Niobe: Nykyajan romaani - 04

Süzlärneñ gomumi sanı 3752
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1928
24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
40.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
Kasvojen ilmaus, lyhyet tuuheat viikset ja varma paikkansa pitävä
tukkukauppiasmainen puhetapa osottivat selvästi, että heillä oli
ollut onni saada matkaan jonkinlainen suojelija, joka näillä kulmilla
oli kaikkimahtaja, -- johon oli rahavallan ja hyvin tunnetun,
suositun miehen vaikutusvalta yhdistettynä.
Vieraiden väliä juoksivat Arnt ja Massi puuhaten ja suurimmassa
määrin intreseerattuina; pian olivat he tulleet kaikkien kanssa
tutuiksi. Tohtori ilmestyi silloin tällöin heidän joukkoonsa
vierasvaraisena isäntänä, puhellen sanan sinne, toisen tänne. Hänen
käytöksestään ei huomannut, mitä hän oikeastaan ajatteli, mutta
omituinen ilme oli hänen kasvoissaan, kun hän katseellaan seurasi
paperossinsavua, joka sankkana pilvenä liehui naisparven yllä. Ja
hoikkana, ohuena, keltainen piiskamainen palmikko riippuen pitkin
hameen selkämystää, hyöri Berthea, pyöreä pää, nupponenä ja kirkkaat
silmät uteliaina esiin pistäen missä milloinkin. Hän vältti yhä
innokkaammin silmillään kaunista kandidaatti Kreftingiä, kun tämä
katsoi häneen, niin että kandidaatti vihdoin tuli häntä lähemmäksi
ja alkoi kysellä ja kysellä -- oli kauhean intresantti ja sanoi
häntä nupuksi, josta kerran tulisi ruusu... Minka näkyi harvemmin,
hän liiteli sisään ja ulos levottoman hermostunut, raskas hymy
kasvoillaan. Hänellä oli olevinaan kiire. Jos aikoi mukaan päästä,
niin piti tietysti järjestää ja laittaa kuntoon pukunsa, kurtata
uudestaan hameensa j.n.e.
Kerran hänen rientäessään käytävän halki viittasi isä konttorin
ovesta häntä luokseen: "Minka! -- Kuuleppa vähän... Arvaan, että
mielelläsi lähtisit mukaan tuolle retkelle", -- sanoi hän, kun Minka
oli tullut sisään. "Niin, hirveän mielelläni, isä. Enhän ole koskaan
ollut mukana semmoisilla." -- "Minun täytyy sanoa sinulle, rakas
Minka, -- hm, jaa, miten saisin sinulle sen sanotuksi, ilman että
kovin sinua pahottaisin. -- Mutta lääkärinä, näetkös, ja isänäsi --
olen suuresti huolissani siitä, tokko oikeastaan terveytesi kestää
niin pitkää ja vaivalloista retkeä metsiin ja erämaihin... Ei, ei,
lapseni, en tahdo sinua kieltää, esitän vaan itsesi punnittavaksi
-- --. Jospa joskus sattuisit väsymään ja jäisit sairaana makaamaan
kauas metsään." -- "Ei, isä, minä niin hyvin ja varmasti tunnen,
että se ei tapahdu. Jos minä sairastun", -- itku sai äkkiä vallan,
-- "niin tapahtuu se siitä syystä, ellen nyt pääse mukaan." --
"Pääsethän sinä mukaan", huuti tohtori; mutta malttoi äkkiä mielensä.
-- "Kuulehan, Minka, -- jos -- jos... muista, että minä en suutu
sinuun, enkä pakota sinua... mutta, jos sinä luovut matkasta, niin
saat, kun syyskuussa täytät seitsemäntoista vuotta, kultakellon --
ja oikein sievät vitjat", lisäsi hän huomatessaan, että Minkan ilme
alkoi vetäytyä eittäväksi.
Tytär katsoi häneen jäykästi ja kalpeana. "Ei, ei, isä" -- hän äkkiä
puhkesi epätoivossaan. "Jos minua kiellät, niin jään kotia. Mutta
kullan edestä minä en jää!" -- "No no, jaa jaa, -- älä sitä nyt
siltä kannalta. -- Tiedäthän, etten sinulta kiellä mitään. -- Mutta
älyäthän, että minun täytyy varottaa sinua terveytesi vuoksi... soo
soo, soo soo --. Niin, muuta asiaa ei minulla sinulle ollutkaan,
Minka. Jos äitisi myöntyy, niin tiedäthän, etten minä kiellä -- --.
Älä ole noin surullinen, lapseni... Mutta varo kuitenkin vähän noita
vieraita salonkileijonia. Olethan sinä ymmärtäväinen tyttö, eikä ole
varma, että heillä on kyllin ihmistapoja -- --. Ei, ei tosiaankaan
minulla ollut muuta asiaa, -- minä vain arvelin, että ehkä kultakello
ilahuttaisi sinua vielä enemmän." -- --
-- "Ja tuohon joukkoon sinä hänet lasket?" huudahti tohtori kiivaana
tullessaan makuukamariin rouvan luo, joka istui neulomassa ja
kurttaamassa matkailijahametta. -- "Voimmeko muuta?" -- "Soo -- hei
vaan, -- minä en enää ymmärrä mitään -- en niin mitään. Entisinä
aikoina olisi nuori tyttö joutunut koko maailman hampaisiin, jos
olisi tuolla tavalla juossut metsiä vierasten miesten kanssa, --
maine mennyt, minä sanon!"
Rouva Baarvig keikahutti päätään, joka oli neulomuksen yli painunut:
"Sen tiedän, että ainakin minulle olisi ollut vaan hyväksi, jos
olisin nuorena saanut vähän enemmän vapautta"... "Niin _sinulle_,
Bente" -- "Varmaan olin samanlainen kuin muutkin tytöt... Olimmehan
me kuin lampaat karsinassa. Hyvistä ja huonoista, kaikista meistä
tuli yhtä kokemattomia kanoja, joihin ajettiin jos jonkinlaisia
käsityksiä elämästä. Kun tulimme täysikasvuisiksi, niin saimme oppia
kaikki alusta."... "Lähteä tuolla tavalla metsään kaikenlaisessa
seurassa, sopiiko se tytölle? Luuletko tosiaan, että ainoakaan mies,
jolla on jonkinlainen asema, enää huolisi semmoisesta naisesta --"
-- "Aika nyt ajattelee toisin, Baarvig, -- luulen että monikin mies
huolisi... Katso esimerkiksi Kjeliä ja Thekla Feiringiä." -- "Älä
puhu Kjelistä", kiivastui tohtori. -- "Minä sanon sinulle, Bente...
Minä lyhyesti kysyn sinulta: olemmeko tuomitut, -- onko meidän pakko
laskea Minka noiden matkaan?"
Rouva hengähti syvään ja neuloi kiivaasti: "En ainakaan minä tiedä
parempaa neuvoa, Baarvig, kuin että laskemme lapsemme oppimaan
vapauttaan käyttämään. -- Sillä se on varma, -- että jos sen
kiellämme, niin kadotamme heidät kokonaan"...
Nyt tuli Minka salista hamettaan koettamaan.
"Oliko isä levoton retken vuoksi, äiti, -- sitäkö hän oli täällä
luonasi puhumassa?" kärtti hän, kun olivat jääneet kahdenkesken.
-- "Se oli vain sitä, että tämä on ensimäinen kerta, kun olet
poissa omin päin," -- vastasi rouva Bente kierrellen kysymystä. --
"Nuo tapoihin tottuneet kaupunkilaiset, ne niin hyvästi osaavat
erottaa, mikä on tyhjää puhetta ja kohteliaisuuksia, ja mitä todella
tarkoitetaan. Ja tiedäthän sinä, että ei suinkaan pidä käsittää
täydestä kaikkea mitä he pakisevat." -- "En minäkään sentään ole
semmoinen maalaisyksinkertaisuus, äiti... Näiden joukossa ei ole
ainoatakaan, joka vetäisi Thekla Feiringille vertoja. Ja sitä paitsi
luulen voivani sanoa, että minä olen ideain tasalla." -- "Hm",
-- mutisi rouva, lanka suussa, -- "en minä oikeastaan tarkoita
noita intresantteja kysymyksiä, enkä keskusteluita, Minka...
niissä voit kyllä selvitä. -- -- Vaan enemmän -- miten sanoisin...
heidän personallista seurustelutapaansa. Sitä niin helposti vaipuu
tutunomaisuuteen ja ystävyyteen ja muuhun semmoiseen, -- ja sinun
kaltaiselle nuorelle avomieliselle tytölle niin helposti kaikki käy
täydestä, mitä nämä --" -- "No mutta äiti, nyt minun täytyy nauraa
sinulle. Sinä pelkäät kurtiisia ja rakastumista ja muuta semmoista...
Pyh, -- meillä on nykyään niin toisenlaiset harrastukset... Aina
sitä on sitte aikaa mennä naimisiin ja saada herra niskaansa." --
"Niin, näetkös, me niin mielellämme näemme ihmiset niiden ihanteiden
valossa, joiden ritareiksi he ovat ruvenneet; mutta ei ole sanottu,
Minka, että se aina pitää paikkansa"...
Minka pudisti paremmalla tiedolla päätään. "Rakas äiti, älä
nyt kuvittele itsellesi, että me ajattelemme tuommoisia. Ennen
vanhaan ehkä... Kuulehan äiti, -- kulta äiti, -- etkö minun
puolestani pyytäisi isältä, että hän lainaisi parikiikariaan,
-- minä ripustaisin sen remmistä olalleni... Se näyttää niin
sporttimaiselta... Ei sinun tarvitse pelätä hassahtumisia, äiti --
Oi, minä olen niin iloinen, etten voi sitä sanoa, -- minä tiedän,
etten koko yönä saa silmiäni ummistetuksi. Se on niin ikävää,
jos minun nyt monta kertaa täytyy mennä saliin tässä huonossa
suvihameessa, kun muilla on niin sievät matkailijapuvut. Luise Lundia
kyllä eivät auta hänen hienot sheviottinsa eikä messinkivyönsä,
-- Theklassa on enemmän fjongia, hänellä on 'snitti', -- aivan
synnynnäinen, sanoi Kjel, heti kun hänet näki... Kjel oli oikein
kekseliäs, kun toimitti heille aitasta viilipunkat portaille, --
alkoi paikalla tuntua niin maalaishuviretkimäiseltä. Ja sitten
huomasin, että hän iski silmää Theklalle, ja että he yhdessä
nauroivat, -- he huomasivat kohta, että Luise oli tottumaton
polttamaan paperossia -- --. Älä, äiti, -- älä kavenna sitä
vyötäisiltä, se saa olla vaikka vielä väljempi, -- samanlainen kuin
Anna Ristsillä, jotta kohta näkee, ettei ole korsettia --."
"Valmis, äiti? -- sitte minä puen sen kohta päälleni... Se ehkä
voisi olla vielä vähän enemmän ylös kurtattu", arveli Minka,
tarkastellessaan itseään... "Theklan on lyhempi, se tekee jalat niin
vapaiksi." -- "Theklalla on lyhyt selkä ja paljon, paljon pitemmät
sääret hoidettavana kuin sinulla, Minka. Sinulle se ei sopisi, vaan
näyttäisi niin kesken katkaistulta." -- "Äiti, muistatko pyytää
kiikaria" -- "Hae itsellesi ruokaa, Minka, sinähän olit poissa
illalliselta." -- "En jaksa, äiti", -- huuti hän taakseen rientäessään
vieraitten luo saliin.
* * * * *
-- Tavallisuuden mukaan kierteli Schulteiss tapahtumain
likiseuduilla, aina paraiksi kaukana, ettei häntä keksitty. Mutta
äkkiä riensi hän ilosta loistavana ja kumarrellen läpi huoneiden,
joissa seurue paraillaan sangen vilkkaana hyöri suvijuomaboolin
ympärillä; boolin oli Kjel valmistanut kaikenlaisista salaperäisistä
aineksista... Jos olisi oltu hänen luonaan alhaalla sahalla, niin
olisi siihen muka tullut samppanjaakin. Schulteiss oli nähnyt Minkan
tulevan matkavaatteissa ja älysi, että taistelu oli voitettu. Tunne
siitä, että hän oli uskottu mies tässä puuhassa, sai Schulteissin
kerrassaan matkatuulelle. Hän oli taitava kuin itse Napoleon saamaan
matkalaukkuun mahtumaan niin paljon tavaraa kuin suinkin. Hän odotti,
kunnes Minka tuli ovelle, antaakseen hänelle läänin kartan. Hän oli
hengessään mukana, piirteli karttaan teitä, toisia punaisella ja
toisia sinisellä. Hän hekkumoi mielikuvituksessaan, -- vartioitsi ja
valvoi Minkan jälkiä... tuki häntä puronportailla, oli hänen salainen
kaitselmuksensa... näki itsensä tähtitaivaan alla valvomassa, kun
Minka makasi...
Hän lensi ylös kamariinsa ja taas alas. Tietysti painettu taru
Rösvandista mukaan, -- sikäläisestä kummituksesta, -- seuralle
luettavaksi sopivassa tilaisuudessa ja mielialassa, kun levättiin
kalastajapirtissä... Käytävässä hänet seisautti heleä nauru, joka
kuului alhaalta ulko-oven portailta. Minka seisoi hymyillen ja
säteillen vallattomassa keskustelussa toisen vieraan herran kanssa.
Se oli Varberg, insinööri, josta piti tulla osastonpäällikkö, kun
uutta rautatietä keväällä aljettaisiin täällä rakentaa. Schulteiss
näki kotkan-nenän ilmaa vastaan. Hänen katseensa ahmasi koko miehen
kuin valokuvauskone; -- tukka ohuenlainen otsalla, -- piirteet
kalpeat, varmat, -- silmät nopeat, väijyvät, -- kylmäverinen viekas
viettelijä...
"Se ei enää ole mikään salaisuus, että uskomattoman suuria rasituksia
saattaa voittaa vain psyykillisellä voimalla" -- kuuli hän insinöörin
esittävän... "Sitä voimaa voi kehittää jokaisessa, jolla vaan on
mediaalinen luonne. Käsken teitä kävelemään kymmenen penikulmaa,
ja te kävelette kymmenen penikulmaa." -- "Niin, jos on semmoiseksi
luotu, että tekee mieli totella", -- vastasi Minka ylimielisesti...
"Voisittehan koettaa Theklan -- neiti Feiringin kanssa, -- voitteko
hänen tahtonsa masentaa. -- Luulenpa, että siinä lämpiäisitte...
Muutoin haluaisimme kyllä jokainen itseemme semmoista koneistoa, kun
on lähdettävä pitkälle kävelyretkelle." -- "Te olette epäuskoinen,
neiti; mutta ellen erehdy, niin olette juuri te erinomainen meedio."
-- "Soo?... Vai te luulette... Mistä sen päätätte?" kysyi Minka
uteliaassa jännityksessä. -- "Kätenne lepää tuossa kaidepuulla,
-- suvaitsetteko, että sivelen sitä muutaman kerran, ainoastaan
sormenpäällä... Mitä? -- eikö se tunnu suloiselta, rauhoittavalta?
-- Jos sivelisin kylläksi kauan, niin vaipuisitte uneen... Nyt olen
varma siitä, että olette harvinaisen hyvä meedio." -- "Suvaitkaa,
neiti Minka", -- kavahti Schulteiss. "Mutta minä pyydän, olkaa
semmoisia kokeita vastaan varuillanne... Isänne varmaan ankarasti
varottaisi teitä niistä"...
Hän kumarsi yhä hammasta näyttävän kohteliaammin... "Tämä on
tuntematon ala... Sillä on seurauksia ja konsekvensseja, joita on
mahdoton arvata... se on tahtovan personallisuutensa pois antamista."
Tämän hän sanoi katkonaisesti, kasvot harmaan kalpeina, tehden
ylenmäärin syvän kumarruksen, hieroen ja pesten käsiään, niin että
rystyt valkenivat.
Insinööri katsoi häneen näyttäen sekä hämmästyneeltä että
naurunhaluiselta ja iski silmää Minkalle, joka oikeastaan ei ollut
koskaan huomannut, mikä irvikuva Schulteiss oli, ennenkuin hän nyt
tänä iltana noin esiintyi vieraan herran edessä.
"Luultavasti se oppimestari, joka on nuoruutenne askelia vartioinut?"
kysyi insinööri naurunhaluansa peittämättä.
Schulteiss seisoi hetkisen hämillään, vetäytyi hämmentyneenä pois ja
juoksi rajusti portaita ylös. Hänen kamarinsa ovi paukahti kiinni.
Siellä hän makasi vuoteellaan ja puri hammasta koko illan...
"Neiti Minka"... huusi ja rukoili hän äkkiä itsekseen kasvot
vääntyneinä ja käsi juhlallisesti ojennettuna, -- "teidän tahtonne
aikoo hän lamata ja vangita... Minä varotan, minä rukoilen teitä
--. Välttäkää häntä ja koko hänen olentoaan, -- hänen katsettaan ja
hänen kättään!... Minä panen liikkeelle maan ja taivaan, -- isänne
ja äitinne"... Hän kohotti itseään sängyssä ja uhkasi... "Äh -- se
perkele!"...
* * * * *
Rouva Bente kaikilta huoliltaan tuskin joutui vuoteelleen.
Puoliunessa hän mietiskeli vilustumista, joka päivällä väjyi märistä
jaloista, yöllä latoloissa makaamisesta, -- tuumi ja punnitsi,
vieläkö Minkalle antaisi jonkun neuvon, -- vai oliko viisaampaa,
olla mitään sanomatta. Varotukset ja muistutukset niin helposti
haiskahtavat kodin käskyvallalle. -- Jos olisi voinut lausua sen
hänelle niin hienosti, että tytär sen ajattelisi omanaan... Hän pisti
tyttären matkalaukkuun pullon katkeria vatsatippoja, ynnä pienen
ylimääräisen villaliivin. Ja sitten alkoi joka puolella herättelyn
melu ja liike. Suuruspöytä katettiin aikaiseen, kannettiin kahvit,
voileivät, munat; piti saada jotain lämmitystä, ennenkuin lähdettiin
kylmään, kosteeseen aamuilmaan...
-- Seurue oli lähtenyt matkaan aikaisin päivän sarastaessa, sumun
vielä asuessa virran päällä kuin pitkä vanutettu valkoinen villa,
ja kasteen kostuttaessa jalat ja helmat. Yön liepeillä jo olivat
nousseet ylös ihmiset ja eläimet.
Aamu kävi pitkäksi, vetelehti eteenpäin verkalleen neljän ajoista,
jolloin väki hioi viikatteitaan ja lähti luokoa niittämään
aamukasteen aikana, kunnes auringon paiste viiden aikaan sattui aitan
katolla olevaan ruokakelloon ja alkoi sitä pitkin vaipua alas. Kun se
oli seinällä ennättänyt kottaraisen pesälle, oli kello vasta puoli
kuuden vaiheilla. Talon oli lähteneiden jälkeen vallannut hiljaisuus
-- ikäänkuin jokin kiusaava autius... Massi ja Arnt eivät enää
suostuneet maata lähtemään, osotettuaan kerran niin paljon itsensä
kieltämistä, että olivat nousseet ylös. Arntin lämpöiset, hikiset
kasvot ja röijy, joka oli täynnä heinän törkyä, ne todistivat, kuinka
väsymättä hän oli ajanut kaiken aamua heinäkuorman päällä niityn
ja ladon väliä. Massi oli nyt viimeksi käynyt etsimässä yöllisiä
kananmunia, -- tytöllä oli erikoinen taito saada selville, minne
kanat munansa kätkivät. Tavalliseen aikaan tuli sitten tohtori alas
suurukselle; hän oli nukkunut koko yön umpeensa.
"No", -- alkoi hän iskettyään auki tuoreen munan. -- "Minka on siis
lähtenyt matkaan?... Jos olisin jonkun keinon keksinyt, Bente, niin
vakuutan, että olisin sen estänyt --. Mokomaakin mustalaiselämää"...
"Usko se, Baarvig, että nuoriso tähän aikaan vaatii toisenlaista
henkistä seurustelua kuin meidän nuoruudessamme, -- elävät aivan
toisella tavalla yleisissä harrastuksissa."
"Jaha, -- hoh hoo -- ja hekö eivät muka enään ole tämän aineellisen
maailman lapsia?... Luota sinä vaan siihen... Nyt he vain keskenään
kirjoittelevat, keskustelevat ja filosofeerailevat rakkauden
olemuksesta... Me taas emme muuta ymmärtänet, kuin joko -- tahi.
Mutta nämä, ne ne osaavat keittää vaikka kuinka monimutkaisen sopan
yksinkertaisista asioista, -- onko nähty -- naiset ja herrat, --
hengenliitossa! -- metsään..."
"Terve ja reipas elämä ulkoilmassa johtanee parempaan ja
avonaisempaan suhteeseen, kuin tuo entinen turhanarka hiipiminen
pitkin soppia, solia," arveli rouva.
"Loruja, Bente, -- rakastavaiset aina tahtovat lymytä!"


IV.

Tuulenpuuskat repivät viimeisiä lehtiä piilipuista, jotka seisoivat
päärakennuksen edessä Elvsaetissä, ja latvat taipuivat humisten
yli katon. Säät olivat harmaita, levottomia, milloin raivosi
myrsky rankkasateineen, milloin sateli viikkoja yhteen menoon,
milloin taas olivat syyspäivät hiljaisia, raskaita, sumuineen ja
vihmoineen. Tohtori milloin palasi, milloin lähti päällysnuttu ja
öljytakki yllään, kääsit kurassa. Ulko-ovea pidettiin suljettuna ja
kaaverautaa ja porrashakoja käyttivät jos jonkinlaiset saappaat,
joita tuli syysmärästä joka ilmansuunnalta tohtorin konttoriin.
Talossa elettiin tänä sunnuntaina niissä muutetuissa oloissa, jotka
olivat seurauksena kaksinkertaisten akkunain panosta. Päivänvalo oli
huoneissa käynyt koko joukon hämärämmäksi, pesän lämpö taas samalla
suloisen lauhkeaksi. Tuon tuostakin valui ulkopuolella keräytynyt
märkyys pitkin ruutua pitkänä vääränä juovana, ja tipahteli räystäs
harvaksellen täyteläisin läskäyksin.
Rouva Baarvig ja Massi olivat lähteneet kirkkoon aikoen samalla
käväistä kirkonmenon jälkeen pappilassakin. Tavallisuuden mukaan
poikkesivat he paluumatkalla virran poikki Kjelin puolelle katsomaan
hänen paikkaansa.
Ja Berthea käytti heidän poissa oloaan ja yksinäisyyttä kyhätäkseen
kirjeen ylhäällä makuukamarissa. Hän oli joutunut kahta vuotta
nuoremman nimismiehen Olen hurjan haaveilun esineeksi. Totta puhuen
oli hän antanut Olelle toiveitakin, ja niin oli heidän välillään
koulussa kehittynyt jonkinlainen sormi- ja merkkikieli. Mutta eilen
oli Ole pistänyt hänelle käteen kirjeen kertoen siinä, että isä oli
määrännyt hänet sedän luokse kaupunkiin pyssysepän oppiin. Ole sanoi
tuntevansa, ettei hän kestäisi tätä, ja ehdotti nyt Berthealle, että
he yhdessä pakenisivat Amerikkaan. Dakotassa muka oli kultaa, ei
muuta kuin maasta kaivaa, ja siellä eläisi metsästyksellä. Siellä
on kettua, saukkoa, puhveleita ja biisonihärkiä ja vaikka kuinka
paljon villiä hevosia, joilla niitä ajaa. Hän lisäsi, että olisi
ehkä paras lähteä vasta seuraavana syksynä rippikoulun jälkeen.
Berthea kirjoitti ja antoi kyynelten valua paperille, niin että hänen
epätoivonsa näkyisi sekä musteesta että paperista.
Arnt kulutti pitkää aamupäivää alhaalla halkovajassa työllä, jota hän
oli kauan miettinyt ja jonka teki talven varaksi; hän pani aisoja
kelkkaansa. Tallipässi ilmestyi silloin tällöin uteliaana avoimeen
oveen ja katseli tarkkaavaisena tätä hänen puuhaansa. Hänelle tuli
keskeytys, kun muuan talonpoika kirkkomatkaltaan poikkesi tuomaan
paria metsälintua kyökkiin, -- ne olivat noita tavallisia lähetyksiä,
joilla lääkärinpalkka maksettiin _in natura_. Nämä olivat ensimäiset
linnut tänä syksynä. Tohtori Baarvig ei huolinut linnuista, jotka
oli ammuttu luvattomalla ajalla. Arnt seisoi vähän myöhemmin
eteisessä sangen uteliaan näköisenä. Hän silitti alas linnun pystyyn
ponnistavia niskahöyheniä.
"Kas tuossa, Minka..." hän levitti metson siipeä, -- "tuossa on
reikä, josta luoti on mennyt -- aivan tuossa alla... Ei siitä
varmaan ole kauaa, kun se vielä eli... Se on melkein lämmin vielä --
tunnustele... Et taidakaan uskaltaa koskea. -- Etkö sinä tosiaankaan
uskalla?..."
Metsopari riippui eteisessä naulasta, punareunaiset silmät raollaan,
nokassa kuusen havuja; silloin tällöin tipahti verta lattialle
pieneen verilammikkoon. Minka seisoi ja tuijotti siihen.
"Etkö uskalla edes nokkaa avata -- kas näin", -- intti Arnt.
"Älä koske päähän", -- huudahti Minka kalpeana tuskallisesta
kauhusta, -- "etkö näe, kuinka sen kuolleet silmät tuijottavat
meihin... Älä koske, älä koske päähän. Sinä et saa siihen koskea"...
Pöyristyksellä hän juoksi huoneeseen. --
Vähän ennen päivällistä kokoontui pihaan äkkiä paljon kirkkoväkeä.
Porraspäähän kannettiin verinen miehen ruumis. Se oli sama mies,
joka aamupäivällä oli tuonut metsot. Hänet oli tavattu hengettömänä
makaamassa tien vieressä kiven ääressä, päässään ammottava haava.
Hevonen oli muutamassa alamäessä päässyt ryöstämään, kärryt olivat
kaatuneet ja laahanneet perässä. Mies makasi paareilla, kuolonkalpeat
kasvot ylöspäin, ja haavan tummanpunainen juova katosi märkiin,
verihyhmäisiin hiuksiin. Silmät olivat ikäänkuin uniset, tuijottivat
jäykästi, kamalasti; valkuaiset olivat punertavat alle tunkeneesta
verestä, ja silmäluomet olivat puoleksi auki. Minka ja Arnt juoksivat
ulos ja tunkivat likemmä nähdäkseen. Äkkiä Minka parkasi hurjasti.
Tohtori, joka oli tullut ulos portaille, huudahti lyhyeen ja
vihaisesti: "Sisälle lapset..." ja mies kannettiin portaita ylös,
sekä laskettiin konttorissa pitkälle vahakangassohvalle.
Schulteiss seisoi tavallisella tähystyspaikallaan käytävän akkunassa,
kun Minka omituisen mielenhäiriön valtaamana, hyökkäsi ylös portaita.
Nopeasti hän riensi salin ovea kohti; mutta huomatessaan Schulteissin
huudahti hän ja ikäänkuin epätoivoisella kädenliikkeellä torjui näkyä
silmistään:
"Ne silmät... niistä en pääse koskaan!"
"Mutta neiti Minka, miten saatoittekaan olla niin varomaton, että
päästitte noin hirveän näyn vaikuttamaan herkkiin hermoihinne."...
"Juuri samat punaiset silmät kuin metsollakin... Ne tuijottivat niin
kuolleesti, ikäänkuin tietäen sisimmästä itsestäni jotain, jota minun
täytyy niin kauheasti pelätä... niinkuin jonkinlainen sielu tai
henki, joka niillä silmillä katsoi minuun ja uhkasi..." Hän avasi
salin oven ja vilkaisi saliin; mutta paiskasi sen taas äkkiä kiinni.
"Minä en luule, että uskallan olla yksinäni... Minä jään tänne,
kunnes syödään."
Hän istahti lattianpalkille seinän viereen ja kätki kasvot käsiinsä.
"Minä varmaan luulen, neiti Minka, että on tehtävä ero
hermovaikutusten ja todellisten henki-ilmestysten välillä"... alkoi
Schulteiss varovasti. -- "Ei, ei, -- en minä ensinkään kiellä,
etteikö se ole mahdollista... Mutta tuommoiset veriset silmät voivat
kyllä itsestäänkin" -- -- "Minä vakuutan teille, että silmät ne
paljaastaan _eivät_, -- vaan siinä oli jotain niiden ulkopuolella,
jolla oli minulle jotain sanottavaa... Voih, minä en kestä sitä... Ne
tahtovat minulta jotain... ne ikäänkuin pakottavat ja vetävät minua",
-- mutisi hän... Äkkiä hän nousi seisomaan:
"Nyt minä sen uskon täydellä todella, Schulteiss, -- kaiken sen
mitä Varberg puhui viime kesänä retkellämme... Nyt se vasta on
minulle selvinnyt, että se oli totta jok'ikinen sana, nyt minulla on
siitä kokemus"... Hän mietti itsekseen... "Mitä tahtoo henki sanoa
minulle -- mitä se on... Luuletteko, että se tahtoo varottaa minua,
-- jotakin vastaan tulevaisuudessa, -- jotain suurta onnettomuutta
vastaan"... "Jos tämä tosiaan olisi jokin henkitieto, jota kuitenkin
viimeiseen saakka epäilen" -- "Minä pyydän teitä nyt kerta kaikkiaan
jättämään tuon mahtipontisen opettamisenne tässä asiassa, Schulteiss,
-- minä tiedän, minkä tiedän. Ja jos aikomuksenne on vain arvostella
ja epäillä, niin on parempi, etten puhu teille näistä mitään" --
Minka näytti vihaiselta ja aikoi lähteä.
"Minäkö mahtipontinen, -- ja opettava!... teidän sisällistä
vakuutustanne vastaan, -- joka on minulle niin pyhä... Ei, neiti
Minka", -- Schulteiss löi rintaansa, -- "tänne, -- tänne voitte
huoletta upottaa kaikki ajatuksenne kuin kaivoon --. Ja uskotteko te,
-- uskotteko te tosiaan itse, että se on ollut jonkinlainen hengen
materialisatsiooni, ruumiillistuminen katseen omituisen välähdyksen
kautta, -- se tosiaan olisi hienointa henkien kieltä, mitä voi
ajatella -- --? Jos te sen uskotte, niin uskon _minä_ sen, niinkuin
uskon teihin." -- "Mutta jos se oli paljas varotus, luuletteko?"...
alkoi Minka jälleen. -- "Tuskin se oli muuta. Varmaan se oli
ainoastaan varottava ääni." -- "Niinkö... luuletteko todella... Pelko
oikein sai vereni hyytymään -- --. Mutta mitähän se voisi olla?...
Minussa on semmoinen levottomuus, ikäänkuin minua vedettäisiin, --
odotettaisiin, odotettaisiin... Ajatelkaas", hymähti hän äkkiä, --
"aamupäivällä tuli minuun semmoinen vaikutus, että minun välttämättä
piti päästä kaupunkiin. Se valtasi minut heti, kun olin nähnyt
metson... Eikö se ole omituista, Schulteiss... Kummallista... niin
hirvittävän salaperäistä... Mutta mitähän siinä oli, kun se koski
juuri _minua_?" -- jatkoi hän tuijottaen... "Olisiko joku, joka minua
kaipaa... ajattelee minua... tahtoo minusta jotain?" -- "Ei, ei,
neiti Minka", -- torjui Schulteiss jyrkästi ja lyhyeen, -- "kaikki
tässä viittaa siihen, että se oli varotus, -- ainoastaan varottava
ääni, -- pikemmin melkein vihamielinen!" -- "Niin, mutta siltä se
ei tunnu minusta... Minun melkein tekisi mieli nähdä vielä enemmän"
-- huudahti hän äkkiä. -- "Meidän täytyy koettaa saada siitä selko,
Schulteiss! Meidän täytyy... Jos olette samaa mieltä, niin koetamme
henkikirjoitusta, jonka Varberg minulle selitti. Mutta ei kukaan
saa sitä tietää. Me vaan haemme yhtä sanaa, Schulteiss... Otetaan
vain pyöreä paperi, johon pannaan jonkinlainen viisari, ja pitkin
reunoja kirjoitetaan suuria kirjaimia. Sitä käännetään ja tutkitaan
vastauksia. Kuulkaa, -- nyt meitä huudetaan alas ruualle... Mutta
iltapäivällä kahvin jälkeen alamme."
-- Sillä aikaa kun Minka ja Schulteiss ehtoopäivän hiljaisuudessa
puuhasivat kouluhuoneessa henkimaailman kanssa, tehden kysymyksiä ja
saaden vastauksia, istui tohtori alhaalla arkihuoneessa lueskellen
sanomalehtiä ja aikakauskirjoja. Viikon kiireistä oli aina jäänyt
sunnuntaiksi koko joukon luettavaa. Tavan takaa laski hän luettavat
luotaan, kävi akkunalle ja katsoi ulos. Usva oli käynyt sakeammaksi,
kosteus verhosi akkunan kuin huntu ja akkunalaudoista tippui vesi.
-- Tähän aikaan piti Kjelin saapua kihlattunsa, Thekla Feiringin
kanssa; hän oli jo aikaisin aamulla jigillä lähtenyt voutilaan häntä
noutamaan. Tuossa seisahtui jigi oven eteen.
"Tässä on posti, isä", -- sanoi Kjel astuessaan sisään.
Tohtorin katse tarkasti hätäpikaisesti sisällystä ja kääntyi sitten
terävänä Benteen, joka nopeasti seurasi perässä, -- tulistuneena
ja hermostuneena Endreltä saamansa kirjeen johdosta, jota hän
rutisti taskussa. Hän oli sen verran silmännyt sitä, että huomasi
sen sisältävän uuden rahavaatimuksen. Mutta oli ikäänkuin äänetön
sopimus, että tohtori pysyisi erillään kaikesta kirjeenvaihdosta
Endren kanssa...
"Ja uudet matkaturkit, äiti", -- huusi Kjel tarttuen Theklan käteen
ja näytellen häntä, -- "kaupungista tilatut. Sain ne juuri tänä
aamuna, niin että saatoin viedä ne Theklalle mukanani... Hienot,
vai? -- Helkkarin kalliit sivumennen sanoen... pehmyttä hienoa
oravannahkaa sisäpuolella ja kaulus illerin nahkaa. Thekla pitää
niistä."
"Jospa vaan itse näkisit, kuinka ne sinua vaatettavat", -- intoili
Kjel auttaessaan turkkeja hänen päältään... "Se on varma, että meidän
taloomme hankitaan korkea seinäpeili, jotta näet itsesi kiireestä
kantapäähän... Emme ole tiellä muuta tehneet, kuin vain puhuneet
talostamme... Siitä pitää tulla kerrassaan uudenaikainen -- ja
ajanmukainen, -- ja se sisustetaan kahta itsenäistä personallisuutta
varten". -- "Hm-um", -- tohtori venytti sanaa, -- "mutta se kai
saavutettaisiin paraiten, jos kumpikin asuisi omassa rakennuksessaan
niinkuin ennenkin." -- "Niin, mutta Theklaapa ei pannakaan mihinkään
vanhanaikuiseen hökkeliin, isä. Rakennus pystyyn vaan. Eikö totta,
Thekla?"...
Thekla oli kadonnut; -- hän arvasi, mistä nyt tulisi puhe.
"Joo-o, minä tosiaan aion ruveta rakentamaan -- se se perältäkin,
kun kaikki lukuun otetaan, käy kannattavimmaksi", -- lausui hän
olkapäitään kohauttaen; hän alkoi astella edestakaisin huoneessa, --
"se käy kannattavimmaksi"...
"Jumala varjelkoon sinua, Kjel... Rahat -- rahat..."
Kjel kääntyi äkkiä ja sanoi terävästi, harmissaan: -- "Tässä
vaan on kysymys siitä, kumpiko käy kalliimmaksi, isä, -- jos
laskemme esimerkiksi viiden vuoden ajalta, -- rakentaa, vaiko olla
rakentamatta... Rahoja, -- tietysti se kysyy rahoja! -- -- Vaan tässä
on tehtävä ero niiden välillä, jotka näkee, ja niiden, joita ei näe.
Ruveta kituutellen elämään saattaa sattumalta juuri olla kalleinta
mitä voi keksiä"...
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Niobe: Nykyajan romaani - 05
  • Büleklär
  • Niobe: Nykyajan romaani - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3804
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1863
    24.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3632
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1968
    23.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3697
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1911
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3752
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1928
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3783
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1846
    25.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3694
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3772
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1910
    23.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3814
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1866
    25.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3803
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1838
    25.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3939
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1758
    27.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3815
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1894
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3748
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1945
    23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3726
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1851
    25.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Niobe: Nykyajan romaani - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 40
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 37
    37.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    48.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    48.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.