Suomen kansan muinaisia loitsurunoja - 01

  
  SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA
  Toim.
  Elias Lönnrot
  
  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia.
  62. osa.
  
  Helsingissä,
  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
  1880.
  
  
  
  SISÄLLYS:
  Esipuhe.
  Yhteisiä sanoja:
   1. Loitsian perustussanoja.
   2. Varomussanoja.
   3. Kateensanoja.
   4. Kostosanoja.
   5. Alkuperäisyyden tiedustaa.
   6. Työnsä korjaussanoja.
   7. Vihotussanoja.
   8. Luovutussanoja.
   9. Kyydityssanoja.
   10. Kipusanoja.
   11. Nuhdesanoja.
   12. Haltioihin-saattosanoja.
   13. Hätäsanoja.
   14. Kerskaussanoja.
   15. Asetussanoja.
   16. Uhkasanoja.
   17. Manaussanoja.
   18. Kiinnityssanoja.
  Päästö- ja parannuslukuja:
   1. Ampiaisten ja muiden hyönteisten pistämissä.
   2. Ampa- ja puskutaudeissa, kohtauksissa.
   3. Hammastaudissa.
   4. Hiiden rikkeissä.
   5. Hinkuyskässä.
   6. Kalman rikkeissä.
   7. Karhun ja suden repimissä.
   8. Kiven loukkaamissa.
   9. Kuppataudissa.
   10. Kupua ja paiseita loitsiessa.
   11. Käärmeen puremissa.
   12. Leinissä.
   13. Liikoja pois leikatessa.
   14. Loukkausvioissa.
   15. Nikotuksessa.
   16. Niukahuksissa.
   17. Painajaisen ahdistaessa.
   18. Paleltaneen vioissa.
   19. Pistoksissa.
   20. Puun loukkaamissa.
   21. Raanin vaivoissa.
   22. Raudan loukkaamissa.
   23. Riisivioissa.
   24. Rikkeissä.
   25. Rutossa.
   26. Sampaissa.
   27. Siikasen vammassa.
   28. Silmäkipeissä.
   29. Sisiliskon puremissa.
   30. Suden repimissä.
   31. Synnytystuskissa.
   32. Syyhelmässä.
   33. Tartunnaisissa.
   34. Tulen viottamissa.
   35. Värin veden polttamissa.
   36. Vasken loukkaamissa.
   37. Verenjuoksussa.
   38. Vesi taudissa.
   39. Yskässä.
   40. Ähkyvaivoissa.
  Taikasanoja:
   41. Arpaussanoja.
   42. Hevosen pureman sanat.
   43. Hevosen seisotussanat.
   44. Hiirensanat.
   45. Hämähäkinsanat.
   46. Jousensanat.
   47. Juohtomiehen sanat.
   48. Juurimadon sanoja.
   49. Jäniksensanoja.
   50. Kalastussanoja.
   51. Karhunsanoja.
   52. Karjansanoja.
   53. Keihäänsanat.
   54. Koiransanoja.
   55. Kärpänsanat.
   56. Käytteensanat.
   57. Käärmeen lumoomasanat.
   58. Lain lumoussanat.
   59. Lampaansanat.
   60. Lapsen kylvetyssanat.
   61. Lapsen viihdytyssanoja.
   62. Lemmen nostosanoja.
   63. Lemmen vierotussanat.
   64. Leppälinnun sanat.
   65. Linnunsanoja.
   66. Linnunkuvan rakennussanat.
   67. Luteensanat.
   68. Läävämadon sanoja.
   69. Löylynsanoja.
   70. Haitosanoja.
   71. Metsänsanoja.
   72. Metsänpalosanat.
   73. Oluensanat.
   74. Oravansanoja.
   75. Pakkasensanoja.
   76. Rihmasanat.
   77. Ruosteensanoja.
   78. Salvusanoja.
   79. Sammakonsanat.
   80. Sateenpoistosanat.
   81. Sotaanlähtösanoja.
   82. Suden manaussanat.
   83. Suolain lukemissanat.
   84. Terveyssanoja.
   85. Torakansanat.
   86. Tuulensanat.
   87. Tuulikonsanat.
   88. Vedenlukemissanat.
   89. Vesillä-matkustajan sanoja.
   90. Vipusanat.
   91. Voiteensanoja.
  Rukouksia:
   1. Aamulla.
   2. Aarnihaudan-ha'ussa.
   3. Ammuksissa.
   4. Ampiaisia vastaan.
   5. Hammastaudissa.
   6. Hevosen puolesta.
   7. Härjän puskemavioissa.
   8. Luontomatkoilla.
   9. Jäniksiä pyytäissä.
   10. Kaalimatoa vastaan.
   11. Kalastaissa.
   12. Karhua pyytäissä.
   13. Karhua vastaan.
   14. Karjan puolesta.
   15. Keräjissä.
   16. Koiraa kiihottaissa.
   17. Koiraa vaikistaissa.
   18. Koskea laskiessa.
   19. Kovissa tuskissa, kivuissa ja vaivoissa.
   20. Kupua loitsiessa.
   21. Kylvöä tehdessä.
   22. Käärmettä lumotessa.
   23. Lehmän-annin puolesta.
   24. Lempeä nostaissa.
   25. Lempeä vierottaissa.
   26. Liikalihoja karsiessa.
   27. Linnustaissa.
   28. Maata pannessa.
   29. Matkalle lähtiessä.
   30. Metsästäissä.
   31. Niukahuksissa, luu- ja suonivioissa.
   32. Oinaan ja pukin pukkimissa.
   33. Olutta pannessa.
   34. Onnen puolesta.
   35. Oravia pyytäissä.
   36. Painajaista vastaan.
   37. Paiseissa ja raveissa.
   38. Pakkasta vastaan.
   39. Peuraa pyytäissä.
   40. Pistostaudissa.
   41. Pyssyä lumotessa.
   42. Pyydyksiä pannessa.
   43. Rekikelin tarpeessa.
   44. Revonpyydössä.
   45. Rikkeissä.
   46. Saarvanpyydössä.
   47. Sadetta poistaissa.
   48. Sairaita loitsiessa.
   49. Salvaessa.
   50. Sidettä laittaessa.
   51. Siikasen vaivassa.
   52. Sikojen puolesta.
   53. Sodassa.
   54. Sotaan hankkiessa.
   55. Suksia valmisteissa.
   56. Suuteluksissa.
   57. Synnytystuskissa.
   58. Taloa asettaissa.
   59. Tartunnaisissa.
   60. Terveyssaunasta.
   61. Terärautaa valmistaissa.
   62. Tulenvioissa.
   63. Tulta lumotessa.
   64. Uhri toimissa.
   65. Varkaanviemää peruuttaissa.
   66. Varkaita varoessa.
   67. Varoitessa.
   68. Verenjuoksua sulkiessa.
   69. Vesimatkoilla.
   70. Vettä voimistaissa.
   71. Vihollista vastaan merellä.
   72. Voidellessa.
   73. Vuoden tulosta.
  Syntyjä:
   1. Ampiaisen synty.
   2. Etanan synty.
   3. Hammasmadon synty.
   4. Hauvin synty.
   5. Hevosen synty.
   6. Hirven synty.
   7. Horkan synty.
   8. Hylkeen synty.
   9. Ihmisen synty.
   10. Kaalimadon synty.
   11. Karhun synty.
   12. Keräjäin synty.
   13. Kissan synty.
   14. Kiven synty.
   15. Koin synty.
   16. Koiran synty.
   17. Koivun synty.
   18. Korpin synty.
   19. Kuvun synty.
   20. Kyykäärmeen synty.
   21. Käärmeen synty.
   22. Liinan synty.
   23. Läävämadon synty.
   24. Maahisen synty.
   25. Noidan synty.
   26. Nuolien synty.
   27. Oluen synty.
   28. Pakkasen synty.
   29. Pistoksen synty.
   30. Puiden synty.
   31. Kaanin synty.
   32. Raudan synty.
   33. Riiden synty.
   34. Rikkeitten synty.
   35. Ruosteen synty.
   36. Rupien synty.
   37. Sian synty.
   38. Siikasen synty.
   39. Sisiliskon synty.
   40. Suden synty.
   41. Suolan synty.
   42. Tammen synty.
   43. Tijasen synty.
   44. Tulen synty.
   45. Vasken synty.
   46. Veden synty.
   47. Veneen synty.
   48. Verkon synty.
   49. Viinan synty.
   50. Voiteen synty.
   51. Ähkyn synty.
  Oudonpuolisia sanoja.
  
  
  Esipuhe.
  
   Elköön sinun joukossas löytykö yhtäkään ennustajaa,
   päivän valitsijaa tahi tietäjää tahi velhoa tahi lumojaa
   tahi noitaa tahi merkkein tulkitsijaa tahi joka jotaki
   kuolleilta kysyy, sillä jokainen, joka senkaltaisia tekee,
   on Herralle kauhistus.
   5 Moseksen kirjan 18: 10-12.
  Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutki parempi tieto Jumalasta ja
  hänen vaikutuksestansa maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen
  hämmentyi tarusekaiseksi taika-uskoksi, joka esivanhemmillamme
  pakanuuden aikana oli vallallansa. Jumalan nimen tosin silloinki
  tunsivat, mutta sillä nimellä kunnioittivat monenlaisia
  henki-olentoja, joilta toivoivat jotain apua tahi pelkäsivät jotain
  pahaa itsellensä. Voimallisinta niistä kutsuivat _ylijumalaksi_ eli
  erityisnimellä _Ukoksi_, ja hänen valtansa alaisia tavallisimmasta
  _haltioiksi_, välistä myös jumaliksi.
  Näitä haltioita, mitkä hyviä, mitkä pahoja, luultiin koko luonto
  täynnänsä olevan, ilmassa, maassa ja maan allaki. Ei ollut järveä,
  saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa
  ja laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea
  ja koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta
  elävää, jolla ei olisi ollut erityinen oma haltiansa. Vedellä ja
  raudalla, tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpä semmoisillaki
  olennoilla, kuin uni ja kuolema, oli oma lähimmäinen haltiansa.
  Näiden haltiain luultiin itsekunki voivan vaikuttaa hyvää tahi pahaa
  niin omalla alallansa kuin syrjäisillenki, johon niitä tarpeen mukaan
  hyvityssanoilla, rukouksilla ja uhreillaki kehotettiin, välistä
  myös nuhde- ja uhkaussanoilla taivutettiin. Muutamilla haltioilla
  oli suurempi piiri kuin toisilla, niin esimerkiksi _Tapiolla_
  suurempi kuin _Hongattarella, Pihlajattarella_ ja muilla eri puiden
  haltioilla, mutta kaikki olivat he ylijumalan _Ukon_ vallan alaisina,
  jonka puoleen siis rukouksissa käännyttiin, kun muusta ei tullut
  toivottua apua.
  Tämmöinen ylimmiten oli esivanhempaimme taika-uskonto, joka
  oli heidän mieleensä niin syvälle juurtunut, että jälkiä siitä
  vieläki tavataan, vaikka kristinoppia jo niin monta vuosisataa
  on Suomenkansalle saarnattu. Näistä jälkijäännöksistä on tämä
  taikarunosto syntynyt, joka siinäki tarkotuksessa on koottu ja
  nyt ilmaantuu, että neki, jos niitä vielä maassa löytyy, jotka
  muistamatta, mitä Moseksen 5 kirjan 18 luvussa, vv. 10-12 sanotaan,
  taikauskolle jotain arvoa antavat, tulisivat tuntemaan, mihin
  hairauksiin ihminen joutuu, kun sillä ei ole Jumalan sanaa johtajana,
  ja sentähden vanhain taikausten turhuuksista luopuneina vakautumaan
  Jumalan meille ilmottamassa ainoassa oikeassa uskossa. Toivottavaa
  vaan olisi, että yhtä hartaasti ja uskollisesti, kuin esivanhempamme
  tietämättömyydessänsä rukoilivat ja palvelivat luultuja epäjumaliansa
  ja haltioitansa, heidän jälkeisensä muistaisivat rukoilla ja palvella
  yhtä ainoata oikeata Jumalaa, ja sen sijasta, kuin esivanhempamme
  kääntyivät luulojumalainsa ja haltiainsa puoleen, turvautuisivat
  yhteen ainoaan totiseen Jumalaan.
  On vielä toinenki syy näiden taikarunojen kokoamiseen ja
  ilmiantamiseen vaikuttanut. Samoin kuin ikäihmisen mieli toisinaan
  peräytyy lapsuutensa aikoja muistelemaan, kansatki haluisesti
  tahtoisivat tietoja muinais-ajoistansa. Historiallisten asiatietoin
  ohessa keräävät kaikenlaisia aineellisia muinoksia, usein syvästäki
  maan sisästä, jotka antaisivat jotaki johtoa tutkinnoillensa.
  Niitä on Suomenki kansalla, mutta verrattomasti rikkaampi on se
  hengellisistä mainoksista, jotka ilmaantuvat sen vanhoissa runoissa,
  sananlaskuissa, tarinoissa ja itsessä kielessäki.
  Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on muiden isänmaan entisiä ja
  nykyisiä oloja valaisevain tointensa ohessa jo monena vuosikymmenenä
  kokoillut, mitä tietoja nykyisinä aikoina kansan keskellä vielä
  säilyisi esivanhempaimme muinais-uskostaki niin Suomessa kuin myöski
  Inkerinmaalla ja Venäjänpuolisessa Karjalassa, joissa Suomenkansaa
  elää. Kokoelmainsa seassa on myös paljon taikarunoja, jotka nyt
  tässä ilmaantuvat ynnä niiden kanssa, joita ennestään löytyi
  painettuina Porthanin, Lencquistin, Gananderin, von Schröterin ja
  Topeliusen, kuin myöski _Kantele_ ja _Kalevala_ nimisissä kirjoissa,
  ja Arwidssonin, von Beckerin ja Fettmannin käsikirjotuksissa. Ne
  jotka myöhempinä aikoina Kirjallisuuden Seuran puolesta ovat runoja
  keräilleet, taikka jotka ilman ovat niitä Seuralle lähettäneet, ovat
  A.F. Ahlman, A.E. Ahlqvist, O. Berg, A. Berner, A.A. Borenius, J.Fr.
  Cajan, M.A. Castrén, K.R. Ehrström, D.E.D. Europaeus, neiti Charlotta
  Europaeus, A.W. Floman, A. Genetz, J.K. Heinonen, A. Härkönen, H.
  Laitinen, W. Lavonius, J. Länkelä, A. Meron, J.W. Murman, B.A.
  Paldani, O. Petterson, Fr. Polén, A. Puhakka, K.W. Regnell, H.A.
  Reinholm, J.W. Roschier, A. Rothman, E. Rudbäck, J. Saksa, F. Saukko,
  F.A. Saxbäck, Z. Sirelius, K. Slöör, O. Streng, K. Stråhlman, Th.
  Tallqvist, A. Törneroos, O. H. Wares.
  Nämät näin useammalta haaralta kootut runo-aineet ovat tähän
  taikarunostoon käytetyt sillä tavoin, että useampia, välistä
  parikymmentäki sama-aineista runoa on yhteen sovitettu täyttämään
  toinen toisensa vaillinaisuuksia, sillä yhdeltä kertojalta ei runoa
  koskaan saa niin täydellisenä, ett'ei siihen jäisi lomapaikkoja,
  useinki muistamattomuudesta, usein myös siitä syystä, että pelkää
  runon hänen omissa tarpeissansa voimattomaksi tulevan, jos sen
  kokonansa toiselle antaisi. Mutta jos se toinen ei ole häntä itseänsä
  vanhempi, ja vaan kolmeki sanaa jättää pois, niin se hänellä
  itsellänsä pysyy voimassansa ja toinen saa sen yhtä voimattomana,
  kuin Väinämöisen runo venettä tehdessä oli, joka "uupui kolmea
  sanoa". Ne sanat, jotka yhdeltä kertojalta jäävät pois, taidetaan
  kuitenkin saada joltakulta toiselta, joka pidättää toisia sanoja
  kertomatta, ja näin voipi runo, useampia sama-aineisia toisihinsa
  vertomalla, täydelliseksi tulla.
  On vielä toinenki syy siihen, että taikarunot semmoisina, kuin ne
  yksityisiltä kertojilta saadaan, ovat vajanaisia. Ne useinki ovat
  niin toinen toisiinsa sotkeutuneet, että mitä yksi kertoo esimerk.
  _riiden_ loitsussa, sen toinen lukee _raanin, syyhelmän, maahisen_
  tahi johonki muuhun loitsuun, ja yleensä on niissä paljon yhteisiä
  sanoja. On siis ollut täytyminen mahdollisuutta myöten erottaa
  paikkaansa, mihin mikin luonnollisesti kuuluu, joka erottaminen ei
  olekkaan mikään helppo tehtävä ollut, ja sentähden lienee kuta kuinki
  menestynyt.
  Ne useimmille loitsuluvuille yhteiset sanat on myös pitänyt eriksensä
  ottaa, koska ilman kirjan koko niiden kautta olisi paljon laventunut.
  Semmoisia ovat ne kirjan alussa tavattavat 11 _perustussanaa_, joista
  loitsija työhön ruvetessansa, erittäinki sairaita parantaessa,
  luki yhden tahi useampia; 10 _varomussanaa_ noitia, velhoja ja
  muita pahansuopia vastaan, ett'eivät voisi loukata, erittäinki
  matkoille lähtiessä tarpeelliset; 6 _kateen sanaa_ moninaisissa
  yrityksissä kadehtijain pahoja silmäyksiä tahi muita juonia vastaan,
  ett'eivät pystyisi työtä turmelemaan; 3 _kosto-sanaa_ peljätykseksi
  kaikenlaisille vastustajille; 6 _alkuperäisyyden tiedustussanaa_
  sairaita loitsiessa, kun taudin synty eli alku on epätietoisna;
  3 _työnsä korjaussanaa_, kun loitsija loukkauksia, kipuja,
  tauteja, käärmeen puremia ja muita vikoja huusatessa, käskee sen,
  jolta ovat alkunsa saaneet, tulemaan itse niitä korjaamaanki; 5
  _vihotussanaa_ käärmeen puremissa ja muissa vihottavissa haavoissa
  ja loukkauksissa; 9 _luovutus-sanaa_ moninaisissa kivuissa ja
  taudeissa, erittäinki panenta- eli nostanta-taudeissa, joita
  tavallisesti myös poikenluomiksi eli rikkeiksi sanotaan ja päätetään
  vihamiesten noitakeinoilla aikaansaamiksi; 5 _kyydityssanaa_
  luetaan luovutus- tahi manaussanain perästä samoissa tiloissa kuin
  neki; 7 _kipusanaa_ tarpeelliset kipuja, särkyjä ja kolotuksia
  vaikistaissa; 1 _nuhdesanoja_ käärmeen ja muiden eläväin puremissa,
  myös hammastaudissa ja moninaisissa kiven, raudan, tulen, pakkasen
  j.n.e. saattamissa vioissa ja loukkaamissa; 3 _haltioihinsaatto- eli
  luonnonnostatus- (innostus-)_ sanaa luonnon karastamiseksi sairaita
  loitsiessa ja itsepintaisia vastuksia poistaessa; 1 _hätäsanoja_
  kovissa tuskissa ja taudin puuskahuksissa; 17 _kerskaussanaa_
  noitien, velhojen, kateiden ja muiden vastustajien peljätykseksi,
  oman voimansa julistamiseksi ja luontonsa karkaisemiseksi kuin myöski
  täydellistä luottamusta voittaaksensa; 2 _asetussanaa_ kovain tuskain
  asettamiseksi taudeissa; 3 _uhkasanaa_ luovutus-sanain perästä, kun
  niistä ei ollut toivottua apua; 48 _manaussanaa_ kipujen, tuskien,
  kirojen, rikkeiden ja kaikkinaisten pahain panosten ja turmioiden
  muuanne saattamiseksi; 3 _kiinnityssanaa_, joilla pois manattu
  paha saadaan määrättyyn paikkaansa asettumaan ja siinä kunnekkaan
  liikahtamatta pysymään.
  Seuraantona siitä, mitä edellä on sanottu näiden taikarunoin
  nykyiseen muotoonsa saamisesta, on mahdotonta nimittää jonkun
  erityisen runon saamispaikka ja kerääjä, sillä sitä varten
  pitäisi joka runon juuressa luetella kyllä kymmeniä paikkoja ja
  kerääjiä, ja kuitenki jäisi vielä useampi paikka nimittämättä,
  joista sitä myös epäilemättä olisi voinut saada. Taikasanain
  tavallisimmat saantipaikat löytyvät sillä maan alalla, joka Laatokan
  luoteisrannoilta Sortavalan, Jaakkiman ja Kurkijoen pitäjäin
  tienoilta ulotaikse yhtä suoraan pohjaisluoteista ilmaa kohti
  Hyrynsalmen ja Suomussalmen pitäjiin ja vielä näistäki paikoista
  edelleen Pudasjärven, Rovaniemen, Kuusamon, Kemijärven ja Sodankylän
  pitäjiin, ehkä jo ovatki näissä viidessä viimeksi nimitetyissä
  paikoissa osiksi hävinneet, osiksi katkelmoituneet ja muuten
  turmeltuneet. Vielä enemmin unhottuneet ja pahemmin turmeltuneet
  ovat Oulun läänin etelänpuolisissa pitäjissä, ehkä niissäki vielä
  katkelmia löytyy, kuin myös maanseljän rajaisissa paikkakunnissa
  kummallaki puolella aina Satakunnan rajoille asti. Mitä muualla
  Suomessa taikarunoja löytyy, ne eivät ole minkään arvoisia, eikä
  niitä sanottavasti tavata Inkerinmaallakaan, jota vastoin ne
  Vuokkiniemen pitäjässä Kuhmoniemen ja Suomussalmen pitäjien itäisellä
  rajalla Venäjän Karjalassa ovat samoin kuin kertomarunotki hyvästi
  säilyneet.
  Suurimmaksi osaksi ovat nämät taikarunot perintöä vanhoista
  pakanuuden ajoista, joihin kuitenki myöhemmin on voinut erityisiä
  nimiä ja lauseita lisäksi tulla, niinkuin muutamat runot kokonansaki
  nähtävästi ovat vanhain runoin mukaan myöhempinä aikoina syntyneet.
  Taikarunoillansa luulivat esivanhempamme voivansa taivuttaa
  jumaliansa ja haltioitansa avullisuuteen moninaisissa tiloissa
  ja tarpeissa, milloin niiden paljaalla, usein monikertaisella
  lukemisella ja erittäinki rukous- ja hyvityssanoilla, milloin sen
  ohessa erinäisillä lupauksilla ja uhreilla. Metsän haltioille
  luvattiin hyvästä saaliista perintökultaa ja -hopeata, josta
  sitten myös pieniä hitusia heille kaapittiin, lieneepä joskus myös
  kokonainen kukkoki luvattu ja uhrattu. Karjan keväällä ensikerran
  laitumelta tultua uhrattiin esikkomaitoa sen menestykseksi ja
  vuodentulosta syksyllä esikkojyvät riihestä, jotka niin maito kuin
  jyvätki vietiin jonkun pyhän pitämyspuun juurelle ja annettiin
  karjan ja vuodentulon haltioille. Myös Ollin päivänä heinäaikana,
  vuodenalkajais- ja kekrijuhlina syksyllä muisteltiin "näkymättömiä
  vieraita" s.o. haltioita ruoka-uhreilla. Lähteihin uhrattiin pieniä
  mynttirahoja, neuloja ja muuta vähäpätöistä tavaraa luultavasti
  veden tähden, jota niistä loitsutarpeihin otettiin, eikä unhotettu
  maan-alaistenkaan haltiain hyvittämistä, jos niiden tienoilta
  arveltiin jotain sairautta tahi muuta pahaa tulleen.
  Paitsi sitä, mitä jo sanottu on, palvelivat jumaliansa myös välistä
  päänsä paljastamalla, polvikumarruksilla, maahan lankeemisilla,
  pyhissä paikoissa käymällä ja muilla semmoisilla tavoilla, jotka
  ehkä vasta myöhempinä aikoina olivat käytäntöön tulleet kristittyin
  jumalanpalveluksen mukaan. Toden mukaisesti esivanhempamme eivät
  kuitenkaan palvelleet minkäänlaisia kuvia eikä muita hengettömiä
  kappaleita, sillä vaikka Agricola sanoo: "palveltiin myös paljo
  muuta, kivet, kannot, tähdet, kuuta", niin ei niitä palveltu, vaan
  haltiain puoleen, jotka niitä vartioitsivat, toisinaan tarpeen tultua
  käännyttiin; kivet, kannot j.m. ilman haltioitansa eivät voineet
  mitään, kun itseki tarvitsivat niiden apua ja suojelemista.
  Hyviä jumalia ja haltioita, jonkalaisia _Ukko, Tapio, Ahti, Vellamo,
  Sampsa, Metsän emäntä, Mannun eukko, Kuutar, Päivätär_ ja monet muut
  olivat, loitsijat sekä muut avun tarpeessa rukoilivat ja palvelivat,
  mutta harvoin, jos milloinkaan, lienevät mitään palveluksentapaista
  pahoille hengille osottaneet. Niitä semmoisia, kun _Hiisi, Lempo,
  Piru, Perkele, Louhi, Syöjätär_ ja mitä muita niitä oli, loitsijat
  enemmin käskemisen eli manaamisen, kuin rukoilemisen ja avuksi
  huutamisen tavoin kohtelivat, kun vaateivat heitä jotain heidän
  itsensä laittamaa pahaa panosta korjaamaan taikka myös jotain
  semmoista jollekulle toiselle hankkimaan.
  Taikasanoja ja useampia rukouksia käytti yhteinen kansa yleisesti
  tarpeissansa, mutta toisia taikarunoja löytyy, joiden käytäntään
  vaadittiin erityistä taitoa. Semmoisella erityisellä taidolla
  varustetut olivat ne niin kutsutut _tietäjät, loitsijat, arpojat,
  poppamiehet, myrrysmiehet, intomiehet, kukkaromiehet, lumojat,
  taikurit, puoskarit, kuoharit_, joiden joukkoon myös _noidat ja
  velhot_ nimitettäkööt, vaikka eroavatki edellä nimitetyistä siinä
  suhteessa, että heidän toimensa ja hankkeensa aina tarkottivat jotain
  pahaa ja turmiollista, kun niillä toisilla tavallisesti oli jotain
  hyvää toimenansa.
  Näistä heidän nimistänsä muutamia sanoja selitykseksi.
  _Tietäjä eli tietomies_ oli se, joka tiesi tahi luultiin tietävän
  muilta ihmisiltä salatuita asioita. _Loitsija eli loihtija_, jos
  johtuisi sanasta _luode_, voimallinen taikasana, samoin kuin
  sanasta _kade_ tulee kadehtija, olisi alkuisin ollut _luodehtija_
  ja siitä murteellisesti saanut muotonsa _luoehtija, loehtija,
  loihtija, loitsija_ niinkuin sana _kadehtija_ toismuotoisesti
  kuuluu _kaehtija, kaihtija_ (kaitsija). Tämän selityksen mukaan
  _loitsija_ siis merkitsee sitä, joka voimallisilla taikasanoilla
  jotaki toimittaa. Voisi _loitsija_-sanan myös johtaa lapinkielisestä
  sanasta _luoittet_, jolla on päästämisen merkintö, joten loitsija,
  lap. _luoitte_ tulisi päästäjää merkitsemään. _Arpoja_ on se, joka
  arvalla jotain tiedustelee. _Poppamies_ venäläisestä sanasta popj,
  pappi, arvattavasti tarkottaa taikaluvun osaajaa. _Myrrysmies ja
  intomies_ taikakonsteissa taitava, vrt. lapin sanaa _meuret_,
  noitua. _Kukkaromies_, varustettu kukkarolla, jossa oli monenlaista
  taika-moskaa: kalmanluita, karhun kämmenluita, kotkan kynsiä,
  sammakon luurankoja, käärmeen pääkalloja, talia ja keräjäkiviä,
  ukontalttoja, kirkon tahi kolmesti muutetun huoneen seinästä saatuja
  puumuruja, lukusuoloja ynnä muuta törkyä. _Lumoja_, joka taisi
  koirat, sudet, karhut, käärmeet, nuolet, pyssynluodit, tulen, raudan,
  pakkasen, kivut, tuomarit ja muut senlaiset, joista jotain pahaa
  oli peljättävä, tehottomiksi saattaa. _Taikuri_ s.o. taikakeinoja
  harjottava. _Puoskari_ s.o. hevosten ja muidenki eläväin vikoja
  huusaileva. _Kuohari_ eli salvuri, joka seki taikauksilla työtänsä
  toimitteli. _Noita ja velho_ ovat nimensä saaneet, edellinen
  luultavasti lapin sanasta _noaidde_ ja jälkimäinen venäjän sanasta
  volhvj, joilla on sama merkintö.
  Tietäjillä ja loitsijoilla oli hyvin avara vaikutusala, sen
  mukaan, mitä he itse kerskasivat tahi muut heidän voimastansa
  tiesivät kertoa. Paitsi sairaiden parantamista, johon työhön heitä
  tavallisimmasti käytettiin, taisivat he myös ihmisiä ja eläimiä
  sairaiksi saattaa, laittaa ihmiset vihaamaan tahi lempimään
  toisiansa, kääntää silmät näkemään outoja olentoja ja korvat
  kuulemaan olemattomia ääniä, saattaa kielen puhumattomaksi tahi
  puhumaan toisin, kuin puhuja tahtoi ja aikoi, tehdä ihmiset sokeiksi,
  rammoiksi, mielipuoliksi, avioelossa riitaisiksi, juomareiksi,
  tuhlareiksi, varkaiksi, vieläpä muuttaa heidät susiksi, koiriksi,
  karhuiksi tahi muiksi eläviksi.
  He taisivat saattaa hyvän naimisonnen, sovittaa riitaiset
  pariskunnat, onnistaa kirnumisen, oluenpanon, saipuan keiton ja
  muut emännyys-toimet, tuottaa karjan-, kalastus-, metsästys- ja
  vuodentulo-onnen, usein toisistaki taloista, taisivat myös hävittää
  sen ja toisiin paikkoihin saattaa, pilata lehmät ja vasikat, hevoset
  ja varsat, siat ja porsaat, lampaat ja karitsat, maidot, voit,
  villat, pyssyt, nuolet, permet, loukut ja satimet, onget, rysät,
  merrat, verkot, nuotat, navetat, tallit ja riihet, matta saattavat
  myös korjata, mitä muut olivat pilanneet.
  Varkaan he panivat takaisin tuomaan, mitä oli varastanut, tahi
  kiinnittymään varastamaansa kaluun, ett'ei pääsnyt irti, ennenkuin
  omistaja tuli omaansa perimään, saattavat pois-karanneen hevosen
  tahi muun elukan kotiin palajamaan, antoivat tietoa kadonneista
  kappaleista, missä ne olivat, käänsivät ilmassa lentelevät
  noidannuolet, tyrät ja muut pahat hankkeet lähtöpaikkaansa takaisin
  omain lähettäjäinsä päälle, varjelivat karjan metsänpedoilta,
  kaalimaat madoilta, touvot ruosteelta, jyvälaarit ja aumat hiiriltä,
  huoneet tulipalolta, karkottivat luteet, torakat ja muut syöpäläiset
  huoneista, poistivat vahingolliset tuulet, sateet, hallat ja
  pakkaset; lujittivat itsensä ja muita velhoja, noitia ja kateita,
  tarttuvia tauteja, rikkeitä ja kaikkia pahoja vastaan, vieläpä
  niinki, että taisivat tulikuumaa rautaa paljailla käsillään pidellä,
  lumoivat käärmeitä ja muita pahoja eläviä, lumoivatpa la'inki ja
  tuomarit niin, että keräjissä aina pääsivät voitolle, oli asia mikä
  tahansa.
  Näitä ja monta muuta kummaa kerrottiin tietäjistä tahi kuultiin
  heidän omista kerskauksistaan. Jos sairas asui kaukana tahi muuta
  estettä oli, ett'eivät pääsneet hänen luoksensa, niin taisivat taudin
  laadun, mistä se oli alkunsa saanut ja mitenkä päättyisi, sanoa,
  jos vaan saivat tutkiaksensa jotaki sairaan pitämää vaaterepaletta,
  paitaa, sukkia, housuja tahi muuta. Muistaki etäisistä oloista ja
  tulevista asioista kuin myöskin toisten ihmisten ajatuksista voivat
  tietoa hankkia ja edeltäpäin sanoa, miten joku aivottu matka tahi muu
  hanke, metsästys, kalastus, oli onnistuva.
  Kivillä istuen sanottiin tietäjien kulkeneen yli jokien ja järvien ja
  heidän henkensä ruumiista erillään matkustaneen muilla kaukaisillaki
  paikoilla tietoja saamassa ja sitten jonkun tiiman perästä jälleen
  yhdistyneen ruumiisen. Semmoiseen henkimatkaan olivat jonkun
  taikarunon hiljaisella hyrinällä valmistauneet, siitä tainnoksiin
  joutuneet eli "loveen langenneet" ja sillä aikaa, kun henki
  itsepäällänsä kulki, ruumiin, kuin hengetön ruumis ainaki, kuolleena
  maanneen, sitten hengen matkoiltaan palattua jälleen vironneen.
  Ei tainnutkaan kaikilla tietäjillä sitä mahtia olla, että saivat
  henkensä ruumiista erillänsä asioita tiedustelemaan, jonka tähden
  heidän piti turvautua muihin keinoihin. Semmoisia tavallisimpia
  olivat aaveet ja ennustukset, jotka näkymättömäin henkien eli
  haltiain vaikuttamina toisinaan eri tiloissa ilmautuivat ikään kuin
  itsestään, ett'ei ihmisen sitä varten tarvinnut mitään tehdä. Niitä
  oliki koko joukko ja monenlaisia, niinkuin niitä kansassa vieläki
  kyllin löytyy ja vaarissa pidetään.
  Toinen varta vasten tiedon hankkimiseksi tehty ja käytetty laitos
  oli arpa, eri paikoilla erilainen. Sitä varten muutamin paikoin
  laskettiin seula alassuin lattialle tahi pankolle ja sen pohjalle
  pantiin neljälle eri haaralle vähäsen suolaa, leipää, hiiltä ja
  savea, suola ja leipä vastatusten ja samoin hiili ja savi. Otettiin
  sitten harja, ja jos vaan saatavissa oli, semmoinen, jolla oli
  kolme kertaa harjattu ruumiin päätä. Sitten pistettiin rihma- eli
  säijeperäinen neula lujasti kiinni harjan varren päähän, arpoja
  tarttui neulan säikeesen, asetti harjan keskelle seulan pohjaa ja
  alkoi lukea arpasanoja. Minnepäin harja sitten hänen lukiessaan
  nuljahti, jos suolaan, leipään, hiileen tahi saveen päin, siitä
  arvattiin asian laita erinäisissä tiloissa.
  Toisentapainen arpalaitos oli seuraava. Otettiin seula, jonka
  ulkolaitaan kiinni lyötiin keritsimet (lammassakset) ja vastapäiselle
  sisäpuoliselle laidalle pantiin vihkisormus ja pystössä seisova
  harja. Sitten joku pisti etusormensa keritsimen perään, ja hänen
  niin ojennetulla käsivarrella kannattaessansa seulaa rustinginensa
  kysyi arpoja, esimerk. mistä joku tauti oli alkunsa saanut ja
  mitenkä se oli päättyvä, mitenkä aivottu matka tahi muu yritys oli
  menestyvä, mihinkä kadonnut eläin oli joutunut, kuka oli jonkun
  kärsityn onnettomuuden matkaan saattanut tahi jotaki varastanut
  j.n.e., nimittäin toisensa perästä kaikki epäluuloiset ihmiset tahi
  muut kohdat, jotka arveli syynä johonki olleen taikka joista ilman
  tahtoi tietoa saada. Kun sattui todellisen nimittämään, kääntyi seula
  itsestänsä ja antoi sillä tavoin tiedon asiasta.
  Toiset taas panivat seulan sisälle villalankaisen kerän, keritsimet,
  harjan, vihkisormuksen ja virsikirjan, löivät ulkopuoliseen laitaan
  tavalliset sakset, joiden perärenkaasen arpoja ja hänen kumppaninsa
  pistivät etusormensa vastatusten ja niin kädet suorana kannattivat
  seulaa, joka samoin kuin vastamainitulla edelliselläki tavalla
  liikahtamalla antoi vastauksen kysymykselle. Muutamat luulivat myös,
  kun virsikirjan seulasta ottivat ja aukaisivat, eteen sattuvan virren
  kolmannesta värsystä voivansa jotain päättää.
  Eri arpomisen tapaa oli se kun päreestä tehtiin pivollinen pieniä
  puikkoja, kukin omalla merkinnöllänsä, ja niistä sitten arpasanat
  luettua ulos otettiin yksi, jonka merkinnöstä päätös arvattiin. Eri
  tapa myös päivänkukkasesta arpominen, kun siitä nyäistiin toinen
  toisensa perästä pari, kolme tahi useampaa kukkalehteä, kukin lehti
  eri merkinnöllä, jotka merkinnöt samassa järjestyksessä annettiin
  seuraavillenki yhtä monelle lehdelle ja niin niitäki seuraaville aina
  viimeiseen lehteen asti, jonka merkinnöstä päätettiin, mitenkä asian
  kävisi.
  Pohjolan emännän arpomisesta kerrotaan Kalevalan 18 runossa, vv.