Om det nord-tschudiska språket - 1

OM DET NORD­TSCHUDISKA SPRÅKET.
Akademisk Afhandling, som med den Vidtberömda Historisk-Filologiska
Fakultetens vid Kejserl. Alexanders Universitetet i Finland samtycke
till offentlig granskning framställes
af
ELIAS LÖNNROT,
Medic. Doctor, Provincial­Läkare.
I Historisk­Filologiska Lärosalen d. 14 Maj 1853
p.v.t.f.m.



Helsingfors,
J.C. Frenckell & Son,
1853.


Ett med finskan ganska nära beslägtadt språk är det tschudiska, som
förekommer vid _Ojat_-flodens öfra utgrening emellan _Ladoga_ sjön och
_Bjelosero_, omkring 10 mil öster om den förstnänmda, ooh troligen på
åtskilliga andra ställen i sydöstra delen af olonetsiska guvernementet.
Åtminstone träffades om sommaren år 1842 ej långt från allmänna
landsvägen emellan städerne _Kargopol_ och _Wyitegra_, på 12 mils
afstånd från den förra, i volosten _Ischaira_ några tschudiska byar,
och anledning är att förmoda, det på andra spridda ställen sådana ännu
kunde finnas. Det tschudiska språket kallas af karelska och olonetsiska
Finnar vanligen _vepsän_ eller _vöpsän­kieli_ d.ä. _vepsä_ eller _vöpsä
språket_, hvilken benämnings ursprung torde blifva svårt att nöjaktigt
utreda. En annan benämning, som man äfven emellanåt hör, är _lyydin_
eller _ljudin-kieli_, som sannolikt uppkommit af det ryska ordet
_ljudy_, och således betyder detsamma som folkets eller almogens språk.
Tschuderna sjelfva tycktes hellre kalla sitt språk till _tschuudin_ än
_vepsan keel_, om ock den sednare benämnningen ej var för dem obekant.
Men icke blott i det olonetsiska guvemementet, äfven sydligare finnas
Tschuder uti Ingermanland, de så kallade‚ _Voterne_ eller
_Vadjalaiset_, såsom de sjelfva benämna sig, och hvaraf äfven
benämningen _Vatländare_ uppstâtt. Af dem finnas numera qvarlefvor
endast uti _Kattila_ och _Soikkina_ församlingarne omkring 4 mil
nordost ifrån Staden _Narva_; åtminstone vet man ej med säkerhet om
deras förekommande äfven annorstädes. Dessa kallar _Sjögren_ i sin
afhandling "über die finnische Bevölkerung des St. Peterburgischen
Gouvernements" till _sydliga Tschuder_ och de i olonetsiska
guvernementet till _nordliga Tschuder_, hvilka benämningar det synes
vara bättre att äfven här bibehålla, än _Vadjalaiset, Voter eller
Vatländare och Vepsäläiset_.
De i Ischaira och vid öfra ändan af Ojat-floden boende nordliga
Tschuderne besökte jag om hösten _1842_, då jag var i tillfälle att
under flere veckors vistelse hos dem göra åtskilliga anteckningar öfver
deras språk, hvilka nu ensamt ligga till grund för denna afhandling, då
jag beklagligtvis ej varit i tillfälle att jemföra med egna
anteckningar de upplysningar i saken, som kunde förekomma i Dr.
Sjögrens afhandling "über die älteren Wohnsitze der Jemen" och
annorstädes i Mémoires de l'Academie Impériale des Sciences de St.
Pétersbourg; såsom åtskilliga ställen i den förstnämnda afhandlingen:
"_über die finnische Bevölkerung"_ etc., gifva anledning till att
förmoda.
Hos de sydliga Tschuderne uppehöll jag mig någon tid i början af år
_1845_, och upptecknade då en hop af deras sånger i den vanliga finska
runo­arten, med tillhjelp af hvilka och andra på stället gjorda
iakttagelser det ej blefve svårt att anställa en jemförelse emellan
deras och de nordliga Tschudernes språk; men då det är att befara, det
denna afhandling derigenom skulle uttänjas till en obehörig längd, så
måste jag för denna gång afstå derifrån och sysselsätta mig nu endast
med de nordliga Tschudernes språk, anförande till en början några hos
dem upptecknade sagor och andra språkstycken med vid sidan ställd finsk
öfversättning, hvarefter komma att följa nágra allmänna betraktelser
öfver sjelfva språket.


1. Två broder och kölden.

Kaks veljet i vilu. Kaksi veljeä ja pakkanen.
Yks oli velj bohat, toine Yksi veli oli rikas, toinen
tyhj. Bohatal oli äi rugist se- köyhä. Rikkaalla oli paljo ruista
metud i kaiket elot kyllal, no kylvettyjä kaikkea tavaraa kyl-
tyhjais'el veljel enambat ei lältä, mutta köyhällä veljellä
leent, kot yhten aidan sydai- enempää ei ollut, kuin yhden
mes vähäine rugist semetud. aidan sisässä vähäinen ruista
Tuli vilu i n'etsän vähäis'en kylvetty. Tuli pakkanen ja
rugihen kylmi. Tyhjais'el vel- sen vähäisen rukiin kylmi. Köy-
jel eräis't raadot ei le, kut hällä veljellä muuta työtä ei
ets'tä vilu, kudam kylmät' hä- ole, kuin etsiä pakkanen, joka
nen rugihen. Ei äijät hän kä- kylmäsi hänen rukiinsa. Ei pal-
vynt, i tuli hän, löys' mugo- joa hän käynyt, niin tuli hän,
man penen kylvetin, i mäni löysi mokoman pienen saunan,
hän sydaimehe sinne kylvet- ja meni hän sisään sinne sau-
tihe. N'etsis kylvetis oli vanh naan. Siinä saunassa oli vanha
akaine, kudam kysui hänel, akka, joka kysyi häneltä, mitä
mitä hän kävyi. Neitsä mus'jik hän kävi. Se mies pakisi: "mi-
pagis: "milai oli vähäine ru- nulla oli vähäinen ruista kyl-
gist semetud, a tuli vilu i mi- vetty, mutta pakkanen tuli ja
lai sen rugihen kaigen kylmi, kylmi minulla kaiken sen ru-
i minä nygyide etsin n'etsän kiin, ja minä nyt etsin sitä pak-
vilun i tahton kys'yda, min- kasta ja tahdon kysyä, min-
t'ähte hän n'etsän tegi, milai tähden hän sen teki, minulla
rugihen kylmät." Akaine pa- rukiin kylmäsi." Akka pakisi
gis hänele, mis'je minun poi- hänelle, että minun poikani ne
gad vilud n'ene oma, kudamot pakkaset ovat, jotka kaiken ot-
kaigen ottas, a nygyide heiäse tavat, mutta nyt heitä ei ole
ei le kodis, i kons hö tuvdas kodissa, ja koska he tulevat ko-
kotihe, hö i sintäi ottas, jestli tiin, he myös sinun ottavat,
sinä popadinet maas, a sinä jos sinä tavattaneen maassa,
nouse pät'sile, sigä voit sinä mutta sinä nouse pätsille, siellä
eläda. Musjik libui päfsile i voit sinä elää. Mies meni pät-
vilu tali kotihe. Siit vanh ak sille ja pakkanen tuli kotiin.
sanui itsese poigale: "sinä mi- Sitte vanha akka sanoi pojal-
nun poig! mitä gorjal m'ehel lensa "sinä poikani! mitä köy-
kylmätit rugihen, kudamol mui- hältä mieheltä kylmäsit rukiin,
tej jo vähä oli?" Poig sanob: jolla muutenkin jo vähä oli?"
"minä etsin eräisit, a lopul Poika saoo: "minä etsein mui-
raati hot sen otta." Siit sa- ta, mutta lopulla piti jos senkin
noi b'ednij m'es, vilule: "anda ottaa." Sitte sanoi köyhä mies
mile hot, vähäine tagaisi, mil pakkaselle: "anna minulle vä-
minä voin elädä, muite minä häinenkään takaisin, millä minä
nälgha terävas kolen; ei le voin elää, muuten minä nälkään
milai ni mitä sömist." Wilu pian kuolen; ei ole minulla
sanui: "mö tahtomai antta net- mitään syömistä." Pakkanen
sile m'ehele, mil ni hän vois' sanoi: "me tahdomma antaa
eläda." Hö muga anttihe hä- sille miehelle (jotain), millä
nele leibän ked havadan i pa- hän voisi elää." He myös antoi-
gistihe: "kons sinä rubendat vat hänelle leivän kera säkin
söömha, i siit sano: _havad a- ja puhuivat: "koska sinä rupeat
vaidate!_ i sile linob siit do- syömään, niin sitte sano: _säkki
vol'no sömist, i kons sinä lokyl- auki!_ ja sinulle tulee sitte
pit sööndan, siit sano: _havad kyllin syömistä, ja koska sinä
salptate!_ i söömne mänob ha- lopetat syönnin, niin sano:
vadaha tagaisi, i havadan suu _säkki kiinni!_ ja syöminen
salptase." Mus'jik blahodarij menen säkkiin takaisin, ja säkin
vilule n'etsis hyvydes i läks suu salpautuu." Mies kiitti
kotihe. Hän kävyi vähäisen, pakkasta siitä hyvyydestä ja
i tegihe hänele nälg, i hän sa- läksi kotiin. Hän kävi vähäisen,
noi: _havad avaidate!_ i sil ja tuli hänelle nälkä, ja hän
t'saassul havad avaisihe, i hä- sanoi: _säkki auki!_ ja sillä
nele tegihe dovol'no sömist. hetkellä säkki avoihe, ja hänelle
Kons sööndan mus'jik lopi, sa- tuli kyllin syömistä. Koska mies
nui mööst: _havad salptate!_ i lopetti syönnin, sanoi hän taas:
söömsed mööst mänthe tagaisi _säkki kiinni!_ ja syömiset taas
havadaha, i havad salbasihe. menivät takaisin säkkiin, ja
Siit tuli kotihe, eli hätken i ja säkki salpasihe. Sitte tuli
kotiin, eli kauvan
tegi muga, kut vilu nevoi. teki niin, kuin pakkanen neuvoi.
Kons hän kuverdan aigan eli Kun hän jonkun ajan eli nai-
itsese naisen ked, kut hänele sensa kanssa, kuin hänelle vilu
vilu nevoi, se hänen bohat neuvoi, niin hänen rikas vel-
velj radijtseskans n'etsitä ha- jensä rupesi haluamaan sitä säk-
vadat itselese i tahteli ostta. kiä itsellensä ja tahteli ostaa.
Andoi siit havadas nuus'jniale Antoi siitä säkistä köyhälle vel-
veljele sada hebot, sada leh- jelle sata hevoista, sata leh-
mät, sada härgat, sada lam- mää, sata härkää, sata lammas-
bast, i muga hän n'etsän ha- ta, ja niin hän sen säkin osti.
vadan osti. I se tegihe nuus'j- Ja se köyhä veli tuli kerralla
nij velj kerdal uhtei bohat, a uhka rikkaaksi, mutta mitä hä-
mi hänele n'emis s'ivatois, kun nelle niistä eläimistä, kun hä-
hänel ei le heinät, i sentähte nellä ei ole heinää, ja sentäh-
hänel sivatad kaik kooltihe den hänellä eläimet kaikki kuo-
nälkha, i mööst hän jäi mu- livat nälkään, ja taas hän jäi
gomaks gorahiseks, mitte edel mokomaksi vaivaiseksi, millai-
oli. Mööst hänele uus' raat, nen ennen oli. Taas hänelle
lähtta etsmaha vilut i saamha uusi työ, lähteä etsimään pak-
tos't havadat. Meni musjik, kasta ja saamaan toista säkkiä.
löys' vilun i sanob hänele: Meni mies, löysi pakkasen ja
"milai mööst ei le kus ni mi- sanoo: "minulla taas ei ole mi-
tä," i pagisi hän vilule, kut tään," ja puhui hän pakkaselle,
hänele oli tehtud. Wilu sa- kuin hänelle oli tehty. Pak-
nui hänele: "kut sinä mugoit- kanen sanoi hänelle: "kuin si-
t'e meletoi olit! Nygyide sä nä senlainen mieletöin olit! Nyt
yhtyitte gor'ahine, mitte sä sinä yhtähyvin vaivainen, min-
edel olit." I mööst jälgmäigi lainen sinä ennen olit." Ja taas
n'etsä vilu andoi hänele toisen viimein se pakkanen antoi hä-
havadan, kudam edelist oli nelle toisen säkin, joka edel-
äijät tsomemb. Hän blaho- listä oli paljoa somempi! Hän
darij vilule, i läks' hyvän me- kiitti pakkasta, ja läksi hyvällä
len ked, i dumaib, mööst mielellä, ja arvelee, taas säk-
n'etsä havad, mitte edeline ki, millainen edellinen oli. Jon-
oli. Kuverdan hän astui i mööst kun vähän hän astui ja taas ha-
sahoti hän södä i pagisi: _havad lusi hän syödä ja lausui: _säkki
avaidate!_ Kut hän sanui n'e- auki! Kuin hän sanoi ne sa-
ne sanad, muga avaisihe i läks' nat, niin avoihe ja läksi sä-
havadas-päi kaks mus'jikat, i kistä kaksi miestä, ja heillä
heiläse palikad kädes, i otet- paalikat kädessä, ja ottivat sen
tihe n'etsän m'ehen, i löös- miehen, ja alkoivat lyödä paa-
kattihe palikoil, i lötihe hä- likoilla, ja pieksivät hänen san-
nen uhtei jalos. Hän siits'je gen kovasti. Hän siinä surkeu-
gor'as völ voi sanan sanoda: dessa vielä voi sanan sanoa:
_havad salptate!_ i mööst ne- _säkki kiinni!_ ja taas ne miehet
ne mus'jikad mäntihe tagaisi menivät takaisin säkkiin, ja säk-
havadaha, i havad salpsihe. I ki salpautui. Ja hän puhuu:
hän pagisob: varasta vähäine, odota vähäisen, minä se säkin
minä n'etsän havadan vaihetan vaihetan taas veljen kanssa. Ja
mööst veljen ked. I se tuli se tuli mies säkin kera kotiin,
m'es havadan ked kot'he, i it- ja hänen rikas veljensä huo-
sese hänen velj bohat homaits, maitsi, että hänellä taas säkki
mis'je hänel mööst havad en- entistä paljoa somempi, ja hän
tist äijät t'somemb, i hän uh- sangen kovasti alkoi halata
tei jalos sjalaiskans veljen ked veljen kanssa säkkejä vaihtaa,
havadil vaihetada, i b'ednij ja köyhä veli häntä ei estel-
velj häntast ei otkasint; ho ha- lyt; he säkkejä vaihtoivat. Ri-
vadil vaihetettihe. Bohat velj kas veli otti sen säkin ja kut-
otti ne'tsän havadan i kutsui sui kaiken sukunsa ja heimon-
itsese kaigen sugun i heimon sa ja rikkaita kauppamiehiä
i bohatit kuptsit lounkile. I puoliselle. Ja tulivat, keräy-
tultihe, k'erätihesei kaik hä- tyivät kaikki hänen sukulai-
nen rodovij i kuptsad boha- sensa ja rikkaat kauppamiehet,
tad, i kons kaik ativod kerä- ja kun kaikki vieraat keräytyi,
sihesei, sanui hän: _havad a- sanoi hän: _säkki auki!_ Säkki
vaidate!_ Havad avaisihe, i ha- avoihe ja säkistä läksivät kaksi
vadas-päi läkstihe kaks musji- miestä, ja paalikat heillä kä-
kat, i palikat heiläse kädes, i dessä, ja he alkoivat lyödä
hö lööskattihe ativoit palikoi- vieraita paalikoilla sangen ko-
den ked uhtei jalos, i itstäse vasti, ja itseänsä isäntää vielä
isandat völ jalombah, mise kovemmin, että paljo vierai-
äi ativoit pagettihe pertis-päi ta pakenivat pirtistä lakitta
s'aapkata irdale i joostihe kot- ulos ja juoksivat kotiin. Tus-
he. Tuskas jälgmäigi itse i- kassa viimein itse isäntä sa-
sänt sanui havadale: _havad noi säkille: _säkki kiinni!_ ja
salptate!_ i mus'jikad palikoi- miehet paalikoinensa menivät
den ked mänthe tagaisi hava- takaisin säkkiin, ja säkki sal-
daha, i havad salpsihe. I lo- pautui. Ja lopulla vieraat
pul ativod völ lötihe isändän, vielä pieksivät isännän, että
mise hän heitäte maniti. I hän heitä narrasi. Ja nyt tuli
nygyide tegihe netsä bohat siitä rikkaasta veljestä mokoma
velj mugoitte gor'ahine, mit- vaivainen, kuin ennen oli toi-
te edel oli toine velj gor'a- nen veli vaivainen. Hänellä
hine. Hänel oli uhtei tsoma oli sangen soma säkki, mut-
havad, a hän kons tahteli siit ta hän kun tahteli siitä sä-
havadas mujada, läkstihe ha- kistä maistaa, läksivät säkistä
vadas-päi kaks m'est i palikoil kaksi miestä ja paalikoilla al-
lööskattihe häntast; no nuus'jnij koivat lyödä häntä; mutta köyhä
velj eli sen toisen havadan ked, veli eli sen toisen säkin kanssa
kuni hän hengis. niinkauvan, kuin oli hengissä.


2. Tsar Pirras och hans hund.
Tsaar Pirras i hänen koir. Tsaari Pirras ja koiransa.
Ei kudamos lidnas oli tsaar Eräässä kaupungissa oli tsaari
nimet Pirras, i hänel oli noor nimeltä Pirras, ja hänellä oli
poig, kudamot kutsuttihe Pau- nuori poika, jota kutsuttiin
laks. Pirras l'ubij hänt uhtei Paulaksi. Pirras rakasti häntä
jalos, i pani hänele kolmed sangen suuresti, ja pani hänelle
katsjad. Yks heis sööt' hän- kolmet katsojat. Yksi heistä
tast itsese rinthil, toine hänen syötti häntä riimuillansa, toinen
pesetteli a kolmans katsui. Pir- pesetteli häntä ja kolmas katsoi.
rasal oli muga-s'je sokol i koir, Pirraksella oli niinikään havukka
kudamoihi hän oli uhtei ohot- ja koira, joihin hän oli suuresti
nik, i l'ubij heitäse ei vähäl. mieltynyt, ja rakasti heitä ei
l tegihe Pir- vähin. Muutamana aikana sattui
rasale erikada itsese tanhas it- Pirras eriämään talostansa vai-
sese naisen ked, kudamon kut- monensa, jonka kutsuivat Aradei-
suiba Aradeiaks. Hän jätti Pau- aksi. Hän jätti Paulasen edellä
laisen edel sanotuile kolmele sanotuille kolmelle hoitajalle,
katsjale, kudamoile pagisi, mis'e joille puhui, että hoitaa häntä
katsta hänt parembah. Siit-s'je parhain. Samassa tuvassa, kus-
pertis, kudamos Paulaine, olti- sa Paulanen, olivat myös havuk-
he i sokol i koir. Kons tsa- ka ja koira. Koska tsaarin poika
revit's uinois itsese kättudes, nukkui kätkyessänsä, hoitajat
katsjad läksiba toishe perthe, läksivät toiseen tupaan, jotta ei
mis'e ei bespokoida häntast it- häiritä häntä pakinoillansa; Si-
sese paginoil. Siihe aigha, kons nä aikana, koska tupaan ei
perthe ni ketä ei jäänud, läks' ollut ketään jäänyt, läksi sei-
salman al t'sogas-päi uhtei suur nän alta nurkasta päin hir-
us'j, kudam siirtihe kättuden viän iso käärme, joka siirti-
nost i laati söda lapsen. So- he kätkyen luoksi ja mieli
kol, kons nägist us'jan, träh- syödä lapsen. Havukka, kun näki
nijhe, siit hän tolkais itsese käärmeen, säikähti, mutta sitte
nen'al koirat, kudamole hän hän toukkasi nokallansa koiraa,
andoi tedada, mis'e vardeitsis' jolle hän antoi tietää, että
kättudes venujan p'enikäisen. vartioitsisi kätkyessä venyjän
Koir kut pigai nägist us'jan, pienukaisen. Koira heti kun näki
kerdal skonkahti hänen päle käärmeen, loiskahti hänen pääl-
i savodi hänen ked hambastel- lensä ja rupesi pureilemaan hä-
tase. Us'j puri koirat äi siois, nen kanssansa. Käärme puri koi-
a agjal koir oigensihe i söi raa moneen kohtaan, mutta lopulla
n'etsän us'jan surmha-sai. Sii- koira sai voiton ja söi sen
he aigha, kons koir i us'j ham- käärmeen loppuun asti. Siihen ai-
basteltihesei, sorthe hö lapsen kaan, koska koira ja käärme pu-
kättudes-päi maha, i sil kättu- reilivat toisiansa, sortivat he
del kaigen hänen katteiba, a lapsen kätkyestä maahan, ja sillä
pert oli kaik rätustetud us'jan kätkyellä kokonaan hänen kaitti-
i koiran verel. Koir, kut pi- vat, mutta koko tupa oli räädys-
gai söi us'jan, panihe venuda tetty käärineen ja koiran verel-
kättudele. Teräväs siit mänthe lä. Koira, heti kun oli syönyt
sihe perthe katsjad. Kons nä- käärmeen, panihe maata kytkyelle,
gistiba veren laval i koiran Pian jälkeen menivät siihen tu-
magades kättudel, tuli m'elele paan hoitajat. Kun näkivät veren
heilese, mis'e koir söi lapsen. lattialla ja koiran maatessa kät-
Pölgastuttihe uhtei lujas i it- kyellä, tuli heille mieleen, että
kettihe verehjsil kyyndlil. Yks koira oli syönyt lapsen. He pel-
heisäse jooks tsaritsan nost i jästyivät sangen kovasti ja itki-
sanui hänele, mis'e koir söi vät verisin kyyn. Yksi heistä
hänen l'ubiman poigan, kuda- juoksi tsaarinnan luoksi ja sanoi
mos-päi veri valoihe kaiket per- hänelle, että koira oli syönyt
tit möte. Tsarits kuulist mu- hänen rakastetun poikansa, josta
goman abedahsen v'estin i ki- veri oli valunut ympäri koko
dastaskans kaikhe itsese äänhe tuvan. Tsarinna kuuli mokoman su-
oh! oh! Pirras kulisti äänen rullisen sanoman ja alkoi hautaa
i jälgmäigi, kons nägisti itsese täyteen ääneensä oh! oh! Pirras
naisen vähäl hengel, staraihe, kuuli äänen ja jälkeenpäin, kun
kut pidab antta hänele abut. näki naisensa vähissä hengin,
Kons hän tuli meelhe, hän ky- mietti miten pitäisi antaa
hänelle apua.
sui hänt, mi hänele tegihe. Kun hän tointui, kysyi hän, mikä
Kut pigai tedist kaigen, terä- hänelle tuli. Heti kun sai tietää
vas käralsihe itsese kothe, i kaiken, terävään riensi kotiinsa,
kons tuli sihe perthe, kuda- ja kun tuli siihen tupaan, jossa
mos oli p'enikaine, tolko koir pienokainen oli, niin koira kun
nigist hänen, sil t'sasul hänen näki hänen, kohta tuli hänen
nost tuli, lastiskansihe i osut- luoksensa, liehakoitsi ja osoit-
teli hänele händal itsese ihas- ti hänelle hännällä ihastuksen-
tusen. Siit tsarits sanoi tsari- sa. Sitte tsaarinna sanoi tsaa-
le: 'riko sitä prokl'atajat koi- rille: 'lyö se kirotta koira
rat surmha-sai; hän kaigen tegi kuoliaksi; hän kaiken sen on-
meile n'etsän b'edan. Siit Pir- nettomuuden meille teki. Sitte
ras fatij itsesä m'etsin i t'sa- Pirras tempasi miekkansa ja
poi koiran kahteks, i siit ru- löi koiran kahdeksi, ja sitte
bettibe katsmaha, kus-päi n'et- ruvettiin katsomaan, kusta päin
sä veri läksi. Jälgmäigi nägis- se veri läksi. Viimein näkivät
tiba us'jan, kudam venui laval käärmeen, joka venyi lattialla
kättut vast. Tsaar katselihe hä- kätkyen vieressä. Tsaari katseli
nen uhtei hyvas i nägisti hä- hänen varsin tarkkaan ja näki
nel äi ranuit, mugas'je i koi- hänellä paljo haavoja, niin myös
ral nägisti äiat' heiase, kuda- koiralla näki paljo niitä, jotka
mot us'j hänele hambasteli. käärme oli hänelle puraisnut.
Siit tedisti Pirras, mi vigata Siitä havaitsi Pirras, että
rikoi itsese l'ubiman koiran, i syyttä surmasi rakkaan koiransa,
kons libuttiba kättuden, n'et- ja kun siirtivät kätkyen, löysi-
sän p'enikoisen poigan löysiba vät sen pienukaisen pojan hänen
hänen al eläban. alta elävänä.


3. Mannen och räfven.

Mus'jik i reboi. Mies ja repo.
Mus'jik ajoi kalan ked, ka- Mies ajoi kalan kanssa, kaloja
lat lat's täys. Ajoi, ajoi, doro- puolikko täynnä. Ajoi, ajoi,
gan laptas lumes venub reboi. tien vieressä lumella venyy re-
Hän, reboi, heitanusei muitei po. Hän, repo, oli heittäynyt
kooljaks. Mus'jik ot' n'etsän ilman kuoliaiksi. Mies otti sen
reboin i dumaib, mi-s'e hän revon ja arvelee sitä kuoli-
kolij, pani kalalatshu, ajab do- aksi, pani kalapuolikkoon, ajaa
rogat möte. A reboi sigä-päi tietä myöten. Mutta repo siellä
ot' kalan kaigen i rojib doro- otti kaikki kalat ja nakkelee
gat möte lumele. Itse pageni pitkin tietä lumelle. Itse pakeni
jälgmäiseks i lat'sun mööst ent- viimeiseksi ja katti puolikon
seks katei. Mus'jik tuli kotihe, taas entiselleen. Mies tuli ko-
itsese akale sanob: "minä, ak, tiin, sanoo akallensa: "minä, ak-
olin i ostin odvad uhtei ka- ka olin ja ostin varsin huokiat
lad, i völ dorogal löysin su- kalat, ja vielä löysin tieltä
ren uhtei reboin kooljan, as- hyvin suuren kuolleen revon, as-
tuske katsuhtamaha!" Mäntihe tupas katsomaan!" Menivät ja
i tultihe saraile, avaitihe lat- tulivat vajaan (liiteriin), au-
sun, latsus ei leent ni reboit kaisivat puolikon, puolikossa ei
ni kalat. ollut ei repoa ei kalaa.
N'etsä reboi, kut oli ka- Repo kun oli kalat tiel-
lad dorogale rojint i itse le nakellut ja itse läh-
uidint, mäni, kalan kaigen do- tenyt, meni, keräsi kaikki
rogat möte keräis i vöi n'et- kalat pitkin tietä ja vei ne
sän kalan nagriskoopha. Tuli kalat nauriskuoppaan. Tuli sii-
sihe händikas, kysub reboil: hen hukka, kysyy revolta: "mitä
"min sinä komaine sööt?" Re- sinä kummiseni syöt?" Repo sa-
boi sanob: "söön minä kalat." noo: "syön minä kaloja." Hukka
Händikas mööst kysub hänet: taas kysyy häneltä: "mistä sait
"kus otit sä n'etsän kalan?" sinä ne kalat?" Repo pakisi:
Reboi pagis': "oi sie komaine, "oi sinä kummiseni, sinä kum-
sie komaine, minä kun olin miseni, minä kun elin kylässä,
d'erevn'as, i istuimoi, istuimoi ja istuusin, istuusin lähteen
lähtken reunale, i händan sin- reunalle, ja päästin hännän sinne
ne päästin lähtkehe, i ongitin lähteesen, ja ongein kaloja, ja
kalat, i händha tartui uhtei häntään tarttui kovin paljo ka-
äi kalat, sen minä i söön. Mä- loja, niitä minä syön. Mene-
neske i sinä, komaine, d'e- päs sinäkin, kummiseni, ky-
rern'ahan, istte lähtken reu- lään, istu lähteen reunalle,
nale, händ päästä lähtkehe i päästä häntä lähteesen ja pidä
pidä sigä hätk uhtei! Hot hö siellä kauvan aikaa! Jos kalat
kalad liikuteltais händas, sinä liikuttelisivat hännästä, sinä
händat ala ota!' häntää elä ota!"
Mäni händikas, muga i ra- Meni hukka ja teki niin,
doi, kut reboi nevoi, istuihe kuin repo neuvoi, istuutui läh-
lähtken reunale, händan pääst' teen reunalle, päästi hännän
lähtkehe. I irdal suur uhtei lähteesen. Ja ulkona oli sangen
pakaine, i händikahal händan kova pakkanen, ja hukalta kyl-
lähtkehe kylmi, mis'e agjal mi hännän lähteesen, että lo-
händat ei voi otta. Naised pulla häntää ei voi nostaa. Nai-
tultihe vedele i otettihe hän- set tulivat vedelle ja ottivat
dikast korondoil panta i löti- hukkaa korennoilla panna ja
he händast uhtei jalos. Hän- löivät häntä kovin jalosti.
dikas kun akois pageni, händ Hukka kun akoista pääsi, häntä
lähtkehe jäi, sinne katteis. Ku- lähteesen jäi, sinne katkesi.
ni n'ene akad oltihe vedel, Sillaikaa kun akat olivat ve-
n'etsä reboi tuli naisten perthe, dellä, tuli repo naisten
i naisil stolal kyrsit segoite- pirttiin, ja naisilla oli pöy-
tud patha; n'etsän reboi raas- dällä kyrsäsiä seoitettu pataan;
mestan söi, i padan kumois sen taikinan repo söi, ja ku-
itselese päha, i jookseskans mosi padan päähänsä, ja al-
mööst dorogat, möte metsha. koi taas juosta tietä myö-
I dorogal homais hän händi- ten metsään. Ja tiellä huo-
kahan, kudam jooksob hända- masi hän hukan, joka juoksee
ta i vongub. Reboi hänel ky- hännättä ja vonkuu. Repo ky-
sui: "händan kuna sinä jätit, syi häneltä: "kunne sinä, kum-
komaine, kun silai händat ei miseni, hännän jätit, kun sinulla
le?" N'etsä händikas reboile häntää ei ole?" Hukka alkoi
p'enitseskans: "sä mintai käs- nuhdella repoa: "sinä minua käs-
kit d'erevn'aha isttase lähtken kit kylään istuutumaan lähteen
reunale, minä kuin istuimoi, reunalle, minä kun istuuin, niin
i händan milai lähtkehe kyl- hännän minulta lähteesen kyl-
mi, i sil aigal tultihe naised mi, ja sillaikaa tulivat naiset
vedele i mintai lötihe koron- vedelle ja löivät minua korennol-
doil pool surmha-sai, otva it- la puoli kuoliaksi, tuskin itse
se uidin." N'etsä reboi sanui pääsin pois." Repo sanoi hukalle:
händikahale: "i mintäi katsoske, "minuakin katsos, kummiseni,
komaine, muga-s'je lööthe, kun samoite lyötiin, kun minä tulin
minä tulin sintai d'erevn'aha kylään sinua vartioitsemaan;
vardeitsemaha; katso milai pään katso kaiken pääni löivät rik-
murettihe kaigen." -- -- -- ki." -- -- --


4. Myran och herden.

Kus'jiaine i paimen. Muuriainen ja paimen.
Paimen metsäs polti kus'jiais- Paimen metsässä poltti muuri-
pesän, kut kus'jiaine hänt ki- ais-pesän, kuin muuriainen hän-
bedas puri. Kus'jiaisel paha tä kipeästi puri. Muuriainen pa-
m'eles tegihe, a hänel muite hastui siitä, mutta muuten oli
oli vähä väget, ei voint pai- hänellä vähän voimaa, ei voi-
ment peksta. Siit sutundas nut paimenta pieksää. Suutuksis-
läks Jumalan noste, paimnen saan läksi Jumalan luoksi, pai-
päle s'alimahase, mis'e paim- menen päälle valittamaan, että
ned äijän leibmuruit pantas paimenet panevat paljon leipä-
maha; hän ei rohtint sanoda muruja maahan; hän ei rohjen-
paimnen pääle pesän poltan- nut sanoa paimenen päälle pesän
dat, mis'e hän eismäigi itse poltantaa, että hän ensin it-
hubin radoi paimnele: hänen se pahoin teki paimenelle: