Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa - 1

  
  YRJÖ AUKUSTI WALLIN
  ja hänen matkansa Arabiassa
  
  Kirj.
  JULIUS KROHN
  
  Werner Söderström, Porvoo, 1880.
  
  
  1. Wallin'in nuoruus.
  
  Niinkuin Suomen vanhain runojen Kaukomieli ei viihtynyt rauhaisen kodin
  yksitoikkoisessa elämässä, vaan halusi, ikävöi ulos etäisille retkille,
  missä uutta, outoa olisi nähtävänä, vastuksia, vaaroja voitettavana,
  niin näemme nytkin vielä keskessämme semmoisia luonteita. Niistä
  tulevat, jos heidän halunsa saa oikean, ihmiskunnalle hyödyllisen
  suuntansa, nuo uskaliaat löytöretkeilijät, jotka, huolimatta
  vastaantulevista surmista, tunkevat ennen tuntemattomien seutuin läpi
  ja laajentavat tietomme kaukaisista maista ja kansoista. Semmoisia ei
  myös ole Suomi ollut vailla; niistä on jo Kuvalehti ennen tuonut esiin
  M. A. Castrén'in ja A. E. Nordenskjöld'in. Nyt olisi heidän täyden
  vertaisensa, pelottoman Arabian tutkijan, Wallin'in vuoro.
  _Yrjö Aukusti Wallin_ syntyi Lokak. 24 p. 1811 Sund'in pitäjässä
  Ahvenanmaalla. Tässä lapsuutensa ensimmäisessä kodissa hän luultavasti
  sai rakkauden mereen ja meri-elämään, joka hänessä vallitsi kaiken
  hänen ikänsä. Tosin jätti hän Ahvenanmaan jo 7-vuotisena, koska
  hänen isänsä kruununvouti Israel Wallin v. 1818 tuli Turkuun
  lääninkamreeriksi. Mutta mielellään ja usein purjehti nuori Wallin
  sittemmin ylioppilaana joskus takaisin syntymäseudullensa. Koulussa oli
  hän kumppalien kesken hyvässä maineessa pelottomuudestaan ja lujasta
  oikeudentunnostaan. V. 1829 yliopistoon päästyä, harjoitti Wallin
  lukujansa perinpobjaisesti, vaan kiirehtimättä. Enimmän aikansa pani
  hän uuden-aikaiseen runolliseen kirjallisuuteen. Walter Scott'in,
  Shakespearen, Rousseaun, Göthen ja Schiller'in teoksia luki hän
  ahkerasti, kutakin alkukielellänsä. Erittäinkin oli hän englantilaiseen
  kirjallisuuteen mieltynyt ja hyvin sen kieleenkin perehtynyt. Nämät
  runolliset luvut antoivat vielä enemmän kiihoitusta hänen
  synnynnäiselle halullensa oudoille retkille, kaukaisille maille,
  erittäinkin Itämaille. Näihin aikoihin oli Wallin kumppalien seurassa
  erin-omaisen iloinen ja hilpeä; mentiinpä siinä joskus liiankin
  pitkälle. Hän oli päämiehenä kaikellaisissa veitikan-kepposissa,
  jotka eivät kuitenkaan aina olleet hienointa laatua. Omituinen,
  järkähtämätön hätäilemättömyytensä, luja ystävyytensä ja
  loukkaamattomat leikkipuheensa olivat yleisesti kiitetyt hänen
  monien ylioppilas-ystäviensä kesken. Tiheään retkeili myös Wallin
  merellä, käyden välistä yksinäänkin monen vuorokauden pituisilla
  purjehdusmatkoilla kaukaisissa saaristoissa. Samoin oli hän uskalias
  uimari, lähtien jokapäiväisillä uimaretkillänsä monesti kauas
  ulos selälle. Musiikkiakin harjoitteli hän mielellänsä ja oppi
  useammanlaatuisia soittoja soittamaan. Tämä taito teki hänelle sitten
  myöhemmin mahdolliseksi kirjoittaa muistoon useampia Arabialaisten
  laulusäveliä, joiden erämaan kaltainen yksitoikkoisuus ei kuitenkaan
  kovin hyväile länsimaisia korvia. Kaikesta ylläsanotusta näkyy, että
  hänen halunsa oli enemmän luonnon ja elämän tutkimiseen, kuin
  kirjalukuun, vaikk'ei kuitenkaan sekään tullut laimin-lyödyksi.
  Seitsemän vuotta ylioppilaana oltuaan suoritti Wallin
  maisterintutkinnon; siinä hän ei tosin saanut kovin suuria arvosanoja,
  vaan arveltiin kuitenkin kumppalien kesken paraskykyiseksi
  sen-aikuisista nuorista maistereista. V. 1839 tuli hän Itämaan
  kirjallisuuden dosentiksi; se oli ensimmäinen askel hänen vastaisella
  elämäntiellänsä. Kuitenkaan ei paljoa puuttunut, niin se olisi voinut
  kääntyä ihan toiselle suunnalle. Sillä kun akatemikko Sjögrén Pietarin
  akatemian puolesta haki nuorta Suomalaista, jota sopisi lähettää
  Siperian suomensukuisia kansoja tutkimaan, oli Castrén'in ohessa myös
  Wallin ehdolla. Mutta Sjögrén katsoi edellisen soveljaammaksi.
  Sillä välin Wallin meni Pietariin, jossa hän vv. 1841 ja 1842
  itämaisessa opistossa opiskeli Arabian ja Persian kieltä Arabialaisen
  Tantavin ja Persialaisen Mirza Ismail'in johdon alla. Tässä kiihtyi
  vasta oikein lapsuudessa jo herännyt halunsa Itämaille; matkustus
  Egyptiin ja Arabiaan päilyi ylinnä hänen toiveittensa joukossa. Siihen
  antoikin nyt Suomen yliopistolta saatu matkaraha tilaisuuden. Mutta,
  vaikka hehkuen ilosta ja halusta, ei Wallin kuitenkaan kohta paikalla
  lähtenyt ikävöityille maillensa. Hän valmisti itsensä ensin matkaan
  sillä, että suoritti jokseenkin pitkän oppimäärän käytännöllisessä
  lääkärintaidossa. Hänen älykkäästi keksitty tuumansa näet oli kulkea
  erämaissa lääkärin nimellä; tällä käytännöllisellä matkan
  tarkoituksella hän toivoi viihdyttävänsä Arabialaisten kovin herkän
  epäluuloisuuden.
  
  
  2. Wallin'in matka Euroopan kautta ja olo Egyptissä.
  
  Kesällä 1843 läksi Wallin sitten matkalle, jota oli kestävä seitsemän
  vuotta. Ensiksi hän kävi Pariisissa, haluten nähdä jotain aikansa
  korkeimmasta sivistyksestä, ennen kuin niin pitkäksi ajaksi kätkeytyisi
  pois luonnonlasten seuraan. Täällä olisi kuitenkin arvaamaton vaara
  melkein kohta alussa tehnyt lopun kaikista aiotuista retkistä. Wallin
  sattui Pariisissa yhteen erään hyvin puetun Franskalaiseu kanssa, joka
  hiukan osasi puhua Arabian kieltä. Tämän kautta välitetty tuttuus oli
  jatkettava sillä, että he kahden läksivät pienelle huvimatkalle ulos
  kaupungista. Mutta tuo ystävällinen herra olikin rosvo, joka, vietyänsä
  matkakumppalinsa syrjäiseen paikkaan, löi hänet puolikuoliaaksi ja
  ryösti aivan paljaaksi. Jonkun aikaa sairastettuansa kovia vammojaan
  läksi Wallin viimein Lokak. 14 p. Marseilleen, purjehti siltä erään
  suomalaisen kapteenin laivassa Konstantinopeliin ja saapui Jouluk. 14
  p. Egyptin maalle.
  Ensi-aikansa vietti hän vielä puoli eurooppalaisessa Aleksandriassa,
  mutta pyysi jo tässä yhä enemmän perehtyä Itämaan elämään. Hän
  kuljeskeli yhä kaduilla ja toreilla, rakentaen tuttavuuttaan
  Arabialaisten kanssa, käyden heidän moskeoitansa sekä juhliansa
  katsomassa, ja uutterasti ottaen osaa Koranissa käskettyihin
  rukouksiin, pesemisiin y.m. Hän näet alusta alkain oli olevinansa
  muhammedin-uskolainen, koska julkikristittynä on mahdoton päästä
  kulkemaan noissa kristityille niin vihollisissa kansoissa. Täällä
  Egyptissä hän sanoi itsensä Venäjän keisarin vallan-alaiseksi
  tatariksi, mutta itse Arabiassa hän sitten matkusteli
  egyptiläis-arabialaisen lääkärin nimellä. Vaikea olisikin ollut hänen
  eurooppalaista sukuperäänsä aavistaa, vaikka tosin hänen valkoinen
  ihonsa välistä nosti luuloja; niin täydesti oli hän oppinut
  Arabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa,
  istuessa ja syödessä, pestessä ja rukoillessa. Nimeksensä oli hän
  ottanut Abdul Wali, jossa hänen oikea sukunimensä oli muodostettu
  Arabian tavalla. Kairossa, johon hän Aleksandriasta muutti ja jossa
  vietti koko seuraavan vuoden 1844 ja talven 1845, erosi hän kokonaan
  kaikkein Eurooppalaisten seurasta ja eli yksistänsä Arabialaisten
  kanssa. Nämät kaupunkein Arabialaiset eivät kuitenkaan ollenkaan olleet
  Wallin'in mieleen. Tosin ihmetytti häntä heidän arvaamattoman suuri
  oppinsa ja ulkonainen sivistyksensä, mutta toiselta puolen oli tämän
  kuoren alla piilevä tapain turmelus ja halpa mielenlaatu hänelle
  suurimmaksi inhoksi. Wallin ikävöitsi yhä hartaammin oikeitten,
  halventumattomain erämaan Arabialaisten, _Beduinein_ luokse.
  
  
  3. Arabian erämaan näkö ja luonne.
  
  Viimein vihdoin läksi hän Huhtik. 15 p. 1845, kaikin puolin tehtäväänsä
  valmistuneena, ensimmäiselle erämaa-matkallensa. Nyt hän oli siis
  tullut toiveittensa perille ja ihastus siitä ilmoittaa itsensä yhä
  hänen kirjeissään. Kaikki täällä erämaassa oli niin hauskaa, niin
  miellyttävää. Hänessä oli sama tunne kuin erämaan omissa pojissakin,
  Beduineissa, jotka, päästyänsä viljellyn maan rajojen taakse aavalle
  hietikölle, poimivat muutamia oksia eräästä erämaassa kasvavasta
  kuivasta, vaan väkevähajuisesta pensaasta, ja sanovat
  matkakumppalilleen: "katso, tässä on Tih-pensas! Me olemme nyt
  erämaassa, jossa kaikki on suloista!"
  Ei ole näet erämaakaan niin aivan autio ja eloton, kuin me luulemme. On
  tosin seutuja, sangen avaroitakin Luoteis-Arabiassa, jotka ovat peräti
  kasvitonta kivikkoa. "Tuo suuri erämaa-meri edessämme", sanoo Wallin,
  "oli mitä mieltä masentavimpia näkö-aloja -- avara, kuiva aavikko,
  peitetty suurilla ja pienillä kiviluiskareilla, jotka päivänpaisteessa
  kimaltelivat mikä mustalle, mikä valkoiselle, mikä punaiselle. Siellä
  täällä nähtiin yksinäisiä vuorenkukkuloita, jotka rajoittivat
  näköpiirin kukin kohdallaan. Ei näkynyt täällä edes hiekkaakaan. Ei
  ollut paljon mitään elävää ympärillämme, paitsi muutamia sisäliskoja ja
  silloin, tällöin jotakuta pikkuista lintua, joka meitä pelottomasti
  seuraeli, joskus hypäten ylös kameliemme selkään".
  Näilläkin tienoilla oli kuitenkin jo muutamissa pienissä laaksoissa
  jonkunlaista kasvillisuutta. Ja varsinainen hiedikkö (nufud), joka
  suurimman osan Arabian sydänmaita täyttää, on Wallin'in kuvauksen
  mukaan, paljoa hauskempi. Se kasvaa jokseenkin paljon pieniä pensaita.
  Keväällä, sateen-aikana, ovat ne kaikki vihriäisiä ja kukoistavia;
  mutta myöhemmin, vaikka kuivuneina, levittävät ne kauas ympärilleen
  väkevää, hyvää palsamin hajua ja ovat paitsi sitä matkustaville
  suureksi hyödyksi, sen kautta, että tarjoovat kameleille ruokaa.
  varsinkin kasvaa näitä pensaita runsaasti pienillä tuulen
  kokoon-ajamilla hietakummuilla. Täällä näkyi myös enemmän elämää:
  gazelleja (erämaan kauriita) ja jäniksiä hyppelee kumpusaarekkeitten
  välillä, "kata"-lintuja nähdään lentelevän vesipaikoille y.m. "Kuinka
  ei tuntuisi ihmisen mieli raittiilta tässä erämaan raittiissa ilmassa
  ja hyvässä hajussa?" niin lausuu Wallin päiväkirjassaan ensimmäisten
  matkapäiväin jälkeen: "tosin ei ole täällä meidän Linnea-kukkien
  (sirkkusen kelloin) hieno lemu eikä myös meidän kuusikkoin tai
  koivikkoin tuore tuoksu, vaan väkevä palsamihaju leviää kuitenkin
  erämaan vaivaisista, kuivista pensaista. Tämä haju tekee muuten
  rasittavan kuuman ilman hauskemmaksi". Myöhemmin, tutustuttuansa
  erämaassa nähtäviin moniin vaivoihin ja kyllästyttyänsä siihen
  monipäiväisten, jopa viikkoistenkin matkojen kautta, ei hän enää
  puhjennut niin suuriin kehumisiin. Niin esim. hän tosin, kun avarasta
  louhikosta taas pääsi hietamaalle, arveli tämän jälkimmäisen tuntuneen
  hänestä oikein paratiisilta; vaan siihen hän kuitenkin kohta lisäsi:
  "mutta Arabiassa ei ole vaatimukset tässä suhteessa ylen suuria". --
  "Sanomaton oli iloni", sanoi hän taas toisen kerran, "koska
  20-päiväisen matkan jälkeen erämaassa -- jonka tuhkankarvaisilla
  tasangoilla taikka tuulen kokoon-ajamilla hiekkakummuilla ainoasti olin
  nähnyt vaivaisia pensaita ja kasveja -- taas näin suuria lehtoja,
  palmupuita sadointuhansin". Vaan kuitenkin ikävöitsi hän aina taas pian
  ulos samaan erämaahan, sen köyhyyteen, sen vaivoihin, pyrkien pois
  mukavimmastakin elämästä suuremmissa tai pienemmissä kaupungeissa.
  
  
  4. Matkapäivä erämaassa.
  
  Ennen päivän nousua jo ovat erämaan matkalaiset aina liikkeellä.
  Tavarat, kaikki pantuna sisään suuriin säkkeihin, ripustetaan tasan
  molemmin puolin kuormakamelien selkää; itse kiipeevät matkamiehet
  toisten kamelien päälle satulaan, yksi tai kaksi henkeä kullekin
  juhdalle, ja sitten alkaa matka. Wallin oli matkakertomuksista lukenut
  hyvin paljon siitä, kuinka vaivaloinen kamelilla ratsastaminen on;
  mutta hän perehtyi siihen kohta alusta.
  Päivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään,
  syödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä
  aikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3
  tuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon
  päivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi
  jos joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden
  vaaralliseksi tietyn paikan poikki.
  Melkein ainoana juhtana on erämaassa kameli; tämä eläin on Beduinin
  ohjauksen alla mitä kuuliaisimpia eläviä; hän tottelee tutun johtajansa
  joka sanaa. Usein käypi yksi mies edellä ja koko pitkä jono kameleja
  kuormineen hänen jäljestään, aivan irrallansa, kaikki kuitenkin kulkien
  isäntänsä käskyin mukaan. Sitä vastaan on se oudolle, hänen tapoihinsa
  tottumattomalle kovin uppiniskainen; kaupunkilainen ei saa häntä
  lyömälläkään taipumaan tahtohonsa.
  Kuumuus erämaassa on tyyninä päivinä tosin suuri, mutta ei Wallin
  kuitenkaan valita sen olleen niin paahtavan, kuin miksi hän ennalta oli
  sitä luullut. Usein vilpastuttaakin tuuli ilmaa tuntuvasti. Beduinit
  itse eivät kuumuudesta suuresti huoli; he kulkevat pitkät matkat
  kamelinsa rinnalla, paljain jaloin astuen polttavata hiedikköä tai
  teräviä kiviä myöten. Havaittuansa jäniksen tai gazellin, juoksevat he
  paitsi sitä pahimmassakin paahteessa pitkät kierrokset, saadaksensa
  paistin eväänsä lisäksi. Koko matkalla ovat he iloiset ja virkut,
  lakkaamatta jutellen keskenänsä tai hyräillen vanhoja laulujansa
  (kasideja).
  "Näin kuluu", sanoo Wallin, "päivä päivänsä perästä ijankaikkisessa
  yksitoikkoisuudessa. Mutta erämaan luonnossa on jotain omituista,
  mieleen syvästi vaikuttavaa, joka ei salli mitään kärsimättömyyttä,
  mitään valittamista ikävästä. Täällä tulee ihmeellisesti
  kärsivälliseksi, enkä muista minulla koskaan olleen ikävää".
  Yhtähyvin on aina vallan hauska, kun vilpas ilta tulee ja vaeltaja saa
  päättää päivänmatkansa levolla. Kamelit pakoitetaan laskeumaan
  polvilleen, kuormat nostetaan pois ja sitten lasketaan juhdat
  laitumelle. Matkalaiset itse kokoovat likiseudulta kuivia pensaita tai
  kuivaa kamelinsontaa polttimiksi ja pian lekkuu leirin keskestä
  hupainen valkea. Beduini asettautuu niin liki tulta kuin mahdollista,
  jopa riisuu alusvaatteensakin ja paahtaa paljasta ruumistansa; se on
  hänen mielestänsä paras virvoituskeino päivänpaahteen jälkeen. Sillä
  välin tuhkassa paistetaan kakkuja, jotka syödään kahvin kanssa; muuta
  ateriaa erämaa-matkoilla harvoin on tarjona. Syödessä puhellaan
  vilkkaasti matkan pienistä tapauksista tai ylimalkaan erämaan oloista.
  Niin istutaan usein vielä puoli-yöhön saakka, sillä yö on Arabiassa
  hauskin ilon aika. Viimein vihdoin mättää Beduini itselleen hiekkaa
  kokoon pään-alaiseksi, kaivaa tavallisesti matalan kuopan ruumistansa
  varten, riisuu itsensä ilki-alastomaksi, kiertää itsensä
  päällysviittansa sisään ja nukahtaa kohta. "Uni onkin erin-omaisen
  suloinen", kehuu Wallin, "pehmeässä hiekassa ja mieluisasti nukkuu
  viileässä yöilmassa kuuman, vaivaloisen päivän jälkeen. En muista
  missään nukkuneeni niin hyvin kuin erämaa-matkoillani".
  Yksi vastus on kuitenkin täällä yöllä, se nimittäin että monesti on
  liian viileätä. Sen jälkeen kun päivällä on ollut 30-35 pykälää
  lämmintä, on lämpömäärän tavallinen aleneminen yöllä 10-15:een sangen
  tuntuva. Onpa joskus aamusilla vieläkin viileämpi, aina 7:kin pykälään
  asti, ja sen lisäksi tulee että runsas kaste kastuttaa vaatteita.
  Wallin suojeli itsensä yhtähyvin jokseenkin pitkällä, kreikkalaisella
  kauhtanallaan. Mutta Beduineja, joilla ei ole muuta kuin ohukainen
  liinavaate päällään, paleluttaa usein kovasti.
  
  
  5. Janon vaiva erämaassa.
  
  Asia, joka matkustamisen erämaassa paljon vaivaloisemmaksi, jopa
  vaarallisemmaksi tekee, on juomaveden puute. Matkalle lähtiessä on
  varustettavien välttämättömien kalujen joukossa myös aina suuri
  vesisäkki, tehty nahasta, joka sisältä on tervattu. Nämät säkit ovat
  hyvin soveliaat tarkoitukseensa, sillä ne pitävät veden aina raittiina,
  vaan tekevät sen tietysti vähäisen tervaiseksi. "Kotona", kertoo
  Wallin, "en suinkaan olisi ottanut suuhuni semmoista vettä; mutta
  täällä se oli niinkuin öljy Aaron'in parralle; en sitä olisi vaihtanut
  mihin ikänsä maailmassa". Tätä mukaan otettua vettä vielä pitää
  matkalla säästävästi käyttää, sillä ei aina tiedä, saadaanko taas pian
  toista sijaan, ja onko tiellä tarjoksi tuleva edes aina yhtä hyvää.
  Kerran sattui Wallin tavattoman pitkän, 12-tuntisen päivämatkan jälkeen
  parille lätäkölle, joihin tiedettiin sadeveden kokouvan. Tavallisesti
  se olikin sangen hyvää, koska pohja oli hiekkainen. Mutta matkustajain
  sinne tullessa nousi siitä juuri par'-aikaa 60 kamelia, joita toinen
  matkue oli juottanut. Täten oli molempien lätäkköin vesi täynnä hiekkaa
  sekä kaikellaista likaa kameleista. "En ole", sanoo Wallin, "koskaan
  sitä ennen enkä myöhemminkään juonut niin pahanmakuista vettä". Mutta
  juoda sitä täytyi, kun täytyikin, yhtähyvin, sillä toista ei ollut, se
  tiedettiin, saatavana ennen kuin _kolmen päivä-matkan jälkeen!_ Toisena
  päivänä jo tuli Wallin kipeäksi tuosta ilkeästä vedestä; mutta
  pysähtymättä täytyi kuitenkin väkimarssilla pyrkiä eteenpäin, sillä jos
  ei hyvissä ajoissa päästy vedelle, niin oli hätä tarjona. Kolmannen
  päivän iltana saavuttiinkin kaivolle, mutta -- voi kauhua! -- se oli
  katkeraa ja suolaista kuin salmiakkirohdot. Koko päivän oli Wallin
  niinkuin kuumetautinen vaan ajatellut, kuinka suloiseksi tulisi saada
  täysin siemauksin sammuttaa janonsa kirkkaasta lähteestä; koko päivän
  oli hän lukenut minuutteja tuohon toivottuun hetkeen saakka -- ja nyt
  täytyi kohta ensimmäisen siemauksen perästä kaataa kaikki pois ja
  kärsiä seuraavaan iltaan asti. -- Vielä vaikeampi ja vaarallisempi oli
  toinen retki, vähää myöhemmin. Viimeisessä leiripaikassa ei ollut saatu
  kameleja kyllin juotetuiksi, siitä syystä että vesi siinä oli syvässä
  kaivossa, josta se suurella vaivalla piti ammennettaman nuoraan
  sidotulla kiululla. Toisena päivänä uupui senvuoksi yksi kameleista; se
  laskeutui polvilleen pienen pensaan juurelle eikä suostunut enää
  millään keinoin nousemaan. Turhaan piiskasi sitä omistaja kepillänsä;
  kameli vaan vastasi kovilla mölähdyksillä eikä liikahtanut. Ei ollut
  muuta neuvoa kuin jättää se siihen paikkaan, jonka se oli itselleen
  haudaksi valinnut. Tämmöisten uupuneitten kamelien raatoja tai
  luurankoja tavattiin sangen usein tämän tien varrella. Muut kamelit
  kestivät paremmin aina 4:een päivään asti. Silloin juotiin keskipäivänä
  viimeiset pari siemausta mukana olleesta vedestä; eihän enää voinut
  olla hätää, koska jo kaupunki, johon matka piti, näkyi taivaan
  rannalla. Mutta pian keskipäivän jälkeen laskeutuivat useammat
  kameleista polvilleen, jonka nähtyä nekin, jotka eivät olleet ihan
  uuvuksissa, tekivät samaten. Yksi seuraan kuuluva nainenkin alkoi
  raueta janosta. Hän makasi maassa väänteissä ja parkui surkeasti. Näin
  vietettiin sangen vaikea aika, siksi kun vilpas ilta toi jonkunlaista
  virvoitusta. Nyt sattui sinne myös pari vaimoa kaupungista, jotka
  janoisille matkalaisille jakoivat vesivaroistansa. Se vesi tosin oli
  jokseenkin sokaista, mutta maistoi kuitenkin paremmalta kuin paras
  nektari. Näin jaksettiin sitten kulkea loppumatka kaupungille saakka.
  Keväällä, koska erämaan ruoho on tuore, kestävät kamelit 10-12
  vuorokautta juomatta. Mutta kesäkuumuudessa täytyy niiden saada vettä
  joka kolmas, neljäs päivä. Nyt ei ne olleet paahteisimmalla ajalla
  maistaneet tippaakaan 4 1/2 vuorokauteen!
  
  
  6. Erämaan rosvot.
  
  Oikeastaan ei olekaan erämaa sinnepäinkään niin tyhjä vedestä, kuin
  mitä ylläkerrotusta päättäisi. Lähteitä ja kaivoja on todella paljoa
  tiheämmältä; vaan niitä enimmiten kartetaan -- rosvojen tähden, jotka
  niiden ympäristöllä väijyvät. Arabian erämaissa näet ovat naapuriheimot
  tavallisesti sodassa keskenänsä, jolloin katsovat oikeudekseen ryöstää
  toisiltansa, mitä vaan suinkin eteen sattuu. Ja kaikki Beduini-heimot
  katsovat oikeudekseen ryöstää kaupunkilaisten tavaraa, jos ei nämät ole
  jonkun heimokunnan suojaa ostaneet vuotuisella "veljesverolla". Niin
  kauan kuin tätä veroa suoritetaan, on se Beduini-heimokunta, joka sen
  saapi, velvollinen pitämään sen kaupungin omaisuutta pyhänä,
  suojelemaan sitä muilta heimokunnilta, vieläpä, jos jotain on tullut
  ryöstetyksi, hankkimaan sitä takaisin. Sama on laki kaukaisempain
  matkalaisten suhteen; ne ovat jokamiehen laillinen saalis, jos ei
  heillä ole muassa joku Beduini, joka ne kumminkin omalta
  heimokunnaltaan suojelee.
  Tämä yleinen rauhattomuus tekee, että Arabiassa matkustavaiset eivät
  koskaan anna suoraa vastausta, jos heiltä kysytään minnepäin ja millä
  asioilla he kulkevat; sillä se voisi olla osviitta rosvoille. He
  vastaavat vaan: "miten Jumala päättää!" tai: "kaikki tiet ovat Herran
  kädessä!" tai jollain muulla semmoisella lauseella, joka ei tee
  kysyjälle mitään selvää. Myöskin lähtö-aika pidetään salassa. He
  tekevät varustuksensa hiljaisuudessa ja lähtevät, jos mahdollista,
  kenenkään huomaamatta liikkeelle, enimmiten yön-aikana.
  Matkalla sitten pidetään silmät auki ja vilkutaan valppaasti kaikille
  haaroille, että hyvissä ajoin huomattaisiin kaikki vastaantulijat;
  vaarallisemmissa paikoissa kiipee joku matkueesta aina kaikille
  kukkuloille, tähystelläkseen kauas ympäri aavikkoa. Jos on vähintäkin
  syytä pelätä, että nähdyt ihmiset ovat vihollisia, viedään kamelit
  jonkun hietakummun taakse ja laskeutetaan polvilleen, jolloin eivät näy
  kauas. Täten saadaan usein vaara vältetyksi. Mutta ei aina onnistu näin
  pysyä piilossa. Wallin'illekin sattui tällä matkalla pari yhtymistä
  rosvoin kanssa, jotka kuitenkin kävivät sangen onnellisesti. Toisessa
  tilaisuudessa oli kohdatuita rosvoja ainoasti kaksi, jotka eivät
  uskaltaneet mihinkään vihollisuuteen ruveta, koska matkueessa oli viisi
  aseellista miestä. Senvuoksi solmittiin ystävyyden liitto ja vieraat
  tulivat hyvässä rauhassa ja sovinnossa matkalaisten kanssa kahvia
  juomaan. Jonkun ajan kuluttua saapui sinne vielä kolme miestä, jotka
  oikeastaan samaan joukkoon kuuluivat, mutta olivat satunnaisesti
  joutuneet erilleen jäniksenpyynnin tähden. Nyt he olivat oikein
  pahoillaan ja valittivat julkisesti "kovasta onnestansa", kun näin
  runsas saalis oli luiskahtanut pois sormien välistä; sillä eivät nää
  kolme voineet mitään seitsemätä vastaan. Toisella kerralla kohdattiin
  suurilukuinen ghazu- (rosvo-) parvi; niillä oli 80 kamelia, monen
  kamelin selässä kaksi miestä. Hyvin koreaksi, romantiseksi kehuu Wallin
  tämän partiokunnan näköä. Heidän pitkät paitansa olivat puhtaaksi
  pestyt ja rintarekko punaisilla langoilla kirjattu; Beduinein
  tavallisen mustan päällysviitan olivat he kuumuuden tähden riisuneet
  pois päältään. Useimmilla oli aseena pitkä peitsi, jonka kärjen pidin
  oli koristettu jouhista tehdyllä sommalla ja kääritty pitkillä,
  alasliehuvilla nauhoilla. Paitsi peitsiä nähtiin heillä vielä
  satulakoljuun ripustettuja pyssyjä, sekä sapeleita ja pistoleja vyössä.
  Koko tää näkö muistutti hyvin Keski-ajan ritarein retkistä. Pari miestä
  heitä kohta tuli täyttä laukkaa matkalaisten luokse, jotka kuitenkin
  heille huusivat vastaan olevansa Schammar'ien, rosvoin oman heimon
  suojan alla; heidän matkueessansa oli näet yksi Schammar-vaimo. Täten
  ei rosvoilla ollut mitään oikeutta tehdä pahaa. Yksi heistä tosin ei
  voinut aivan hillitä himoansa, ja ryösti Wallin'in päällysviitan,
  antaen oman rikkinäisen sijaan; mutta kun sitten tultiin Schammar'ien
  asuntopaikoille, pakoitettiin ryöstäjä jälleen antamaan saaliinsa
  takaisin, koska se oli "laittomasti" otettu.
  Tavallisesti ryöstetään tällaisissa tilaisuuksissa matkalaiset melkein
  paljaiksi ja jätetään, kuten voivat, jalkaisin osoittelemaan lähimpään
  leiriin, joten välistä sattuu että ne nääntyvät nälkään tai janoon tai
  kuolevat yö-kylmän käsiin, ennen kuin perille pääsevät. Mutta
  suorastaan rosvot hyvin harvoin tekevät murhia; veri on erämaassa
  kallis asia, joka, jos on tullut vuodatetuksi, vaatii toista verta
  kostoksi, niin että yhdestä murhasta voi tulla pitkällisiä murhaamisia
  molemmin-puolisten sukujen välillä.
  
  
  7. Beduini-leiri.
  
  Matkajoukon lähetessä Beduinileiriä hyökkää siitä aina suuri
  koiraparvi, kovasti haukkuen, tulijoille vastaan. Mutta heistä
  huolimatta ratsastetaan vaan eteenpäin matalain, mustien telttain
  välitse, siksi kun saavutan scheik'in (heimokunnan vanhimman l.
  päällikön) asunnon eteen. Siinä laskeutetaan kamelit polvineen ja
  nostetaan kuormat pois selästä. Nyt tulee miehiä ulos teltoista; tulija
  lausuu tervehdyksen, ojentaa isännälle kätensä ja antaa kolme suudelmaa
  ristiin poskille. Leirin asukkaat kantavat matkalaisen tavarat
  telttaan; vieras itsekin astuu sisään. Täälläkin, sen jälkeen kun hän
  on istahtanut levitetyille matoille, lausutaan kaikellaisia
  tervehdys-sanoja ja nyykähdytetään samassa päätä. Nyt ruvetaan kohta
  keittämään kahvia, oli mikä vuorokauden aika tahansa. Kahvipavut antaa
  isäntä itse taikka myös joku antelias vieras. Ne paahdetaan ja
  survotaan, jolla ajalla edellisistä keitoksista jäänyt sakka
  kiehutetaan uudestaan. Valkea, tehty absintti-juurista, levittää kauas
  ympärilleen väkevää, hyvää hajua. Kahvin höysteeksi pannaan neilikoita,
  kartemummaa taikka harvemmin inkeväriä, joita joku antelias vieras
  antaa. Koska täten keittäminen on toimitettu asian-omaisella
  juhlallisuudella ja läsnä-olijain halu kiihdytetty tällä pitkällä
  viivytyksellä, ruvetaan tarjoilemaan kahvia ympäri pikkuisissa,
  puolekseen täytetyissä kupeissa, niin että jokainen vaan saapi noin
  sormustimellisen verran. Mutta erämaassa ihmiset ovat tottuneet vähään
  tyytymään, eikä muuten riittäisikään; sillä savu on houkuttanut sinne
  kaikki leirin miehet, jotka tahtovat nähdä vieraan ja saada
  kahvitilkkansa. Myöhemmin tulleille annetaan, kahvin loputtua, uusi
  keitos samasta panoksesta, mutta kahvi on täällä niin hyvää laatua,
  että tämä jälkikeitoskin on parempaa, kuin paras, mitä meillä ikinä
  tarjotaan.
  Kahvia juodessa jutellaan vilkkaasti, vaan ilman melutta, erämaan
  asioista. Tupakkaa ei paljon viljellä, koska kansa enimmiten on köyhää,
  niin ett'ei jaksa ostaa sitä herkkua. Tämmöinen kahviseura
  Beduini-teltassa tarjoo sangen omituisen näön. Muutamat istuvat, jalat
  ristissä allansa; toiset, useammat seisovat polvillaan; kaikkein
  useimmat kellettävät vatsallansa, pää käsien nojassa. Lapset ovat
  muassa ja ottavat osaa keskusteluun, kenenkään kieltämättä.
  Illalliseksi paistetaan kili, jonka isäntä on teurastanut vieraitansa
  varten. Ja samalla lailla kuluu päivä päivänsä perästä, jos matkalainen
  tahtoo kauemmin viipyä. Tavallisesti karttuu vieraita, koska Beduinit
  aina ovat paljon liikkumassa, aika-joukko. Wallin ei sano koskaan
  atrioineensa missään Beduiniteltassa vähemmässä kuin 15-30 henkilön
  seurassa. Näin ystävällinen ja vierasvierainen on Arabialainen
  kotonaan, vaikka juuri sama mies kenties, jos erämaassa olisi vieraansa
  kohdannut, ilman tunnon vaivaa olisi ryöstänyt hänet aivan paljaaksi.
  Erittäin ystävällisiä oltiin Wallin'ia kohtaan, joka kulki lääkärinä;
  paras lihapala aina leikattiin hänelle; hän sai ensimmäisen
  kahvikupillisen, ja vieläpä usein enemmän kuin puolilleen täytetyn.
  Siitä hyvästä vaadittiinkin häneltä apua kaikellaisiin mahdollisiin ja
  mahdottomiin tauteihin ja puutteisin. Paitsi lääkkeitä pyydettiin myös
  halukkaasti _taikoja_. Kuka oli lapseton, jota seikkaa Arabialaiset
  pitävät suurena vastoinkäymisenä, milt'ei häpeänä; keltä oli miehensä
  tai vaimonsa rakkaus kylmennyt; kuka tahtoi löytää aarteita maasta.
  Kaiken tämän auttamiseksi piti Wallin'in laittaa taikoja; hän
  kirjoittikin silloin paperilippuja täyteen jos jotakin lorua,
  tavallaisesti Ruotsin kielellä Arabian puustaveilla, ja siitä oltiin
  hänelle vielä kiitollisemmat kuin oikeista lääkkeistä.
  Lääkärinä tuli matkustajamme myös paljon tekemisiin vaimoväen kanssa.
  Hän asetti enimmiten apteekki-laatikkonsa naisten puoliskoon teltasta,
  joka on toisesta osasta esiripulla erotettu. Tästä hän oli vähemmin
  häiritty ja paitsi sitä myös paremmin tilaisuudessa tutustua Arabian
  kauniin sukupuolen elämään. Erämaassa ei vaimo tosin ole muutenkaan
  semmoinen vanki kuin Itämaan kaupungeissa; eikä hän myös niin tarkoin
  peitä kasvojansa, kuin muhamedilais-naisten tapa muualla on. Mutta
  puhutella hän ei kuitenkaan tavallisesti saa vieraita miehiä. Wallin
  kehuu Beduinein vaimoväkeä jokseenkin kaunismuotoisiksi, erittäin
  raittiin ja rivakan näköisiksi, joskus liiaksikin, niin että ovat
  hiukan miehentapaiset, joka tulee siitä, kun heidän täytyy koko päivä
  paimenessa ollessa paahtua päivän alla ja usein nähdä nälkää sekä
  janoa.
  Yö vietetään vielä suuremmassa seurassa kuin ilta; sillä päivänlaskussa
  palajavat karjat laitumelta, ja vuohet sekä lampaat hakevat
  kylmänsuojaa teltoissa. Tässä antavat ne puolestaan ihmisillekin
  hauskan lämpimän. Mutta vielä mielummin kuitenkin nukkui Wallin
  taivas-alla pihalla, kamelien keskellä, joiden märehtiminen häntä
  tuuditti hyvään uneen.