Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22

Süzlärneñ gomumi sanı 3523
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2018
22.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
31.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
pahemmin hätyyttää. Kuukauden lopulla tehtiin sitten Lohtajalla aselepo
ja molempien taistelevien puolien joukko-osastot sijoitettiin eri
paikkoihin lepäämään. Suomen armeijan kolmas eli Savon prikaati oli
määrätty Kalajoelle. Mainitun pitäjän Tyngänkylässä oli Savon
jalkaväkeen kuuluva Kuopion komppania saanut erään talon
majapaikakseen.
Lähes puoleen oli sota harventanut komppanian. Ja jäljellä oleva osakin
sai, kuten koko armeija, kärsiä kaiken puutetta. Muonaa oli ylen
niukasti, vaatteet riekaleina ja jalkineet hajallaan. Mutta savolainen
hyväntuulisuus säilyi silti ja kun komppania kokoontuneena talon
pirttiin vietti pärevalkean loisteessa kolkkoa lokakuun iltaa, kuultiin
miesjoukosta silloin tällöin mojova sukkeluus, joskin leikinlasku sujui
vaisummin kuin kesällä, minkä lisäksi se oli saanut katkeramman sävyn.
Juuri kun miehet levittivät olkia lattialle pannakseen makuulle, astui
pirttiin sotilas, jonka ulkoasu oli vieläkin viheliäisempi kuin heidän
omansa.
-- Ka, pianhan minä tulinkin oman puolen miesten tykö, virkkoi tulija
ja asettaen muskettinsa seinän nojalle astui keskemmälle.
Kaikki vaikenivat ja tuijottivat silmä kovana mieheen.
-- Onpa niin kuin eivät mielisi tunteakaan, arveli mies, -- vaikka
eihän se nyt mikään vanhan testamentin aikainen asia ole, kun
Lintulahdessa viimeksi yksissä oltiin.
-- On kuin onkin, koira vieköön, tuo äijä Rapin Paavo -- ellei vain
itse vihtahousu kummittele, lausui viimein yksi miehistä.
-- Ihan se sama, Rapin Maijan laillinen aviomies, tuumi Rappi ja
istahti uuninpenkille ryhtyen päästelemään selästään rensseliä, jonka
hän samoin kuin muskettinsakin oli uskollisesti kuljettanut Oravaisista
mukanaan.
Toverien täytyi oikein käsistä pitäen tulla tunnustelemaan Rappia,
jonka he olivat luulleet silloin Lintulahdella saaneen surmansa. Ja
sitten täytyi Rapin tehdä heille selkoa ihmeellisistä vaiheistaan.
-- On se pakana sitkeähenkinen, antoivat toverit tunnustuksensa. --
Mutta oletpa tainnut toisenkin läven nahkaasi saada, koska nuttusikin
on vielä noin veressä?
-- Eipä tuota kummempaa ole sattunut, vastasi Rappi. -- Olkapäässä
minulla vain on läpi.
-- Läpi?
-- Niin. Vaikka sen piipunvartesi työnnät tuosta sisään, niin selän
puolelta tulee pää näkyviin. Pistimellään sai ryssä siellä Oravaisissa
siihen läven hotaistuksi.
-- Katsos kummaa! Ja tokko olet tuohon sidettäkään saanut?
-- Mistähän tähän nyt siteet. Itse olen sitä vähän hoidellut. Eräässä
metsätorpassa, johon tappelutantereelta kontturoin, sain käsiini
tervapytyn, kastoin siinä pari tappuratukkoa ja työnsin ne kumpaankin
reikään. Etteivät näet kylmänvihat pääsisi runtelemaan. Kannuksessa
sain sitten saunoa ja siitä suli tuo käsi, joka oli aluksi kuin pölkky.
-- Mutta lihomisen näyt tällä retkelläsi kokonaan unohtaneen.
-- Kuka tässä lihomaan, kun en muutamaan viikkoon ole edes kunnon
tupakkapurua suuhuni saanut.
-- No otahan, veikkonen, tuo. Se taitaakin olla viimeinen tupakkapötky
koko komppaniassa.
Yksi miehistä ojensi Rapille sormen mittaisen lehtikäärön, jonka tämä
hartaudella sijoitti poskeensa.
Seuraavana päivänä välskäri neuloi hänen haavansa ja saatuaan sitten
viikon päivät rauhassa lepäillä hän oli kutakuinkin ennallaan. Silloin
sitä taasen lähdettiin pohjoista kohti, sillä aselepo oli jo päättynyt.
Pyhäjoen Yppärinkylää pitemmälle ei Rapin kuitenkaan tarvinnut sitä
ilmansuuntaa kohti taivaltaa. Siellä joutui jälkijoukko, johon Rappikin
komppaniatovereineen kuului, tuliseen kahakkaan vihollisen kanssa. Ja
siellä pyyhkäistiin taas jalat hänen altaan -- vieritse lentänyt
kanuunankuula heitti ilmanpaineellaan hänet nurin ja tainnoksiin, josta
havahtuessaan hän huomasi olevansa vihollisten keskellä.
-- Voi sun saamarin saamari! hän noitui ja kynsi korvallistaan entistä
hartaammin. Mutta kohta hän lohduttautui lauseella: Kolmas kertahan se
vasta toden tekee. Ja muutenkin näyttää minulla olevan erikoinen
taipumus joutua vangiksi.
Tietenkin hän päätti taaskin livistää kohta kun sopiva tilaisuus
ilmaantuisi. Mutta sitä ei tällä kertaa ilmaantunutkaan, vaan hän sai
marssia muiden vankien kera yhä kauemmaksi etelään vahvan saattojoukon
vartioimana. Samaan aikaan taivalsivat hänen taistelutoverinsa
sanomattomia vaivoja kärsien päinvastaiselle ilmansuunnalle, kunnes
loppujen lopuksi saivat jättää synnyinmaansa rajankin selkänsä taakse.
Samoin tapahtui Rapille Suomen kaakkoisrajalla. Hänet vietiin monen
muun suomalaisen mukana sotavankeuteen Venäjälle.
Niin sanotun Kainuun sopimuksen jälkeen pääsivät kovia kokeneet
suomalaiset soturit palaamaan seuraavana vuonna Ruotsista
kotiseudulleen. Kun Lapinlahdella levisi tieto, että hengissä
säilyneitä oman puolen sotilaita oli alkanut ilmestyä paikkakunnalle,
riensi Rapin Maija sydän kurkussa heidän puheilleen.
-- Pyhäjoella tapeltiin viimeisen kerran, kertoi ensimmäinen, -- ja
sinne jäi meistä Rappi. Kanuunankuula taisi sattua, itse näin hänen
maahan tuupertuvan, mutta oli niin kiire, etten joutanut lähempää
katsomaan.
Silloin Maija puhkesi haikeaan itkuun.
-- Vaikka kyllähän se Paavo on niin sitkeähenkinen mies, ettei sitä
ryssä hevillä hengiltä saa, alkoi nyt sotamies Maijaa lohdutella. -- En
minä ollenkaan pitäisi ihmeenä, vaikka se vielä kotiin ilmestyisi.
Ja sitten hän kertoi lisän kanssa Rapin vaiheista sotaretkellä
innostuen tarinansa päätteeksi yhä vakuuttavammin uskottelemaan, että
kyllä se pakana sieltä vielä kotiin kontturoi.
Tämä jäikin Maijalle ainoaksi lohdutukseksi. Päivä päivältä heikkeni
sekin. Mieli harmaana hän eleli kahden poikansa kanssa entisessä
sotilastorpassa ja tottui yhä enemmän siihen ajatukseen, että Paavo oli
iäksi mennyttä.
Päästiin siitä vähitellen seuraavaan syksyyn. Silloin eräänä
ehtoopäivänä Maija kuuli navettaan mennessään kolinaa saunasta.
Ihmeissään hän meni kurkistamaan, että mikä rumahinen siellä mellastaa.
-- Herra Kiesus! hän kiljasi tullessaan ovelle ja oli ihan maahan
lyyhistyä. -- Paavoko se on vai...?
-- No kukahan tää nyt sitten muukaan, vastasi rauhallisesti Rappi, joka
oli polvillaan pesän edessä ja kiskoi halosta syöttötuohta. -- Rupesin
näät ensi työkseni tätä saunaa lämmittämään, kun ruumista kutisee niin
ettei tahdo enää nahoissaan pysyä. Täitäkin on vaatteensaumat ihan
luokonaan. Siellä ryssän maalla kun niillä ei näät ole minkäänlaisia
saunoja.
Saatuaan pesän palamaan hän nousi ja pisti kättä Maijalle, joka jälleen
valmisti miehelleen yllätyksen ripustautumalla hänen kaulaansa. Kun
siitä oli selvitty, siirryttiin pirttiin, jossa isä tapasi nuoremman
vesansakin jo kävelevänä pojan mukulana.
Sellainen on koruton tarina suomalaisen sotamiehen vaiheista ja
kärsimyksistä siihen aikaan, jolloin Suomen kansa kokonaisuudessaan
osasi vielä rakastaa köyhää isänmaataan ja jolloin se yksimielisesti,
kylki kyljessä, puolusti sitä vierasta valloittajaa vastaan.
_Kyösti Wilkuna_


SELKÄPUOLEN VARTIJA
OLLI TIAINEN

Eräänä kevättalven kirkaspaisteisena sunnuntaina v. 1808 oli
jumalanpalvelus Pielisjärven kirkossa jo päättynyt. Mutta kirkkorahvas,
joka tavallisesti "aamenen" paukahdettua heti kiirehti kuin kilvaten
rekiinsä ja suksilleen joutuakseen ajoissa kukin kotikyläänsä
murkinoimaan, viipyi tänään vielä kirkkotörmällä. Naiset istuivat jo
rekilöissään odottamassa taikka rupattelivat lähtöä tehden tiellä,
mutta miehet seisoivat sankkana parvena kirkonoven seutuvilla,
portailla ja porstuassa, seisoivat vakavina kasvoiltaan, silmäkkäin
toisiinsa ja keskustelivat vakavista asioista.
Suntio saapui jo sulkemaan kirkkoa, mutta eräs ryhdikäs, roteva
talonpoika, jonka tuuheiden kulmakarvojen alta välähtelivät vilkkaat
silmät, astui hänen eteensä, virkkaen:
-- Annahan olla vielä hetkinen...
-- Kirkkoko sulkematta? kysyi suntio kummissaan.
-- Niin... tässä vielä vähän tuumataan...
Miehet pitivät siinä näet ankaraa neuvottelua, ja näytti siltä, että
heillä oli vieläkin asiaa kirkkoon. Äsken päättyneissä kirkonmenoissa
ei kyllä ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, saarnakin oli aivan
tavallinen, mutta sitten lopuksi oli kuulutusten joukossa luettu eräs
tiedonanto, joka oli pannut mietteitä miesten päähän ja pysäyttänyt
heidät tähän törmälle tuumiskelemaan.
Johan muutamia viikkoja sitten oli tännekin Pohjois-Karjalan
kulmakunnalle lennähtänyt sana, että sota on syttymässä Ruotsin ja
Venäjän välillä, -- elettiin vuoden 1808 alkupuolta -- ja sitten tuli
jo tieto, että venäläiset olivat hyökänneet Kymijoen yli Etelä-Suomeen.
Näistä sotaisista uutisista oli miesten kesken ollut paljon tarinaa jo
silloin, varsinkin niiden kesken, jotka olivat eläneet entisen
sota-ajan parikymmentä vuotta sitten. Muutamaan viikkoon ei näillä
syrjämailla ollut sitten asiasta sen enempää kuulunut, mutta nyt
yhtäkkiä kuulutusten lopuksi vanha kirkkoherra luki väräjävällä äänellä
erään hänelle äsken virkateitse toimitetun paperin, jossa joku
venäläinen sotapäällikkö kehotti koreasanaisesti seudun väestöä
alistumaan nöyrästi uuteen asiaintilaan, Venäjän valtaan, ja ilmoitti,
että niitä, jotka muodossa tai toisessa ryhtyivät vastarintaan,
pidettiin kapinoitsijoina. Kuolemanrangaistus uhkasi jokaista, joka
tavattaisiin ase kädessä...
Tämä kuulutus oli tänään pysäyttänyt pielisjärveläiset kirkon ovelle.
-- Nuo siis tahtovat pitää meitä jo Venäjän alamaisina, vaikkei mitään
valloitusta ole tapahtunut, ihmetteli muuan joukosta.
-- Eikä se niin helpolla tapahdukaan, lisäsi siihen tuo tuuheakulmainen
mies, joka oli käännyttänyt suntion ovelta. -- Entä sitten se väite,
että meitä pidettäisiin kapinoitsijoina, jos ryhdymme kotiseutua ja
isänmaata puolustamaan, -- ketä vastaan me silloin kapinoimme!
-- Onhan sitä ennenkin vastaanotettu vihollisia ase kädessä, kun ovat
tänne rajan yli yrittäneet, -- kapinoitsija lienee kai se, joka
vastarinnatta luovuttaa maansa. -- Näin virkahti kumeasti eräs vanhempi
mies.
-- Tämän kuulutuksen takaa kuultaa toinen ajatus, puhui silloin
äskeinen roteva, keski-ikäinen mies. Vihollinen tahtoisi tulla muitta
mutkitta tänne ja ottaa kaikessa rauhassa maakuntamme haltuunsa. Se kai
tietää, että tällä kulmalla ei ole sotaväkeä vastassa, ja aikoisi siten
ilman miekan iskua marssia tänne peloteltuaan meidät toimettomiksi ja
aseettomiksi, -- ehkä kaartaakseen täältä Savossa olevan sotaväkemme
selkäpuolelle. Mukavaahan se olisikin...
-- Mutta siihen ei suostuta, innostui nyt eräs nuorempi mies joukosta.
-- Eihän me vihollista tänne isännäksi oteta!
-- Ei mielisuosiolla, -- eihän niitä ole huolittu tänne ennenkään!
-- Eikä ainakaan tappelematta!
Vähitellen mielet kuumenivat keskusteltaessa ja eräs vanha isäntämies
rupesi jo muistelemaan:
-- Onhan meillä täällä kirkossa pyssyjä ja muita aseita entisten sotain
ajalta talletettuina. Ne pitäisi jakaa ajoissa miehille, ennen kuin
vihollinen tulee ja korjaa ne.
Hän lausui julki ajatuksen, joka jo oli kytenyt monen muunkin mielessä.
Pielisten niin kuin muidenkin Pohjois-Karjalan kirkkoihin oli aikoinaan
koottu ja talletettu joukko kruunun aseita, joilla väestö ennen
rajasotien aikana oli puolustanut maitaan, mutta jotka hallitus sitten
rauhan taas palattua oli halunnut haltuunsa. Ne olivat kyllä sangen
vanhanaikaisia, raskaita ja ruostuneita kiväärejä, mutta niillä oli
torjuttu vihollista jo yli 50 vuotta sitten Roivaksen ja Sallisen
aikoina, joiden sitkeät taistelut kotikulmansa puolesta tämän seudun
kansa vielä hyvin muisti, ja vielä ne asian vaatiessa laukesivat
nytkin.
Siekailematta sen enempää miehet palasivat kirkkoon ja kantoivat
kätköpaikasta alttarin alta sylittäin vanhoja tuliluikkuja jakaen ne
siinä paikassa eri kyläkuntien kesken. Paljonhan niitä ei ollut eikä
ruutia eikä lyijyä ollut niihinkään, mutta rekiin ne kuitenkin
kannettiin ja peitettiin raanujen alle. Nyt sai suntio vihdoin sulkea
kirkon.
Mutta miesten vielä puuhatessa kirkonmäellä ajoi Sarkkilan isäntä Isak
Stenius, joka äsken jo oli kirkolta lähtenyt, oriinsa täydellä höyryllä
takaisin. Hän oli juurikään tavannut taipaleellaan matkamiehen, joka
oli Pälkjärveltä, ja tämä oli kertonut, että ryssät kokosivat joukkoja
Sortavalasta päin rajalle Ruskealaan -- Suomen ja Venäjän välinen raja
kulki silloin isonvihan ajoista asti Ruskealan ja Kiteen
pohjoispuolitse Savonlinnaa kohden, joka oli venäläisten hallussa --,
aikoen ilmeisestikin samota Pohjois-Karjalaan.
-- Sitähän tässä juuri epäiltiin, huudahti silloin se ryhdikäs,
tuuheakulmainen mies, joka äsken oli ensimmäisenä aseita jakamassa. --
Viholliset yrittävät pelottaa kuulutuksillaan kansan nöyräksi ja sitten
marssia sotaväkineen maakuntaan. Tässä taitaakin tarvita näitä
kiväärejä pikemmin kuin luultiin, jos ei todella tahdota venäläistä
tänne isännäksi. Sotaväkeä täällä ei ole, meidän talonpoikien on
tartuttava aseisiin kotejamme puolustamaan, ja se on tehtävä heti!
Tämä ruskeatukkainen, kookas mies, jonka silmät paloivat hänen näin
puhuessaan, oli Olli Tiainen Nurmeksesta, mies parhaissa voimissaan --
lähes neljänkymmenen ikäinen -- ja entuudestaan jo pitäjänsä
johtomiehiä, vaikkei ollutkaan isäntämies. Hänen isänsä oli muuttanut
sinne Pohjanmaalta uudisasukkaaksi. Oltuaan nuorena miehenä mukana
Kustaan sodassa hän oli nainut talontyttären Ylikylän Reittulasta ja
muuttanut sinne kotivävyksi, -- siellä hänen perheensä eli. Jo poikana
hän oli oppinut lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, ja oli sitten sodan
jälkeen tehnyt monia matkoja ja usein ajanut pitäjäläisten asioita
maaherran luona Kuopiossa taikka piispan puheilla Porvoossa. Hän
kuunteli erityisen tarkkaavaisena Sarkkilan isännän tuomaa uutista
julistaen päättävästi, että venäläisten tulon varalta on
varustauduttava ja ryhdyttävä vastarintaan.
-- Mutta aseita on liian vähän, ei puolta sataakaan, näillä emme
viholliselle paljoa mahda, puheli eräs harkitseva talonpoika.
-- Totta on, niitä on hankittava lisää, totesi Olli säikähtämättä. --
Niitä on pyydettävä Kuopiosta, maaherralta taikka kenraalilta, ja
samalla ilmoitettava sinne Pielisen talonpoikien päätöksestä. Sillä
olemmehan me nyt päättäneet joka mies lähteä vihollista vastaan.
-- Joka mies kuin sotamies! Ja tieto päätöksestä on vietävä kaikkiin
kyliin näiden vesien varsilla. Niin miehet innostuneina lupasivat ja
toisiaan kehottivat.
-- Mutta kuka asialle Kuopioon?
-- Kukas muu kuin Tiaisen Olli. Ja tässä onkin nyt kiire, ala vain
nousta rekeesi, Olli, kyllä me viemme sanan akallesi Nurmekseen!
Niin päätettiin asiat kirkontörmällä ja ennen pitkää Olli Tiainen istui
reessään ajaen Kuopiota kohti pitäjäläistensä ankaralle asialle. Siinä
hän vasta oikein ennätti itsekin miettiä, kuinka laajakantoinen ja
vakava se yritys todella oli, johon Pielisen talonpojat olivat yhtäkkiä
pitemmittä valmisteluitta, ilman ammattitaitoista johtoa, ilman varoja
ja varastoja päättäneet ryhtyä: aseelliseen taisteluun vihollisen
harjoitettua sotaväkeä vastaan. Mutta niin oli tehtävä, totesi Olli
aprikoituaan asiaa perusteellisemmin; valitsemisen varaa ei nyt ole,
kotikulmaa ei voi jättää puolustamatta periviholliselle... Itse hän oli
taas joutunut siinä yrityksessä ensimmäisenä aisoihin... hän aavisti
kyllä, että johto ja vastuu oli jäävä hänelle, -- siihen olivat
pitäjäläiset jo vanhastaan tottuneet. Hän ei ollut ehtinyt käydä omalle
perheelleen hyvästiäkään sanomassa... siellä vaimo ja lapset odottivat
isää kotiin. Mutta nyt ei ollut aika ajatella yksityisasioita,
yhteinen, suuri asia vaati kokonaan miehen mielen ja mietteet. --
Kuopiossa Tiainen tapasi Savon prikaatin päällikön, kenraali
Cronstedtin. Pääjohdolta saamansa määräyksen nojalla Savon osasto oli
näet vähitellen perääntynyt Varkaudesta talvitietä pohjoiseen päin,
majaili nyt Kuopiossa ja odotti siellä ilmoitusta, olisiko sen
sieltäkin vetäydyttävä yhä pohjoisemmaksi vai saisiko se ryhtyä
taisteluun jäljessään seuraavaa venäläisarmeijaa vastaan. Olli Tiaisen
viesti oli tälle kelpo kenraalille silloin juuri hyvin tervetullut,
Pielisen talonpoikien päätös ilahdutti häntä suuresti. Sillä jos, niin
kuin hän toivoi, voitaisiin käydä vastarintaan, oli kovin tärkeää, että
vihollinen kohtaisi vastarintaa Pohjois-Karjalassakin eikä pääsisi
sieltä Enon ja Kaavin kautta kiertämään hänen selkäpuolelleen, jolloin
hänen olisi hajotettava vähät joukkonsa kahdelle rintamalle.
Lyhyesti ja selvästi Nurmeksen talonpoika esitti asiansa ylhäiselle
sotaherralle ja tämä lupasi hänelle heti aseita, -- niitä oli,
varsinkin vanhempia, melkoinen määrä varastossa. Olli sai heti rekeensä
kuorman ja kehotuksen lähettää kohta rahtimiehiä hakemaan lisää pyssyjä
ja ampumatarpeita.
-- Mutta kuka teitä harjoittaa ja johtaa siellä?
-- Ei ole ketään, saamme itse yrittää.
-- En voi täältäkään antaa teille apua, pahoitteli kenraali. -- Mutta
sinähän olet vanha sotilas, astu rohkeasti johtoon, minä annan sinulle
siihen nimityksen. Olet tästä hetkestä Pohjois-Karjalan rajakapteeni.
Olli kiitti luottamuksesta, mutta epäili sen edesvastuun taakkaa,
tahtoahan häneltä ei puuttunut.
-- Nyt ei ole lupa epäillä kenenkään pyrkimyksiä, isänmaa vaatii ja
kutsuu, lausui kenraali silloin. -- Päällikkyytesi merkiksi annan
sinulle tämän miekan ja lakkiisi kiinnitettäväksi kuparisen
kapteeninsoljen, jossa onkin kuvattuna Karjalan vaakuna... Jumalan
haltuun vain, pitäkää uljaasti puolianne siellä Karjalassa, älkää
laskeko vihollista läpi -- ehkä mekin täällä vihdoin jotakin
yritämme...
Niine viesteineen Tiainen palasi Pielisjärvelle laittaen jo matkan
varrelta rahtimiehiä hakemaan kuormia Kuopiosta. Kevät oli jo ehtinyt
pitkälle, mutta sittenkään ei ollut varmuutta, yrittäisivätkö rajalle
kerääntyneet venäläiset vielä talvikelillä, ennen kelirikkoa,
hyökkäystä Pielisjoelle. Kaikessa hiljaisuudessa talonpojat
varustautuivat kaiken varalta Olli Tiaisen ja Sarkkilan isännän Isak
Steniuksen johdolla, jonka Olli oli pyytänyt apulaisekseen. Tämä oli
entinen ylioppilas, mutta oli jättänyt lukualan viljelläkseen tilaansa
ja oli täysin sulautunut kansan mielialaan ja ajatusmaailmaan, Karjalan
mies kauttaaltaan.
Eväitä koottiin Pielisjoen niskaan, vakoojia laitettiin rajalle, ja oli
sovittu, että kun tulipatsas kohoaa Kolin korkeimmalta harjalta,
merkitsi se sitä, että nyt vihollinen oli lähenemässä ja Karjalan
miesten oli aseineen kokoonnuttava Ahvenuksen salmeen, minkä kautta
Pielisjärvi on yhteydessä Ruhoveden kanssa. Lähtövalmiina siinä
odoteltiin. Mutta kelirikko tuli, jäät lähtivät, eikä vainolaista
kuulunut. Nuotiota ei sytytetty Kolivaaran laella.
Vakoojat toivat kuitenkin pian Pielisiin ja Lieksaan, missä Tiainen ja
Stenius olivat lähiseudun miesten kanssa koolla, tietoja, että
vihollinen edelleen teki valmisteluja Ruskealassa, ja eräänä päivänä
lennähti sitten sanoma, että nyt ne ovat kenraali Aleksejevin johdolla
lähteneet liikkeelle rajan yli Pälkjärvelle.
Olli Tiainen antoi sytyttää viestitulet ja lähetti sovitut sanomat
kaikille tahoille, ja ennen pitkää rupesi suuria kirkkoveneitä ja
pieniä nuottaveneitä näkymään seliltä, kaikkien suuntautuessa
Ahvenuksen salmeen. Toisia miehiä tuli jalan pyssyineen, joilla
ampumista he olivat kotisaloilla harjoitelleet, ja kontteineen, joissa
heillä oli kuulat ja kalakukot, ja kysyivät, että missä se vihollinen
on.
-- Tulossa se on, mutta täällä kotinurkilla sitä ei ruveta odottamaan,
vastasi Tiainen reippaasti. -- Astutaan sitä vastaan kappaleen matkaa.
-- Astutaan vain, myöntyivät sisukkaat miehet.
Talonpoikia oli kertynyt lähes kolmesataa ja he marssivat veneensä
jätettyään maantietä myöten Kaltimoon päin, marssivat vakava ilme
karkeilla kasvoillaan, mutta askelissa oli varmaa päättäväisyyttä --
oli oltava valmiina taisteluun, missä vain vihollinen vastaan tuli.
Kaltimon niskassa, jossa joukko lepäili päivän, ei tavattu vielä
venäläisiä. Tiainen oli täältä lähettänyt heinäkuun viime päivänä
etujoukon edellään Mönnivaaraan, ja sieltä tulikin seuraavana aamuna
sanantuoja kertomaan että Pälkjärveltä samoava kenraali Aleksejev oli
äsken jakanut joukkonsa kahteen osaan. Pääjoukko, jota kenraali itse
johti, oli nyt kulkemassa Joensuuhun, mutta toinen, pienempi osasto
suuntautui Mönnivaaraan. Viimeksi mainittua paikkaa kohti Tiainen lähti
nyt joukkoineen rohkeasti marssimaan, -- tuo pienempi osastohan se
ilmeisesti pyrki Pielisiin.
Lähellä Mönnivaaraa tuli jo karjalaisten lähettämä etujoukko vastaan.
Se oli ollut kosketuksissa vihollisen kanssa, mutta perääntynyt, ja
tiesi kertoa, että vihollisen parin kolmen sadan miehen osasto oli
juuri tulossa maantietä pitkin. Silloin Tiainen pysäytti joukkonsa,
asettui sen eteen silmät palaen ja huusi:
-- Tässä, pojat, tässä tulee nyt ensimmäinen koetus. Tässä annetaan
viholliselle tervehdys ja nahkapojille tulikaste!
-- Tässäkö maantiellä? kyselivät miehet.
-- Ja maantien laidassa. Lasketaan vihollinen tulemaan lähemmäksi.
Siinä oli harjun rinne, jolle maantie nousi, alangossa kasvoi tiheää
vesakkoa maantien kahden puolen. Sinne Tiainen sijoitti väkensä leveään
rintamaan, asettui itse komentajaksi maantien toiselle puolelle ja
määräsi Isak Steniuksen toiselle. Jännittyneinä odotettiin toista
tuntia, silmä kovana maantielle tähystäen.
Jo rupeaa kumu kuulumaan etäältä, jo jyskää sorainen tie. Kasakat
ajavat edellä etujoukkona, mutta kohta niiden jäljessä kulkee jalkaväki
raskaat reput selässä. Tiainen oli käskenyt miestensä odottaa suokurpan
kurnutusta, ennen ei saa ampua, ja ratsuväki pääsee siten jo kulkemaan
vaanivien talonpoikien ohi saapuen harjun rinteelle.
Silloin kuuluu sovittu kurpan ääni ja samassa pamahtaa sata pyssyä --
kohta perästä toinen sata maantien molemmilta puolilta. Vihollinen,
joka oli luullut edessään olevan vain pienen partiojoukon, hämmentyy ja
hätääntyy. Miehiä kaatuu, ammuttuja hevosia sätkyttelee tiellä,
metsässä paukkuu, eikä kuitenkaan näy vihollista, mitä vastaan hyökätä!
Mutta se on lähellä, se on joka paikassa, joka pensaasta pamahtaa.
Venäläisjoukko kääntyy kiireesti takaisin, miehet sotkeutuvat toistensa
jalkoihin, juoksevat henkensä edestä. Silloin karjalaisetkin astuvat
esiin vesakosta, lähtevät ajamaan takaa pakenevia, iskevät ja ampuvat
oikein vanhan vihan voimalla.
Olli Tiainen karjalaisineen saavutti tässä riidattomasti ensimmäisen
voittonsa, Mönnivaaran voiton, ja iloitsi siitä vilpittömästi. Sillä
siinä nyt miehillä luonto karaistui ja usko kasvoi. Mutta Olli oivalsi
kyllä voiton saadun liian helposti, vihollinen oli tässä kovin
vähälukuinen ja sekin yllätettiin. Hän oli aivan varma, että vihollinen
palaa piankin takaisin suuremmalla joukolla ja käy silloin toisella
tavalla taisteluun, ja siihen uuteen otteluun ei tällainen suojattoman
maantien mukainen avomaasto ollut sopiva. Sitä paitsi oli vihollisen
pääjoukko edessäpäin, ehkä jo Joensuussa, ja saattoi sieltä pian nousta
jokivarrelle. Vastoin uskaliaimpien kehotuksia, että oli lähdettävä
väistyneen vihollisen takaa-ajoon, Tiainen päätti peräytyä ja valita
turvallisemman taistelupaikan. Osan miehiään hän jätti Kaltimon solaan
etuvartioksi, mutta pääjoukkoineen hän palasi Ahvenukseen, jonne hän
kaivautti rintavarustukset ja keräsi koko rannikolta kaikki veneet --
vihollisilta piiloon.
Täällä karjalainen talonpoikaisjoukko, joka nyt oli antanut
vihollisille selvän tiedon olemassaolostaan, saikin viipyä kauan, sai
odottaa ikävystymiseen asti. Vihollinen ei enää moneen viikkoon
rynnännyt sinne päin, se varoi näitä saloseutuja ja koetti sen sijaan
päästä Joensuusta Kuopiota kohti.
Tänä odotusaikana Tiainen kävi itse parin miehen kanssa Joensuussa
ottamassa tilanteesta selkoa. Pielisensuussa, nykyisen kaupungin
paikkeilla, ei silloin vielä ollut paljon asutusta, mutta eräänlainen
kylä jo sentään oli. Oli kruunun viljamakasiini, josta viljat kumminkin
jo oli tyhjennetty, oli kruunun viinanpolttimo ja pari kolme taloa,
joista suurin oli tuomari Martti Steniuksen talo. Tänne oli Aleksejev
joukkoineen majoittunut aikoen marssia eteenpäin. Mutta hän jäikin
sinne odottamaan kuten talonpojat Ahvenukseen, ja monesta painavasta
syystä, -- siitä pääsi Tiainen nyt perille.
Hänen oikea sivustansa ei ensinkään ollut turvattu, talonpojat
uhkasivat siellä. Ja Savon armeija peräännyttyään jo kauas Pohjanmaalle
oli Siikajoen ja Pulkkilan taistelujen jälkeen vihdoin palannut
takaisin Kuopioon asti eversti Sandelsin johdolla ajaen venäläiset
siitäkin melkoisesti etelämmäksi. Vihdoin venäläiset kuitenkin
lujittivat asemansa Kuopion pohjoispuolella ja Aleksejev sai käskyn
marssia sinne auttamaan omiaan ja kiertämään Sandelsin Toivalassa
olevat varustukset. Sandels oli sen vuoksi lähettänyt sieltä majuri
Malmin pienellä osastolla Joensuuhun päin tätä siipeään suojelemaan, ja
tuo parin sadan miehen osasto oli Aleksejevin nyt ensi töikseen
tuhottava.
Venäläisten päällikkö oli Joensuussa rakentanut tällaista retkeä varten
jo pitkin kesää lauttoja, joilla viedä miehensä -- niitä hänellä oli
puoliväliin toista tuhatta -- ja kuormastonsa yli, ja hän tarkasteli
itse eräänä iltapäivänä heinäkuun jälkimmäisellä puoliskolla noita
uusia kuljetusneuvojaan, joilla huomenissa oli siirryttävä salmen taa.
Hän istui komean ratsunsa selässä alipäällikköjensä ympäröimänä salmen
rannalla ja antoi lauttamiehille viimeisiä ohjeitaan. Silloin tuli
luoti salmen takaa ja tappoi hevosen hänen altaan -- kenraali suistui
suulleen hiekkaiselle ahteelle. Samassa sieltä tuli useampiakin luoteja
iskien päällikkönsä ympärille keräytyneiden upseerien parveen, --
näille tuli kiire lähtö rannalta. Ja sen sijaan että Aleksejev olisi
johdattanut joukkonsa salmen yli pohjoiseen päin, hän lähti hyvässä
järjestyksessä mutta kovaa kyytiä perääntymään etelään, Pälkjärvelle,
josta hän kevätkesällä oli tullut.
Hän oli näet tuon uhkaavan laukauksen syitä tutkiessaan saanut
selville, että Joensuun tienoillekin oli kerääntynyt melkoisia
aseellisia talonpoikaisjoukkoja, jotka vain odottivat majuri Malmin
osastoa yhtyäkseen siihen ja ahdistaakseen Joensuuhun pesiytyneet
venäläiset kuin nuotan pohjukkaan.
Tämäkin talonpoikien nousu oli suurelta osalta Olli Tiaisen työtä. Hän
oli Joensuun tienoille saavuttuaan tavannut sen puolen talonpoikia,
kertonut heille Mönnivaaran voitostaan ja innostanut nämäkin miehet
aseisiin. Kuultiin majuri Malmin olevan tulossa pohjoisesta ja
päätettiin toimia yhdessä hänen kanssaan. Tiaisen neuvo oli, että
talonpojat odottaisivat salmen takana, ja sinne he kerääntyivätkin
sataisena joukkona. Malmin toivottiin saapuvan perille tänne jo
seuraavana päivänä -- silloin oli vihollinen vastaanotettava lämpimästi
heti kun se lauttoineen oli saapunut salmen yli.
Talonpojat vaanivat nyt rantalepikossa odottaen ratkaisevaa huomista
päivää ja katsellen, kuinka venäläiset salmen takana viimeistelivät
lauttojaan, jotka loistivat valkoisina päivänpaisteessa. Mutta muutamat
malttamattomat nuoret miehet eivät silloin jaksaneetkaan kestää
houkutusta. Tuo kimonsa selässä istuva rehevä upseeri oli liian sopiva
maalitaulu. Yksi nuorista miehistä tähtäsi kauan ja tarkasti kiven
varasta, -- jo liikahdutti liipaisinta, pyssy laukesi... Kenraali
suistui maahan, ja kun eräät toiset talonpojat myös ensi laukauksen
kuultuaan kävivät ampumaan, syntyi edellä kerrottu hälinä ja pakokauhu
lauttarannalla.
Nuoret miehet olivat laukauksistaan mielissään, mutta Tiainen torui
heidän malttamattomuuttaan. Ja kun majuri Malm miehineen seuraavana
päivänä saapui salmen rannalle, toruskeli hänkin, sillä ampujat olivat
pilanneet hyvän apajan, riistäneet varman, suuren saaliin suomalaisten
käsistä. Kuten saattoi arvata, vihollinen lähti nyt perääntymään
Joensuuhun.
Täällä autioksi jääneellä leirillä tapasivat toisensa Tiainen ja Malm,
joka viimeksi mainittu jo oli kuullut Ollin toimista ja saavutuksista.
Pitkään siinä talonpoikaispäällikkö ja kansan suosima armeijanupseeri
neuvottelivat keskenään. He päättivät toimia yhdessä ja yhteisen
suunnitelman mukaan. Malmin joukko olikin liian heikko ahdistellakseen
yksin vihollista, mutta aseellisten talonpoikien avulla saatettiin toki
saavuttaa hyviäkin tuloksia.
Liitettyään joukkoonsa joen suulle kertyneet talonpojat Malm aikoi
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
  • Büleklär
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3417
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1993
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3500
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2036
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3503
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2075
    22.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3295
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2032
    18.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3456
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1985
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3474
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2039
    21.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3454
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2010
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2027
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3399
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1983
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3402
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2073
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3427
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2052
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3514
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2026
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3415
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1996
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3436
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2107
    19.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3480
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2124
    20.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3409
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2011
    20.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3432
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2002
    21.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3455
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1991
    19.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 3476
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2023
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Süzlärneñ gomumi sanı 3413
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2059
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Süzlärneñ gomumi sanı 3495
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1989
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Süzlärneñ gomumi sanı 3523
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2018
    22.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
    Süzlärneñ gomumi sanı 3442
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2015
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 24
    Süzlärneñ gomumi sanı 2215
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1427
    22.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.