Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18

Süzlärneñ gomumi sanı 3455
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1991
19.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
ampuivat yhteislaukauksen tungettelijoita kohti. Sitten vaatteet
kainaloon ja yli pellon päinvastaiselle suunnalle. Ryssien kuulat
olivat vinkuneet korvissa, mutta onnellisesti he olivat päässeet
metsään ja seisoivat nyt tässä ehein nahoin ja kylpeneinä miehinä,
paitsi niitä kahta vartijana seissyttä, joiden naamataulusta kyllä
näki, etteivät he olleet päässeet löylystä osallisiksi.
Ympärillä seisovat nauroivat ja Fieandtinkin silmässä vilahti veitikka.
-- Kyllä te olette aika jalleja! hän sanoi ainoastaan, mutta äänessä
oli lauhkea sävy.
Hän kiipesi satulaan ja marssi pohjoista kohti alkoi. Tie oli kuivaa ja
aurinko paistoi leppeästi pilvettömältä taivaalta. Väkisinkin haihtui
alakuloisuus ja äreys Fieandtin mielestä. Hän hymähteli itsekseen
tuolle saunajutulle. Olivatpa nuo aika jukuripäitä! Hätäkös oli olla
sellaisen joukon etunenässä, vaikka väliin selkäänsäkin sai. Kuinka
armailta näyttivätkään taas nämä karut maisemat. Nuo kivikkokankaat,
kääkkyräpetäjät ja sitkeät katajat, ne aivan kuin nyökkäsivät päätä ja
sanoivat, ettei tässä ole mitään hätää, tämä maa ei voi kuulua muille
kuin suomalaisille, ja sillä hyvä.
Huomaamattaan Fieandt kaivoi taskustaan piipun ja laittoi sen palamaan.
Kun takana marssivat sotilaat näkivät, miten molemmin puolin everstin
päätä alkoi pöllähdellä täyteläisiä savupilviä, he nyökäyttivät
toisilleen merkitsevästi päätään:
-- Vaari alkaa jo olla ennallaan.
Lisätodistuksen tähän he saivat Perhossa, johon yövyttiin ja jossa
eversti lämmitytti itselleen saunan.
Metsiin eksyneitä miesjoukkoja saapui yhtä mittaa. Kun illalla
Yliveteliin ehdittäessä toimitettiin uusi tarkastus ja väenlasku, oli
riveissä jo toistatuhatta miestä. Lopullinen tappio oli alun
neljättäsataa miestä.
Mainitun pitäjän Tunkkarin kylään Fieandt pysähtyi. Hän hävitti
Perhojoen yli vievän sillan ja rakennutti puolustusasemat joen
äyräälle. Kun hän oli tarkastanut varustuksensa ja paikoilleen asetetut
tykit, jotka kaikki oli saatu Karstulasta pelastetuksi, hän sytytti
piippunsa ja läjäytti tyytyväisenä pamppuaan saappaankorkoon. Nyt sai
Vlastov taas tulla, jos hänellä käpälät syyhyivät. Tässä sitä taas
koeteltaisiin voimia.
_Kyösti Wilkuna_


SAVOLAISTEN SUOSIKKI
KARL WILHELM MALM

Rantasalmen triviaalikoulussa oli koko talven 1788-89 jatkettu lukuja
ja tehty hiljaa ja uutterasti henkistä kylvöä maassa vallitsevasta
sotatilasta ja rajakahakoista huolimatta. Mieliala oli tosin pitkin
tätä lukuvuotta ollut hiukan levoton ja hermostunut tuossa sydänmaan
syrjäisessä opinahjossa, jossa savolaisten vallasperheiden pojille
annettiin tieteiden alkeita; vähän väliä oli sinnekin asti saapunut
kuulumisia Etelä-Suomen monenlaisista oudoista ja jännittävistä
tapahtumista. Kuningas oli tullut sotajoukkoineen maahan julistaen
sodan Venäjää vastaan, ja Rantasalmen koulussakin, joka oli lähellä
itäistä rajaa ja saattoi siis helposti joutua tapausten pyörteeseen,
oli jo uneksittu loistavista voitoista ja suurista sotatöistä.
Mutta niitä ei ollut sitten kuulunutkaan. Päinvastoin saapui
viestejä sisäisistä hankauksista Ruotsin ja Suomen sotaväessä,
puoluevehkeilyistä ja toimettomuudesta. Kuningas oli -- niin kerrottiin
-- lähtenyt äkkiä kuin paeten Suomesta pois, sotajoukko oli jäänyt
joutilaana asemilleen ja vähitellen oli vakaantunut se käsitys, ettei
siitä sen enempää rytäkkää synnykään. Rantasalmella siis jatkettiin
lukuja, pidettiin loma ja alettiin kesällä 1789 taas uusi lukukausi.
Mutta silloin ei kuitenkaan kyetty enää pitempään tekemään tässä
koulussa rauhan kylvöä. Sota oli leimahtanut uuteen liekkiin ja sen
jymy oli tullut liian lähelle -- Savonkin rajoilla jo tapella
jytistettiin, jopa aika kuumastikin. Häiritseviä ja järkyttäviä
viestejä saapui eri tahoilta, koululaisten kodeista tuli huolestuneita
kyselyjä, vieläkö siellä poikia pidetään, ja sotaväenosastoja marssi
tuhka tiheään tämänkin rauhaisan seudun halki. Vihollisen
painostuksesta Suomen väen oli peräydyttävä. Silloin opettajat
päättivät laskea nuoret kasvattinsa kotiseudulleen ja sulkea koulun,
joka uhkasi joutua sodan jalkoihin.
Pienin parvin palailivat nyt 15-17 vuoden ikäiset pojat Rantasalmelta
eri tahoille, etelään, länteen ja pohjoiseen. Eräs ryhmä matkasi
veneellä Varkauden reittiä pohjoiseen päin, kohti Kuopion nuorta
kaupunkia. Siinä veneessä, niin kuin tietenkin muissakin koulusta
palaavissa poikajoukoissa, keskusteltiin vilkkaasti sotatapahtumista ja
maan kohtalosta. Vuosi sitten oli uneksittu loistavista voitoista --
nyt oli isänmaa suuressa vaarassa ja sen puolustaminen ja pelastaminen
kysymyksessä. Tietoisuus siitä painoi nuorten koulupoikienkin mieltä.
Savon vanhan linnan seutuvilla tapeltiin ja niin ikään etelämpänä,
Suur-Savon rintamailla. Monen pojan teki mieli lähteä mukaan sotaan
maata ja kotiseutua puolustamaan, mutta he olivat vielä liian nuoria
eikä kotoa ollut saatu lähtölupaa... ehkä vielä saadaan...
Näistä huolista ja toiveista keskusteltiin poikaparvessa eräänäkin
päivänä levähdettäessä Leppävirran rannalla, mihin samoihin aikoihin
oli saapunut veneellinen Pohjois-Savosta saapuneita alokkaita,
nahkapoikia, jotka olivat matkalla eteläiselle rintamalle. Hiukan
etäämmällä muista koulutovereistaan istui törmällä solakka, kalpeahko
ja vakavakatseinen poika omiin mietteisiinsä vaipuneena. Hän oli Kalle
Malm Kuopion Julkulanniemeltä, Rantasalmen koulun parhaita ja
tunnollisimpia oppilaita, hyvä lukumies ja kelpo toveri. Tämä reipas,
mutta hiukan umpimielinen ja yksivakainen poika oli pitkin matkaa
hautonut mielessään sotaanlähtöä, ja nyt tällä rannalla, jossa hän
tapasi kotoisten talollisten poikia, mietteet kypsyivät hänessä
päätökseksi. Kun siis toiset toverit hetken kuluttua laskeutuivat
veneelleen jatkaakseen matkaansa pohjoiseen päin, Kalle Malm astui
heidän luokseen rannalle ja virkkoi:
-- Viekää, pojat, terveiseni kotiin Julkulanniemelle. Sanokaa, että
minä en nyt vielä tulekaan kotiin...
-- Hä... tännekö jäät, vai...? Näin kysyivät rantahiekalle pysähtyneet
koulupojat kummissaan ja kerääntyivät vakavakatseisina veneestä
reppunsa hakeneen toverinsa ympärille. -- Aiotko todella lähteä
sotimaan?
-- Liityn näihin kotipuolen sotapoikiin, tunnen heistä muutamia; aion
tarjoutua vapaaehtoisena Savon jääkärirykmenttiin.
-- Kotonasi käymättä...?
-- Kotona voisivat ruveta estelemään, parempi on kun päätän itse ja
yksin, vastasi nuori Malm harkitusti. -- Isänmaa tarvitsee nyt
poikiaan, mieleni tekee päästä tositoimiin, miksi siis vitkastelisin.
Soutakaa te Kuopioon, viekää terveiset kotiin, minun matkani kääntyy
tästä etelään...
Ja hän käveli reppuineen nahkapoikien veneelle tarjoutuen siihen
soutajaksi. Ja vilkkaat savolaispojat, joiden suosikki tämä reipas
Malmin Kalle aina oli ollut, ottivat hänet ilolla mukaansa.
* * * * *
Näin Karl Wilhelm Malm joutui 17-vuotiaana koulupoikana, vapaaehtoisena
tarjokkaana "Kustaan sotaan", puolustamaan Savoa vihollisten
hyökkäyksiltä. Hänet otettiin empimättä Savon jääkäriksi -- olihan hän
ikäisekseen roteva ja miehekäs -- ja lyhyen harjoitusajan perästä hän
jo pääsi ruutiakin haistamaan ja sotatoimiin. Monissa tämän sodan
suuremmissa taisteluissa -- jotka enimmäkseen suoritettiinkin Savossa
-- hän oli mukana, sai tulikasteensa ihan koulunsa lähitienoilla,
Parkuinmäen tappelussa, sai Mikkelin rintamalla tunnustusta
urhoollisuudestaan ja neuvokkuudestaan ja yleni -- lukumies kun oli
eikä vailla tuttavia upseeripiireissä -- sodan lopulla luutnantiksi.
Kotipuolen pojat hurrasivat, kun hänestä tehtiin heidän lähin
päällikkönsä.
Tämä sotavuosi ratkaisi samalla K.W. Malmin elämänuran. Hän ei palannut
enää sodan päätyttyä Rantasalmen kouluun, hänestä ei tullut pappia eikä
virkamiestä, vaan hän jäi sotilaaksi, jonka ammatin hän oivalsi
kutsumuksekseen. Ja kun yhdeksäntoistavuotias luutnantti Karl Wilhelm
Malm sodan päätyttyä tuli päivettyneenä ja miehistyneenä käymään
kotonaan Julkulanniemellä, jossa hänen vuokseen oli näinä vuosina
vuodatettu monet huolen ja ikävän kyynelet, mutta jossa hänen rohkeasta
sotaanlähdöstään ja hänen menestyksestään armeijassa oli samalla
vilpittömästi iloittu, silloin hänen vanhempansakin hyväksyivät hänen
päätöksensä jäädä sotilaaksi -- olihan poika itse uransa valinnut.
Hän jäi upseeriksi Savon prikaatiin, harjoitti ja opetti savolaisia
nahkapoikia, joiden leikkisän luonteen hän tunsi tarkalleen ja joiden
hilpeihin kompiin hän oli lapsuudestaan asti mieltynyt. Hän eleli
hiljaisena maamiehenä pienessä luutnantinpuustelissa Joroisissa
niukalla palkallaan ja muokkasi maata. Vuodet kuluivat, parta kasvoi,
ikää karttui. Nuori luutnantti perusti perheen, muutti isänsä kotiin
Julkulanniemelle aikoen siinä maata viljellen asua elämänsä iltaan
asti.
Mutta kun lähes 20 vuotta oli kulunut hänen lähdöstään vapaaehtoisena
Savon väkeen, tempasi uusi sota hänet pyörteeseensä. Taas oli syttynyt
sota Venäjää vastaan, ja Karl Wilhelm Malmin, joka tällä välin oli
ylennyt kapteeniksi, oli lähdettävä johtamaan savolaista Kerimäen
komppaniaansa maahan tunkeutuneita vihollisia vastaan.
Kustaan sota oli ollut leikkiä, nyt tuli tosi eteen, miehelle miehen
tehtävä.
Malm olikin v. 1808 mies parhaissa voimissaan, terve ja jäntevä --
vakava piirre hänen kasvoillaan oli vain entisestään terästynyt.
Maalaisaskareissa oli mieli tosin vähän talttunut ja ruumiskin oli
hiukan kangistunut, mutta se vertyi pian, kun oli nopeasti koottava
joukkoja talvisotaretkelle. Entinen soturinveri alkoi taas kuumana
virrata hänen suonissaan. Malttamattomana ja tyytymättömänä Malm
totteli esimiestensä käskyjä, kun sodan alussa yhä vain oli
peräydyttävä pohjoiseen päin, eikä hän hyväksynyt Klingsporin
kunniatonta sodankäyntiä koskaan myöhemminkään. Heti kun tarjoutui ensi
tilaisuus vastarinnan tekoon ja taisteluun jäljessä tulevaa vihollista
vastaan, hän oli siihen koko innollaan valmis ja kävi kuin ilves
käsiksi ylivoimaiseen viholliseen.
Tämä tapahtui Jynkän rannalla, vähän etelään päin Kuopiosta. Malmin ja
Dunckerin osastot olivat turvanneet jälkijoukkona pääarmeijan paluuta
ja jäällä kävi nyt voitonvarma venäläinen sinnikkäästi saartaen
myöhästyneen jälkijoukon kimppuun, joka ei ajoissa ollut saanut
esimiehiltään perääntymiskäskyä. Päällikkönä tässä kahakassa oli
Duncker, Malm johti vain toista sivustaa, jonka tuli paksussa lumessa
jäällä torjua vihollisen kiertoliike. Mutta hän teki sen tavalla,
jolla hän heti sodan alussa voitti esimiestensä luottamuksen, ja
ennen kaikkea omien sotamiestensä, jotka näkivät läheltä hänen
kylmäverisyytensä, uljuutensa ja tarmonsa. Hän säästi miehiään turhilta
vaaroilta, väistyi kun tarvittiin; mutta kun hetki oli tullut, silloin
hän ryntäsi vihurina ja itse ensimmäisenä vihollista vastaan ja pakotti
sen pysähtymään... Näin hän ohjasi aukean jään poikki komppaniansa
melkein eheänä lähes peninkulman taipaleen pääjoukon luo Toivolaan.
Savon joukko peräytyi yhä pohjoisemmaksi -- niin kuin Suomen
pääarmeijakin Pohjanlahden rannikolla -- esimiestensä käskystä pitkin
talvea. Se oli raskasta marssia niille, joiden täytyi jättää
maakuntansa, kotiseutunsa ja kotinsa vihollisten jalkoihin. Siinä
lamaantuivat hilpeiden savolaistenkin mielet, into ja usko laski
arveluttavasti. Apeana ja harvapuheisena kapteeni Malmkin marssi
poikainsa keskellä Pohjanmaan lakeuksia kohti. Olihan hänen täytynyt
jättää omakin kotinsa, rakas Julkulanniemi, vihollisten käsiin ja
heidän raastettavakseen, ja se kirveli isännän sydäntä. Mutta sama
tietoisuus kirveli, sen hän tiesi, jokaisen miehen mieltä, sillä
kaikiltahan heiltä jäi nyt koti ja perhe vihollisen valtaan. Suru ja
kiukku vatvoi pakkasessa marssivien miesten sydäntä. Harvoin enää
singottiin heidän parvessaan sukkeluuksia, kankeasti kävi taipaleilla
tarinointi, mutta siitäkin vähästä, mitä pitkillä marsseilla puhuttiin,
ymmärsi päällikkö ja miehistö jo muutamista viitteistä, että sydämissä
asui sama suru ja sama kiukku.
Mutta kun pakoretki vihdoin päättyi Siikajoen ja Pulkkilan taistelujen
jälkeen, -- viimeksi mainittuun Malmkin poikineen otti tehokkaasti
osaa, -- ja kun siitä taas päästiin karkottamaan Pohjanmaalle asti
tunkeutunut vihollinen, silloin miehet heti elpyivät ja heidän silmänsä
ja sielunsa kirkastuivat. Oli melkoinen ero niiden joukko-osastojen
välillä, joissa oli ruotsinmaalaisia, miehistön kieltä ja mieltä
tuntemattomia upseereja, ja niiden, joita johtivat suomalaiset, kansan
keskuudessa kasvaneet ja sen kanssa välittömiin suhteisiin joutuneet
miehet. Näissä viimeksi mainituissa tunnettiin ja ymmärrettiin ilot ja
surut, toiveet ja pettymykset, selvemmin ja syvemmin ja niissä kävivät
myös välit läheisemmiksi ja joustavammiksi. Niinpä, kun kapteeni Malm
Pulkkilassa sai ilmoittaa joukolleen:
-- Nyt, pojat, nyt palataan takaisin Savoon! silloin oivalsi jokainen
mies, mitä se sana merkitsi itse sanojalle ja mitä heille kaikille.
-- Hei, takaisin, kotiin Savoon, huudahtivat miehet hurmaantuneina, ja
siinä huudossa helähti ilmoille kirkasta riemua, niin voimakasta ja
harrasta toivoa ja luottamusta ja kiitollisuutta, että vähältä piti,
etteivät kapteeni ja korven pojat syleilleet toisiaan.
-- Ajetaan pois vihollinen Julkulanniemeltä! Se oli parasta, mitä
miehet osasivat suosimalleen päällikölle luvata kiitollisuutensa
palkinnoksi ja hän ymmärsi täydelleen, mitä siihen lupaukseen sisältyi.
-- Pois Kuopiosta ja koko maasta, vastasi vakavakatseinen kapteeni
salaamatta omankaan mielensä lämmenneitä tunteita.
Pulkkilassa Malm saikin nyt ensi kerran aivan itsenäisen
päälliköntehtävän ja kaiken lisäksi erittäin kunniakkaan ja
vastuullisen: hänen tuli heti, Sandelsin pääjoukon vielä lepäillessä
Pohjanmaalla, ajaa etujoukkona takaa vihollisarmeijan Savoon päin
peräytyviä tähteitä, antaa niille lisää kiirettä ja ahdistaa niiden
kuormastoja. Oli mitä pahin keväinen kelirikko -- huhtikuun viimeiset
ja toukokuun ensimmäiset päivät olivat käsissä --, täytyi marssia
lumisohjussa ja vetelillä teillä ja miehiltä olivat saappaat jo
huonoiksi kuluneet. Mutta siitä huolimatta marssivat Savon jääkärit
keveästi suositun kapteeninsa johdolla näitä teitä etelään, paljon
keveämmin kuin talvella pohjoiseen, eivätkä he kaivanneet pitkiä
yölepojakaan. Aina kun he ehättivät edestä pakenevan vihollisen
jälkijoukon kintereille, he hihkaisivat ja hyökkäsivät kohti. Eikä
kapteeni totta tosiaan pidätellyt miehiään -- ensimmäisten joukossa hän
johti aina metsäisillä taipaleilla rynnäkköä.
Valitettavasti ylijohto oli antanut vain liian pienen joukon,
ainoastaan sata savolaista jääkäriä, hänen komentoonsa, joten niillä ei
voitu suurempia kiertoliikkeitä tehdä. Mutta kun ehdittiin asutummille
maille, Iisalmen kyliin, liittyi häneen runsaasti paikkakunnan väestöä,
jonka hän vanhastaan tunsi. Hänen pelkkä esiintymisensä innostutti heti
aseisiin puhdistamaan kotikulmaa vihollisista. Malm ei ollut puhuja,
vielä vähemmän kansankiihottaja, hän oli yksivakainen ja harvapuheinen
soturi, mutta mihin hän vain ehti -- taikka mihin hänen tiedettiin
olevan tulossakin, -- siellä tapahtui kohta kansannousu, siellä kävivät
herrat ja talonpojat ja mökkiläiset yksissä tuumin ahdistamaan
vihollista, sieppaamaan sen kuormastoja ja hevosia ja miehiäkin.
Iisalmelaiset saattoivat jättää Malmille jo hänen salmelle saapuessaan
ison elintarvikevaraston ja puolensataa vankia, jotka he muutamien
talonpoikien, koulunopettajien ja maanmittarien johdolla olivat
taistellen anastaneet. Ja nämä vapaaehtoiset, tosin huonosti
aseistetut, mutta sitä terhakammat talonpoikaisjoukot kartuttivat nyt
pitkin matkaa Malmin vähäisen osaston vahvuutta, kun sen oli
riennettävä edelleen vapauttamaan Kuopiota.
-- Kuopioon, Kuopioon! huudahtelivat täyteen intoonsa virinneet
savolaisjääkärit, kun he vain muutaman päivän Iisalmella levättyään
painuivat vettyneitä teitä ja märkien metsien halki etelään päin.
Kuopioon oli vihollinen pitkin talvea koonnut itselleen suuria ase- ja
ruokavarastoja ja siksipä sen oletettiin puolustavan kaupunkia sitä
sitkeämmin. Mutta Malm arvellen sen sittenkin yrittävän viedä
varastonsa pois jakoi miehistönsä kolmeen osaan saartaakseen eri
kulmilta tuon rakkaan kotoisen pikkukaupunkinsa. Paljon miehiä ei eri
saarrostusjoukkoihin riittänyt eikä talonpoikien sotataitoon ollut
kovin paljon luottamista. Malttamattomina muutamat niistä hiukan
pilasivatkin suunnitelmia ja päästivät osan vihollisista kuormastoineen
karkuun. Mutta Malmin pääsuunnitelma onnistui kuitenkin. Kuopio
kierrettiin ja vallattiin tiukan tappelun jälkeen; kaduillakin
taisteltiin, talo talolta oli keskiosa miehitettävä, sillä vihollinen
puolusti sitkeästi varastojaan ja sairaitaan, joita se oli sinne
koonnut. Mutta vastarinta murtui: Kuopio ja sen mukana koko
Pohjois-Savo oli taas vapaa.
Kun kapteeni Malm kuivaili taistelun jälkeen raatihuoneen torilla hikeä
otsaltaan, astui maaherra Vibelius, joka vihollismiehityksen ajan oli
koettanut suojella maakunnan etuja, häntä kohti, kiitti häntä kaupungin
pelastuksesta ja virkkoi:
-- Sinun käsiisi, urhea soturi, jätän nyt maaherranvirankin.
-- Miksi niin? kysyi Malm kummissaan.
-- Minä olen palvellut vihollista, koettanut sen aikana tehdä parhaani.
Nyt on parasta, että kaikki valta keskittyy yksiin käsiin, yhden miehen
vastuuseen.
-- Onko se välttämätöntä?
-- On. Autan sinua tietysti.
Niin tuli kapteeni Malmista joksikin ajaksi Kuopion maaherrakin. Ja hän
oli maakuntansa ihailluin ja rakastetuin mies, kun hän myöhään tänä
valoisana toukokuun iltana, pantuaan pienemmän osaston ajamaan
Varkauteen väistynyttä vihollista edelleen takaa ja järjestettyään
väkensä lepotiloille, ratsasti rakkaaseen Julkulanniemeensä
tervehtimään syntymäkotiaan ja kotiväkeään, omaa, hiljaista maataloaan,
jonka hän nyt oli pelastanut vihollisten käsistä. Siellä hän pitkästä
aikaa taas nukkui vuoteessa -- kotoisessa vuoteessa! Hänen sydämensä
riemuitsi -- sillä itsehän hän oli tämän onnenhetken hankkinut.
Mutta ennen maata menoaan hän lähetti Sandelsille, joka vielä viipyi
Pohjanmaalla, pikaviestin:
-- Nyt voit tulla joukkoinesi takaisin Savoon! Tie on selvä ja eväitä
on täällä riittävästi!
Onnellisen alkukesän kapteeni Malm vietti tänä sotavuonna Savossa.
Se oli herkeämättömän toiminnan aikaa. Milloin hän pienellä
partiojoukolla kuritti pökerryksistään selvinnyttä ja Savoon takaisin
työntyvää vihollista Mikkelin tienoilla, milloin hän kahakoi
Joroisissa, milloin ystävänsä Dunckerin kanssa partioi kaapaten
rohkeasti kuormastoja, pakottaen vihollisen liikkumaan varovammin.
Mutta koko ajan hän sai sisukkaasti taistella kotiseutunsa puolesta,
jota hän rakasti ja joka luotti häneen.
Kotiseudun puolustusta edisti kapteeni Malmin tärkeä toiminta
Pohjois-Karjalassa, johon hänet loppukesällä komennettiin.
Sandelsin johtaman Savon pääarmeijan asemaa Toivolassa, Kuopion
pohjoispuolella, uhkasi näet idästä päin, Joensuun suunnalta, lähenevä
uusi vihollisjoukko, jota vastassa oli aluksi vain Tiaisen johtamia
vapaaehtoisia talonpoikaisparvia. Tämä vaara oli nyt torjuttava ja
kapteeni Malm sai parin-, kolmensadan savolaisen jääkärin avulla hoitaa
koko tämän sivustan.
Se oli puolustustehtävä, mutta Malmin luonteelle ominaista oli, että
hän kohta siirtyi puolustuksesta hyökkäykseen. Ja samoin oli hänelle
ominaista, että hän täälläkin innostutti talonpoikaisen rahvaan, joka
jo aikaisemmin oli noussut aseisiin, mukaansa vihollista maasta
häätämään. Jo pelkkä huhu, että Malmin kapteeni oli tulossa avuksi, sai
sadat aikaisemmin epäröivät talonpojat tarttumaan aseisiinsa. Ja vaikka
tämä harjaantumaton väki taas täälläkin sotki hänen suunnitelmiaan, oli
sen luottamuksellinen mukanaolo kumminkin hänen menestykselleen
ratkaiseva.
-- Olipa harmi että talonpojat malttamattomuudellaan säikyttivät
viholliset perääntymään, ennen kuin me ehdimme panna ne kierrokseen,
valitti aina urhea ja seikkailuvalmis luutnantti Bonsin eräänä aamuna
Pielisen joensuulla Malmille, kun he jääkäreineen ehtivät venäläisen
kenraali Aleksejevin leirille, jonka tämä edellisenä päivänä, juuri
ennen Malmin saapumista, oli kiireessä tyhjentänyt lähtien paljon
suuremmalla joukollaan pakosalle Tohmajärvelle päin. Talonpojat olivat
ruvenneet liian aikaisin ampumaan ja Aleksejev oli luullut Malmin jo
saapuneen.
-- Olihan se harmi, myönsi kapteeni. -- Hänen reipas suunnitelmansa oli
ollut saartaa viholliset ja sulkea ne loukkuun siihen joensuulle. Mutta
hän ei tahtonut liiaksi moittia talonpoikia ja suunnitteli jo
mielessään tapahtuneen erehdyksen muuttamista menestyksekkääksi
tempaukseksi. -- Mitähän, jos ajamme viholliset rajan toiselle puolelle
ja siirrämme sodan sinne, -- miksi meidän koko ajan pitäisi omassa
maassamme tapella!
-- Tehtävämme oli puolustusluontoinen ja osastomme on pieni, vastasi
Bonsin epäillen esimiehensä lennokkaan ajatuksen onnistumista.
-- Mutta talonpoikien avulla joukkomme kasvaa ja he ovat
taistelutuulella. Vihollinen taas on hätäännyksissään ja pakenee --
annetaan vauhtia!
-- Annetaan vain, hitto soi! innostui nyt luutnanttikin asiaan. --
Olisipa se kunniakasta, jos päästäisiin rajan taakse, näytettäisiin
pääarmeijallekin hyvää esimerkkiä.
-- Ja autettaisiin sitä. Takaan, että viholliselle tulee kiire Savosta,
jos me vain ryntäämme Etelä-Karjalaan!
-- Mutta silloin saamme kyllä pitää kiirettä -- vihollinen kokoaa
voimiaan. Miehet marssimaan, jääkärit ja talonpojat!
-- Juuri niin, levätään sitten voittajina tai haudassa!
Malmin päätös synnytti mahtavan innostuksen hänen pienessä joukossaan,
joka nyt yhdessä talonpoikien kanssa lähti rientomarssissa vihollisen
jälkeen. Yhteenlaskettuina heitä oli noin 600 miestä, talonpojilla oli
sadan vuoden ikäisiä kiväärejä ja karhupyssyjä olallaan ja ainoastaan
kaksi tykkiä heillä oli mukanaan. Aleksejevilla sitä vastoin oli
puoliväliin toista tuhatta miestä komennossaan, oli ratsuväkeä, oli
runsaasti tykistöä, mutta hän tunsi sittenkin maan horjuvan jalkainsa
alla Malmin talonpoikaispartioiden parveillessa hänen ympärillään. Hän
ei tiennyt paljonko niitä oli, mistä ne tulivat ja milloin ne
hyökkäsivät, ymmärsi vain, että näillä Malmin pojilla on puhti
pohkeissa ja piru mielessä. Siksi hän perääntyi. Ensin Tohmajärvelle,
jossa hän kokosi vartiostot ympärilleen, ja sitten yhtä painoa
Pälkjärvelle, -- Malmin sissit ja jääkärit koko ajan kintereillään.
Siellä -- lähellä Venäjän silloista rajaa -- hän pysähtyi hetkeksi
huokaisemaan ja siellä syntyi elokuun 9. p:nä 1808 taistelu. Malm
hyökkäsi näet empimättä ja viipymättä, vaikka tiesikin joukkonsa
vihollista paljon heikommaksi; hän luotti vihollisen säikähdykseen ja
ystäväinsä talonpoikien hurjaan sisuun ja järjesti ovelasti miehensä
kahta tietä ryntäämään ajaen heti aluksi muutaman vihollisosaston
suohon.
Pälkjärven kirkon seutuvilla kehittyi ja keskittyi taistelu
kuumimmaksi; sitä kesti runsaasti kuusi tuntia. Mutta Malm ei
hetkeksikään laskenut miestensä hyökkäysintoa laimenemaan eikä siis
päästänyt joukkonsa pienemmyyttä näkyviin. Hän seisoi tyynenä,
teräväsilmäisenä ja valppaana keskellä kuulasadetta ja johti taitavasti
eri osastojaan yhä eteenpäin, niitä iloisesti kannustaen. Ja saman
lujan uskon hän valoi apulaisiinsakin.
-- Vihollinen on saatava omalle puolelleen rajaa, hän huudahti
Bonsinille, joka miehineen ryntäsi hikipäin pistin ojossa kirkonmäkeä
puhdistamaan.
-- Ja se saadaan, vastasi luutnantti varmasti.
Ja se saatiin. Menetettyään kolmatta sataa miestä ja ison osan
kuormastoaan Aleksejev vetäytyi sekasortoisine joukkoineen kirkolta ja
pakeni suoraa päätä rajan yli.
-- Nyt on Suomi tältä kulmalta vihollisista puhdas, virkkoi Malm
riemuaan salaamatta luutnantilleen, kun he taistelun jälkeen hetkisen
huokasivat ja katselivat, miten päivän sankareina tapelleet talonpojat
rupesivat heti hilpeinä keittämään venäjänjauhosta iltapuuroaan. --
Tekisipä armeijamme maan muissa osissakin saman tempun!
-- Niin, ottakoon Klingspor nyt oppia sinusta, vastasi luutnantti. --
Mutta emme kai jää tähän?
-- Emmehän toki! Pitäähän meidän kerrankin hyökätä vihollisen alueelle
ja antaa Aleksejeville sielläkin kyytiä.
-- Lähdetäänkö heti?
-- Ota osastosi, pistäkää pian illallinen poskeenne ja rynnätkää tuota
pikaa. Tuolla puolen rajan me aamulla tapaamme!
Ensimmäisen ja ainoan kerran tässä sodassa suomalainen sotaväki samosi
nyt vihollisalueelle, mistä Malm lähetti voitonviestin Sandelsille. Ja
hän liikkui joukkonsa pienuudesta huolimatta sielläkin siksi
omaperäisesti, että Aleksejev lastasi Sortavalassa kiireellä varastonsa
ja miehensä laivoihin ollakseen valmis purjehtimaan Laatokan yli, jos
se kesytön savolainen tulisi häntä vielä rannikollekin ahdistamaan.
Syyskesän ja syksyn Malm vietti jääkäreineen ja talonpoikineen
Pohjois-Karjalassa, puolustellen sitä ja torjuen venäläisten kaikki
yritykset hyökätä sieltä päin Sandelsin selkään. Hän sai pian uuden
vastustajan, nuoren ruhtinas Dolgorukin, jolla oli entistä suuremmat,
verekset sotavoimat käytettävänään, ja hänen oli silloin pakko
vähitellen taistellen vetäytyä pohjoiseen päin. Mutta Taipaleella,
Joensuusta hiukan luoteeseen päin, hän puolustautui kumminkin lähes
kymmenkertaista ylivoimaa vastaan niin sitkeästi ja niin kauan, että
Dolgoruki vasta sen jälkeen, kun Suomen läntinen armeija oli syyskuussa
Pohjanmaan rannikolla kärsinyt ratkaisevat tappionsa ja perääntynyt,
pääsi etenemään Sandelsin silloin jo jättämiin asemiin Toivolassa. Malm
olikin silloin tehnyt tehtävänsä Karjalassa. Mutta sieltä saamansa
käskyn nojalla peräytyessäänkään sisukas Malm ei suostunut siirtymään
taistelutta, vaan hän kahakoi vielä savolaisineen itsepäisesti joka
salmella ja joka sillalla, ennen kuin hän kirvelevin sydämin taas
luovutti palan rakasta Savoaan viholliselle.
Venäläiset pelkäsivät ja kunnioittivat tätä miestä, hänen pelkkä
nimensä aiheutti heissä kauhua. Hän oli valppaana heitä vastassa joka
taholla, jokaisen veräjän suussa, mutta he näkivät hänet usein
sielläkin, missä hän ei ollutkaan. Kerrankin oli kymmenkunta
talonpoikaa Juankoskella vakoilemassa sinne sijoitetun venäläisosaston
touhuja. Työn tehtyään partion päällikkö kutsui tuohitorvella miehensä
kokoon metsään lähteäkseen paluumatkalle. Viholliset kuulivat töräyksen
ja huusivat:
-- Malmin kapteeni tulee, kuuletteko!
-- Hän on jo tuolla metsän reunassa!
Ja suin päin viholliset lähtivät pakenemaan Malmin pelkkää nimeä.
Raskasta oli Malmin poikien marssi syyssateilla, kun heidän oli jälleen
peräännyttävä Sandelsin armeijan mukana pohjoiseen päin. Kesä oli ollut
kaunis ja menestyksellinen, he olivat omalta osaltaan pitäneet
vihollisen aisoissa ja tuottaneet sille tappion toisensa perästä.
Katkeraa oli, kun heidän nyt sittenkin täytyi perääntyä. Eikä "Savon
joukko" sitä enää vastarinnatta tehnytkään. Iisalmella taisteltiin
sitten tämän sodan tuimimmat ja verisimmät, Koljonvirran ja Salahmin
taistelut. Niissä kapteenista majuriksi tällä välin ylennetty Malm
kunnostautui otellen yhtä uljaasti ja neuvokkaasti kuin Karjalassa.
Viimeksi mainittu taistelu, jossa Malm johti etujoukkoa, tuli olemaan
tämän sankarin viimeinen. Oli marraskuun 9. päivä. Molemmat sotajoukot,
Sandelsin ja Tutshkovin, seisoivat lähikylissä vastakkain -- uusi
yhteenotto oli käsillä. Sandels tahtoi iskeä ensiksi ja lähetti
Salahmista iltayöstä osaston hyökkäämään metsien halki yöpuulla
lepäilevien vihollisten selkään. Retki yöpimeän, syysmärän ryteikön
läpi oli ylen vaivalloinen, mutta Malmia ja hänen poikiaan kannusti
vanha into -- he aikoivat iskeä samalla vastustamattomalla voimalla
kuin Pälkjärvellä. Ja iskivätkin. Mutta silloin heille selvisi, että
heidän iskunsa oli nyt tehoton. Petos oli tapahtunut, vihollinen oli
saanut sanan, saartajat joutuivat kierrokseen. Ylivoima oli täysin
varustautuneena heitä vastassa joka taholla.
-- Mikä nyt neuvoksi? kysyi Bonsin varmana siitä, että hänen aina
neuvokas päällikkönsä kyllä keksii pääsyn tästäkin pälkähästä.
Mutta mitään pelastumisen mahdollisuutta ei ollut, sen sai Malm pian
selville. Tyynesti, mutta tavallistakin vakavammalla äänellä hän
vastasi:
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
  • Büleklär
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3417
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1993
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3500
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2036
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3503
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2075
    22.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3295
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2032
    18.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3456
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1985
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3474
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2039
    21.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3454
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2010
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2027
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3399
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1983
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3402
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2073
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3427
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2052
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3514
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2026
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3415
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1996
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3436
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2107
    19.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3480
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2124
    20.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3409
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2011
    20.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3432
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2002
    21.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3455
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1991
    19.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 3476
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2023
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Süzlärneñ gomumi sanı 3413
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2059
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Süzlärneñ gomumi sanı 3495
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1989
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Süzlärneñ gomumi sanı 3523
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2018
    22.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
    Süzlärneñ gomumi sanı 3442
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2015
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 24
    Süzlärneñ gomumi sanı 2215
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1427
    22.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.