Kalevala (1835) 2. Osa - 03

Paljo on niitä ja pahoja,
Kut maion Manalle wiewät,
Lehmän tuoman Tuonelahan;
200. Wäh' on niitä ja hywiä,
Kut maion Manalta saawat,
Lehmän tuoman Tuonelasta.
En minä kysy kylästä,
Taho toisesta talosta,
205. Saan minä Manalta maion,
Lehmän tuoman Tuonelasta.
Suwetar waliwo waimo.
Etelätär luonnon eukko.
Heruttele Hermikkiä,
210. Tuorustele Tuorikkia,
Herasesta hettehestä,
Metiseltä mättähältä;
Tuoa maitoset maruet,
Tuoa uhkuwat utaret,
215. Turpehista tuorehista,
Marehista maemmista,
Tänä suurena suwena,
Luojan hellennä kesänä.
Mielikki metsän emäntä,
220. Tellerwo Tapion neiti!
Utu paita helma hieno,
Hiwus kultanen korra;
Sie olet karjan kaitselia,
Wiitsiä emännän wiljan,
225. Mielosassa metsolassa,
Tarkassa Tapiolassa.
Kaitse kaunosin kätösin,
Somin sormin suoritellos,
Tuowos illalla kotihin,
230. Nisillä pakottawilla,
Tuntuwilla tummelilla,
Utarilla uhkuwilla,
Emännälle etsiwälle,
Muorille murehtiwalle.
235. Kuippana metsän kuningas,
Metsän hippa halliparta!
Ota piiska pihlajainen,
Katajainen karjan ruoska,
Takoa Tapiowaaran,
240. Linnawaaran liepehiltä,
Aja karja kartanolle,
Saunan lämmitä panolle;
Kotihin kotonen karja,
Metsän karja metsolahan.
245. Ohtonen metsän omena,
Metsän käyjä källeröinen.
Tehkäme sulat sowinnot,
Kesärauhat ratkoome,
Iäksemme, ilmaksemme,
250. Polweksemme, päiwiksemme
Emmä kiellä kiertämästä,
Karjaani katsomasta,
Enkä käymästä epeä.
Kiellän kielin koskemasta,
255. Hammasten hajottamasta,
Lihan keski liikkumasta.
Weliseni, weitoseni,
Mesikämmen kaunoseni!
Elä sorra sontareittä,
260. Kaaha maion kantajaa.
Kun sa kuulet karjan kellon,
Helkkäwän heliän kellon,
Ruosterauan raikkauwan;
Toki korpehen kokeos,
265. Saaos sammalhuonehesen.
Käyös kaiten karjan maita,
Piilten piimäkankahia,
Kierten kellojen remua.
Karjan käyessä mäkeä,
270. Astu sie mäen alatse;
Karjan käyessä alatse,
Mene sie mäkeä myöten;
Kule siikana siwutse,
Wetelete ween kalana,
275. Jott' ei karja koipahtuisi,
Wikoisi emännän wilja,
Pieni wilja pillastuisi.
Anna suot sopusin olla,
Salot kaikki kaunihina;
280. Anna käyä käyräsarwen,
Sontareien sorkutella,
Käyä soita, käyä maita,
Käyä korwen kankahia,
Ettet koske konnanana,
285. Liikuta lipeänänä.
Jos sulle halu tulisi,
Hampahat haluttelisi;
Hakkoa lahoa puuta,
Murra muurahaiskekoa.
290. Metsolan metinen amme
Hapata hihittelewi
Kultasella kunnahalla,
Hopeaisella mäellä,
Alla kuusen kukkalatwan,
295. Alla pehkowan petäjän.
Siin' on syöä syölähänki,
Juoa miehen juolahanki,
Eikä syöen syömät puutu,
Juoen juomiset wähene.
300. Niin teemmä iki sowinnot,
Iki rauhat ratkoamme;
Yhet maat, eri ewähät,
Sowun kullaki sioa.
Waan jos tahtonet tapella,
305. Soisitse soan eleä,
Niin tapellos talwikauet,
Lumiajat luskaellos.
Kesän tullen, suon sulaten,
Lätäköien lämmitessä,
310. Ellös tullo näille maille,
Näille karjan kantamille.
Omp' on maata muuallaki,
Tarhoa taempanaki,
Juosta miehen joutilahan.
315. Kun ma ohtona olisin,
Mesikämmennä käwisin,
Emmä noista noin olisi
Aina akkojen jaloissa;
Käpy on kangas käyäksesi,
320. Sormin sorkutellaksesi.
Ota juoni juostaksesi,
Polku poimetellaksesi,
Tuonne Manalan metsälle,
Tahi Kalman kankahalle,
325. Siell' on Kirjos, siellä Karjos,
Rautasissa rahkehissa,
Kymmenissä kytkyissä.
Siellä laihatki lihowat,
Lihawaksi luutki saawat.
330. Kiwiksi minun omani,
Kannon päiksi kaunihini,
Kuusiaisen kulkiessa,
Matkatessa Mausiaisen!
Josp' on tullet näille maille,
335. Sattunet saloille näille,
Tääll' ompi osawat waimot,
Emännät alinomaset,
Jotka tiesi turmelewi,
Matkasi pahoin panewi,
340. Ettet koske konnanana,
Rupia rumanakana,
Ylitse tahon jumalan,
Päitse auwon autuahan.
Lepy nyt lehto, kostu korpi,
345. Lempiä salo sininen,
Anna rauha raawahille,
Sontareisille sowinto,
Tänä suurena suwena,
Herran hellennä kesänä.
350. Kuippana metsän kuningas,
Hongatar salon emäntä!
Korjaele koiriasi,
Raiwaele rakkiasi;
Kätke koirasi kolohon,
355. Rakkisi rapaja kiinni,
Kultasihin kytkyihin,
Hihnohin hopeisihin.
Kätke kynnet karwohinsa,
Hampahat ikenihinsä,
360. Syökse kultanen korento
Läpi luisten leukaluien,
Ettei liiku luiset leuat,
Eikä hampahat hajoa.
Pane panta pihlajainen
365. Ympäri nenän nykerän,
Kun ei pihlaja pitäne,
Niin sä waskesta walaos;
Jos ei waski wahwa liene,
Sitte rauasta rakenna;
370. Waan jos rauan ratkasseho,
Wielä mennehe wioille,
Suuhunsa tulinen tulppa,
Lemmon lukko leuoillensa,
Ettei leukaluut lewiä,
375. Eikä hampahat hajoa."
Sillä Ilmarin emäntä
Laski karjan laitumelle,
Hajasarwet haawikolle,
Pani paimenen perähän.
380. Kullerwo Kalewan poika
Ajo lehmät suota myöten,
Itse kangasta kaputti,
Istu mäelle mättähälle,
Pääty päiwän rintehesen.
385. Siinä laulo, noin saneli:
"Kule päiwä kuusikolle,
Wiere wehnäwiiakolle,
Karkoa katajikolle,
Päästä paimenta kotia."
390. Jo emäntä koista huuhu,
Sanan wirkki, noin nimesi:
"Aik' on syöä uuen orjan,
Rawita rahan alasen."
Se kaunis Kalewan poika
395. Otti leipänsä powesta,
Weitsen wyöltänsä wetäwi
Leipä leikkaellaksensa.
Weti weitsensä kiwehen,
Karahutti kalliohon;
400. Murti suuta, murti päätä,
Murti mustoa hawenta,
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Millä maksan naisen naurun,
Naisen naurun, piian pilkan,
405. Emmännän pahan piännän?
Millä jaksan, sillä maksan:
Lehmät metsähän lewitän,
Ajan suolle sontareiet,
Maion antajat aholle,
410. Työnnän kontiot kotihin,
Suet kytken kartanolle."
Kulki päiwä kuusikolle,
Wieri wehnäwiiakolle,
Karkasi katajikolle;
415. Lehmät metsähän lewitti,
Ajo suolle sontareiet,
Maion antajat aholle,
Työnti kontiot kotihin,
Kirjokarjan kartanolle.
420. Niin hän neuo karhujansa,
Susiansa suin puheli:
"Repäse emännän reisi,
Pure puoli pohkiota."
Teki luikun lehmän luista,
425. Härän sarwesta helinän,
Soiton sorkasta wasikan.
Tuolla soitteli somasti,
Kalahutti kaunihisti,
Kolmasti kotimäellä,
430. Kuuesti kujan perällä.
Sano Ilmarin emäntä:
"Ole kiitetty Jumala!
Torwi soipi, karja saapi,
Mist' on orja sarwen saanut,
435. Rautio tasasen torwen?
Puhki korwani puhuwi,
Läpi pääni läylentäwi."
Se kaunis Kalewan poika
Itse tuon sanoiksi wirkki:
440. "Suolt' on orja sarwen saanut,
Torwen tuonut tuomikolta;
Mää emäntä lypsämähän,
Raawahat rawitsemahan."
Siitä Ilmarin emäntä
445. Käski muorin lypsämähän:
"Käyppä muori lypsämähän,
Raawahat rawitsemahan."
Muori tuon sanoiksi wirkki:
"Ainapa hywä emäntä
450. Itse ennen lehmät lypsi,
Itse raawahat rakenti."
Siitä Ilmarin emäntä
Käwi lehmät lypsämähän,
Raawahat rawitsemahan:
455. "Woipa lehmäni suloset,
Kaikk' on ilmeisen iholla,
Karwalla metsän kapehen,
Metsän uuhen untuwalla,
Utarilla uhkuwilla,
460. Nisillä pakottawilla."
Lyhmistihen lypsämähän,
Kallistihen katsomahan;
Tarttu karhu kantapäähän,
Susi suin rewittelewi,
465. Repäsi emännen reien,
Katko kaikki kantasuonet.
Kullerwo Kalewan poika
Sillä kosti piian pilkan,
Piian pilkan, naisen naurun,
470. Pahan waimon palkan makso;
Pisti pillit säkkihinsä,
Läksi soitellen sotahan,
Kullotellen maitotielle.
Siitä Ilmarin emäntä
475. Ukkoa rukoelewi:
"Oi Ukko yli jumala!
Tapa sie Kalewan poika
Rakehilla rautasilla,
Niekloilla teräsnenillä,
480. Suurilla sotakeoilla,
Wainoteillä waikehilla."
Tuo kaunis Kalewan poika
Itse pääty kuulemahan,
Ukkoa rukoelewi:
485. "Oi Ukko yli jumala!
Tapa Ilmarin emäntä
Rakehilla rautasilla,
Niekloilla teräsnenillä,
Kapehilla kartanoilla,
490. Oman pirttinsä pihalla."
Läksi soitellen sotahan;
Soitti soilla mennessänsä,
Patakoitteli palolla,
Kullerwoitti kankahalla.
495. Suo järähti, maa tärähti,
Kangas wastahan kalahti.
Sana saatihin jälestä:
"Maammosi kotona kuoli;
Käyppäs tuota katsomahan,
500. Kuten kuollut hauatahan."
Se kaunis Kalewan poikaa
Hänpä warsin wastaeli:
"Josp' on kuoli maammoseni,
Ompi han kotona tamma,
505. Millä maahan wietäöhö,
Hautahan hakattaoho."
Soitti suolla käyessänsä,
Kalahutti kankahalla;
Saatihin sana jälestä:
510. "Kuoli taattosi kotona:
Käyppä tuota katsomahan,
Miten maahan wietänehe."
Se kaunis Kalewan poika
Hänpä warsin wastaeli:
515. "Josp' on kuoli taattoseni,
Ompi han kotona ruunaa,
Millä maahan wietäöhö,
Hautahan hakattaoho."
Soitti suolla mennessänsä,
520. Kankahalla käyessänsä;
Saatihin sana jälestä:
"Kuoli naisesi kotona;
Käyppä tuota katsomahan,
Miten maahan pantanehe."
525. Se kaunis Kalewan poika
Hänpä tuon sanoiksi wirkki:
"Jos kuoli kotona nainen,
On orit kotona ollut,
Millä maahan wietäöhö,
530. Kalmahan kulettaoho."
Meni soitellen sotahan,
Kullotellen wainoloihin,
Patakoitellen palolla,
Kullerwoiten kankahalla.


Kaksikymmenes Runo.

Ilmarinen aikansa kuollutta naista surrut wiimmen alottaa toista
kullasta ja hopeasta takoa. Työ ei tahtonut warsin menestyä, sillä
neien siasta tuli esinnä miekka ja toisen kerran orit tulesta. Wasta
kolmannella yrittämällä sai neien, senki suuta, silmiä ja muita
tarpeita wajalla. Ne jälestä päin tehtyä, pani yöksi wierehensä, waan
tunsi pian kelpaamattomaksi. Niin työnsi sen Wäinämoiselle, joka yön
wieressä lewättyä wilustuneena aamulla warottaa kenenkänä kullaista
eli hopiaista naista huolittelemasta. Waan Ilmarinen itse läksi
nuorempata Pohjolan tytärtä, jota kuitenkana ei saanut. Mielipahoissa
kotiin saaneelta kysyy Wäinämöinen Pohjolan elämästä. Hywin ja
huoletonna eläwän sanoo sammon waralla Pohjolan Ilmarinen.
Siitä seppo Ilmarinen
Naista itki illat kaiket,
Itki yöhyet enemmän,
Huomeniset huokaeli,
5. Kun oli kaunis kaatununna,
Kanssa Kalmahan katettu.
Eipä kääntynyt käessä
Waskinen wasaran warsi,
Päiwän päästä ollenkana,
10. Eikä päiwän, eikä toisen.
Sano seppo Ilmarinen:
"En tieä poloinen poika,
Miten olla, kuin eleä;
Walwon yön eli makoan,
15. Äiä on työtä, tunti tuhma,
Waiwoja matala mahti."
Poimi kultia merestä,
Hopehia lainehilla,
Keräsi kekosen puita,
20. Kolmekymmentä rekeä.
Puut on poltti hiililöiksi,
Hiilet ahjohan ajeli.
Tunki kultia tulehen,
Hopehia hiiloksehen,
25. Sykysyisen uuhen werran,
Werran talwisen jäniksen,
Otti orjat lietsomahan,
Palkkalaiset painamahan.
Orjat lietso leyhytteli,
30. Palnaeli palkkalaiset,
Kintahattomin kätösin,
Hatuttoman hartioisen
Talwisella taiwahalla.
Itse seppo Ilmarinen
35. Naista kullaista kyhäsi,
Hopiaista huolitteli.
Ei orjat hywästi lietso,
Eikä paina palkkalaiset.
Itse löihen lietsomahan,
40. Lietso kerran löyhäytti,
Lietso toisen löyhäytti;
Niin kerralla kolmannella
Katso ahjonsa alusta,
Lietsimensä liepehiä.
45. Miekka tungeksen tulesta,
Terä kulta kuumoksesta;
On miekka hywän näkönen,
Waan miekka pahan tapanen,
Joka päiwä miehen tappo,
50. Parahana kaksi miestä.
Sen orjat hywin hywästy,
Muu miero pahoin pahastu.
Itse seppo Ilmarinen
Tunki miekkansa tulehen,
55. Terän kulta kuumoksehen,
Liitti kultia lisäksi;
Kultia kypärin täyen,
Hopehia huowan täyen.
Otti orjat lietsomahan,
60. Palkkalaiset painamahan.
Orjat lietso löyhytteli,
Painaeli palkkalaiset,
Kintahattomin kätösin,
Hatuttoman hartioisen,
65. Talwisella taiwahalla.
Itse seppo Ilmarinen
Tako kullaista kuwoa,
Hopiaista morsianta.
Ei orjat hywästi lietso,
70. Eikä paina palkkalaiset.
Itse löihen lietsomahan,
Lietso kerran löyhäytti,
Lietso toisen löyhäytti;
Niin kerralla kolmannella
75. Katso alle ahjoksensa,
Lietsimensä liepehelle.
Ori tungeksen tulesta,
Harja kulta kuumoksesta;
On oro hywän näkönen,
80. Waan syän pahan tapanen,
Joka päiwä tamman tappo,
Parahana kaksi tappo.
Sen orjat hywin hywästy,
Muu miero pahoin pahastu.
85. Se on seppo Ilmarinen
Jo oron tulehan tunki,
Harjan kulta kuumoksehen,
Liitti kultia lisäksi;
Kultia kypärin täyen,
90. Hopehia huowan täyen.
Otti orjat lietsomahan,
Palkkalaiset painamahan.
Orjat lietso löyhytteli,
Painaeli palkkalaiset,
95. Kintahattomin kätösin,
Hatuttoman hartioisen,
Talwisella taiwahalla.
Itse seppo Ilmarinen
Tako kullaista kuwoa,
100. Hopiaista morsianta.
Orjat lietso löyhytteli,
Päiwät lietso, yöt lepäsi;
Ei saa kullaista kuwoa,
Hopiaista morsianta.
105. Siitä seppo Ilmarinen
Itse löihen lietsomahan,
Lietso päiwät päättämättä,
Lietso yöt lepäämättä.
Päiwän lietso, lietso toisen;
110. Niin päiwänä kolmantena
Katso ahjonsa alusta,
Lietsimensä liepehiä.
Neiti tungeksen tulesta,
Kassa kulta kuumoksesta.
115. Sen seppo hywin hywästy,
Muu miero pahoin pahastu.
Katselewi, kääntelewi;
Ei ollut suuta, eikä muuta,
Eikä naisen tarpehia.
120. Tako suut, takowi silmät,
Muutki tarpehet mokomat,
Ei saanut sanalliseksi.
On neiti hywän näkönen,
Ei tieä tapoja neien;
125. Se on seppo Ilmarinen
Pani yöksi wierehensä,
Kylmän kulta kuumottawi,
Wilun huohtawi hopia.
Sano seppo Ilmarinen:
130. "Kellen kulta kelpoawi?
Neiti wanhan Wäinämöisen
Ikuseksi puolisoksi."
Sillon wanha Wäinämöinen,
Heti öissä ensimmäisnä,
135. Jo tuolla lepäelewi
Pätöwillä pääaloilla,
Perinnöillä pehmeillä,
Nuoren neitosen keralla,
Ku oli kullasta kuwailtu,
140. Hopiasta siunaeltu.
Siinä wanha Wäinämöinen
Waroaksen waippahansa,
Turwoaksen turkkihinsa.
Pani päälle peittehiä,
145. Kahet kolmet karhun taljat,
Wiiet kuuet willawaipat.
Se oli kylki kyllä lämmin,
Ku oli wasten waippoansa,
Wasten waatetriepujansa;
150. Ku oli nuorta neittä wasten,
Se oli kylki kylmämässä,
Oli hyyksi hyytymässä,
Meren jääksi jäätymässä,
Kiweksi kowoamassa.
155. Sillon wanha Wäinämöinen,
Yön yhen lewättyänsä
Neien kultasen keralla,
Hopiaisen morsiamen,
Sanowi sanalla tuolla,
160. Lausu tuolla lausehella:
"Ellös sie nykynen nuori,
Elkööte lapsen lapsi!
Sinä ilmoissa ikänä,
Kuuna kullan walkiana,
165. Naista kullasta kuwailko,
Hopiasta huolitelko;
Kylmän kulta kuumottawi,
Wilun huohtawi hopia.
Se oli kylki kyllä lämmin,
170. Ku oli wanhan waipan alla;
Se oli jääksi jähtymässä,
Ku oli nuorta neittä wasten."
Itse seppo Ilmarinen
Alla päin, pahoilla mielin,
175. Kaiken kallella kypärin,
Läksi poies Pohjolahan,
Tytön toisen toiwiossa,
Neien innossa ihanan.
Tuli Pohjolan tupahan,
180. Sanan wirkko, noin nimesi:
"Anna akka tyttöäsi,
Mulle mointa morsianta,
Tyttöäsi nuorempata,
Lastasi wakawimpata."
185. Louhi Pohjolan emäntä
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Ei oo tyttö tuuwitettu,
Kanawarsi kaswatettu
Sinun rehwanan rekehen,
190. Wierehen weren imiän,
Luun syöjän, lihan purian,
Weren uuelta wetäjän,
Ennen annan tyttäreni,
Työnnän surman suupalaksi,
195. Suuhun juoksewan sutosen,
Karhun kiljuwan kitahan."
Ei sieltä tytärtä saanut,
Eikä nuorta morsianta.
Murti suuta, wäänti päätä,
210. Murti mustoa hawenta,
Läksi poies Pohjolasta,
Matkasi omille maille.
Waka wanha Wäinämöinen
Tiellä wastahan tulewi,
205. Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Weli seppo Ilmarinen,
Lankoni emoni lapsi!
Kun olet pahoilla mielin,
Kahta kallella kypärin,
210. Pohjolasta tullessasi!
Miten Pohjola eläwi?"
Sano seppo Ilmarinen:
"Mi on Pohjolan eleä,
Kun on sampo jauhamassa,
215. Kirjokansi kellumassa;
Päiwän jauho syötäwiä,
Päiwän toisen myötäwiä,
Kolmannen kotipitoja.
Jotta sanon, kun sanonki,
220. Mi on Pohjolan eleä,
Kun on sampo Pohjolassa.
Siin' on kyntö, siinä kylwö,
Siinä kaswo kaikenlainen,
Siinäpä ikuinen onni."


Yheskolmatta Runo.

Wäinämöinen kehottaa Ilmarista kerallansa sampoa Pohjolasta
noutamaan. Penkoo Ilmarinen sammon paremmin Pohjolassa warjeltawan,
kun että olisi nouettawana. Myöntyy kuitenki lähtemään. Miekan esinnä
Wäinämoiselle taottua jo onki walmis matkalle. Kulkisi mielestänsä
maisin Ilmarinen, Wäinämöinen wenehellä. Kulusta tuumatessa kuullaan
wene itkemässä. Kysyttelee Wäinämöinen, mitä oli itkewä? Lahowansa
wastaawi yhä teloilla makaawa. Saapi wesille Wäinämöinen weneen
ja wäkeä weneesen. Soutaan moniahan niemen nenätse ja äkätään
Lemminkäiseltä. Huutoa mäikähyttää maalta Lemminkäinen ja anoo yhteen
matkaan päästä. Niin otetaan mies weneesen.
Waka wanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Läkkööme Pohjolahan
5. Hywän sammon saahantahan,
Kirjokannen katsantahan."
Sano seppo Ilmarinen:
"Ei ole sampo saatawana,
Kirjokansi tuotawana
10. Pimiästä Pohjolasta.
Siellä on sampo saatettuna,
Kirjokansi kannettuna
Pohjolan kiwimäkehen,
Waaran waskisen sisähän,
15. Yheksän lukun ta'aksi.
Sihen juuret juuruteltu
Yheksän sylen sywähän,
Juuri juurttu maaemähän,
Toinen wesiwiertehesen,
20. Kolmansi kotimäkehen."
Sano wanha Wäinämöinen:
"Läkkös sammon saahantahan,
Kirjokannen tuoantahan
Pohjolan kiwimäestä,
25. Waaran waskisen sisästä,
Yheksän lukun takoa.
Tao mulle uusi miekka,
Tee miekka tuliteränen,
Jolla hurttia hutelen,
30. Pohjan kansan karkottelen,
Saahessa otolle sammon,
Tuonne kylmähän kylähän,
Pimiähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan."
35. Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen,
Tunki rautoja tulehen,
Teräksiä hiiloksehen.
Otti orjat lietsomahan,
40. Palkkalaiset painamahan;
Orjat lietso löyhytteli,
Hywin paino palkkalaiset,
Rauta wellinä wenähti,
Kuonana teräs kohasi.
45. Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen,
Katso alle ahjoksensa,
Lietsimensä liepehelle,
Miekka tungeksen tulesta,
50. Terä warsin walkiasta.
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen,
Päätä kullasta kuwasi,
Hopiasta huolitteli.
55. Kulta taipu taikinana,
Ween waahtena hopia,
Ahjolla alasimilla,
Wasarilla walkkamilla.
Jo on miekka walmihina.
60. Itse wanha Wäinämöinen
Sai miekan tuliteräsen
Kätehensä oikiahan;
Sanan wirkkWäinävoineno, noin nimesi:
"Onko miekka miestä myöten,
65. Kalpa kantajan mukahan?"
Olipa miekka miestä myöten,
Kalpa kantajan mukahan,
Jonka kuu kärestä paisto,
Päiwä wästistä wälötti,
70. Heponen terällä hirnu,
Kasi nauku naulan tiessä,
Pentu putkessa makasi.
Siitä seppo Ilmarinen
Hyötteleksen, wyötteleksen,
75. Rautapaitohin paneksen,
Teräswöihin telkitäksen.
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Mies on lustuissa lujempi,
Rautapaiassa parempi,
80. Teräswöissä tenhosampi."
Lähteä luku tulewi,
Liitto käyä kerkiäwi;
Yks on wanha Wäinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen,
85. Läksiwät hewon hakuhun,
Suwikunnan kuuntelohon,
Suwikunnan suitset wyöllä,
Warjan waljahat olalla.
Käywät tietä astelewat
90. Ympäri salon sinisen,
Kuulit purren itkemänsä,
Wenehen walittawansa.
Waka wanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi wirkki:
95. "Siell' on pursi itkemässä,
Wenonen walittamassa;
Joko mennemmä meriä,
Wenehellä wettä myöten,
Waiko maisin matkoamma,
100. Ratsastamma rantamaisin?"
Sano seppo Ilmarinen:
"Wakawampi maisin matka;
Surma menköhön merelle,
Siellä tuuli turjuttaisi,
105. Siellä wiskaisi wihuri,
Saisi sormet soutimeksi,
Kämmenet käsimeloiksi."
Sano wanha Wäinämöinen:
"Wakawampi maisin matka,
110. Wakawampi, waikiampi,
Wielä muuten mutkasempi.
Lysti on wenon wesillä,
Purren juosta jolkutella,
Weet wäliät wälkytellä,
115. Selät selwät seurustella;
Tuuli purtta tuuwittawi,
Länsituuli läikottäwi,
Etelä eille wiepi."
Heitti maahan marhaminnan,
120. Suwikunnan suitset suolle,
Warsan waljahat aholle,
Läksi luoksi puisen purren,
Luoksi itkewän wenehen.
Kysytteli, lausutteli:
125. "Mitä itket puinen pursi,
Wene hankawa walitat?
Itketkö sä puisuuttasi,
Hankauttasi haluat?"
Pursi puinen wastoawi,
130. Wene hankawa sanowi:
"Wesill' on wenosen mieli
Terwasiltaki teloilta,
Mieli neion mieholahan
Korkiastaki koista.
135. Enkä itke puisuuttani,
Hankauttani halua;
Sitä itken puinen pursi,
Wene mäntynen walitan;
Sanottihin tehtäessä
140. Saatawan sotiwenettä,
Sotipurtta puuhattawan,
Tuowan täyteni eloa,
Alukseni aartehia.
En sotahan saanukkana,
145. Enkä wietynä wesille.
Muut purret, pahimmat purret,
Päästähän sotia käywät,
Tappeloita tallustawat;
Enemmän eloa saawat,
150. Kun kuningas kuunna wuonna,
Seppä seitsennä kesänä.
Minä westämä wenonen,
Walmistama Wäinämöisen,
Aina lahon lastuillani,
155. Wenyn westämöisilläni.
Pahimmatki maan matoset
Alla kaarteni asuwat,
Linnut ilman ilkeimmät
Pesän päälläni pitäwät;
160. Oisi kahta kaunihimpi,
Kahta kolmia parempi,
Olla mäntynä mäellä,
Petäjänä kankahalla,
Oksilla orawan juosta,
165. Hawulinnun haihatella."
Sano wanha Wäinämöinen:
"Lienet wene Wäinämöisen,
Niin mennet teloilta näiltä,
Ilman kourin koskematta,
170. Käsiwarsin waalimatta."
Pursi taiten wastoawi,
Wene hankawa sanowi:
"Eipä mun sukuni muukan,
Eikä weljeni wenoset
175. Mennä kourin koskematta,
Käsiwarsin waalimatta."
Sano wanha Wäinämöinen:
"Jos ma sun wesille työnnän,
Joko juokset soutamatta,
180. Airoilla awittamatta,
Huoparilla huopimatta,
Puhumatta purjehesen?"
Pursi taiten wastoawi,
Wene hankawa sanowi:
185. "Eipä mun sukuni muukan,
Eikä toinen joukkioni
Juokse sormin soutamatta,
Airoilla awittamatta,
Huoparilla huopimatta,
190. Puhumatta purjehesen."
Sano wanha Wäinämöinen:
"Joko juokset soutamalla,
Airoilla awittamalla,
Huoparilla huopimalla,
195. Puhumalla purjehesen."
Pursi taiten wastoawi,
Wene hankawa sanowi:
"Jopa mun sukuni muukin,
Kaikki weljeni wenoset,
200. Juoksi sormin soutamalla,
Airoilla awittamalla,
Huoparilla huopimalla,
Puhumalla purjehesen."
Waka wanha Wäinämöinen
205. Työntäwi wenon wesille,
Laulo purren lainehille;