Opiksi ja huviksi: Lukemisia Suomen perheille - 6

lukumäärä lisääntyi v. 1647 ja seuraavina, jolloin uusia siirtolaisia
mainitaan tulleen meren yli. V. 1649 mainitaan Ruotsin neuvoskunnan
pöytäkirjoissa, että muka 300 Suomalaista olivat pyytäneet päästäksensä
Uuteen Ruotsiin.[12] Arvattavasti eivät kaikki halulliset kuitenkaan
tulleet toiveidensa maahan. Mutta joku sata-määrä niitä ainakin lienee
löytynyt, mitkä Kamassungissa, mitkä taas Ruotsalaisten seassa muissa
kyläkunnissa.
Delaware-seutujen ilma-ala oli tosin lämpöisempi ja maanlaatu
höystöisempi kuin siirtolaisten kotimaassa. Kuitenkin luonnolliset
rikkaudet pian loppuivat ja työtä tarvittiin täällä niinkuin
muuallakin. Ensin siirtolaisten tullessa kasvoi yli-ympäri eräs
ruohon-laji, nimeltä metsä-ruis, joka ylöttyi elikoille mahaan asti ja
tarjosi parahinta laidunta. Mutta tämä vähitellen hävisi ja oli
viljelyksellä palkittava. Muutoin siirtolaiset enimmästi käyttivät
samat elinkeinot ja tavat kuin ennen kotimaassaan, ainoastaan niillä
eroituksilla, mitkä eri ilma-ala teki tarpeelliseksi. Talvi oli täällä
paljoa lyhyempi, mutta toisinaan kyllä ankara. Lopulla Syyskuuta vanhaa
lukua (s.o. Lokakuun alussa) kylvettiin nisut ja rukiit, ja leikattiin
Kesäkuun keskellä tai lopulla; joskus tehtiin elo Toukokuunkin lopulla,
nimittäin vanhaa lukua. Ohrat ja kaurat kylvettiin Huhtikuussa ja
tuleentuivat tavallisesti Heinäkuun keskupaikoilla. Tattarit kylvettiin
Heinäkuun alussa tai keskellä ja olivat leikattavina lopulla Syyskuuta
tai vähän myöhemmin.[13] Uusia viljan-lajia oli _maisi_, joka
nimitettiin Intiani-ohriksi, koska se oli maan alku-asujainten etevin
elatus-aine. Tupakka-viljelys, joka oli ollut Ruotsin hallituksen
päätarkoituksia tätä siirtokuntaa perustaessa, ei kuitenkaan ennättänyt
paljon edistyä, vaikka maanlaatu ja ilma-ala olivat siihen kyllä
edulliset.
Intianien kanssa elivät siirtolaiset tavallisesti hyvässä
ystävyydessä, ostivat niiltä kaikenlaisia kalliita turkiksia ja
maksoivat neuloilla, veitsillä, kirveillä, pyssyillä, j.m. Kesällä
tavallisesti alku-väestö tuli sydänmaista virran rannalle ja piti
silloin seuruutta siirtolaisten kanssa, jotka monikin oppivat tämän
villi-kansan kieltä. Maisteri Campanius käänsi tälle kielelle Lutheron
katkismuksen ja alkoi heille saarnata kristin-uskoa. Tämä oli
nähtävästi ensimäinen lähetys-toimi Pohjois-Amerikassa ja ensimäinen
kirjallinen yritys Ruskeanahkain kielellä. Kuitenkaan ei käynyt
täydellisesti luottaa Intianien ystävyyteen, vaan siirtolaisten täytyi
asua lähellä toisiansa ja varustaa huoneitansa ampuma-rei'illä.
Hollantilaisten kanssa taas ei koskaan voinut oikeata ystävyyttä
syntyä. Tosin Ruotsalaiset ja Hollantilaiset yhdessä liitossa estivät
Englantilaisten pesäytymistä Delawaren rannoille. Mutta toisiansa
vastaan heillä oli samat pahansuovat tarkoitukset. Kuvernöri
Printz rakennutti itäpuolelle virran suuta, noin kaksi peninkulmaa
Kristiinasta, uuden linnoituksen, nimeltä Helsingpori, jonka
varustus-väki tutki kaikki Hollantilaiset laivat, mitkä virtaan
tulivat. Kun nyt Ruotsalaiset olivat itärantaan ruvenneet, päättivät
Hollantilaiset vuorostaan ottaa siaansa länsirannallakin, ja rakensivat
v. 1651 Fort-Casimir nimisen linnoituksen (nyk. New Castle) niin
lähelle Kristiinaa, ett'ei ollut kuin peninkulman väliä ja toinen
peninkulma Fort-Casimir'ista Helsingporiin. Pian sen jälkeen
Ruotsalaiset heittivät Helsingporinsa autioksi. Hollantilaiset alkoivat
nyt tulla voitolle ja kuvernöri Printz, joka ei nähnyt voivansa
vastustaa niiden karttuvaa valtaa, palasi Eurooppaan v. 1652. Pappi
Campanius oli jo ennen palannut. Hänen siaansa oli Printz'in aikana
kaksi pappia tullut Ruotsista. Jumalan-palvelukset pidettiin
Tinicumissa ja Kristiinassa.
Printz'in lähdettyä oli kuvernörin-virka jäänyt hänen vävyllensä Juhana
Papegoja'lle. Mutta v. 1654 tuli Ruotsista uusi retkikunta yhdellä
laivalla, kenraali-tirehtöri Juhana Rising'in komennon alla. Halu
muuttaa uuteen maailmaan oli kotimaassa niin suuri, että paitsi niitä,
jotka nyt tulivat Rising'in kanssa, vielä sata perhekuntaa olivat
vastoin mieltänsä jääneet Götheporiin, koska eivät saaneet laivassa
tilaa. Rising'in retki tarkoittikin enemmän sotaista tointa kuin
siirtolaisten kuljetusta. Hänen ensimäinen tekonsa oli purjehtia
Fort-Casimir'in edustalle ja pakoittaa Hollantilaiset siitä lähtemään.
Ruotsalaiset sitten rakensivat sen uudesta entistä vahvemmaksi ja
nimittivät sen Kolminaisuuden-linnaksi. Pian sen jälkeen lähti Papegoja
Eurooppaan ja koko hallitus tuli Rising'in käsiin.
Jos Rising oli toivonut, että Hollantilaiset heittäisivät asiansa sille
kaupalle, hän tosin oli suuresti erehtynyt. Näillä oli lähisessä
Uus'Amsterdamissa jo mahtava varustus aina saapuvilla; Ruotsalaisilla
taas oli ainoa turva odotettava kaukaisesta kotimaasta. Tätä etuansa
Hollantilaiset eivät jättäneet käyttämättä. Ensin kuitenkin olivat
sovintoa tekevinään ja uuvuttivat Ruotsalaiset suruttomuuteen.
Mutta seuraavana vuonna Elok. 30 p. purjehti Hollantilainen
kuvernöri Stuyvesant seitsemällä laivalla ja 6-7 sadan miehen kanssa
Uus'-Amsterdamista. Kolminaisuuden-linna kohta joutui hänen valtaansa;
sama kohtalo oli Kristiinankin, missä Rising itse komenti, ja ennen
Syyskuun loppua oli Ruotsin valta Amerikassa kokonaan tauonnut.
Heittämys-ehdoissa määrättiin, että kuvernöri, virkamiehet, sotaväki ja
muut Ruotsin alamaiset saisivat lähteä tiehensä; mutta "jos jotkut
_Ruotsalaiset ja Suomalaiset_ eivät tydy lähtemään, niin kuvernöri
Rising saakoon heitä siihen taivuttaa soveliaalla keinolla; ja jos
siihen taipuvat, niitä ei ole väkivallalla pysyttämistä; mutta ne,
jotka jäävät, saakoot vapauden pysyä Augspurin tunnustuksessa ja
pitää yhden opettajan tykönänsä". Ainoastaan 19 miestä tekivät
uskollisuus-valan Hollantilaisille; muut nähtävästi aikoivat muuttaa
takaisin Eurooppaan, jahka saisivat kiinteän omaisuutensa myydyksi.
Mutta harvat perästäkään lienevät irti lähteneet siitä uudesta
mailmasta, joka heille jo oli koti-maaksi muuttunut.
Hollantilaisten valloitus oli tapahtunut verta vuodattamatta. Sitä
vastoin oli sodan seurassa kulkenut ryöstöä ja väkivaltaa. Itse
hallitus-tapa Hollantilaisilla oli epäluuloinen ja sillä tavoin kyllä
tirannillinen. Niin pian kuin joku Ruotsin entisistä alamaisista
joutui vähimmänkin epäluulon alle, joko ystävyytensä täyden
Intianien kanssa tai muista syistä, hän kohta vastoin mieltänsä
muutettiin Uus'-Amsterdamiin. Hyväksi onneksi ei tämä valta tullut
pitkä-ikäiseksi. Tosin ei Ruotsinmaa muilta suurilta hankkeiltansa
malttanut enää ajatella kadotettua siirtokuntaansa. Mutta Englanti,
jonka meri-valta yhä oli kasvamassa, katseli jo ahnailla silmillä
Hollantilaisten vanhoja ja uusia alueita Pohjois-Amerikassa.

3. Ruotsalaiset ja Suomalaiset vieraan vallan alla.
Hollantilainen valloitus oli nyt ikipäiviksi eroittanut siirtolaiset
heidän emä-maastaan. Kuitenkin heidän kansallisuutensa kauan aikaa
pysyi voimissa, johon lienee sekin syynä ollut, että kaikki ne, jotka
olivat asuneet ala-puolella Kristiina-puroa, pakoitettiin muuttamaan
yläpuolelle, koska Hollantilaiset tahtoivat yksin-omaisesti isännöidä
virran suulla. Näin tulivat maan entiset isännät asumaan enemmin
yhdessä tukussa. Heidän voutinsa oli Hollantilainen Yrjö van Syke,
mutta ala-voutina oli eräs Suomalainen Antti Jurgen (Yrjönpoika?),
joka kohta alussa oli tehnyt uskollisuusvalan Hollannille. Jokaisen
"Ruotsalaisen ja suomalaisen perheen" päälle pantiin vuotiseksi veroksi
5 tai 9 Hollantilaista gylleniä eli florinia.
Ensi keväänä valloituksen jälkeen, eli Maaliskuussa 1656, tuli vielä
Ruotsista yksi laiva täynnänsä siirtolaisia, jotka eivät tienneet
viimeisistä onnen vaiheista mitään. Hollantilaiset olisivat tahtoneet
estää heidät maalle menemästä; mutta Intianit, jotka paljon rakastivat
Ruotsalaisia, kuljettivat uhallakin heidän laivansa ylös virtaan.
Sitten Hollantilaiset päästivät laivan kotia palaamaan, mutta iso osa
siirtolaisista näkyy jääneen.
Samassa kuin Ruotsin sankari-kuningas Kaarlo X kuoli, oli myöskin
kaikki pelko ja toivo kadonnut, että Ruotsi valloittaisi siirtokuntansa
takaisin. Sitä suurempi oli nyt Hollantilaisten pelko Englantilaisista,
ja heillä mainitaan olleen syvästi juurtunut se epäluulo, että muka
siirtokunnan Ruotsalaiset ja Suomalaiset olivat Englantilaisiin
mieltyneet mutta vihasivat nykyisiä herrojansa. Kuinka laita lieneekään
ollut, niin v. 1664 Syyskuussa vihdoin tapahtui, että vähäinen
Englannin laivasto vähällä vaivalla valloitti sekä Uus'-Amsterdamin
että Fort-Casimir'in ja koko Hollantilaisen alueen Pohjois-Amerikassa.
Bredan rauhanteossa v. 1667 maa jäi Englannin haltuun. Kuusi vuotta
myöhemmin, kun sota taas oli syttynyt näiden meri-valtain välille,
ottivat kyllä Hollantilaiset tämän alueensa takaisin, mutta jättivät
sen jo seuraavana vuonna 1774 Westminsterin rauhan-teossa Englannille,
jonka valta sitten pysyi vuosisadan aiat, kunnes Amerikan Yhdysvallat
syntyivät.
Ennenkuin menemme edemmäksi, katselemaan siirtolaisten onnenvaiheita
Englantilaisen hallituksen alla, sopii tässä mainita eräs merkillinen
tapaus, joka todistaa, että siirtymisen halu ainakin Suomalaisissa
vielä pysyi vireänä, vaikka Uusi Ruotsi jo oli joutunut pois emä-maan
vallan alta. V. 1664, Toukok. 24 p., kirjoitti Ruotsalainen asiamies
Amsterdamissa Hollannin maalla, että sinne oli tullut joukko
Suomalaisia perheitä, kaikkiansa 140 henkeä, vanhoja, nuoria ja lapsia,
jotka olivat menossa Uuteen Ruotsiin. Kirjeen-tekijä mainitsee, että
lapset enimmältään kulkivat paljailla paitasillaan, ja että enin
osa näistä matkalaisista oli umpi-suomalaisia, jotta ainoastaan
muutamat miehistä osasivat ruotsiakin. Kuitenkaan eivät tulleet
itse Suomenmaasta, vaan olivat kotoisin Medelpadista, Ruotsin
pohjois-osasta, Niurunta-joen seuduilta, Sundsvallin, Bergsjö'n ja
Torpan pitäjistä, ja olivat pitäjäläistensä ja pappiensa suosiolla
lähteneet matkalle, myytyänsä kaiken omaisuutensa. Talvi-kelin aikana,
olivat ensin kulkeneet omilla hevosillaan Talaen maakunnan kautta
Kristianiaan Norjassa. Sieltä olivat Hollantilaisessa laivassa päässeet
Amsterdamiin, ja hakivat nyt tilaisuutta päästä valtameren yli. Heillä
oli muassansa muutamia Uudesta Ruotsista v. 1657 lähetettyjä kirjeitä,
joissa sitä maata paljon kiitettiin; ja koska heidän kotimaassaan vilja
oli niin tyyris ja heitä muutoin kovin rasitettiin, olivat päättäneet
muuttaa Amerikkaan. (Ks. Gezelius d. y. minne, siv. 251). Lienevätkö
tästä sitten päässeet matkansa perille, ei enää mainita. Mutta entisten
Suomalaisten siirtyjäin suhteen antaa tämä tapaus muutamia osviittoja.
Ensiksi näemme, että vielä v. 1657, jolloin Ruotsin valta jo oli
Amerikassa lakannut, Suomalaiset kuitenkin hyvin menestyivät uusilla
asuin-sioillansa. Toiseksi havaitsemme, että siirto-kunnan Suomalaiset
jäsenet ainakin osaksi olivat lähteneet niistä Suomalaisista, jotka
vuosisadan alusta saakka olivat asettuneet Ruotsin metsämaihin. Että
näitä siellä monella tavalla rasitettiin sekä kansallisuutensa että
toimeen-tulonsakin puolesta, on totuus, joka ei kuulu nykyiseen
aineesen.[14] Mutta Suomen-puolisilla Suomalaisilla tuskin lienee tähän
aikaan ollut parempaa onnea nautittavana, eikä siis käy suoraan
päättää, ett'ei joku osa siirtolaisista olisi itse Suomenmaasta
lähtenyt Amerikkaan, vaikk'ei meillä tätä nykyä ole tarkempaa tietoa
heidän synty- ja koto-perästänsä.
Palaamme Delawaren rannoille. Se hallitus, jonka alle siirtolaiset nyt
joutuivat, oli erinomaista laatua. Eräs rikas Englantilainen Wilhelm
Penn, Vapisija-lahkokunnan (Quakerien) mainioimpia miehiä, oli
Englannin kruunulle tehnyt hyviä palveluksia, jonka tähden hänelle
omaisuudeksi lahjoitettiin se maakunta, joka oli länsi-puolella
Delaware-virtaa. Tämä tapahtui v. 1681, ja seuraavana vuonna kävi Penn
jo tiluksiansa katsomassa, tuoden sinne joukon uskolaisiaan ja
perustaen Philadelphian kaupungin, noin 4 1/2 peninkulmaa ylempänä
entistä Kristiinaa, eräässä paikassa jossa kolme Ruotsalaista
veljestä Svensson ennen asuivat. Hallitus nyt tuli Penn'in ja hänen
perillistensä haltuun, ja maa sai nimen Pennsylvania, s.o. Penn'in
metsistö. Entiset uutis-asukkaat saivat pysyä tilojensa nautinnossa,
olivat osalliset maakunnan sääty-kokouksessa, ja valitsivat
jäseniä kuvernörin neuvos-kuntaan. "Omistajan" kanssa -- tämä nimi
(Proprietor) Pennille annettiin -- oli heidän välinsä ensimältä varsin
sovinnollinen. Se kuvaus, minkä hän eräässä kirjeessä Philadelphiasta
v. 1683 heistä antoi, ansaitsee sanasta sanaan kertoa:
"Ensimäiset uutis-asukkaat näillä seuduilla", sanoo maan uusi herra,
"olivat Hollantilaiset, ja pian niiden jälkeen Ruotsalaiset ja
Suomalaiset. Hollantilaiset kävivät kauppaa, Ruotsalaiset ja
Suomalaiset viljelivät maata. Hollantilaisilla on kirkko New-Castlessa
(ent. Fort-Casimirissa), ja Ruotsalaisilla on yksi Kristiinassa, toinen
Titicum'issa ja kolmas Wicaco'ssa puolen Engl. peninkulman päässä tästä
kaupungista.[15] Ruotsalaiset asuvat Delawaren suolattoman veden
varrella." (Tässä käsitetään sekä Suomalaiset että Ruotsalaiset
yhteisellä Ruotsalais-nimellä). "He olivat suorasukaista, rotevaa ja
ahkeraa väkeä, mutta eivät ole paljon edistyneet hedelmä-puiden
hoidossa ja istuttamisessa, ikäänkuin enemmin haluaisivat tarpeiden
käytäntöä kuin rikkautta ja kauppaa. Arvaan, että Intianit enensivät
heidän huolettomuuttaan, tarjoten heille hyötymisen keinoja, nimittäin
nahkoja ja turkiksia rommin ja muun väkevän juoman edestä. He ottivat
minua ystävällisesti vastaan, -- kunnioittavat esivaltaa ja käyttäivät
siivosti Englantilaisia kohtaan. -- Koska ovat kelpo väkeä ja ruumiilta
rotevat, niin heillä on kauniita lapsia ja melkein joka huone täynnä;
harva löytyy, jolla ei ole kolme, neljä poikaa ja yhtä monta tyttöä;
muutamilla on kuusi, seitsemän ja kahdeksankin poikaa. Ja minun täytyy
sanoa heidän kunniakseen, näen harvassa raittiimpia ja ahkerampia
nuorukaisia".
Penn palasi pian sen jälkeen Eurooppaan ja maa hallittiin hänen
määräämän kuvernörin kautta. Näillä aioin mainitaan ikävä tapaus, joka
lienee vähän hämmentänyt entisen hyvän välin. Eräs petturi, joka
nimitti itsensä Königsmarck, tuli uutis-asukasten pariin ja nosti
kapinan, ei tietoa mistä asiasta. Hän sai monta seuralaista varsinkin
Suomalaisista; mutta kapina pian tukehutettiin ja Königsmarck
polttomerkittiin sekä ajettiin pois maasta. Hänen seuralaisensa osaksi
menettivät tilansa ja tulivat suureen vahinkoon. Sen pahempi, on koko
tämä asia varsin hämärä; Königsmarck'in oikea syntyperä ja tarkoitukset
ovat vallan tuntemattomat.
Sillä välin siirtokunnan hengellinen tila alkoi yhä enemmin rappiolle
käydä. Ainoa Ruotsalainen pappi, joka entisistä aioista oli jälillä,
kuoli v. 1688. Eräs Hollantilainen pappi oli vuodesta 1677 alkaen
saarnannut Wicaco'n hirsi-linnassa niille ylisen virran Ruotsalaisille,
jotka jo ymmärsivät Hollannin kieltä; mutta hänkin jo oli vanha ja
sokeaksi tullut. Hengellinen puute oli nyt kovimmallaan. Penn oli
asiasta puhutellut Ruotsin ministeriä Lontoossa, mutta koko toimi jäi
sikseen. Siirtolaiset itse olivat kahdesti kirjoittaneet Ruotsiin,
pyytäen sieltä pappia; mutta kirjeet eivät nä'y perille tulleen. Nyt
kääntyivät Amsterdamin Lutherolaisen konsistorion luoksi; mutta eipä
sieltäkään mitään apua tullut. Sattumus vihdoin, tai oikeammin sanoen
Jumalan armollinen sallimus toi heille silloin pelastuksen varsin
odottamattomalla tavalla. Meidän tulee tätä tapausta vähää tarkemmin
katsastaa, koska se antaa viimeisen tiedon Suomalaisuuden tilasta
Delawaren rannoilla.
Tähän aikaan oli eräs Antti Printz, joka sanoi olevansa entisen
kuvernöri Printz'in nepa, sattunut käymään näillä seuduilla ja tullut
tuntemaan kansalaisiaan Pennsylvaniassa. Palattuansa Eurooppaan, hän
kertoi heidän tilansa Götheporin postimestarille, Juhana Thelin'ille,
joka taas toimitti siitä tiedon kuninkaallensa Kaarlo XI:nnelle.
Ruotsissa vanhat rakkauden tunteet elähtyivät jälleen. Kuningas
kirjoitti Tammik. 11 p. 1692 Turun pispalle Gezelius'elle, että tämä
ensi tilassa toimittaisi Ruotsin puolelle erään papiksi vihityn
nuorukaisen ynnä 30 Suomalaista pipliaa ja 200 virsikirjaa, jotka
kaikki, sekä papin että kirjat, kuningas aikoi lähettää Amerikkaan.[16]
Mutta nyt kohtasi uusi este. Antti Printz, joka olisi voinut antaa
tarpeelliset osoitukset lähetys-toimelle, oli kadonnut tietämättömiin.
Tarpeellinen oli siis pyytää itse siirtolaisilta tarkempia tietoja
heidän tilasta ja tarpeistaan, ja postimestari Thelin tätä varten
kirjoitti heille kirjeen Marrask. 16 p. 1692. Tämä kirje, joka
seuraavalla Toukokuulla tuli Delawaren rannoille, synnytti siellä
suuren riemun. Toukok. 31 p, 1693 siirtolaiset kirjoittivat
vastauksensa, pyytäen kaksi Ruotsalaista pappia, joita lupasivat
palkata, ja joukon hengellisiä kirjoja, joista lupasivat hinnan maksaa.
He muutoin sanoivat elävänsä onnellisina maanviljelyksensä tuotteista,
hyvässä sovinnossa hallituksensa ja naapuriensa kanssa. Ainoastaan
hengellisissä tarpeissa oli heillä puute, jonka nyt anoivat
saada autetuksi. Suomalaisten puolesta kuitenkin kirjoitettiin:
"_Suomalaista pappia ei ole meillä ollut, emmekä tarvitse, sillä me
ymmärrämme kaikki ruotsia_". Allekirjoittaneina oli 30 miestä, niistä
monta, joiden nimet silminnähtävästi olivat Suomalaisia. Muassa
seurasi luettelo Ruotsalaisen seurakunnan perhekunnista ja montako
henkeä oli kussakin perhekunnassa, kaikkiansa 939 henkeä ja 139
perhettä. Nimissä tavataan monta, jotka selvästi ovat suomenkielistä
syntyperää, esim. Nils Laican (_Laikkanen_), Eric Molica (_Mooikka_),
Hindric Parckon (_Parkkonen_), Olle Kuckow (_Kukko_), Isaak
Savoy (_Savo_), Nils Repott (_Repotti_), -- paitsi muita,
joita käypi arvata suomalaisiksi, niinkuin Homman (Hommanen?), Sinnika
ja Seneca (Sinikka?), Weinom (Veinonen? Väinönen?), Tossa (kenties
Thoresson?). Monella ei ollut suku-nimeä ollenkaan, josta syystä hänen
kansallisuuttansa ei käy arvaamallakaan tietää.
Suomalaiset siis olivat nyt puolen vuosisadan kuluessa muuttuneet
Ruotsalaisiksi, ja syy oli se, ett'ei heidän kansallisista ja
hengellisistä asioistaan pidetty alusta saakka mitään huolta. Ruotsin
hallituksen toimi pelasti muutamaksi aikaa Ruotsalaisuuden yhtäläisestä
kohtalosta. V. 1697 vihdoin tuli Ruotsista kaksi Ruotsalaista pappia ja
paljon Ruotsalaisia kirjoja. Suomalaisesta papista ja kirjoista ei enää
ollut kysymystä. Tämä Ruotsalainen lähetys-toimi sitten jatkettiin
vuoteen 1789 asti, jolloin Ruotsin kieli jo oli melkein unohtunut
Amerikassa, ja Ruotsalaiset seurakunnat pyysivät saada ottaa opettajia
omasta maastaan. Viimeinen Ruotsalainen pappi, Niilo Collin, kuoli v.
1831. Seurakunnat ovat sitten yhdistyneet Episkopali-kirkkoon.
Lopuksi sopii mainita kaksi Suomalaista, jotka ovat eri aikoina käyneet
näitä entisiä kansalaisiaan tervehtimässä. Ensimäinen oli maisteri
Pietari Schaefer, joka lopulla 17:tta vuosisataa oli Turussa kanteen
alla uskon-erhetyksistään, sitten kuleksi monessa paikassa ulkomailla
ja vihdoin tuli Uuteen Ruotsiin. Siellä moni piti häntä pyhänä miehenä,
niin että Penn'sneck'in asukkaat (itäpuolella virtaa) pyysivät häntä
papikseen. Hän ei siihen ruvennut, vaan palasi pian Eurooppaan ja oli
jo v. 1701 taas Turussa. -- Toinen kävijä oli Talous-provessori Turussa
Per Kalm, joka vv. 1748-1750 tieteellisessä tarkoituksessa oleskeli
Pohjois-Amerikassa ja sillä välin muutamat kuukaudet toimitti papin
virkaa Racoon-kirkossa (kaakkoisessa Philadelphiassa, itäpuolella
virtaa). Siellä hän naikin edellisen papin lesken, ja palasi
provessori-virkaansa v. 1751. Hän on matkastaan painattanut lavean
kertomuksen.


FOOTNOTES:

[1] Tavallinen koulukartta Pohjois-Amerikasta sisältää kaikki
tarpeelliset osoitukset Luoteis-retkien suhteen. Lisäksi on siv. 34
pieni kartta liitetty.
[2] Yhteen päiväntasaaja-asteesen menee lähes 70 Englannin peninkulmaa,
mutta vähää enemmin kuin 10 Suomen peninkulmaa.
[3] Englantilaiset lukevat puolipäivä-piirit sekä länteen että itään
Greenwich'istä, joka on noin 17 1/2° itäpuolella Ferroa. -- Mainittu
puolipäivä-piiri on siis noin 267 1/2° idässä Ferrosta meidän
kartoissamme.
[4] Englantilaiset noudattavat lämpömittarissaan Fahrenheit'in laatua,
joka merkittää kiehuma-asteen +212 ja jäätymä-asteen +32. Ranskalaisten
noudattama Reaumur'in lasku merkittää jäätymä-asteen 0 (varsin niinkuin
meidän käyttämä Celsius'en lasku), mutta kiehuma-asteen +80, kun
Celsius'en kiehuma-aste taas on +100. Näissä eri laskuissa on asteiden
suhde, niinkuin 9, 4 ja 5. Alla oleva kaava osoittaa silmälle
eroituksen. Että Celsius'en lasku on järjellinen, tuskin tarvinnee
muistuttaa.
Celsius Reaumur Fahrenheit
veden kiehuma +100 +80 +212
veden jäätymys 0 0 +32
-17 7/9 -14 2/9 0
-40 -32 -40
-50 -50 -58
[5] Siis v. 1850; mutta syytä on uskoa, että Eskimojen ajan-lasku ei
ollut tarkka.
[6] Nimittäin Greenwich'istä, s.t.s. noin 279° itään päin Ferrosta.
[7] Tämä on silminnähtävä virhe kirjoittajalta, ja pitää oleman 1845-6.
[8] Se on noin 2 Suomen peninkulmaa.
[9] Ks. Schmedeman, Kongl. Stadgar etc, siv. 186.
[10] Ks. esim. Suomen sotapäällikön Kustaa Evertinpoika Horn'in
kuulutus Helsingistä Kesäk. 12 p. 1657 (Pipping, Luettelo, N:o 90),
ja Kaarlo Xl:nnen sääntö niistä, jotka maaherran luvatta muuttavat
Suomesta ja Ahvenasta Ruotsin puolelle (Fryxell, Berättelser, XVIII
siv. 145), paitsi muita esimerkkejä.
[11] Lähteinä; _Jehu Curtis Clay_, Annals of the Swedes on the
Delaware, 2:d ed., Philadelphia 1858. -- _Israel Acrelius_, Beskr.
om de Svenska församlingars tillstånd uti nya Sverige, Stockholm 1759.
-- _Tobias Biörk_, Diss. gradualis de Plantatione ecclesiae
Suecanae in America, Upsala 1781. -- _C. D. Arfvedsson_, De
Colonia Nova Suecia, Upsala 1825.
[12] Ks. Carlson, Sv. Folk. Hist. under Pfaltziska huset, I siv. 260.
[13] Ks. Pehr Kalm, Resa tili norra Amerika, II siv. 266.
[14] Suomalaiset Ruotsissa elättivät itsensä enimmästi
kaskenviljelyksellä, jota pidettiin vahingollisena metsän-haaskauksena.
Ruukkien omistajat siis jo aikaisin toimittivat kovia asetuksia heitä
vastaan. 1647 vuoden metsä-asetus, sen 9:s pykälä, sääsi, että jos
näiden Suomalaisten asuminen havaitaan maalle ja vuori-ruukeille
vahingolliseksi, jota laamanni, kihlakunnan tuomari ja lautakunta
tutkikoon ja tuomitkoon, silloin niiden asumus ja torppa on hajotettava
ja hävitettävä, ja heidän kaskensa viljoineen pois otettava, ja
jos joku sitten luvattomasti siinä uudesta tekee työtä ja rakentaa,
se on vangiksi otettava, hänen asumuksensa poltettava, ja koko
hänen omaisuutensa menetettävä kolmijaolle kruunun, kihlakunnan ja
päällekantajan välille. Tämä asetus uudistettiin v. 1664. Ks.
Schmedeman, Kongl. Stadgar. -- Kuinka heidän kansallisuuttansa
kohdeltiin, osoittaa yksi esimerkki. V. 1682 toimitti Länsi-pohjan
maaherra itsellensä kuninkaallisen käskyn, jonka voimasta piti sieltä
asuvain Suomalaisten taikka oppiman Ruotsin kieltä uskon-opetusta
varten taikka muuttaman pois koko maakunnasta. Ks. Gezel, d. y. minne,
siv. 50.
[15] Wicaco-kirkko, joka vielä seisoo Philadelphian etelä-päässä, oli
Pennin aikana ainoastaan hirsi-linna (block-house), varustettu
ampuma-rei'illä Intianien ryntäyksiä vastaan. Jumalan-palvelukseen se
ensin käytettiin v. 1677. Nykyinen kirkko rakennettiin vasta v. 1700.
[16] Ks. Åbo Tidningar 1799, N:o 43. Kuningas ehdotteli opistolaisen
Kaarlo Thelin'in, joka muka oli mainittu taipuvaiseksi lähtemään tälle
lähetys-matkalle. Hän oli kenties postimestarin sukua, ja arvattavasti
sama mies, joka v. 1693 tuli pitäjän-apulaiseksi Lemussa.