Kertomuksia Suomen historiasta 2 - 4

pantiin juoksemaan laesta lavalle ja lavalta takaisin lakeen, eläviä
kyyhkysiä lenteli ympäri, tulta suussa; laesta piraeli öylättejä
ynnä suuria, keltaisia, viherjöitä ja valkoisia kukkia; kyyhkysiä,
pyitä varpusia ja muita pieniä lintuja pyrähteli sinne tänne;
ruudilla täytettyjä tappurapalloja heitettiin sytytettynä alas niin
että näyttivät salamoilta. Kun toimitus oli tehty, messu loppunut
ja rukoukset sekä siunaukset luetut, meni kansa kotiin sianlihaa
viiltämään, kellä sitä oli, ja hyvää Suomen olutta juomaan. Mutta
suurille vieraille oli juhlallinen päivällinen laitettu, missä
syötäessä luettiin vierasten kuullen pyhän Hemmingin ihmetöitä ja
suitsutettiin pyhää savua.
Tämmöisissä juhlissa oli tapana saattovaelluksen päätyttyä heittää
tuohukset käsistä rahvaalle, mutta tässä sitä ei tehty, sentähden
että muka Suomen rahvas oli niin pikamielinen ja röyhkeä ja kukaties
olis suuttunut lahjasta mitä heitettiin kuin koiralle.


VIII. Kalmarin liitto.

1. Albrekt Meklenburgilainen.
Hookana kuningas, jonka tyytymättömät Ruotsin hertat olivat kutsuneet
Maunu Liehakkoa vastaan, sopi pian isänsä kanssa, ja tämä alkoi
hallita yhä hullummasti. Wihdoin nousi siitä taas uusi kapina ja
Meklenburgin herttuan poika Albrekt, Maunu Liehakon sisaren poika
kutsuttiin maahan. Sekä Maunu että Hookana voitettiin, ja Albrekt
tehtiin kuninkaaksi v. 1364. Hän meni sitten itse sotajoukkoneen
yli Suomenmaata valloittamaan, joka hänelle onnistui sen perästä
kun Turun linna pitkällisen piirityksen perästä oli antaunut.
Albrekt koki kaikin tavoin taivuttaa Suomalaisten suosion puoleensa.
Piispalle ja papistolle vahvisti hän entiset etuudet ja lisäsi uusia.
Talonpoikasen kansan hyväksi salli hän murtaa maahan Kokemäen linnan,
jonka voimassa pito oli seudun rahvaalle rasittavainen, ja soi myös
Kokemäen joella olevalle Ulvilan kylälle kaupungin-oikeudet.
Tämän kaupungin aikana ratkaistiin pitkällinen riita Upsalan
arkkipiispan sekä Turun piispan välillä, joka on siitä merkillinen
että sen kautta Suomenmaan rajat Ruotsia kohden määrättiin
semmoisiksi kuin ne sitten vuoteen 1809 asti pysyivät. Kumpaisetkin
kirkko-ylimykset, jotka hartaasti halusivat rikasta lohitihuntia
pohjoisista virroista, tahtoivat laajentaa alustansa piirit niin
kauas kuin suinkin mahdollista. Upsalalainen väitti Helsinglannin,
joka hänen allensa kuului, aina ulottuneen Oulujoelle saakka. Hänen
virkaveljensä Turussa puolestaan toi Turun kaupungin pormestarin
ja raadin ynnä myös Pirkkalan Lapinkävijät todistajiksi että Kemi
ja Ii niin kauan aikaa ovat kuuluneet Turun hiippakuntiin, ettei
kukaan muistakkaan toisin olleen. Kuningas Albrekt ratkaisi riidan
arkkipiispan eduksi; mutta drotsi (ylituomari) _Bo Juhonpoika Grip_,
mahtavin mies valtakunnassa, koska sillä oli koko Suomi ynnä myös
paljo maata Ruotsissa läänityksenä, päätti Turun piispan olevan
oikeassa. Sillä kannalla asia pysyikin edelleen, ja Kaakamajoki, joka
Kemiin laskee, tuli molempain hiippakuntain rajaksi.
Albrekt kuningas, joka Ruotsin herrain kapinan kautta oli kruunun
saanut, menetti sen myös samalla tavalla. Ruotsin herrat suuttuivat
häneen pian, kuu havaitsivat Saksasta tulleen hallitsijan enimmiten
suosivan omia kansalaisiansa. Saksalaisille paraat läänit annettiin,
Saksalaisia pantiin linnain haltijoitsi; sillä heihin arveli kuningas
voivansa paraiten luottaa. Wiimein, koska Albrekt, mahtavan Gripin
kuoltua, tahtoi jälleen ottaa kruunun omaksi vainajan äärettömät
läänitykset, tarttuivat perilliset sukulaisineen, ystävineen
aseisin. Kun eivät voineet toivoa päästä omin voimin voitolle, niin
kutsuivat hekin apua ulkomaalta, nimittäin _Margaretan_, Tanskan
ja Norjan hallitsijan. Tämä miehevä nainen oli perinyt edellisen
valtakunnan isältään, kuningas Waldemar III:lta; Norjassa oli hän
Hookana kuninkaan leskenä, miehensä ja poikansa kuoltua, myös ottanut
hallitus-ohjat käsiinsä. Nytpä hän voitettuansa Albrektin v. 1389,
sai Ruotsinkin kruunun kolmanneksi. Kauan aikaa kesti kuitenkin
vielä rauhattomuutta. Saksalaisia merimiehiä kävi, sillä nimellä
että tahtoivat tuoda Albrektin miesten haltuun jääneelle Tukholman
kaupungille muonavaroja (siitä sanotut Witalie- eli Muonaveljiksi),
rosvoamassa Ruotsin rannikoilla. Suomessakin he tekivät samoin ja
siellä heidän liittolaisekseen nousi Bo Gripin poika, Knut, joka
näkyy tahtoneen anastaa maata itselleen. Hän nosti kapinan v. 1395
eikä saatu häntä kukistetuksi ennen kuin kolmen vuoden päästä. Olipa
yhteen aikaan koko Pohjanmaa hänen ja Witalie-veljesten käsissä.

2. Margareta yhdistää Skandinavian vallat liitolla.
Skandinavian kaikkein kolmen kruunun yhdistys hänen päähänsä synnytti
Margaretan mieleen suuren, rohkean ajatuksen. Hän päätti tehdä
tämän yhteyden ijan-ikuiseksi. Sillä laillahan oli noista kolmesta,
keskenään usein riitaisesta, pienestä valtakunnasta tuleva yksi ainoa
mahtava. Kalmarin herrainpäivillä v. 1397 saikin hän Tanskan, Norjan
ja Ruotsin herrat sitostumaan tähän tuumaan. Niiden kesken piti
vasta olla lakkaamaton rauha ja kaikilla kolmella yhteinen kuningas.
Kuitenkin oli kukin maa hallittava erinäisten lakiensa mukaan ja
virkamiehet otettavat sen omista lapsista. Se oli mainio _Kalmarin
liitto_, joka tästä lähtein toista vuosisataa määräeli Pohjan maiden
kohtaloa.
Sovun, rauhan ja enennetyn rauhan sijasta Kalmarin liitto kuitenkin
vaan tuotti entistä pahempaa eripuraisuutta, alin-omaisia sotia
ja voimattomuutta liittouneille kansoille. Kuninkaat asukselivat
enimmiten Tanskassa, pitäen sitä päämaanansa ja aina harrastellen
ennen muita sen etuja. Norjan ja Ruotsin täytyi vetää sinne raskaita
veroja, ja kärsiä Tanskalaisten ynnä muiden muukalaisten sortoa,
jotka vastoin liiton ehtoja lähetettiin hallitsemaan.
Näistä haitoista ynnä myös sodista ja hävityksistä, joihin ne olivat
syynä, sai Suomikin runsaan osansa. Mutta ylimalkaan oli kuitenkin
tämä 15:s vuosisata Suomalaisille monin puolin edullinen. Tärkeää
oli että Ruotsalaiset, juuri sinä aikana kun suurempi viljelys ja
sivistys meidän maassa alkoi varttua, olivat itse toisen kansan
vallan alla. Sen kautta sai kansamme muodostua vapaammin, vähemmän
vieraan vaikutuksen alaisna. Turun piispat olivat näinä aikoina
Suomen oikeat hallitsijat, ja he olivat tällä vuosisadalla kaikki
jaloja, rehellisiä Suomen miehiä. He pitivät hartaasti maansa ja
kansansa puolta.