Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 02

Süzlärneñ gomumi sanı 3446
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2058
21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
35.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ovat käsiinsä saaneet." Sen jälkeen tiukattiin kirjeessä herra
Götrikiltä vastausta, tahtoiko hän uskoineen ja väkineen olla heidän
puolellaan. Edelleen vaadittiin siinä, että Fincke lähettäisi kansan
rangaistavaksi ne huovit, jotka olivat linnan turviin paenneet. Kirje
loppui sanoihin: "Ei muuta tällä ajalla, vaan Teidän hurskauttanne
tämän kautta jättäen Jumalan haltuun, annettu Joroisista Tammikuun 11
p. 1597!" Allekirjotuksena oli sanat: "Se on Yhteisen kansan tahto."
"Mutta eihän siinä seisonutkaan, että me tahdomme Kyörin
päälliköksemme", tivasi eräs miehistä ja kirjeen sisällöstä sukeutui
pitkä riita. Lopuksi päätettiin se kuitenkin lähettää semmoisenaan,
sillä Fincken päällikkyydestähän kerittiin myöhemminkin sopia, jahka
nyt ensinnä saataisiin kuulla, suostuiko hän tulemaan yhteisen kansan
puolelle.
Kun sen jälkeen tuli kysymys kirjeen viejistä vaikenivat miehet
kuin puulla päähän lyötyinä, sillä kukaan ei tuntenut halua pistää
nenäänsä sinne äärimmilleen ärtyneiden huovien keskelle.
"Eikös se ole selvintä, että kirjan vie se, joka asian on alullekin
pannut?" virkkoi vanhempi Palainen, heittäen vahingoniloisen katseen
Tuomas Heikinpoikaan. "Mitäpä siinä, minä otan viedäkseni kirjan enkä
hellitä sitä ennenkuin herra Kyörin omaan käteen", lausui Tuomas
Heikinpoika suoraksi ojentuen.
Kaikki hengähtivät helpotuksesta ja Tuomas alkoi varustautua matkaan.
Huolellisesti kokoon taitettu kirje poveen säilytettynä nousi hän
suksilleen ja lähti lykkimään kohti Olavinlinnaa.

IV.
Oli oikea tammikuun pakkanen ja sen vuoksi se honkavalkea, joka
räiskyi erään Olavinlinnan tornihuoneen avarassa uunissa, oli hyvin
tarpeen vaatima.
Tuossa pyöreässä kammiossa, jonka huolimattomasti kalkituissa
seinissä näkyi jälkiä yöllä syntyneestä kuurasta, ei ensi
silmäyksellä näkynyt yhtään ihmistä. Erään akkunakomeron suulla
näkyi kuitenkin suuret hirvennahkasaappaat, jotka silloin tällöin
liikahtivat ja syvempää komerosta kuului katkonaista mutinaa,
lauseita sellaisia kuin:
"Ei niitä rakkareita vielä näy... No, no, tulkaahan vain tänne, kyllä
minä käpälänne kuumennan... totisesti minä ne kuumennan, niin että
vasta osaatte pysyä kuninkaanne uskollisina alamaisina..."
Hetken kuluttua alkoivat saappaat vetäytyä taaksepäin ja syvästä
ikkunakomerosta suoltui vähitellen näkösälle keski-ikäinen, laiha
mies, jonka vilkasilmeisiä kasvoja rumensi pari isoa arpea.
Käydessään ontui hän toista jalkaansa ja vasen käsi roikkui
hervotonna sivulla. Hän oli linnanpäällikkö, herra Götrik Fincke, ja
nuo arvet samoin kuin käden ja jalan viat olivat hänellä muistoina
Lukkolinnan tappelusta Vironmaalla parikymmentä vuotta sitten.
"Kurkistetaanpas toisellekin ilmansuunnalle, onko sielläkin kaikki
yhtä liikkumatonta", puhui hän itsekseen ja kohennettuaan tulta
pesässä liikkasi hän huoneen vastakkaiselle seinälle ja ryömi
nelinkontin uuteen ikkunasyvennykseen.
Saatuaan jäätyneen ikkunan vaivalla auki, työnsi hän päänsä ulos ja
tähysteli ympärilleen. Suvisin niin hymyilevät maisemat esiintyivät
nyt täydessä sydäntalven kuolleisuudessa ja liikkumattomuudessa.
Lunta, lunta vaan kaikkialla, minne silmänsä käänsi, sitä oli
paksuina kinoksina luotojen välisissä salmissa ja sen painosta olivat
metsät ikäänkuin alemmaksi kyyristyneet. Myrskytuulten ajamana se
oli tehnyt hyökkäyksiä itse linnanmuurejakin vastaan, mutta sen
voimat olivat uupuneet alkuunsa ja ylväinä kohosivat harmaan kalseat
muurit korkealle yli kinosten. Joka puolella oli niin liikkumatonta
ja erämaisen yksinäistä, että se teki katselijan mielen väkisinkin
apeaksi. Ainoastaan tuolla ja täällä nienten kainaloissa näkyi
taloja vähäisten raivausten keskellä. Mutta harmaina ja maata
vasten litistyneinä sekä kinoksiin hautautuneina eivät ne kyenneet
luomaan mitään eloa tuohon lohduttomaan tauluun. Niiden lakeisista
kohoava savu näytti kuin jähmettyvän teräksen harmaalla taivaalla.
Hevosella ajajaa tai suksin liikkujaa ei näkynyt millään suunnalla
ja yksinäinen viittatie, joka luotojen välitse luikertaen hävisi
etäämpänä pakkashuuruun, oli omiaan lisäämään sitä painostavaa
orpouden tunnetta, jonka tämä näköala katsojassa herätti.
Herra Götrik rämähytti ikkunan kiinni ja alkoi työntyä ulos
piilostaan. Ennenkuin hän pääsi lattialle, kuuli hän oven aukeavan ja
jonkun astuvan tornihuoneeseen.
"Sinäkö se olet, Simo?" huusi hän taakseen. "Kuuluuko sinne alhaalle
mitään uutta?"
Ympäri kääntyessään huomasi hän, että tulija ei ollutkaan hänen
käskyläisensä Simo Olavinpoika, vaan jalkaväenpäällikkö Pekka
Juusten, joka aamusella oli saapunut linnaan, tuoden mukanaan
Käkisalmesta pienen apujoukon. Hän oli entisen Viipurin piispan,
Paavali Juustenin poika, vielä nuorenpuoleinen, pitkän solakka mies
ja ryhdiltään sotilaallinen.
"Kas, sinäkö se olitkin, Juustinen!" korjasi herra Götrik
erehdyksensä.
"Juusten, jos suvaitsette, ja täysiverinen aatelismies", sanoi
puhuteltu ja kumarsi leikillisesti.
"Hm, muistelenpa, että isoisäsi, joka oli kauppias Viipurissa, kantoi
nimeä Juustinen", huomautti herra Götrik kuivasti.
Hän oli ollut koko päivän tyytymätön ja äreä ja herra Juusteninkin
kanssa oli hänellä äsken alhaalla syntynyt pieni sananvaihto, minkä
johdosta hänellä vieläkin tuntui olevan jotakin hampaankolossa.
"Aivan samoin kuin teidän isoisänne nuoruudessaan oli nimeltään
Renkonen, kuten muistelen kuulleeni", vastasi Juusten.
"Niin kyllä, mutta nuo Renkoset olivat jo monessa polvessa olleet
omalla vaakunalla varustettuja aatelismiehiä. Kun isoisäni otti
äitinsä nimen, teki hän sen estääkseen vanhan Fincke-nimen
sammumasta, kuten meillä on tapa."
Tähän ei Juustenilla ollut mitään sanottavaa, sillä mielessään täytyi
hänen myöntää herra Götrikin olevan paljon vanhempaa aatelia. He
istuutuivat tulen ääreen sivuttain toisiinsa.
"Ja mitä minä teen sillä kourallisella miehiä, jonka sinä suvaitsit
tuoda muka avuksemme", alkoi Fincke hetken kuluttua marista. "Minä
saan edelleenkin pysyä koreasti linnan muurien sisällä, samalla kuin
ne hullaantuneet nuijapäät rosvoavat ja polttavat ympäri maakuntaa.
Eikö minun kirjeistäni muka käynyt tarpeeksi selville, että täällä on
tosi kysymyksessä?"
"Onhan lisäväkeä tulossa, ja sitä paitsi" -- Juusten empi hetkisen
ennenkuin jatkoi: "sitäpaitsi teitä tuskin uhannee niinkään suuri
vaara, sillä sanotaanhan teidän olevan hyvässä sovussa nuijapäiden
kanssa."
Juusten oli aikonut ensinnä vihjata, että Fincke oli suhteissa
herttuan kanssa, mutta toisen hetkellistä tuittupäisyyttä peläten
lievensi hän sanojaan. Lausutussa muodossaankin oli huomautus
kuitenkin omiaan kiukuttamaan Finckeä.
"Vai sovussa!" huusi hän. "No, entäpä sitten? Käykö heillä kateeksi,
että talonpojat eivät minua kiroile siinä määrin kuin monia muita?
Niin, niin, kyllä se on nähty, että pahimpia talonpoikain sortajia
ovat aina olleet ne, joiden isät tai isoisät ovat itse olleet
talonpoikia tai kauppasaksoja."
Näistä sanoista otti Juusten vuorostaan loukkaantuakseen ja
kostaakseen kysyi hän hetkisen kuluttua: "Tiedättekö, miksi marski
kuuluu viimeksi Viipurissa käydessään teitä nimittäneen?"
"No miksi muka?" ärähti Fincke ja heitti epäluuloisen syrjäsilmäyksen
Juusteniin.
"Tuuliviiriksi, joka raakkuu milloin Varsovasta, milloin Tukholmasta
puhaltavan tuulen mukaan."
Se oli viittaus Götrik Fincken epäiltyyn häilyväisyyteen kuningas
Sigismundin ja herttua Kaarlen välillä. Asianomainen tuntuikin
älyävän sen kohta:
"Tuuliviiri, mitä!" huusi hän kasvoiltaan tulipunaisena ja
seisaalleen kavahtaen. "Marski ei ole ikinä sellaista lausunut, vaan
on se joko sinun omaasi tai viipurilaisten keksintöä. Kyllä, kyllä,
kyllä minä..."
Hän ei saanut sanoja suustaan, vaan änkyttäen kävellä liikkasi
seinästä toiseen ja huitoi oikealla kädellään. Vasen käsi
heilahteli hervotonna sivulla ja Juusten nauroi itsekseen, sillä
tällä hetkellä muistutti herra Götrik todellakin tuuliviiriä, joka
myrskyn pyörteessä reutoo sinne ja tänne. Hän ei ehtinyt saada
tavottelemaansa uhkausta sanoiksi, kun ovi työntyi naristen auki ja
kynnykselle ilmestyi Simo Olavinpoika.
"No?" kääntyi herra Götrik yhtäkkiä hänen puoleensa.
Joutuen hämilleen esimiehensä julmistuneesta ulkomuodosta ja tuosta
räjähtämällä lentäneestä sanasta vastasi alapäällikkö verkalleen:
"Siellä on eräs nuija-talonpoikain lähettiläs, joka kynsin hampain
tahtoo päästä teidän puheillenne. Sanoo itsellään olevan muka kirjeen
teille."
"No tuo tänne se mies kirjeineen, niin saamme nähdä, mitä ne
hunsvotit meistä tahtovat", tiuskasi kuohahteleva linnanpäällikkö.
Moniaan hetken mentyä narisi ovi uudelleen ja huoneeseen astui
Salajärven Tuomas Simo Olavinpojan saattamana.
"Mistä sinä tulet ja mitä sinulla on asiata?" kivahti herra Götrik
uhkaavan näköisenä.
Tuomas Heikinpoika otti lakin päästään ja vastasi rauhallisesti:
"Minä tulen suoraa Joroisista. Siellä on paljon yhteisen kansan
miehiä koolla ja he lähettävät teille tämän kirjeen."
"Kyllä minä tiedän ne teidän koollaolonne!" ärähti herra Götrik ja
tempasi vihaisesti kirjeen Tuomas Heikinpojan kädestä.
Hän alkoi lukea sitä puoliääneen mumisten. Mitä etemmäksi hän ehti,
sitä uhkaavamman ilmeen saivat hänen kasvonsa. Pari kertaa poikasi
hän ontuvata jalkaansa lattiaan, samalla kuin rampaantunut käsi
nytkähteli, pyrkien väkisinkin tekemään torjuvia ja vihastuneita
eleitä.
"Hoh-hoh! kylläpäs tämä on kuulumatonta hävyttömyyttä!" korotti hän
loppuun päästyään äänensä. "Ovatko ne viimeisenkin järkivähänsä
menettäneet, hävystä puhumattakaan? Tulla minulta, kuninkaan
uskotulta mieheltä, vaatimaan selkoa, mille puolelle minä muka haluan
kuulua! Kyllä, kyllä, kyllä..."
Saadakseen linnanpäällikön suopeammaksi asialleen piti Tuomas
Heikinpoika viisaana työntää väliin, ennenkuin herra Götrik sai sanan
päästä kiinni:
"Tuota, meidän tarkotuksemme oli pyytää teitä päälliköksemme, vaikka
se asia taisi jäädä pois siitä kirjasta."
Herra Götrik tyrehtyi nyt aivan äänettömäksi ja hänen vasen
kätensäkin lakkasi nytkimästä.
"Vai päälliköksi teille rakkareille!" karjasi hän saatuaan
puhekykynsä takaisin. "Kyllä minä teidät päälliköitsen!" ja hän
paiskasi kirjeen Tuomas Heikinpojan silmille.
"Minkälaisen vastauksen minä sitten saan viedä takaisin?" kysyi
Tuomas Heikinpoika, joka ei ollut tasapainoaan kadottanut.
"Vie se lurjus alas ja lyötä häneltä kädet poikki", huusi herra
Götrik alapäällikölleen, "ja lähetä niine hyvineen sinne, mistä hän
on tullutkin. Siitä saavat lukea vastauksen kirjeeseensä."
Tuomas Heikinpoika kalpeni ja yritti sanomaan vielä jotakin, mutta
Simo Olavinpoika oli tarttunut hänen kaulukseensa ja kiskoi hänet
ulos ahtaaseen porraskäytävään, missä hänen kykenemättä kääntymään ja
vastarintaa tekemään täytyi tahdottomasti seurata raastajaansa pitkin
kiertoportaita alas linnantupaan, jossa kostonhimoiset huovit ottivat
hänet vastaan vahingoniloisella pilkkanaurulla.
Herra Götrik käveli vielä hyvän aikaa edestakaisin tornihuoneessa,
huudahteli katkonaisin lausein ja huitoi tervettä kättään. Juusten
ei uskaltanut puhua mitään, mutta itsekseen hymyili hän ivallisesti,
sillä herra Götrikin vihastumisen tiesi hän pohjaltaan johtuneen
tuosta tuuliviirijutusta. Puuskutettuaan itsensä uuvuksiin
istahti viimemainittu jälleen tulen ääreen, panematta toveriinsa
mitään huomiota. Siinä tyyntyi hän vähitellen kokonaan. Samalla
palautui hänen tavallinen hyväntahtoisuutensa ja nyt rupesi
hänestä menettelynsä kirjeentuojaa kohtaan näyttämään kokonaan
malttamattomalta. Ja samalla epäviisaalta, sillä tuollainen tekohan
oli omiaan vain ärsyttämään kapinallisia talonpoikia.
"Mikä hupsu minä, vanha mies, olenkaan!" mutisi hän itsekseen. "Jos
koskaan, niin olen minä ainakin nyt käyttäytynyt kuin tuuliviiri."
Hän nousi kiiruusti ja lähti huoneesta. Tultuaan alas lumiselle
linnanpihalle, kohtasi hän Simo Olavinpojan, joka parin sotilaan kera
tuli portilta.
"Minä peruutan käskyni, ette kai sitä vielä ole toimeenpanneet?"
sanoi hän.
"Kyllä, juuri laskimme talonpojan portin ulkopuolelle. Mutta jos
teillä on hänelle vielä jotakin sanomista, niin miehet palauttavat
hänen kyllä pian."
Samassa huomasi herra Götrik lumella kaksi rinnakkaista veriviirua,
jotka linnantuvasta kulkivat portille.
"No saittepas nyt, senkin hurtat, kerrankin mielityötä, koska siihen
oli sellainen kiiru!" sanoi hän äreästi ja palasi synkkänä sisälle.

V.
Kun Simo Olavinpoika kolme päivää myöhemmin sotaväen osaston kanssa
hyökkäsi pienemmän nuijajoukon kimppuun Juvan Härkölässä, hämmästyi
hän suuresti nähdessään, että talonpoikain johtajalla oli käsien
sijasta villariepuihin käärityt lyhyet tyngät. Itse ei tämä omituinen
päällikkö niin ollen voinut ottaa osaa taisteluun, mutta sitä
innokkaammin yllytti hän toisia, riehuen kuin vimmattu miestensä
keskellä, huitoen ilmaa kädentyngillään, valjuna ja liekehtivin
silmin. Simo Olavinpoika tunsi hänet pian samaksi talonpojaksi,
joka oli herra Götrikille tuonut nuijamiesten kirjeen ja jolta
hän esimiehensä käskystä oli hakkauttanut kädet poikki. Hänen
esiintymisensä synnytti kauhua sotamiehissä ja Simo Olavinpojalla oli
täysi työ, saadakseen heidät järjestyksessä pysyen käymään päälle.
Taistelu muuttui vimmatuksi ja ainoastaan suuremman mieslukunsa ja
parempien aseidensa avulla pääsivät sotamiehet lopulta voitolle,
kun talonpojista lähemmäs sata miestä makasi kuolleina hangella.
Loput pakenivat pohjoiseen päin ja niiden mukana hävisi sotamiesten
näkyvistä kädetön johtajakin.
Edellisenä yönä oli niinikään taisteltu Parkunmäen tienoilla,
muutamia virstoja Härkölästä itään, missä nuijamiesten jälkeläiset
parisataa vuotta myöhemmin saivat kunniakkaan voiton venäläisistä.
Talonpojat joutuivat täälläkin tappiolle ja näiden tapausten
vaikutuksesta raukeni pohjoissavolaisten kapinainto. He hajaantuivat
ja palasivat niine hyvineen kotitienoilleen.
Mutta Lounais-Savossa, jossa risteili suursavolaisten ja hämäläisten
muodostamia nuijajoukkoja, leimahteli vielä tuolla ja täällä
sodanliekki. Muutamia päiviä edellisen jälkeen taisteltiin Juvan
Koikkalassa. Siellä olivat nuijamiehet sijottuneet erääseen taloon,
jonka piha oli linnan tavoin umpeen rakennettu ja teljetty vahvalla
portilla. Kun sotamiehet lähestyivät sitä ja vaativat avattavaksi,
ilmestyi portin päälle talonpoikain johtaja Härkölästä. Typistettyjä
käsiään huitoen syyti hän sotamiehille kaameita kirouksia, samalla
kuin kapeiden ikkuna-aukkojen takana helähtelivät jousenjänteet ja
sulitetut nuolet alkoivat suhahdella ilmassa. Kammoksuen peräytyivät
sotamiehet eikä heidän päällikkönsä, joka oli itsekin saanut
nuolenhaavan otsaansa, samalla kuin toinen nuoli oli lävistänyt
hänen selkähaarniskansa, saanut heitä tekemään uutta yritystä
taloa vastaan. Tyhjin toimin peräytyivät he apuväkeä hakemaan ja
sotamiesten keskuuteen levisi kummallisia ja uskomattomia juttuja
kädettömästä miehestä, joka paholaisena riehui talonpoikain keskellä
ja yllytti heitä kapinaan.
Kun sotamiehet muutaman päivän kuluttua lisääntynein voimin palasivat
Koikkalaan, olivat kapinalliset talonpojat tipotiessään. Mutta
Remojärvellä kuulivat he joukon nuijamiehiä asettuneen samanlaiseen
linnotettuun taloon ja riensivät sinne. Tällä kertaa eivät he
yrittäneetkään taloa vallottaa, vaan sytyttivät sen nurkat tuleen.
Epätoivon hurjuudella tekivät talonpojat uloshyökkäyksiä, mutta kerta
kerralta ajettiin heidät takaisin palavaan taloon.
Unelias sydäntalven aurinko oli kiivennyt taivaanrannan yläpuolelle
ja katseli välinpitämätönnä kaameata näytelmää, kun palavasta talosta
syöksyi harmaalle pakkastaivaalle savua ja liekkejä ja ilman täytti
taistelevain karjunta, liekkeihin sortuneiden surkeat huudot ja
koirien valittava ulvonta. Nuolten loppuessa ampuivat talonpojat
puukoillaan, tarttuen sitten keihäisiin ja nuijiin ja tehden vielä
viimeisen ulosrynnistyksen.
Tällöin nähtiin jälleen kädetön mieskin Hän seisoi, kädentynkiään
ojennellen, savun keskellä asuinrakennuksen katolla, yllyttäen
tovereitaan ja solvaten sotamiehiä, jotka turhaan koettivat
ampuma-aseillaan häneen osata. Hetkistä ennen kuin katto putosi alas,
heittäysi hän maahan.
Kohta sen jälkeen lakkasi taistelu, sillä talonpojat olivat kaatuneet
viimeiseen mieheen ja laajalti talon ympärillä punersi lumi heidän
verestään. Mutta kaatuneiden joukosta ei löydetty kädetöntä miestä.
Häntä ei myöskään nähty enää mukana siinä kaameassa näytöksessä, joka
pari päivää tämän jälkeen Mikkelin pappilassa painoi loppusinetin
savolaisten nuijakapinalle -- kun sotaväki katalasti sanansa
syöden teurasti varustuksestaan ulos tulleen ja aseensa jättäneen
talonpoikaisjoukon.

VI.
Nuijakapina oli sammunut ja ainoastaan tuhansien hävitettyjen kotien
rauniot sekä leskien ja orpojen kyyneleet muistuttivat siitä enää.
Kaarle-herttuakin oli ehtinyt jo suorittaa loppuselvityksen Suomen
asioissa ja ainoastaan valkenevat luut kaupunkien mestauspaikoilla
muistuttivat enää hänen kovista tuomioistaan. Harvat olivat ne
vallasluokkaan kuuluvat miehet, jotka olivat hengissä onnistuneet
luovimaan näiden vuosien ohi.
Herra Götrik Olavinlinnasta oli yksi niitä harvoja. Tavallisella
suopeudellaan oli hän kapinan jälkeen koettanut lievittää rahvaan
tilaa ja kun asiat kuninkaanpuoluelaisten ja herttuan välillä jälleen
kiristyivät, koetti hän kartella kumpaakin ja pysytellä hievahtamatta
linnassaan erämaitten keskellä. Seuratessaan sieltä levotonna asiain
kehitystä, muistutti hän todellakin tuuliviiriä, joksi toiset herrat
olivat hänet nuijakapinan päivinä ristinneet. Mutta henkensä ja
omaisuutensa pelasti hän ajan myrskyissä, sillä hyvissä ajoin riensi
hän etsimään voittavan herttuan suosiota ja pääsi täydellisesti tämän
armoihin, samalla kuin hänen nuoremman veljensä, Hämeenlinnan isännän
Steeni Fincken täytyi monen muun taipumattomamman kuninkaanmiehen
kera laskea päänsä mestauspölkylle.
Puolikymmentä vuotta oli jo ehtinyt nuijasodan verisistä päivistä
kulua, kun eräänä tammikuisena iltapäivänä tapaamme herra Götrikin
matkalla länteen käsin. Hän oli juuri jättänyt Olavinlinnan ainiaaksi
ja hänen matkansa määränä oli ensiksi Turku, jonne herttua oli
kutsunut Suomen aateliston koolle, sekä sen jälkeen Tukholma, missä
hänen oli määrä istua valtiopäivillä.
Illan tullen puhkesi ankara lumipyry ja kun hevoset kerran
säikähtyneinä poikkesivat syrjään, huomasi ajurirenki lumesta
häämöttävän miehen ääriviivat. Lähemmin tutkittaessa huomattiin
tielle vaipuneen kulkijan olevan vielä hengissä, vaikka tunnotonna.
Herra Götrikin käskystä väänsivät miehet hänet rekeen ja peittivät
nahkasilla. Sitten jatkettiin matkaa ja työlään taivalluksen jälkeen
päästiin yön suussa Partalan kuninkaankartanoon.
Kun tieltä tavattua vaeltajaa oli hierottu lumella ja hänen suuhunsa
kaadettu kuumennettua paloviinaa virkosi hän äkkiä tajuihinsa.
Hetkisen pöllöteltyään ympärillään olevia miehiä, alkoi hän nauraa
omituista, äänetöntä naurua.
"Sotamiehiä!" virkahti hän sitten yhtäkkiä. "Vaan ettepä voi mitään,
sillä ei minullakaan ole muuta kuin yksi pari käsiä."
Sen sanottuaan pisti hän pilkallisesti kielensä ulos ja kohotti
käsiään, joista oli jälellä vähän kyynärpäiden sivu ylettyvät
tyngät. Herra Götrik hätkähti vasten tahtoaan ja samassa kuvastui
elävästi hänen mieleensä luminen linnanpiha, jonka halki kulki kaksi
rinnakkaista veriviirua. Hän ei kuitenkaan tuntenut enää miestä ja
aikoi juuri kysyä jotakin, kun tämä jatkoi itsestään:
"Minä menin herra Kyöriä pyytämään talonpoikain päälliköksi, niin
tämä pöllö hakkautti minulta siitä edestä kädet poikki."
Hän nauroi nyt ääneensä ja kaikkien huoneessa olijain tuli painostava
olla.
"Se on Juvan Salajärveltä eräs poloinen, joka kapinan aikana on
menettänyt kätensä, talonsa, omaisensa ja järkensä ja kiertelee nyt
kerjäten näillä tienoin", ehätti talon vouti selittämään, toimittaen
samalla miehen renkitupaan.
Herra Götrik ei ollut koko aikana suutansa avannut, ja makuulle
mentyään valvoi hän kyleltä toiselle käännellen pitkälle sivu
puoliyön. Aamulla matkaan varustautuessaan kutsui hän voudin
puheilleen ja antoi hänelle melkoisen rahasumman, pyytäen
hänen kuninkaankartanossa pitämään huolta tuosta kädettömästä
mielipuolesta. Sitten suoriusi hän kiiruusti tielle, joka vei häntä
kohti kunniaa ja mahtavuutta. Pian tämän jälkeen sai hän nimittäin
herttualta valtaneuvoksen arvon sekä suuria läänityksiä.
Hän eli vielä tämän jälkeen puolitoista vuosikymmentä, ehtien saattaa
hautaan herransa Kaarle-kuninkaan sekä samoin vävynsä, mainion
sotasankarin, Eevertti Hornin. Suuri äveriäisyytensä takasi hänelle
huolettomat vanhuuden päivät ja rattoisana ja puheliaana kulutti
hän niitä omaistensa ja ystäväinsä parissa. Erään omituisen seikan
panivat nämä hänessä kuitenkin merkille, osaamatta sitä selittää.
Aina kun hän parhaillaan kertoili muistelmiaan vaiherikkaan elämänsä
ajoilta ja keskustelu sattui sivuamaan nuijakapinaa, vaikeni
hän äkkiä ja tuijotti kulmat rypyssä eteensä. Kukaan heistä ei
tiennyt, että nuijasodan kaameiden muistojen joukosta kohosi aina
tällöin vanhuksen eteen kaksi kuvaa: ensinnä luminen tanhua, jolla
näkyi kaksi veriviirua, ja sitten kädetön mielipuoli, joka nauroi
äänettömästi ja näytti pilkallisesti kieltään.


Nuijapäällikkö

Vuoden 1596 viimeinen päivä alkoi hämärtyä illaksi. Taistelun melske
Viholan ja Tyrkkölän talojen pelloilla oli vaiennut ja Nokian kosken
kumea pauhina pääsi jälleen kuuluville.
Oli kireä pakkanen ja taivaalla syttyi tähti toisensa jälkeen.
Taistelu oli kestänyt koko lyhyen talvisen päivän. Marski oli
joukkoineen edellisenä iltana saapunut Pirkkalan kirkolle ja yön
levättyään hyökännyt heti aamulla kapean Pyhäjärven selän yli Nokian
puolelle, missä edellä mainittujen talojen tienoilla oli nuijamiesten
leiri. Koko päivän olivat marskin tuomat tykit jyrähdelleet,
huovien hevoset korskuen tallanneet lumisia peltoja, nuijamiesten
nuolet suhisseet ilmassa ja heidän raskaat, rautapiikkiset nuijansa
rämähdelleet ratsumiesten haarniskoita vasten. Äsken oli marski
vetäytynyt järven yli takaisin majapaikkaansa ja taistelukenttä oli
jäänyt nuijamiesten haltuun. Mutta ratkaisevaa voittoa eivät he
olleet saaneet ja taistelu oli todennäköisesti uusiintuva huomenna.
Satojen kaatuneiden veri punasi vainioiden ja rantaniityn
lumivaippaa, mutta kylmän kangistamat ruumiit makasivat vielä sikin
sokin ympäri taistelukenttää. Niiden välissä loimusi kymmenittäin
nuotiotulia ja toisia tulia näkyi järven takaa, jossa marskin soturit
olivat leiriin käyneet. Niin seisoivat tässä vastakkain herravalta ja
rahvaanvalta, vaanien toisiaan tulisin silmin tähtikiiluisena uuden
vuoden yönä.
Eräältä nuijamiesten nuotiolta, johon eväskompeineen oli sijottunut
kymmenkunta Jalasjärven miestä, kuului laulunrenkutusta ja
äänekästä, rentoilevaa keskustelua. Miehet olivat taistelun
päätyttyä murtautuneet Nokian kartanon kellariin ja kulettaneet
sieltä oluttynnyrin nuotiolleen. Kun nuijajoukko tänne saapuessaan
ryösti kartanoa, oli Ilkka antanut miehistölle ainoastaan osan
oluttynnyreistä ja sulkenut loput kellariin, estääkseen siten
liiallisen juopottelun ja epäjärjestyksen. Mutta tämänpäiväisellä
taistelulla katsoivat Jalasjärven miehet ansainneensa tynnyrin
olutta ja niin he, taistelukuumeen vielä suonissa palaessa, olivat
ilman päällikön lupaa tunkeutuneet kellariin. "Saapas tästä!" sanoi
tynnyriä lähinnä istuva, ojentaen tuopin seuraavalle. "Se ei olekaan
mitään renkiolutta, vaan oikeata herrain väkiolutta."
Kun toinen oli siemassut osansa tuopista ja lähettänyt sen edelleen
kiertämään, jatkoi ensimäinen:
"Mutta osuitkos sinä päivällä näkemään, kun minä tuolla pellolla
hyppäsin korkean kiven päälle ja huusin huoveille kukkokiekaa! ja kun
yksi ajaa karahutti kiven luo, niin minä linttasin nuijalla päähän,
niin että olkapäiden väliin ei jäänyt muuta kuin märkä pläsi."
"Märkä pläsikö?" kertasi toinen tahkealla humalaisen äänellä. "Jopa
laskit oikein emävaleen!"
"Väitätkö sinä minun valehtelevan, häh?" karjui ensimäinen, mutta
toinen nauroi kohti kurkkuaan ja vatkutti:
"Märkä pläsi! Voi sun seitsemän huovinsorkkaa, mikä mestarilyöjä
sinä olet! Lyödä miehen pää niin littiin, että kypäristäkään ei jää
jälelle muuta kuin märkää, ha, ha haa!"
"Kyllä minä, kuule, opetan sinut konstailemaan kanssani!" tiuskasi
ensimäinen, kavahti ylös ja tarttui toveriaan rinnuksista.
"Mitä meteliä te täällä pidätte?" kuului samassa tiukka ja käskevä
ääni.
Miehet jättivät toisensa rauhaan ja kääntyivät puhujaan, joka juuri
oli astunut heidän nuotiotulensa piiriin. Se oli pitkä ja jäntevä
mies, parraton, teräväilmeinen ja kalpeahko sekä iältään noin
neljänkymmenen korvilla. Päässään hänellä oli karhunnahkalakki,
jonka suppilomainen pohja oli ommeltu sinisestä verasta. Hänen lyhyt
turkkinsa oli keskeltä vyötetty punaisella villavyöllä ja jalassa
hänellä oli pitkävartiset kallokkaat, joilla hän liikkui lumessa niin
pehmeästi, että miehet eivät olleet kuulleet hänen askeleitaan.
"Ja mistä te olette tuon oluttynnyrin saaneet?" jatkoi tulija
kyselyään, äänessään vieläkin tiukempi sävy.
Kun kukaan miehistä ei kiirehtinyt vastaamaan astui hän ihan
ensimäisen eteen ja tiuskasi:
"Häh, mistä tuo oluttynnyri on tänne tullut? Vai onko se taivaasta
tipahtanut?"
"Eihän se nyt ihan taivaastakaan ole tainnut siihen tipahtaa",
vastasi mies hitaasti ja kyräten.
"Nokian kellarista me sen noudimme" kuului nyt toisten joukosta
röyhkeä ääni.
"Ja kenen luvalla?" tivasi vieras ja hänen harmaat silmänsä alkoivat
kipinöidä.
"Ei me olla enää mitään sylivauvoja, että meidän olisi tarvis muilta
lupia kysyä silloin kun kurkkumme kaipaa kostuketta" vastasi sama
röyhkeä ääni.
Mitään puhumatta läheni vieras oluttynnyriä ja potkasi toisen pohjan
sisään, niin että kuohuva neste huljahti ulos ja muodosti lumelle
pian haihtuvan vaahtoisen lätäkön.
"Mitä p--lettä sinä, Ilkka, luulet olevasi, kun sinä aina pyrit meitä
muita kuranssaamaan!" äsähti röyhkeä-ääninen mies ja käsi nyrkissä
astui puhutellun eteen. "Et sinä ole rahtuakaan parempi kuin me
muutkaan!"
Vieläkään mitään puhumatta tarttui Ilkka miestä rinnuksista ja
heitti hänet päistikkaa kinokseen. Hänen leukansa vapisi ja katsoen
uhkaavasti toisia lausui hän:
"En ole, enkä tahdokaan olla teitä toisia parempi. Mutta minä
olen teidän päällikkönne, te itse olette minut siksi valinneet ja
luvanneet minulle kuuliaisuutta niin kauan kuin tätä retkeä kestää.
Sen tähden teidän on toteltava minua. Minä lukitsin kellarin,
koska meillä ei ollut aikaa oluen ääressä reuhata Vai luuletteko,
että me olisimme tänä päivänä kestäneet, jos marski kanuunoineen
ja rautapukuisine ratsureineen olisi kohdannut täällä juovuksissa
räyhäävän joukon?"
Hän osotti toisella rannalla näkyviä tulia ja jatkoi: "Tuossa aivan
edessämme on vihollinen ja tämänpäiväinen leikki on uudistuva
huomenna, kenties vieläkin ankarampana. Karhu on vain kömpinyt
pesäänsä levähtämään. Sen tähden nyt on entistäkin sopimattomampi
aika remuamiseen. Tämä yö on käytettävä lepäämiseen, sillä huomenna
ratkaistaan, saako suomalainen talonpoika pitää vanhan vapautensa,
vai onko sen kannettava marskin iestä."
Kukaan miehistä ei puhunut mitään. Kurituksen saanut kömpi ylös
kinoksesta ja asettui kyräten nuotion ääreen. Ilkka jatkoi matkaansa
ja poikkesi vielä parille nuotiolle sekä asetti rähinän muutamalla
kiivaalla sanalla. Sitten kiersi hän suksille nousten ympäri koko
niemen, tarkastaen olivatko vartiat valppaina asemillaan. Sen
tehtyään palasi hän omalle nuotiolleen saadakseen hiukan levähtää.
Edellisinä päivinä oli hän pitänyt kortteeria Nokian kartanossa.
Mutta tänään taistelun päätyttyä oli hän renkinsä käskenyt rakentaa
nuotion Pyhäjärven rannalle Viholan talojen alle sekä siirtää sinne
hevosensa ja rekensä. Siellä saattoi hän paremmin pitää silmällä
sekä omaa leiriään että vihollisia. Renki oli löytänyt nuotiolle
hyvän paikan muutamien yksinäisten kuusien suojasta, kappaleen matkaa
erillään muusta leiristä. Reen ja nuotion välissä oli valmiina
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 03
  • Büleklär
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3324
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1984
    20.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3446
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2058
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3526
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1984
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3361
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2079
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3357
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1991
    22.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3539
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2027
    22.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3525
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2053
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3347
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1993
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3367
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2047
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3350
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1972
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3429
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2032
    21.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3298
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2027
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3322
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1952
    23.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3323
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1987
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3426
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1915
    22.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3446
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1926
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3447
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1957
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3439
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2082
    20.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 3496
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2060
    22.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Süzlärneñ gomumi sanı 3284
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1956
    23.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Süzlärneñ gomumi sanı 3394
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2008
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Süzlärneñ gomumi sanı 580
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 415
    33.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    46.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.