvat. Farnakeen hallitessa Bosporon valtaa, oli Sirakien
kuningas Abeako varustanut 20,000 ratsumiestä, mutta Spadines,
Aorsien kuningas, 200,000, ja ne Aorsit, jotka ylempänä asuvat,
vielä enemmän. Heidän valtansa alla on isoin osa Kaspian meren
rannikkoa. Kameleillansa he käyvät kauppaa, ottaen vastaan Intian
ja Babylonian tavarat Medialaisilta ja Armenialaisilta. Itse he
ovat rikkaita ja kantavat kultaa.[201] Pliniokin mainitsee Aorsia
useassa kohden ja kerran myöskin Sirakit, mutta asuntopaikat hän
määrää sekavalla tavallaan.[202] Tacito tuntee "Adorsit" ja Sirakit
itäpuolella Tanaita,[203] ja Ptolemaio mainitsee Aorsia kahdessa
paikassa, Euroopassa Agathyrsien vieressä ja Aasiassa Jaxarteen ja
Wolgan välillä.[204] Heidän kansallisuudestaan ei anneta tietoa.
Aorsien nimessä on moni luullut löytävänsä nyky-aian Ersalaiset,
jotka ovat Mordva-kansan toinen lahkokunta.[205] Asia ei ole
mahdoton, mutta vaikea toteen näyttää. Samalla tavalla on tahdottu
tehdä Sirakitkin Suomensukuisiksi, verraten heidän nimensä Syrjäänien
nimeen (Syrjäläiset, Syrjakit); ja tämäkin arvelu on mielestäni kyllä
todennäköinen.
Paljoa mahtavamman historiallisen sian ottavat _Alanit_, jotka vasta
tulemme tapaamaan suuressa kansain-vaelluksessa. Ainakin Vespasianon
aloista asti heitä tavataan Tanain ja Maiotin seuduilla, mistä
useita kertoja karkaavat Kaukaso-vuoren yli.[206] Mutta jo paljoa
aikasemmin, noin v. 120 e.Kr., näyttävät Kiinalaiset heidät tunteneen
luoteisessa Sogdianassa lähellä suuria nevoja (luultavasti Aralin
seuduilla), ensin nimellä An-thsai eli Jan-thsai, sitten l:sellä
ja 2:sella vuosisadalla j.Kr. nimellä A-lan-na.[207] Waalea tukka,
siniset silmät ja ko'okas varsi oli Kiinalaisten mukaan tämän kansan
tuntomerkit, ja yhtäläisen kuvan antaa Ammiano Marcellino hänen
aikaisista Alaneista.[208] Tämä historioitsija, joka heistä tekee
lavean selityksen,[209] kuvailee heidät paimentolaisiksi ja hyviksi
ratsumiehiksi. Tautiin ja vanhuuteen kuolla oli heistä häpeä, ja
sotainen luonteensa näkyy siitäkin, että hevoisloimeksi käyttivät
tappamiensa vihollisten pää-nahkoja. Sodan jumalaa palvelivat maahan
pystytetyn paljaan miekan muotoisena, siis varsin samalla tavalla
kuin Herodoto juttelee Skoloteista eli Skythoista;[210] muutoin ei
heillä temppeliä eikä pyhää paikkaa ollut. Orjuuden sääty oli heille
vallan tuntematon; kaikki olivat vapaita ja jalo-sukuisia.
Ammianon arvata olivat Alanit samaa kansaa, kuin mitä ennen muinoin
kutsuttiin Massagetoiksi,[211] ja Kiinalaiset lähteet todistavat,
että ainakin muinoisten Massagetain lähiseuduilta olivat lähteneet.
Sekä Ammiano että Kiinalaiset sanovat Alani-nimen tulevan vuorista,
mutta tällä ei ole sanottu, että nimi merkitsee vuori-asukkaita,
vaan ainoastaan, että löytyi sen-nimisiä vuoria, josta itse kansa
oli nimensä saanut. Todella Ptolemaio mainitseekin Alauniensa ja
Alaniensa vieressä aina samannimisiä vuoria (το Αλαυνόν όρος, τα
Αλανα όρα), ja Eustathio sanoo selvillä sanoilla, että kansan-nimi:
Alanit, näyttää tulleen Alani-vuoresta Sarmatiassa.[212] Siis ei
ole tarpeellista johtaa heidän nimensä Turkin sanasta: _alin eli
ōla_, vuori, ja luulla heidät Turkkilaisiksi. Päin vastoin on
heidän Iranilainen sukuperänsä toden-näköisin ja Klaproth näkee
heidän jälkeisiään nykyisissä Osseteissa Kaukaso-vuorella Terekin
lähteillä (omassa kielessä kutsutut: _Ir, Iron_, Venäjäksi: _Jassy_,
Arapialaisten tykönä: _As_, Carpinin ja Jos. Barbaron tykönä: _Alanit
eli Assit_), joiden kieli on Iranin sukua.[213]
Suuressa kansain-vaelluksessa heidän parviansa tavataan Galliassa,
Espanjassa ja Afrikassa saakka, mutta heidän kansallisuudestaan ei
löydy kuin sekavia maineita.[214]
Nyt tulisi vuoro puhua Göthiläisistä ja Hunneista, joiden vallat
Vanhan aian lopulla leviävät muinaisen Skythian alalla. Näistä
Göthiläiset tietysti ovat Germanilaisia, ja Hunnit, joista aion
laveammin puhua, katson Suomensukuisiksi. Mutta ennenkuin näihin
ryhdyn, täytyy käydä katsomassa, mitä tietoja lännen puolelta saatiin
pohjoisen Euroopan kansoista.


IV.
Vanhan aian tiedot Pohjois-euroopasta Pytheaan ja Kreikkalaisten
kautta.

Olen edellisessä luvussa osoittanut, kuinka vaillinaiset ne tiedot
ovat, jotka muinaiset, varsinkin Herodoton jälkeiset kirjaniekat
antavat koillisesta Euroopasta ja luoteisesta Aasiasta. Kaikki
todennäköisyys tosin käskee meidän hakea siinä kohden Suomen-sukuisia
kansoja. Mutta ainoa luotettava päätös, johon voimme päästä, on
se, että muutamat kansat niillä seuduin, esim. Herodoton Skythat
(Skolotit), eivät ensinkään olleet Suomen sukua, sitä vastoin
muutamat muut, esim. Jyrkat, Sakat, Budinit ja Aorsit, suuremmalla
tai vähemmällä todennäköisyydellä ovat siihen sukuun luettavat.
Kun nyt tästä käännymme koilliseen Eurooppaan, niin on ensiksi
muistaminen, että sillä alalla, missä Suomensukuisia kansoja käy
hakeminen, nimittäin Skandinaviassa ja Itämeren rannikolla yleensä,
tiedot ovat vaillinaisuutensa ohessa paljoa myöhäisempiä. Herodoto
ei tuntenut luoteista Eurooppaa ollenkaan, pitäen Istron takaiset
seudut luoteesen päin kylmän tähden asumattomina.[215] Vasta Caesarin
aikana ruvettiin saamaan tarkempia tietoja Rein-virran takaisista
seuduista ja ensimäisten keisarien aikana varsinkin Germanian maat
astuivat valoon. Mutta paljoa aikasemmin kuitenkin, noin sata vuotta
Herodoton jälkeen, oli eräs Kreikkalainen Massalian eli Massilian
kaupungista kulkenut pitkin valtameren rannikkoa perimmäiseen pohjaan
ja hänen matkansa, jonka vertaista ei sittemmin tehty, levitti
jonkunmoisia, jos himmeitäkin, tietoja niistäkin maista, jotka
olivat Germaniaa edempänä. Tämä mies oli Pytheas Massalialainen,
joka näyttää eläneen Aleksanteri Suuren aikoina tai vähäistä
myöhemmin. -- Pahaksi onneksi hänen teoksensa ovat hukkuneet, niin
että ainoastaan muutamat jäänökset ovat muiden kirjaniekkain kautta
säilyneet eikä aina vääristämättömässä muodossa. Mutta nämä jäänökset
ovat yksinäisyytensä tähden suuri-arvoiset ja kuuluvat minun
tutkimus-aineeseni.[216]
Minun ajatukseni on, että Pytheaan näkemä Thule on haettava Norjassa
ja että vielä siihen aikaan Norjan asukkaat olivat isoksi osaksi
Suomen-sukuisia. Tämä arvelu vaatii minun puhumaan vähäistä laveammin